Maaliskuu 2005: Kuolema korjaa
Tiistai, 1.3. 2005
Päivän normalisaatio: Olen taas oma kärttyisä itseni. Jee.
Unirytmini oli vieläkin täysin sekaisin: näin unta Laikasta, ja heräsin kolmen ja puolen tunnin unen jälkeen. Hahmolleni tämä olisi riittänyt, enkä minäkään kyennyt enää uudestaan nukahtamaan. Nousin epäviisaasti jaloilleni kirjoittaakseni Laika-foorumeille lisää juttuja.
Huolimatta univelan kasvamisesta työpäivä oli varsin energinen, varmaankin koska kiinnostavaa puuhaa oli paljon. Menin yliopistolle jo seitsemäksi ja poistuin neljän jälkeen, vain palatakseni Laika-debrieffauksen pariin. Kirjoittelin pelistä 11 sivun mittaisen vuodatuksen ja lähetin sen foorumeille muiden osallistujien kummasteltavaksi.
Mikekin palasi Norjasta, jossa oli ilmeisesti ollut aika vaihtelevaa. Valintani Pelageyan ja Knutepunktin välillä oli selvästi ollut oikea.
Keskiviikko, 2.3. 2005
Päivän typerä laite: Vuotava DHCP-palvelin. Huoh. Ei näin.
Uutta palkkausjärjestelmäämme varten kirjoittelin kuvauksen työstäni, sen vaatimista taidoista ja sisältämästä vastuusta. Melkoinen romaani siitä tuli. Yritin myös arvailla työni vaativuusastetta, mutta se tuntui kaikesta saamastani informaatiosta huolimatta melkoiselta noppapeliltä.
Kiipeilytaitokin oli Laika-tauon vuoksi karissut, mutta ehkä se tästä verkalleen palailee. Muuten päivä oli aika energiaton, ja vetäydyin nukkumaan varhain maksaakseni univelkoja.
Torstai, 3.3. 2005
Päivän eräänlainen kohteliaisuus: Tonjan mielestä Laika-hahmoni muistutti kovasti minua. Hän tosin ei tainnut niinkään viitata ystävällisyyteen ja ihmistaitoihin kuin välillä esiin pistävään krooniseen yksinäisyyteen.
Vihdoin uskoin herätessäni, etten enää ollut Laikalla. Sen sijaan kuvittelin olevani jonkin hämärän kartanon ullakolla, eikä olo juurikaan todellisemmaksi muuttunut. Päivän mittaan ajatukseni luisuivat takaisin Laikalle, ja pari kertaa havaitsin olevani kyynelten partaalla. Näin ne emotionaalisesti raskaat pelit vaikuttavat kylmään paskiaiseenkin. Oli oikeastaan todella tervehdyttävää tuntea välillä tällä tavoin.
Varsinaisten töiden jälkeen oli vielä lyhyt UPJ-kokous, joka lupaili huomiselle melko hektisiä tunnelmia. Sen jälkeen jatkoin kotiin ja sieltä melkein suoraan Cosmiciin.
Yllättäen illan pääaihe oli Pelageya. Näyttää siltä, että olen päätynyt projektin kakkospelin, Clarissien, pelinjohtojoukkueeseen. Aion kyllä edelleen noudattaa tärkeintä päätöstäni: en tee mitään mikä vaatii palavereissa istumista. Kaappasin yksinkertaisia dokumentointi- ja sisällöntuotantonakkeja ja lupasin toimia projektille mesenaattina jos tarvetta olisi.
Aika suuri osa illasta käytettiin Laika-nostalgisointiin ja pelistä kyselemiseen. Olisin mielelläni ollut paikalla tosi pitkään, mutta väsymys sai minut kiinni ja huomisesta näytti olevan tulossa poikkeuksellisen kauhea työpäivä. Sentään viikonlopulle mahtuvat myös projektin puolivälibileet.
Kaupunkipelin järjestämisen opastakin pitäisi tehdä ja roolipelejä vetää. Kiireinen elämä.
Perjantai, 4.3. 2005
Päivän ajatus: Jos oikeasti hankkisin valtavan kokoelman vanhoja kannettavia ja tekisin niistä lainakoneita kaikkiin projekteihin.
Odottamani rankka työpäivä ei koskaan materialisoitunut. Vaikka koko atk-keskus täyttikin lomakkeita ja sain itse päivystää tiskillä ja puhelimessa lähes koko päivän, oli yliopisto hiljainen ja ehdin hyvin tehdä töitäni. Eihän tässä mitään.
Kiipeily meni vaihteeksi hyvin sekä minulta että Tainalta. Suorastaan ihastuin erääseen uusista reiteistä, joka vaati hämmentävää nokkeluutta ja akrobatiaa toimiakseen. En suuremmin perusta pikkuiselta nyppylältä toiselle kiipeämisestä, jotka kysyvät vain sormivoimia. Pidän paljon enemmän suurista otteista jotka ovat omituisissa asennoissa kaukana toisistaan niin että eteneminen vaatii teknisiä oivalluksia.
Kotona juttelin Kaisan kanssa opettamisen kurjuudesta ja muista työhön liittyvistä inhottavuuksista. Niin paljon murheita kuin oma työni minulle aiheuttaakin, silti loppujen lopuksi pidän siitä. Taidan olla tässä suhteessa melko onnekas.
Lauantai, 5.3. 2005
Päivän pakollinen väittely: Säännöt livepeleissä. Miljoonatta kertaa sama keskustelu samoin tuloksin. Onneksi olen jo oppinut enimmäkseen väistämään nämä.
Ensimmäinen peli Rikun Mustaa aamunkoittoa oli lyhyehkö johdatus hahmoihimme ja tilanteeseemme. Ei ole onnellista elämää meillä, mutta se nyt oli odotettavissakin. Eikä hahmoistamme ketään ole pilattu liialla etiikalla.
Pelin jälkeen Cosmiciin Laikan jälkibileisiin, jossa sain viimein kaipaamaani terapiaa kanssapelaajiltani. Pääsin myös ajan tasalle Clarissien tilanteesta.
Kumpaankaan päivän ohjelmista varsinaisesti liittymättä muistin taas miten vaikeaa inhimillinen kanssakäyminen usein on. Tahdon teknisiä ratkaisuja sosiaalisiin ongelmiin.
Sunnuntai, 6.3. 2005
Päivän lyriikka: "This is the Good Ship Lifestyle / All my friends jumped ship / I elect me the captain / This is the loneliest voyage / I've ever been on" (Chumbawamba, Good Ship Lifestyle)
Eilen alkanut vaikea ihmissuhdeneuvottelu jatkui tänään. Iltaan mennessä olin henkisesti raunioina. Ajatus huomenna töihin menemisestä ja esimiehen tavoin siellä esiintymisestä ei oikein viehättänyt. Mutta velvollisuudet pitävät koossa silloin kun pää on hajoamassa.
Maanantai, 7.3. 2005
Päivän fiilis: Matala
Toiveistani huolimatta tämäkin päivä valkeni. Töissä lueskelin minulle toimitettuja UPJ-lomakkeita ja koetin sovittaa niitä saamiini arviointiparametreihin. Vasta tässä vaiheessa sain oivalluksia siitä, miten oma lomakkeeni olisi oikeasti pitänyt täyttää. Onneksi niitä ehtii vielä täydentää keskustelun yhteydessä. Aikaakin on vielä yksi päivä...
Palkkausjärjestelmän koukerot riipivät minua töissä, mutta ahdistus kotona oli silti suurempi. Löysin sentään kommunikaatiossa kolmannenkin suhtautumistapani (kylmän tai raivostuneen lisäksi): surkea ja masentunut. Ei ole hauskaa.
Onneksi velvollisuuksiin saattoi taas paeta ahdinkoaan. Kaupunkipelinjohtajan opas näyttää turpoavan aivan massiivisen kokoiseksi tekstiksi, jossa riittää toimittajaparalle silpomista. Deadlineenkin on vielä viikko.
Tiistai, 8.3. 2005
Päivän typeryys: Vahingossa tehty foorumien vallanjako muuttuikin vallankaappaukseksi. Ei tämän kyllä ihan näin pitänyt mennä.
Oltuani töissä tosi ahkera päädyin Cosmiciin kirjoittelemaan Clarissie-materiaalia. Paikalle ilmestyi yllättäen Tonja, joka oli tekemässä taidetta oudoista elementeistä, ja jonka kanssa hengasin pari tuntia.
En osaa vieläkään päättää, onko hyvä vai huono asia, että Cosmicissa törmää aina tuttuihin. Juttelu oli tervetullutta, mutta töitä en saanut tehtyä. Enkä tiedä auttoiko ihmiskontakti vallitsevaan ahdistukseeni vai pahensiko se sitä.
Nyt kun jostain saisin vielä oikein ison kasan vastoinkäymisiä, pahaa onnea ja yleistä inhoa päälleni, niin voisin testata kuinka teflonia oikeasti olen. En kyllä ihmettelisi, vaikka töissä käynnissä oleva palkkamuutosrumba toisi juuri sitä.
Keskiviikko, 9.3. 2005
Päivän järkytys: Henkilökohtaisen työssä suoriutumisen arvioinnissa en saanut ala-arvoista arvosanaa yhteistyötaidoistani. Tämä varmasti tarkoittaa, että olen oikeasti tosi pätevä ihmisten kanssa.
Yritykseni piehtaroida kurjuudessa ja masennuksessa kokivat takaiskuja. Töissä oli UPJ-keskustelu oman pomoni kanssa, eikä tulos edes ollut läpeensä tuskallinen. Sen jälkeen kiipeilypalatsilla pari reittiä sujui paljon entistä paremmin. Yleisesti päivä jätti minulle itsestäni pystyvän ja osaavan kuvan.
Pelageyan foorumeilla vallankaappaukseni oli näköjään eskaloitunut siihen pisteeseen, että foorumin ylläpitäjä oli kyllästynyt jatkuviin ominaisuuspyyntöihini ja antanut minulle saman tien administrator-oikeudet koko roskaan. En suinkaan jättänyt hyödyntämättä tätä, vaan tein vikkelästi kaipaamiani muutoksia ja lisäyksiä keskustelupalstoille.
Kaupunkipelinjohtajan opastakin olisi pitänyt kirjoittaa, mutta illalla olin yksinkertaisesti liian väsynyt moiseen. Menin nukkumaan varhain, paremmalla tuulella kuin muutamaan päivään.
Torstai, 10.3. 2005
Päivän pahe: Kukkakeppipoikafetissi. Useammallakin ihmisellä saisi olla tällainen.
Päivä alkoi heti jännittävällä toimintahäiriöllä yliopiston verkossa, ja jatkui yhtä kiireisenä mutta vähemmän dramaattisena. Päästyäni viimein eroon töistäni kävin Kaisan kanssa kahvilla ja suuntasin sitten kännykkäliikkeeseen. Uusin joululta 1995 olevan liittymäkorttini, se kun ei enää tahtonut toimia nykyaikaisessa puhelimessa, ja otin käyttöön korvamikin sekä vainoharhaisen ihmisen säteilysuojan. Jää nähtäväksi, estääkö tämä aivojani muuttumasta mössöksi.
Ehdin kirjoittaa muutamia sivuja kaupunkipelinjohtajan opastakin ennen Cosmiciin lähtöä. Väkeä oli paikalla runsaasti ja fiilis oli eläväinen. Etäisesti peleihin liittyvien keskustelujen ohella juteltiin kyläkauppojen ryöstämistä yliampuvilla suunnitelmilla, kokeiltiin toisten ihmisten silmälaseja (paljon suurempaa hupia kuin voisi kuvitella) ja naurettiin muinaisille ajokorttikuville.
Sosiaalisuus oli tervetullutta. En olisi tahtonut lähteä kotiin lainkaan, mutta aamuherätys uhkasi.
Perjantai, 11.3. 2005
Päivän artikkeli: GlobalCorp - Mike Ruppert antaa päivämääriä kaiken loppumiselle.
Opin yksinkertaisella tempulla integroimaan työhön liittyvän ircin ja harrastus-ircin samaan ikkunaan. Olenpa nyt välkky. Tämä tosin johti siihen, että illalla kotona istuessani irkki oli kroonisesti auki, mikä hieman vei tehoa kirjoittamiselta. Silti sentään jotain materiaalia syntyi, niin huomiseen peliin kuin kaupunkipelinjohtajan oppaaseenkin.
Jotenkin olo alkoi illan mittaan muuttua flunssaiseksi. Mitä ihmettä tämä muka on, vastahan minulla oli kevään flunssa. Ei olisi aikaa eikä kiinnostusta toiseen.
Lauantai, 12.3. 2005
Päivän teema: Tuhannen viillon kuolema
Aamulla minulla oli flunssa, ja Merihaan suihkuhuoneen sähköjärjestelmä oli kuollut. Dollari oli sukeltanut 0.74 euroon ja säätiedotus lupaili lisää pakkasia. Nautittuani Finrexinin ja istuuduttuani takaisin Apocrypha-muistiinpanojeni ääreen mieleeni alkoi vähitellen palailla, mitä kampanjalta oikein olin suunnitellut ja minkä takia sitä tahdoin pelauttaa. Pelinjohtomotivaatio olikin ollut hukassa jo jonkin aikaa.
Peli itsessään oli aika tuskallinen vetää, mutta tämä johtui pahasta olostani - pelaajat olivat nopealiikkeisiä ja viihdyttäviä. Lopetettuamme tajusin, että oloni oli aivan kamala. Tommi ja Heta noutivat minulle pizzaa, mutta sen syötyänikin koin kuolemansairasta oloa.
Vajosin peittojen alle. Tänään olisi ollut Pelageyan hahmojen ristiintarkistustalkoot, mutta niihin menemisestä ei nyt ollut toivoakaan. Kuumeinen olo sai järkeni valon räpsymään kuin risan loisteputken, ja kaikki ympäriltä tuleva informaatio sai maailman vaikuttamaan suurelta painajaiselta. Yliopistohenkilökunta oli nousemassa kapinaan uutta palkkausjärjestelmää vastaan enkä tiennyt miten tähän suhtautua, serveriongelmat vainosivat Pelageya-projektia ja maailmalta kuului typeriä. Lopulta sain kuumeenikin mitattua - 39 astetta. Mahtavaa. 38.5 on tyypillisesti lämpötila, jossa alan kokea hallusinaatioita.
Sunnuntai, 13.3. 2005
Päivän turhautuminen: Mahdollisimman huono ajoitus
Herätessäni olo oli sentään eilisiltaista parempi, ja lämpökin pysyi harhanäkylukemien alapuolella. Muuten päivä oli kamala.
Ei yllättävä flunssa vielä mitään, mutta miksi samana päivänä jolloin iskee niin kurja olo ettei voi muuta kuin maata sängyssä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista? Hommaa olisi ollut vaikka miten monella suunnalla, ja monet niistä sellaisia joita olisi ollut hauska tehdä. Pelageyan ristiintarkistus (konepulmista huolimatta), yliopistolla ilmennyt ongelmatilanne, uuden palkkausjärjestelmän vastaiseen kapinaan tutustuminen, kaupunkipelinjärjestäjän oppaan kirjoittaminen, eilisen pelin muistiinpanojen kirjoittaminen...
Ahdistaa. Sairaspäivänä muu maailma ei saisi mennä mihinkään, nyt jäi sellainen tunne että missasin kaiken kivan.
Kaisa vieraili illalla Merihaassa ja toi minulle hedelmiä. Juttelimme jonkin aikaa, mutta oloni oli vielä sen verran paha, etten hurjan sosiaalinen jaksanut olla.
Maanantai, 14.3. 2005
Päivän teema: Positiivisten puolien näkeminen
Ei sentään influenssa, sanoi lääkäri, ja määräsi kaksi päivää sairaslomaa. Merihaan suihkustakin oli nähtävästi kärähtänyt vain helvetin kallis valaisin eikä koko sähköjärjestelmä. Yliopistollakin selvisivät huolimatta kaatuilevista laitteista eikä suunnatonta tukipaniikkia tullut. Irc-keskustelujen perusteella Pelageya-projektikin nilkutti eteenpäin vaikka tietokoneet panivatkin hanttiin.
Toisin sanoen, päivä oli kurja, mutta huonomminkin olisi voinut mennä. Kaupunkipelinjohtajan oppaan deadline sentään meni viuhuen ohitse, mutta teksti alkaa olla suhteellisen valmis. En vaan tahtoisi kirjoittaa sitä kuumeisena.
Mike lueteutti minulla hauskan kirjoittamansa novellin. En yrittänytkään arvostella sitä objektiivisesti, totesin vain itse pitäväni aihepiiristä ja tyylistä.
Tiistai, 15.3. 2005
Päivän muistutus: Han ampui ensin.
Jonkinlaista lievää elinvoiman palautumista oli havaittavissa, mutta edelleen päivä kului sängyn pohjalla. Hommia olisi ollut vaikka miten paljon, ja yritin muutaman kerran tarttuakin niihin, mutta olo oli yhä vähän liian pöllyinen. Ihan pieni hipaisu työasioihin, vilkaisu kaupunkipelinjohtajan oppaaseen, nyökkäys Pelageya-projektin suuntaan, siinä oli päivän saldo hyödyllisistä asioista.
Illalla katsoin Miken kanssa Star Warsin. Mikellä oli kelvollinen versio VHS:llä, se jossa Han Solo on tyhmä mutta itsesuojeluvaistoinen. Siinäkin digitaalinen äänieditointi hieman hämäsi. Olisipa olemassa jonkinlainen tee-se-itse-Star Wars -tyyppinen ultimaalinen DVD-paketti niin saattaisin harkita hankkimista. Tällä hetkellä markkinoilla oleva tyhmistetty, silvottu ja raiskattu kuona ei houkuta.
Keskiviikko, 16.3. 2005
Päivän järjestys: Ensin teen tehtävät, joista minulle maksetaan (työt). Sitten tehtävät, jotka olen luvannut tehdä määräpäivään mennessä (kaupunkipelinjohtajan opas). Seuraavaksi asiat, jotka ovat akuutteja juuri nyt (Pelageya). Sitten asiat, joihin minulla on jatkuva sitoumus (Apocrypha). Lopulta sellaiset asiat, joita on vaan kiva tehdä (irc-botti).
Ensimmäinen kuumeeton päivä valkeni kuin jouluaatto. Olo oli vielä sen verran hutera, etten uskaltanut lähteä töihin, vaan käytin aamupäivän kotona työsähköpostien parissa ja tunnustelin, oliko tämä jokin valeparantuminen. Ilmeisesti ei, kun kuume ei kaupungilla kävelemisen jälkeenkään noussut uudelleen.
Uppouduin tekemättömien hommien suohon sairaudenjälkeisellä tarmolla. Jotenkin massiivinen määrä tekemättömiä töitä ei onnistunut lannistamaan minua. Ne oli helppo kohdata omassa nojatuolissa istuen funkin soidessa taustalla. Olen varma, että työtehoni kohoaisi pilviin jos voisin tehdä kaikki hommani kotoa käsin.
Illan tullen Mike sai naapuriltamme raportin oudosta tyypistä rappukäytävässämme. Kuin hyvät kyylät lähdimme tiedustelemaan kaverin puuhia, mutta hän ei näyttänyt saavan selvää sanaa suustaan vaikka ilmeisesti kieltä puhuikin ja oli ainakin motoriikkansa osalta toimintakykyinen. Kun hän ei tuntunut edes yrittävän vakuuttaa oikeuttaan tai tarvettaan olla rapussamme, paimensimme hänet ulos pakkaseen.
Torstai, 17.3. 2005
Päivän olo: Outo
Kuvittelin tosiaan, että ensimmäinen UPJ-henkinen kehityskeskustelu jossa olisin itse esimiehen asemassa olisi päiväni matalin kohta. Hetken se sitä olikin. Ei niin että keskustelussa sinänsä tai alaisessani olisi ollut mitään vikaa, inhosin vain asemaa jossa siinä olin. En tahtonut päästä olemaan töykeän rehellinen kollegalleni, en sanomaan "työsi on juuri tuon arvoista, ja olet tehnyt sen juuri noin hyvin/huonosti". Työnteossa on mieltä, työnteosta puhuminen ahdistaa.
Kehityskeskustelun päätyttyä fiilikset olivat vähän kurjat ja olo oli jotenkin likainen. Ehkä propaganda kapinavetoomuksesta oli pehmittänyt pääni, tai ehkä vaan koin akuutisti miten järjestelmä oli menossa puihin vaikka miten tekisin parhaani sen soveltajana. Tahdoin hyvää seuraa ja humalluttavaa juotavaa. Onneksi oli torstai.
Kaupunkipelinjohtajan opas oli yhä kesken, joten siirryin Cosmiciin suoraan töistä valmistelemaan sitä. Samalla istuin ircissä ja seurailin etäältä kuinka Clarissie vähitellen valmistui. Muitakin alkoi saapua kahvilaan.
Sitten irkissä Mikki kysyi, joko olin kuullut uutiset. Olin hetken hämilläni - mitkä uutiset? Jotain mitä hän oli kuullut Jaakolta?
Vilkaisin puhelintani. Noin miljoona vastaamatonta puhelua. Oliko se ollut äänettömällä kehityskeskustelusta asti? Vai enkö vain kuullut sitä taskuni syövereistä? Viimeisin soitto oli tullut Anna-siskoltani.
Soitin hänelle.
"Meidän isä on kuollut."
Istuin Cosmicissa varttitunnin jonkinlaisessa järkytystilassa, kykenemättömänä tekemään mitään. Odotin koko ajan herääväni. Irkin kautta Mikki välitti minulle terapiaa. En tahtonut pois ihmisten luota, vaikka he eivät kai oikein tienneetkään miten minuun pitäisi suhtautua. En minäkään tiennyt.
Jossain vaiheessa löysin kotiin ja sain aikaan päätöksen suunnata Porvooseen. Niin tuollaisessa tilanteessa kuuluu tehdä. Etäisen sekavana pakkasin laukun ja lähdin junaan. Kaisa tuli mukaan. Hyvä, junamatka yksin ei oikein houkuttanut.
En tiennyt mitä tuntisin. Olen kylmä, epäempaattinen ja ilkeä ihminen. Miten sellainen reagoi tämän kaltaiseen uutiseen? Normaali suhtautumiskeinoni tragediaan on musta huumori. Osanottoviestejä putoili puhelimeeni, enkä tiennyt mitä vastata niihin.
Helsingissä olo oli yhä epätodellinen. Teksti-TV:n pääotsikko tiedotti, että Mikko Talvitie oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa. Ihan niin kuin jossain elokuvassa, kaikki tietävät kun tärkeä henkilö kuolee.
Tie Porvooseen näytti hengenvaaralliselta. Bussi vei minut perille. Sain kuulla tapahtuneen yksityiskohdat, jotka olivat lähes kliinisiä mutkattomuudessaan.
Istun kirjoittamassa tätä vanhempieni kodin vierassängyllä. Ainoa tunteeni on väsymys. Analysointi saa odottaa, huominen saattaa olla kuluttava päivä.
Perjantai, 18.3. 2005
Päivän absurdius: Käsittämätön määrä kukkia.
Heräsin tyypilliseen tunteettomaan oloon, joka jatkui koko päivän. Ympärilläni pyöri arkipäiväinen tragedia, josta en kuitenkaan saanut itse mitään otetta. Kaikki tämä tuntui minulle vieraalta.
Tosiseikkahan oli, että minä ja perheeni emme olleet erityisen läheisiä. Meillä ei ollut kovin paljon yhteistä, me tulimme toimeen aivan kelvollisesti, mutta minä en silti ollut aikoihin todella viihtynyt heidän parissaan. Arvomaailmamme olivat kuin eri planeetalta, ja vuosien ajan oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että mikä tahansa pidempi keskustelu johti kovaääniseen erimielisyyteen.
Suru ei saanut minusta otetta. En yrittänyt tietoisesti taistella sitä vastaan, se vaan ei ilmestynyt. Eilisillan järkytyksen jälkeen olin vain etäisen ahdistunut, ja senkin enimmäkseen muiden ihmisten ilmeisen murheen vuoksi.
Vaikutin luultavasti surijoille pahimmalta sulkeutuneelta kivikasvolta koskaan. Sisarukseni ja äitini ovat jo tottuneet ilmeettömyyteeni, mutta kaukaisempia sukulaisia se saattoi hämmentää.
Kuulostanee epäinhimilliseltä. Näin se silti kävi.
Lauantai, 19.3. 2005
Päivän tunnelma: Yksinäinen
Palasin Porvoosta Turkuun. Vanhempieni kartanolla ei tuntunut olevan enää oikein mitään käytännön hommia tehtäväksi, ja henkimaailman asioissa olin muiden kanssa enimmäkseen eri taajuudella. Laadin luettelon asioista, jotka minun olisi tapahtumien johdosta tehtävä ja poistuin.
Surua en tuntenut vieläkään, mutta yksinäisyyttä kyllä. Olisin tahtonut kovasti hengata ihmisten seurassa ja tehdä jotain hauskaa, mutta samalla tiesin että se ei oikein ollut mahdollista. Saisin erikoiskohtelua äskeisen tragedian johdosta, vetäisin minkä tahansa porukan mielialaa morbidimpaan suuntaan... ja tekemättömiä töitäkin oli.
Hane sentään vieraili Merihaassa, ja houkutteli minut saunomaan.
Sunnuntai, 20.3. 2005
Päivän saavutus: Pari valmiiksi saatettua projektin osa-aluetta
Vähitellen normaali rytmi palasi. Sunnuntaille töitä oli taas kertynyt niin paljon, etten edes tiennyt mistä päästä aloittaisin. Potkaisin kuitenkin kaupunkipelinjohtajan oppaan toimittajalle, ja väänsin Pelageyaan tarvitun uutismateriaalin kuntoon. Välillä kävin istumassa Cosmicissa Anna N:n kanssa.
Kaisa saapui Helsingistä, ilmeisesti saman tappajaflunssan kourissa joka minua oli aiemmin kiduttanut. Häneen se ei tietenkään purrut läheskään yhtä kovaa. Ei ole reilua tämmöinen.
Maanantai, 21.3. 2005
Päivän pakkopulla: UPJ, taas.
Maanantaille hommaa oli painajaismaisen paljon, mutta onneksi suurin osa siitä oli varsin yksinkertaista. Työnteon ohella etäjärjestelin porvoolaisten atk-asioita ja kuulin uutisia lähitulevaisuuden väistämättömyyksien aikataulusta. Taidan tosiaan olla aivan kohtuuttoman kiireinen kun muutama matka ympäri Suomea riittää sotkemaan suunnitelmani täysin.
Illalla päälle hyökkäsi laiskuus ja aikaansaamattomuus. Onneksi Matti ja Taina keksivät, että tänään pitää katsoa elokuvia. Sanna suoriutui myös paikalle, samaten kaupunkiin ilmestynyt Tiuku. Die Hard oli mainio, kuten aina, tosin nykyään alan löytää siitä enemmän ja enemmän virheitä. Fifth Element taas oli aivan kamala, kuten muistinkin, ja pakenin nukkumaan puolivälissä leffaa, vähän ennen kuin universumin rasittavin hahmo Ruby Rhod saapui ruutuun.
Tiistai, 22.3. 2005
Päivän haahuilijat: Muutama Pelageyan pelinjohtaja etsimässä elämää
Henkisesti hyvin raskaan työpäivän jälkeen lähdin innokkaana Clarissien postitustalkoisiin. Talkoot tosin olivat lyhyet ja hyötyni niissä oli lähinnä kosmeettinen. Toisaalta ansaitsin paikkani olemalla ainoa jonka pankkikortti oikeasti toimi kun lähetyksistä piti maksaakin.
Postittamisen jälkeen ahkera kolmikkomme totesi ettei illalle ole enää enempää puuhaa. Meistä kellään ei oikein ollut energiaa yhtään mihinkään, joten päädyimme Cosmiciin juomaan teetä ja puhumaan pehmeitä. Seuraan liittyi ulkomailta saapunut vaatesuunnittelijakin, jolle yritin ahkerasti puolustaa kiipeilyn meriittejä harrasteena.
Vatvottuamme tarpeeksi tekemisen puutetta, ja todettuamme että jos muuta ei tehtäisi, ilta kuluisi irkissä tylsistyessä, päätimme suosiolla istua edes yhdessä vegetoimaan telkun ääreen. Katselimme ekan levyn Fireflya, se kun on juuri sopivaa sosiaaliseen katseluun: sympaattista, hauskaa, näppärää ja kuitenkin tietyllä vakavalla alasävyllä.
Mike keksi lämmittää saunankin, joten ilta venyi pitkäksi. Saunomisen jälkeen oli hyvä käpertyä syliin nukkumaan.
Keskiviikko, 23.3. 2005
Päivän olo: Huojentunut
Yö oli miellyttävä mutta varsin vähäuninen, ja seuraava työpäivä tietysti asiaankuuluvan väsynyt. Päivään kuului viimeinen UPJ-keskusteluni, jonkka jälkeen olo oli kuin vankilasta vapautunut. Tämä ihmisjohtaminen ei todellakaan ole minun juttuni. Koko operaatio meni läpi vähän niin ja näin, ja järjestelmä ei tuntunut olevan riittävän tarkka makuuni, mutta onpa nyt suoritettu kuitenkin.
Töiden päätyttyä menin kiipeämään Tainan, Annin ja Tiukun kanssa. Useimmilla meistä oli pitkä tauko takana, ja olimme siksi tosi huonoja. Muuten vähän säälittävän kiipeämisen vastapainoksi pääsin ylös saakka yhden uuden, melko vaikean reitin. Teki hyvää itsevarmuudelle, eipä mennyt seinällä räpiköinti pelkästään kurjisteluksi.
Kävin Tainan kanssa syömässä ja juoruilemassa. Sen jälkeen kaarsin Merihaan kautta Aleksin läksiäisiin. Ei minua tietenkään oltu kutsuttu, mutta kuokkiminen on arvokas traditio. Viikon kuluttua karkki-insinööri pakenee Irlantiin töihin, eikä häntä nyt voinut noin vaan päästää katoamaan. Toivon mukaan häneltä tulee säännöllisiä raportteja Eirestä. Ymmärtääkseni Irlannissa eläminen on vähän niin kuin Englannissa olisi, ainakin modernien mukavuuksien puolesta.
Suunnitelmissa oli varhainen nukkumaanmeno, mutta sen sijaan Kaisa houkutteli minua puhumaan henkimaailman asioista. Hän epäili, että en oikein ollut prosessoinut isäni kuolemaa, enkä oikeastaan ihmettele epäilysten syytä.
Torstai, 24.3. 2005
Päivän mielenterveyden pelastaja: GPRS
Kiirastorstain vuoksi junat olivat ääriään myöten täynnä. Tampereelle saakka sain ihan sääntöjen mukaankin istumapaikan, mutta sen jälkeen paikkojen suhteen vallitsi viidakon laki. Jos olisin ollut välkympi, olisin hankkinut lippuni etukäteen, mutta tällaisten käytännön asioiden ennakointi ei ole vahva lajini. Onneksi improvisointi on, ja yleisestä tungoksesta huolimatta onnistuin järjestämään itseni jopa pistorasialliselle paikalle eikä minun tarvinnut edes etuilla tai kyynerpäätaktikoida.
Ohjelmassa oli isäni ruumiin saattaminen talvihautaan, ja tämä tapahtui tietenkin Lapualla. Varsinaiset hautajaiset nämä eivät vielä olleet, en tiedä onko tämä yleinenkin osa hautausrituaalia. Joka tapauksessa junan myöhästymisestä johtuen olin todella vähällä myöhästyä tilaisuuden alusta, mikä ei oikeastaan olisi ollut hyväksi pisteilleni sukulaisteni silmissä.
Virsiä veisattiin, arkkua kannettiin, tuntemattomia ihmisiä käteltiin ja osanottoja vastaanotettiin. Olin kuvitellut seremonian olevan ihan pieni, mutta väkeä olikin aivan älyttömästi. Sentään kesto oli lyhyt.
Operaation jälkeen olin jumissa Lapualla. Olisin tahtonut päästä vielä samana iltana kotiin, mutta poispääsy ei ollut junalla liikkuvalle mahdollista. Olin saanut muutamassa tunnissa kertakaikkisen yliannostuksen sukulaisiani. Kaipasin ystäviäni, tahdoin takaisin oman heimoni pariin.
Perjantai, 25.3. 2005
Päivän päättömyys: Keijulogiikka
Varhain aamulla sain tädiltäni kyydin asemalle, josta hyppäsin etelään lähtevään junaan. Tällä kertaa tilaa oli aivan riittävästi. Olin kotona puolenpäivän aikoihin.
Muutaman tunnin ehdin viettää kotosalla ennen kuin oli aika taas hypätä peliin. Pimeyden maailman seitsemäs osa oli viihdyttävä ja energinen, joskin todella varhainen heräämiseni yhdistettynä viimeaikaiseen vähemmän kuin runsaaseen uneen alkoi loppua kohti tehdä peliin keskittymisestä vaikeaa.
Lauantai, 26.3. 2005
Päivän vapaus-sanan väärinkäyttö: Academic Freedom Bill of Rights
Taas kiipeilin, en erityisen hyvin mutta kuitenkin. Sen päätyttyä kävin Tainan sekä Matin luona syömässä. Matkan varrella onnistuin myös hukkaamaan uuden Bluetooth-kuulokkeeni jonnekin. Ei pitäisi minun kaltaiseni sählän käyttää mitään langatonta teknologiaa.
Ruokailun jälkeen lähdin ahkeroimaan Clarissien lavasteiden pariin Dragonbane-pajalle. Tämä oli ensimmäinen vierailuni pajalla, koska olen laiska vätys ja käsityöt ovat heikoin alani. Ensialkuun sain odotella Sannan ja JP:n kanssa tunnin pajan ulkopuolella avaimen haltijan saapumista, sitten pääsimme sisään väsäämään. Puuha oli yllättävän hauskaa.
Kotona koetin Kaisan kanssa harrastaa kulttuuria katsomalla leffoja. Ensimmäistä elokuvaa jaksoimme noin puoli tuntia ennenkuin totesimme, ettemme tahdo sille elämäämme uhrata, ja vaihdoimme Kala nimeltä Wandaan.
Sunnuntai, 27.3. 2005
Päivän nöyryys: Photoshopin kanssa minäkin olen vain pahainen käyttäjä
Vähitellen halu vetää peliä alkoi toipua viime aikojen hektisyydestä. Huomasin taas miettiväni, mitä Apocryphan kampanjoissa seuraavaksi tapahtuu. Piakkoin varmaan saattaisin jopa saada riittävästi energiaa pelauttaakin niitä. Etenkin Rising Apocrypha on ollut tauolla luvattoman pitkään.
Yleensä pitkät tauot pelinjohtamisessa johtuvat inspiraatiopulasta. Tämänkertainen katko on johtunut puhtaasti kiireestä ja paniikista - en vaan ole saanut aikatauluuni puristettua pelisuunnittelua tai aktuaalista pelautusta. Valmiina on kuitenkin vaikka miten paljon kieroja juonia hahmoparkojen pään menoksi. Kun vaan ehtisi toteuttaakin ne.
Tänään pidin kuitenkin aivan oikeaa vapaapäivää. Kävin Kaisan kanssa blankossa syömässä, tallustelin ympäri keväistä kaupunkia ja katsoin leffaa. Välillä yritin ahdistua ensi viikon töistä, mutta vilkaistuani kalenteriani totesin, että tilanteeni ei ole älyttömän paha ja että ehtisin kyllä tehdä mitä pitää. Saattoi olla pelkkää toiveajattelua tosin.
Illalla tein Kaisan kanssa projektia, joka on ollut työn alla jo vaikka kuinka kauan. Lisätietoja ilmestyy jos se saadaan valmiiksi.
Maanantai, 28.3. 2005
Päivän lelu: Photoshopin valoefektit
Huomattava osa tätäkin päivää kului projektia väsätessä Kaisan kanssa. Hitaasti ja tuskallisesti lopputulos on ryömimässä esiin. Oikeastaan mitään muuta en koko päivänä tehnytkään.
Tiistai, 29.3. 2005
Päivän kallis ostos: Puvun päällystakki
Tiistai valkeni kuin maanantai ikään. Viiden hengen tiimistäni työkykyisiä oli kaksi, ja yliopistolla vallitsi tyypillinen lomanjälkeinen kaaos. Olin optimistisesti suunnitellut vaikka mitä hommmia tälle päivälle, mutta aika kuluikin enimmäkseen reagoidessa. Sentään sain ensimmäisen UPJ-paperini lähtökuntoon.
Töiden jälkeen vilkas vipellys jatkui. Ensin ostoksia, sitten Dragonbane-pajalle yrittämään olla avuksi rakentamisessa, sen jälkeen kiipeilemään. Kymmenen maissa olin kotona, ja tosi väsynyt. Huominen lupaa vastaavaa vauhtia.
Keskiviikko, 30.3. 2005
Päivän onnistuminen: Reitti numero 15 vihreillä otteilla. Ei sano mitään kenellekään, joka ei käy kiipeilypalatsilla.
Työpäivä oli loppujen lopuksi eilistä rennompi, tosin vain hieman. Sen päätyttyä menin taas kiipeilemään. Jos kiipeäisi joka päivä, tulisi voimakkaaksi, taitavaksi, köyhäksi ja hyvin, hyvin kiireiseksi; palatsilla kului taas kolme tuntia.
Kiipeilyn jälkeen ruokailin Tainan ja Matin kanssa. Huolimatta Tainaa uhkaavasta aamuherätyksestä siirryimme Merihakaan vielä katsomaan elokuvaa Miken sekä Sannan kanssa. Leffa-arvonnan voitti Ghostbusters. Yllättäen se toi tällä kertaa mieleen Pimeyden maailman. Etenkin kohtaus, jossa Venkman soittaa Egonille kertoakseen, että hänellä on Keymaster ja Egon vastaa juuri testailevansa Gatekeeperia oli kuin suoraan minun ja Miken hahmojen elämästä. Mekin tarvitsemme päheät sädetykit.
Leffan päätyttyä Sanna jäi viereeni nukkumaan. Tämä oli hyvä asia.
Torstai, 31.3. 2005
Päivän vajaasuoritus: Epäonnistuin alaisteni UPJ-arviointien saattamisessa yliopiston henkilöstöasioihin ajoissa. Tämä epäilemättä näkyy ensi vuoden suoriutumisarvioinnissani.
Yöuni oli taas vähän mitä sattuu, mutta töissä oli onneksi hiljaista. UPJ-projektin deadline huristi ohi, enkä ollut saanut viimeistä arvosteluani ajoissa matkaan. Mutta minkäs teet kun henkilö jolta kaipaan tekstiä sekä allekirjoituksen oli sairaana. Normaalisti asia olsi varmaan ahdistanut minua, mutta UPJ on jo alkanut tuntua siinä määrin vastenmieliseltä eläimeltä, etten jaksanut koko jutusta suuremmin stressiä ottaa.
Linnoittauduin Cosmiciin jo neljältä kirjoittamaan Clarissie-materiaalia. En oikein saanut mitään laadukasta aikaiseksi ja verkon pätkintä esti yhteydet muuhun kirjoittajajoukkueeseen, joten luovuin hommasta melko nopeasti kun ihmisiä alkoi saapua.
Viihdyin paikalla kauan, pohtimassa ihmisten kanssa mitkä asiat peleissä toimivat ja mitkä eivät. Vesa oli aivan oikeasti jo uhannut tehdä pelin tämän vuoden aikana, ja kieltämättä minullakin oli pientä halua saada sellainen aikaan. Kun vaan jostakin löytyisi sopivia paikkoja.