Lokakuu 2005: Suomalaisen musiikin kosto
Lauantai, 1.10. 2005
Päivän epidemologia: Flunssa oli hypännyt epäonnistuneesta pelisä palanneeseen Mikeen, ja kummitteli uudestaan minunkin tajuni laitamilla. Mitä tämän pöpön tappamiseen oikein tarvitaan?
Päivä kului Phantomsia pelatessa. Peli alkaa osaltani varmaan lähteä kohta hyvin erikoisiin suuntiin, ehkä myös muiden osalta. Havaitsin myös, että oli yllättävän vaikeaa keksiä hahmolle omistani poikkeavaa strategiaa - nimenomaan älyllistä strategiaa - tilanteessa, joka tuli vastaan yllättäen ja johon oli reagoitava nopeasti. Ei aivan hyvä. En tahdo hahmojeni olevan pelkästään itse allekirjoittamieni ajatusten lipunkantajia.
Peli loppui jo niin varhain, että ehdin Kaisan kanssa käydä katsomassa venäläisen Night Watch -leffan. Siinä oli vikoja, paljonkin, mutta myös hyviä ajatuksia ja kauniita kuvioita. Jälleen kerran lempi-inhokkini hyppivä ja salamannopea leikkaus häiritsi minua aivan suunnattomasti. Selvästi leffastudiot oppivat Matrixista aivan väärät läksyt: sanottiin siitä muuten mitä hyvänsä, oli siinä ainakin kauniin näköistä liikettä joka ei aiheuttanut päänsärkyä.
Sunnuntai, 2.10. 2005
Päivän analogia: Peak Oil ja Sormusten herra
Aamulla olo oli taas flunssainen. Kuumemittari kuitenkin kertoi, että kuumetta ei ollut. Päättelin olevani aivan terve ja lähdin kiipeilemään.
Kahden viikon tauosta ja heikosta olosta huolimatta kiipeily meni yllättävän hyvin. Ainakin yksi reitti jopa edistyi ja muissakin suoriuduin niin hyvin kuin yleensä. Mirikin oli ensimmäistä kertaa seinällä jalkansa telomisen jälkeen, ja oli tuonut mukanaan kaverinkin. Taina ei ollut pitänyt taukoa ja edistyi näennäisen vaivattomasti.
Kiivettyämme ruokailimme Baan Thaissa. Mirin hassusti nimetty kaveri Patsi paljastui cthulhu-pelinjohtajaksi, ja olisin oikeastaan voinut puhella hänen kanssaan enemmänkin jos olisi ollut tilaisuus.
Flunssainen olo väistyi toviksi onnistuneen kiipeilyn takia. Ehdin katsoa Star Wreckin ennen kuin tautinen olo palasi. Menin nukkumaan varhain päästäkseni siitä eroon.
Maanantai, 3.10. 2005
Päivän varovainen odotus: Flogging Molly on näköjään keikkailemassa Pohjois-Euroopassa loppusyksyn aikana. Vielä ei kalenterissa ollut mainintaa Suomen vierailusta, mutta ehkä sellainen tulee.
Pitkällinen flunssani on kehittänyt ikioman toimintakuvion. Kun herään aamulla, siitä ei ole tietoakaan, ja vasta kun alan pukea vaatteita ylleni se alkaa muistuttaa itsestään. Kun olen töissä, kurkkukipu alkaa oikeasti ja jatkuu koko päivän.
Sairas olo jatkui läpi Warhammerinkin. Huomiseksi on onneksi varattu lääkäri. Saa nähdä mitä tuomiota tulee tällä kertaa.
Tiistai, 4.10. 2005
Päivän sitaatti: "Pirun juutit!"
Istuin lääkärin odotushuoneessa aamukymmenen aikoihin ja odotin kutsua sisään. Kuten tapoihin tällaisissa toimistoissa kuuluu, nurkassa oli telkkari suoltamassa aamupäivän kuonaansa. Minulla ei ollut iPodia ja telkkari oli kovalla. Vaikka miten yritin keskittyä Lassiin ja Leeviin, töllön ääni tunki läpi.
Varhaisaamun visailuohjelma oli kauhea. Juontajana oli pirteyspillereitä syönyt tyttönen jonka jutut olisivat loukanneet kahdeksanvuotiaan älykkyyttä. Samoin suurin osa esitetyistä kysymyksistä. Kuuntelin ohjelmaa epäuskoisena, vakuuttuneena siitä että tämä oli jonkinlaista parodiaa. Katsooko joku oikeasti tällaista vapaaehtoisesti? Eikö tekijöitä hävetä? Ja miksen noussut takajaloilleni yliopiston työterveyspisteessä vaatimaan minun ja muiden sivistyksen ahjon työntekijöiden oikeutta vapauteen aivosaasteesta?
Lääkäri totesi minut aivan riittävän terveeksi töihin, eikä kurkussakaan ollut bakteereja. Fiilis olikin elävämpi kuin eilen. Ahersin ahkerasti töiden parissa, ja koin syyllisyyttä mielenosoituksen missaamisesta. Seurailin etäältä keskusteluja eduskunnassa ja koetin olla vajoamatta epätoivoon.
Töistä päästyäni kirjoittelin tovin peliä. Jos olisin saanut sairaslomaa, olisin ehkä kirjoittanut koko päivän ja sitten ehkä saanut pelautettua illalla, mutta näin ei nyt käynyt. Ehkä parempi näin, kun kirjoittelua kuitenkin riitti.
Jossain vaiheessa iltaa ehdittiin katsoa myös pari jaksoa Valtakuntaa, vihdoin ja viimein. Ei sarjan katselun aloittamisesta ole kuin vasta vuoden verran puheltu.
Keskiviikko, 5.10. 2005
Päivän mielipide: Tämä keskisormi osoittaa Arkadianmäelle.
Uusi tekijänoikeuslaki tuli. Säästyvätpä sitten nekin rahat, jota saattaisin musiikkiin käyttää. En ehkä ole mikään suurkuluttaja itse, mutta se ei tarkoita että tahtoisin antaa rahaa tällaisiin vääryyksiin. Ensi vaaleissa nähdään.
Työpäivä oli todella hektinen: puolet joukkueestani oli sairaana, ja palaveri pakotti jopa sulkemaan koko shopin tunniksi. Sen jälkeen jonoa oli aivan riittävästi. Yliopiston sähköpostikin päätti vielä reistailla päivän lopun lähestyessä.
Kun töistä viimein pääsin, pukeuduin Karin vetimiin ja lähdin pelaamaan lyhyttä Pimeyden maailma -pätkää. Sen parissa ilta kului murheellisissa merkeissä. Hahmoni kaikki ongelmat olivat oikeastaan ratkenneet, eivät hyvin mutta sentään ne eivät enää painaneet niskassa. Nyt jäljellä oli vain syyllisyydentuntoja, katumusta, masennusta - ja silti, ehkä myös hitusen helpotusta. Eihän tästä voi matkata kuin ylöspäin.
Torstai, 6.10. 2005
Päivän halpiskulkuneuvo: Kimppataksi ilman taksia
Töissä oli niin paljon isoja hommia, etten oikein saanut kunnolla paneuduttua niistä mihinkään; sen sijaan raavin pintaa useammasta. Pitäisi varmaan ryhdistäytyä, luoda todo-lista ja ottaa puhelin pois seinästä jottei mokoma koko ajan keskeyttäisi Oikeaa Tekemistä.
Huolimatta duunivuoresta karkasin töistä varhain ja menin Tainan kanssa kiipeilemään. Osoitimme molemmat selkeitä edistymisen merkkejä. Hengen voittona ruumiista uskaltauduin jopa tekemään liidatessa köyden varaan hyppäämisen - käytännössä siis kiipesin reitin ylös, viimeisenkin jatkon yläpuolelle, ja sitten loikkasin tyhjyyteen luottaen siihen, että minusta alaspäin lähtevä köysi kiristyisi ja heilauttaisi minut sievästi seinää vasten. Ja näinhän kävikin. Eikä moinen kaaressa seinää päin putoaminen edes vaatinut kantapäiden kolauttamista seinään, joten voinen vastaisuudessakin pudota liidistä turvallisesti.
Kiipeily oli makeeta. Sen jälken ruokailu Passa Parolassa sai outoja piirteitä, kun samassa korttelissa olevassa vaatekaupassa syttyi tulipalo. Viereinen Cosmic kyllä evakuoitiin, mutta pizzeriassa oli herttainen "eipä paljon kiinnosta" -tunnelma, ja saimme istua siellä kaikessa rauhassa katsomassa kun savusukeltajia vilisti sisään ja ihmisiä ulos.
Reilua tuntia myöhemmin Cosmic oli jälleen auki, ja larppaava kansa kerääntyi sinne puhumaan päättömiä. Odotimme Juhanaa saapuvaksi kuin Godotia ikään, ja odottelun aikana ehdittiin puhella matkailusta, taudeista, leffoista ja nettitesteistä. Koska tämän testin mukaan olin apina, minulle oltiin valtavan kateellisia. Myös toisaalla työn alla oleva "Mikä Pimeyden maailman hahmo olet" -testi herätti mielenkiintoa.
Perjantai, 7.10. 2005
Päivän viisastelu: "Valaistuminen ei tunnu samalta kuin matemaattisen ongelman ratkeaminen. Paremminkin se tuntuu samalta kuin oivallus siiitä, että matemaattinen ongelma on ratkeamaton."
Imperiumi Atlantin takana tuntui natisevan liitoksissaan, ja hallinto tykitti vastaan. Jotenkin karmii. Nurkkaan ajettu elukka on oletettavasti vaarallinen.
Töissä heittäydyin täysillä erään suurimman projektin kimppuun, logiikkana että sen rönsyilyt johtaisivat minut lopulta taklaamaan muutkin listalla olevat asiat. Ahkerasti pakersinkin koko päivän atk-keskuksen Web-uudistuksen parissa. Kun kello hiipi neljää kohti, keräsin tavaravuoren ja suuntasin junaan.
Yllättävän vaivattomasti pääsin pyörä-juna-ratikka-jalka -yhdistelmällä Arabiaan tietokoneen ja kaikkien kiipeilykamojen kanssa. Tänään ei vielä ehtinyt kiivetä, joten vietin illan Kaisan kanssa kävelemällä ja puhumalla opiskelusta, roolipeleistä sekä valaistumisesta. Tao on vaikeaa selvin päin.
Lauantai, 8.10. 2005
Päivän vaatimus: Kiipeilyssä tarvittavien taitojen demonstrointi ennen kiipeämään päästämistä. Tavallaan kai ihan järkevää.
Melko pian yhdentoista jälkeen päädyin Mirin ja Tainan kanssa Tapanilan kiipeilykeskukseen. Paikalle löytäminen oli ollut yllättävän helppoa, ja vaikka keskuksen säännöt olivat www-sivulla antaneet hieman fasistisen vaikutelman, tämä oli onneksi ollut pelkkää pelottelua. Tila oli hieno ja korkea, seinät monipuolisia ja reittejä aivan älyttömästi. Keskus ei ollut aivan samalla tavoin aloittelijaystävällinen kuin Palatsi, mutta minä en keksinyt siitä muuta valitettavaa.
Seinillä kului melkein kuusi inspiroivaa tuntia. Lopulta voimat eivät enää riittäneet. Taina jatkoi kotiin, minä kävin Mirin kanssa syömässä malesialaista ruokaa ja katselemassa Earth from the Air -näyttelyä.
Lopulta kulkeuduin Ripan ja muiden ihmisten synttäribileisiin Sörnäisiin. Olin hieman väsynyt enkä kauhean sosiaalinen, joten keskityin pääasiassa kuuntelemaan mielenkiintoista musiikkia. Ripa lainasi minulle Giant Robotin levyjä, ja valisti minulle, mitkä niistä voisi ostaa eettisesti suuryrityksiä tukematta.
Sunnuntai, 9.10. 2005
Päivän musiikki: Giant Robot
Rollarit puolusti paikkaansa mieluisimpana kiipeilykallionani. Vaikka reitti sinne oli märkä ja syksyinen, oli kallion eteläisellä seinällä aurinkoista ja lämmintä, ja kivi itse oli täysin kuiva. Lokakuu tuntui korkeintaan syyskuun alulta. Saavuin Mirin kanssa paikalle jo puoleksipäiväksi, ja runsaassa kolmessa tunnissa kiipeilimme kolmella eri reitillä. Edistystä viime kerrasta oli selvästi - reitit, jotka viimeksi tuottivat hankaluuksia eivät enää tällä kertaa vaikuttaneet kovin vaikeilta.
Muitakin kiipeilijöitä seinällä oli. Taas koin kiroilua ja harmistusta trädikamojen ja jopa omien jatkojen puutteen vuoksi. Varmasti olisin voinut kouluttaa Mirin liidivarmistajaksi muutamassa minuutissa... Kamojani raahatessa aloin myös himoita suurempaa rinkkaa, sellaista johon mahtuisivat perusvermeet, köysi ja apuköysi, ja jossa olisi laajentamisen varaa trädikamoillekin. Varmaan lisääntymistä suunnittelevilla ihmisillä on samanlaisia haaveita talonsa suhteen. Eikä minun vaatimattomissa kiipeilyunelmissani ollut paljon järkeä kun muistaa, että tämä oli varmaan vuoden viimeinen kiipeilykelpoinen päivä ja että toisessa elämässäni odotan vakaasti öljyn räjähdysmäisen kallistumisen tekevän kaukomatkailun, autoilun ja kaiken vastaavan mahdottomaksi.
Kotiin valuin taas Pendolinolla, mutta Wire piti pahoinvoinnin kurissa.
Maanantai, 10.10. 2005
Päivän hermostuminen: Nokia 9500 on turha härveli
Kuka olisi uskonut: jättimäinen projekti muuttuu aivan hallittavaksi kun sen pilkkoo pienempiin pätkiin. Etusivu uusiksi. Koko päivän murjoin atk-keskuksen uusien www-sivujen omaa osuuttani parempaan kuosiin, ja lopulta tartuin aiemmin tuskaa tuottaneeseen Nokian Communicator 9500:een. Käyttöjärjestelmäpäivityksen myötä puhelimen olisi kuulemma pitänyt alkaa ymmärtää yliopiston turvasertifikaatteja. Avainsanoiksi kohosivat "olisi pitänyt". Kauhea kalikka ei tahtonut mystisten rituaalienkaan jälkeen tajuta yliopiston varmenteista yhtään mitään. Mitäänsanomattomat virheilmoitukset ("Turvallisen yhteyden luominen epäonnistui" - äläkä vaan kerro miksi), puutteellinen säädettävyys ja äärimmäisen hämärät valikot kasvattivat aitoa Connecting People -kokemusta.
Kotona minun olisi pitänyt varmaan tehdä kaikkea hyödyllistä. Sen sijaan ryhdyin jostain syystä photoshoppaamaan kuvia Pimeyden maailma -testiä varten. En ole mikään visuaalisen suunnittelun virtuoosi, mutta Muksuluurilta löytyi hyvää musiikkia taiteilun taustalle. Lopulta sain ainakin kaksi ihan kelvollista kuvatusta aikaan.
Tiistai, 11.10. 2005
Päivän ääni: Omituinen karjunta, joka kuului takapihaltamme pelin aikana. Jäi hämäräksi, oliko vastuussa Shaolin-dojo, Turun islamilainen yhdistys vaiko tanssiteatteri Eri.
Työnteon ja Warhammerin lomassa tulin etäisen tietoiseksi ulos saapuneesta syksystä. Ei hyvä. Asialle pitäisi kenties tehdä jotain.
Keskiviikko, 12.10. 2005
Päivän sitaatti: "Meidän laitokselle ei tulla valmistumaan vaan valaistumaan."
Aamun sumu, kosteus ja pimeys vakuuttivat minulle, että kesästä on päästy eroon. Oletettavasti juuri päälle käynyt syksy oli taas hyökännyt musiikkimakuni kimppuun: Garbagen, Flogging Mollyn, Rushin ja Chumbawamban sijasta olen alkanut kuunnella taas synkeämpiä ääniä. Onneksi kotiverkon palvelin on täynnä kaikkea minulle uutta ja ihmeellistä. Jostain sain pari päivää sitten päähäni alkaa kuunnella Viikatetta, ja nyt siirryin Trio Niskalaukauksen pariin. Uusia tuttavuuksia minulle molemmat, ja hienolta kuulostavia. Vähän vaikea sanoa, mihin kohtaan Giant Robot lankeaa.
Vaikka olin toisin uumoillut, uhmasimme vielä kerran lokakuuta ja menimme kalliolle kiipeilemään. Ravattulan kivet olivat yllättävän kuivia, mutta kylmää ulkona oli, samoin nopeasti pimenevää. Olin taas itse aivan pihalla kaikesta mitä tein, mutta en aivan satuttanut itseäni tai muita. Onneksi köysiankkurien väsääminen ei ollut yksinomaan minun vastuullani.
Reitit olivat hauskoja, mutta illan loppua kohti pimeys kaatui päällemme. Ankkurit purettiin, kalliolta laskeuduttiin ja kamat kerättiin oikeastaan näkemättä mitä oltiin tekemässä. Onneksi oli pari pientä taskulamppua. Mitään tai ketään ei tainnut edes kadota tai vahingoittua, mutta enää en tänä vuonna kyllä ulos yritä mennä ellen pääse lähtemään liikkeelle aivan aamusta.
Illalla ehdin vielä nähdä Kaisan pikaisesti juna-asemalla. Meillä oli lyhyin keskustelu valaistumisesta koskaan. Oikeaoppisesti valaistumista koskevien keskustelujen kuuluukin olla lyhyitä.
Torstai, 13.10. 2005
Päivän nokkeluus: "Meillä on sulle luonnehahmo: ällöttävä pedofiili joka juo liikaa." - "Mä en kyllä juo."
Yliopiston henkilökuntayhdistyksen kokous esti minua menemästä kiipeilemään, mutta tarjosi onneksi vähänlaisesti yllätyksiä. Minulla on aina vähän hermostunut suhtautuminen minkään yhdistysten kokouksiin, koska aivan liian usein olen kävellyt pois niistä jokin "vapaaehtoishomma" niskassani. Tällä kertaa kuitenkin vältin hallituksen tai muut vastuuhommat olemalla pieni ja huomaamaton.
Kokouksen jälkeen pelasin hetken atk-keskuksen kyykkäjoukkueessa ennen Cosmiciin siirtymistä. Ilta oli tavanomaisen hysteerinen. Vaikka kuulinkin väitettävän, että blokkimme puhui taas pelkästään Pimeyden maailmasta, ei tämä suinkaan pitänyt paikkaansa. Ällöttävät eläimet ja nokkela vittuilu olivat myös vahvasti edustettuina.
Perjantai, 14.10. 2005
Päivän kirjain: R
Miri oli päättänyt oppia liidaamaan, ja niinpä Palatsilla kiipeilymme oli hyvin liidivoittoista. Se ei myöskään ollut lainkaan huonoa. Omalta osaltani verestin taitoa heittäytyä urheasti köyteen, kiipesin kattoreittiä R-kirjaimeen saakka ja selvitin yhden inhottavan reitin joka oli aiemmin pysäyttänyt minut. Silti ajatus siitä, että seuraavat kuusi kuukautta kiipeilisin vain näiden neljän seinän sisällä tuntui raskaalta. Ihan kuin muuten pitäisin syksystä liikaa. Kallio on vienyt sydämeni.
Onneksi huomenna olisi taas Pimeyden maailma. Valmistauduuin siihen säätämällä PM-hahmotestiä. Nyt koodi alkoi viimein toimia, useimmat kuvat olivat valmiita ja oikeastaan jäljellä oli enää mekaanista työtä sekä tasapainotusta.
Viikonloppu, 15-16.10. 2005
Ajankohdan larppiproppi: Viski. 10% viskiä, 90% ginger alea, ravistetaan hiilihappo pois, ja täydestä menee. Maku ja väri tuovat riittävästi mieleen aidon asian, mutta vahingollisuus pelaamiskyvylle ei ole yhtä tuntuva.
Pimeyden maailma jatkui jossakin Jahven selän takana pelattavassa mökkipelissä. Edellisen pelin jälkeen hahmoni oli arvioinut, että tästä voi matkata vain ylöspäin, ja oli nähtävästi ollut oikeassa. Lauantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun pelasimme suoraan Evil Deadista revityssä miljöössä, mutta vaikka ympäristö lupasikin verta, kauhua ja kuolemaa, hahmoillamme tuntui menevän paremmin kuin aikoihin. Pelin dynamiikka oli häkellyttävän toimivaa, ja vaikka jännitystä, huolta ja pelkoakin koettiin, oli vallitseva tunne hilpeän hysteerinen.
Yleensä livepeleissä "hahmojen hauskanpito" on parhaimmillaankin vähän vaikeaa, mutta tällä kertaa se tuntui sujuvan kuin itsestään. Tyhmiä juttuja vaan riitti, ja lisäksi sain toista kertaa elämässäni laulaa yleisölle hahmossa. Tällä kertaa esitin Flogging Mollyn "The Wrong Companyn", ja Karin musikaalisuudesta aiemmin vittuillut yleisö totesi laulun jälkeen, että osaahan ex-roudari laulaa. Makeeta!
Palattuani sunnuntaina Turkuun olin yhä aivan pelifiiliksissä. Onneksi pelinjohtoa ja muutamaa pelaajaa pääsi näkemään Cosmicissa. Sain PM-hahmotestin betatestausvaiheeseen ja esittelin sitä ihmisille (ei linkkiä vielä, sorry, tulee kun hion asioita vielä vähän). Rupattelimme pelistä, ja tajusin, kuinka hiuksenhienosti olin pelissä välttänyt hahmoni osalta aivan täydellisen katastrofin. Onneksi vielä pelissä en ollut moista oivaltanut.
Seuraavaan osaan oli enää kaksi viikkoa. Kampanja lähestyy loppuaan. On se ollut pitkä ja kummallinen matka.
Maanantai, 17.10. 2005
Päivän henkinen vakaus: Jaa mikä?
Heräsin keskellä yötä haikeaan ja kaipaavaan oloon. Hetken ajattelin vain nukahtaa, mutta sitten nousin kirjoittamaan. Ei siinä mitään järkeä ollut - työpäivä oli tulossa, sen jälkeen peli, sen jälkeen vaikka mitä - mutta päätin että sen sijaan että tukahduttaisin yksinäisyyden ja sydänsurun, voisin yhtä hyvin vaihteeksi piehtaroida siinä kun moista ei ole hetkeen kuitenkaan tullut tehtyä. On se hyvä että syksy vaikuttaa terveesti mielentiloihin. Oma vaikutuksensa oli varmaan myös Pimeyden maailmalla, ja osittaisvastuun kantoi varmaan myös kaksi kuukautta kestänyt pelinjohdollinen blokki.
Valvoin joitain tunteja, torkuin hieman lisää, ja pakotin itseni lopulta ylös. Mielialani koki yhden minulle niin ominaisista salamannopeista kurveista kun iPod tarjoili minulle Flogging Mollya. Väsymys ja kaiho haihtuivat hetkessä ja korvautuivat energisellä hyväntuulisuudella. Salamannopea muutos tuntui oudolta, mutta hyötyä siitä kyllä oli.
Yllättäen töissäkin oli vallan mainio päivä. Hallinnoin, ratkoin pieniä ongelmia ja leikin Dellin kannettavalla joka eteeni oli päätynyt. Ei se ompulleni vertoja vetänyt, mutta Windowsin automatisoitu verkkoasennus oli aivan viihdyttävä.
Kotiin palattuani kirjoitin Pimeyden maailman debriefin ja roikuin ircissä puhumassa pehmeitä. Oikeisiin puuhiin en taaskaan tarttunut, ja kun ulkona pimeni, hiipi masennus ja ahdistus takaisin mieleeni, entistä äänekkäämpänä ja huomionkipeämpänä. Menin nukkumaan varhain ja toivoin, ettei tarvitsisi herätä ennenkuin on valoisaa.
Tiistai, 18.10. 2005
Päivän sää: Pakkanen. Ihan hyvä, jos ei kerran kiipeilläkään voi niin saa saman tien olla virkistävän kylmä.
Ahkera linja töissä jatkui. Pengoin atk-keskuksen sisäistä dokumentaatiota ja pohdin, miten sitä voisi järkevöittää. Homma oli ihan mielekästä, ja vaikka viime aikoina en ollutkaan liikoja nukkunut, piti materiaalin kerääminen ihan hyvin hereillä. Vasta loppupäivästä ollut Dell-palaveri käänsi väsymyksen takaisin päälle, ja viimeisen tunnin töissä vastailin puheluihin suosiolla vaaka-asennosta.
Kotona jatkui Warhammer. Olin pelännyt, etten pysyisi edes hereillä pelissä, mutta onneksi olin väärässä.
Pelin jälkeen syksyinen melankolia huuteli minulle taas jostain takarivistä, mutta onneksi olin liian väsynyt kiinnittääkseni siihen paljon huomiota.
Keskiviikko, 19.10. 2005
Päivän karkki: Valkosipulipähkinä. Aika mauton ja mielenkiinnoton. Älkää ostako.
Töissä kiehahdin taas pitkästä aikaa oikein kunnolla, tosin vasta sen jälkeen kun keskustelu poikkeuksellisen inhottavan soittajan kanssa oli päättynyt. Taas löytyi ihminen, joka paineli tarkalleen nappejani: kun minulle ryhdytään selittämään, että "taas miehet vittuilee mulle", alan aika nopeasti kihistä. Tässä kaiken muun lisäksi vielä tarvita mitään seksististä, rasistista, spesististä tai uskonnollista rääkkäystä.
Kiipeily vei pahaa tuulta pois nopeasti. Se on näköjään mennyt melkein pelkäksi liidailuksi - ei sinänsä huono asia, koska liidiharjoitusta tarvitaan ja koska se kuitenkin tarjoaa aivan uudella tavalla haastetta Palatsin vanhoihin ja kaluttuihin reitteihin. Kiipeilin Mirin ja Tainan kanssa, ja samalla vakoilimme vieressämme pidettävää liidikurssia saadaksemme vihjeitä siitä, miten asiat oikeaoppisesti tehdään. Mirillä oli mielipuolisia ajatuksia laskeutumisharjoituksista eri puolilla kaupunkia, mutta ainakin vielä onnistuin vastustamaan niitä.
Illalla oli postilaatikkoon välitetty anteeksipyyntö pahoja puhuneelta soittajalta. Meni sitten vielä pilaamaan pyhän vihani ja ylemmyydentunteeni käyttäytymällä kuin aikuinen ihminen. Höh.
Torstai, 20.10. 2005
Päivän vuokra-asunto: Kaksio Summit Sports -liikkeen yläpuolella. Finansiaalisesti ainakin yhtä tuhoisaa kuin oma kotimme vastapäätä elokuvien erikoisliikettä.
Tänään olisin taas voinut kirjoittaa lisää kappaleita kirjaan "miten selvitä valtiohallinnon kanssa". Voisin vaikkapa ohjeistaa, että jos sinulla on ongelma jonka tahdot jakaa valtavan sieluttoman byrokratian kanssa, oikea tapa tehdä se ei ole soittaa kyseisen byrokratian edustajalle paniikintäytteinen puhelu viime tipassa, ja käyttää ensin viisi minuuttia selittämään tilanteesi vakavuutta ja tuskastelemaan, sitten kaksi minuuttia selittäen mitä mielestäsi kannattaisi tehdä, ja vasta tämän jälkeen suostua tiukasti kuulusteltuna kertomaan, mikä oikeasti on ongelman ydin. Jos vaikkapa aloittaisit kertomalla ongelmasi, se saattaisi ratketa ihan silmänräpäyksessä, eikä tarvitsisi vaahdota siitä miten kaikki on aina hidasta ja vaikeaa.
Nimittäin, vaikka me olemmekin suuri sieluton byrokratia, me olemme myös hyviä siinä mitä teemme. Ja jos kuvittelet jonkin asian olevan yksinkertainen, voisit vaikka kanssamme asioidessa lähteä oletuksesta että se on meidänkin mielestämme yksinkertainen ja ratkeaa heti kun vaan mainitset siitä. Me siirtelemme papereita pinosta toiseen työksemme, kyllä me löydämme sinunkin paperisi ja kerromme, mitä tarkalleen sinun on tehtävä jotta sen saisi parhaiten oikeaan pinoon.
Iltapäivän lähestyessä ikuisuusflunssani alkoi taas potkia ja vihellellä, mutta siitä huolimatta kävin kiipeilemässä. En rehkinyt enkä riehunut, keskityin taitoon enkä voimaan, ja valloitin itselleni uutena reittinä vähän pöhkön variantin jota ei varmasti voi kiivetä ellei sormenpäiden väli kädet levitettyinä ole ainakin 185 senttiä.
Cosmicissa oli yllättäen torstai-iltaa viettämässä toinenkin suuri, meluisa ja useamman pöydän vallannut seurue, joten larppaajat ahtautuivat yhden pienen pöydän ääreen. Rahahuolia, asuntometsästystä, työpaikkojen suhteen kohtaloon tyytymistä, Huonoja Juttuja ja jopa hieman puheita peleistä.
Yöllä sain vielä nähdä pikaisen ennakkoväläyksen tuttavapiirissä suunniteltavasta web-sarjakuvasta. Näytti aika pirun hienolta.
Perjantai, 21.10. 2005
Päivän ääni: Laulavalla arabialla esitetty Koraani, mp3-muodossa. 11 tuntia. Nyt on vielä Ramadan, joten ehkäpä korvaan herätysmusiikkini tuolla.
Hirmuinen flunssa riepoi minua koko päivän. Kuumetta ei ollut, ainoastaan karhea kurkku ja vuotava nenä. Töissäkin oli yllättävän vilkasta syyslomaviikon viimeiseksi päiväksi.
Kotiin päästyäni tuntui siltä, kuin viikko olisi kestänyt kuukauden. Kiipeilyäkin oli suunniteltu, mutta yleinen huono kunto kaatoi hankkeen - ja joka tapauksessa pelinkirjoittaminen odotti.
Hieman pahoin aavistuksin istuin musiikkini ja muistiinpanojeni ääreen, mutta yllättäen JD:ltä lainaamani levyt potkaisivat jotain liikkeelle päässäni, ja ainakin seuraavan pelin miettiminen ei ollut yksinomaan siedettävää vaan jopa hauskaa. Sain useimmat asiat valmiiksi maanantain peliä varten, ja ehdin jopa vilkaista Collateralin illan aikana. Yllättäen Tom Cruise on parempi roisto kuin sankari.
Lauantai, 22.10. 2005
Päivän teema: Kansainvälinen CAPSLOCK-päivä. Huoh.
Täysin odottamatta postilaatikkooni tipahti kutsu City of Villainsin Euroopan edition betatestaajaksi. Hämmentävää, en ole koskaan aiemmin betatestannut mitään, minulla ei ole aktiivista CoH-tiliä enkä ollut millään tavoin ilmoittautunut betatestiin vonkuvaksi. Mutta kai Cryptic Studiosilla on pulaa testaajista tai jotain.
Pelinkirjoittelun ohella piipahdin pikaisesti CoV:ssa. Ensivaikutelma ei oikein säväyttänyt, mutta kai tätä voisi pelata niin pitkään että saa tukikohdan rakennettua. Jos se vaikka toisi peliin supersankarigenren makua.
Sade ja syksyinen synkkyys pitivät minut muuten tiiviisti kotonani. Kirjoittelin lisää maanantain peliä, ja kun en viimein enää keksinyt siihen mitään lisättävää, katsoin Wiren kakkoskauden loppuun. Se oli palkitseva kokemus.
Sunnuntai, 23.10. 2005
Päivän huvitus: Nightwishin tuhoutuminen, toivottavasti. Voisikovatko HIM ja Stratovarius seurata esimerkkiä?
Uutiset maailmalta olivat taas kiehtovia. Atlantin trooppiset myrskyt käyttivät viimein loppuun niille varatut nimet ja siirtyivät kreikan aakkosiin, Yhdysvalloissa vääntö hallinnon klovnien saattamisesta oikeuden eteen kiihtyi samalla kun Syyriaa nostettiin tapetille disktraktoimaan mahdollisista ennakoivista armahduksista.
Harper's Magazine oli ilmeisesti kirjoittanut aika purevan kuvauksen Suuren Saatanan nykytilasta. Uskottavalta tuntuu. Toinen GNN:n sivuilla ollut artikkeli, The Christian Right and the Rise of American Fascism oli vielä ahdistavampi, tosin lopppua kohden se alkoi muuttua niin hysteeriseksi että sen vakavasti ottaminen oli vaikeaa. "They hate us" on harvoin hyvä argumentti, mutta toisaalta...
Uutisten ohella sovittelin larppivaatteita, luin Storm of Swordsia ja podin yksinäisyyttä ja yleistä ahdistusta. Lievittääkseni sitä vilkaisin jostain löytyneen ekan puoliskon Lostin pilottia. Sen kautta sain yhtäkkiä oivalluksen paniikkireagoinnista ja omasta psykologiastani.
Jos minä joutuisin yllättävään kriisitilanteeseen jossa ihmiset häröilevät ympäriinsä vailla mitään järkevää suuntaa, on ensimmäinen refleksini ponnahtaa auktoriteettiasemaan ja alkaa järjestellä asioita jos kukaan muu ei moista tee. Nyt oivalosin, että tämä on yhtä lailla paniikista ja epävarmuudesta syntyvä reaktio kuin maahan romahtaminen ja itkeminen. Oivalsin myös, että jos tilanne ei kriittisesti vaadi toimintaan ryhtymistä, voisi kaikkein oikein menettelytapa olla vaan ottaa iisisti ja antaa ihmisten prosessoida asioita omalla tahollaan. Kyllä se yhteiskuntajärjestys sieltä verkkaisemminkin tulee esiin, ja luultavasti joutuu tappelemaan harvempia vastareaktioita vastaan.
Onpa hyvä että keksin tämän jo nyt, ennen kuin haaksirikkoudun autiolle saarelle.
Maanantai, 24.10. 2005
Päivän saavutus: Pelinjohtamista, piiiitkästä aikaa.
Ensimmäinen kylmä aamu, ja neljä pakkasastetta puri kuin kaksikymmentä. Mutta kyllä tähän tottuu. Aamusta lukemani artikkeleiden joukosta löytyi oikeasti pelottavia, säällä pelottelevia ja jopa positiivisella tavalla persoonallisia (go Vermont!) tarinoita. Yleissävy oli kuitenkin tavallisen synkkä, mutta se tuntui edelleen keskittyvän vääriin asioihin. Bioterrorismipelottelua, näennäisiä syytöksiä Yhdysvaltain hallinnon klovneille - kaikki tämä tuntui vaan silmänkkäntötempulta jonka tarkoitus oli pitää huomio poissa siitä tosiseikasta, että halpa öljy on lopussa.
Kaikki uutisten lukeminen ja omituisten töiden hoitaminen oli myös minulle distraktiota siitä tosiseikasta, että tänään pelinjohdolliset velvollisuudet vihdoin saivat minut kiinni. Pelautin Rikulle muutaman tunnin soolosession, eikä se edes sattunut kovin paljon. Mikään mestariteos peli ei ollut, mutta pari hyvää hetkeä siinä kyllä oli. Ja pelinjohtaminen oli hauskaa, kuten sen kuuluukin olla.
Siltikin syysilta oli masentava. Kaipasin ihmisiä jotka eivät olleet paikalla, istuin tuolissa kuuntelemassa Viikatetta ja mietin mahtoiko se olla minulle lainkaan hyväksi.
Tiistai, 25.10. 2005
Päivän vaikea tehtävä: Askeleilla mittaaminen. Tämänkin voi siis tehdä väärin, ainakin pelissä.
Buzzflash kertoi taustoja mahdollisen sankaritarinan takana. Haluaisin uskoa lukemaani ja olettaa, että todellisuus voisi kerrankin toimia kuten fiktio ja että aina välillä suuressa ahneuden ja korruption järjestelmässä on vastahankaan tappeleva ihminen paikassa, jossa hän voi aiheuttaa ympärilleen vahinkoa.
Töiden jälkeen pelattiin taas Warhammeria. Oikein reipas ja energinen pelikerta vuoden toiseksi pahimmasta päivästä oli opetus siitä, miten kaikki mahdollinen voi mennä pieleen. Verrattoman hupaisaa. Tajusin, että pelaajana koen asioiden toimivan parhaiten jos peli on hieman hajanaista ja hajautettua. Pelinjohtajana koen kyllä täysin päinvastoin. Mihinkähän suuntaan tässä nyt kallistuisi?
Keskiviikko, 26.10. 2005
Päivän ovela artikkeli: Peak Wood
Jo herätessäni tiesin, että tästä olisi tulossa poikkeuksellisen pitkä ja raskas päivä. Yöllä oli satanut lunta, mutta aamulla se oli muuttunut loskaksi ja sade jatkui räntänä. Ikävän sään ympäröimänä tein penseitä työvelvollisuuksia, koetin olla diplomaattinen hankalista asioista ja vastailin turhiin kysymyksiin.
Töiden jälkeen kävin kiipeämässä. Paikalle oli suoriutunut ainoastaan Anni, joten liidaus ei ollut mahdollista. Olin myös aika kuitti, mutta silti keikka ei ollut täysin turha. Ainakin yhden aiemmin vaikean reitin suhteen tapahtui Oivallus, kirkas valaistumisen hetki ellei peräti kaksi, ja nyt uskon, ettei kyseinen reitti (numero 1 kolmellatoista otteella, niille jotka tietävät mistä puhun) ole enää minulle vaikea tai edes raskas.
Kiipeilemästä pingoin seitsemän junaan, kahta tuntia aiempaan kuin olin pelännyt. Helsingissä Arabian ratikat eivät jostain syystä kulkeneet. Olo oli kuin Japanissa: vähän lunta ja julkinen liikenne menee solmuun. Sentään pääsin Kaisan luo bussilla. Sitten käytimme pari tuntia säätäen juttuja hänen tietokoneeseensa ja höpisten samalla Itä-Aasian kulttuureista.
Jo melko pian puolenyön jälkeen pääsin nukkumaan. Olin pelännyt, että valvoisin koneen ääressä aamuun asti, mutta sentään säädöt sujuivat yllättävän vaivattomasti ja nyt saisin joitain tunteja nukkuakin. Aamulla olisi herättävä naurettavan aikaisin ja syöksyttävä Turkuun töihin. Toivottavasti ratikat jo kulkisivat
Torstai, 27.10. 2005
Päivän musiikki: Maija Vilkkumaa, jostain oudosta syystä.
Heräsin puhelimen rätinään aivan älyttömän aikaisin. Tarmokkuudella jota kuka tahansa zombie olisi voinut kadehtia kaavin itseni ylös ja ulos. Pihalla jäinen talvikeli jatkui, kadut olivat aivan jäässä ja ilma kylmä. Seitsemän juna Turkuun oli Pendolino, ja matkapahoinvointi oli vääntää vatsani nurin. Olisi ehkä sittenkin pitänyt nousta neljältä ja juosta aamun ensimmäiseen junaan, ja nukkua onnellisesti koko matka.
Turussa polkupyörän lukko oli jäässä ja sää oli kylmä. Töitä riitti. Silti olin koko päivän aivan typerän hyvällä tuulella, eikä edes kiipeilyn peruuntuminen riittänyt masentamaan. Täysin epärationaalinen hilpeys selittyi osittain unenpuutteella, osittain musiikilla ja osittain tulossa olevalla Pimeyden maailmalla. Tämä ei lupaa hyvää pelin jälkeiselle mielentilalle; mahdan olla ensi maanantaina aivan palasina kun täältä alas laskeudun.
Cosmicissa Pimeyden maailman hypetys ja siihen liittyvä kieroilu vei kohtalaisen osan iltaa, tosin sen ohella ehdimme myös solvata toisiamme, haukkua yliopistoa ja puhella yleisiä päättömiä, oikeastaan paljon enemmän kuin olisin odottanut.
Kahvilasta palatessani yhytin Nokian myllystä palaavan Mirin. Oli melkein puoliyö, joten olisi ollut järkevää mennä nukkumaan. Sen sijaan roudasimme ekan lastin tavaraa hänen uuteen kotiinsa, puhuimme levottomia ihmissuhteista ja elämisestä, ja päädyimme valvomaan melkein kolmeen saakka. Taas tulee eloisa työpäivä huomisesta. Maltan tuskin odottaa.
Perjantai, 28.10. 2005
Päivän musiikki: Susa's Theme (Lard - They're Coming to Take Me Away)
Jo toinen viiden tunnin yöuni näkyi skarppiuden laskussa mutta väsynyttä oloa ei vielä ollut. En ehtinyt töissä tehdä mitään suuria virheitä, ja sen jälkeen pelauttaessani Sadulle sain pari oivallusta siitä, miten muutamat sosiaaliset mutkikkuudet pelimaailmassani oikein toimivat.
Pelin päätyttyä siirryin Pimeyden maailma -moodiin, ehkä toiseksi viimeistä kertaa. Sain ja välitin pelitavaroita, lavastin pelissä ehkä käytettäviä paikkoja ja luin muistiinpanojani. Niitä oli paljon.
Huomisen pelin aloittamisen tarkka rakenne oli minulle vielä epäselvä, mutta aamuun mennessä varmaan keksisin jotakin. Roikuin yömyöhään irkissä miettimässä, mikä pelissä olisi kunkin hahmon tunnusmusiikki. Olen säälittävä. Mutta huomenna pelaan.
Pimeyden maailma, 29.-30.10. 2005
Ajankohdan nettitesti: Mikä Pimeyden maailman hahmo olisit? Minä olisin Marko. Sisäinen Karini on hukassa.
Lauantaiaamusta alkoi taas Pimeyden maailma, ja se jatkui sunnuntai-iltaan. Peli oli varmasti tähänastisista toiminnallisin ja vaaran tuntua oli enemmän kuin koskaan. 34 tuntiin mahtui niin alkoholia ja magian teoriaa kuin ammuskelua ja raivostuneiden hirviöiden tyynnyttelyä.
Peli saattoi kampanjan viimeiseksi varsinaiseksi peliksi, ja sellaisena se kyllä lopetti tarinan reippaasti ja tyydyttävästi. Kerrankin hahmoni myös onnistui uhkarohkeassa, melkeinpä sankarillisessa suunnitelmassaan juuri niin kuin oli aikonutkin. Ja lopun hyvästijätöt olivat aidon kivuliaita, vaikka kuolemaan ei oltukaan menossa.
Kun peli oli ohi, roikuimme vielä melkein viisi tuntia purkamassa tapahtunutta ja puhelemassa levottomia. Kolmastoista ja viimeinen osa on vielä tulossa ja kuka tietää vaikka kaupungista paennut Kari kavereineen tekisi siinä encoren.
Kotona oli silti vaikea välttää tarvetta kuunnella haikeaa musiikkia ja surra. 24 tuntia marraskuuhun, ja siltä kyllä tuntui.
Maanantai, 31.10. 2005
Päivän PM-ismi: Supon salaisen osaston Turun ilmiantopuhelin.
Hyvän yöunen jälkeen lähdin töihin. Talviaikaan siirtyminen oli vienyt ainakin yhdeksi päiväksi pimeyden pois aamustani, ja pelin jälkeen olin saavuttanut rauhallisen olotilan. Mieleni oli tyyni kuin lammen pinta, kirkas kuin kuun kuvajainen. Mikään ei rauhaani järkyttänyt, ainakaan pahasti.
Töiden jälkeen ryhdyin kirjoittelemaan Pimeyden maailman debriefiä. Olin varannut aivan suosiolla tämän päivän pelistä toipumiseen, ja suunnitelmaan sopi aivan hyvin Sannan koottujen debriefien lukeminen sekä illan viettäminen saunomalla ja peleistä puhumalla. Sanna ja Taina eivät suostuneet laulamaan minulle, vaikka pyysin.