Elokuu 2002: Juhlia ja ahdistusta
Torstai, 1.8. 2002
Päivän idea: Bofferitaistelu liikkuvan rekan katolla.
Aamupäivällä, eli ennen kello kahdeksaa illalla, pelautin Kaisalle sooloa Bedtime Storiesissa. Väsynyt päivä lähti kunnolla käyntiin oikeastaan vasta Cosmicissa. Paikalla oli mm. armeijasta lomalla oleva Aleksi, jonka puhuessa satoi niin paljon virtuaalihylsyjä että jouduin pakenemaan fantsularpeista puhumiseen välttyäkseni armeijamuistoilta.
Päivän varsinainen ohjelma oli kuitenkin JD:n poliisitarinoiden pelauttaminen. Täysin odottamattomasti peli loikkasi yhtäkkiä tylsästä ja rutiininomaisesta poliisityöstä elokuvalliseen toimintaan ja väkivaltaan. Mukana oli jopa isoja bensaräjähdyksiä. Kaikki tämä vain, koska nopat antoivat todella älyttömiä tuloksia. Kuten poliisikapteeni sanoi tekijöiden raportista, "tämähän on kuin leffakäsikirjoitusta lukisi". Villiä, mutta vaihteen vuoksi aika hauskaa.
Viikonloppu, 2-4.8. 2002
Ajankohdan pihavaruste: Uima-allas
Perjantain kirjoittelin pelejä ja katsoin Dyyni-minisarjaa. Maanantaina alkava työ tarkoitti päivärytmin normalisoimista, mutta vielä perjantaina menin nukkumaan neljältä.
Heräsin seuraavana aamuna unenpöpperöisenä Kissan puheluun ja tajusin, että juna jolla olin suunnitellut lähteväni Helsinkiin bilettämään lähtisi kolmen vartin päästä. Onneksi tämä riitti melko hyvin tavaroiden kasaamiseen ja asemalle siirtymiseen.
Pääsin JD:n ja Kissan kanssa Sopulilaaksoon neljän aikoihin. 80-lukulaiset allasbileet olivat jo käynnistyneet, ja sää oli onneksi lämmin sekä aurinkoinen. Ei kulunut kauaakaan ennenkuin Ripa sai minutkin tönäistyä pihan uima-altaaseen. Allas oli varsin pieni ja vesi olisi ehkä voinut olla hivenen lämpimämpää, mutta kyllä siinä silti aivan mielellään polski. Katolta siihen ei sentään viitsinyt hypätä.
Suurin osa bileistäni tuntui kuluvan vedessä tai saunassa, tai ainakin se osa josta nautin. Sosiaalisuuteni yhä jatkuva degeneraatio vaivasi kanssakäymistäni muiden kanssa, ja jotenkin koin jatkuvasti olevani täälläkin pitkästynyt, yksinäinen tai ulkopuolinen, turkulainen Helsingissä tosiaan. Tietysti olisin voinut lääkkeeksi vaikkapa yrittää aktiivisemmin jutella ihmisten kanssa, mutta kontaktin ottamiseen vaadittu energia oli hukassa. Taas vaihteeksi. Toisaalta ehkä kyseessä on vain jonkinlainen kesäjuttu, koska talvella olleet Merihaan sankaribileet olivat oikein kivat. Varmaan vaikutti sekin, että monet niistä joiden kanssa vastaavissa tapahtumissa aikaani yleensä vietän eivät olleet paikalla.
Illan edetessä juhlat siirtyivät pihalta sisätiloihin, joista mielenkiintoisen viiteryhmän löytyminen tuntui yhä ylivoimaiselta tehtävältä. Kun Heikki päätti lähteä kävellen kotiinsa päin, menin Kissan kanssa saattamaan häntä. Kävi ilmi, että kävelytien vieressä kulki hylätty rata, ja kun käännyin Kissan kanssa takaisin käveltyämme kilometrin tai pari, livahdimme pensaiden läpi ratakiskoille kulkeaksemme takaisin niitä pitkin. Jotenkin hylätyt rautatiet ovat aina minusta olleet tosi tunnelmallisia, ja tämän nimenomaisen ympärillä kasvavat pusikot toivat mukavan maailmasta suljetun tunnelman.
Bileisiin palatessani vaihdoin Jorin kanssa muutaman sanan roolipeleistä. Lähestymisemme pelaamiseen tuntuu olevan varsin erilainen - yritän itse pelinjohtaessani tuoda ihmisille elämyksiä ja kokemuksia, mahdollisten teemojen noustessa lähes yksinomaan pelaajista ja hahmoista, kun taas Jori tuntuu tahtovan herättää ihmisiä ajattelemaan. Ainakaan minulla tietoinen ajatteluun patistaminen ei tuntunut koskaan onnistuvan, ja olen ehkä asian suhteen vieläkin hieman skeptinen.
Väsymys kaatoi minut varsin nopeasti, ja päädyin Ripan petiin nukkumaan. Sain unta ainoastaan kolme tai neljä tuntia ennenkuin auringonpaiste herätti minut kahdeksan aikoihin. Paksut ja tummat samettiverhoni ovat varmasti totuttaneet minut liian hyvään, kun en enää näytä osaavan nukkua valossa.
Äärimmäisen uupuneena hiivin ylös vuoteesta ja haahuilin ympäri nukkuvia ihmisiä täynnä olevaa Sopulilaaksoa. Jos jostain olisi löytynyt pimeä ja pehmeä soppi olisin varmaan käpertynyt sinne nukkumaan, mutta moisten suhteen tuntui vallitsevan vähän joko-tai -henkinen tilanne. Onneksi Kissa nousi varsin pian jälkeeni. Yhdessä löysimme energian lähteä takaisin kohti Turkua.
Loppupäivä oli taistelua väsymystä vastaan. Ajattelin valvoa alkuiltaan asti saadakseni järkevän yöunen ja herätäkseni seuraavana aamuna seitsemältä, mutta hereillä pysyminen tuntui hetkittäin ylivoimaiselta projektilta. Parin leffan ja metafyysisen keskustelun avulla onnistuin kuitenkin pitämään itseni tajuissani yhdeksään saakka. Katsoin tämän olevan aivan riittävän myöhään, ja valuin petiin.
Heräsin vain kolmea tuntia myöhemmin. Olin nähnyt unia, joissa Buffyn hahmot seikkailivat Matrixin kaltaisessa todellisuudessa - hieman hyväntahtoisemmassa kenties, mutta kuitenkin tarkasti valvotussa ja jotenkin erittäin surumielisessä. Uni oli jättänyt jälkeensä vähän apean olon, ja päähäni soimaan surumielisen balladin. Söin pari voileipää, kirjasin viikonlopun tapahtumat päväkirjaan, ja palasin vuoteeseen.
Maanantai, 5.8. 2002
Päivän viisastelu: "Taide voi luoda taiteilijan, muttei koskaan toisinpäin."
Unirytmini väkivaltainen vääntely tuotti melko hyviä tuloksia - aamuseitsemältä pääsin ylös kohtuullisen virkeänä. Töissä kellokorttilaite kertoi minulle, että minulla oli kertynyttä ylityötä 29 tuntia. En muista, että sitä olisi kesälomalle lähtiessäni ollut noin paljon, mutta muistini on varmaan aukkoinen. Pois se minusta, että sanoisin ei kiitos kolmelle ylimääräiselle lomapäivälle...
Ensimmäisen työpäivän perusteella syksy näyttää jälleen kerran äärimmäisen kiireiseltä. Kuitenkin yöllä pidin itselleni stressinpoistopuhuttelun jossa määräsin, etten tänä vuonna riko itseäni työn, harrastusten tai minkään muunkaan turhan vuoksi. Jos asiat ovat menossa päin helvettiä, menkööt. En tosin oikein usko, että moinen suhtautuminen tulee toimimaan, mutta yrittää voi.
Työskentelyn jälkeen tuli vielä kerran käytyä uimassa. Vesi oli jo selvästi kylmempää, eikä siellä jaksanut olla kovin pitkään. Joku omituinen tyyppi oli saapunut rannalle Ferrarilla.
Merihaassa tuli juteltua ensin Taikan ja Kaisan kanssa roolipeleistä, ihmissuhteista ja iskurepliikeistä, ja kun Taika poistui, Miken ja Kaisan kanssa luovuudesta, ihmissuhteista sekä Assembly-kokemuksista. Ilmeisesti sekä Mike että Mikki olivat onnistuneet puristamaan Bitti-lehdeltä rahaa kirjoittamalla loukkaavia juttuja bittinörttien vuosittaisista messuista.
Tiistai, 6.8. 2002
Päivän solvaus: "Sä olet tuollainen kävelevä abortti."
Uneni olivat aivan kirotun ahdistavalla tavalla väkivaltaisia ja raadollisia. Vaikka niistä oli miellyttävä herätä, jäi inhottava olo ajatuksissa taustalle. En yleensä näe tämän tapaisia unia, outoa.
Eilisöinen stressinpoistomantra tuntui unohtuneen minulta aika täydellisesti tänään. Töissä oli hektistä, töiden jälkeen samaten. Hakkasin päätäni Ghost Expressin pulmia vastaan ja kaikki keksimäni ratkaisut tuntuivat vähän pöhköiltä.
Mikki ilmestyi Merihakaan osana hänen ja Miken lastenlarpattamisprojektin jatko-osaa. Tyylilleen uskollisina nuo ahkerat sankarit eivät aikoneet paiskia töitä koko iltaa, vaan päättivät lähteä Hannun luo saunomaan. Minä ja Kaisa menimme mukaan, osittain koska tahdoimme vilkaista paikkaa GE:n varalta. Samalla sain vihdoin tilaisuuden palauttaa Hannulle hänen uhkapelinsä. Nyt sänkynikin alta voi taas siivota.
Hannun kotona iltaa vietti myös Jari-BOFH atk-keskuksesta. Hänen läsnäolonsa tasapainotti alkuillan alkoholinkäyttäjämäärän puoleen läsnäolijoista, mutta hän ei jäänyt saunomaan. Niinpä ainoastaan Hannu ja Kaisa kuluttivat paikalla olleita kaljoja ja kenties viskiäkin. Mike, Mikki ja minä osasimme onneksi selvinä olla vähintään yhtä typeriä kuin useimmat ihmiset pienessä humalassa, joten kulttuurikuilua ei päässyt syntymään.
Saunassa ja sen liepeillä hengailu kului verbaalisten extreme-lajien parissa. Yhden aikoihin aloin mankua kyytiä kotiin aikaiseen herätykseen vedoten, vaikka koinkin lievää syyllisyyttä siitä, että tällä tavoin katkoin muiden illanvieton. Pääsin nukkumaan vähän ennen kahta, ja tajuni katosi heti kun asetuin pitkäkseni. Tuskin edes heräsin kun Kaisa kömpi joskus yöllä viereeni.
Keskiviikko, 7.8. 2002
Päivän olotila: Uupumus
Lyhyen yöunen aiheuttama virkeysvajaus sai minut kiinni vasta puolenpäivän jälkeen. Loppupäivä menikin sitten zombiehenkisessä udussa, lähinnä webbisarjakuvia lukiessa. Kun pääsin kotiin, yritin löytää pirteyttä lueskelemalla Saatana saapuu Moskovaan, mutta yllättäen se toimi kuin tenttikirja, ja sai minut nukahtamaan.
Päiväunet eivät oikein sovi aineenvaihdunnalleni. Kun paria tuntia myöhemmin heräsin, olin aivan tokkurainen. Toimintakykyni palasi ruuan ja musiikin myötä, ja sain Ghost Expressiä ideoitua sekä kirjoitettua vielä aivan mukavan määrän. Kun kello alkoi lähestyä puoltayötä, yritin mennä nukkumaan huonolla menestyksellä. Pirun nokoset.
Torstai, 8.8. 2002
Päivän lausunto: "Hobitti oli huono. Sormusten herrakin oli huono." - "Joo, mutta se oli sentään pitkä."
Herääminen jo monennen lyhyen yöunen jälkeen oli hyvin epämiellyttävää. Jäin pohtimaan, onkohan yöuneni katkonaisuus syynä tarpeettoman suureen unen tarpeeseeni - ei kai 8 tunnin joka yö pitäisi olla mitenkään välttämätöntä? Yleensä herään yöllä parin tunnin välein, katson kelloa noin sekunnin, ja nukahdan saman tien uudelleen. Tämä taas puolestaan johtunee jostain neuroottisesta alipersoonasta joka pelkää nukkuvansa pommiin...
Työpäivä oli vaihteeksi hiljainen, mutta en voinut oikein puhelimen ääressä istumiseltani lähteä tekemään mitään oikeita hommia. Niinpä himmensin työhuoneen valot, säädin kuvaruudun näyttämään mustaa ikkunaa, laitoin Tori Amosta soimaan, säädin tuolin lepoasentoon ja julistin olevani kahvitauolla. Ehkä puolisen tuntia sain vietettyä semimeditatiivisessa tilassa unen partaalla, mutta aina kun olin todella nukahtamassa, puhelin soi. Kumma kyllä, päivystäminen tuolla tavalla tuntui melko miellyttävältä. On vaikea sanoa, oliko se rentouttavaa vaiko piristävää, mutta ainakaan sen jälkeen en meinannut joka minuutti torkahtaa.
Larpkahvilassa oli hyvin vähän väkeä, joten pakenin sieltä nopeasti. Kotona katsoin tapojeni vastaisesti ihan oikeaa televisio-ohjelmaa, kun SubTV päätti näyttää Marvel-kalkkunan "Nick Fury, Agent of SHIELD", pääosassa itse David Hasselhoff. En ollut koskaan edes kuullut, että eversti Fury oli päässyt omaan tv-elokuvaan. Michaelknight-käkkäräpää sopi osaansa lähes koomisen hyvin, ja mukana oli riittävästi Marvel-elementtejä pitämään minut jatkuvasti huvittuneena. Oikea helicarrier, paroni von Strucker hulluine kakaroineen, Hydra... ja useimmat näistä niin tinkimättömän typerästi toteutettuja kuin sarjakuvissakin.
Jos Hydran tyypeillä olisi ollut päällä vihreät pyjamat ja ne olisivat huutaneet "Heil Hydra - Immortal Hydra!", Kanadan metsissä olisi törmätty tappelevaan Wendigoon ja Wolverineen, ja Manhattanilla ohi olisi keikkunut Hämähäkkimies seitin varassa, olisi elokuva ollut täydellinen kieli poskessa tehty sarjakuva-adaptaatio. Ei se silti olisi hyvä ollut. Ehkä on ihan positiivista, ettei tästä koskaan tehty tv-sarjaa.
Perjantai, 9.8. 2002
Päivän tekninen probleema: Macille kelpaavan CD:n poltto Windowsilla. Ei sen pitäisi olla näin vaikeaa.
Liian vähän unta taas, ja töissäkin oli hiljaista. Lähdin kotiin melko varhain, ja otin taas torkut.
Ilta kului Ghost Expressin kokoon nakuttelemisen parissa. Huomenna peliin on neljä viikkoa, mikä tarkoittaa että olisi korkea aika alkaa lähettää hahmoja. Ei tosin taida ihan onnistua.
Lauantai, 10.8. 2002
Päivän juoru: Vanhan lukioni entisellä rehtorilla oli suhde biologianopettajan kanssa. Olisinpa tiennyt tämän 11 vuotta sitten.
Aamusta kävin Suvin kanssa kaupungilla kuluttamassa. Rahamme menivät Body Shopiin ja käytettyihin tietokonepeleihin - minulle Grand Theft Auto 3, Suville Neverwinter Nights ja muuta. GTA:n ostin lähinnä velvollisuudentunnosta, sekä tietoisena siitä, että jossain vaiheessa kuitenkin tarvitsisin aivotonta viihdettä. Juuri nyt en siihen ehdi paneutua.
Iltapäivällä kiipesin sitten junaan ja lähdin kohti Porvoota. Lähes tyhjä Pendolino osoittautui erinomaiseksi kulkuvälineeksi - vallattuani pöydällä ja pistorasialla varustetun paikan saatoin alkaa kuunnella musiikkia sekä kirjoitella Ghost Expressiä ilman että tarvitsi pelätä akun loppumista paluumatkallakaan. Tällä kertaa matkan toinen pää oli myös kutsuvampi kuin viimeksi. Ehkä.
Olin siis menossa luokkakokoukseen. Minulla oli koko projektista kieltämättä hieman sekavat tunteet - lukiossa oli ihmisiä, joista aivan pidin ja yhteen heistä - Heikkiin - pidän vieläkin yhteyttä. Mutta Heikki ei ollut tulossa tähän kokoukseen, ja lukiossa olin täysin erilainen ihminen kuin nykyään. En kai osannut päättää, kumpi vaihtoehto hermostutti minua enemmän - se, että olisin täysin eri aaltopituudella kuin muut ja aivan ulkopuolinen, vaiko se, että en olisikaan mitään erikoista ja ainutlaatuista.
Koukkasin vanhempieni kodin kautta ja sain kyydin Porvoon Paahtimolle. Ihmisten näkeminen yhdentoista vuoden tauon jälkeen oli kiehtovaa - jotkut olivat muuttuneet tuskin nimeksi, joidenkin tunnistamiseen kului neljästä viiteen sekuntia. Istuimme pöydän ääressä ja kerroimme kukin elämästämme. Sain itse hurjasti aplodeja kertoessani leikkineen hevibändin laulajaa joitain vuosia sitten - ehkä vähän dramatisoitu tulkinta Sarcasmista, mutta oli meillä silti yksi keikka jossa yleisö oli ihan oikeasti paikalla omana itsenäänkin.
Juttelin ihmisten kanssa ja yritin saada heihin kontaktia. Useimmilla paikallaolijoista oli puoliso ja lapsia, ja koin kuuluvani heidän kanssaan vähän eri maailmaan. Erikoisuuteni tässä ja muissakin asioissa oli minulle silti enemmän ylpeyden kuin ahdistuksen aihe, kuten kuuluikin olla. Eräs lukioaikainen ihastukseni onnistui vaikuttamaan harvinaisen aikuiselta ja etäiseltä, ja koin hänen kanssaan puhumisen hankalaksi. Toisaalta eräs täysin mitäänsanomattomana pitämäni ihminen osoitti piristävää kyynisyyttä ja kriittisyyttä keskiluokkaisia arvoja kohtaan - ja tuntui myös suhtautuvaan omaan pitkätukkahevari-ekonörttiolemukseeni jonakin, jota oli aina minusta odottanutkin.
Syötyämme ja rupattelimme lähdimme jatkoille pöhköön tanssipaikkaan, jossa hinnat olivat kuin Lontoossa. Siellä tein parhaani tappaakseni porvoolaisen historiani haamuja tanssimalla ja tekemällä muutenkin itsestäni naurunalaisen - varmasti tanssin yhä yhtä huonosti kuin kymmenen vuotta sitten, mutta nykyään sentään uskallan olla välittämättä siitä.
Tanssiminen oli riemastuttavan vapauttava kokemus. Onnistuisin olemaan oma nykyinen itseni myös lukioaikaisten tuttavien seurassa, enkä enää se äärimmäisen ujo ja täysin sosiaalikelvoton häviäjä, joka joskus kauan sitten olin. Vähän yhden jälkeen lähdin bileistä väsyneenä mutta onnellisena, ehkä jopa eheytyneenä. Olin tullut toimeen ihmisten kanssa kaikki odotukseni ylittäen, ja koin siitä suunnatonta riemua.
Sunnuntai, 11.8. 2002
Päivän suuri totuus: Elämän laatu kohoaa huomattavasti jos sillä on soundtrack.
Johtuen bussien ja junien vaikeista lähtöajoista en ollut jaksanut eilisyönä enää yrittää suunnata Turkuun, vaan olin suosiolla jäänyt vanhempieni luo nukkumaan. Jaloissa ja niskassa tuntui eilisyön riehuminen - en ollut tanssinut pitkään aikaan.
Liukenin Porvoosta melko vikkelästi, mutta kuten tavallista, Itä-Uusimaa piti tiukasti otteessaan niitä, jotka sinne olivat erehtyneet. Bussit Helsinkiin kulkevat juuri sopivasti myöhästyttämään matkailijat Turkuun lähtevistä junista, ja vaikka yritin urheasti kikkailla metron avulla, en siltikään ehtinyt ajoissa. Perkele. Koska oli sunnuntai, seuraava juna lähtisi vasta kahden tunnin kuluttua. Juuri tämän takia myöhästeleminen vituttaa minua - mitättömät viivästykset oikeissa kohdissa johtavat hienosti useisiin hukkaan menneisiin tunteihin, ja yleensä minulla on parempaa tekemistä kuin istuksia miettimässä elämääni jossain hemmetin rautatieasemalla.
Toisinaan olen miettinyt, pitäisikö minun aivan oikeasti hankkiutua eroon suunnattomasta inhostani hukkaan kulunutta aikaa kohtaan, ja alkaa ottaa ajankäytöllisesti rennommin. Vaikka tällä saattaisi ollakin toissijaisia positiivisia vaikutuksia (so. ei jatkuvasti aivan niin kireä pinna), taitaa silti olla niin, että koen aikani äärimmäisen tärkeäksi ja inhoan hukata sitä. Pidän tätä vieläpä perusteltuna - ei niin, että olisin onnellisempi kiireisenä, olisin varmasti onnellisin lobotomoituna, mutta olen tehokkaampi, hyödyllisempi ja kiinnostavampi jos keskityn tekemään jotain. Taidan yhä uskoa itseni ulkopuoliseen todellisuuteen aivan liikaa. Ei minusta zenmestaria saa..
Sentään pystyin käyttämään tyhjän ajan kirjoittelemalla Ghost Expressiä, jonka pitäisi olla jo valmis. Juna Helsingistä Turkuun oli tällä kertaa aivan tavallinen pikajuna ilman Pendolino- tai IC- lisäkkeitä. Luonnollisesti siinä matkustaminen oli asiaankuuluvan kuumaa, eikä pistorasiaa ollut. Onneksi kannettavan akku kesti.
Kotona jatkui kirjoitteleminen, pelaajien metsästäminen ja muu turha. Blah.
Maanantai, 12.8. 2002
Päivän sitaatit: Valitse näistä:
"Ei sillä niin väliä, ei tää mikään hyvä peli ole."
"Ei näillä hahmoilla mitään persoonallisuutta ole."
"Ei tässä mitään logiikkaa tarvii olla."
On taas tosi siistiä tehdä kuudentoista tunnin työpäiviä. Ensin kahdeksan tuntia yliopiston kasassa pitämistä, sitten kahdeksan tuntia pelinkirjoittamista. Sentään www-sivut tulivat jo valmiiksi. Nyt jos voisi vielä lähettää hahmoja.
Tiistai, 13.8. 2002
Päivän kysymys-vastaus: "Minä olen taloyhtiön huoltomies. Mikä sinä olet käskemään minua menemään pois?" - "Minä olen tyyppi, joka yrittää nukkua pari ikkunaa tuonnepäin ja jonka pitää herätä aamulla."
Tommi oli palannut korvesta, ja kävi Merihaassa ilahduttamassa elämäämme. Ilahdutusta se kaipasikin. Ghost Expressin hahmonpostitustalkoot kiristivät taas minun ja Kissan pinnaa.
Kun postituksen eka osa oli ohitse ja kolmannes hahmoista saatu postiin, kävin nukkumaan. Rauhallista nukahtamista kuitenkin häiritsi pihalta kuuluva joikaus. Merihaan kauniilla takapihalla istui känninen äijä, joka lauloi kovaan ääneen kello puoli yhdeltä. Betonilähiön umpipiha kaikuu aika hyvin.
Kohotin vigilantismipisteitäni käymällä huomauttamassa äijelille, että hän häiritsi nukkumispyrkimyksiäni. Epäpyhässä allianssissa talomme kyylämummo tuki minua henkisesti pyrkimyksessäni, vaikkei itse pihalle tullutkaan. Kun möly ei ensimmäisestä huomautuksesta lakannut, painuin Miken kanssa parhaalla hyvä kyylä-paha kyylä -periaatteella esittämään toivomuksen, että arvon lauleskelija painuisi helvettiin pihaltamme.
Tässä vaiheessa ukkeli paljastui taloyhtiön huoltomieheksi joka vietti ekaa kesälomapäiväänsä pienessä maistissa. Mikäs siinä, mutta saisi tehdä sen hiljempaa. Keskustelussa huoltomies assertoi kovasti oikeuttaan olla pihallaan ja me vastaväitimme oikeudellamme nukkua yöllä. Kunnon tappelua ei kuitenkaan syntynyt, koska huoltomies lähti kälppimään.
Miten minusta tuntuu, että tästä seuraa vielä jotain ikävää?
Keskiviikko, 14.8. 2002
Päivän turhautuminen: Ei nyt olisi aikaa sairastaa
Heräsin aamukuudelta karmivaan kurkkukipuun. Mahtoikohan se taloyhtiön huoltomies osata voodoota? Harkitsin töihin lähtemistä, mutta sitten totesin sen mahdottomaksi. Minulla olisi tällä viikolla duunia lauantainakin, ja jos en nyt tappaisi tautiani, muutamat jutut jäisivät kokonaan tekemättä.
Sairastuminen oli aivan suunnattoman ahdistavaa. Nyt jos koskaan minulla ei olisi sekuntiakaan aikaa vetelehtiä, mutta kuumeisena en oikein voi tehdä mitään. Vajosin todella sekavaan tilaan, jossa ylikorostunut velvollisuudentuntoni taas piinasi minua kaikilla niillä töillä mitkä nyt kasautuisivat kun kukaan muu ei niitä tekisi.
Päivä oli ehkä kesän kuumin, tai siltä se ainakin tuntui. En ole koskaan potenut trooppista kuumetautia, mutta epäilen että tämä oli aika hyvä köyhän miehen versio sellaisesta. Yritin tehdä töitä kotona, mutta olin liian tokkurainen tähän. Yritin kirjoittaa Ghost Expressiä, mutta sekään ei onnistunut. Ainoa syy jonka vuoksi uskoin, etten ollut neljänkymmenen asteen kuumeessa oli hallusinaatioiden ja houreiden puute - onneksi mieleni pysyi jossain määrin skarppina.
Vasta Saatana saapuu Moskovaan tarjosi minulle puuhaa johon saatoin keskittyä. Ristiinnaulitsemisesta lukeminen ei koskaan ole tuntunut näin läheltä kotia liippaavalta.
Torstai, 15.8. 2002
Päivän ihmettely: Olenko minä muka ainoa, joka osaa kertoa käyttäjille miten he saavat uuden salasanan?
Flunssa jatkui. Etätarkkailun avulla havaitsin, että töissä muutamat kollegani keskitetyssä atk-tuesssa eivät varsinaisesti kunnostautuneet tukitehtävien kaikilla alueilla poissaollessani - tai tarkemmin, että muutamat tukiasiat eivät edenneet lainkaan. Tämä ärsytti minua suunnattomasti, ja olisin halunnut lähteä yliopistolle kiskomaan päitä irti. Onneksi olin liian huonossa kunnossa tähän.
Tämän päivän sentään selvisin ilman särkylääkkeitä. Huomenna olisi pakko mennä töihin jos olisin mitenkään tajuissani, tai muuten lauantain tutorkoulutuksesta ei tulisi mitään.
Perjantai, 16.8. 2002
Päivän havainto: Yllättävän paljon saa aikaan muutamassa tunnissa, jos onnistuu hävittämään häiriötekijät.
Ei ollut vielä ihan eläväinen olo, mutta töitä ei voinut enää vältellä. Istuin kuusi tuntia tekemässä kahden päivän rästihommia ja tein kollegoilleni selväksi, että en ottaisi puheluita, asiakkaita tai yleensäkään mitään mikä ei liittynyt projektiini. Kaikki paitsi yksi tajusivat tämän.
Tämä yksi ns. kollega on muutenkin oman räntin arvoinen. Hänestä löytyvät suunnilleen kaikki ne piirteet joita en ihmisissä jaksa: anteeksipyytävä avuttomuus, uteliaisuuden puute, kyvyttömyys oppia, selkärangattomuus, smalltalkina ilmenevä sosiaalisuus ja "jos mä oon kaikkien kaveri, kukaan eioo mulle paha" -asenne. Mitä tämä ihminen tekee atk-tuessa, hommassa, johon hän soveltuu melkein yhtä huonosti kuin sotakirjeenvaihtoon?
Onneksi tämä harminaihe ei sentään seurannut minua kotiin töistä. Illalla kävin oikeasti leffassa katsomassa Mulholland Driven, joka sopi minun makuuni mainiosti vaikka kanssakatsojani taisivat pitää sitä pitkäveteisenä. Outoa, ei mysteeri voi olla pitkäveteinen. Oli myös varmaan ensimmäinen oikea Lynch-leffa koskaan (Dyyniä ei lasketa) jossa tajusin mitä oikein oli tekeillä.
Ennen nukkumaanmenoa juttelin vielä Kissan ja Miken kanssa ihmissuhteista, salaisuuksista ja sosiaalisista rooleista.
Lauantai, 17.8. 2002
Päivän illuminatismi: Bussikuljettajat hyökkäävät säätä kontrolloivien hullujen tiedemiesten avulla neutraloidakseen yliopiston. Tai jotain.
Töihin Kakskerran saareen ja samaan seurakunnan leirikeskukseen, jossa yliopiston tutorleirit on pidetty jo 1800-luvun lopusta ja jossa olen saanut viettää loppukesäni lauantait suunnilleen yhtä kauan. Oli vasta ensimmäinen kolmesta viikonlopustani täällä, joten en ollut vielä ehtinyt aivan kypsyä koko touhuun.
Sää oli järkyttävän kuuma ja vaikka tauti tuntui jo poistuneen, ei ulkona liikkuminen tuntunut terveelliseltä. Turun bussiliikenteen salaliitto yritti estää pääsyni paikalle mm. jättämällä dokumentoimatta että tarvitsemani bussilinja ei enää lähdekään sieltä mistä kaikki ohjeet osoittavat, ja käskemällä kuljettajansa valehtelemaan minulle ("ei tämä bussi sinne mene, mä menen ihan toiseen paikkaan"). Näin kuitenkin molempien harhautusyritysten läpi. Sain suoritettua opetustehtäväni melko kunnialla.
Loppupäivä oli lähes pelkkää pelinkirjoittamista, mitä nyt Aleksi ja Heikki kävivät kumpikin visiitillä ja katkaisivat hetkeksi luovat puuhat. Eräässä välissä otin sankarillisesti kahden tunnin tauon, ja siivosin huoneeni perinpohjin. Hämmentävää, kaiken rojun alta todella löytyi lattia.
Sunnuntai, 18.8. 2002
Päivän ilonaihe: Inari
Toiset ihmiset ovat pinnallisia kantamalla huolta ulkonäöstään. Minä syyllistyn siihen harvemmin, mutta minullakin on oma pintakiillon kaipuuni. Olen huolissani oikeinkirjoituksestani. Kieltämättä on syytäkin.
Aamulla, joskus heräämisen ja ylösnousemisen välillä, unohduin petiin vilkaisemaan vanhoja merkintöjäni päiväkirjasta. Tiesinhän minä, että tekstini vilisee typoja, rakenteellisia häiriöitä, toistoa ja anglismeja, mutta en ollut silti tajunnut kuinka pelottavan paljon niitä todella on. Varmasti nettikulttuurin traditioiden mukaisesti tässäkin itseäni kohti suunnatussa oikeinkirjoitusliekityksessä on vähintään yksi typerä virhe.
Miten oppia paremmaksi? Tekemällä päiväkirjaan lukijan kommenttiraidan, johon saa jättää palautetta pelkästä kieliasusta ja virheistä? Hmm.
Ghost Expressin lavastustiimi sai pidettyä ensimmäisen kokouksensa, ja tulokset olivat varsin positiivisia. Kokouksen aikana kurkkukipuni ja flunssani yrittivät tehdä comebackia. Oloni oli aivan hyvä, mutta yskin kovasti ja ääni oli muualla. Ei ollenkaan hyvä.
Kokouksen jälkeen kävin Kaisan kanssa poimimassa Alaskasta palanneen Inarin. Vaihdoimme kuulumisia, teimme ruokaa, saunoimme ja kävimme nukkumaan - kovin paljon en ehtinyt tehdä mitään, koska huomenna oli työpäivä enkä voinut valvoa loputtomiin.
Maanantai, 19.8. 2002
Päivän kolmiolääke: Tuxi (?)
Yö kului pääasiassa yskiessä, ja aamulla ääneni oli vähän hukassa. Kuumetta ei sentään ollut. Sairastaminen otti minua rajattomasti päähän, ja koska mielelläni vieritän vastuun muiden niskoille, jäin miettimään, johtuikohan heikko vastustuskykyni huoneessani kenties olevasta homeesta. Kosteusvaurion tapaista siellä ainakin oli joskus ollut vuosi sitten kun vettä oli tullut katosta läpi. Täytyypä tutkia.
Töissä ilmoitin, etten aikonut puhua puhelimessa. Samalla jouduin myös perumaan Freedom Forcen ääninäyttelyhommani, joka harmitti oikein kunnolla. Käväisin Taikan kanssa päivällä syömässä Salaattibistrossa, joka oli ikään kuin vaatimattomampi versio alakerran henkilökuntaravintolan salaattipöydästä.
Töiden jälkeen pelattiin pitkästä aikaa JD:n Gloranthaa. JD oli valitettavasti juottanut minulle eilisestä alkaen turbotehokasta yskänlääkettään, ja vaikka se ei ollutkaan samaa opiaattipohjaista herkkua jota jotkut tuttavani ovat käyttäneet, oli siinä melkoisesti sammutusvoimaa. Pelin alkuosan olin puolitajuton mutta loppua kohti piristyin hieman. Silti puolenyönaikaan nukkumaan käydessäni olin aika naatti.
Tiistai, 20.8. 2002
Päivän ääninäyteltävä: Kraven. Kannatti olla flunssa, että sai tämän.
Tietenkin ääneni on poissa juuri sillä viikolla jolla minun pitäisi johtaa puhetta jos jonkinlaisissa tilaisuuksissa. Tänäänkin oli vuorossa yliopiston laitosten mikrotukihenkilöille pidettävä tiedotustilaisuus, johon jopa saapui lähes 50 osallistujaa. Onneksi salin akustiikka oli jumalainen, eikä minun tarvinnut huutaa.
Vaikka aikomuksena oli ollut töiden jälkeen mennä Inarin kanssa kiipeämään, ajattelin että kenties olin vielä hitusen liian kipeä tähän rehkintään. Kiipeilyn sijasta päädyimme istumaan Aurajoen rannalle ja puhelemaan luonnossa olemisesta ja muusta vastaavasta. Inari pitää kasveista ja eläimistä, minä en puolestani voi sietää eläväistä luontoa, ja arvostan vain kiveä, vettä ja jäätä. Ei meille yhteistä lomamatkaa kovin helpolla saa, vaikka jää taisi kyllä olla Inarillekin mieluinen elementti.
Kun ilta alkoi ryömiä päälle, saatoin Kaisan kanssa Inarin bussiin, ja sitten palasimme Ghost Expressin kimppuun.
Keskiviikko, 21.8. 2002
Päivän sievä kone: Uusi Apple iBook
Taika oli mennyt ostamaan uuden iBookin, ja minä sain auttaa häntä kouluttamaan sitä sisäsiistiksi. Se oli hämmästyttävän kaunis vekotin, pieni, valkoinen ja kevyt. Tahtoisin itselleni samanlaisen - ostaisikohan yliopisto?
Ghost Expressissä taisimme viimein saada kaikki hahmot valmiiksi - kaksi ja puoli viikkoa ennen peliä. Varmaan keskitasoa parempi suoritus, mutta omiin standardeihini riittämätön. Hahmoja kirjoittaessani päätin käyttäytyä kuin diivataiteilija joka ei suvaitse keskeytyksiä eikä tahdo ottaa työstään vastaan mitään muuta kuin ylistystä. Jos tämä ei ole teistä koomista, ette ole lukeneet riittävästi livepelihahmoja...
Illalla yskäni yritti taas kiivetä esiin, ja JD määräsi minut menemään lääkäriin. Saapi nähdä nyt.
Torstai, 22.8. 2002
Päivän rikossarja: Varastetaan auto, mukiloidaan omistaja, ajetaan hänen ylitseen, paetaan poliisia nasta laudassa yksisuuntaista katua väärään suuntaan luukuttaen Judas Priestin Breaking the Law'ia. You don't know what it's liiike....
Vihdoin pääsin leikkimään Grand Theft Auto III:lla. On se kyllä soma peli, ainakin näin aluksi oli suurta hupia pelkästään varastaa nopea auto, heittää hevimeteli soimaan ja hurjastella pitkin citya. Kuka tarvitsee oikeaa peltilehmää kun on tällaisia leluja? Kuten otaksuinkin, myös JD ja Kaisa tykästyivät peliin. Kuva kyllä nyki vielä pahasti - pelkäänpä, että tässä pitää käydä ostamassa uusi näytönohjain. Inhottaa haaskata rahaa tietokoneeseen, mutta vanha näyttökortti taitaa olla jo yli kaksi vuotta vanha.
Cosmicissa väkeä oli valtavasti. Ihmiset ovat ryömineet koloistaan ja jos ei muuten niin sosiaalisesti ja kaupungin skenen eläväisyyden kannalta tuntuu hyvältä idealta aloittaa syksy Ghost Expressillä. Pelin kuuluisi tosin olla suurempi jotta se toimisi kunnollisena herätysruiskeena.
Mike ei ollut Cosmicissa, koska hän oli löytänyt itselleen tytön. Somaa.
Perjantai, 23.8. 2002
Päivän häpeä: Sorruin kuluttamaan
Kun huomasin, että Mozillaankin saa Operasta tutut "hiirellä piirrellyt toimintakuviot" (mouse gestures, mikähän tuohon kävisi käännökseksi, maagiset riimutko?) päätin yrittää katkaista Opera-addiktioni ja vaihtaa www-selainta. Turhauduin kovin arkisiin asioihin, kuten kirjanmerkkien tuontiin ja vientiin - kummassakaan ohjelmassa tämä toiminto ei ollut kovin hyvä.
Päivällä sinkoilin pitkin kaupunkia, ja tein parhaani osoittaakseni maailmalle, että polkupyöräily on aivan hyvä extreme-laji: sovitin 30 minuutin ruokatuntiin syömisen, joidenkin monisteiden hakemisen Taikalle yliopistonmäeltä, uuden näytönohjaimen ostamisen ja sen viemisen kotiin. Vaihteeksi isojen autojen seassa sotkeminen oli oikein hauskaa, vaikka jatkuvasti tuntuikin siltä, että hetkellä millä hyvänsä joku kuljettaja tekee kohtalokkaan virheen ja minä maksan siitä hengelläni. Miksi kaupungissa pitää olla autoja muualla kuin tietokonepeleissä ja elokuvissa?
Illan pidin vapaata tietokonepelailun parissa.
Viikonloppu, 24-25.8. 2002
Ajankohdan fiilikset: Stressi, katkeruus, riittämättömyyden tunne
Jokakesäinen rangaistukseni - viikonlopputyöt - oli saavuttanut entistä eeppisemmät mittasuhteet. Tällä kertaa hommaa oli sekä lauantaina että sunnuntaina, mikä tarkoitti, että minulla oli oikea 13 päivän työviikko kun seuraavakin lauantai oli vielä duunia. Kouluttamisen ohella sain kirjoittaa vimmatusti ohjeita yliopiston uudesta sähköpostijärjestelmästä. Silti olen melko varma, että maanantaina kuluu kaksi tuntia ja vakuutun siitä että koko työni oli turhaa kun ei kukaan ole niitä ohjeita kuitenkaan lukenut saati ymmärtänyt.
Kotona verkkoyhteys tahmasi, kun kaupungista poistuneen Miken pornowaretus vei kaiken kaistan. Pitää varmaan hankkia isompi putki.
Lauantai-iltana pelailin vielä lisää GTA III:a, sunnuntaina kävin Kaisan ja Taikan kanssa piknikillä sekä tein Ghost Expressiä. Koska olen hämmästyttävän rento tyyppi olen alkanut jo stressata GE:n neljännestäkin osasta. Huokaus. Halutaan ostaa huolehtimattomuuden taito.
Maanantai, 26.8. 2002
Päivän tuska: Käyttäjät, jotka eivät osaa lukea
Turhautuminen kävi kimppuun heti aamusta, kuten oletinkin. Uusi sähköpostijärjestelmä aiheutti käyttäjillemme aivan loputtomasti päänvaivaa ja ahdistusta, ei vähiten koska siitä löytyi kasa pikkubugeja jotka yhdistettynä käyttäjäkuntamme sekalaiseen softaan eskaloituivat todella mojoviksi ongelmiksi.
Päivä ylitti stressaavuudessaan kaikki odotukseni, pelkoni ja aiemmat kokemukseni. Töistä päästyäni halusin vain hypätä sillalta jokeen, mutta en voinut tehdä tätä koska illalle oli sovittu peli. Intoni pelata olisi tuskin voinut olla matalammalla, mutta onneksi Gloranthassa meno oli reipasta ja energistä.
Tiistai, 27.8. 2002
Päivän yllätys: Työtaakka väheni odottamatta
Järjetön työtahti päättyi yhtä äkkiä kuin alkoikin ja iltapäivään mennessä saatoin julistaa tukijoukkueen selvinneen suuresta postijärjestelmävaihdosta. Hommaa oli vielä, mutta uutta ei enää tullut nopeammin kuin ehdimme purkaa vanhaa.
Kotona kirjoittelin Ghost Expressiä ja kun luovuuteni ehtyi, pelasin taas GTA III:a. Tavallinen päivä.
Keskiviikko-torstai, 28.8. 2002
Ajankohdan puuha: Vaarallisten asioiden hakeminen roskiksesta
Ghost Express vei yhä kaiken vapaan ajan. Torstaina vuorossa oli ostoksilla käyntiä ja roskisdyykausta pelin proppeja varten, sekä pelaajien kanssa kommunikointia. Samaan aikaan töissä oli tulevan vuoden budjetin pohtimista ja muuta melko stressaavaa. Varmaan onneksi näistä päivistä ei liiaksi muistikuvia jäänyt.
Perjantai, 30.8. 2002
Päivän rentoutuminen: Älyttömän pitkän työviikon viimeinen päivä
Kolmetoistapäiväinen työviikko olikin lyhentynyt kaksitoisapäiväiseksi, kun sain Simon suostuteltua ottamaan itselleen viikonlopun tutoreidenkoulutustehtävät. Mikä vielä parempaa, Simo sanoi pitävänsä esiintymisestä; ehkä voisin tulevaisuudessa nakittaa hänelle kaikki uusien opiskelijoiden koulutukseen liittyvät puuhat.
Pidin tauon Ghost Expressistä, ja vietin töistä päästyäni kaiken ajan briteistä palanneen Tainan kanssa. Jo edellisenä päivänä olin päässyt ihailemaan ihka aitoa glasgowlaista Herald-lehteä ja paria muuta proppia/inspiraationlähdettä, nyt sain kuulla ensi käden kokemuksia Englannista ja sen siirtomaista. Mitään produktiivista emme saaneet aikaan.
Lauantai, 31.8. 2002
Päivän iloa tuottavat paperinpalat: Kaksi lippua Alice Cooperin keikalle Helsinkiin 7.11. Kohta pääsee taas rokkaamaan
Kun työni tälle päivälle olivatkin peruuntuneet, saatoin väsätä Ghost Expressiä aamusta iltaan. Vihdoin pelin kirjallinen osuus taisi tulla kokonaan valmiiksi, sekä minun että Kissan osalta. Peliin tuleva Herald-lehti pitäisi vielä taittaa.
Tulikohan tässä kuussa tehtyä mitään muuta kuin livepelejä ja töitä?