Huhtikuu 2005: Ihmissuhdetuskaa
Perjantai, 1.4. 2005
Päivän nettitesti: True New Yorker Test (löytyi Epun kautta, joka on ihan oikea newyorkilainen eikä kaltaiseni wannabe). 58 pisteellä olen vain Jersey Trashia. Pah.
Pitkästä aikaa töissä minut piti kiireisenä aivan oikea tietokoneongelma, jonka ratkaisemiseen kului melkein kolme tuntia. Samalla väistelin huonoja aprillipiloja ja seurasin, kuinka ohitettu deadline lipui kauemmaksi.
Kotona jatkui Warhammer. Peli oli hidastempoinen ja tunnelmaltaan verkalleen tiivistyvä, mikä olisi ollut oikein hauskaa jos en olisi ollut tosi väsynyt. Reipas väkivalta olisi sopinut minulle paremmin.
Lauantai, 2.4. 2005
Päivän hyötysovellus: "Ei näin" -leimasin netistä löytyviin kuviin. Toimii valitettavasti vain Turun yliopiston verkosta käsin.
Ylös, ulos, takaisin sisään ja seinälle. Viikon kolmas kiipeilykerta oli vahvimmillaan siinä osa-alueessa joka minulla eniten on tuntunut viime aikoina jumittavan, nimittäin kestävyydessä. Vaihteeksi voimat riittivät kaikenlaiseen, vaikka mitään poikkeuksellisen erinomaista edistymistä ei ollutkaan havaittavissa.
Kiipeilyn jälkeen käytin pitkän tovin juttelemalla Tainan kanssa. Antti H ilmestyi myös paikalle lainaamaan kalustoa ja puvustoa Clarissieta varten. Tässä yhteydessä havaitsin, että vaatekaappini on tosiaan ääriään myöten täynnä, ja kaipaisi tyhjentämistä.
Yleensä olen hyvä hankkiutumaan eroon käyttämättömästä tavarasta, mutta vaatteet ovat poikkeus. Pelit kun edellyttävät mitä hassuimpia vaateparsia, ja vaatteiden hankkiminen ei ole koskaan ollut minulle yksinkertaista. Niinpä vaatteiden suhteen minulla toimii "ei tuota voi heittää pois, sitä voi joskus tarvita" -logiikka, joka on johtanut arvattaviin tuloksiin. Tarvitsen larppivaatevaraston.
Sunnuntai, 3.4. 2005
Päivän antisankari: Mr. Furious, henkinen kaksoisveljeni
Törmäsinpä taas luonteeni huonoimpiin puoliin, rajummin kuin aikoihin. Kuten aina, nämä eivät tulleet esiin yksin, vaan myös Kaisa sai kärsiä niistä.
Inhoan itseinhoa. Haluan pitää itsestäni, mutta tietynlaisissa olosuhteissa se vaan ei ole mahdollista, ei silloin kun muistan miten kurja ja epämiellyttävä ihminen osaan olla. Tiedän myös, että nämä puolet eivät tule muuttumaan - uskon lähes uskonnollisesti siihen, että jos jokin asia aiheuttaa turhautumisen ja itkupotkuraivarin, ei mikään määrä aggressionhallintakursseja voi tähän vaikuttaa. Parasta mitä voin tehdä on yrittää järjestää elämäni siten, etten joudu tekemisiin näiden aspektien kanssa. Aina en vaan muista, kuinka perusteellisesti tämä pitää tehdä. Tai sitten toiset ihmiset eivät usko kun yritän varoittaa heitä, että nyt vallitsee hirvittävä ahdistus ja siitä tulee pian räjähdys.
Prozac-profeetat varmasti keksisivät suositella minulle jotain pilleriä joka antaisi minulle kyvyn elää normaalia elämää. Mikään ei kuulosta minusta iljettävämmältä. "Normaali" ei viehätä, maailmassa on jo aivan riittävästi onnellisiksi ja tasapaksuiksi kemikaaleilla tai massaviihteellä aivopestyjä ihmisiä.
Maanantai, 4.4. 2005
Päivän kommentti: "Projekti tulee ensin, mielenterveys vasta sitten."
Itseinho vaihtui terveelliseksi harmistukseksi muuta maailmaa kohtaan työviikon alkaessa. Näin se ongelmien eksternalisointi toimii - tai ehkä projisointi olisi tarkempi termi. Päivän positiivisin asia oli viimeisestä UPJ-paperista eroon pääseminen. Nyt tämä hanke on osaltani lopussa, toivon. Seuraavaksi pitäisi lukea paksu kehityskeskustelunivaska ja middlemanageroida alaisiani vähän lisää.
Töiden jälkeen tein ostoksia uhkaavia hautajaisia varten. Ostin paidan, kaulaliinan ja kaksi elokuvaa. Okei, elokuvat eivät olleet hautajaisia varten, mutta kun kuluttamisen alkuun pääsin, oli lopettaminen vaikeaa.
Illan vietin Pelageya-säädön parissa. Otin irkissä vastaan kevyitä irtonakkeja, luin, kirjoitin, ehdotin ja puhuin pehmeitä. Yön lähestyessä tein projektin eteen aivan oikean uhrauksen lainaamalla iPodini firewire-levyä kaipaavalle projektin osalle. Olin varsin kauhuissani - pieni laite toimii paitsi työmatkojen ja ruokatuntien musiikkikoneena, myös uneen saattajana sekä herätyskellonani. Ja tällä viikolla olin ottanut itselleni aamupäivystyksen, mikä tarkoitti että minun oli oikeasti herättävä oikeaan aikaan joka aamu. Voi Ei.
Tiistai, 5.4. 2005
Päivän kirjoitusurakka: Jotain, jota tuskin edes tarvitaan.
Sentään joskus kannettavaani laatima herätysmusiikkiviritys toimi vielä, joten pääsin ylös seitsemältä eikä tarvinnut edes herätä puhelimen määkynään. Töissä ahersin kahdessa palaverissa ja toimin puhelinpäivystäjänä, ja samalla tein vasemmalla kädellä asioita Pelageyaan.
Työpäivän jälkeen minä ja Sanna olimme päättäneet nakkisuojautua aikamme syövältä Projektilta ja vetäytyä loppupäiväksi piiloon. Tämä onnistui vaihtelevasti: ainakin minä poimin irkin kautta satunnaisia hommia, vaikka suurimmat ja vaikeimmat työt vältinkin. Kuitenkin illan pääohjelmaa olivat ruuanlaitto, saunominen ja muu Oikeaan Elämään viittaava. Se, että välillä katsoo Projektin irc-kanavalta onko kukaan sanonut mitään mikä vaatii reagointia on varmastikin pikkuseikka. Olen huono käyttämään aikaani lorvimalla, edes silloin kun joku on auttamassa...
Keskiviikko, 6.4. 2005
Päivän älyttömyys: Jesus Detector. Turun tuomiokirkon huippu sykkii tasaista valoa kuin mikäkin varoitussignaali, ilmeisesti indikaattorina toisen tulemisen todennäköisyydestä. Jos saisin kirkon käyttämän asteikon, tietäisin onko syytä olla huolissaan.
Töiden jälkeen kiipeilin Tainan kanssa, vieläpä varsin menestyksekkäästi. Me molemmat sekä edistyimme että identifioimme täsmällisiä asioita joita harjoitella päästäksemme vielä pidemmälle. Oma ällistyksen aiheeni oli, että pääsin melko pitkälle erästä aika helkkarin vaikeaa reittiä - Palatsin arvosteluasteikolla sen vaikeusaste oli kai 7 tai 7-, ja tavallisesti 6+ on riittänyt nujertamaan minut. Eikä ero noiden vaikeusasteiden välillä todellakaan ole pieni.
Viivyimme seinällä pitkään, ja sitten kävimme syömässä Matin ja Tuomon kanssa. Projekti on syönyt meistä jokaisen elämän lähes absurdiuteen asti, ja kun iltamyöhään pääsin takaisin kotiin, heittäydyin maanisella kiihkolla tekemättömien töiden kimppuun hyvittääkseni eilisen laiskottelun.
Torstai, 7.4. 2005
Päivän päivitys: Uuden kannettavan tilaaminen.
Heräsin ennen kuutta tekemättömien töiden aiheuttamaan ahdistukseen. Tunnin verran käsittelin kuvia ennen kuin suuntasin töihin. Oli hirvittävä taktinen virhe ottaa tälle viikolle aamupäivystys: joka aamu kahdeksaksi yliopistolle töihin raahautuminen ei ole lainkaan suhtautunut hyvin siihen, että illat ovat poikkeuksetta venyneet.Töissä oli puuskittain hyvin hektistä. Olin todella väsynyt, mutta silti en tullut pitäneeksi edes kunnollista ruokatuntia vaan heitin naamaan sämpylän ja nakutin lisää pelimatskua. Iltapäivästä energiataso alkoi laskea vaarallisesti, joten yritin tyytyä tekemään hommia, joissa pienet erheet eivät olisi kovin kohtalokkaita.
Kotiin selvittyäni olin lähes tajuton. Ihmisiä vieraili Merihaassa, ja minä koomaltani tuskin huomasin sitä. Jatkoin kesken jäänyttä projektisäätöä, kunnes seitsemältä siirryin Cosmiciin. Olin ajatellut olla sosiaalinen, mutta yllättäen minulle soitettiinkin lisää velvoitteita. Selviydyin niistä juuri ja juuri verkkoyhteyden avulla - ja sitten pääsin vastaamaan tiedonjanoisen pelaajan kysymyksiin. Onneksi tätä ei sentään tarvinnut tehdä yksin, tai edes päävastuullisena henkilönä.
Ymmärsin poistua suhteellisen aikaisin, mutta en kuitenkaan mennyt nukkumaan kovin varhain. Tämä ei lupaa hyvää.
Perjantai, 8.4. 2005
Päivän fiilis: Stresssattu, ahdistunut, voimaton
Mainitsin ohimennen aamun kahvitunnilla, että jos jostain löytyisi vanha taskutietokone, löytäisin sellaiselle käyttöä. Kun palasin ruokatunnilta, pöydälläni oli upouusi Fujitsu/Siemens Pocket Loox. Sen säätämisen parissa työpäivä kuluikin vikkelästi. Minulle olisi kyllä riittänyt jokin vanha luuskakin...
Clarissien alku oli tänään. Ircissä seurasin, kuinka Projektin kriittiset henkilöt olivat alkaneet siirtyä Loimaalle. Minun kyytini lähti neljältä Educariumin edestä. Erno oli aivan riittävän reipas kuski, ja olimme perillä viiden pintaan.
Kuten oli odotettua, pelipaikalla asiat olivat vielä aivan vaiheessa ja tunnelma oli kuin mehiläispesässä, positiivisella tavalla. Hyppäsin mukaan kuhinaan: viritin nopeasti vähän verkkoa ja säädin tietokoneita, mutta enempää en ehtinyt tehdä. Minun oli pinkaistava seitsemän junaan, ja suunnattava Lapualle.
Ajoitus oli todella kurja. Isäni hautajaiset osuivat juuri sille viikonlopulle, jolloin minua olisi tarvittu pelinjohdollisissa tehtävissä. En onneksi ollut Projektille mitenkään erityisen tärkeä tai korvaamaton, mutta ylimääräisiä verkkojen päälle ymmärtäviä ihmisiä ei oikein tahtonut olla ja työpanokseni olisi luultavasti ollut enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Olin aivan suunnattoman harmistunut asioiden laidasta, mutta siihen minun oli mahdotonta vaikuttaa.
iPodani en ollut saanut takaisin, mutta tähän olin varautunut jo sen lainaan antaessani. Junamatkalle olin sen sijaan varannut pari viimeistä jaksoa Crow Roadia (joissa olin näkevinäni huvittavia yhtymäkohtia omaan tilanteeseeni) ja koko Deadwoodin ekan kauden. Jos minulla ei olisi jotain viemässä huomioni, saisin vaan stressin ja ahdistuksen.
Selvisin Lapualle myöhään ja kävin nukkumaan heti kun kykenin. En tahtonut ajatella velvollisuuksia, Projektia, tekemättömiä töitä tai omaa omituista arvomaailmaani.
Lauantain ensimmäinen puolikas, 9.4. 2005
Ajankohdan näkemys: Pidän sotilaallisesta täsmällisyydestä
Hautajaiset sisälsivät enemmän säätämistä ja vähemmän turhautumista kuin olin kuvitellut. Livepeleissä aina turhaudun siihen, että ihmiset eivät osaa koordinoida tekemisiään ja kaikki on kauheaa säheltämistä, mutta en ollut muistanut että näin on tosimaailmassakin. Minun oli vaikea sulattaa sitä ilmeistä totuutta, että vaikka seremoniallisuus ja korrektius on joidenkin mielestä tärkeää, eivät nämäkään ihmiset tunnu oikeasti tajuavan kuinka paljon työtä ja suunnittelua sellaisen ylläpitäminen vaatii. Tuloksena hautajaisten protokollassa oli välillä lähes larppimaisia hölmöilyjä. Sentään puheet olivat enimmäkseen hyviä.
Minä pysyin taustalla. Olen viimeinen ihminen jonka kukaan haluaa puhumaan hautajaisiin - osaan tasan tarkalleen olla tylyn rehellinen, ja siinä kaikki. Sukunikin oli tämän oivaltanut, koska vain kerran minulta kysyttiin tahdoinko sanoa jotain, ja kieltävä vastaukseni kelpuutettiin heti.
Hautajaisten jälkeisessä muistotilaisuudessa oli miellyttäviäkin puolia. Näin joitain kaukaisia sukulaisiani joista jopa aivan pidin, ja sain keskusteltua aivan kiinnostavistakin aiheista. Ruokaakin riitti, tosin kasvisruokia ei merkitty erikseen edes sen jälkeen kuin kävin erikseen pyytämässä, eikä englanninkielisiä sisältölappujakaan saatu aikaan. Tämä raivostutti minua valtavasti. Ei voi olla niin saatanan vaikeaa merkitä johonkin ruokaan "laktoositon", "vege" tai "sisältää pähkinää", mutta tähän olen oikeasti törmännyt vain larppaajien ja SCA:n parissa.
Pääsin lähtemään seitsemän junalla kohti etelää ja Clarissieta. Deadwoodin voimalla selvisin Loimaalle pahemmin ahdistumatta, ja siellä pelinjohto otti minut avosylin vastaan.
Clarissie, 9-10.4. 2005
Ajankohdan uutissana: "Alunperkelein"
Pelaajat ovat todella vekkuleita otuksia. Heidän toimintaansa ei millään voi ennakoida, ja jos erehtyy luulemaan että tämän osaa, pettyy karvaasti. Tämä kosminen totuus aiheutti Clarissien pelinjohtohuoneessa istuville valtavasti harmaita hiuksia ja päänpuistelua.
Integroin itseni pelinjohtojoukkueeseen ja sain vastuulleni Juri-tekoälyn pelaamisen. Olin noussut aamuseitsemältä, mutta sitä edeltävä yöuni oli ollut hyvä, toisin kuin muilla pelinjohtajilla. Niinpä pysyin kilpailukykyisen skarppina vaikka väsymys minuakin järsi.
Pelinjohdolliset vastoinkäymiset olivat monilukuiset. Tonja sekä tamperelainen Suvi odottivat sankarillisesti tuntikaudet pienissä jäähdytystankeissa pelaajien siirtoja, tietojärjestelmämme toimivat vähän niin ja näin, melkein asioissa kuin asioissa pelinjohdon pahimpien pessimistien arvaukset toteutuivat ja yleisesti ottaen kaikki tuntui menevän kurjasti. Fiilis oli matalalla, ja aamuyön pitkinä tunteina väsymyksen kumppaniksi tulivat nälkä ja alakuloisuus. Onneksi missään vaiheessa en joutunut päivystämään pelinjohtohuoneessa aivan yksin.
Oma uniannokseni jäi varttitunnin torkkuihin sunnuntaiaamulla. Kun peli päättyi, olin todella masentunut. Muutama pelaaja tuntui kuitenkin pitäneen pelistä, joten aivan täyteen synkkyyteen en vajonnut. Pikainen debrief-sessio käytiin ja paikkaa vähän siivottiin, mutta massivisten lavasteiden täydellistä purkua ei vielä voitu tehdä. Vuorossa oli nimittäin Pelageya-projektin persoonallisin osa: museokierros.
Laika avasi uudelleen ovensa, tällä kertaa museona kaikille joita kiinnosti tulla siihen tutustumaan. Jäin itse vastaamaan komentoryhmän kokoushuoneen tilaesittelystä: kertoilin kiertäjille Laikan tarinaa ja vastailin heidän kysymyksiinsä. Ainakin parikymmentä vierasta oli jaksanut neljänteen kerrokseen kiivetä, ja muutama lehti uhkasi tehdä meistä uutisen.
Museokierros lääkitsi masennustani hieman, ja sen välissä ehdin myös loikoilla hellyydenkipeästi ihmisten sylissä. Kun Laika-museo iltakuuden aikaan sulki ovensa, päästiin lopullisen purkutyön kimppuun. Sitä oli valtavasti: paikalta kärrättiin pois valehtelematta avolavakuormurillinen pelkästään peliä varten hankittuja lavasteita. Roudasimme ja roudasimme, välillä söimme pizzaa ja sitten roudasimme vielä lisää. Onnistuin välttämään kaikkein raskaimmat työt atk-osaamiseni ansiosta: minua tarvittiin kipeämmin kokoamaan atk-luokkaa kuin raahaamaan seinäelementtejä.
Yhdentoista juna kantoi viimein minut, Sannan, Tonjan ja Janin takaisin Turkuun. Väsymys oli suunnaton ja jutut todella hysteerisiä. Päädyin loppujen lopuksi Tonjan luokse nukkumaan. Tällä kertaa väsymys voitti oitis hypetyksen tarpeen, ja minä nukahdin hyvin nopeasti.
Maanantai, 11.4. 2005
Päivän kummastelu: Taskutietokoneen verkko toimii Cosmicissa, muttei kotona.
Iltapäivästä selviydyin takaisin Merihakaan. Lähimenneisyyden järkevin päätös oli ollut ottaa tämä päivä lomaa: se oli mahdollistanut minulle hyvässä seurassa sängyssä loikoilun puoleenpäivään saakka. Silti univelka vaivasi edelleen, ja kotona koomailin varusteiden pois siivoamisen sekä Projektiin liittyvien töiden verkkaisen alasajon parissa.
Jossain vaiheessa yötä Merihaassa ollut Kristiinakin selvisi paikalle kangaskauppakierrokseltaan. Juttelimme hieman pelistä ja päädyimme lähtemään Cosmiciin ensimmäiseen pelinjälkeispalaveriin. Huolimatta pelinjohdon äärimmäisen pahoista aavistuksista pelaajat tuntuivat enimmäkseen pitäneen pelistä, mikä ei lakannut ällistyttämästä minua.
Puolenyön aikaan palasin kotiin. Helpompaa tästä oli selvitä kuin Laikasta. Huomenna pitäisi taas kohdata aivan oikea elämäni.
Tiistai, 12.4. 2005
Päivän säätö: Pelageya-bileiden suunnittelu
Paluu työelämään oli töyssyinen, ja tein ihan suosiolla varsin lyhyen päivän. Sen jälkeen käytiin Rajoilla-pelin pariin, jossa ongelmat olivat taas enemmän sisäisiä kuin ulkoisia.
Vihdoinkin tajusin mennä nukkumaan jo varhain. Kenties univaje joskus tasautuu.
Keskiviikko, 13.4. 2005
Päivän puoliviisaus: Kunnianhimosta luopuminen
Kiipeillessä tuli pari oivallusta. Ensimmäinen oli, että Taina on nykyään minua parempi tietynlaisilla reiteillä (lähinnä sellaisilla, jotka kysyvät tasapainoa eivätkä pituutta tai voimaa), ja että en itsekään ole ihan huono. Pääsin pitkälle ylös uutta, tosi hankalaksi mainittua ja aika hankalalta myös tuntunutta reittiä, ja ilmeisesti selvisin jopa reitin vaikemmasta kohdasta kummemmin takkuilematta. Tuli aikaansaanut olo.
Kiipeilyn jälkeen purettiin Dragonbanen pajalta Pelageyan lavasteiden jäänteitä. Roudaus ei koskaan lopu, se vaan muuttaa maisemaa. Kauan en tosin siellä notkunut ja pääasiallinen syy paikan päälle menemiseen ei ollut ahkeruus vaan halu saada takaisin kenttävuoteeni. Nyt työhuoneeseeni on palannut mahdollisuus nukkua keskellä päivää.
Illalla minä ja Kaisa olimme vaihteeksi toisillemme ilkeitä pikkuasioista.
Torstai, 14.4. 2005
Päivän väite: 30 minuutin puheohjelma on ainakin 15 minuuttia liian pitkä.
Töiden päätyttyä suuntasin Sannan kanssa tekemään ostoksia bileitä varten. Hankimme yllättävän vähän tavaraa, koska olimme delegoineet ison osan tuomisvelvoitteista vieraillemme. Organisoitujen nyyttikestien pitäisi olla helppo tapa saada tapahtumaan hyvää ruokaa, mutta kummallakaan meistä ei varsinaisesti ollut ruokahuoltoasiantuntemusta. Saa nähdä miten kamalalla tavalla pieleen tämä tulee menemään.
Cosmicissa puhuttiin pääasiassa Clarissiesta sekä Pimeyden maailmasta. Taskutietokoneeni puolusti ainakin minulle paikkaansa Kätevänä Vempeleenä: pystyin sen avulla tarkistamaan postit muutamalla näpäytyksellä, ilman että tarvitsi piiloutua minkään suuren läppärin taakse. Kannettava kone on epäsosiaalinen laite, mutta taskutietokone ei tunnu aivan samalla tavoin eristävän ympärilläolevista. Monet tosin valittivat kun nakuttelin konetta, mutta varmastikin he tekivät sen vain kateudesta.
Perjantai, 15.4. 2005
Päivän peliympäristö: Aavikko
Töissä meni yllättävän pitkään, joten en ehtinyt lähteä Rikun Mustaa aamunkoittoa pelaamaan kuin viime tipassa. Ehdin kyllä peliin paikalle hyvin, mutta vailla ruokaa. Onneksi jäätee piti verensokerin korkealla.
Pelin päätyttyä uppouduin Matin ja Tainan kanssa huomisten bileiden musiikin suunnitteluun. Alkuhankaluuksien jälkeen operaatio lähti liikkeelle varsin hyvin. Kuten viime kerrallakin, Matti teki suurimman osan työstä ja minä enimmäkseen nyökkäilin vierestä hyväksyvästi.
Musiikin parissa kului melkein aamuviiteen saakka. Koskahan sitä saisi seuraavan pitkän yöunen?
Viikonloppu, 16-17.4. 2005
Ajankohdan tökötti: Paha booli
Vaikka vieraista jotkut olivatkin vastakkaista mieltä, olivat Pelageyan loppubileet melkoinen floppi. Sarjassa tulleet tekniset vastoinkäymiset ja Merihaan ovelle ilmestynyt kiukkuinen naapuri (ensimmäinen kerta sitten kevään 2002) tappoivat henkilökohtaisen biletysfiilikseni aika tehokkaasti ja loppuyö meni pahalla tuulella. Ruokaa ja juomaa sentään riitti. Melkoinen hämmennyksen aihe sinänsä, koska Sanna ja minä olimme hoitaneet muonituksen suunnittelusta valtaosan ja me molemmat oletimme olevamme tässä erittäin huonoja.
Kun sitkeimmätkin vieraat oli hätistelty matkoihinsa aamukuuden maissa, vetäydyin pariksi tunniksi nukkumaan. Aamukymmeneltä nousin siivoilemaan, mutta inspiraatio tähän katosi nopeasti. Päädyin pariksi tunniksi istumaan kahville ihmisten kanssa, ja kun normaali myönteinen asenteeni elämään oli palannut, lähdin raivaamaan kotiamme.
Siivousapu vaihteli tehokkaasta hysteeriseen, mutta onneksi vähän raivausta oli tehty jo eilen illallakin. Kun kotimme taas kiilteli puhtauttaan siivousjoukkue palkitsi itseään katsomalla Kill Billiä. Huomattava väsymykseni sai minut pilkkimään elokuvan läpi, ja sen päätyttyä vetäydyin varsin nopeasti petiin.
Maanantai, 17.4. 2005
Päivän harmi: Pelageya-ilmiö vaan jatkuu jatkumistaan. Tänään tuhoutui tietokoneen kaiuttimien jatkokaapeli.
Eilinen ei onnistunut olemaan kunnollinen toipumispäivä. Tänään kuitenkin Matti, Taina ja Sanna selvisivät meille katsomaan Pelageya-henkistä leffaa eli Punaisen lokakuun metsästystä. K-51 olisi kyllä aidommin Laikan tunnelmiin sopiva tarina, siinä kun ei ole rasittavia amerikkalaisia ja meno on muutenkin paljon traagisempaa.
Leffan yhteydessä syötiin kaappiin jääneitä bileruokia. Vaikka pystyisinkin elämään alkuviikon pelkillä sipseillä, karkeilla ja kakuilla, ei se varmaan olisi millään tavoin terveellistä.
Tiistai, 19.4. 2005
Päivän tervehdys: "Hyvää uutta paavia vaan kaikille."
Lahjakkaana lapsena olin sitten lukenut väärin kotimme alaovessa olevan ilmoituksen veden katkaisemisesta. Ei huomenna, vaan jo tänään. Tämä selvisi minulle minuuttia sen jälkeen kun vesi oli katkaistu.
Ratkaisuksi päätin siirtyä yöksi yliopistolle. Olin kuitenkin jo kuljettanut kenttävuoteeni sinne, ja aamulla olisi kuitenkin varhainen herätys. Olisi aivan sama yöpyä työhuoneessani.
Deadwoodin katselu onnistui aivan yhtä hyvin kenttäpetissä. Tuuletuksen humina oli enemmän rauhoittava kuin häiritsevä. Ennen nukahtamista tulin miettineeksi, että olisi hienompaa virittää yösijaksi riippumatto palvelutiskimme vieressä olevan kuilun yläpuolelle.
Keskiviikko, 20.4. 2005
Päivän kummastus: Tuleeko täällä lunta?
Näin makeita unia supersankareista ja lentämisestä. Työhuoneessa herääminen säästi minut kylmässä säässä pyöräilemiseltä, ja aamiaisen nauttiminen täysin tyhjässä atk-keskuksessa oli hassu kokemus. Ei tässä nyt aivan hotellin mukavuustasolle päästä, mutta huomattavasti parempiin tuloksiin kuin monissa livepeleissä yövyttäessä.
Työpäivä itsessään oli verkkainen, mutta sen jälkeen pääsin kiipeämään. Tällä kertaa mukaan tuli myös Tuomo. Kiipeilyni ei ollut mitenkään loistavaa, ja parin reitin muka-hankaluus turhautti kovasti. On näistä ennen päästy, miksei nyt?
Taina kehitti meille ruokaa, ja sen jälkeen kävimme saunassa. Sitten yritimme ideoida Miken kanssa vapulle jotain ohjelman tapaista. Kukaan ei ilmeisesti ole järjestämässä mitään murskaavan erinomaisia bileitä, mikä tarkoittaa että tekemistä on oikeasti etsittävä.
Torstai, 21.4. 2005
Päivän musiikki: Garbage
Astuin aamulla ulos lumisateeseen. Juuri tätä huhtikuuni kaipasikin.
Olin kuvitellut tänään matkustavani Porvooseen osallistumaan perunkirjoituksen valmisteluun, mutta aikatauluni kävivät ällistyttävän tiukiksi. Minulle kerrottiin, etten olisi aivan kriittinen tämän operaation kannalta, joten jätin sen väliin. Tämä oli luultavasti viisas valinta, koska töissä riitti puuhastelua.
Roudasin Cosmiciin ison kasan Merihakaan bileiden jäljiltä jääneitä julisteita ja muuta tauhkaa. Kahvilassa syötiin karkkia ja rupateltiin monista aiheista, mutta jossain vaiheessa sosiaalisuuteni keskeytti idea pelistä, jota voisin vetää Conklaavissa. Tietenkin tällainen ajatus tulee nyt, kun coniin on alle kaksi päivää aikaa.
Perjantai, 22.4. 2005
Päivän säätö: Valopöydän rakentaminen lasivuoasta ja spotista.
Eilinen inspiraatio ei jättänyt minua rauhaan, joten käytin kaiken vapaan aikani pelinkirjoittamiseen. Laadin hahmot, piirtelin rumia kuvia ja kehitin pöhköä juonentynkää. Lopputuloksessa ylivoimaisesti parasta olivat hahmot; jotta pelistä tulisi yhtään mitään, tarvitsisin tosi hyvin hahmoihinsa tarttuvia pelaajia.
Ehdin käväistä pikaisesti syömässä Miken, Vilin ja Pervilän kanssa, mutta ajan vähyys tarkoitti, että pelinkirjoittaminen ei sallisi pidempää taukoa. En lähtenyt baari-illalle heidän seuraansa, vaan palasin kammiooni työskentelemään.
Kun Suvi Tampereelta ilmaantui puoleltaöin Merihakaan conimajoitusta varten, minulla oli valmiina jonkinlainen rävellys jonka kehtaisi ehkä pelauttaakin. Nyt pitäisi vaan löytää jostakin pelaajia.
Lauantai, 23.4. 2005
Päivän hirviö: Paha bussi
Hakeuduin Suvin kanssa conipaikalle jo yhdeltätoista, mutta totesimme että tekeillä ei vielä ollut ihmeempiä. Asetuin täydentämään eilistä pelinkirjoitteluani Hero Machinen kuvilla, ja koetin myös omin käpälin saada aikaan joitain siedettäviä suttauksia. Samalla moikkailin paikalle saapuvia tuttuja.
Ensimmäinen oikea ohjelmanumero johon selvisin oli Pelageya-projektin tuotannosta kertova esitelmä. Kahden tunnin bisnesluento larpin järjestämisestä ammattimaisena projektina oli minusta harvinaisen korkeatasoinen, mutta älyttömästi yleisöä se ei vielä vetänyt. Toivottavasti porukka uusii esityksensä Ropeconissa, koska monet yhtään suurempia pelejä laativat porukat luultavasti hyötyisivät siitä melkoisesti.
Pelageya-esityksen jälkeen aloitin pelinjohtamisen. Keisari Nortonin jalanjäljissä oli supersankaritarina Doom Patrolin hengessä. Pelaajiksi sain Pervilän, Lissun, Annan ja Sami-nimisen Alterations-ropelehden toimittajan. He olivat juuri se hahmoilleen omistautuva ryhmä jota skenaario kaipasikin, ja tuloksena älytön juoneni toimi aivan mainiosti. Pelin aikana ihmisiä ei vaivannut edes se, että tarinan pääantagonistina oli yksinkertaisesti paha sähköbussi.
Pelasimme melkein yhteentoista asti, ja kun tarina saatiin sopivaan välietappiin päätimme lopettaa. Olen huono kertapelien kanssa ja Jalanjäljissä olikin enemmän kampanjan johdanto kuin varsinainen one-shot. Ehkä jatkoa saadaan.
Loppuilta kului Cosmicissa. Minulle juotettiin alkoholia ainakin siinä määrin, että kuvittelin oloni olevan hitusen epävakaa. Kahvilassa syntyi pari pöhköä ideaa huomisen ohjelmasta, mutta kotiin mennessäni en osannut lainkaan arvioida, miten realistisina niitä voisi pitää.
Sunnuntai, 24.4. 2005
Päivän kommentti: "Jar-Jar Binks on vähän niin kuin Star Wars -universumin Matti Nykänen." Kiitos, Mike.
Edellinen päivä conia oli kuluttanut enemmän voimia kuin kuvittelinkaan. Nousin Suvin kanssa kahdeksalta: hän suuntasi Tampereelle, minä palasin Conklaaviin. Jonkinlaisena haaveena oli palata eilisen supersankaritarinan pelauttamisen pariin, mutta toimittaja-Sami halusi vastuullisena ihmisenä suorittaa toimittajan velvoitteitaan ja muutkin olivat väsyneitä tai poissaolevia. Sama päti minuun: en oikein löytänyt itsestäni energiaa kiskoa koomaavia pelaajia loukoistaan jotta voisimme jatkaa taistelua pahoja busseja vastaan. Varsinkin kun aamun armottomassa valossa eilisen pelin päättömyydet näkyivät paljon voimakkaammin.
Onneksi Teemu kävi kanssani läpi asioita Amberista. Kuten aina, Benedictinä ajatteleminen oli ensin ahdistavaa, mutta sitten se kävi kiinnostavaksi. Selvästikään minulla ei vieläkään ole selkäytimessä Amberin ruhtinaan ajattelutapaa.
Coni ympärilläni päättyi ja vaisu siivoilu alkoi. Väsyneitä ihmisiä päätyi Cosmicin kabinettiin miettimään ensi vuotta sekä muita projekteja. Pohdin itsekin pienen pääni sisällä Turun roolipelitapahtumaa: siitä tuntuu kovasti puuttuvan se jokin, joka tekee coneista energisiä ja riehakkaita. Ehkä se on vain väenpaljouden puute, ehkä yleinen vähäinen innostus, ehkä liian pieni määrä sitä silkkaa hulluutta jota Ropeconiin liittyy ja josta kaikki valittavat mutta josta silti ainakin itse salaa pidän. Festaritunnelmaa ei ole, mutta jotain sen tapaista kaivattaisiin. Jos en olisi tänä vuonna pelauttanut, olisi coni varmaan conina ollut itselleni kuolettavan tylsä.
Ehkä minunkin pitäisi tehdä jotain asialle. Toisaalta olen todella huono organisoija. Parhaiten varmaankin nostan tapahtuman laatua pelauttamalla siellä kiinnostavia roolipeliseikkailuja tutuille ja tuntemattomille.
Maanantai, 25.4. 2005
Päivän säännöt esikouluikäistä kypsemmille ihmisolennoille:
#1 Jos sinun on aivan välttämätöntä
kimpaantua jollekulle, selvitä ensin että sinulla on oikea syy
#2 Jos rikoit sääntöä yksi, ja kiehahdit aiheetta, pyydä
välittömästi anteeksi kun havaitset virheesi
Työviikko käynnistyi kiireellä ja paniikilla, joka vähitellen luisui ärtymykseen päälle kaatuvista turhista töistä. Kaiken kruunasi vastaanottamani täysin ansaitsematon kiukunpuuska hommasta, joka minun olisi kuulemma pitänyt tehdä - minulle mainittu homma taas tuli täytenä yllätyksenä, ja kävi ilmi, ettei minulla itse asiassa olisi ollut edes mitään keinoja tehdä sitä.
Kuitenkin puolivälissä päivää pääsin pakoon frustraatiota, ja tein pitkästä aikaa eräälle koneelle pioneerihenkisen virityksen, jota jotkut olivat pitäneet hankalana. Tiedä toimiiko tekeleeni pidemmän päälle, tai oliko tuo oikeasti niin kovin vaikeaa, mutta joka tapauksessa selkeä aikaansaaminen paransi fiiliksiä melkoisesti.
Kotona juttelin lyhyesti Adeptin kanssa. Adept koetti myydä minulle erästä peli-ideaa, ja kieltämättä ajatus oli oikein houkutteleva. Se olisi myös jotain jota en ole tehnyt viiteentoista vuoteen ja jonka osaisin nykyään paljon aiempaa paremmin. Mutta millä ajalla sitä tekisi lisäprojekteja?
... ehkäpä sillä ajalla, jonka käytän visuaalisen viihteen parissa. Katsoin Deadwoodin viimeiset neljä jaksoa, kun en oikein voinut sarjaa keskenkään jättää. Viimeinen jakso oli oikein mainio, todellinen länkkärihengen mukainen laskeutuminen alas Helvettiin, jos nyt sitten enemmän henkilökohtaiseen kuin kollektiiviseen kadotukseen.
Tiistai, 26.4. 2005
Päivän suojaetäisyys: 15 kilometriä
Aamun palaverissa oli muutamia ennennäkemättömän kiinnostavia aspekteja, joita olisi syytä ajatella enemmänkin. Tulin myös taas akuutisti tietoiseksi oman työni hankalasta asemasta: yhtäältä minun on tarpeen olla jatkuvassa kontaktissa käyttäjiemme kanssa, mutta toisaalta tarvitsisin mahdollisuuden keskittyä rauhassa oikeisiin projekteihin jotta käyttäjiltä saamastani informaatiosta olisi hyötyä. Pitäisi varmaan organisoitua jotenkin paremmin.
Töiden jälkeen katsoin Adeptin ja Suvin kanssa X2:n. Sitten singahdin Taikan luokse syömään, pakkaamaan ja puhelemaan. Itse en jaksaisi muuttaa paikasta toiseen sillä tahdilla kuin Taika, mutta toisaalta kotini siirtelyn suhteen olen aina ollut tavallisen jähmeä.
Keskiviikko, 27.4. 2005
Päivän päivitys: Tietokone
Ja sitten edessäni istui upouusi PowerBook, ja Applen kirkkaus loisti kaikkialla ympärilläni.
Maltoin kuitenkin käydä kiipeilemässä. Ei edes haitannut, että seinällä ei oikein pysynyt tänään.
Torstai, 28.4. 2005
Päivän elämättömyys: Internet Relay Chat
Suurin osa työpäivästä kului strategisessa palaverissa. Sen päätyttyä ehdin vielä tutkia paria pientä ongelmaa ennen kotiin siirtymistä.
Kotona päädyin setvimään ajatusmaailmani ja sosiaalisten koukeroideni sotkuja irkissä. Se oli tavallaan aika helpottava foorumi jossa viestiä, vaikka onkin vaikea välttyä vaikutelmalta, että irc-keskustelu on aika kaukana oikeasta maailmasta.
Tuli kuitenkin artikuloitua, että kevät on ollut todella merkillistä aikaa. Normaalistikin hieman kaoottinen ihmissuhdekuvioni on mennyt paljon entistä sekavammaksi, enkä usko että se tästä aivan äkkiä selkeytyy. Tavallaan tämä on hyvä asia - normaalit ihmissuhteet ikävystyttävät minua. Lisäksi olen luultavasti aivan liian mahdoton luonne sellaisiin. Kuitenkin yhtä totta on, että jos sosiaalisen elämäni mutkistuminen jatkuu tätä tahtia, olen kohta aivan suossa. Saatan muutenkin olla jo.
Cosmicissa puheltiin Pimeyden maailmasta, unista ja kuumeesta. Kotiin palattuani kehitin jostain väsymyksensekaisen alakuloisuuden ja yksinäisyyden. Vappufiilis tulee.
Perjantai, 29.4. 2005
Päivän juoma: Sima. Jos ihmiset joisivat tätä oluen asemasta, olisi paljon helpompaa olla osa juomakulttuurin valtavirtaa.
Yli kahden kuukauden tauon jälkeen pelautin hieman Rising Apocryphaa. Kyseessä oli ainoastaan Miken hahmon Roskilde-soolon toinen osa, mutta ehkäpä kampanja tämän kautta alkaa kömpiä takaisin jaloilleen.
Pelin päätyttyä hengasin Tainan, Matin ja Sannan seurassa kehittämässä hämäriä vappusuunnitelmia. Jotkut niistä olivat aika hauskoja, mutta tuskin toteutettavissa.
Vappuaatto, 30.4. 2005
Päivän lyriikka: "So no of course we can't be friends / Not while I still feel like this / I guess I always knew the score / This is where our story ends" - Garbage, Cup of Coffee
Ei ollut helppoa. Tämä sattuu.