Elokuu 2006: Erikoistehtäviä
Tiistai, 1.8. 2006
Päivän oivallus: Hiljaisuus on kestettävissä vain jos olen yksin.
Tämän kuun lukemistehtäväksi sain Kauhukypärän. Se oli vain parissa tunnissa läpi kahlattu hassu teos, idealtaan ovela mutta aika sekavan tuntuinen. Sen sijaan Song of Ice and Fire tarjoili minulle edelleen inhottavaa fantasiamaailman sotaa. Viimeisin kirja on jo saanut minut jo toivomaan, että hahmot alkaisivat käyttää kaikissa taisteluissa puhdasta antautumisstrategiaa. Siinä määrin iljettävää kuvailtu sodankäynti on.
Helsingissä pysymisen tielle tuli jostain pompannut outo ahdistus. Pikkujutut häiritsivät niin paljon, etten voinut keskittyä vaan minun oli palattava Turkuun. Kaisa tuli mukana. Turussa koetimme harjoittaa tutkimusretkeilyä saamamme taikasanan avulla, mutta sepä ei enää toiminutkaan.
Keskiviikko, 2.8. 2006
Päivän arviointi: Henkinen ikä -testi antoi iäkseni 12 vuotta. Olen kuulemma lapsellisempi kuin 100% testin tehneistä ikätovereistani. Ei yllätä.
Päivä meni eestaas fillaroinniksi. Ensin kävin Kaisan kanssa uimassa, sitten Tainan kanssa Puistomäessä kiipeilemässä, sitten Tainan ja Mirin kanssa uimassa. Uusi rinkka tuli testattua, toimii pyöräillessäkin. Puistomäen kiipeilykallio sitävastoin saa arvosanan "ei maksa vaivaa". Vaivalloinen lähestyminen, tuskallinen köysien kiinnitys, ja palkkioksi pari todella lyhyttä reittiä. Sentään reitit eivät olleet huonoja, mutta eivät riittävän hyviä kiinnostaakseen.
Kaiken liikkumisen jälkeen ajattelin kirjoittaa illalla peliä, mutta yhtäkkiä ihoni alkoikin yrittää kuoriutua. Jouduin kolkkaamaan itseni tajuttomaksi allergialääkkeellä. Toivottavasti unista tulee hyviä ja halluisia.
Torstai, 3.8. 2006
Päivän masokismi: Pitäisiköhän Prinssi Nastirh oikeasti pelauttaa uudelleen?
Heräsinn tokkuraisena, mutta yhä ilman inspiraation kipinää. Tyypillistä, piti sitten kirjoittaa ilman inspiraatiota. Oikeasti pelautan mieluummin muualla kuin coneissa, paitsi että coneissa olemisen melkeinpä ainoa pointti on pelaaminen tai pelauttaminen kun kiintoisaa ohjelmaa ei riitä joka väliin.
Vasta illan sadekuuron jälkeen lähdin liikkeelle. Cosmicissa oli vielä kesäisen hiljaista, Dragonbane oli ilmeisesti vasta päättynyt eivätkä siellä käyneet olleet vielä palanneet. Melko nopeasti seurue hajosi tahoilleen.
Perjantai, 4.8. 2006
Päivän drinkki: Golden Shower. En uskaltanut juoda sitä.
Aamupäivästä otin Kaisan ja Mirin kanssa kurssin kohti Helsinkiä. Ankkarock alkaisi vasta huomenna, sitä ennen ehtisi kiivetä yhden päivän. Rollareilla oli tuhottoman kuuma, mutta silti jaksoin Mirin kanssa urheilla nelisen tuntia. Sen jälkeen kävimme vielä uimassa.
Hakiessamme ruokaa ravintola Ilveksestä kävi ilmi, että Dropkick Murphys keikkaili tänään naapurissa. Kyllähän se huomenna tulisi nähtyä, mutta kai tosifanit olisivat paikalla molemmilla keikoilla. Menimme hukuttamaan murheitamme hassuun Sling In -drinkkibaariin tutustumaan hevimeteliaiheisesti nimettyihin juomiin. Koska ruumiinpainoni on edelleen noin 20 kiloa ja alkoholin sietokykyni suunnilleen hamsterin tasoa, jo yhden oudon värisen drinkin jälkeen koin huojuvani. Luultavasti olin enemmänkin syönyt kuin juonut liikaa.
Poistuimme viimeisellä ratikalla. Siellä satunnaiskohtaamistaulukko heitti tiellemme äänekästä musiikkia soittavia punkkaripenskoja (jotka olivat minusta ihan hauskoja) sekä tätä Auktoriteetin Äänellä protestoivan helvetin rumasti pukeutuneen kännipellen (joka ei ollut). Jonkin aikaa ratikassa vallitsi vähän sapelia kalisteleva tunnelma, mutta lopulta asiat eivät eskaloituneet yhteenottoon saakka.
Lauantai, 5.8. 2006
Päivän runohahmo: Vercingetorix. Kiitos, Mike, tästäkin.
Aamulle kaavailtu kiipeily jätettiin väliin aikataulujen vilkkauden vuoksi. Sen sijaan lähdimmekin Ankkarockia kohti suht varhain. Festaripaikan ulkopuolella vimmaiset jeesustelijat kauppasivat pelastusta, mutta emme tarttuneet syöttiin. Ei puuttunut paljoa etten ryhtynyt pitämään Coca-Cola -paitaan pukeutuneelle kristuszombielle luentoa siitä, millaisen pahuuden symbolia hän kantoi.
Ankkarockin alue oli sekava, mutta käytännön järjestelyt toimivia, ja vähemmän fasistisia kuin Ruisrockissa. Kukaan ei tahtonut edes tarkastaa ruumiitamme. Poimimme pari tahtia Timo Rautiaista ja Don Johnson Big Bandia ennenkuin hakeuduimme Dropkick Murphysia odottelemaan.
Lavan edusta oli aivan täynnä hassun näköisiä teinityttöjä, teinihaitarin nuoremmasta päästä. Kun he eivät tuntuneet liikkuvan, istuuduimme heidän taakseen kummastelemaan Murphys-fanien lookkia. Kävi ilmi, että tämä olikin suuri Rasmus camp-out, illan viimeistä bändiä odottamassa.
Alkeellinen mutta ystävällinen diplomatia johti pian siihen, että Rasmus-fanit jättivät eturivin Murphys-faneille, jotka lupasivat antaa paikat takaisin alkuperäisille haltijoilleen kunhan irkkupunkkarit poistuisivat lavalta. Me olimme kai luotettavan oloisia. Uskoisin, että olisimme olleet luotettaviakin.
Dropkick Murphyskin nähtiin sitten lopulta eturivistä. Aika reipas orkesterihan se oli, kappalevalikoima vaan ei ollut minun kannaltani kaikkein optimaalisin. Ei Dirty Glassia, ei Kiss Me I'm Shitfacedia. Sentään Worker's Song oli todella hieno. Olin odottanut, että täällä saisimme turpaan vielä paljon rumemmin kuin Flogging Mollyn keikoilla, mutta mitä vielä - keikkakokemus oli pehmeä ja leppoisa, fanit innokkaita mutta todella hyväkäytöksisiä.
Kun bändi poistui lavalta, fanit jatkoivat karjumistaan vielä ainakin viisi minuuttia siitäkin kun keikkajulisteet oli viety pois ja juontaja oli tullut kertomaan, että turhaa te enää huudatte, ne menivät jo. Samalla juontaja myös kertoi, että Rasmus oli peruuttanut illan keikkansa. Selittääkin miksi teinit eivät olleet hakemassa paikkojaan takaisin.
Takaisin Arabiaan ja uimareissun kautta Miken sivariinläksiäisiin. Siellä oli hilpeää, melkeinpä hysteeristä. Jotkut kaverini ovat tosi hassuja.
Osa juhlakansasta eteni kai baariin. Minun kohtaloni oli myöhästyä illan viimeisestä ratikasta. Bussi vei onneksi myös perille.
Sunnuntai, 6.8. 2006
Päivän sotasaalis: Dropkick Murphysin settilista, aidolla laulajan (?) kengänjäljellä.
Unessa olin jostain syystä kiipeilemässä Israelin pommitusalueella, ja yllättäen sain pommituksessa sirpaleesta vasempaan jalkaani. Sirpale leikkasi koko jalkateräni irti ällöttävän aidon näköisesti. Koska amputaatioajatus ei viehättänyt, päädyin naulaamaan ja ankkateippaamaan jalan takaisin paikalleen lääkintäpisteeseen lähdettäessä. Ei kaikkein realistisin uni, mutta herätessäni olin varsin tyytyväinen siitä että olin vielä suhteellisen ehjä.
Julmetun kuuman festaripäivän avasi No Shame, joka oli yhä hieno ja punk-uskottava. Sen jälkeen yritettiin tutustua Poets of the Falliin, mutta ei se kyllä livenä kelvannut. Bändihän kuulostaa oikeasti HIM:ltä - tai ei ehkä ihan yhtä pahalta, mutta samanlaiselta. Energiatonta, innotonta, teennäisenkin oloista. Ei vedonnut.
Puolet Backyard Babiesin keikasta vilkaisimme, ja sitten löysimme itsemme taas Flogging Mollyn eturivistä. Ei kyllä ollut tarkoitus, mutta jotenkin sinne aina päätyy. Aidan vieressä jonotti pari innokasta Ministry-fania, jotka olivat olleet paikalla aamusta asti. Eivät ihmisparat oikein tienneet mihin olivat joutumassa.
Kuten aiemminkin, Mollyn keikka oli älyttömän energinen. Toisin kuin aiemmin, tällä kertaa ei saanut tapella pysyäkseen paikallaan. Onko nyt niin että kyynerpäät ojossa päälle tunkevat känniääliöt ovat jotenkin turkulainen ilmiö ja niitä esiintyy lähinnä Ruisrockissa? Täällä sai hyppiä ja huutaa muiden fanien kanssa lämpimässä ja ystävällisessä ilmapiirissä.
Flogging Mollyn jälkeen ei pitäisi koskaan katsoa muita bändejä. Energiatasoni irkkupunkin jälkeen oli lähes nollassa, mutta Ministry oli vielä tulossa. Jalat eivät enää kantaneet ja olisin tahtonut vain mennä nurmikolle makaamaan. Miri jäi fanaatikkona eturiviin, minä siirryin suosiolla vähän taaksepäin ja toivoin ihmismassan kannattavan minua. Valitettavasti tämä ei toiminut ja jouduin seisomaan ihan omilla kintuillani. Ja Ministry oli jopa aika tylsä.
Musiikin loppuessa olo oli nääntynyt. Festarivaatteet olivat yltäpäältä pölyssä, kuten myös naama ja kurkku. Poimimme auton sekä Kaisan Arabiasta ja suuntasimme yötä myöden Turkuun. Huominen työpäivä oli pelottava ajatus.
Maanantai, 7.8. 2006
Päivän äänimaisema: Sähköjen katkeamisen jälkeinen hiljaisuus
Seitsemältä herääminen sattui sieluun. Töihin meneminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Onneksi vastassa oli kohtuullisesti rutiinihommia tarjoamassa pehmeää laskua. Jos eteen olisi heti tullut diplomaattinen kriisi tai käsittämättömän mutkikas tekninen probleema, olisin varmaan saanut oikosulun. Hieman kolmannen maailman henkeä päivään toi puolentoista tunnin sähkökatko kesken kaiken.
Töiden jälkeen päätin vaan olla ja rentoutua rokkaamisen jälkeen. Luin Feast for Crowsia ja koin siinä olevan kuninkaallisen palaverin huolestuttavan tutuksi.
Sitten atk-keskuksen irc-kanavalla kuului omituisia. Päädyin pyöräilemään yliopistolle tekemään töitä, kun Educariumin sekoileva jäähdytysjärjestelmä uhkasi akateemista aateekoota. Kirjoittelin tiedotteita tilanteen kehittymisestä samalla kun ylläpitoihmiset tekivät huoltotoimenpiteitä.
Lopulta minua ei korjaustöissä älyttömästi tarvittu. Olin varautunut siihen, että pääsisin tiedottamaan käyttökatkoista ja arvioimaan tuen huomista kuormitusta tämän johdosta, mutta sen sijaan ongelma korjattiinkin muutamassa tunnissa. Se vähensi huomattavasti seuraavan päivän stressitasoa. Puoli kahden aikoihin pääsin nukkumaankin.
Tiistai, 8.8. 2006
Päivän kyltti: "Uiminen ei suositeltavaa! Veden laatu blaa blaa mikrobiologinen blaa blaa jne - Turun kaupunki" Hyvä että tuli havaittua vasta uimisen jälkeen.
Muutama tunti töitä. Hieman kiipeilyä kuumassa. Vähän uintia myrkyllisessä vedessä. Lukemista.
Keskiviikko, 9.8. 2006
Päivän artikkelit: Was Israel's Aim to Clear Path for US War on Iran? Samaa veikkaa myös Consortium News
Syksyn paniikki alkoi yhtä äkkiarvaamatta kuin viime vuonnakin, tai ainakin itse huomasin sen aika yhtäkkiä. Kahden hengen miehityksellä päivässä oli aika lailla tekemistä, mutta itsepä olin joukkueeni loma-ajat hyväksynyt. Iltapäivään päästessä alkoi harmistus ja työpaine olla jo melkoinen.
Jotenkin minua vituttavat ihmiset, jotka saavat voihkintakohtauksen kuullessaan, että verkkoyhteyden saamiseen heidän kotiinsa menee kokonainen viikko. Ja minua jotkut sanovat nörtiksi ja nettiaddiktiksi. Sentään minä osaan hankkia huumeeni itsenäisesti jos on tarvetta. Aivan turhaa oli todeta, että vapailta markkinoilta yhteyden saamisessa odotusaika on kolme viikkoa. Minkähän takia me taas halusimmekaan tätä palvelua tarjota? Ei se ainakaan ketään tyytyväiseksi tee, oli se miten hyvä tahansa.
Töiden jälkeen löytyi uusi uimaranta. Tällä kertaa uhkana elämälle ei ollut mikrobiologiset jutut vaan ihan konventionaalinen sinilevä. Kai. En minä erota, onko levä sinistä vai vihreää...
Torstai, 10.8. 2006
Päivän näkökulma: "Traditional civil liberty argments were not so much wrong, as just made for another age", sanoo kuulemma Home Secretary (sisäministeri?) John Reid. Age of Civil Liberty on sit päättynyt, ja tilalla on Age of Security? Hurraa.
Jos lentokoneella matkustaminen ei ennestään olisi viehättänyt riittävän vähän, britit keksivät tehdä sen vielä vähän hankalammaksi. Ei sitten tarvitse viedä läppäriä tai kirjaa koneeseen. For a limited period only. Pitäisköhän lentomatkustajien nyt tuntea olonsa turvallisemmaksi? Vainoharhainen osa mieltäni on edelleen vakuuttunut, että tällaisten turvatoimenpiteiden paras vaikutus on totuttaa ihmisiä vapauksien rajoittamiseen turvallisuuden nimissä. Mitäs vapauksia ne terroristit taas vihasivatkaan?
Selvittyäni diplomatian, juoksentelun ja äksyilyn täyttämästä työpäivästä etenin uimisen kautta Cosmiciin. Siellä illan tärkein viihde oli Tonjan pelottavat Dragonbane-kertomukset. Oli kamalaa kuulla vammaisen näköisestä lohikäärmeestä. Mutta selvästi oikea tapa kokea DB oli olla Cinderhillissä töissä parin viikon ajan ennen peliä.
Ropecon-perjantai, 11.8. 2006
Päivän sankari: Valkoinen Neilikka, tuo legendaarinen seikkailija ja Imperiumin pelastaja.
Työpäivä meni moniajotaitoja harjoitellessa. Sitten pakkauduin muiden ihmisten kanssa autoon ja suuntasin Otaniemeen. Vaikka ajoin kuin psykopaatti, missasimme silti Ropeconin avajaisseremonian.
Olin taas paikalla pelkästään maksavana vieraana. Tavallisesti tämä on tiennyt tylsää conia, mutta päätin että tällä kertaa niin ei kävisi. Alku oli lupaava: esitykset "täydellisen eläytymisen etsimisestä" sekä Kalli-Lassila -tiimin seikkailularpeista olivat hienoja.
Jossain vaiheessa mielialani teki koukkauksen ärtyneen vihamielisyyden puolelle. Nälällä saattoi olla osuutta asiaan, mutta oikeasti harmin laukaisi avuttomuuden ajatus. En vain oikeasti jaksa ajatusta, että ihmiset tarvitsevat normaalista elämästä selvitäkseen jatkuvaa apua. Tuloksena äksyilin ja kiukuttelin ja olin mahdoton.
Yritin päästä Silent Hill -peliin, mutta selvisin vain varasijalle, ja kaikki vakituiset pelaajat ilmestyivät paikalle. Pelaamisen sijaan eksyin katsomaan hurmaavan lyhytelokuvan roolipelien opettavaisuudesta, sekä suuren paljastusdokumentin Making of Ropecon 2006. Leffojen jälkeen hain yöpymisvermeeni, etsin itselleni Dipolista nurkan jossa oli pimeys, sähkö ja netti, ja kävin unten maille.
Ropecon-lauantai, 12.8. 2006
Päivän äksät: Rogue, Psylocke ja Wolverine. Upeita!
Ropeconissakin voi herätessään lukea uutiset. Tämä artikkeli herätti hilpeyden sekaista kuvotusta. Jos en olisi jo ennestään ollut sitä mieltä, että uudet turvatoimenpiteet ovat naurettavaa pelleilyä, olisin sitä mieltä viimeistään nyt.
Heittäydyin Ropecon-lauantaihin kuin GTA San Andreasiin. Välillä suoritin juoneen liittyviä tehtäviä (eli katsoin puheohjelmaa), välillä etsin kätkettyjä paketteja (Ropecon-tarotkortteja, joita oli piilotettu ympäri Dipolia), välillä vaan kruisailin ympäriinsä ja ihailin maisemia (sosialisoin tuttujen kanssa). Löytyi myös pari Unique Stunttia (uimassa käynti, Dipolin kivillä kiipeily) ja minipeliä (pelattu ja apupelinjohdettu skenaario).
Silent Hill -rope oli häiritsevä ja ällöttävä kokemus. Jostain syystä aina kun conissa pelaan, päädyn Bugsy-Nina -kombon vetämiin omituisiin mutta todella visuaalisiin peleihin, ja joka kerta se on kannattanut. Pienenä harmina mukaan ol tälläkin kertaa osunut ainakin yksi pelaaja joka ei ilmeisesti ollut tajunnut mitä pelimainoksessa kaivattiin kun siinä toivottiin "syvää eläytymistä". Pienenä vihjeenä: se ei tarkoita puujalkavitsejä ja pelin tunnelman rikkomista aina kun voi. Onneksi enimmäkseen pelasin omistautuneiden ihmisten kanssa.
Ropecon-tarotkortit olivat nerokas ajatus, ainakin kaltaiselleni henkiselle 12-vuotiaalle jota aarteenetsintä viehättää. Metsästin itselleni lauantain aikana kokonaista 7 korttia. Jos en olisi yrittänyt tehdä muutakin, olisin varmaan saanut koko sarjan kokoon.
Jaakon esitelmä Homoseksuaalisuus roolipeleissä oli aivan mainio. Esimerkit eri aikakausien ja pelikullttuurien viittauksista homoihin olivat valtavan hupaisia. Kaikkein hassuin oli vuoden parin takainen Blue Rose, "a role-playing game of romantic fantasy", joka ilmeisesti keskittyy lähinnä kaikkien orientaatioiden harlekiinimaisiin hömppäromansseihin oksettavan täydellisessä fantasiamaailmassa. Yhyy.
Yömyöhällä Kaisa ylipuhuttiin vetämään lyhyellä varoitusajalla peliä. Ryhdyin operaation apupelinjohtajaksi, hoidin sääntötekniikkaa, sääilmiöitä ja ideoinnin avustamista. Yhdestätoista kolmeen pelattiin sitten tarinaa teineistä, jotka lähtee mökille ja joutuvat hullun slasherin saalistamiksi. Peliä valmisteltiin 45 minuuttia, mutta pelattavaa riitti lähes 4 tunniksi. Kauhugenre toimi mainiosti - ketään ei koskaan olisi pitänyt jättää yksin, mutta aina joku jäi, ja silloin murhaaja iski.
Kun kaikki energia oli lopussa, etsittiin nukkumapaikkaa. Kaikki huoneet olivat täynnä. Mutta sitten avasimme oven jonka olisi pitänyt olla lukossa ja löysimme tyhjän, pimeän ja hiljaisen tilan. Siellä kelpasi nukkua.
Ropecon-sunnuntai, 13.8. 2006
Päivän totuus: Jos pukukilpailuun osallistuu oikean kokoisia puolituisia, ne voittavat joka kerta.
Neljän tunnin coniunet johtivat väsyneeseen päivään. Mutta sunnuntai on aina tällainen vähän ollutkin.
Tulin siihen tulokseen, etten pidä Kenneth Hitestä. Ehkä tämä oli vain ensivaikutelma, mutta miekkonen antoi niin perusamerikkalaisen vaikutelman näennäisen nössöine poliittisine näkemyksineen ja typerine "your con would be good enough for America" -heittoineen, etten oikein jaksanut. Ymmärrän kyllä, että esitelmässä jonka aihe ei oikeastaan ole poliittinen ei ole tarvekaan käsitellä politiikkaa kovin syvällisesti, mutta silti. Toisaalta conin kunniavieraan kyselytunti sujui joustavasti eikä inttämiseen politiikasta tai salaliitoista menty. Jotain yleisökin on oppinut.
Markuksen esitelmä pervasiivisista peleistä oli oikein kiintoisa. "This is not a game" -ideologia ei minuun vieläkään vetoa; pidän mielelläni todellisuuden ja pelit erillään informaatioselkeyden vuoksi. Mutta jestas että nämä ihmiset kehittävät makeita leluja projekteilleen. Tahdon itsellenikin taikasauvan joka tietää missä on ja osaa raportoida keitä lähellä on.
Kortinmetsästys jatkui. Iloani yritettiin pilata kertomalla, että koko pakan saisi viidellä rahalla Kaubmajasta. Se olisi vaan ollut samanlaista fuskua kuin tietokonepelin pelaaminen walkthroughin avulla. Mieluummin jahtasin korttejani itse halki conin. Pervasiivisen pelaamisen etiikan (puutteen?) mukaan koetin hävyttömästi manipuloida sivustakatsojia korttimetsästykseni eduksi. Valitettavasti läheskään kaikki conin duunarit kun eivät pelanneet mukana oikeaoppisesti.
Yhtä kaikki, kun tapahtuma viimein päättyi, olin kovasti tyytyväinen. Tämä oli varmaan ollut laadukkain con koskaan, en ollut edes ikävystynyt enkä ahdistunut vaikka olisin syitä molempiin voinut keksiä. Ja lopullinen korttisaaliini oli asiaankuuluvasti 13.
Kotimatka oli hyvin väsynyt. Nukkumaan menin aikaisin.
Maanantai, 14.8. 2006
Päivän karu ennuste: Libanonin tulitauko tarkoittaa vain, että israelilaisista sotilaista tulee Hizbollahin maaleja
Yli kymmenen tunnin unissa oli Ryhmä-X:ää sekä seksiä, ei yhtä aikaa mutta hyvässä kombinaatiossa. Jos seuraava X-leffa tehdään ja se muistuttaa untani, voi edellisen synnit ehkä unohtaa. Tosin pelkään, että X-leffojen jatkuessa vastaan tulee Batman-kirous, ja tympeän kolmososan jälkeen nelososa on aivan hirvittävä.
Pääsin töihin myöhään ja tuen arkirutiinit pitivät minut kiireisenä. Vasta neljän jälkeen pääsin tekemään rästissä olevia projektihommia. Sentään pitkän unen ansiosta energiataso pysyi yllä.
Cosmicissa vietettiin illalla conin varjokaatajaisia. Väkeä tuli yllättävän paljon, oikeastaan kaikki joiden olisi voinut veikata mitenkään pääsevän. Näytti siltä että kaikille con oli ollut positiivinen ja laadukas kokemus. Arvelin itse, että syy saattoi olla niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin hyvässä tauko-ohjelmassa - puuhissa tulee aina tunnin parin koloja, mutta nyt ne onnistui täyttämään live-tetriksellä, kortinmetsästyksellä, aulashownumeroilla ja muulla hassulla. Keltsussa istuminen taukojen aikana ei ole minua koskaan miellyttänyt, tarvitsen puuhaa, ja nyt sitä sai.
Conimuistojen ohella käytiin läpi vankilatarinoita, peli-ideoita, jeepformia sekä työpaikkamahdollisuuksia.
Tiistai, 15.8. 2006
Päivän konkreettinen opetus: Palvelunestohyökkäykset käynnistyvät todella tyhmistä syistä.
Päivä alkoi ihmissuhdejuoruilla sekä artikkelilla kaupunkipelistä. Idea sellaisenaan ei älyttömästi vedonnut, mutta täysin ropeskenen ulkopuolelta tuleva kaupunkipeli oli silti syytä kokea. Lähetin ilmoittautumisen vikkelästi.
Töissä sain hienoisella varomattomuudella aikaan suuria vaikeuksia. Loistavaa. Opinpa olemaan huolellisempi. Irc-sotia ja palvelunestohyökkäyksiä tässä varmasti kaivattiinkin. Ehdin sentään neljältä pois pelaamaan pitkästä aikaa Mustaa aamunkoittoa. Peli oli nopealiikkeinen ja ruma, kuten monesti aiemminkin.
Keskiviikko, 16.8. 2006
Päivän D&D-ismi: Mikä on 9. tason atk-ammattilaisen arvonimi?
Avasin UPJ-kirjekuoreni tärisevin käsin. Sen sisällä ollut lapppu kertoi, ettei työni ollut niin vaativaa kuin olin kuvitellut, enkä edes ollut siinä niin hyvä kuin olin luullut. Kuitenkaan aivan kamalaa kasvoille sylkemistä ei arviointi ollut. Kyllä tämänkin tuloksen kanssa voi elää. Etenkin kun palkkani näyttää nytkähtävän ylöspäin niin tuntuvasti, että jouluksi tulevilla rästeillä voisin vaikka ostaa Paron (jos ne eivät menisi kaikki perintöverovelkaan).
Hyvistä uutisista huolimatta päivä oli jotenkin energiaton. Saattoi johtua siitä, että tuhansien eurojenkaan palkankorotus ei riittäisi saamaan minua nauttimaan julkaisujärjestelmämme kanssa työskentelystä, ja hommani olivat lähinnä englanninkielisten www-sivujen väsäämistä..
Sade sabotoi orastaneen ajatuksen liikunnallisuudesta. Olin nukkunut viime yönä tosi vähän ja olo oli uninen. Päädyin juonimaan Kaisan kanssa peleihin liittyviä ja katsomaan tylsiä japanilaisia kauhujuttuja sekä mainiota Laulavaa salapoliisia.
Pelijutut olivat jännimpiä, mutta niistä ehkä tarkemmin joskus. Olisi mukavaa toteuttaa livepeli, ja meillä oli vinkeän tuntuinen ideakin -- mutta yhteistyötä toisten ihmisten kanssa on aina turkasen vaikeaa tehdä, ja yksin en koskaan saa mitään aikaiseksi.
Torstai, 17.8. 2006
Päivän tehtävä: "Ota kuva vanhasta varastosta." Ja sitten kiivettiin puisen piharakennuksen ylätasolle ja availtiin ovia joita ei olisi pitänyt avata ja tehtiin muita kaupunkipelillisyyksiä...
Onpa läpeensä kummallista miten paljon oikeasti hyvät kuppikuulokkeet suodattavat pois ulkopuolista ääntä. Ostettuani sellaiset minulla oli yhtäkkiä työrauha vaikka viereiset puhelimet soisivat kuinka. Itse asiassa minulla oli työrauha vaikka omakin puhelimeni olisi soinut, mikä ei oikeastaan ollut tarkoitus. Mutta miksipä kukaan minulle nyt muka tahtoisi soittaa...
Illalla Taiteiden yössä käynnistyi Turkupeli, johon osallistui vain pari tuttua. Klassisena kaupunkipelinä idea oli murhaajan jahtaaminen: osallistujille jaettiin N80-sarjan puhelimet, joiden avulla metsästettiin johtolankoja pitkin gallerioita ja juottoloita. Pelin alku oli kankea, ja käyttöliittymän kanssa tappeleminen vei yhtä paljon energiaa kuin murhan selvittely. Oli kovasti sellainen tunne, että tässä nyt betatestataan hienoa ideaa, ja että tekijät olisivat kovasti hyötyneet jos mukana olisi ollut kokenut citylarppaaja kertomassa, millaiset asiat toimivat ja mitä kannattaa välttää. Mutta käytetty tekniikka oli kieltämättä näppärää. Voisin käyttää tällaisia virityksiä itsekin.
Murhaajan etsintä ei oikein minulta sujunut. Olen huono dekkari. Iltaa myöten osoitin myös hankaluuteni ihmisenä tiuskimalla kavereilleni. Taas kerran.
Kevennyksenä Register tutkii nestemäisten räjähteiden käytettävyyttä odotetuin tuloksin.
Perjantai, 18.8. 2006
Päivän sitaatti: "Don't go to England."
Suosikkiparanoidini Mike Ruppert näköjään lähti Yhdysvalloista. Miekkosen kirjoitustyyli on yhtä mahtipontista kuin aina, mikä on tavallaan sääli, koska kommentit gringojen nykyisestä hengettömyydestä tuntuvat kovin, kovin osuvilta.
Jos tänään olisi ollut viikon viimeinen työpäivä, olisin ollut onnellisempi. Fiilis oli henkisesti väsynyt, fyysisesti kurja. Raajat valittivat liikunnan puutteesta, mutta energiaa korjata asia ei oikein ollut. Sen asemasta kävin Mirin kanssa syömässä, luin Feast of Crowsia, pelasn GTA:a ja katselin Snatchin. Enimmäkseen elämätöntä, ja huomenissa samanlainen meno jatkuu.
Lauantai, 19.8. 2006
Päivän hyvä artikkeli: God Would Be an Atheist. Pahaan artikkeliin en linkkaa.
Seitsemältä työhön nouseminen lauantaiaamuna kevyesti vitutti. Yllättäen olo parani Erikvallaan päästyäni, kun havaitsin että vesi oli ihan lämmintä. Eräs opiskelija tarjosi lainaksi pyyhettä, ja niinpä menin uimaan. Ilmassa oli paksu sumu ja vesi oli aivan tyyntä. Todella makeeta.
Tuutorien kouluttaminen kesti vain pari tuntia. Kaupunkiin palattuani olin ihan väsynyt. Päädyin kuitenkin Kaisan kanssa käymään uudemman kerran uimassa sekä pohtimassa pelejä.
Illalla sitten osuin päätä pahkaa typerään tiedeartikkeliin, joka paljastuikin Halo 3:n viraalimarkkinointi-todellisuuspelikampanjaksi. Ehkä. En tiedä, enkä voikaan tietää, ja suoraan sanottuna tämä sapettaa. Olen jo pitkään todennut, että oikeasti tämä "ei me myönnetä että me ollaan vaan peli" -ajattelutapa on minusta Huono ja Vahingollinen, ja nyt asia muistui taas mieleen. Minkälainen todellisuudesta vieraantunut simpukka haluaa elämäänsä enemmän tietämättömyyttä siitä, mitkä asiat ovat todellisia ja mitkä eivät?
Kun ottaa huomioon miten paljon ihmiset muutenkin pyrkivät elämään kieltoreaktiossa ja paossa todellisuutta, en voi kuin vihata palavasti mitään pyrkimystä ennestään hämärtää todellisuuden rajaa. Jos joutuu aivan normaalin disinformaatiopropagandan vuoksi vielä alkamaan suodattaa saamaansa dataa pelin merkkien varalta, tulee oikeassa todellisuudessa eläminen entistä vaikeammaksi. Ja niin paljon kuin pelaamisesta pidänkin, haluan option jättää pelin halutessani.
Inhoan disinformaation tahallista levittämistä. Mutta sitä vastaan on vaan täysin mahdoton taistella. Todellisuuspelimeemi on lähes mahdoton kukistaa. Kun se pääsee kunnolla vauhtiin, yleinen kyynisyys aivan kaikkea informaatiota kohtaan lisääntyy. Mediakriittisyys on hyvästä, mutten usko että tämä kouluttaa siihen - paremminkin, se kouluttaa vaan turtuneeseen välinpitämättömyyteen.
Sunnuntai, 20.8. 2006
Päivän havainto: Taukojen pitäminen auttaa luovassakin työssä. Olipa hämmästyttävä löytö.
Toisen koulutuspäivän jälkeen olo oli yhä naatti. Vaan nyt on työviikko yli puolessavälissä. Enää viisi päivää viikonloppuun.
Kirjoittelin pelimateriaalia larppiprojektiin. On hämmästyttävää miten paljon minulla tällaista materiaalia on ja miten vähän silti saan pelejä aikaan. Tarvitsisin ihan oikeasti jonkun joka kävisi ideoitani läpi ja ryhtyisi aktiivisesti järjestämään niitä, kun en itse koskaan saa moista aikaiseksi.
Jorilta oli päätynyt meille Ultraviolet -niminen tv-sarja. Katsoin sitä ensin semikiinnostuneena, ja sitten tajusin, että se oli kuin suoraan Hallowed Be Thy Name tai Ghost Expressin nosferatunmetsästysosuudet. Sarja oli tehty 1998, suunnilleen samoihin aikoihin kun itse pelautin ihan vastaavaa ropea. Ja päähenkilöiden ongelmatkin näyttivät aika samanlaisilta kuin pelikampanjoissani.
Maanantai, 21.8. 2006
Päivän havainto: Tarvitsen liikuntaa kipeästi.
Vilkas työpäivä. Ulkona satoi. Riku pelautti Mustaa aamunkoittoa. Se oli rumaa. Menin aikaisin nukkumaan.
Tiistai, 22.8. 2006
Päivän härveli: VASIMR
Keho halusi liikuntaa, mutta sade teki useimmat puuhat mahdottomiksi. Niinpä keskityin olemaan hapan ja pahantuulinen. Olin penseä sellaisella hitaasti kiehuvalla ja harmittavalla tavalla. Onneksi en nähnyt muita ihmisiä, vaivasin lähinnä itseäni.
Yllättäen pelastus löytyi ydinfysiikasta. Lueskelin (kovasti kansanomaistettua) ydinfysiikkaa peliprojekteja varten, ja koin tajuavani miten muutamat ilmiöt toimivat. Jos en olisi älyllisesti näin laiska ja kärsimätön, minusta olisi hyvinkin saattanut tulla hyödyllinen fyysikko. Toisaalta minusta tuskin olisi tullut nerokasta fyysikkoa, joten ei se kai niin suuri menetys ollut.
Keskiviikko, 23.8. 2006
Päivän päähänpinttymä: Kirjaakaan ei voi lukea ennenkuin on valinnut siihen sopivan taustamusiikin.
Elämä on täynnä pieniä ristiriitaisuuksia.
Kuten, saatuani järkevän palkankorotuksen ja alkaneeni saada työstäni ihan oikeaa palkkaa tulen heti miettineeksi, onko tämä sittenkään oikeasti sitä mitä tahdon tehdä ja pitäisikö minun tehdä jotain Oikeaa. Sisäinen byrokraattini on vaiti, pikkunörtti minussa tahtoo muita asioita.
Tai kun on ensin satanut viikon ja tulee ensimmäinen kuiva päivä, menenkin Palatsille kiipeämään kalliolla. Ja kiivettyäni innokkaasti luonnonkivellä koko kesän toteankin, että en jaksa enkä osaa yhtään mitään sisäseinällä.
Tai postin toimitettua minulle Kim Stanley Robinsonin Forty Signs of Rainin, joka kertoo ilmastonmuutoksesta ja ekokatastrofista, päädyn lähtemään keskiyön huviajelulle autolla. Ja ajatus käydä yöllä Ruissalossa uimassa tulee tietenkin vasta nyt kun sekä ilma että vesi ovat jo aika kylmiä.
Torstai, 24.8. 2006
Päivän kuoppa: The Biggest Hole in the World. Itse asiassa gringoilla on vielä isompi monttu Utahissa, joka näyttää paremmalta Googlea Earthissa muttei muuten ole yhtä tyylikäs.
Ainakin osa viime päivien väsytyksestä ja pahantuulisuudesta johtui ilmiselvästi liikunnan puutteesta. Eilisen kiipeilyn jälkeen nukuin hyvin ja heräsin levänneenä. Tai ehkä se johtui yöllä uimisesta kylmässä vedessä, ei näistä tiedä.
Työpäivä eteni nykien. Yritin tehdä tarpeellisia hommia ja muka aivoja vaativaa työtä, vaan kaikenlaiset käyttäjäongelmat vainosivat minua. Siltikin - huolimatta käynnissä olevasta 12 päivän mittaisesta työviikosta - tämä syksy tuntuu tuskattomimmalta aikoihin. Harmistus ja vitutus ovat olleet yleisiä tunteita, mutta ne eivät ole yltäneet niin eeppisiin korkeuksiin kuin aiempina vuosina. Rakas julkaisujärjestelmämme kyllä yrittää kovasti nostaa lukuja sinne.
Cosmicissa puhuttiin ihmissuhteista ja treffeillä käymisestä. Kummallista puuhaa sellainen. Ajatus siitä, että joku ihminen täytyisi tavata tarkoituksella evaluoida hänen soveltuvuuttaan ihmissuhteeseen tai muuhun henkimaailman hömppään tuntuu vähän vieraalta. Toisaalta minä olenkin löytänyt ihmissuhteita sekä "ihmissuhteita" pääasiassa roolipelien jälkibileistä. Taidan olla pelinörtti. Mutta en valita, roolipelaajat ovat söpöjä ja sympaattisia.
Perjantai, 25.8. 2006
Päivän peli: Fahrenheit. Vaikuttaa laadukkaalta.
Aamulla selvisi, että Applen kannettavien akuissa oli vikaa ja niitä piti vaihtaa. Omanikin oli lähdössä uusintaan. Tämähän on kuin jossain tietokoneiden banaanivaltiossa asuisi. Uusi akku on kyllä tervetullut.
Töissä harjoitin moniajoa, ja tajusin, että ensi viikolla minun olisi mielenterveyteni sekä käyttäjätyytyväisyyden vuoksi paras pysyä kaukana palvelutiskistä. Päivän lopuksi käväisin kollegoiden kanssa yhdellä (alkoholittomalla). Suuntasin sieltä melko nopeasti kotiin aloittaakseni viikonlopun HaU-peliin valmistautumisen. Tämä tapahtui merkittävässä osin pelaamalla pelinjohdon minulle lainaamalla PS 2:lla.
Viikonloppu, 26-27.8. 2006
Ajankohdan hämäys: Kakskerran ympäriajo väärään suuntaan. Olin aivan varma että emme kääntyneet vasemmalle...
Hauraita unelmia oli vaihtelevan tasoinen kokemus. Hetkittäin se oli puuduttava ja hankala, lähinnä koska olimme päättäneet pelata asiaa joka olisi oikeassa elämässäkin puuduttava ja hankala. Välillä se taas oli reipas ja kiinnostava. Siinä esiintyi myös pelisarjan tähän saakka makein hahmo.
Peli päättyi sekä pelaajan että hahmon kannalta aika tympeään kokemukseen, mutta onneksi jatkoilla istuminen palautti hyvän fiiliksen ja muistutti kaikista siisteistä jutuista joita oli tullut koettua. Jatkoilta edettiin yöuinnille ennen nukkumaanmenoa.
Sunnuntaiaamuna huomasin, että jääkaappi oli aivan tyhjä ruuasta. Mirin luona muutkin ylijäämäpelaajat (tai no, Sanna ja Velmu anyway) aamiaista nauttivat, joten suuntasin sinne. Olo oli todella väsynyt, mutta silti sunnuntaista tuli pelinjälkeinen puuhapäivä, olkoonkin että puuha oli enemmän koheltavaa kuin tehokasta. Kävimme Ispoisissa möyrimässä luolissa ja huomasimme konkreettisesti että kiipeilykokemuksesta on ainakin vähän hyötyä kalliohalkeamien koluamisessa. Akuutein ahtaanpaikan kammo taas esiintyi kiipeilijöillä.
Lähdimme etsimään uimarantaa, mutta pysähdyimme kiipeämään jättimäisen teräspallon päälle, sellainen kun vastaan tuli. Mikähän ihme sekin oli? Matka Brinkhallin piilotettulle uimarannalle oli mutkikas, mutta lopulta selvisimme perille ja uimme vähän. Vesi oli lämmintä ja paikka sympaattinen. Lopulta vielä katsoimme Underworldin pöljänä WoD-leffana. Kate Beckinsale on kyllä ihan käsittämätön pökkelö, vaikka liikkuukin nätisti.
Yleinen fiilis oli aika hysteerinen. Olisihan sitä voinut levätäkin mutta ehkä touhuaminen kuitenkin oli parempaa valmistautumista työviikkoon.
Maanantai, 28.8. 2006
Päivän kylpyhuoneen käyttö: Kylpy. Niin, olihan meillä ammekin tosiaan...
Olin töissä yllättävän tehokas, tavalla joka ei usein ole uusien opiskelijoiden saapuessa edes mahdollista. Vastaavasti kotona vain koomasin. Debriefiä olisi pitänyt kirjoittaa, samoin peliä, samoin artikkelia, samoin varmaan paljon muutakin, mutta sen sijaan olinkin vain laiska ja hyödytön.
Opin myös vihaamaan PS 2:n ohjausjärjestelmää. Ei ole konsoliohjausta suunniteltu ihmisen spatiaalihavainnointikyvyille.
Tiistai, 29.8. 2006
Päivän yllätys: Nokia ja Dell saavat Greenpeacelta korkeimmat pisteet ympäristöystävällisyydestä. Rakas Appleni sitä vastoin saa pelkkiä haukkuja. Kyllähän tämä perustuu vaan firmojen itse julkistamaan materiaaliin, mutta silti ahdistaa.
Vaihteeksi palaverit töissä palauttivat uskoani middlemanageroinnin hauskuuteen. Pöydän ääressä istumisen lisäksi ehdin hieman töniä oikeita hommiakin liikkeelle.
Ja alkusyksyn kiirettä, aina alkusyksyn kiirettä. Uusien opiskelijoiden jono kiemurteli palvelutiskiltämme horisonttiin. Pienet viat ja häiriöt yrittivät saada meitä kompastumaan. Työtä tulee kovempaa vauhtia kuin ehdimme tehdä.
Kotiin päästessäni olin aika väsynyt ja jopa ihan hitusen flunssaisen tuntuinen. Pakenin konsolipeliin ja kirjaan. Illalla Tiemuskin ilmaantui paikalle opiskelijariennoistaan. Olen vakuuttunut siitä, että lopulta kaikki kaverit saadaan muuttamaan Turkuun.
Keskiviikko, 30.8. 2006
Päivän huvitus: Saksa näyttää ja kuulostaa hassulta
Jos olisin puolenpäivän aikaan karannut kalliolle kuten haaveilin, olisin missannut kaiken päivän jännityksen. Jännitys puolestaan aiheutti painetta ja paina ylimääräistä taakkaa, niin että kun viimein olin valmis lähtemään kalliolle olin hieman kypsä.
Kiipeily oli aivan surkeaa. Talvikiipeilykausi ei ala siitä, että ulkona sataa ja on pimeää, vaan siitä ettei pääse mitään ylös. On aika siirtyä sisäseinälle harjoittelemaan kestävyyttä talven ajaksi, ja ehkä välillä käydä kivellä jos on poikkeuksellinen syy.
Kiipeilyn jälkeen syötiin sieniä. PS 2 jatkoi matkaansa Mirin mukaan. Illalla puhelin vielä Taikan ja Kaisan kanssa kielistä ja etnisistä stereotyypeistä.
Torstai, 31.8. 2006
Päivän fysiikkapulma: Karvaisen pallon teoreema ja fuusioreaktorit.
Minun ei pitäisi väsyneenä keskustella kenenkään kanssa. Mikä vielä tärkeämpää, kenenkään ei pitäisi keskustella minun kanssani kun olen väsynyt. Jos haluan vain nukkua, pinnani on todella lyhyt ja kiehahdan ennätyslyhyessä ajassa.
Vihaan pahalla tuulella olemista. Siitä tulee jälkeenpäin likainen ja epäonnistunut olo. Eikä se tapahtuessaankaan ole mitään herkkua.
Inhoan kanssaihmisiäni. Inhoan itseäni. Inhoan kaikkea. Äh. Taas tällaista.
