Taukokuu 2002: Tekniikan ihmeitä
Keskiviikko, 1.5. 2002
Päivän ihastus: Porsche 911 Targa.
Pelattuani kymmenen tuntia Freedom Forcea Kissa kutsui minut ulos syömään ja kävelemään. Matkustaessamme jalan halki vapun päivää viettävän Turun osui silmiimme Cosmicia vastapäätä pysäköity kaunis, nay, jumalaisen viehko punainen auto.
Monille minua paremminkin tunteville on tullut yllätyksenä, että minulla on heikkous urheiluautoihin. Kieltämättä se saattaa istua vähän huonosti yksityisautoilua vihaavan ja polkupyöräilevän idunpurijan imagoon, mutta minkäs teet. Nopeat urheiluautot ovat kauniita vempeleitä, ja tämä nimenomainen yksilö sattui olemaan Porsche 911 Targa, avomalli. Täsmälleen samanlainen rakkine oli Original Sinin hahmollani, ja pelin kautta ihastuin malliin puhtaana ideana. Peliä vetänyt Kaisa tietysti oppi jakamaan tämän perversioni.
Jäimme kuolaamaan auton ääreen, ja havaitsimme sen ikkunassa myytävänä-kyltin. Jos minulla olisi 13,000 euroa, olisin voinut ostaa vehkeen itselleni. Tietenkään minulla ei moista summaa käsillä ollut, mutta sehän nyt ei ole este, ainoastaan hidaste. Olisi silti harvinaisen älytöntä ostaa auto, jota voisi Suomessa käyttää ehkä yhden kuukauden verran vuodessa, ja jonka käyttäminen olisi muutenkin moraalitonta ja tuomittavaa. Toisaalta, ei sillä tarvitsisi paljon ajaa.
Ainoastaan Kissa ymmärsi yllättävää himoani ottaa laina ja ostaa auto. Muut asiasta kuulleet pitivät minua vaihtelevan suurena typeryksenä kun edes harkitsin moisen haaveen elättämistä. Huokaus.
Torstai, 2.5. 2002
Päivän kysymys: Mikä oli Ryhmä X:ssä Professori Xavierin lahjakkaiden nuorukaisten koulun osoite? (Vastaus: Greymalkin Lane, Salem Center. Katunumerosta lähteet eivät ole yksimielisiä.)
Eilisen kappaleessa unohtui mainita, että merkillisen yhteensattuman tai tähtien asennon kautta eilen tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta edellisestä läheisestä kohtaamisestani urheiluauton kanssa. Sillä kertaa olin ratissa ja hurjastelin vappuyön hengenvaarallisesti pitkin eteläistä valtakuntaa. Jos olisin taikauskoisempi jne.
Käväisin taas elokuvissa, katsomassa The Man Who Wasn't There:n. Coenien juutalainen propagandaelokuva oli yhtä laadukas kuin tavallisestikin. Leffan jälkeen vuorossa oli Ada-kebabin ekstratulisten mausteiden kokeilu (paljon cayennepippuria varmaan tyrmäisi kokemattoman, ja kyllähän pöperö tulista oli, muttei kovin hyvää) sekä larpkahvila.
Minua ja Kaisaa muistutettiin muutamasta Ghost Expressiin liittyvästä velvollisuudesta. Muistutus oli aiheuttaa minussa aivan täydellisen luhistumisen. Voi Gaia, että minä olen surkea livepelinjärjestäjä. Olen yrittänyt vain aktiivisesti unohtaa koko hiton kampanjan kakkososan henkilökohtaisen bjarmiakokemukseni jälkeen, mutta pelaajat vaativat muutamia juttuja, ja täysin oikeutetusti sekä perustellusti. Jotenkin onnistuimme hoippumaan velvollisuuksiemme läpi ja saamaan asioihin jopa jotain järkeä. Silti, jos GE:ä vielä tulee (ja ainakin yksi pikkujuttu tulee), kaikki pelaajat tulevat kiroamaan pelinjohtajansa epäpätevinä hölmöinä. Ah autuutta.
Muutoin keskustelu Cosmicissa oli taas jakautunut korkea- ja populaarikulttuurilinjaan. Taiteellisemmat ihmiset juttelivat ruotsinkielisestä Rocky Horror Show'sta, pinnallisemmat puhuivat urheiluautoista. Arvatkaa kumpaan porukkaan kuuluin. Monet ihmiset yrittivät yllyttää minua ostamaan Porschen, ja kesken keskustelun tipahti jopa Ripalta tekstiviesti joka vaati samaa. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi.
Keskustelut onnistuivat jotenkin kohtaamaan sarjakuvatrivian muodossa. Jostain syystä hämmästyttävä Marvel-nippelitietouteni ei saanut ihmisiä lumoutumaan, korkeintaan säälimään. Varmaan kaikki eivät sitten osaa arvostaa elämän hienompia asioita.
Viikonloppu, 3-5.5. 2002
Ajankohdan visio: Miltä Fight Club näyttäisi, jos sen olisi ohjannut japanilainen Aki Kaurismäki?
Töistä selvittyäni palasin Ghost Expressin pariin. Seuraavana viikonloppuna tuleva pienoisprojekti vaati huomiota, mutta onneksi ei kovin paljon. Päivitysten ja tilanneraporttien vääntämisen ohessa ehdin pelata Freedom Forcen läpi. Pelin loppu onnistui jopa olemaan aika hieno ja kaunis, tietokonepeliksi kerrassaan erinomainen.
Lauantaina kaikki olivat kadonneet jonnekin. Merihaassa ei näkynyt Mikeä eikä JD:ä koko päivänä, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, missä he olivat. Juoksentelin kuluttamassa kaupungilla, leikin Freedom Forcen tiedostoilla, ja kirjoitin lisää Ghost Expressiä Kaisan kanssa. Sama jatkui sunnuntaina. Muiden puuhien ohella katsoimme Tokyo Fistin, joka oli outo eikä ainakaan minuun suuremmin vedonnut.
Maanantai, 6.5. 2002
Päivän fyysinen suoritus: Kiipeilyotteesta yhdellä sormella kiinni pitäminen toisen käden siirtyessä parempaan kahvaan.
Työpäivä ampaisi liikkeelle valtavalla vauhdilla kauhean virus- ja matoläjän myötä. Jumalauta että ihmiset osaavat olla tyhmiä. "Mä sain tämän liitetiedoston "you_are_stupid.mp3" joltakulta täysin tuntemattomalta, vähänpä jännää, mulla on varmaan salainen ihailija, pitää avata. Hei, miks mun kone ei enää toimi?" Aargh.
Kiipeilyn jälkeen tuli keskusteltua ylimielisyydestä ja sen lieveilmiöistä. Vaikka en ole enää läheskään niin arrogantti kuin joitain vuosia sitten, ihmiset taitavat edelleen pitää minua sellaisena. On tähän kieltämättä jonkin verran syytäkin ja ylläolevan kaltaiset kommentit eivät varmaan asiaa liiaksi auta. En oikein osaa päättää, pitäisikö tätä muuttaa. Olisiko maailma parempi paikka jos olisin käytökseltäni vähemmän ylimielinen?
Tiistai, 7.5. 2002
Päivän orwellianismi: "Hallitse kieltä ja hallitset ajattelua."
Töissä oli kiireistä, mutta hetkittäin mielenkiintoista. Aloin määritellä uutta, virallista terminologiaa jota käyttäisimme tulevaisuudessa, ja sain äärimmäisen mielipuolisen vision siitä, kuinka palvelumainettaan parantaakseen atk-keskus nimeää koneiden kaatumiset "uudistumisiksi", käyttökatkot "rentoutumistauoiksi" ja salasanat "aarteiksi".
Posti oli toimittanut minulle viimein Harmful to Minors -kirjan, joka käsitteli mm. lasten seksuaalisuutta. Pakko olla hyvä, kun Minnesotan yliopiston kirjapaino alkoi saada uhkauskirjeitä aikoessaan julkaista sen. En kuitenkaan ehtinyt syventyä teokseen vielä - viikonlopun Ghost Express vaati huomiota. Pelimateriaalin tekeminen oli tyypillisen kamalaa muttei onneksi venynyt aivan pikkutunneille.
Keskiviikko, 8.5. 2002
Päivän loitsu: Mustan kirahvin kutsurituaali.
Nousin myöhään ja menin töihin puoli kymmeneksi, ja sain kuulla, ettei aamupäivystyksestä vastaava ihminen ollut jaksanut saapua töihin kahdeksaksi kuten hänen olisi pitänyt. Helvetin vätys. Enkä oikein tiedä, olenko varsinaisesti vastuussa siitä mitä muu tukijoukkue tekee, kun asemani on niin harvinaisen epäselvästi selostettu. Niinpä en myöskään tiedä, onko minulla oikeus tai velvollisuus räjähtää jollekulle, joka ei hoida hommaansa. Huoh.
Työnteko oli poukkoilevaa, mutta onneksi enimmäkseen kiinnostavaa. Kotona jatkui taas Ghost Expressin kokoaminen, mitä nyt välillä tuli puhuttua taiteesta, gooteista ja muista ällöttävistä asioista.
Torstai, 9.5. 2002
Päivän parodia: "Haluatteko te rokata? Tahtoisin todella mielelläni tietää haluatteko te rokata. Vai niin."
Helatorstain aamuna heräsin hieman pahoinvoivana. Vaihdoin fyysisen huonon olon henkiseen kärsimykseen syventyessäni lukemaan Harmful to Minors -kirjaa. Artikkelit "lapsista jotka ovat kasvamassa seksuaalirikollisiksi" olivat äärimmäisen kuvottavia. Lähinnä kirjasta sai kuvan, että joukko päänsä syvälle perseeseen työntäneitä sosiaalitanttoja oli jenkeissä huolissaan aivan kaikesta mitä tenavat saattavat tehdä, ja pitivät kaikkia viittauksia minkäänlaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen syvästi huolestuttavana sekä syynä panna penska pakkohoitoon. Ei jumalauta. Ainakin etäältä seurattuna Imperium Americanan suhtautuminen seksiin on kyllä juuri noin hysteerinen.
Tommi ja Heta olivat keksineet organisoida tälle päivälle piknikin, mikä edellytti ulos auringonpaisteeseen menemistä. Merihaka tyhjeni täysin kun matkustimme muiden tuttujen kanssa Ruissaloon syömään evästä ja makoilemaan auringossa. Kaisa ja minä päätimme jopa käydä uimassa. Vesi oli naurettavan kylmää ja korkeintaan 50 senttiä syvää, ja pohjan kivet sattuivat jalkoihin. Muut pitivät meitä vikapäisinä, nahjukset.
Ruissalosta palattuamme oli vielä tilaisuus käydä larpkahvilassa pelaamassa muutama erä ihmissusipeliä. Ennen yhtätoista lähdin kotiin, jossa hurrasin sivusta kun JD mätti jättiläisrobotteja Freedom Forcessa. Hämmentävä peli, melkein yhtä hauska seurata vierstä kuin pelata.
Perjantai, 10.5. 2002
Päivän harmi: Oikean taitto-ohjelman puute.
Unissani seilasin mitättömällä veneellä ympäri Karibianmerta, puhuin paneelikeskustelussa japania, ja lopuksi hukkasin auton valtavaan lumikinokseen. Lisäksi uneksin siitä, miten pelautin refille hänen hahmonsa unipätkää, jossa hahmo yhtäkkiä oivalsi näkevänsä unta. Lusidin tilan saavuttanut hahmo alkoi painaa tarkasti mieleen ympäristönsä yksityiskohtia, ja minä kerroin niitä. Kieroa.
Heräsin todella uupuneena. Japanin kertaaminen ja lusidiuden pohtiminen yön aikana oli varmaan vienyt aivoiltani kaiken levon. Väsymys jatkui työpäiväänkin, oli kuin olisin nukkunut neljä-viisi tuntia kahdeksan sijasta. Omituista. Aiheuttaakohan aivojumppa unta nähdessä tällaista? Jos aiheuttaa, eikö silloin voisi kuvitella, että joku aivoja nollaava toiminta voisi korvata nukkumisen?
Ulkona oli kuuma päivä, mutta työhuoneessa oli viileää ja miellyttävää. Kesken jäänyt Heraldin kirjoittaminen kummitteli mielessä, ja töiden jälkeen palattiinkin lehden väsäämisen pariin. Sain takaumia GE II:n tekotalkoista kun murjoin Kaisan kanssa lehteä kokoon, enkä varsinaisesti kokenut valaistumista siitä, miksi liveroolipelit olisivat hyvä juttu.
Lauantai, 11.5. 2002
Päivän kysymys: "Mikä on punainen ja kiipeää ylös naisen jalkaa? Abortti, jolla on ikävä kotiin."
Ghost Expressin välipeli pelattiin tänään. Pääasiassa pelaajien järjestämässä tapahtumassa minä ja Kaisa olimme paikalla vain tarkkailemassa ja vastailemassa kysymyksiin. Muutaman hahmon tapaamista käsittelevä pieni tapahtuma toimi kampanjalivepelissä oikein hyvin. Ehkä vastaavanlaisia pikkupelejä pitäisi tehdä enemmän Murder Balladsin kaltaisten eeposten sijasta.
Sunnuntai-maanantai, 12-13.5. 2002
Ajankohdan kommentti: Objektiivisuutta ei tästä kohdasta löydy. Luultavasti kommentitkin ohjataan suoraan /dev/nulliin koska juuri nyt en jaksa tapella
Ääh, tämä on vaikeaa. En tiedä pitäisikö tätä kirjoittaa ollenkaan, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Tämä on minun webbipäiväkirjani, joten kirjoitan tänne ihan mitä tahdon, oli se sitten miten typerää tahansa. Pitkä pätkä taas, ja ikävystyttäväkin varmaan.
Viime aikoina olen varmaan ollut liikaa tekemisissä ihmisten kanssa, ja samalla altistanut heitä huonoille puolilleni. Sen seurauksena minut haukuttiin melko perusteellisesti. Puolueettoman raadin mielestä olen liian ehdoton, en kommunikoi hyväksyttävästi, ja kaiken muun lisäksi olen vielä väkivaltainenkin.
En oikein tiennyt, miten näihin syytöksiin vastaisin. Ehdoton? Kyllä, joissain asioissa olen todella joustamaton, pääasiassa oikeudessani olla yksin ja päättää täysin itsenäisesti omista tekemisistäni sekä menemisistäni. Joitain tämä ilmeisesti häiritsee.
Kommunikaationi on myös tarpeettoman tylyä. Tässä taidan ylläpitää yhden hengen kapinaa kielen muuttamiseksi: jos olen jostain aikomuksestani jo päätöksen tehnyt, en todellakaan tuo sitä muiden ihmisten tietoon kysymällä heiltä "mitä mieltä he olisivat jos niin-ja-näin" vaan totean "aion nyt sitä-ja-tätä". Tämä on kuulemma äärimmäisen loukkaavaa. Taitaa ollakin, mutta silti - minusta on epäkohteliasta kysyä jos kysymykseen aikoo hyväksyä vain yhdenlaisen vastauksen. Kysyminen implikoi, että vastauksellakin on jotain merkitystä.
Väkivaltaisuudesta syyttäminen häiritsi minua eniten, kai siksi, että sen koen aivan oikeaksi luonneviaksi. Tiedän olevani varsin räjähdysaltis ihminen ja jos en saa turhautumistani purettua millään muulla tavoin saatan alkaa rikkoa paikkoja. En muista koskaan sortuneeni lyömään ketään, tosin minun väitettiin muistavan tämäkin väärin.
Epäilemättä suuri osa lukijoista nyökkäili ylläolevia kohtia lukiessaan ja totesi, että arvio oli oikea. Toiset taas järkyttyvät ja ihmettelevät, miten voin olla näin hirveä?
Olisi oikeudenmukaista jos kukaan ei pitäisi minusta, sanottiin. Luultavasti olisikin. Eivät nuo pidettäviltä luonteenpiirteiltä kuulosta. Minä tulen itse toimeen itseni kanssa, kenenkään muun ei tarvitse. En aio muuttua vain ollakseni sosiaalikelpoisempi. Yhtäkään ihmistä en usko vielä pakottaneeni olemaan tekemisissä kanssani, oikeastaan minkäänlaisilla sosiaalisilla siteillä.
Mutta kansanviisaus sanoo, että koska olen jonkun mielestä epämiellyttävä ihminen, minun kuuluu kokea syyllisyyttä ja muuttua. Olen tästä eri mieltä. Minusta ei muiden tarvitse pitää, enkä aio muuttua saadakseni ketään pitämään itsestäni. Minä pystyn itse elämään itseni kanssa, mikä oikeastaan riittää.
Tiistai, 14.5. 2002
Päivän kirous: Langattoman verkon tukiasema kuoli aivan oikeasti. Täytyy hankkia uusi.
Uhkaavan Avalon-pelin sekä Hacienda Eldoradon hahmotapaamisen vuoksi joudun nähtävästi lähtemään jo torstai-iltana Helsinkiin. Lomapäiviä ei suuremmin tuhlattavaksi ollut - tai olisihan noita muuten riittänyt, mutta valtion työntekijöillä on kesä- ja talvilomakausi, ja kesälomaa minulla on vaikka polttaa, talviloma taas tekee sitäkin tiukempaa. Nyt elämme vielä talvilomakautta, eli käyttämäni lomapäivät otettaisiin pois joululomastani.
Onneksi meillä on kellokortti. Epäonneksi olen viime aikoina ollut vähemmän kuin ahkeruutta pursuava työntekijä, eikä minulle ole kerääntynyt varastoon valtavasti ylityötunteja joita purkaa. Tämän seurauksena tajusin, että tämä viikko menisi kymmentuntisissa työpäivissä jos mielin perjantain vapaaksi.
Hommaa onneksi riitti, mutta silti mentyäni kuuden jälkeen kotiin olin vähän nuutunut. Olisi pitänyt koota pukua Avaloniin, mutta yllättäen päädyinkin katselemaan Spacedin kakkoskautta Miken ja Kaisan kanssa. Edelleen aivan mainio sarja, vaikei se ekojen jaksojen nerouteen päässytkään.
Uhkaavan kesän johdosta Merihaassa oli lähes sietämättömän kuuma.
Keskiviikko, 15.5. 2002
Päivän komiikka: Freedom Forcen editorin odotus
Ikuisuuden pituisen työpäivän jälkeen minä, Mike, Kaisa ja Taina lähdimme Runosmäkeen kommunikoimaan Marjan kissojen kanssa. Osiris oli nuori ja vilkas siamilainen, Taavi taas musta ja pörröinen peruskissa jonka edellinen ihminen oli ilmeisesti ollut luonnevikainen eläinrääkkääjä, yuck... Katit olivat molemmat aika hyvätapaisia eivätkä yrittäneet surmata meitä.
Marjalla käynnin jälkeen loppuilta kului kaikenlaisen pikkupuuhan parissa: piti saattaa Mike satamaan, kuljettaa tietokonetta paikasta toiseen ja väsätä pukua Avaloniin.
Torstai, 16.5. 2002
Päivän aate: Suuryrityskapitalismi - huono idea jo 50-luvulla
Kolmen aikoihin katosin töistä ja hyppäsin Helsinkiin menevään junaan Tainan kanssa. Olin ilmeisesti todella väsynyt, koska heti kun sain itselleni mukavan asennon nukahdin, ja heräsin kunnolla vasta Espoossa.
Hacienda Eldoradon joukkuekokous alkoi seitsemältä. Pelinjärjestäjät riemastuttivat minua ja kai muitakin totemalla, että Tintti-henkisyys on aivan hyväksyttävä tyylitulkinta pelille. Eldoradon hahmoistakin alkoi saada hieman kiinni kokouksen myötä - miksei useammista peleistä järjestetä tällaisia? (Koska pelaajat ja pelinjohtajat ovat saamattomia, vastaan. Minä ainakin olen.)
Kokouksen päätyttyä suuntasin Porvooseen, jossa kuuntelin hurjia juttuja mm. naapurustomme entisen kauhukakaranalun kohtalosta (murhattu huumevelkojen takia viime syksyllä) ja äitini koulun käytösvikaisista oppilaista. Itä-Uusimaa on aina yhtä hieno paikka joka jaksaa joka kerta yllättää...
Avaloninkin materiaalia sain viimein luettua oikein ajatuksella. Hovifantasiapeli, pelottavaa. Tavallisesti olen kiertänyt sellaiset kaukaa, mutta tämä on taktinen sijoitus tulevaisuuteen ja askel lähemmäs Benedictin pelaamista.
Perjantai, 17.5. 2002
Päivän ohimennen kuultu: "Ja ja, nästä vittu dagen vittusaatana. Jag skulle mutina mutina vittu..."
Herätessäni olin edelleen Porvoossa. Saapuessani eilen bussilla kaupunkiin olin jäänyt pohtimaan erään pyörätien reittiä. Kun en vieläkään saanut sitä palautettua kunnolla mieleeni, lainasin pihalta polkupyörän ja kävin vilkaisemassa miten tie oikein kulki. Tällä matkalla törmäsin myös perusporvoolaiseen ilmiöön, eli ruotsinkieliseen kylähulluun joka huuteli minulle hävyttömyyksiä syystä, jonka hän vain itse käsitti. Ah pikkukaupunki-idylliä.
Nautin maaseudun rauhasta myös kiipeämällä vanhempieni talon pihalla oleviin tammiin, lukemalla pikkusiskoni sarjakuvia, ja tutustumalla itäuusimaalaisten puhelinlinjojen modeemikäyttökelpoisuuteen (yhteys katkeili kahden minuutin välein). Sen jälkeen olinkin oikeastaann tehnyt kaiken, mitä Porvoossa on mahdollista selvin päin tehdä, ja aloin suunnitella pakoani takaisin sivistyksen pariin.
Itäeurooppalainen kylä ympärilläni esitteli minulle vielä huonoimpia puoliaan ennen kuin pääsin bussiin asti. (Junaliikennettä ei Porvooseen tule, kiitos kysymästä.) Kamalaa ruotsin ja suomen sekamelskaa, degeneroituneen näköisiä ihmisiä, kylmää tihkusadetta - okei, ehkä sateeseen ja sisäsiittoiseen ulkonäköön pystyvät muutkin paikkakunnat maailmassa, mutta ainoastaan Porvoon torilla joku voi vakavalla naamalla sujuvasti solkata ruotsia johon on lisätty sekaan suomenkielisiä kirosanoja. Kulttuurit tottavie kohtaavat. Tulinko maininneeksi, etten oikeastaan pidä Porvoosta?
Helsingissä käytin aikaani etsiskelemällä verkkoyhteyttä, livahtamalla paikkoihin joihin minun ei olisi kuulunut mennä, ja ajamalla kannettavallani tcpdumpia löytämissäni radioverkoissa. Rikollinen urani päättyi kun törmäsin Mikkiin, ja jäin juttelemaan hänen kanssaan. Illalla yhytin myös Lissun, joka tarjosi minulle yösijaa.
Lauantai, 18.5. 2002
Päivän sankari: Benedict
Yöuni jäi melko lyhyeksi, ja aamulla olin aivan kuollut. Innostus lähteä mihinkään livepeliin oli todella alhaalla, mutta niin asiat usein ovat juuri ennen peliä.
Avalon III oli sentään aika pirteä peli, ja kun se oli pelattu, Teemu totesi minulle, että hän voisi oikeastaan alkaa perehdyttää minua erään Amberin ruhtinaan rooliin. Yay!
Päädyin Kissan kanssa Heikin luo yöksi. Olisin tavallaan tahtonut olla sosiaalinen, mutta pelaaminen oli vienyt kaiken energian, ja simahdin saman tien.
Sunnuntai, 19.5. 2002
Päivän uhkakuva: Luokkakokous
Viime päivien järkyttävän kylmä sää oli koettanut sijoittaa elimistööni flunssan alkua. Tappelin urheasti sitä vastaan, mutta en silti jaksanut jäädä pelauttamaan Lauralle Ghost Expressin pätkää kuten olin aiemmin kaavailliut. Palasin suosiolla Turkuun.
Särkyyn syömäni Burana teki minut perusteettoman urheaksi, joten käväsin vilkaisemassa uusimman Star Warsin. Kyllä sen katsoi, joskin dialogi oli hirveää (nyt näen, mistä Luke on smooth talkinsa perinyt) ja slapstick vielä hirveämpää. Boba Fett oli kiva.
Leffan jälkeen minut tavoitti kutsu saapua elokuussa lukion luokkakokoukseen. Siistiä. Lukiossa samalla luokalla kanssani oli jopa ihan hauskoja ihmisiä. Ja kun luokkakokouksiin kai mennään muutenkin vaan tunnustamaan ihastuksia joita aikanaan oli liian ujo myöntämään, pitää tuolla varmaan käydä tekemässä itseni naurunalaiseksi. Martin Blank on idolini.
Maanantai, 20.5. 2002
Päivän haukku: "Mikä asiakaspalvelu?"
Nukuttuani kuusi tuntia olo oli flunssainen ja huono. Siitä huolimatta menin töihin, kun kotona makoilemisesta olisin saanut vain syyllisyydentuntoja.
Töissä luin atk-keskuksen asiakaspalautekyselyn tuloksia. Kuten arvata saattoi, tulokset olivat varsin lannistavia ja saivat minut masentumaan melkoisesti. Tietenkin koin kaiken missään määrin negatiivisen palautteen olevan juuri itseeni kohdistuvaa, ja kertovan siitä, miten juuri minä olin huono ihminen ja kykenemätön hoitamaan työtäni. Onneksi todellisuudentajuni on vielä sen verran kohdallaan, etten oikeasti uskonut asioiden olevan aivan noin synkeästi.
Ylikehittynyt syyllisyydentunto on tosi ihana luonteenpiirre. Kai se on parempi kuin pakonomainen vastuun välttely, tosin toisinaan minusta tuntuu siltä, että tuokin vika on minussa vahvasti edustettuna. Pah. Ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää tämä homma paremmalle ihmiselle.
Iltapäivästä mieliala kuitenkin koheni, kun kävi ilmi, että minut oli kelpuutettu perin kiintoisalle Sun Microsystemsin kurssille seuraavalla viikolla. Vaihteeksi saan koulutusta muussakin kuin Microsoft-roskassa.
Flunssa paheni iltaa kohti. Valuin petiin kotiin päästyäni, ja katsoin huonoja elokuvia. Menin nukkumaan varhain.
Tiistai, 21.5. 2002
Päivän viisaus: Muhammed oli oikeakätinen
Yritin edelleen taistella tautia vastaan, mutta iltapäivään mennessä tappio näytti ilmeiseltä. Jaksoin kuitenkin istua töissä ja käydä jopa tänään alkavalla arabian kurssilla Kaisan ja Reetan kanssa.
Yleensä luennot eivät sovi minulle kovin hyvin. Minulla on paha tapa nukahtaa niille ja pitää niiden etenemistahtia liian hitaana. Kielet ovat kuitenkin olleet tähän poikkeus. Yleensä olen pysynyt kielten luennoilla hereillä edes jotenkuten, ja vaikka arabia etenikin verkkaisesti, oli kirjoitusjärjestelmä niin erilainen aiemmin näkemistäni että kiinnostukseni pysyi yllä.
Kotona ajattelin vetäytyä nukkumaan, mutta eräs ohjelmointipulma johon olin töissä törmännyt ei jättänyt minua rauhaan, ja väänsin koodia pari tuntia. Auttaa hieman syyllisyydentuntoja jos vaikka huomenna olen sairaana.
Keskiviikko, 22.5. 2002
Päivän visio: Ehkä en sittenkään kerro sitä tässä, vaan rippaan sen peliini...
Aamulla olo oli täydellisen kamala. En mennyt töihin, mutta yritin kotoa käsin tehdä joitakin hommia. Onneksi eräs koodausprojekti oli edellispäivänä jäänyt kesken, joten saatoin jatkaa puuhailua sen parissa tuntematta itseäni aivan täydeksi pummiksi.
Fyysinen olo parani iltapäivän mittaan, mutta henkinen hyvinvointi puolestaan syöksyi jonnekin hornan syövereihin. Fiilis oli kuin huonon masennuslääkkeen syöneellä: joka ainoa pikkuseikka ärsytti minua, ja olin kimpaantua jokaisesta pienestä vastoinkäymisestä. Niitähän luonnollisesti riitti, triviaaleja pikku epäonnistumisia jotka kaikki ajoivat minua lähemmäs räjähdyspistettä. Arabian luennon jälkeen tajusin, että jos en keksisi jotain johon keskittyä, varmaan alkaisin paiskoa lautasia pelkästä turhautuneesta raivosta.
Olisin jatkanut koodaamista jos jotain tekemistä sen parissa olisi vielä ollut, mutta olin saanut jo simppelin skriptini valmiiksi eikä mielikuvitus riittänyt uuden ohjelman ideointiin. Yritin tottumusteni vastaisesti uppoutua animeen katsomalla Lainia. Vaikkei se kovin intuitiivinen stressinpoistoväline ollutkaan, onnistui se vetämään keskittymiseni puoleensa niin että vimmani laantui. Lainin merkilliset visiot olivat aika inspiroivia, tekisi mieli ryöstää ne peleihini ihan suoraan.
Torstai, 23.5. 2002
Päivän sana: Farasun
Olin sentään riittävän koossa mennäkseni tänään töihin, mutta ääneni kuulosti yhä vähän hassulta. Pysyin kaukana puhelimesta ja keskityin koodaamiseen.
Arabian merkistö alkoi vihdoin sujua, joten kirjoittelin ahkerasti larpkahvilassakin osaamiani sanoja ja ihmisten nimiä. En tosin välttämättä saanut jihadia kirjoitettua ihan oikein.
Perjantai, 24.5. 2002
Päivän vegetaatio: Aivan liian monta tuntia television edessä
Tapahtui viimein sekin ihme, että Merihakaan saatiin oikea televisio. Tämä johti luonnollisesti siihen, että koko onnellinen kommunaaliperhe asettui viettämään yhteistä laatuaikaa töllön ääressä. Oli kieltämättä koko lailla nautittavampaa katsoa elokuvia oikeasti suurelta ruudulta. Ehkä täällä nyt kehtaa järjestää aivan oikeita videoiltojakin, kun vielä saisimme DVD-soittimen joka toimisi telkun kanssa.
Lauantai, 25.5. 2002
Päivän pitkästä aikaa katosttu elokuva: Aliens. "We've got nukes, knives, sharp sticks..."
Päivän Traveller-peli peruuntui, joten kävin käsiksi johonkin jota olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten ja aloin siivota huonettani. Varmaan Murder Balladsista lähtien kotikoloni on ollut järkyttävän kaaoksen vallassa, en vaan ole koskaan oikein löytänyt aikaa ja energiaa tehdä sille mitään. Nyt sentään jonkinlainen järjestys palasi.
Saattaisi olla hyväksi mielenterveydelleni jos pitäisin useammin vapaapäiviä, aivan pelkästään päiviä joille en ole suunnitellut minkäänlaista ohjelmaa tai ihmisten tapaamista. Toisaalta ne saattaisivat silloin kulua samaan tapaan kuin tämäkin päivä: siivoamiseen, pelin kirjoitteluun ja elokuvien katseluun...
Sunnuntai, 26.5. 2002
Päivän pelisitaatti: "Naisen kanssa... ollaan vielä keskusteluvaiheessa."
Eilisillan myöhään venyneen leffamaratonin jälkeen heräsin juuri sopivasti pelauttamaan Tommille ja Hetalle Bedtime Storiesia. Siihen kuluikin koko päivä ja ilta. Viisasta olisi ollut mennä aikaisin nukkumaan, mutta Mike viekotteli minut katselemaan Buffyja kanssaan.
Taidan oikeasti pitää Buffysta kohtalaisesti, vaikka sarjan eka esityskausi toikin minulle valaistumisen: televisiosarjat ovat tällä hetkellä samalla kehitysasteella jolla sarjakuvat olivat 60-luvun loppupuolella. Samanlaisia hellyyttävän söpöllä tavalla ennalta-arvattavia juonia, kilttejä henkilöhahmoja ja sopimattomien ainesten ohittamista...
Olen muuten aivan varma, että joku Buffyn suunnittelija on laskelmoinut sen hahmot vetoamaan mahdollisimman laajaan katsojakuntaan niin että jokainen teini tai teinimielinen katsoja löytää sarjasta ainakin yhden ihmisen johon ihastua. Huomasin itse olevani aivan hölmön heikkona Willowiin, säälittävää.
Maanantai, 27.5. 2002
Päivän ETLA: LDAP
Innolla odottamani Sun Microsystemsin kurssi alkoi tänään, ja himo-opiskelija sisälläni kohtasi sen samanlaisena haasteena kuin useimmat muutkin kurssimuotoiset asioiden opettelut joihin olen törmännyt. Sain siis taistella koko päivän nukahtamista vastaan. Ei hyvä. Asia ei ollut liian helppoa eikä liian vaikeaa (tai no, ehkä hitusen liian helppoa), minua vaan alkoi heti luennoitsijan puhuessa väsyttää aivan riivatusti. Ei minusta koskaan ole oikein ohjattuun opetukseen ollut. Varmasti kärsin lahjakkaiden ja yliälykkäiden lasten ammattitaudista: puutteellisesta keskittymiskyvystä.
Kurssilla oli sentään opetuskäytössä hienot Sunin koneet litteillä näytöillä ja Solaris 8:lla. Tahtoo tällaisen omalle työpöydälle.
Opintäytteinen päivä jatkui arabiantunnilla. Kuinkahan kauan uutuudenviehätykseni tähän kieleen jaksaa pysyä yllä?
Kotona kirjoittelin ahkerasti pelejä ja katselin lisää Lainia. Onneksi Mike häipyi jonnekin, niin en voinut tuhlata päivääni Buffya katsomalla.
Tiistai, 28.5. 2002
Päivän graffiti: "Viimeinen pisara!"
Miltähän tuntuisi viettää joskus viikko, tai edes päivä, täysin ilman tietokonekontaktia? Eilen ainoastaan arabiantunti oli hetki jolloin en jatkuvasti käyttänyt yhtä tai kahta tietokonetta (suurimman osan aikaa itse asiassa kahta) ja tänään asiat jatkuivat samaa rataa.Työn ja arabianluennon välissä ehdin käydä yo-kylässä ostamassa itselleni vähän syötävää, ja tajusin, että kesän päällekarkaus oli taas muuttanut Joukin oikeasti kauniiksi paikaksi. On varmaan suurimpia esteettisiä perversioitani kyetä pitämään Turun ylioppilaskylää viihtyisänä edes kesällä, olen takuulla pelkästään viettänyt siellä liikaa aikaa.
Arabianluennolla olin epätavanomaisen tyhmä. Luennon jälkeen oli yhä kaunsta ja lämmintä, joten päätin lähteä menemään kiellettyihin paikkoihin. Kaisa tuli mukaan. Kävimme tarkistamassa joen toisella puolella sijaitsevan viljasiilon ja yritimme hiipiä sinne sisään. Tämä olisi kuitenkin vaatinut melkoista akrobatiaa ja sandaalini eivät oikein soveltuneet kiipeilyyn. Varsinainen tunkeutuminen sai jäädä seuraavaan kertaan.
Keskiviikko, 29.5. 2002
Päivän ilonaihe: Kohta on tarpeeksi lämmintä käydä uimassa.
Eilinen seikkaileminen tiesi polkupyörälleni hieman huonoa kohtelua, ja tänään huomasin fillarin takarenkaan olevan aivan vinksin vonksin. Normaalisti tämä olisi vain pieni pulma, mutta jättitelevision ostaminen oli jättänyt rahatilanteeni varsin heikkoon jamaan, ja ensi kuun budjetti näytti todella kireältä. Silti polkupyörän huolto on välttämättä edessä, ilman pyörää kun en oikein voi mennä minnekään.
Arabian opinnot tuottivat tänään suurta riemua, kun havaitsin eksotiikkaruokakaupassa käydessäni pystyväni melkein lukemaan papupurkkien kyljissä olevat tekstit. Kun niissä vielä olisi ollut vokaalimerkit, olisin ehkä voinut yrittää lausuakin niitä.
Buffyn katseleminen oli saanut minut kiinnostumaan sarjaan musiikkia tehneestä bändistä nimeltä Nerf Herder. Kuinka ollakaan, yhyteellä oli alue mp3.com:ssa, ja kun taas sinne eksyin, päädyin myös kokeilemaan muita ei-niin-tunnetun musiikin edustajia. Kuten monesti käy, musiikin kuuntelu sai minut järjettömän hyvälle ja energiselle tuulelle, enkä olisi malttanut lainkaan käydä nukkumaan.
Torstai, 30.5. 2002
Päivän kysymys: "Jos moskeija tekee vaikka tarjouspyynnön sadasta tietokoneesta sähköpostitse, miten kirje aloitetaan?" Ei ole tyhmiä kysymyksiä, ainoastaan tyhmiä kysyjiä...
Yliopiston väen viimeinen kevätryntäys taisi olla juuri kurssimme aikana ja jonkinlainen kesähiljaisuus oli laskeutunut tänään. Tai sitten olin vain tavallista taitavampi välttelemään hommia.
Hacienda Eldorado -pelin sähköpostilistalla puitiin ahkerasti peliin liittyviä pukeutumis- ja käytöstapakysymyksiä. Erehdyin lukemaan näitä viestejä, ja totesin keskustelun olevan yhtä ikävystyttävä seurata kuin asefetisistit puhumassa M16:n läpäisyvoimasta. Kaikkea sitä ihmiset jaksavatkin. Pitäisi varmaan järjestää tiedemaailmaan sijoittuva peli Unixin varhaishistorian ajalta ihan pelkästään nähdäkseni, nörttäisivätkö ihmiset tietotekniikan historian detaljeista yhtä innokkaasti kuin vaatteista tai pyssyistä.
Arabian luennolla jotkut opiskelijat olivat taantuneet yläasteikäisten tasolle ja keksineet, että niin kauan kun he hämäävät opettajaa turhilla kysymyksillä, tunti ei etene. Tämä hieman sapetti minua, koska kuitenkin maksoin kurssista 90 euroa. Muutenkin näiden "oikeiden aikuisten" vastahakoisuus tai kyvyttömyys oppia harmitti minua vailla rajaa. Apuluokalle tuollaiset.
Järjetön vaatekeskustelu heräsi uudelleen henkiin Cosmicissa. Mikä on 1800-luvun alun Transformer? Aatelisneito, jolla on kokoontaitettava hame. Pimeää.
Perjantai, 31.5. 2002
Päivän mietelause: Teinien pitäisi olla sieviä ja hiljaa
Unessani olin Tampereella katsomassa Catsia, ja vieressäni istuva sievä poika ryhtyi iskemään minua. Paljon parempi uni kuin minua viimeaikoina vaivanneet "paluu kouluun" -henkiset Buffyn ja arabianopiskelun aiheuttamat tympeät visiot.
Vaikka ei ollutkaan ihan yhtä kuuma ilma kuin kahtena edellisenä päivänä, menin silti Kissan kanssa Uittamolle pulikoimaan meressä. Vesi oli juuri niin lämmintä, että siinä viitsi uida, tosin kylmä tuuli hieman häiritsi. Rannalla ei ollut vielä monia ihmisiä, mutta ne harvat olivat sitäkin rasittavampia.
Uinnin jälkeen ohjelmassa oli roolipeleistä puhumista ja hieman pelaamistakin.