Joulukuu 2005: Silmät ummessa
Torstai, 1.12. 2005
Päivän symmetria: Sadetta ulkona, sadetta pään sisällä
Alunperin suunnittelin meneväni töihin vain lyhyttä palaveria varten ja palaavani sitten kotiin sairastamaan. Palaveri osoittautuikin pitkäksi, joukkueeni vähäväkiseksi ja sairas oloni ohimeneväksi, joten jäinkin töihin koko päiväksi. Kiipeilyäkin harkitsin, mutta Miri oli tyrmäävässä kuumeessa ja omakin oloni oli vähän hutera, joten katsoin parhaaksi jättää väliin. Tämä kyllä rikkoo sääntöä "jos olen riittävän terve olemaan töissä, olen riittävän terve kiipeämään". Olen hölmö.
Kiertelin ja kaartelin töissä vaikeita asioita, ja palasin lopulta kotiin väsäämään soittolistaa Tiinan ja Hanskin bileitä varten. Samalla toimitin ircitse äärimmäisen hyödytöntä atk-tukea Sannalle, joka tappeli uppiniskaisen muinaisen koneensa kanssa. Minulla oli koko ajan tunne siitä, että ongelma oli kovin yksinkertainen ja olisi ratkennut parissa minuutissa jos olisin vain paneutunut siihen, mutta samalla ajatus Windows-pulman ratkomisesta vapaa-ajallani ällötti.
Cosmicissa kehitin jostain surkean ja pahan olon. Huomasin toivovani, että olisin jossain ihan muualla, ehkäpä että olisin joku aivan muu. Alitajunnan kuplivista viemäreistä nousi esiin livepeli-ideoiden sirpaleita, enimmäkseen heikkolaatuisia ja toteuttamiskelvottomia. Tunne siitä, että En Vaan Osaa oli suuri ja musertava.
Perjantai, 2.12. 2005
Päivän ärtymys: Epäoikeudenmukaisuus vituttaa.
Eilisiltana olin todennut, että voisin jättää pelimietteeni unissa puitavaksi. Tuloksena näin hetkittäin oikein makeita supersankariunia, samoilla teemoilla kuin peliajatuksissanikin oli ollut.
Arkipäivästä sankaruus oli kaukana. Juttelin suuren päällikön kanssa palkkapolitiikassa harmittavista asioista, mutta varsin yllätyksettömästi en saavuttanut tyydyttävää lopputulosta. Oikeasti kelvollinen ratkaisu olisi ollut alun alkaenkin mahdoton, tiedän, mutta silti harmistus oli huomattava.
JD oli järjestämässä kotona eräänlaiset syntymäpäiväjuhlat. Minulla ei juurikaan bilefiilistä ollut, mutta ajattelin keskittyä juomiseen. En tietenkään osannut - alkoholi tuntui etupäässä väsyttävän, joten jätin sen vähemmälle ja keskityin puhumaan tyhmiä. En kuitenkaan ollut kovin mukavaa seuraa kenellekään, ja sekin otti päähän.
Huomenna olisi toiset bileet. Maltan tuskin odottaa.
Lauantai, 3.12. 2005
Päivän joululahjaidea: Pehmo-Lenin
Aamun ja päivän kokosin soittolistaa illan bileitä varten. Olo oli aamulla vielä aika innoton lisäbilettämiseen, mutta päivän kuluessa mieliala vähitellen parani. Lopulta seitsemän jälkeen etenin S-osiksen suuntaan ja pääsin soundcheckaamaan musiikkijärjestelyjä.
S-osiksen äänentoiston laatu ei ollut erityisen korkea, mutta se kyllä palveli tavoitteitamme. Musiikin sai aika hyvin soimaan kaivatulla voimakkuudella, jolloin keskustelu oli mahdollista sohvien luona, mutta tanssiessa ei nolottanut. Heitin soittolistan pyörimään, ja istuin DJ-nurkkauksessa patsastelemassa.
Paikka täyttyi vähitellen Tiinan ja Hanskin kavereista. Minä tunsin läsnäolijoista oikeastaan ainoastaan larppaajaväen, mutta se ei haitannut, musiikki yhdistää. Soittolista ei silti ollut parhaimpiani ja minulle valitettiin siitä, ettei välissä ollut riittävästi hitaita kappaleita jotta voisi hengähtää. Pah, hitaan musiikin tanssiminen on aivokuollut ajatus. Vaikka lista oli automatisoitu, päädyin välillä säätmään sitä lennosta ja tekemään muita "oikean DJ:n" hommia.
Tanssimista, ruokaa, juomaa ja hassuja juttuja riitti. Lopulta puolenyön jälkeen päivänsankarit karkasivat viskibaariin suurin osa possesta mukanaan, ja paikan päälle jäi pieni joukko tuttuja kuuntelemaan chillailumusaa sekä puhumaan päättömiä.
Väsymys ja ajatus huomisesta kiipeilystä kiskoi minut lopulta kotiin vähän ennen kolmea. Tämähän oli silti aivan hauskaa.
Sunnuntai, 4.12. 2005
Päivän kirjain: S ja viimeinen klippi
Kiipeilyn jälkeen oli todella voittanut olo. Syönnin ja parin Robot Chickenin katsomisen jälkeen edettiin taas S-osikselle, tällä kertaa katsomaan Call of Cthulhu valkokankaalta. Paikalla oli melkoinen liuta Lovecraft-faneja sekä eilisistä bileistä yli jääneitä herkkuja. Elokuva oli toisella katsomiskerralla vielä parempi. HPLHS kyllä osaa.
Susanna kävi poimimassa Merihaasta sinne jättämiään tavaroita. Alunperin hänen piti suunnata vielä Mynämäelle illalla, mutta sen sijaan jäimmekin puhumaan pitkään elämästä, ihmissuhteista, Gaiasta ja muusta olennaisesta. Kävimme nukkumaan joskus myöhään.
Maanantai, 5.12. 2005
Päivän tekninen ilo: SSH toimii taskutietokoneessa.
Vaikka viikonloppu oli alkanut penseissä ja happamissa merkeissä, olivat fiilikseni tasaisesti nousseet. Sunnuntai oli ollut niin monella pienellä tavalla loistava, että hymyilin hilpeästi koko maanantain läpi. Olin saanut nukuttua vain viisi tuntia, mutta väsymys ei haitannut.
... kunnes päädyin töistä kotiin ja yritin ryhtyä kirjoittelemaan HaU-hahmoani tai tekemään muuta luovaa. Yhtäkkiä olin vajoamaisillani uneen siltä istumalta. Ensin koetin taistella unta vastaan, mutta sitten tajusin että huomenna on vapaapäivä, ja luovutin suosiolla aikaisin. Torkuin pieniä pätkiä, irkkailin välillä, ja lopulta menetin tajuni johonkin epämääräiseen aikaan illalla, suunnilleen tietokone sylissäni.
Tiistai, 6.12. 2005
Päivän pöhkö laite: Sannan uusi kannettava. PC-laitteet, huoh.
Valtakuntamme itsenäistyi, jotta pääsisin eroon univeloista nukkumalla kellon ympäri. Tai niin nyt joka tapauksessa tein. Pöngittyäni pystyyn ryhdyin taistelemaan Avalon-materiaalin kanssa.
Viimeksi Benedictiä pelatessani paineet olivat melkoiset, ja silloin hahmon tilanne oli helppo ja yksinkertainen nykyiseen verrattuna. Tulevan viikonlopun pelissä asiat ovat monella tavoin pielessä, ja niiden selvittäminen tulee vaatimaan kaiken keskittymiskykyni. Olin jo nyt tästä hermostunut.
Sitten tulin testanneeksi, vieläkö mahduin Amberin asemestarin taistelukorsettiin. En ole varsinaisesti lihonut puolentoista vuoden takaisista ajoista, mutta silloin en harrastanut mitään liikuntaa ja olin tikunlaiha. Nyt näytän vähän vähemmän keskitysleirivangilta. Silti onnistuin saamaan puvun päälleni, vieläpä ilman apua. Heti kun olin pukeutunut, ongelmat kutistuivat mielessäni hallittavan kokoisiksi. Benedictin asu luo minuun hämmentävää itsevarmuutta. Näin kävi viimeksikin.
Luin, tein muistiinpanoja ja taiteilin lisää trumppeja. Illalla Sanna ja Taina saapuivat Merihakaan katsomaan Constantinen. Se oli kauhea. Ehkä se olisi voinut olla vieläkin huonompi, ja pari vaikeaa asiaa siinä oli kyllä tehty oikein, mutta kokonaisuudessaan leffa sai minut kokemaan, että Daredevil oli rakkaudella tehty ja hahmoa uskollisesti tulkitseva.
Keskiviikko, 7.12. 2005
Päivän kansalaisvaikuttaminen: Vahtikoira on saapunut. Tätä on kyllä kaivattukin.
Joskus yliopistossa on tosi surrealistista olla töissä. Ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta jos jotain tönäisee, jossain toisaalla liikahtaa. Tänään sain kuulla oudosta suunnitelmasta, joka ei luultavasti toteutuessaan korjaisi mitään palkassani, mutta sen sijaan muuttaisi monta muuta asiaa työssäni. Ehkä. Se saattaisi olla muutos parempaan päin, tai pahempaan päin, mutta ainakin se olisi muutos, ja muutoksista pidän. Jos uskoisin urakehitykseen, se olisi varmaan hyvä asia.
Suunnitelma heitti minut joksikin aikaa pois tasapainosta ja havaitsin käyttäväni loppuiltapäivästä valtaosan miettimällä, mitä tämä oikein tarkoittaisi. Minulla ei ollut ihan riittävästi aikaa käydä kiipeilemässä, koska Avalon vei huomiotani; keskityin trumppien askartelemiseen.
Torstai, 8.12. 2005
Päivän tyhmä juttu: Joulunörtti. Pomppaa esiin lahjapaketista tonttulakki päässä ja korjaa tietokoneen.
Töissä järjestelin tilannettani eilisen ilmoituksen jälkeen. Kyllä jotkin asiat näyttävät nyt olevan muuttumassa, tietäisi vaan milloin. Tuloksena rutiinihommat jäivät huomattavan vähäiselle huomiolle.
Kiipeilin heikonlaisesti, mutta jonkinlaisena uutena aluevaltauksena voisi kai pitää side silmillä kiipeämistä. Miri ja Riikka olivat ilman näköaistia kiivenneet jo aiemmin, nyt minäkin pääsin kokeilemaan. Se oli hankalaa, muttei tutulla reitillä liian hankalaa, ja itse asiassa harvinaisen vähän pelottavaa. Kun ei ollut aavistustakaan siitä miten korkealla on, ei mitään korkeanpaikankammon rippeitäkään tunnu. En kyllä aio ihan äkkiä kokeilla liidaamista näin.
Kiipeilyn jälkeen vilistin Cosmiciin kuuntelemaan hyvin tyhmiä juttuja. Viikonlopun peli alkoi taas ahdistaa ja pelottaa. Muutenkin minun päässäni pöytää jonkinlainen ahdinko tuntui olevan hallitseva teema.
Päädyin tarjoamaan yösijan Susannalle, jotta hän selviäisi huomisaamuna kouluun. Viimeksi kun näin tehtiin seuraavana päivänä hänellä ei ollutkaan koulua.
Avalon V: 9-10.12. 2005
Ajankohdan idea: Avalonin hallinnon pikkujoulut. Tuskinpa vaan.
Yö sujui katkonaisesti, ja päädyin töihin vasta kaksi tuntia aikomaani myöhemmin. Työpäivä jäi hyvin lyhyeksi, koska jo kolmen junassa minun oli matkattava Helsinkiin.
Avalon V alkaisi vasta lauantaina, mutta perjantaina suojelija Benedict oli tapaamassa väkeään ja keskustelemassa tilanteesta. Junalla ja bussilla hankkiuduin Tapiolaan Jonnan luo pelin ensimmäiseen palaveriin.
Jälleen kerran Avalon-pelinjohto oli luonut peliinsä alkutilanteen, joka tuntui aivan mahdottomalta. Tämän olin jo tiedostanut aiemminkin, mutta palaveri vain kiteytti tilannetta. Kuitenkin ihmisteni kanssa puhuminen selkiytti asioita, ja sain jaettua huoleni muille. Tietenkään hahmoni ei olisi tämän tuomaa lohtua tarvinnut.
Miellyttävänä yllätyksenä palaverissa oli myös pari henkilökohtaisempaa hetkeä, joissa pääsin käyttämään Benedictin luonteen mutkikkaampia ja siten itselleni helpompia osia. Äärimmäisen looginen sotapäällikkö ei ole helppo pelata, mutta omituiset perheneuroosit kyllä onnistuvat.
Yövyin Kaisan luona, ja varhain aamulla lähdin pelipaikalle. Osallistuin hieman rakentelemiseen, mutta ennen peliä vaihdoin enimmäkseen juttuja muiden ihmisten kanssa. En ollut aivan niin kauhuissani kuin aiemmin, puin hahmon vaatteet ylleni ja valuin kuin huomaamatta Amberin ruhtinaan olemukseen.
Sitten alkaa peli. Vietän suurimman osan siitä istumallla samassa asennossa samalla paikalla mahdollisimman ilmeettömänä, ja kuuntelen valtakuntani huolia. Annan avustajani hoitaa puhumisen, paitsi silloin kun jokin kysymys vaati suoraa arvovaltaani. Koen silti puhuvani aivan liikaa. Alamaisten kasvoilta näkyy pelko. He kammoavat minua ja hallintoani, mikä kyllä kelpaa, mutta eivät riittävästi - he tahtovat vain pois täältä. He eivät edes uskalla sanoa vastaan.
Taivaalta sataa kriisejä niskaamme. Hoidamme niistä ne mitkä voimme, siirrämme myöhempään loput. Arvioimme reaktioita, suunnittelemme, käymme henkistä miekkailua näkymättömän vastustajamme kanssa. Monikon ensimmäisestä persoonasta tulee luonnollinen puhetapa.
Olemme spiraaliradalla kohti katastrofia, niin sisä- kuin ulkopoliittisestikin. Kun kongressi päättyy, kerään valtakunnan aatelin sotaneuvotteluun ja pelastan sisäpolitiikasta mitä pelastettavissa on. Tilanne paranee hieman. Teen uhkarohkean liikkeen, joka kantaa odottamatta hedelmää, ja yhtäkkiä ulkopolitiikkakin paranee. Ja sitten peli päättyy.
Fiilis on jokseenkin tyrmistynyt. Selvisimmekö me oikeasti siitä sotkusta, jossa peli alkoi? Paraniko hahmojemme tilanne todella?
Oikeasti sillä ei ole väliä. Peli oli intensiivinen ja vaativa, juuri niin kuin sen kuuluukin olla, ja pelaaminen itsessään oli pointti, ei lopputulos. Ja pelaaminen tuntui sujuneen kunnialla.
Siivoilemme, siirrymme jatkoille ravintolaan. Tarjoan väelleni juotavaa, koetan päästä eroon kuninkaallisesta puhetavasta. Saan hymyillä ja nauraa - ja on paljon syytä hymyillä ja nauraa. Peli oli hyvä ja olen miellyttävässä seurassa, ja luulen, että tästä on oikeasti hauska jatkaa.
Oli myös 33. syntymäpäiväni. Oikeastaan tällä tavalla voisi synttäreitä viettää useamminkin.
Sunnuntai, 11.12. 2005
Päivän taistelu: Sosiaalinen vs. taktinen roolipelikulttuuri. Sosiaalinen sai luovutusvoiton, koska taktisen roolipelikulttuurin edustajia ei ollut paikalla.
Onnistuin taas vaihteeksi saamaan itseni Porvooseen saakka. Vaihdoin kuulumisia, söin kasvispastaa ja puhelin lakitieteellisiä sekä energiataloudellisia. Jonkinlainen kurkkukipu alkoi vaivata minua. En viipynyt kauan.
Helsingissä olo oli sairas ja voimaton. Selvästi kävi taas kuten aina ennenkin: stressi ja huolehtiminen päättyi, joten keho luovutti ja kaikki siellä olevat pöpöt pääsivät juhlimaan. Saa nähdä kuinka paha flunssa tästä tulee. Huomenna on onneksi vielä lomapäivä ja peliä.
Ehkä hitusen epäviisaasti kävin saunassa Kaisan kanssa. Samalla puhuimme roolipelikulttuureista ja ajankäytöllisistä ongelmista. Niin paljon peli-ideoita, niin vähän aikaa. Kun nyt vaan itse saisin ensimmäisenkään kampanjaideani potkittua eteenpäin ihan ajatustasolta.
Maanantai, 12.12. 2005
Päivän muistutus: Pingviinit eivät ole vertauskuvia.
Heräsin edelleen Helsingissä, lomapäivään ja eräänlaiseen vapaaseen. Työasiat koettivat pyöriä mielessä, ja yritykset hätistää ne kokonaan pois eivät tuntuneet onnistuvan.
Pienen säätämisen jälkeen selvisin Kaisan kanssa katsomaan Penguin Imperial Marchin. Elokuva oli hetkittäin niin ylisöpö että sitä oli vaikea sietää, mutta pinkut olivat kauniita ja Antarktiksen jäiset maisemat vielä kauniimpia. Äänimaailma oli välillä hieno, välillä harmittava, enkä oikein tiennyt uskaltaisinko luottaa elokuvassa esitettyihin faktoihin. Tuntui jotenkin niin oudolta, että antarktisen kevään aikana taustalla oli liplattavaa sulamisveden ääntä... Siltikin leffa oli katsomisen arvoinen.
Sitten matkustin Kulosaareen pelaamaan pitkän tauon jälkeen New Baddonia. Kovaotteinen poliisityö vaati skarppiutta, ja tätä hankaloittamaan pomppasi taas flunssinen olo. Se iskee aina iltaisin, on tehnyt niin jo kuukauden ajan. Epäilemättä se taas haihtuu huomenaamuna kun pitäisi mennä töihin. Pelin päätyttyä kahden maissa fiilis oli vielä aivan kamala, eikä ajatus nousemisesta viiden maissa tuntunut hilpeältä tai oikeastaan edes mahdolliselta.
Tiistai, 13.12. 2005
Päivän sairaus: Valtion virkamieslfunssa. Alkaa kello 16.30 iltapäivällä, ja päättyy kello 07.00 aamulla. Viikonloput ovat poikkeus; niissä voi olla flunssassa koko ajan.
Noin kahden tunnin unen jälkeen oli aika lähteä. Flunssainen olo oli enimmäkseen poistunut, tai sitten vaan en huomannut sitä massiivisen väsymyspahoinvoinnin alta. Ulos pimeään ryömiminen oli kamalaa, bussin odottelu aamuviideltä Itäväylällä sielua syövä kokemus. Vaikka Turun juna oli tavallinen pikajuna mukavilla penkeillä, en kertakaikkiaan onnistunut enää nukahtamaan uudelleen, ja niinpä kohtasin työpäivän todella vähän nukkuneena.
Jotenkin onnistuin selviämään kahdeksasta neljään sammumatta. Joskus univelkainen väsymys tekee minusta leppoisan ja asioihin pehmeästi suhtautuvan, mutta tänään näin ei ollut. Tunnetusti minut on helppo saada räjähtämään monistakin pikkuasioista, mutta olin melkein unohtanut että ystäviini kohdistuvat solvaukset kuuluivat tähän joukkoon. Saatana. Puolen tunnin sokeaa raivonpurkausta tämä päivä oli juuri kaivannutkin.
Warhammerin pelaaminen oli pilkkimistä. Luultavasti ainoa asia joka minut olisi pitänyt mutkattomasti tajuissaan olisi ollut sessio hirveää väkivaltaa, eikä sellaista nykyisessä etsivätyötarinassa juurikaan näkynyt. Terävämpänä olisin nauttinut tästä pelistä enemmän.
Varallisuusveronkin eduskunta meni näköjään poistamaan. On se hyvä, kun ennen tätä ei varmasti ole oikein kannattanut ryhtyä monimiljonääriksi.
Keskiviikko, 14.12. 2005
Päivän sitaatti: "Jean Grey is dead." - "Yeah, like that'll last."
Kaikki muut joukkueeni jäsenet potivat jotain espanjalaista tappajaflunssaa, joten sain huolehtia yksin kaikista keskitetyn tuen hommista töissä. Päivä oli onneksi riittävän hidas yhden ihmisen huolehdittavaksi.
Intoa kiipeilyyn ei juuri ollut, ja saavutukset olivat sen mukaisia. Sentään pääsin Sormatin taas loppuun, eli voimat ja kestävyys eivät ole aivan hukassa. Silti surkeaa menoa minulta, ja myös kanssakiipeilijöiltäni. Olimme kaikki huonoja ja pahantuulisia.
Laskeuduttuani seinältä ja syötyäni yritin Mirin kanssa katsoa Lostia. Jotenkin sarja kävi äkkiä erinomaisen ärsyttävän alleviivaavaksi, ennalta-arvattavaksi ja tympeäksi. Niin kauan kuin pääosassa oli juoni, tarina oli kiintoisa, mutta fokuksen siirtäminen hahmoihin ei oikein onnistunut. Eikä taaskaan kukaan ole osannut kirjoittaa dialogia.
Parin jakson jälkeen luovutimme. Yritin käydä nukkumaan, mutta sen sijaan päädyinkin lukemaan Miken ostaman Astonishing X-Menin, kirjoittajana Joss Whedon. Se oli aivan loistava. Oli siinä kai juonikin, mutta ennenkaikkea rakkaita hahmoja käsiteltiin juuri oikein, ja dialogi oli aidointa whedonismia. Oikein hakemalla löysin ongelmaksi sen, että Kitty oli piirretty liiaksi Willowin näköiseksi ja hahmo tuntui aina välillä puhuvan samalla tavoin. Mutta tämä oli pikkuseikka verrattuna siihen, että mutanttisankarit olivat muuten niin erinomaisia. Whedon pelastaa fanipojan, taas. Miksi oi miksi hän ei ottanut projektikseen seuraavaa X-leffaa?
Torstai, 15.12. 2005
Päivän kummastuttava kommentti: "Aikovatko lapset äänestää rojalisteja?" kysyi miekkonen Cosmicissa, ilmeisesti minulta ja muilta larppaajilta. Katsoin oikeudekseni loukkaantua kysymyksen sävystä. Olen melko varma, että minulla ja kysyjällä ei kovin paljon ikäeroa ollut. Mutta ehkä vaan käyttäydyn kuin 16-vuotias.
Laitteistoa hajosi. Ensin rikkoutui pyörä, sitten iPod. Jälkimmäinen oli aiheuttaa stressiä, mutta soitin Varimportiin jossa luvattiin korjauspalvelua. Tämä pelasti jotain mielialastani. Korjaus varmaan tulee kalliiksi, mutta uuden laitteen ostaminen ei viehätä.
Meidän oli määrä pelata tänään Mustaa aamunkoittoa, mutta yksi pelaajista oli unohtanut koko pelin, joten mitään ei sitten tapahtunutkaan. Sen sijaan menin Cosmiciin kuuntelemaan outoja juttuja ja osallistumaan vaalikeskusteluun.
Olin taas lähes koko päivän pahalla tuulella. Sentään päätin ottaa viikon verran joululomaa. Sen alkuun on kuitenkin vielä reilu viikko.
Perjantai, 16.12. 2005
Päivän suunnaton murhe: Kannettava musiikki on rikki.
iPod pysyi kuolleena, ja korjauttaminen olisi maksanut aivan sieluttomasti. Siispä päätin, etten korjauta sitä, vaan rangaistukseksi toheloilustani koetan elää ilman kannettavaa musiikkia, kunnes tuska käy ylipääsemättömäksi.
Elän mielelläni siinä kuvitelmassa, että olen hyvä luopumaan asioista. Kuitenkin ajatus mukana kulkevasta musiikista luopumisesta repii. Tiedän aivan hyvin tyypillisen länsimaisen kuluttajan mentaliteetin - ensin jotain kovasti halutaan, sitten se saadaan ja on hetken aikaa kivaa, sitten se on indifferentti, kunnes sen menettää jolloin tajuaa, että ilman ei tule toimeen. Tämä ei vaan osu minuun musiikin suhteen. iPod on tuottanut minulle lähes tauotta riemua koko sen ajan kun minulla on sellainen ollut; sen ansiosta olen pystynyt kontrolloimaan sekavia mielialoja niin itselläni kuin muillakin, olen voinut toimia halpana instant-DJ:nä, olen päässyt pakoon kauppojen joululauluhyökkäyksiä, olen kyennyt nousemaan aamuisin rakastamiini kappaleisiin...
Polkupyöräni ehdin sentään korjauttaa. Koetin myös käydä ostamassa jalometalleja paranoideihin tarkoituksiin, mutta se osoittautui kuviteltua vaikeammaksi. Missasin joulutorttukestit Vesan luona, mikä hieman harmitti, mutta kiirettä oli vaan liikaa.
Ulkona oli pakkkasta. Flunssainen olo vaivasi. Muiden ihmisten lähtiessä laivallle minä jäin ppelaamaan San Andreasia. Peli oli kyllä mainio, mutta jotenkin sen yksittäisiin tehtäviin keskittyvä rakenne tuntuu hieman rampauttavan sitä. Jos se olisi tehtäväluonteeltaan avoimempi ja vähemmän episodinen, se olisi oikeasti lyömätön peli.
Myöhään illalla Miri piipahti katsomassa pari Lostin jaksoa. Vähän vähemmän ne ärsyttivät kuin pari edellistä.
Lauantai, 17.12. 2005
Päivän muistin virkistys: Bouldersalimme on oikeasti aika hieno. Pitäisi alkaa käydä siellä taas.
Iloni oli suuri, kun aamullla varhain herätessäni tajusin, että tänään olikin lauantai eikö työpäivä. Vasta puolenpäivän aikaan pääsin ylös, kun Miri kiskoi minut kaupungille syömään. Samalla reissulla näytin hänelle Kruxin bouldersalin (johon avaimeni ei tosin vieläkään sopinut).
Ulkona pyöräily oli flunssasta huolimatta hauskaa. Kylmä ja polkupyöräily ovat jotenkin mainio kombinaatio - juuri oikeanlainen pakkanen ilman tuulta luo hienon, hitusen pistävän mutta virkistävän ympäristön jossa polkea. Sitä tosin tekisi mieluummin täysikuntoisena.
Päätin viettää lomapäiväni tosi rakentavasti - eli pelaamalla GTA San Andreasia. Sen parissa vierähti leppoisasti iltaan saakka. Kun Kaisa palasi laivalta, hakkasimme hetken aikaa toisiamme Super Smash Bros Meleessä ennen nukkumaanmenoa. Onpa sitä taas luisuttu tietokonepelien suuntaan. Veikkaan että koko joululomani kuluu pelatessa.
Sunnuntai, 18.12. 2005
Päivän olo: Tosi vakaa. Lukitkaa minut pakkopaitaan ja heittäkää avain pois.
Mustan aamunkoiton pelaaminen sentään onnistui tänään. Pelissä esiintyi kurjilla hahmoillamme jonkin verran sosiaalista liikkuvuutta. Ei mahda olla yhteiskunnallinen arvonnousu pysyvää.
Pelin päätyttyä keskustelin Kaisan kanssa, kunnes sain yhtäkkiä massiivisen ahdistuskohtauksen ja pakenin yöhön. Henkinen vakauteni on ennallaan.
Maanantai, 19.12. 2005
Päivän kyltti: "Varokaa vikaista darea."
Vihaan sosiaalisia pelejä, enkä tahdo uhrata niille tilaa ajatusmaailmastani.
Kykenen ehkä ymmärtämään niitä jotenkuten, juuri ja juuri riittävästi käyttääkseni niitä elementteinä ropekampanjoissani. Kuitenkin mikä tahansa yritys sotkea minut sellaiseen saa aikaan välittömän inhoreaktion. Samoin tekee ehdotus siitä, että minun pitäisi suhtautua niihin vakavammin ja pitää niitä todellisina.
Inhoan ajatusta siitä, että ihmiset yrittävät manipuloida toisiaan. Inhoan vehkeilyä ja kähmintää, ainakin silloin kun siihen suhtaudutaan minä tahansa muuna kuin kevyenä leikkinä. Saatan harrastaa niitä puhtaasti huvin vuoksi, mutta minkäänlaista painoarvoa en niille anna.
Ajatus siitä, että sosiaaliset pelit ovat jonkun maailmassa ihan oikea asia saa pääni melkein räjähtämään. Sosiaaliset pelit eivät ole minulle todellisia. Sosiaaliset arvojärjestykset ja nokkimisjärjestykset eivät ole minulle todellisia. Sosiaaliset tilanteetkaan eivät ole minulle kuin marginaalisen todellisia.
Tavallaan kai ongelmani on vielä yllämainittua yksinkertaisempi. Inhoan olla osa sosiaalista verkostoa. Koen - tahdon - suhteideni ihmisiin olevan mutkattoman kahdenvälisiä, ja siinä se. Mitä tahansa muut ihmiset keskenään tekevät, ajattelevat tai sopivat, en tahdo siihen puuttua enkä halua joutua sitä painavasti punnitsemaan. En halua että se vaikuttaa minuun. En katso, että sen pitäisi vaikuttaa minuun.
Lienee taas jokin trauma dysfunktionaalisesta menneisyydestäni, jonkinlainen henkinen kehitysvaurio, kyvyttömyys hahmottaa laumaeläimen maailmaa, henkisen haurauden kätkemistä vuorenkokoisen egon illuusion taakse. Ja jos yllämainitusta lähtee väkisin kiskomaan analogioita, siitä löytää vaikka mitä eettisiä ongelmia. Mutta inhoni ei ole analogioita tai yleisiä periaattenvetoja varten. Se ei koske ammatillista elämääni, ei roolipelieni sisältöä, ei periaatteellista toimintaa yleisenä mielenosoituksessa mesoavana aktivistina. Se ei koske teoreettista pohdintaa, paitsi jos tämä pohdinta on jostain syystä haudanvakava asia.
Argh, olen vaikea. Sekä ristiriitainen, tekopyhä, heikko, typerä ja vaikka mitä muuta. Enkä takuulla ikinä muutu paremmaksi. En tänään olisi tahtonut mennä kotiin lainkaan, koska ajatus oikeasta interaktiosta kanssaihmisten kanssa sai aikaan vaan vapinakohtauksia. Sentään se sujui lopulta melko tuskattomasti.
Tiistai, 20.12. 2005
Päivän autius: Merihaka näyttää taas olevan aivan tyhjä. Joko kaikki katosivat yuleksi kotiin?
Eilisen epäkoherentin ränttäämisen ja verbaalisen oksentamisen jälkeen tämä päivä oli selkeäjärkisempi. Tartuin tarmokkaasti vuoden viimeisiin projekteihin ja potkin niitä järjestykseen. En kantanut huolta vaikutuspiirini ulkopuolisista asioista. Valmistauduin henkisesti joululomaan.
Kotona turrutin päätäni pelaamalla älyttömästi GTA San Andreasia. Yllättäen.
Keskiviikko, 21.12. 2005
Päivän ajatus: Jos sisäpolitiikka on kriisissä, kaksi käynnissä olevaa sotaa vetävät armeijan moraalia mutaan, talous on suossa ja maailmalla maine on pohjalukemissa, ei välttämättä uuden sodan aloittaminen näytä hyvältä idealta. Kuitenkin sotapuheet voivat olla hyvä peite sille, että ryöstetään valtakunnan rahat ja paetaan kaukomaille.
Huonot uutiset olivat, että perintöveron maksamista varten ei nähtävästi voinutkaan saada rahaa irti, niinku, perinnöstä. Hyvät uutiset olivat, että vero itsessään oli vain puolet siitä mitä olin odottanut, ja sen pystyisin kyllä maksamaan hienoisella kiristämisellä. Kai tämä näinkin menee.
Töissä minua ympäröi lähes koko päivän Applen autuus. Säädin viittä eri omppukonetta samalla kun hioin osuuttani loppuvuoden projekteista. Olo oli hitusen flunssainen, mutta silti lähdin töiden jälkeen kiipeämään.
Miri ja minä olimme saaneet tällä kertaa houkuteltua Susannankin paikalle. Hän kiipesi kuulemma ensimmäistä kertaa, mutta silti ällistyttävän taitavasti. Jotkut vaan osaavat. Minä en hirveästi rehkinyt, testasin vaan, miten rutiinilla Sormat nykyään menee, ja menihän se.
Mike oli päättänyt järjestää Merihaassa tänään pikkujoulusaunan, ja kiipeilyn jälkeen se tuntui hyvältä ajatukselta. Huomioiden flunssaisen olon saunominen saattoi silti olla varsinaisena siirtona vähemmän viisas. Saunasta poistuttuani olin tajuttomuuden partaalla, enkä jaksanut oikeastaan tehdä muuta kuin maata sängyssä. Juttelin ihmisten kanssa peleistä, elokuvista ja ajankohtaisista asioista.
Tuli mietittyä, onko USA-Israel -kombinaatti riittävän kaheli aloittaakseen uuden sodan Lähi-Idässä. Lopulta oma arvioni oli yllättävän optimistisesti "ei", koska en kyennyt näkemään mitään sotaan liittyvää skenaariota mikä voisi päättyä Yhdysvaltojen kannalta hyvin ja oletan sikäläisten valtiaiden arvelevan samoin. Tähän mennessä kaikki vastaavat ennusteeni ovat olleet väärässä, katsotaan jatkuuko putki.
Torstai, 22.12. 2005
Päivän työhön kelpaamattomuus: Olen vastuuton valtion työntekijä, kun flunssani alkoi puolitoista päivää ennen kuin lomani.
Hiljaisen työpäivän alun jälkeen nostin kädet pysytyyn flunssan edessä ja painuin kotiin sairastamaan. Olo oli aika heikko ja mieli puuroinen. San Andreasin pelaaminen piti ajatukset poissa kärsimyksestä.
Kiipeämään en mennyt, mutta uhmasin kyllä muuten pahaa oloani ja kävin Cosmicissa moikkaamassa vielä joulun viettoon siirtymättömiä ihmisiä. Oli meitä paikalla vielä puolisen tusinaa.
Perjantai, 23.12. 2005
Päivän saavutus: Jouluruokien pummiminen
Unet olivat vauhdikas sekoitus San Andreasia ja zombieleffaa. Nukuin pitkään ja herätessäni olo oli yhä flunssainen. Töihin menosta ei ollut toivoakaan.
Pääsin ylös vasta iltapäivän aikoihin, kun Taika ilmestyi maisemiin laittamaan ruokaa. Syönnin jälkeen voimia oli koossa niin paljon, että uskaltauduin kuitenkin taivaltamaan Mirin luo syömään norimakeja. Paikalle oli selvinnyt muitakin kaupungissa yhä roikkuvia ihmisiä.
Sushin valmistaminen ja syöminen oli hauskaa puuhaa, tosin flunssainen olo hyökkäsi aina välillä esiin jostain ja taklasi minut. Välillä pelattiin konsolipelejä ja syötiin sekä puhuttiin jouluisia.
Sain saaliiksi kotiin lähtiessäni muutaman rullan norimakia. Kun nämä yhdistää Susannan minulle toimittamiin laatikoihin (joita pitäisi kai jättää Mikellekin) alkaa joulun ruokahuolto olla aivan kunnossa.
Jouluaatto, 24.12. 2005
Päivän herkku: Perunalaatikko.
Vaikka aatonaattona kotiin kävellessäni oli ollut lumista ja kaunista, oli sää muuttunut vetiseksi aattoaamuun päästäessä. Se ei kuitenkaan poistanut hyvää tuultani, tosin olo oli yhä flunssainen.
Viides jouluni Turun keskustassa, ja vasta nyt selvisin kahdeksitoista ulos kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Seremonia on parin korttelin päästä kotioveltani, ja perustelin itselleni, ettei sen uskonnollisilla vaikutteilla ole niin väliä vaan kyse on ensisijaisesti yleisen rauhan lietsonnasta. Koko operaatio oli joka tapauksessa miellyttävän lyhyt, ja poistuin paikalta kun Porilaisten marssi alkoi soida.
Jouluaatto kului San Andreasissa. Flunssainen olo tuntui hyppäävän esiin heti kun yritin tehdä jotain muuta kuin pelata tietokonepelejä, joten tyydyin osaani ja pelasin paljon. Välillä söin. Eiliset norimakit toimivat erinomaisesti suolaisena ruokana, saamani laatikot olivat mainioita.
Illalla Taikakin ilmestyi paikalle ja toi lisää ruokaa taloon. Olin uhannut olla epäsosiaalinen ja omiin oloihini sulkeutuva, mutta flunssa olikin vienyt minut miellyttävän pöhnäiseen tilaan ja jaksoin jopa olla tovin verran seurallinen. Kun kurkkukipu alkoi taas pahentua, kävin nukkumaan.
Joulun jälkeiset pyhät, 25-26.12. 2005
Ajankohdan musiikki: America - A Horse with No Name
Flunssa, San Andreas ja ruualla mässäily sekä omituiset valveillaoloajat sekoittivat pari päivää omituiseksi puuroksi. Jossain vaiheessa Kaisa saapui, jossain välissä Mike, Taika poistui, kotona oli taas melko eloisaa.
Lorvin, söin ja nautin olostani. Yritin unohtaa kaikki huolet, harmit ja ikävät asiat. Enimmäkseen onnistuin. Rauhaa ja hyvää tahtoa vaan kaikille.
Tiistai, 27.12. 2005
Päivän kiroilu: Perkeleen Applescript
Miten kotiverkossa tehtiin Apple-palvelin jakamaan musiikkia saunaan:
Periaatteessa tähän kului vähemmän aikaa kuin Linuxilla pyörineen saunasoittosysteemin virittelyyn, mutta jotenkin se onnistui silti olemaan takkuisempaa ja hankalampaa. Ei tuntunut niinkään siltä, että olisin ratkonut oikeita ongelmia, vaan siltä, että yritin kiertää käyttöliittymien suunnittelijoiden systeemille tietoisesti asettamia rajoituksia. Pariin kertaan innostuin kiroamaan omppua oikein kunnolla ja uhkasin asentaa siihen pingviinikäyttiksen jos OS X ei alkaisi tehdä mitä tahdon. Ei ole iTunesia selvästikään suunniteltu etähallittavaksi; hankalinta tässä kun oli, että palvelimessa ei ole kiinni näyttöä eikä näppistä, joten kaikki hallinta oli tehtävä shellin kautta. Kaipa tämä olisi helpomminkin onnistunut, jos olisi ollut oikea osaaja hommissa.
Lisäbonuksena selvisi, että NetTunesin saa huijattua toimimaan monikäyttöisenä Remote Desktop -systeeminä. Virallinen Apple Remote Desktop taitaa maksaa pari sataa rahaa, tosin tämän virityksen turvallisuudesta en kyllä menisi takuuseen. Mutta sisäverkon tarkoituksiin se sopinee, kun sen kautta ei kulje kuin paikallisia salasanoja.
Hämmentävän säätämiisen lisäksi kävin pitkästä aikaa ulkona ja koetin ravistella flunssan rippeitä elimistöstäni. En vielä oikein tiedä kuinka onnistuin. Vierailin Kaisan ja Miken kanssa Jepen ja Reetan luona pelaamassa Ticket to Ridea. Peli oli ihan hauska, mutta en kyllä hullaantunut siihen samalla tavoin kuin jotkut tutut.
Keskiviikko, 28.12. 2005
Päivän uusi projekti: Palatsilla Lasi 1 -reitin liidaus. Ehkä tätä voisi alkaa harjoitella ihan tosissaan.
Subjektiivisessa aamunkoitteessa hakeuduin Mirin kanssa Varimportiin hakemaan hänelle kannettavaa. Sellainen lähtikin mukaan. Itse onnistuin yhä vastustamaan uuden iPodin kutsua, mutta vaikeaksi se käy.
Alustavan konesäädön jälkeen hakeuduimme kiipeilemään. Myös Susanna ilmestyi paikalle. Kiipeily meni vähän miten sattuu - flunssan jäljet näkyivät yhä elimistössä, eikä kiipiminen ollut viisainta mahdollista puuhaa. Ei myöskään sen jälkeinen saunominen ja porealtaassa istuskelu. Miellyttävää se kyllä oli. Nukkumaan mennessäni mietin, tulisikohan flunssa tästä takaisin vaiko ei.
Torstai, 29.12. 2005
Päivän pelikeskustelu: Rising Apocryphan päättymisen jälkeen tapahtunutta
Flunssan rippeitä paetakseni toimin tänään vähän järkevämmin kuin eilen, ja käytin päivän kotona istumalla. Katselin Mirin kanssa monta jaksoa Lostia, ja vaikka enimmäkseen sarja pysyi ärsyttävänä, oli viimeinen jakso yllättäen hyvä ja toi tyylillisesti hieman mieleen Buffyn.
Välissä käytiin postissa ja Cosmicissa. Riikalta sain lainaksi sarjakuvaa ja Susanna toi vielä lisää ylijääneitä jouluruokia meille syötäväksi. Nyt on laatikkoa pitkälle ensi vuoteen.
Perjantai, 30.12. 2005
Päivän audiovisuaalinen viihde: Studio Julmahuvin DVD:t
Oli ensimmäinen flunssaton päivä todella pitkään aikaan. Tuntui aivan taivaalliselta. Yllättäen käytin päiväni pääasiassa kiipeilemällä. Mukaan löysi tällä kertaa Taikakin.
Kiipeilyssä pari asiaa meni hyvin, pari huonosti, mutta palkkioksi sain hurjan hyvän olon, fyysisesti sekä henkisesti.
Oli hassun vaivaton tunnelma. Oikea maailma huolineen ja harmeineen oli kadonnut jonnekin kauas. Tällainen tyyneys ei tule kestämään, mikä saattaa olla hyväkin, ei se sovi oikukkaaseen perusluonteeseeni. Ja vaikka tällä hetkellä henkilökohtainen elämäntilanne onkin vakaa, siinä on aineksia jotka aivan milloin tahansa saattavat suistaa sen mielenkiintoisuuteen. Maltan tuskin odottaa.
Uudenvuodenaatto, 31.12. 2005
Päivän eksotiikka: Tarinat Genevestä
Aamulla fiilis ei ollut bilehenkinen, eikä se juuri muuttunut minnekään päivän edetessä. Uudenvuodenbileet olivat Hakkiksen luona, ja kuten odotinkin, pääosassa oli mainio musiikki. Sitä jaksoi kuunnella ja tanssiakin.
Muutoin tunsin itseni taas koko ajan epäsosiaaliseksi, energiattomaksi ja vaivautuneeksi. Bileet menivät vähän ohitse, en oikein saanut itseäni potkittua kommunikoimaan kenenkään suuntaan koska uskoin taas olevani aivan eri taajuudella kaikkien muiden kanssa. Ei erityisen harvinainen mielentila. En oikein tiedä missä olisin ennemmin tahtonut olla, ehkä yksikseni kotona tai jotain.
Poistuin varsin aikaisin Kaisan luo Arabiaan nukkumaan. Ulkona oli rumaa ja sateista.