Tammikuu 2004: Alamaissa
Torstai, 1.1. 2004
Päivän tunnelma: Masentunut ja lannistunut
Eilisillan henkilökohtaisen sosiaalisen katastrofin vastapainoksi näin mukaansatempaavia ja monimutkaisia fantasiahenkisiä unia jotka jättivät hyvälle tuulelle. Niistä herättyäni tosimaailma kuitenkin palautti minut maan pinnalle, tai sen alle.
Jälkeenpäin katsottuna viime vuosi oli todellakin huonoimpia joihin olen koskaan törmännyt. Henkilökohtaista terveyttäni kohdannut vaurio, toistuvat pelinkirjoittajan blokit ja yhteenotot läheisten ihmisten kanssa olivat vain jäävuoren huippu - verrattuna siihen, miten kurjasti muilla planeetan ihmisillä tuntui menevän koin edelleen olevani todellinen onnenkantamoinen. Jättimäiset valheet mediassa, Imperial Americanan maailmanvalloituskampanja, kognitiivinen dissonanssi, newspeak, mielenosoittajien yhä paheneva kohtelu ja Guantanamo Bayn edelleen toimiva keskitysleiri tekivät vuodesta 2003 malliesimerkin huonosta ajasta jossa elää. Tunnelin päässä näkyy kyllä vähän valoa, mutta pelkään tämän johtuvan vain siitä, että tunneli on kaivo, me olemme sen pohjalla ja joku kohta panee kannen kiinni ja jättää meidät pimeyteen Sadakon kanssa.
Nähtävästi uusivuosi ei tuonut mukanaan odottamaani suurta pamausta Amerikan mantereella. Ilmeisesti oletan liikoja kyvyltäni päätellä miten maailma toimii. Uudenvuodenlupauksenani voisinkin yrittää olla hyppimättä tänä vuona niin paljon villeihin ennakko-olettamuksiin ja olla vähän vähemmän vainoharhainen. Tämä tulee kyllä olemaan vaikeaa.
Toiseksi uudenvuodenlupaukseksi kävisi, että yrittäisin olla vähän vähemmän räjähdysaltis, mutta luulen että siitä ei kyllä tulisi mitään. Ehkä pitäisi luvata vältellä ihmisiä entistä enemmän tänä vuonna, tosin sekin saattaisi olla turhan melodramaattista.
Näitä ja muitakin asioita miettiessäni tajusin olevani varsin masentunut. Yritin uppoutua lukemiseen ja töiden tekemiseen, mutta oloni ei merkittävästi parantunut. Pysyin valveilla myöhään, ja päädyin lopulta selittämään Mikelle ongelmieni sosiaalista puolta.
Perjantai, 2.1. 2004
Päivän valopilkku: Sormusten herran hahmojen uudet salaiset päiväkirjat
Nousin sängystä iltapäivällä ja käytin aikani enimmäkseen lukemalla maailman menosta. Muun ohella törmäsin Foresight Exchange Prediction Marketiin, jossa ihmiset esittävät ennusteitaan tulevaisuudesta. Pitäisi varmaan harjoitella tuomiopäivän profeetan taitoja tuolla.
Masennus piti minua edelleen otteessaan. Kuuntelin Curea ja Policea sekä pelailin aivottomia tietokonepelejä. Kaikenlaiset työt jäivät tekemättä, pelimateriaalit kirjoittamatta, sähköpostit enimmäkseen vastaamatta. Vähän ennen puoltayötä yritin säälittävästi ravistella itseäni sosiaalisemmalle vaihteelle pyytämällä ihmisiä meille katsomaan leffoja, mutta tämäkin yritys kariutui.
Lauantai, 3.1. 2004
Päivän paraneminen: Pystyn taas kantamaan painavia asioita.
Sain pakotettua itseäni edes hieman liikkeelle, ja puskin valmiiksi työn alla olleen englanninkielisen käännöksen kaupunkilivepelaajan oppaasta. Sen jälkeen JD houkutteli minut ja Miken mukaan järjestelemään olohuonettamme uuteen uskoon tulossa olevaa surround-äänijärjestelmää silmälläpitäen.
Uutta sohvien ja telkkarin asettelua testattiin samana iltana Alien-maratonilla. Taina, Matti ja Kaisa saapuivat kanssamme katsomaan kolmea ekaa leffaa; Resurrectionin jätimme suosiolla katsomatta. Leffojen katseleminen alkoi myöhään ja loppui paljon myöhemmin, joten unirytmini ei vieläkään päässyt arkimuotoonsa.
Leffojen jälkeen puin vielä Kaisan kanssa vähän aikaa suhtautumisongelmiamme ennenkuin kävin nukkumaan.
Sunnuntai, 4.1. 2004
Päivän pohdinta: Mennäkö Solmukohtaan vaiko ei?
Yhtäkkiä jonkinlainen inspiraatio pelinkirjoittamiseen palasi. Samalla yleinen energiatasoni nousi normaaliksi, ja jaksoin taas kiinnostua ympäröivästä maailmasta. Solmukohdastakin otettiin yhteyttä, kun kaupunkilivepelaajan opasta ehdotettiin mukaan tapahtumassa julkaistavaan artikkelikokoelmaan. En tiedä, onko enemmän pelottavaa vai huvittavaa, että minun kaltaiseni äärimmäisen epäkäytännöllinen ja kaikkea oikeaan pelinjärjestämiseen liittyvää työtä inhoava tyyppi kirjoittaa artikkelia livepelien käytännön järjestelyistä.
Katsoin myös Alien Resurrectionin, joka oli aivan kamala.
Maanantai, 5.1. 2004
Päivän tutkimus: Sukellusvenearkeologia
Unet olivat verisiä, pelottavia ja paranoideja - mutta viihdyttävällä kauhuleffatyylillä. En muista, olinko aikaisemmin tullut että ei-minnekään johtava tie vanhan kotini lähellä Porvoossa voisi toimia upeana miljööönä kauhutarinalle.
Pelinkirjoittamista edistivät verkosta löytyneet tiedot sukellusvenearkeologiasta. Varsin jännittävää puuhaa. Paikantamani artikkelit antoivat minulle uutta näkökulmaa sekä lähihistorian arkeologiaan että ruosteen etenemiseen suolavedessä. Miten oikein pystyin vetämään pelejä ennen kuin kotona oli verkkoyhteys? Muistan tosin aikanaan Cradlen viimeisen luovan blokin allkaneen juuri siitä, että koin tarpeen tehdä parempaa tutkimustyötä, mutta en voinut tehdä sitä kotoa käsin.
Toinen osa pelitutkimusta herätti myös vanhan halun lähteä Antarktikselle. Vilkaisin taas British Antarctic Surveyn avoimia työpaikkoja, mutta onneksi mitään minulle sopivaa ei ollut tarjolla. Juuri nyt kun en oikein millään voi lähteä; jalan pitäisi antaa parantua, ja muutenkin olen yliopistolle velkaa suuren työpanoksen pitkän sairaslomani jälkeen. Mutta vielä jonain päivänä, odottakaapa vaan...
Kun pelinkirjoittaminen loppui ja koitti nukkumaanmenoaika, masennus henkilökohtaisista asioista livahti taas vieraakseni. Onhan tämä ihan tervettä vaihtelua normaaliin itserakkauteeni, mutta siltikään en jaksaisi.
Tiistai, 6.1. 2004
Päivän sosiaalihömppä: Jos huoneessa on kaksi ihmistä, ja yksi pelaa tietokonepeliä, toisen on katsottava vierestä ja solvattava
Vaikka olin suunnitellut herääväni jo yhdeksältä, en päässyt ylös ennen yhtätoista. Juuri kun olin saanut huoneeni jonkinlaiseen kuntoon saapui Black Apocryphan pelaajaporukka paikalle.
Peli sisälsi sukellusvenearkeologiaa, aarteenetsintää, viktoriaanista teknologiaa sekä minusta oikein hauskan pätkän jossa joukkueen taistelutaidottomin jäsen vietti puoli minuuttia samassa kehässä tappajarobotin kanssa ja jopa selvisi elossa siitä. Lopetimme pelaamisen jo seitsemän maissa, koska olin oikeastaan käyttänyt kaikki ideani eikä minulla ollut selvää kuvaa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Peli oli pitänyt minut energisenä ja hyväntuulisena, mutta sen loputtua masennus alkoi taas nykiä hihastani. Merkillisen kosmisen synkronismin ilmentymänä muutamien tuttavien päiväkirjoista löytyi näkemyksiä ihmissuhteista, joita luin ahnaasti. Orava puhui viisaita asioita ja sai minut nyökkäilemään monissa kohdissa, mutta Irrette kirjoitti (4.1. merkinnässään) oikeastaan kaiken mitä minäkin aiheesta voisin, jopa siinä määrin ettei minulla taida olla mitään lisättävää.
Illalla puhelin Kaisan kanssa vakavia ihmisistä, onnellisuudesta, ahdistuksesta ja muista isoista asioista. Oli hyvä saada vähän masennustani uloskin. Ehkä voisin ulkoistaa koko ilmiön.
Keskiviikko, 7.1. 2004
Päivän turhista turhin oivallus: Pitkät hiukset eivät sopisi John Constantinelle lainkaan
Joululoman viimeinen päivä, ja heräsin vasta kahdelta. Minua pelotti jo etukäteen seuraavan päivän varhainen aamuherätys. Yritin ottaa pehmeän laskun työntekoon aloittamalla työpostien läpikäymisen, mutta jalo aikeeni kariutui, kun minut houkuteltiin takaisin vuoteeseen. En sitten päässyt mihinkään ennen iltakuutta.
Päivä ei koskaan oikein edes alkanut. Pakotin itseni menemään jo yhdeltätoista nukkumaan, ja onnistuin jopa nukahtamaan.
Torstai, 8.1. 2004
Päivän normalisaatio: All work sucks
Nähtyäni omituisen tieteisleffaunen heräsin vähän ennen kolmea, hyvin virkeänä. Ei hyvä. Sain itseni pakotettua nukahtamaan uudestaan vasta puoli viideltä, ja seitsemältä L7:n "Pretend We're Dead" herätti minut. Enteellistä. Olisi pitänyt jäädä vuoteeseen leikkimään kuollutta.
Intoni tarttua töihin oli unisuudesta huolimatta suuri, mutta se luhistui puolessa tunnissa kasaksi savuavia raunioita. Kolmessa viikossa tekemättömiä töitä oli kertynyt aivan älyttömästi, ja pelkästään omien hommieni lisäksi havaitsin, että muutama ylöspäin potkittu projektikaan ei ollut edennyt minnekään - tietenkin juuri ne projektit, jotka vaikuttivat mahdollisimman paljon yksittäisten käyttäjien voihkinaan. Muu tukijoukkue ei ollut poissaoloni aikana hoitanut kaikkia yksinkertaisimpiakaan töitä.
Oli kuin olisi yrittänyt torjua paskatulvaa puolityhjällä tuubilla Pirkka-ilmanraikastinta. Iltapäivän alkuun mennessä minun teki jo mieli lähteä yliopistolta ovet paukkuen. Lähetin penseitä sähköposteja, puhuin ihmisille happamia ja olin muutenkin sellainen työyhteisön pieni päivänpaiste jonka kanssa on kiva olla tekemisissä. Jos jollakulla oli ollut minua vielä ikävä edellispäivänä, niin eipä ole enää.
Illalla eksyin Cosmiciin, jossa oli torstain kunniaksi aivan mukavasti väkeä. Sain keskusteluista ainakin yhden aika näppärän kauhuefekti-idean ja pari muuta ajatusta selkiytyi päässäni lähemmäs sitä pistettä, jossa ne voidaan yhdistää peleihin. Muuten puhuttiin paljon sarjakuvista, elokuvista ja roolipeleistä.
Kotona JD demonstroi surround-järjestelmämme ensimmäistä osaa, uutta viritinvahvistintamme. Oudon näköinnen laite, odotan kiinnostuneena miltä koko järjestelmä tulee kuulostamaan kunhan siihen saadaan kaikki kaiuttimet kiinni.
Perjantai, 9.1. 2004
Päivän pelottavin kulkuväline: Mikroaaltouunia muistuttava hissi, joka piipppaa ja humisee.
Vuosi vuodelta uusille vaihto-opiskelijoille pitämäni luento vain lyhenee lyhenemistään. Ihmekös tuo, kun minun ei tarvitse enää selittää sähköpostin perusominaisuuksia, ja vuosien takaisen alkukysymyksen "how many of you have never used email?" on korvannut kysymys "how many of you brought your own laptops with you?" Aika moni.
Mutta voi niitä tyhjiä katseita kun selitin, että koneenne ovat omalla vastuullanne, ja ne on ehdottomasti välttämättä turvapäivitettävä ennenkuin niitä uskaltaa kytkeä verkkoon. Tiesin katsovani suurta osaa niistä ihmisistä, joiden tietokoneiden saamat virukset tulevat pitämään minut ylikiireisenä koko kevään. Koin avuttomuutta: nyt oli ainoa tilaisuuteni selittää näille etukäteen mitä he voisivat tehdä suojellakseen itseään - ja tiesin puhuvani enimmäkseen kuuroille korville.
Toisaalla Gestalt oli taas muuttamassa - tai oikeammin jakautumassa; Riku muutti Sadun kanssa yhteen, Suvi ja Adept taas toisaalle. Lähdin mukaan jälkimmäiseen muuttorumbaan, ja jalkavaivasta huolimatta kannoin urheasti kirjojen täyttämiä lainalaatikoita autoon.
Muuttopuuhassa heitin pois kilokaupalla ystäväpiirini yhteistä historiaa tyhjentäessäni Gestaltin ruokakaappia. Katselin kummissani valtavaa määrää jauhoja, hiutaleita, sokereita ja makaroneja, ja sain kuulla, että silmäni lepäsivät Epun jäämistössä. Lähtiessään New Yorkiin viime talvena hän oli dumpannut ruokakomeronsa sisällön tänne, eikä siitä suureen osaan ollut sen jälkeen koskettu.
Vilkaisu muutaman tuotteen parasta ennen -päiväyksiin oli pelottava kokemus. Vuosia sitten vanhentuneiden sapuskojen kruununa oli Jalostajan purkkihernekeitto, joka oli mennyt vanhaksi syksyllä 1997. Ottaen huomioon että purkkihernekeitto säilyy yli viisi vuotta en voinut kuin päätellä, että Eppu tai joku muu Muinaisen Gestaltin asukeista oli tuonut tämän nimenomaisen herkun mukanaan muuttaessaan melkein kymmenen vuotta sitten Oulusta Turkuun. Muutenkin paperiliittimillä suljetut puolitäydet riisipussit saivat minut nyökkäilemään: vain yksi tuntemani ihminen saattaisi olla tämän takana...
Joka tapauksessa kieltäydyin kuljettamasta näitä arkeologisia löytöjä enää viidenteen kotiinsa, ja hautasin ne roskien joukkoon. Ehdin vilkaista kaksikon uutta asuntoakin ennen kuin siirryin vielä Veijon ikääntymisbileisiin Kupittaalle. Muutto oli vienyt voimani niin täysin, etten jaksanut kuin maata tuolissa. Yritin varata ravintolasta huomiseksi pöytää ja houkuttelin Matsin raahaamaan Keltaiset sivut juhlapaikalle, enkä sittten edes tarvinnut niitä...
Lauantai, 10.1. 2004
Päivän trauman ulkoistaminen: Osaan edelleen laatia ulkomuistista Classic D&D:n THAC0-taulut ja maagien loitsulistat.
Vanhempani olivat käymässä Turussa, ja kävin heidän kanssaan syömässä lounasta. Nähtävästi olemme vuosien aikana löytäneet yhteisen mielipiteen ainakin yhdestä asiasta: voimme kaikki haukkua Amerikan Yhdysvaltoja ja tuntea yksimielisyyttä. Aika ainutlaatuista.
Illalla Travellerissa käsiteltiin sosiaalitaidottomien tutkijoiden lastenkaitsemista ja virtuaalitodellisuuspelejä.
Sunnuntai, 11.1. 2004
Päivän eläin: Suula
Unieni taso on selvästi noussut uuden vuoden myötä: joka ainoa yö tänä vuonna olen nähnyt mainioita seikkailu-unia. Hyvä kontrasti tähän saakka muuten synkälle vuodelle. Tänään unissa oli Buffya ja livepelejä, joissa maailma reagoi roolipelimäisesti pelinjohtajan (minun) määräyksiin - eli kun sanoin, että taivas tummuu uhkaavasti, niin tapahtui. Ja kuten parempikin fanboy-häviäjä, pääsin halaamaan Willowia ja aloin itkeä. Säälittävää, mutta hauskaa.
Siivekäs muutto tuli käytyä katsomassa. Yleensä luontoelokuvat eivät ole minun juttuni, mutta tämä leffa osui kohdalleen. Se ei yrittänytkään olla mikään ala-asteen biologian opetusvideo, vaan jätti faktoidien luettelemisen minimiin, ja keskittyi olemaan valtavan kaunis. Upeita lintuja upeissa maisemissa - vaikuttavaa. Yllätyin tunnistaessani aika monta lajia. Olen varmaan saanut Tainalta osmoosin kautta jotain lintutietouden tapaista.
Aikomukset katsoa kotona jotain leffoja tai pelata väistyivät, kun jäin taas argumentoimaan Kaisan kanssa ihmissuhteista. Keskusteluun sisältyi ainakin yksi varsin hyödyllinen oivallus mustasukkaisuudesta - tai siis, miksi koen että ihmisillä ei ole oikeutta mustasukkaisuuteen. Tosin en voinut kokonaan tyrmätä ajatusta, että hienotunteisuus olisi hyödyllinen piirre. Enpä usko vaan itse moista kokonaan oppivani.
Maanantai, 12.1. 2004
Päivän uni: Studio Julmahuvin toinen tuotantokausi. I wish.
Sen sijaan että olisin tehnyt jotain hyödyllistä tai tarpeellista, sorruin hauskaan näpertelyyn ja tutustutin klassisen GURPS:in ja perlin toisiinsa. Olen usein ylpeillyt siitä, että olen sumean nopea käsittelemään GURPS:in kankeaa systeemiä, mutta kyllä tietokone on vielä nopeampi. (Aijoo, jos tätä lukee joku kooderi, älköön missään tapauksessa katsoko ohjelman koodia, se on aivan kauheaa. En oikein jaksanut ajatella tai olla hienostunut, joten tein muutaman jutun aivan kohtuuttoman hankalasti kun elegantti ratkaisu ei heti tullut mieleen.)
Viritelmässä on vielä pari koloa ja puutetta. Kriittisimmin se kaipaa mahdollisuutta antaa pelaajien heittää itse omat osumaheittonsa. Lisään jaksaessani. Toivon mukaan pahimmat katastrofiin johtavat bugit sain koodista jo pois, koska pelkään että sitä stressitestataan minun hahmollani...
Tiistai, 13.1. 2004
Päivän linkki: Think Positive
Taas yksi yhdeksän tunnin työpäivä toi elämääni helpottavan helpdesk-sovelluksen hieman lähemmäs toteutmista. Tyhjinä hetkinä en malttanut olla vääntelemästä eilistä sarjatulimaattia, ja lisäilin siihen hyödyllisiä ominaisuuksia. Nyt se alkaa olla jo käyttökelpoinen pelinjohtajan apuväline.
Kotona kirjoittelin peliä ja katsoin Aliensin ekstrat. Tajusin viimein, miksi elokuvien lisämateriaalien, kommenttiraitojen ja makingoffien katseleminen ei minua miellytä: ne saavat minut suunnattoman innostuneeksi elokuvasta, jonka olen jo nähnyt. Tulee tyhjä ja huiputettu olo kun koko hupi onkin takanapäin ja jäljellä on vain pseudnostalgisoiva jälkilämmittely. Meno olisi helpompaa, jos tietäisin että tulossa on tarinaan jatkoa samalla porukalla; silloin moisia hypetyksiä katsoisi ihan innoissaan ruokahalun kiihottajana.
Pelkään että tulossa oleva Alien versus Predator ei tule tähän nälkään auttamaan. Järjestäisiköhän joku livepelin astromariineista ja avaruuden mönkijäisistä?
Keskiviikko, 14.1. 2004
Päivän mielenhäiriö: Työnarkomania
Huomasin olevani omituisessa mielentilassa. Tarkemmin, olin taas töissä yhdeksän tuntia, ja sain suunnilleen pakottaa itseni lähtemään kotiin. Kotona, jos en aktiivisesti yrittänyt tehdä jotain muuta, ajatukseni palasivat jatkuvasti työhön. Syynä ei ollut tällä kertaa edes mikään suunnaton stressi tai ahdistus, koska muhkuraisen alun jälkeen työvuosi on lähtenyt käyntiin oikeastaan melko mukavasti.
Koin oloni luonnottomaksi ja koetin ravistella itseni ulos siitä. Yritin keräillä pelimateriaalia viikonlopun livepeliin, mutta en oikein saanut otetta hahmostani.
Torstai, 15.1. 2004
Päivän outous: Etäisyydet maan alla ovat pidempiä. Parissa tunnissa kävelee alle pari sataa metriä, ja silti saa jalat aivan kipeiksi.
Yön aikana parikin livepeleihin liittyvää ideaa kupli päässäni, ja synergian hengessä postilaatikkoon tipahteli päivän mittaan aihetta sivuavia maileja. Livepelien käytännön toteutuksessa eräs pitkän linjan ongelma on ollut kaukovaikuttaminen: kuinka saada maagin tulipallo tai sala-ampujan luoti tavoittamaan kohteensa ilman että tarvitsee huutaa. Kännyköiden yleistymisen jälkeen etäältä räjäytettävät pommit ovat olleet jo helppoja tehdä, mutta näppärät "osoita ja vaikuta" -sovellukset puuttuvat vielä.
Muualla maailmassa tähän löytyi näppäriä keinoja, joita haluaisin soveltaa hieman vähemmän ilmeisillä tavoilla - ei välttämättä pelkästään aseina. Suomessakin näitä oli, mutta niistä pyydettiin aivan naurettavan röyhkeää hintaa.
Iltapäivästä innostuin Hanen kanssa harrastamaan urbaania speleologiaa. Haahuilimme pari tuntia maanpinnan alapuolella taskulamppujen kanssa. Takaisin pintamaailmaan noustuamme suuntasimme Cosmiciin. Siellä käynnissä oli esivalmisteluja Aleksin viikon päästä tulevaan livepeliin, mutta koska olin joutunut peruuttamaan sen, tyydyin käymään keskusteluja roskalehdistä ja kuuntelemaan kauheita solvauksia. Tero oli saanut valmiiksi ensimmäisen Alainia-sarjakuvansa, jonka minäkin päädyin ostamaan.
Olohuoneen surround-äänijärjestelmämme oli saapunut, ja JD demosi sitä. Kieltämättä se kuulosti aika jylisevältä. Illalla saunottiinkin, ja kuten tavallista, sauna vei minulta tajun lähes täysin. Valuin nukkumaan hyvissä ajoin ennen muita.
Perjantai, 16.1. 2004
Päivän lelut: Uusi puhelin ja uusi konepistooli. Toinen näistä tuli työn puolesta.
Aamu aukesi heti palaverilla, jonka positiivisin anti oli vahvistus epäilykselle, että joukkueeni on saamassa vahvistusta. Jee, tuoretta lihaa myllyyn! (Jotenkin "Fresh meat for the grinder" kuulostaa paljon paremmalta alkuperäiskielisenä.) Tarvetta onkin, kun taas yksi sivari kului loppuun eikä uutta ole tullut.
Kävin tovin verran auttamassa Gestaltin siivoamisessa ennen kuin yhytin Kaisan kaupungilla. Yrityksemme käydä Anttilassa ostamassa tarvikkeita kariutui kaupan edessä olevaan jonottavaan väkijoukkoon ja vartijaan, joka päästi ihmisiä sisään pari kerrallaan. Kävi ilmi, että syynä oli Idols-voittajien paikallaolo kaupassa. Nähtävästi nämä kaikki ihmiset jonottivat saadakseen heidän nimikirjoituksensa. Koin selkeyden hetken sankarinpalvonnan naurettavuudesta, enkä voinut kuin pudistella päätäni hämmästyksestä. Tottakai olisi paljon vähemmän naurettavaa, jos paikalla olisi ollut vaikkapa Jamie Lee Curtis ja minä olisin jonottanut nimmaria Halloweenin kansilehteen...
Kaisa pelautti minulle pikaisesti Phantomsia. Sitten istuimme JD:n ja Miken kanssa telkun ääreen antamaan piiritysäänellemme todellista stressitestiä Die Hardin muodossa. Edelleen tässä toimintaleffojen kuninkaassa on maailman tykeimmät äänet, jotka monipistekajarijärjestelmä todella päästi oikeuksiinsa. Automaattiaseiden jylinä kuului varmaan Shaoliniin asti.
Lauantai, 17.1. 2004
Päivän ruoka: Bagels with cheese. Turussa nämä eivät kyllä maistu samoilta kuin New Yorkissa.
Uneni oli Solmukohdan traileri. Outoa. Ainakin sen tunnelma tuntui olevan uskottava: käynnissä oli valtavat bileet, joista huolimatta minulla ei ollut yhtään hauskaa, ja olin yksinäinen sekä pahantuulinen. Nähtävästi alitajuntanikin on viimein päättänyt, että olen sosiaalisesti täysi katastrofi.
Päivän Phantoms-peli oli sentään oikein viehättävä. Hahmomme pääsivät kurjistelemaan harhanäkyjen, omaisuutensa realisoinnin, primitiivisten asuinolojen ja vihamielisten FBI:n agenttien parissa. Tätä peliä ehditään pelata varmaan enää yhden kerran ennen kuin Kaisa pakenee maasta. Toivottavasti peliin tulee kuukausien tauko sen sijaan, että seuraava pelikerta olisi massiivinen lopputaistelu jossa kaikki kuolevat.
Sunnuntai, 18.1. 2004
Päivän proppi: Laatikollinen arkaluontoista tavaraa
Äärimmäisen epäomaperäisesti nimetty Pimeyden maailma -livepelikampanja lähti tänään käyntiin. Normaalisti jo pelin helvetin ruma sivusto olisi saanut minut pysymään kaukana, muta minulla on heikko kohta kaupungilla pelattaviin yliluonnollisiin peleihin. Kun hahmokseni siunaantui vielä kovaksikeitetty okkulttidekkari, totesin että on aivan hyvin yhden illan arvoista testata onko pelistä mihinkään. Livepeleissä kun suurin kynnys on aina lähteä kauas pois, ja tähän peliin pystyi osallistumaan vain kävelemällä ulos ovesta.
Peli itse toi mieleen taas vanhan sanonnan "ihan kivaa pelinjohtajien parhaista yrityksistä huolimatta". Peli oli tehty todella hutaisten, ja pelaajille annettu materiaali suunnilleen määritteli uudelleen sanan 'puutteellinen'. Kuitenkin taitoni viihdyttää itseäni livepeleissä pelastivat pelini täydestä epäonnistumisesta, ja pelissä oli etenkin loppua kohden monta oikein mainion tuntuistakin kohtaa.
Pelistä palattuani kirjoittelin pelinjohdolle debrieffiä sekä "rakentavaa" kritiikkiä. Saa nähdä tulevatko pelin kaksi seuraavaa osaa olemaan parempia. Ainakin hahmot nyt tuntevat toisensa.
Maanantai, 19.1. 2004
Päivän malli: Syltty Judge Dreddinä
Kaksi yhtäaikaa avoimena olevaa työtehtävää tuntuu olevan tehokkuuteni ääriraja - jos kolmas homma alkaa samaan aikaan oikeasti vaatia keskittymistä, pallot putoavat käsistäni. Havaitsin tänään taas, ettei tällainen tilanne tee myöskään hyvää aurinkoiselle asenteelleni.
Töiden jälkeen vilistin Kaisan kanssa Varimportiin hakemaan osia hänen macciinsa. Nyt siihenkin saatiin langaton verkkokortti, mikä tarkoittaa ettei minun tarvitse enää kompastella johtoihin huoneessani yön aikana.
Hämäsin Kaisan piirtämään kuvia erääseen yhteisprojektiimme. Hän ei ollut kovin onnellinen tästä, mutta kuvia sentään syntyi.
Tiistai, 20.1. 2004
Päivän kokemus: Köyhyys
Sain vihdoin työryhmääni uuden tuki-ihmisen. Ensivaikutelma kaverista oli vallan positiivinen, eikä pelkästään koska hän oli oikein söpö. Toivottavasti tämä jatkuu hyvin.
Laatiessani tulokasparalle Tärkeiden Asioiden listaa minulle valkeni eräs teknillisesti merkittävä preferenssini: niin kauan kuin minä olen vastuussa työpaikkani tukijoukkueesta, jokainen sen jäsen tulee osaamaan käyttää unixia edes jotenkuten. En vielä osaa sanoa, onko tämä henkilökohtainen perversio vaiko maailmanlaajuisen linjan jälkikäteinen oivaltaminen - minua hämmästytti liikaa kun tulokkaan kanssa keskustellessani tajusin, että unix-osaaminen ei enää olekaan ilmiselvyys. Kieltäydyn uskomasta, että olen tulossa vannhaksi osaamisaloineni. Osoittelussa ja klikkailussa ei ole tulevaisuus, komentorivillä on jumalten voima.
Kotona törmäsin laskuhelvettiin. Ei ihme, että minulla oli ollut varaa ostaa äänentoistolaitteita, kun noin kahdenkymmenen eri asian laskut tulivat maksettaviksi vasta nyt. Saapa nähdä vaatiiko loppukuusta selviäminen luottokorttiin turvautumista.
Nauttiakseni tuhlaavaisuuteni hedelmistä istuin Miken kanssa telkun ääreen katsomaan hassun leffan nimeltä Last Supper. En ollut koskaan kuullutkaan siitä, mutta se oli luokiteltu mustaksi komediaksi, enkä oikeastaan enempää suosittelua tarvinnut. Aivan hauska pätkähän se oli, ja sen hahmot toivat mieleen jotkin tuttavani (tai jopa itseni...)
Keskiviikko, 21.1. 2004
Päivän perätön väite: Minäkö en muka koskaan antaisi periksi? Pah. Olen taipuisa kuin keitetty spagetti.
Pitkistä työpäivistä on tullut merkillistä rutiinia, eivätkä ne edes tunnu kuluttavilta. Ei mikään ihme, koska maailma ulkopuolella oli tasaisen lohduton.
Töiden jälkeen hengasin Tainan kanssa. Elämäni tuntui vähän aikaa vähemmän synkältä.
Torstai, 22.1. 2004
Päivän hulluus: 60 opintoviikkoa yhdessä vuodessa. Joku haluaa kiriä graduveikkauksessa.
Yritin kerätä pukua viikonlopun Pelargirin ympyrä -peliin, ja vasta lausuttuani moneen kertaan loitsusanat "vittumävihaannäitä fantsupelinretaleita, minkähelvetintakia mäainameenilmoittautuun kunniihinkoskaanlöydä vaatteitamistäänsaatana" sekä turvauduttuani Miken vaatekaappiin omani lisäksi sain kasaan jotain, joka näytti yhtään tuoreelta. Olin yllättävän tyytyväinen lopputulokseen, vaikka se onkin enemmän ilmeinen kuin oivaltava.
Selvisin Cosmiciin saakka hyvissä ajoin. Juttelu oli tavanomaisen painokelvotonta ja sekavaa, ja käsitteli kidutusta, sotanorsuja, kännisiä huligaaniapinoita ja pelottavia kaupunkipingviinejä. Ehdin myös vaihtaa pari sanaa Rikun kanssa kaavailemastamme lasertag-projektista. Rikulla on ehkä vielä pienempi projektien loppuunsaamisprosentti kuin itselläni, mutta keskeneräisenäkin tästä hankkeesta voisi olla hyötyä.
Perjantai, 23.1. 2004
Päivän ajattelu: Peliteoria
Työviikon viimeinen päivä oli tylsä ja lamaannuttava, mutta fiilikseni paranivat sen päätyttyä. Oikeastaan ensimmäisen todellisen inspiraationi tulevasta pelistä koin junassa, kun istuuduin todella puimaan hahmoni tilannetta, ja todella tajusin sotkuisen vyyhdin jonka keskellä hän oli. Hän oli hengenvaarallisessa tilanteessa, josta hänellä oli pienenpieni mahdollisuus selvitä jos hän olisi todella kiero, nopeaälyinen ja osaisi ennakoida liittolaistensa sekä vihollistensa ajatukset. Älyllinen haaste kutkutti mielikuvitustani, ja synkän fantsuhevin pauhatessa kuulokkeistani tunsin, kuinka Scaimar Telahirin suuret ongelmat korvasivat omat pienet pulmani. Koin voimakkaan "tämän vuoksi minä roolipelaan" -elämyksen, ennen kuin omat ajatukseni jäivät kokonaan taustalle ja hahmoni emotionaalisesta tilasta tuli minun tilani, hänen epätoivoisista juonistaan omiani.
Pääsin illasta Lissun luo, ja aloin puida hänen kanssaan hahmojemme yhteistä elämää. Se taas etäännytti minua hahmostani melkoisesti, kas kun Scaimar oli vielä itseänikin luonnevikaisempi pikku psykopaatti joka kohteli rakastamaansa naista parhailla perhesuhdeväkivaltakeinoilla. Kenties yllättävästi havaitsin, että minun oli vaikea suhtautua tällaiseen. Onneksi Lissu oli aivan ihanteellinen kanssapelaaja tähän kuvioon.
Lauantai, 24.1. 2004
Päivän huippuhetki: "Jos epäilen hetkeäkään, että kiertelet vastatessasi, tai valehtelet minulle, katkaisen kaulasi tässä ja nyt" sanoi pelottava capo di tutti capi minulle ollessani polvistuneena hänen eteensä. Sitten hän kysyi minulta kysymyksen johon en ollut tajunnut valmistautua etukäteen, ja keksin siihen salamannopeasti täysin valheellisen vastauksen jonka esitin vailla pienintäkään epäröintiä. Sain pitää pääni sillä kertaa.
Päivä kului Pelargirin ympyrässä. Peli oli pitkistä suvantokohdistaan huolimatta omalta osaltani välillä aivan suunnattoman intensiivinen, ja vastoin ennakko-odotuksiani selvisin elossa pelin loppuun saakka (tosin tuskin paljon pidemmälle). Ilmeisesti säteilin inhottavaa pahisenergiaa ympäristöön aivan kiitettävällä teholla, koska monet hahmot olivat kuulemma halunneet minut hengiltä ilman mitään muuta syytä kuin että vaikutin käärmeeltä. Harvoin olen myöskään valehdellut näin tehokkaasti paineen alla.
Yhtä aikaa oma pelaamiseni oli myös todella halveksittava esimerkki "elitisti larppaa" -tyylisestä suhtautumistavasta. Olin ennen peliä ollut muka liian kiireinen lukeakseni ja opetellakseni koko valtaisan pelimateriaalin, joten olin omaksunut vain ne osat joita uskoin pelissä tarvitsevani. Tulkitsin hahmoani niin ennen peliä kuin sen aikanakin tavalla, joka oli minun itseni kannalta kiinnostava: keskityin Scaimariin kierona juonittelijana enkä sosiaalisena eläimenä. Pukuni oli yksinkertainen viritys joka huusi "niljakas pahis" niin kovaa, että arvioin ettei kukaan jaksaisi niuhottaa minulle siinä olevista hirveistä tyylirikkomuksista.
Kaikki nämä veikkaukset tuntuivat toimineen ainakin jotenkuten: en jäänyt kiinni puutteellisesta taustamatskun omaksumisesta, hahmotulkintaani ei kritisoitu murskaavasti eikä kukaan kehdannut edes suoraan aukoa päätään naurettavista keinonahkahousuista jotka minulla oli jalassani. Aloin oivaltaa vasta pelin jälkeen, miten vähän implisiittistä kunnioitusta olin sitä kohtaan osoittanut, kun kummastelin omituista fiilistä, joka minulle oli jäänyt. Äh. En kyllä ollut tehnyt tätä tahallani tai tietoisesti - ehkä olin sittenkin omaksunut hahmoltani enemmän inhottavia piirteitä kuin olin tiennyt. Peli olisi silti ansainnut minulta enemmän.
Pelin jälkeen jäin jumiin pelipaikalle, koska minulle ei ollut sijaa Helsingissä (tai oikeammin, koska en jaksanut sellaista etsiä). Löpisin kännisen pelinjohdon kanssa kokemuksistani omaan epäsosiaaliseen tapaani, ja koin pelinjälkeisen masennuksen oireita. Pelipaikan majoitustilat olivat onneksi mainiot, ja verkkoyhteyskin löytyi. Mitäpä muuta sitä tarvitsisi?
Sunnuntai, 25.1. 2004
Päivän parodia: "Olen kerännyt teidät tänne ruskeasuon Teboilile, jotta voisimme selvittää, mikä Solmukohdassa meni pieleen. Kukaan ei poistu ennekuin olen tyytyväinen." Lausutaan Pervilän tavaramerkkaamalla EAD-nasaaliwhinetyksellä. Ei oikein pääse oikeuksiinsa näin selitettynä...
Nukkumaanmenoaikaan nähden suhteettoman varhaisen aamuherätyksen jälkeen olin auttavinani pelinjohtoa siivoamaan paikkoja kunnes sain pummittua kyydin metroasemalle ja sitä kautta keskustaan. Pääsin tapaamaan larp-tutkijaa, joka halusi haastatella minua pelikokemuksistani, etenkin sellaisista jotka ovat olleet poikkeuksellisen nautittavia.
Vaihteeksi kyseessä ei ollut mikään Tyrnävän sosiaalitaloudellisen oppilaitoksen yliymmärtämisen linjan lopputyö - sellaiseen en olisi enää osallistunutkaan - vaan mutkikkaampi juttu jonka lopullisena päämääränä oli kehittää joidenkin olemassaolevien vapaa-ajan teknologioiden käyttöliittymiä miellyttävämpiin suuntiin. Tai jotain sinne päin - asia kyllä selitettiin minulle ja oli aivan järkeväkin, mutta se vaan onnistui livahtamaan saman tien mielestäni.
Haastattelun jälkeen köpöttelin vielä Pelargirin ympyrän jälkilöylyihin William K -nimisessä baarissa. Paikallla ei ollut valtavasti väkeä, mutta heitetty läppä oli yhtä hysteeristä kuin kotipuolen Cosmicissa.
Lopulta pääsin Taikan avulla Turun bussiin. Olin aivan kohtuuttoman väsynyt ja jokin flunssanpoikasen sukulainenkin häiritsi henkistä tasapainoani. Päästessäni viimein Turkuun oloni oli varsin huono, enkä viivytellyt nukkumaanmenon kanssa.
Maanantai, 26.1. 2004
Päivän teema: Inhottavat hahmot ryhmässä
Scaimar Talahir saattoi kuolla, mutta hänen limanuljaska-asunsa sai uuden elämän Warhammer-hahmoni Ottokarin vaatepartena. Ei kuosi kyllä hyvää onnea tuottanut hänellekään. JD veti meille pitkästä aikaa sotavasarointiaan, ja tapahtumat olivat dramaattisia vaikkakaan eivät väkivaltaisia. Hahmoni kaverit saivat viimein tarpeeksi inhottavan aateliseni vittumaisesta käytöksestä, ja ilmoittivat, että joko hän alkaisi olla vastuullisempi, hurskaampi ja yleisesti miellyttävämpi, tai hän saisi etsiä uusia ystäviä.
Hahmoparkaani kävi sääliksi. Ei kahdeksantoistavuotias aatelispoika osaa vielä niellä ylpeyttään ystäviensä edessä, eivätkä hänen saman ikäiset kaverinsakaan tajunneet kuinka mahdottoman tehtävän he hänelle oikein asettivat. Piti lähteä ovet paukkuen, eikä takaisin liene tulemista.
Pelaajana sentään pääsin viimein purkamaan sydäntäni JD:lle ja Tommille Ottokarin tuntemuksista. Vaikka toivon, etten itse ole koskaan ollut aivan yhtä vastenmielinen tyyppi kuin hän, tunnistan myös monia omia piirteitäni hänen toiminnassaan. Pelaaminen oli taas huomattavan intensiivistä: koin vahvasti Ottokarin turhautuneen raivon ja hylätyksi tulemisen pelon, sekä ylpeyden ja itsekunnioituksen jotka nojaavat yksinomaan siihen, ettei koskaan anna periksi kenellekään. Oli äärimmäisen huojentavaa kyetä astumaan näistä ajatuksista syrjään kun hahmon pelaaminen loppui, ja tajuta, että ne eivät olleet minun tunteitani, ja että minä voisin myöntää hahmoni luonneviat kanssapelaajilleni, vaikka hän ei itse sitä koskaan tekisikään.
Pelin jälkeen minulle valitettiin siitä, että olin tehnyt alun alkaen ryhmäpeliin sopimattoman hahmon, ja että minun olisi pitänyt aavistaa, että tämä päättyy huonosti. En ollut lainkaan samaa mieltä - en suostunut uskomaan, että peli kulki mitään tiettyä polkua alusta alkaen, ja että asiat eivät olisi voineet mennä toisinkin.
Tiistai, 27.1. 2004
Päivän rinnastus: Englantilainen koulujärjestelmä on yhtä selkeä kuin englantilainen rahajärjestelmä
Jos maanantain lomailee, tiistai muuttuu maanantaiksi. Töissä oli masentavaa ja lannistavaa, ja koin tekeväni hommiani huonosti. Harvat asiat harmittavat yhtä paljon. Eilinen pelikin kalvoi mieltä.
Tämänpäiväinen Rising Apocrypha -pelikin oli hidas ja energiaton. Se harmitti tosi paljon, koska vasta viime viikonloppuna olin saanut joitakin hyviä ideoita peliin ja koin ehkä saaneeni vihdoin sen idean nurkasta kiinni. Kyllä RA ja sen sisarpeli ovat konseptina vähän hankalia, mutta ei tämän silti pitäisi aivan tällaista tervanjuontia olla.
Tarvitsisinkohan muutaman kuukauden taukoa pelinjohtamisesta? Aina joidenkin vuosien välein tällainen paristojen lataamisen tarve käy ilmeiseksi, ja edellinen taisi olla joskus vuonna 2000. Kun Kaisakin on poissa maasta, voisi tauolle olla hyväkin tilaisuus. Taisin tosin jo luvata JD:lle, että pelautan hänen poliisisankarinsa tarinoita kevään aikana.
Keskiviikko, 28.1. 2004
Päivän esikuva: Jeesus, joka myös puhui vertauksin. Hänet naulattiin puuhun. Tavallaan ymmärrän miksi.
Töissä ei ollut miellyttävää.
Tuhoon tuomitussa kierteessä tahdoin yrittää toistaa koneellani minulle lähetetyn ongelman. En voinut, koska erään toisen ongelman jatkuva käsittely edellyttää, että koneessani pyörii käyttöympäristö jossa en voi ongelmaa tutkia. Jotta saisin kaksi käyttöympäristöä yhtä aikaa toimimaan koenessani tarvitsen lisämuistia. Liike, joka toimittaa koneeseeni lisämuistia, väitti toimittaneensa sen jo minulle. Lisämuistia ei löytynyt mistään. Yritin selvittää sen sijaintia, mutta en ehtinyt koska uusia ongelmia satoi koko ajan päälleni.
Minun oli aikataulujen mukaan pitänyt tehdä asioita ainakin kolmea projektia varten. En ole ehtinyt kuin vastailla puhellimeen ja kuunnella huolia, jotka eivät oikeasti minulle kuulu, mutta kun soittajat eivät tätä ymmärrä. Kun kerron heille, että me emme voi auttaa asiassa, he kysyvät "kenen puoleen minun sitten pitäisi kääntyä". Minulle on väitetty, että ei ole sopivaa sanoa tähän "eipä juuri kiinnosta", mutta sen lisäksi että se olisi harvinaisen rehellistä, minulla ei tosiaan ole aavistustakaan siitä, kenelle heidän tulisi mennä puhumaan ongelminensa.
Olo oli absurdi. Heitin jo päivällä käyttäjälle yhden autovertauksen, vain lievittääkseni sisäistä painetta alkaa viljellä toista. Se kertoisi parkkipaikkoja ja autoja huoltavasta teknikosta, jolle ihmiset soittelevat jatkuvasti kun heidän oma Datsuninsa ei lähde pakkasella käyntiin. Ensimmäinen kerta voisi olla huvittava, mutta jos soittoja alkaisi tulla jatkuvasti, hupi katoaisi hyvin äkkiä ärsyyntymisen ja turhautuneen vihan tieltä. "Ei kuulu meille", teknikko sanoisi, ja vastauksena kuuluisi uhmainen määkäisy "Mutta mä tulen tällä autolla töihin. Miten niin se ei muka kuulu teille? Kuka mua voisi sitten auttaa?"
Pakenin kurjaa uraani vähän ennen neljää uppoutuakseni Kaisan Phantomsiin. Oletetusti viimeinen pelikerta ennen pelinjohtajan maastapakoa katkesi juuri ennen Suurta Toimintakohtausta, jossa osaamattomien ihmisten huono suunnitelma oli kohtaava karun todellisuuden, kun Virven oli palattava Helsinkiin. Hitto. Huonolla onnella tästä tulee nyt kuuden kuukauden mittainen cliffhanger.
Torstai, 29.1. 2004
Päivän kaipuu: Työrauha
En ollut aamulla päästä ylös sängystä, niin vastenmieliseltä tuntui ajatus jatkaa työntekoa eilisen jälkeen. Tämä päivä ei ollut yhtään sen parempi: vaihteeksi sen sijaan, että turhat puhelut olisivat vieneet aikaani, jouduin käyttämään energiaani aivan tarpeettomiin sähköposteihin vastaamiseen ja jopa laitoksilla juoksemiseen. Ehdin tuskin syödä kaikelta säntäilyltäni. Projektien jama parani tuskin lainkaan.
Töiden jälkeen menin pakkaamaan kissan maallista omaisuutta pahvilaatikoihin. Mieleeni muistui stadissa näkemäni kuvottava mainos, jossa luki "Raha ei tee onnelliseksi - tavara tekee". Pitäisi laatia jonkinlainen muuttajan ohjesäännöstä, johon varmaan tulisi sellaisia kohtia kuin "jos et ole tarvinnut sitä edellisen muuttosi jälkeen, heitä se pois" ja "korkeintaan viisi koriste-esinettä saa yksittäispakata, loput on tuomittava krääsäksi ja tuhottava". Ehkä villinä korttina voisi olla myös "yhden satunnaisesti valitun laatikon sisältöineen on tuhouduttava muutossa täysin".
Cosmicissa oli vähänlaisesti ihmisiä, mutta sain Aleksilta lainaksi kaksi uutta numeroa PS238:a.
Perjantai, 30.1. 2004
Päivän ryöstösaalis: Kaisan vanhat kaiuttimet. Kohta työhuoneessa raikaa taas rokki.
Livahdettuani töihin epäinhimillisen aikaisin ehdin oikeasti varastaa itselleni hieman aikaa projekteihin eikä koko päivää tarvinnut käyttää pelkkään vauriokontrolliin. Jonkinlaista edistystäkin oli havaittavissa.
Kaisan kodin kääriminen pahvilaatikoihin jatkui pari tuntia. Kun minulle ei enää löytynyt kykyjäni vastaavia hommia, pakenin Merihakaan katselemaan leffoja JD:n kanssa. En ollut edes muistanut, millainen isku vasten todentuntuisen toimintadraaman kasvoja Die Hard 2 oli. Sentään Dark Blue oli erinomainen.
Lauantai, 31.1. 2004
Päivän kuva: Euro Does Dollar - taloustieteellinen näkemys Venäjältä
Kaisan muutto sujui aivan hämmästyttävän nopeasti, eikä edes oululaishenkinen lumimyrsky haitannut sitä merkittävästi. Parissa tunnissa kaikki tavarat oli kuljetettu kahdella pakettiautolastilliselle sijoituskohteeseensa Rantakadulle, jonka jälkeen muutossa avustaneille syötettiin pizzaa.
Muutto-operaation päätyttyä ohjelmassa oli Rikun ja Sadun tupaantuliaiset, jossain Haliskylän syövereissä. Tapahtuma ei ollut poikkeuksellisen riehakas, mutta silti aika hauska. Pelailin taas Huojuvaa tornia, juttelin poliittisia ja illan loppupuolella jopa semitaiteellisia (vieläpä niin luonnottomasti, että olin Miken kanssa osapuilleen samaa mieltä jostakin). Olin toimissani neuroottinen ja vaikea, mutta kuvittelin, ettei siitä ollut oikeasti harmia kenellekään.
