Kesäkuu 2002: Kohti kesälomaa
Viikonloppu, 1-2.6. 2002
Päivän puheen avaus: "Jo muinaiset atsteekit..."
Lauantaina aloin viimein valmistautua seuraavan päivän Hacienda Eldorado -peliin. Pelimateriaali oli enimmäkseen hyvin korkeatasoista ja pelinjohto tuntui aivan oikeasti käsittäneen 50-luvun banaanivaltion synkeän tarinan. Pelimatskun lukemisen ohella sain Tainalta valmennusta espanjan ääntämisessä.
Sunnuntaina kirmasin Hannun kanssa peliin. Olimme kumma kyllä ainoat turkulaiset jotka olivat tähän peliin ehtineet tai jaksaneet ilmoittautua. Peli oli Ripaa lainatakseni "juuri sopivan pöhkö". Tunnelma oli hitusen absurdi sissien piraattiradiolähetyksineen ja sovittuine Miss Chiquita-kilpailuineen, varmaan samalla tavoin kuin nukkedemokratioissa todellisuudessakin on. Sotilasvallankaappaus tosin tuli vasta peliä seuraavana päivänä. Pelinjohtajat olivat aivan oikeasti saaneet pelin vaatimat banaanit sponsoritukena Reilulta kaupalta.
Kun tapahtuma puolenyön jälkeen loppui, päädyin vielä Tintin Tangoon rupattelemaan ja syömään patonkia. Kotiin pääsin vasta vähän ennen aamukolmea.
Maanantai, 3.6. 2002
Päivän ei-mikään-uutinen: Olen mahdoton
Kun aamuyöstä palasin kotiin, kirjoittelin kollegoilleni postin, jossa kerroin, että tulisin töihin tänään vasta myöhään. Tietysti onnistuin väsymyksessäni lähettämään postin täysin vääriin osoitteisiin. Huolellisuuteni säväyttää ja hämmästyttää.
Muutenkin päivä kasasi tielleni tasaisesti pieniä epäonnistumisia ja ikäviä kokemuksia. Töissä sain haukut eräästä päätöksestäni, arabian luennolla onnistuin jatkuvasti kirjoittamaan muistiinapnoni väärin, hengatessani illalla Kissan ja Miken kanssa koin jokaisen vähänkin negatiivisen kommentin koskevan itseäni... yleisesti ottaen olin kärttyisä ja vaikea.
Ei taas oikein jaksaisi olla tekemisissä kenenkään kanssa. Yritän ymmärtää muita ihmisiä ja eroja kommunikaatiokulttuurissa, mutta olen siinä pirun huono ja jouduin vain jatkuvasti turhiin erimielisyyksiin. Sitten suutun liian helposti, tai jostain turhasta ja typerästä, ja inhoan itseäni koska menin taas menettämään malttini...
Äh. Liian paljon ihmiskontaktia.
Tiistai, 4.6. 2002
Päivän viha: Kyläverkko
Varsin äkkiarvaamatta töissä alkoi taas v-käyrä kiipeillä. Jokseenkin sama ilmiö joka oli havaittavissa viime kesänä nosti taas päätään: syksyksi meille tulee yksinkertaisesti liikaa hommaa ja muutoksia, mikä tarkoittaa, että elokuun loppu ja syyskuun alku ovat silkkaa helvettiä.
Karmeasta viime syksystä oppineena yritin kehittää keinoja tehdä tänä vuonna jutut vähän viisaammin, ja delegoida joitain omia hommiani muualle. Opettamisesta ja oppaan laatimisesta en kyllä pääse eroon, mutta kunhan jonkin osan työtaakastani saan siirrettyä niin ei tarvitse tänä vuonna hajota ihan niin perusteellisesti kuin viime vuonna.
Kuitenkin päivän mittaan minulle kävi tuskallisen selväksi, kuinka helvetin vaikeaa minulle on siirtää erästä isoa yksittäistä osa-aluetta kenenkään muun harteille. Mitä pitäisi tehdä kun on jaetussa päävastuussa valtavasta rönsyilevästä mustekalasta, jonka tietää todella inhottavaksi eläimeksi ja jonka sälyttämisen kenenkään muun hommaksi kokee halpamaiseksi?
Pitäisi oppia uskomaan, etten voi tehdä kaikkea. Pitäisi luottaa muihin ihmisiin, pitäisi uskoa, että hekin osaavat selvitä ongelmista joita heille annetaan. Pitäisi olla vielä paljon viisaampi.
Keskiviikko, 5.6. 2002
Päivän kalkkuna: Metalstorm - Teräsmyrsky
Poistuin töistä aikaisin pelauttaakseni Rikulle, vaikka monet hommat olivatkin vielä kesken. Kun peliin tuli muutaman tunnin tauko, kävin arabian luennolla kokemassa kuinka kanssaoppijoiden tyhmyys nousi aivan uusiin sfääreihin. Yksi tahtoi taas viilata jokaista pilkkua jonka löysi, toinen taas kertoili kamelimatkoistaan ja kyseli intiimejä opettajalta jonka hän ilmeisesti mielsi vängäksi islamilaiseksi kaverikseen. En oppinut takuulla yhtään mitään koko luennolla.
Lisää Bedtime Storiesia, sen jälkeen elokuvia. En taaskaan päässyt ajoissa nukkumaan.
Torstai, 6.6. 2002
Päivän hurraa-hoi: Kyläverkon kuuma peruna siirtyy eteenpäin
Päätin sitten viimein juosta päätä pahkaa päin erästä estettä, joka minun ja mielenrauhan välissä on töissä ollut. Aloin delegoida vastuuta kyläverkosta eteenpäin, alkaen inhottavimmasta päästä. Yllättävää kyllä, delegointi sujui kivuttomasti ja piruparka joka homman sai ei yrittänyt edes kiemurrella pois siitä. Iloa, autuutta ja hyvää karmaa kaikkialle.
Riemu sydämessäni luovutin kyläverkon vastuun myötä minulle siunaantuneen Nokia Communicatorin edelleen, enkä edes harmitellut sen menettämistä. Olisin mielelläni luopunut vaikka kannettavastani, tulossa olevasta litteästä näytöstäni ja roottioikeuksistani jos se olisi päästänyt minut ulos tästä hornanhommasta. (Tai no, ei se kai niin paha homma olisi, jos ei olisi samalla miljardia muuta tehtävää niskassa.) Tietenkään osallisuuteni kyläverkon pulmiin ei pääty tähän, ei vielä pitkään aikaan, mutta ehkä työmäärä ei enää pidä minua hereillä öisin.
Palattuani kotona käymään sain puhelun joltain omituiselta oululaiselta, jolla oli projekti rakentaa historiallisia livepelejä maksaville asiakkaille tarjoava lomakylä tai jotain sellaista. Hän tahtoi palkata minut "filosofiseksi konsultikseen" ja hetken minulla oli oikeasti kiusaus sanoa kyllä. Livepelien kirjoitustehtävät ovat aivan miellyttäviä, ja pelien väsääminen rahasta olisi hauska ajatus. Kuitenkin järki voitti: minulla on jo ihan oikea työ, ja kesälomakin olisi harvinaisen mainiota viettää lomaillen. Ja jos livepelejä välttämättä tahtoisin tehdä, ehkä Ghost Expressin kuuluisi olla listan kärjessä.
Cosmicissa kävi ilmi, että Aleksi oli mennyt valmistumaan. Ostimme hänelle sen kunniaksi salmiakkikossun, mitäs ryhtyi insinörtiksi... Sen jälkeen aloin yliherkkänä ihmisenä pohtia, olinko osallistunut typerän ja kiusallisen tradition aloittamiseen, joka saattaisi johtaa vuosia myöhemmin siihen, etteivät huomionarat valmistuvat ihmiset uskaltaisi näyttäytyä Cosmicissa koska heidät pakotettaisiin juomaan jotain pahaa.
Perjantai, 7.6. 2002
Päivän lintu: Kakadu
Heta oli lähdössä Irlantiin kesäksi, ja tänään oli viimeinen tilaisuutemme pelata Bedtime Storiesia koko joukkueella. Onneksi tarinan sankarit päättivät lähteä vallan eri suuntiin joten peli ei jää täysin paikalleen kolmeksi kuukaudeksi.
Pelauttaessani tajusin, miten hyödyllistä olisi osata oikeasti piirtää. Nykyisellään peliä varten tehtävät kuvat ovat jokseenkin staattisia ilmestyksiä, koska niiden tuottaminen on minulle niin kirotun vaikeaa - tai ainakin minulle on vaikeaa piirtää kahta kuvaa samasta olennosta niin, että tämä olento olisi tunnistettavasti saman näköinen molemmissa kuvissa. Harjoitusta kaivataan.
Lauantai, 8.6. 2002
Päivän teema: Kommunikointi on vaikeaa, ellei mahdotonta
Vesi Uittamolla ei vieläkään ollut aivan ihanteellisen lämmintä, mutta silti uiminen oli mahdollista ja nautittavaa. Uimisen lisäksi törmäilin ihmisiin juuri väärïllä tavoilla ja olin taas hankala.
Sunnuntai, 9.6. 2002
Päivän idea: Vanhojen Infocomien pelien asentaminen kannettavaan koneeseen.
Paljon unia tänä yönä. Ensimmäinen muistamani käsitteli kadonneen aarteen sukeltamista ja viimeinen omituista seksiä. Niiden välissäkin oli jotain, jota en enää muista.
Clichéä, pizzaa, Larry Flyntiä. Olisipa jo loma.
Maanantai, 10.6. 2002
Päivän klassinen kommentti: "Hello Sailor."
Töissä lomaa edeltävä rutistus jatkui. Pääsin puhumaan tartolaisille vieraille atk-keskuksen tukipalveluista, ja vastaanottamaan palkkioksi mojovan keraamisen tuopin. Hassuja nuo virolaiset.
Uusi näyttökin tuli työkoneeseen. Ei ole lituska, mutta väliäkös tuolla, kunhan on isompi kuin vanha. Tietysti se näytti naurettavan pieneltä parin työkaverin saaman 21-tuumaisen rinnalla, mutta täällä työpisteen yksinäisyydessä se vaikuttaa aivan riittävän suurelta.
Kotona otin askeleita kesälomani tuhoamiseen asentamalla koneelleni kaikki 30 Infocomin klassikkoa jotka omistin. Iltapuhteeksi pelasin läpi Zork I:n, ensimmäistä kertaa koskaan. Jo oli aikakin, peli kun on minulla ollut 18 vuotta. Ei ole tekstiseikkaileminen kadottanut magiaansa.
Tiistai, 11.6. 2002
Päivän Infocom-klassikko: Beyond Zork
Työssä onnistuin todistamaan mahdolliseksi erään mahdottomaksi väitetyn mutta triviaalilta tuntuneen homman. Tuloksena sain tehtäväksi rakentaa sovelluksen joka hyödyntää löytämääni niksiä. (Tämä kappale oli vaikea kirjoittaa käyttämättä sellaisia termejä "proof-of-concept" ja "implementoida".) Saa nähdä ehdinkö.
Täysikasvuisten maiden pallonpotkimisleikitkin tunkeutuivat käsittämättömällä tavalla työpäivään kun kesken normaalien rutiinien jostain kuului vertahyytävä karjaisu. Oletimme ensin, että joku käyttäjäparka oli viimein hypännyt alas palvelutiskimme vieressä sopivasti tyrkyllä olevasta kuilusta, mutta aiheuttajaksi paljastuikin eräs järjestelmäylläpitäjämme, joka oli kokenut voimakkaan mielenliikutuksen germaanin tekemän maalin yhteydessä.
Arabian luennolla kiehahdin viimein luentoryhmämme jäljellä olevaan äänekkääseen hölmöön. Alunperinhän meilla oli kaksi ongelmalasta noin tusinan ihmisen ryhmässä, mutta toinen taisi viimein kokea asian liian vaikeaksi, ja on jäänyt tulematta. Toinen sankareista kuitenkin edelleen osoittaa enemmän halua rupatella luennoitsijan kanssa kuin oppia kieltä. Kun häneltä kysytään jotain kieleen liittyvää, hän nauraa aina typerästi ja toteaa "ei, tämä on liian vaikeaa" tai jotain siihen suuntaan.
Tänään hän oli keksinyt viimein sanoa "mä olen täällä vaan kuuntelemassa". Ei siinä mitään, mutta sitten hän päätti aloittaa vänkäämisen opintomateriaalissa olevista sarjakuvista, joissa olevat pyöreäpäiset lapset hän totesi huonoiksi malleiksi, ja että Suomessa ei koskaan voisi lapsille näyttää tuon näköisiä olentoja koska lapset oppisivat ihmisen mittasuhteet väärin, tai jotain.
Kuunneltuani hänen selitystään hetken kysyin aika häijyyn sävyyn, eikö hänen pitänyt olla täällä vain kuuntelemassa. Suuri raivonpurkaus, tottavie, mutta hiljaisessa aikuisia ihmisiä täynnä olevassa luokassa tunnelma kävi yhtäkkiä kovin vaikeaksi. Mutisin jonkinlaisen anteeksipyynnön tapaisen, mutta Äänekäs Torvi ei sen jälkeen sanonut mitään. Hyvä.
Kotona vihdoin saapunut Adbusters-lehti häiritsi pyrkimyksiäni lukea seuraavana päivänä olevaan arabian tenttiin. En kyllä muutenkaan osannut suhtautua tenttiin kovin vakavasti. Edellisestä kerrasta on neljä vuotta, enkä enää osaa elättää kuvitelmaa, että osaaminen mitattaisiin tentissä. Ei minusta enää koskaan opiskelijaa saada.
Keskiviikko, 12.6. 2002
Päivän saavutus: Ensimmäinen opintoviikko pitkään aikaan
Arabian tentti kruunasi kurssin naurettavuuden - kaikki seitsemän tenttiin osallistunutta saivat kolmosen, minä mukaan luettuna. En ole mikään kellokäyrälle sijoitettujen numeroiden suuri kannattaja, mutta en kyllä mielestäni olisi ansainnut noin hyvää arvosanaa, varsinkin kun osaamiseni oli selvästi huonompi kuin joillakin muilla. Toisaalta Rasittavat Hölmöt #1 ja #2 tuntuvat lopettaneen opintonsa.
Harmillista. Ehkä tässä kuitenkin on vähän kieltä tullut opittua. Jos tulisi jatkokurssi, osallistuisin varmaan mielelläni.
Kotona ohjelmassa oli saunomista Miken ja Tainan kanssa, juttelua elokuvien teosta sekä hieman Buffyjen tuijottamista.
Torstai, 13.6. 2002
Päivän kysymys: "Kuka tämän järjesti?"
Unessani joku webbipäiväkirjaa pitävä tuttavani oli painanut omat merkintänsä ihan oikeaksi kirjaksi. Mukana oli myös CIA:n agentteja sekä merkillisiä karvaisia eläimiä.
Viimeisen arabianluennon jälkeen (jolla kävi ilmi, että yliopisto järjestää syksyllä jatkokurssin) lähdin Kaisan ja Reetan kanssa kaupungille. Tänään oli tarkoitus järjestää joko Critical Mass tai Street Party - minulle jäi epäselväksi kumpi - mutta sateen vuoksi osanotto oli vähän laimeaa. Poliisille ilmoittamatta järjestetty kulkue oli jossain vaiheessa pysähtynyt Puolalanmäelle, jossa pari todella syrjäistä katua oli tukittu autoilta.
Hengasin vähän aikaa paikalla, mutta vähäinen osanotto ja sade saivat minut pian kaipaamaan sisätiloihin. Juuri ollessani lähdössä paikalle saaui poliisiauto, jonka väki ihmetteli miksei mielenosoituksesta ollut ilmoitettu. Virkavallan edustajat yrittivät myös selvittää tapahtuman järjestäjää, mutta kukaan ei ottanut kunniaa vastaan. Lopulta poliisit näkivät erään paikallaolijoista lähtevän pyöräilemään tiehensä suuren peräkärryn kanssa, ja tavaran määrästä he ilmeisesti päättelivät tämän ihmisen olevan tapahtuman järjestäjä.
Seurannut takaa-ajokohtaus jossa mustamaija seurasi pyörää ja peräkärryä oli lyhyt ja ennalta-arvattava mutta varsin huvittava. Se ei päättynyt bensaräjähdykseen eikä laukaustenvaihtoon, mutta poliisi sai kyllä epäilyttävän aktivistin kiinni ja jäi juttelemaan hänen kanssaan. En jaksanut enää jäädä tätä seuraamaan, vaan suuntasin Cosmiciin kaakaolle.
Cosmicissakaan en pitkään viihtynyt. Väsymys ajoi minut kotiin jossa kävin melkein heti nukkumaan.
Perjantai, 14.6. 2002
Päivän elämää lähestyvä kokemus: Juna
Kylmästä ja sateisesta säästä huolimatta annoin Tainan ylipuhua minut ulos kävelylle. Kiertelimme siltojen alla ja hylätyillä viljasiiloilla. Vanhan rautatiesillan kohdalla innostuin hetkeksi kiipeilemään ja löysin paikan josta on mahdollista tyäntää päänsä sillan ratapölkkyjen välistä hyvin lähelle raiteita.
Kuin tilauksesta Pendolino Helsingistä Turkuun oli juuri tulossa, enkä malttanut jättää käyttämättä mahdollisuutta seurata ohikulkevaa junaa 40 sentin päästä. Suoraan kohti syöksyvä juna oli jokseenkin intensiivinen näky, varsinkin matoperspektiivistä aivan radan vierestä. Sentään mikään junasta roikkuva uloke ei vienyt päätäni mukanaan. Jonain päivänä saan vielä Darwin-palkinnon tällaisten päähänpistojen vuoksi.
Viikonloppu, 15-16.6. 2002
Ajankohdan supersankarivertaus: "Kostajien jäsenyys on vähän niin kuin eläkevirka valtion palveluksessa. Kuvittele nyt jotain Haukansilmää - 'Hei, ehkä mulla on vaan jousi ja pari nuolta, mutta mä olen Kostajissa joten mun ei tarvii stressata siitä, että mä häviän matsissa vaikka Doctor Bongille...' "
Lauantaina pelattiin taas Travelleria. Olin todella väsynyt ja jo yhden aikaan lähdin kotiin päästäkseni nukkumaan. Sunnuntaina minun oli tarkoitus tehdä kaikkea omiin peleihini liittyvää, kuten suunnitella asioita seuraavaan Ghost Expressiin ja valmistella etäpeliprojektia johon pääsisin käsiksi ensi viikolla.
GE:iin en koskaan päässyt käsiksi, koska Adept saapui juttelemaan kanssani supersankareista ja supersankariroolipelikampanjasta. Illalla Kaisakin saapui paikalle Syksyn karonkasta, ja kertoili minulle kuulumiset. Tavallaan harmittaa, etten jaksanut itse mennä paikalle, tosin bileily ei ole viime aikoina suunnattomasti kiehtonut. Sosiaaliset lahjanikin ovat varmaan rapistuneet aivan olemattomiin.
Myöhemmin illalla onnistuin jotenkin masentumaan ja kokemaan akuuttia omanarvontunteen puutetta, huolimatta Kissan lohdutuksesta sekä erinomaisesta Buffyn jaksosta.
Maanantai, 17.6. 2002
Päivän itsesääli: Olen hyödytön vätys
Ei innostanut yhtään nousta tänä aamuna petistä. Neljä päivää lomaan tuntuu yhtä suurelta ikuisuudelta kuin neljä päivää jouluun joskus tenavana. Hommaa olisi, mutta ei intoa tehdä sitä. Taisin henkisesti jäädä lomalle jo viikonloppuna.
Töiden jälkeen kävin pikaisesti Kaisan luona, jossa jouduin vihdoin ylipuhutuksi kytkemään hänen uuden tietokoneensa paikalleen. Sitä tehdessäni muistin, miten vimmaisesti vihaan merkkikoneita, ja/tai koneita joita säätämässä on ollut näpertelijä jolla on enemmän innostusta kuin ymmärrystä. Ruotsinkielinen winkkukaan ei suuremmin fiiliksiä nostanut.
Kotiin päästyäni väsynyt ja innoton olo jatkui. Inspiraatiota olisi ollut lähinnä Infocomin pelien pelaamiseen ja Buffyjen katsomiseen, vaikka olisi pitänyt kirjoittaa pelejä, siivota huonettani sekä kylppäriä, ja tehdä muuta hyödyllistä. Käperryin pariksi tunniksi nukkumaan vegetoidakseni myöhemmin Miken kanssa television edessä.
Kun Buffyt oli katseltu, oli jo tullut pimeää. JD ja Mike lähtivät yöllä katsomaan pihassamme lenteleviä lepakoita ja ottamaan niistä kuvia. Minä vetäydyin petiin, mutta onnistuin nukahtamaan vasta vähän ennen kahta.
Tiistai, 18.6. 2002
Päivän pelisitaatti: "Meillä ei ole aseita, joten täytyy tehdä suunnitelma."
Joskus ei niin kovin kauan sitten aloin inhota väsymystä varmaan enemmän kuin mitään muuta yleisesti kokemaani olotilaa. Väsyneenä olen kärttyisä, innoton, tavallistakin mahdottomampi ja ailahtelevampi enkä kykene yhtään mihinkään hyödylliseen. Vuosia sitten minulla ei tällaisia taipumuksia ollut, enkä oikein ymmärrä mistä olen ne hankkinut.
Mutta siis, aamulla herätessäni olin helvetin väsynyt, ja mietin, voisinko jollain verukkeella jättää töihin menemisen väliin. Illan pelikään ei suuremmin innostanut, eikä liioin huomenna (?) edessä oleva yritys pelauttaa webbikameran välityksellä. En ehtisi tänäänkään siivota, mikä puolestaan tulee johtamaan syyllisyydentuntoihin ja JD:n vittuiluun.
Suurin osa päivästä kului strategisissa palavereissa teknisen väen kesken. Ihan kiintoisaa, mutta energiatonta. Raahustin viideltä Gestaltiin pelaamaan, ja hieman vaisun alun jälkeen peli lähti yhtäkkiä reippaasti käyntiin kun kehitin pelaajana hahmolleni typerimmän päähänpiston sitten D&D-aikojeni. Taitaa olla universaali totuus Kultheassa, että mitä typerämpi suunnitelma, sitä varmemmin se tekee jotakin outoa.
Ennen peliä pähkäiltiin Gestaltin muuttosuunnitelmia. Riku, Adept ja Suvi olivat ilmeisen vakavissaan vuokraamassa omakotitalon yliopiston vierestä, ja tahtoivat muuttaa sinne muutaman viikon päästä. Aika villiä. Sentään järkevinä ihmisinä päättivät muuttaa kesällä.
Keskiviikko, 19.6. 2002
Päivän uutisryhmä: Scary Devil Monastery, pitkästä aikaa
Väsynyt olo ja viileähkö sää jatkuivat. En tiedä, olenko pelkästään kuvitellut että viimeiset viisi tai kuusi päivää on ollut epätavallisen kylmä, kun en ole keskellä päivää nenääni juuri ulos työntänyt. Päivän edetessä sää lämpeni mutta fiilis oli edelleen todella uupunut.
Väsymystä vastaan taistellakseni uppouduin erääseen Suureen Projektiin koko tarmollani, lähinnä rakentaakseni kollegoilleni hyvän pohjan josta jatkaa lomani aikana. Jostain syystä mieltäni kalvaa silti kyyninen epäilys, että kun palaan, löydän projektin täsmälleen samasta vaiheesta kuin aiemminkin. Mitä tämä juttu ihmisiin luottamisesta nyt taas olikaan?
Roikuin töissä kymmenen tuntia, ja sen jälkeen aloin pelauttaa videoneuvotteluyhteyden kautta. En tiedä, voiko varsinaisesta pelinvetämisestä vielä puhua, ehkä enemmänkin pelin valmistelusta. Sain ensimmäistä kertaa jonkinlaisen otteen siitä, miten toisen ihmisen naamaan tietokoneen näytöllä pitäisi suhtautua. Silmiin katsominen webbikameran kautta on myös pirun vaikeaa, mutta eiköhän siinäkin ole niksi jonka oppii.
Kotiin päästyäni pelailin Spellbreakeria, kunnes Mike saapui paikalle Mikki mukanaan. Kaksikko oli väsäämässä esiteineille agenttilivepeliä jonnekin saaristoon, huomiseksi. Heidän oli kai tarkoitus kirjoittaa hahmot tänä yönä. Projektista ilmeisesti olisi tulossa aivan oikeaa rahaa, mutta silti taidan olla hyvilläni siitä, että minulla on ihan oikea työ johon ei sisälly kontaktia kouluikäisiin.
Torstai, 20.6. 2002
Päivän aktivismi: Society for the Ethical Treatment of Machines
Viimeisen työpäivän kunniaksi pääsin tekemään vaikutuksen söpöihin kiinalaisiin vaihto-opiskelijoihin kahden sanan mandariinikiinan sanavarastollani. On aina hauskaa vastata jollekulle hänen omalla kielellään, jos ei muun niin yllätysarvon vuoksi. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä arabialaista asiakastani. Toisaalta arabia on kielenä yhtä suuri ja venytetty kuin kiinakin, eivätkä edes yksinkertaisemmat sanonnat ole välttämättä kaikkialla samoja.
Päivän älyttömien uutisten saldosta löytyi juttu 'ajattelevan robotin' paosta areenalta, jossa sitä testattiin evoluutiota simuloivassa ympäristössä. Ensimmäinen osa infoa vaikutti jokseenkin järkyttävältä, mutta onneksi robottien kohtelu tuntui loppujen lopuksi olevan humaanimpaa kuin ensialkuun luulin. Silti kone-empatiani jätti minulle hieman ikäviä tuntemuksia. Mikähän olisi oikea tapa kouluttaa koneälyä?
DVD-soitinkin saapui, ja vei tullessaan sekä minun että JD:n viimeiset rahat. Onneksi kaapissa on soijarouhetta ja makaronia, joilla voi elää loppukuun. Parin elokuvan katsomisen jälkeen tämä ei edes tuntunut pahalta asialta.
Cosmicissa oli ainoastaan Tero, minä ja Kissa. Hane ja Katriina kävivät siellä pikaisesti ehdottaakseen uimaan menemistä, ja päätimme, että mikäli huomenna olisi hyvä sää, lähtisimme Naantaliin uimaan.
Juhannusaatto, perjantai 21.6. 2002
Päivän uudissana: Sosiaalipornotähti
Herätessäni ulkona oli hämärää ja äänetöntä. Kuvittelin kellon olevan vasta viisi aamulla, mutta todellisuudessa se olikin jo lähes yksitoista. Pilvet ja sade sekä juhannusaaton hiljaisuus olivat vain hämänneet minua.
Ulkona vallitsevan ikävän sään johdosta olin varsin hyvilläni, etten ollut lähtenyt juhannukseksi seikkailemaan minnekään kauas. Käytin suurimman osan päivää joko puhellen peleistä tai katsellen leffoja Kissan ja JD:n kanssa. Pöhköjä kauhuleffoja on mahdotonta nähdä liikaa.
Juhannuspäivä, lauantai 22.6. 2002
Päivän musiikki: 45 Graven "Party Time", suoraan Return of the Living Deadista
Kuten usein käy, heräsin ennen ketään muuta, ja erehdyin nettiä selaillessani lukemaan vanhoja päiväkirjamerkintöjäni. Silmääni pisti paikoitellen todella karmiva äidinkielen pahoinpitely johon olen aina välillä syyllistynyt. Kyllä huomaa, että olen kirjoittanut useimmat merkinnät töissä puheluiden aikana tai välissä. Tosin saa nyt nähdä, paraneeko kielen laatu nyt kun naputtelen näitä lomani rauhassa.
Sää oli hieman eilistä parempi, mutta uiminen ei vieläkään vaikuttanut kutsuvalta vaihtoehdolta. Kuljeskelin Kissan kanssa pitkin kaupunkia puhelemassa mitä sattuu.
JD oli käynyt vuokraamassa kolme elokuvaa tällekin päivälle, mutta itse katsoin niistä ainostaan yhden, Evolutionin. Pöhkön Half-Life -henkisen elokuvan paras puoli oli, että se oli varmaan aiheuttanut potkut muka mainostamansa shampoon PR-osastolle. Muut leffat olin nähnyt jo aiemmin, joten niiden aikana makailin sängyssä maksamassa univelkoja, ja tein tutkimusta pelejä varten.
Illan tullen pihan lepakot lähtivät taas kirmaamaan ilmassa. On aika siistiä, että seinissämme majailee lentäviä jyrsijöitä, vaan mitenkähän niitä voisi hyödyntää jossakin projektissa?
Sunnuntai, 23.6. 2002
Päivän harmi: Johdot kannettavassa ovat typeriä. Tahtoo langattoman verkon takaisin.
Sekavista mutta etäisesti eroottisista Barsoom-tyylisistä unista herätessäni kello oli jo yksi. Kahdentoista tunnin yöunet, mahtavaa.
Kauhuleffapitoinen juhannusviikonloppu jatkui vielä japanilaisen Evil Dead Trapin (japaninkielistä nimeä en tähän jaksa kirjoitella) parissa. Sen jälkeen uppouduin aivan oikeasti pelinkirjoittamiseen, ja illan tullen pääsin jopa pelaamaan hieman sooloa Clichéssä.
Maanantai, 24.6. 2002
Päivän lukijapalaute: "eläinnatsi tässä. lepakot eivät ole jyrsijöitä (rodentia) vaan nahkasiipisiä (chiroptera). kokonaan toinen eläinluokka."
Clichén soolopeli jatkui tänä iltana erinomaisen ahdistavana ja masentavana. Hip hei.
Tiistai, 25.6. 2002
Päivän rakentava kritiikki: "Liian lyhyet nastat!"
Aloin taas käyttää kroppaani muuhunkin kuin aivojeni säilytykseen ja ryhdyin ravistelemaan tavalliseen tilaansa päätynyttä kehoani jonkinlaiseen toimintakuntoon. Arabiankurssi tuhosi useimmat mahdollisuuteni käydä kiipeilemässä viimeisen muutaman viikon aikana, ja ennen sitä muut kiireet tuntuivat vieneen aikani kaikenlaiselta liikunnalta. Pari kertaa ehdin käydä uimassa ennenkuin nykyiset varhaissyksyiset säät alkoivat.
Liikunnan harrastamisessa pahin ongelmani on, että keksin jatkuvasti paljon kiinnostavampaa tekemistä. Oikeastaan ainoat ruumiinkulttuurin muodot joihin pystyn keskittymään ovat uiminen ja kiipeily. Niidenkin suhteen olen hyvin nirso - en viihdy uimahalleissa, enkä tahdo harrastaa kiipeilyä muiden kuin sellaisten ihmisten seurassa joiden kanssa muutenkin viihdyn. Sopivia tilaisuuksia kumpaankaan puuhaan ei oikein ole lähimenneisydessä ollut.
Fyysisen itsekidutuksen jälkeen kävin kaupungilla haeskelemassa Kaisan uuteen tietokoneeseen modeemin johtoa. Muu päivän toiminta koostui uuden Adbustersin lueskelemisesta, Gloranthan pelaamisesta ja musiikkiin uppoutumisesta.
Keskiviikko, 26.6. 2002
Päivän älykäs puuha: Ei mikään
Pelastakaa minut televisiolta. Sen sijaan, että olisin viettänyt produktiivisen päivän kirjoittelemalla pelejä, tulin vietellyksi katsomaan koko Living Dead -trilogian JD:n ja Kaisan kanssa. Seitsemän tuntia zombeja on riittävästi.
Torstai, 27.6. 2002
Päivän mörkö: Mutant Enemy. "Arrh, I need a hug." Suloinen.
Tälle päivälle suunniteltu Cliché-peli peruuntui, joten vietin sadepäivän pelimateriaalin kirjoittelemisen parissa. Samalla tuli vilkaistua muutama jakso Buffya, Mike kun oli Helsingin keikaltaan tuonut saaliiksi puolitoista esityskautta lisää.
Buffyjen välissä kävin Cosmicissa juttelemassa steampunkista, temppeliherroista ja 24 tunnissa kirjoitettavista livepeliprojekteista, joita Tero oli ideoinut päiviksessään. Olisi tosiaan siistiä kirjoittaa ja järjestää peli 24 tunnissa. Pelin kirjoittamisen voisi aloittaa perjantaina kello 12 ja sen voisi pelata lauantaina kello 18 alkaen. Vielä siistimpää olisi, jos sen tekisi joku muu.
Lisää Puhvi Vampinsurmaa, lisää pelinkirjoittamista, uneen auringonnousun lähestyessä.
Perjantai, 28.6. 2002
Päivän mietelause: "Tahdoit sinä isämme käsillä häwittää jumalattomat uhrinkantajat ja jotka lapsensa armottomasti tappoiwat, Jotka söiwät ihmisen lihaa ja joiwat hirmuisesti werta, jolla he luuliwat sinulle tekewänsä palweluksen; ja wanhemmat tappoiwat ne sielut, joilla ei yhtään apua ollut." - Wiisauden kirja, 12:5-6
Heräsin älyttömän myöhään ja vaikeasti. Jostain syystä en saanut aamukymmenen jälkeen unta kuin satunnaisesti. Tilille oli kuun viimeisen arkipäivän kunniaksi saapunut viimein palkka. Maksoin saman tien pois kasan päällä roikkuvia laskuja sekä vanhoja velkoja, ja minulle jäi edelleen aivan kunnioitettava rahasumma.
Tietysti sorruin heti kuluttamaan, ja kerrankin jopa sain mitä tahdoin. Vimmainen spending spree rajoittui sentään muutamaan uuteen piirustusvälineeseen sekä Catsin DVD:iin.
Illalla Merihakaan saapui ensin Taina ja myöhemmin Taika, Paavo ja Kissakin. Katsoimme sympaattisen romanttisen komedian (Very Bad Things) ja sen jälkeen jäimme juttelemaan henkeviä. JD:kin liittyi seuraan jossain vaiheessa.
Mike oli ymmärtääksemme paennut jonnekin itäsuomalaiseen herätyskokoukseen löytämään jeesuksen tai iskemään tyttöjä, ja tätä pähkäillessämme meidänkin sapatti-illanviettomme lähti hämärille raiteille. Sukututukimuksen ja uskonnollisen kieroutuman pohdinnan lomassa päädyimme penkomaan raamattua.
Merihaan perheraamattu on valtaisa möhkäle 1800-luvulta, jonka ostin antikvariaatista joitain vuosia sitten. Kun aloimme tutkia niteen historiaa (raamattuihin kuulemma kerääntyy luettelo, johon jokainen kirjan haltija kirjoittaa nimensä), löytyi takakannesta lista jakeita. Oletimme tietysti kyseessä olevan tavanomainen valikoima lohtua elämän tilanteisiin, mutta jostain syystä kirjan aiempaa haltijaa tuntuivat kiinnostaneen erityisesti veri, ihmisuhrit ja "salainen synti".
Molemmat paikallaolevat cthulhu-pelinjohtajat innostuivat etsimään jakeista synkkiä merkityksiä, mutteivät sentään saaneet manattua paikalle mitään kahdeksanulotteista lonkeroita pursuavaa mönjää. Vähän ennen kolmea väsymys valtasi minut, ja seurakunta hajaantui samalla kun kömmin petiin.
Viikonloppu, 29-30.6. 2002
Ajankohdan sankariteko: Pakettiauton ajaminen sisään äärimmäisen kapeasta porttikäytävästä, Turun vilkkaimmin liikennöidyn kadun varrelta
Kuurosateet säestivät koko lauantain kestänyttä Travellerin pelaamista. Kiinnostavasta pelisessiosta tuli pienen kampanjamme päätösjakso, ja vaikka muut pelaajat jäivät miettimään tulevaisuutta, minä suuntasin kotiin, ikävän tietoisena seuraavan aamun varhaisesta herätyksestä.
Hane oli käymässä läpi jokavuotista muuttorumbaansa. Tällä kertaa hän ja Katriina olivat muuttamassa ihan oikeasti omistamaansa asuntoon puolen korttelin päähän Merihaasta, ja minut oli suostuteltu muuttopakun kuljettajaksi. Niinpä jo sain nousta jo yhdeltätoista, ah-niin-virkistävän kuuden ja puolen tunnin yöunen jälkeen.
Noudin muuttokaksikon kanssa pakettiauton Piikkiöstä, jossa joku Hanen maalaisserkku oli niinikään juuri vaihtanut majaa vastarakennettuun taloon. Puolivalmis rakennus oli hyvää esimakua tulevasta - Hanen ja Katriinan uuden kodin remontti oli myös täysin vaiheessa, joten sinne vietävät tavarat piti pakata perillä tiiviisti kahteen suunnilleen valmiiseen huoneeseen.
Luonnollisesti osuuteni muuttourakassa ei jäänyt pelkkään autonkuljettamiseen, vaan sain roudata rompetta ulos ja sisään, alas ja ylös, siinä missä muutkin vapaaehtoisauttajat. Paikalle oli minun lisäkseni suostuteltu JD, Kissa sekä pari Hanen kaveria. Onneksi pakettiauto ei ollut meidän ainoa kulkuvälineemme, tavaraa kun oli aivan naurettavat määrät. Muistelin kaihoisasti kahdeksan vuoden takaista muuttoani Oulusta Turkuun, jolloin pystyin kantamaan käsissäni ja päälläni kaiken omaisuuteni.
Alkuperäiseen suunnitelmaan tälle päivälle oli kuulunut seinäkiipeilykin, mutta kun muuttoa oli hoidettu noin neljä tuntia, totesin Kissan kanssa ylimääräisen liikunnan tarpeettomaksi. Muuttaessamme pääsimme kaiken muun jännityksen ohella näkemään vilaukselta naapuritaloyhtiön puheenjohtojan, joka oli aivan harvinaisen hampparimainen niuho ja katsoi sopivaksi pitää kymmenen minuutin puhuttelun Hanelle jostain pikkuseikoista kesken krääsänkuljetuksen. Mistä noita ihmisiä oikein sikiää?
Koko operaatio kesti noin iltakahdeksaan saakka, ja kun se oli ohi, olin aivan poikki. Kotona pääsin vielä vierailemaan hetkeksi Suvin ja Tommin Glorantha-pelissä ennen kuin vajosin autuaaseen lepoon jo yhdeltätoista.