Kesäkuu 2004: Pahoja aavistuksia
Tiistai, 1.6. 2004
Päivän vaatetarve: Foliohattu ja antennit
Uutenavuotena lupasin olla vähemmän paranoidi, ja olen tehnyt parhaani pitääkseni tämän lupauksen. Tänä aamuna vainoharhani ja epäluuloisuuteni saivat minusta viimein niskalenkin, ja uppouduin omituisiin uutisartikkeleihin yrittääkseni käsittää, mitä voisi olla tulossa.
Yhdysvalloissa näyttää siltä, että yleinen asevelvollisuus on palaamassa. Tällä on kansaa peloteltu ennenkin, ja kieltämättä valtakunnan ylläpitämät massiiviset sotaoperaatiot tarvitsevat suurempaa sotajoukkoa kuin valtakunta voi käyttää. Jos USA aikoo todella pitää huolen siitä, että kun öljy alkaa loppua, sillä on keinot sanella kenellä on ja kenellä ei, sen on pantava vielä aika massiivinen sotavoimalla uhkailu täytäntöön.
Yksittäiset amerikkalaiset eivät varmaankaan tahdo sotia. Mutta entäpä jos heidän kimppuunsa hyökättäisiin? Entäs jos taas taivaalta sataisi lentokoneita, tai joku räjäyttäisi ydinpommin jossain isossa kaupungissa? Jos heidät jollain keinolla saataisiin taas uskomaan sodan väistämättömyyteen, asevelvollisuus voisi onnistua paljon vähemmällä vastarinnalla.
Ja entäpä Kerry? Oma asenneongelmani on vähitellen kehittynyt siihen pisteeseen, että toivon että Kerry häviää tulevat vaalit, vaikka sitten Bushille. Bushin kaikki tietävät olevan paska jätkä. Kerry on yhä onnistunut hämäämään ihan fiksuakin väkeä. En kyllä tajua miten. Ehkä ihmiset eivät sitten vain ole lukeneet hänen näkemyksiään, ja tyytyvät vain siihen, että koska hän ei ole Bush, hänen on pakko olla parannus. Miksei gringoilla voi olla kahta äänestyskierrosta kuten oikeilla valtakunnilla?
Uutisia uutisten perään. Jose Padillan kahden vuoden vankeutta ilman syytteitä selitellään, lisää terroriuhkia Saudi-Arabiassa, Bush ja Irakin uusi pääministeri eivät ymmärrä mitä suvereniteetti tarkoittaa (ks. vaikkapa täältä)...
Keskiviikko, 2.6. 2004
Päivän normalisaatio: JD palasi Prahasta
Unessa minä ja eräs tuttava olimme jonkin kirouksen tai säteilyn tai muun superherooisen syntymätarinan seurauksena muuttuneet omituisiksi vihreiksi kalahirviöiksi, ikään kuin Hellboyn Abe Sapien -hahmon kaltaisiksi amfibeiksi. Vaikka suomuisena mörmönä olikin jatkuvasti kaikenlaisten jahtien kohteena, oli jotenkin kauhean vapauttavaa kokea, ettei enää kuulunut ihmiskuntaan. Herääminen oli suunnaton pettymys.
Töiden jälkeen minun olisi pitänyt käydä huomisen pelinkirjoittamisen kimppuun, mutta jotenkin pelinjohtotuolini näytti masentavalta ja kirjoittaminen kaikkea muuta kuin kutsuvalta. Niinpä päätin vaihtaa maisemaa, ja siirryin muutaman korttelin verran Cosmiciin koneineni. Suosikkikahvilaani oli taas alkanut kuulua täysin avoin langaton verkko, mistä loppujen lopuksi ja vastoin ennakko-olettamuksiani oli kirjoittamiselle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Ympäristönvaihdos teki tehtävänsä: ideoita syntyi ja sain ne jopa ilmaistua ainakin itselleni käsitettävällä tavalla. Tuttavia näkyi vain kourallinen, mikä oli hyväksi kirjoittamisen edistymisen kannalta. Sanojen lisäksi löysin myös visuaalisia ja auraalisia elementtejä. Jos minulla olisi vielä toinen ilta aikaa, saattaisin saada aikaan ihan järkevän ja koherentin pelin. Tällaisenaan siitä tulee vaan tavallinen improvisaation ihme.
Yritin kirjoitettuani käydä nukkumaan, mutta jostain synkän sieluni syövereistä ryömi esiin suorastaan eeppiset mitat saavuttanut paha olo, joka oli vaihteeksi tulkittavissa yksinäisyydestä ja muista arkisista asioista johtuvaksi. Yleensä suhtaudun tällaisiin fiiliksiin hitusen etääntyneesti ja huvittuneesti, mutta tällä kertaa se ei jostain syystä onnistunut. Huomaan myös, että minulta puuttuu tuttavpiiristä ihmisiä, joille voisi soittaa keskellä yötä häiritäkseen tällaisilla asioilla. Tai itse asiassa ihmisiä saattaisi jopa olla, mutta puhelimeen tarttuminen on silti ylivoimaista.
Torstai, 3.6. 2004
Päivän idea: Opastettu kiertokäynti fiktiiviseen ympäristöön
Yleensä kun illalla väsynyt masennus tarttuu minuun kiinni, se on aamuun mennessä kadonnut ja jäljellä on vaan hitusen nolostunut olo moisesta emotionaalisuudesta. Tänään niin ei oikein käynyt - herätessäni tunnelma oli yhä aika matala. Jo viikon jossain tajunnan rajoilla kummitellut melkein-flunssa muistutti taas itsestään, ja toi esityslistalle ajatuksen jäädä kotiin potemaan. Mutta kuten usein käy, siinä impulssien komiteassa joka toimintaani määrää sai neuroottinen velvollisuudentunto viimeisen sanan, ja niin sitten lähdin töihin.
Työpäivän aikana satunnainen ongelmankorjaustehtävä saattoi minut ajelemaan pyörällä ympäri kampusaluetta. Tajusin, että tänään on kulunut melkein päivälleen kymmenen vuotta siitä hetkestä jolloin saavuin näille rannoille pyrkiäkseni täkäläiseen yliopistoon. Taisi olla tähänastisen elämäni viisaimpia päätöksiä. Kiinnitin taasen huomiota samaan asiaan kuin tuolloinkin: kesän aikana Turun yliopiston seutu on oikeasti varsin kaunis.
Kesäinen sää ja lounas Tainan kanssa paransivat mielialoja hieman, joten pelauttaessani Sadun hahmon sooloa Apocryphassa minun ei tarvinnut ensin kiivetä ylös mistään synkkyydestä. Peli oli aivan kohtalainen, enimmäkseen Ghost Expressin jälkeenjääneitä teemoja käytellyt tarina aaveista, Skotlannin nummista ja demonista. Se myös osoitti hyvin, että vaikeuksia kyllä löytää jos niitä hakee.
Pelin jälkeen ehdin vielä piipahtaa Cosmicissa, jossa Pelageya-työryhmä pohti hankettaan. Kunnianhimoiset pelit ovat hyvä asia.
Perjantai, 4.6. 2004
Päivän olento: Ihanneihminen
Heti aamulla uutiset yrittivät säikytellä kertomalla, että Eurooppaankin voivat terroristit hyökätä, riippumatta siitä kannattivatko maat Imperial Americanan sotaa vaiko eivät. Jokseenkin päätön artikkeli, joka näyttää lähtevän olettamuksesta, että terroristit ovat Pahoja ja heittelevät pommeja vaan koska jossain on hyvä kohde. Yritin löytää jutusta jotain pointtia, mutta sain tulokseksi vain, että artikkelin tavoite oli pelotella.
Olenhan minä peloissani. Pelkään yksityisyyden suojan katoamista, tiukempia otteita mielenosoittajille, poliisien oikeuksien hallitsematonta kasvua, mediasensuuria ja kaikenlaisten vapauksien rajoittamisten oikeuttamista "turvatoimilla". En pelkää pommia. Olen sellainen nössö vasemmistolaisliberaali. (Tai jos uskoisin kaiken mitä luen, luottaisin ehkä myös siihen, että koska liitin tänään Osaman kaverikseni orkut.com:ssa, ei hän varmasti pommittaisi minua.)
Taikan kanssa tuli taas laitettua hyvää ruokaa. Merihaan keittiö yhdistettynä osaamiseen on selvästi hyvä kombo josta kehittää sapuskaa. Ruuan jälkeen Taika eteni joihinkin taiteellisiin rientoihin ja minä livahdin Reetan tupareihin. Niiden perusrakenne oli sama kuin aiemmissa Tainan ja Matin pippaloissa: yokyläläinen kaksio täynnä ihmisiä ja ruokaa. Tällä kertaa ajauduin oikeasti puimaan politiikan teoriaa Rikun ja Matin kanssa. Poistuin keskustelusta juuri kun huonommat keskustelutaitojeni puolet alkoivat tulla esiin.
Kotona puhuin vielä Taikan kanssa valikoiduista ahdistuksen aiheistani. Se oli varsin tervetullutta.
Lauantai, 5.6. 2004
Päivän synkkä paikka elää: Rio de Janeiro
Vastoin oletuksiani tänään ei pelattukaan Travelleria, joten päivä meni pelinkirjoitteluun ja elokuvien katselemiseen. Brasilialainen City of God oli aika hieno ja vapaa turhasta hurskastelusta, eikä kylmä ja tyly Narc ollut myöskään hassumpi. Ensimmäistä kertaa koskaan tulin myös katsoneeksi Conan the Barbarianin, josta myös pidin. On omituista, että tämä aukko on ollut sivistyksessäni niinkin kauan. Luulisi jokaisen fantasiaroolipelejä harrastaneen katsoneen Conanin kaksitoistavuotiaana.
Sunnuntai, 6.6. 2004
Päivän vainaja: Ronnie Ray-Gun. Ei tule ikävä.
Kokkasin taas Taikan kanssa. Tällä kertaa tavoitteemme oli osoittaa kuvitteelliselle yleisöllemme, että kasvisruoka voi olla aivan yhtä epäterveellistä kuin liharuokakin, ja kehitimme kasaan enimmäkseen juustosta koostuvan paistoksen jonka pelkkä näkeminenkin varmaan riitti lihottamaan pari kiloa. Syömisen ohella tulimme taas katsoneeksi elokuvan, joka oli tällä kertaa Elisabet. Kesän leffaprojektin jäsenet varmaan kohta lynkkaavat minut jengin petturina, kun katson jatkuvasti elokuvia enkä kerro muille. Mutta kun tämän päivän ja eilisen elokuvat hiipivät päivän ohjelmaan täysin ilman ennakkosuunnitelmia...
Myös pelien kirjoittelu jatkui. Jos odottamattomia vastoinkäymisiä ei satu, näyttää siltä, että saan aika mutkattomasti Pelageyan ensimmäiseen hahmonkirjoitusdeadlineen mennessä vaaditun materiaalin kokoon. Tietenkin ensi viikon kalenteri on taas kuin tiiliseinä, josta ei oikein koloja löydy.
Kun seinistä ja koloista kerran tuli puhe, uskaltauduin taas kokeilemaan kiipeilykenkiäni. Kengän saaminen hassun muotoiseen oikeaan jalkaani oli hankalaa, mutta tossu muotoutui ja lopulta onnistuin. Koin omituisen selkeyden hetken kun astelin ympäriinsä pikkuiset kiipeilykengät jalassa: kävely niissä oli kyllä hankalaa, mutta niin se oli ollut aina aiemminkin - kiipeilyjalkineissa ei kävellä, vaan kiivetään. Jotenkin kengät saivat minut yhtäkkiä unohtamaan jalkani vamman ja kaikki mahdolliset liikkumisvaikeuteni - tahdoin vain siltä istumalta lähteä kapuamaan ylös jotain, ihan mitä tahansa. Molemmat takakäpälät tuntuivat aivan riittävän ehjiltä.
Tämä saattoi olla pelkkää harhaa ja itsepetosta. Saattaa olla, että ensi viikolla kun yritän oikeasti kiivetä havaitsen, että oikea jalkani on täysin hyödytön ja etten pääse enää ylös mistään koska en voi luottaa siihen. Tai ehkä saan traumaattisen korkeuskammon. Ehkä. Mutta nyt tuntuu taas siltä, että kiipeän vaikka kuuhun jos minulle vaan osoitetaan seinä joka sinne johtaa.
Maanantai, 7.6. 2004
Päivän sovellus: iptables
Töissä kirjoitin vimmaisesti oppaita melkein koko kahdeksantuntisen päivän. Sen jälkeen vuorossa oli Rikun kanssa juttelua Apocrypha-asioista, minkä jälkeen syöksyin scifiluolalle hakemaan ostamaani verkkojohtoa. Tämän jälkeen pääsin viimein konkreettisesti tekemään Merihaan palvelimen päivityksen. Rauski jäi eläkkeelle, remmiin astui Muksuluuri.
Pienten palomuurisekoilujen jälkeen härveli alkoi toimia kuten pitikin. Huoneessani räpsyvien ledien määrä väheni huomattavasti, kun taas Merihaan eteinen sai miellyttävän scifistisen ilmeen. Bitte relaxen und watchen die Blinkenlichten.
Yöllä puhuin vielä hetken Kaisan kanssa puhelimessa. Jotenkin onnistuin saamaan siitä enemmänkin pahan kuin hyvän olon.
Tiistai, 8.6. 2004
Päivän nyökkäys klassiselle roolipelaukselle: Vastaantulijoita ryöstämällä niitä rahoja ennenkin on hankittu.
Surrealistisen päivän aloitti artikkeli, joka väitti paavin epäilevän, että George Bush saattaa olla Antikristus. Taas optimistinen tulkinta, joka kuvittelee, että ongelmien alku ja loppu on kuningas George.
Töissä tunnelma ja kohtaamani ongelmat olivat myöskin hitusen merkillisiä; vihamielistä paranoiaa tuntui olevan käyttäjäkunnan parissa liikkeellä tavallista enemmän. Kun pääsin kotiin, alkoi päivän oikeasti omituinen osuus Miken Valomerkki-pelin myötä. Hahmojemme elämä syöksyi entistä syvemmälle hämärän rajamaille, vain muuttuakseen loppua kohti nyrjähtäneeksi road movieksi. Ainakin niiden osalta, jotka pääsivät pakoon pimeyden voimilta...
Terveiden elämäntapojen voittona emme menneet pelin jälkeen baariin.
Keskiviikko, 9.6. 2004
Päivän mahdoton tehtävä: Kätevän graafisen id3-tag-editorin haeskelu Linuxiin
Aloitin aamun niuhottamalla Aurialle. Olen yrittänyt opetella kohtelemaan asiakaspalvelukäskyläisiä ystävällisen asiallisesti ja samalla välittämään tarvittaessa murhaavaa vihaa heidän edustamaansa organisaatiota kohtaan - loppujen lopuksi kun soitan johonkin puljuun valittaakseni, en oikein voi odottaa saavani kiinni henkilöä, joka on oikeasti töppäilystä vastuusta. Enkä tahdo olla inhottava ihmiselle, jonka työ on vain vastata puhelimeen ja joka ei luultavasti voi mitenkään vaikuttaa siihen, miten organisaatio työnsä tekee.
Päivälle melkein suunnitteilla ollut peli peruuntui. Niinpä suuntasin energiani kotiverkon viilailuun ja sain siinä sivussa hitusen pelimateriaalia kirjoitettua. Taika ja Mike kokkasivat, ja sen jälkeen päädyin epähuomiossa katsomaan Zoolanderia. Se oli varmaan typerin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt.
Torstai, 10.6. 2004
Päivän haaste: Seinä
Käsissä ei ollut lainkaan voimaa. Sormien puristuskyvystä ei tarvinnut edes puhua. Tasapaino oli kuin juopolla kirahvilla, mistään ei löytynyt sopivia otteita. Rikkinäisen jalan varpaisiin sattui aivan sieluttomasti.
Mutta sittenkin - minä kiipesin. Kävin Tainan kanssa kiipeilypalatsilla jokseenkin helvetillisen työpäivän jälkeen, ja vaikka esitykseni oli kertakaikkisen säälittävä ja ala-arvoinen, ei vuoden tauon jälkeen oikein voi muuta odottaakaan. Pääasia kuitenkin oli, että pystyin siihen yhä. Jalkaan saattoi hieman sattua, mutta mikään ei kohdistanut varsinaista vääntöä tai rasitusta niille osille kinttuani jotka olivat vioittuneet. Minä kiipesin, ja voisin kiivetä vastakin.
Liikuntaa olin tottavie kaivannutkin. Viimeiset pari päivää olo oli ollut energiaton ja löysä, insipiraatioita mihinkään ei oikein ole ollut, ja yleisesti fiilikset ovat olleet maassa. Nyt voin taas kurottaa korkealle.
Kiipeilyn jälkeen suuntasimme Cosmiciin, jossa meitä odotti absurdein ilta aikoihin. Minulle ja Mikelle tarjottiin pitkäaikaiseen lainaan moottoripyörää, vaikkei meillä ollut edes kortteja sellaiselle. Tietysti jos moinen kulkuväline olisi, voisi kai sen kortinkin ajaa.... jos siinä nyt mitään järkeä olisi.
Cosmicissa puheltiin töistä, maailmanmatkailusta, prätkistä, joensuulaisesta Jokelan baarista sekä ihmissuhteista. Jonkin verran varmaan sivuttiin livepelejäkin. Illan loppua kohti ihmiset alkoivat valua Pikku-Torren baariin jossa oli keikka, mutta baarin ovella itse päätin että vuoteeni oli paljon kutsuvampi vaihtoehto, vaikka se olikin tyhjä.
Perjantai, 11.6. 2004
Päivän urheilu: Kaupunkiakrobatia. Lisää tapoja hankkia murtuneita luita.
Moottoripyörää ei tullut sitten ainakaan tänään hankittua. Työpäivä oli hiton tylsä ja puuduttava, ja jouduin viettämään siitä suuren osan tiskillä, vailla mahdollisuutta keskittyä mihinkään luoviin töihin.
Kotona jatkui Warhammer. Hahmoni ei ollutkaan kuollut, mutta onnistui sen sijaan löytämään suunnattoman mainion sotavasaran ja oli sen vuoksi onnensa kukkuloilla huolimatta siitä, että kaikessa muussa oltiin aivan pohjalla.
Kirjoittelin vielä Warhammerin jälkeen hieman Apocrypha-materiaalia kunnes Kristiina saapui käymään. Turussa järjestettiin taas fantsulivepeli ja monet tavallisista epäillyistä olivat taas saapuneet kaupunkiin mennäkseen pelaamaan. Kristiina oli kuitenkin ainoa, joka oli hakenut sijaa Merihaasta. Saapumisajankohta oli tosi myöhäinen, joten kävimme vain saunassa ja menimme nukkumaan.
Lauantai, 12.6. 2004
Päivän Afrikan tähden lisäsäänntö: Jos pelaajan nappula saapuu samaan paikkaan toisen pelaajan nappulan kanssa, voi jompikumpi yrittää vetää toista turpaan. Tällöin heitetään noppaa; voittaja vie häviäjältä puolet rahoista, tai jos se on jo löytynyt, Afrikan tähden tai hevosenkengän.
Aamusta Mike ja Kristiina suuntasivat Pohjan hoviin, ja minä jäin kirjoittamaan pelimateriaalia sekä säätämään Muksuluuria. Iltapäivän tullen nousin pyörän selkään ja lähdin seikkailemaan Halisen sokkeloihin.
Rikun ikääntymisen kunniaksi järjestetyt bileet olivat pienet mutta hysteeriset. Tärkein ajanviete oli seurapelit, ja näistä hienoin oli klassinen Afrikan tähti. Pienellä roolipelaajien luonteenlaatuun sopivalla sääntömuutoksella saimme pelistä paljon selkäänpuukotuspainotteisemman ja kilpailuhenkisemmän samalla kun tuhosimme siitä melkoisesti perhehenkisyyttä. Kun mantereen rikkauksia ryöstävät kolonistit vielä hakkaavat ja varastavat toisiltaan, saavuutetaan paljon aidompi "valkoinen mies Afrikassa" fiilis. Tai ainakin Hatari meets Benny Hill Show...
Väliajallla kävin pikaisesti katsomassa tyrkyllä olevaa moottoripyörää. Se ei ollut rekisterissä, ja arvioin, että yhteensä laitteen ajokuntoon saamiseen menisi huomattava summa rahaa, enemmän kuin mitä oikeastaan välittäisin moiseen upottaa. Lisäksi Inarikin soitti, ja liittyi siihen sankkaan kuoroon jonka mielestä minä olen moisen laitteen selässä vaaraksi kaikelle. Tuttavapiirini taitaa olla ylivoimaisesti sitä mieltä, ettei minua saa päästää lähelle mitään moottoroitua. Vallan kohoaa kyynel silmään moisen epäluottamuslauseen tähden.
Kun lopulta poistuin Halisista, erehdyin kotona vielä vilkaisemaan työpostejani. Tietenkin otin taas niissä olevia asioita henkilökohtaisesti ja menin pahalle tuulelle. Saa minulle sanoa vaikka miten pahasti jos on aihetta, mutta vittuilu ilman kelvollista syytä kyllä kyrsii. Jos aiotte olla sarkastisia, olkaa sitä jumalauta asioista joista tiedätte jotain.
Sunnuntai, 13.6. 2004
Päivän demokratia: 41% äänioikeutetuista suomalaisista äänesti eurovaaleissa. En siltikään näe mellakoita kaduilla sen enemmistön toimesta, joka päätti käyttää poliittista vaikutusvaltaansa muilla keinoilla.
Singahdin vuoteesta yhdentoista aikoihin polkupyörän selkään, ja painuin Paun luokse Kämppä-livepelin hahmotapaamiseen. Pyöräily kesäilmassa matkamusiikin säestämänä oli riemastuttavaa: olisin mielelläni sotkenut vaikka miten kauas. Onneksi Pau ei asunut ihan keskustassa.
Hahmotapaamisen jälkeen pääsin taas tien päälle kun kävin äänestämässä. Tämän matkan varrella törmäsin Teemuun ja Jonnaan, joiden seuraan menin Cosmiciin demokaattisen velvollisuuteni täytettyäni. Rupattelimme Amber/Avalon-ropekampanjasta jonkin aikaa.
Päiväni kiireinen ohjelma jatkui. Ehdin pikaisesti syödä ja käydä kotona ennenkuin sain taas palata Cosmiciin, Pelegayan kirjoittajatapaamiseen. Tapaamisessa oli paikalla pelinjohdon edustuksen lisäksi vain minä ja Mike. Jonkin verran edistystä kuitenkin saavutettiin.
Loppuillan ohjelmassa vaihtoehtoina olivat Teräsbetonin keikka ja Inari. Näiden yhdistäminen olisi ollut mahdotonta, joten Alaskasta saapunut ystävä meni mistälie Lappeenrannasta tulevan hevimetelin ohitse, vaikka jo toisen keikan missaaminen kyllä kirpaisi.
Puhuimme kaikenlaisesta yöhön saakka. Hienotunteisuuden puutteeni vuoksi käytin paljon aikaa haukkumalla Inarin uutta asuinmaata, tosin enimmäkseen olimme yhtä mieltä inhossamme sitä kohtaan. Nukkumaanmeno venyi taas aivan typerän pitkälle.
Maanantai, 14.6. 2004
Päivän termistö: Märssy, halssi, fokka, röijeli...
Lyhyiden yöunien jälkeinen työpäivä oli harvinaisen inhottava. Uusia trendiviruksia tunki sisään joka rööristä, sain moneen kertaan olla kohtelias tuittuileville ihmisille, ja jouduin jopa kirjoittelemaan menettelytapamuistioita.
Ruokatunnillani asioin Adeptin kanssa tullissa hakemassa Attack Vector -avaruustaistelupeliä sekä hankkimassa kafkalais-dilbertiaanista kokemusta. Ensimmäiseksi koko paikan henkilökunta näytti lähinnä viettävän kahvitaukoa ja pelaavan pasianssia koneillaan, ja odotushuone oli täynnä lähes nukahtaneita asiakkaita. Kun viimein pääsin tiskille hakemaan pakettiani, kohtasin hämmentävää sähläystä. Seuraa karkea ja dramatisoitu transkripti.
Tätä jatkui melko pitkään. Virkailija ei oikein onnistunut vakuuttamaan ketään läsnäolevista pätevyydellään. Päädyin maksamaan parikymmentä euroa tullia ja muita maksuja, koska en suostunut kuuntelemaan pahaa minääni ja antanmaan virkailijalle täysin tuulesta temmattuja lukuja jotka hän jostain syystä tahtoi minulta sen sijaan että olisi esim. itse tarkistanut. Homma vaikutti omituiselta peliltä, jossa selviää voittajana jos on etukäteen lukenut asioiden tulleista ja selvittänyt, miten pääsee halvimmalla.
Jos ei olisi ollut kiire, olisin voinut jäädä kyllä harrastamaan enemmänkin tiukkoja kysymyksiä mm. siitä, pitääkö toisen valtakunnan postikuluistakin oikeasti maksaa arvonlisävero. Mitähän tullilaiset tekisivät, jos vain vastaisin jokaiseen kysymykseen "ei aavistustakaan"? Pitäisivätkö ne paketin itsellään ja käskisivät tulla takaisin sitten kun asia on tiedossa? Onko Suomen tullin asiakkaalla oikeus pysyä vaiti?
(Ja jotta minua ei kuviteltaisi aivan pikkumaiseksi, maksan mieluusti Suuresta Saatanasta tilatusta tavarasta vaikka 50% tulleja. Ei rahanmeno minua lainkaan ärsyttänyt, vaan se, että valtion viranomaisen edustaja tuntui olevan täysin pihalla ja kenen tahansa hunsvotin jymäytettävissä. Me tiukat ja vaikeat byrokraatit saamme vielä huonon maineen moisista säheltäjistä.)
Uninen olo muistutti itsestään kotiin päästyäni, joten lähdin taas pyöräilemään ajaakseni sen tiehensä. Ulkona oli kuitenkin viileähköä ja harmillisen tuulista, joten pyöräilyni jäi lyhyeksi. Sen sijaan piipahdin kirjastossa lainaamassa Patrick O'Brianin Aubrey/Maturin -sarjan kolme ensimmäistä osaa, ja istuin Aurajoen rannalle lukemaan. Auringonpaistetta, klassista musiikkia, merisotakirjallisuutta - taivaallista. Ehkä minulla olisi vielä pitänyt olla piippu. Ja piipussa olisi varmaan pitänyt olla jotain laitonta ja lievästi hallusinogeenistä...
Tiistai, 15.6. 2004
Päivän klassinen kauhuelementti: Lonkero
Yhdeksän tunnin työpäivän paras saavutus oli tajuta, että joskus informaatio on parempi esittää taulukkona kuin tekstinä. Ja tähänkin tarvittiin apua.
Kiipeileminen sen sijaan oli jo paljon, paljon parempaa kuin viime kerralla. Voima tuntuu palaavan melko nopeasti. Olin edelleen vain varjo itsestäni, mutta sentään tekniikka alkoi palautua mieleen enkä väsynyt enää aivan niin nopeasti. Varpaiden kipuunkin alkoi suuremmalta syyltä näyttää kengän kärjessä oleva kolo, joka aiheutti helvetin tuskat hyvin herkästi. Täytyy korjauttaa tossut.
Kiipeämisen jälkeen matkasin suoraan elokuviin. Hellboy oli enimmäkseen tosi makea - en tiedä, oliko sillä ensimmäistäkään oikeaa ansiota, mutta pulp-supersankaritarinaksi se oli oivallinen. Sitä enemmän vituttivat pienet jutut, kuten tympeiden poliisileffaelementtien sotkeminen cthulhistiseen mättöjuhlaan, ja sen, että leffan makein pahis riisuttiin natsiunivormustaan ja ängettiin johonkin pelleninjakostyymiin. Kyllä natsiokkultistin pitää pukeutua arvolleen sopivasti eikä mihinkään saakurin trikoisiin ja kellopeliin.
Keskiviikko, 16.6. 2004
Päivän jumitus: 60 Hz, työkoneen näytön virkistystaajuudessa. Eihän tuollaista voi edes katsella.
Sain työkoneeseen (siihen Windowsia käyttävään) uuden näytönohjaimen, mutta sepä ei toiminutkaan aivan mutkattomasti. Ryhdyin selvittelemään virkistystaajuuteen tullutta pulmaa, ja havaitsin olevani täysin ruosteessa PC-laitteiston säätämisen kanssa. Olenpa taas tottunut liian hyvään.
Warhammer jatkui merellisissä merkeissä. O'Brianin merikirjojen lukeminen oli sentään vähän valmentanut minua merielämään. Hahmoni selvisi taas älyttömästä tilanteesta fate pointien avulla.
Torstai, 17.6. 2004
Päivän onnistuminen: Työkoneen näytönohjain toimii oikein. Juuri kun sain oppaankirjoitusprojektin päätökseen.
Käydessäni viemässä rikkinäisen kiipeilykenkäni postiin jouduin raekuuron yllättämäksi, ja loppupäivän olin likomärkä. Kotiin palattuani olo oli aika flunssainen, enkä tosiaankaan olisi kaivannut sitä nyt.
Taina tuli onneksi käymään ja kokkasi minulle valkosipulipitoista ruokaa. Syötyämme ja puhuttuamme vaikeita ja monimutkaisia jaksoimme lopulta tallustaa Cosmiciin saakka. Siellä viimeviikkoinen älytön ajatus matkasta Jokelan baariin Joensuussa oli edelleen hengissä, vaikka tämän suunnitelman varsinainen pointti ei tullut minulle vieläkään selväksi. Lisäksi pöydässä kiersi Dragonbanen luonnospapereita, joissa oli makeita suunnitelmia. Syntyi myös suunnitelma siitä, mitä voisi tehdä juhannuksena.
Joko ruoka tai Cosmicissa istuminen tuntui nujertaneen flunssani, koska kotiin päästyäni tuntui siltä, että jaksaisin hyvin vielä yhden työpäivän.
Perjantai, 18.6. 2004
Päivän taustatutkimus: Jos on aikeissa pelauttaa tropiikissa, lienee aivan järkevää taustatutkimusta pelata pari tuntia trooppiselle saarelle sijoittuvaa räiskintäpeliä. Varmasti hyödyllisempää kuin käyttää aikaansa esimerkiksi kirjoittamalla pelimateriaalia.
Flunssan merkkejä ei aamulla enää ollut, joten lähdin tehokkaasti kevätkauteni viimeiseen aamupäivystykseen. Postieni joukosta löytyi kritiikkiä ja parannusehdotuksia jokavuotisesta vaihto-opiskelijoille pidettävästä luennostani. Eräs näistä parannusehdotuksista oli ideana mainio, mutta sai minut silti vastustajakseen. Vaihtareille kaivattiin nimittäin kurssia atk-palveluista, ja arvelin tietäväni, kenen pidettäväksi tämä kurssi tulisi jos sellainen järjestettäisiin.
Nythän on niin, että opetus ei todellakaan ole minun juttuni. Itse asiassa viimeisen parin vuoden aikana olen vähitellen tullut siihen tulokseen, etten oikeasti ole siinä alkuunkaan niin hyvä kuin joskus kuvittelin olevani, ja että en oikeasti pidä siitä lainkaan. Minua inhottaa yrittää sovittaa esiintymistahtiani minkään ryhmän mukaan, ja olen taipuvainen selittämään asioita niin, että toivottomimmat ja hitaimmat putoavat kyydistä. Akateemisessa opetuksessa tämän kuvittelisi olevan ihan hyväksyttävä pedagoginen ratkaisu, mutta tuskin käytännönläheisellä kurssilla atk-järjestelmien käytöstä.
Kurssi pitäisi pitää englanniksi, mutta kurssilaisista suuri osa ei oikeastaan englantia edes osaa kovin hyvin. Enkä jaksaisi olla sosiaalinen ja pirteä niinä monena päivänä, joina opetusta kuitenkin olisi. Lisäksi, tästä tulisi varmasti paha tapa: jos kurssi pidettäisiin tänä vuonna, se pidettäisiin varmasti myös ensi vuonna, ja niin edelleen, maailmanloppuun saakka.
Suurin yksittäinen vitutuksen aihe varmaan on kuitenkin se, että joka vuosi kirjoitan 30-sivuisen oppaan yliopiston atk-palveluista, suomeksi ja englanniksi. Oppaassa kerrotaan kaikki mitä on tarpeen tietää. Se ei ole edes kauhean huono eikä välttämättä vaikeaselkoinenkaan. Se jaetaan jokaiselle vaihto-opiskelijalle. Lukeeko opasta kukaan? Ilmeisestikään ei. Paremmin tiedot menevät perille, jos joku käyttää aikaansa kaatamalla sitä näiden perkeleen korkeakouluopiskelijoiden päähän. Kurssin idea olisi siis kertoa mitä opasvihossa lukee kaikille niille laiskoille paskoille, jotka eivät jaksaneet lukea opasta, tai edes käyttää sitä lähdeteoksena.
Palautin tasapainoa pelaamalla Far Cryn demoa. Peli oli kyllä hämmästyttävän kaunis, ja pitäisi varmaan hankkia jostain pelattavaksi.
Töiden jälkeen havaitsin, että flunssainen olo yritti palata. Kokkasin Taikan kanssa kermaista kasvispataa, joka haihdutti pahimman olon, ja sitten istuuduimme Teemun kanssa pohjustamaan Amber/Avalon-roolipelikampanjaa. Kampanjan alkutilanne toi mieleen kaikuja eräästä vuosien takaisesta Alainia-seikkailusta, paitsi että nykyiset hahmomme ovat oikeasti huomattavasti pätevämpiä.
Lauantai, 19.6. 2004
Päivän seikkailijan selviytymisvinkki: Jos kaikki tarustot viittaavat sinuun "pimeyden olentona" tai "Saatanan sikiönä", älä mene kastautumaan minkään uskontokunnan pyhään virtaan.
Nousin aamukymmenen aikoihin, ja aloin kirjoittaa peliä. Minulla oli vain hyvin epämääräisiä ideoita siitä, mitä pelissä tulisi tapahtumaan, mutta arvioin, että kolme tuntia oli aivan riittävästi aikaa moukaroida niistä oikea pelin runko.
Olin melko oikeassa. Black Apocryphassa pelattu lomamatka Intiaan oli enimmäkseen onnistunut peli, vaikka hetkittäin sen rytmi olikin heikko. Mutta rytmi ei ollut kokonaan minun päätettävissäni.
Flunssa vaivasi minua hieman, mutta pelin ajaksi unohdin sen lähes täysin. Jos saisin jatkuvasti pelauttaa, en varmaan olisi koskaan sairas.
Sunnuntai, 20.6. 2004
Päivän salaliitto: Bohemian Grove - palvokaa suurta pöllöä
Useimmiten roolipelit ovat minulle positiivisen energian lähde. Tänään ne onnistuivat taas olemaan ihan muuta. Pelasin Warhammerissa jo toisen hahmoni ulos kampanjasta, tällä kertaa täysin eri syistä ja eri merkeissä kuin aiemmin mutta kokemus oli silti ikävä ja turhauttava. Koin epäonnistuneeni, monellakin tavalla.
Pelikokemuksen liäsksi sain ahdistusta työasioista, tekemättömistä "vapaaehtoishommista", raha-asioista, ihmissuhteista ja flunssasta. Miltei ainoa valopilkku tuli sähköpostissa, jossa kerrottiin että korjattu kiipeilykenkäni on tulossa alkuviikosta takaisin. Sentään siis pääsen jossain vaiheessa seinälle purkamaan pahaa oloani.
Maanantai, 21.6. 2004
Päivän uutinen: Maailman ensimmäinen yksityinen avaruuslento onnistui. Luulempa että jopa kaltaiseni kommunisti joutuu hurraamaan tälle.
Työpäivä lunasti mainiosti eilisen ahdistuksista ainakin työ- ja raha-asioihin (tai no, asuntoon) liittyvän ahdingon. Jouduin toimimaan lomasijaisena käyttäjätunnusihmisellemme, ja kun minulla ei ollut tähän liittyviin tehtäviin rutiinia, jouduin olemaan jähmeän byrokraattinen. Saan varmaan pian ansaitusti kaikkien tunnuspalveluja tarvitsevien vihat päälleni.
Asuntoon liittyvät ongelmat olivat ahdistavampia. Oli mahdollista, että lähimenneisyydessä lähti liikkeelle tapahtumaketju joka saattaisi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että Merihaassa ei olisi enää varaa asua. Tai ehkä tämä on vain pessimistinen ja neuroottinen tulkinta asiasta. Yritin tänään omalla tahollani kamppailla tätä vastaan, mutta en tiedä menestyinkö. Ja asia on, inhottavaa kyllä, poissa minun käsistäni. Siitä ei varmaan sitten pitäisi huolehtia, mutta enhän minä sellaista taitoa osaa.
Rentouduin lukemalla lisää Patrick O'Briania. Sarjan toinen osa oli aika raskas ja ikävä, mutta kolmas osa toi taas mukaan kunnolla merellistä sense of wonderia.
Tiistai, 22.6. 2004
Päivän liikuntamuoto: Kävely
Polkupyöräkorjaamo ei ollut vielä auki puoli yhdeksältä, joten jätin pyöräni sen eteen, piilotin avaimen satulan alle ja soitin myöhemmin huoltoliikkeeseen antaakseni korjausohjeet. Viimeisen puolentoista vuoden aikana ratsuni oli kokenut kovia, enkä oikein uskaltanut enää ajaa sillä ilman perusteellista huoltoa.
Töissä kävi yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi niellä sarkastisia vastauksia käyttäjäparkojen esittämiin kysymyksiin. Seitsemän päivää lomaan. Mahtaakohan ystävällinen pintasilaukseni kestää niin kauan? Kotiin lähtiessäni olin hapan ja pahantuulinen, ja lähdin kävelemään postiin nurjamielisen hevimetelin säestämänä. Hain korjauksesta tulleen kiipeilytossun, ja sitten menin jokirantaan jatkamaan merikirjallisuuden lukemista.
Klassinen musiikki ja Napoleonin sodat paransivat mielialani hämmästyttävän nopeasti. Kävin kirjastossa, ja poimin 20-osaisen kirjasarjan neljännen osan englanninkielisen version. Nyt kun olin jo alkanut ymmärtää kaikki käsittämättömät meritermit suomeksi, voisin yhtä hyvin alkaa lukea niitä englanniksi.
Keskiviikko, 23.6. 2004
Päivän tunnetila: Hitaasti kasvava raivo
Samalla kun ahertelin ehkä tämän kuun vilkkaimman työpäivän parissa sain odottamattomalta taholta yliopiston palkkapolitiikasta vihjeen, joka teki minut vihaisemmaksi kuin aikoihin. Pitänee selvittää pitääkö väite paikkansa; jos pitää, enkä saa asiaan korjausta harvinaisen nopeasti, alan varmaan katsella uutta duunia. Joitain asioita ei vaan voi ottaa kuin loukkauksena.
Pahantuulisuus piti minut käynnissä työpäivän loppuun saakka, eikä edes polkupyörän ällistyttävän nopea palaaminen korjaamolta auttanut fiiliksiäni. Aloin purkaa frustraatioitani Far Cryn parissa. Pelissä on turhauttavat ja rasittavat puolensa, mutta hyvissä osissa on menoa niin että hirvittää. Näytin pikselipalkkasotureille kuka on viidakon herra melkein puoleenyöhön saakka.
Taisteleminen leikkisotilaiden kanssa ei tietenkään rauhoittanut minua, vaan päinvastoin. Halusin tapella jonkin oikean olennon kanssa, mieluiten muutaman yliopiston päättäjän. Mutta tämän mahdollisuuden toteuttamiseen kuluisi vielä jonkin aikaa. Piti tehdä taustatutkimusta ennenkuin alkaisin riehua.
Nukkumaanmenosta ei meinannut tulla mitään. Tunnin verran kieputtuani ympäriinsä petissä päätin soittaa Taikalle pyytääkseni psykologin palveluja. Taika kutsui minut luokseen, kuunteli vaahtoamistani ja tarjoili minulle teetä, ymmärrystä sekä konkreettisia toimintaehdotuksia. Näiden avulla paha tuuleni vähitellen hiipui, ja väsymys tuli sen tilalle. Jäin Taikan luo nukkumaan.
Torstai, 24.6. 2004
Päivän supersankari: The USA Patriot Act. Näin PS238:ssa
Näin unia Kaisasta, ja heräsin aamulla hurjan ikävän vallassa. Eilisillan happamuudesta oli jäljellä vain turtunut olo, kaikki tappelunhalu oli valunut pois minusta, ja meinasin viitata kintaalla töihin menemiselle.
Varsin hitaan työpäivän jälkeen pääsin taas Tainan kanssa kiipeilemään. Korjatun tossun ansiosta varpaisiinkaan ei enää sattunut, joten kiipesin kuten ihan oikea ihminen enkä kuten rampa. Tosin toisen kengän vetoketju päätti hajota jossain vaiheessa, mutta se on pikkujuttu ja äkkiä korjattu.
Juhannuksesta huolimatta Cosmicissa oli jonkin verran ihmisiä. Merirosvomeikkaus ja kysymyspelit eivät hirveän kauan kuitenkaan jaksaneet pitää kiinnostusta yllä, joten lähdin jatkamaan Far Cryn pelaamista.
Juhannusaatto, 25.6. 2004
Päivän sitaatti: "Kamalla pääsee rahattomien aikojen yli paremmin kuin rahalla kamattomien aikojen." Vai oliko se sittenkin vastoinpäin?
Yhdentoista maissa lähdin Taikan kanssa ostamaan viinaa ja ruokaa. Juhannuksen kunniaksi me olimme aikeissa lähteä Miken vanhempien talolle, ja olimme kai aiemmin päättäneet, että vietämme perisuomalaisen keskikesän juhlan juomalla, häiriköimällä ja luultavasti hukkumalla. Ostimme älyttömän määrän safkaa, riittävästi alkoholia meidän höyhensarjalaisten kaatamiseen, ja pummimme auton Hannulta. Sitten hankkiuduimme Naantailiin.
Juhannus puolusti edelleen asemaansa juhlana josta en koskaan oikein saa otetta. Tässä vuodessa oli hieman yritystä, muttei ihan tarpeeksi. Miken luona ei ollut valtaisaa väentungosta vaan pieni joukko tuttuja, puuha oli grillaamista, saunomista, uima-altaassa polskimista ja seurapelien pelaamista. Ruoka oli erinomaista, ja jopa ironiseksi kalkkunakokemukseksi suunnitellut tofumakkarat sinapilla, vodkalla ja herkkusienisalaatilla maistuivat aika hyviltä. Festaritunnelmaa hakevassa makeover-sessiossa Taika leikkeli hiuksistani pois enimmät kuivat latvat. Ehdotin, että me voisimme myös alkaa tehdä tatuointeja ja lävistyksiä ihmisille, mutta jostain syystä kukaan ei juuri sillä hetkellä tuntunut tarvitsevan bodyartia.
Yritin juoda Leijona-vodkaa ja kermalikööriä riittävän sankarillisia määriä, mutta nähtävästi alkoholi isoissa määrissä aiheuttaa minussa ainoastaan väsymystä. Ilmeisin humalaa muistuttava reaktio oli Chez Gothin pelaamisesta syntynyt hirmuinen kaipuu Kaisan Cliché-peliin. Lähetin Kaisalle jopa tekstiviestin, jossa manguin Chez Geek -korttipelin inspiroimalle ropekampanjalle goottikommuuniin sijoittuvaa jatko-osaa.
Kun tarot-kortit kaivettiin esiin, väsymys voitti. Kömmin nukkumaan, ja juuri ennen nukahtamista sain JD:ltä viestin, jonka mukaan kotiverkon palvelimemme ei enää suostunut käynnistymään.
Juhannuspäivä, 26.6. 2004
Päivän harminaihe: Hajonnut palvelin
Juhlijat heräilivät vähitellen, ja olin tavoilleni uskollisena ensimmäisenä jalkeilla. Asunnossa ei ollut toimivaa tietokonetta, mutta onneksi uima-allas sentään löytyi, joten suunnattomaan tylsyyteen en vajonnut.
En ollut onnistunut taaskaan hankkimaan itselleni krapulaa, ja sama kurja kohtalo oli tullut myös Taikan osaksi. Mitähän Pommacia meille oltiin oikein jellonaviinana myyty? Syötyämme ja juotuamme aamiaista Aleksi ajoi minut, Taikan ja Hannan takaisin Turkuun. Suunnitelmissa oli alunperin vielä illanistuntaa ja ylijääneiden ruoka-ainesten keittelyä Merihaassa.
Kotiini päästessäni yritin näppärällä ranneliikkeellä herättää Muksuluurin takaisin eloon. En onnistunut. Yritin seuraavaksi otsan rypistämistä, tuhahtelua ja pikkusäätöjä. Sama tulos. Yhtäkkiä triviaaliksi kuvittelemani tietokonevika oli paisunut aivan oikeaksi ongelmaksi, eikä meillä ollut asunnossa palvelinta.
Viritin varalaitteen huolehtimaan verkkoyhteyksistämme, ja aloin sitten purkaa oikuttelevaa konetta alkutekijöihinsä. Ilmeisesti joko prosessori tai emolevy oli rikki. Voi saatana.
Onneksi illan sosiaalinen ohjelma peruttiin, koska hajoavat tietokoneet tekevät minusta aina täysin sosiaalikelvottoman. Totesin, etten tänään saisi varaosia koneeseen mistään, joten jatkoin viidakkosodankäynnin pelaamista työkoneellani.
Sunnuntai, 27.6. 2004
Päivän sitaatti: "Call me a conspiracy theorist if you like, so long as you call yourself a coincidence theorist." (John Judge, ilmeisesti)
Ilman varaosia Muksuluurin korjaaminen oli lähes mahdotonta, joten käytin päivän uppoutumalla salaliittoanalyysiin, uutisiin ja tietokonepeleihin. Lueskelin paljon Mooren Fahrenheit 9/11:stä, ja harmittelin etten pääsisi näkemään sitä vielä pariin viikkoon. Vielä enemmn kyllä harmitti, että leffa ilmeisesti kärsi samoista vioista kuin Bowling for Columbinekin. On raivostuttavaa, että näkyvin sodan vastainen poleemikko on Mooren tapainen faktoja vääristelevä ja objektiivisuuteen pyrkimätön nuija.
Ihmiset Yhdysvalloissa ovat ilmeisen innokkaasti kerääntyneet Mooren ympärille. Tämä tarkoittanee, että sielläkin kansan syvissä riveissä elää halu vastarintaan. Pelkään vaan, että se menee hukkaan kun yhden vääristellyn maailmankuvan tilalle otetaan toinen - ja Moorekin uskoo, että Bush lähipiireineen on ongelman todellinen ydin.
Minä en enää jaksa edes uskoa lokakuun yllätykseen, koska se tuntuu jotenkin liian optimistiselta. Sen aitouteen ei Yhdysvalloissakaan uskoisi kuin maan hölmöin prosentti. Huomaan odottavani synkempää vaihtoehtoa: näennäistä vallanvaihtoa ja muka-syyllisten tuomitsemista. Business as usual.
Maanantai, 28.6. 2004
Päivän riemun ja ilon aihe: Kaisa
Lähdin työstä aikaisin. Hannu lainasi minulle autoaan, joten minun ja JD:n ei tarvinnut ottaa bussia mennessämme Kaisaa vastaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle. En ollut ajanut autoa onnettomuuteni jälkeen, mutta yleistä ruosteisuutta lukuunottamatta ongelmia ei oikein ollut. Matkaan lähtiessämme saimme tekstiviesteinä viimeisiä tilanneraportteja Prahasta, jossa lento oli myöhässä ja matkustajia pidettiin peritsekkiläiseen tapaan pimennossa.
Kiepautimme Helsingin ja sarjakuvaliikkeen kautta (sekä teimme pari ylimääräistä mutkaa hukassa olevan suunnistustaitoni ansiosta), ja olimme lentokentällä minuutilleen Kaisan koneen laskeutuessa.
...
Rakas kissa on taas maassa. Minulla on ollut häntä aivan älyttömän ikävä. Tiedän, että varmaan pian palaamme arkirutiineihimme, ja alamme sättiä toisiamme, olla toisillemme inhottavia pikkuasioista ja riidellä tarpeettomasti. Jossain vaiheessa meidän pitää varmaan käydä pitkä ja hankala ihmissuhdekeskustelu, ja pohtia tarkemmin, onko meistä toisillemme mitään muuta kuin haittaa. Mutta juuri nyt kaikella tuolla ei ole mitään väliä. Juuri nyt riittää aivan hyvin, että Kaisa on paikalla ja saan puhua hänen kanssaan ja pitää häntä sylissä.
Tiistai, 29.6. 2004
Päivän sitaatti: "I'm willing to say most of the things I do are horribly wrong, but they amuse me."
Työpäivä kasvatti minussa suurta vihaa käyttäjätunnusten tekemistä kohtaan. Kun pääsin viimein kotiin, jossa ei ollut ketään, totesin ajatuksen Muksuluurin uuden emolevyn metsästämisestä houkuttelevan minua harvinaisen vähän, ja lähdin sen sijaan pyöräilemään. Kunnostettu polkupyörä, iPod ja aurinkoinen kesäpäivä olivat aivan erinomainen yhdistelmä. Kävin kokeilemassa sormella Uittamon veden lämpötilaa. Tuntui aika kylmältä. Epäilemättä alan silti kohta juosta siellä uimassa.
Lenkiltäni palasin merikirjojen pariin. Samalla kävin Kaisan kanssa ihmissuhdekeskustelun alkua. Muistin taas minkä vuoksi vuoden alussa olin ollut sitä mieltä, että yksinäisyys olisi minulle oikein tervetullut olotila, mutta nyt siihen sekoittui myös tieto siitä, että yksinäisyys oli raskasta, synkkää ja kurjaa. Mitenkähän päin tässä nyt oikein olisi?
Huolimatta näennäisen ikävistä keskustelunaiheista juttelumme ja siihen liittyvä tuttu molemminpuolinen julmuus ja ilkeily jättivät minulle varsin hilpeän fiiliksen. Elämäni on taas kuin Something Positive.
Keskiviikko, 30.6. 2004
Päivän opetus: Näkymättömyys ei ole hyvä puolustautumisstrategia
Teemu oli saapunut Turkuun aloittaakseen Amber/Avalon -pelauttamisen minulle ja Taikalle. Peli pääsi alkamaan melko myöhään, koska ensin meidän piti laittaa ruokaa ja puhua livepeleihin liittyvistä projekteista.
Olin taas hieman huolissani Benedictin saappaisiin hyppäämisestä, tosin en siinä kolossaalisessa määrin kuin livepelissä. Huoleni oli aika aiheetonta. Teemu väitti pelinjohtajana olevansa ruosteessa, mutta silti peli eteni reippaasti ja jatkui myöhään. Amberin asemestari toimi kuten kirjoissa: hän oli metsän kovin eläin, mutta hänellä oli jatkuvasti kirotun huono tuuri. Jos olisimme käyttäneet sääntöinä Amber Dicelessiä eikä GURPS-varianttia, ei tunnelma olisi varmasti ollut yhtä jännittävä.
Peli päättyi vasta puolenyön jälkeen. Sen jälkeen Teemu, Kaisa ja Mike alkoivat vielä katsella Dracula-elokuvaa, ja vaikka olisin tahtonut liittyä seuraan, huomenna uhkaava työpäivä ajoi petiin.