Huhtikuu 2002: Supersankarit tulevat!
Maanantai, 1.4. 2002
Päivän ajanviete: Leirielämä
Puhelin herätti minut yhdeltä. Soittaja oli Tekse, joka jäljitti varastettua autoaan ja sen mukana kadonnutta puhelintaan, tai paremminkin pikkusiskoaan joka ne oli vienyt. Vakuutin hänelle, että kyseinen nymfomaani ei ollut ainakaan minua tullut iskemään, ja hän jatkoi etsintäänsä muualta.
Nousin ylös urheasti välittämättä siitä, että kello oli vasta kaksi iltapäivällä. Mike kertoi olevansa menossa Liiku-lehden haastatteluun, ja tämä herätti minun epäilykseni. Vaikka tämä ei varsinaisesti minun etujeni mukaista ollutkaan, muistutin Mikeä siitä, että kaupungilla oli edelleen liikkellä salamurhaaja joka jahtasi hänen päätään, ja että haastattelu voisi hyvinkin olla ansa. En tajua, miten hän on selvinnyt alalla näinkin kauan huomioimatta tuollaisia seikkoja. Kehotin häntä ottamaan luotiliivin ja aseen mukaan, mutta pistoolia hän ei kuulemma edes omistanut.
Humaanimpi tyyppi olisi saattanut lähteä hänen mukaansa taustatueksi, mutta asia ei minua oikeastaan koskenut. Mike sotikoon omat sotansa itse, minä olin jo varoittanut häntä, mutta en kyllä pitäisi häntä elossa. Minulla oli omatkin huoleni.
Vastoin arvioitani haastattelu ei päättynyt laukaukseen tai räjähdykseen. Niinpä saatoin keskittyä vaihteeksi Montrealin tapahtumiin. Sikäläiset aktivistit ottivat jälleen yhteen keijujen kanssa ja tonkivat salaseurakuvioita.
Tiistai, 2.4. 2002
Päivän asento: Vaaka-
Vain viisi tuntia nukuttuani laahustin töihin, ja pysyin tajuissani enimmäkseen hämäämällä itseäni. Neljältä palasin kotiin ja kaaduin melkein suoraan vuoteeseen. Kovin viisasta tämäkään ei ollut, koska päivärytmi olisi pitänyt jotenkin normalisoida. Väsymys yksinkertaisesti selätti minut.
Kaisa oli jäänyt luokseni nukkumaan kun lähdin töihin, ja oli paikalla edelleen palatessani. Hän oli nukkunut koko päivän, eikä aikonut vieläkään nousta. Hämmentävää - minä koen aina syyllisyyttä hyödyttömyyteni takia jos käytän päivän nukkumalla.
Yhdeksän aikoihin illalla Kaisa lähti kotiin ja minä nousin ylös. Joitakin tunteja leikin Freedom Forcen demolla, itse peli kun ei ollut vieläkään kaupoissa. Sain avattua muutaman pelin mukana pakattuna tulleen tiedoston. Niitä editoimalla muuttelin tehtävaparametreja niin, että pystyin kokeilemaan sellaisiakin Colors-hahmoja joihin minulla ei demon puitteessa olisi ollut varaa.
Keskiviikko, 3.4. 2002
Päivän sankari: Sam Spade
Pelko näkyi tyypin silmissä, vaikka hän yrittikin hymyllään ja pirteällä äänensävyllään peittää sitä. Kuitenkin minä ja toinen kuulustelua hoitava BOFH näimme mistä oli kysymys. Me olimme ammattilaisia.
Minä sain olla paha BOFH tällä kertaa. Se oli ainoastaan reilua, koska edellisen epäillyn kuulustelun olin saanut hoitaa aivan yksin. Hän oli luullut olevansa kiero, ja oli kuvitellut pääsevänsä liemestä tuhoamalla koneeltaan lokit väärinkäytöksistään. Tietenkin moinen kuvitelma murtui. Tällä tyypillä ei ollut sellaisia harhaluuloja. Hän tiesi olevansa sopassa, ja ilmeisesti yritti hymyillä ulos siitä.
Kastoin donitsia kahviini. Söpö hymy ei vierastamme pelastaisi. Me olimme molemmat nähneet niitä urallamme aivan riittävästi, useimmat kauniimpia ja jokainen aidompi kuin tämän kaverin naamalle liimattu itsevarma mä-olen-yhteistyöhaluinen-ja-kaikkien-kaveri -ilme.
Me juttelimme. Ääneni värittömyys oli vuosien käyttäjille puhumisen harjaannuttama. Toisin kuin nettipoliisisarjoissa annetaan ymmärtää, todellista uhkaavuutta ei saavuteta allcapsilla tai irviöillä (kuten hymiöt, mutta nurinpäin). Paljon paremmin tehoaa täydellisen kuollut monotoninen ääni. Sähköpostiviestissä vaikutelma annetaan identtisen pituisilla riveillä ja pelkillä pienillä kirjaimilla. Kasvokkain se on hieman vaikeampaa.
Käyttäjä kiemurteli yllättävän vähän. Vaikka hän olikin vain pikkunilkki jostain verkon laitamilta, hän oli selvästi lukenut BOFH-tarinansa. Hän tiesi, että kuulusteluissa sattuu kaikenlaista - joskus epäillyt ovat kömpelöitä, ja hukkaavat salasanansa, toisinaan heidän prosessinsa tekevät itsemurhan. Hän kertoi loppujen lopuksi meille kaiken, mitä tahdoimmekin tietää.
Pulp-henkisen päivän jälkeen olin taas rättiväsynyt ja tahdoin vain nukkua. Jostain syystä päädyin kuitenkin leffateatteriin katsomaan Fight Clubia. Elokuva ei ollut huonompi kuin muistin, mutta aiemmin suhtauduin siihen jokseenkin palvovasti, ja nyt se enimmäkseen kuvotti minua. Kaisan teorian mukaan tämä johtui vähentyneestä itsetuhovietistä, saattoi olla kyllä oikeassakin.
Leffan jälkeen olisi ollut järkevä painua sänkyyn saman tien: kello oli juuri sopivasti kahdeksan tunnin yöunen nappaamiseen. Sen sijaan jäin JD:n kanssa juttelemaan eksistentialistisia, varmaankin elokuvan innoittamana. Todellisinta vapauttahan on kyky luopua.
Torstai, 4.4. 2002
Päivän päässä soiva musiikki: Uskokaa pois, olette onnellisempia jos en kerro
Olin taas lyhyen yöunen jälkeen kuolemanväsynyt, ja töissä oli kuluttavaa. Töiden jälkeen metsästin vaatteita Seitsemän meren tarinoihin. Kun kirppareilla ei ollut mitään sopivaa, tyydyin keräilemään kaikkea kaapeista löytyvää ja kokoamaan pukua niistä.
Larpkhavilassa juteltiin Conklaavista, conilarpeista, televisiosta ja muusta tavanomaisesta.
Perjantai, 5.4. 2002
Päivän sääntö: Kattokruunussa roikkuva voittaa aina.
Jos käyttäisin yöni nukkumiseen enkä pelaamiseen, keskustelemiseen tai naimiseen, saattaisin olla päivisin virkeämpi. Vain teoria, mutta joskus voisi sitäkin kokeilla.
Töistä selvittyäni uppouduin Seitsemän meren tarinoiden hahmomateriaaliin. Sitä ennen sain kuitenkin väistää yhden murhayrityksen: joku oli lähettänyt minulle pommin CD-levykotelossa. Onneksi olen varovainen luonne, ja avasin saksilla kirjekuoren jossa levy oli. Hyvä yritys, kuka olitkin, mutta saat olla vielä paljon tuota ovelampi.
Seitsemän meren tarinoita pelattiin illalla. Se oli varsin viihdyttävä peli, vaikka pelitila ei eeppiseen mellastukseen kovin hyvin sopinutkaan.
Conklaavi, 6-7.4. 2002
Ajankohdan ajatus: Erään ropekampanjan toteuttaminen livepelinä.
Merihaassa pelin jälkeen yöpynyt Irre livahti tiehensä ennen kuin ehdin edes herätä, ja toinen vierailija Susi otti puoleltapäivin myös jalat alleen. Minä lähdin parin korttelin päässä alkaneeseen Conklaaviin.
Pörräsin sisään ja ulos melkein pelkällä "tuttu naama" -tekijällä, ja maksoin conin sisäänpääsymaksun vasta sunnuntaina tapahtuman päätyttyä. Minkä tälle mahtaa - epärehellisyys on syvällä sielussani. Ostin vanhan Heroes Unlimited -supersankaripelin, joka oli juuri niin huono kuin miltä kuulostaakin.
Lauantai-iltaa en conissa viettänyt, vaan kävin pelaamassa Travelleria. Sunnuntaina kävin paikan päällä kuuntelemassa korkeatasoista kauhuroolipelipaneelia, ja sen jälkeen ollessani syömässä Rikun ja Kissan kanssa me saimme kollektiivisesti aivan nerokkaan livepeli-idean. Se olisi jopa toteuttamiskelpoinen, jos vain saisimme erään yliopiston hallinnoiman paikan käyttöömme. Lupasin tutkia asiaa heti seuraavana päivänä.
Sunnuntai-iltana päädyin Cosmiciin kuuntelemaan conin jälkipuintia, lukemaan huonoja sarjakuvia ja puhelemaan kaupungissa olevan Heikin kanssa. Väsymykseni sai minut vihdoin kiinni, ja menin nukkumaan melko aikaisin. Olin sentään tajunnut olla ottamatta seuraavalle viikolle aamupäivystystä.
Maanantai, 8.4. 2002
Päivän kinastelu: Poliisit vastaan vartijat
Vihdoinkin sain kunnon yöunet. Töissäkin sain ratkaistua erään ärsyttävän ongelman ja aloitin pitkän kesälomani suunnittelun.
Mike oli palannut Ruotsista, mukanaan uusi panclou. Lehti oli yhtä älytön kuin yleensäkin, ja huvituin sen parissa siihen saakka, että Kaisa ja Heikki ilmestyivät paikalle. Pölisimme niitä näitä ja söimme kiinalais-thaimaalaista ruokaa.
Tiistai, 9.4. 2002
Päivän ruoka: Fajapavut, chilitahna ja hapankaali. JD ei kestänyt katsoa.
Hektinen työpäivä venyi melko pitkään. Sen jälkeen aikomukseni oli kirjoittaa peliä, mutta nukahdinkin pariksi tunniksi. Torkkujen jälkeen sainkin luomisen nurkasta kiinni, ja kartoittelin polkuja seuraavaa Bedtime Stories -sessiota varten.
Kaisa piipahti myös Merihaassa, ja me juttelimme vähän aikaa salaliittoteoreettisia.
Keskiviikko, 10.4. 2002
Päivän elokuvanimiväännös: Juhallus
Olipa taas atk-keskuksen risteily, vaihteeksi Silja Linen purkilla.. Alkupäivästä puhuttiin nykytilanteesta ja tulevaisuudensuunnitelmista, ja sain taas kerran olla yksi puhujista. Syynä oli varmaan enemmän etäisen viihdyttävä esiintymistyylini kuin mikään oikea tieto jota olisin voinut kenellekään jakaa. Muiden puheosuudet olivat sentään oikein hyödyllisiä ja informatiivisia.
Esitysten lomassa kävi ilmi, että laivalla oli paitsi nettiyhteys, myös langaton verkko. Valitettavasti sen käyttö olisi edellyttänyt kannettavan vuokraamista laivalta sadan euron päivähintaan, eikä henkilökunta tuntunut käsittävän, että jollakulla voisi olla ihan oma kone jossa on langaton verkkokapasiteetti. En tahtonut ryhtyä tekemään mitään tietomurtoja päästäkseni käyttämään laivan verkkoyhteyksiä, joten tyydyin viettämään päiväni enimmäkseen nettipimennossa. Sama päti muuhun joukkueeseen.
Ohjelman päätyttyä oli muutaman tunnin tauko ennen iltaruokailua. Ensialkuun tyydyin vain kasailemaan pelimatskua Suvin kanssa hytissämme, mutta muiden atk-keskuslaisten säälivät ilmeet ajoivat meidät melko pian liittymään harvinaisen tyhmiin hyttibileisiin joita ylläpitojoukkue oli järjestämässä. Ihmiset olivat kovaa vauhtia humaltumassa, mutta kyllä menoa selvinkin päin vielä jaksoi.
Illallinen oli varsinainen kokemus. Lähes tyhjän ravintolan tarjoilijat olivat kuin huonosti ammattilaisia esittäviä salaisen poliisin agentteja, ja mokasivat jokseenkin joka ainoan asian joka suinkin oli mahdollista mokata. Tilaukset menivät väärin, viiniä kaadettiin asiakkaan syliin, palvelu oli äärimmäisen hidasta... kun lopulta laskua oli odotettu kolme varttia, minun kärsivällisyyteni loppui. Poistuin pelleravintolasta ja jätin pelkän ateriakuponkini paikalleni. Laskujeni mukaan se kattoi ruokakuluni, ja jos ei, niin loppua saivat puolestani pitää vaikka sakkona pätemättömyydestä.
Menin kannelle jäähtymään. Ulkona oli säkkipimeää ja sumuista, ja laivan kaiteen yli katsoessa näki vain täysin piirteettömän mustan seinän. Minkäänlaista horisonttia ei voinut erottaa, eikä yhtään valoa näkynyt. Mieleeni palasi Aleksin pelauttaman Late Trainin metron ikkunasta näkynyt mustuus, paitsi että siinä oli tuikkinut joitain kynttilämäisiä valoja.
Yritin kiipeillä joihinkin paikkoihin joihin ei olisis saanut mennä, mutta loppujen lopuksi paatilla ei liiemmin tekemistä selvälle ihmiselle ollut. Vetäydyin Suvin kanssa nukkumaan jo puolenyön kieppeillä, mutta emme tietenkään tajunneet nukahtaa muutamaan tuntiin.
Torstai, 11.4. 2002
Päivän pelisitaatti: "Sä olit tosi hyvä viime yönä. Ethän sä ollut aiemmin tehnyt mitään sellaista? Eikun..."
Laivan herätys potki meidät unesta aamukuuden jälkeen, ja kun erilaiset matkustajienhätistelyjärjestelmät eivät jättäneet meitä rauhaan, nousimme lopulta ylös mennäksemme aamiaiselle.
Muu porukka oli varsin mielenkiintoisessa kunnossa juotuaan ja valvottuaan melkein koko yön. En tajua, kuinka he edes pysyivät pystyssä - pelkästään yöunen vähyys oli saanut minut täysin koomaan. Olin aivan naatti, ja katsoessani satamassa pistävää auringonpaistetta ja polkupyörääni jolla minun pitäisi sotkea viisi kilometriä töihin, toivoin kovasti että olisin tajunnut ottaa päivän lomaa.
Suurin osa meistä selvisi lopulta yliopistolle tuotteliasta työpäivää varten. Omalta osaltani päivä kului mukavassa tuolissani pilkkiessä. Olisin varmaan voinut olla työssä ihan neljään saakka, ellei illalla olisi pitänyt vielä pelauttaa. Lähdin kotiin kahdelta ottaakseni nokkaunet ennen peliä.
Auria oli onnistunut rikkomaan kotimme verkkoyhteyden, mutta laskin sen varaan, että Joku Muu huutaisi heille siitä ennen iltaa, ja lysähdin petiin. Arvioni oli oikea: kun kuudes aistinni herätti minut 20 sekuntia ennen kuin ensimmäiset pelaajat soittivat ovikelloa, oli ADSL taas kunnossa.
Illan Bedtime Stories sisälsi vähän kaikkea: ihmissuhdehömppää, sissitoimintaa, noloja tilanteita, shamanistista irrottelua ja salaliittokieroilua. Pitkästä aikaa sain käyttää enemmänkin pelin NPC:iä, mikä oli vallan viihdyttävää.
Perjantai, 12.4. 2002
Päivän erikoiskyky: "Iske itäisiltä mailta vakoilijaksi tullut Tulen kultin papitar - 5T2"
Ratkottuani töissä verkkopulmia ja kartutettuani tietämystä TCP/IP:stä sekä muista tärkeistä asioista pääsin pohtimaan asuongelmia seuraavan päivän Alainia-peliin. Sen lisäksi, että fantsuvaatekaappini tuntuu vuosien mittaan enemmänkin huvenneen kuin karttuneen, on minulla ja Alainialla lähes seitsemän vuotta yhteistä historiaa, ja enimmäkseen olen seikkaillut siellä yhdellä ainoalla hahmolla. Nyt kun lordi Alistair on kadonnut jäljettömiin, on uudelle hahmolle asustuksen suunnitteleminen tyhjästä jonkinlainen haaste.
Päädyuin loppujen lopuksi kuitenkin käyttämään erästä arvon lordin jäämistöstä löytynyt räsyä, kuitenkin siten, että lopputulos ei muistuttanut kovinkaan paljon Tikkurilan värikartassa kuljeskelevaa Alistairia. Samalla kun kasailin asuani tajusin, että kaipasin kovasti eeppistä fantasiasankariani ja tavallaan tahdoin pelata häntä yhä. Ei erityisen terve haave... varmaan parempi, että hänen lopullinen kohtalonsa jäi minullekin mysteeriksi.
Pukusuunnittelun jälkeen vilkaisin eeppisyydennälkääni Pitch Blackin. Oikein näppärä elokuva, joka kyllä kärsi aivan suunnatttomasti pienestä esitysruudusta. Sentään hahmot olivat edelleen mainioita.
Lauantai, 13.4. 2002
Päivän fantsuklisee: Riku elmona (End-of-Level-Monster)
Heräsin varhain aamulla valmistautumaan Kirottuun metsään, ja ehdin hahmossani syödä oikein maittavan aamiaisenkin ennen kuin Hannu tuli poimimaan minut Merihaasta. Sauhuvuorella pelattu miljoonas fantasiatarina oli saanut siunauksekseen kerrassaan erinomaisen sään ja ristikseen suunnistuskilpailun (jossa todellisuuden halpana pilana kilpaili paljon väkeä joukkueesta nimeltä Rastikarhut).
Kirottu metsä oli yksinkertainen ja jopa kliseinen fantasiatarina, jota oli kuitenkin valtavan hauskaa pelata ja jonka kaavamaisuus ei pelaajalle tullut edes mieleen ennen kuin peliä analysoi sen päätyttyä. Pelissä oli jopa Jason-niminen australialainen turisti, joka puhui vain englantia mutta pärjäsi silti melko hyvin. Pelin jälkeen iso joukko pelaajista käväisi pizzalla ennen seuraavaan peliin suuntaamista.
Kaisa oli tänään pelauttamassa myös Clichéä, jonka parissa meni intensiivisesti ja emotionaalisesti pikkutunneille saakka.
Sunnuntai, 14.4. 2002
Päivän kappale: Don't Fear the Reaper
Lyhyehkön yöunen jälkeen heräsimme siirtyäksemme toisen pelin ääreen. Vuorossa oli tällä kertaa Original Sin, jonka saimme alkamaan puoli kolmelta.
OS jatkui taas aamuyöhön, ja sen päättyessä Kaisa julisti koko kampanjan päättyneeksi. Varsin kaunis ja tasapainoinen loppu, juuri sellainen josta pidän - ei ällöttävän onnellinen, mutta ei liioin suunnattoman synkkäkään, ja jätti vielä mukavasti kysymyksiä avoimeksi.
Pelin päätyttyä istuimme vielä juomassa teetä ja puhelemassa kokemuksistamme. Oli mukava olo kampanjan loputtua. Ei niin että Original Sin olisi ollut huono, se vaan kertoi hahmoista joita ei ollut mitään mieltä kiusata loputtomiin, ja oli mukava tajuta, että tästä eteenpäin niiden elämä voisi vakiintua jonkinlaisille raiteille.
Maanantai, 15.4. 2002
Päivän mietiskely: Ihmissuhteet ja kuinka ne toimivat, jos toimivat
Palavereita, omituisia ongelmia ja peliviikonlopun jälkeistä väsymystä. Sitten pizzaa, sosiaalisia erimielisyyksiä, vaikeita ihmisiä, juttelua musiikista, läheisyyttä, unta.
Tiistai, 16.4. 2002
Päivän tietokonepeli-idea: Punisher vs. Daredevil. Vaan miten toteuttaa Daredevilin tutka?
Taas olin päättämässä muutaman raukkaparan kohtalosta työhaastattelussa. Sitten harrastin virtuaaliväkivaltaa Max Paynen ja Better Tomorrow II:n parissa. Jostain syystä minulla oli halu nähdä veristä kuolemaa.
Keskiviikko, 17.4. 2002
Päivän olotila: Flegmaattisuus
Pitkästä aikaa olin jo varhain aamulla niin virkeä, että saatoin mennä kahdeksaksi töihin. Ilman kylmyys harmitti hieman, varsinkin kun viikko sitten kesä oli jo tulossa.
Fiilis oli töiden jälkeen varsin passiivinen, mutta ehkä pelkkä laiskottelu on välillä tervetullutta. Tietysti huone olisi pitänyt siivota ja kaikkea muutakin tehdä, en vaan mitenkään jaksanut.
Torstai, 18.4. 2002
Päivän kysymys: "Oletko sinä ihmissusi?"
Töistä päästyäni päädyin Tainan ja Aleksin kanssa syömään. Kävi ilmi, että Turustakin saa intialaista pikaruokaa niinkin epätodennäköisestä paikasta kuin Hansakorttelin Pizza Slicesta. Ei ollut järisyttävän hyvää, muttei pahaakaan. Lisäksi se oli naurettavan halpaa, ja tervetullutta vaihtelua muuhun roskaruokaan jota syön.
Larpkahvilassa Aleksi ja Jeppe tutustuttivat meidät muut loistavaan seurapeliin nimeltään "Kyläläiset ja ihmissudet" tai jotain sen suuntaista. Kyseessä oli hyvin paranoidi pöydän ääressä pelattava etäisesti Draculaa muistuttava ihmissusijahti, jossa kyläläiset yrittävät löytää heidän joukossaao olevat ihmissudet ennenkuin ihmissudet syövät heidät kaikki. Tietenkin epäiltyjen paljastaminen tehdään polttamalla epäilty kyläläinen roviolla, tai puukottamalla häntä, tai tekemällä jotain muuta kuolettavaa...
Peli oli kerrassaan hurmaavan vainoharhainen ja intensiivinen. Se kysyi pokerinaamaa, päättelykykyä, ihmistuntemusta, taitoa hämätä ja huomata hämäys, ja muutenkin edusti kaikkia niitä elementtejä jotka voittamisen vuoksi pelattavissa peleissä minua kiehtovat. Kun sitä ryhdyttiin pelaamaan, emme tahtoneet lopettaa ennenkuin kello oli aivan liikaa.
Kotona ei ollut mitään ruokaa. Ehkä pitäisi joskus käydä kaupassa.
Perjantai, 19.4. 2002
Päivän supersankari: Ällöttävä Hämähäkkimies
Mike kertoi tahtovansa vakoilla paremmin sivuillaan vierailevia ihmisiä, joten käytin päivän tutkimalla perlillä ja javascriptillä tehtyjä nuuskimistyökaluja ja virittelemällä niistä kaikenlaisia kepposia.
Sitten kävin Kaisan kanssa kiipeilemässä. Voi Gaia että tuntui hyvältä tehdä jotain fyysistä - miten ihmeessä olen selvinnyt järjissäni ja liikkumiskykyisenä kaksi kuukautta roikkumatta seinällä? Kiipeäminen oli tuskallista ja raskasta ja sujui huonosti, mutta sen jälkeen minulla oli kunnolla nälkä ensimmäistä kertaa viikkoon. Muutenkin fiilis oli virkeämpi kuin aikoihin, ja Kaisankin jumiutuneet hartiat taisivat parantua.
Käytyämme syömässä vilkaisimme Panic Roomin, vaikka se amerikkalainen leffa olikin. Elokuvateatterissa istumisen parasta antia oli melkein Hämähäkkimiehen traileri (vaikka kyseinen leffa varmaan tuleekin imemään pahasti) - filmissä oli aika pahasti välityön makua. Oli se kyllä kaunis.
Loppuillasta istuimme Merihaan keittiössä puhumassa kirjallisuuspseudotieteellisiä. Mike yritti päästä alkuun jonkin elokuvakäsikirjoituksensa kanssa, mutta minun ja Kaisan huvittuneet kommentit eivät tainneet suuremmin häntä inspiroida.
Lauantai, 20.4. 2002
Päivän eläin: Muurahainen
Olisin kuvitellut käsien ja niskan olevan kipeitä kiipeilyn jälkeen, mutta aamulla vain sormeni olivat vähän jähmeät.
Sen sijaan, että olisin käyttänyt koko päivän tietokoneen ääressä tai siivoten, tulinkin raahatuksi metsään. Kaisa tahtoi jostain syystä olla ulkona, jopa luonnossa, ja tämä jokseenkin ainutlaatuinen tapahtuma minun oli aivan pakko todistaa. Taivalsimme Sauhuvuorelle, kerrankin vain oleilemaan eikä mihinkään peliin. Oli vähän outoa olla ulkona puskassa muutoin kuin fantsuvaatteet päällä, mutta ei se kovin pelottavaa kuitenkaan ollut. Istuessani kalliolla vuorella sotaa leikkivät (larppaavat?) pennut kysyivät minulta, joogasinko.
Illan tultua yritin käydä erään työkaverin syntymäpäivillä, mutta en jaksanut pyöräillä sinne asti. Ajattelin pummia kyydin Mikeltä, mutta hän oli edellisyön kirjoitusrääkin jäljiltä liian poikki jaksaakseen lähteä minnekään. Olisin tietysti voinut lainata hänen autoaankin, vaan en oikein jaksanut yksin mennä minnekään. On hankalaa löytää enegiaa olla sosiaalinen, vaikka tavallaan olisikin huvittanut.
Sunnuntai, 21.4. 2002
Päivän auto: Corvette Stingray
Tuttavapiiriini kuuluu ainakin yksi ihminen, joka ei koskaan siivoa - siis aivan oikeasti ei koskaan, eikä vain "tosi harvoin" tai "ainoastaan pakotettuna". Jollain tavalla ihailen tällaista tinkimättömyyttä ja kykyä olla välittämättä epäolennaisuuksista. Elämä tarjoaa paljon parempiakin tapoja viettää aikaansa kuin pyyhkimällä pölyä.
Siltikään en itse aivan pysty samaan. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että asun kommuunissa jonka siisteys ei vaikuta yksinomaan minuun, vaan myös siitä, että aina silloin tällöin tulen katsoneeksi ympärilläni olevaa kaaosta, ja tajuan, että se ahdistaa minua. Ehkä tähän on järkeviäkin syitä - en tahdo altistua pölylle liikaa ja kehittää astmaa (vai onko tuo vain nykyajan taikauskoa?) - mutta enimmäkseen siivoamistarpeen herättää ainoastaan halu saada oma tila näyttämään hyvältä. Vähän niin kuin meikkaisi asuntoaan, tai muuta turhaa...
Joka tapauksessa käytin sunnuntaiaamupäivän raivaamalla huonettani järkevämmäksi ja pesemällä pyykkiä. Kaiken rojun alta löytyi yhtä sun toista käsittämätöntä, mm. Hannun ruletti ja blackjack (Hannu, jos luet tätä, hae ne joskus pois kun en niitä koskaan itse muista minnekään tuoda) sekä lähimenneisyydessä Betonia korvaamaan rakentamani tietokone.
Kun siivoaminen alkoi kyllästyttää, palasin pitkästä aikaa Ghost Expressin pariin. Lueskelin kakkosen palautetta, ja tällä kertaa löysin ainoastaan pelistä pitäneiden ihmisten debriefit. Tajusin, että oikeasti tahdoin tehdä GE III:n - tai oikeastaan, tahdoin että se toteutuu. On sääntö eikä poikkeus, että kaikki lupaavat livepelikampanjat jäävät aina kesken, ja se harmittaa minua vailla rajaa. Jos joku muu vaan tekisi Ikävät Hommat, voisin oikein mielelläni kirjoitella kolmososaa peliin.
Kesken väsäämiseni Tekse soitti minulle, ja kutsui pelaamaan yberpunk-oneshotissa. Mikäs siinä. Peli oli melko vauhdikas, vaikkakin pelinjohtokulttuurin erot saivat minut välillä kiristelemään hampaitani. Itse olen kovasti pelejä vetäessäni sillä kannalla, että pelinjohtajan tulee auttaa pelaajaa pelaamaan hahmon oletetun taitotason mukaisesti eikä olettaa, että jokainen pelaajan tekemä moka on automaattisesti hahmonkin tekemä moka.
Pelin jälkeen rupattelin Kaisan kanssa Ghost Expressistä. Illalla saunottiin ja puhuttiin spekulatiivisia sekä ilkeitä. Menin nukkumaan vaihteeksi hyvissä ajoin.
Maanantai, 22.4. 2002
Päivän turhautuminen: Uppiniskainen Macintosh. Hämärää.
Roikuin töissä yhdeksän tuntia hyvin turhauttavien ongelmien kanssa painiskellen. Tänään kaikki pulmat piti ratkaista raa'alla voimalla, mikä oli paitsi raskasta, myös tylsää.
Sentään iltapäivästä pääsin pelaamaan lyhyttä soolopätkää Clichéssä. Sen jälkeen sain puoliväkisin Kaisan vaihtamaan vanhan tietokoneromunsa uudempaan. Tietysti kaikki tiedostot piti siirtää korpulla, kun takataskussa ei ollut ylimääräistä verkkokorttia. Operaatiosta suoriuduttiin silti hämmästyttävän nopeasti. Nyt pitäisi vielä virittää koneeseen modeemi niin saattaisi Kaisakin joskus päästä verkkoon.
Tiistai, 23.4. 2002
Päivän seikkailija: Uskontotieteen superprofessori Intiassa
Unessa joku murhapiiriläinen onnistui assasinoimaan minut SuperSoakerilla. Jätti ikävän enteellisen olon. Kuitenkin enne toteutui lähinnä parin sadepisaran muodossa, mikä ei suinkaan riittänyt kostuttamaan rutikuivaa maata. Käteenkin alkoi taas sattua, pah.
Siivosin JD:n ehdotuksesta kylppäriä, ja kohtasin kuvottavia asioita ajan ja tilan ulkopuolelta. Ällötysten inspiroimana pyöritin JD:n kanssa ajatusta laatia webbiin arvostelut Turun halpisravintoloista - kebab-paikoista, grilleistä ja vastaavista. Oulussa tällainen sivusto kuulemma oli, ja se oli melkoinen hitti.
Seuraamme typeriä juttelemaan liittyivät pian Aleksi ja Taina. Puhe kääntyi Lontoon metroon, kelvottomiin peli-ideoihin, hulluihin professoreihin, kummituksia täynnä oleviin metsiin ja ilmaisiin majoituspaikkoihin vieraissa kaupungiessa. Kävi ilmi, että jotkut harrastelijat yöpyivät liian kalliissa maailmankolkissa paitsi lentoasemilla, myös sairaalan synnytysosastolla. Aika nokkela idea oikeastaan.
Hyvää soijamössöä syötyämme katsoimme Meet the Feeblesin, joka oli kuvottavampi kuin muistin.
Keskiviikko, 24.4. 2002
Päivän projekti: Hansakänkky
Kevään koulutusvelvollisuudet alkoivat taas. Ohjelmassa oli tänään kansainvälisten tutoreiden perehdyttämistä yliopiston atk-palveluihin. Se oli juuri niin kiinnostavaa kuin miltä kuulostaakin. Ei taida tätä hommaa kukaan minulta pois viedä tänäkään vuonna.
Yritin saada Kaisan uutta tietokonetta toimimaan, mutten onnistunut. Kipeän käpälän seuraksi oli liittynyt rikkinäinen iho toisesta kädestä. En oikein voinut kirjoittaa, ja muutenkin inspiraatio oli matalalla, joten päivä meni melko hukkaan. Harmittaa.
Torstai, 25.4. 2002
Päivän ohje: "Vettä kannetaan kylpyammeesta pyttyyn. Ei toisinpäin."
Aloitin päivän kinastelemalla sähköpostitse Jorin kanssa, eikä meno oikeastaan siitä missään vaiheessa parantunut. Töissä sain sentään lyötyä lukkoon pitkän kesäloman, mutta samalla minulle myös kerrotiin vähemmän hyviä uutisia muutamien järjestelmiemme yksinkertaistamisesta. Mahtavaa, olen puhunut ihmisille tammikuusta asti puuta heinää.
Töiden jälkeen oli Cliché-peli, josta stressattu pelinjohtaja, väsyneet, tautiset tai poissaolevat pelaajat, Merihaasta remontin vuoksi katkaistu vesi ja takapihalla möykkäävä viemäreille jotain tekevä laitteisto saivat yhdessä varsin tympeän kokemuksen osallistujille. Melkein kaikki mahdollinen pelaamiseen liittyvä meni tosi kankeasti, enkä osannut edes itse selittää gnostilaista maailmankuvaa mitenkään järkevästi.
Kun peli loppui, kävin Kissan ja Tainan kanssa rättiväsyneinä nukkumaan. Takapihalla mölyävä härveli jatkoi pörräämistään vaikka kello oli melkein kaksi aamulla, ja huoneeni äänimaailma oli kuin lentokoneessa.
Perjantai, 26.4. 2002
Päivän pieni pelinjohtokriisi: Onomastikon on poissa. (Onko kellään kopiota?)
Aamuun mennessä mekkala pihalta oli lakannut. Aamuyhdeksältä ovellemme saapui koputtelemaan pattereita ilmaamaan tulleita remonttireiskoja, jotka tahtoivat - yllätys yllätys - ilmata patterimme. Samalla he tulivat herättäneeksi kaikki vielä nukkumisesta haaveilevat asukit.
Töissä jouduin ensimmäiseksi opetustehtäviin, ja sen jälkeen käytin neljä ja puoli tuntia tappelemalla harvinaisen vastenmielisen viruksen kanssa joka oli pesiytynyt muutamien käyttäjiemme koneisiin. Kun etätuki oli lomalla, jouduin itse hoitamaan virusputsaajan tehtäviä, eikä se ollut helppoa, hauskaa tai mutkatonta puuhaa.
En ollut ehtinyt syödä töissä, ja olo oli sen mukainen. Vähän ennen kuin tajuni olisi kadonnut selvisin Woti-Kebabiin kokeilemaan heidän hyvin tuliseksi mainostettua maanjäristyskastikettaan. Olihan siinä yritystä, vaikkei se kitaani räjäyttänyt niin kuin olin puoliksi toivonut.
Kotona vilkaisin 13. soturin, joka oli oikeastaan valtavan viihdyttävä elokuva. Se antoi minulle energiaa kasata kuvaa ja tekstiä Bedtime Storiesia varten. Juuri kun olin menossa nukkumaan, ilmeni Keinoja hankkia Freedom Force ennen virallista ilmestymispäivää. Miksi heikon supersankarifanin tielle tulee tällaisia houkutuksia?
Viikonloppu, 27-28.4. 2002
Ajankohdan eeppinen sankariteko: Samalla kun Freedom Forcen kolme isoa voimapesää rikkoo superrikollisjohtajan tukikohdan seiniä, pieni ja voimiltaan vaatimaton Ant käy paljain käsin viivytystaistelua itse vihollisen kanssa.
Lauantaiaamuna heräsin naurettavan varhain, ja jonkin aikaa temppuiltuani sain Freedom Forcen toimimaan. Sen jälkeen aloin pelata.
Noin kuutta tuntia myöhemmin vilkaisin kelloa, ja tajusin, että minun pitäisi lähteä pelaamaan Travelleria, vaikken ollut edes vielä syönyt. Ei oikein ollut halua liikkua paikaltani, mutta en kyllä alkaisi peliä perumaankaan. Vastahakoisesti suljin tietokoneeni ja pyöräilin yo-kylään.
Muut pelaajat eivät olleet edes vielä paikalla, joten ehdin juosta pizzalla sekä suorittamassa murhapiiripuuhia ennen pelin alkua. (Näin jälkeenpäin editoituna voin lisätä, että tulin rumasti ja tyylittömästi murhatuksi Gardassa, koska olin hölmö enkä keskittynyt turvallisuuteeni. Näin minun peleissänikin ihmiset aina tapetaan.) Pelatessa ajatukset harhailivat aluksi tiukassa spandeksissa ja tönkössä dialogissa, mutta onneksi peli oli mukaansatempaava enkä käyttänyt kuin ensimmäisen tunnin haaveillen supersankareista.
Lopetimme aamuneljältä. Ulkona oli alkanut sataa vettä, ja kastuin hieman pyöräillessäni Kaisan luo nukkumaan. Herättyäni tahdoin lähteä heti jatkamaan supersankaripeliäni, mutta Kaisa sai minut suostuteltua jäämään pelaamaan Clichén soolopätkää.
Seitsemän aikaan pääsin takaisin Merihakaan, ja istuin heti tietokoneen ääreen, poistuakseni siitä seuraavan kerran vasta yhden jälkeen yöllä. Freedom Forcen voisi sanoa olevan juuri se tietokonepeli, jota olen vuosia odottanut. Se on juuri niin kaunis kunnianosoitus Marvelin alkuajoille kuin demon perusteella vaikuttikin, ja teki minuun pelinä aivan suunnattoman vaikutuksen.
FF:n juoni oli kaikkien supersankaritarinan sääntöjen mukainen, jopa siinä määrin, että jotkut 60-luvun sarjakuvasta mitään tietämättömät kuvittelivat sen olevan parodiaa. Dialogi oli ylilyötyä mutta sydämellä tehtyä, ja sankareilla oli jopa keskinäisiä ongelmia sekä erimielisyyksiä. Rakastuin pelin hahmoihin oikopäätä, erityisesti panssarin sisällä elävään happamaan Man-Botiin ja The Ant-nimiseen ex-nörttiin. Jopa ärsyttävä kersa Liberty Lad sai sympatiani kun pääsin pelaamaan häntä.
Harvoin on harmittanut näin paljon, että seuraavana aamuna pitää mennä töihin.
Maanantai, 29.4. 2002
Päivän vastaus: "Pää kääntyy ensin."
Heräsin virkeänä, mutta vailla suurta inspiraatiota lähteä työhön. Päivä ei ollut kaikkein kiireisimpiä, joten livahdin kotiin aikaisessa. Jalo tarkoitukseni oli kirjoittaa juttuja Bedtime Storiesiin, mutta sen sijaan jäinkin jumiin pelaamaan Freedom Forcea. Ei välttämättä viisasta, koska minun oli kuitenkin tänään määrä pelauttaa keijutarinaa.
En tiedä, kuinka yleisinhimillinen piirre on kärsimättömyys, mutta taas tuntuu että olen itse hionut sen taiteeksi saakka. Jos on mahdollista olla tekemässä jotain jännittävää ja mielenkiintoista, ei minulla ole juuri minkäänlaista kykyä jättää sitä myöhemmäksi tai istua tekemässä jotain tylsää mutta välttämätöntä sen sijasta. Saattaa selittää, miksi huoneeni on aina valtavassa kaaoksessa ja minkä takia JD saa edelleen toistuvasti muistuttaa minua siitä, että minun kommunaalinen velvollisuuteni on aina toisinaan näyttää kylpyhuoneelle moppia. Mutta kun mielenkiintoisiin asioihin on vaan niin helppo uppoutua...
Bedtime Storiesissa oli taas puhuvia eläimiä, jotka eivät olleet aivan yhtä ällöttäviä kuin aiemmin. Vaihteeksi Kaisa piti pelistä, minä taas en kokenut sitä suunnattoman korkeatasoisena.
Tiistai, 30.4. 2002
Päivän tirkistelyn kohde. Parvekkeellaan vapputunnelmissa hempeilevät naapurit
Sovimme sitten pelin tällekin päivälle, kun keijusatu jäi viimeksi vähän pirstaleiseen kohtaan. Tiedä oliko kovin viisasta, mutta eilen havaitsin, että minulla ei oikeasti ollut energiaa lähteä minnekään viettämään vappua, joten voisi yhtä hyvin pelailla.
Lyhyen Bedtime Stories -session jälkeen jäin istumaan kissan, Tommin, Hetan ja JD:n kanssa Merihakaan. Nautimme pahaa juotavaa ja puhuimme levottomia. Olin varsin epäsosiaalisella tuulella, alitajuntani tahtoi koko ajan pelaamaan Freedom Forcea, ja yritin tappaa tämän vietin sekä olla vappuisampi. Ei tainnut onnistua kovin hyvin.