Lokakuu 2003: Peliunelmia
Keskiviikko, 1.10. 2003
Päivän muistutus: Ei pidä koskaan ryhtyä opettajaksi
Lähestyvään töihin palaamiseen valmistautuakseni herättäydyin tänään jo puoli kymmeneltä. Eilisilta oli venynyt, koska Kissa oli käynyt opettamassa matikkaa amiksessa, ja jakoi jännittäviä kokemuksiaan minun ja Miken kanssa. Tänään hän lähti varhain jatkamaan uraansa sijaisena, ja olisi ollut vähän hyödytöntä minunkaan alkaa nukkua enää sen jälkeen.
Kirjoittelin Apocryphaa koko päivän, ja alkuillasta käväisin pitkästä aikaa Attacin keskustelupiirissä kun Mike sanoi sellaisen tänään olevan. Pitäisi ehkä kiinnittää jotain huomiota ylläpitämääni Attacin postitusllistan viesteihin... Keskustelutilaisuuden aiheena oli EU:n perustuslaki, ja tilaisuus olisi tarjonnut paljon enemmän jos olisi todella perehtynyt mainittuun esitykseen etukäteen. Siihen olisi tosin voinut mennä aika kauan.
Kissa saapui illalla jakamaan uusimpia amiskokemuksiaan. Tapahtui sitten sekin luonnottomuus, että hän meni nukkumaan ennen minua, tai yritti ainakin. Päädyimme lopulta molemmat valvomaan kolmeen asti, joka oli harvinaisen typerää huomioiden seuraavan aamun herätyksen.
Torstai, 2.10. 2003
Päivän löytö: Irregular Webcomic - näin meilläkin roolipelataan. "You failed your sanity check, didn't you?"
Pitkästä aikaa koin uskottavan aamuherätyksen. Kissa nousi seitsemältä lähteäkseen opettamaan, ja minä en nähnyt syytä maata sängyssä paljon pidempään (vaikka se olisikin ollut kosmisesti oikeudenmukaista huomioiden kaikki ne tuhannet kerrat jolloin kissa on jäänyt nukkumaan lähdettyäni töihin). Itse asiassa ylös nouseminen oli yllättävän rentoa, ja työpostien lueskeleminen omasta mukavasta nojatuolista käsin ei juurikaan sattunut. Tappavinta näissä varhaisissa aamuissa onkin ulos kylmään lähteminen.
Taina käväisi lainaamassa makuupussia ja laittamassa ruokaa. Hänen lähdettyään Kaisa palasi amispartiosta ja alkoi purkaa turhautumistaan piirtämällä murhanhimoisia kuvia. Mikko ja Suvikin pistäytyivät.
Cosmicissa oli paljon väkeä ja useita kiinnostavia tai ainakin innokkaita keskusteluja, joista ehkä pahaenteisin sivusi erästä peliprojektia ja hyödyllisin koski Traveller-kampanjaamme. Sivussa keskusteltiin pakkohoidosta, uskonnosta, ammattikoulusta ja kelluvista päistä.
Itse asiassa Annan kanssa oli oikein hyvä puhua Travellerista. Olin itse jo sopeutunut pelin tietynlaiseen tyyliin, mutta tämä ei tarkoittanut etteikö minulle kelpaisi tyylin muuttaminen suuntaan josta enemmän itse pidin. Ilmeisesti tätä tahdottiin vähän muillakin tahoilla. Olen aivan hyvilläni jos peli muuttuu saippuaoopperamaisempaan suuntaan; reilut kymmenen vuotta sitten elin ja hengitin pääasiassa rfxnin ihmissuhdescifiä, ja monet siinä koetut inhottavuudet ovat vieläkin ylittämättömiä pelaajahahmoilleni tapahtuvien Pahojen Juttujen joukossa.
Perjantai, 3.10. 2003
Päivän rohkaiseva kommentti: Kävelyni näytti kuulemma tänään paljon paremmalta kuin eilen. En osaa sanoa tuntuiko se merkittävästi paremmalta.
Viimeinen päivä virallista sairaslomaa. Nousin taas ennen kahdeksaa ja istuin työpostieni ääreen koomaamaan. Nukuin parin tunnin aamupäiväunet, ja Kaisan palattua takomasta matikkaa amishien päähän lähdimme juhlimaan hänen ansaitsemiaan tolkuttomia rahasummia ravintolaan. Sijaisille tosiaan maksetaan.
Samalla reissulla sain viimein käytyä vakuutusyhtiössäni selvittelemässä korvaushakemustani tapaturmakuluistani. Sain tyydytystä kyetessäni toteamaan jokaiseen "meillä tämä korvataan vain jos vakuutuksessa on tällainen laajennus" -kommenttiin "mulla on juuri sellainen". Selvästi on mahdollista vakuuttaa itsensä vaikka minkälaisen typeryyden varalta, vaikka hetken aikaa pelkäisin, että minut naurettaisiin ulos koska en ollut oikeastaan käyttänyt kiipeillessäni ja onnettomuuteen joutuessani alkeellisintakaan turvavälineistöä.
Illan tullen arkistojen kätköistä löytyi Angelin neloskautta, jota aloin katsella. Hetkittäin pidin siitä, mutta enimmäkseen vaan kaipasin lisää Cordeliaa.
Lauantai, 4.10. 2003
Päivän harjoittelu: Ulkona kävely vain yhden kepin kanssa. On luksusta voida käyttää toista kättä ovien avaamiseen ja muuhun pieneen.
Jos sää olisi ollut vähemmän sateinen, olisin ehkä yrittänyt pyöräillä rfxnin luo pelaamaan. Nyt tyydyin kuitenkin autokyytiin. Traveller oli ehkä hitusen ihmisläheisempi ja hahmointeraktiota painottavampi kuin aiemmilla kerroilla, tai ehkä vain näin sen sellaisena Cosmicissa käydyn keskustelun valossa.
Yhä edelleen häiritsee erään pelaajan tapa pitää spontaanisti pitkiä luentoja pelin aikana, yleensä korkeintaan marginaalisesti käsillä olevaan tilanteeseen liittyvästä aiheesta. Minun tyyliäni ei myöskään ole se, että pelinjohtaja ei vaienna häntä vaan jää väittelemään hänen kanssaan. Narinaa, narinaa.
Toisaalta jäin miettimään, pitävätkö muut pelaajat epäkohteliaana minun tapaani pysytellä täysin omissa oloissani jos pelissä on tauko. En ihmettelisi tätä - mutta monesti tauot tuntuvat johtuvan siitä, että signaali-kohina -suhde on laskenut liian alas, ja tämä jättää minut ärtyneeseen tilaan jossa en ole sosiaalisimmillani. Tahtoisin vain pelata.
Sunnuntai, 5.10. 2003
Päivän matemaattinen pulma: Poika lähettää äidilleen kirjeen, jonka sisältö on "SEND + MORE = MONEY". Jokainen kirjain vastaa yhtä kymmenjärjestelmän numeroa (0-9). Samaa numeroa vastaa vain yksi kirjain. Paljonko rahaa poika kaipasi?
Traveller oli jatkunut aamukolmeen, joten herääminen ei tapahtunut kovin aikaisin. Lojuin sängyssä, katselin Angeleita ja mietin miten parantaisin sarjaa jos olisin itse siitä vastuussa. Kissa ilmestyi iltapäivästä potkimaan minut liikkeelle.
Päivä sisälsi mitättömiä mutta kasautuvia vastoinkäymisiä ruokapaikkojen aukiolon, lukutaidottoman kebabmyyjän, rääkyvän kakaran ja egojen kamppailun muodossa. Selvittelin persoonallista matemaattista ongelmaa jonka Kaisa minulle esitteli, ja kun siitä selvisin, kävimme vilkaisemassa Ken Park -leffan. Se tuntui olevan piristävän vapaa niin juonesta kuin minkäänlaisesta tekopyhyydestä, ja oli muutenkin reipas sekä hulvaton. En tosin tiedä kenen kaikkien huumorintajuun se vetoaisi.
Maanantai, 6.10. 2003
Päivän fyysinen ilonaihe: Kun korvalappustereoista pauhaa rokki, voi kepeilläkävelynkin ottaa ripeän liikunnan kannalta.
Aamulla herääminen oli vastenmielistä. Saatuani tietkonelaukun selkääni ja käveltyäni ulos ovesta Grave Diggerin karjuessa "Spirits of the dead are calling" kuulokkeistani tajusin jollain perverssillä tavalla olevani hyvilläni siitä, että olin taas menossa töihin.
Atk-keskuksessa ihmiset olivat muuttaneet tarinaansa ja väittivät nyt, että minua olikin kaivattu. Kieltämättä päivä oli kohtalaisen kiireinen, joskin sisälsi lähinnä tylsää rutiinia eikä paljonkaan oikeasti kiinnostavia välikohtauksia. En ollut aivan pihalla perusasioistakaan, ainakaan sillä tavoin että olisin itse huomannut. Luultavasti pätemättömyyteni tulokset ilmestyvät työpöydälleni vasta parin päivän päästä... ja sainko myös juuri homman toimia sairaslomittajana eräälle ihmiselle, jota olin jo aiemmin tuurannut ja ollut aiheuttaa katastrofeja?
Loppupäivää kohti jalkaa alkoi särkeä ikävästi, enkä ollut mielestäni edes kävellyt sillä paljon. Ehkä kotona minulla on sittenkin parempi työasento, vaikka fysioterapeutti sanoikin, että kintun pitäminen ylhäällä ei varsinaisesti auta jos se ei ole sydämen tason yläpuolella.
Sentään Warhammerissa hahmollani meni vielä huonommin kuin minulla. Varhaisrenessanssiaikainen kirurgia on niin ihanaa.
Tiistai, 7.10. 2003
Päivän totuus: Zombieleffa voi olla huono vain kolmesta syystä:
Vitutus töissä alkoi heti aamusta, mutta vaihteeksi hyvä vitutus siitä, että monimutkaiset teknilliset asiat olivat monimutkaisella tavalla pielessä. Ei minulla tuollaisen kanssa ole mitään ongelmaa. Tekniset pulmat voittavat sosiaaliset tai byrokraattiset pulmat ihan koska tahansa.
Tänään piti alunperin katsoa Miken, Kaisan ja Hannan kanssa Bufyja, mutta kun siitä ei tullutkaan mitään, päätin kirjoittaa pelejä. Kun siitäkään ei tullut mitään, katselin Angelia, jonka neloskauden puoliväli oli yllättäen suunnattoman mukaansatempaava. Kun hallussani olevat jaksot lopppuivat, keskustelin zombieista keskustelupalstalla. Laadin alustavan version ylläolevista teeseista zombie-elokuvien laatukriteereistä. Sitten yritin taas kirjoittaa peliä, ja onnistuin paljon paremmin.
Löysin hyviä ideoita aivan käsittämättömän epätodennäköisistä paikoista. Parhaat Kult-tarinat selvästi syntyvät tosielämän kertomuksista. Joskus pitäisi varaan tehdä pelikampanja, joka perustuisi yksinomaan merkillisiin tositapahtumiin - ei niihin, jotka kaikki tietävät, vaan obskuureihimpiin mutta hyvin dokumentoituihin, sellaisiin joita lukiessaan ajattelee että "tuo kuulostaa aivan roolipelijuonelta".
Keskiviikko, 8.10. 2003
Päivän hämmennys: Angel jatkuu kiinnostavana. Ei se sarja aiemmin ole tähän pystynyt.
Kaatosateen ja Arpan kuvernööriksi pääsyn myötä päivä ei alkanut mitenkään hyvin. Ilmeisesti nimentunnistuksen voimalla myös Hillary Clinton keksi alkaa tavoitella presidentinvirkaa. Jos bushmannien kannatus romahtaa, Hillary olisi kyllä mainio näennäinen suunnanmuutos. Todellinen suunnanmuutos tuskin.
Olin jaloillani aika paljon. Kokemukseni olivat sen mukaisia. Nilkkaa särki inhottavasti, ja käydessäni yhden kepin varassa ei-kaikkein-lähimmässä kaupassa totesin, ettei aika selvästikään ollut kypsä minun luopua kahden kepin käyttämisestä edes keskipitkällä matkalla.
Torstai, 9.10. 2003
Päivän kateus: JD ja Mike olivat päässeet käymään Turun kaupunginkirjaston suuressa ja solmuisessa kelllarissa.
Kun yhdellä kelpillä kävely ei selästikään ollut minun jttunui, päätin nostaa panoksia ja kaivoin aamuyöstä töihin lähtiessäni polkupyörän esiin. Sidoin gi:n vyöllä kepit kiinni mankelin runkoon ja lähdin urheasti sotkemaan kohti yliopistoa.
Polkupyörä on selvästi suuri tasapäistäjä vammaisten ja terveiden välillä. Vaikka omilla jaloillani liikun yhä hitaasti ja kömpelösti, fillarilla liikkumiskykyni oli tuskin edes naarmuuntunut. Nilkan voimattomuus häiritsi vielä hieman, mutta muutoin pyöräily oli taivaallista. Olin tosiaan kaivannut nopeaa liikettä elämääni. Jos nyt jostain ilmastollisesta oikusta saataisiin viikon verran lämpimiä säitä, voisin ehkä käyttää kesälomapäiviä ja keskittyä pyöräilemään.
Fantasiani toteutumista odotellessani suoritin pyöräilyni syksyn kylmyydessä. Pyärän selästä poistuminen ei ollut hyvä ajatus, koska jaloilla ollessani päivään kuului räjähtelevien hehkulamppujen säikähtelyä ja paranoidien skitsofreenikkojen rauhoittelua. Cosmicissa oli vähän ihmisiä, mutta silti aika eloisaa. Kahden bondaavan matemaatikon välissä istuminen on omituisella tavalla todella söpöä - oikeasti nautin keskusteluista, joista en ymmärrä sanaakaan...
Ennen nukkumaanmenoa kävi ilmi, että kuningas George II kaipasi apua.
Perjantai, 10.10. 2003
Päivän pseudonostalgia: Y2K ja hullut dotcom-ajat, jolloin kaikki kuvittelivat olevansa tulevia IT-miljonäärejä. Jälkeenpäin katsottuna vielä koomisempaa kuin oikeasti tapahtuessaan - ja aika hiton koomista se oli silloinkin.
Lähdin urheasti kotoa ilman keppejä. Selvisin koko työpäivän ilman niitä, ja pyöräily oli yhä riemastuttavaa. Töissä maailma muistutti minulle, miten paljon minä vihaan PC-kannettavia. Voin vielä tajuta PC-raudan ilon jos on pöytäkoneiden näpertelijä, mutta miksi Gaian nimeen ihmiset ostavat kannettavia, jotka on rakennettu tämän kauhean arkkitehtuurin pohjalta?
Töiden jälkeen oli ensimmäinen varsinainen peli Rising Apocryphaa. Minun osaltani se oli kankea ja epätasainen, ja suunnittelemani pöhköt juonenkäänteet eivät oikein toimineet, mutta pelaajaporukan dynamiikka toimi oikein mainiosti ja eri tavoin kuin missään aiemmassa pelissäni. Ihmekös tuo, kun pelaajakokoonpanokin oli aivan uusi. Kun kuusitoistavuotiaat hahmot kävivät pitkää väittelyä Disneylandista aloin vihdoin luottaa pelikonseptin toimivuuteen.
Pelasimme puoli seitsemästä aamukahteen. Meinasimme lopettaa jo puoliltaöin, mutta yli kahden viikon tauko cliffhangerlopulla ei oikein miellyttänyt meitä ja tovin verran piti vielä jatkaa.
Lauantai, 11.10. 2003
Päivän cameo: Nerf Herder soittamassa Mr. Spockia
Kun kesken livepelin havaitsee että hahmon ylälaitaan kirjoitettu otsikko onkin jonkun kappaleen nimi, ja kappaleen alkaessa soida pääsee nousemaan lavalle ja tekemään improvisoitua drag show:ia tämän kappaleen tahdissa, voisi viisaampi epäillä olevansa unessa. Minä en tietenkään oivaltanut tätä, vaikka viimeistään siinä vaiheessa kun Ripan pelaama poliisi alkoi stripata True Faithin säestämänä olisi pitänyt tajuta että nukun.
Lauantai oli vaihteeksi tyhjä kaikenlaisista menoista, ja sain nukkua pitkään. Kävin kaupungilla verryttelemässä liikuntaelimiäni, ja hyvilläni totesin, että kohta kävelyni ei varmaan enää edes näytä kauhean ontuvalta. Tällä hetkellä akuutein ongelma on, että nilkassa ei tunnu olevan yhtään voimaa, joten esim. portaiden laskeutuminen on vaikeaa eikä pyörän kanssa pysähtyessä voi oikein luottaa siihen, että oikea jalka löytää nopeasti jalansijan.
Illalla katsottiin Buffyn viisi viimeistä jaksoa. Loppu oli hyvä, mutta miten tämän jälkeen voi palata hidasliikkeisen Angelin pariin?
Sunnuntai, 12.10. 2003
Päivän väärinkäytetty supersankarisitaatti: "Don't mess with the volcano my man, 'cause I will go Pompeii on your... butt."
Rajoilla jatkui supersankareiden Havaiji-loman merkeissä. Hahmoni teki viimein kauan pelkäämänsä virheen ja pudotti vahingossa voimillaan lentokoneen. Toisaalta JD:n hahmo oli aiheuttaa Mauna Loan purkauksen, johon verrattuna yksi pudonnut kone oli pikkujuttu.
Pelin jälkeen pyöräilin vähän aikaa Kaisan kanssa käydäksemme läpi hahmojemme öistä keskustelua. Eräässä vaiheessa tajusin, että yo-kylän kupeessa sijaitseva kukkula Kuuvuori, oli aivan vieressämme, mutta yöllä se oli täysin vailla minkäänlaista valoa eikä sitä olisi huomannut jos ei olisi nimenomaan hakenut sitä. Jostain syystä en ollut koskaan käynyt Kuuvuoren huipulla, vaikka olin asunut eri puolilla sen ympärillä miltei kymmenen vuotta. Olisin melkein tahtonut kiivetä sille nyt, mutta jalkani oli vielä liian rikki hupikävelemiseen ilman keppejä. Joskus toiste sitten.
Maanantai, 13.10. 2003
Päivän ärsyyntyminen: Ovatko hehkulamputkin muka General Electricin tuotteita?
On yllättävän hankalaa pitää luento jonkun toisen laatimien kalvojen perusteella. Kun minulle osui keikka erään atk-keskuslaisen sijaisena käyttäjävalistuksen parissa havaitsin, että luennon laatijan "teorian kautta käytäntöön" -lähestymistapa ei ollut lainkaan yhteensopiva oman "kronologisesti käytännöstä syvemmälle käytäntöön" -menetelmäni kanssa. Mutta minkäs teet, luennon laatijalla on käytännönläheinen ammttikoulutausta ja minulla teoriapainotteinen yliopistokoulutus.
Kotona odotti taas Warhammer. Hahmojemme selviytymistarinassa tärkeää osaa näyttelivät jättimäiset rotat, viemäröinti ja roskakirjatuotanto. Minun hahmoni löysi itsestään piilevän lahjan pornokirjailijana ja päätti alkaa elättää itseään tällä keinolla. Adeptin sanojen mukaan peli oli aidointa kaurismäkeläistä fantasiaa, tosin minusta dialogi oli paljon eloisampaa.
Tiistai, 14.10. 2003
Päivän heräteostos: Pikkuinen Logitechin hiiri kannettavaan.
Atk-päiviä kokemassa myös Ploki.
Vasta istuessani junassa matkalla korkeakoulujejn atk-päiville tajusin, että olin unohtanut passini kotiin. Tänä vuonna atk-päivät olivat Helsingistä Riikaan matkustavalla risteilyllä, joten passi oli välttämätön. Onneksi Mike oli kotona ja hereillä, ja lähetti passin perääni bussilla.
Atk-päivien tilat Silja Operalla olivat melko hienot. Oli paljon hauskempaa kuunnella luentoa pehmeältä sohvalta ravintolamaisessa tilassa kuin luontosalin kovilta penkeiltä. Valitettavasti langaton verkko laivalla oli kallis ja pätkiävä.
Ensimmäisen päivän ohjelmanumerot eivät aivan ihanteellisesti minun kohdalleni osuneet. Kuuntelin esityksiä vähän sieltä täältä, ja häpeällisesti olin hiljaa bullshit bingo -kohdissa. Haluni meluta vastaan oli kova erityisesti Microsoftin esityksessä. Kyse saattoi kyllä olla osaltani myös asennehäiriöstä eikä pelkästään epätotuudenmukaisista väittämistä.
Laivalla seilaaminen oli muutenkin hieman masentavaa. Kaikki baarit soittivat huonoa musiikkia (ja joka tapauksessa jalkani olisi varmaan ollut liian rikki tanssimiseen), Olo oli yksinäinen ja vähän surkea, ja silti en ollut kovin sosiaalisella tuulella. Vetäydyin nukkumaan varhain.
Keskiviikko, 15.10. 2003
Päivän tärkein asia: Musiikki
Riikankierroksella atk-päiviä kanssani kokemassa edelleen Ploki.
Atk-päivien järkevistä järjestelyistä kertoi, että toisen päivän ohjelma oli alkamassa vasta illtapäivällä. Tämän ansiosta oli mahdollista paitsi nukkua myöhään, myös käydä tutustumassa Riikaan päivän aikana. Vaikka kepeillä kulkeminen vähän rajoitti liikkuvuuttani, uskaltauduin lähtemään muun Turun joukkueen mukana katselemaan paikkoja.
Kaupunki oli jännä sekamelska sekä hyvässä että huonossa kunnossa olevaa vanhaa arkkitehtuuria, rapistuvaa neuvostorakentamista, sekä uutta lasia ja terästä. Harhailimme enimmäkseen vanhankaupungin alueella, ja sen laidalla vieraiimme pakollisessa turistinähtävyydessä - vanhoissa ilmalaivanrakennushalleissa jotka oli muutettu kauppakeskukseksi. Pelinjohdollisesti retki oli aika inspiroiva.
Halvat alkoholihinnat viettelivät työkaverini ostamaan kaikenlaisia viinaksia. Minä riehaannuin paikallisen valuutan kanssa vasta levykaupassa, nähdessäni kasan todella saatanallisia levynkansia. Kummemmin kursailematta ostin kahdeksan levyä Aria-nimistä venäläistä hevibändiä - kaikki löytämäni studiolevyt - yksinomaan zombieita, demoneita ja pentagrammeja pullollaan olevien kansikuvien takia. Arvelin, että mikään bändi jonka kuvitus näyttää tuolta ei yksinkertaisesti voi olla täysin huono. Sivutuotteena poimin mukaan myös yhden kiekon latvialaista Skyforgeria, jonka arvelin myös hevimeteliksi kannen pohjalta.
Laivalla pääsin soittamaan säkissä ostamaani sikaa. Hevarivaistoni ei ollut pettänyt minua: Aria oli ylpeää ja mahtipontista venäjänkielistä sankariheviä, vähän niin kuin Siperian Helloweenia, jonka viehätystä vain lisäsi se, etten käsittänyt sanoista tai kappaleiden nimistä yhtään mitään. Pitää varmaan suostutella Reeta kääntämään minulle joitain pätkiä.
Pienen Soldier of Fortune -verkkopelailun jälkeen alkoi odottamani atk-tuen pienryhmätilaisuus. Se oli jonkinlainen pettymys, lähinnä koska lavan varasti tympeä konsultti joka esitteli tylsin sanankääntein käyttäjille suunnattuja itsepalvelujärjestelmiä. Olisin itse halunnut vain bondata kollegojeni kanssa, mutta tähän ei oikein ollut mahdollisuutta - tosin vihjattiin, että ehkä myöhemmin tukijoukot järjestävät oman tilaisuuden.
Kun virallinen ohjelma oli ohi, hakeuduin hyttibileiden kautta laivan diskoon muiden turkulaisten kanssa. Pummin ihmisiltä viinaa ja sympatiaa, ja kuten viime vuonnakin, avauduin työhön liittyvistä murheistani kaikille lähelläoleville. Jossain vaiheessa disko alkoi soittaa hyvää musiikkia. Suuntasin tanssimaan.
Kun toinen jalka ei oikein toiminut, tanssiminen oli vaikeaa. Tasapainoni oli tipotiessään, ja huomattava osa keskitymisestäni meni pelkästään pystyssä pysymiseen. Lisäksi tajusin akuutisti olevani ala-arvoisessa kunnossa, kun kelvollinen musiikki jatkui, mutta koipeni eivät enää kantaneet.
Hienoinen yksinäisyys ja masennus hiipi mieleeni, ja olisin kovasti kaivannut jotakuta jonka syliin ryömiä. Tunteeseen oli kuitenkin sekoittunut voitonriemun pilkahdus. Olin pystynyt tanssimaan ensimmäistä kertaa onnettomuuteni jälkeen, ja vaikka jalkani epäilemättä olisi huomenna sen vuoksi helvetin kipeä, ainakaan tämä ilo ei ollut kadonnut elämästäni ikiajoiksi.
Torstai, 16.10. 2003
Päivän mielipide: "Tämä vastaa mun käsitystä helvetistä." - Jari otti kantaa aurinkokannen baarin rauhaa rikkovaan äärimmäisen kovaa kaiutettuun tietokilpailuun.
Aamuherätys koitti aivan liian aikaisin, ja hölmöä kyllä, ohjelma oli alkamassa samantien sen jälkeen. Mitään hyvää ei oikein ollut tarjolla, joten tyydyin nuokkumaan jo aiemmin vihaamani konsultin pöljällä luennolla siitä, miten yliopistomaailmasta päästään konsultiksi. Mitähän pirun järkeä tässä esityksessä oli? Luulin, että atk-päivien tarkoitus oli kehittää yliopistojen toimintaa eikä esitellä pakoreittejä uppoaville akateemisille nörteille.
Tapahtuman päätyttyä otimme kurssin kohti Turkua. Jalkoja koski odotetusti, jopa ehjä jalkani valitteli kohteluaan. Ihmekös tuo kun joutuu tekemään valtaosan työstä. Olin junassa aivan julmetun väsynyt - yöuni oli tainnut jäädä viiteen tuntiin. Vältin horrostamisen ottamalla matkan aikana turpaani Soldier of Fortune II:ssa, ja onnistuin pysymään tajuissani Cosmiciin saakka. Siellä lämminhenkinen vittuilu sai minut oikein hyvälle tuulelle.
Illalla puuhailin jotain, johon en olisi koskaan uskonut ryhtyväni: etsiskelin kissan kanssa netistä hääkutsumalleja.
Perjantai, 17.10. 2003
Päivän tietokonepeliuutinen: Freedom Force saa jatkoa
Perjantai tuntui erehdyttävästi maanantailta kun nousin väsyneenä risteilyn jälkeen mennäkseni töihin. Sama vaikutelma jatkui, kun aloin asentaa pöytäkoneeseeni merestä noussutta petoa nimeltä Windows XP. Eilen olin typeryyksissäni todennut, että kai me sitäkin voisimme tukea, ja tänään aloin sitten tutustua siihen omassa käytössäni. Ei ollut miellyttävä tuttavuus, ja ulkoasu joka muistutti karkkitehtaan räjähdystä oli vain alkua.
Saatuani tarpeekseni vastenmielisestä käyttöjärjestelmästä puin pelejä Adeptin kanssa. Oli varmaan ainoa vapaailtani kahteen viikkoon, joten käytin sen valmistautumalla huomenna alkavaan neljän päivän peliputkeen. Pelautan vain yhtä näistä peleistä, mikä kuulostaa aika oikealta suhteelta.
Ehdin myös vihdoin kuunnella latvialaisen Skyforgerin levyn. Sen laulaja kuulosti hetkittäin deathmetallurgilta, mutta muuten musiikki oli riittävän melodista heviä miellyttääkseen minua.
Lauantai, 18.10. 2003
Päivän roolipelitoiminta: Työpaikkakiusaamistapauksen selvittely. Ah eeppistä todellisuuspakoa.
Aamupäivän käytin etsiskelemällä kuvia ja musiikkia huomiseen Black Apocrypha -sessioon. Taas päätin, että sitten kun olen rikas ja kuuluisa, palkkaan itselleni täysipäiväisen visuaalisen suunnittelijan joka laatii peleihini toivomusteni mukaan kuvia ihmisistä, mönkiäisistä ja paikoista. Mieluiten 3D-animaatioina.
Onneksi verkosta löytyy jännien mörköjen kuvia. Tähän tulisi muuten kasapäin hyviä linkkejä, mutta en tahdo päiväkirjaa lukevien pelaajieni seuraavan niitä jottei plagiointini olisi aivan niin ilmeistä...
Peliputki alkoi Travellerilla, joka oli epäeeppinen mutta dramaattinen. Diplomatiassa kriittinen epäonnistuminen ei ole koskaan tullut sopivampaan paikkaan. Kotiin pyäräillessäni oli aivan sairaan kylmä ja olin kuolemanväsynyt kun viimein pääsin petiin asti.
Sunnuntai, 19.10. 2003
Päivän sana: Reisitaskubikinit. Ei ehkä sittenkään suositeltava varuste erikoisjoukoille.
Heräsin pahaan aavistukseen viiden tunnin yöunen jälkeen. Tottakai Traveller oli jatkunut aamuneljään juuri ennen päivää, jolloin olin mennyt sopimaan pelinjohtamisen aamuyhdeksitoista. Onneksi vauhdikas peli auttoi minut käyntiin nopeasti.
Black Apocryphaa pelattiin 10 tuntia miinus ruokatauko. Tähän mahtui hyviä ja huonoja suunnitelmia, päätöntä huulenheittoa, kentällä tapaavien virkaveljien välistä syvää ymmärtämystä, vastauksia suuriin roolipelillisiin mysteereihin, sekä enemmän ongelmien ratkaisemista aseilla kuin missään pelissäni on vähään aikaan nähty. Peli onnistui olemaan varsin näppärä niin monella tavalla, etten tiedä huomasiko kukaan, että kyseessä oli vain klassinen luolastonkomppaustarina yhdistettynä yhtä klassiseen Cthulhu-juoneen. Mutta toimi se minulle.
Maanantai, 20.10. 2003
Päivän luontoääni: "Viuh-aaagh-klonk-ow-klonk-ow-klonk-pläts". Äänen tuotti ansaan astuva ja portaita alas putoava teatteritaiteilija.
Olin ovela ja menin nukkumaan jo yhdeltätoista saadakseni hyvän yöunen. Niinpä heräsin viideltä. Pahana ihmisenä häiritsin vieressä nukkuvan kissan aamu-unia, mutta sain karmisen rangaistuksen seitsemän aikaan herätyskellon soidessa juuri kun alkoi tuntua taas siltä, että uneen voisi palata. Tekisi mieli whinettää, että koskaan ei ole virkeä olo silloin kuin tahtoisi, elleivät taannoiset ihan oikeat unihäiriöt olisi vielä aivan liian tuoreessa muistissa.
Töissä hitaanlainen päivä sopi mainiosti päällikön kanssa käytävään kehityskeskusteluun. Taas sain avautua mieltäni painavista murheista, ja aloin jopa elätellä toiveita, että jotkut työni epäkohdista saattaisivat jossain vaiheessa korjautua. Toivo pitää käynnissä.
Olin hyvin väsynyt illan tullessa, mutta Warhammer esti nukkumaan menon. Väsyneenä pelasin inhottavaa hahmoani tavallistakin asennevikaisemmin. Jos pornokirjallisuudella ei elätä itseään, voi aina ryhtyä järjestämään rahasta muille onnettomuuksia. Päättömät ja hyvin riskialttiilta tuntuneet suunnitelmani onnistuivat yli odotusten, ja osoittivat taas kerran, että häikäilemättömyys, röyhkeys ja uhkarohkeus palkitaan. Kuulostaa hyvältä elämänviisaudelta.
Taikakin oli jossain vaiheessa ilmestynyt Merihakaan vietyään juuri gradunsa sidottavaksi. Vaihdoimme pari sanaa pelin päätyttyä, mutta väsymys nujersi meidät armollisen nopeasti.
Tiistai, 21.10. 2003
Päivän tuoksu: Puolisulaneista ihmisistä koostuva ameeba, jota yritetään käristää infernaalisilla liekeillä ja miljoonan voltin sähköiskulla.
Olin olettanut neljän päivän roolipeliputken olevan todella rankka kokemus, varsinkin kun yritin samalla käydä töissä. Yllättävän helpolla tunnuin kuitenkin siitä selvinneen, vaikka en liiaksi pelipäivien välisinä öinä nukkunutkaan.
Henkilöksi joka valittaa Stormwatchin ja Authorityn väkivallasta Adept pelauttaa aika sairaan korkean bodycountin supersankaritarinoita. Illan Rajoilla-sessiossa supersankarinalkumme pääsivät kohtaamaan paniikin vuoden 1982 Scorpionsin konsertissa kun 50,000 ihmistä lähti pakoon ulottuvuusportista tunkevaa lonkeroista käklöä ja sen luomia instant-mutantteja. Selvästi hevimetalli on tässä pelimaailmassa saatanan työkalu. Järkyttävän verisen yhteenoton jälkeen Irrlicht-hahmoparkani sai roppakaupalla traumoja ja henkisiä nyrjähdyksiä, sekä oppi, että hänen voimansa ovat oikeastaan aika hyödyttömät ilman huomattavaa soveltamista.
Potin kotiin vei kyllä jälleen JD:n Celtic Dragon, joka pelasti maailman Wind of Changelta ja Still Loving You:lta grillaamalla Scorpionsin vokalistin ja pääkitaristin lavalla fanien edessä. Mitäs palvoivat demonisia voimia. Seuraavaaksi tähtäimiimme joutuu varmaankin Survivor.
Keskiviikko, 22.10. 2003
Päivän hyödytön työpuuha: Nimen kehittely ica-farmille.
Työpäivä alkoi aivan täydellä koomaamisella. Olin nukkunut niin vähän viime aikoina, että tuskin muistin kuka olin tai mitä minun piti tehdä päästessäni yliopistolle. Kahdeksan ja neljän väliin mahtui noin kaksikymmentä puolitajutonta tuntia, joiden aikana tuotin tuskin yhtään käyttökelpoista ajatusta.
Huolimatta hienoisista epäilyksistäni lähdin illalla kissan kanssa katsomaan Dogvilleä. En ole varauksetta nauttinut oikeastaan mistään muista Lars von Trierin töistä kuin Valtakunnasta, ja yleensä ne saavat minulle vain pahan olon. En pidä siitä, että elokuva aiheuttaa minulle ahdistusta, turhautumista ja tuskaa maailman pahuudesta - löydän niitä ominaisuuksia aivan riittävästi valkokankaan ulkopuoleltakin. Tämä ei ole myöskään elokuvien laadun kritisointia.
Dogvillen ensimmäinen puolikas oli minusta todella tuskallinen, mutta sitten elokuva alkoi kiinnostaa minua, ja loppua kohti olin vallan innostunut. Ei tämä virhesiirto ollut sittenkään.
Torstai, 23.10. 2003
Päivän ohjelmisto: Citrix ICA Client
Supersankaritarinat eivät jättäneet minua rauhaan koko päivänä, joten töistä päästyäni leikin vähän aikaa Freedom Forcella. Sitten livahdin Cosmiciin kuuntelemaan pelijuoruja.
Livepelien järjestämisen halun haamu vainoaa minua. Tuokaa manaaja.
Perjantai, 24.10. 2003
Päivän kokemus: Ragaistus, as in "Darea ragaistaan sihteerin tehtävällä."
Työkammiossani vallitseva langattoman verkon puute häiritsi taas. Naapurikubiikkeliin langaton verkko tuntuu kuuluvan aivan hyvin, mutta jostain syystä oma kallis eriöni ei saa kuin pätkivän ja yskivän yhteyden radioverkkoon. Tämä on harmillista liikkuvuuden kannalta. Osasyyllinen on powerbookini ala-arvoinen antenni, mutta täysin rikki se ei voi olla, koska kotona langaton verkko toimii aika mutkattomasti.
Illalla päädyin Äksyn syyskokoukseen puhumaan tietokoneista, elokuvista ja pelkästään päättömistä. Edelleenkin livepeli-idea kummitteli päässäni, mutta kotiin päästyäni taisin saada sen tapettua yrittämällä panna siitä jotain paperille.
Joskus olin pohtinut, pitäisikö nykyiset ylituotetut ja muka-hiotut pelit hylätä, ja tehdä sen sijaan nopeasti koottuja pikkupelejä, joista olisi kirjoitettuna ehkä 5 sivua materiaalia ja jotka pelattaisiin viikkoa niiden ideoinnin jälkeen. Yritin tehdä tätä livepeli-ideaa sillä periaatteella, mutta totesin, että luisuin heti kirjoittamaan peliä ikään kuin sen materiaalin pitäisi olla kirjoitettua ja loppuun asti ajateltua. Pitäisiköhän vaan pitää kiinni perusideasta, kirjoittaa muutama parin rivin hahmo ja järjestää peli, meni syteen tai saveen? Ei siihen kuitenkaan liikaa aikaa tai energiaa kuluisi.
Lauantai, 25.10. 2003
Päivän kieli: Montenegrin
Viikko oli tuntunut loputtoman pitkältä, ja aamulla herätessäni hiljaisuudessa ja pimeydessä olo oli epätodellinen. Tähän vaikutti myös näkemäni pitkä fantasiahenkinen uni, joka onnistui olemaan todentuntuisempi kuin eilisillan äksy-kokous. Ainakin siinä olleet sade, kiipeily, livepelin alun odotus ja Lissu vaikuttivat aidommilta kuin monet muut asiat.
Siskojeni oli tarkoiutus tulla tänään käymään, mutta auto-ongelmien vuoksi he peruuttivat tulonsa. Niinpä päivä oli minulla tyhjä ja vapaa. Olisin voinut tehdä vaikka mitä hyödyllistä, mutta jostain syystä ajauduin kirjoittamaan livepeliä. Päätin, että yrittäisin kaikesta huolimatta tehdä quick'n'dirty -metodilla pienen pelin, sellaisen jossa pelaamisesta itse pitäisin, joka saisi sitten vaikka epäonnistua karmeasti jos olisi epäonnistuakseen.
Kahdeksaa tuntia myöhemmin tajusin, että pelin idea oli hioutunut melkeinpä toimivaksi, ja että peli saattaisi oikeasti valmistua. Tajusin myös, että tätä menoa saisin kokoon aivan oikean 24 tunnin livepelin jos vain jaksaisin pysyä hereillä. Onneksi huomenna oli vapaapäivä.
Istuin lähes tautta koneeni ääressä 16 tuntia, ja lopulta, hieman ennen aamukahta, projektini oli valmis. Last Man Standing, olkaa hyvä.
Sunnuntai 26.10. 2003
Päivän peliin ilmoittautumiset: "Sign me up, white boy" ja "Älä vain tosissasi selitä tuota 'kutsupeli - täynnä' -soopaa."
Ekat ilmoittautumiset Last Man Standingiin tulivat vähän heräämiseni jälkeen. Peli ei vielä aamullakaan vaikuttanut aivan katastrofalisen huonolta, joskin todennäköisyys sille että se onnistuu hyvin on varsin pieni.
Rajoilla sisälsi tänään sosiaalipornoa ja hirveää henkistä väkivaltaa. On hauskaa pelata estynyttä ja ujoa 16-vuotiasta, joka leikkii supersankaria ja jonka kavereilla on psyykkisiä kykyjä. Vielä hauskempaa on kun yksi näistä kavereista on amoraalinen sosiopaatti joka nauttii toisten ihmisten mielillä leikkimisestä. Yleensä pelit, joissa hahmon mieli on jonkin ulkopuolisen voiman vaikutuksen alainen ovat tylsiä ja ikäviä pelata, mutta tämä kerta oli poikkeus. Jotenkin sosiaalisesti passiiviselle hahmolle toimi hyvin se, että sille aina vihjattiin mitä sen kannattaisi seuraavaksi tehdä, ja saatoin sitten pelaajana tulkita teon yksityiskohdat.
Pelaaminen oli todella hauskaa, mutta pelin jälkeen tuli paha ja levoton olo. Ihmekös tuo, hahmoni sai roppakaupalla lisää traumoja. Minä ja Kaisa terapoimme toisiamme tunnin verran ja saimme ehkä itsemme hieman parempaan kuntoon. Ainakin pystyin nukahtamaan melko nopeasti.
Maanantai, 27.10. 2003
Päivän kummastelu: Mistä lähtien minulla on muka ollut laaja tuttavapiiri?
Näin pelottavia unia alieneista. Ensin pelasin tietokonepeliä, jossa sain yksinäisenä solttuna harhailla ahtaalla ja autiolla avaruusasemalla. Yhtäkkiä tietokonepeli muuttui todellisemmaksi, ja olinkin ihan itse metsästämässä ammuksia aseisiini ja yrittämässä olla herättämättä alieneiden huomiota. Uni ei tosiaankaan ollut leppoisaa räiskintää - jokainen luoti oli kallisarvoinen, ja alienit olivat vähintään yhtä viekkaita kuin minäkin. Eräässä vaiheessa asemalle ilmestyi muitakin sotilaita, joilla tuntui vähän heittävän päässä ja joita en uskaltanut päästää selkäni taakse. Kun heräsin aamuyöstä, olin vähän aikaa aivan kauhuissani. Siistiä.
Päivä ei koskaan oikein poistunut surrealistisilta raiteilta. Töissä ongelmia ratkoi pääasiassa selkäytimeni - aivoni eivät missään vaiheessa osallistuneet toimintaan. Jossain vaiheessa tukipuhelun päättyessä havaitsin automaattiohjauksella asentaneeni macciini Quaken, ja pelanneeni sitä koko soiton ajan, samalla kun täysin rutiininomaisesti selitin käyttäjälle hänen ongelmansa syitä ja ratkaisuehdotuksia. Toivottavasti en sentään sanonut "ota naulapyssy, kierrä kulman ympäri, lahtaa molemmat demonit".
Illalla sain täysin tuntemattomalta ihmiseltä kutsun lähteä avustajaksi taidekoulun lopputyöksi kuvattavaan elokuvaan strippausklubi Showtimeen. Soittaja oli ottanut minuun yhteyttä, koska kuulemma tunnen koko kaupungin. Varmaan tavoitteli Mikeä... mutta kerrottakoon nyt sitten koko kaupungille, että huomenna ja varmaan muinakin päivinä kannattaa mennä Turun Showtimeen Puutarhakadun ja Käsityöläiskadun kulmassa niin on mahdollista päästä leffa-avustajaksi. Palkkaa eivät kuulemma voi maksaa, mutta ruokaa saattavat tarjota, ja hyvällä onnella saattaa nähdä jotain pornografista. Sanoivat haluavansa vain miehiä, mutta jos minä kelpasin, niin eivät taida olla kovin nirsoja. Olisin itsekin menossa, jos ei pitäisi pelauttaa.
Minun olisi tosiaan pitänyt kirjoittaa huomista peliäkin, mutta ideasta kiinni saaminen oli vaikeaa. Pakotin joitain ajatuksia sanoiksi ja piirtelin rumia kuvia. Inspiraatiota ei ollut, joten tulin toimeen ilman.
Tiistai, 28.10. 2003
Päivän miettiminen: Tasapaino
Iltapäivän saapuessa tajusin olevani kuolemanväsynyt ja täysin vailla intoa pelauttaa yhtään mitään. Minulla ei ollut minkäänlaista inspiraatiota vetää Rising Apocryphaa, ja edessä oli perinteisesti pelottava kampanjan toinen pelikerta, johon ideoita oli rikollisen vähän. Kroppani yritti tarjoilla minulle orastavaa kuumetta verukkeeksi luistaa pelinjohdollisista velvoitteistani, mutta torjuin sen.
Pelinjohtaminen on vähän kuin kirjoittamista siinä mielessä, että jos sitä tekee vain silloin kun siihen on valtava inspiraatio, sitä ei päädy koskaan aloittamaan. Joskus on vaan pakko vetää peliä, vaikka hampaat irvessä sitten. Tämä taisi olla niitä kertoja.
Intoni peliin palasi tosin heti kun pääsimme varsinaisesti aloittamaan. Pelisessio oli vähän kankea, mutta pari hyvääkin pätkää siinä oli. Rytmi oli hieman kömpelö, mutta tasapaino ja hahmojen kohtaama (todellinen tai kuviteltu) vaara aika hyvin mitoitettu. Tai jotain. On helppoa vetää peliä, jossa suuri hirviö nousee ja uhkaa syödä kaikki, mutta muutaman tuollaisen pelin jälkeen hahmot ovat joko katatonisia, kuolleita tai kovaksikeitettyjä tunnottomia hirviöntappajia, ja jos tavoite ei ole päätyä mihinkään näistä loppputuloksista, on sopivan uhkatason löytäminen ihan oma taiteenlajinsa.
Pelin jälkeen sovittiin lisää tulevia pelipäiviä. Kalenterini alkoi näyttää todella tappavalta kaikkine menoineen. Tämä saattoi toisaalta olla ihan hyväkin asia.
Keskiviikko, 29.10. 2003
Päivän oivallus: Masennus on tosi itsekäs tunne. Tai ainakaan minä en osaa olla masentunut muista kuin itsekkäistä asioista.
Lääkäriaikani ovat kerta kerralta aikaisemmin, ja tällä kertaa sain hakeutua TYKS:iin jo varttia yli kahdeksaksi. Ei ollut herkkua.
Kuuntelin viimeisimmät kommentit kantapäästäni. Hieman masentavaa - lääkäri suositteli minulle erikoisvalmisteista kengänpohjaa tukemaan omituisen muotoiseksi parantunutta kantaluutani. Muutenkin minulle vahvistettiin, että entiselleen kantapääni ei koskaan palaisi. Ei ollut yllätys, mutta silti se osui yllättävän kovaa. Oli vaikea sanoa kuinka ehjäksi tulisin; annoin itseni ymmärtää, että juokseminen onnistuisi kunhan en tavaksi ottaisi.
Fysioterapeutti oli sitä mieltä että kävelin väärin, tosin kävelyssäni oleva vika oli vähäinen ja helposti korjattavissa - olin onnistunut välttämään isommat virhetekniikat. Joka tapauksessa aloin harjoitella oikean laista kävelyä, joka oli varsin hidasta. Jotenkin hitaasti käveleminen oli henkisesti paljon vaikeampaa kuin nopeasti käveleminen - tuntuu siltä, että ihmiset pysähtyvät katsomaan herkemmin kun joku kävelee hitaasti. Varsinkin kun hitaan kävelyni pointti on, ettei minun silloin tarvitse ontua. Eli liikun hitaasti, mutta mitään ilmeistä vikaa ei näy - niinpä kävelyni näyttää ylidramaattiselta. Etenen kuin kauhuleffan murhaaja. Äh.
Lääkäristä päästyäni jäin miettimään, miten jalkavamma minuun oikeasti vaikuttaisi. Illmeisin ongelma olisi, että en nyt varmasti juoksisi maratonia niin kuin olin joskus haaveillut - tosin tuskin olisin koskaan saanut moista aikaiseksikaan. En varmaankaan tekisi pitkiä eräretkiä, enkä kiipeäisi Mount Blancille. Saamattomana vätyksenä kumpaakaan näistä tuskin olisin koskaan oikeasti tehnyt, ja pitkät eräretket toden sanoakseni enimmäkseen inhottavat.
Epäselviä kohtia olivat rakas seinäkiipeily ja melkein yhtä rakas liveroolipelaus. Jotkut livepelit ovat melko fyysisiä ja vaativat paljon kävelyä tai juoksentelua. Voisinko osallistua näihin vielä? Ja vaikka seinäkiipeily ei periaatteessa sisälläkään tärähdyksiä kantapäähän (paitsi köyden varassa seinää vasten pysähdyttäessä) saattaa nilkan taipuisuuden rajoitus tehdä sen vaikeaksi.
Masennus ryömi vieraakseni. Lääkärissä käynnit eivät varsinaisesti ole juuri koskaan saattaneet minua hyvälle tuulelle. Päivä lääkärin jälkeen kului alakuloisissa merkeissä, ja harmaa syyssää sopi fiiliksiini mainiosti. Hain lohtua laatukirjoista ja laaduttomista elokuvista, enkä tehnyt mitään produktiivista edes vahingossa.
Torstai, 30.10. 2003
Päivän motto: "Ei se ole mikään oikea harrastus, jos siitä ei menetä yöunia tai saa ruumiinvammoja."
Jos eilisillan fiilikset olisivat jatkuneet tänä aamuna, olisin varmaan todennut olevani sairas ja jättänyt menemättä töihin. Kuitenkin olo oli huomattavasti eloisampi, ja jopa uudelleen opittu oikea kävelytapa oli vähemmän tuskallinen kuin eilen.
Silti, pieniä harmin, ärtymyksen ja stressin aiheita riitti, alkaen Windows XP:stä ja päättyen siihen, etten vieläkään ollut saanut hahmoa viikonloppuna olevaan livepeliin. Tavallaan järkevästi olin jättänyt koko pelin ajattelemisen aivan viime tinkaan, ja nyt kun aloin vilkaista niitä pelimateriaalin kappaleita joita olin saanut, sekä lukea inspiroivaa kirjallisuutta, minut valtasi yllättävä pre-game high. Tähän varmasti auttoi sekin, että kaapista löytyi yllättävän helposti hahmolleni sopiva asu. Eläköön ajaton miesten muoti. Jonain päivänä hankin itselleni kyllä oikeasti viktoriaanisesti leikatun puvun.
Cosmicissa oli yhteen pöytään mahtuneesta väestä huolimatta aika hysteerinen tunnelma. Puimme Iltaroskasta löytynyttä viisautta jonka mukaan onnellinen seurustelusuhde lihottaa (mikä saattaa selittää oman tikunlaihan olomuotoni kautta aikojen), nauroimme Taikan painosta tulleen gradun otsikolle ja kiusasimme viimeistä iltaa Turussa olevaa Riikkaa.
Jalka oli aivan julmetun kipeä kun viimein selvisin Taikan ja Kaisan kanssa Merihakaan. Siellä sekä minä että Kaisa koimme täysin perusteetonta etukäteisriemua kohta olevasta Norsunluukoskettimesta. Varmasti saamattomat pelinjohtajat, jotka saavat hahmot ihmisille vain 40 tuntia ennen pelin alkua eivät ansaitsisi meidän laisiamme innostuneita pelaajia.
Perjantai, 31.10. 2003
Päivän sitaatti: "If it's wet, drink it. If it's dry, smoke it. If it moves, fuck it. If it doesn't move, put it in the truck" Roudarin ohjesääntö, kuulemma. On varmaan kivaa olla roudari.
Heräsin innostuneena ja hyväntuulisena, pää täynnä asioita joihin töissä uppoutuisin. Into katkesi melkein heti päästessäni työpaikalle ja kohdatessani rajattoman inhimillisen typeryyden - tai ei, ei typeryyttä, apatian. "Miten niin mä olen itse vastuussa tietokoneeni tekemisistä?" oli työpäivääni kuvaava lausahdus. On turha yrittää selittää, ettei tietokone ole kuten telkkari ja että sitä voi käyttää kuka tahansa idiootti miten tahansa ilman että mitään pahaa tapahtuu.
Sieluni syövereistä kohosi suunnaton ärtymys. Tällä hetkellä oikeasti pidän työstäni ja koen sen arvokkaaksi - mutta en silloin, kun hommani on valistaa apaattisia harrastelijakäyttäjiä heidän kotikoneidensa ongelmissa. Ne eivät oikeasti millään tavalla kuulu minulle, mutta kuulemma on liian tylyä vain todeta "pidä itse huolta koneestasi" ja lyödä luuri korvaan. Helvetti. Jos tahtoisin tehdä tällaista työtä, olisin jossain Saunalahden tuessa töissä. Siitä saatettaisiin vaikka maksaakin paremmin.
Ei minulla ole ongelmaa sen kanssa, että joku katsoo työkoneensa ylläpidon meidän hommaksemme. Ymmärrän, että kone on hänen työkalunsa, ja hän vain tahtoo sen toimivan. Tätä varten atk-keskus on olemassa. Mutta me emme jumaliste ole olemassa sitä varten, että joku pelle saa kotiinsa halvan verkkoyhteyden, jonka hän sitten omaa tietämättömyyttään saa solmuun ja toivoo meidän korjaavan.
Koin syvää atk-ammattilaisen epätoivoa siitä, että monimutkainen työkaluni oli jostain syystä maalattu yksinkertaiseksi yleiskoneeksi, joka vain tekee ihan mitä tahansa ja josta ei käyttäjän tarvitse kantaa minkäänlaista huolta. Mikä pahinta, pelkään olleeni mukana aiheuttamassa tätä ongelmaa joitain vuosia sitten pienenpienenä osana geekkiliikettä joka yritti saada kansan syvät rivit hyväksymään tietokoneen 80- ja 90-luvulla.
Harmistumisen jälkeen vuorossa oli ostosten tekeminen Norsunluukosketinta varten. Hankittuani mitä vielä pystyin hyppäsin taksiin ja junaan, ja suuntasin kohti Helsinkiä.