Syyskuu 2003: Kärsimättömyyttä
Maanantai, 1.9. 2003
Päivän sketsi-idea: Itsemurhapuhelin, joka yrittää värvätä kaikki siihen soittavat itsemurhaajat palvelukseensa parhaalla verkostomarkkinointistrategialla.
Yö meni pätkäisesti, ja päivä lipui ohi väsymyksen udussa. Laiskan työnteon lomassa sain kirjoitettua hieman New Baddon -hahmoni ajatuksia, ja tajusin taas nauttivani hänen mielensä pyörittelystä kovasti. En tiedä, olenko mitenkään erityisen hyvä roolipelaaja siinä mielessä, että osaisin pelata poikkeuksellisen laajaa kirjoa erilaisia hahmoja, mutta ainakin itselleni kaikki hahmoni ovat hyvin paljon toisistaan poikkeavia. Kuten kaikki hahmot, Crucita on selvästi minua, mutta hänessä on enimmäkseen sellaisia piirteitä jotka harvoin nousevat pintaan äksyilevässä ja kiivaassa olemuksessani.
Illalla Kaisa pistäytyi. Olimme molemmat hitusen sairaita ja todella väsyneitä, ja kyllästyttyämme yrittämään ideoida Mikelle asiakaspalvelusketsejä lähdimme puolitajuttomina etsimään Webistä viihdettä. Löysimme kaikkea päätöntä, kuten keinon osoittaa, että Mike on vain neljän askeleen päässä Sarah Michelle Gellarista ja todellisena helmenä nörttien nokkimisjärjestyksen. Sen luettuamme emme enää voineet tehdä mitään muuta kuin kiemurrella naurusta.
Tiistai, 2.9. 2003
Päivän hyvä uutinen: Al-Jazeeran englanninkielinen sivusto on palanut
Toivon mukaan vain tämä flunssa saa jalan tuntumaan näin kirotun kipeältä. Kyseessä ei ole edes oikea nivel- tai lihaskipu, vaan ärsyttävä pistelevä särky joka käy päälle heti kun käpälä on vähän aikaa levossa. Särky vaivasi minua koko yön eikä kadonnut noustessani. Se sai minut melkein hamuamaan särkylääkkeitä, mutta vastustin houkutusta.
Huoolimatta kaikenlaisista valituksen aiheista kokosin itseni ja vaelsin atk-keskukseen iltapäiväkahville. Kulkiessani kallioleikkauksen ohi ajatukseni oli "noissa voisi kiivetä" ilman jatkoajatusta "mutta sitten kuitenkin putoaisi ja menisi rikki". Ehkä en sittenkään saanut mitään parantumatonta traumaa. Minusta tämä on pelkästään positiivinen asia, vaikka jotkut epäilemättä näkevät sen tarkoittavan vain, että jos joskus tervehdyn, menen vain heti uudelleen syöksymään tuhooni.
Työpaikalla kaikki olivat minulle hurjan kilttejä ja väittivät, että ensimmäistä kertaa ainakaan kolmeen vuoteen alkusyksyn uusien opiskelijoiden mukanaan tuomassa kaaoksessa ei ollut mitään katastrofinpoikasta. Tästä voin päätellä, että minun on vastaisuudessakin hyvä olla syksyn alku poissa.
Kävelin kotiin Kaisan kanssa ravintolan kautta. Pitkä lenkki uuvutti minut melko täydellisesti, joten loppupäivä kului sängyn pohjallla. Illan tullen mojova lihassärky saapui seuraksi muulle jalkakivulleni, ja sai minut kammoamaan tulevaa yötä. Vaan juuri kun olin käymässä nukkumaan minuun iski hämmentävä Apocrypha-inspiraatio, joka jatkui yöllä heräillessäni.
Keskviikko, 3.9. 2003
Päivän meemi: "Vastaa näihin kymmeneen kysymykseen kappaleiden nimillä. Kaikkien kappaleiden on oltava samalta bändiltä."
Yöuni oli katkonaista, huonoa jne yadda yadda, mutta sentään eräässä unessa olin Wolverine ja opetin käytöstapoja pahiksille. Olisin varmaan nauttinut enemmän Painajaisen roolista, mutta ei tämäkään kyllä valituksia minusta kirvoita.
Apocrypha-inspis jatkui aamullakin. Kirjoitettuani kaiken mitä jaksoi siirryin kuvittamiseen. Töhertelin kunnes piirustuslehtiöni oli täynnä, kävin ostamassa lisää paperia, ja jatkoin samaa linjaa. Seitsemän melko onnistunutta kuvatusta piirrettyäni unohdin omat rajoitteeni ja yritin vaihteeksi suunnitella sekä piirtää laitteita. Siihen tyssäsi se luova putki.
Illalla omituinen musiikkimeemi katkaisi lopunkin tuotteliaisuuden ja vei minun ja kissan huomion puoleensa. Jos jotakuta jostain syystä kiinnostaa, kyseinen meemi ja omat reaktioni siihen ovat täällä.
Torstai, 4.9. 2003
Päivän musiikki: David Bowie. 90-luvun kama on kyllä hämärää.
Jopa jotakin, yö ilman särkylääkkeitä, ja nukuin enemmän kuin aikoihin. Univelkaa jäi vielä, mutta herätessä maailman kohtaaminen ei tuntunut enää vain unettomuuden pakoilulta.
Unettomuus on tavallaan varmaan inhottavimpia asioita, joita kolhiutuminen on minulle aiheuttanut. Olen aina ollut ylpeä kyvystsäni nukahtaa millä tahansa vaakasuoralla pinnalla, ja tuttavapiirin unihäiriöt ovat saaneet minut tiedostamaan varsin akuutisti kuinka harvinainen taito tämä on. Ei olisi tarvinnut näin kouriintuntuvasti osoittaa, että olin onnekas unenlahjoineni, olin kyllä tiedostanut sen jo aiemminkin...
Merihakka oli koko päivän tosi hiljainen, kun Mike oli ties missä ja JD:n vuorokausirytmi oli outo. Vasta Cosmicissa tulin enemmän puhelleeksi ihmisten kanssa. Syntyi ajatus vuokrata varastotilaa kaikelle sille tavaralle, jota livepelejä varten aina hankitaan ja jota voisi lainata toisillekin pelinjärjestäjille. Vilkaisin kotiin tultuani varastojen hintoja, ja havaitsin ne melko korkeiksi. Mutta silti tätä kannattaisi ehkä ajaa eteenpäin.
Perjantai, 5.9. 2003
Päivän dialogi: "Wau, meillä oli oikea akateeminen keskustelu." - "Eihän kerrota kenellekään?" Tai jotain sinne päin.
Varastotilojen metsästys jatkui. Joitain halvahkojakin tiloja löytyi, joten lähetin niistä tiedusteluja. Ehkä vihdoinkin on toivoa saada 30 metriä Ghost Expressiä varten ostettua mustaa kangasta pois kaapistani.
Muuten aloin taas vähitellen kypsyä raajarikon elämääni. Kaipaan liikkumista, ennen kaikkea pyöräilyä. Varmasti voisin jo ajaa polkupyörällä - ja ehkä ajaisinkin, mutta ei ole oikein mitään keinoa saada keppejä mukaan pyörän kanssa. Jalkaakin särki taas.
Illalla Hanna ja Kaisa saapuivat katsomaan Buffyja. Liityin itsekin seuraan muutaman jakson ajaksi. Buffyt paransivat happaman oloni sopivasti ennen nukkumaanmenoa.
Lauantai, 6.9. 2003
Päivän ötökät: Ampiaiset. Aiheuttavat hirvittävää pelkoa muuten ihan rohkeissa ihmisissä.
Uutiset yrittivät uskotella minulle, että viiden päivän päästä oleva New Yorkin vapautuksen (jos Irak vapautettiin ja Afganistan vapautettiin, kyllä kai sitten myös Iso Omppu koki taannoin juuri vapautuksen riemun) vuosijuhla tuo taas pahat arabiterroristit esiin koloistaan. Bushmannit tarvitsevat kyllä kipeästi jotain hämäämään kansalaisiaan olemaan huomaamatta pahenevaa työttömyyttä, valtakuntansa murenevaa infrastruktuuria, päin helvettiä menevää miehitystä ja hallitsevan puolueen ostamaa elektronista äänestysjärjestelmää. Vaan eikö nyt ole vähän aikaista rymistellä ja paukuttaa? Eikö se tarkoita, että ensi syksynä kun presidentinvaali alkaa ollaan taas laskuvaiheessa?
Gestaltissa oli innostuttu grillaamaan lämpimähkön päivän kunniaksi, ja paikalle oli saapunut vähän muutakin kansaa. Taivalsin sinne JD:n ja Kaisan kanssa syömään ilmaista ruokaa sekä puhumaan päättömiä. Kotiseudullaan Topsu ja Heli pelasivat samaa Warhammer-suurseikkailua jota JD vetää täällä meille, ja vaihtelimme kokemuksia peleistämme. Selvästi sotavasaran "kurjuutta ja kulkutauteja" -henki oli elossa stadissakin.
Kun vatsat olivat täyttyneet, vastustin halua ottaa taksikyyti kotiin ja kävelin koko matkan. Se ei tuntunut aivan niin pahalta kuin olin kuvitellut.
Sunnuntai, 7.9. 2003
Päivän ilmiö: Kristallisaatio. Onko tuo edes suomenkielinen sana? Sanakirjan mukaan "crystallisation" kääntyy "kiteytys", mutta se ei kyllä vangitse tavoittelemaani vaikutelmaa.
Unet olivat kiipeämispainotteisia. Ensimmäisessä pudottauduin korkeasta puusta pelastaakseni tukehtuvan vauvan, toisessa taas koulutin jotain aloittelijaporukkaa seinäkiipeilyssä ja veikkasin, että jalkapuolenakin kiipeäisin heitä korkeammalle.
Valvemaailmassa pääsin viimein aloittamaan Black Apocryphan pelauttamisen. Ensimmäinen pelisessio oli ehkä hitusen vähemmän kankea kuin ekat pelikertani yleensä ovat, vaikka se lipsuikin ulos arvioimistani parametreista ja jouduin improvisoimaan aika reippaasti. Jos tulevaisuus on menneisyyden kaltainen, tulevat seuraavat kaksi pelikertaa olemaan innottomia ja surkeita, ja sen jälkeen vasta kampanja alkaa päästä vauhtiin.
Olen niin kauan pelauttanut ryhmäpeliä Kaisa-Heta-Riku-Tommi -kombinaatiolle, että oli piristävää kun ryhmän rakenne oli hieman muuttunut. Kaisan tilalle oli tullut tuohon ryhmään Satu, ja dynamiikka oli heti hieman erilaista. Saa nähdä minkälainen katastrofi sisarkampanja Rising Apocryphan JD-Kaisa-Mike-Suvi -yhdistelmä tulee olemaan.
(Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, pelin www-sivut ovat täällä. Saattavat sisältää spoilereita, ei suositella muissa Abyssin kampanjoissa pelaaville.)
Illalla pelin jälkeen katsoin vielä Miken kanssa Buffyja.
Maanantai, 8.9. 2003
Päivän kertakaikkisen elämätön ylpeydenaihe: Olen tilaston mukaan työpaikan irc-kanavalla venäläistä rulettia pelaavista onnekkain.
Päätin tänään testata, mitä huumausaineet tekevät jalkavammaiselle. Tylsänä nössönä kokeiluni rajoittuivat ainoastaan kahviin ja pieneen määrään alkoholia. Toisaalta kahvi vaikuttaa yleensä minuun mielenkiintoisesti - silloin harvoin kun sitä juon, tulen yliaktiiviseksi, aggressiiviseksi, tavallistakin lyhytppinnaisemmaksi ja yleensä entistä mahdottomammaksi (plus, teen tavallistakin enemmän kirjoitusvirheitä). Lisäksi minulle tulee yhdestä kupillisesta aina valtava halu juoda lisää kahvia, mikä johtaa omituiseen pseudoalkoholistiseen suhtautumiseen valtakuntamme kansallishuumeeseen.
Epäilemättä nämä kofeiinin ylimäärävaikutukset lakkaisivat jos ottaisin tavaksi juoda kahvia joka päivä kuten enemmistö työssäkäyvistä, mutta en näe mitään syytä ostaa toleranssia addiktion hinnnalla. Varsinkin kun nämä sivuvaikutukset ovat oikeastaan aika hupaisia.
Joka tapauksessa kahvin vaikutukset olivat totutut, mutta kaupungilla liikkuessani onnistuin silti vastustamaan kiusausta yrittää keppien kanssa kävelemisen nopeusennätystä. Kotona purin liikaenergiaa kirjoittelemiseen ja työposteihin vastaamiseen, sekä venäläisen ruletin pelaamiseen ircissä.
Alkoholia join katsoessamme illalla Buffyja. Sillä ei ollut lainkaan yhtä mielenkiintoisia vaikutuksia.
Tiistai 9.9. 2003
Päivän niuhotus: Vääränlainen levyke
Heikosti nukutun yön jälkeen puolinukuin nojatuolissani kannettavan kanssa ja katselin työpostien kasautumista laatikkoon. Olo oli energiaton ja laimea, eikä päivä tuntunut ollenkaan lähtevän käyntiin.
Unettomuuteen on kaksi lähestymistapaa. Ensimmäinen on sitä mieltä, että on syytä nukkua silloin kun suinkin väsyttää. Toinen on sitä mieltä, että on parempi olla säännöllinen unirytmi. Nähtävästi noudatan jälkimmäistä.
Tavallisesti väsymyksen iskiessä Teen Jotakin kunnes olen taas oma energinen itseni. Tänään vaan mikään ei tuntunut auttavan. Piirtelin sieluttomasti, kirjoittelin väsähtäneesti, kuuntelin innotonta musiikkia. Vuokrasin elokuvan, joka oli huono ja ikävystyttävä.
Sitten televisiosta tuli Pii. En ollut nähnyt sitä aiemmin, ja väsyneenä sen katsominen oli täyttä helvettiä. Leffa oli yhdistelmä migreenikohtausta ja aivoverenvuotoa, enkä tahdo enää koskaan nähdä sitä. Tämä ei tarkoita, ettenkö pitäisi sitä hyvänä - se oli korkealaatuinen elokuva. Sitä enemmän siinä häiritsivät lukuisat pikkuviat joita hyppi silmille aina kun oli päässyt häkeltymään visuaalisesta kauneudesta tai sisällön hämmentävyydestä. Jos meillä on kolmenkymmenen vuoden takainen retrotietokone, miksi sen kauneus pitää pilata tuomalla siihen 5.25" levyke?
Kanssakatsojani olivat minulle julmia ja ilkeitä kun esitin heille valitukseni aiheet. Se sattui herkkään sieluuni.
Keskiviikko, 10.9. 2003
Päivän kappale: Angry Inch. Pakko pitää kappaleesta, joka alkaa "My sex change operation got botched".
Nähtävästi unenputteessa minulla on sittenkin jonkinlainen kynnys: kun väsymys ylittää tietyn pisteen, nukun aivan oikean ja vieläpä melko hyvän yöunen, kipuja tai ei. Aiemminn tämä kynnys vain oli alempana, mutta käyhän tämä näinkin. Varsinkin kun unet olivat täynnä seksiä, väkivaltaa ja musiikkia.
Päivä oli ailahteleva. Yhtäältä ilmeni Keinoja hankkia Farscapea, toisaalta pöytäkoneeni teeskenteli levinneensä ja yritti aiheuttaa minulle harmistusta. Saamani stressi oli kuitenkin epätavallisen pieni, koska olen käyttänyt pelkkää PowerBookia kesän alusta lähtien, ja pöytäkone on istunut rumisteena huoneen nurkassa. Ei se toimimattomana elämääni mihinkään suuntaan heilauttaisi.
Windows-purkin maatessa liikkumattomana pohdin, olisiko elvyttäminen edes vaivan arvoista. Jos aikoisin vielä sitä johonkin käyttää, olisi kone kuitenkin syytä pian uusia, koska pian julkaistavat Half-Life II ja Deus Ex: Invisible War tarvitsisivat toimiakseen järeämpää kalustoa. Tuntui jotenkin typerältä päivittää kone vain jotta sillä voisi pelata. Ehkä vain pelaisin noita JD:n koneella kuten Vice Cityakin.
Pohdiskelujeni lomassa huomasin, että maailman paras tietokonepeli, alkuperäinen Deus Ex oli jossain vaiheessa käännetty Macintoshille. Vaikka melkein samaan hengenvetoon löytyikin julistus, että Deus Ex 2:a ei käännettäisi, imuroin silti demon ykkösosasta, ja leikin sillä. Toimi mainiosti. Kyllä tästä macista vielä pelikoneen saa.
Mitä ilmeisimmin korvatuksi tulemisen ajatus säikäytti PC:ni perinpohjin, sillä pidettyäni Hedgwig and the Angry Inch -leffan mittaisen tauon, kone lähti päälle niskuroimatta kuin ei olisi koskaan epäkunnossa ollutkaan. Voi näitä vekkuleja vempaimia.
Torstai, 11.9. 2003
Päivän raivari: Mitä vikaa minun työssäni muka on?
Työn puolesta istuin tänään liikelounaalla ja palaverissa. En oikein kokenut olevani hyödyllinen palaverille, mutta sentään palaveri oli hyödyllinen minulle.
Hyvä fiilis työnteon suhteen kuitenkin katosi illalla. Tuolloin aivan fiksuna pitämäni ihminen lähetti eräälle melko laajalevikkiselle postituslistalle mailin, joka sivulauseessa kuittasi kaiken toimintamme erään osa-alueen työn ala-arvoisena. Kyseinen henkilö piti ilmeisesti tätä surkeutta niin ilmeisenä, ettei katsonut edes tarpeelliseksi selittää näkemystään tarkemmin.
Valitettavasti tämä osa-alue sattui olemaan juuri se, jonka parissa olin raatanut kuukauden verran. Pikkusieluisena primadonnana tietysti sain tästä valtavan kohtauksen. Puskin sappea ja vihaa varmaan tunnin ajan, aivan suunnattoman loukkaantuneena siitä, että kaikki raadantani ansaitsi jonkun mielestä tulla aivan ohimennen ja ilmiselvästi sivuutetuksi. Kirjoitin todella katkeran vastausviestin, sitten vedin muutamaan kertaan henkeä ja karsin siitä pois kaiken paitsi pyynnön selittää, miten kritisoitua aluetta voitaisiin hänestä parantaa.
Onpa minulla nyt itsekuria. Osoitti varmaan jonkinlaista aikuisuutta olla ottamatta julkisesti kommenttia itseeni kovin pahasti - sitä ei selvästikään ollut tarkoitettu minua vastaan. Silti, ei ole vähään aikaan ollut juuri tällaisesta syystä halua räjähtää. Tajusin, että minut ajaa aivan punahehkuiseen raivoon ajatus, että työni jälkeä pidetään niin huonona, ettei siitä valittaminen ole edes mikään uutinen.
Eräs nettitesti sentään antoi minulle tänään arvosanaksi "Pure Evil... Your mere presence strikes fear into the hearts of everyone around you". Imartelevaa, mutta tuskin totuudenmukaista.
Perjantai, 12.9. 2003
Päivän epätodennäköisyysväline: Kymmensivuinen noppa, jonka jokainen heitto on 0 tai 5.
Silkkaa pässinpäisyyttäni nukuin yön ilman lääkkeitä. Tai nukuin ja nukuin - kieriskelin valveilla ja koin kipuja jalassani. Ajattelin, että on varmaan parempi yrittää opetella nukkumaan luonnollisin keinoin nyt kun aamuherätyksillä ei vielä ole mitään väliä.
JD pelautti pitkästä aikaa Warhammeria. Jouduimme heti suureen taisteluun örkkien kanssa, mutta selvisimme odottamatta voitokkaina, joskin vähän naarmuuntuneina. Vieläkään ei keneltäkään ole pudonnut raajoja, vaikka taisinkin olla aika lähellä. Ehkä tulehdus vie sen mihin örkin sapeli ei pystynyt.
Lauantai, 13.9. 2003
Päivän sitaatti: "Reikä se on myllynkivelläkin." Älkää kysykö.
Vaihteeksi Iran sai aikarajan, johon mennessä osoittaa, että sen ydinohjelma on rauhanmukainen. Aikarajan määrääjä oli YK, mutta en tosiaankaan ihmettele että Iran näkee Yhdysvaltojen käden sen takana. Kaikuja Irakille annetuista määräajoista on paha välttää.
Homman naurettavuutta vain korostaa, että entä sitten jos Iran on kehittelemässä ydinasetta? Yhdysvalllat taisi taannoin myöntää jatkavansa tutkimusta pieniin ydinpommeihin, ja Israelia kukaan ei pyydä julkistamaan omaa ohjelmaansa. Tekoppyhyyden määrä on järkyttävä.
Ikävistä uutisista siirryin Travellerin pariin, pitkästä aikaa. Pelin tahti oli edelleen vaihteleva, mutta hetkittäin meno oli oikein hauskaa. Räävitön kuusikymppinen elämäntapa-anarkistinen biologi jonka pitäisi olla ns. ylempi toimihenkilö on aivan mainio hahmo.
Sunnuntai, 14.9. 2003
Päivän hankaluus: Kaksinkertainen palomuuri
Parin viime päivän aikana olen tutustunut Farscapeen ja Uplinkiin. Farscape on, kuten useimmat tietävät, scifisarja, josta useimmat tuttavani tuntuvat pitävän. Vähän pöhköltä se tuntuu, ainakin aluksi, mutta Jim Henson's Creature Shopin tekemät avaruusolennot ovat niin hellyyttäviä, että pakkohan sarjaa on katsoa. Tältä monsterien kuuluisi näyttää.
Uplink on näppärä kullttitietokonepeli tietomurroista. Se tuntuu yllättävän aidosti palalta script kiddien elämää, ja on simppelistä perusrakenteestaan huolimatta oikein jännittävä ja mukaansatempaava. Pelasin demon viimein tänään läpi, ja vingutin luottokorttiani tilatakseni täyden version. Mikä parasta, peli löytyy myös Macintoshille.
Minun olisi pitänyt kirjoittaa huomista peliä, mutta sain aikaan harvinaisen vähän. Varmaan sitten kirjoitan huomenna, kun pitäisi tehdä töitä.
Maanantai, 15.9. 2003
Päivän paperi: Sukellustyölupa
Black Apocryphan pelottava toinen pelisessio pelattiin tänään. Vaikea toka kerta sujui yllättävän hyvin, koska peli käsitteli hahmojen pikkujoulua ja illan tapahtumat noudattivat käytännössä Rikun luomaa käsikirjoitusta. Ei peli vieläkään aivan optimaaliselta tunnu, mutta ehkä jossain vaiheessa löydän siipeni tähänkin kampanjaan.Jäin pelin jälkeen miettimään pelikampanjoiden pitkäikäisyyttä. En ole pitkään aikaan pelauttanut pelikampanjaa, joka jatkuisi kovin monta vuotta. Cradlea pelattiin melkein 7 vuotta, mutta se olikin pisin kampanja koskaan, ja siinä oli ainakin yksi vuoden tauko. Heikin ja Kaisan fedeille olen pelauttanut satunnaisesti jo 6 vuotta, tosin pelejä on vain yksi vuodessa. Useammin pelatut kampanjat tuntuvat palavan loppuun nopeammin.
Bedtime Storiesin kanssa tämä ei minua vaivannut, koska oli jo alusta alkaen selvää, että kampanja oli tarina jolla oli alku ja loppu. Mutta Apocryphalla ei ole sellaisia etuja. Jos se lähtee käyntiin, mitenkähän sen saa pysymään tuoreena ja kiinnostavana?
Tiistai, 16.9. 2003
Päivän kiistakapula: Helikopterin avaimet
Olen nähtävästi päässyt eroon rutiininomaisesta särkylääkkeiden syömisestä. Tämä on kyllä vähemmän sankarillista kuin miltä kuulostaa, koska särkykin on enimmäkseen loppunut.
Leikimme yhden pelin verran Zombies 3: Mall Walkersilla. Lisäosa oli hieno, varsinkin kun se toi peliin kauan kaivatun mahdollisuuden käydä (tietyissä erikoistilanteissa) toisen pelaajahahmon kimppuun. Aktiivinen selkäänpuukotus johti Kaisan voittoon.
Iltayöstä joku pelle yritti vielä käynnistää DDoS-hyökkäyksen yliopistoa vastaan, mutta aina yhtä fanaattinen ylläpitomme torjui sen samantien.
Keskiviikko, 17.9. 2003
Päivän klassikko: Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogia. Vielä parempi kuin muistin.
Heräsin tänään epäinhimillisen varhain käydäkseni TYKS:issä kuulemassa viimeisimmän paranemisennusteeni. Vielä kaksi viikkoa kepeillä, ja sitten saan alkaa harjoitella kävelemistä ilman niitä. Paremminkin voisi olla, mutta voisi pahemminkin. Jalkaterän sivuttaisliikkuvuudesta tulevaisuudessa annettiin huonoja ennusteita, mutta sentään tämä toiminto on normaalissa kävelyssä tarpeeton ja epänormaalissakin kompensoitavissa muilla osilla jalkaa. Toivottavasti se ei ole kriittistä kiipeilyssäkään, tai pitää keksiä uusi urheilulaji.
Sairaalasta palattuani kävin Tainan kanssa syömässä ja tein vähän töitä ennen illan Rising Apocrypha -hahmokokousta. Kokous pohjusti tulevaa peliä paremmin kuin olin uskaltanut edes odottaa, ja osoitti minulle selvästi, mistä kampanjan aloittaisin. Ei tämä voi näin helppoa olla.
Loppuillasta päivitin vielä Rauskin SSH:n turvalliseen versioon. Linuxien pakettien keskinäisten riippuvuuksien kanssa tappeleminen turhautti, kunnes päätin että tiedän paremmin kuin varoitustekstit ja vain pakotin paketit paikallleen. Hyvin näytti toimivan, toistaiseksi...
Torstai, 18.9. 2003
Päivän softa: Log Deleter v4.0
Uplinkin täysi versio tipahti postista, ja vei suurimman osan päivääni. Rakastettava peli. Tottakai minuun vetoaa mahdollisuus päästä pelaamaan sosiaalivammaista skript kiddietä joka murtautuu yliopistojen tietokantoihin ja muuttaa ihmisten opintosuoritustietoja.
Maltoin tuskin tehdä töitä tai lähteä Cosmiciin pelaamiseltani. Kahvilassa oli poikkeuksellisen akateeminen tunnelma, kun ihmiset puhuivat graduistaan, esseistään ja seminaareistaan.
Kotiin selvittyäni pelasin lisää Uplinkiä. Nukkumaan käydessäni silmieni edessä vilisti peliissä näkyviä ohjelmia ja tuhoutuvia lokitietoja, samaan tapaan kuin innokkaan Tetriksen pelaamisen jälkeen kaikkialla näkyy palikoita.
Perjantai, 19.9. 2003
Päivän oraakkelin viisaus: "Kohtaaminen aamunkoitteessa." Tämä mm. vastauksena kysymykseen, kumpi on parempi, minä vai Mike.
Kaisa järjesti valmistumisensa kunniaksi bileet. Rampana, raihnaisena ja muutenkin työtäpakoilevana olin kiemurrellut ulos useimmista järjestelemiseen liittyvistä nakeista joita ympärillä sateli, mutta soittolistan tekeminen jäi minun hommakseni. Se oli hauska tehtävä, mutta selvitessäni tänään juhlapaikalle kohtasin hirvittävän äänentoistolaitteiston, jossa bassoa oli joko liikaa tai aivan älyttömästi liikaa. Kaikki hienovaraiset ja älykkäät musiikkivalintani (oli näitä ainakin 2 kappaletta) puuroutuivat, mutta sentään Jump pääsi oikeuksiinsa.
Bileet koostuivat pääasiassa löpinästä ja seuraleikeistä. Pelailin innokkaasti huojuva torni -varianttia, jossa tornin kaataja sai juoda lasillisen boolia. En pärjännyt siinä alkuunkaan niin hyvin kuin olisin toivonut, ja Riikka nöyryytti minua jopa käymässämme kaksintaistelussa. Silti venäläinen rakentaminen sujui paremmin kuin kivikautinen sorminäppäryyspeli, jota Otto opetti ihmisille.
Juhlia ei voinut jatkaa aivan aamuyöhön saakka kerrostalon järjestyssäännöistä johtuen, joten siirryimme vähän ennen puoltayötä jatkoille Cosmiciin. Siellä tuotettiin matalatasoista uskonnollista materiaalia ja keskusteltiin henkeviä.
Lauantai, 20.9. 2003
Päivän inhokki: Lyhyillä kirjoitelmilla käytävä "keskustelu". Enpä ole juuri koskaan nähnyt tällaisen johtavan mihinkään hyvään.
Buffyjen katselemisen ja Uplinkin pelailun lomassa en ehtinyt tehdä mitään muuta. Tämä oli kai sitten vapaapäivä.
Illalla törmäsin eräällä keskustelupalstalla käytävään mielipiteidenvaihtoon suoran toiminnan kansalaistottelemattomuudesta. Pysyin viisaasti erossa keskustelusta - jos tuollaiseen erimiellisyyteen joudun, tahdon esittää näkemykseni puhumalla. Kirjoittamalla saadaan minun kärsivällisyydelläni aikaan vain väärinymmärrryksiä ja turhautumista. Jo viestiketjun lukeminen oli poksauttaa verisuonen päässäni.
Sunnuntai, 21.9. 2003
Päivän supersankari: Alasin
Rajoilla-supersankaripeliä pelattiin taas. Peli oli valitettavan lyhyt ja sisälsi pääasiassa itseaiheutettuja ongelmia.
Pelin jälkeen upposin taas niin syvälle Uplinkiin, että se vilisi unissanikin. On se kyllä hämmentävä peli, onnistuu jatkuvasti tarjoilemaan päänsärkyä, painetta ja kieron oivaltamisen riemua.
Maanantai, 22.9. 2003
Päivän mietelause: Kaikki toiminta on poliittista toimintaa
Sain viimein katsottua Black Hawk Downin, jonka olin imuroinut itselleni vähän aikaa sitten. Taustalla oli ajatus, että jos laiton elokuvien imurointi kaataa elokuvastudioita, tekisin oman osani viedäkseni amerikkalaista sotaelokuvateollisuutta lähemmäs vararikkoa.
Elokuvallisesti Black Hawk ei ollut lainkaan hullumpi, ja sotakuvauksenakin se oli riittävän inhottava. Ongelma olikin sen asennemaailma - elokuvassa ei ollut mm. tarpeen kertoa, että arkkipahis-Addid oli taas yksi Yhdysvaltain itsensä luoma pikkudiktaattori. Oli myös vaikea olla näkemättä elokuvaa - huomioiden ajankohdan jolloin se ilmestyi - minään muuna kuin kutsuna lähteä sotimaan kaukomaille koska se vaan on Oikea Asia.
Mikään elokuvayhtiö ei ollut mennyt iltaan mennessä konkurssiin, mutta sentään dollarin kurssi jatkoi sukeltamistaan yhä alemmas. Tervemenoa.
Tiistai, 23.9. 2003
Päivän tutkimus: DVD:ien rippaaminen Macintoshilla. Kauhea homma. Enpä taida jaksaa.
Aamulla kävi ilmi, että olin missannut työpalaverin jossa näkemyksiäni olisi kaivattu. En kyllä tiedä, menettikö maailma tai minä loppujen lopuksi kovin paljon - en ollut oikein ehtinyt miettiä asioita joista olisi pitänyt näkemyksiä antaa. Yksin miettiminen ei sitä paitsi olisi asiaa edes ratkaissut.
Jatkoin leffojen katselua Training Daylla. Elokuva olisi ollut aivan mainio, jos se olisi loppunut noin puolivälinsä kohdalla. Nyt juonen näppärän käänteen jälkeen jatkettiin vielä turhalla ja tavanomaisella touhuamisella ainakin 30 tympeää minuuttia.
Lukaisin myös From the Wildernessistä artikkelin Beyond Bush, joka sai taas salaliittoteoreetikon sisälläni hereille. Nythän maailman taloudellisten vaikuttajien tosiaan kannattaa mustamaalata Bushia niin paljon kuin mahdollista, niin että kun valta vaihdetaan, seuraava kaveri näyttää sankarilta, oli hän sitten millainen tahansa.
Keskiviikko, 24.9. 2003
Päivän puute: Apocryphan organisaatiokaavio ei edes meinannut mahtua A4-kokoiselle arkille. Tarvitsen isomman paperin.
Jokin perspektiivissäni nähtävästi muuttui eilisen FtW-artikkelin myötä. Eiliseen saakka olin lukenut uutisia kuningas George II:n ahdingosta voitonriemuisena, mutta tänään aloin nähdä ne osana suurempaa juonta, yritystä todella vetää George ja hänen kaverinsa lokaan oikein kunnolla ja kaataa kaikki syyt viime aikojen epäonnistumisista heidän niskaansa. Jos Ykän seuraaja vaikkapa katkaisee raivomilitarismin mutta edelleen näyttää keskisormea esimerkiksi ympäristönsuojelulle, on maailma käytännössä yhtä huonossa jamassa kuin aiemmin.
Tai ehkä ei. Vallanvaihdos sympaattisemman näköiseen riehujaan ei pelasta Yhdysvaltain taloutta eikä estä valtakunnan vajoamista kurjuuteen. Ehkä illuminatukset varjoissa toteavat, että perääntyminen olisi tässä vaiheessa liian myöhäistä ja että ainoa vaihtoehto on enää puskea eteenpäin kaikkia kuviteltuja vihollisia vastaan, koska ulkomaiden ryöstäminen on välttämätöntä jotta romahtava imperiumi pysyisi mitenkään koossa.
Olenpa taas paranoidi.
Siviilielämässäni kirjoittelin vainoharhaisia pelejä ja katsoin Jeepers Creepersin. Ei se hyvä leffa ollut, mutta kauhuleffat saavat minulta helposti paljon anteeksi, ja tässä oli todella repäisevä alku sekä näppärä loppuratkaisu. Keskiosa leffasta oli aika huono, mutta sentään huono tavalla, jota en osannut etukäteen odottaa. Pakko leffalla oli jotain ansioita olla, kun se jätti minut todella hyvällä tuulelle ja sai pelinkirjoituksen sujumaan kuin tyhjää vaan.
Torstai, 25.9. 2003
Päivän saksinta: Hiukset. Ei sitä kyllä huomaa.
Vaihteeksi kulutuskierros kaupungilla johti tuloksiin, kun sain paitsi printteriin mustetta, myös uuden laukun PowerBookilleni. Vasta kotona tajusin, että olin taas vaihteeksi pannut rahani halpatyövoimaa käyttävän suuryrityksen amerikkalaisen (Samsonite) tuotteeseen. Sen siitä saa kun tekee heräteostoksia.
Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen kävin myös parturissa (ja varmaan ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen leikkasin hiuksiani lainkaan). Lopputulos ei merkittävästi eronnut alkutilanteesta, mikä oli tavallaan tavoitekin. Ulkonäön muutos pelottaa. Hetken ajan kyllä leikittelin ajatuksella, että leikkaisin lettini erään tulevan hahmoni tyylin mukaisesti, mutta se olisi maksanut paljon, vaatinut jatkuvaa ylläpitoa, ja sopinut huonosti yhteen keppien kanssa kävelyn kanssa.
Piirtelin kuvia sunnuntain peliä varten, ja saatuani pari piirrettyä aloin sotia skannerini kanssa. Noin tunnin kestäneen ajurienpäivitys- ja uudelleenkäynnistysrumnab jälkeen skannaus viimein toimi. Demonit vieköön Windowsin ja USB-skannerit. Olisin voinut tietysti kiinnittää laitteen mäkkyräänkin, mutta kun Photoshop on vaan Windowsissa... Piirroksista sentään tuli yllättävän kauniita.
Lyhyen Cosmicissa käynnin jälkeen kävin Hanen kanssa saunassa. Hane yritti psykologisoida minun epäsosiaalisia ja ihmisiä karttavia taipumuksiani, mutta kieltäydyin uskomasta että ne olisivat pelkästään jostain mielenvikaisesta syystä valitsemani henkilökohtaisen pakkomielteeni ilmentymiä.
Perjantai, 26.9. 2003
Päivän fontti: Village - winkkuun minulla oli ollut tuo jo kauan, mutta vihdoin se löytyi myös Macille.
Tuskin liikahdin tuolistani koko päivänä - pelin kirjoittaminen ja kuvien piirtely pitivät minut kiireisenä. Eräässä vaiheessa kuvittelin oppineeni piirtämään, kunnes seuraava kuva taas palautti minut maan pinnalle. On tämä kamalaa kun pitää luottaa kuvissa enemmän määrään kuin laatuun. Ja eräästä piirtämästäni naamasta tuli aivan John Cleesen näköinen, mikä ei toisaalta ole pelkästään paha asia.
Onneksi pelimateriaalia syntyi, eikä se ollut edes täysin surkeaa. Taisin keksiä näppärän keinon tehdä kliseisestä ja tympeästä juonesta hyvä ja innovatiivinen, mutta sitä en kyllä paljasta täällä ennen sunnuntaita, jos silloinkaan.
Noin kahdentoista tunnin jälkeen pelin kirjoittaminen alkoi maistua pahvilta. Niinpä katsoin From Hellin. En odottanut siltä oikeastaan mitään, ja yllätyin siksi positiivisesti elokuvan intensiivisyydestä, vaikka niin historiallisten kuin pohjana olleen sarjakuvankin mutkien kohtuuton oikominen häiritsi.
Lauantai, 27.9. 2003
Päivän musiikki: Johnny Cash, syistä joita en itsekään ymmärrä.
Aina kun Traveller-pelissä tuli kohta joka ei koskenut hahmoani, napautin auki Apocrypha-pelitiedostoni ja kirjoitin lisää materiaalia huomiseen peliin. Tämä oli helppo tehdä pelinjohtajan huomaamatta, kun kannettava on kuitenkin jatkuvasti auki muistiinpanojen tekemistä varten. Olen varmasti kirjoittanut aivan liikaa tavaraa, ja peli tulee menemään täysin pieleen koska en löydä tarvitsemaani tiedonjyvää haluamallani hetkellä jne.
Itse pelaaminenkin oli kyllä oikein tunnelmallista ja sisälsi hyvää sanailua ja jopa (pseudo?)tieteellistä väittelyä hahmojen välillä. Aihe oli jäätiköt, joista tiedän aivan liian vähän, mutta onneksi hahmonikin vain kuvitteli olevansa suvereeni auktoriteetti joka alalla.
Illalla kaipasin kissaa ja yritin houkutella häntä Merihakaan, mutta häntä väsytti liikaa. Täytyi käydä nukkumaan yksin. Varmaan taas ihan hyvä muistaa, miltä ikävöinti tuntuu, kun aina aika ajoin tuntuu siltä, etten enää osaa sitä.
Sunnuntai, 28.9. 2003
Päivän äh-elämys: Kommunikoin taas epäselkeästi
Lukuunottamatta aivotonta pelaajahallinnollista sähläystäni ja kaikkien kankeiden alkujen isoäitiä päivän pelisessio sujui oikeastaan aika hyvin. Selvästi noin 40 sivua kirjoitettua taustamateriaalia yhteen pelisessioon on melkein riittävästi. Tämä ylituottamisen määrä alkaa jo olla, no, ylilyövää.
Näytti myös siltä, että teoriani siitä miten huonosta ja kliseisestä juonesta tehdään hyvä ja pelikelpoinen piti paikkansa. Ei tarvinnut kuin käynnistää noin kymmenen kliseistä juonta yhtä aikaa, ja pelaajat sekä hahmot olivat heti liian kiireisiä marmattaakseen omaperäisyyden puutteesta. Ehkä tätä voisi myös soveltaa jos kirjoitan Mikelle ehdottamani luolastonkomppaustarinan Myrskyn aikaan - voisin tunkea pelaajahahmojen tielle niin monta arkkityyppistä fantasiavastoinkäymistä samaan aikaan, että niistä syntyisi yhteensä jotain uutta ja hienoa.
Pelin jälkeen juttelin Kaisan kanssa valaistumisesta.
Maanantai, 29.9. 2003
Päivän ennustus: Kuolinhetkeni koittaa lokakuun 17. 2054. Olen tuolloin 81 ja todennäköisimmin kuolen syöpään tai kauheaan onnettomuuteen. Muuten ihan hyvä veikkaus, paitsi luulisin että kauhea onnettomuus vie minut jo kolme-neljä vuosikymmentä ennen tuota päivää.
Sairasloman viimeinen viikko alkoi. Minun pitäisi varmaan päästä jonkinlaiseen työhön sopivaan vuorokausirytmiin, mutta tämän päivän kahdeltatoista herääminen ei ainakaan lupaillut hyvää tulevaisuuden kannalta.
Hanen työpaikka oli taannoin tahtobut hankkiutua eroon muinaisista koneenraadoistaan, ja kun ne olivat Applen laitteita, niille löytyi jopa hakijoita. Niinpä selviydyin Jarin ja Hannun kanssa noutamaan roinaa parempaan käyttöön. Olisin itse varmaan ottanut aivan kauheasti omppuroinaa jos minulla olisi niille tiloja. Osa minusta tahtoo työhuonen, mutta toinen osa muistaa, että tavarasta on pelkkää haittaa. Samalla keikalla levittelin Buffy-iloa eteenpäin.
Warhammer päätti kolmen peräkkäisen pelipäivän putken. Peli ei ollut niin verinen tai riitaisa kuin edeltäjänsä, mutta hahmoni pääsi taas olemaan inhottava kavereilleen ja vähäosaisemmille. Ah aatelisherran etuoikeuksia.
Illalla katsoin vielä typerän muovisen sotaelokuvan Behind Enemy Linesin. Silkan älyttömyytensä vuoksi se loukkasi minua vähemmän kuin Black Hawk Down, mutta leffana se oli kyllä todella paljon huonompi.
Tiistai, 30.9. 2003
Päivän scifileffat: Solaris ja Equilibrium. Solaris oli laadukkaalla tavalla tylsä, ja Equilibrium laaduttomalla tavalla hauska.
Huolimatta siitä että kahdesta viikosta oli kulunut vasta 13 päivää, otin tänään haparoivat ensi asekeleeni molemmilla omilla jaloillani. Ei ollut helppoa. Oikea nilkka oli kirotun jäykkä, ja kantapää lähetti hassuja ilmoituksia kun siihen varasi.
Laahustin hieman ympäri Merihakaa, ja koetin totuttautua raajojeni käyttöön. Minun oli toistuvasti muistutettava itseäni, etten pomppisi yhdellä jalalla vaikka siten pääsisinkin nopeammin. Ulos mennessäni kepit kyllä piti ottaa mukaan.
Mein Führer, I can walk.