Helmikuu 2003: Jokaiselle jotakin
Lauantai, 1.2. 2003
Päivän ällistys: Kaikenlaisia päättömiä puolueita meillä taas onkin
Päivä alkoi paljon eilistä paremmin. Näin koko yön oikein miellyttävää unta jännittävästä livepelistä ja asiaankuuluvista pelinjälkeisistä orgioista, ja herätessäni kävi ilmi, että EU:n tekijänoikeusdirektiivistä ei ainakaan vielä tullut lakia tässä valtakunnassa. Edes maailmanpolitiikan uutiset eivät olleet äärimmäisen huonoja ainakaan heti aamusta.
Pelautin taas lyhyen pätkän Bedtime Storiesia, ja pelistä tuli hirvittävän raadollinen sekä kolmannen esityskauden viimeinen osa. Saa nähdä, kauanko tämä pelikampanja vielä jatkuu. On sinänsä aika näppärää, että pelimaailman sisäinen deadline on olemassa, ja pelaajahahmot tietävät tämän. Tuo aivan omanlaistaan terää apokalyptiseen kampanjaan.
Inarikin saapui illalla Ahvenanmaalta. Kartoittelimme koko illan oman valtakuntamme poliittisia puolueita, joista muutamat olivat perusteiltaan todella kauheita ("Neuvottelut Karjalan palauttamisesta on aloitettava heti") ja monilla oli harvinaisen rumat www-sivut.
Sunnuntai, 2.2. 2003
Päivän debaatti: Kansalaispalkka
Päivä kului laiskottelun, Sopranojen, pelailun, CSS-opiskelun ja muun kevyen merkeissä.
Maanantai-tiistai, 3-4.2. 2003
Ajankohdan urheilu: Sain boulderisalin avaimen, ja pääsin taas boulderoimaan. Oli kyllä aikakin.
Joitakin vuosia sitten pelasin eräässä maineikkaassa fantasiakampanjassa muuatta hahmoa. Vaikka monet muut eivät tästä hahmosta pitäneetkään, minä kiinnyin häneen voimakkaasti - olihan hän varmaan todellisin seikkailijahahmo, jota olen koskaan saanut pelata.
Aina pelien päätteeksi kirjoitin muistiin hahmoni kokemukset, ja vajaassa neljässä vuodessa näitä kokemuksia koitui melkoinen kasa. Vastikään löysin tämän kokemusluettelon eräältä kiintolevyltäni, ja sain ajatuksen.
Nyt, 48 tuntia myöhemmin, olen vihdoin saanut ajatukseni toteutettua. Hyvät naiset, herrat, lohikäärmeet ja pienet karvaiset eläimet:
Alistairin kronikka on palannut.
Keskiviikko, 5.2. 2003
Päivän saavutus: Sain lopulta eroteltua minulle ja Kaisalle kuuluvat GE III:n jälkeiset kankaat meille lainatuista scifiseuran kankaista.
Musiikki auttaa nähtävästi selviämään myös työhön kävelemisestä kovassa pakkasessa. Olisipa vaan kätevämpi keino käyttää kannettavaa korvalappustereoina, nykyinen ratkaisu vaatii vähän virittelemistä silloinkin kun ei raahaa mukana rinkallista kiipeilyvarusteita. Bluetooth-kuulokkeet olisivat kätevä väline, vieläpä sellaiset jotka saisivat virtansa kävellessäni syntyvästä staattisesta sähköstä tai jostain muusta magiasta.
Jostain syystä rahaa on jäänyt loppuvuodelta melkoisesti säästöön. Tavallaan olisi suuri kiusaus ostaa paljon kaikenlaisia vänkiä vempeleitä - kannettavia MP3-soittimia, Bluetooth-puhelimia, Palm Pilotteja ja digikameroita - mutta en halua sortua täyteen kulutusvimmaan. Tavoitteeni on, että seuraava Metka Masiina jonka hankin yhdistää ainakin kaksi yllämainittua toimintaa, mieluummin useampia.
Syyt tähän ovat toisin enemmän käytännölliset kuin ylevän periaatteelliset: tiedän, että jos minulla päheitä härveleitä on, minun pitää kuitenkin raahata niitä kaikkia mukana kaikkialle. Nykyään varusteisiin kuuluu vain kannettava ja puhelin, mutta jos kassiin pitää niiden lisäksi änkeä muitakin vehkeitä, alan muistuttaa gadgeteer-supersankaria. (Hmm. Saisikohan jostain kätevän varustevyön?)
Kiipeily ei ollut kovin inspiroitunutta, jos nyt ei aivan kamalaakaan. Sen jälkeen pääsin pelauttamaan Kaisalle ja Rikulle hieman Bedtime Storiesia.
Torstai, 6.2. 2003
Päivän neljätoistavuotiaan kirous: "Äitis perseessä oli kaaos kun sua synnytti."
Heräsin joskus outoina aamuyön tunteina siihen, että yritin raapia ihoani rikki. Kaisan uniset kiellot herättivät minut kokonaan, ja tajusin, että minun olisi parempi napata lääkkeeni jos mielisin nukkua vielä sinä yönä.
Nukuttavan allergialääkkeen syöminen aamuviideltä ennen työpäivää ei välttämättä ollut viisas idea, mutta punnitsin vaihtoehtoja ja totesin, että olsin ennemmin väsynyt kuin rikkoisin ihoni. Niinpä heitin ataraxia helttaan ja nakkasin kollegoille mailin jossa varoitin, että saattaisin tänään tulla töihin vasta puoleksipäiväksi.
Ahkerana pikku muurahaisena pääsin kuitenkin ylös jo puoli kymmeneltä, nähtyäni nelisen tuntia ahdistavia ja ikäviä painajaisia työasioista. Ah stressiä ja syyllisyydentuntoja. Selvisin töihin liukuman sallimissa rajoissa, vaikka olinkin kuolemanväsynyt. Päivä kului utuisissa merkeissä (no pun intended), ajattelu oli hidasta ja ongelmanratkontakyky lähellä nollaa.
Kolmas maailmansota jyräsi eteenpäin epämääräisellä tavallan, kun Pohjois-Korea uhkaili Yhdysvaltoja ensi-iskulla. En jaksanut edes yllättyä tai ahdistua tästä uutisesta.
Töiden jälkeen kävin säätämässä Ilmarin Linux-konetta, joka ei taaskaan suostunut NAT:taamaan eikä reitittämään. Aivoni olivat edelleen varsin jumissa, mutta sain silti koneen toimimaan ennen kuin Warhammer-peli alkoi.
JD oli luvannut Warhamsterinsa olevan seikkailuhenkistä matalaa fantsua, ja eka osa ainakin toimi tällaisena todella hyvin. Pelasimme pätkää hahmojemme menneisyyttä heidän ollessaan vasta nelitoistakesäisiä, ja ainakin minulle teinikokemus oli oikein palkitseva. Tämä oli liian tyly ollakseen mikään Stand By Me.
Perjantai, 7.2. 2003
Päivän kuva: Pasifistin toivelelu
Ihon rikkinäisyyden ja väsymyksen vuoksi tänäänkään en saanut tehtyä paljon mitään uutta. Käytin hyväkseni Alistair-sivujen myötä saamaani css-koulutusta, ja annoin sivuilleni kasvojenkohotusleikkauksen. Nyt nämä näyttävät jotakuinkin sellaisilta joiksi ne alunperin suunnittelin vuosia sitten.
Kotona ei oikein tuntunut olevan ketään. Yksikseni katselin hyllyyn jostain syystä päätyneen Red Planetin, joka oli niin huono ettei se ollut edes hauskaa.
Lauantai, 8.2. 2003
Päivän häpeällinen musiikkimaku: Bon Jovi, Hammerfall, Meat Loaf ja Manowar
Jokin aika sitten kaipailin kovasti Hyvää Peliä, ja ilmeisesti pyyntöni kuultiin, koska rfxnin Traveller on kovasti kasvamassa täyttämään tämän tarpeen. Uusi kampanja on nopeatempoisempi, ihmisläheisempi ja teemoiltaan kiintoisampi kuin vanha, ja fokuskin tuntuu olevan lähempänä hahmoja. Edelleen datavuoren alla uiminen hieman häiritsee, mutta tänään pelaamamme agenttitarina jossa laukaustakaan ei ammuttu oli hurmaava.
Hieman harmittaa, että pelikulttuurin erot estävät kampanjaa olemasta aivan täydellisesti minulle sopiva. rfxn sanoo pelauttavansa nimenomaan maailmaa, mikä kyllä toimii erinomaisen hyvin, mutta aina hetkittäin pelissä on luennon kuuntelemisen makua. Silti, nykyisellä hahmollani minulla on onneksi hyvät mahdollisuudet vaikuttaa pelin tahtiin.
Peli kesti miltei kaksitoista tuntia, ja sen päätyttyä aamuviideltä raahauduin Kaisan luo yöksi.
Sunnuntai, 9.2. 2003
Päivän klassikko: Ghostbusters
Kotiin puolenpäivän jälkeen selvittyäni kohtasin taas mielenvikaisen maailman, kun Yhdysvaltojen projekti muuttua poliisivaltioksi sai uutta potkua. Törmäilin myös vanhempaan juttuun Dubyan ah-niin-valoisasta historiasta. Kuten JD:kin sanoi, roolipeleissä on paljon hienovaraisempia ja ovelampia juonia kuin todellisessa maailmassa.
Yritykseni tehdä tällä päivällä jotain järkevää epäonnistuivat vähäisen yöunen vuoksi. Enkä tietenkään päässyt ajoissa nukkumaan illallakaan. Tosi viisasta.
Maanantai, 10.2. 2003
Päivän miljöö: 80-luvun puolivälin New York City
Lyhyen mutta sitäkin katkonaisemman yöunen jälkeen istuessani yksin keittiössä miettimässä, olinko jo hereillä, miksei kaapissa ollut mitään syötävää ja voisinko jotenkin vielä tässä vaiheessa kieroilla ulos lupauksestani mennä töihin kahdeksaksi silmiini osui pöydällä oleva vihkonen. Etsin jotain jolla käynnistää aivoni, ja aloin lukea lehtistä. Se oli Jack Chick -vaikutteinen traktaatti "Tämä oli elämäsi", lapsille sopimaton kauhutarina kuolemasta ja helvetistä, joka sisälsi kehoituksen tehdä parannus ASAP niin ei tarvitsisi huolehtia enää mistään.
Koin sillä hetkellä suuren valaistumisen uskontojen toimintaperiaatteista. Kun olo on riittävän huono ja kaipaa kipeästi jotain suuntaa johon lähteä, sitä on valmis uskomaan vaikka mitä roskaa jotta fiilikset paranisivat. Mitä yksinkertaisempaa ja vähemmän älyllisesti vaativaa, sen parempi. Pitkäkestoinen ratkaisu hetkelliseen ongelmaan totisesti.
Koska luontainen epäluuloisuuteni suojeli minua Jeesukselta ja hänen jengiltään, jouduin kohtaamaan elämäni ongelmat ihan itse ja ilman yliluonnollista apua. Onneksi työpäivä oli melko rauhallinen, eikä väsymykseni haitannut. Innostuin jopa ottamaan ensi viikon lomaa, kun arvelin, että olisi miellyttävämpää viettää tämä säkkipimeiden aamujen aikakauden loppuosa nukkumalla niin myöhään kuin huvittaa.
Kotona lueskelin väsymykseeni American Psychoa, jonka kissa oli minulle jättänyt. Koin Pat Batemanin sukulaissielukseni, huolestuttavaa. Toivottavasti en sentään ole aivan yhtä pinnallinen kuin hän. Kun aloin olla liian turta lukemaan mitään, siirryin katselemaan Batman-animaatiota. Olin onneksi säästänyt juuri tällaista mielentilaa varten pari loistavaa jaksoa.
Tiistai, 11.2. 2003
Päivän sotahuuto: Jyrkkä ei yksityistämiselle
Töiden jälkeen kävelin boulderille suurena tavoitteenani osoittaa, että sormeni ovat yhtä vahvat ja näppärät kuin silloin kun harrastin boulderointia vakituisesti. Tietenkin olin väärässä tämän suhteen. Vaikka olenkin kiipeillyt valtavasti korkeilla sisäseinillä, ei tämä ole riittävästi pitämään yllä boulderoinnin vaatimaa sormivoimaa.Kärsittyäni häpeällisen tappion väsymykselle lähdin kotiin kirjoittelemaan pelejä. Illalla selviydyin Kissan kanssa katsomaan Raidia. Hämmentävää - uusliberalismin vastainen toimintaelokuva, jonka opetus on, että vain väkivalta ratkaisee ongelmia. Lähimenneisyyden tekopyhyyttä pursuavassa ilmapiirissä tallainen aktiivisen vastarinnan äänenkannattaja oli todella piristävää katsottavaa.
Keskiviikko, 12.2. 2003
Päivän firma: Guard-X
Uhkarohkeana ihmisenä uskaltauduin ottamaan polkupyörän esiin varastostaan, ja menemään sillä töihin huolimatta jäätävästä kelistä. Jos käy tuuri, hengenvaarallinen jääpolku Merihaan vieressä sulaa kokonaan viikon lomani aikana.
Suuressa maailmassa vanha kunnon Osama oli taas ryöminyt luolastaan lausumaan rohkaisun sanoja kamuilleen, ja Yhdysvallat loikkasi varsin mielenvikaisesti tulkitsemaan tämän Saddamin kannatukseksi. Tämä huolimatta siitä, että Ossi tässä lainauksessa suoraan totesi Saddamin (sosialistihallinnon) olevan vääräuskoinen ja korkeintaan satunnaisesti samalla asialla kunnon muslimien kanssa. Mitähän herra Powell oikein polttelee ja eikö siitä pitäisi saada vankeutta?
Työpäivä oli erinomaisen hiljainen, mutta onneksi eräällä tuttavien asuttamalla keskustelupalstalla löytyi ainakin puolikiinnostavaa juttua. Illalla pääsin pelauttamaan Bedtime Storiesin neljännen esityskauden lyhyen avaustarinan. Sen jälkeen uppouduin viikonloppuna tarpeeseen tulevaan 80-luvun estetiikkaan katselemalla kissan kanssa Manhunteria.
Torstai, 13.2. 2003
Päivän löytö: Nettiradio
Koko päivä kului verkkaisissa ja laiskoissa tunnelmissa. Pelinkirjoittelukin oli vaikeassa kohdassa, josta ei päässyt ylitse millään inspiraatiolla vaan pelkällä työnteolla. Pakotin itseni kuitenkin kirjoittamaan ja suunnittelemaan, ja olin unohtaa käydä Cosmicissa. Eipä siellä juuri ketään ollutkaan.
Päätoimisesti tunnuin seuraavan uutisia. Britanniaan oli ilmeisesti salakuljetettu olaltalaukaistavia ilmamaaliohjuksia, joiden vuoksi Lontoon lentokentät olivat hälytystilassa ja armeija paikalla. Yhtään lentokonetta ei kuitenkaan pudotettu, ainakaan vielä.
Jäin miettimään, millaista olisi olla länsimaisvastaisen salaisen sotilasorganisaation agentti. Jos minulla olisi kannettava ohjus, ja armeija olisi juuri marssinut suojelemaan kohdettani, jäisin odottamaan parempaa tilaisuutta toimia. Mutta ilmeisesti viholliseni tietäisivät minusta ja aikeistani, ja ikkuna toiminnalle olisi sulkeutumassa. Mitä tekisin? Yrittäisinkö piileskellä siihen saakka, että taivaat olisivat vapaampia, vai koittaisinko uhkarohkeasti viedä tehtäväni läpi vaikeista olosuhteista huolimatta?
Perjantai, 14.2. 2003
Päivän killer application: Palmissa oleva Gaydar. "Scanning... Free Parking in the Rear." Jukra.
Aamun uutisista oli vaikea päätellä, mitä briteissä oikein oli tapahtunut. Ohjuksia ei ilmeisesti ollut sinkoillut, eikä mikään pidätyksistä suorastaan huutanut "saimme epäiltymme".
Töissä tyhjensin työjonoani ja potkin muutamat projektini viikon lomani ajaksi parempiin käsiin. Saapa nähdä mitä täällä ehtii tapahtua taas poissaoloni aikana. Toivottavasti joku tällä kertaa vastailee sähköposteihin...
Neljän aikaan kirmasin junaan, Helsinkiin Mikin luo vääntämään hahmoa New Baddon -rikosdraamakampanjaan. Täysin sairaalloisista syistä Mikki oli päättänyt pelauttaa pelinsä d20 Modern -systeemillä - siis käytännössä D&D:n uusimmalla iteraatiolla. Okei, Mikin perusteluissa systeemin käyttöön oli järkeä, mutta systeemissä itsessään ei kyllä ollut. Hahmonluonnin ja alustavan sääntötestin perusteella voin elitistisesti todeta, että Gaia auttakoon niitä piruparkoja, jotka tällä ongelmajätteen kappaleella yrittävät roolipelata. Etenkin sääliksi käy ihmisiä, jotka tahtoisivat vain pelata - kuvittelen yhä, että pähkähullujen systeemien opettelu ajaa suurimman osan pelaajista pois roolipelien parista.
(Ai mikäkö ei ole pähähullu systeemi? Oma ah-niin-nöyrä näkemykseni: mikä tahansa, jossa pelaajan tarvitsee hallita säännöistä vain "heitä noita noppia kun sanotaan, iso/pieni on hyvä." Ja tämä ei sitten ollut mikään säännöttömien systeemien ylistys - säännöt pitää olla, mutta ne on parasta jättää pelinjohtajan huoleksi niin että pelaajat voivat keskittyä pelaamiseen. Kuten hyvin näkyy, tämä ihanne on todella ystävällinen nimenomaan aloitteleville pelinjohtajille...)
Kun hiparit, puolustusluokat, levelit ja attack bonukset oli laskettu, testitaistelu pelattu ja pelijärjestelmä haukuttu siirryimme muun viihteen pariin. Katsoin Mikin kanssa leffan, ja puhelimme pahaa ihmisistä sekä hyvää supersankareista. Keskustelun lomassa tulin siihen tulokseen, että täällä stadissa pelataan muutamaa aivan oikeasti ruton mielenkiintoista kampanjaa. Harmi vaan, että ovat niin kaukana, ja että minulla ja heillä on kuitenkin valtavasti näkemyseroja.
Nukkumaan tajusin mennä varmaan vasta kuuden aikoihin.
Lauantai, 15.2. 2003
Päivän kyltti: "Wanted Dead Or Alive: George Bush. For crimes against humanity and the planet."
Heräsin jokseenkin outojen unien jälkeen aivan liian aikaisin. Kaksi tuntia ei ole riittävä määrä unta, mutta lisää nukkumisen sijasta aloinkin lukea Stormwatch-sarjakuvia. Innostuin niistä melkoisesti.
Puolen päivän aikaan lähdin Mikin kanssa suuntaamaan kohti keskustaa ja Irakiin hyökkäämisen vastaista mielenosoitusta. Kyynelkaasun ja pamputuksen pelossa jätin reppuni ja tietokoneeni Mikin ja Annen luo, jonne arvioin alkuiltana palaavani.
Mielenosoitus alkoi kokouksella rautatientorilla. Vaikka olinkin odottanut, että paikalle saapuu paljon väkeä, ylitti yli kymmenen tuhannen ihmisen joukko kaikki odotukseni. En ollut koskaan ollut missään niin suuressa mielenosoituksessa, mukana oli aivan kaiken näköistä, muotoista ja ikäistä väkeä. Ei vaikuttanut todennäköiseltä mellakanpoikaselta.
Kännykän avulla onnistuin paikantamaan myöskin mielenosoitukseen saapuneen Lissun, ja marssimme koko matkan Yhdysvaltain ja Britannian suurlähetystölle. Mielenosoittajia oli julmetun kokoinen letka, joka täytti pääkaupunkimme suuria katuja oikein mukavasti. Jalat uhkasivat jäätyä varsin kylmässä säässä, mutta muuten meno oli oikein siistiä. Meistä lähti paljon ääntä.
Mielenosoituksen saavutettua tavoitteensa olin kuolemanväsynyt, kylmissäni ja nälkäinen, mutta onneksi Lissu piti minusta huolta. Mikki oli suunnannut muuttamaan Kallea tai jotain sen suuntaista, ja tämän operaation oli ollut tarkoitus päättyä kuudelta. Kuinka ollakaan, aikataulu ei pitänyt, joten roikuin Lissun kotona melkeinpä yhteentoista asti puhumassa elokuvista, lemmikkieläimistä ja muusta satunnaisesta. Kun koitti viimein tilaisuus palata majapaikkaani Kulosaareen, innostui Lissukin lähtemään mukaan. Perillä höpisimme sekavia mielenterveyshoitoanekdooteista ja idioottien vetämästä maailmanpolitiikasta aamukolmeen saakka. Kun keskustelukumppanini väsyivät, jäin vielä itse selaamaan uutisia netistä.
Viimeinen ajatukseni ennen nukahtamista taisi olla, että uni on heikoille.
Sunnuntai, 16.2. 2003
Päivän käytännön pila-ajatus: Enpä taida kertoa tässä. Toisaalta se on niin karmiva, etten sitä voi varmaan edes tehdä kenellekään... ellen sitten menetä kaikkia suhteellisuudentajun ja inhimillisyyden rippeitänikin. Saa nähdä.
Näköjään maailmasta löytyy taas hyvää supersankarisarjakuvaa. Stormwatch ja sen jatko-osa, Authority, tekevät hämmästyttävän silmänkääntötempun ja saavat aikaan supersankaritarinan, jonka politiikkaa pystyn melkeinpä arvostamaan. Ehkä sitten valistunut itsevaltius sopii idealistiseen osaan mieltäni paremmin kuin uusfeodaalisen status quon puolustaminen. (Ugh, löytyykö jostain minunkin sisältäni kaipuu messiaaseen? Mieluiten kyllä varmaan olisin sellainen itse.) Tosin jos maailmassa on supersankareita, ollaan pian melko väkisin jonkinlaisessa itsevaltiudessa.
Tosiasiassahan supersankarisarjakuvat sijoittuvat useimmiten yhteiskunnallisen moraalin kannalta tyhjiöön, pahimpina esimerkkeinä tästä Fantastic Four, JLA ja Astro City. Watchmen taisi olla edellinen, jonka muistan oikeasti pyrkineen kantamaan yliluonnollisten olentojen todellisen vastuun pakoilematta latteuksien taakse. Stormwatchissa maailma muuttuu ja uudet voimat kertovat vanhoille, että säännöt ovat nyt erilaiset. Näppärää. Authority tuntuu valitettavasti hieman huterammalta.
Kuvittelin olevani lähdössä kotiin tänään, mutta Mikki keksikin pelauttaa minulle ja Lissulle one-shotin rokkitähdestä, rokkitähden vaimosta ja lomamökin alle kätketystä avaruusaluksesta. Peli oli varsin viihdyttävä ja rokkarin pelaaminen hauskaa, ja kuinka ollakaan, siinä pääsi käytännössä kokeilemaan aiempia ajatuksia supersankareista..
Kun peli oli loppunut, ilta pimentynyt ja Lissu lähtenyt kotiin, kaivoi Mikki leffapinostaan esiin Hideo Nakaan Dark Waterin. Seuraavat kaksi tuntia käytin kuristavan pelon vallassa. Laadukas kauhuelokuva ei vain säikyttele, vaan saa huutamaan ja toivomaan, että enää pidemmälle ei mennä, ja Dark Water teki juuri näin, avain samaan tapaan kuin ohjaajan edellinen työ Ringu. Elokuvan päätyttyä ei ollut viisasta jutella kauhuleffoista lisää ennen nukkumaan käymistä - aivan kaikki asiat pimeässä asunnossa pelottivat. Päätin kuitenkin olla urhea ja jäädä yksin olohuoneeseen (telkkarin viereen) enkä yrittänyt ryömiä Mikin viereen turvaan.
Maanantai, 17.2. 2003
Päivän havainto: Turussa on kevät
Olohuoneen lattialla pönkivä Mikin kilpikonna herätti minut kymmenen aikaan. Pöhkö eläin tuntui harrastavan kilpikonna-extremelajeja, eli kukkaruukkujen takana ryömimistä vaikka niiden ja seinän välinen rako oli paljon sitä kapeampi eikä kilpikonna varsinaisesti ole hyvä ahtautumaan. Kävi kuitenkin ilmi, että se osasi kallistua niin, että se mahtui kapeastakin raosta.
Puolenpäivän aikoihin pääsin vihdoin ylös Mikin ja Annen sohvalta, ja suuntasin kohti Turkua. Junaan ehtiminen sujui kuin paraskin etukäteen suunniteltu operaatio, ja patongin sekä kaakaon vahvistamana syvennyin lainaamiini sarjakuviin. Noin Karjaan kohdalla huomasin, että keskittyminen lukemiseen oli vaikeaa, koska Pendolinon huojunta tuntui aiheuttavan minussa aivan kirotunmoisen matkapahoinvoinnin. Aiemminkin tämä Italian ihme oli kyllä saanut vatsani sekaisin, muttei koskaan ihan näin pahasti - ruokani tahtoi kiivetä ylös. Ja oliko vain mielikuvitustani, että muutkin matkustajat näyttivät hieman vihreiltä ja epävakailta, ja vessa oli koko ajan varattu?
Loppumatka oli kurja. Jos saapuminen Kupittaan asemalle olisi kestänyt joitakin minuutteja kauemmin, olisin varmaan nauttinut negatiivisen lounaan. Ulos tuuliseen ja viileään päivään pakeneminen sentään selvitti oloa niin paljon, että pääsin kotiin asti pyörtymättä, ja noin tuntia myöhemmin aloin olla taas kävelykunnossa. Mikähän Pendolinossa oikein tasapainoaistini sotkee, ja eikö sitä voisi jotenkin korjata?
Mike oli saapunut Tanskanmaalta ja kertoili Knudepunkt-kokemuksiaan. Näihin kuului ilmeisesti kertakaikkisen loistava zombielivepeli, jonka vuoksi olisi melkein voinut lähteä Tanskaan. Illalla Kissakin ilmestyi paikalle vaihtamaan mielenosoituskokemuksia kanssani.
Tiistai, 18.2. 2003
Päivän heikkous: Minussa saa aikaan toimintahäiriön puhumalla järjettömiä. Oulu ei ole kauempana Helsingistä kuin Oslo tai Kööpenhamina, jumalauta.
Päästyäni joskus viiden aikoihin ylös vuoteesta venyneiden unien ja venyneemmän rakastelun jälkeen pääsin viimein uppoutumaan pelinkirjoittamiseen. Oli sikäli aikakin, että huomenna pitäisi taas vetää Bedtime Storiesia. Inspiraatio oli korkealla, ja kun se hetkeksi katosi, katsoin Cuben saadakseni sen takaisin. Toimi hyvin.
Keskiviikko, 19.2. 2003
Päivän yllätys: 3D-mallintaminen ja -animaatio on helppoa
Ensimmäistä kertaa koskaan tein tietokoneella 3D-mallinnusta ja -animointia. Päivän Bedtime Stories -episodissa oli tapahtumassa kummia asioita, ja ajattelin, että kertomisen ohella olisi taas mukavaa kyetä myös näyttämään. Vaikka en ollut koskaan tehnyt mitään vastaavaa, osoittautui 3D-studio helpoksi käyttää, ja sain aikaan aivan näppäriä maisemia viidessä tunnissa ennen pelin alkua.
Peli onnistui yli villimpien odotusten, vaikka minulla olikin sen suhteen kamalia pelkoja. Keräämäni omituinen ufokaappaushenkinen musiikki ja laatimani 3D-animaatio, plus muutamat Kultin omituisimmat möröt yhdistettynä omiin jokseenkin halluisiin visioihini saivat pelaajat ällistymään ja pelästymään. Loppuratkaisukin oli hieno ja dramaattinen.
Torstai, 20.2. 2003
Päivän lehtiartikkelisarja: "Seksi tienä valaistumiseen" - kirjoittanut tantrinen maagi. "Selibaatti" - kirjoittanut katolinen piispa. "Puute" - kirjoittanut diskordiaaninen paavi.
Nousin puolenpäivän aikoihin ja sain puhelun Tainalta. Hän tiedusteli, olisinko tulossa kiipeilemään jossain välissä. Kun tälle päivälle ei mitään kummallisempaa ohjelmaa ollut, sovimme tapaavamme Palatsilla kolmelta. Kutsuin mukaan myös Hannun, joka pistäytyi Merihaassa.
Hieman ennen eilistä peliä Tommi oli toimittanut minulle näytepaketin jotain kaikkien allergia- ja kutinalääkkeiden uusinta messiasta. Aineen nimi oli Xyzal, ja sen piti kuvauksen mukaan olla käytännössä sivuvaikutukseton, väsymystä aiheuttamaton ihmepilleri. Siinä ei ollut edes kolmiota. Olin ottanut sellaisen ennen eilistä peliä, ja se oli tuntunut toimineen hyvin (vaikka pelaajani olivatkin epäilleet, että pelin jokseenkin pimeät tapahtumat olivat pelinjohtajan lääkehallujen tulosta).
Koska aikeeni oli testata superlääkkeen toimintaa eri tilanteissa, nappasin sellaisen uudelleen ennen kiipeämään lähtemistä. Palatsilla oloni oli hitusen väsynyt, mutta se meni ohitse ja kiipeily sujui melko hyvin. Kiipeämisen jälkeen lähdin Tainan kanssa ruokailemaan, ja kävimme samalla ihmissuhdekeskustelua.
Syömisen jälkeen siirryin Cosmiciin, jossa väkeä oli melko vähän ja väsymys sai minut uudelleen kiinni. Pilkittyäni puoli tuntia pöydässämme päätin, ettei kahvilassa kannattanut istua näin uupuneena, ja ehdotin Kissalle kotiinlähtöä. Pääsimme vain torille asti ennen kuin Heta ja Satu kävelivät vastaan ja hätistivät meidät takaisin. Pysyäkseni virkeänä nappasin suuren kupin kahvia.
Cosmicissa ilta pääsi toisella yrittämällä kunnolla vauhtiin, ja paikalle saapui yhteensä varmaan kymmenkunta tuttavaa. Mike kauppaili Ei-lehden uusinta numeroa, ja pöydässä puitiin mm. Sormusten herra- elokuvaa jos sen olisi ohjannut Aki Kaurismäki. Yhdentoista aikaan joukkopakokauhu valtasi kahvilassa istujat, ja poistuimme kaikki tahoillemme.
Lääkkeiden lisäksi Tommi oli jättänyt Merihakaan Raid-sarjan videot. Neljä ensimmäistä jaksoa vakuuttivat minulle, että kyseessä oli aivan erinomaisen oloinen teos, ja olisin varmaan jaksanut katsoa kaikki 12 osaa putkeen ellen olisi taas alkanut väsyä.
Mikä vielä harmillisepaa, ihoni alkoi taas muistutella rikkonaisuudestaan. Nukkuminen kutisevana tuntui mahdottomalta, enkä oikein uskaltanut ryhtyä ottamaan normaalia lääkettäni aiemmin nappaamani Xyzalin päälle. Niinpä tein luultavasti varsin hölmön päätöksen, ja otin toisen tabun Xyzalia. Lääkkeen käyttöohjeessa puhuttiin vain toistuvan yliannostuksen aiheuttamista haittavaikutuksista, ja senkin mainittiin olevan pelkästään väsymys. Tämä oli minusta täysin hyväksyttävää.
Halluntai, 20-ja-puoli.2.
Ajankohdan henkinen ansa: Point-and-click -uni
Jokin eilen nauttimistani tajuntaa muokkaavista aineista ei sopinut minulle. Heräsin varhaisen aamun tunteina valtavaan kutinaan ja sekavuustilaan. Ajatukset kiersivät pientä mutta outoa kehää kuin kuumehoureisena, ja olin jumissa jossain käsittämättömän mutkikkaassa ajatusketjussa jonka kautta yritin ymmärtää, minkä vuoksi minulla oli niin paha olo. Näin tekstipohjaisia valikoita, joissa pyöri käsittämättömiä sanoja ja koin tutkivani sekavaa tilaani murhana, jonka joku oli tehnyt laserilla. Yritin murtautua ulos silmukasta jossa mieleni oli, mutta valikoissa ei ollut poistumistietä.
On mahdotonta sanoa, kauanko tämä tila kesti - tuntui puolelta tunnilta, mutta ajantajuni oli täysin Toijalassa. Vähitellen kykyni käyttää normaaleja inhimillisiä aisteja palasi. Ensimmäiseksi tiedostin, että yritin raapia kaulaani auki, ja pakotin käteni lopettamaan. Ne siirtyivät käsivarsieni kimppuun aina kun en huomannut, enkä tuntunut pystyvän antamaan niille käskyjä jorka ne olisivat muistaneet. Aloin rämpiä ylös kaivosta, johon astraaliminäni oli pudonnut.
Seitsemän aikaan sain mieleni jokseenkin raiteille ja kiipesin ylös sängystä. Aistideprivaatio pimeässä huoneessani ei tuntunut hyvältä ajatukselta: jos näkisin jotain, oloni varmaan selviäisi nopeammin. Teoriani piti onneksi paikkansa. Istuin Merihaan olohuoneessa kannettavani kanssa seuraamassa, kuinka päivä vähitellen valkeni ympärilläni.
En tiedä oliko sekavuuteni aiheuttanut tupla-annos Xyzalia, kahvi, vaiko passiivinen tupakointi Cosmicissa - luultavasti useiden tekijöiden kombinaatio. Kutinan olisin vielä kestänyt, mutta ajatusmaailman jumiutuminen jonnekin oudosti miksattuun David Lynxh -elokuvaan ei ollut mieleeni. Selvästikin jotain elementtiä eilisissä tapahtumissa voisi välttää tulevaisuudessa. Tietäisi vielä mitä - hyvä arvaus olisi Xyzalin tupla-annos ja kahvi, mutta mistään ei löytynyt mainintaa lääkkeen moisesta sivuvaikutuksesta. Toisaalta kofeiini on kyllä ennenkin saanut minussa aikaan nyrjähtäneitä mielentiloja.
Vähän kahdeksan jälkeen ryömin takaisin petiin, ja huolimatta huterasta olosta onnistuin nukahtamaan.
Perjantai, 21.2. 2003
Päivän yllätys: New Yorkissa räjähtelee taas
Puoleltapäivin nousin oikeasti vuoteestani. Unet olivat edelleen olleet vähän harhaisia, mutteivät enää suorastaan todellisuudentajuani loukkaavia. Ihoni oli yhä huonossa kunnossa, ja välttääkseni kutinan aiheuttamaa kärttyisyyttä minun oli jatkuvasti puuhattava jotain. Onneksi tämä on muutenkin luontainen olotilani.
Ostin sarjakuvia ja haeskelin huoneeni nurkkaan oikeaa tuolia, kun tulin siihen tulokseen, että pingviinisäkkituolin päälle kerääntyneen kasan on hajottava, pohjia myöten. Sopivaa istuinta ei kuitenkaan löytynyt. Ehdin myös pelauttaa hieman Kissalle ja Mikelle, ja vilkaista ohimennen yhden jakson Rooman sheriffiä.
Nukkumaan menin Ataraxin voimalla, koska Xyzalia en uskaltanut enää käyttää.
Lauantai, 22.2. 2003
Päivän kysymys: "Mikä on noloin/epämiellyttävin seksuaalinen kokemuksesi?"
Taas oli aika lähteä Helsinkiin, ensin Nooran kommuunin hajottajaisbileisiin ja sitten Mikin luo pelaamaan New Baddonissa. Kutinani oli siinä määrin asettunut aloilleen, että bilettäminen tuntui jos ei loistavalta niin ainakin kelvolliselta ajatukselta, ja uskoin että jaksaisin olla sekä fyysisesti että sosiaalisesti seurallinen.
Hippibileet Ryhmä-X -kommuunissa lähtivät käyntiin hieman vaisusti, mutta tunnelma parani kun ihmisiä saapui lisää ja lisää. Minun tuttujani paikalla oli vain kourallinen, tosin joissain peleissä näkyneitä puolituttuja joiden nimiäkään en tiennyt oli huomattavasti enemmän. Käytin aikaani enimmäkseen Nooran ja Lauran seurassa. En jaksanut tanssia tai muutenkaan riehua, kevyempi sosiaalinen kanssakäyminen riitti minulle.
Aamuyöstä paikalle saapui yllättäen pieni joukko tuttuja, jotka olivat jo hyvässä humalassa ja aikoivat jatkaa samaa rataa. Tässä vaiheessa olin itse jo menossa nukkumaan ja olin jo syönyt lääkkeenikin, mutta väsymys ja alkoholi saivat ihmisiä typerälle tuulelle. Tuloksena päädyimme pelaamaan pullonpyöritystä, kuten kunnon aikuisten ihmisten kuuluukin. Tehtäviä ei käytetty, koska kukaan ei olisi kuitenkaan jaksanut liikkua mihinkään, joten tyydyimme totuuksiin.
On harvojen tiedossa, että minä olen ammattilainen kehittämään pullonpyörityksessä harvinaisen nöyryyttäviä kysymyksiä ja saamaan aikaan pelin jossa kaikki häviävät ja jonka jälkeen osallistujat eivät enää koskaan puhu toisilleen. Ilmeisesti kymmenessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut jonkinlaista kehitystä, koska noloimpienkaan paljastusten jälkeen kukaan ei lähtenyt itkien huoneesta. Meille selvisi mm. että joillakin läsnäolijoista ei muka ollut lainkaan homoseksuaalisia kokemuksia ja että minä olin huoneessa olevista ihmisistä inhottavin ainakin yhden pelaajan mielestä.
Kuuden maissa nukahdin. Olisin varmaan päässyt Nooran ja Miken viereen, ellei ihoni olisi taas alkanut protestoida kaikkia ylimääräisiä ärsykkeitä. Niinpä katsoin viisaimmaksi nukkua erillään muista, vaikka en oikeastaan olisi tahtonut.
Sunnuntai, 23.2. 2003
Päivän (peli)sitaatti puhuttaessa suihinotosta: "Se on vaan hyvä jos hampaat heiluu mukana tahdissa."
Bileidenjälkeisen aamiaisen nautin Miken ja Nooran kanssa Tintin Tangossa. Aamiaisen ja muidenkin aamutoimien yhteydessä kelattiin hieman eilistä sosiaalipornoa ja vaihdettiin uusia juoruja. Jotkut niistä olivat aika jännittäviä. Pitääpä pitää silmät auki.
Suuntasin Kulosaareen neljän maissa, ja vähän viiden jälkeen pääsimme pelaamaan. New Baddon tuntui ainakin ensimmäisen pelikerran perusteella sopivan hienosti taannoin kaipaamakseni Hyväksi Peliksi. Nykyaikaan sijoittuva rikosdraama jossa fokus on hahmoissa ja niiden vuorovaikutuksessa suurkaupungin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa on minulle mitä mieluisin asetelma, muut pelaajat tuntuivat omistautuneilta ja hahmojen välisiä ristiriitoja oli juuri sopivasti. Ensimmäinen peli oli jopa melko toiminnallinen, osoittain koska minun ja Ripan hahmot päättivät hieman sooloilla.
Peli venyi aamukahteen, ja sen jälkeen kävin melko pian nukkumaan jo tutuksi käyneelle Mikin ja Annen olohuoneen sohvalle.
Maanantai, 24.2. 2003
Päivän satunnaisefekti: Ei pahoinvointia Pendolinossa. En ymmärrä.
Vaikka olenkin aina kuvitellut, että nomadismi elämäntapana sopisi minulle huonosti, aina välillä mietin pitäisikö sitä sittenkin kokeilla. Toisaalta, kun ottaa huomioon että tämänkertaisen "kotona matkalla" -fiiliksen sain aikaan soittamalla Abbaa ja Blue Öyster Cultia kannettavani kuulokkeista ja miettimällä, pitäisikö junamatkalla Turkuun kirjoittaa hahmoni muistiinpanoja vaiko katsoa juuri ostamaani Raidin DVD:ä, voidaan ehkä arvioida että kaltaiseni nörtti kuuluu kuitenkin turvallisesti neljän seinän sisään.
Selvästikin New Baddon oli kaipaamani Hyvä Peli, koska kotimatkalla hahmoni ajatukset eivät suostuneet jättämään minua lainkaan rauhaan. Seuraavaan peliin on ainakin kaksi viikkoa aikaa, ja nyt se tuntuu ikuisuudelta.
Kotiin palattuani loman viimeinen päivä kului katselemalla Ride with the Deviliä ja Raidia. Hane pistäytyi Merihaassa saunomassa, ja uskaltauduin itsekin mukaan, vaikkei ihoni välttämättä siitä pitänytkään.
Olisi ollut viisasta mennä nukkumaan varhain. En mennyt. Kaisan syytä.
Tiistai, 25.2. 2003
Päivän tuoksu: Loputon määrä kirjoja kuivassa, seisovassa ilmassa
Töihin palaamisessa epämiellyttävintä oli herätä aamukahdeksalta. Minkä ihmeen takia minä pärjään aivan mainiosti neljän-viiden tunnin yöunilla lomaillessani, mutta tarmo katoaa heti kun täytyisi lähteä aamulla töihin? Ovela suunnitelmani pitää lomaa kunnes aamuisin on lämmintä ja valoisaa näytti myös epäonnistuneen.
Yliopiston henkilökuntayhdistys keksi järjestää kiertokäynnin oppilaitoksemme kirjaston alapuolella sijaitseviin katakombeihin. Olin näihin päässyt kurkistamaan aiemminkin, mutta ilmeisesti olin tuolloin onnistunut näkemään vain osan tunneleista. Varsinaisen kirjastorakennuksen alla olevat kolme kellarikerrosta olivat minulle neitseellistä dungeonia. Paikka olisi pimeine, ahtaine käytävineen ja ja kapeine portaikkoineen aivan ihanteellinen johonkin pelottavaan livepeliin. Mahdollisuus koskaan saada sitä tähän tarpeeseen olisi varmaan nolla vaikka kellarit eivät olisikaan täynnä arvokkaita kirjoja. Kävi myös ilmi, että kirjastolta johti vielä yksi käytävä erääseen toiseen yliopistonmäen rakennukseen, ja näin vilaukselta sen alkupisteen vaikken itse käytävään päässytkään. Ehkä joku toinen kerta.
Luolastot pengottuani suuntasin rfxnin luo puimaan Annan kanssa tulevan scifilivepelin sääntöjä. Mike ihmetteli, miksi minut värvätään aina tekemään pelisääntöjä kun olen siinä niin suunnattoman huono. Kieltämättä sääntöni tuppaavat olemaan vähän puuroa, kieliasusta nyt puhumattakaan. Livepelien säännöt vaan tahtovat yleensä jäädä tosi vähälle ajattelulle peliä tehtävässä, enkä ole oikeastaan vielä koskaan nähnyt todella hyvää sääntösysteemiä. Eli vaikka en itse sääntöjen luomisessa hyvä olekaan, en oikein tunne ketään muutakaan joka tämän homman osaisi.
Yöksi menin kissan luo yo-talolle. Vetäydyin sänkyyn varhain, mutta en taaskaan päässyt nukkumaan ennen yhtä.
Keskiviikko, 26.2. 2003
Päivän seikkailu: Viisikko koettaa saada
British Antarctic Surveyn sivuille oli tullut uusia avoimia työpaikkoja, ja joukossa oli vihdoin homma jota olin etsinytkin: IT Support Engineer, vuoden 2004 toukokuuhun. Innostus oli pudottaa minut tuoliltani, mutta sitten katsoin tehtävän sijoituspaikkaa. Cambridge. Voi itku. Tarkempi tutkimus paljasti, että työhön saattaa sisältyä 4-8 viikon käyntejä Antarktiksella, mutta näitä ei välttämättä tule lainkaan.
Pohdin pitkän tovin, pitäisikö kaikesta huolimatta paikkaa hakea, mutta ajatus siitä, että joutuisin viettämään vuoden Britanniassa oli vastenmielinen. En minä tahdo Euroopan USA:ssa asua, järkihän siinä menisi.
JD:n Warhammer jatkui taas. Sankarit olivat nyt 16-vuotiaita ja seikkailivat kotikylänsä juhannuskemuissa. Keskeisenä tavoitteena oli päästä pukille, ja tätä seuraava sosiaalinen kukkotappelu oli ainakin minusta mielettömän hauskaa. Pelin jälkeen esitettiin kyllä väitteitä, että hahmoni meni kavereille ilkeilyssään liian pitkälle, mutta itse olin eri mieltä. Eri asia sitten on, että jos pelaan häijyä mulkvistia, on entistä vaikeampaa muistaa välittömästi pelin jälkeen että minun itse pitäisi olla sellainen sympaattinen ja ymmärtäväinen luonne...
Torstai, 27.2. 2003
Päivän muistutus: Kokemuspisteitä saa perinteisesti tappamalla ja keräämällä aarteita.
Pitäisiköhän muuttaa päivyrin nimeksi Whinetystä unenpuutteesta tai jotakin sen suuntaista? Vaikkei eilinen peli ollutkaan venynyt aivan älyttömän pitkälle, vaati kahdeksaksi töihin tuleminen melkoisesti tahdonvoimaa.
Hitaan päivän kesken kävin lääkärissä saamassa reseptin myrkyllisille kortisonitahnoille joita voisin alkaa hinkata kroppaani. Tyypillistä kyllä, näytettyäni ensin puolitoista kuukautta zombielta iho paranee vuorokaudessa kun pitäisi oikeasti käydä ammattilaisen ihmeteltävänä. Kuitenkin sain mukaani aika reippaita reseptejä teollisuusvahvuisiin lääkkeisiin, joiden käyttämisen jälkeen kehotetaan vahvasti olemaan koskaan hankkimatta lapsia tai koskematta muihin ihmisiin. Ei muuttane elämäntapojani olennaisesti.
Huonoa boulderointia, Cosmicissa istumista ja juttelua hassuista eläimistä, piirtelyä.
Perjantai, 28.2. 2003
Päivän kappale: Tears for Fears - Mad World
Seikkailin erilaisten vaalikoneiden parissa. Kokeilussa olivat MTV3:n, Ylen, Hesarin ja Turun sanomien automaatit. Mediamanipulaation mörköjä kaikkialla näkevänä hämmästyin siitä, miten erilaisia tuloksia eri koneissa sain, ja ihmekös tuo, kysymykset kun paikoitellen tuntuivat olevan lähes taktisesti aseteltuja. Ylen kysymyksissä ei esimerkiksi ollut mitään näkemystä ympäristöasioista, ja Hesarillakin se vain vilahti.
Ihanteellisen ehdokkaan löytäminen oli hiton vaikeaa, mitä ei varmaan pitäisi ihmetellä. Asiat ovat monimutkaisia, omat näkemykseni asioista varsin äärimmäisiä (ja monien mielestä myös ristiriidassa keskenään), enkä itsekään oikein tiedä, onko hallintoihmisten kriittisempää painottaa yksilönvapautta, taloudellista tasa-arvoa vaiko ihmiskunnan velvollisuutta pitää huolta maailmasta. Luultavasti kyllä jälkimmäisintä, minkä vuoksi saatan hyvinkin kallistua äänestämään jotakuta joka kuvittelee huumekieltolain olevan hyvä asia.
Illalla Suvi ja Adept ilmestyivät Merihakaan, mukanaan elokuvia ja yliopiston vuosijuhlista yli jäänyttä ruokaa. Ice Agen jätin väliin, mutta Donnie Darkon katsoin itsekin. Hämmästyttävä elokuva, joka oli vielä tehokkaampi siksi, etten tiennyt etukäteen siitä yhtään mitään, en ollut edes vilkaissut koteloa tai takakantta.
