Tammikuu 2003: Kylmiä ajatuksia
Keskiviikko, 1.1. 2003
Päivän pizzasarja: Sweet Dreams, Hot Lover, Honeymoon, Heartbreaker, Divorce, Ex-Lover. Kummaa ettei myynnissä ollut pizzaa nimeltä Funeral
Heräsin Janosin ja Suden työhuoneen lattialta kello yhdentoista aikoihin, ja tulin värvätyksi projektiin hankkia pizzoja Sopulilaaksoon nukkumaan jääneille. Ensimmäinen kokeilemamme pizzeria oli juhlan kunniaksi kiinni, joten jouduimme turvautumaan toiseen. Erinäisistä komplikaatioista johtuen saimme känkyt hankittua vasta neljäksi, mutta siihen mennessä kaikki olivat jo heränneet ja nälissään.
Pizzojen jälkeen suuntasimme keskustaan, jossa minä ja Kissa menimme Heikin kanssa kahville. Näköjään teimme näin viime vuonnakin. Rupattelimme savusukeltamisesta ja roolipeleistä, ja kun kävi ilmi, että kukaan meistä ei ollut vielä nähnyt Kahta tornia, päätimme selvittää mahtuisimmeko johonkin sen näytökseen. Emme mahtuneet.
Palasin Kaisan kanssa junalla Turkuun, jossa raivoava pakkanen yritti syödä meidät elävältä kuten Helsingissäkin oli käynyt. Merihakaan kuitenkin päästiin suhteellisen ehjinä ja elävinä.
Iltayöstä sain kokea vuoden ensimmäisen häpeällisen nöyryytyksen katsoessani Near Darkin. Tajusin, että olin varastanut tästä vuonna 1990 näkemästäni elokuvasta joka ainoan teeman, hahmon, visuaalisen kikan ja jopa subtekstin, ja heitttänyt ne osaksi Abyss-kampanjaani. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään kevyt vaikutteiden otto, vaan näin jälkeenpäin katsottuna aivan oikea ryöstömurha.
Torstai, 2.1. 2003
Päivän solvaus: "Ei sun kanssa seurusteleminen ole mikään statussymboli, paremminkin sellainen synkkä salaisuus."
Puolenpäivän aikoihin ulkona oli 25 astetta pakkasta. Ymmärrän hyvin, miksi JD totesi eilen, ettei aio lainkaan lähteä talosta loppuviikolla. En itse kuitenkaan ollut näin viisas, vaan kävin urheasti katsomassa Kaksi tornia. Minuun se vetosi enemmän kuin ykkösosa, varmaankin koska ylieeppinen tyyli sopi paremmin kuvaamaan suuria sotatapahtumia kuin muutaman sankarin luolastonkomppausta.
Perjantai, 3.1. 2003
Päivän nörttäys: Korjasin vihdoin ryppyilleen printterini
Pakkanen oli romuttanut ihoni aivan järkyttävään kuntoon, mutta ulos menemistä ei onneksi ollut suunnitelmissa. Sen sijaan katselin 24:ää ennen kuin aloin illalla pelauttaa.
Oli vaikea sanoa, miten suhtautuisin 24:ään. Vaikka sen näppärä rakenne vetosikin minuun, ja 24 tunnin mittainen toimintatrilleri on ollut toivomuslistallani jo vuosia, en voinut olla iljettymättä sen puffaamasta maailmankuvasta uuden uljaan Total Information Awarenessin aikakaudella.
Minulla oli jatkuvasti propagandaelokuvan katselemisen fiilis, kun seurasin kuinka urhea vastaterroristiagentti rikkoo kaikkia sääntöjä ja vähät välittää kansalaisoikeuksista tehdäkseen Kansallisen Turvallisuuden Kannalta Oikein. Kun tarina kertoi mustan presidenttiehdokkaan turvallisuuden suojelemisesta rasisteilta, myös hölmömmät vasemmistonyyhkytkin voisivat kokea asian omakseen. Myös sarjan väärällä tavalla toimiva luokkatietoisuus kuvotti - rikkaat ja valtiolle uskolliset ovat Oikeita Ihmisiä, ja jos vähäosaisemmat kohtaavat heitä, he tajuavat heti että heidän pyhä velvollisuutensa on tehdä kaikkensa auttaakseen näitä Todellisia Kansalaisia pyrkimyksissään.
Silti sarja oli hyvin tehty ja nautin siitä kovasti. Juonessa oli kyllä valtavasti koloja, mutta etenkin "tästä-ei-asiat-enää-pahene-voi-vee-nyt-ne-paheni-kuitenkin" -alueella se hetkittäin todella loisti. Ehkä näen nykyään vain liian herkästi mielipidemanipulaatiota kaikkialla.
Illemmalla pelautin Tommille Bedtime Storiesin sooloa. Peli oli aika onnistunut, ja taas täysin erilainen kuin useimmat aiemmin pelatut osat. Kun pelaajahahmoissa on kaksi toimintasankaria, yksi sosiaalipornotähti ja yksi valaistumista hakeva zen-munkki, poikkeavat osaryhmien pelit toisistaan aika huomattavasti.
Lauantai, 4.1. 2003
Päivän huvitus: Lisää Sormusten herran hahmojen salaisia päiväkirjoja. "Absolutely ridiculous number of Orcs headed this way."
Oletin Inarin saapuvan tänään Merihakaan, mutta hänpä ei tullutkaan. Sen sijaan Lenski ilmestyi paikalle viihdyttämään viikonloppuamme. Jumalaton kylmyys piti sekä minut että JD:n sisällä, ja Mike oli Tukholmassa, joten päivän puuhastelut olivat leffa- ja seurapelilinjalla.
Illalla pelasimmekin Kaisan kanssa kaksi erää Zombiesia, joista jälkimmäinen oli pitkin ja verisin koskaan nähty mättö. Ensimmäisen pelin voitin minä, toisen voitti Kaisa. En ole vielä nähnyt Zombies-peliä, jonka voittaisi joku muu.
Sunnuntai, 5.1. 2003
Päivän urhelulaji: Broomball
Iltapäivästä Inari ja hänen minnesotalainen poikaystävänsä Jason selvisivät vihdoin Merihakaan. Jason oli kotoisin Minneapolisista, ja huvittui nähdessään seinälläni kotikaupunkinsa kartan. Mutta kun minä vedän siellä pelikampanjaa...
Kiipeilemään emme lähteneet, vaan tyydyimme käymään leffassa vilkaisemassa Spiderin (joka oli aivan liian hidas minun makuuni) ja puhumaan sekavia. Järkytyin kuullessani, että Yhdysvaltain selväjärkisimmän osavaltion (siis Minnesotan) kuvernööriksi oli päätynyt republikaani. Hyi.
Maanantai, 6.1. 2003
Päivän ihmissuhdeklisee: Kissa on Marsista, Dare on Venuksesta, tai toisinpäin.
Kaikki muut saivat tänään pelata Adeptin supersankarieeposta. Minä hukutin murheeni 24:ään, joka tuntui hieman parantuvan loppua kohti. Yritin myös kirjoittaa pelimateriaalia, mutta siitä ei oikein tullut mitään.
Illalla minunkin piti alunperin pelauttaa Bedtime Storiesin sirpaleita, mutta myöhäisestä ajankohdasta johtuen en sitten tehnytkään sitä. Yritin mennä ajoissa nukkumaan Kissan jäädessä koneelle kirjoittelemaan metafyysisiä asioita omiin peleihinsä. Uni ei kuitenkaan tullut, mutta kokemus ei ollut epämiellyttävä. Musiikin ja näppäimistön naksuttamisen kuunteleminen oli rauhoittavaa ja rentouttavaa. Joskus kolmen aikoihin nukahdin hetkiseksi, mutta paria tuntia myöhemmin heräsin taas, puolivirkeänä.
Tiistai, 7.1. 2003
Päivän kaima: Slovenian Sarcasm
Aamuviideltä havahduttuani totesin, ettei minulla olisi mitään erityistä syytä olla menemättä töihin seitsemäksi. Olin väsynyt, mutten epämiellyttävällä tavalla, ja tunnin verran katselin Miken ja Kissan kanssa Sopranosia ennen töihin lähtöä.
Olin töissä jopa hämmästyttävän virkeä ja viihdyin siellä yhdeksän tuntia. Vasta kotiin palattuani väsymys kolkkasi minut, ja syötyäni vähän kasvislasagnea kaaduin petiin. Heräilin satunnaisesti pitkin iltaa.
Jossain vaiheessa huomasin saaneeni postia slovenialaisen Sarcasm-nimisen bändin laulajalta. Oli paljon ystävällisempi kuin yhdysvaltalaisen kaimamme yhteydenotto vuosi sitten, tämä kaveri oli vain ilahtunut löytäessään toisenkin Sarcasmin.
Hetken aikaa harkitsin mahdollisuutta heittää jenkki-Sarcasmille heads-upin uudesta bändistä jolle he voisivat lähettää uhkaavia kirjeitä, mutta tulin siihen tulokseen, että Keri Boyd kavereineen ei varmaankaan ymmärtäisi tätä hienovaraista vittuilua. Jotenkin näiden kahden Sarcasmin suhtautumistavat olivat minusta verrattoman kuvaavia: slovenialaiset lähestyvät meitä reilusti morjenstamalla ja gringot taas uhoamalla ja riitaa haastamalla.
Keskiviikko, 8.1. 2003
Päivän idea: Sarcasm-bändien yhteiskeikka. "The ultimate sarcastic experience: Sarcasm, warming up for Sarcasm, with a special guest apperance by Sarcasm"
Eilisen unettomuus kostautui sitten tälle päivälle. Jatkoin kirjeenvaihtoa slovenialaisen Sarcasmin kanssa ja luennoin vaihto-opiskelijoille yliopiston atk-palveluista. Luento oli varmaan heikoimpia koskaan pitämiäni, koska olin ehtinyt suunnattoman puhelurumban vuoksi valmistautua tuskin lainkaan, eikä minulla tällä kertaa ollut edes värikkäitä oppaita jaeltavana.
Sentään illemmalla pääsin kiipeilemään, ja joulutauosta huolimatta hienoista edistystä oli havaittavissa.
Torstai, 9.1. 2003
Päivän säälittävä fanipoikaregressio: Alyson Hannigan on American Piessä, niinpä kyseinen elokuva pitää varmaan katsoa. Aargh.
Megapakkasten jälkeen nollakeli tuntui suorastaan kesäiseltä. Lämmöstä, vitamiineista tai erraattisesta unirytmistä johtuen aivot olivat tänään aivan täysin lomalla, mutta onneksi töissä oli hiljaista. Vakavan työnteon lomassa surffailin fanipoikaviettieni viemänä, ja vahingossa altistuin inhottavalle Buffy-spoilerille. Olisi varmaan pitänyt kolauttaa pääni kovaa seinään heti sen jälkeen - jos sen tekee oikein, lähimuistin väitetään tyhjenevän.
Inari sekä Jason olivat palanneet maahan, ja ehtivät tällä kertaa käydä kiipeilemässäkin. Omalta osaltani seinällä roikkuminen oli säälittävää ja meni selvästi huonommin kuin eilen. Sentään Cosmicissa kävi ilmi, että eräs livepeliprojekti jossa olin nakkikoneena tuntui etenevän.
Perjantai, 10.1. 2003
Päivän pelisitaatti: "Mä tahdon mun peniksen takaisin."
Toinen osa Rikun Hyvää huomenta, rouva Houseman -pelistä pelattiin tänään. Pelin tahti vaihtui sotilasrutiinista kiintoisaksi hämärän rajamailla seikkailemiseksi ja vaikeaksi pienryhmäpsykologiaksi. Oli varsin mainiota itse asiassa.
Pelin jälkeen viritin verkkokauppa.com:ista ostamani D-Link 614+ -langattoman verkkoreitittimen paikalleen. Merihaan langaton verkko palasi tämän toiminnan myötä eloon. Nyt voin taas vähällä vaivalla lukea yliopiston henkilökunnan verkkolehteä kylvyssä ja tarkistaa sähköpostini keittiössä.
Lauantai, 11.1. 2003
Päivän lääke: Atarax
Kahtena peräkkäisenä yönä näkemieni vilkkaiden unien jälkeen päätin taas aloittaa unipäiväkirjan pitämisen. En kuvittele saavani jokaiselta yöltä kirjoitettua monta sivua tekstiä, mutta jos saisin taas rutiinia unieni muistamiseen ja niiden kontrolloimiseen, olisivat yöni paljon hauskempia.
Vuoteesta nouseminen venyi pitkään koska jäin haaskaamaan aikaani Kissan sylissä. Jokseenkin holtiton lauantaiaamun seksi aiheutti Kissalle taisteluvammoja, mutta itse selvisin varsin ehjänä.
Kissa lähti jaloilleen päästyään Helsinkiin Mikin ja Annen tupareihin. Minä jäin kotiin kokeilemaan tajuntaa laajentavia aineita. Sain viimein käytyä apteekissa noutamassa lääkitystä pakkasten tuhoamalle iholleni, ja aiemmasta kokemuksesta muistin, että näiden nappailu nukuttaisi tehokkaammin kuin tenttiin lukeminen. Tajuttomuutta odotellessani kirjoittelin materiaalia huomiseen peliin ja kuuntelin tunnelmaan sopivaa musiikkia. Deus Exin soundtrackin kuuntelu sai minulle valtavan ikävän J.C. Dentonia ja tietokonepelien kuningasta kohtaan. Miksei Deus Ex 2 ole vielä valmis?
Lääkkeet eivät kolkanneet minua aivan suorilta, mutta sen sijaan ne saivat minut akuutin tietoiseksi flunssanpoikasesta, joka yritti ryömiä elimistööni. Mainio yhteisajoitus näillä vaikeuksilla.
Sunnuntai, 12.1. 2003
Päivän ruoka: Pinaattiletut inkivääritahnalla
Heti kun aloin syödä vitamiineja, hoitaa kuivaa ihoani ja muutenkin yrittää kohentaa terveydentilaani tarttui flunssa minuun ikään kuin osoittaakseen, että kaikki yritykset pakoilla sitä olivat turhia. Lääketajuttomuudessa vietetyn yön jälkeen kurkku oli kipeä ja monia paikkoja särki. Sentään Atarax ei enää aiheuttanut minussa täyttä 12 tunnin koomaa kuten viisi vuotta sitten.
Pelautin Rikulle sekä Hetalle Bedtime Storiesin duettoa. Flunssa ja jännittävä lääkitys häiritsivät menoa siinä määrin, että improvisointi, joka on normaalisti vahva alani, tuntui kankealta ja heikolta. Olin onneksi valmistautunut peliin melko hyvin, joten täyttä fiaskoa pelistä ei tullut.
Illalla sorruin pelailemaan Deus Exiä. Riemuni oli suuri, kun havaitsin, että tekemällä muutamia asioita pelin alkupäästä eri tavalla löysin kokonaan uuden alijuonen, johon en ollut aiemmilla pelikerroillani edes törmännyt.
Maanantai, 13.1. 2003
Päivän keksintö: Kuumemittari, josta on mahdotonta lukea lämpötilaa
Töihin lähtemisestä ei ollut puhettakaan, flunssa piti minut tiiviisti sängyn pohjalla. Päivän tapahtumia olivat lähinnä pääkaupunkiseudun juoruja kertoileva Kaisa ja väsynyt yritys rakennella erästä peleihin periferaalisesti liittyvää sisäpiirin vitsiä. Lisää tästä myöhemmin, jos se nyt toteutuu.
Tiistai, 14.1. 2003
Päivän työkalu: Javascript
Kurkku oli herätessäni edelleen kipeä, mutta sentän olin saanut nukuttua hyvän yöunen ilman allergialääkkeitä. Vaikka lääkkeen käyttöohjeessa ei sanotakaan mitään käytöstä pidättymisestä sairauksien aikana, lääkeparanoiani ei antanut minun niitä täysin surutta napsia niin kauan kuin olin epäkunnossa.
Tämäkin päivä meni näköjään potemiseen. Ehdin hieman nörtätä ja koodata siinä sivussa, mutta pää oli vähän liian sekaisin tehokkaaseen säätämiseen.
Keskiviikko, 15.1. 2003
Päivän kritiikki: "...oksennuksen värinen teksti..."
Voimat olivat yhä vähissä, mutta olo oli selvästi parempi kuin aiempina päivinä. Aamupäivä meni silti petissä ja iltaa kohti väsyin äkkiä. Tämä ei käy, eihän tämä tauti lähde koskaan pois.
Illemmalla kävi ilmeiseksi, että olisi ollut viisaampaa varata itselleni suosiolla lääkäri jo tänään, koska jos aion jatkaa kotona makaamista, tarvitsen lääkärintodistuksen. Toisaalta lääkärissä käynnin ennakointi olisi ollut tappion myöntämistä.
Yrittäessäni lopulta nukahtaa olo oli taas rappeutunut todella kurjaksi. Opettelin käyttämään Miken outoa kuumemittaria olosuhteiden pakosta, ja totesin olevani 37.5 astetta lämmin. Ei ollenkaan hyvä. Uni pysyi minusta kaukana, ja päädyin pohtimaan apokalyptisiä sekä synkkiä. Soitin ikävässäni Kissalle, mutten halunnut pyytää häntä käymään - hän olisi joko saastuttanut itsensä tautiini, tai vaihtoehtoisesti en olisi pystynyt kuumeisena nukkumaan hänen vieressään.
Jos olisin 15 vuotta sitten maagisesti nähnyt ennalta maailman nykyisen tilan käynnissä olevine kolmansine maailmansotineen, mitä olisin voinut tehdä muuttaakseni asioiden kulun? Tulevan kuningas George II:n salamurhaaminen silloin kun hän oli vielä pahainen baseballjoukkueen manageri tuskin olisi riittänyt, joku muu pelle olisi luultavasti hänen asemassaan tehnyt samat virheet. Mitä muuta sitten?
Jos kyse todellakin on viime kädessä vain öljystä, olisiko viidessätoista vuodessa ehtinyt (tietäen kaiken sen mitä nykyään tietää) sijoittaa niin paljon vaihtoehtoisiin energiamuotoihin, että olisi voinut sabotoida täysin läntisen maailman riippuvuuden Lähi-Idän mustasta kullasta? Mitä kaikkea vastaan joutuisi tappelemaan (puhtaiden insinööritieteellisten ongelmien lisäksi), jotta tuo olisi mahdollista? Vetypolttokennolla toimiva yksityisauto on vielä helppo käsitteenä ja infrastruktuurin puolesta, mutta se ei ole edes teknillisesti kuin murto-osa ongelmaa.
Paranoideja ja kuumeisia sydänyön mietteitä pahasta kapitalistihegemoniasta ja omasta surkeasta tietämättömyydestäni sen kaikista lonkeroista oli enemmänkin, mutta en kyllä taida jaksaa kirjoittaa niitä tähän. Sentään sain fyysisen pahan olon vastapainoksi henkisen pahoinvoinnin, ihan itse ja ilman apuvälineitä...
Torstai, 16.1. 2003
Päivän retroilu: Paluu ircciin
Työhön selviytyminen oli yhtä tuskaa, ja vaikka siellä joutuikin olemaan vain kolme tuntia ennen lääkäriin menoa, ne riittivät hyvin osoittamaan, miksi vastaisuudessa voisi olla sairastuessaan vähemmän optimistinen ja enemmän varautunut. Minussa ei edes todettu mitään eeppistä ebolaa, tavallista sitkeämpi flunssa vain. Kaksi päivää vuodelepoa lisää, ei kyllä huvittaisi mutta pakko kai on.
Kotona paha olo jatkui. Sentään ei tarvinnut tehdä yhtään mitään, niskassa ei ollut ensimmäistäkään ahdistavaa projektia ja vakavin työhuolikin oli ensi viikolla olevan "asiakaspalvelukoulutuksen" mahdollinen missaaminen. Minä mitään asiakaspalveukoulutusta tarvitse, olen myötäsyntyinen suvereeni auktoriteetti ihmisten kanssa toimeen tulemisen alalla, siksi kaikki pitävät minusta niin valtavasti.
(Okei, eniten asiakaspalvelukoulutuksessa epäilyttää se, että siitä ei luultavasti ole mitään hyötyä. Kaikki tyähön liittyvät asiakaspalveluongelmamme kulminoituvat yksinkertaisesti liian vähiin resursseihin: kun jonossa on kymmenen muuta apua huutavaa ihmistä, ei ole aina aikaa pitää kädestä jotakuta jolla on pieni ongelma. Taistelukenttälääkäreillä on harvoin varaa ystävälliseen käytökseen potilaita kohtaan... mutta valitettavasti ei taida olla yleisessä tiedossa, kuinka paljon ylityöllistettyjä me oikeasti olemme. Kriisinhallintakoulutuksesta olisi enemmän iloa.)
Illalla ohjelmassa oli roolipelipsykologista keskustelua ja Sopranosin katsomista.
Perjantai, 17.1. 2003
Päivän stuntti: The Unsinkable Tugboat - mihin kaikkeen niillä kriittisillä onnistumisilla pystyykään.
Olo oli aamulla vihdoinkin selkeästi parempi kuin moneen päivään. Vilkaisin kuumeessa kirjoittamiani päiväkirjamerkintöjä ja järkytyin niiden sekavuudesta. Jätin ne kuitenkin sellaisikseen ikään kuin varoitukseksi jälkipolville horkassa kirjoittelun vaaroista. Enkä minä nyt täysikuntoisenakaan niin kovin selkeä ole.
Tervehtymisen kunniaksi siivosin huoneeni, ja samalla mieleen palaili eilisillan lääkehuuruinen keskustelu. Päädyinkö oikeasti ainakin omalta osaltani ajattelemaan, että Kissan olisi parasta hankkiutua minusta eroon? Piru periköön järkipäätelmät ja haluttomuuden kuunnella emotioita.
Jarmo ja hänen tyttöystävänsä (?) ilmestyivät illaksi Merihakaan. En ollut erityisen sosiaalisella päällä, joten en viettänyt heidän seurassaan paljonkaan aikaa. Sama epäsosiaalisuus jatkui oikeastaan koko illan.
Lauantai, 18.1. 2003
Päivän hahmo: Uskollinen Sambo-kokki
Pelitäytteinen päivä käynnistyi iltapäivällä JD:n Glorantha-kampanjan viimeisellä pelillä. Hahmomme selvisivät Jorin kenturiota lukuunottamatta elossa komennuksestaan. Gloranthan jälkeen pidettiin nopea johdanto JD:n alkavaan Warhamster-peliin, ja ainakin minä sain kumman sympaattisia väreitä moisesta low-low-fantasy-seikkailijakaverusporukka -pelaamisen ajattelemisesta. Pitkästä aikaa, tottavie.
Iltayöstä otettiin vielä pitkä erä Zombiesia, kun ensikertalaiset Suvi ja Tommi johdatettiin zombimätön hienoon maailmaan. Toisen kopterin tuoma jatkoaika venytti pelin viisituntiseksi: Suvi selviytyi pakoon ensimmäisenä, minä sain napattua vasta toisen helikopterin.
Kello kolmen jälkeen saimme viimein pakattua pelit pois. Otimme Kissan kanssa romanttisesti yhdessä lääkkeemme ja kävimme nukkumaan.
Sunnuntai, 19.1. 2003
Päivän mörkö: Lihava berserkkivelho
Lääkkeet pitivät minut tajuttomana kaksitoista tuntia, ja uneni olivat selvästi kierrätettyjä aiemmin kavereideni näkemiä unia. Kesken erään poikkeuksellisen vittumaisen unen muistan saaneeni raivarin ja karjuneeni "nyt saa riittää, tämä toimii täsmälleen samalla logiikalla kuin joku vitun painajaisuni" ja lopettaneeni turhautumista aiheuttavan puuhan. Osaan käsitellä alitajuntaani.
Sunnuntaista tuli erinomaisen lyhyt päivä: heräsin myöhään ja nukahdin varhain. Hereilläoloaikanani testailin Miken ropesysteemiä, jossa oli pari ihan näppärääkin ideaa mutta joka enimmäkseen oli vielä aivan liian kömpelö tavoitteeseensa nähden.
Maanantai, 20.1. 2003
Päivän väite: Kemiö on Suomen Manhattan
Töissä sain taas tehdä viikon rästityöt yhdessä päivässä, ja hetkittäin tämä kohotti verenpainetta sekä kirvoitti kieleltä ärräpäitä. On mukava tietää, että olen korvaamaton ja että kukaan muu ei pysty kertomaan ihmisille, mistä he saavat uuden salasanan jos minä olen poissa.
Töiden jälkeen kävin Kaisan kanssa vilkaisemassa Reetan (ja Mikon?) Liinu-kissaa. Se oli ihan oikea rotukissa, käsittääkseni venäjänsininen, melko pieni ja lähes naurettavan söpö. Se oli myös sosiaalisimpia koskaan näkemiäni katteja ja tuntui pitävän ihmisten huomiosta.
Leikimme hassunkurisen otuksen kanssa tunnin verran, ja kipitimme sitten jäisiä katuja pitkin Kinopalatsiin katsomaan Pahat pojat Miken ja Iidan kanssa. En tiedä, oliko elokuva oikeastu hyvä, mutta viihdyttävä se kyllä oli. Suomalainen toimintahöttö käyttää eri kliseitä eikä jätä samanlaista syyllistä oloa kuin amerikkalainen toimintahöttö. Vesku Loiri oli mieletön.
Leffassa muutama teinipoika yritti pilata nautintomme höpöttämällä takanamme koko ajan. Ystävällisinä alkaneet ja vihamielisiksi eskaloituneet kommenttini eivät millään tavoin hillinneet heitä, ja vasta kotona minua muistutettiin oikeasta tavasta käsitellä yläasteuikäisiä: heidät pitää nolata. Ehkä jos olisin sanonut "tytöt hiljaa, vaikka onkin jännittävä elokuva" olisin saanut tuloksia.
Yön vietin vaihteeksi Kaisan luona.
Tiistai, 21.1. 2003
Päivän pelihuomio: Todella dramaattisesti epäonnistuminen on siistiä
Työpäivä alkoi puoli kahdeksalta aamulta ja päättyi vähän ennen kuutta illalla. Hommaa oli valtavasti, mutta loppua kohti se alkoi olla varsin mukavaa, kun sain kuunnella hevimeteliä korvalapuilla samalla kun kirjoittelin ohjesivuja.
Kun viimein raaskin töistä irtautua, oli vuorossa Gestaltissa Hyvää huomenta, rouva Housemanin päätöspeli. Reipas sotilastarina päättyi rumasti ja tylysti: sankarillisen ja aloitekykyisen toiminnan vuoksi vaikeuksiin joutunut osastomme pelastui, ja sankarit saivat toiminnastaan rankan rangaistuksen pätemättömien byrokraattien ottaessa kaiken kunnian. Kuulostaa aivan oikealta armeijan menettelytavalta.
Illalla silmäiltiin vielä Sopranosia, jossa Rachelin ja Pepperin kersan näköinen hahmo huvitti.
Keskiviikko, 22.1. 2003
Päivän päätös: En koskaan enää sairasta kokonaista viikkoa
Luulin töissä toimineeni raukkamaisesti ja sanani pyörtäen, mutta kävikin ilmi, että olin ollut vain yliluonnollisen intuitiivinen ja ennaltanäkevä. Tai ehkä todellisuuden erottelukykyni on vain hämärtynyt, joskus näitä on paha erottaa toisistaan.
Työpäivä oli vasta pääsemässä vauhtiin kun koitti jo aika kiivetä. Palatsiin oli tänään selvinnyt vain Riikka, joka ei ollut päässyt seinälle kuukauteen. Minulla oli takanani viikko vuoteessa makaamista, ja se oli vienyt voimani aivan täysin. En varmaan edes kiipeilyä vuosia sitten aloittaessani ollut näin heikossa kunnossa - en jaksanut luottaa käsiini lainkaan, ja ne harvat reitit joista selvisin sain kiivettyä pelkällä tekniikalla. Hyvä sentään, että sitäkin oli hieman.
Oltuamme puolitoista tuntia huonoja ja voimattomia päätimme urheilun riitävän tältä päivältä. Kotona JD oli leikkinyt Adeptin kanssa Warhamsterin sääntöjärjestelmällä ja saanut aikaan hahmonluontijärjestelmän, jonka ansiosta saatoin panna luvuiksi Ottokar-aatelishahmoni. Taas peli jossa on hahmolomake, pelottavaa retroilua.
Kun hahmo oli luotu, panin kannettavani hyötykäyttöön. Pari päivää sitten olin asentanut siihen testimielessä King of Dragon Passin, ja nyt aloin oikein toden teolla pelata sitä. En ole varmaankaan koskaan pelannut tietokoneella strategiapelejä, koska olen legendaarisen huono suunnittelemaan tai toimimaan harkitusti. Gloranthaan sijoittuva King of Dragon Pass jaksoi kuitenkin pitää minut kiinnostuneena siinä määrin, että en ollut malttaa käydä nukkumaan orlanthilaisen kylän hoitamiseen liittyviltä puuhiltani.
Torstai, 23.1. 2003
Päivän myytti: Orlanthin ja valontuojien matka helvettiin
Töitä, King of Dragon Passin pelaamista niin kotona kuin Cosmicissakin.
Perjantai, 24.1. 2003
Päivän löytö: Turussakin on näköjään aamuviiteen saakka auki oleva pizzapaikka - aivan kaupungin pahimman tappeluraflan vieressä.
Joko allergialääkkeeni vaikuttavat minuun varsin arvaamattomasti, tai sitten olin jostain muusta syystä koko päivän todella väsynyt. Jostain ihmeellisen sähköpostikasani seasta löytyi noin kaksikymmentä välitöntä huomiota vaativaa tekemätöntä hommaa, ja koska olen todella fiksu ihminen, delegoin niistä ehkä 10% ja otin loput itse hoitaakseni. Ei hyvä.
Päivällä asiat onnistuivat toistuvasti menemään jotenkin pieleen - eivät varsinaisesti mitkään suuret asiat, mutta sadat pienet. Vika ei tällä kertaa ollut kollegoissa tai käyttäjissä, pelkästään itsessäni. Täistä päästyäni olin myrkyllisen huonolla tuulella, ja niin syvällä itseinhon vallassa, ettei teki mieli hakata vaan päätä seinään kunnes joko seinä tai pää antaisi myöten.
Onneksi minulla ei ollut mitään ohjelmaa tälle illalle, joten pystyin lojumaan kotona ja huoltamaan mieltäni ilman että oli tarpeen yrittää tasapainotella minkäänlaisen sosiaalisuuden kanssa. Kirjoittelin uutta Traveller-hahmoa ja olin kommunikoimatta JD:n luona vierailevien Tommin, Suvin ja Adeptin kanssa.
Illalla kaupunkiin saapui Inari, joka oli matkalla kohti Maarianhaminaa ja tuli lainaamaan muinaista tietokonetta voidakseen kirjoitella. Tapasimme ensin Cosmicissa ja omasta puutteellisesta ennakkosuunnittelustani johtuen jouduimme koukkaamaan Merihaan kautta. Inari ei ollut jäämässä viereeni yöksi, vaan suuntasi vanhempiensa varaamaan hotelliihuoneeseen. Saatoin hänet sinne kuin mikäkin herrasmies, ja tajusin kävellessäni yksin takaisin, etten varmaan koskaan aikaisemmin vastaavassa tilanteessa jättänyt seuraamatta tyttöä sisään. Helvetti.
Lauantai, 25.1. 2003
Päivän viisaus: Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin valmiin hahmokonseptin sopia määrättyyn pisterajaan.
Uusi Traveller-kampanja uudella hahmolla lähti käyntiin vauhdikkaasti ja sulavasti. Likaisen vanhan anarkistisen kenttäbiologin hahmo sopi minulle mainiosti, ja pääsin vihdoin todella osallistumaan mielenkiintoisiin päätöksiin enkä vain tottelemaan käskyjä. Pelasimme kuudesta yhteen, ja olisin oikeastaan jaksanut vielä jatkaakin. Kotiin päästyäni väsymys kyllä sai minut nopeasti kiinni.
Sunnuntai, 26.1. 2003
Päivän toive: Olisipa kevät ja polkupyöräilykeli
Keskustassa asumisen eräs huono puoli hyppäsi tänään silmille. Olin herännyt hyväntuulisena ja epäsosiaalisella tavalla energisenä, ja tahdoin kovasti tehdä jotain fyysistä. Wanhassa Gestaltissa (tai uudessakin) olisin voinut tällaisen fiiliksen yllättäessä lähteä lenkille, mutta juoksentelu autojen ja keskustan myrkkyjen seassa ei viehättänyt. Osa harmista valui kyllä huonon jälkitalven säänkin päälle - pyörällä olisi voinut lähteä jonnekin, jos tiet eivät olisi olleet niin ihottavasti jäässä.
Energinen olo valui hukkaan ja jätti jälkeensä turhautuneen fiiliksen, joka ei oikein kadonnut koko päivänä. Yritin vähän kirjoitella pelimateriaalia, mutta en saanut oikein inspiraation nurkasta kiinni. Sorruin pelaamaan Deus Exiä, joka sentään oli hauskaa vaikkakaan ei produktiivista.
Ajoissa nukkumaan meneminenkään ei onnistunut, koska Kaisa oli käymässä ja häiritsi minua pahoilla tempuillaan.
Maanantai, 27.1. 2003
Päivän turha softa: MSSQL Server, yllättäen
Odotin tältä päivältä pahinta jo aamusta lähtien. Kolmannen maailmansodan esinäytös piti saattaa tänään loppuun Irakin asetarkastajien raportin muodossa, mutta typerän sotapropagandan sijasta sainkin uida korviani myöten verkko-ongelmissa. Massiivinen katko yliopistolla töytti koko aamupäiväni, ja kun kahden aikoihin viimein pääsin töihin käsiksi, oli unenpuute jo väsyttänyt minua siinä määrin, ettei suuriin produktiivisuusarvoihin päästy.
Mike ja Kaisa olivat menossa katsomaan jotakin unkarilaista elokuvaa, mutta itäeurooppalainen elokuva kiinnosti minua töiden jälkeen suunnilleen yhtöä vähän kuin ranskalainen elokuva yleensä. En lähtenyt mukaan, vaan jäin kotiin vegetoimaan. Ilmeisesti tämä oli oikea valinta, elokuva oli kuulemma unettava. Vaikka torkut olisivatkin tehneet hyvää, on kotona mukavampi nukkua kuin elokuvateatterissa.
Tiistai, 28.1. 2003
Päivän kielikuva: Herrasmiesraiskaaja
Jaksoin vasta tänään lukea viimeisimmät uutiset kolmannen maailmansodan tiimoilta. Dubyaland väitti taas tietävänsä vaikka mitä Irakin puuhista, vaan eipä ole todisteita vieläkään tainnut näkyä. Odotettavissa lisää silmänkääntötempppuja.
Töiden lomassa, maailman uutisia silmäillessäni törmäsin Big Dead Place -sivustoon, ja sen johdosta innostuin työpäivän päätyttyä katselemaan, mitä kautta Antarktikselle pääsisi töihin. Projekti keskeytyi kun Mike kutsui minut mukaansa Tyrmän roolipelikeskusteluiltaan. Siellä pulistiin niitä ja näitä, enimmäkseen roolipelaamisen yleisesti hyväksyttyjen totuuksien rikkomisesta, ja pari oikeasti hyvääkin ideaa nousi esiin.
Keskiviikko, 29.1. 2003
Päivän projekti: British Antarctic Survey
Töissä tappelin kokoon järjestelmää, jonka toivoin vähentävän hieman juuri minun vastuulleni kerääntyvää kasaa tekemättömiä töitä, sysäämällä niitä muiden murheeksi. Saa nähdä onnistuuko. Kiipeilemään meneminen jäi väliin parin peruutuksen vuoksi - palatsille oli lisäkseni saapunut taas ainoastaan Riikka, ja me tulimme siihen tulokseen, että kiipeäisimme ennemmin huomenna kun muitakin olisi tulossa.
Kotona ajatus Antarktiksesta ei jättänyt minua rauhaan. Jostain mieleeni oli pulpahtanut ajatus, että elämäni oli liian helppoa ja mutkatonta, ja pidin liiaksi ilmiselvyyksinä kaikkia niitä mukavuuksia joita käytin päivittäin. Vaikka olenkin laiska, pehmeä ja mukavuudenkaipuinen ihminen jolla on taipumus valittaa kylmyydestä, pahasta ruuasta ja asioista jotka eivät toimi, tiedän (tai luulen) tarvittaessa pystyväni myös nujertamaan nuo piirteet itsessäni, ainakin jos en kuvittele olevani lomalla. Luettuani lisää elämästä maailman pohjalla tajusin, että paikka kiehtoi minua enemmän psykologisessa kuin ilmastollisessa mielessä.
Ehkä minulle tekisi hyvää viettää vuosi ympäristössä, jossa ihmiset sekoavat jatkuvasti ja josta ei millään pääse pois. Vähän niin kuin armeijassa, paitsi toivottavasti homma olisi mielekkäämpää ja vähemmän militaristista, ja ihmiset hieman siedettävämpiä sekä aikuisempia. Eli oikeastaan ei lainkaan niin kuin armeijassa...
Torstai, 30.1. 2003
Päivän oivallus: Useimmat livepeli-ideani ja -inspiraationi saan nykyään tuijottamalla Merihaan takapihaa.
Alkoipa taas päivä hyvin, kun BBC:n uutissivu toitotti kuinka monet Euroopan maat olivat julistaneet tukeaan pellelle Atlantin toisella puolella. Mikä niitä oikein vaivaa? Eivätkö ne lainkaan seuraa mitä ympärillä tapahtuu?
Kiipeileminenkin oli sentään tänään mahdollista, vaikka vain Riikka oli jaksanut tulla Palatsille saakka. Cosmicissa yritin taas värvätä muitakin kiipeämään, mutta saa nähdä onnistuiko. Yhdysvaltain lakeja ja henkilökohtaisia viisivuotissuunnitelmia käsittelevän keskustelun ohessa mietin, pitäisikö eräs toissayönä keksimäni pieni livepeli-idea toteuttaa, mutta tulin siihen tulokseen, että ensin pitäisi virallisesti julistaa Ghost Express päättyneeksi, ja tätä varten olisi syytä antaa muutamalle pelaajalle vielä sananvaraa hahmonsa kohtalosta.
Perjantai, 31.1. 2003
Päivän vitutus: Olen itsesäälivä hapannaama, enkä koskaan opi paremmaksi
"...Muuton inhottavuus tähän aikaan vuodesta on vielä hyvin muistissa. Nyt jos on ensin viikko vesikelejä ja sitten tulee 20 asteen pakkaset on kylmää ja murhaavan liukasta, yuck..." mailasin Tainalle viisi päivää sitten. En ollut vilkaissutkaan säätiedotusta. Kuinka ollakaan, nyt on kuukauden viimeinen päivä, ulkona on 20 astetta pakkasta ja aiempi loskakeli on muuttunut tappavaksi jäätiköksi. On typerää olla oikeassa. Toisaalta olen itse ainakin kahdesti muuttanut juuri helmikuun alussa, eli ehkä sitä jotakin joskus jää mieleenkin.
Työpäivässä oli kiintoisat hetkensä, kun pääsin harrastamaan etsivätyötä ja metsästämään myyttistä Luvatonta Käyttäjää. Illalla sain Merihaassa vierailevan Kaisan kanssa aikaan mainion riidan aivan tyhjästä. Kuten tapoihini kuuluu, kävin muutamassa minuutissa täysin mahdottomaksi, kunnes pystyin vain mököttämään pahantuulisena nurkassani. Tietenkin juuri silloin Mike soitti kutsuakseen minut Cosmicin kuusivuotisjuhliin, jonne ihmiset kuulemma minua kaipailivat.
Olo oli sillä hetkellä hapan ja arvoton, ja ajatus siitä, että joku kaipaisi minua jonnekin oli täysin epäyhteensopiva mielialani kanssa. Kaivatkoot, perkele, minä en lähtisi minnekään. Sanoin puhelimeen jotain ilkeää ja kyynistä, ja palasin jurotukseni pariin. Luonnollisesti minua harmitti se, etten lähtenyt Cosmiciin, joten korjatakseni asian tappelin Kaisan kanssa vähän lisää.
On vallan hienoa nähdä, että olen edelleen yhtä aikuismainen ja sosiaalisesti lahjakas kuin viisivuotiaana. Luo aivan uutta uskoa koko ihmiskunnan mahdollisuuksiin kun huomaa, miten loistavasti tällainen valioyksilö selviää elämän pienistä vastoinkäymisistä. Hyvä minä.