<

>

Joulukuu 2002: Roolipelaamisen arkea ja juhlaa

Sunnuntai, 1.12. 2002

Päivän lähiöpainajainen: Halisissa kaikki talot näyttävät edelleen täysin identtisiltä.

Edellinen kuukausi oli varsin ikävystyttävä, joskin loppua kohti se osoitti pieniä paranemisen merkkejä. Olin pahasti kiinni rutiineissa, enkä oikeastaan tehnyt juuri mitään mielenkiintoista tai omaperäistä - toisaalta, eipä tainnut paljon erikoista tapahtuakaan. Tämä voisi vaikka muuttua jotenkin, mutta en kyllä tiedä miten.

Tommi ja Heta järjestivät Epun maastapaon kunniaksi läksiäissaunan, jonne minä ja Kaisakin matkasimme paremman tekemisen puutteessa. Otin henkilökohtaiseksi tavoitteekseni vakuuttaa Epulle, että hänen tulisi ehdottomasti alkaa pitää webbipäiväkirjaa kokemuksistaan Dubyalandiassa. Muutto ja kulttuurinvaihdos kun voisivat olla aivan hulvatonta luettavaa. Ei hän onneksi paljon vakuuttelua tuntunut kaipaavan.

Saunomisen jälkeen palasimme Merihakaan, jossa vuorossa oli tavallinen sunnuntai-illan yhdistelmä roolipelejä ja seksiä.

Maanantai, 2.12. 2002

Päivän ennustus: Kristallipallo sanoo, että Yhdysvallat aloittaa sodan Irakia vastaan 16. joulukuuta. Pitäisiköhän silloin aloittaa joululoma tai jotain?

Hiippailin töihin vaihteeksi jo ennen kahdeksaa, huolimatta todella lyhyistä yöunista. Oli ihan hyvä että tein näin, koska kammiossani minua oli vastassa seonnut työkone. Automaattiasennettu Symantec AntiVirus ei ilmeisesti ollut mennyt laitteeseen aivan oikein päin: Win2K hirtti ensin kiinni, ja sitten kieltäytyi enää käynnistymästä oikein. Ah tekniikan autuutta. Lähes puoleenpäivään saakka sain tehdä töitä pelkästään kannettavallani, joka ei oikeastaan jaksa aivan kaikkia niitä asioita joita minun pitäisi tehdä. Tulisi jo joulu ja Uusi Kone.

Älä osta mitään -päivänä olin keksinyt Annetaan.net -palvelun, jossa sai antaa turhaa roinaansa pois. Heitin erään vanhan puhelimeni sivulle, ja sain heti halukkaita ottajia. Toimitin puhelimen viimein tänään postiin ja jäin miettimään, pitäisikö ottaa tavaksi kerran viikossa hankkiutua eroon jostain romusta tuolla tavoin. Vähenisipä ainakin tavaravuori kotona.

Yritin kirjoitella pelejäkin, mutta lyhyeksi jäänyt yöuni teki keskittymisen vaikeaksi. Niinpä sorruin taas vegetoimaan television edessä. Cecil B. Demented oli mainio, mutta suurimman riemun tuotti Angelin kakkoskausi. Se ponkaisi yhtäkkiä liikkeelle suosta, jossa se oli tähän saakka maannut, ja tarjoili raakaa sekä yllättävää tarinankerrontaa juuri sellaisella tyylillä josta pidän.

Tiistai, 3.12. 2002

Päivän konfutsismi: "Viisas mies ja hänen ystävänsä olivat menossa teelle. He astuivat teetupaan, mutta siellä olikin asiakas, joka melusi ja pauhasi niin, ettei koko teetuvassa voinut kukaan muu kuulla omaa ääntään. Viisas mies ja hänen ystävänsä menivät toisaalle nauttimaan teensä, koska he tiesivät, että joka ryhtyy keskusteluun mölyapinan kanssa, alkaa itsekin kuulostaa sellaiselta ennen pitkää."

Tässä taannoin yliopiston henkilökunnan sisäisellä keskustelupalstalla eräs pirun äänekäs ja töykeästi kirjoitteleva ihminen valitti keskustelun puutetta kyseisillä palstoilla. Minä kirjoitin hänen viestiinsä vertauksen muotoon laaditun vastauksen, jossa teorisoin, että syynä hiljaisuuteen voisi olla se, ettei kukaan tahdo ajautua keskusteluun meluavan tolvanan kanssa.

Kommenttini oli herättänyt palstan lukijoissa kohtalaista hilpeyttä. Palstojen ylläpito oli kuitenkin poistanut kommenttini, ja sitä edeltäneen viestin. Kävi ilmi, että syynä oli ollut keskustelukumppanini pyyntö oman alkuperäisen viestinsä poistamiseksi, eikä ylläpitäjien harjoittama sensuuri, kuten olin ensin paranoidisti kuvitellut. Ensin epäilin, että sarkasmini olisi vaientanut trollin, mutta ilmeisesti tällaista virhettä maailmankaikkeuteen ei sentään ollut tullut.

Salaliittopohdintojen lisäksi päivä kului palavereissa. Vaikka ne olivat hyödyllisiä, ne olivat myös kuluttavia, ja niiden jälkeen JD:lle pelauttaminen ei ollut erityisen inspiroitunutta.

Keskiviikko, 4.12. 2002

Päivän haukkuminen: Michael Moorcockin goottifantasia. "Ooh, mä olen Elric tai joku sen klooni, ja mulla on synkkää koska kaikki vihaa mua ja mun rakkain ihminen kuoli, ja taisin vieläpä tappaa sen itse..."

Eilisen palaverirumban jälkeen kasa töitä oli jäänyt tekemättä, ja kuinka ollakaan, kaksi tarvittavaa henkilöä neljästä oli joko kurssilla tai sairaana. Niinpä jäin melkein yksin vääntämään ohjeistusta taas yhteen suurehkoon muutokseen, jota yliopiston järjetelmät ovat kokemassa.

Kiipeilin Kissan ja Riikan kanssa, ja jäin sitten Kissan luo juttelemaan. Puhelimme muun ohella kodikkuudesta, ja päädyin miettimään, miksi viihdyn sellaisessa asumismuodossa kuin viihdyn. Varmaan kommuuni on minulle ihanteellisin tapa elää, koska suurperheen lapsena olen tottunut siihen, että kodissa pitää olla perheenjäseniä jotta se tuntuisi kodilta.

Merihaassa vesi oli taas vaihteeksi katkaistu. Merkillinen puolivuosittain tapahtuva rituaali tämäkin. Omituinen hitaasti etenevä hiipivä flunssa jatkoi yrityksiään tunkeutua elimistööni. Jos tämä vauhti jatkuu, saan varmaan kuumetta ensi maanantaina. Kunhan ei viikonloppuna.

Torstai-perjantai, 5-6.12. 2002

Ajankohdan oivallus: Talvella hameen kanssa kannattaa käyttää sukkahousuja.

Pokeria pelaamassa myös Confessions ja Pravda. Toiset osaavet viettää itsenäisyyspäivää paremmin kuin minä - Juhana ja Work in Progress.

En edes yrittänyt mennä kiipeilemään torstaina, vaan käytin aikani todella hyödyllisesti katsomalla Miken kanssa postin tuoman Mystery Menin. Sen jälkeen pujahdin Cosmiciin puimaan pelillisiä, ja sieltä jatkoin Miken, Aleksin ja Kissan kanssa syömään kiinalaista ja thaimaalaista ruokaa. Syömisen lomassa haukuimme toistemme sosiaalisia toimintamalleja (tai ainakin muut haukkuivat minun taipumustani olla tuppisuuna vieraassa seurassa). Minulla ei ollut tähän syytökseen mitään sanottavaa.

Perjantaina vuorossa oli pokeri-ilta. Mike, Hannu, Hakkis ja Mikki järjestivät jo toisena peräkkäisenä itsenäisyyspäivänä tämän perinteisen mahdollisuuden pelata rahansa pois, ja tällä kertaa he olivat kutsuneet minut sekä Quidun tuomaan lisää väriä heidän peleihinsä. Tummissa puvuissa ja solmioissa me istuimme iltakahdeksasta aamuneljään Hannun talon keittiössä, heitimme typerää läppää ja lätkimme korttia.

Pokeri on minusta erittäin hauska ja kiintoisa peli, mutta jostain syystä en ollut pelannut sitä melkein kymmeneen vuoteen. Ei ollut ihme, että tällaisen tauon jälkeen olin siinä todella ruosteinen. Pelissäni yhdistyivät huono onni ja huonompi ihmissilmä sekä luontainen kyky olla käsittämättä todennäköisyyksiä. 25 euron pelipanoksestani onnistuin pitämään kiinni vain 18:sta. Jotkut tosin menettivät koko panoksensakin. Elämässäni taitaa silti nykyään olla enemmän onnea rakkaudessa kuin uhkapelissä. Jos tuossa vastakkainasettelussa on mieltä, en oikeastaan ihmettele, että pelaan nykyään aika paljon huonommin kuin vuosikymmen sitten.

Lauantai, 7.12. 2002

Päivän valepuku: Musta-harmaa kylpytakki. Nyt voin naamioitua JD:ksi mustavalkoisessa kuvassa.

Pokerinpeluun vuoksi olin päässyt nukkumaan vasta viideltä, mutta urheasti kokosin itseni ylös sängyn pohjalta jo yhdentoista aikaan. Olisin kuvitellut, että eilinen kylmä pokeriasuni (pitkä hame mutta paljaat sääret) olisi viimein nopeuttanut tämän euroopan hitaimman flunssani etenemistä kilpailukykyisemmälle tasolle, mutta väärässä olin - herätessäni fiilis oli vain samalla tavoin tukkoinen kuin edellisinäkin päivinä.

Uhkaavan vanhenemiseni vuoksi vanhempani olivat saapumassa käymään Turussa, ja aikataulussani oli heille varattu ikkuna syömässä käyntiä varten. Jos olisin ollut ennakkosuunnittelevampi, olisin tajunnut varata meille pöydän jostakin; nyt tungos ajoi meitä ensin ravintolasta toiseen ennen kuin tilaa löytyi viikinkiravintola Haraldista. Tämä ei ollut mitenkään huono paikka syödä, ja toisin kuin voisi kuvitella, kasvisruokakin siellä on erinomaista.

Lounastapaaminen oli itse asiassa oikein miellyttävä, vaikka olin pelännyt toista. Ilmeisesti vanhempien kanssa toimeentulemisen salaisuus on nähdä heitä lynyissä pätkissä ja varsin harvoin.

Ruokailun jälkeen kirmasin suoraan Merihakaan pelauttaakseni Bedtime Storiesia. Pelisesio oli jälleen varsin hajanainen, ja siinä oli ainakin kolme päällekkäistä juonta jotka tapahtuivat yhtä aikaa. Pelaajaparat joutuivat taas odottelemaan toisiaan melko paljon, tosin yritin hyppiä kohtauksista toiseen nopealla tahdilla niin, ettei kukaan joutuisi liikaa vain istumaan syrjässä. En usko onnistuneeni täysin. Tämä oli harmi, koska juonellisesti ja tarinallisesti peli oli minusta kampanjan parhaita. Jopa sen satuainekset tuntuivat olevan kerrankin hyvin hanskassa.

Ehkä fantasiaakin voisi joskus oppia pelauttamaan.

Sunnuntai, 8.12. 2002

Päivän havaintomaailman selostaminen: "Jos sillä on kylpytakki, se on JD. Jos sillä on valkoinen letti, se on Mike. Jos se on jotain muuta, se on peilikuva." Kissa komensi minut tämän vuoksi hahmontunnistuskurssille...

Pelinjälkeinen päivä kului lojumalla ja varsinaisen pelin aikana sivuutettuja keskusteluja käymällä. Eilen saatuun kylpytakkiin pukeutunut Kissa näytti Merihaassa haahuillessaan yllättävän paljon JD:ltä.

Päivän peliosiot olivat raadollisimpia pitkään aikaan inhottavine sosiaalisine kuvioineen ja emotionaalisine vuoristoratoineen. Kuka sanoikaan, että roolipelaaminen on omien ongelmien korvaamista muiden ongelmilla?

Maanantai, 9.12. 2002

Päivän pieni ilo: Opera pelaa työkoneessani taas

Hektinen työpäivä yritti nostaa pinnalle hienoista pahaa tuulta, mutta pystyin vielä hallitsemaan sen. Illalla oli alunperin tarkoitus käydä saunassa, mutta Taina oli liian kiireinen ehtiäkseen paikalle, joten saunomisen sijasta ryhdyin vegetoimaan.

Katsoinkin Minority Reportin. Vähän vaikea sanoa, pidinkö siitä, mutta juoneltaan se oli kerrankin melko näppärä, tosin pääantagonistin suunnitelman peruslähtökohta oli naurettava ja tekniikka vähän kömpelöä. Yleisen keskitason yläpuolelle leffa epäilemättä jäi. Katselin myös Die Hardin ohjaajan kommenttiraidan, ihan loppuun asti vaikka se vähän tylsä olikin.

Tiistai, 10.12. 2002

Päivän sitaatti: "Kaikki yli kolmekymppiset teurastetaan." Tämä siis viittasi hulluihin lehmiin.

Niin uskomattomalta kuin se minusta itsestäni kuulostikin, täytin tänään 30. Vielä neljä vuotta niin olen yhtä vanha kuin Batman. Koin myös jälleen tyytyväisyyttä siitä, että olen onnistunut syntymään kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä, vaikkei tämä oikeastaan omaa ansiotani olekaan.

Silti, oli ihmisoikeuspäivä, ja sen kunniaksi paikallinen Amnesty International järjesti kynttiläkulkueen. Oikein miellyttävä tapa viettää syntymäpäivää, vaikka ulkona olikin kirotun kylmä ja kynttilöistä huolimatta käteni olivat jäätyä.

Kulkueen jälkeen kävin Kaisan ja yo-kyläläisten kanssa kebabilla Babylon-nimisessä paikassa, joka yhdisti onnistuneesti grilliroskaruuan ja turkkilaisen keittiön. Ruokaillessamme kehittelimme tiedettä popularisoivia kirjoja, joita pitäisi toteuttaa.

Menin Kaisan kanssa Merihakaan videovuokraamon kautta. Poimimme Jäämyrskyn DVD:n ja katsoimme sen. Mainio elokuva. Sen jälkeen keittiössä käytiin vielä typeriä ja ruokkoamattomia keskusteluja, kunnes väsymys voitti.

Keskiviikko, 11.12. 2002

Päivän söpöin syntymäpäivämuistaminen: Omatekoinen kaunis kortti, jossa pingviini istuu pienen keltaisen kannettavan tietokoneen ääressä. Kiitos, rakas Inari.

Myöhästyneenä syntymäpäivälahjana atk-keskus toimitti käyttööni tänään Titanium PowerBook G4:n. Aivan järkyttävän mahtava peli, joka taas kerran sai minut ylistämään Applen käyttöliittymäsuunnittelua ja estetiikan tajua. Tämän koneen olisi osannut asentaa vaikka isoisäni.

Loppupäivänä en sitten muuta konetta käyttänytkään. Titaanin ainoat huonot puolet olivat vähän vähemmän hellyyttävä ulkonäkö ja heikompi langattoman verkon antenni kuin vanhassa iBookissani (tosin tämä saattaa olla aivan oikea vika minun laitteessani). Muutoin laite oli loistava, ergonomialtaan lähes pöytäkoneen luokkainen. Jopa sen kaiuttimista kestää kuunnella heviä jos istuuu sen ääressä.

Töiden jälkeen vuorossa olivat atk-keskuksen pikkujoulut, jälleen Kaarinan teatterissa, kuten pari vuotta aiemminkin. Sain kyydin kollegaltani Pirkalta, ensin Jarin luokse puhumaan levottomia ja kuolaamaan hänen mojovaa DVD-kokoelmaansa, ja sitten varsinaista showta katsomaan. Näytelmä oli kohelluskomedia, joka ei sinänsä innostanut, mutta oli aivan hauskaa syödä ja rupatella ihmisten kanssa sen jälkeen. Pörrötettyjen hiusteni vuoksi minua kutsuttiin hevijumalaksi, mikä huvitti suuresti.

Sain Hannulta kyydin kotiin ennen puoltayötä. Mike kaappasi minut katsomaan Monte Criston kreiviä kanssaan, ja leffan loppupuolta kohti Adept ja Kissa saapuivat myös paikalle. Hämmentävää, Adept sai oikeasti pelautettua supersankaripeliään, taidan olla Kissalle kymmenen euroa velkaa... Puhelin lyhyesti hassuja heidän kanssaan ennen nukkumaan menoa.

Torstai, 12.12. 2002

Päivän fantsuklisee: Tasapainon voimat

Kiipeilin Tainan kanssa varsin sankarillisesti, ja pohdin Cosmicissa livepeliprojektia johon taidan päätyä tekemään joitain irtohommia. Kotona nörttäsin powebookini ääressä, kunnes yllätysvisiitti eräältä tuttavalta toi iltaan hieman piristystä.

Yllätysvierailu saattoi minut juttelemaan Miken kanssa alternatiivisista tavoista roolipelata, ja jätti miettimään, minkä vuoksi suhtaudun roolipelaamisen metodeihin niin konservatiivisesti kuin suhtaudun. Varmaankaan ei ole yllätys, että 20 vuotta pelaamista ja 17 vuotta pelinjohtamista jättää tietynlaisen suosikkitavan pelata, ja että useimmat "kokeilevat jutut" on myös tullut jo kertaalleeen kokeiltua joskus hämärässä menneisyydessäni.

Tiedän mistä pidän, ja tiedän mitä haluan niin pelaamiselta kuin pelinjohtamiselta, ja pidän tiedostetusti selkeää kuilua näiden välissä. Pelaajien ja pelinjohtajien velvollisuudet ovat minun peleissäni selvästi erillään toisistaan, enkä tahdo niitä hämärtää. Tämä ei tarkoita, ettenkö laskisi muunkinlaista suhtautumista roolipelaamiseksi, ainoastaan etten itse tahdo sellaiseen osallistua.

Tärkeimmän syyni vastahakoisuuteeni kokeiluille keksin vasta kun olin nukahtamassa. Se on mukailu periaatteesta "opettele kävelemään ennenkuin yrität juosta". Jos joku pelinjohtaja, jonka tiedän olevan hyvä ja hommmansa osaava tahtoo kokeilla jotain erikoista, olen paljon taipuvaisempi lähtemään mukaan kokeiluun. Tuolloin nimittäin kokeilukin saa minulta reilumman arvosanan, kun minun ei yhtä aikaa tarvitse totuttaa itseäni pelinjohtajan esitystapaan ja pelissä oleviin kokeellisiin elementteihin (vaikka näitä ei välttämättä voikaan erottaa toisistaan).

Onneksi uni vei minut mukanaan ennenkuin aloin pohtia, pitäisikö jokaisen pelinjohtajan aloittaa pelautusuransa luolastonpuhdistuksella.

Perjantai, 13.12. 2002

Päivän tekniikkalahjus: 21 tuuman näyttö työkoneeseen. Jospa tällä kertaa vastustaisin kiusausta joutua jakomieliseen kilpavarustelukierteeseen kotikoneen kanssa.

Näin ahkeraa pelinkirjoitteluiltaa ei ole aikoihin ollut. Koko työpäivän mielessä oli pyörinyt parikin ropejuttua, ja heti töistä selvittyäni istuin koneen ääreen kirjoittamaan niitä muistiin. Jossain vaiheessa taisin käydä kaupassa, mutta ajatus ei tuolloinkaan katkennut. Yhdentoista aikaan vilkaisin kelloa, ja ajattelin, että olisi ehkä aika pitää pieni tauko.

Rentouduin katsomalla Lost Boysin, taannoisen vampyyrikampanjani leffaversion. En muistanutkaan, että elokuvassa oli aivan noin vähän järkeä - ja silti se oli samaan aikaan todella hellyyttävä ja kaunis. Tosin minulla varmaan on heikkous 80-luvun puoliväliin.

Elokuva potkaisi visuaalisen mielikuvituksen käyntiin. Istuin alas piirtelemään kuvatuksia Kiefer Sutherlandin näköisistä tyypeistä, kunnes olin liian väsynyt nähdäkseni suoraan.

Elämä, mikä se on?

Lauantaiaamuyö, 14.12. 2002

Ajankohdan laitteisto: Halonsammutusjärjestelmä. Ei sentään lauennut, vaikka olimme houkuttelevasti sen alla.

Mikään ei herätä niin hyvin kuin adrenaliini. Kello 5:16 puhelimeni soi, ja Adept kertoo minulle, että atk-keskuksen konehuoneeseen on hälytetty palokunta. Varttia myöhemmin saavun paikalle, josta palolaitos on jo poistunut eikä mitään merkkejä palosta ole lukuunottamatta reipasta katkua.

Soitan Matsin ja kun hän saapuu, alamme miettiä jotain järkevää tapaa selvittää, mitä oikein on tapahtunut. Roikun työpaikalla tunnin verran, mutta kun mitään kriittistä ei ilmeisesti ole hajonnut ja niinsanotusta ammatitaidostanikaan ei täällä juuri hyötyä ole, poistun tyävuoroaan lopettavan Adeptin kanssa.

Haen Novaja Gestaltista siellä olevan Mikemobiilin, ja palaan seitsemältä Merihakaan. Väsymys kaataa minut taas petiin.

Lauantai, 14.12. 2002

Päivän selvitys: Atk-keskuksen konehuoneessa palohälytyksen laukaisi vain joku hajonnut mekaaninen juttu eikä kärähtänyt elektroniikka.

Uusi herääminen yhdeltätoista. En olisi joitakin vuosia sitten uskonut, että jättäisin väliin tilaisuuden katsoa Sormuksen ritarien pidennetyn erikoisversion, ja sen sijaan lähtisin urheilemaan. Näin kuitenkin tein, kun kiipeilypalatsi kutsui taas puoleensa vaikka Merihakaan kokoontui ihmisiä katselemaan Sormusten herraa DVD:ltä.

Päivän sosiaalisempi ohjelma koostui illalla olevista Sadun pikkujouluista, jossa pääsin näkemään kuinka kissalle (siis oikealle nelijalkaiselle kissalle eikä Kaisalle) annetaan silmätippoja ja kuuntelemaan kuinka Kaisa ja Mike solvaavat toisiaan kilpaa. Olivat hyvin viihdyttäviä kumpikin.

Kun lähdin Sadun luota kotiin, olin jo aivan poikki. Aamuyöllä katkennut uni tuntui ajattelutehossa, mutta olin luvannut pelauttaa vielä Kaisalle, ja väsymystä uhmaten vedin hänelle vielä vähän peliä. Eräs Bedtime Storiesin NPC sai eloa aivan uudella tavalla, ja muutenkin sosiaalipornosta koostuva peli oli varsin onnistunut. Kolmen aikaan viimein lopetimme, ja vajosin puolikuolleena petiin.

Sunnuntai, 15.12. 2002

Päivän synkistely: Ihmiset eivät koskaan muutu paremmiksi, vaikka miten toivoisi, eivät yksittäisinä henkilöinä eivätkä käsitteenäkään.

Aamu alkoi taas surrealistisesti, kun luin valtamediamme verkkoversiosta, että al-Qaidan väitettiin olevan Ruotsin prinsessan sieppaushankkeen takana. Keneen tämä soopa oikein uppoaa? "Pahisten järjestö hyökkää Ruotsin kuninkaallisten kimppuun", just joo.

Riku pelautti ensimmäisen osan "Hyvää huomenta, rouva Houseman" -pelistään. Peli käynnistyi vähän hitaasti, mutta loppua kohti kiihtyi oikein hysteeriseksi.

Muu iltani ei sitä vastoin ollut kaikkein pirteimpiä. Pelin jälkeen ja siihen liittymättä olin selittämättömästi varsin masentunut ja uupunut, ja koin inhimillisen kontaktin ahdistavaksi. Oli itsesäälivä ja epäsosiaalinen olo, mutten voinut aivan täysin rypeä tuskassani koska olin luvannut Kaisalle yösijan (hänen kämppänsä vieressä käynnissä oli massiivinen remontti, ja joka aamu kello kahdeksan alkava vasarointi pilasi hänen yöunensa).

Mielialat olivat taas terveen vuoristoratamaisia. Onneksi nukahdin varhain.

Maanantai, 16.12. 2002

Päivän arvaus: Satunnaisen järven löytäminen USA:n ja Kanadan rajalta. Eikä se edes ollut yksi suurista järvistä. Jos ryhdyn joskus lottoamaan, panen Rikun valitsemaan rivini.

Taas pelattiin Bedtime Storiesin ryhmäpeli. Se alkoi hajanaisesti ja vähän innottomasti, mutta sitten alkoi kiihtyä tasaisesti kohti suurta hysteriaa ja kampanjan tähän saakka eeppisintä tappelua. On hieman kummaa pelauttaa näitä suuria yhteenottoja siten, että pelaajahahmot on vain sivustakatsojia, mutta onneksi olin ennakoinut tämän, ja käytännössä pelannut taistelun jo etukäteen. Siihen olikin kulunut neljä tuntia, ja pelaajien vaikutus sen lopputulokseen oli vähäinen mutta kuitenkin näkyvä.

Yhdeltä vaadin pelin loppumista, koska minun oli mentävä nukkumaan iki-ihanan aamupäivystyksen vuoksi. Muutoin pelaajahahmojen keskinäinen tilanteen puiminen olisi varmaan kestänyt pieniä ikuisuuksia.

Tiistai, 17.12. 2002

Päivän olo: Kylmä ja väsynyt

Lyhyt yöuni jatkoi eilisen pelin teemoja. Herätessä kurkku oli kipeä, ruokakaappi tyhjä ja olo nuutunut. Kahdeksalta töihin päivystämään saapuminen oli sekin lähes turhaa, ei kukaan meistä mitään niin varhain tahtonut.

Päivä meni ohi utuisissa tunnelmissa, ja kotiin tultuani kuukahdin korkealentoisista suunnitelmistani huolimatta sänkyyn. Otin neljän tunnin torkut, ja kun kymmenen aikaan heräsin, olin liian virkeä menemään nukkumaan.

Vihoviimeiset päivärytmin sekaannukset ilmenevät tietysti juuri silloin kun minulla on aamupäivystys työssä ja kahdeksalta on oltava virkeä sekä eläväinen. Koitin turruttaa itseni tajuttomuuteen pelaamalla NOLF:ia, mutta peli ei oikein inspiroinut minua.

Surrealistisesti kaikki Merihaan asukit olivat hereillä puolenyön aikoihin. Tällaista ei tapahdu kovin usein. Olimme myös kaikki jokseenkin pöhnäisiä, puolitajuttomia ja univajauksesta kärsiviä. JD oli juuri käynyt katsomassa Sormuksen ritarit, Mike oli menossa Kahden tornin ennakkonäytökseen ja minä en oikeastaan edes ollut tietoinen siitä, että kumpikaan oli teatterissa.

Keskiviikko, 18.12. 2002

Päivän esine: Kleinin pullo

Kaisalle lahjaksi tilaamani matemaattinen omituisuus saapui maahan joitain päiviä sitten, ja sain Hannun avustuksella viimein haettua sen tullista. Outoa kyllä, minun ei toivottu maksavan tullimaksua, vaikka kapine olikin jäänyt järjestelmän hampaisiin.

Muutoin väsynyt fiilis jatkui, eikä kiipeilläkään voinut kun ketään tuttua ei Palatsilla näkynyt. Onnistuin sentään pitämään itseni hereillä iltayhteentoista saakka.

Torstai, 19.12. 2002

Päivän ajatus: Tukiryhmä roolipelaajille, jotka ottavat hahmonsa ahdistuksen itselleen

Seinällä kiipeileminen oli nautinnollista mutta todella väsyttävää, ja Cosmic oli melkein tyhjä. Poistuin Kaisan kanssa varhain Merihakaan kokeilemaan JD:n kanssa Zombiesin jatko-osaa.

Epäkuolleiden lahtaaminen oli yhtä hulvatonta kuin aiemminkin. Kävi ilmi, että peliin on tehty useita muunnelmia joita pitäisi varmaan myös joskus kokeilla. Nyt kun Sopulilaakson vekkulit ovat myös alkaneet teurastaa käveleviä ruumiita, syntyi ajatus järjestää Turku-Helsinki -joukkuematsi zombieiden surmaamisessa.

Perjantai, 20.12. 2002

Päivän tunnistus: Legolas näyttää Tasslehoff Burrfootilta

Käsittämättömän vilkas joululomaa edeltävä rytistys ja zombiemätön vuoksi vähille jäänyt yöuni saivat yhdessä aikaan tappavan rasittavan työpäivän. Sen loputtua minulla ei ollut henkistä tarmoa juuri mihinkään, mutta onneksi ohjelmassa oli kevyttä viihdettä, tarkemmin sanottuna Sormuksen ritarien pitkä versio.

Sormuksen ritarit on varmaan homoeroottisin viime vuonna tehty mainstream-elokuva. Viipyileviä katseita ja palvovia ystävyydentunnustuksia Saattueen jäsenten välillä - verrattuna Frodon ja Samin, tai Legolasin ja Gimlin väleihin joku Aragornin ja Arwenin saturomanssi tuntuu järkyttävän teennäiseltä. Jään ihmettelemään, miten yksikään yhtään homofobisempi tolkienisti pystyy edes katsomaan tätä teosta. Maltan tuskin odottaa Kahta tornia.

Leffan päätyttyä ryhdyin Kissan kanssa leipomaan - tai oikeammin, Kissa leipoi, ja minä tein mitä käskettiin. Huolimatta joistakin vastoinkäymisistä tuloksena syntyi aivan syötävän näköistä suklaamössöä. Leipomisen aikana meille selvisi, että Merihaasta lohkaistun yksiön asukki oli muuttamassa uudenvuoden aikoihin pois, mikä jättäisi meille mahdollisuuden laajentua naapuriin jos haluaisimme. Olisikohan moiseen siirtoon varaa?

Lauantai, 21.12. 2002

Päivän ase: Demokratisaattori

Juhlista kärsimässä myös Kirjoituksia kaukaisesta maasta

Miten kummassa kaltaiseni joulunvihaaja päätyy joka vuosi mukaan järjestämään jotain joulupelleilyä? Leipominen jatkui tänä aamuna kun valmistimme epämuodostuneita pipareita ja joulutorttuja. Päivä upposi sekalaisiin valmisteluihin, kunnes väkeä alkoi seitsemältä saapua.

Ottaen huomioon vaikean ajankohdan ja vähäisen mainostuksen, olin odottanut Merihaan pikkujoulujen olevan täydellinen floppi jonne saapuisi ehkä viisi elämättömintä tuttuamme. Yllätyinkin melkoisesti kun ihmisiä vain tuli ja tuli. Mikellä on selvästi ystäviä, tai sitten hän maksoi paljon monille että näyttäytyisivät.

Tarjoilu tai musiikki eivät olleet mitenkään pysäyttävän loistavia, mutta väkeä oli riittävästi antamaan vaikutelman, että käynnissä oli ihan oikeat bileet. Aivan kaikilla vierailla ei ollut edes kaiken aikaa tylsää. Minä söin aivan liikaa pipareita, torttuja, mokkapaloja, popcornia ja muuta höttöpöperöä, ja sain niistä pahan olon. Toiset pyrkivät samaan tilaan alkoholilla.

Illan päätteeksi kauhea määrä ihmisiä saapui makoilemaan sänkyyni, mutta he pitivät kaikki vaatteensa päällä ja olivat muutenkin siveitä.

Sunnuntai, 22.12. 2002

Päivän saalis: Paperipussillinen Tupla-paloja

Heräsin yhdentoista aikaan virkeänä ja hyväntuulisena. Nopea tarkastus ei paljastanut kodissamme mitään suuria tuhoja, ja siivoaminenkin oli mutkatonta. JD sekä Mike karkasivat molemmat sukulaistensa luo ja jättivät minut Merihaan valtiaaksi.

Kipaisin pikaisesti Ilmarin ja Pertun luona tutkimassa heidän ADSL-reitityksessään olevia ongelmia, ja säädin Windows XP:ä sekä Mandrake Linuxia parempaan yhteistyöhön. Samalla ihastelin kaksikon asuntoa, jonka oli sisustettu pääasiassa tyhjyydellä ja designer-tietokoneilla.

Illalla sitten valitsin Gestaltissa saunomisen sijasta pelauttaa Kaisalle lisää ahdistavaa Bedtime Stories -sooloa. Oli lomalla oleva olo, enkä osannut ottaa huomista aamuherätystä lainkaan vakavasti.

Maanantai, 23.12. 2002

Päivän klassikko: The Very Secret Diaries - Keski-Maa sellaisena, kuin sen olisi pitänyt olla.

Aatonaatto töissä oli melko hiljainen, joten käytin aikaani roikkumalla webissä ja katsomalla, mitä kelvollisia elokuvia oli ryömimässä teattereihin. Tanskalainen pankkiryöstökomedia sekä Raidin leffaversio ainakin kuulostelivat houkuttelevilta, ja jopa brittiläinen zombie-elokuva "28 Days Later" on tulossa maaliskuussa.

Tein myös jotain, jota en ole tehynt vuosiin: luin scifi-novellin niinkin hassusta paikasta kuin kuro5hin.org:ista. Kuten yleensä scifin kanssa, esitetyt ideat olivat minulle paljon tärkeämpiä kuin kirjoitustyyli, ja pidin kovasti tyhjän maailmankaikkeuden ajatuksesta.

Lopulta joululomakin alkoi, ja kuten monina vuosina ennen tätä, vietin omani täysin yksin kuten tahdoinkin. Rentouduin sohvalla Jarilta lainaamani Sopranosin ykköskauden parissa, enkä murehtinut ympärilläni raivoavasta kulutusmyrskystä.

Jouluaatto, 24.12. 2002

Päivän pelivieroitusoire: Sopranosissa ollut Amy tuo mieleen Original Sinin Rachelin, vaikka näissä ei oikeasti juuri mitään yhtäläisyyksiä olekaan

Vaikka olinkin ainoa elävä sielu Merihaassa, ei maailmasta eristäytyminen ollut täydellistä, tekstiviestejä ja sähköposteja juhlatoivotuksin tipahteli aina vähän väliä. Kusipäisenä kyynikkona suhtauduin hyvin happamasti jokaiseen, joka oli vailla mitään henkilökohtaista sisältöä. Minun oli aivan liian helppo nähdä ihmiset heittämässä geneerisiä "hyvää joulua" -viestejä kaikkien tuttaviensa puhelimiin tai sähköpostiin, ja tällaiset "heippa vaan juhlan kunniaksi" -toivotukset vailla informaatiosisältöä ovat aina lähinnä ärsyttäneet minua.

Pieni vihje joulukorttien, -viestien ja -lahjusten toimittajille, jota voi soveltaa vähällä vaivalla muihinkin juhlapyhiin: Kun muistatte jotakuta, kysykää itseltänne, "onko tämä muistaminen sellainen asia, jonka yksinkertainen tietokoneohjelma voisi tehdä?" Jos on, ainakin minut voi samalla vaivalla jättää muistamatta. Osaisin itsekin tehdä ajastetun ohjelman, joka lähettäisi geneerisen "hyvää joulua" mailin kaikille osoiteluettelossani oleville ihmisille joka vuosi joulukuun 24. päivä. Kuitenkin kunnioitan inhimillistä kommunikaatiota niin paljon, etten tee tätä.

Sieluttomat joulutoivotukset olivat kuitenkin varsin triviaali harminaihe eivätkä pilanneet yleistä hyvää tuultani. Käytin aikaani katsellen Sopranosia ja kokkaillen omituisia ruokia kaapista löytyneistä tähteistä. Kun kello tuli oikein paljon, vilkaisin vielä ilkeyttäni Paavi-Show:ta telkkarista.

Joulupäivä, 25.12. 2002

Päivän kammo: Televisio

Ringu on tolkuttoman pelottava elokuva. Selvästi oikea tapa nauttia siitä on yksin pimeässä asunnossa. Varjopuolena mainittakoon, että nyt säikyn pienintäkin narahdusta. Ja kun puhelimestakin loppui akku, ja laturi on kateissa, en voi edes soittaa tänne ketään seurakseni.

Tapaninpäivä, 26.12. 2002

Päivän hullu elokuvanteko: Oliver Stonen Salvador

Koska Sadako ei syönyt minua yön aikana, jouduin aamulla Kaisan kehotuksesta alkamaan taas pohtia Ghost Expressiä. Ajatus innosti minua tasan yhtä vähän kuin pari kuukautta sitten, mutta kai me olemme pelaajillemme velkaa jonkinlaisen loppuselonteon jos emme mitään muuta...

Katselin leffan, pelailin tietokonepelejä ja illalla lähdin Cosmiciin yhyttämään Miken ja Kaisan, jotka olivat tulossa perhejouluistaan. Vaihdoimme yulekokemuksia ja kun Cosmic nosti musiikin volyymin korkealle, siirryimme Merihakaan puhelemaan. Juttelimme peleistä ja ihmissuhteista, ja olin tapani mukaan oikein hankala. Onnistuin saamaan aikaan tappelun Kaisan kanssa, ja Mike-parka sai siitä syyllisyydentuntoja.

Perjantai, 27.12. 2002

Päivän legenda: Tomb of the Unknown Tool

Vielä viikko sitten tuntui hyvältä ajatukselta olla pitämättä tätä päivää lomaa. Kuinka raskas yksi työpäivä voi muka olla?

Aivan liian raskas, sanoisin. Huonosti nukuttu yö ja tapahtumaköyhä päivä saivat minut jo ennen yhtätoista toivomaan, että olisin ollut yksin työhuoneessani niin että olisin voinut himmentää valot ja nukkua. Pysyin hereillä jahtaamalla materiaalia vuoden alun opetusprojektiin ja lukemalla synkkiä ajatuksia.

Illemmalla pelautin Bedtime Storiesin välinäytöksiä. Pelaajani tekivät arvaamattomia asioita, joten jouduin improvisoimaan raskaasti.

Lauantai, 28.12. 2002

Päivän pehmolelu: Maailman isointa flanelipaitaa muistuttava pussilakana

Sängystä ylös pääseminen venyi neljään saakka. Miten kolmen päivän joululoma voi aiheuttaa näin pahaa rappiota kyvylle nousta aamulla petistä?

Aikomukset käydä vilkaisemassa Kaksi tornia kariutuivat hyvien paikkojen puutteeseen. Ilta muuttuikin kotona lojumiseksi, kevyeksi siivoliluksi ja huomiseen peliin valmistautumiseksi.

Kirottu pakkanen oli kuivattanut ihoni täysin korpuksi, ja kutisin aivan vietävästi rasvaamisesta huolimatta. Nukkuminen tässä tilassa tuntui mahdottomalta, joten ryhdyin lääkkeiden väärinkäyttäjäksi ja lainasin Kissalta unilääkkeen jotten viettäisi aivan koko yötäni repien irti lihankappaleita itsestäni.

Sunnuntai, 29.12. 2002

Päivän kurssi: Kissavarkaaksi kymmenessä päivässä

Unilääke kolkkasi minut vain neljäksi tunniksi, mutta onneksi herättyäni oloni oli vähän inhimillisempi ja onnistuin nukahtamaan uudelleen. Varsinainen herääminen tapahtui yhdeltä, jokseenkin sekavassa tilassa. Vähemmän tämä unilääke oli päätä sotkenut kuin ne elefanteille tarkoitetut allergialääkkeet joita olin joskus popsinut, mutta erityisen skarppi fiilis ei silti vallinnut.

Erraattisesti kulkevien bussien ja lihat luiden päältä syövän kylmän viiman kanssa tapeltuani selvisin Kissan kanssa Teron luokse, jossa meille ja Sadulle pelautettiin ensimmäinen osa Tavallisia taidevarkaita -longshotista. Peli oli Teron tapaan rakenteeltaan aika mainio, honkong-leffaa muistuttava veijaritarinan alku. Varkaat ovat muutenkin aina olleet lähellä minun sydäntäni.

Pelin päätyttyä kävelimme Novaja Gestaltijaan, jossa asukit olivat lämmittämässä saunaa. En uskaltanut edes ajatella, mitä sauna voisi tehdä iholleni, joten jätin sen väliin ja suuntasin Kissan kanssa takaisin Merihakaan. Loppuillan ohjelma koostui ilkeästä juoruilusta Miken ja JD:n kanssa, sekä Lost Boysin katselemisesta. Yritin mennä nukkumaan ihmisten aikoihin, mutta sain silti nukahdettua vasta kolmelta, sentään ilman lääkkeitä.

Maanantai, 30.12. 2002

Päivän larppaus: Geebas on Parade - alussa oli vain suo, miekka ja Jussi...

En tiedä, onko aivan järkevää luottaa heräämisessään yksinomaan päänsä sisäiseen kelloon. Olin ajatellut mennä tänään töihin kymmeneksi, mutta kun heräsin seitsemän aikaan, päätin saman tien nousta ja käydä, huolimatta siitä että olin saanut nukuttua vasta neljä tuntia. Tätäkään ei varmaan olisi tapahtunut, jos olisin luottanut herätyskelloon neuroottisen hämähäkkivaistoni sijasta.

Kylmyys oli saavuttanut jonkinlaiset ennätyslukemat tänään, ja tietysti jouduin kuljeksimaan paljon ulkona - ensin käymään ostoksilla kesken työpäivän, ja sitten marssimaan rfxn:in luo pelaamaan Travelleria. Peli päätti viimein hahmoni kaaren vaikkakaan ei elämää, ja loppui vaihteeksi ihmisten aikoihin. Takaisin käveleminen pakkasessa ei ollut herkkua.

Tiistai, 31.12. 2002

Päivän ilotulite: Metrin mittainen tähtisädetikku

Sopulilaaksossa uutta vuotta vastaanottamassa myös Within, Midlife Crisis, Conspiracy Theorists, Janos' Journal ja Flickering Thoughts. Lisää tulossa.

Uudenvuodenaattona töissä lusmuaminen on varsin hyödytöntä, mutta taas sorruin senkin tekemään kun en kehdannut lomapäiviäkään käyttää. Ehkä saman logiikan mukaan ensi vuonna pitäisi pitää kuuden viikon kesäloma elo-syyskuussa, jolloin täällä on kaikkein pahin kiire ja väkeä tarvitaan eniten.

Neljältä lähdin ulos pakkaseen ja otin Kaisan sekä Aleksin kanssa junan kohti Helsinkiä. Tänä uutenavuotena bileet järjesti Sopulilaakso, ja teemana oli omaperäisesti Viinaa ja räjähteitä. Järkyttävä pakkanen murjoi meitä ja muita kaikki matkamme ulkoilmaosuudet, mutta niitä ei onneksi ollut paljon.

Olimme bileissä paikalla varhain, useimmat uudenvuoden juhlijat saapuivat vasta yhdeksän tai kymmenen aikaan. Teemaa uskollisesti seuraten bileissä oli paljon humalluttavia aineita ja vaarallisia pommeja. Kuten monesti, sopulit olivat ruokatarjoilussaan sorsineet kasvissyöjiä, mikä hieman harmitti. Minulla oli mieletön nälkä, ja söin siihen lähinnä sipsejä. Ei ihme, että sain pari tuntia puolenyön jälkeen todella pahan olon.

Juhlimiskokemus oli muutenkin epätasainen ja levoton. Edellisissä bileissä kaikki kuvittelivat minun olleen kännissä, tällä kertaa jostain syystä vallitseva kuvitelma tuntui olevan ettei minulla ollut vaatteita. Hämmentävää, tämä kun kuului niihin harvoihin tapahtumiin jossa kuljin kaiken aikaa aivan säädyllisesti pukeutuneena.

Analyyttisiä juttelua, outoja väärinkäsityksiä, pahoinvointia, kummallista ahdistusta, liian kännisten ihmisten välttelyä, hieman hellyyttä ja tanssimista. Kai tällä tavoin vuoden vaihtaa.