Marraskuu 2002: Rutiinia
Perjantai, 1.11. 2002
Päivän musavideoiden tekijä: Skinny Puppy
Taisi todellakin tapahtua se ihme, että alkusyksyn kaaoksesta työssä selvittiin, ja nyt ollaan loppusyksyn seesteisyydessä. Puuhaa riittää edelleen, mutta tahti on paljon humaanimpi ja ehdin oikeasti ajatellakin mitä teen.
Töiden jälkeen Merihakaan alkoi kokoontua ihmisiä pelaamaan Clichéä. Jopa Jori oli saapunut paikalle, mikä olikin oikein hyvä asia, koska pelin myötä tämäkin pelikampanja saatettiin päätökseen. Kommuunimme ei räjähtänyt, sen asukeista yksi sai potkut työstään, toinen tienasi ison kasan rahaa ja muutti Havaijille, ja kolmas, minun hahmoni, pakeni maasta FBI jäljillään. Loppu ei ollut samalla tavalla lämmin ja pehmoinen kuin Original Sinissä, mutta ainakin hahmoni kannalta paljon kiintoisampi.
Clichén pelaaminen päättyi puoleltaöin. Sen jälkeen JD kaivoi esiin Zombiesin ja minä, Jori ja Kaisa ryhdyimme hänen kanssaan pelaamaan sitä. Ensimmäisen pelin musta heppuni voitti historian verisimmän katutaistelun jälkeen. JD ei ilmeisesti kestänyt katsoa lyömättömyyttäni epäkuolleiden kynsistä pakenemisessa, koska hän vaati uusintapeliä. Kellokin oli vasta kolme, joten mikäs siinä.
Uusintakierros oli vielä edellistäkin verisempi, ja Kaisa voitti sen lahtaamalla järjettömän määrän käveleviä ruumiita. Kolmas kierros olisi ollut meidänkin kunnollemme liikaa.
Lauantai, 2.11. 2002
Päivän ruuanlaitto: Kung fu -leivonta
Merihaassa heräiltiin vasta kolmen aikoihin, mikä oli eilisen valvomisen jälkeen varsin ymmärrettävää. Olin kuvitellut, että tänään pelattaisiin Travelleria, mutta ilmeisesti käsitykseni oli ollut väärä. Niinpä sain tyytyä vain lyhyeen pätkään JD:n Gloranthaa.
Muuten päivä kului eilisestä pelistä toipuessa ja passiivise viihteen parissa. Animaatioiden lisäksi kokeilin, suostuisiko meidän DVD-soittimemme näyttämään Jorin toimittaman leffan nimeltä Shaolin Soccer, ja suostuihan se. Kyseinen elokuva oli täysin päätön mutta todella viihdyttävä.
Sunnuntai, 3.11. 2002
Päivän musiikki: David Bowien "Heroes"
Aioin tämän päivän kirjoittaa pelejä. Katselin sen sijaan Batman-animaatioita ja pelailin GTA III:a. Säälittävää. Ainoat hyödylliset saavutukset olivat Kravenin ääninäytteleminen (kenties viimeistä kertaa) ja soittolistan pohtiminen Adeptin supersankaripeliä varten.
Maanantai, 4.11. 2002
Päivän linkki: Ugly Babies - joku on samaa mieltä minun kanssani protoihmisistä...
Lunta oli taas tullut, ja töissä Suuremmat Voimat koettivat sähkökatkolla rikkoa tuotteliaan vaiheeni. Turha yritys, olin niin tuottelias että sitä oli vaikea uskoa.
Niinsanottu yksityiselämäni ei kuitenkaan jaksanut minua kiinnostaa. Roikuin yliopistolla lähes kuuteen asti tekemässä kaikkea vain, koska minulla ei ollut mitään inspiraatiota lähteä kotiin. Olin tuijottanut passiivista viihdettä niin että sitä uhkasi tulla jo korvista, ja tahdoin kovasti tehdä jotain. Samanaikaisesti varsinainen ajatus siitä, mitä oikein tekisin oli täysin kateissa. Tällaisia päiviä tulee joskus.
Kotona olin juuri niin ikävystynyt kuin pelkäsinkin, joten puuhastelin pääasiassa musiikin parissa. Kaisa ilmestyi käymään, ja sai minut haaskaamaan aikaani puolipsykologiseen keskusteluun, joka kyllä oli parempaa käyttöä ajalle kuin seinien tuijottaminen tai GTA III:n pelaaminen.
Tiistai, 5.11. 2002
Päivän feelgood-leffa: Oliver Stonen "Wall Street". Onnellinen satu kapitalismin pahuudesta.
Syömäni ultrarasvainen pastakastike aiheutti huomattavaa pahoinvointia iltapäivän alkaessa, joten poistuin kotiin potemaan hieman etuajassa. Tämän siitä saa kun vähät välittää siitä miltä ruoka maistuu.
Yritin karkoittaa huonovointisuuteni pelaamalla GTA III:a, tausta-ajatuksena joko saada itseni oksentamaan tai tokenemaan. Kumpaakaan ei tietenkään tapahtunut - niin kauan kuin istuin pelin ääressä olo oli aivan okei, mutta heti kun lopetin pelaamisen merisairaus palasi. Älytöntä.
Aleksi piipahti käymään Merihaassa pohtimassa livepelinsä paikkaongelmia. Muuta kiinnostavaa ei juuri tapahtunutkaan. Tarttis varmaan tehdä jotain.
Keskiviikko, 6.11. 2002
Päivän löytö: Webbipäiväkirjat oikeasti ei-niin-tutuista kulttuureista. Miksen ole näitä aiemmin tajunnut lukea?
Melko verkalleen liikkuva työpäivä vei ajatukset taas jonnekin aivan muualle kuin yliopiston atk-asioihin. Eksyin tauoilla lueskelemaan webbipäiväkirjoja mitä jännittävimmistä paikoista - Indonesiasta, Malesiasta, Singaporesta ja Iranista - ja harmittelin, etten muistanut enää edes kunnolla arabian merkistöä. (Tyypillistä kyllä, näin viime yönä aiheesta untakin. Kielituristin ongelma: olen opetellut huvikseni alkeita ja merkistöjä vaikka mistä kielistä, mutta enää en varmaan muista niistä mitään. Koskahan joku raahaa minut korean kurssille?)
Sentään osa päiväkirjoista oli englanniksi. Ensimmäistä kertaa näin jotain järkevää pointtia asioiden kirjoittamisessa kansainväliseen muotoon - tajusin, että minusta oli valtavan kiinnostavaa lukea täysin eri maailmasta (tai melkein eri maailmasta - tietokoneiden käyttäjät ovat kuitenkin kaikki etuoikeutettua joukkoa) olevan ihmisen pohdintoja elämän yksinkertaisista asioista. Samanlaista jaarittelua kuin itse kirjoitan tänne siis... En ollut riittävän urhea lukeakseni ensimmäistäkään yhdysvaltalaista blogia.
Hetken mielessä välähti kiusaus kansainvälistää myös Kokemuspisteet kolmannelle kotimaiselle. Onneksi kymmenen syytä puhui sitä vastaan, tärkeimpänä se, etten kirjoita kovin hyvää englantia.
Lukuisten muslimien päiväkirjoista opin, että tänään alkoi Ramadan. Hetken myös mietin, pitäisikö minunkin paastota, jos ei muuten niin osoittaakseni sympatiaa läntisen maailman mustamaalatuimmalle uskonnolle. Syömättömyys ei kuitenkaan ole minun juttuni, ja veikkaan, että ainoa oikea jumala huomasi minun jo tänään syöneen aamiaista auringonnousun jälkeen.
Kiipeilemään oli tänään saapunut Riikan ja Ilmarin lisäksi myös Paavo. Kahden tunnin seinälläolon jälkeen kädet olivat aivan velliä, mutta huomenna onneksi tarvitsisin pääasiassa jalkojani. Kävin vielä Riikan ja Paavon kanssa syömässä ja puhumassa leffoista ennen kuin siirryin kotiin katselemaan Miken kanssa Angelin ekan esityskauden paria jäljelläolevaa jaksoa.
Torstai, 7.11. 2002
Päivän kappale: Dead Babies
Alice Cooperia kokemassa myös mon private brainstorm
Tylsän työpäivän jälkeen hyppäsin Kissan kanssa junaan. Suuntanamme oli Helsinki ja Alice Cooperin keikka. Samassa junanvaunussa kanssamme matkusti mm. Miken pikkusisko, jolla oli sama määränpää.
Emme olleet perillä aivan riittävän ajoissa vallataksemme paikkoja ihan eturivistä, mutta perinteisesti asetuimme kyllä niin lähelle lavaa kuin vai sovimme. Lämppäri oli varsin hyvä (Whitesnaken jäänteistä koottu Company of Snakes, vaikka en tätä tajunnutkaan kuin seuraavana päivänä), mutta tietenkin tunnelma pomppasi kattoon vasta kun Lissu itse astui lavalle.
Valitettavasti ainakaan minun osaltani fiilis ei onnistunut pysymään korkealla. Alice on suosikkirokkareitani, mutta häntä mennään aina yhtä paljon katselemaan kuin kuuntelemaan, ja minua harmitti valtavasti, että hänen lavashownsa tällä kiertueella oli käytännössä identtinen edellisen kiertueen show'n kanssa - samat propit, samanlainen koreografia, sama lopputvisti. Myös soitetut kappaleet olivat melkein samat kuin aiemmin, vaikka kappalelistassa sentään oli pari positiivista yllätystä. Uuden levyn kamaa taidettiin soittaa vain kaksi ja puoli kappaletta, mikä myös harmitti.
En tajua. Minkä takia tyyppi, joka kuulemma pitää keikkailusta ja jonka tuskin tarvitsee tehdä sitä henkensä pitimiksi ei haluaisi tehdä jotain uutta ja erikoista uudelle kiertueelle, varsinkin kun siihen olisi kaikki edellytykset.
Onneksi rokki oli reipasta ja ympärillä olevat ihmiset olivat kerrankin samassa hengessä liikkeellä kuin minäkin. Varmaan ensimmäistä kertaa koskaan pakolliset känniääliöt eivät olleet suoraan sylissäni vaan turvallisen välimatkan päässä minusta.
Keikan päätyttyä Kissa ja minä lähdimme hiton kylmään yöhön etsimään ruokaa ja juotavaa. Heikki yhytti meidät keskustassa, ja kävimme Iguanassa syömässä texmexiä sekä puhelemassa niitä näitä. Hyppäsimme yhden aikoihin Turun bussiin, jossa ainakin minä nukahdin onnellisesti.
Perjantai, 8.11. 2002
Päivän havainto: GTA III:sta saa apokalyptisen pelin parilla huijauskoodilla.
Ei töitä tänään. Heräsin dekadentisti yhden aikoihin, mutta hyödyllisiä asioita aloin puuhailla vasta illalla. Onnistuin kadottamaan Bedtime Storiesin kirjoittamisessa minulla olleen pienen blokin, ja vaikka en varsinaista pelimateriaalia paljon saanutkaan aikaan, tiesin nyt taas vaihteeksi mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä. Tietysti pelaajani varmaan sotkevat kaikki arvioni, mutta sehän on iso osa hupia.
Mikellä oli tänään jokin taideproduktio, mutta minä olin epäsosiaalisella tuulella enkä jaksanut mennä seuraamaan hänen esitystään. Sen jälkeen hän kuitenkin toi Merihakaan Jaakon, Hakkiksen ja Hannan, joiden kanssa hengasin hetken. Epäsosiaalinen oloni ei kuitenkaan kadonnut minnekään, joten vetäydyin omiin oloihini.
Lauantai, 9.11. 2002
Päivän musiikki: Whale
Olen taas alkanut nähdä vauhdikkaita unia. Toissayönä olin avaruusasemalla taistelemassa henkeni edestä ja sukeltelemassa paksujen turvaovien alta kun runkoon tuli reikä, viime yönä taas istuin oikeussalissa vääntämässä kättä Microsoftin kanssa fanifiktion luvallisuudesta. Unen alkuasetelma oli vähän pöhkö, mutta esitetyt argumentit ja lainopillinen pohdinta olivat epätavallisen selkeitä. Vaan miksen saa ehdollistettua uniini kunnon jatkuvuutta? Olisin mielelläni nähnyt avaruusseikkailun seuraavan osan...
Mielessä käväisi taas mahdollisuus alkaa pitää unipäiväkirjaa säännöllisemmin, pelkästään jotta unia muistaisi paremmin. Edellisen unipäiväkirjan pitämisen lopetin jo yli vuosi sitten.
Heräsin varsin myöhään kirjoittelemaan pelejä. Sen jälkeen katsoin Miken kanssa 10th Kingdom -nimistä fantasiasarjaa, joka oli aika näppärä. Fantasia ei yleensä minuun vetoa, mutta tässä tarinassa sadut tapahtuvat ainakin osittain New Yorkissa, joka on minulle mystisempi paikka kuin mikään keijumetsä.
En vieläkään ollut erityisen sosiaalisella tuulella, ja ulkona satoi lunta, joten jätin kiipeilypalatsin bileet väliin ja keskityin laatimaan pelimateriaalia. Ajatuksena oli pelauttaa Kaisalle, mutta hän selvisi paikalle kavereidensa luota vasta niin myöhään, että peli sai suosiolla jäädä toiseen kertaan.
Sunnuntai, 10.11. 2002
Päivän epäonnistunut muistaminen: Isänpäivä. Hups.
Aamulla Mike suuntasi kohti Moskovaa. Mieluummin hän kuin minä - Venäjä kuuluu edelleen niihin maailmankolkkiin, joihin minulla ei ole suurta halua matkustaa.
Aamun kunniaksi lueskelin prostituution laillisuudesta ja lainvastaisuudesta. Olen samalla tavoin hieman kummissani seksin myynnin kriminalisointihalusta kuin huumausaineidenkin - ketä yritetään suojella sillä, että tietyt varmasti ihmisten harjoittamat toiminnat määritellään tuomittaviksi? Yleistä moraalia varmaankin, koska huumeiden käyttäjä tai prostituoitu tästä tuskin suojaa saa. Ajatus kai on, että kriminalisointi merkittävästi vähentää näitä ilmiöitä, tiedä sitten.
Sain vihdoin pelautettua Kaisalle varsin raskaan soolopätkän, jonka aikana sain aikaan itselleni fyysisesti pahan olon. Epäilen kyllä, että tuolla oli enemmän tekemistä puutteellisen syömisen kuin pelin sisällön kanssa.
Maanantai, 11.11. 2002
Päivän kilpailumenestys: Aiemminkin mainittu JD Davanina voitti Best Prop -sarjan Something Positiven näköiskilpailussa.
Astuessani pihalle pakkanen aloitti kimppuuni hiipimisen, ja paria minuuttia myöhemmin se oli jo tunkeutunut kaikkialle. 12 miinusastetta marraskuussa, älytöntä. Kävellessäni viluisena töihin pohdin, millaisia mielipuolia kunnioitetut esi-isät ja -äidit oikein olivat olleet aikanaan keksiessään, että tällaiselle seudulle olisi hyvä idea jäädä asumaan. Varmasti heillä oli ainakin eristävää rasvakerrosta enemmän kuin minulla.
Monen viikon pitkien aamu-unien jälkeen oli jännittävää istua töissä katsomassa auringonnousua. Oma kubiikkelini on tosin ikkunaton ja kaukana Keltaisen kasvon myrkyllisestä valosta, mutta palvelutiskillä on ikkuna ja melkeinpä näköalakin. Päivä alkoi miellyttävän verkkaisesti ja herääminenkin tapahtui oikeastaan vasta töissä. Tahti pysyi varsin hitaana iltapäivään saakka.
Kotona istuuduin viimein Manhunter-DVD:n ääreen. Elokuva oli juuri niin kaunis ja hillitty kuin muistinkin, ja sen jälkeen leikittelin ajatuksella marssia saman tien teatteriin katsomaan Red Dragon voidakseni verrata niitä. Saman tarinan näkeminen samana päivänä kahteen kertaan ei kuitenkaan viehättänyt niin paljon, että olisin toteuttanut tämän aikeeni.
Pelimateriaaliakin sain taas hieman kirjoitettua, mutta kirjoittamista enemmän minua huvittaisi pelauttaa.
Tiistai, 12.11. 2002
Päivän harmistus: X-Men -animaation Dark Phoenix Sagan loppu oli muutettu alkuperäisestä. Palkkatappajan lähettämistä syyllisten perään harkitaan.
Viidentoista asteen pakkanen tarrasi minuun koko voimallaan pyöräillessäni töiin. Edellisenä päivänä kylmyys oli ollut vasta vaatteiden raoista sisän ryömivä hyytävä kummitus, tänään se oli jo varttunut teräväkyntiseksi pieneksi peikoksi joka yritti repiä naamaani irti. Tietysti polkupyörän käyttämisellä saattoi olla jotain vaikutusta kokemukseeni.
Päivällä lämpötila kuitenkin kohosi kymmenen pakkasasteen tienoille, mikä alkoi jo tuntua sopivalta. Lumi luultavasti katoaa maasta vielä tämän viikon aikana, ja kylmyyskin haihtunee vielä iljettävän märän loppumarraskuun tieltä. Ei hauskaa ollenkaan. Myöhäissyksyn masennuksen pitäisi alkaa noin viikon kuluttua, minun olisi helpompi suhtautua siihen jos maassa olisi lunta.
Töiden jälkeen kävisin pikaisesti Novaja Gestaltijassa. En voinut olla huvittumatta siitä, että talon pihalla oli lumen peittämä tietokone josta oli ryövätty kaikki hyödylliset osat. Merkillistä nerd trash -imagon ylläpitämistä. Adept oli sairaana ja Suvi sekä Riku jossain omilla teillään, joten en jäänyt pitkälle vierailulle vaan siirryin kotiin tekemään puolihyödyllisiä.
Keskiviikko, 13.11. 2002
Päivän pelisitaatti: "Mä en menisi, mutta ainoastaan sen takia, että mä en halua kuolla." Eikä tätä edes sanonut Tommi.
Outo kokemus - JD oli jo (tai no, edelleen) hereillä kun lähdin töihin. Jotenkin aamulla heräämisestä ja kaikesta mitä se implikoi poistui se kaikkein inhottavin terävä kärki kun ylös päästyään ei kohdannutkaan pimeää ja hiirenhiljaista asuntoa. Hieman merkillistä - monet tuttavani pitävät minua jonkinlaisena aamuihmisenä, mutta itse koen vihaavani herätystä ja ylös kipuamista aivan sumeasti. Nousen varhain vain jos on pakko, ja usein ikävä kyllä on.
Töissä oli kummallinen atk-tuen retroilupäivä, kun juoksentelin kentällä ihan itse kuuntelemassa käyttäjien murheita ja tarjoilemalla kädestä pitäen ratkaisuja ongelmiin. Muutenkin degeneroiduin lähemmäs tavallista konttorirottaa järjestämällä papereita ja tappamalla kaaoksen demoneja työpöydältäni.
Kukaan muu ei ollut tullut kiipeilemään vielä viittä yli neljään mennessä, joten hylkäsin aikeet seinille hyppimisestä. Kaisa oli valmistautumassa Venäjälle lähtemiseen, ja kävin katsomassa kun hän pakkasi. Sen jälkeen hän ja Riku saapuivat Merihakaan pelaamaan. Pelisessio oli vähän outo, pelinjohtajana minun osani oli oikeastaan yksinomaan seurata sivusta, ja puhuin ehkä neljä tai viisi kertaa kolmen tunnin aikana.
Torstai, 14.11. 2002
Päivän outous: Mitä tarkoittaa 'rekisteröimätön viisumi' ja miksi Mikellä on muka sellainen Venäjällä?
Aamuneljältä Kaisa nousi ylös vierestäni lähteäkseen Venäjälle. Jos olisin ollut paljon kiltimpi, energisempi, empaattisempi ja yleensäkin onnistuneempi ihminen, olisin varmaan saattanut hänet linja-autoasemalle, mutta nyt jäin vain tuhisemaan petiin. Niin hänkin aina minulle tekee.
Töissä yhä jatkuva retroilu johti harmistumiseen. Piruako minun hommiini pitäisi enää kuulua jonkin yksittäisen printterin pelastaminen, mutta silti istuin kolme tuntia eräänkin laitoksen lattialla vääntämässä toimintaan jotain vanhaa printterinrahjusta. Vastoin odotuksiani sain härvelin jopa toimimaan, ja palkkioksi pääsin ajoissa kiipeilemään. En joutunut edes ihmettelemään seiniä yksinäni, Taina selviytyi myös Palatsille.
Kiipeäminen oli huomattavasti enemmän voima- kuin tekniikkalaji tänään, mutta hauskaa se silti oli. Sen jälkeen kävimme syömässä thaimaalaista pöperöä ja siirryimme Cosmiciin katselemaan muita ihmisiä. Häpeäkseni sorruin siellä puhumaan työasioista Hannun kanssa.
Perjantai, 15.11. 2002
Päivän repliikki, jota tuskin kuulet pornolinjalta: "Nyt mä näytän sulle henkkaria."
Selvittyäni työpäivästä (joka oli niin vilkas, etten ehtinyt käydä pyytämässä palkankorotusta kuten olin harkinnut) imuroin Merihakaa iltaa varten. Epun uhkaavan maastalähdön, sekä minun, hänen ja Hetan lähestyvien 30-vuotissyntymäpäivien vuoksi oli tarkoitus pitää pienimuotoiset illanistujaiset. Mitään suuria järjestelyjä tämä ei vaatinut, ja ruuankin toivat kaikki muut - minun ja JD:n piti vain järjestää tarjoiluastioita.
Ihmisiä alkoi saapua puoli seitsemän aikoihin. Tavallisten epäiltyjen lisäksi paikalle olivat selviytyneet myös Topsu, Heli, Lissu ja Hakkis. Minä ja Eppu saimme vaihtelevan loukkaavia lahjoja lähestyvän ikääntymisen kunniaksi. Eppu luovutti minulle kävelykeppinsä, joka itse asiassa oli aika siisti.
Illan ohjelmaan ei kuulunut mitään suurta riehumista, ainoastaan sanan säihkyvän sählymailan heilutusta ja omituisia ruokia. Olin aluksi varsin epäsosiaalisella vaihteella, mutta onneksi onnistuin pääsemään siitä eroon. Toisaalta keskustelu venäläisistä vankiloista, ydinpommeista ja sata kilometriä Yhdysvaltain sisämaahan iskevästä megatsunamista kyllä piristää kenet tahansa. Taikan hulvaton kertomus tulevaisuuden tutkimuksen oppiaineen tutkimusmetodeista aiheutti minulle valtavaa epätoivoa korkeakoulujärjestelmän suhteen. Hattaratiede elää ja voi hyvin.
Muiden vieraiden kadottua Vinokinon kaupunkiin tuoma Jaakko ilmestyi Merihakaan. Järjestin hänelle yösijan ja valuin sitten viimein itse petiin.
Lauantai, 16.11. 2002
Päivän inhotus: Joulukoristeet olivat saapuneet kauppoihin samalla kun minitalvemme päättyi.
Säälittävä fanipoika sisälläni riehaantui taas unieni aikana. Näin älyttömän siirappisia ja teiniangstisia unia Buffyn hahmoista, ja jopa unien ääniraita oli vonkuvaa 80-luvun rakkauspoppia, poikkeuksena Angelin laulama Nerf Herderin "Mr. Spock". Onneksi mieleni on riittävän elastinen kestääkseen tällaista kohtelua, monet tuttavani olisivat varmaan joutuneet suorittamaan aivohuuhtelun suolahapolla moisten unien jälkeen.
Teinisaippuamaasta oli tarkoitus paeta Travelleriin, mutta kuten Traveller-peleille surullisen usein käy, tämä peruuntui toisen pelaajan työkiireiden vuoksi. Jäin sitten kotiin kirjoittelemaan pelimateriaalia ja tekemään tutkimustyötä. Webbi sai taas toimia konsulttina kaikissa niissä asioissa, joista tiedän aivan liian vähän.
Vastoin oletuksiamme Mike ei ollutkaan jäänyt jumiin Venäjälle vaan palasi jo tänään takaisin yhtenä kappaleena. Kun hän oli toipunut riittävästi katsoin hänen kanssaan 10th Kingdomin loppuun. Minusta kaunis satu menetti hieman otettaan ja etenkin sen keskiosat olivat tuskallisen pitkiä. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että satujen kuuluu olla julmia, raadollisia ja pelottavia, eikä 10th Kingdom ollut tätä kuin hetkittäin.
Sunnuntai, 17.11. 2002
Päivän selain: Opera 7 Beta
Pari aikaansaavaa ja uskaliasta aktivistia oli nähtävästi tunkeutunut brittiläiseen ydinsukellusveneeseen osoittaakseen, kuinka heikot turvatoimet sillä oli. Mahtoiko paatissa olla pommeja, ja mitenkähän vaikea niiden laukaisukoodit olisi ollut järjestää? Huvittavaa kyllä, tapaus on kuin realistisempi versio eräästä pelissäni joitain vuosia sitten sattuneesta tapauksesta (jonka taas olin muistaakseni pöllinyt Cyberspace-roolipelin maailmanhistoriasta).
Riku pelasi parituntisen soolopätkän Bedtime Storiesia, ja onnistui tekemään asiooita, joita en olisi helposti voinut ennakoida. Tulipahan ainakin hyvä pohjustus seuraavalle ryhmäpelille, joka toivottavasti on viikon kuluttua.
Illemmalla Kaisakin selvisi Merihakaan esittelemään Venäjältä keräämänsä ryöstösaalista. Päheimpänä löytönä hänellä oli varmasti ekan maailmansodan (?) aikainen kaasunaamari - sellainen aidon Sandman-lookin maski, josta hän oli maksanut vain viisi euroa. Rikollista. Kaisa ja Mike vertailivat muistoja reissultaan ja minä sekä Ida seurasimme vierestä. En usko vieläkään menettäneeni mitään jättäessäni tämän matkan väliin. Luultavasti Venäjä olisi vain houkutellut kärsimättömän ja turhautumisherkän puolen luonnettani esiin.
Olisi ollut viisasta mennä ajoissa nukkumaan, mutta jäin juttelemaan Kaisan kanssa peleistä ainakin aamukahteen.
Maanantai, 18.11. 2002
Päivän toivonkipinä: Adeptin supersankarikampanjan pelautus saattoi alkaa tänään
Syysmasennus on täällä. En ollut vain aluksi tunnistanut sitä, koska se on joskus kuluneiden vuosien aikana muuttunut aivan erilaiseksi kuin mihin olen tottunut. Enää en vietäkään iltoja ja öitä itkien elämäni synkeyttä ja yksinäisyyttä - kieltämättä tuollainen vaatisi puutteellista todellisuuden hahmottamiskykyä.
Syksyn masennus tuntuu nyt ilmenevän letargisuutena, aikaansaamattomuutena, haluttomuutena tehdä yhtään mitään. Aiemmin kokemani intensiivisen ja terävän depression sijaan en nyt oikeastaan koe yhtään mitään. Täytyy myöntää, että pidin hiuksiaraastavasta masennuksesta enemmän. Liekö tämä sellaista aikuiseksi kasvamista?
Illalla Crash ja juttelemista kissan kanssa. Auttoi hieman tyhjään oloon. Silti, edelleen peräänkuulutan Hyvää Peliä johon voisin uppoutua. Kampanjamuotoinen, yksityiskohdista kiinnostunut, sisältää seksiä, väkivaltaa ja ihmissuhteita, mieluiten nykyaikaa tai lähitulevaisuutta, ja oikeilla säännöillä, kiitos. Missä nämä kaikki luuhaavat?
Tiistai, 19.11. 2002
Päivän testi: The Lipson-Shiu Corporate Type Test. Minä olen ILIG, tai Arkkienkeli. Enkös ole tätä aina sanonutkin?
Eräältä postituslistalta putosi eteen kiinnostavan livepelin mainos, ja vaikka idea ei minua aluksi kiinnostanutkaan, huomasin päivän edetessä olevani enemmän ja enemmän taipuvainen harkitsemaan peliin lähtemistä. Lopulta jopa ilmoittauduin, vaikka edelleenkin mielessä oli joitakin epäilyksiä.
Kyseessä oli Harmaasusien historiallinen peli Yhdysvaltain sisällissodasta, ja vaikka saman porukan edellinen peli olikin oikein mukava kokemus, se kertoi aikakaudesta jossa olin enemmän kotonani. Historialliset pelit ovat aina hieman pelottaneet minua, ja samaisen postituslistan avulla yritin terapoida itseäni. Ilmeisesti en ollut aivan yksin epäautenttisuusneuroosieni kanssa.
Epävarmuuttani lisää myös livepeliin osallistumisinnon luonnollinen elinkaari: kun peliin ilmoittuu, innostus on suurin, ja siitä se sitten tasaisesti laskee peliin lähtemiseen saakka, noustakseen takaisin pelin alkubrieffissä (tai joissain tapauksissa vasta pelin alettua - ja joissain äärimmäisen synkeissä tapauksissa ei lainkaan). Jos minulla on jo ilmoittautumisen aikaan tällaiset epäluulot pelistä, millainenhan ahdistus ja katumus minut valtaa viikolla ennen peliä?
Keskiviikko, 20.11. 2002
Päivän fyysinen oivallus: Jos oikealla kädellä pitää kiinni isosta kahvasta, ja nostaa molemmat jalat alavasemmalla olevalle otteelle, ja asettuu kylki seinää vasten, on mahdollista ponnistaa korkealle. Kiipeilyä on mahdotonta selittää ilman kolmiulotteisia diagrammeja ja vektoreita...
Kiipeilyä olivat tänään kokeilemassa myös Hannu Bea-jälkeläisineen. Jäin hämmästelemään, kuinka mutkattomasti 10-vuotias (?) Bea kiipesi - yleensä ihmisiltä kestää vähän aikaa uskaltaa alkaa kiivetä muutenkin kuin aivan pikkuruisilla askelilla. Ehkä pienemmillä ihmisillä ei ole mitään tarpeetota korkeuskammoa josta pitää ensin hankkiutua eroon.
Oma kiipeilyni oli vähän laimeaa - sain yhden oivalluksen, jonka avulla pääsin aiemmin mahdottomana pitämäni reitin ylös, mutta siinä olikin kaikki edistyminen. Kiipeilyn jälkeen kävin Tainan kanssa syömässä, ja haaskasimme muutamia tunteja toistemme seurassa.
Kun Taina poistui, huomasin postiluukustamme pudonneen osoitteenmuutoskortin. Se oli Epulta, ja vasta siinä lukeva osoite "foo xy avenue, New York, NY" kolautti tajuntaani sen tosiseikan, että hän oli tottavie muuttamassa Isoon Omenaan. Seurasi joitakin minuutteja typerää kateutta ja angstia, joiden aikana muistutin itseäni siitä, etten minä oikeasti tahtoisi New Yorkissa asua, että se on kiva paikka vierailla muttei siellä oikeasti voisi elää, että se on nykyään pommitettu ja rikki, että Yhdysvallat on paha valtio ja mitä pikemmin se vajoaa mereen sen parempi...
Silti, kaukokaipuuni makeisiin paikkoihin ei jättänyt minua rauhaan. Pitää varmaan itse muuttaa Honoluluun tässä jonakin vuonna.
Torstai, 21.11. 2002
Päivän nami: Luomulaku
Eilen illalla oli alkanut tuiskuta lunta, ja tänä aamuna sitä oli taas kaikkialla. Talvi puree takaisin. Novaja Gestaltijassa käydessäni koin hetkellisesti järjetöntä kaipuuta lumitöihin, mutta onneksi se meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin.
Iltapäivällä demonstroin taas luonteeni mahdottomampia puolia päättämällä, että kun kiipeilypalatsissa ei kerran neljän aikaan ollut ketään jonka kanssa tahtoisin kiivetä, jättäisin sitten kiipeilyn tältä päivältä kokonaan väliin. Pysyin päätöksessäni - irrationaalisestikin? - vaikka pariakymmentä minuuttia myöhemmin olisikin tullut toinen tilaisuus kiivetä. En vain jaksanut enää lähteä sätkimään irti "ei sitten" -mielentilastani. Tulee uusia tilaisuuksia.
Epäsosiaalisuuteni ja paha tuuleni katosi Cosmiciin päästyäni. Sain hahmon parin viikon päästä pelattavaan kaupunkilivepeliin, Freedom Forceni takaisin Aleksilta, sekä mainion pelinjohtoteknillisen idean Jiriltä. Oikein tuottelias ilta siis.
Olin vihdoin ja viimein saanut sijoitettua rahaa CD-hyllykköön, mutta hämmästykseksei 99 levyn hyllykkö ei riittänytkään kokoelmalleni. Ratkaisin ongelman helpoimmalla tavalla, eli annoin kissalle kymmenkunta levyä. Vaikka olen aina ollut hyvä luopumaan materiaalisista turhuuksista, oli musiikin pois antaminen yllättävän vaikeaa.
Suuren levyorganisaation jälkeen juttelin vielä kissan kanssa puolitoista tuntia peleistä, ennenkuin päätin, että oli aika painua petiin.
Perjantai, 22.11. 2002
Päivän yllätys: Kaupassa oli kirjoittimeeni sopiva värikasetti.
Kulutin taas paljon rahaa hankkiakseni printteriin mustekasetin ja myös joulukauden ekan tietokonepelin, käytetyn No One Lives Foreverin. Ajattelin, että olisi järkevämpää pelata ykkönen ennen kakkosta.
Ilta kului kissalle Bedtime Storiesia pelauttaessa ja piirrellessä. Aamuyöstä huomasin, että printterin uusi värikasetti teki omituisia, mutta en jaksanut sitä enää silloin korjata.
Viikonloppu 23-24.11. 2002
Ajankohdan fantasiateknologian ihme: Krakeneiden sotavankkurit
Torstaina Cosmicissa Jiri oli kertonut erään pelinjohtajatuttunsa käyttävän monimutkaisten sosiaalisten tilanteiden pelauttamisessa apuna kortteja, joissa on hahmojen kasvokuvia. Ajatus kuulosti varsin nerokkaalta - pidän kuvien käytöstä pelissä, ja vaikka en olekaan erityisen hyvä piirtämään, ovat kasvokuvat aina sujuneet minulta tyydyttävästi.
Kun viikonlopun Bedtime Stories -peliin oli kerran tulossa melkein kolmenkymmenen hengen juhlat, päätin koettaa käyttää kasvokuvakortteja pitämään tilanteen selkeänä. Torstain ja perjantain ahertelin Kissan kanssa korttien parissa, ja lauantaina skannasin sekä printtasin kuvat. Materiaali piti käyttää tietokoneen kautta, koska en tahtonut silputa alkuperäisiä kuvia ja koska tahdoin kaikkien kuvien olevan suunnilleen saman kokoisia, myös niiden joita olin piirrellyt ennen kortti-ideaa.
Itse peli oli ainakin minulle oikein mainio kokemus: aluksi hahmot kokivat ravistelevia ja traagisia tapahtumia, joiden jälkeen he lähtivät juhlimaan ja ryyppäämään. Bileitä pelauttaessa oli paljon helpompaa pitää kirjaa siitä kuka teki mitäkin ja kenen kanssa, kun pöydässä oli kaikkien osallistujien nimiä ja naamoja joita saattoi sitten siirrellä kuin parhaassakin Warhamster Battlessa. Roolipeleillä ja Hullunkurisilla perheillä on selvästi paljon tarjottavaa toisilleen.
Sunnuntaina katselin palkkiona pelinjohtamisesta kuusi jaksoa Buffyn viitoskautta, enimmäkseen Miken ja Kissan kanssa. Nähtävästi Joss Whedon on palannut siihen mitä tekee parhaiten - jaksot olivat kaikki hulvatonta saippuaoopperaa ja monimutkaista ihmissuhdesotkua. Buffyn pikkusisko oli söpö.
Maanantai, 25.11. 2002
Päivän rinnastus: General Motors Help Line - aina yhtä ajankohtainen klassikko.
Ajattelin lähteä töistä kotiin varhain, mutta loppuvuoden rahankäyttöpohdinta johon sisältyi mahdollisesti minunkin uusi kannettavani sai minut toisiin ajatuksiin. Ilmeisesti olen jossain vaiheessa saamassa sitten itselleni uuden kannettavan, saa nyt nähdä kauanko tähän menee.
Kotona katselin JD:n kanssa Pyhimyksen, ja pelailin NOLF:ia. Ehdin myös hieman miettiä, miten tarina jatkuisi edellisen Bedtime Storiesin jälkeen.
Tiistai, 26.11. 2002
Päivän nörttimurhe: Opera 7 ei tahdo toimia työkoneessani
Sängystä nouseminen oli jostain syystä aivan suunnattoman vaikeaa tänä aamuna. Märkä ja limainen sää ei ainakaan nostanut moraalia. Tahtoo talven ja lunta.
Ruokatunnilla poikkesin periatteestani olla keskustelematta työasioista luonasaikana, kun pääsin selittämään erästä hallinnollista päätöstämme happaman kyläkäyttäjän ja minun yhteiselle kaverille. Itse keskustelu oli tosin paljon vähemmän harmillinen tai turhauttava kuin voisi kuvitella, tuttaville kun ei ole mitään kiusausta puhua kauniisti tai kohteliaasti.
Kaisa ja Riku pelailivat Bedtime Storiesia. Edellisestä kerrasta viisastuneena päätin tällä kertaa olla itse lainkaan näyttäytymättä pelipaikalla, ja päivystin sen sijaan puhelimen päässä aina kun jotain kysyttävää ilmeni. Samalla katselin Angelia, kirjoittelin pelimatskua ja leikin No One Lives Foreverilla.
Keskiviikko, 27.11. 2002
Päivän vuorovaikutus: Tuttavat olivat keskustelleet toistensa webbipäiväkirjoissa huumeista ja huumetesteistä. Hassua yhteisöllisyyttä.
Töissä ehdin puheluiden lomassa lähetellä pelimaileja. Tuli entistä painokkaammin todistettua, että pelautettaessa aivan kaikki pitäisi nauhoittaa ja purkaa myöhemmin osaksi pelin taustamateriaalia. Rikun tekemät Bedtime Stories -muistiinpanot ovat monesti jo osoittautuneet paljon tarkemmiksi kuin omat merkintäni, ja tänään huomasin, että olin autuaasti unohtanut monia pelissä sanomiani asioita. Olisipa puheentunnistussofta, joka dumppaisi samantien kaiken sanotun tekstiksi, niin ei joutuisi paniikissa miettimään, miten päin jokin asia nyt jossain vaiheessa oikein oli.
Iltapäivällä yliopiston verkko sai sitten vakavan toimintahäiriön, joka ennestään rampautti kykyäni tehdä töissä mitään hyödyllistä. Suuntasin neljäksi kiipeilypalatsiin, ja heiluin seinällä runsaat kolme tuntia. Energistä, mutta sormet olivat hieman kuluneet kiipeilyn jälkeen. Sitten suuntasin Kissan kanssa syömään, ja unohduin hänen kanssaan puhelemaan peleistä reiluksi tunniksi. Mukaan ryömi lyhyitä Bedtime Stories -pätkiäkin, jotka olisi varmaan pitänyt kaikki nauhoittaa.
Kävin atk-keskusessa viemässä kiipeilykamani sinne huomista varten. Ylläpitojoukkue oli vieläkin töissä - ilmeisesti iltapäivän verkkovika olikin sitten oikeasti todella vakava. Minua ei kuitenkaan tarvittu mihinkään, mikä oli tavallaan harmi - olisin voinut aivan hyvin jäädä tekemään itsekin kriisityötä. Toisaalta en kyllä osaa mitään hyödyllistä.
Kotiin palatessani törmäsin suureen puunpilkkomisoperaatioon Merihaan taakse johtavalla puistokujalla. Kolme kujaa reunustavaa suurta puuta oli kaadettu ja pantu palasiksi. Harmistuin tästä kovasti. Kuja oli työmatkani kaunein osa, ja kesällä siitä muodostui oikein tunnelmallinen vihreä tunneli. Nyt ei mikään enää peittänyt toisella puolella olevaa rumaa kerrostaloa näkyvistä.
Kaipa tähänkin puunsurmaan oli hyvä syy, mutta ainakin minun maailmani on nyt vähän vähemmän kaunis paikka.
...
Vähän ennen iltakymmentä ylläpitäjämme, nuo laulamattomien laulujen sankarit, saivat sitten väännettyä verkkoyhteydetkin takaisin kuntoon. Se helpotti pelien taustatutkimustyötä.
Torstai, 28.11. 2002
Päivän tutustuminen: Windows XP. Olisin kyllä voinut jättää tämän väliinkin.
Puille tehdyn väkivallan vaikutukset työmatkani estetiikkaan olivat aamun valossa vielä karmivammat kuin olin pelännyt, ja tämä joltakulta, joka yleensä pitää kaupunkimaisemista sekä kerrostaloista. Ei hyvä. Pitää varmaan alkaa liikkua silmät kiinni.
Mike oli osoittanut aktivismin palonsa samalla tavoin kuin Hakkiskin aiemmin, ja viettänyt Älä osta mitään -päivää jo etuajassa. Hyvä heille, minä aion tyytyä pelkästään huomiseen. Tunnustan, että päivän pointti on minullekin vähän vaikea käsittää, koska yhden päivän toiminta ei riitä kulutustottumusten muuttamiseen. Mutta idea kai onkin herättää ihmiset ajattelemaan mitä kaikkea muuta he voivat tehdä ostamisen ja kuluttamisen sijasta, ja osoittaa heille vaihtoehtoja tälle puuhalle. Lisäksi ostamattomuuden pohtiminen tällaisilla semijulkisilla foorumeilla saattaa vaikka levittää ajatusta jonnekin.
Yritän itse olla ostamatta huomenna mitään, ja myöskin varustautumatta siihen tänään millään erikoisella tavalla. Varmaan tulen käymään yliopiston ruokalassa syömässä... vai pitäisköhän sekin jättää väliin?
Cosmicissa puitiin illalla enimmäkseen Tiinan viikonloppuna tulevaa peliä. Sen jälkeen katselin Buffyja Miken ja Kissan kanssa. Taisin saavuttaa Miken kanssa jonkinlaisen ultimaalisen saippuaoopperakokemuksen, kun me molemmat rukoilimme tuoliemme reunalla sormet ristissä, että eräs ääliömäinen hahmo sarjassa jättäisi tyttöystävänsä ja poistuisi koko showsta.
Perjantai, 29.11. 2002
Päivän lukiotason matematiikan tehtävä: Salasana on kymmenen merkkiä pitkä, ja siinä on kirjaimia (a-z, A-Z) sekä numeroita. Jos salasanaa vaihdettaessa pätee sääntö, että uudessa salasanassa ei saa olla yhtään samaa merkkiä samassa kohdassa kuin neljässä aiemmassa salasanassa, mikä on todennäköisyys, että Akseli Arvaamattoman satunnaisesti luoma salasana kelpaa järjestelmälle, olettaen että Akselilla on ollut myös neljä aiempaa salasanaa?
Aamulla töihin lähtiessäni nappasin mukaan kaapista purkillisen chiliin hukutettuja papuja, aikomuksenani ravita itseäni niillä. Ruokaongelmassa avuksi tuli myös Taina, joka toi nuudelikomponentin muuten varsin karuun ateriaan. Pistäydyin yo-kylässä syömässä, ja nautin samalla reippaasti kylmenneestä säästä.
Töissä oli omituista. Ratkoin jokseenkin merkillisiä ongelmia (joista eräs on ikuistettu ylemmäs), jäljitin perättömiä huhuja ja join glögiä jota kahvitauolla arjottiin. Joko glögissä oli taas voltteja tai sitten aloin muuten vaan tulla heikkopäisemmäksi loppupäivästä, koska kellon lähestyessä neljää niin sähköposteihin kuin puheluihinkin tarjoamani vastaukset alkoivat jälkeenpäin katsoen olla varsin persoonallisia.
Illalla jatkoin merkillisten puuhien linjalla lukemalla heroiinista ja kuivaharjoittelemalla injektointia. Ensin harjoittelin piikittämistä itsekseni, ja sitten yhdessä JD:n sekä Miken kanssa. Kuten olen aiemminkin sanonut, liveroolipelaaminen on hauska ja kehittävä harrastus.
Enkä koskenut rahaan koko päivänä. Ei ollut älyttömän vaikeaa, eivätkä webistä löytyneet täysin asiaan liittymättömät kirjoitelmat ainakaan vaikeuttaneet tätä (mielenkiintoinen artikkeli, kirjoittaja tuntuu olevan sitä mieltä, että amerikkalaisilla poliittisilla puolueilla on oikeasti merkittäviä ideologisia eroja, mitä kyllä epäilen).
Lauantai, 30.11. 2002
Päivän vihje: Älä mene häiritsemään nistiä, joka on juuri kuumentamassa lusikassaan olevaa liuosta.
Heräsin todella myöhään ja aloin heti syventyä illan pelin nistin rooliini jättämällä aamiaisen minimiin. Puin päälle suunnattoman rumat vaatteet ja lähdin Tainan luo valmistautumaan illan Turku Rock City -livepeliin.
Peli oli hulvaton kokemus. Ulkona oleva kauhea pakkanen mutta lumeton ja ruma sää, masentavan naapuruston keskeltä pelipaikaksi järjestetty siivoton crackhouse, ja aivan mielettömän säälittävät hahmot ("mä pöllin kännykän ja auton - mä olen rikolliskingi!") saivat aikaan Guy Ritchieltä ja Quentin Tarantinolta tuntuvan ilmapiirin, jossa saatoin itse pelaajana keskittyä hahmoni heroiininkaipuuseen ja -piikitykseen.
Jotenkin oman piikin valmisteleminen ja käytön simulointi toi suonensisäisten huumeiden maailman paljon lähemmäksi ja ymmärrettävämmäksi, ainakin fyysisen suoriutumisen osalta. En ollut koskaan aiemmin käsittänyt, kuinka helppoa loppujen lopuksi oikeasti on piikittää itseensä annos hepoa. Elokuvat ovat saaneet toimen aina vaikuttamaan vaikealta ja iljettävältä, ja olen ihmetellyt, miten kukaan on koskaan yleensä pystynyt piikittämään itseään. Nytpä sitten tiedän senkin. Ei silti ole suurta halua lähteä itse sitä tekemään.
(Muistinpa juuri, että yliopiston www-sivuille on kiellettyä laittaa huumeiden valmistusta ja käyttöä opastavaa materiaalia. Lasketaankohan tämä, tai edellisen merkinnän linkki sellaiseksi? Ja kuinkahan paljon jaksan vängätä vastaan jos joku on sitä mieltä, että lasketaan?)
Pelin jälkeen menin Miken, Hannun ja Kaisan kanssa Cosmiciin hetkeksi. Ainakin minulle ja Mikelle peli oli toiminut erinomaisesti, ja toivoimme kovasti, että pelille tulisi jatkoa, kuten pelinjohto oli uhkaillut. Annoin rahaa AIDS-keräykseen, ja sain palkinnoksi liukastusvoidetta. Nämä palkkiot vievät varmasti hyvälta karmalta kaiken merkityksen. Siirryin Miken ja Kissan kanssa vielä Merihakaan saunomaan. Hieman flunssainen olo ajoi minut kuitenkin varhain pois.