Lokakuu 2004: Demokraattinen tasavalta
Perjantai, 1.10. 2004
Päivän japani: Shittsurei shimasu. Sanotaan kun tehdään japanilaisittain jotain röyhkeää, kuten siirrytään toiseen huoneeseen tai muuta yhtä rankkaa.
Vaikka aamu alkoikin positiivisesti parilla hyvällä idealla joita tahtoisin soveltaa peliini, vähäinen yöuni ja yleinen syysmasennus saattoivat minut melko vikkelästi koomankaltaiseen tilaan jossa suurin osa työpäivästä kului. Hommaa olisi ollut paljon, mutta en vaan yhtään mitään oikein jaksanut tehdä. Päivä kului yksinkertaisiin pyyntöihin reagoidessa ja Helsingin kiipeilykeskuksen webbisivuja selaillesssa.
Työn jälkeen olo oli ikävä ja ahdistunut. Hain lohtua ja mielenrauhaa itämaisista viisauksista, tarkemmin sanottuna hiraganasta ja katakanasta. Kaisa oli antanut minulle vanhat japaninkirjansa, ja tulin siihen tulokseen, että voisi olla taas hauskaa oppia vähän kommunikoimaan toisella itämaisella. Kuten olin muistanutkin, kummallisen merkistön opetteleminen kävi meditaatiosta yhtä hyvin kuin seinäkiipeilykin, ja viiden vuoden tauon jälkeen sain aloittaa käytännössä tyhjältä pohjalta.
Kaisa piipahti harrastamassa kanssani japania ja sähkö- sekä magnetismioppia. Sen jälkeen pelautin hänelle vielä soolosessiota jatkona eiliseen peliin.
Lauantai, 2.10. 2004
Aamuyön puhelinsoitto: "Onko treffit jo ohi? Hyvä. Mene katsomaan yhtä poikkeuksellisen rumaa murhapaikkaa. Ei kannata syödä mitään ennen sitä."
Mikki pelautti minulle ja muille jälleen kovaotteisten lainvalvojien seikkailuja. Pelipaikaksi oli järjestynyt uima-altaalla ja darts-taululla varustettu korporaattiedustustila, joka toimi pelaamista tukevana ympäristönä loistavasti.
Minun osaltani viisitoistatuntiseksi venynyt pelikerta oli varmasti kampanjan parhaimpia tähän asti. Emme harjoittaneet peliin kuulumatonta höpötystä vaan keskityimme itse asiaan. Peli sisälsi nopeaa toimintaa, visaisia älyllisiä pulmia ja monimutkaista sosiaalista interaktiota - kaikkia roolipelaamisen ydinelementtejä siis. Myös karmivien ja absurdien elementtien tasapaino oli täsmälleen oikea makuuni. Jos edellisenä iltana hahmot ovat pähkäilleet metodimurhaajan rumaa kädenjälkeä, on tottakai tarpeen, että seuraavana päivänä heidän päämajassaan tapahtuu vesivahinko ja he joutuvat tappelemaan museoviraston sekä putkimiesten kanssa.
Kun seikkailumme viimein saatiin jonkinlaiseen päätökseen, kello oli viisi. Selvisin aamun ensimmäiseen Turkuun lähtevään junaan, ja vajosin uneen heti istumaan päästessäni. Kun subjektiivista hetkeä myöhemmin avasin silmäni, olimme Kupittaan aseman kohdalla. Välissä kai joku oli myynyt minulle lipunkin.
Sunnuntai, 3.10. 2004
Päivän vätystely: Kiipeämättömyys unenpuutteen vuoksi.
Neljän tunnin yöunet takasivat koomaavan päivän. Tavoitteena oli alunperin ollut käydä kiipeilemässä, mutta se ei onnistunut Helsingin eikä Turun päässä. Sen sijaan kävin Teemun kanssa syömässä ja kahvilla puhumassa Benedictiä koskevista asioista. Avalonin suojelijan ja Amberin ruhtinaan taakka painoi harteillani raskaasti, mutta onneksi keskustelu pelinjohtajan kanssa auttoi tähän.
En tehnyt juuri mitään muuta produktiivista koko päivänä. Pidin itseni väkisin hereillä yhdeksään saakka, ja vasta sitten päästin itseni nukkumaan.
Maanantai, 4.10. 2004
Päivän havainto: Syysmasennukseni on aikaisessa tänä vuonna. Tai ehkä olen vaan erehtynyt liikaa ulos pimeän tulon jälkeen.
Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen alkoi harvinaisen kiireinen työpäivä. Hommia oli niin paljon etten millään ehtinyt tehdä kaikkea mitä piti, ja koin tästä melkoista ahdistusta. Muutama työ olisi pitänyt hoitaa jo viime viikolla...
Iltapäivästä työaikaani leikkasi vielä palaveri, joka olisi voitu etukäteissuunnitella paremminkin; nyt sen alku venyi ja jouduin lähtemään lopusta kesken pois ehtiäkseni bussiin. Minulla ja Tainalla oli suunnitelmana käydä vilkaisemassa Maskun kiipeilyseinä.
Seinä olikin yllättävän korkea, joskin varsinaisia reittejä siinä oli vähän. Ne olivat kuitenkin sopivan haastavia, joten kiipeily tuntui aivan oikealta liikunnalta.
Taina jäi Matin kanssa Maskuun, ja oma matkani yksin Turkuun oli ikävä kokemus. En pidä syysilloista, en pidä maaseudusta, enkä pidä paikallisliikenteen bussilla matkustamisesta. Kaikki kolme olivat olennaisia osia kotimatkassani. Onneksi minulla oli musiikkini.
Tiistai, 5.10. 2004
Päivän olo: Yksinäisyys
Lisää työkiireitä, jotka yhtäkkiä loppuivat kuin veitsellä leikaten. Ajankäyttö töissä tuottaa silti ongelman: pitäisi tehdä kaikkea keskittymistä vaativaa, mutta siihen ei oikein pysty. Aina kun uppoudun johonkin tulee käyttäjä jolla on akuutti kriisi, ja sitten on käännettävä mieli taas toiselle vaihteelle.
Masentava syyssää jatkui. Tosin viime vuonna näihin aikoihin olin vasta opettelemassa kävelemään uudelleen, joten siihen verrattuna asiat ovat huomattavasti paremmin. Pelinkirjoittelussakin sain pari kolme hyvää ideaa. Niitä kyllä tarvittiinkin.
Kommunikoin hetken Kaisan kanssa ircin välityksellä. Olen nähtävästi hukannut rutiinini pitkänmatkan kommunikointiin tämän työkalun avulla. Murheellista. Samoin se, että Kaisa taitaa oikeasti olla pysyvämmin muuttamassa Helsinkiin.
Keskiviikko, 6.10. 2004
Päivän sankariteko: Kaksi ruotsinkielistä tukipuhelua peräkkäin, ja selvisin molemmista kunnialla.
Harmaat syyspäivät jatkuivat. Käytin aikaani viimeistelemällä viikonlopun pelejä, lukemalla Megatokyota ja saunomalla Miken kanssa. Pelautin myös hänelle lyhyesti edellisen pelin jälkeisiä tapahtumia.
Torstai, 7.10. 2004
Päivän sitaatti: "Karma on vektorisuure."
En päässyt kiipeilemään, mutta sain pelautettua JD:llekin hahmon toilailuja edellisen Apocrypha-session jälkeen. Ainakin kuvittelin käsitelleeni nyt kaiken kriittisen ennen seuraavaa peliä.
Pelaamisen jälkeen seikkailin Cosmiciin, jonne kerääntyi melko paljon ihmisiä. Tonja kertoi matkastaan Amerikan ihmemaahan, Mike harjoitti vaalipropagandaa, ja Ville kertoi käsittämättömiä tarinoita Limingan kansanopistosta. Muuten leikittiin hassuilla narunpätkillä, harjoitettiin vertailevaa uskontotiedettä ja hieman ehkä sivuttiin roolipelejäkin.
Perjantai, 8.10. 2004
Päivän hyvä yritys: Puun kaataminen rynnäkkökiväärillä. Ei onnistunut.
Rising Apocrypha -peli onnistui minusta paremmin kuin viimeksi. Sen päätyttyä sain artikuloitua ainakin itselleni syitä pulmiin peleissä. Koin ongelmien johtuvan pääasiassa joukkueen koheesiosta: hahmot ovat hyvin erilaisia, samoin jossain määrin pelaajien kiinnostuksen kohteet. Monesti ns. varsinaisesti tekeillä oleva asia on sellainen, että ainakin yksi pelaaja ja/tai hahmo on siitä hieman ulkona. Olen onnistunut jonkin verran tasapainottamaan eri osa-alueita, mutta varsinaista vahvaa yhteistä aktiivisesti vaikuttavaa elementtiä ei vielä ole.
Tämä oli kyllä tavallaan tiedostettua jo kampanjaa aloittaessani. Silti olisin voinut toimia paremmin sen ratkaisemiseksi. Suunta tuntuu olevan oikea, mutta tavoitteessa ei vielä olla. Varmaan jatkan yrittämistä kunnes pelaajani ilmoittavat, etteivät aio enää sietää tällaista.
Tämänkertaisessa pelisessiossa pääsin sentään viimein käyttämään erästä kampanjan varhaisinta pöhköä ideaani, sekä klassista Abyss-elementtiä "ammutaan pelottavia hirviöitä konetuliaseilla". Iso-Britannia on oikeastaan aika viehättävä pelimiljöö - se on riittävän pieni, että sen päästä päähän matkustelee päivässä, mutta myös sopivan monimuotoinen kätkeäkseen kaikenlaista harmillista.
Haluan kipeästi huoneeseeni nojatuoleja.
Lauantai, 9.10. 2004
Päivän päätös: Pelaajaryhmän laajentaminen.
Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan aamun uutiset olivat energisoivia. Pääasiassa ne olivat tätä roolipelaajamaisella "kohta rytisee" -tavalla, mutta sekin tuntui paremmalta kuin murskaava lohduttomuus joka yleensä on jäänyt päällimmäiseksi tunteeksi.
Pelautin lyhyehkön eikä kovin energisen session Black Apocryphaa. Olin alunperin ajatellut harrastaa omituista kikkailua tämän pelin ajan kanssa, mutta sitten olin päätynyt perinteiseen ratkaisuun, ja se olikin ollut viisas valinta; ennusteeni olisivat olleet pahoin pielessä. Sentään cross-over -osuus eilisen Rising Apocrypha -pelin kanssa sujui ongelmitta, mutta se olikin konseptuaalisesti helppoa.
Pelin jälkeen kävi ilmi, että Howard oli voittanut Australian vaalit. Se niistä muutosta lupaavista uutisista.
Sunnuntai, 10.10. 2004
Päivän kutsu: Äitini 60-vuotispäivä kuukauden päästä.
Piirustustaitoni on kääntäen verrannollinen käyttämäni paperin laatuun. Sivut loppuivat vanhasta luentomonisteesta, johon olin kuvia töherrellyt, joten palasin aivan oikean luonnoslehtiön pariin. Tulos: pari keskinkertaista kuvaa, monta ala-arvoista ja hävitettävää yritelmää. Palasin hetkeksi luentomonisteen tyhjän kulman pariin, ja taas sain aikaan ihan siedettävän kuvan. Jos ryhtyisin piirtelemään talouspaperille, saisin varmaan aikaan suurta taidetta.
Kun piirtäminen ja kirjoittaminen alkoivat tympiä, siirryin elokuvan pariin. Katsoin pitkästä aikaa Strange Daysin, ja hämmästelin, miksei kukaan muu ohjaaja tunnu saavan leffoihinsa samanlaista energiaa kuin Kathryn Bigelow.
Maanantai, 11.10. 2004
Päivän ärtymys: Miten niin "tuotteissa ei enää tarvitse lukea, mistä maasta ne ovat peräisin"? Eikö sen pitänyt olla vaan EU:n sisäinen juttu? Miten minä nyt tiedän, minkä maan työläisten kurjuutta ostokseni lisäävät? Hemmetin Wiklund...
Aina välillä kuvittelen, että asioiden uutisointi ei enää yllätä minua, mutta joka kerran olen väärässä. Kuvittelen olevani tuttavapiirini suurimpia supersankarifaneja, enkä siltikään kykene käsittämään minkä ihmeen vuoksi Christopher Reeven kuolema oli BBC Worldin ja muidenkin aivan kelvollisten valtavirtauutissivujen pääuutinen suuren osan päivästä. Oikeitakin uutisia olisi ollut, eikä edes omituisiin teorioihin olisi tarvinnut turvautua.
Lapsena kuvittelin, että uutiset olivat aikuisille tarkoitettuja vakavia asioita, joiden seuraaminen oli tärkeää ja kertoi olennaisista asioista maailmassa. En enää kuvittele tätä. Itse asiassa jos voisin lähettää viestin seitsemänvuotiaalle itselleni, kertoisin että aivan turhaan aikuiset vaativat sinulta kunnioitusta, eivät he sitä ansaitse, ja jos he valittavat että elät mielikuvitusmaailmassa, eivät heistä useimmat ole sen parempia.
Toisaalta on ehkä hyvä, etten aivan pentuna tajunnut tätä asiaa. Olin muistaakseni aivan riittävän ylimielinen ja mahdoton ilmankin.
Taika kävi laatimassa lopullisen version hahmostaan Black Apocryphaan. Saapa nähdä mitä tästä pelaajaporukan kasvattamisesta seuraa. Samalla hän laittoi meille hyvää ruokaa.
Tiistai, 12.10. 2004
Päivän leffa: Amerikan Psyko. Romanttinen komedia 80-luvun newyorkilaisuuden syvimmästä olemuksesta.
Töiden jälkeen energiataso oli korkealla, mutta oli vaikeaa saada kiinni mistään. Niinpä ryhdyin taas lueskelemaan japania. Omituinen ikävöivän ihmisen sijaistoiminto tuokin: jos Kaisa ei ole paikalla ja kaipaan häntä, luen japania, koska se muistuttaa minua hänestä.
Olisi varmaan aivan helppoa opetella uutta kieltä, jossa ei ole välttämätöntä opetella samalla uutta merkkijärjestelmää; edellisen tällaisen opettelusta vaan taitaa olla yli kymmenen vuotta. Sen jälkeen olen opiskellut vain kiinaa, japania ja arabiaa. Jos jollain hämmästyttävällä henkisen voiman osoituksella jaksaiasin harjoittaa nipponinkielen taitoani edes puoli tuntia päivässä... en luultavasti sittenkään osaisi tehdä kielellä mitään hyödyllistä koskaan. Mutta sentään sen harjoittelu on hauskaa.
Keskiviikko, 13.10. 2004
Päivän päänpuistelu: Omien käsityötaitojen rajoittuneisuus. Tietokoneita osaan kyllä koota, mutta huonekaluja en käsitä.
Paranoidiuutisissa oli taas jännittäviä asioita. Jos aloitetaan Irakissa kadonneista radioaktiivisista materiaaleista ja yhdistetään säikkyyn senaattoriin, joka ei uskalla enää toimia Capitolilla sekä Iranin suuntaan harjoitettavaan sapelinkalisteluun ja lokakuuyllärin odotteluun, saadaan hurmaavan vainoharhainen teoria siitä, miten Yhdysvaltain hallinto räjäyttää likaisen pommin omassa pääkaupungissaan (Capitol Hillillä, veikkaa lähde) juuri ennen vaaleja, syyttää Irania ja aloittaa taas yhden sodan.
Tuntuu jotenkin liian yksinkertaiselta. En taida uskoa. Millä ihmeen resursseilla tuohon sotaan muka lähdettäisiin? Edelliseenkään ei ole väkeä eikä rahaa. Ja kuka tuollaiseen yhteensattumaan muka uskoisi? "Pahat terroristit yrittävät sabotoida meidän ylivertaisen demokratiamme", joo joo...
Kiipeiltyäni Tainan kanssa menin kotiin kokoamaan vihdoin saapuneita nojatuolejani. Ne aiheuttivat ensin suunnatonta turhautumista, kun ensimmäisen sain kasaan aivan helposti, mutta toisessa joku ruuvinkolo oli porattu vinoon ja sain tapella sen kanssa puolitoista tuntia sekä käyttää koko kirosanavarastoni. Lopulta sain osat kuitenkin sopimaan tiiviisti yhteen, ja lopputulos oli sievä. Nyt tarvitaan enää välipöytä ja pelejä.
Torstai, 14.10. 2004
Päivän fiilis: Ärtynyt ja pahantuulinen
Heti päivän aluksi törmäsin vastenmieliseen kotimaanuutiseen. Sananvapautta hyytävän suomettumisen toi tällä kertaa Suojelupoliisi. Kun en ketään muutakaan vastuussa olevaa tähän keksi, totean että nykyisen sisäministerimme puolue (sosialidemokraatit) ei ainakaan tule ääntäni nyt tai lähiaikoina saamaan. Ei niin että tästä olisi ollut suurta riskiä muutenkaan.
Työpäivän katkaisi tarpeellinen mutta hajanainen tukijoukkojen palaveri, joka venyi yli siihen arvioidun ajan ja aiheutti minulle harmistuneisuutta. Olin loppua kohden lyhytpinnainen ja harmistunut, ja äksyilin taas suotta.
Pääsin sentään tutustuttamaan Tiukua kiipeilemiseen. Kaksi kiipeilypäivää putkeen on yleensä melko huono ajatus, mutta olin itse asiassa tänään paljon paremmassa vireessä kuin eilen, ja kiipesin pitkälle aiemmin valloittamatonta reittiä. Kävin kotona suihkussa, vastasin työpostiin ja suuntasin Cosmiciin.
Vasemmistoliiton nuorisojärjestön vaalitilaisuus vei osallistujia livepelaajien joukosta, mutta sentään tulin puhuneeksi Villen kanssa kotimaisesta aktivismista ja tarpeesta uuteen suomalaiseen Indymedia-haaraan. Villen ajatukset tämän suhteen olivat korkealentoisia, minä tahdoin vaan valtavirrasta sivussa olevan laadukkaan uutislähteen.
Perjantai, 15.10. 2004
Päivän mietelause: Parempi suhtautua elämään pelinä kuin peliin elämänä.
Vaikka olenkin kuluneen muutaman vuoden aikana vieraantunut roolipeliteoriasta ja keskittynyt pelaamiseen, löydän teorioiden ja uusien ajatustenkin puolelta välillä kaikkea antoisaa. Markuksen merkintöjen kautta osuin pariin hämmentävään artikkeliin jotka käsittelivät yllättävän käytännönläheisesti pelaamisen immersiivisiä elementtejä.
Artikkelit olivat tavallaan eri mieltä kanssani parista roolipelaamisen keskeisestä elementistä, mutta ne esittivät kantansa mukaansatempaavalla, melkeinpä maanisella innostuksella. En välttämättä tahtoisi soveltaa niistä oppimiani asioita pelaamiseen, mutta yleisestä elämisestä ja yhteisöllisestä ajattelemisesta ne tuntuivat sanovan hyödyllisiä asioita. Jos suhtautuu elämään kuin peliin, todennäköisemmin näkee vastoinkäymiset ratkottavina ongelmina ja kasvaa passiivisesta sohvaperunasta aktiiviseksi toimijaksi. Kai.
Sinänsä muistutus oli minulle varsin tarpeellinen, harmillisia vastoinkäymisiä kun on viime aikoina yllättäen riittänyt.
Työpäivän päätyttyä Rajoilla jatkui jälleen. Rennonpuoleinen peli muuttui kauhutarinaksi kun hahmojemme opettajat ja sponsorit joutuivat kertomaan heille tosiasioita elämästä ja maailmasta. Irrlichtin osalta tarina alkoi supersankariveistosten shoppailulla ja päättyi sikiöasentoon sängyn pohjalle toivomaan, että joku kertoisi hänelle kaiken olleen vain pahaa unta.
Lauantai, 16.10. 2004
Päivän bile-elementti: Neljäsataa kännistä goottia laulamassa Maija Vilkkumaata. Tai siltä se ainakin kuulosti.
Miken synttäribileet pyörähtivät käyntiin seitsemältä shoppailun, siivoamisen ja säätämisen täyttämän aamupäivän jälkeen. Väkeä tuli paljon ja Merihaka oli iltayhdeksään mennessä aivan täynnä ihmisiä.
Lusmuilin järjestelijän velvollisuuksien suhteen ja käytin sen sijaan aikaani höpisemällä ihmisten kanssa. Jutteleminen oli antoisaa, ja jossain vaiheessa musiikkikin muuttui tanssittavaksi. Olen vakuuttunut siitä, että tämä tapahtui enemmänkin Miken parhaista yrityksistä huolimatta kuin niistä johtuen.
Olen aina hieman yllättynyt kun joku kotonamme järjestettävä juttu onnistuu, ja nämä bileet vaikuttivat kieltämättä aika onnistuneilta. Aivan kaikilla ihmisillä ei näyttänyt olevan aivan kauhean ikävää. Itse asiassa meno alkoi puolenyön aikoihin olla suorastaan reipasta, vaikka Roxetten Joyriden alkaessa soida neljättä kertaa olin lähtemäisilläni tekemään itsemurhaiskua tanssilattian musiikkilaitteiston suuntaan. Konfutse sanoo: sinun ei pidä toistaman lauluja, jottet kuulostaisi Kiss FM:ltä.
Aamuyön avautumistuntien aikana hyvä tuuleni astui miinaan, kun eräs bilevieras muistutti minua äärimmäisen huonosta käytöksestäni häntä kohtaan useita vuosia sitten. Ei tuo vielä mitään - olen tottunut siihen, että aurinkoisen luonteeni huonot puolet kolhivat ihmisiä oikealla ja vasemmalla - mutta useimmiten tämä johtuu siitä että vastailen kysymyksiin tylysti ja käyttäydyn niin kuin toiset olisivat minulle pelkkää ilmaa. Harvemmin olen oikeasti hyökännyt kenenkään kimppuun, mutta näin juuri kuulemma olin tehnyt.
Oikeasti häiritsevän tästä tapauksesta teki se, että vaikka kuinka yritin, en onnistunut millään muistamaan sitä. Kertomuksesta sai kuvan, että minulla olisi tuolloin ollut palava inho kyseistä ihmistä kohtaan, mutta tämänkään en muistanut pitävän paikkaansa. Jäin jokseenkin järkyttyneenä kaivelemaan mieltäni. Kyllähän minä typeryyksiä teen, ei siinä mitään, mutta mielelläni muistaisin ne itse jälkeenpäin. Ajatus siitä, että olen tehnyt jotain kuvatun kaltaista ilman että siitä edes jäi minkäänlaista muistikuvaa ei ole mieluisimpia.
Pari viimeistä tuntia vietin jonkinlaisen nimeämättömän ahdistuksen vallassa. Itsesäälissä rypiessäni tulin ohimennen tietysti puhuneeksi tylysti ihmisille, jotka eivät sitä olisi ansainneet - monet ihmiset yrittivät olla minulle ystävällisiä, mutta vaihteeksi pystyyn noussut suojakuoreni hätisteli heitä pois. Kerrassaan mallikelpoinen suoritus. Käydessäni nukkumaan puoli viiden maissa olin oikein alamaissa, mutta onneksi uni tuli nopeasti.
Sunnuntai, 17.10. 2004
Päivän laittomuus: Mitä täällä tarvitsee tehdä saadakseen poliisin huomion? Selvästikään ei riitä, että pyöräilee pimeällä ilman valoa yksisuuntaista katua väärään suuntaan ja on vähällä törmätä vastaan tulevaan mustaanmaijaan.
Aloitin aamuni raivaamalla hieman asuntoon jäänyttä törkyvuorta, ja lähdin sitten käymään kahvilla muutaman kaupungissa vielä olevien vieraspaikkakuntalaisten kanssa. Yritin välttää siivousvelvollisuuksiani, mutta lopulta ihmiset suuntasivat kotejaan kohti ja jouduin palaamaan Merihakaa kunnostamaan.
Mitään korvaamatonta ei ollut hajonnut ja viinaa sekä ruokaakin oli kohtuullisesti jäljellä. Siivoiltuani löhöilin Kaisan kanssa, mutta en voinut jäädä petiin koko päiväksi vaikka fiilis olikin väsynyt. Ohjelmassa oli jälleen livepeli, Hirviön uni -kampanjan toinen osa.
Sympaattinen mikropeli kesti vain pari tuntia. Jos pelauttaa kampanjaa, tällaisten välinäytösten järjestäminen on oiva ajatus.
Maanantai, 18.10. 2004
Päivän artikkeli: Without a Doubt - asiaa uskonnollisesta fanaatikosta maailman huipulla.
Väsymykseni tänään ei ollut pelkkää tavanomaista maanantaiuupumusta. Viikonlopun riehuminen ja vähäinen uni saivat minut päättämään, että tänään en töiden jälkeen enää yrittäisi tehdä mitään kunnianhimoista. Päätöksen kirjainta onnistuin noudattamaan, mutta henkeä en.
Tiistai, 19.10. 2004
Päivän ylituotanto: Apocrypha-kampanjoita varten on nyt olemassa kuvat yli sadasta hahmosta. Enää kaksi keskushahmoa, seitsemän tukihahmoa ja noin 50 sivuhahmoa puuttuvat...
Olin paha ja laiska töissä. Projekteja olisi riittänyt, mutta jotenkin aina kun yritin tarttua johonkin, puhelin soi ja puhelun päätyttyä en jaksanutkaan enää keskittyä. Tämä kuvio toistui päivän aikana varmaan kaksikymmentä kertaa.
Vapaa-aikanani äänestin, kirjoitin peliä, piirsin ja katsoin Miken kanssa LA Confidentialin. Miksen ole vieläkään saanut lainattua ja luettua kirjoja joihin tuo mainio filmi perustuu? Laiskuutta ja tyhmyyttä varmaan.
Keskiviikko, 20.10. 2004
Päivän olotila: Inspiroitunut
Kiipeilemään en päässyt, joten keskityin kirjoittamiseen. Pahat voimat panivat mieleeni peli-idean, jonka pitäisi tyydyttää puolet niistä ihmisistä jotka bileissä minulta tulivat peliä kyselemään. Mutta vain puolet.
Lähetin pari sähköpostia esitelläkseni ajatuksiani. Pitäisi vielä lähettää pari lisää, mutta yhden pelaajakandidaatin sähköpostiosoitetta en tiedä ja toinen taas on viaton sivullinen joka ei edes ollut bileissä paikalla eikä osaa edes aavistaa että kaavailen häntä peliprojektiin.
Enköhän pian keksi jotain muillekin peliä kaipaaville.
Torstai, 21.10. 2004
Päivän ryhmätyökalu: SubEthaEdit - reaaliaikaista yhteiseditointia.
Haahuillessani ympäri ihmeellistä internettiä törmäsin harvinaisen reippaaseen salaliittoteoriaan. Todellisen maailman kannalta siinä ei ollut juurikaan järkeä, mutta sen sijaan se kuulosti aivan täysin pelikampanjani juonelta. Tavallaan huvittavaa, että joku muu on ajatellut noin pitkälle samoja latuja kanssani. Toisaalta nyt pitää toivoa, etteivät pelaajani törmää kyseiseen teoriaan ja spoilaa itseään.
Cosmicissa vastaanotin deadlinen, jaoin hahmon ja kuuntelin pelinsisäisiä juoruja pelinjohtajan ominaisuudessa. Sen jälkeen Kaisa luennoi minulle ja Mikelle japanilaisen kulttuurin älyttömyyksistä kunnes tajusimme paeta uneen.
Perjantai, 22.10. 2004
Päivän whinetys "Ttämä alkaa olla kuin Neuvostoliitossa. Mikään ei enää ole sallittua." - tyytymätön P2P-käyttäjä atk-keskuksen liikennesääntelystä. Lisää samanlaista epäilemättä tulossa.
Kiipeileminen sujui ailahtelevasti. Yhtäältä pääsin suhteellisen vaivattomasti alhaalta ylös erään aiemmin vain tauoilla ja ähinällä onnistuneen reitin, toisaalta pari helppoa reittiä ei luonnistunut ollenkaan.
Kiipeilyn aikana olin saanut tekstiviestin Kaisalta. Viesti kertoi, että hänen tuore korkeakoulu-ADSL -liittymänsä ei toiminut ja pyysi minua vilkaisemaan sitä illemmalla. Inhoan ajatusta toimimattomista asioista, joten soitin pikaisen kahden lauseen ohjepuhelun ja sanoin palaavani asiaan myöhemmin. Luonteenlujuuden merkkinä onnistuin lopettamaan puhelun ennen vahvistusta siitä, että yhteys todella toimi. Näköjään yliopisto ei ole onnistunut ehdollistamaan minua vielä aivan täysin...
Syötyäni ja hengattuani pari tuntia Tainan kanssa lähdin Kaisan luo. Perille pääsemisestä olikin yllättäen tehty seikkailu, kun silakkamarkkina-alue oli vallannut kaikki kadut Kaisan kodin ympäriltä. Vaihteeksi alueen vartijat olivat kuitenkin kohteliaita ja päästivät minut pyöräilemään sisään. Riidanhaluinen osa mielestäni olisi melkein toivonut DBTL-tason virkaintoilijoita, jotka olisivat halunneet tarkistaa laukkuni. Olisin voinut mielelläni alkaa puolustaa henkilökohtaista koskemattomuuttani ja oikeuttani mennä tapaamaan ystäviäni.
Joka tapauksessa muutaman puomin kiertämisen ja vain yhden aidan yli kiipeämisen jälkeen pääsin perille. Kun verkkoyhteyskin oli jo alkanut näköjään toimia, ei meillä ollut muuta tekemistä kuin puhella peliasioista. Tämä sopi minulle mainiosti.
Lauantai, 23.10. 2004
Päivän sitaatti: "Ihmiset sanovat esimerkiksi usein: 'Ole hiljaa', mutta he eivät sano kuinka kauan pitäisi olla hiljaa."
Kharon oli käymässä Turussa, ja käväisi Merihaassa. Vietimme pari tuntia puhuen opettamisesta, oppimisesta, autismista, atk-opetuksen korostamisen turhuudesta ja sen sellaisesta. Oli miellyttävää. En tosiaan edes muistanut milloin olin tavannut häntä viimeksi, mutta olennaiset osat kommunikaatiostamme olivat tallella muutaman vuoden tauonkin jälkeen, tai niin ainakin kuvittelin.
Kharonin lähdettyä Taika piipahti kaverinsa Jukan kanssa meillä laittamassa ruokaa ja juoruilemassa. Heidän poistuttuaan syvennyin kirjasta lainaamaani Yöllisen koiran merkilliseen tapaukseen. Luin tuosta kirjasta ohimennen Wikipediasta pari päivää sitten, ja oli heti ilmeistä, että minun olisi välttämättä luettava se. Nyt sain sen viimein käsiini ja se oli juuri niin rakastettava kuin oletinkin. Autistisen viisitoistavuotiaan näkökulmasta ensimmäisessä persoonassa kirjoitettu salapoliisiromaani, hurmaavaa.
Kun Kaisa ilmestyi myös paikalle, selitin kirjasta hänellekin. Luettuaan 34 sivua hän oli yhtä haltioissaan kuin minäkin. Me jaamme kiintymyksen HFA/Asperger -tyylisiin omituisuuksiin, ei vähiten koska meissä molemmissa on hieman taipumuksia siihen suuntaan ja autistista ajattelutapaa on helppo ymmärtää. Hyödylliset toimet jäivät tekemättä kun puhuimme päättömiä kirjasta ja ilmiöistä joita se käsitteli.
Halu alkaa vastedes kirjoittaa Kokemuspisteitä vielä suuremmalla autistisella täsmällisyydellä oli suuri.
Sunnuntai, 24.10. 2004
Päivän mahdoton tehtävä: Googleta netistä vähäpukeinen tyttö luonnollisessa asennossa.
Tälle päivälle kaavailtu Rajoilla-peli oli peruuntunut, joten palasin kirjan pariin. Luettuani tarinan loppuun saakka oli hieman vaikeaa palata kirjoittamaan pelejä, olisin tahtonut ennemmin alkaa puida matemaattisia ongelmia tai opiskella kieliä.
Kun varsinaista kirjoitusinspiraatiota ei ollut, tein kaikkia oheishommia ja lueskelin sarjakuvia. Jostain syystä suunnilleen messiaana pitämäni Warren Ellisin tavara ei yhtäkkiä onnistunut sytyttämään niin kuin sen kuuluisi. Koin hahmonkehityksen heikoksi ja ohueksi, tarinat ennalta-arvattaviksi - tosin ehkä Reload ja Mek eivät aivan Ellisin parhaimmistoa edusta.
Illalla alkoi vaalitulosten seuranta. Ennen lopullista nukahtamista sain varmistuksen, ettei peliaikatauluani tulevaisuudessakaan rajoittaisi pelaajieni kunnanvaltuustolliset velvollisuudet.
Maanantai, 25.10. 2004
Päivän vastaus: "Tämä on näkymätön pakettiauto."
Kylmä ja pimeä syysaamu vähän kello seitsemän jälkeen tuntui musiikin avulla paljon kestettävämmältä. Töissä oli onneksi vähänlaisesti puuhaa, joten ehdin lähteä kotiin aikaisin valmistautumaan peliin.
Pelautin yhteissession Black & Rising Apocryphaa, erään hahmon seitsemäntoistavuotissyntymäpäivän tarkemmin sanoen. Kahdeksan pelaajan pelit eivät ole todellakaan helppoja hallita, enkä aio ottaa sellaisia tavaksi, mutta aina välillä näiden kahden pelin on kohdattava, ja perhejuhlat ovat luontainen tilaisuus tähän. Puolet pelaajista pääsi pois jo aikaisin, toisen puolen peli jatkui lähelle puoltayötä.
Vaihteeksi kuvittelin pelin dynamiikan toimivan melko hyvin, tai ehkä minulla oli vaan yksinäni hauskaa pääni sisällä. Juuri kukaan hahmo ei saanut mitä tahtoi, mikä onkin teini-ikäisille toivottava asiaintila.
Tiistai, 26.10. 2004
Päivän ohimennen kuultu: "Moi. Mulla on sukupuolitauti." Tottisalmen ravintolan portaissa, hyvin kovaäänisesti kännykkään toitotettu. Selitys jatkui samalla volyymilla, jos olisin jäänyt kuuntelemaan, lisää yksityiskohtia olisi varmaan saanut. Ja minä kun luulin, että ihmiset ovat tarkkoja yksityisasioistaan...
Yöuni jäi lyhyeksi, mutta työpäivä oli vilkas ja mielenkiintoinen. Kotona katsoin Killing Zoe -leffan, ja sen jälkeen uppouduin uutisiin.
Ja niitähän riitti. Tutkivan journalismin supersankari Greg Palast valotti hieman Floridan äänestyksen tulevaisuutta, Colin Powell kertoi USA:n pitävän Taiwania Kiinan ei-itsenäisenä osana, Irakissa kasa räjähteitä oli yhä hukassa, dollari jatkoi sukeltamistaan... ja sitten olivat vielä paranoidiuutiset, joiden sävy oli kohoamassa aivan täyteen hysteriaan.
Ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleiksi kutsuttua farssia tietynlainen ennakkokohu oli kyllä odotettavissakin, mutta saapa nähdä kuinka hyvin mihinkään keskittyminen onnistuu jos tahti pysyy tällaisena.
Keskiviikko, 27.10. 2004
Päivän yksityisyyden loukkaus: Harhaan menneitä republikaanivaikuttajien kirjeitä - mm. listoja ilmeisesti mustista äänestäjistä ja valikoituja mainioita sitaatteja, kuten "can't we say something intelligent?"
Vihdoin ja viimein muut hommat hellittivät niin paljon, että pääsin palaamaan töissä uusien www-sivujemme väsäämisen pariin. Ensimmäinen aktuaalinen kokemus uudesta sivuntekojärjestelmästä ja sen web-pohjaisesta editorista eivät olleet miellyttäviä. Jokainen pikkuseikka tuntui olevan väärin päin, ja yritin kovasti pohtia, oliko tämä vain vuosien picon ja Dreamweaverin käyttämisen luomaa tottumusta, vai indikoiko se oikeita ongelmia editorin kanssa.
Töiden päätyttyä väsäilin Pelageya-materiaalia, kävin palauttamassa Kaisan verkkoyhteyden ja luin Huviretki painajaisiin -nimisen lyhyen kirjan joka minulle oli jätetty. Se tuli liian pian loistavan Yöllisen koiran jälkeen että olisin osanut sitä todella arvostaa.
Torstai, 28.10. 2004
Päivän urheilu: Sauvan heittely palikoita päin.
Aamu alkoi heti pienellä typeryydellä. "As an employee, you don't have total free speech anymore" on muuten harvinaisen pöhkö kommentti - joko se on täysin ilmeistä, tai, jos 'anymore'-sanalle antaa paranoidin tulkinnan, hyytävää.
Säädettyäni pari tuntia uusia sivujamme Taika kutsui minut lounaalle. Hän oli keksinyt varsin mainiolta kuulostavan ajatuksen väitöskirjansa pohjaksi, ja oli siitä asiankuuluvan innoissaan. Hänen aikataulunsa kuulemma edelleen salli pelaamisen, sentään.
Illalla minut kutsuttiin vahvistukseksi atk-keskuksen kyykkäjoukkueeseen, kun vakiopelaajia ei tavoitettu. Omituinen urheilulaji sujui kelvollisesti, ainakin huomioiden etten ollut koskaan aiemmin kartunpaiskontaa harrastanut. Joukkueemme (Team LART) jopa voitti pari matsiaan. Pelin kiinnostavin aspekti on epäilemättä psykologinen sodankäynti ja ilmassa lentelevien puunkappaleiden väistely.
Cosmicissa puhuin Markin kanssa suurvaltapolitiikasta, ja ohimennen myös vähän peleistä. Pari kiinnostavaakin pointtia tuli ilmi. Pitää varmaan selvittää jostakin, mikä on odotettu tulos jos käynnissä olevaan isoon ydinvoimalaan tekee järeän sotilasiskun.
Perjantai, 29.10. 2004
Päivän bileiden teemaidea: Murha
Töissä tympeät kotikäyttöongelmat aiheuttivat turhautumista, mutta töiden päätyttyä pääsin taas kiipeilemään Tainan kanssa. Vihdoin ja viimein onnistuin kiipeämään kaksi pitkään tahkoamani reittiä ylös asti, toisen melko puhtaasti ja toisen hieman vähemmän puhtaasti. Ensi kerralla täytynee sitten saada lopulliset voitot molemmista ja kiivetä ne katkotta alhaalta ylös.
Kiipeilyn jälkeen minä ja Taina osuimme taas syömään samaan paikkaan kuin Taika ja Jukka. Seurataanko meitä? Ehdin vielä käydä ostamassa itselleni uusia vuodevaatteita ennen kauppojen sulkeutumista, ja vetäydyin sitten Kaisan kanssa kotiin löpisemään peleistä sekä pelaamaan muutamaa edellisen Apocrypha-session jälkeen ilmaan jäänyttä juttua. Mike yritti houkutella meitä lähtemään kanssaan bileisiin, mutta ulkona oli liian pimeää ja tuulista jotta olisimme tahtoneet sinne.
Lauantai, 30.10. 2004
Päivän lokakuuyllätys: Pahiksen paluu.
Aamu alkoi Osaman naamalla. Vanha kunnon Emmanuel Goldsteinin korvike oli näköjään tungettu oikein urakalla mukaan presidentinvaalisoppaan. Olisin mielelläni jäänyt lukemaan aiheesta paljon lisää, mutta Pimeyden maailma oli alkamassa. Salaliittoteoriointi saisi odottaa iltaan.
Peli oli samanlaista pöhköä sanailua ja kaupungilla haahuilua kuten aiemmatkin osat, ja miellytti minua sellaisena kovasti. Loppuun saatiin vieläpä yllättävä käännekin. Pelin päätyttyä käytiin väliajalla Cosmicissa - pelaaminen jatkuisi taas huomenna puolenpäivän aikaan.
Sitten kotiin, ja uutisten pariin. Osaman video sai minut viettämään jonkin aikaa Photoshopin ja kuvavertailun parissa, ja tulin lopulta siihen tulokseen, että kai tätä aitona tavarana voi pitää. Erittäin paranoideja, vain hieman vainoharhaisia ja jokseenkin tasapainoisen tuntuisia näkemyksiä riitti. Itse tulin vain siihen tulokseen, että toistamalla Kerryn ja Michael Mooren argumentteja Osama oli mainio väline näiden argumenttien diskreditointiin. Eihän presidenttiehdokkaan sovi sanoa samoja asioita kuin maailman etsityimmän terroristin.
Sunnuntai, 31.10. 2004
Päivän pelisitaatti: "Jos sun tyttäresi aikoo harrastaa seksiä sen tyypin kanssa, kehota käyttämään kumia. Aiemmin päivällä mä kirosin sille tyypille genitaalisyylän, ja se saattaa olla tarttuva."
Käytännössä heti noustuani oli aika astua hahmoon ja lähteä ratkomaan arvoituksia. Pimeyden maailman toinen päivä oli minulle vielä ensimmäistä parempi, se sisälsi lisää salaisia paheita, arvoitusten ratkaisuja, kellareiden ja ullakoiden koluamista sekä pelottavia välikohtauksia. Eeppisessä kolmen sekunnin loppumätössä hahmoparkani sai rumasti turpaan, mutta sellainen on hänen kohtalonsa. Sentään hengissä pysyttiin.
Pelin jälkeen Cosmicissa puitiin tapahtuneita. Useimmat pelaajat tuntuivat viihtyneen pelissä, ja ihmekös tuo: hahmojen pöhköstä dialogista olisi varmasti saanut irti huvitusta ainakin neljään keskivertopeliin. Pelinjohto lupaili taas, että jatkoa ei tulisi, mutta eihän tähän ole voinut luottaa ennenkään.
Olin oikein mainiolla tuulella. Parin päivän annos okkulttista hömppää oli saanut minut unohtamaan omat murheeni varsin tehokkaasti. Lisäksi talviaika lupasi minulle ylimääräisen tunnin unta ennen huomista töihinmenoa. Edes Sopulilaakson bileiden missaaminen ei hirveästi harmittanut, vaikka Kaisa kertoikin juhlien olleen oikein nautittavat.