Toukokuu 2006: Epäonnistumisen iloa
Maanantai, 1.5. 2006
Päivän kyltti: "Yksityisalue - pääsy kielletty." Huomasimme kulkeneemme tällaisen ohi kun yritimme palata tieltä metsään. Ei metsän puolelta edetessä sellaista ollut tullut vastaan...
Aamulla sormet oli taas mahdollista ojentaa, mutta niiden iho oli yhä vuosihuollon tarpeessa. Kiipeilyä ei tänään harjoitettu, mutta reipasta retkeilyä kylläkin. Lähdin Riikan kanssa Sauhuvuorelle tutkimaan, oliko paikka yhä pelikäyttökunnossa kaikkien vuosien jälkeen. Edellinen tietämäni peli täällä oli pelattu huhtikuussa 2002, neljässä vuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä.
Paikkaa ei oltu kuitenkaan menty rakentamaan umpeen. Pelialueen laitamilla oli yhä taloja, mutta ne pystyi kiertämään; valtaosa pusikosta oli yhtä sekavaa ja eksyttävää kuten aina. Päädyimme rämpimään koko alueen ristiin rastiin yrittäessämme kartoittaa tulevan fantsupelin pelaajien liikkeitä. Tietenkään pelin järjestäminen ei minulle kuulunut, mutta kirjoittajana minun olisi hyvä tietää millaiseen ympäristöön tarina sijoittuu.
Ryteikössä törmäileminen vei hyvän osan koko päivää. Sen jälkeen päätin rentoutua katsomalla elokuvia. Odotin Alien vs. Predatorin olevan ihan hirveä, mutta eihän se ollut; samalla tavoin katsottava ja hauska kuten muutkin Paul W. S. Andersonin leffat. Miekkonen alkaa olla B-rymistelyleffojen saralla suosikkejani.
Iltaan mahtui vielä toinenkin filmi, Cabin Fever. Se vetosi minun ja JD:n huumorintajuun olemalla räävitön, sotkuinen, verinen, ruma ja älyttömän hauska todella mustalla tavalla. Hahmot olivat kuin Something Positivesta hyvänä päivänä (eli silloin kun kaikki hahmot ovat vaan inhottavia eikä ketään heistä yritetä nostaa jalustalle).
Tiistai, 2.5. 2006
Päivän artikkeli: The Paradigm is the Enemy - Michael Ruppert jälleen apokalyptisenä. Olen taas vaihteeksi hänen kanssaan aika samaa mieltä; pari viikkoa on ollut sellainen olo, että jotain isoa on alkanut pudota.
Aamulla oli taas flunssainen olo, mutta töistä oli mahdotonta olla poissa. Väkeni lomien sumplinta, 2 palaveria, uuden ihmisen vastaanotto ja alustavan propagandan jakaminen olivat asioita, jotka eivät voineet oikein odottaa. Olkoonkin että toinen palavereista siirtyi joka tapauksessa.
Paha olo helpotti päivän mittaan. Olin suunnitellut kirjoittavani tänään peliä, mutta suunnitelmat kariutuivat kaikenlaisen sosiaalisen puuhastelun tieltä.
Keskiviikko, 3.5. 2006
Päivän hämmennys: Tsunamivaroitus Uuteen-Seelantiin pudotti minut hetkeksi HaU-hahmooni.
Kolme palaveria päivässä on oikeastaan aivan riittävästi, ja ne kaikki olivat ainakin puolentoista tunnin mittaisia. Mitään muuta ei ehtinyt tehdä kuin istua pöydän ääressä puhumassa asioista. Mutta ainakin yksi palaveri tuntui poikivan hyödyllisiä ajatuksia ja asioita. Huolestuttavana merkkinä tajusin, että olen alkanut rakastaa hallinnollista byrokratiaa. Lienen epänormaali, mutta onneksi olen jo kyllin iso ja pelottava hyväksymään itsessäni vaikka millaiset kieroutumat.
Kotona aloin hyödyntää parvekettamme ja istuin tietokoneen kanssa sille kirjoittamaan peliä. Hämeenkadun liikenteen melu ja pakokaasut kuitenkin tekivät parvekkeestamme vähemmän optimaalisen työpisteen, joten vetäydyin takaisin huoneeseen. Riikka oli jo julkistanut fantsupelin (fantsupelimme? vaiko pelinsä?) päivämäärän, joten kaikki materiaali oli syytä saada valmiiksi harvinaisen nopeasti. Onneksi jäljellä oli enää loppuhiontaa ja viimeisiä säätöjä.
Torstai, 4.5. 2006
Päivän väite: Pyöräilen kuulemma koko ajan samaa vauhtia, riippumatta siitä onko myötä- vai vastatuuli tai ylä- vai alamäki. Johtuu varmasti vakaasta ja ennustettavasta luonteestani. Eikun.
Ravattulan kalliolla maa oli kuivunut, ja kesäinen sää oli lämmin. Kiipesin Tainan kanssa vain muutamaa reittiä, vailla aavistustakaan siitä olivatko ne vanhoja vai uusia. Ainakin eräässä reitissä oli paljon sammalta ja se olisi pitänyt puhdistaa. Älyttömän vaikeita eivät mitkään olleet. Ravattula tuntuu hieman helpolta nykyään.
Kiipeilyn jälkeen Cosmicissa puheltiin taiteesta, eläimistä, kasveista ja furryvampirelarpista. Toivottavasti viimeistä ei koskaan tule.
Perjantai, 5.5. 2006
Päivän proppi: Valtava pressu
Ahertelin uusien käyttäjien oppaan muutosten ja päivitysten parissa melkeinpä koko työpäiväni. Sitten siirryin Mäkeen kirjoittamaan Prinssi Nastirhin viimeisiä pätkiä. Lopultakin sain pelin valmiiksi, ja pystyin aloittamaan mieleni tyhjennyksen huomista HaU-peliä varten.
Viikonloppu, 6-7.5. 2006
Ajankohdan eläin: Oravanpoikanen
Hauraiden unelmien toinen varsinainen peli ei ollut minulle yhtä intensiivinen kuin aiemmat osat, mutta tämä ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Pyrin aktiivisesti pelaamaan hahmoani hänen omien taipumustensa mukaan enkä lähtenyt säntäilemään pelielementtien perään jos ne eivät osuneet Yanagin kiinnostuksen kohteisiin. Tällä kertaa verkkopelaaminen oli hiljaista, joten pelikokemukseni oli varsin eristäytynyt. Harmi kyllä, sain erään näppärän idean vasta ensimmäisen pelipäivän iltana; jos olisin saanut sen jo edellisenä iltana, olisi pelini voinut olla reippaampi. Mutta kävihän tämä näinkin.
Pelin aikana sää oli erittäin kesäinen ja jälkipuintikin käytiin piknikillä Puolalanpuistossa. Vasta sään kylmetessä siirryttiin Cosmiciin.
Kotona oli hurjan kuuma eikä nukkumaan meneminen tahtonut onnistua. Nyt olisi aika aloittaa kesäloma. Vaan ei oikeasti vielä puoleentoista kuukauteen.
Maanantai, 8.5. 2006
Päivän sarjakuvahahmo: Möykky
Töissä hyökkäsin vanhojen Uuden käyttäjän oppaiden kimppuun, ja saksin niistä ainakin puolet pois. En ole tyytyväinen ennenkuin nyt 40-sivuinen opas mahtuu 20 sivuun. Ehkä joku lukisikin oppaan jos se olisi ytimekkäämpi. Paha vaan, että kerrottavaa on niin paljon.
Leikeltyäni kylliksi kävin Mirin kanssa puhumassa joutavia. Päädyimme syömään isot määrät ruokaa ja katsomaan Fantastic Fourin. Se oli mainettaan parempi. Jos Doom olisi ollut parempi, olisin ollut valmis antamaan anteeksi pöljän juonen. Nykyiselläänkin lämminhenkiset hahmot kantoivat elokuvaa aika hyvin.
Myöhään illalla säädin vielä HaU:n jälkipuinteja. Jos olisin ollut pelissä hitusen tarkkaavaisempi, olisin varmaan saanut intensiivisemmän pelikokemuksen. Vaan huolimattomuudesta sakotetaan.
Tiistai, 9.5. 2006
Päivän saavutus: Lähes valmiit suomenkieliset käyttöoppaat ensi syksylle.
Lämpimän aallon oletettavasti viimeinen päivä käytettiin taivaltamalla Ravattulaan kiipimään. Terävät kivenreunat leikkelivät sormieni ihon riekaleiksi - mutta kävi ilmi, että ihoni alla oli toinen kerros aivan yhtä toimivaa ja kipuresistenttiä ihoa. Älytöntä. Olen kehittänyt kiipeilijälle otollisen regeneratiivisen taidon.
Keskiviikko, 10.5. 2006
Päivän sana: Post-amerikkalainen. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta varmaan jotain hassua.
Tästä uhkaa taas tulla produktiivinen viikko. Laadin vaikka mitä uutta ja ehkä tarpeellistakin, ja jopa kolmen tunnin laatupalaveri oli oikein hyötyisä. Maltoin palata kotiin vasta puoli viideltä. Yhtäkkiä päädyin sielläkin jatkamaan töitä, kun maaliskuussa surmatuksi kuvittelemani hallinnollinen ongelma palasi kummittelemaan. Tein alustavia toimenpiteitä sen manaamiseksi takaisin hautaansa, niin ettei minun tarvitsisi käyttää koko iltaa sitä pähkäilemällä.
Tehtyäni voitavani suuntasin Tonjan taidenäyttelyn avajaisiin. Lasiin raaputettua taidetta oli tullut ihailemaan paljon väkeä, monet heistä tuttuja. Oli siellä kyllä kauniita asioita. Päivässä olisi ollut muutakin kulttuurihenkistä ohjelmaa kun Kaisan, Vesan ja muiden Luovan kirjoittamisen kurssilaisten antologian julkaisutilaisuus, mutta se oli ollut jo puolenpäivän kieppeillä enkä sinne ehtinyt.
Kun taide oli nähty, päädyin jokirantaan syömään välipalaa ja puhumaan työstä sekä peleistä. Päädyin sitten Riikan ja Heicun kanssa Mäkeen katsomaan Kung-Fu Hustlen, joka oli yhtä pöhkö kuin saman tekijän Shaolin Soccer.
Torstai, 11.5. 2006
Päivän pelimekaniikka: Turvaseksi simuloidaan tikkarilla ja kondomilla. En tiedä miten, enkä tahdo.
Tein töissä tasan kolmea asiaa: hallinnollista diplomatiaa, käyttäjäkyselyä ja yhtä pitkää tukitehtävää. Aika harvoin oikeasti ajankäyttö on noin selkeää. Hallinnollinen diplomatiakin saavutti loppukohtaukseen johtavan pisteen, ja huomenna on viimeinen kohtaaminen tämän asian tiimoilta. Tai ainakin sen olisi paras olla viimeinen.
Höpisin Susannan kanssa kirjoista matkalla Cosmiciin. Hänellä on tosi jännä lukemismaku. Kesän tullessa omakin into istua jokirantaan kirjan kanssa on taas kiivennyt esiin. En vaan vielä keksi, mihin tänä vuonna uppoutuisin.
Cosmicissa heitettiin todella huonoa juttua prinssi Nastirhin hahmoja odotellessa. Työstressin lievitystä hampurilaisia viskomalla, hernekeiton makuisia kondomeja, hummereiden takapäitä ja Rehti-Antin lääkediilausta kesti kunnes Riikka saapui paikalle julistamaan, että hahmot oli nyt toimitettu pelaajille. Pian sen jälkeen hajaannuimme tahoillemme.
Perjantai, 12.5. 2006
Päivän väite: Tintti ei ole rasistinen sarjakuva, ihan alkupään tarinoita lukuunottamatta.
Aamusella taivalsin jokseenkin kammolla odottamaani palaveriin. Yllättäen se sujui melko tuskattomasti. Yritin olla kovasti diplomaattinen ja rautalankainen mutta samalla rehellinen ja asemistani liikahtamaton. Jotenkin taisin onnistua.
Iltapäivästä oli toinen palaveri, tällä kertaa laatujärjestelmästä. Puhetta, puhetta, pomotusta. Ja edelleen tämä on oikeastaan aika hauskaa.
Töiden jälkeen pelisäätöä. Etsin proppeja, kirjoitin ja koodasinkin hieman. Sitten olin valmis. Voisin tarttua seuraaviin projekteihin. Ne olivat vaan kaikki aika suuria ja vähän pelottaviakin.
Lauantai, 13.5. 2006
Päivän retroilu: Pehmomiekkailu. 1995 on täällä taas.
Mike kuljetti Turkuun lateksimiekkoja Prinssi Nastirhia varten. Kävin poimimassa ne, ja tulin samalla kutsutuksi katsomaan Larsin sekä kollegoiden nukketeatteriesitystä. Tarinassa oli aikakone, sekopäisen näköinen tiedemies ja dinosaurus - miten se olisi voinut olla huono? Ääni ja nukkejen kyky käsitellä esineitä olivat oikein mainiot.
Kotona koodailin ja säädin, ja katselin lateksimiekkoja. Päätin, että niitä piti testata. Sain Mirin paikalle, ja mätkimme toisiamme parikymmentä minuuttia. Tuntuvan pituusetuni vuoksi koetin tasoittaa tilannetta pukeutumalla ketjupaitaani. Miekkaillessa tuli tosi nopeasti kuuma.
En ollut miekkaillut millään välineillä vuosiin, ja mitä taitoja minulla joskus oli ollutkin, ne olivat historiaa. Sentään jalkavamma ei tuntunut haittaavan sen enempää kuin tanssimisessakaan. Miekkailu sai aikaan fantsukaipuun. Yhtäkkiä Prinssi Nastirh alkoi tuntua aivan mahtavan hyvältä ajatukselta. Mitenkähän mahdotonta olisi alkaa järjestää jokaviikkoiset mättäjäiset jossain Turun kolkassa, ja onnistuisinkohan vakuuttamaan ihmisille, että joka viikko jonkun pitäisi laatia sinne jokin reipashenkinen skenaario pelattavaksi?
Loppuillasta Riikka ilmestyi Mäkeen kalliokiipeilykurssilta. Säädimme pelin logistiikkaa sekä proppeja. En muista, milloin larpin järjestäminen olisi ollut näin rentoa. Yleensä olen ihan hajalla aina kun olen jossain tekemisissä pelien kanssa. Ehkä roolini kirjoittajana eikä ohjaajana suojaa minua pahimmalta stressiltä.
Sunnuntai, 14.5. 2006
Päivän sitaatti olemattomasta blogista: "Illalla taistelin voileivistäni kysin ja hampain (tuli aika pahoja naarmuja) ja kissani näkivät taas lentäviä marssilaisia ja sinkoilivat niiden perässä pitkin seiniä." - Kohta työtön ja hoidossa
Lisää toimintaa! Vimmaista pelinkirjoitusta jotta uusille pelaajillemme riittäisi hahmoja. Sormusten herran leffaversiota inspiraation jäljittämiseksi. Proppien roudaamista. Lopuksi suuret ja värikkäät pehmomiekkatreenit huimalle neljälle hengelle. Kolhuja ja mustelmia, mutta ehkäpä me tässä vähitellen opimme jotain.
Maanantai, 15.5. 2006
Päivän chtorr-artikkeli: Doctors puzzled over bizarre infection surfacing in South Texas. Yäk. Ja taudin tutkimussäätiön sivuilta löytyy lisää tuttua juttua. Kohta jättiläismadotkin tulevat ja syövät kaikki.
Maanantain töistä oli ensin vaikea saada kiinni, mutta sitten energinen ja yllättävän produktiivinen palaveri johti kaikenlaisiin näppäriin tuloksiin. Paljon tehtävää, paljon säätämistä, ja olosuhteet jotka muuttuivat työläämpään suuntaan. Silti tunne oli jotenkin optimistinen.
Kotiin palattuani huomasin, että työnteko oli vienyt kaiken luovan energiani. Ihmekös tuo, olen perusteellisesti aamuihminen ja iltapäivällä en yleensä jaksaisi muuta kuin koomata. Katselin leffaa, nakuttelin hieman Prinssi Nastirhin materiaalia ja kirjoittelin hahmoa ropekampanjaan. Kävin aikaisin nukkumaan.
Tiistai, 16.5. 2006
Päivän lyriikka: "And the boy in the belfry he's crazy / He's throwing himself down from the top of the tower / Like a hunchback in heaven he's ringing / The bells in the church for the last half an hour / He sounds like he's missing something or someone / That he knows he can't have now / And if he isn't I certainly am" - Suzanne Vega, In Liverpool
Herätessäni havaitsin ensimmäiseksi laskevani aikaa kesäloman alkuun. Ei ihan hyvä juttu, koska näyttää olevan vielä kuusi viikkoa. Kuusi! Yh. Huolimatta kylmenneestä ilmasta mieli alkaa jo haluta lomalle. Ihan kuin joskus ei. Ja säätiedotukset olivat eri mieltä kaikesta muusta, paitsi juuri tämän viikon lauantaille osuvasta sateesta. Ainoa asia jota en soisi Prinssi Nastirhissa olevan, ja eikös juuri sitä olla saamassa. Muistanpa juuri miksi puskafantsu oli ärsyttävää.
Työnteko ei oikein luonnistunut. Onneksi päivä oli hiljainen. Tein väkisin kaikenlaisia tylsiä pikkuhommia, mutta enimmäkseen ajatukseni juoksivat muualla. Olin hassun emotionaalinen ja ikävöivä, siinä määrin että se aika tehokkaasti sabotoi keskittymiskykyni. Päädyttyäni lopulta vapaalle asiat eivät juurikaan parantuneet. Sain vietyä lateksiaseen Adeptille korjaukseen ja puheltua vähän peleistä, sitten päädyin olemaan muka-ammattitaitoinen avustaja bofferikilven teossa. Lopulta jumiuduin löhöämään ihmisten syliin. Läheisyyden olisi varmaan pitänyt olla yksinomaan miellyttävää. Sen sijaan olinkin emotionaalisesti hankala ja tahdoin olla muualla.
Ymmärrän kyllä syynkin. Tietynlainen epätasapainoisuus häiritsee minua kauheasti. Henkilöksi joka kaipaa paljon hellyyttä osaan kyllä olla ennätyksiä rikkovan mahdoton sen suhteen.
Keskiviikko, 17.5. 2006
Päivän kiipeilykokemus: Kallio lohkesi tossuni alta, ja putosin. En kuitenkaan pudonnut edes köyden varaan, löysin oitis käsiotteen jonka varaan jäin. Jos olisin ollut kiipeämässä uutena reittinä jotain vaikeaa, olisin varmaan ollut ylpeä itsestäni.
Eilisen vastapainoksi tänään oli kovin produktiivinen päivä. Sain varmaan noin vuoden tappelemisen jälkeen Communicatorin hyväksymään yliopiston sertifikaatin - uusin käyttöjärjestelmäpäivitys teki tehtävänsä. Seuraavaksi sain taisteltua jopa www-sivuillemme ohjeen Communicatorin käytöstä sähköpostin lukuun. Tämän olisi vaan pitänyt olla olemassa jo kauan sitten. Nyt pitäisi sitten etsiä kaikki tuon laitteen serkut ja pikkuserkut ja tehdä niistäkin ohjeistus.
Lisäbonuksena kävi ilmi, että taannoin yliopiston henkilökunnalle suuntaamaani pikaviestinkyselyä tahdottiin käyttää ihan oikeaan tieteelliseen tutkimukseen. Tai no, humanistiseen tutkimukseen, mutta kuitenkin. Ehkä ei kuuluisi suhtautua näin...
Kylmenneestä säästä huolimatta kävin Tainan kanssa Ravattulan kalliolla kiipeilemässä hieman. Sporttiliidasin pari helppoa ja lyhyttä reittiä on-sight. Ei mikään suuri saavutus, eikä sellaisia päivään muutenkaan juuri mahtunut. Ulkokauden alettua olen yleisestikin kiivennyt tosi huonosti ja epävakuuttavasti. Aiai hennot sisäkiipeilijän sormeni ja muita verukkeita.
Myöhemmin illalla olin taas vaikea ja ajauduin riitelemään. Ihanaa. Tulisi ihmisyyspoliisi ja määräisi eristysselliä niin ei tulisi koko ajan törmäyksiä.
Torstai, 18.5. 2006
Päivän uusi työtehtävä: Webropol-tuki. Väliaikainen homma, toivon.
Ahertelin töissä dokumentoinnin sekä uusien hommien opettelun parissa ja katselin ailahtelevia säätiedotuksia. Päätin uskoa, että lauantaina oli mahdollisuus kuivaan säähän. Ei välttämättä mikään suuri mahdollisuus, mutta edes jonkinlainen. Ei tule olemaan kivaa pelata jos taivas heittää vettä.
Cosmicissa suunniteltiin Nastirhia ja kerättiin aarteita. Jääkiekko ja Euroviisut olivat kuulemma verottaneet läsnäolijoiden määrää. En ymmärrä.
Perjantai, 19.5. 2006
Päivän toiminta: Proppitestaus
Perintöveron sain vieritettyä hetkeksi muille harteille, mutta eikös heti löytynyt uusia laskuja maksettavaksi. Merihaan viimeinen sähkö ja vesi oli vain satanen, mutta asunnon omistajan mukaan eteisen parketin uusinta on sitten 1200. Mahtavaa. Ohi normaalin kulumisen, peritään takuuvuokrasta, joopa joo. Entisellä vuokranantajallamme on myös aivan nerokas väsytysstrategia: kuulostaa puhelimessa niin Ihaa-aasimaisen aneemiselta että tekee mieli vaan todeta että olkoon, pidä rahasi (rahani). Yritän tuoda takuuvuokrista tappelemiseen jähmeää byrokraattista väsymättömyyttäni ja vaatia kuittia aivan kaikesta mitä tapahtuu, mutta tätä ei ilmeisesti vastapuoli ymmärrä.
En lannistu. Jatkan hänelle soittelemista kunnes saan joko kuitin siitä, miten meidän rahamme on käytetty, tai valuutat tililleni. Katsotaan kuka väsyy ensin.
Taannoiset kodinkoneostokset ovat nähtävästi jättäneet minulle uuden luottokortin. Mitähän pirua minä sellaisellakin teen? Maksoin jo kodinkoneet, pitäisi varmaan näyttää muovinpalalle saksia jottei tule kiusausta käyttää sitä. Ei niin että pitäisin tätä kovin todennäköisenä. Olen havainnut, että ennemmin ellän kovin köyhänä kuin käytän rahaa jota minulla ei ole.
Säätieto viikonlopusta näytti yhä kurjemmalta.
Lauantai, 20.5. 2006
Päivän mielialakäyrä: Ensin varovaisen optimistinen. Sitten penseä. Sitten hermostunut. Sitten tyrmistynyt. Sitten pahoinvoiva. Sitten häpeävä. Sitten kaiken tragikoomisuudelle naurava. Lopulta väsynyt ja lannistunut.
Epäonnistuneiden pelien järjestäminen on vihoviimeisen kurjaa. Valitettavasti niin tuntuu aina välillä käyvän.
Prinssi Nastirhin ongelmana ei lopulta ollut sade - vaikka sitäkin saatiin - vaan sarja typeriä pikkuvirheitä pelinjohdon puolelta, jotka lopulta eskoloituivat siihen, että pelistä tuli ainakin puolelle pelaajista täysin turha kokemus, joka olisi voinut olla kiinnostava mutta loppui ennenkuin edes pääsi alkamaan. Kun minä ja Riikka tajusimme mihin suuntaan peli oli menossa oli liian myöhäistä enää tehdä asioille mitään.
Oli pelissä muutamia ihmisiä joilla oli ollut aivan hauskaakin, mutta ainakin omassa kokemusmaailmassani juonen romahdus ja muutaman ihmisen kokema täsmäkurjuus painoivat vaa'assa paljon enemmän.
Tekisi mieli taas sanoa, että ei koskaan enää. Olo on epätoivoisen kurja ja mieluiten uskottelisin itselleni, että kulunutta 24 tuntia ei ikinä tapahtunutkaan. Mutta se olisi varmaan vähän väärien asioiden oppimista. Ja jokin masokistinen osa minussa haluaa kuitenkin nähdä, olisivatko pelin ongelmat tosiaan niin helposti korjattavissa kuin miltä pelin jälkeen näytti.
Sunnuntai, 21.5. 2006
Päivän sää: Nyt sitten tietysti on kaunista ja aurinkoista.
Pelinjälkeismasennukseen auttoi Phantomsin pelaaminen. Tahkoimme sosiaalisia ja emotionaalisia sotkujamme niin antaumuksella, ettei pelinjohtaja ehtinyt lainkaan saattaa meitä Suunniteltujen Tapahtumien pariin. Käyhän tämä näinkin.
Olo oli vähän koomainen. Olisi ollut tilaisuus katsoa leffojakin, mutta pelin päätyttyä kello oli jo liikaa ja leffat enimmäkseen ohi.
Maanantai, 22.5. 2006
Päivän ruoka: Kvinoa. Persoonallista ja hyvää.
Epätavallisen hektinen työpäivä sisälsi sivarin kouluttamista ja atk-keskuksen laatujärjestelmän esittelyä. En ehtinyt millään tehdä kaikkea mitä olisi pitänyt, mutta kerrankin päätin että en edes ota tekemättä jääneistä hommista suurta stressiä.
Sen sijaan lähdin suhteellisen varhain työstä, ja suuntasin Adeptin kanssa väsäämään hightech-bofferia. Tavoite oli tehdä kaunis ja turvallinen pehmomiekka, tavallaan puuttuva rengas klassisen bofferin ja lateksiaseen väliltä. Samalla keskusteltiin supersankariroolipeleistä ja syötiin erikoisesti.
Illalla luin taas yhden Song of Fire and Ice -kirjani loppuun. Virve oli onneksi tuonut minulle lainaksi sarjan jatkoa, mutta nyt tajusin, että minulta puuttui välistä vielä yksi osa. Aivan käsittämätön tiiliskivisarja tämä on, ei noin pitkää teosta ole olemassakaan. Mutta nyt täytyy varmaan hankkia puuttuva pala jostakin.
Tiistai, 23.5. 2006
Päivän musiikki: Sana ja ylistys -mix. Lallatusta Herran rakkaudesta, väliin miksattu lahkon hihhulijohtajan (?) karjumia "Saatanan homo!" -huutoja.
Vaihteeksi satoi koko päivän. Töissä oli palavereja ja koulutushommia, töiden jälkeen olin koomainen ja väsynyt. Kävin vilkaisemassa jalkavaivaa potevaa Tainaa ja kuuntelemassa Matin kokemuksia yläasteen sijaisuudesta. Illemmalla laitoin Susannan kanssa ruokaa ja katsoin Hellraiserin. Pelottava elokuva tuntui oikealta ajatukselta.
Keskiviikko, 24.5. 2006
Päivän supersankarismi: 7 päivää -lehti paljasti Lordin salaisen henkilöllisyyden. Kansalaiset, joiden hengen Lordi oli useita kertoja pelastanut, iskevät voimallisesti takaisin.
Viikon viimeinen työpäivä alkoi todella väsyneesti. Sain kiskottua itseni töihin vasta 20 minuuttia aikomaani myöhemmin, ja päivä oli aika puuduttavaa rutiinihommaa. Kotona katselin penseänä lähitulevaisuuden sääennustetta ja arvelin, että huominen kiipeilymatka saattaisi olla tuomittu tuhoon.
Tartuin pitkästä aikaa pelitaustamateriaalin tutkimiseen. Tutkin hilpeitä tekstejä kylmän sodan ajoilta ja koetin oppia niistä. Välillä Adept kävi pieksemässä minua tekemällään hightech-bofferilla.
Miekan terästä saamien opetusten lisäksi opin kaikkea muuta hyödyllistä. Sanavarastooni saapui ilmaisu SIOP (Single Integrated Operational Plan, Imperial Americanan ydinsotasuunnitelma) ja tajusin myös, että oli Yhdysvaltain nykyinen ydinasepolitiikka miten mielenvikaista tahansa, se ei ole lähelläkään 50-luvun tasoa. Vielä.
Torstai, 25.5. 2006
Päivän harmittelu: Miksei Turun vieressä ole yli kaksikymmenmetristä kallioseinää kiipeilijöille?
Havukalliolle saapuessamme taivas näytti hitusen uhkaavalta ja yksi kanssakiipeilijöistämme manasi kohta alkavaa sadetta, raekuuroa, tulvaa, valtaisaa vedenpaisumusta joka tekisi kiipeilystä ihan turhan operaation. Hieman samanlainen pelko minullakin oli. Arvelin, että yhdenkin reitin kiipeäminen voitaisiin laskea onnistumiseksi.
Fiilikseni kiipeilyn suhteen olivat ennen lähtöä olleet vielä matalat. Vettä lupaava säätiedotus ja väsynyt olo eivät oikein innostaneet. Havukallio itsessään näytti hienolta ja korkealta, mutta pultattuja reittejä oli vähän ja ne olivat ilmeisesti todella vaikeita. Ei liidausta tänään. Ensimmäinen reitti jota Mirin kanssa kiipesin oli helppo, seuraava tuntuvasti vaikeampi, enkä päässyt siinä puusta pitkään.
Hermostuin. Reitti oli Snellman, vaikeus 6-, ja minulle sellaisen pitäisi olla helppoa. Tämä oli ihan typerää. En muistanut koska kiipeily olisi viimeksi onnistunut, tuntui siltä että koko kalliokauden ajan olen vain kiivennyt huonommin ja huonommin. Päätin, että nyt aivan oikeasti oppisin uudestaan kiipeämään. Ensimmäiseksi opettelisin jammaamaan.
Ja yllättäen, päätökseni oli jonkinlainen taitekohta. Yrittäessäni Snellua uudelleen vähät välitin siitä, että jokin liike tuntui epämääräiseltä ja hankalalta, ainoastaan kiipesin. Snellman, sammaleen ympäröimä kiemurteleva halkeama meni loppuun asti. Seuraavaksi reitiksi osui suunnittelematta Porahakaihottuma, vaikeus 7-. Kiipesin senkin. En puhtaasti, en hienosti, mutta kiipesin kuitenkin. Koskaan aiemmin en ole ulkona selvinnyt seiskalla alkavasta reitistä, ja tämä oli vieläpä 20 metriä pitkä ja todella kaunis.
Paha tuuleni oli kadonnut. Tämä oli kiipeilyä. Välillä saimme vähän kuurosadetta, mutta sekään ei haitannut, kallio ei kastunut. Kolme reittiä riitti, ne kun olivat kaikki hyviä ja niistä oltiin suoriuduttu hienosti.
Perjantai, 26.5. 2006
Päivän hupaisa kappale: Happoradio - Tavikset. Mitä osuvin valinta Euroviisujen voittobileisiin.
Koko yön näytti sataneen ja ulkona oli niljaista. Niinpä herättyämme Arabiasta Kaisan luota emme lähteneetkään Rollareille, vaan tyydyimme käymään Tapanilan kiipeilykeskuksessa kiipimässä hieman. Tukikohtaan palattuamme yhytimme Heikin, joka tiesi kertoa meille että myös Dropkick Murphys oli saapumassa kesällä Suomeen, Ankkarockiin. Minun ja Mirin hupibudjetti kasvoi välittömästi toisen festarilipun hinnalla.
Pikainen ruokailutapaaminen Miken kanssa johti minut, Kaisan ja Mirin lopulta 80,000 muun ihmisen lailla Kauppatorille. Lordin kotiinpaluubileissä käynti ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti suunnitelmissamme, mutta kun näköjään olimme oikeaan aikaan keskustassa, päätimme että voisimme yhtä hyvin käydä kuuntelemassa musiikkia ilmaiseksi.
Tapahtuma oli jotenkin absurdi. Ilmaiset festarit keskellä kaupunkia, ihmiset kaksivuotiaasta satavuotiaaseen juhlivat suomalaista hevimeteliä - ja väkeä oli paikalla kertakaikkiaan kosmiset määrät. Shown eka esiintyjä oli turkulainen metallibändi Kilpi aidosti saatanasta kertovalla kappaleella. Olin aivan haltioissani. Ottakaa siitä, jeesusnatsit! Karaoken maailmanennätys oli koominen, muut esiintyjät vaihtelivat indifferentistä kelvolliseen, ja lopulta juhlakalu Lordikin pomppasi lavalle. Olimme noin miljoonan kilometrin päässä esiintyjistä, ja taisin olla ainoa joka erotti edes screeneiltä mitä tapahtui, mutta äänentoisto pelasi hyvin.
Monsut olivat keränneet jostain melkoisesti heviuskottavuutta ja vetivät lyhyen mutta pirteän setin. Lopputuloksena oli varmasti väkirikkain hevikeikka mihin olen koskaan osallistunut. Erikoisriemunaiheena minulla oli vieressäni isänsä tai äitinsä olkapäillä istunut ehkä kolme- tai nelivuotias fanityttönen, jolla oli päässä Lordi-maski ja joka näytti raivokkaasti hevimerkkiä koko keikan ajan. Perusarvot on saatava kohdalleen jo pienenä.
Valitettavasti lavalla vieraillut Tarja-pressa ei laulanut meille mitään, mutta eipä sellainen kai sovi valtakunnan pääjehun arvolle. Kun show oli ohi, olin todella huvittunut. Yritin kuvitella, miltä tämä kaikki mahtoi näyttää jollekin rokkenrollin saatanallisuudesta vakuuttuneelle lahkolaiselle. Ei varmaan voisi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että koko maa on nyt menossa suoraa tietä helvettiin.
Sitten seurasi päivän ainoa, mutta sitäkin suurempi virhe. Kävimme katsomassa X-Men 3:n.
Elokuva oli kauhea. Aiemmissa osissa näkynyt hahmojen ja tarinan syvä ymmärrys oli täysin kadonnut, ja tilalle oli tullut hirvittävän pinnallinen ja hutaistun tuntuinen kohellus. Juoni ei välttämättä ollut läpeensä huono, mutta minulle niin rakkaat hahmot käsiteltiin niin hällävälistisesti että sieluun sattui. Ja mutanttimättö oli huonompaa kuin koskaan - yksinkertaista ja tyhmää, huonon näköistä ja paikoitellen hahmojen vastaista.
Kadun, että annoin rahaani tälle roskalle. En vielä tiedä, mitä tekisin sovituksena, mutta jotenkin minun on pakko puhdistautua.
Lauantai, 27.5. 2006
Päivän hupaisa kasku: CIA:n räjähtävät salakuuntelulaitteet ja niihin törmäilevät arabit. Tositapahtumiin perustuva miinahuumori on ihan uusi ällöttävyys sukulaisiltanikin.
Matkustin Itä-Uudellemaalle bondaamaan siskojeni kanssa X-Men 3:sta. He eivät olleet sitä vielä nähneet, joten varoitin heitä. Tosin taitavat olla vähän samassa tilanteessa kuin minäkin: pakkohan leffa on käydä katsomassa kun sellainen on.
Porvoossa oli enemmän tylsää kuin rasittavaa, vaikka hetkittäin kootut arvot ja asenteet kyllä sattuivat päähän. Minut kyllä kutsuttiin merirosvobileisiin jokirantaan, mutta mukana ei ollut sopivia vaatteita, joten päätin palata takaisin Helsinkiin. Siellä haahuilimme villissä luonnossa, söimme pizzaa ja väittelimme seksismistä sarjakuvissa sekä työelämässä.
Sunnuntai, 28.5. 2006
Päivän virheellinen X-käsikirjoitusteoria: Hahmo kuin hahmo paranee heti jos hän saa ninjakoulutuksen.
Paluu Turkuun onnistui hyvässä järjestyksessä. Kaatosade ei haitannut, perillä oltiin ihan ajoissa. Päivällä olisi ehtinyt vielä tehdä vaikka mitä. Ajattelin kirjoittaa peliä, mutta kaikki ne ideat joita oli vielä eilen ollut päättivät mennä piiloon eikä kirjoittamisesta tullutkaan mitään. Taas tällaista menoa...
Onnistuin sentään puhdistautumaan X-leffan saasteesta lukemalla vanhoja X-Men -lehtiä. Jossain vaiheessa ne oikeasti kävivät aika huonoiksi. Vielä niin kauan kuin Australiasta pois ajettu jokkue oli diasporassa ympäri maailmaa rytmi ja tarinat olivat kiintoisia, mutta kun koko tiimi kerättiin taas yhteen ja massiiviset multimegacrossover-tarinat alkoivat, väheni innostukseni lukea huomattavasti. Hyvässä tarinassa hahmot puivat keskinäisiä suhteitaan ja kehittyvät, eivät pelkästään hakkaa isoja ökkömönkiäisiä. 90-luku oli tosiaan supersankareille synkkää aikaa.
Maanantai, 29.5. 2006
Päivän huolenaihe: Rahan puute
Ei oikein intoa työntekoon, mutta simppeleitä hommia onneksi riitti. Lisäinhottavuutena katselin UPJ-materiaaleja, ja tajusin jotenkin vasta nyt, että 31.5. ei kuulunutkaan "sitovien päivämäärien" joukkoon toisin kuin muut prosessiin vaikuttaneet ajankohdat. Eli toukokuun lopussa ei ole pakko olla sopimusta, mikä tarkoittaa että palkan todellisesta kohoamisajankohdasta ei ole vielä mitään tietoa. Periaatteessa olen jo tämän vuoden alusta saanut UPJ:n mukaista palkkaa, joka sitten maksetaan taannehtivasti, mutta ei ole mitään keinoa tietää mikä tämä palkka olisi tai milloin sitä oikeasti saisi käsiinsä.
Ahdistavaa. Koko kevään olen yrittänyt elää mahdollisimman halvalla, mutta muutto ja muu turha ovat vieneet kaikki rahat. Tällä hetkellä tili on nollissa, ja vaikka kohta saan palkan, se haihtuu saman tien laskuihin, velkojen lyhennyksiin ja muuhun turhaan. Tunnelin päässä ei näy valoa vielä pitkään aikaan.
Yleistä vitutusta lisää, että teen aivan oikeasti varsin vaativia hommia, ja olen tehnyt koko kevään. Olen joukkueen pomo ja vastuuhenkilö 2060 euron bruttopalkalla. Ja yliopistobyrokratian kiemuroista johtuen palkkani on pienempi kuin joillakin alaisillani.
Taidanpa alkaa katsella uusia työpaikkoja.
Tiistai, 30.5. 2006
Päivän metablogitus ja hämmennys: Kokemuspisteissä olleeseen vuodatukseen vastasi muukin kuin kaiku. En koskaan totu siihen, että monologejani oikeasti luetaan.
Piipahdin yo-kylässä juhlistamassa Tainan syntymäpäivää. En tietenkään muistanut, että ihmisille kuuluu silloin tuoda lahjoja. Olen taas enemmän pihalla kuin kuvittelisi.
Oltuani sosiaalinen tartuin taas Yhdysvaltain ydinpuolustuksen analyysiin sekä Google Earthiin. Merkkailin maailmankarttaan pieniä neuloja paikkoihin, joissa sijaitsi neuvostoliittolaisia ydinasevarastoja. En tiedä, onko tämä informaatio pelisuunnittelun kannalta kriittisen olennaista, mutta ihan hupaisaa se kyllä oli. Google Earth on aivan mainio lelu.
Keskiviikko, 31.5. 2006
Päivän ällistely: Ensin asia tehdään kunnolla. Sitten sitä ei enää tehdäkään kunnolla. Mistä ihmeestä tämä voi johtua?
Työpäivä vaikutti ihan rennolta ja miellyttävältä, ja olin henkisesti varautunut lähtemään sen jälkeen muiden lakelaisten kanssa oluelle viettämään joukkuetoverin läksiäisiä. Vaan juuri neljän pintaan byrokratian syövereistä hyppäsi täysin turha ja tympeä ongelma, jota jäin selvittelemään vielä puoleksitoista tunniksi. Kävi pian ilmi, että tämän ongelman parissa töitä riittäisi vielä huomiseksikin, joten kirjoitin penseän sähköpostin ja lähdin tieheni.
Koetin yhyttää kanssatyöntekijäni Proffassa, mutta he olivat piiloutuneet niin taitavasti, etten onnistunut paikantamaan heitä. Tämä saattoi olla hyväkin asia.
Palkkakin nimittäin tuli, ja puolessa tunnissa myös meni, yksinomaan pään päällä roikkuviin laskuihin. Kesän festariliput sain puristettua mukaan, mutta se olikin ainoa eloonjääntiin liittymätön meno johon oli varaa. Nyt olen taas äärimmäisen köyhä, ja kesäkuusta pitäisi jotenkin selvitä elossa.
