Lokakuu 2002: Alkoholipornoa
Tiistai, 1.10. 2002
Päivän toimintahäiriö: Vääränlainen kaakaojauhe. Kukaan ei osaa käyttää sitä. En minäkään osaa.
Merihaassa käynnistyi taas vilkkaampi ropetusilta, kun Mike pelautti porukalle avaruusoopperakampanjansa alun, ja minä vedin JD:lle Minneapolis Bluesia. Oma pelini oli reipas ja energinen, siinä oli alligaattoreita, haulikoita ja autotakaa-ajo. Varmasti pelin kuin pelin laatu nousee heti jos mukana on alligaattoreita.
Pelien jälkeen Miken pelaajat jäivät Merihakaan hengaamaan ja puhelemaan levottomia. Olisin itsekin voinut unohtua juttelemaan renkaanmuotoisista mustista aukoista, kaakaojauheesta ja viihteestä kautta aikojen, mutta olin jo nukkunut kuuden tunnin yöunia riittävän monesti viikonlopusta lähtien. Tyydyin kuuntelemaan juttuja omasta huoneestani käsin ja vajoamaan samalla hitaasti uneen. En oikeastaan tainnut edes huomata, kun Kissa ryömi petiin viereeni.
Keskiviikko, 2.10. 2002
Päivän vihoviimeinen rotankolo: Lubbock, Teksas
Joko eilisiltana meillä henganneet pelaajat olivat nukkumaanmenoni jälkeen piristäneet iltaansa nuuskimalla liuottimia, tai sitten Merihaan rappukäytävän maalausprojekti on edennyt meidän ovemme taakse. Aamulla eteisessä tuntui lähes tyrmäävä liuottimen katku, joka ei tosiaankaan kuulu suosikkituoksuihini. Onneksi lähden töihin takaoven kautta enkä joutunut sukeltamaan huuruihin.
Palattuani kotiin löyhkä oli edelleen paikallaan. En ehtinyt sitä jäädä suremaan, koska oli jälleen koittanut aika pelauttaa. Tällä kertaa uhreina olivat Riku ja Heta Bedtime Stories -duetossaan. Vihdoinkin pääsin pelauttamaan reipasta matkaa rekkojen kyydissä halki Pohjois-Amerikan, ja pröystäilemään kaikella trivialla mitä olin Yhdysvalloista vuosien varrella kerännyt.
Torstai, 3.10. 2002
Päivän suunnitelma: Lainvastainen projekti, johon liittyy sukellusvälineitä ja puolustusvoimien aluetta.
Ilmeisesti eilenillalla olin pelinjohdollisten velvollisuuksien takia missannut suuria tietotekniikkamaailman uutisia, koska töihin saapuessani kaikki paitsi minä tuntuivat tietävän Bugbear-nimisestä sähköpostimadosta. Tietenkin se oli iskenyt yliopistollekin, ja tehnyt harvinaisen inhottavaa jälkeä mm. tulostamalla printtereitä tyhjäksi. Oikein näppärä ja inhottava pieni ohjelmanpätkä tämä Bugbear, tahtoisin tarjota tekijälle ryypyn ja potkaista häntä hampaisiin.
Mörkö piti minut kiireisenä melkein koko päivän. Onneksi ohjelmassa oli töiden päätyttyä kiipeilyä. Viime viikon kokelaat Sanna ja Riikka olivat taas mukana, ja jopa Inari ilmestyi paikalle. Hänen kanssaan viivyin kiipeilypalatsissa pitkään. Lähdimme pois vasta kun kätemme eivät enää lainkaan toimineet, ja suuntasimme suoraan Cosmiciin.
CCC:ssä oli vilkasta ja levotonta. Nälkä lopulta ajoi minut ja Inarin pois sieltä, ja menimme Merihakaan kokkaamaan. Samalla ihastelimme Miken päätoimittamaa Ei-kulttuurilehteä, josta tuli aivan mainio ensivaikutelma.
Olo oli hieman tukkoinen. Töissä ihmisillä oli ollut flunssaa, en kyllä itse tahtoisi sellaista taas.
Perjantai, 4.10. 2002
Päivän komento: sudo bash
Kun eilisiltana ryömin sänkyyni, kuvittelin optimistisesti että nukkuisin kymmenen tuntia. Tietenkään niin ei käynyt, koska heräsin viideltä, enkä saanut enää unta. Erehdyin nimittäin ajattelemaan Ghost Expressiä.
Eräs pelaajame oli ahkerana lapsena toimittanut minulle ja Kaisalle pitkän ja yksityiskohtaisen suunnitelman, jonka hänen hahmonsa aikoi toteuttaa. Ei tässä olisi muuten mitään ongelmia ollut, mutta suunnitelman toteutuminen tekisi pelin neljännen osan käytännössä mahdottomaksi tai turhaksi pelata.
Useimmat tuntemani pelinjohtajat toteaisivat tähän "no problem - suunnitelma ei sitten toteudu", mutta minä en tahtoisi mennä tuohon suuntaan noilla perusteilla. Joidenkin mielestä olen aivan liian pehmeä ihminen pelinjohtajaksi, koska yritän vahvasti toteuttaa kaikissa projekteissani reilun pelin periaatetta. En tahtoisi alistaa hahmoparkoja millekään Suurelle Juonelle, vaan haluaisin että pelaajilla olisi oikeasti mahdollisus vaikuttaa hahmojensa kohtaloon ja että asiat mitä ne tekevät eivät automaattisesti onnistuisi tai epäonnistuisi vain koska se on tarinan kannalta sopivaa.
Olen tiennyt, että tämä on nimenomaan livepeleissä aivan suunnattoman vaikea periaate, ja nyt olin todella törmäämässä siihen. En keksinyt mitään tyydyttävää ratkaisua tilanteeseen (GE IV:n peruuttaminen olisi varmaankin ollut miellyttävin, mutta myös pelkurimaisin) joten heitin epätyydyttävät ehdotukseni Kaisalle kommentoitavaksi, ja lähdin töihin.
Ulkona oli järisyttävän kylmä, mutta flunssainen olo oli onneksi kaikonnut. Saavuin töihin seitsemäksi, eikä ketään muuta ollut tietenkään vielä paikalla. Olisinpa aamuvirkunpi, niin voisin useammin saapua töihin näin rauhallisiin oloihin.
Tietenkään tilanne ei pysynyt rauhallisena kuin hetken. Kello kahdeksalta kriisejä alkoi taas kasautua, mutta koin olevani edes jotenkin niskan päällä niiden suhteen. Muutamat lisäoikeudet palvelimiimme nostivat myös moraalia ja mielialaa. Vähäinen yöuni alkoi kuitenkin tuntua iltapäivän alkuun mennessä.
Tietenkin tänäänkin oli tarkoitus pelata. Bedtime Storiesin pelivuorossa olivat tällä kertaa Kissa ja Tommi. Pelin lomassa saimme huvittua Inarin hassuista vaatteista hänen lähtiessä kohti kaverinsa väitöstilaisuutta.
Myöhään illalla myös Hakkis ilmaantui Merihakaan. Merkillinen livepelitunnelma kaupungissa, kun kauhea määrä ihmisiä on yhtäkkiä päättänyt kerääntyä paikalle. Aiheuttavatko kirjamessut aina tällaista?
Lauantai, 5.10. 2002
Päivän pelottava ruoka-aine: Homeinen peruna
Maassa oli aamulla lunta. Kävin Inarin kanssa ostamassa itselleni talvikengät, ja sen jälkeen suuntasimme kiipeilemään. Olin odottanut taitojeni verkkaista palailemista, mutta yllätyksekseni pääsinkin ylös ainakin kahdesta reitistä, joista en ollut koskaan aiemmin selvinnyt.
Kotona jalo tarkoitukseni oli kirjoittaa pelejä, mutta sen sijaan päädyin metsästämään kadonneita taloustikkaita (jotka löytyivät jostain syystä Hanelta) ja kuljettamaan jääkaapistamme löytyneitä biologisia aseita ulos. Jopa Inarille tuli yllätyksenä, että perunat voisivat homehtua.
Ei liian produktiivinen päivä. Sentään Hane vei GTA III:n, niin ettei sitä enää tule pelattua.
Sunnuntai, 6.10. 2002
Päivän kommentti: "Patriarkaalinen/heteroseksuaalinen nopanheittokulttuuri alistaa..."
Hakkis, Mike ja Taika olivat kirjamessujen päätteeksi suunnanneet Raxiin, ja jostain syystä minä, kissa ja JD päädyimme sinne myös. Edellisestä käynnistäni tässä ahmimisen mekassa oli yli puolitoista vuotta, ja nyt asiaa miettiessäni en tajua, miksi olen yleensä koskaan käynyt koko paikassa. Ruoka oli aivan käsittämättömän pahaa ja rasvaa oli noin kuusi kertaa enemmän kuin muistin. En saanut syötyä kovin paljon - nälkä olisi vielä ollut, mutta ruokahalu katosi melkein täysin parin lautasellisen jälkeen. Pöytäseuran taideteoriakeskustelulla saattoi tosin myös olla jotain vaikutusta tähän.
Rax-visiitin jälkeen Merihaan olohuoneessa alettiin katselle Drunken Masteria, ja minä vetäydyin pelauttamaan kissalle. Kun peli saavutti pisteen josta ei oikein voinut enää jatkaa, siirryimme myös olohuoneeseen nauttimaan elokuvataiteesta.
Hakkis ja Taika lähtivät matkoihinsa elokuvan päätyttyä. Mike tahtoi pelata jotain seurapeliä, joten JD kaivoi esiin vastikään fantsusta ostamansa Zombies!-nimisen korttilautapelihybridin. Se osoittautui aivan mainioksi zombileffahenkiseksi selviytymispeliksi, jossa ihmisparat yrittävät paeta aivoja syöviä eläviä kuolleita pursuavasta kaupungista, tietenkin helikopterilla. Soitimme Day of the Deadin soundtrackia ja annoimme haulikkojemme puhua.
Peli kulki kuin Romeron leffa: pelaamani musta jätkä selvisi voittajana ja pakeni helikopterilla. Zombiemätön lopussa myös Tube saapui Merihakaan hommatakseen Turussa jotain tieteellistä.
Maanantai, 7.10. 2002
Päivän musavideo: KMFDM:n Son of a Gun
Epäkuolleita vastaan taistelemisen jälkeen olisi luultavasti kannattanut heti mennä nukkumaan, mutta tietenkin hairahduin vielä roikkumaan hereillä kahteen saakka. Aamulla olo oli todellakin kuin zombieiden kynsistä pelastunut, mutta kauhuklassikoiden päähenkilöt eivät koskaan joutuneet seuraavana päivänä lähtemään kahdeksaksi töihin. Ulkona oli pakkasta ja kaapissa ei ollut mitään syötävää.
Työpäivä oli varsin rasittava, ja palaveri tärkeästä projektistakin peruttiin. Töiden jälkeen vajosin muutamaksi tunniksi nukkumaan, ja näin erinomaisen halluisia unenpätkiä. Kerankin olin torkuilta herätessäni melko virkeä.
Sitten alkoi taas pelauttaminen. En ollut oikein ehtinyt valmistautua tähän Minneapolis Bluesin erään, mikä tarkoitti, että minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksiakaan. Niinpä en voinut varsinaisesti edes yllättyä kun peli muutti suuntaa kohti Saksaa.
Tiistai, 8.10. 2002
Yön pelottava uni: Riku ja kiikarikivääri
Herätyskello pelasti minut joutumasta Rikun ampumaksi eräässä lähihistorian intensiivisimmistä unistani. Vaihteeksi unessani ei ollut larphenkisen tökköä konfliktinmallinnusta tai keskustelua siitä, kuolisiko joku jos häntä ammuttiin - ne muutamat laukaukset joita ehdin saada itseäni kohti tuntuivat aika kirotun todellisilta.
Työpaikalla haastattelin uutta sivaria kun vanha alkaa kulua loppuun, ja istuin palavereissa pohtimassa syntyjä syviä. Töiden jälkeen ohjelmassa oli erä JD:n Gloranthaa, ja siitä tuli taas reippain peli vähään aikaan. Mehän siis emme suinkaan sotkeneet täydellisesti kaikkia kuvioitamme, koko homma oli alusta loppuun hallinnassa.
Ennen nukkumaan menemistä katselin vielä Roninia puoleenväliin. On se kyllä päätön elokuva.
Keskiviikko, 9.10. 2002
Päivän pelinjohdollinen työkalu: Kaupungin satunnaisgeneraatiojärjestelmä Zombies!-strategiapelistä
Rasittavan työpäivän jälkeen tajusin, että minulla oli kolme varttia aikaa valmistella Bedtime Stories -sessiota. Näiden kolmen vartin aikana kuuntelin musiikkia, opiskelin Etelä-Yhdysvaltojen maantietoa ja mietin, mitä kulissien takana tapahtuu. Oikeastaan yhtään kohtaa suunnitelmastani en tarvinnut pelissä.
Torstai, 10.10. 2002
Päivän universaali totuus: "Mä en usko, että ne oikeasti nieli sen." - "Hei, people swallow lies easily if they are big enough."
Töiden jälkeen kiipeilyä. Tällä kertaa en päässyt ylös erästä reittiä, josta olin edelliskerralla selvinnyt, mutta sitä vastoin onnistuin kyllä kiipeämään kaksi uutta.
Seinällä oli taas meditatiivista, eikä oikeastaan olisi haluttanut lähteä pois lainkaan, mutta jossain vaiheessa kädet eivät vain enää pitäneet kiinni. Sain viimein maksettua kiipeilkerhon jäsenmaksunkin, joten sisäseinällä käynnistä rokotetaan enää kaksi rahaa per kerta. Melkein niin halpaa, että voisi kiivetä joka päivä. Mutta kukaan muu ei tietenkään kuulu Kruxiin, joten heille homma tulisi liian kalliiksi, ja yksin kiipeäminen on melko mahdotonta.
Cosmicissa minut yllätti heikko olo. Olin todella väsynyt, ja tulkitsin kurkun karheuden vain tupakkapuolelta leijuvasta savusta johtuvaksi. Kuitenkin kävellessäni kotiin aloin huomata itsessäni selviä flunssanpoikasen oireita. Töissä suunnilleen joka toinen oli taas sairaana, joten eiköhän tämäkin hiton pöpö kierrä minunkin kauttani.
Yritin tehdä joitakin työhön liittyviä hommia vielä kotona, mutta pää oli vähän liian sekaisin. Niinpä otin kannettavan petiin ja katselin Drunken Master II:a kunnes uni tuli.
Perjantai, 11.10. 2002
Päivän sitaatit: "I'm just a big fluffy puppy." - "Quick! To the Angelmobile!"
Unet olivat halluisia ja aamulla olo oli kamala. Jos ei olisi ollut vuoroni päivystää aamulla, olisin varmaan päättämyt jäädä kotiin sairastamaan. Työnarkomaanina potkaisin itseni käyntiin mukillisella flunssalääkettä, ja menin sittenkin töihin.
Päivä oli onneksi verkkainen, melkeinpä laiska. Bugbear oli selätetty, verkko-ongelmat ratkenneet ja ilmestyi jopa sellainen maailmanlopun enne, että saimme kiitosta käyttäjiltämme (tai no, yhdeltä käyttäjältä).
Lähdin työstä varhain. JD oli lähtenyt viikoksi Ouluun vahtimaan vanhempiensa taloa, joten Merihaka oli minun ja Miken hallussa. Aloitimme villin vapaan kautemme katsomalla kolme jaksoa Angelia, ja joukkoon mahtui jopa yksi ihan hyvä jakso sekä yksi kerrassaan mainio Spiken monologi.
Telkkuviihteestä tarpeeksi saatuaan Mike lähti punttisalille. Olisin ehkä saattanut lähteä hänen mukaansa aivan pelkästä morbidista uteliaisuudesta, mutta flunssa esti tämän. Ehkä hyväkin, inhoan liikuntaa jossa on mahdollisuus tulla jonkun toisen näkemäksi. Seinäkiipeilyssähän kukaan ei tunnetusti näe sinua...
Kaisa saapui käymään ja juttelimme Ghost Expressistä. Minä en tällä hetkellä todellakaan tahtoisi järjestää koko produktiota - se tarkoittaisi, etten oikeastaan voisi seuraavaan kahteen kuukauteen tehdä mitään muuta. Toisaalta pelin hautaaminen tekisi siitä taas yhden keskenjääneen projektin, ja niitä minulla on muutenkin aivan riittävästi.
Vasta nyt taidan tajuta, etten oikeasti ole hyvä saattamaan asioita päätökseen. Eipä siihen kauan mennytkään.
Illalla Mike kokkaili munakasta. Katselimme yhden jakson Buffya ja kummastelimme tosimaailman uutisia. Myyrmäessä räjähti, kummaa.
Lauantai, 12.10. 2002
Päivän peli-idea: Paluu Midianiin
Heräsin flunssaiseen oloon, joka katosi varttitunnissa. Hyvä niin, ehkä voisin tänään sittenkin pelata Travelleria.
Istuuduin olohuoneeseen katselemaan uutisia. Eilisillan jysäys Myyrmäessä oli sitten ilmeisesti pommi, mutta sen syvempää media-analyysiä en jaksanut ryhtyä tekemään. Havaitsin, että yhdysvaltojen yhä jatkuvan farssin seurauksena olen kehittnyt pahan allergian virallisille näkemyksille, joihin sisältyy ilmaisut "pahimman lajin rikos", "emme lepää ennenkuin syylliset on sitä-ja-tätä" tai "kansalaisten turvallisuutta on lisättävä." Yliherkkä ja paranoidi anarkisti minussa odottaa, että Tarja Halonen alkaa pitää ääliömäisiä kansankiihotuspuheita, sisäministeriö ryhtyy ajamaan läpi kaikenlaisia kansalaisvapauksien rajoituksia, Dubyai julistaa "tämän tragedian liittävän Suomenkin Yhdysvaltain sotaan terroria vastaan" ja alamme suunnitella kostoiskua Latviaan...
Traveller-peliä ei saatu aikaan, koska pelinjohtajamme rfxn kärsi eeppisestä päänsärystä. Istuin jonkin aikaa hänen luonaan juttelemassa ja suunnittelemassa livepelillisiä, ja sitten etenin Sadun luokse juuri sopivasti missatakseni kyselykirjeiden postitusrumban.
Olin erehtynyt juomaan rfxnin juona kaksi kuppia teollisuusvahvuista kahvia, ja tuloksena oloni oli huono ynnä sekava. Ajattelin, että voisin livahtaa kotiin pelaamaan lainaamaani Hitmania, mutta löysinkin itseni sen sijaan muiden postittajien (Kissan, Rikun, Sadun ja Tainan) kanssa Blankosta. Söimme, joimme ja puhuimme älyttömiä - Kaisa, Riku ja minä muistelimme nostalgisina Midiania, tuota mainiota kommuunia jossa ihmiset elivät täysin pohjalla.
Vasta vähän ennen puoltayötä pääsin pelailemaan Hitmania. Kun se ei heti huomiotani vienyt, piristin itseäni katsomalla Stalingradin. Aika raskas elokuva.
Mikekin oli kadonnut jonnekin. Mitä hän tietää mitä minä en?
Sunnuntai, 13.10. 2002
Päivän ornitologia: Hassut linnun nimet. Ei se vielä mitään, että on lintuheimo Tyrannit, mutta siihen kuuluu sellaisia lajeja kuin naamioväijy, isolapionappaaja, töpökääpiötypäkkö ja Tarzan-pahikselta kuulostava Golden-scaled Pygmy Tyrant...
Taas flunssainen fiilis aamulla, joka meni nopeasti ohi kun nousin. Aamupäivän kirjoittelin pelejä ja katselin Angelia, joka vihdoin nousi tylsyyden suosta ja paljasti Joss Whedonin kosketuksen. Iltapäivällä ja illalla olin sosiaalinen Tainan, Tommin ja Aleksin seurassa. Juttelimme enimmäkseen kumitieteellisiä - oikeaa tiedettä kukaan meistä ei tainnut osata riittävän hyvin, että olisin voinut väittää pulinoidemme olleen kovin tieteellisiä.
Maanantai, 14.10. 2002
Päivän muistilokeroiden kaapiminen: Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan käytävien keskinäinen järjestys. Ei mikään triviaali homma.
Nykyään maanantai tuntuu tarkoittavan aivan kamalaa tungosta ja kiirettä. Tukkoisen olon vuoksi olisin muuten mieluusti ollut kotona, mutta se olisi saattanut johtaa kaaokseen töissä. Iltapäivän alkaessa kun tahti hellitti hieman, päätin kuitenkin palata Merihakaan.
Hieman ennen kotiinlähtöäni JD soitti. Hän oli harjoittamassa arkeologiaa Oulun yliopiston kellareissa, tarkemmin ottaen tutkimassa ja valokuvaamassa paikkoja, joissa minä, hän, Adept ja muut Oulusta lähteneet hukkasimme nuoruuttamme yhdeksän vuotta sitten. Ilmeisesti Linnanmaalla paikkoja oli muutettu, koska JD tarvitsi navigointiapua löytääkseen muinaisen tietoteekkareiden pääteluolan, joka joskus kantoi nimeä "X2".
Alunperin tänä iltana piti pelauttaa, mutta siitä ei tullutkaan mitään. Niinpä tyydyin piirtämään, kirjoittamaan ja katsomaan sydäntäsärkevän kauniin Angelin jakson. Sen jälkeen säntäsin hyvän pienen fanipojan tavoin tietokoneen ääreen imuroimaan itselleni episodin kauniin musiikin. Olen varmaan todella säälittävä.
Tiistai, 15.10. 2002
Päivän ilmeinen oivallus: Mustavalkoinen lyijykynäpiirtelyni ei oikein sovellu keijuihin.
Olo oli tänään parempi kuin eilen, mutta silti ajattelin viettää päivän sairaslomaa. Logiikka tässä on, että en tosiaan tahdo riskeerata sairauden pahenemista viikonlopuksi, kun pitäisi käydä Vaasassa ja sellaista.
Lojuin petissä aamupäivän, ja kun olo alkoi olla vähän eläväisempi, siivosin huonettani. Yskin ja pärskin aika pahasti, mutta illan alkaessa olo oli taas melko eläväinen.
Yritin taas piirrellä ja kirjoitella, mutta inspiraatio pakeni minua. Onnistuin myös kokemaan syyllisyyttä siitä, etten ollut mennyt töihin kun kerran jaksoin muutenkin puuhastella.
Keskiviikko, 16.10. 2002
Päivän teatteritunne: Nörtin uhma
Herääminen oli tänä aamuna jostain syystä todella häiritsevä kokemus. Kurkussa tuntui yhä epämiellyttävältä vaikka sairas olo oli muuten jo poistunut. Olin jostain syystä käynyt nukkumaan huoneeni ovi auki, ja tuloksena valaistus johon heräsin oli täysin epänomaali. Merihaka oli hiirenhiljainen, mutta päässäni soi uppiniskaisesti Olkinainen. Ei olisi ollut vaikea uskoa, että olin vielä unessa.
Töissäkin oli epätodellisen hiljaista, mutta sen jälkeen seinäkiipeily oli tutun reipasta. Ilmari oli tällä kertaa päässyt myös paikalle, mikä merkitsi alaköysikiipeilyä minulle ja hänelle. Pahasta köysikammosta en sentään kärsinyt, mutta muuten olin kyllä rappeutunut sievästi sitten tammikuun. Tainakin oli vihdoin saatu suostuteltua mukaan kiipimään. Palatsista löytyi myös Reko-niminen Tampereelta muuttanut roolipelaaja ja kiipeilijä, joka esitteli meille erään petollisen vaikean variantin varsin helposta reitistä.
Kiipeilyn jälkeen kävin Kissan ja Tainan kanssa Rossossa syömässä, ja sitten etenin vielä Kissan kanssa Merihakaan. Pitkästä aikaa kävimme kylvyssä, ja huomasin kaipaavani kovasti äänentoistolaitteiden kaukosäädintä kylpyhuoneeseemme.
Varhainen nukkumaanmeno olisi ollut taas oikein hyvä idea, koska seuraavana aamuna joutuisin heräämään kuudelta. Niinpä valvoinkin Kissan kanssa aamukahteen. Olen sillä tavoin järkevä ihminen.
Torstai, 17.10. 2002
Päivän salaliittoteoria: Jokainen paikka joka soittaa musiikkia tavoitteenaan saada ihmiset tanssilattialle kutsuu ensin esiin jostain kaksi vähäpukeista teinivosua houkutuslinnuiksi. Näillä on varmaan oma salainen organisaatio, joka kurottuu kaikkialle maailmaan.
Muutamaa minuuttia ennen kello seitsemää tapasin atk-keskuksen ihmiset rautatieasemalla. Korkeakoulujen atk-päiville Vaasaan oli suuntaamassa loppujen lopuksi kuusi ihmistä. Junamme lähti jokseenkin älyttömään aikaan. Miksen tajunnut vonkua mukaan viime vuonna, kun tilaisuus olisi ollut Rovaniemellä ja matka olisi tehty yöjunalla?
Vaivutin itseni Nerf Herderin ja Rushin voimalla uneen, mutta melkein heti kun sain nukahdettua minut ravisteltiin hereille junanvaihdon takia. Sen jälkeen nukkuminen ei enää onnistunutkaan.
Vielä yhden junanvaihdon jälkeen saavuimme Vaasaan, jossa en ollut aiemmin käynytkään. Olimme matkustaneet suoraan talveen: kaupungissa oli pirun kylmä ja maa oli jäässä. Alkuseremonioista olimme suosiolla myöhästyneet, joten ensimmäinen ohjelmanumeromme oli lounas. Sitten siirryin kuuntelemaan ohjelman Ratkaisut-osuutta.
Varsinaisen puheohjelman päätyttyä siirryttiin ensin hotellille ja sitten kaupungintalolle illanviettoon. Puolimuodollinen illanvietto ei oikein vaikuttanut - paikassa ei voinut kuin seisoskella, ja kasvisruoka sisälsi lihanpalasia. Paikalla oleva orkesteri soitti hyviäkin kappaleita, mutta musiikki tunkeutui kaikkialle ja vaikeutti keskustelua.
Seinäjokelainen yhtiömies yritti houkutella minua ja paria muuta turkulaista mukaansa jonnekin "oikeaan baariin". Emme kuitenkaan tahtoneet lähteä heidän mukaansa, ties mitä korruptiotarjouksia tai nyrkkipajasoftaa he olisivat meille tyrkyttäneet. Poistuimme hotellin ravintolaan, jonne muutakin atk-väkeä valui hiljakseen. Tunnelma kohosi kun viinaa kului, ja minäkin altistuin joillekin satunnaisille alkoholihuuruille. Kuuntelin kohteliaasti suuren johtajamme yrityksiä kertoa vitsejä, ja heitin sekalaista läppää lukioaikaisen luokkakaverini, nyttemmin Helsingin yliopistossa Linux-ylläpitoa hoitavan Janin kanssa. Me tunnuimme olevan aika lailla samalla aaltopituudella, ja ainakin minulle tuli tästä lämmin ja pörröinen olo. On se kaunista kun hevarinörtti löytää toisen...
Keskustelu pöydässämme harhaili sinne ja tänne. Tietoturvaihmeemme Mats selitti, että näiden tilaisuuksien ohjelman ei ole tarkoituskaan olla kuin sivuseikka, ja että todellinen hyöty on kollegoiden tapaamisesta ja kokemusten vaihtamisesta. Tietenkään minä en tuntenut juuri ketään muuta suomalaisten yliopistojen atk-väestä, eikä tapahtuman ohjelma edesauttanut ujojen nörttien tutustumista toisiinsa. Jossain vaiheessa myös puitiin työpaikkamme henkilöstöpolitiikkaa, ja käytin tilaisuutta hyväkseni avautumalla paineella kännisille kollegoille kaikesta joka minua risoi. Mitäs istuivat samassa pöydässä kanssani.
Puolenyön kieppeillä Amarillo-baari avasi diskonsa. Huolimatta Janin ja minun toiveista hevimeteli ei kuulunut valikoimaan, mutta kaikkea satunnaista tanssimiskelpoista onneksi soitettiin. Näin iltaan saatiin myös liikunnallinen osuus (tosin vähän olin pomppinut jo kaupungintalollakin). Kahden aikaan puhti loppui ja vetäydyin huoneeseeni nukkumaan.
Perjantai, 18.10. 2002
Päivän testi: Mikä Ryhmä-X:n hahmo olet? Minä olen Kyklooppi, ei kenenkään yllätykseksi.
Verrattuna huonekaveriini Mikkoon heräämiseni oli vallan virkeä ja reipas. Jälleen olimme päättäneet ennemmin viettää hauskan illan kuin mennä aamulla aikaisin töihin, ja tuloksena aamun ohjelma jäi taas väliin. Ehdin kuitenkin kuuntelemaan esityksiä helpdesk-ratkaisuista, jotka taisivat olla se todellinen syy joiden ansiosta minut oli tänne päästetty.
Tuhdin hotellilla syödyn aamiaisen ansiosta minulla ei ollut lainkaan nälkä lounastarjoilun aikoihin. Iltapäivän ohjelma oli unettava mutta ohi nopeasti. Sen jälkeen lähdettiin kotia kohti. Jouduin eroamaan muista turkulaisista Tampereen kohdalla, koska olin itse tekemässä mutkan stadin kautta.
Torkuin alkumatkan, mutta kun Tampereen kohdalla paikkalippuni lakkasi olemasta voimassa ja jouduin siirtymään junan päästä toiseen, uni katkesi eikä palannut. Junan ulkopuolelle laskeutuva ltahämärä sekä korvalapuistani ulvova hevimeteli saattoivat minut merkillisen valppaaseen mielentilaan. Tarkkailin pimenevää maisemaa ja kanssamatkustajiani kuin mikäkin Jukin kirjoittama seikkailijahahmo.
Helsingissä päämääräni olivat Nooran kommuunin tuparit. Kommuunin nimi oli Ryhmä-X, ja puuhasteluni paikassa olivat teeman mukaisesti supersankarihenkisiä. Yritin suostutella Nooraa tarttumaan supersankarilivepeliprojektiaan sarvista kiinni, itsekkäänä tavoitteenani päästä pelaamaan siihen. Kokosin myös Lauran kanssa Marvel-larpin dreamcastia tuttavista. Mike on ilmetty Kapteeni Britannia.
Ihmiset alkoivat kadota bileistä kahden kieppeillä, ja parin edellisen yön univelat olivat minullakin menossa pakkoperintään. En edes harkinnut ottavani yöbussia Turkuun vaan käperryin Nooran viereen nukkumaan.
Lauantai, 19.10. 2002
Päivän eksoottinen löytö: Ghost in the Shell -animesarja. Eikö leffa riittänyt?
Vuoteesta nouseminen ja junaan pinkominen olivat toimenpiteitä, jotka olisin mieluusti siirtänyt seuraavaan päivään. Kuitenkin tälle päivälle sovittu Traveller-peli oli siirtynyt jo liian monta kertaa. Ympäriinsä säntäily sai siis jatkua vielä hetken.
En ollut ehtinyt syödä Helsingissä oikeastaan mitään, joten saapuessani neljältä Turkuun olin puolitajuton nälästä. Onneksi Taliban Kebab oli auki. Törmäsin siellä Aleksiin ja hänen kaveriinsa, mutta en jäänyt pitkäksi aikaa rupattelemaan - minua odotettiin pelaamaan.
Travellerissa tutkittiin avaruusasemaa jolla oli käynnissä zombieskenaario. Aika hauska pelitarina hahmoilla, jotka eivät todellakaan ole mitään sotilaita. Kuten Traveller-sessiot monesti, tämäkin jatkui myöhään, ja päättyi vasta kun kävi ilmeiseksi, että pelaajat olivat liian väsyneitä tekemään järkeviä päätöksiä. Raivokkaassa kylmyydessä pyöräilin kotiin, aikeenani nukkua kunnes olisin taas oikeasti virkeä.
Sunnuntai, 20.10. 2002
Päivän sitaatti: "Ihmisten maku [seksin suhteen] yleensä muuttuu vain kipeämpään suuntaan."
Heräsin myöhään ja hyvin levänneenä, ja aloin heti bittinörtätä Betonin DHCP-palvelimen kimpussa. Sen jälkeen siirryin puhemaan pimeitä Miken ja Executive Gamesta palanneen Kaisan kanssa.
Väsynyt Mike tahtoi katsoa Angelia, univelkainen Kaisa tahtoi mennä varhain nukkumaan, minä tahdoin saada DHCPD:n toimimaan Betonissa. Kukaan meistä ei saanut mitä tahtoi.
Maanantai, 21.10. 2002
Päivän kommentti: "Ihmissuhteiden ylläpitäminen on vain huonoa jalkapallon korviketta."
Töissä oli taas hiemn maanantaimaista, mutta lievemmin kuin aiempina viikkoina. Yritin aherruksen ohessa tehdä tunteellisuustestiä, mutta sitä ei selvästikään oltu suunniteltu minua varten. Kysymyksessä "You witness box with six kittens and their mom inside being hit and smashed in the middle of the road one day and afterwards the road is a bloody mess. What do you do?" ei ollut vaihtoehtona "hihitä maanisesti ja kerro siitä innostuneena kavereillesi". Tai no, sen kerran kun onnistuin itse ajamaan kissanpennun päälle kymmenen vuotta sitten sain siitä kyllä painajaisia...
Jostain syystä olin koko päivän lähinnä apaattinen ja energiaton, eikä mikään oikein innostanut. En jaksanut edes soittaa musiikkia kerätäkseni energiani kokoon. Katsoin Kissan kanssa Last House on the Leftin, jonka rankan leffan mainetta kumpikaan meistä ei oikein kyennyt ymmärtämään - lähinnä koko tekele vaikutti keveältä teinikomedialta, jossa nyt välillä vähän tapetaan ja raiskataan.
Kaipasin kipeästi Hyvää Peliä, jostakin, jotain sellaista joka on mitoitettu juuri minun makuuni. Miksi kaikki tuttavapiirin pelinjohtajat vetävät vain fantsua tai niin korkeaa scifiä, että siitä ei löydy juuri mitään ymmärrettävää?
Tiistai, 22.10. 2002
Päivän musavideo: Nerf Herderin Mr. Spock
Sähköposti jumitti pahasti koko päivän, mikä puolestaan aiheutti hiljaisuuden illuusion. Joutessani tuupin eteenpäin paria projektia, ehkäpä niistä tulee vielä jonakin päivänä tuloksiakin.
Illalla puitiin Ghost Expressiä hieman lisää. Koko projektin ajatteleminenkin on saattaa minut nykyään sokean raivon valtaan, mutta onneksi pohdiskelu oli vähemmän tuskallista kuin olin pelännyt. Sen jälkeen katseltiin Angeleita ja ihasteltiin Nerf Herderin musiikkia ynnä videoita.
Keskiviikko, 23.10. 2002
Päivän hämmennys: Alle 300 viestiä postilaatikossa
Kun töissä kerran oli erinomaisen hiljaista, sain pienennettyä älytöntä työjonoani huomattavasti. Nyt en ole enää toivottoman jäljessä kaikesta mitä piti tehdä.
Uppiniskaisen mac-kannettavan kanssa tappeleminen vei suuren osan iltapäivääni, ja sen jälkeen seinällä kiipeily teki todella hyvää. Syntyi suunnitelma lähteä kiipimään myös huomenna, mikä varmasti tekee vielä parempaa. Kahden euron kertahinnalla voisin melkein kiivetä joka ainoana päivänä viikossa jos vain löytyisi kanssakärsijöitä.
Illalla tapahtui viimein sekin ihme, että ehdin pelauttaa Mikelle hieman soolopeliä. Kun tuonkin projektin saisi jotenkin pysyvämmin käyntiin, niin pelaajahahmojen joukossa alkaisi olla aivan mukava määrä tahoja edustettuna.
Torstai, 24.10. 2002
Päivän tyhmät ajatukset: Pornoelokuvien tekstitys kuulovammaisille. Pornoelokuvien viittomatekstitys. Pornoteollisuuslivepelissä viittomatekstittäjän pelaaminen.
Aamulla vallinnut tihkusade muuttui lumeksi. Yllätyin tästä kovasti, koska kuten tavallista, olin viettänyt suurimman osan päivääni kaukana pelottavista ikkunoista ja vaarallisesta päivänvalosta, eikä minulla normaalisti ole mitään kosketusta Suuren Sinisen Huoneen tapahtumiin työpäiväni aikana. Oikein mainio vieraantumiskokemus syntyi, kun eräs käyttäjä soitti, ja sanoi ettei viitsi tulla käymään kun ulkona on niin paha keli...
Eilinen kiipeily ei ollut vielä alkuunkaan riittänyt tuhoamaan raajojani, joten tänään kävin Tainan kanssa taas seinällä. Tämän urheilukokemuksen päätyttyä olo oli oikeaoppisen hajonnut, ja Cosmicissa istuminen tuntui mukavalta ja rauhalliselta ajanvietteeltä. Väsymys korjasi minut melko varhain, ja saavuin kotiin parahiksi todistamaan JD:n paluuta Oulusta. Hän kertoili valikoituja tulevaisuudennäkymiä seuraavaksi peliprojektikeseen kaavailemastaan Warhamster-kampanjasta ennenkuin pääsin pakenemaan uneen.
Perjantai, 25.10. 2002
Päivän tarvike: Pyöräilykypärä. Sellainen saattaisi pidentää elinikää.
Viimein olin saanut käteni melkein toimimattomaan kuntoon. Hiiren kliksuttelu töissä oli aika tuskallista. Ulkona lämpenevä sää oli jostain syystä muodostanut tappavan jäisen pinnan pyöräteille, ja olin vähällä halkaista kalloni joka kerta kun uskaltauduin pyörän selkään.
Bedtime Stories -peli illalla alkoi pelkästään Hetan ja Rikun duettona, mutta yllättäen heidän hahmonsa ratkaisivat Suuren Juonen, joka pelissä oli alusta saakka ollut. Tämän johdosta myös Kaisa ja Tommi piti soittaa paikalle. Onneksi heilläei ollut mitään tärkeämpää tekemistä perjantai-illalleen kun pelata keijusatupeliä.
Lauantai, 26.10. 2002
Päivän näky: JD Something Positiven Davanina.
Kosmisessa Halloween-cross-overissa mukana myös Janos' Journal, Conspiracy Theorists, Confessions, Ojasta noustaan ja Pravda.
Sopulilaakson pirteät pikku jyrsijät olivat keksineet taas järjestää pyhäinpäivän kunniaksi bileet, ja huolimatta epäilyksistäni moisen tapahtuman nautittavuudesta olin tullut ylipuhutuksi lähtemään niihin. Kauhuteeman mukaisesti pukeuduin hassusti - tällä kertaa viime hetken inspiraatio ja kaapistani sekä Miken lattialta löytyneet rytkyt muuttivat minut Batman-mörmö Jonathan Craneksi, alias Scarecrowiksi.
Mike oli siirtynyt itään jo aikaisemmin, joten Merihaasta bileisiin lähdimme minä, Kaisa ja JD. Onneksi ulkona satoi vain vähän. Matkan aikana seuraamme liittyi useampia tapahtuman vieraita, ja Sopulilaakson ovelle kolkuttaessamme meitä oli melkeinpä kymmenen hengen joukko.
Pippalot olivat taattua sopulikamaa: ei tanssikelpoista musiikkia, paljon viinaa, ällöttävää limaa ja sosiaalisia hassusti pukeutuneita ihmisiä. Tavallisesti tämän tyyppiset juhlat masentavat minua - tarvitsen jotain energistä tekemistä tai tylsistyn ja harmistun. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan käynyt. Jostain syystä tunsn jatkuvasti löytävän ihmisiä joiden kanssa minun oli syytä puhua, ja kärsin paremminkin puuhan ylitarjonnasta kuin puutteesta.
Kaisa lähti tapahtumaan taisteluasenteella ja onnistui juottamaan ihmisiä tolkuttomaan humalaan. Osittain tämän seurauksena jouduin toistuvasti käsittämättömiin tilanteisiin pitkin iltaa, ja kaikki tulivat kertomaan minulle kuinka eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet minua humalassa. En kyllä kuvitellut juoneeni oikeastaan mitään, mutta ehkä Kaisan tekemän täystuhopaukun maistaminenkin riitti saamaan kaltaiseni nössön täyteen kaasuun. Kun istuin lattialla kahden kännisen tytön välissä ja suuhuni tungettiin lappu joka piti painaa kitalakea vasten olin jo melko vakuuttunut siitä, että kohta kirmaisin jossain Saturnuksen kiertoradalla katsomassa soivia kirahveja. Onneksi (?) kyseinen lätkä oli pelkästään piparminttua eikä happoa.
Illan jutunaiheet vaihtelivat geologien turnauskestävyydestä supersankarien kautta psykoottisiin ihmissuhteisiin. Jossain vaiheessa talosta loppui lantrinki, mikä siirsi minut pelkälle vesilinjalle. Myös WC-paperivajaus, kasvisruuan puute ja liharuuan siirtyminen ruokahalun tuhoavaan oranssiin ämpäriin pitivät yllä rappiotunnelmaa. Talviaikaan siirtyminen keskellä yötä pidensi bileitä tunnilla, mikä sopi järjettömään tunnelmaan aika loistavasti.
Aamukuudelta Turun delegaatio sai tilattua itselleen taksin kohti rautatieasemaa ja pakeni bileistä takaisin kohti kotia. Junassa koin vielä iloisen yllätyksen kun kävi ilmi, että opiskelijakorttini ei enää oikeuttanut alennukseen mikä tiesi kymmenen rahan pikavoittoa VR:lle.
Sunnuntai, 27.10. 2002
Päivän ravintoaineet: Rasva ja suola
Merihaassa heräiltiin kolmen aikoihin. Bileet olivat jättäneet rappiolliset jälkensä kolmeen paikallaolijaan, ja melkeinpä ensimmäinen operaatio heräämisen jälkeen oli noutaa Semi-Burgerilta (sp?) valtava kasa äärimmäisen rasvaista ja suolaista roskaruokaa ahmittavaksi.
Loppupäivän oma ohjelmani oli laiskaa völläystä sängyssä. Tähän kuului myös Batman-animaatioita, limaista krapulaseksiä ja hyödyllisenä toimintana jäljelläolevien kellojen siirtelyä oikeaan aikaan.
Oli siistiä osata pitkästä aikaa nauttia bileistä aivan oikeasti.
Maanantai, 28.10. 2002
Päivän jalo aate: Pasifismi
Huolimatta kellojen siirtelyn tuomasta lisätunnista olin aamulla kuolemanväsynyt. Onneksi minulla oli edelleen viikon lomaan oikeuttava määrä ylityötunteja, joita saatoin polttaa pidempään nukkumiseen aamuisin.
Työpäivän jälkeen suunnitelmat olivat avoimet, mutta JD muistutti minua ja Kaisaa halvoista maanantaileffoista. Vaihtoehtoina olivat XXX ja Battle Royale, ja päädyin Kaisan kanssa jälkimmäiseen. Odotukseni olivat melko korkealla, mutta silti en ollut valmistautunut riittävän hyvin siihen mitä kankaalle pomppasi.
Elokuvat harvoin vaikuttavat minuun erityisen ravistelevasti muulla kuin henkilökohtaisella tasolla. Maailmankuvani ja elämänkatsomukseni ovat aivan riittävän vakaita ja aina kun niitä jotenkin säädän, on syynä jokin aivan muu kuin häkellyttävä taidekokemus. Siltikin Battle Royale sai minut pitkästä aikaa kokemaan syyllisyyttä väkivaltaisen ja ratkaisukeskeisen luonteeni vuoksi, ja kauan sitten kuolleeksi luulemani hippi sisälläni muistutti minua pasifismin moraalisista eduista. Elokuva oli varmaan ahdistavimpia koskaan näkemiäni, ja varmasti ahdistavin elokuva jonka katsomisesta oikeasti nautin joka hetki. Battle Royalessa oli väkivaltaa, julmuutta, ihmisiä menettämässä ihmisyytensä kriisitilanteessa, ja ilman suurempia osoitteluja se sai ainakin minut voimaan todella pahoin.
Tottakai tilannesidonnainen etiikkani ja voimankäytön periaatteeni olisivat toimineet myös elokuvan kuvaamassa tilanteessa, mutta eivät välttämättä kovin hyvin. Inhimillisen kommunikaation ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeää, ja leffan kuvaamassa tilanteessa pienetkin väkivaltaiset taipumukset varmaankin rikkoisivat sen.
Leffan jälkeen oli täysin mahdotonta tehdä mitään hyödyllistä.
Tiistai, 29.10. 2002
Päivän kommentti: "Oliko toi se paikka, jossa pelattiin Viimeinen yö?"
Sekä minä että Kissa näimme koko yön painajaisia - minä Day of the Deadista, Kissa Battle Royalesta. Molempien alkuperä oli epäilemättä BR. Näin se laatuelokuva vaikuttaa herkkiin mieliin.
Varsin verkkaisen työpäivän jälkeen lähdin Miken, Kissan, Sadun ja Rikun kanssa suuntaamaan kohti Alien & Dino Expoa, joka oli tullut käymään Turussa. Expo oli melkoinen pettymys: melkein kaikki Helsingissä mukana olleet siistit jutut oli leikelty pois, ja korvattu Star Trek -roinalla. Hyijee. Sentään aidon kokoiset Gigerin alienit olivat vänkiä.
Dinoexpon jälkeen vuorossa oli hyödytöntä telkkarin edessä istumista Buffyn sekä Angelin merkeissä. Jossain vaiheessa minä ja Mike kävimme saunassa, ja sen jälkeen JD ehdotti Zombiesin pelaamista. Kuten aiemminkin, pelasin mustalla äijällä ja voitin. Peli oli häkellyttävän dramaattinen ja monta kertaa selvisin aivan uskomattoman epätoivoisista tilanteista. Sopi mainiosti edellisyön painajaisiin. Varmaan ensi yönä pääsen taas mittelemään voimiani epäkuolleiden armeijaa vastaan.
Keskiviikko, 30.10. 2002
Päivän häiritsevä huomio: Korkeanpaikankammo syntyy paljon paremmin, jos seinä jota kiipeää aukeaa täyteen tyhjyyteen jommaltakummalta sivultaan.
Ei unia zombieista, mutta jostain köyhän miehen Titanicista kyllä. Oikein toiminnallinen ja hauska uni, pääsin leikkimään sankaria ja pelastamaan viehättävää tyttöä veden varasta. Alitajuntani (vaiko vain yliherkkä superegoni?) selvästi hylkii tällaista seksististä klisettä, koska pelastusoperaation jälkeen kaikki tapaamani unihahmot vittuilivat minulle siitä...
Työpäivä alkoi surrealistisella kysymyksellä "kan du tala finska?" Sen jälkeen olo liusui harmistuksen ja melkeinpä raivonkin kautta puutumukseen, kunnes koitti aika lähteä kiipeämään. Seinällä roikuskelun jälkeen minun täytyi palata Kravenin ääninäyttelemisen pariin.
Torstai, 31.10. 2002
Päivän kokemuksen ääni: "Raa'an viskin oksentaminen on kuin oksentaisi raastinrautaa."
Tällä kertaa näin unia vampyyreista ja kummituksista. Unessa minulla oli koko ajan kiinalaisella tavalla mielenkiintoinen tunne siitä, että joku yrittää hiipiä taakseni. Mutta kuinkahan paljon Batman-piirrettyjä pitäisi oikein katsoa että alkaisi nähdä reippaita supersankariunia?
Töissä, seinällä, pikaisesti Cosmicissa. Olo ei ollut suunnattoman sosiaalinen, joten vetäydyin Kissan ja Miken kanssa melko varhain Merihakaan. Harrastimme vähän aikaa juoruilua ja muuta sosiaalipornografiaa, kunnes Mike vetäytyi täyttämään apurahahakemuksia ja Kissa lähti kotiin. Minä katsoin pari Battis-animaatiota ja kävin nukkumaan.
