Marraskuu 2005: Kill Your Darlings
Tiistai, 1.11. 2005
Päivän tunnelma: Väsynyt, syksyisen ikävöivä.
Kiintoisa työpäivä olisi ansainnut enemmän energiaa kuin loppujen lopuksi jaksoin sille uhrata. Olisi ollut oikea projektikin, mutta jotenkin päädyin tekemään vaan kaikkea turhaa ja arkista. Energiataso oli yhä matalalla Pimeyden maailman jälkeen.
Warhammeriakin pelasimme muutaman tunnin. Peli loppui onneksi suht aikaisin, joten pääsin hakemaan iPodini takaisin Miriltä. Samalla pääsin avustamaan parin muuttolaatikon kanssa ja tietokoneena esiintyvän matolaatikon virittelemisessä. Windows 98, voi zombejen maihinnousu. Tällaisia härveleitä ei pitäisi ihmisiä saattaa käyttämäään. Sentään laite suostui lopulta toimimaan.
Puolenyön aikoihin pääsin kotiin. Syysilta oli pimeä, olo oli murheellinen. Huomisaamun älyttömän aikainen herätys ei täyttänyt mieltäni ilolla ja laululla.
Keskiviikko, 2.11. 2005
Päivän oppitunti: "Voisi vaikka olla semmoinen atk-tuki, niin ettei jokaisen käyttäjän tarvitsisi hoitaa oman koneensa ylläpitoa itse." Ja tämä oli oivallus koska ...?
Juna Tampereelle lähti aamuseitsemältä. Korkeakoulujen IT-päiville (ilmeisesti "atk-päivät" on nyt nimenä vanhentunut) lähti meiltä melko suuri delegaatio. Etukäteen katsottuna ohjelmassa oli paljonkin kiinnostavia asioita, ja oli helppo löytää esityksiä joita katsoa.
Totuus ei kuitenkaan ollut yhtä kiehtova. Yksi esitys ei lainkaan ollut mitä toivoin, pari muuta eivät olleet niinkään opettavaisia kuin egoa silitäviä. Ehkä meillä Turussa on sitten minun työhöni liittyvät asiat vain niin paljon paremmin kuin Tampereella.
Ohjelman jälkeen vietiin tavaroita hotellille, ja sitten alkoi illanvietto. Parhaimmillaankin näiden tapahtumien juhlinta vaatii melkoista panostamista toimiakseen, enkä nyt oikein jaksanut panostaa. Syötyäni illallista ja katsottuani ohjelmaa totesin, että olo oli levoton ja ehkä hitusen epäsosiaalinen.
Kävelin konferenssitilasta takaisin hotellille ja taistelin marraskuumasentumista vastaan musiikilla. Kirjoitin viimein loppuun Pimeyden maailman debriefin, ja roikuin irkissä. Olin varsin yksinäinen, mutta seura jota kaipasin ei ollut täällä.
Torstai, 3.11. 2005
Päivän käytännön pilailijat: Miri ja Sanna. Kiitoksia, luulisin...
IT-päivien toisen päivän ohjelmassa oli vain yksi minua oikeastaan kiinnostava tekninen ohjelmanumero, josta sentään oli jotain iloa. Silti tulin siihen tulokseen, että nämä suuret luennot olivat oikeastaan aika hyödyttömiä, ja mietin haluaisinko ensi vuonna järjestää itse tapahtumaan jotain ohjelmaa. Ainakin IT-päivät pidettäisiin Oulussa, joka tavallaan houkutteli.
Päivän viimeinen esitys maalaili visioita tai uhkakuvia valtiohallinnon informaatioteknologian tulevaisuudesta. Mietin huvittuneena, miten mainitut visiot mahtoivat suhtautua kalliin energian ja ilmastonmuutoksen riepoman maailman todellisuuteen. Jos en vielä olisi havainnut, että olen muuttunut koomiseksi tuomiopäivän profeetaksi, olisi tämä ollut henkilökohtainen herätyssoittoni. Ehkä ensi vuonna pidän esitelmän aiheesta "Maailmanloppu ja korkeakoulujen IT-palvelut". Esitelmän nimellä saisi varmaan yleisöä.
Kotimatka tehtiin bussilla, joka ystävällisesti lähti suoraan hotellin edessä. Kuuntelin Flogging Mollya, ällistelin Veijon GPS-taskutietokone -yhdistelmällä pyörivää reittinavigointisovellusta, ja päätin hankkia itselleni vastaavan joskus.
Kotona järjestelin asioita Cosmicin lähtemiseen saakka. Yllättäen siellä pääasialliset puheenaiheet olivat aivan muuta kuin Pimeyden maailmaa. Minä yritin houkutella ihmisiä mukaan ensi Ropeconiin tehtävään projektiin ja ihastelin conitean arviota siitä, kuinka paljon viihdetunteja yhden ihmisen olisi tuotettava ilmaista sisäänpääsyä varten. Juuri noin olisin itsekin asian ratkaissut.
Kotiin palattuani havaitsin ällistyksekseni, että sänkyni alla majaili valtava lisko jonka vieressä oli kyltti "Älä ruoki!"
Perjantai, 4.11. 2005
(Edellisen) päivän virhesiirto: Eilisen merkinnässäni olin implikoinut, että conitealla oli jotain konkreettista viihdetuntimäärää joka ilmaiseen sisäänpääsyyn vaadittaisiin. Ei tietenkään näin ollut, vaan parilla Ropeconin kanssa jossain tekemisissä olleella ihmisellä oli tällainen idea. En taaskaan ollut vastuullinen kansalaisjournalisti, faktat kannattaa edelleen hakea muualta kuin täältä. (Sinänsä myös lisään, että jos conitealla moinen arvio todella olisi, se olisi mielestäni nerokas idea - eikä tämä edes ole mitään monimutkaista vittuilua.) Pahoittelut Ropecon-ihmisille mahdollisesta mielipahasta ja aiheettomasta negatiivisesta julkisuudesta. En koskaan enää mokaa ennen ensi kertaa...
Työpäivä oli ankea kuin paraskin maanantai, ja töiden ohellakin elämä oli vaikeaa. Kiipeäminenkin oli heikkoa ja pelokasta, ja sen jälkeen Kaisa vielä altisti minua hirveälle humanistiselle tieteelle. Professori Bruno Latour on löydettävä ja hävitettävä.
Lauantai, 5.11. 2005
Päivän historia: Guy Fawkesin yrityksestä räjäyttää parlamentti on tasan 400 vuotta. Tätä olisi varmaan pitänyt juhlia yrittämällä räjäyttää jotakin.
Aamupäivästä kirjoitin Apocryphaa ja katsoin Six Feet Underin pilotin. En ollut ikinä aiemmin tutustunut tähän sarjaan, vaikka monet tutut puhuivatkin siitä hyvää. Pilotin perusteella vaikuttaa ainakin persoonalliselta ja kekseliäältä, katsotaan riittääkö tekijöillä hyvät ideat.
Ihmisiä saapui pelaamaan Phantomsia. Okkulttisesti nokkelan pelin alkaessa totesin, että ihoni oli kovasti menossa rikki. Kortisonia ei ollut, joten päätin napata Ataraxin. Arvelin, ettei lääke väsyttäisi minua, mutta tietenkin se väsytti. Niinpä yritin korjata vireystasoani kahvilla. Tämä oli tietenkin hirvittävä virhe. Väsynyt olo jäi, mutta sen päälle tuli kofeiinin aiheuttama ärtymys ja piikikkyys. Onneksi tiedostin epämääräisen henkisen tilani olevan kemikaalien aiheuttama, ja estin sitä pääsemästä pinnalle niin pahasti kuin olisi voinut.
Ovat kyllä vekkuleita nämä myrkyt joita ihmiset kehoonsa tunkevat. Kuinkahan paljon normaalista mahdottomuudestani johtuu vain siitä, että ruuassani on jokin lisäaine joka ajaa persoonallisuuttani hankalampaan suuntaan? Kuinkahan suuressa määrin vainoharhaisuuteni on ympäristöni myrkyttymisen aiheuttamaa?
Sunnuntai, 6.11. 2005
Päivän artikkeli: Halpaa energiaa kvanttimekaniikan uudelleenajattelun kautta?
Kiipeily ei tänäänkään varsinaisesti ollut pysäyttävän hienoa. Palatsille oli kuitenkin koottu nippu uusia reittejä, joita viilatessa varmaan menee koko talvi. Ainakin yksi niistä pudotti minut mukavasti heti toisen muuvin kohdalla.
Ehdittyäni syödä sain raportin, että kotona pelattaisiin taas Zombies-erä. Pelasimme Lord of the Dead -varianttia, jossa JD kontrolloi epäkuolleiden laumoja ja me muut yritimme nujertaa hänet. Pitkän ja tiukan matsin jälkeen elossa selvisivät ainoastaan Kaisa ja minä.
Olisin voinut kirjoittaa enemmän pelimateriaalia huomiseen peliin, mutta kai sitä selviää vähemmälläkin.
Maanantai, 7.11. 2005
Päivän muistokirjoitus: Abyss-pelimaailma menehtyi kotonaan Turussa pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Pelaaminen aloitettiin elokuussa 1997 ja lopetettiin marraskuussa 2005. Kaipaamaan jäävät pelinjohtaja sekä epämääräinen joukko pelaajia.
Aamusta koin työt raskaina ja väsyttävinä, ja toivoin että olisin ollut kotona tekemässä peliä. Sitten irkissä Miken offhand-heittämä kommentti aiheutti minussa aivan kosmisiin mittoihin kasvavan pelinjohtoahdistuksen. Samalla kun pakotin itseni toipumaan siitä analysoin hetken aikaa peliäni, ja tein päätöksiä.
Illan Black/Rising Apocrypha -yhteissessio oli hieman hajanainen, mutta myös jokseenkin viihdyttävä ja reipas. Se jäi myös kampanjan viimeiseksi peliksi. Kun peli päättyi, kerroin pelaajilleni, että Apocrypha oli kokeiluna osoittautunut liian raskaaksi ja vaikeaksi johdettavaksi, ja etten jatkaisi sitä enää. Näin toimii diktatuuri.
Kampanjan lopettaminen ei tosiaankaan ollut mikään kevyt päätös, mutta tajusin että olin jollain tasolla pohtinut sitä jo pitkään. Pelin loppuvaiheessa ajattelin, etten oikeastaan haluaisikaan jättää kampanjaa, mutta tiesin myös, että pelin jälkeen minulla oli aina hyvä olo, ja että yleinen ahdistus vallitsi vain pelien välisinä aikoina. Ja Apocrypha oli oikeastaan jo hypännyt pois siitä uomasta jossa olin sitä suunnitellut johtavani. Tämä ei sinänsä ollut paha asia, mutta jos olisin jatkanut peliä, se olisi luultavasti hajonnut yhä pahemmin ja pahemmin, ja ryhmäpelit olisivat jääneet vaille pointtia. En tahdo pelauttaa täysin joka suuntaan levinnyttä peliä.
Niinpä panin lapun luukulle. Pelaajat olivat ymmärtäväisiä eivätkä purreet tai paljon haukkuneetkaan. Istuimme Merihaan olohuoneessa joitakin tunteja purkamassa kampanjaa. Apocrypha oli muutenkin suunniteltu viimeiseksi kampanjaksi koskaan Kult-maailmassani, joten samalla päädyin kertomaan avoimesti oikeastaan kaikki maailmansisäiset salaisuudet joita minulta kysyttiin.
Puolenyön aikoihin painuin viimeksi nukkumaan. Olo oli hieman tyhjä ja murheellinen. Peli oli ollut joskus hyvää, joskus huonoa, mutta se sentään tavallaan päättyi ihan kelvolliseen viimeiseen osaan. Ehkä ensi kerralla osaan arvioida kykyni pelinjohtajana paremmin.
Tiistai, 8.11. 2005
Päivän tajuaminen: Hyllyssä on varmaan sata tuntia katsomatonta audiovisuaalista viihdettä. Minusta tulee isona sohvaperuna.
Eilisen pelin jälkeen olo oli yhä aika matala. Maailma ympärilläni osoitti kykynsä potkia jo ennestään lannistettua aivan saatanan kamalilla uutisilla. On se hyvä että brittilakiin yritetään oikeasti saada rikos "encouraging or glorifying terrorism". Ja nähtävästi saa nostaa syytteen vaikka teko tehtäisiin ulkomailla. Taas yksi valtio lisää jonne ei tee mieli matkustaa jos laki menee läpi, koska pidän kiinni oikeudestani sanan- ja mielipiteenvapauteen.
Ranskasta en osannut ajatella mitään järkevää. Ymmärrän halun rikkoa kaiken ympärillä, huutaa yhteiskunnallista pahaa oloa niin että kaikkien on kuunneltava, mutta sen enempää en osannut sikäläiseen tilanteeseen paneutua.
Töissä oli puolikiinnostavaa, mutta tyhjä olo pelin päättymisestä vaivasi minua yhä. Olin ajatellut hukuttaa sen audiovisuaaliseen viihteeseen, mutta sen sijaan päädyinkin puhumaan koko illaksi Kaisan kanssa. Me molemmat otamme roolipelimaailmat varsin vakavasti, ja kampanjan loppuminen riittää aivan hyvin syyksi monen päivän pahaan oloon. Sitä kyllä riitti, aivan kuin tässä marraskuun pimeydessä vielä tarvitsisi lisää syitä olla alakuloinen... Sivutuotteena sain imuroitua huonettani ja Kaisa hankittua uuden puhelimen.
Keskiviikko, 9.11. 2005
Päivän suunnitelma: Viikate keikkailee parin viikon päästä naapuripitäjässä. Jospa menisin kuuntelemaan, niin saisin korvieni täydeltä masentavaa folkheviä.
Olisin tahtonut herätä aikaisin katsomaan Millenniumia kuten viime vuonnakin. Tämä vaan ei ollut mahdollista, koska en uskaltanut aivan niin perusteellisesti rikkoa Kaisan unia. Sen sijaan totesin, ettei minulla ollut mitän tarvetta pitää mieliallaani korkealla, ja annoin itseni vaeltaa töihin murheellisen musiikin säestämänä.
Päivä oli aika alakuloinen ja kiipeily heikkoa. Kotiin päästyäni päälleni kaatuivat vielä massiiviset syyllisyydentunnot ja epäonnistumisen kokemukset, kun puin Apocryphan kohtaloa.
Kuten minulle huomautettiin, olen pelinjohtajana oikein malliesimerkki rasittavasta primadonnasta. Vedän ihan siedettävän laadukasta peliä, mutta minulla on sen suhteen aivan äärimmäisen hauras ego, eikä mitään kykyä diplomatiaan tai kompromisseihin. Jos osaisin enemmän kommunikoida pelaajieni kanssa, pystyisin ehkä identifioimaan ongelmat ja korjaamaan ne sen sijaan, että pelini kulkisivat aina vääjäämättä kohti pelinjohdon burnoutia ja katastrofaalista päättymistä.
Jos olen ollut fiksu, olen rakentanut pelikampanjani siten, että se kestää vain määrätyn ajan. Yleensä en ole näin harkitseva. Ja aivan liian usein peleissäni, kuten yleensäkin sosiaalisissa suhteissani, vallitsee linja "tämä on tällaista, jos ei miellytä, ovi on tuossa". En jousta. En liikahda. Jos vikaa on, se on muualla. Muut joustakoot.
Ulkopuolelta katsoen näen itseni varsinaisena ongelmalapsena, niin pelinjohdollisesti kuin sosiaalisesti yleensäkin. Osaisinkohan jotenkin muuttua? Ehkä. Haluanko? En. En. En!
Torstai, 10.11. 2005
Päivän pelihahmoidea: Rekkamies-Jore, sekä vaimonsa Jorina. Tai sitten maskulainen isäntä, joka saapuu peliin traktorilla. Toivottavasti mitään noista ei koskaan tulla näkemään missään pelissä.
Etäisesti hyvät uutiset Englannista tasapainottuivat pommitarinoilla Jordaniasta. Lisäksi omassa pienessä päässäni inhosin yhä itseäni. Mikään eilisistä pointeista ei ollut kadonnut yön aikana, ja vaikka tavallaan uskoin ratkaisuni pelitilanteeseen olleen oikea, ei minua lakannut harmittamasta se taitamattomuus jota olin osoittanut päästäessäni pelini moiseen pisteeseen.
Säälittävän itseinhon ohella minua vitutti ankarasti. Töissä tyhmyyttä, laiskuutta ja yleistä vastenmielisyyttä tuli joka tuutista. Ainoastaan vetämällä henkisen joustavuuden lokerikosta esiin buddhalaisuuskaavun ja toteamalla, että tämä oli karminen palkinto omasta tunaroinnistani kestin päivän loppuun saakka.
Töiden jälkeen lähdin muuttamaan Miriä. Olin odottanut helvetillistä yöhön saakka venyvää jättiläisoperaatiota jossa minä ja joku toinen onneton roudaisimme tetrispalikan ja jäänmurtajan risteytykseltä vaikuttavia huonekaluja ilman hissiä seitsemänteen kerrokseen. Sen sijaan paikalle ilmestyikin paljon ihmisiä ja muutettavaa oli vähän, niin että koko operaatiosta tuli kevyt ja nopeasti suoritettu. Ei tällaista aiemmin ole kai tapahtunut.
Cosmiciin siirryttiin suhteellisen aikaisin. Siellä meno oli aivan tavattoman hysteeristä. Pehmotuhatjalkaisen elvytys oli vain yksi illan monista kohokohdista.
Perjantai, 11.11. 2005
Päivän hassunniminen väri: Fuksia
Neljältä singahdin yliopistolta pikaiselle kirpputorikierrokselle. Melko vaivattomasti löysin huomiselta hahmoltani vielä puuttuvan vaatekappaleen - valkoiset lenkkarit fuksianvärisillä reunoilla. Ällötttävää, mutta niin kovin hahmooni sopivaa. Ehdin viiden junaan ongelmattomasti.
Junamatkan puhelin Tainan kanssa peleistä ja muusta arkisesta. Perillä hankkiuduin Kaisan kanssa syömään ja kuulemaan viimeisimmät uutiset humanististen tieteiden ihmemaasta. Luonnontiede ja valaistuminen ovat voittamaton yhdistelmä älyllistä masturbaatiota vastaan.
Huominen peli ei suuremmin huolettanut. Olin päättänyt, että hahmoni funktio pelissä olisi olla vain liikkuva koriste, eikä sellaisen pelaamisesta tarvitse stressata.
Lauantai, 12.11. 2005
Päivän viisaus: Jonain päivänä minusta varmaan tulee hillitty larppivaari, joka saa yksinomaan vakavia ja kunnioitettavia rooleja. Onneksi se päivä ei ole vielä.
Aamulla herätessäni olin vielä aika pihalla kaikesta, mutta noin tunnissa olin selvittänyt Toisen totuuden pelipaikan, alkamisajan ja tavallaan keinon päästä perille. Hakeuduin K-junaan, ja valmistauduin henkisesti kävelemään kaupungin halki. Asuin joskus historiani hämärissä Keravalla, ja ajatus kävelystä oli ihan viehättävä. Asemalta kuitenkin löytyi kyyti, joten lapsuusmuistojen perusteella suunnistamista ei tarvittukaan.
Minulle ei loppujen lopuksi jäänyt minkäänlaista järkevää kokonaiskuvaa Toisesta totuudesta. Tämä johtui siitä, että hahmoni oli pelissä yksinomaan bilettämässä, eikä minullakaan ollut pelissä mitään tanssimista kummempia ambitioita. Niinpä sitten tanssin, mitä nyt välissä tarjoilin vähän drinkkejä tuuratessani siskoani, ja kiipeilin paikan makeissa kattorakenteissa.
Oli tosi metkaa pelata hahmoa, jolla oli valtavasti energiaa eikä minkäänlaista itsekritiikkiä. Peli kävi kohtalaisista bileistä, ja napinan aiheet juhlinnan osalta olivat pieniä (hetkittäin hassu musiikin rytmitys, ei pisaraakaan alkoholia). Ei ekaa kertaa pelatussa hahmossa tietenkään bilettämisen sosiaalista aspektia löydy, mutta fyysinen puoli toimi mutkattomasti. Lievänä sosiaalisena rajoitteena hahmoni oli homo pelissä, jonka sukupuolijakauma oli hyvin naisvoittoinen - niinpä sain kilpailla harvojen tanssihaluisten mieshahmojen huomiosta suuren naiskatraan kanssa.
Pelin päätyttyä sain kyydin rautatieasemalle. Jalat olivat aivan muusia - kuuden tunnin tanssiminen ja muu yleinen pomppiminen olivat vieneet minut raajarikkoisuuden partaalle. Iloni oli suunnaton kun tajusin, että ehtisin vielä illan viimeiseen junaan.
Samaan junanvaunuun asettui ylienerginen, epäkoordinoitu ja hyvin humalainen sisäpipo. Ensin hän meuhkasi kännykkäänsä, sitten vaihtoi huomionsa kanssamatkustajien kiusaamiseen. Hänen tarkoituksensa ei varmaan ollut paha, mutta känniääliöiden sietokykyni oli sillä hetkellä tasan nollassa. Onneksi jostain siunaantui paikalle pari Järjestelmän edustajaa univormuissa, jotka keräsivät tyypin pois. Kahden tunnin junamatka moisen tyypin kanssa olisi luultavasti ollut kauhea kokemus, etenkin kun jokin minun varautuneessa ja niuhossa olemuksessani tuntuu aina ärsyttävän humalaisia ihmisiä, niin tuttuja kuin vieraita.
Sunnuntai, 13.11. 2005
Päivän mukulakasvi: Peruna. Sohvaperuna.
Olin odottanut herääväni helvetillisiin tuskiin jaloissa ja niskassa, käsittämättömään takkuun päässä ja hirvittävän epäsosiaaliseen oloon kaikkialla. Olin joka suhteen väärässä.
Joka tapauksessa soin sunnuntain itselleni lepopäiväksi. Käytin sen pääasiassa katsomalla TV-sarjoja - Wireä, Six Feet Underia, Lostia ja American Gothicia. Varsin rentouttavaa. American Gothic on erityisen jännä tapaus - se on sarja juuri siltä hetkeltä, jolla amerikkalaiset tv-sarjat alkoivat olla hyviä, mutteivät vielä aivan olleet. Sarjalla on lupausta, mutta jotenkin sitä katsoessa olo on vähän tylsän turvallinen, aivan toisin kuin esim. HBO:n sarjojen parissa.
Maanantai, 14.11. 2005
Päivän vastoinkäyminen: Sähkökatko. Onneksi vain pikainen, ja vaurioita kotiverkon palvelimellekaan ei tulllut.
Pimeyden maailman pelaaminen jättää minut viikonlopun jälkeen aina alakuloiseen ja surkeaan tilaan. ToTon pelaaminen taas sai aikaan pomppivan ja energisen olon. Tällä ei liene mitään tekemistä pelien laadun kanssa, pelaamieni hahmojen henkinen tila ja tilanne vaan on niin kovin erilainen. Molemmat tilat ovat tavallaan nautittavia, ja molemmista on yhtä vähän hyötyä arjen kohtaamisen kannalta.
Muualla maailmassa huvituin havaitessani, että paranoidiuutissivusto whatreallyhappened.com:in ylläpitäjä Michael Rivero tuntui alkaneen myös uskoa Peak Oiliin. Olen muistavinani, että vielä kuukausi sitten Rivero-parka syytti vielä öljyn hinnasta pelkästään hintamanipuloivia jättiyrityksiä. Nyt kun miekkonen vielä saataisiin tajuamaan ilmastonmuutoksen todellisuus, olisi vähän vähemmän tuskallista lukea hänen omia kommenttejaan.
Puuhasteltuani töissä käytin loppuillan hengaamalla Sannan kanssa. Höpisimme peleistä ja ihmissuhteista, mistäs muustakaan.
Tiistai, 15.11. 2005
Päivän ehdotus: "To realize every authority is screwing with them, would it not make sense to refer to government or military messages as 'marketing'? The hope being that the public might see the same methods are used and that there is little distinction between marketings." - tavallaan ilmeistä, mutta aika nokkelaa silti.
Töissä viimeiset kolme päivää ovat sujuneet tiimini puolimiehityksellä. Yllättäen rutiinihommat ovat pitäneet jokseenkin kiireisenä, vaikka muutakin työtä olisi. Joka tapauksessa aloin vähitellen mielessäni ajaa syksyä alas, tosin kunnollisen joululoman puuttuminen vuoden lopusta hieman rassaa. Yritin saada tolkkua valtiohallinnon omituisista lomasäännöksistä, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ne tuntuivat käsittämättömiltä. Ja tänä vuonna jouluaatto on lauantai, joulupäivä sunnuntai, uudenvuodenpäivä sunnuntai... ei hyvältä näytä.
Kotona tartuin Pimeyden maailman valmisteluun. Siihen onnistuin käyttämään melkein koko illan. Loppu tulee, loppu tulee, kaikki loppuu, aiee.
Juuri ennen nukkumaanmenoa sain luettavakseni kaunista mutta aivan sydäntäsärkevää tekstiä Apocryphasta. Linkittäisin sen tähän jos se olisi julkinen. Kirjoitelman myötä koko pelinjohtamisesta ajatuksena tuli murskaavan paha olo, ja tuntui siltä, ettei roolipelaamalla voi saada aikaan mitään muuta kuin surua, pyrkimyksiä vaihtoehtoisiin elämiin jotka eivät koskaan oikein toimi ja jättävät sekä pelaajat että hahmot aivan hajalle.
Keskiviikko, 16.11. 2005
Päivän kirjain: O
Heräsin kuudelta valtaamaan kylmää ja pimeää aamua takaisin itselleni. Tein tämän katsomalla kaksi jaksoa Millenniumin kolmoskautta. Nämä jaksot muistuttivat minua myös siitä, miksi en ollut joitain vuosia sitten jaksanut katsoa koko sarjaa loppuun. Millenniumin ykköskausi on hämmästyttävän synkkä ja ahdistava, verkkainen laskeutuminen kylmästä poliisityöstä alas painajaisiin. Kakkoskaudessa ollaan astuttu arkisen tuolle puolen ja liikutaan läpeensä aavemaisella alueella; kauden loppu on erittäin tyydyttävä hulluuden ja tuhon crescendo. Ja sitten täysin yhtäkkiä kolmoskausi vaihtaa tahtia täysin, ja pomppaa X-Files -henkiseen tympeään salaliittoiluun. Eih. Lisäksi tutkivasta poliisityöstä on kadonnut kaikki se yksityiskohtainen hienovaraisuus, johon alunperin ihastuin.
Töissä olin laiska ja tyhmä, mutta todellisuudessa päivähän alkoi vasta Palatsilla. Kiipeily oli aluksi heikomman puoleista, mutta sitten löysin sisäisen marakattini, ja etenin kattoreitissä pidemmälle kuin aikoihin sekä valloitin yhden vaikean seinän - en puhtaasti, mutta kuitenkin. Kiipeilin itseni aivan väsyneeksi, enkä sitten jaksanut enää mitään muuta.
Seinällä hilluminen tuntui lopullisesti parantaneen tanssimisessa kipeytyneen jalkani. Näinhän tämä tietysti toimii.
Torstai, 17.11. 2005
Päivän imaginäärinen instituutio: Kakolan yliopisto. Talousrikosten tiedekunta, henkirikosten tiedekunta (jossa mm. puukotusten laitos, kuristamisten laitos)...
Pakkanen ja ilmassa leijuvat jääkiteet. Takapihalla polkupyörätkin näyttivät kerääntyneen yhteen ryppääseen lämmitelläkseen. Aika hieno keli oikeastaan.
Töissä alkoi vähitellen syödä jatkuva vajaamiehitys. Joukkueeni on toiminut puolella väkimäärällä nyt viikon, ja vaikka rutiinihommat saammekin kahdella hengellä tehtyä, ei minulla ole toivoakaan ehtiä tekemään mitään niistä projekteista joihin pitäisi puuttua. Vähän ikävää yrittää tehdä mitään pitkän tähtäimen ajattelua vaativaa, kun parin minuutin välein tuleva puhelu katkaisee ajatuksen.
Niinpä puuhasin rutiinihommia, ja päivän päätteeksi kävin kiipeämässä pari reittiä. Sen jälkeen kimpoilin Pronton ja kyykkäottelun katsojapaikan kautta kotiin testaamaan Adeptin uudistamia nopattomia Marvel Universe -pelin sääntöjä. Otettuani ja annettuani supersankarilla turpaan etenin Cosmiciin juonittelemaan Pimeyden maailmaa ja muita livepelillisiä juttuja.
Perjantai, 18.11. 2005
Päivän sivusto: boikotti.org - juuri jotain tällaista olen kaivannut. Voisi olla muillekin kuin levyille.
Aamu alkoi pirteästi massiivisella verkko-ongelmalla. Puhelin kävi kuumana, ja enemmän väkeä olisi oikeastaan saanut olla paikalla. Mutta tukijoukkueeni väki kasvoi jo kolmeen ihmiseen, mikä tarkoitti että ehdin katsella muitakin hommia kuin vain päälle kasautuvia rutiineja. Vähän.
Kiipeilin kolmatta päivää putkeen. Sisäseinillä tällainen tahti alkaa jo tuntua, vaikka eilen olikin vain laiska välipäivä. Varsinaisia suuria tekoja ei seinillä tehty, ja selitykseni zenistä ja kiipeämisestä olivat itsestänikin kankeita. Siltikin, emme ole palatsilla ajattelemassa kiipeilyä, vaan kiipeämässä. Jokainen muuvi on yhtä tärkeä. Pelkoa ei tarvitse voittaa, se täytyy vaan jättää esittämään protestejaan jälkijunassa.
Illalla katsoin Wiren kolmaskauden viimeisen jakson. Se oli upea. Lisääkin audiovisuaalista viihdettä olisi ollut, mutta tuollaisen jälkeen halu katsoa mitään vähemmän oivaltavaa oli vähäinen.
Lauantai, 19.11. 2005
Päivän levynkansi: Tämä ei sitten ole arabialaista death metalia
Yöllä oli satanut lunta. Lumisotaan ryhtymisen asiasta kävin ulkona vain muutaman lyhyen pyrähdyksen verran. Keskityin sen sijaan omituisen musiikin haeskelemiseen verkosta. Arabiankielinen death metal haastoi käsityksiäni sikäläisestä kulttuurista.
Kun omituinen musiikkia alkoi tympiä, silmäilin American Gothicia ja virittäydyin tunnelmaan huomista peliä varten. Muita tuttavia oli lähtenyt uimaan avannossa, mutta minua tämä nimenomainen hulluus ei houkuttanut. Vielä.
Illalla avantouimarit ja hangaroundit saapuivat meille katselemaan elokuvia. Viimein ehdimme vikaista Hatarin, joka on varmasti paras John Wayne -elokuva koskaan. Siinä ei oikeastaan ollut edes juonta, mutta se oli korvattu hassuilla eläimillä. Strutsi ja elefantinpoikaset tekevät mistä tahansa komediaa.
Katsoimme myös H.P. Lovecraft Historical Societyn tekemän kolmevarttisen leffan Call of Cthulhu. Se oli käsittääkseni uskollinen Lovecraftin novelllin elokuvaversio, ja sellaisena loistava.
Välissä katsottiin Robot Chickeniä. Niiden näyttäminen välipätkinä oli selvästi voittajan valinta.
Sunnnuntai, 20.11. 2005
Päivän joululahjan teksti: "Olen Kari. Jos löydät minut harhailemasta ympäriinsä, olen todennäköisesti liian kännissä löytääkseni kotiin. Anna minulle lisää juotavaa niin en pure."
Pimeyden maailman viimeinen osa käynnistyi hahmoni ja hänen viiteryhmänsä osalta Marrakeshista, Marokosta. Jos maailma olisi ollut meille hyvä ja suopea, olisimme saaneet myös jäädä sinne. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Pelikampanjan viimeinen osa oli kai metafyysisesti massiivinen paha uni, ja sellaiselta se kyllä tuntuikin. Meidät lyötiin hajalle ja sitten metsästettiin ja tuhottiin yksi kerrallaan, pelottavassa ja ahdistavassa hävityksen kierteessä. Sentään tiimimme ihmissusi repi vastuussa olleen kusipään ohuiksi suikaleiksi ennenkuin viimeinen pommi sai hänetkin.
Pelin jälkeen olo oli surrealistisen epävakaa. Istuin Karin perhettä pelanneiden ihmisten sylissä, vastaanotin pikkujoululahjoja, nauroin ja itkin. Karaokea ei sentään tarjoiltu, mutta sydäntäsärkevän koskettavia hahmolta hahmolle suunnattuja joululahjapaketteja kylläkin.
Jotenkin päädyimme debrief-tilaisuuden jälkeen vielä jatkoille Merihakaan. Jos ei olisi ollut sunnuntai, olisin varmaan aloittanut Karin tapoja mukaillakseni reippaan ryyppäämisen. Nyt huominen työpäivä hillitsi menoa.
Olo oli kamala. Kohtalomme oli kyllä ollut ansaittu - tai ainakin osalle hahmoista - mutta se oli silti ollut julma ja hirvittävä. Ehkä kaikki oli ollut vain pahaa unta, ehkä ei. En pystynyt prosessoimaan peliä vielä mitenkään, pelkäsin suorastaan laikamaisen murskaavan surun hyökkäävän jostain kimppuuni.
Yritin mennä nukkumaan ihmisten aikoihin (kahdelta) mutta päädyinkin puimaan niitä näitä Susannan kanssa melkein kuuteen asti.
Maanantai, 21.11. 2005
Päivän lyriikka: "I've got electric light / And I've got second sight / I've got amazing powers of observation / And that is how I know / When I try to get through / On the telephone to you / There'll be nobody home" - Pink Floyd, Nobody Home
Reilun kolmen tunnin yöunella töissä ei hirveästi heiluta. Jaksoin työpäivää tuskin kuutta tuntia, sitten pyöräilin kotiin. Mieliala oli hyvin alakuloinen ja musiikkini surullista. Onneksi ulkona oli lunta. Kauniissa talvessa ja pakkasessa on edelleen jotain, joka estää murhetta muuttumasta kuristavaksi.
Onneksi Merihaasta eivät kaikki muut olleet vielä poistuneet. Miri oli kutsunut halukkaat kotiinsa syömään lättyjä ja pelaamaan lautapelejä, mutta ennen sitä Merihaassa etkoiltiin salaattien, rahkan ja Robot Chickenin avulla. Ruuan jälkeen olin kuolemanväsynyt ja olisin varmaan vajonnut tajuttomaksi ellen olisi Susannan kanssa suunnannut Mirille.
Lättyjen syönti, pelin perään itkeminen, hassut jutut ja kummallinen rautatienrakennuspeli kävivät ihan hyvin sosiaalisesta terapiasta. Vähän ennen kymmentä hajaannuimme ja menimme koteihimme. Yritin kirjoitella hieman debriefiä, mutta siitä tuli vain paha olo. Niinpä menin viisaasti varhain nukkumaan.
Tiistai, 22.11. 2005
Päivän harmi: Taas lähti lumi maasta
Vaihteeksi työpäivään mahtui ihan tulevaisuuteen suuntaavaakin työntekoa kerberos-palaverin merkeissä. Taas erään ongelmatunnelin päässä näkyy pieni valon kajo. Olen oppinut olemaan pidättämättä henkeäni näiden asioiden suhteen.
Töiden jälkeen katselin hieman American Gothicia ja aloittelin Pimeyden maailman debrief-sivuston kokoamista. Valitettavasti minulla oli vasta kolmelta pelaajalta materiaalia, eikä niillä vielä paljon juhlita.
Ulkona marraskuu palasi normaaliin päiväjärjestykseen kun lämpenevä sää sulatti kaiken kauniin lumen. Pysyin sisällä enkä katsellut ulos pimeään.
Keskiviikko, 23.11. 2005
Päivän kirjain: S. Vielä yksi klippi ja sitten...
Töissä oli taas hyvin hektistä, ja kiipeämään sain syöksyä oikeasti sekunteja viimeisen puhelun jälkeen. Palatsilla oli voimakas ja keskittynyt olo, mutta harmikseni havaitsin, että vaikka käsivarret jaksoivat, olivat sormet kokeneet laiminlyöntiä enkä jaksanut mennä enempää sormivoimia kysyviä reittejä lainkaan. Miksei elämä voi olla kuin wanhan polwen roolipeli, jossa kokemus vaan nostaa statteja ja taitoja, eikä mikään tekemättömyys laske niitä?
Kiipeämisen jälkeen Miri laittoi ruokaa, Tainan reseptin mukaisesti kokattua fetajuustokastiketta. Pian tämän jälkeen Kaisakin saapui Merihakaan.
Käytin illan puhellen Kaisan kanssa humanismista, roolipeleistä ja valaistumisesta, mistäpä muustakaan. Kuulemma joku zen-mestari väitti, että sukat jalassa ei voi valaistua. Tämä ei varsinaisesti vastaa meidän kokemuksiamme.
Torstai, 24.11. 2005
Päivän yllättävä reaktio: Torin Aschanin ohi käveleminen aiheutti valtavan Pimeyden maailma -flashbackin. Ei ole mielenterveydelle turvallista pelata pitkää kaupunkipelikampanjaa kotikaupungissaan.
Näin hilpeää unta pahasta kiinalaisesta ravintolasta, joka konkurssiin menoa välttääkseen kaappasi supersankareita ja pakotti näitä tekemään töitä hyväkseen - kylmäprojektoijasta tehtiin jääkaappi, regeneroivan hahmon hassun värisistä hiuksista saatiin väriainetta jne. Itse olin unessa ravintolan arvoitusta selvittelevä sähköprojektoija. Unen tehosteet olivat erinomaisia ja sävy loistavan päätön.
Työpäivän jälkeen kiipeilin taas. Kattoreitti ei minulla edennyt, mutta sitä vastoin harjoittelin rohkeutta kiipeilemällä liidinä erästä reittiä jonka lopussa oli mahdollisuus aika massiiviseen sturtsiin. Rohkeus petti aivan koko pituuden kiipeämisen suhteen, mutta sentään jonkinlaisia köyteenputoamisharjoitteita tuli tehtyä.
Cosmicissa puhuttiin Avalonista ja Pimeyden maailmasta, sekä hitusen myös Hauraista unelmista. Suvi sanoi tarvitsevansa konsultaatiota roolipelikampanjansa kanssa, ja koetin olla hänelle avuksi, mutten oikein tiedä oliko minusta mitään hyötyä. Kampanja tuntui olevan aivan hyvissä kantimissa ilman inputtiani. Valitettavasti en vaan pääse siihen itse pelaamaan.
Perjantai, 25.11. 2005
Päivän ei-mikään uutisaihe: Dieettikokiksen ihana makeutusaine. Laboratoriotutukimus aiheuttaa syöpää rotissa.
Työpäivä venyi yllättävän pitkäksi ottaen huomioon, että se oli niin tapahtumaköyhä. Sen jälkeen pelasimme Mustaa aamunkoittoa. Peli sujui pelottavissa merkeissä, mutta hahmoni päätyi ulos varsinaisesta toiminnasta ja niin istuin olohuoneessamme säätämässä ja seuraamassa Birdman-animaatiota. Hommaa kyllä riitti.
Kun päivä oli viimein ohi, oli koossa varsin mainio joukko Pimeyden maailman debriefejä. Samalla tuli päivitetyksi myös testi uuteen versioon.
Lauantai, 26.11. 2005
Päivän sielunlääke: Hiustenhoito ja manikyyri
Suurin osa päivästä kului Phantomsia pelatessa. Pienet mokat aiheuttivat taas suuria seurauksia, joiden setvimiseen peli sitten menikin.
Pelin jälkeen kävin Kaisan kanssa kävelyllä ja väittelin hänen kanssaan ahkerasti erilaisten organisaatioiden tehokkuudesta ja toimintatavoista. Ulkona oli taas joitain merkkejä talvesta.
Sunnuntai, 27.11. 2005
Päivän kappale: Solomon Burken "Fast Train"
Aivan hienoisesta kurkkukipeydestä huolimatta lähdin kiipeilemään Palatsille. Sormat meni taas ihan aavistuksen verran pidemmälle kuin aiemmin, vaikka vieläkään en viimeistä klippiä saanut paikalleen. Toisella reitillä liidatessani pääsin kokemaan odottamattoman köyteen putoamisen toisen klipin jälkeen. Päivän oikea edistyminen kuitenkin saavutettiin pienellä ja hankalalla sormivoimareitillä, jota kiipesin ensimmäistä kertaa ja aivan kelvollisesti. Ihan kelvollista menoa kaiken kaikkiaan.
Kotona kirjoittelin vasemmalla kädellä dekkarihahmoa (taustamusiikkina blues) ja Hauraisiin unelmiin suunniteltua hamoa (taustamusiikkina Chumbawamba). Olo oli jotenkin energiaton, joten päädyin Kaisan kanssa kaivamaan Miken Gamecuben esiin, ja hakkaamaan Miriltä lainattua Super Smash Bros Meleetä. JD ja Mikekin liittyivät turpajuhliin, ja niin sitten kaikki pätkimme toisiamme melkein puoleenyöhön psykedeelisen japanilaisissa maisemissa.
Maanantai, 28.11. 2005
Päivän fiilis: Mikään ei ole kivaa.
Tein töitä ikään kuin olisin ahkera ihminen. Samaan aikaan pieni kurkkukipu kiusasi minua, muttei aivan riittävän pahasti hätistääkseen minut kotiin potemaan.
Satoi lunta ja oli kovasti talvista. Silti masensi. Mikään ei oikein ottanut luonnistuakseen: edes hahmon kirjoittaminen Hauraisiin unelmiin ei mennyt putkeen. Koetin katsoa Six Feet Underia, mutta sitten päätin herkkänahkaiseen tapaani loukkaantua siitä. Tulin siihen tulokseen, että inhosin joka ainoaa sarjan hahmoa, mahdollisesti perheen teinityttöä lukuunottamatta, ja kun pääsen tuohon tilaan, ei voi mitään tehdä.
Olin hankala ja vaikea. Kaipasin seuraa, mutta tiesin että olisin vain mahdoton jos minulla sellaista olisi. Jos vaikka huomenna olisi suosiolla flunssassa, ehkä menisi tämä pahantuulinen ankeuskin ohitse.
Tiistai, 29.11. 2005
Päivän takuutodistus: Testattu humanistilla
Ei oikeaa flunssaa, vaan räntäsade ja työpäivä. Olin taas ahkera ja aikaansaava, tosin luonteeni nurjat puolet pyrkivät kiipeämään esiin lukiessani muiden tahojen laatimaa ohjeistusta jonka pitäisi vaikuttaa omaankin työhöni. Haluaisin taas tehdä kaiken itse. Ei ihme, että välillä tuntuu työtä olevan hieman enemmän kuin tarvitsen.
Töiden jälkeen Warhammer-hahmomme leikkivät taas salapoliiseja. He eivät vieläkään olleet siinä hyviä. Heitin myös pari uutta debrieffiä Pimeyden maailman sivuille, mutta kun irkissä alkoi tulla vakavia vihjeitä siitä, että pian postilaatikkooni kolahtaisi hahmopäivitys kymmenen päivän päästä tulevaan Avaloniin, painuin nukkumaan.
Keskiviikko, 30.11. 2005
Päivän vaikeus: Sopivan valokuvapaikan etsiminen Turun yöstä.
Vilkkaaseen työpäivään sisältyi mm. vierailu yliopiston henkilöstöpäällikön luona. Joskus puolitoista vuotta sitten kuulemani epämääräinen huhu sai lopullisen vahvistuksensa, ja sitä myötä aloin viimein pohtia Toimenpiteisiin Ryhtymistä. Eihän minulta kauankaan mene omien asioideni hoitamiseen. Tosin väliaikana oli äkkiarvaamatta esiin pompannut UPJ, joka nyt tuntui myös uponneen jälkiä jättämättä, ja se oli hidastanut reagointiani.
Töiden jälkeen oli vuorossa haastateltavana oleminen Turkulaiseen. Minua, Sannaa ja Susannaa yritettiin kai haastatella larppaamisesta yleensä, mutta me koetimme kääntää aiheen nimenomaan kaupungissa pelattaviin peleihin. Haastattelu meni vähän miten meni, en taida jäädä odottamaan suuren suuria tältä jutulta.
Lehdistön kohtaamisen jälkeen ajauduttiin Merihakaan tekemään ruokaa ja katsomaan Lostia. Aloitimme ihan ensimmäisestä jaksosta ja jatkoimme myöhään. Ihmisiä putoili pois uhkaavien aamuherätysten ja muiden hullutuksien viemänä; itsekin luovuin neljännen jakson jälkeen. Oli sarja kyllä ihan hupaisa, vaikka päähenkilö ärsyttääkin melkoisesti.
