Maaliskuu 2004: Ilman elämää
Maanantai, 1.3. 2004
Päivän tila: Aikaansaamattomuus
Maanantai kävi päälle kuin päänsärky. Päivä töissä olisi ollut riittävän kuluttava ilman viimeisintä 15 minuutin kuuluisuuttaan metsästävää virustakin. Kotona olin harvinaisen väsynyt lyhyiden yöunien ja edestakaisin sinkoilun jälkeen, joten sain aikaan harvinaisen vähän mitään produktiivista. Beyond Role and Play -kirjasta sentään löytyi hyviä oivalluksia.
Tiistai, 2.3. 2004
Päivän pähkinä: Leffannimiaakkoset - kiitoksia vaan Oravalle tästäkin ajanhaaskauksesta. Tällä hetkellä ekalla sivulla 19 keksitty, tokalla 11 ja kolmannella 4.
Visaiset ongelmat tietokoneiden parissa eivät minua haittaa. Mutta yksinkertaiset ongelmat, jotka esitetään niin epäselvästi, ettei niistä enää saa mitään tolkkua, ajavat minut hulluuden partaalle. Olisiko liikaa toivottu, että ihmiset ns. palveluhenkilölle kirjoittaessaan opettelevat käyttämään kieltä jolla asioivat (tässä tapauksessa suomea, joka sattuu olemaan myös asioijan äidinkieli)? Vaikkapa siten, että he kykenisivät muodostamaan koherentteja lauseita - siis sellaisia, jossa ajatus säilyy lauseen alusta loppuun samana? Ja ehkä jopa erottamaan useat mahdollisesti esiin tulevat asiat toisistaan siten, että ne muodostavat kappaleita?
En voi kuin hakata päätäni pöytään. Joka päivä työssäni näen kyllä yhteydenottoja, jotka tekisi mieli palauttaa punakynän sivallusten sävyttämänä (ja kun tämä tulee minun kaltaiseltani kielivammaiselta voinette olettaa, että kyseessä ei ole mikään yksinkertainen pilkkuvirhe), mutta tänään eteen tipahti tekstiä, jossa vaan ei oikeasti ollut päätä eikä häntää. Mikä parasta, kysyjä vielä ihmetteli, miksi emme vastaa hänelle ripeästi. Käytin monta minuuttia elämästäni miettien kohteliasta tapaa sanoa "vastauksemme tulee sitä nopeammin, mitä paremmin käsitämme mitä ihmettä oikein tarkoitat".
Kävin lounaalla Tainan kanssa. Olisin kaivannut jotakuta jolle selittää elämäni viime aikojen omituisuuksia, mutta eihän sellaista ehdi ruokatunnin aikana tehdä. Fiksumpi ihminen oivaltaisi, että olisi ehkä hyvä idea ihan oikeasti joskus ottaa yhteyttä muihin ihmisiin... mutta se on kauhean vaikeaa. En ole koskaan oikein osannut pyytää ketään seuraani jos esityslistalla on vain "minä, kokemukseni ja ongelmani". Hieman outoa sinänsä, koska muuten kyllä olen itsekeskeinen ja kykenevä jauhamaan omista murheistani loputtomasti.
Solmukohdan aikoihin kuvittelin, että sosiaaliset taitoni eivät olleetkaan täysin kadonneet, mutta nyt ne tuntuvat taas piiloutuneen jonnekin. Onnetonta. Onneksi illalla oli Warhammeria, joten en jäänyt vatvomaan näitä ajatuksia.
Keskiviikkkoaamu, 3.3. 2004
Ajankohdan Chez Geek -kortti: Garbage Truck
Kerrankin menin ajoissa nukkumaan ollakseni seuraavana aamuna virkeämpi kuin noin kymmenenä edellisenä. Mutta lepo ei ollut korteissani. Vähän ennen viittä tajusin olevani hereillä, ja pian oivalsin syynkin: upeasti kaikuvalta takapihaltamme kuului jumalaton möykkä. Mitä ilmeisimmin joku ajoi pillurallia pienellä lumenluontitraktorilla. Tällä tarkoitan sitä, että möly vain jatkui jatkumistaan, ja tuntui voimistuvan ja vaimenevan tasaisesti.
Puoli tuntia traktorin melua kuunneltuani nousin jalkeille ja katsoin ikkunasta, oliko pihalla todellakin niin valtavasti lunta että tällainen ikuisuuden kestävä operaatio oli tarpeen. Eipä tietenkään, mutta hoidettuaan lumet traktorinkuljettaja yritti ajaa leluaan pois pihalta kadulle johtavaa ramppia myöten. Ramppi oli ilmeisesti liian liukas tai jyrkkä tai molempia, joten traktori valui aina takaisin alas pihalle. Niinpä kuljettaja peruutti pihan toiseen päähän - tarkalleen ikkunani alle - otti hurjasti vauhtia, ja yritti uudestaan. Ja uudestaan. Ainakin kaksi-vitun-kymmentä kertaa.
Insanity is doing the same thing over and over again, and expecting different results. Kun tämä työn sankari viimein luovutti ja jätti traktorinsa pihan nurkkaan, olin istunut puoli tuntia keittiössä seikkailemassa webissä, mutta olin edelleen kuolemanväsynyt. Vaikka tiesin, että olen tekemässä tyhmyyden, menin takaisin nukkumaan.
Tyhmyyteni laajuus valkeni minulle paria tuntia myöhemmin, kun sama melu alkoi uudelleen. Syykin oli sama: pikkuinen lumitraktori siellä puski urheasti ylämäkeen ja pääsi melkein perille ennenkuin veto tai kitka loppuivat, ja oli pakko rullata takaisin alas. Mutta ehkä seuraavalla yrityksellä - tai sitä seuraavalla...
Tällaisina hetkinä toivoisin, että Hane asuisi vielä Merihaassa. Hän kun olisi kyennyt artikuloimaan tilanteen aiheuttaman typertyneen raivon niin paljon minua paremmin.
Kun lähdin tuntia myöhemmin töihin, traktori istui yhä pihan nurkassa, epäilemättä keräämässä voimia seuraavaan yritykseen. Hetken harkitsin verellä kirjoitetun vihaviestin jättämistä sen etulasiin, mutta oli liian kylmä ja olin liian väsynyt ja töissäkin olisi pitänyt olla jo aikaa sitten.
Keskiviikko, 3.3. 2004
Päivän repliikki: "The hunt! The glorious HUNT!"
Lisää viruksia, lisää epäkoherentteja käyttäjiä, ja uutena bonuksena tälle viikolle myös epädiplomaattiset käyttäjät. Viisaana ihmisenä minun pitäisi tietää, että jos minulle aletaan karjua puhelimessa, kannattaa ensimmäiseksi leikata sarkasmi pois omasta puheestani. Ehkä joskus vielä noudatankin tuota ohjenuoraa.
Töiden päätyttyä jäin vielä työhuoneeseen pelaamaan Serious Samia, jonka Adept ja Suvi olivat minulle lähettäneet. Satamääräisten monsujen lahtaaminen oli kyllä aivan viihdyttävää, muttei kovin syvällistä. Ehkä tätä pitäisi pelata joukkuepelinä.
Haulikkohippa viritti minut kuitenkin sopivaan mielentilaan jatkamaan kuuluisan ääninäyttelijän uraani. Shadoesword oli innostunut taas tekemään jatkoa Great Hunt -modiinsa, ja olin saanut häneltä uuden liudan Kravenin repliikkejä joita karjahdella. Ääntely oli hauskaa, kuten aina. Jos olisin aktiivisempi, etsisin varmaan lisääkin ääninäyttelykeikkoja.
Torstai, 4.3. 2004
Päivän ärtymys: Miksi ihmiset toistuvasti kuvittelevat, että olen opiskellut tietojenkäsittelyä? Eikö teoreettinen filosofia paista päälle?
Töissä leffannimiaakkostesti oli vallannut monien ihmisten päät, ja pitkin päivää ircissä sinkoili ideoita, vihjeitä ja ilkkumisia kun tyhjiä paikkoja täytettiin obsessiivisesti. Saimme varmaan aikaan ennätysmäärän tekstiä turhalla jauhantakanavallamme.
Töiden jälkeen painelin mitattavaksi. Olin palkannut Annan tekemään minulle Benedictin vaatekerran, ja operaatio alkoi tänään. Mittaamisen jälkeen menin suoraan Cosmiciin kirjoittelemaan pelimateriaalia, ja katsoin kuinka kahvila vähitellen täyttyi...
... ja täyttyi, ja täyttyi. Jostain syystä paikalla oli enemmän larppaajia kuin koskaan, ja me täytimme koko kahvilan etuosan. Hämmentävää, vakiopaikkamme alkaa käydä meille pieneksi.
Palasin Cosmicista kymmeneksi, aikeenani jatkaa pelin kirjoittamista. Sen sijaan erehdyin vilkaisemaan ircistä, oliko ketään siellä. Päädyin lukemaan kuusi tuntia lokia leffannimiaakkospelistä, ja kampaamaan sieltä epämääräisiä vihjeitä joiden avulla täydensin omaa luetteloani. Jäin vielä metsästämään puuttuvia palasia muiden myöhään valvojien kanssa. Kun väsymys tai järki voitti minut kello yhdeltä, enää kaksi aakkosta toiselta sivulta oli nimeämättä.
Perjantai, 5.3. 2004
Päivän outo vertaus: "Mä en pidä postmodernismista vähän samalla tavalla kun mä en pidä käsiaseista. Molemmat tarjoaa typerille ihmisille helpon keinon aiheuttaa kauheasti vahinkoa."
Varatessani tänään lippuja Prahaan sain äkillisen valaistumiskokemuksen tämänhetkisestä suhtautumisestani rahaan. Siitä alkaen kun siirryimme käyttämään EU:n virallista leikkirahaa, on palkkani ollut samaa suuruusluokkaa kuin opintotuki kituutusajoiltani. Vuokranikin liikkuu samoissa lukemissa kun summa, jota kauan sitten maksoin oululaisesta solukopistani. Niinpä olen nähtävästi luisunut ajattelemaan euroja kuten joskus markkoja, enkä silloinkaan oikein jaksanut kantaa huolta muutamasta satasesta.
Sain siis lentoliput varattua. Kolmen viikon kuluttua sinkoan ei-niin-kauas etelään. Matkatoimistossa käynti sai minut taas miettimään, pitäisikö matkustaa enemmän. Surullinen tosiseikka taitaa kuitenkin olla, että nautin liikaa kotoisista mukavuuksista, jatkuvasta verkkoyhteyksistä, tuttujen ihmisten seurasta ja huomattavasta huolettomuudesta jolla voin arkielämääni suhtautua. Jos olisin parempi tutustumaan ihmisiin, ja yleisesti vähemmän neuroottinen, minusta tulisi parempi matkustelija.
Tähän tietysti vaikuttaa sekin, että haluan yleensä syyn olla jossakin - minun on vaikea nauttia pelkästä hengaamisesta. Jos menen jonnekin, toivon että minulla on siellä jotain kiintoisaa puuhaa. Nähtävyyksien katseleminen ei oikein sovi minulle.
Kotona aloin lukea Jarilta lainaamaani Michael Mooren "Dude, Where's My Country" -kirjaa. Se oli viihdyttävä, vähän samalla tavalla kuin Onion on viihdyttävä, ja siinä on muutamia hyviä pointteja. Siltikin hirvittää ajatella, että koska osassa kirjaa on lähdeviitteitä ja tutkitun näköisiä juttuja, joku ottaa tämän kimpun propagandaa ja retoriikkaa tosissaan. Moore käy kyllä Yhdysvaltain valtajuntan kimppuun näiden omilla aseilla - mutta kun nämä aseet ovat toisto ja verbaaliset silmänkääntötemput, ei lopputulos oikein innosta.
Moorea lukiessani mieleen tuli voimakkaimmin Rush Limbaughin kirja "The Way Things Ought To Be". Moorehan on selvästi Rushin peilikuva.
Lauantai, 6.3. 2004
Päivän musiikki: Jukka Poika ja Kompostikopla
Traveller oli tahdiltaan vaihtelevaa mutta teemoiltaan kiinnostavaa, ja sisälsi pari oikeasti hyytävääkin hetkeä. Se sai minut myös lainaamaan Greg Bearin Darwin's Radion, koska sain ymmärryksen että muutama pelissä ollut idea oli käyty siinä läpi tarkemmin. En ole aiemmin suuremmin Bearin tekstistä pitänyt, mutta ehkä sille voisi antaa toisen tilaisuuden.
Sunnuntai, 7.3. 2004
Päivän sitaatti: "Me oltiin menossa Nastolaan, ja sulla oli kalsarit päässä tai jotain." Sitaatti ei ole tarkalleen oikein muistettu, mutta eipä kyllä sen lausuneella Tommillakaan kaikki muistikuvat aivan kohdallaan olleet.
Vihdoin ja viimein aivan oikean pitkän yöunen jälkeen taivalsin Halisiin Kololle Sadun ja Rikun luo juttelemaan Black Apocrypha -hahmojen sielunelämästä. Omien pelieni ollessa kyseessä tällaiset oheistapahtumat saavat minut aina kokemaan hienoista syyllisyyttä siitä, etten ole pelinjohtajana tehnyt velvollisuuksiani riittävän hyvin, mutta luultavasti tämä on vain yksi neuroottinen luonteenpiirre lisää. Juttelu oli kuitenkin aika produktiivisen tuntuista.
Kotiin palattuani aloin toden teolla syventyä Darwin's Radioon, ja riemukseni havaitsin sen mukaansatempaavaksi sekä pelottavaksi, muttei onneksi samalla kosmisen musertavalla tavalla kuin Baxterin Manifold-trilogia. Panin hyytävää musiikkia soimaan taustalle, käperryin vuoteeseni lukemaan, ja nautin olostani.
Maanantai, 8.3. 2004
Päivän kuittaus: "Sun kaveri on ihan vitun tyhmä, hanki uusi." En todellakaan tajua, minkä vuoksi tuo kommentti sai minut nauramaan ääneen.
Kun oli tylsää ja huoneen siivoaminen alkoi vaikuttaa kiinnostavalta tekemiseltä, otin käyttöön epätoivoiset keinot ja hyppäsin lukemaan suomihiphop.com:in foorumeja. Muutaman kuukauden takainen lintuarvostuskeskustelu oli jo aiemmin saanut minut vakuuttumaan siitä, että täältä löytyi hienoa tavaraa, ja oikeassa olinkin.
Kuvittelen mielelläni, että minulla on laaja musiikkimaku, mutta totuushan on, että hiphop on yksi niistä monista tyyleistä joihin en ole vaan päässyt sisälle (tosin edelleen pidän vanhasta räpistä 90-luvun alusta, mutta en tiedä lasketaanko se). Tulevaisuudessani on kuitenkin pelaajahahmo joka on hoppari, joten jonkinlaista ymmärrystä musiikista ja skenestä olisi tarpeen hankkia.
En tiedä löytyikö ymmärrystä, mutta hämmentävän korkeatasoista ja liekityssotaan sortumatonta keskustelua kylläkin - tai ehkä vaan osasin valita lukemani säikeet oikein.
Muuten tajusin, että viime päivien aikana olen useita kertoja painanut Cancel-nappia ollessani postaamaisillani eräälle kavereideni ahkerasti käyttämälle keskustelufoorumille kärkeviä ja sapekkaita vastauksia. Tämä huolestutti minua. Ei se, etten lähettänyt näitä viestejä, vaan se, että olen yleensäkään kirjoitellut niitä niin paljon. Huolimatta paskiaisen maineestani en tavallisesti koe halua tietoisesti olla tutuilleni vittumainen ja inhottava. Mikähän minua vaivaa - jokin Kaisan poissaolosta johtuva tappeluvajausko?
Tiistai, 9.3. 2004
Päivän tunnelma: Poissaolevuus
"Tämä on Daren automaattinen puheeseenvastaaja. En ole juuri nyt kotona, mutta jos sinulla on jotain asiaa, kerro se niin automatiikka antaa responssin joka jäljittelee oikean henkilön reaktioita."
Koko päivän minua vaivasi jotenkin distraktoitu tunne. Ikään kuin tahtoisin syventyä ajattelemaan jotakin, mutta en vaan löytänyt hetkeäkään tyhjää aikaa sille - ensin työt ja sitten Warhammer pitivät minut kiireisenä. En oikein osannut keskittyä kumpaankaan, mutta en silti saanut kiinni ajatukseni reunasta. Epätavallisen ärsyttävää. Lähes ainoan selkeyden hetkeni koin yrittäessäni puolustaa eräällä keskustelupalstalla Starship Troopersia oivaltavana demokraattisen yhteiskunnan kritiikkinä sen sijaan että se olisi natsiparodia, ja tässäkin selkeys oli lähinnä sisäistä.
Keskiviikko, 10.3. 2004
Päivän musiikki: Rush - Red Tide
Tänään luin öljystä. En öljystä poliittisena kiistakapulana, vaan öljystä aineena, jota poltetaan energian saamiseksi.
Jotenkin olin onnistunut kaikessa kiireessäni missaamaan sen triviaalin pikkuseikan, että maailman öljyntuotanto näytti saavuttaneen huippunsa vuonna 2000. Tällä ei ollut mitään tekemistä kysynnän laskemisen kanssa, paremminkin vastoinpäin. Jos tämä arvio piti paikkansa, se tarkoitti synkeitä asioita välittömässä lähitulevaisuudessa.
Lueskelin optimistisia ja vähemmän optimistisia arvioita tilanteestamme. En tullut näistä onnelliseksi.
Torstai, 11.3. 2004
Päivän paranoia: Madridissa räjähti. Vainoharhaisempi epäilisi, että juuri ennen vaaleja maansa erittäin epäsuosittuun sotaan vienyt pääministeri olisi saattanut kaivata jotain juuri tämän kaltaista. Mieluiten Al-Qaidalta, kun baskiseparatistien kanssa on kuulemma saavutettu edistystä. Ja kas kummaa, kuulemma Koraaninkin säkeitä oli jo löydetty räjähdyspaikkojen läheltä.
Vihdoin minulle selvisi, mikä minua oli koko viikon vaivannut. Diagnosoin ongelmani olevan yksinkertainen yksinäisyys, inhimillisen kosketuksen ja läheisyyden kaipuu. Tarvitsin unilelua, jotain jonka viereen voisin käpertyä ja jolta saisin kaipaamani minimiannoksen hellyyttä.
Sopivan unilelun puuttuessa yritin lääkitä oloani melankolisella musiikilla. Liian varhainen nukkumaanmenoaika kuitenkin katkaisi tämänkin projektin.
Perjantai, 12.3. 2004
Päivän huonoin pelin nimiehdotus: Tortilla Sunrise
Viimein istuin Sannan ja Tonjan kanssa alas oikeasti pohtimaan kyberpunkpeliämme. Olin aivan unohtanut, kuinka helpolta tällaisten suljetun tilan pelien kirjoittaminen aluksi tuntuu. Myös työnjako tuntui hyvältä: Sanna ja minä kirjoitamme, ja Tonja saa mahahaavan. Vaihteeksi joku muu kuin minä.
Ideointi oli varsin produktiivista ja me saimme aikaan kaikenlaista, josta olisi hyvä lähteä liikkeelle. Opimme myös, että espanja on kauhea kieli.
Lauantai, 13.3. 2004
Päivän älytön idea: Lähdetään Minnesotasta, ja ajetaan vauhdilla etelään, etsimään bileitä Kansas Citystä. Toivottavasti kukaan ei edes harkitse tekevänsä tätä oikeasti.
Madridinn pamauksen jälkeen kotiseutu-uutisetkin ovat olleet synkkää luettavaa. Kuolleiden spanskien takia on taas tulossa kolmen minuutin hiljaisuus - mutta en huomannut kenenkään vaativan tällaista yhdenkään Irakissa tapahtuneen joukkomurhan vuoksi. On vaikeaa olla saamatta kaikuja kahden ja puolen vuoden takaisesta ajasta.
Hesari osasi myös sanoa, että "Suomen rautatie- ja maantieliikenteen turvavalmiutta parannetaan mahdollisten terrorismin uhkien varalta jo tämän vuoden aikana" (tosin tämä ei kuulemma liity Madridiin). Mitä helvetiä? Kuka meitä haluaa terrorisoida? Olenko seurannut tiedotusvälineitä niin huonosti, etten ole huomannut kuinka me osallistumme laittomiin sotiin, miehitämme alueita ja puutumme toisten valtakuntien itsemääräämisoikeuksiin? Vai onko ainoastaan kuulumisemme maailman rikkaimpaan muutamaan prosenttiin riittävä syy epäluuloisuuteen? (Tavallaan kai olisi, mutta ehkäpä johdonmukaisen reaktion tuohon ei pitäisi olla linnoittautuminen.)
Kuinkahan monta vuosisataa kuluu, ennen kuin me kollektiivisesti oivallamme, että terrorismi aiheutuu epäoikeudenmukaisuudesta, ja että lisäämällä oikeudenmukaisuutta me voimme lisätä samalla turvallisuutta? Luultavasti me onnistumme ensimmäiseksi tuhoamaan itsemme omalla typeryydellämme.
Yritin tutkia ihmisyyden nurjaa puolta sijaiskokemusten avulla - eli pelasin Hakkiksen Fortress Americaa. Hahmomme, kolme naiivia typerystä Wyoming State Universitystä lähtivät kesälomansa aikana "etsimään todellista Amerikkaa", ja ensimmäisen kahdeksan osavaltion läpi taivaltaessaan kohtasivat väkivaltaisia prätkäjengiläisiä, vankilasta paenneen raiskaajamurhaajan ja kansasilaiset homobileet. Ekan pelikerran perusteella kampanja on enemmän toiminnallinen ja vähemmän introspektiivinen kuin olin odottanut, mutta tämä kyllä sopii pelaamistyyliini hyvin.
Sunnuntai, 14.3. 2004
Päivän miettiminen: Pitäisiköhän pelisessioita alkaa jälleen äänittää? Tallennuskapasiteettia alkaa olla riittävästi. Toisaaöta siten olisi hyvä olla myös keino purkaa äänitiedostoja tekstiksi automaattisesti.
Lisää roolipelaamista tänään, vaihteeksi New Baddonissa. Lainvalvojamme taistelivat pääasiassa sisäisiä ongelmia vastaan, ja peli sisälsi sekä juuri oikeanlaista turhautumista että nopeaa toimintaa ja tuloksien saamista.
Pelin jälkeen ehdittiin vaihteeksi hieman jutella hahmojen aikeista sekä suhtautumisista tilanteeseen ja toisiinsa. Tai mistä minä tietäisin vaikka nämä helsinkiläiset oikeasti ehtisivät puida tuollaisia asioita aina pelin jälkeisenä päivänä, mutta minä en sitä ole tullut tässä pelissä tehneeksi kovin usein.
Aijoo, ja sain Taikalta joululahjaksi pehmoeläimen. Yleensä en tällaisista pidä, mutta WWF:n tilauksesta laadittu hämmästyttävän oikean näköinen mustekala jota ei oltu yhtään söpöytetty vetosi minuun. Sillä on ennennäkemättömän pahansisuinen katse ja se näyttää älykkäämmältä kuin monet tuntemani ihmiset.
Maanantai, 15.3. 2004
Päivän tyrmistyttävä mielipide: "My God, what have they done? You must realize this has nothing to do with the war in Iraq. This is very simply a validation of terrorism as a political tool. We are all less safe today because the Spanish people voted out of fear. This is a horrible outcome." -David, Pittsburgh, USA Aika tiukkaa tekstiä kansalaiselta, jonka oma presidentti käyttää surutta vaalimainoksessa omaa valtakuntaa kohdanneita tuhokuvia ja pelkoja... mutta tätä saa kun lukee mielipidesivuja.
Aloitin ensimmäisen lomaviikkoni laiskasti makaamalla sohvalla ja lukemalla uutisia maailmalta. Hämmennyin havaitessani, että espanjalaiset konservatiivit olivat hävinneet vaalinsa, ja nyt valtakunta oli vetämässä sotilaansa pois Irakista. Aina aiemmin olin kuvitellut, että ihmiset vain innostuvat lyömään takaisin kun heitä härnätään, mutta nähtävästi tällä kertaa moista idiotismia ei ollut havaittavissa.
Itse olin siinä uskossa, että espanjalaiset olisivat joka tapauksessa tahtoneet vaihtaa hallitustaan - eikös murskaava enemmistö heistä vastustanut maansa osallistumista sotaan Irakissa? Muttta BBC:n kommenttisivulla tuntui kuitenkin siltä, että monet näkivät tämän vain nöyrtymisenä terrorismin edessä. Voi itku.
Poliittiset analyysikykyni olivat niin huonot, etten jaksanut yrittää aavistaa mitä tämä oikein tarkoitti muille tämän vuoden vaaleille, alkaen amerikkalaisista ääliötehtävästä "valitse kahdesta sotamyönteisestä ehdokkaasta". Sen sijaan poistuin Helsingistä Turkuun ja kävin nopeasti Annan luona jatkamassa Benedict-vaateprojektia.
Ulkona oli kamala ilma ja oloni oli flunssainen. Selvittyäni takaisin Merihakaan olisin mieluiten vain ryöminyt peiton alle ja käynyt nukkumaan. Kuitenkin ohjelmassa oli tänään Black Apocryphaa. En ollut valmistautunut peliin oikeastaan lainkaan, koska pommituksen tuoma odottamaton tarve uppoutua uutisiin oli vienyt kaiken aikani. Peli keskittyikin lähinnä tragikoomiseen junamatkaan Edinburghista Lontooseen, ja se sisälsi kaikuja niin Hallowed Be Thy Namesta kuin Ghost Expressistäkin. Onneksi pelaajat olivat aktiivisia, eikä minun tarvinnut kuin reagoida heidän ideoihinsa.
Tiistai, 16.3. 2004
Päivän vaate: Hamppuhousut. Täydentävät hyvin hampputakkia. Nämä päällä ei varmaan saa ylittää tiukkapipoisempien maiden rajoja.
Hämmästyksekseni suoriuduin ulos kotoa ja kaupungille jo ennen puoltapäivää. Tavoite oli alunperin vain palauttaa ikuisuuden lainassa olleet kainalosauvat TYKS:iin sekä hankkia uusi kaiutinjohto, mutta sen lisäksi löysin Earth Collectionista reisitaskuhousuja, jotka myös ostin. Tätä menoa saan kesään mennessä vaatekaappini pois kokomustuudesta johon se on vajonnut viimeisen parin vuoden aikana.
Kaupungilla silmään osui myös mainos Teräsbetonin keikasta Turussa perjantaina. Heviä tässä on kaivattukin, ja ihmeen kautta silloin ei ole edes mitään peliä.
Illalla taas Warhammeria, vaihteeksi Thiefin hengessä.
Keskiviikko, 17.3. 2004
Päivän huomio: Täällähän on kevät
Pelautettuani Hetalle lyhyen pätkän Apocryphaa palasin livepelin kirjoittamisen pariin. Selvästi tietynlaiseen luovuuteen auttaa yksinäisyys ja lievä masennus, koska sain rakennettua hahmoille oikein mukavan tuntuista hömppäromantiikkaa ja traagisia ihmissuhdedraamoja. Luultavasti muut pelinkirjoittajat tulevat valittamaan, etteivät saippuajuoneni sovi karuun kyberpunkkiin.
Kun väsyin kirjoittamiseen, istuin JD:n kanssa katsomaan Out Of Sightin. Olin kyllä muistanut, että elokuvan juonen mutkat ja tilanteiden taju olivat erinomaisia, mutta olin kokonaan unohtanut herkullisen dialogin. Tällaista tarvittaisiin enemmänkin.
Torstai, 18.3. 2004
Päivän luonnehdinta: "Siltä varalta ettet pitänyt tuota vitsiä kyllin huonona, se jatkuu vielä."
Lomasta huolimatta innostuin käymään atk-keskuksessa, kun siellä palaveroitiin aiheesta josta tahdoin kuulla. Palaveri oli ihan tervetullut, ja sen lisäksi yllätyksekseni postilokerossani oli lappu joka ilmoitti, että liitto oli neuvotellut minulle palkankorotuksen. Hämärää. Sentään palkka ei noussut kovin paljoa, ei tullut sellainen olo, että työtahtia on kriittisesti kiristettävä.
Töissä havaitsin, että kurkku oli hieman kipeä ja olo vähän flunssainen. En pitänyt sairastamisajatuksesta, ja ajattelin, että ehkä voisin huomenna ottaa iisimmin. Tänään oli kuitenkin vielä käytävä Cosmicissa.
Olin syönyt päivällä tosi vähän, ja parin alkoholipitoisen juoman jälkeen päässä heitti kummallisesti. Olen kokenut alkoholin juomisen sivuvaikutuksia ehkä kolme kertaa aiemmin eläessäni, enkä suuremmin pidä niistä. Pääni selviämistä odotellessani juttelin ihmisten kanssa pääasiassa musiikista, teologiasta ja laiskiaisista. (Miksi aina noin kuukauden välein Cosmicissa saa kuulla joko laiskiaisista, tai koaloista, tai kuten tänään, molemmista?) Paikalta löytyi ainakin yksi ihminen, joka oli myös aikeissa mennä huomenna katsomaan Teräsbetonia. Kunhan tämä flunssanpoikanen ei nyt nujertaisi aikeitani.
Hevihenkisesti Cosmic soitti Iron Maidenia hyvän osan iltaa.
Perjantai, 19.3. 2004
Päivän hahmon avaus: "N.N.:n vanhemmat olivat mustaakin mustempia gootteja - sellaisia vanhan polven pörrötukkia, joiden mielestä oikea angstirock kuoli kun Curen ensimmäinen sinkku pääsi listoille."
Aamulla heräsin lievään kurkkukipuun ja kuumeiseen oloon. Arvelin, että jos lepäisin koko päivän, saattaisin olla illalla kuitenkin kunnossa lähtemään keikalle.
Aamun uutiset olivat kaoottisia, ja niiden lisäksi työpostini saivat sappeni kiehumaan. Huolimatta siitä, että eräällä yliopiston laitoksella ei ymmärretä tekniikan päälle rahtuakaan, siellä katsotaan parhaaksi kyseenallaistaa asiantuntijamielipiteeni erään laitteen toimintakelpoisuudesta. Helvetti. Teki mieli kysyä, että jos te kerran tiedätte minua paremmin missä vika on, miksette sitten korjaa sitä itse? Jotenkin lähettämäni vastaus onnistui kuitenkin olemaan diplomaattisempi kuin mihin olisin kuvitellut pystyväni.
Lepäämisestä ja positiivisista ajatuksista huolimatta flunssainen olo ei mennyt minnekään. Seitsemän maissa totesin, että tänään ei sittenkään rokattaisi. Olisin voinut kofeiinilla ja ibuprofeiinilla saada itseni toimintakuntoon, mutta luultavasti olisin huomenna ollut aivan naatti, enkä olisi ikinä toipunut maanantaiksi. Enkä tahtonut olla töistä poissa, kun olin juuri viettänyt viikon lomaa, ja toinen lomajakso olisi tulossa viikon kuluttua.
Silti hevimetelistä osattomaksi jääminen masensi minua, ja purin tuskaani juomalla Bailey'sia ja kirjoittamalla elämäänsä tyytymättömiä livepelihahmoja. Tiedä saiko vain alkoholi minut kuvittelemaan, että loin hurjan makeeta tekstiä.
Lauantai, 20.3. 2004
Päivän huonoa argumentointitekniikkaa käyttävä väite: Kukaan, joka yrittää herättää henkiin Tampere by Nightin, ei voi olla merkittävä tekijä suomen livepelikentällä.
Ilmeisesti meillä oli pelattu eilisyönä, mutta kaikkien roolipelaamisen traditioiden vastaisesti pelaajat olivat liikkuneet ja puhuneet niin hiljaa, että en ollut kuullut mitään. Ainoa konkreettinen todiste koko pelistä oli sohvalla nukkuva Merten.
Kuumeinen olo oli yön aikana hellittänyt hieman. En ollut silti mitenkään innostunut Travelleria pelaamaan lähtemisestä, mutta peruminen olisi ollut keljua kun olen ollut viime aikoina peliporukan vaikeimmin tavoitettava ihminen. Peli koostui aktiivisuuden piikeistä, joiden välissä olin melkein tajuton. Jo kymmeneltä lähdin kotiin sateen läpi. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi.
Sunnuntai, 21.3. 2004
Päivän hyödytön tulos: Vuodelta '98 peräisin oleva testi osoittaa, etten kärsi nettiaddiktiosta. Informaatioarvo oli vähäinen, kun kysymykset oli muotoiltu tyyliin "käytätkö nettiä pidempään kuin suunnittelit?" En tietenkään, koska suunnitelmiini kuuluu netin käyttö 16 tuntia päivässä.
Pahuksen flunssa vaan jatkui jatkumistaan. Olin liian väsynyt ja kuumeinen tehdäkseni mitään hyödyllistä, joten makasin sängyssä katsomassa leffoja, lukemassa sarjakuvia ja lukemassa netistä tylsiä artikkeleja. Koin ahdistusta ajatuksesta, etten ehkä huomenna pääsisi töihin. Olen varmaan jotenkin viallinen.
Maanantai, 22.3. 2004
Päivän inhotus: Loman jälkeen ensimmäinen maanantai on aina varsinainen koettelemus.
Kuume oli laskenut yön aikana, ja näin inspiroivia unia työnteosta. Heräsin aamulla virkeänä, ehkä vähän huteran oloisena, mutta innokkaana käymään työhön. Tarvitsen apua. Missä on työnarkomaanien auttava puhelin?
... no, selvästi se on työpöydälläni, ja siihen koskeminen parantaa minut halusta tehdä töitä. Kuten monesti ennenkin on käynyt, intoni kuoli heti kun pääsin työpaikalle puhumaan käyttäjimme kanssa. Kärsivällisyyteni ei ollut missään huippulukemissa, ja ruotsinkieliset tukipyynnöt sekä suomen- ja englanninkielinen yleinen avuttomuus risoivat minua. Miksei kukaan koskaan lue käyttöohjeita? (Ehkä siksi, että meidän käyttöohjeemme eivät vastaa todellisuutta? Tämä oli aamun murheenaihe numero 4 tai 5...)
Minulle selvisi myös aivan liian myöhään, että Rush oli keikkailemassa naapurivaltakunnan pääkaupungissa. Syöksyin oitis sikäläiseen lippupalveluun, mutta kaikki siedettävät paikat (eli siis lattialta, ja suht edestä) olivat jo menneet. Olin vietävän turhautunut. Pitäisiköhän tässä alkaa liikuttaa maita ja taivaita jotta oikeasti pääsisi tuonne? Istumapaikasta jossain piippuhyllyllä ei nyt kannata edes puhua. Minä seuraan musiikkia koko kropallani, ja mikään ei ole niin turhauttavaa kuin kuunnella jotain niin innostavaa ja riemastuttavaa kuin Rush miljoonannesta kerroksesta katsomoa. Ei. Ennemmin vaikka sitten mökötän kotona.
Töiden jälkeen vietin aikaani katsomalla leffoja. Underworld oli aivoton mutta viileä. Bound oli makee.
Tiistai, 23.3. 2004
Päivän saaste: RealOne Macintoshiin, jotta voisin katsoa BBC:n näyttämää livevideota.
MegaTokyon lukeminen ei tee minulle hyvää. Tavallisesti en jaksa kiinnostua animesta, mangasta enkä tietokonepelien pelaamisesta verkossa. Silti, aina kun erehdyn lukemaan Piron ja Largon uskomattomasta japaninmatkasta, minulle tulee halu pukeutua l337w34riin, pelata online-räiskiksiä alasti, alkaa kirjoittaa hiraganaa ja kataganaa, ja lukea pohjattomat määrät koulutyttömangaa. Sekä tietenkin pelätä epäkuolleiden armeijoita.
Otakumainen olo valtasi minut tänäänkin, joten käytyäni Annan ja rfxnin luona sovittamassa Benedict-asuani pummin mukaani hyllystä 14 tuntia animea. Parin ensimmäisen tunnin jälkeen muistin taas miksen yleensä pidä siitä. Suurin osa animesta tuntuu olevan hidasta ja mahtipontista, tai sitten täysin posketonta kikattamista. Minulle rakkain ilmaisutapa, vakavien asioiden käsittely leikkisästi mutta ihmisläheisesti, tuntuu puuttuvan lähes kokonaan. Se on kyllä pirun harvinainen visuaalisessa viihteessä muutenkin, hetkittäin tuntuu että ainoastaan Joss Whedon osaa tehdä sen oikein...
Keskiviikko, 24.3. 2004
Päivän pelin nimiehdotus: Spastic Chess, homokaasu.org:in pelin mukaan
Päädyin hassusti nimettyyn orkut.com -sosiaaliverkkopalveluun, ja leikittelin siellä aikani. Palvelussa pääsi taas pitkästä aikaa rakentelemaan hankalaa julkista profiilia ja vaikeimmaksi yksittäiseksi seikaksi osoittautui kohta "Relationship Status". Vaihteeksi minulla ei ole tästä aavistustakaan, eikä edes siksi, etteikö kategorioissa olisi ollut sopivaa vaihtoehtoa. En vaan oikeasti tiedä, mikä tilanteeni on. Enkä varmaan tule tietämäänkään ennen kesää.
Mike aloitti roolipelikampanjansa pelauttamisen tänään minulle, Hannulle, Jepelle ja Taikalle. Eka pelikerta oli aluksi hidas, mutta hyviä ideoita siitä löytyi heti, ja loppua kohti se hyppäsi oikeasti käyntiinkin. Jäin kiinnostuneena odottamaan jatkoa.
Kun peli päättyi, suuntasimme vielä Cosmiciin puhumaan älyttömiä. Etenkin illan loppupäätä kohti tässä saavutettiin huomattavia korkeuksia.
Torstai, 25.3. 2004
Päivän sitaatti: "En mä halua toisten ihmisten mielen sisään. Siellä on pimeää, likaista ja iljettävää."
Heikki saapui käymään. Olin puoliksi lupaillut vetää hänelle jotain peliä, mutta ainakaan tälle illalle en ollut saanut mitään aikaan. Käytimme aikaamme bondaamalla viimeaikaisista sairaalakokemuksistamme. Valitimme vaivojamme kuin paremmatkin vanhat eukot, mutta tasapainoisuuden vuoksi otimme mukaan myös machon sotilaselementin vertailemalla kipujemme aiheuttamia reaktioita ja tapojamme selvitä tuskasta.
Päädyimme Cosmiciinkin, jossa sain lisäbriiffausta Amber-materiaaliin, Kaisan maiharit, sekä kehuja (kai?) Kokemuspisteistä. Web-päiväkirjoista puheltiin yllättävänkin paljon, mikä sinänsä hämmensi kun olin ainoa paikallaolija joka sellaista väsäsi. Varmaan yrittivät lohduttaa minua, koska en ollut ehdolla Kultaisessa kuukkelissa. Kivun kasvattavaa olemusta käsiteltiin täälläkin, samoin Megazonea.
Kymmenen maissa Heikki ja minä vetäydyimme takaisin Merihakaan sabotoimaan JD:n tenttiinlukemista leffalla. Proof of Life ei ollutkaan siirappinen ihmissuhdeleffa. Hyvä.
Perjantai, 26.3. 2004
Päivän moraalinen ongelma: Kuinka ilkeitä asioita saa tehdä pelaajaparan hahmolle ilman reiluja maailmansisäisiä perusteita?
Joskus jostain vaan tipahtaa hyvä idea. Yritin työnteon ohessa miettiä, millä magialla saisin aikaan Heikille jotain pelin näköistä, ja mieleeni tupsahti jostain ilmiselvä sanapari "mindgames and paranoia". Sitten aloin hahmottaa, minkälaista seikkailua voisin hänen fedinsä eteen tällä kertaa heittää.
Kuten useimmat ajatukseni, tämäkään ei vaan ollut nopeasti toteutettava tai kovin yksinkertainen, joten vielä tänä iltana en ehtinyt pelauttaa. Sen sijaan käytin paljon aikaa pelin suunnittelemiseen. Vaihteeksi peliajatus oli sellainen, jonka voisi vaikka kirjoittaa puhtaaksi ja julkaista, tosin paremmin se toimii jo olemassaolevalla hahmolla. Välissä ehdin katsoa inspiraatioksi U-Turnin ja käydä Heikin kanssa Hunter'sissa.
Lauantai, 27.3. 2004
Päivän henkinen kehitys: En enää jättäisi ulkomailta juuri palanneen ja seuraavana aamuna kouluun suuntaavan ihmisen huoneeseen piilotettuina neljää tai viittä herätyskelloa soimaan keskellä yötä tunnin väliajoin. Olen nykyään paljon kiltimpi ihminen kuin vuosia sitten.
Eiliseen peli-ideaan päästiin tänään viimein pureutumaan. Se toimi tyydyttävästi - ei erinomaisesti, mutta huomioiden että peli oli koottu muutamassa tunnissa, oli lopputulos aivan okei. U-Turnin käyttäminen maisemakuvastona ennen peliä oli myös ollut onnistunut ajatus.
Pelin jälkeen kävimme Adeptin ja Suvin luona, jossa ihmiset olivat menossa katsomaan Big Fishiä. Pääsin mittelemään älyäni Tommin kanssa Thud-nimisessä Discworld-shakissa, ja hävisin murskaavasti. Heikin suunnattua kotiinsa ja muun joukkueen lähtiessä leffaan minä uskaltauduin kotiin, jossa JD, Jori ja Hane olivat lorvimassa Eläkeläisten DVD:n ääressä. He olivat myös hyvää vauhtia humaltumassa, ja levyn karaokeosuuskaan ei ollut vielä alkanut.
Big Fish -seuruekin saapui meille nauttimaan Eläkeläisten veret seisauttavasta "Sekoilun ydin" -videokoosteesta. Kamalaa. Herkkä mieleni on arpeutunut vuosiksi.
Sunnuntai, 28.3. 2004
Päivän legenda: 30-metrinen Stalinin patsas, joka piti räjäyttää "ilman että kukaan huomasi".
En ole tainnut koskaan aiemmin lentää ulkomaille yksin, joten olin hieman hermostunut Turun lentoasemalle selvitessäni. Neurooottisuuteni ja taipumukseni sählätä kaikenlaisen byrokratian kanssa pitivät minut varpaillani koneeseen asti. Lentokoneessa hermoiluni valui pois ja välilaskulla Kööpenhaminassa muistin, kuinka paljon oikeastaan pidin lentokentillä hengaamisesta. Varmaan jotain tekemistä positiivisten lapsuusmuistojen kanssa. Puolentoista tunnin odottelu kului vilauksessa. Yleensä olen kärsimätön ja haluton kykkimään paikallani, mutta lentokentällä minusta tulee zenmäisen tyyni ja rauhallinen.
Ilmasta käsin Praha näytti harmaalta ja savuiselta. Kaisa oli kesäaikaan siirtymisestä huolimatta selvinnyt minua vastaan kentälle ja bussi-metro-ratikka -kombon avulla siirryimme hänen asunnolleen.
Luotuani kaupunkiin ensimmäisen silmäyksen sisältäpäin vaikutelmani oli positiivinen. Ainakin sunnuntai-iltana seudun kapeat kadut olivat hiljaisia ja miellyttäviä - paikka oli tuntumaltaan kuin Lontoo ilman jumissa olevaa liikennettä ja älytöntä ihmispainetta. Kävelin Kaisan kanssa ympäriinsä lähiseudulla, poimimme ruokaa ja vaihdoimme kuulumisia.
Jossain vaiheessa sorruimme hieman murheelliseen ihmissuhdekeskusteluun. Vaikka keskustelun sävy olikin suunnassa "onkohan meistä toisillemme pelkkää harmia" emme silti lopulta päässeet irti toistemme sylistä ennen kuin aamuyöstä. Mutta fyysisellä attraktiolla ei tunnetusti ole mitään tekemistä hyvissä väleissä pysymisen kanssa.
Maanantai, 29.3. 2004
Päivän löytö: Luomuruokakauppa. Toiset syövät ulkomaillakin mäkkärissä ja minä voin kokea ylemmyydentunnetta heitä kohtaan natustaessani ainaisia pähkinä-soijasotkujani.
Lähdin puolenpäivän aikoihin ihan yksin ulos katselemaan paikkoja. Kaisan osoitettua minut ratikkaan joka meni järkevään suuntaan päädyuin jonkinlaisen turistivaiston ohjaamana vanhan kaupungin keskustorille astronomisen kellon ja Franz Kafkan maisemiin. Siellä sain kuulla jotakuinkin joka ainoaa maailman kieltä paitsi tsekkiä.
Tuntui siltä, että kukaan täällä ei ollut koskaan nähnyt oikeaa tsekkiä. Ilmeisesti vanha kaupunki on niin täynnä ulkomaalaisia, että he rutiininomaisesti kuvittelevat toistensa olevan alkuasukkaita. On jotenkin surrealistista nähdä turistien kyselevän toisiltaan suunnistusohjeita ja neuvoja, tai ottavan valokuvia toisistaan.
Praha (ajateltuna huvipuistona jossa ei ole oikeita ihmisiä) sentään oli vaikuttavan näköinen. Aivan erityisesti ihastuin golemiin, josta löytyi sekä suuria että pieniä patsaita mitä odottamattomimmista paikoista. Havaitsin myös osaavani navigoida kaupungin oudon nimisillä ja mutkittelevilla kaduilla edes karttoihin katsomatta.
Kaisan päästyä koulusta jatkoimme hetken ihmissuhdekeskusteluamme, ja vaihteeksi sain kokea itse suurempaa masennusta siitä. Huolimatta alakuloisuudestani uskaltauduin lähtemään illalla ulos leffaan ja tapaamaan muuta vaihto-opiskelijakansaa. Tämä saattoi olla jonkinlainen virhesiirto. En ollut kovin sosiaalisella tuulella, eikä yrityksiä tulla toimeen ihmisten kanssa ainakaan auttanut kaikissa löytämissämme baareissa aivan liian kovalla oleva musiikki. Tämän idea varmaan oli suojata paikoissa käyviä turisteja hetkenkään kiusalliselta hiljaisuudelta. Minua se suojasi halulta yrittää keskustella.
Oikeat tsekit pysyivät yhä piilossa, mutta oma katu-uskottavuuteni oli noussut niin paljon, että lauma mekastavia ranskalaisia tuli kysymään minulta olinko paikallinen. Heidän kielitaitonsa ja käytöksensä olivat kuin huonosta ranskalaisvitsistä. Päätin alkaa vastaisuudessa vastata jokaiselle todellista tsekkiä etsivälle, ettei sellaisia oikeasti ole olemassa, viimeinen poistui Prahasta 1995.
Tiistai, 30.3. 2004
Päivän tekstiviestisarja: "Tavataan 21:30" - "Tavataankin 22:00" - "Ei kun tavataankin 22:15". Tässä vaiheessa sain tarpeekseni keskieurooppalaisesta epätäsmällisyydestä ja lähdin kotiin.
Haahuilu vanhassa juutalaiskaupunginosassa heitti eteen aistien täydeltä jännää arkkitehtuuria ja jätti jalkani kipeäksi. En ollutkaan aikoihin tullut kävelleeksi tällaisia matkoja.
Selvisin jopa nettikahvilaan asti, mutta en ole oikein sopeutunut vajaan tunnin verkkoyhteyksiin. Ehdin päivittää Kokemuspisteet, putsata spammit postistani ja vastata pariin viestiin, mutta uutisiin uppoutumisesta ei ollut toivoakaan. Merkillistä tämä lomailu.
Keskiviikko, 31.3. 2004
Päivän erikoisuus: Baari, jossa on oma ruokalista lemmikkieläimiä varten.
Kuten aiemminkin on huomattu, soundtrack parantaa elämän laatua huomattavasti. Jalkasärky ja kuumuus unohtuivat kun vanhan keskustan eteläosaa kolutessani otin tietokoneen mukaan ja soitin musiikkia kuulokkeista. Samalla bongasin langattomia verkkoja sieltä täältä.
Yhytettyäni Kaisan keskustassa kiipesimme suurelle mäelle, josta aiemmin mainittu 30-metrinen Stalinin patsas vuosikymmeniä sitten katseli isällisesti kaupungin ylle. Valitettavasti kateellinen Hrutshev oli antanut hävittää patsaan, ja sen tilalla oli vain tylsähkö eestaas heiluva metronomi. Olisi jotenkin ollut suunnattoman hienoa, jos kukkulalla olisi seisonut jättimäinen Joe-setä. Sentään jäljellä oli vielä mykistävä näköala kaupunkiin. Kaisa napsi valokuvia, mutta itse en voinut kuvitella liikkumattomien kuvien tekevän näkymälle millään tavoin oikeutta.
Illalla kävimme oopperassa. En ollut koskaan aiemmin moista tehnyt, enkä varmaan ota tavaksi - hidas ja raskas esitys oli saada minut nukahtamaan. Oopperan jälkeen yritin vielä jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä Kaisan kavereiden kanssa, mutta ujouteni ja liian kovaa soiva musiikki estivät merkittävän viestinnän.
Illan päätteeksi otimme taksin baarista kotiin. Mieletöntä vauhtia kapeilla ja mutkittelevilla kaduilla pyyhältäminen oli kuin suoraan agenttileffasta.