Elokuu 2003: Rampa palaa töihin
Perjantai, 1.8. 2003
Päivän muistileikki: Montako Viisikko-kirjaa muistat nimeltä?
Olen viime vuosina onnistunut välttämään Finnconin todella tehokkaasti. Olen siinä määrin vieraantunut varsinaisesta scifikulttuurista, etten conin vuoksi jaksaisi matkustella, mutta viimeksi kun tapahtuma oli Turussa, olin Havaijilla. Nyt coni järjestetään yliopistonmäellä, ja se ei todellakaan ole invalidiystävällisin ympäristö Turussa. Ajatus loputtomien mäkien ja portaiden kiipeilystä keppieni kanssa ei innostanut, joten päätin suosiolla jättää tapahtuman väliin.
Conin kaupunkiin tuomia vieraita sain sitäpaitsi nähdä kotonakin. Hakkis ja Frans Mäyrä olivat ensimmäisiä meille selviytyneitä vieraita. Vaikken ollutkaan erityisen sosiaalisellla tuullella, päätin silti yrittää antaa seurallisuudelle tilaisuuen ja menin heidän sekä Miken kanssa Cosmiciin. Siellä kuumuus, tungos ja ainakin yksi känninen sekä rasittava ihminen saivat minut nopeasti vakuuttumaan siitä, että epäsosiaalisuus oli ihan hyvä ajatus juuri nyt.
Lauantai, 2.8. 2003
Päivän älytön uutinen: Larry Flynt hakee Kalifornian kuvernööriksi. Jos Arnold Schwarzeneggerkin päättää hakea hommaa, saattaisi maailma nähdä ultimaalisen kalifornialaisen poliittisen taistelun: Larry vs. Arppa
Yö oli melkoinen saunomiskokemus. Heräilin toistuvasti kuumuuteen, eivätkä edes lääkkeet tuntuneet sammuttavan tajuntaani. Kymmeneltä noustessani totesin koko Merihaan olevan varsinainen pätsi, ja ihmekös tuo kun olohuoneeseen oli majoitettu puoli tusinaa vierasta. Kotimme haisi conilta, mutta onneksi tuoksu lakkasi loukkaamasta herkkää nenääni nopeasti.
Kyläilijöidemme poistuessa Finnconiin minä jäin viettämään päivän kuuminta osaa Vice Cityn kimpussa. Kun ensimmäiset pilvet ilmestyiät taivaalle, Kaisa saapui Merihakaan hakemaan minut mukaansa katsomaan Tall Ships Racea varten kaupunkiin saapuneita purjelaivoja.
Vaikka ihmisjoukon seassa kävely olikin vaikeaa ja rasittavaa, olivat suuret purjelaivat silti kauniita ja inspiroivia. Koin jopa pienen katkeruuden piston siitä, etten ollut tilanteessa jossa voisin vain maksaa vaaditun rahasumman ja lähteä jonkin laivan mukana purjehtimaan. Toisaalta en tiedä viihtyisinkö oikeasti suurella laivalla hetkeä kauemmin.
Käteni kuluivat aivan loppuun laivankatselun aikana, mutta kun kotonamme conivieraat olivat suuntaamassa illan Finncon-bileisiin, en voinut jäädä pois joukosta. Bileisiin pääsi naamiaispuvussa ilmaiseksi. Vedin niskaan aiemminkin kokeillun hullun tiedemiehen asun, johon kepit ja kipsi sopivat aivan mainiosti.
Bilepaikka oli parin korttelin päässä Merihaasta - pidemmälle en olisi jaksanutkaan köpötellä. Itse tapahtuma olisi saattanut olla aivan hauska, mutta rampana minun oli vähän vaikea kierrellä ympäriinsä tanssimisesta puhumattakaan. Paikan akustiikka ei myöskään ollut oikein keskustelulle otollinen. Silti, näin ainakin vilaukselta monia tuttuja ja ainakin yhden hahmon hämärästä ja kaukaisesta menneisyydestä.
Melko varhain jalkaani alkoi särkeä ja totesin, että kotiinlähtö olisi viisainta. Matka torilta Merihakaan tuntui kymmenen kilometrin pituiselta, ja käteni parkuivat kuin kaleeriorjat sen viimein päätyttyä. Huomenna en kyllä mene minnekään.
Sunnuntai, 3.8. 2003
Päivän muka-uutinen: US Debates Killing Saddam - ja mainioita syitäkin on lueteltu.
Miken Myrskyn aika -pelin julkaisutilaisuus olisi ollut tänään, ja Tall Ships Racen laivatkin lähtivät satamastaan. Kumpaakaan en kuitenkaan päässyt seuraamaan, koska vähän kuten olin olettanutkin, kädet olivat tänään aivan hellinä eivätkä jalatkaan hirveän hyviltä tuntuneet. Vietin valtaosan päivää sängyssä koneen kanssa, mitä nyt välillä pelailin lisää Vice Cityä, ja löysin hulvattoman ohjeen pelin ambulanssitehtävistä selviämiseen. Onneksi olin itse jo läpäissyt nämä tehtävät, eikä ohje päässyt masentamaan minua.
Finnconin päättymisen kunniaksi ihmiset olivat suuntaamassa taas Cosmiciin. En tosiaankaan tahtonut kävellä sinne itse, mutta Hannu järjesti minulle kuljetuksen joten pääsin mukaan. Cosmicissa innostuin pelaamaan Trivial Pursuitia, jossa tuomarina toimiva Pervilä kysyi meiltä pelkkiä urheilukysymyksiä ja oli muutenkin ilkeä. Ainoana selvänä pelaajana olin kovaa vauhtia häviämässä koko pelin ennen kuin kyyti takaisin pelasti minut.
Maanantai, 4.8. 2003
Päivän kappale: "Let Me Rest In Peace", performed by Spike
Jaksoin tehdä hieman töitäkin, mutta jalkaa särki niin vietävästi, että keskittyminen oli vaikeaa. Valon pilkahduksena postilaatikkoon tipahti viesti seuraavasta New Baddon -pelistä. Toivon mukaan mobiliteettini kasvaa niin paljon, että pääsen pelaamaan sitä tuskattomasti. Muuten pitää mennä pelaamaan tuskallisesti.
Finnconin aikana Hannu, tuo Turun kummisetä, oli havainnut ramman tilani ja järjesti minulle jostain Buffyn kuutoskauden lohdutukseksi. Tänään aloitimme sen katsomisen iltayhdeksältä, ja lopetimme vasta nähtyämme musikaalijakson Once More, With Feeling aamukahen aikoihin.
Olin näkemästäni syvästi vaikuttunut. Sekä tarina että hahmot tuntuivat entistäkin kiehtovimmilta, ja jopa vanha suosikkini Jonathan oli saatu mukaan kuvioihin. Musikaalijaksosta olin kuullut paljon jo aiemminkin, mutta en tiennyt, että se oli loistava muutenkin kuin ideana ja hahmoila leikittelynä. Se sisälsi parasta hahmonkehitystä pitkään aikaan, ja sai minut sekä Miken miettimään, miten vastaavan voisi toteuttaa roolipelinä.
Tiistai, 5.8. 2003
Päivän tuntemus: Särky
Nukuin yöni todella huonosti, ja vasta seitsemän aikaan onnistuin saamaan yli kaksi tuntia unta. Unessaoloaikani ei kuitenkaan mennyt hukkaan: näin paljon ahdistavia ja inhottavia unia. Ensin olin poliisia mopolla pakoon ajava Frodo, sitten katselin liveroolipeliä joka muuttui suuronnettomuudeksi kun sadan hengen ihmispyramidi romahti. Seuraavassa unessa tuli leppoisasti maailmanlaajuinen ydinsota. Viimeinen uni oli post-holokaustista scifiä avaruudessa, ja ydintuhon jälkeen melkoinen kevennys tunnelmaan.
Koko päivän jalkaa särki riivatusti. Tuntui siltä, kuin luihin iskettujä nauloja olisi muuallakin kuin kantapäässäni, ja että joku olisi innostunut vääntelemään niitä. Kivun aallot tekivät vaikeaksi keskittyä yhtään mihinkään, tosin Buffyn katselemisen ajaksi onnistuin unohtamaan tuskani.
Keskiviikko, 6.8. 2003
Päivän sitaatti: "We are all damned and looking for redemption." En muista kuka sen sanoi ja missä, mutta Buffy-maratoni sen mieleeni toi. Jotenkin sanonta ei myöskään minusta tunnu lainkaan biblikaaliselta.
Taas näin häiritseviä unia, tällä kertaa Invisibles-henkisistä kosmisista möröistä jotka uhkasivat syädä koko maailmankaikkeuden jos minä ja kaverini emme lopettaisi niitä. Jalkasärky oli sentään hieman lieventynyt aamuun mennessä, eikä yötäkään ollut tarvinnut valvoa.
Tein ahkerasti pari tuntia töitä, ja se kohensi mielialaani huomattavasti. On heti paljon parempi olo kun tietää tekevänsä jotain hyödyllistä. Silti tuntuu hieman hassulta, että vain sairaslomalla voi tehdä kotona töitä. Järjestelmä voisi olla joustavampi molempiin suuntiin: työn tekemisen kotona pitäisi olla mahdollista, ja sairasloman kotityöhön kykenevälle pitäisi vastaavasti olla lyhyempi, tai jotain.
Illalla katsottiin taas kuusi tuntia Buffyja. Kuutoskausi tuntuu todella keskittyvän siihen mitä sarja tekee parhaiten: mitään Suurta Juonta hahmojen keskinäisten suhteiden lisäksi ei tunnu oikein olevan, mutta tarina etenee reippaasti ja rakastettavasti. Se myös toi taas esiin sisäisen fanipoikani ja aiheutti minulle valtavia sydänsuruja. Lopetettuamme katselemisen en saanut nukuttua, vaan makasin pitkään valveilla kuuntelemassa surullista musiikkia. Vain Mark Knopfler ymmärtää minua...
Torstai, 7.8. 2003
Päivän hysteerinen linkki: SWAT Hand Signals - Ojasta Noustaan pelasti taas yhden päivän.
Tällä kertaa unissa oli kiipeilyä kallioilla. Tietysti kalliot murenivat käsissäni ollessani puoli kilometriä meren pinnan yläpuolella. Toisaalta onnistuin silti jotenkin välttämään putoamisen, joten en varmaan ole henkisesti vielä aivan täysin lannistettu.
Tein päivällä hieman töitä, ja haeskelin Kaisan kanssa Turusta löydettävissä olevia työpaikkoja (hänelle, ei minulle). Väsymys ja jalkasärky häiritsivät minua, mutta illan tullen ne häipyivät.
Katsoin myös Buffyn Once More, With Feelingin kolmatta kertaa viiden päivän aikana. Tämä alkaa olla jo säälittävää. Mutta minkäs teet, kun oma elämä sisältää tällä hetkellä huomattavasti vähemmän draamaa kuin kaipaisi.
Perjantai, 8.8. 2003
Päivän kysymys: "Ist dein Tochter achtzehn?"
Eilisillan venymisen vuoksi unohdin älykkäästi ottaa unilääkkeeni, ja niinpä heräsin seitsemän aikoihin särkyyn ja epämukavaan oloon. Halu napata lääkkeet aamuksi oli kova, mutta onneksi tajusin olla paikkaamatta yhtä tyhmyyttä toisella.
Ropecon olisi alkanut tänään, mutta jalkapuolena päätin jättää sen väliin. Keppien kanssa suuressa ihmisjoukossa liikkuminen ei ole mitään herkkua, ja conissa jos jossakin on välttämätöntä liikkua ympäriinsä tavatakseen ihmisiä ja saadakseen tapahtumasta mitään irti. Pelkästään Helsinkiin matkustaminen olisi jo saattanut olla vaikeaa.
Conittamisen sijasta keskityin kuntoiluun. Periaatteessa saisin jo alkaa varata rikkinäiseen jalkaani puolella painollani, mutta kipsi tekee sen varsin vaikeaksi. Vastikään saamani vaaka kertoi minulle myös, että olen ilmeisesti varannut jalkaani aivan liian vähän tähän mennessä, joten olisi varmaan parempi ottaa varovaisesti ennen kuin lasken koko 32 kilon puolta painoani sen varaan.
Yritykseni löytää sopivaa kompromissia jalalle asetettavassa painossa olivat turhauttavia. Olin saanut ohjeen "älä tee mitään, mikä sattuu liikaa", mutta kuinka ihmeessä tiedän, mikä on liikaa? Olen aika kipuherkkä ja vingun tuskasta venytellessänikin, kuinka paljon minun pitäisi purra hammasta yrittäessäni kävellä rikkinäisellä jalalla?
Vähäinen yöuni johti epämääräiseen horrosteluun pitkin päivää. Illalla ravistin itseni hetkeksi hereille katsomalla Top Secretin, ja onnistuin aika hyvin pitämään itseni tajuissani nukkumaanmenoaikaan saakka. Tällä kertaa jopa muistin ottaa lääkkeeni.
Lauantai, 9.8. 2003
Päivän kumma sotku: Maidoton valmislettutaikina
Lueskelin uutisia Yhdysvaltojen varoituksista uusista pommeista Indonesiassa, ja mieleen muistui kevään uutinen maan aikomuksesta vaihtaa eutoihin öljykaupassa. Vainoharhani heräsivät hetkeksi, etenkin kun pommi-iskun tekijä oltiin tunnistettu aitohollywoodisesti räjähdyspaikalta löytyn irronneen pään avulla. Ajatukseni eivät kuitenkaan olleet kyllin koherentteja, että olisin jaksanut alkaa tutkia tapahtunutta tarkemmin.
Koko Merihaan asujaimisto lisukkeineen oli kadonnut jonnekin: Mike oli Ropeconissa, JD töissä ja Kaisa Naantalissa. Käytin päivän pelailemalla Vice Citya ja lukemalla scifiä. Adept oli löytänyt minulle jostain ihan oikean kyberpunk-kirjan, jonka äärikapitalistinen arvomaailma aiheutti minulle kouristuksia. Tällaistako me oikeasti luimme puolitoista vuosikymmentä sitten?
Illalla Adept ja Suvi ilmestyivät paikalle tekemään lettuja ja katselemaan Buffyja. Tietysti katsoin itsekin pari jaksoa, kun tilaisuus oli. Kuutoskausi on kovaa vauhtia ohittamassa kakkoskauden laadussa.
Sunnuntai, 10.8. 2003
Päivän avunhuuto: Päästäkää minut livepelien järjestämisen halusta
Pääsin Kaisan kanssa ylös vuoteesta vasta puoli viideltä, joten ei ollut mikään ihme ettei päivästä tullut kovin tehokas. Saimme sentään katsottua Buffyt loppuun asti. Aika mainiota tavaraa, tosin loppu ei ihan yltänyt niihin korkeuksiin joihin olisin sen toivonut. Paljon ei kuitenkaan puuttunut.
Kaiken muun ohella havaitsin, että päähäni oli taas pesiytynyt livepeli-ideoita. Ei hyvä, edellisiäkään en ole saanut alta pois. Jos livepelejä pitäisi järjestää, täytyisi tehdä Ghost Express IV (ei toivoa), Remote Control, Åbo By Night (tunnustan: oli se minunkin projektini), Gotham (huuruinen idea Batman-livepelistä), Kutsu, Head: the Floating (onneksi ei pelkästään minun projektini), Draco Gastronomicus -trilogia ja pari örkkipeliä ennenkuin ehtisi edes päästä käsiksi uusiin ajatuksiin. Miksen voisi olla vain livepelien tuottaja? Loisin peruspremissit ja suuret linjat peleille, sekä järjestäisin rahoituksen, joku muu voisi sitten tehdä kaiken oikean työn kuten kirjoittamisen tai ainakin järjestämisen. Joo, varmasti...
(Lisäys jälkeenpäin: Listalta näköjään unohtui kokonaan Beyond Colors ja muut Colors-maailman pelit. Huokaus.)
Jalkavammani aikana olen tuskin saanut kirjoitettua materiaalia pöytäpeleihini. Olen saamaton vätys.
Maanantai, 11.8. 2003
Päivän saavutus: Viisi tuntia töitä
Viime viikolla olin päättänyt, että tänään aloittaisin aivan oikeasti työnteon, ja onnistuin jopa pysymään päätöksessäni. Nousin urheasti jo kymmeneltä koneen ääreen, ja aloin purkaa vastaamattomien sähköpostien jonoa. Niitä oli melko paljon, muttei älyttömästi. Kesä tuntui enimmäkseen menneen varsin tuskattomasti poissalostani huolimatta.
Kaisa, joka oli majaillut Merihaassa lähes tauotta aina sairaalasta paluustani lähtien, poistui tänään Helsinkiin. Vaikka tämä tarkoittikin, että saisin taas nousta aamuisin niin varhain kun tahdoin, pitäisi minun myös alkaa käydä kaupassa itse. Lisäksi hänen poistumisensa jätti minulle jostain syystä yksinäisen ja rauhattoman olon.
Oloa ei ainakaan helpottanut tunne siitä, että kotonamme oli alkanut kummitella. Kiinni olevat ovet naksuivat ja lattia narisi, vaikka ketään muuta kuin minä ei ollut paikalla eikä ikkunastakaan käynyt erityisen kova viima. Hermostuttavaa.
Töiden päätyttyä yritin hoitaa ikävystymistäni katsomalla JD:n jostain syystä hankkiman Krullin. Tämä osoittautui suunnattomaksi virheeksi. Elokuva oli kerrassaan kauhea kiitospivän kalkkuna, josta olisi voinut leikata 45 minuuttia ilman että oikeastaan yhtään kohtausta olisi tarvinnut olennaisesti edes muuttaa. Leffan jälkeen koin halua ottaa yliannoksen unilääkkeitäni paetakseni maailmaa, jossa tällaista soopaa on joskus tehty.
Kaisakin soitti Helsingistä, jossa hän oli puolustanut paikkaansa hyötykissana tappamalla kituvan rotan. Arkipäivän sankaruutta.
Tiistai, 12.8. 2003
Päivän nimetön lukijapalaute: "Raskain velvollisuuteni on kertoa, että kuoleman jälkeen ei ole elämää. Kummitusten olemassaolo on täten mahdotonta." Ilmeisesti jokin Merihaassa riehuvista aaveista yrittää harhauttaa minua.
Nähtävästi olen taas orientoitunut työssäoloon: sängystä nouseminen itselleni asettamaani aikaan (kymmeneltä) oli yhtä hankalaa kuin minä tahansa työpäivänä. Tervetullutta vaihtelua nukkumisvaikeuksiin. Lovsan-mato toimitti minulle reippaan annoksen adrenaliinia heti aamun alkaessa, joten koneen ääreen päästyäni hereillä pysyminen ei enää ollut vaikeaa.
Tommi ja Heta kävivät vilkaisemassa minua ja puhumassa tulevasta pelikampanjasta. Oma saamattomuuteni hävetti minua.
Mikekin palasi viimein Ropeconista. Ilmeisesti Myrskyn aika oli sielläkin mennyt kaupaksi aivan hyvin.
Katsoin myös Airplanen kommenttiraitoineen. Leffa oli mainio kuten aina, kommenttiraita varsin tylsä.
Päivä tuntui kokoelmalta toisiinsa liittymättömiä episodeja. Päiväkirjamerkintä heijastelee tätä.
Keskiviikko, 13.8. 2003
Päivän urhea yritys: Ei enää särkylääkkeitä?
Aamulla varhain otin taksin TYKS:iin ja istuin kahdeksi tunniksi odottamaan röntgeniin pääsyä. Ilmeisesti ilmoittautumiseni yhteydessä tietoni oltiin hukattu jonnnekin, koska pääsin kuvaukseen vasta kun aloin tiedustella, pitäisikö tämän edetä aivan näin hitaasti ja miksi selvästi jälkeeni tulleet otettiin sisään ennen minua.
Odottaminen kuitenkin palkittiin, tavallaan. Kuvien ottamisen jälkeen lääkäri määräsi kipsin jalastani poistettavaksi. Muutamaa kipsisahan surahdusta myöhemmin käpäläni oli taas avoimessa ilmassa, melkeinpä ensimmäistä kertaa kuukauteen.
Tunne oli aivan käsittämättömän outo. Korjautuvat luut ja pitkä kipsissäolo olivat saaneet jalan ihon jokseenkin yliherkäksi. Jokainen kosketus tuntui intensiiviseltä ja kummalliselta, enemmän kutittavalta kuin kivuliaalta, muttei kovin miellyttävältä. Lisäksi havaitsin varovani kurjan näköistä tassuani tosi paljon nyt kun sen ympärillä ei ollut enää tuhoutumatonta lasikuitukuorta. Vaati keskittymistä kyetä oikeasti laskemaan se maahan, ja totuttelua olla välittämättä kummallisista signaaleista joita sen tuntoaisti lähetti.
Kepeistä en vielä päässyt eroon, enkä pääse vielä kuukauteen. Nyt minun pitäisi kai kuntouttaa jalan lihaksia ja taipuisuutta sellaiseen kuntoon, että se liikkuisi kuten partnerinsa. Ainakin alku oli aika kankea.
Lääkäri pelotteli minua sanomalla, että saattaisin saada tulevaisuudessa nivelkipuja ja jos ne yltyisivät oikein pahoiksi, minulle pitäisi tehdä toinen leikkaus jossa luudutettaisiin jalan yksi nivel. Tämä tarkoittaisi melko lailla jäykempää nilkkaa tulevaisuudessa. Kävelyyn sen ei kuulemma pitäisi vaikuttaa, mutta pelkäsin, että kiipeilyä jäykkyys voisi haitata.
Tämän kuuleminen ei jättänyt minua mitenkään hyvälle tuulelle, vaikkei se varsinaisesti yllätys ollutkaan. Oli kieltämättä tiettyä ironista opettavaista kauneutta ajatella, että varomattomuuteni kiipeilyssä tuhoaisi mahdollisuuteni nauttia siitä jatkossa. Silti, ilmankin tätä olisin tullut toimeen.
Käveltyäni sankarillisesti koko matkan sairaalasta kotiin pystyin onneksi upottamaan suruni työntekoon ja Shanghai Noonin katsomiseen. Minuun olisi kai pitänyt valaa toivoa se, että tuhannesta haaverista selvinnyt Jackie Chan tekee edelleen melkein viisikymppisenä kung fu -leffoja, mutta jotenkin hänkin onnistui vaikuttamaan suht kelvollisessa elokuvassa väsyneeltä ja varovaiselta.
Torstai, 14.8. 2003
Päivän sankariteko: Kävin ihan itse kaupassa, kuten parempikin viisivuotias
Muun ohella lääkäri ehdotti minulle eilen särkylääkkeistä luopumista, ja niinpä jätinkin rutiininomaisen Burana 600:n korvikkeiden syömisen. Yritin ensin myös käydä nukkumaan ilman kolmiolääkkeitäni, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Niinpä aamulla heräsin taas vastentahtoisesti unilääketokkurassa ulkoa kuuluvaan sateeseen.
Aamusta posti pudotti minulle kirjan raittiustutkimuksesta, johon osallistuin taannoin. Koko pakettia en jaksanut lukea, mutta sen alustava silmäily viittasi siihen, että yhtään sitaattia minulta ei oltu kelpuutettu kirjaan saakka. En kai ollut riittävän havainnollistava esimerkki mistään pointista.
Jatkoin eilen alkanutta liikunnallista linjaa käymällä töiden lomassa kaupungilla haahuilemassa. Koitin myös tulla toimeen ilman särkylääkkeitä, mutta iltapäivällä kipu jalassa kävi niin häiritseväksi, että jouduin taas nappaamaan yhden ibumetin-pillerin. Osa minusta oli hieman harmissaan kun kipu oikeasti katosi sen tuloksena. En selvästikään vieläkään pidä ajatuksesta ratkoa ongelmia lääkkeillä - ei tunnu oikealta, kun en tiedä miten rikki oikein olen. Kipu on informaatiota.
Töitä oli kuitenkin paljon, ja määrä vain kasvoi iltaa kohden. Väänsin hampaat irvessä ohjeita virusten uhreille, ja ensimmäinen yritykseni lähteä Cosmiciin katkesi puheluun toimintahäiriöstä eräässä osassa verkkoa. Lopulta kuitenkin selviydyin kahvilaan asti, ja viihdyin siellä pari tuntia. Takaisin käveltyäni olin aika kuitti, mutta tyytyväinen atleettisista saavutuksistani.
Muun viihteen osana lueskelin scifiä, tällä kertaa Stephen Baxteria. Omituinen kosminen eepos "Time" oli paljon nautittavampi kuin aiempi kyberpunktarina.
Juuri ennen nukkumaanmenoa minut tavoitti uutinen massiivisesta sähkökatkosta Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ollut Bushin hallinnon tilaama terrori-isku.
Perjantai, 15.8. 2003
Päivän tieteelliset kuriositeetit: Carterin katastrofi ja Cruithne, Maan toinen kuu
Tällä kertaa onnistuin nukkumaan yön ilman kolmiolääkkeitä pelkän ibuprofeiinin voimallla. Tuloksena kuitenkin heräsin ennen kahdeksaa, kirotun väsyneenä mutta jalkakivun häiritsesä nukkumisyrityksiäni. Söin hieman aamiaista ja onnistuin palaamaan uneen.
Herätessäni toisen kerran olo oli parempi, joskin jalkaa särki yhä. Eilinen aherrus oli tuottanut aivan oikeita tuloksia, ja tälle päivälle ei näyttänyt olevan luvassa läheskään yhtä paljon hommaa. Niinpä saatoin keskittyä lukemiseen. Havaitsin, että jazzia kuunnellessa oli erinomaisen hyvä lukea psykologiaa.
Aleksin vierailu sai minut taas lähtemään pitkälle kävelylle, tällä kertaa Cult Fictioniin ja Wiklundille. Lenkki oli jokseenkin tappava, ei vähiten koska jalkaa alkoi särkeä sen aikana aivan helvetillisesti. Nähtävästi turvoksissa oleva käpälä aiheuttaa sandaalissa ns. uusi kenkä-ilmiön: iho yrittää hiertyä rikki. Juuri tätä en kaipaisi. Sentään videodivarista tarttui mukaan Bullitt.
Särky ajoi minut taas kipulääkkeisiin alkuillasta, ja koin syyllisyyttä heti kivun kadotessa. Silti en ollut onnellinen kun se ryömi takaisin. On tämä vaikeaa. Mutta Time eteni henkeäsalpaavaa tahtia. 1500-sivuisen trilogian ensimmäiset 200 sivua sisälsivät riittävästi outoja, villejä, kosmisia ideoita ja vainoharhaisen sekopäistä fysiikkaa ("jotain piileskelee näiden luonnonlakien takana, ihan varmasti") etten osaa edes arvata mihin tarina menee jahka se etenee pidemmälle. Saatan kyllä saada tästä painajaisia...
Lauantai, 16.8. 2003
Päivän ulkolelu: Itsemurhabumerangi. Palaa heittäjänsä käteen, tai päähän.
Yö oli aika karmiva. Yritin aamukolmeen asti selvitä ilman lääkkeitä, mutta kun en siihen mennessä ollut nukahtanut, nappasin särkylääkkeen ja uskottelin itselleni, että se oli unilääke. Toimi jotenkuten. Vähän kuten olin pelännytkin, Time tunkeutui jos ei uniini niin ainakin puoliunisiin ajatuksiini, ja jätti ne kieppumaan typerää kehää joka esti nukahtamisen. Sentään jalka ei ollut kovin kipeä.
Sopulilaakso oli tänäkin vuonna järjestämässä allasbileet, ja erakoitumista välttääkseni olin päättänyt käydä siellä. Sain onneksi Aleksilta autokyydin perille asti, koska junalla ja takseilla matkustaminen olisi ollut paitsi kallista, myös hankalaa. Allasbileiden kunniaksi sää oli varsin kelvoton: jatkuvat sadekuurot ja kylmä ilma tekivät hallaa tavoitellulle etelänmatkatunnelmalle. Sää ja viikonlopulle ajoittuvat muut bileet olivat myös johtaneet jonkinlaiseen yleisökatoon: paikalla oli ennätysmäisen vähän väkeä.
Sain kertoilla tarinan kalliolta putoamisestani useita kertoja ihmisten kummastellessa keppejäni. En uskaltautunut uimaan tai saunomaan, vaan vietin aikaani sohvalla rupattelemassa ihmisten kanssa. Vaihteeksi olin varsin sosiaalinen ja ruokakin oli mainiota.
Juttelin tupakkalakkoilevan Mertenin kanssa lyhyesti, mutta keskustelussa tuli esiin valaiseva sana "vierotusoireet". Tajusin, että olen oikeasti syönyt kipulääkkeitä jo yli kuukauden, ja unilääkkeitäkin melko säännöllisesti kolme viikkoa. En tiedä, ehtiikö siinä ajassa kehittää minkäänlaista oikeaa addiktiota, mutta ainakin lääkkeiden tarpeen näkeminen sellaisena selkeytti hieman mieltä. Jos totean, että olen riippuvainen unilääkkeistä, on seuraava looginen askel hankkiutua niistä eroon mahdollisimman nopeasti. Luulisin.
Sunnuntai, 17.8. 2003
Päivän kysymys: Kumpi oli ensin, bi vai poly?
Päätettyäni antaa kenkää unilääkkeille nukuin taas pelkän ibumetinin avulla, katkonaisesti mutta paremmin kuin aiempina öinä. Kymmenen aikoihin noustessani olin melkeinpä voitonriemuinen.
Aamun kunniaksi osallistuin sähköpostitse saamaani bi-poly -ihmisten tutkimukseen. Seksuaali-identiteetin kehittymiseen keskittyvä tutkimus sai minut taas muistamaan roolipelaamisen hyviä puolia: jos en olisi yli kymmenen vuotta sitten voinut kokeilla erilaisia ajatusmaailmoja ja ihmissuhdemalleja pelihahmoillani, olisi oman identiteettini kehitys voinut olla vaikeaa ja tuskallista. Mutta pelien kautta asioita kösiteltyään oli helppo oppia hyväksymään itsensä. Epäilemättä joku näkisi tämänkin roolipelaamisen huonona eikä hyvänä puolena. "Roolipelit eivät tee lapsistanne vain saatananpalvojia, vaan myös siveettömiä irstailijoita."
Sain Kallelta kyydin Arabiasta Kulosaareen, jossa pääsimme pitkästä aikaa pelaamaan New Baddonia. Edellinen pelikertamme oli käyttänyt aika täydellisesti loppuun hahmojemme ilmeiset tutkimussuunnat, joten tämä kerta olikin pääasiassa uusien alkukohtien hapuilemista.
Maanantai, 18.8. 2003
Päivän dialogi epäillyn ja viranomaisen välillä: "I want a lawyer." - "No."
Olen aiemminkin todennut, että Mikin ja Annen sohvassa on jokin ylimaallinen ominaisuus joka saa minut nukkumaan siinä epätavallisen hyvin. Tälläkin kertaa nukuin paremmin kuin aiempina öinä, vaikka jonkinlaista katkoilua ja ainakin yksi kivulias valveilla vietetty puolituntinen yöhön mahtui.
Pääsin Kulosaaresta takaisin Turkuun Aleksin kyydissä. Mukanani Helsingissä ollut kannettavani akkulaturi oli jostain syystä lakannut toimimasta, mikä oli johtanut koneeni akun tyhjentymiseen. Tämä taas tarkoitti sitä, etten ollut voinut vilkaistakaan työposteja Helsingissä. Seurauksena oli melkoinen työrupeama kotiin selvittyäni. Kumma kyllä, postisuman purkamiseen meni alle kaksi tuntia.
Töitä paiskittuani havaitsin yllätyksekseni kokevani oloni ehjäksi ensimmäistä kertaa aikoihin. Tämä oli enemmän henkimaailman asia kuin merkki mistään fyysisestä paranemisesta, mutta silti: kävely oli lakannut tuntumasta työläältä ja vaikealta, eivätkä ajatukseni palanneet aina varttitunnin välein rikkinäiseen koipeen tai haluun syödä kipulääkkeitä. Toivottavasti tunnne jatkuu.
Jari oli auliisti lainannut minulle 24:n toisen kauden, jota aloin JD:n kanssa katsoa iltasella. Taas sama vanha kahtiajakoisuus nousi esiin: yhtäältä tarina on mukaansaimevä ja viihdyttävä, mutta silti sen markkinoimat arvot inhottavat. 24 on yhä tiiviisti "paranoidissa realismissa" kiinni oleva tarina Fortress American valkoisen yläluokan helvetistä, jossa arabit, seksuaalirikolliset, katuväkivallantekijät ja muut Pahat Ainekset vaanivat joka nurkan takana ja voidaan pitää kurissa vaan jos Oikeamieliset Sankarit rikkovat sääntöjä, ja Tavalliset Kunnon Ihmiset raportoivat näkemänsä rikkeet Kotimaan turvallisuusministeriölle. Kakkoskausi tuntuu vielä ykköstä enemmän olevan "Tom Ridgen ja John Ashcroftin ihmeellinen maailma". Pahimmassa tapauksessa tarina on tietoista propagandaa, parhaimmassa tapauksessa sopimatonta näytettävää mieleltään herkille ja vaikutusalttiille amerikkalaisille. Siis kenellekään, joka pelkää kuollakseen terroristeja, uskoo että Irakista löytyy kohta joukkotuhoaseita tai jonka pääasialliset uutislähteet ovat Fox, CNN, MSNBC tai jokin muu aakkossoppa. Voivat vielä kuvitella, että maailma on oikeasti tällainen.
Tiistai, 19.8. 2003
Päivän tulkinta: "24 on hyvin homoseksuaalinen sarja. Todellisuudessa siinä on kyse vain Jack Bauerin ja presidentin romanssista."
Kun olen sairalomalla, iskee tietysti töissä kriisi jota en mitenkään voi hoitaa kotoa vaan joka vaatisi paikallaoloani työpaikalla. Viimeisin trendivirus alkoi tunkea meille ärhäkkäästi, ja jotta olisin voinut olla optimaalisimman hyödyllinen taistelussa sitä vastaan minun olisi pitänyt olla atk-tukijoukkueen uljaassa komentokeskuksessa ohjaamassa joukkojani. Tai ehkä vain liioittelen oman tärkeyteni. Toisaalta, vielä aamukahdelta havaitsin tekeväni töitä tätä virusta vastaan.
Päivään oli ehtinyt mahtua muutakin - olin köpötellyt Hansassa sijaitsevaan Amarilloon asti syömään, Taina oli vieraillut, ja muutama jakso 24:ä saatiin katsottua. Mutta madoilla päivä alkoi ja matoihin se myös päättyi.
Keskiviikko, 20.8. 2003
Päivän harmi: Sattuu
Kamalan yön jälkeen oli helpotus lähteä taisteluun matoja vastaan, mutta valitettavasti se ei tarjonnut adrenaliinipitoista puuhaa aivan koko päiväksi. Väsymys ja jalkasärky hiipivät kimppuuni kun hengähdin - ensimmäinen vaati ottamaan torkut, jälkimmäinen teki sen mahdottomaksi. Ei ollut miellyttävää.
Pelastuksen toivat Adept ja Suvi leffojen muodossa. Animatrix oli vaihtellevan tasoinen, mutta lyhyistä pätkistä yksi oli todella kaunis ja yksi aivan nerokas. Sen jälkeen vuorossa oli vielä Atlantis. Disney-elokuvan katsomisesta tuli likainen olo, mutta sentään leffa ei ollut huono.
Tommikin vieraili, ja selitti minulle mistä jotkut häiriöt käpälässäni oikein johtuvat. Se toi kipuun ainakin älyllistä helpotusta.
Torstai, 21.8. 2003
Päivän oppitunti: "For a nuclear device, a set of options for disabling the weapon are available including using explosives to wreck the bomb's wiring to prevent the triggering of the nuclear detonators." Ydinpommi laukeaa tietynlaisen ketjureaktion seurauksena, ja tämä ketjureaktio ei synny ihan helposti.
Päivä yritti kovasti muistuttaa eilistä kipuineen ja matosotineen. Erona olin tänään tosikkomaisempi mm. niuhottamalla seksistisestä huumorista keskustelupalstalla ja näkemällä tavallista enemmän propagandaa 24:ssä. Vaan onko niin, että kakkoskausi on puolivälin jälkeen lähtenyt kiipeämään varovasti suuntaan, jonka voisi nähdä nykyistä hallintoa ja sen sotamielisyyttä kritisoivana?
Ensin olin saada kohtauksen kun näytti siltä, että sarjassa Yhdysvaltain presidentti voisi julistaa sodan ilman kongressin lupaa - tämä olisi minusta ollut ehdoton sinetti sille, että sarja on vain pro-Bush -propagandaa. Mutta tämä virhe vältettiin. Muita mokia kuitenkinkin riitti, alkaen ah-niin-koulutettujen vastaterroristien kyvyttömyydestä jäljittää päällä olevaa matkapuhelinta yksinkertaisesti kolmiomittaamalla ja päättyen kerrassaan naurettavaan yritykseen purkaa ydinpommia.
Taidan taas ottaa viihteeni liian vakavasti. Mutta toisaalta, jos asioita ei ota vakavasti, mitä pointtia niiden tekemisessä on?
Illalla kävin katsomassa Matrix Reloadedin. Varauksetta en siitä pitänyt, mutta kyllä siinä paljon hyää oli. Taas sai Kult-pelinjohtaja hykerreltävää.
Myöhään illalla Kaisakin saapui Helsingistä.
Perjantai, 22.8. 2003
Päivän rajoite: Kepeillä kuljettaessa on mahdotonta kantaa tietokoneen näyttöä tai muitakaan osia
Etäasema Dakotan intro alkoi tänään, ja pelinjohto oli vääntämässä naapurin Palatsissa paikkoja kuntoon. Vaikka olinkin jo irrottautunut projektista, luovutin sen käyttöön koneita ja kytkimen. Sitten luottamuspulaa poteva sivupersoonani nousi esiin ("ei ne kuitenkaan saa mitään kytkettyä ilman minua"), ja pian huomasin olevani itsekin Palatsissa virittelemässä verkkoa ja tietokoneita kuntoon. Paikka oli muuten lavastettu aika vaikuttavan näköiseksi.
Osoittaakseen toimivansa tietokonepelilogiikalla maailma antoi minulle tällä kertaa hieman aiempia kokemuksia vaikeamman tehtävän. Eestaas keskellä yötä juokseminen verkkokorttien ja ajurien kanssa oli jo tuttua, mutta lisähaasteena tällä tasolla oli rikkinäinen jalka ja ulkona raivoava kaatosade. Enimmäkseen kuitenkin selvisin tehtävistäni voittajana, mitä nyt erään yksityiskohdan kanssa piti soveltaa painajaisunisääntöä: "Jos jokin epäonnistuu typeristä syistä kolme kertaa putkeen, olet luultavasti painajaisunessa. Lakkaa heti yrittämästä niin uni menettää voimansa."
Kun lopulta aamukahden aikaan selviydyin nukkumaan, olin todella väsynyt ja päivän liikuntakiintiökin oli varmasti tullut täyteen ympäri Palatsia köpötellessäni.
Lauantai, 23.8. 2003
Päivän viisaus: Kukaan ei ole liian rampa rokkaamaan
Etäasema Dakota käynnistyi aamulla - tai no, iltapäivällä, kolme tuntia aikataulusta jäljessä. Minusta pikkujuttu, mutta toisaalta asuin aivan pelipaikan vieressä. Kävin Palatsilla aamusta säätmässä vielä hieman koneita ja hankkimassa itselleni toimivan tunnuksen pelin verkkoon, mutta alkuseremonian jälkeen livahdin takaisin Merihakaan. Oma pelini tapahtui lähes yksinomaan tietoverkossa; hahmoni oli lomaileva teknikko jolla ei ollut erityistä tekemistä.
Eräässä vaiheessa iltaa kuitenkin pelissä oleva bändi päätti soittaa, ja koska hahmoni oli fani, matkustin keikkaa varten pelipaikalle. Huskies-bändin keikka oli oikein mainio, ja vaikkei se mikään yleisömenestys ollutkaan, ei lavan edusta aivan täysin tyhjä tanssivista ihmisistä ollut. Epäkuntoinen jalka harmitti minua suunnattomasti, mutta keksin, että pelkällä ylävartalollakin voi rokata jos löytää sopivan korkean paikan.
Sunnuntai, 24.8. 2003
Päivän whinetys nasaaliäänellä: "Kunhan se tehdään regulaatioiden mukaisesti.."
Muut Merihaasta suuntasivat EAD:iin jo yhdeksäksi, mutta itse jäin vielä sänkyyn loikoilemaan kirjoitettuani pari viestiä pelin ilmoitustauluille. Yhdentoista aikaan minut herätti soitto, ja sain kutsun pelipaikalle pelaamaan kakkoshahmoani. Olin aivan kuitti, mutta pelaamisen velvollisuudesta ei voinut luistaa.
Päästyäni pelipaikalle jäinkin sinne koko toisen päivän ajaksi, pelaamaan sekä mekaanikkoani että aseman verkossa möyrivää tekoälyä. Sain kokea kaikenlaista jännittävää ja olla tekemisissä useimpien ryhmittymien kanssa.
Pelin päätyttyä ja lainatavaroideni palattua siirryin monien muiden kanssa Cosmiciin. Tietysti sinne asti selvinneet olivat pitäneet pelistä, joten oli vaikea sanoa oliko peli todella onnistunut vaiko ei. Minusta EAD oli toiminut aika hyvin monista pahoista vioistaan huolimatta, mutta kaikki pelaajat eivät aina tule saamaan hyvää peliä vaikka miten yrittäisi. Itse olin nauttinut kokonaisuudesta, ei vähiten koska hahmoni sattui olemaan tarkkailijana paikalla aina kun jotain dramaattista tapahtui.
Cosmicissa nautin Pervilän raivobyrokraattisen hahmon nasaaliwhinetyksestä ja sen imitaattoreista, sekä kertomuksista pelin dramaattisista kohdista. Loppuillasta menetin rahojani pokerissa hyvään tarkoitukseen.
Maanantai, 25.8. 2003
Päivän selitys: Teknokaaosmaagin ajatusmaailma kabbalistin arvion mukaan
Olin olettanut Dakotassa ravaamisen, roudaamisen ja rokkaamisen kuluttavan hentoisen kroppani romahduspisteeseen. Oletukseni oli taas väärä. Vain vieno niskakipu kieli viikonlopun roolipelaamisesta, ja sekin häipyi ennen lounasta.
Töiden lomassa tajusin varsin myöhästyneesti, että Jari oli myös alkanut kirjoitella verkkoon kokemuksiaan. (Minun varmaan kuuluisi sanoa "pitää blogia", mutta kun sana "blogi" on sekä suuhuni että silmääni kertakaikkisen vastenmielinen. Eikö tuohon voisi olla mitään parempaa termiä?) Uteliaana tirkistelijänä silmäilin läpi melkein koko hoidon alusta lähtien.
Satu vieraili juttelemassa Apocrypha-hahmostaan, ja sai minut pitkästä aikaa syventymään tämän kampanjan asioihin. Oli kyllä jo aikakin. Visiitin aikana tulin lennossa syntetisoineeksi ainakin omasta mielestäni laadukasta ja uskottavaa tekstiä eri magian lajien ilmenemisestä hahmolle, joka harjoittaa niitä useita ristiin. Parempi kirjoittaa ajatukset muistiin ennenkuin unohdan ne täysin. Pitäisiköhän taas alkaa nauhoittaa kaikkea, mitä pelien aikana tai niihin valmistautuessa puhutaan? Tosin sitten nämä äänitteet pitäisi saada jotenkin tuskattomasti tekstiksi. Tähän on varmaan jotain softaakin...
Heidikin saapui Merihakaan muutamaksi päiväksi. Hän innostui tekemään meille valtavan kasan täytettyjä lettuja, jotka toivat kyllä kotiruokavalioon tervetullutta vaihtelua.
Tiistai, 26.8. 2003
Päivän avautuminen: The Tard Blog - tähän minusta ei olisi
Yritin nukkua vapaana kaikista lääkkeistä, mutta en taaskaan onnistunut. Kuten tavallista, minua alkoi oikeasti nukuttaa vasta aamuyhdeksän aikoihin, ja päätin tällä kertaa kokeilla, voisiko aamupäivästä oikeasti nukkua. Ei voinut, koska yhdentoista aikoihin Tekse soitti ja herätti minut. Kuvittelin, että töitäkin kun piti tehdä, joten nousin vuoteesta.
Työpostia tuli kuitenkin varsin vähän, joten eksyin muihin puuhiin. Hannalla olisi ollut tänään väitöstilaisuus, mutta yliopistonmäelle köpöttely oli vieläkin liian vaativaa. Korvikepuuhana toimivat 24:n loppuun katsominen, eilisten lettujen syöminen ja Timen lukeminen. Pelotti hieman avata kirjaa uudelleen, mutta tunnuin jo päässeen pahimman todellisuusshokin ylitse ja osasin nauttia tarinasta.
Hanna vieraili meilläkin väitöksensä jälkeen, ja ehdin onnitella häntä vähän. Hän kutsui minua lauantaina olevaan karonkan tapaiseen, johon menisin ihan mielelläni jos miljoonat pikkusyyt eivät haittaisi.
Illalla katsoin vielä kissan kanssa Abre los ojosin. Näppärä leffa, tosin pitkitetty loppu vähän latisti tunnelmaa. Ohjaaja Amenábar oli selvästi oppinut tästä myöhemmin, koska myöhemmin tehdyn Othersin loppu oli juuri sopivan tiivis. Tai ehkä hänellä oli vain parempi leikkaaja.
Keskiviikko, 27.8. 2003
Päivän tekstiviestin mukaelma: "Paljonko on Palatsin vuokra? On LOISTAVA larppi-idea, jota ryhdyn toteuttamaan." Tällaisia viestejä saisi muuten tulla enemmänkin.
Töissä oli taas viruksia. Väsyttävää tämä haittaohjelmia koodaavia pellejä vastaan taisteleminen. Jos tahti pysyy tällaisena, meidän on varmaan pian tarpeen palkata joku pelkästään hoitamaan viruskontrollia.
Ihan kuin asiat eivät muuten olisi olleet riittävän pielessä, virustorjuntaohjelmamme ei tunnistanut erästä matoa joka sen olisi pitänyt tunnistaa. Tämän seurauksena jouduin kirjoittamaan webbisivuillemme ohjeen, joka oli muotoa "virus jota torjuntasofta ei tunne, poista koneeltasi tiedosto foo.bar...". Jos olisin lähettänyt ohjeen sähköpostitse ja pyytänyt vastaanottajia levittämään sitä eteenpäin kaikille tutuilleen, se olisi ollut virheetön hoax warning.
Olin jo valmis kiroamaan F-Securen koodaajapellet ikuiseen ihottumaan kun selvisi, että kyseessä oli ihan uusi virusvariantti eikä mikään bugi softassa. Niinpä vältyin mainitun kamalan ohjeen julkaisulta ja suurelta määrältä huonoa karmaa.
Eräässä vaiheessa päivää ilmeni Keinoja saada meille Buffyn seiskakautta. DVD-julkaisua joutuisi odottamaan vielä vuoden. Tartuin tilaisuuteen, ja se osoittautui viisaaksi siirroksi. Aikaisen nukkumaanmenon sijasta istuin Miken kanssa katsomaan sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa. Taas on sarjan tunnelma vaihtunut, ote tuntuu aiempaa aikuisemmalta ja vielä edelliskauttakin synkemmältä.
Torstai, 28.8. 2003
Päivän kirjailija: Kim Stanley Robinson
Posti pudotti virallisia papereita. Kela tahtoi tietää, minkä takia minut oli muka ollut tarpeen kuljettaa ambulanssilla Lahdesta Turkuun, ja yliopisto kertoi maksaneensa minulle liikaa sairasajan palkkaa. Jälkimmäinen oli omituisella tavalla hyvä uutinen, se kun vähensi kolossaalisia syyllisyydentuntojani. En ehkä tee paljon, mutta eivätpä ne siitä aivan täyttä korvausta maksakaan.
Ulkona oli tullut syksy. Kävelin päivän aikana melko paljon, vaihteeksi käyttäen enemmän jalkoja kuin käsiä. Illalla päädyin Cosmiciin, ja eksyin juttelemaan paikallaolijoiden kanssa melko isosta livepeli-ideasta. Toivottavasti aamun tullen ajatus on haihtunut kaikkien päästä.
Perjantai, 29.8. 2003
Päivän sanonta: "Ongelma kuin ongelma ratkeaa loppujen lopuksi riittävällä määrällä dynamiittia." - Castor Jaga
Jalan paraneminen on mennyt vähän hassuksi. Yöt tuntuvat jatkuvasti tuskalllisemmilta, mutta päivisin taas vaikuttaa siltä, että käveleminen on koko ajan helpompaa. Toivottavasti tuo tarkoittaa, että rikki menneet osat ovat palaamassa jonkinlaiseen kuntoon esityslistan mukaan.
Apocrypha-ropekampanjani ensimmäinen ryhmäkokous oli tänään. Kampanjan pelaamisen pitäisi alkaa reilun viikon kuluttua, mikä on aika uskalias arvio ottaen huomioon että kahdeksasta pelaajasta osa ei ole vielä lainkaan tehnyt hahmoa. Toisaalta kampanja on kyllä jaettu kahteen neljän hengen ryhmään, ja jos ensimmäisen ryhmänkin saisi liikkeelle, olisi se jonkinlainen voitto.
JD ja Kaisa olivat matkustaneet Helsinkiin Laibachin keikalle, huolimatta kumpaakin vaivaavasta flunssasta. Illalla minullekin olisi ollut tilaisuus lähteä rokkaamaan Veivin soundien tahtiin. Vaikka bändissä soittaakin työkaveri atk-keskuksesta, oli olo illan tullen liian väsynyt mennä minnekään. Nukkumaan mennessäni koetin vaihteeksi 400mg:n versiota ibuprofeiinista 600:n sijasta. On kiinalaisella tavalla kiintoisaa nähdä, millainen yö tästä tulee.
Lauantai, 30.8. 2003
Päivän oivallus: Itsevarmuuteni on melkein puoliksi fyysistä. Ilman kykyä liikkua olen paljon vähemmän itsevarma.
Nukuin lievällä lääkityksellä yllättävän hyvin, ja näin unta toiminnantäytteisestä merirosvolivepelistä. Toisinaan unissanikin muistan, että minun ei pitäisi kävellä ilman keppejä, mutta onneksi riehuessani sapeli kädessä ympäri purjelaivan kantta tällainen ajatus ei käynyt mielessä. Heräsin kyllä aamukuuden aikaan, ja käytin vajaan tunnin lukemalla Timen loppuun, mutta sitten nukahdin jälleen neljäksi tunniksi.
Aamulla luomisen vaikeus kolhi minua taas. Eilisen Apocrypha-pohdiskelun jäljiltä tahdoin kirjoittaa lisää pelimateriaalia, mutta aktiivinen luova työ on aina vaatinut minulta myös fyysistä komponenttia, tavallisesti ympäriinsä kävelemistä ja käsien heiluttelua. Kepeillä kävely ei vaan kertakaikkiaan aja samaa asiaa. Jalka tuntui vieläpä vahvalta ja terveeltä, ja etenkin unien riehuntani jälkeen halu vaan antaa piutpaut kepeille oli kova. Takuulla olisin pystynyt kävelemään ilmankin. Osoitin epätavallista tahdonlujuutta ja kärsivällisyyttä pysymällä minulle määrätyssä rasituksen tasossa.
Tänään oli myös Hannan karonkka. Tavallaan olisin tahtonut mennä sinne, mutta en oikein tahtonut kohdata muodollista tapahtumaa vailla mahdollisuuksia nopeaan pakoon. Vältin tilaisuuden alkuosan, mutta jatkoille minut käytiin kaappaamassa. Rampana siellä oli kieltämättä vähän vaikeaa, mutta näin tuttuja ja sain nauttia Kasarmin valo -bändin musiikista.
Kun musiikki oli siirttymässä livestä DJ-tarjonnan puolelle päätin paeta - Hakkis olisi kuitenkin soittanut jotain, joka olisi saanut minut ahdistumaan siitä etten voinut tanssia. Kaisa saattoi minut kotiin, ja selitti samalla innostuneena Laibachin keikasta.
Sunnuntai, 31.8. 2003
Päivän paljastus: Jo ennen Return of the Living Deadia jossain hämärässä leffassa oli juoksevia zombieita.
Timen jatko-osa, Space, alkoi hitaanpuoleisesti, mutta sitten sekin alkoi työntää esiin villejä ajatuksia älyllisestä elämästä ja sen mahdollisuuksista levitä suhteellisuusteorian ja valon nopeuden rajoittamassa avaruudessa. Lueskelin, kunnes olohuoneeseemme majoittuneet karonkkajuhlijat alkoivat heräillä.
Päivän lähes ainoa ohjelma koostui ruokailusta. Suuri joukko eilisissä juhlissa ollutta väkeä kerääntyi Haraldiin syömään ja puhumaan levottomia zombieista, natsiokkultisteista ja demonisista avaruusaluksista. Helsinkiläisten lähdettyä takaisin palasin kirjojeni pariin.
JD:n ja Kaisan tauti tuntui yrittävän ryömiä elimistööni. Olin väsynyt ja päänsärkyinen, mutta en silti malttanut käydä nukkumaan ennen kuin olin saanut Spacen loppuun ja katsonut Miken kanssa yhden jakson Buffya.
