Joulukuu 2001: Sirpaleista rentoutumista
Lauantai, 1.12. 2001
Päivän loitsu: Kuolleistaherätys
Hanen puhelinsoitto herätti minut aamukahdeksalta. Hän tahtoi maiharinsa, jotka olivat jostain syystä yhä Merihaassa, ja kun olin päästänyt hänet hakemaan ne, en jaksanut enää käydä nukkumaan. Selailin webiä, kirjoittelin pätkiä Ghost Expressiin ja podin onttoa oloa. Kaikki luovuus oli valunut ulos minusta, ja huomiseksi pitäisi valmistella ropea.
Saadakseni luovuuteni taas käyntiin kävin sitten viimein ostamassa itselleni joulukauden ensimmäisen tietokonepelin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, näitä tulee olemaan yhteensä kaksi. Ensimmäisen pelaan ennen joululomaani ja toisen joululoman aikana.
Olin aina silloin tällöin pohtinut, onko tietokonepelien pelaamisessa mitään mieltä. Sen lisäksi, että tietokonepeliteollisuus on melkein yhtä kuvottavaa bisnestä kuin elokuvateollisuus, on kritiikkiä tullut siitä, että tietokonepelit ovat pelkkää ajan haaskaamista. Tänään viimein keksin aivan oikean syyn pelata niitä: tarvitsin rentoutumista, uppoutumista jonkun muun ihmisen luovuuden tuotteisiin tavalla, joka tempaisi minut mukaansa mutta ei vaatinut minulta itseltäni suurta luovaa panosta. Televisio ja elokuvat eivät minulle tähän toimi - tarvitsen vuorovaikutusta viihteeni kanssa. Vaikka tietokonepelien konventiot ovatkin aivan perkeleen typeriä (niiden moraalikoodi seksuaalisuuden suhteen on suoraan 1950-luvulta) eivät ne häiritse minua jos tarina onnistuu typerät kohdat jotenkin kiertämään.
Yritin löytää jostain Deus Exin, mutta kun sitä ei ollut, päädyin Clive Barker's Undyingin pariin. Peli ei ollut mikään mestariteos, mutta toimi kyllä hyvin siinä ominaisuudessa johon olin sitä kaivannutkin - tarkoittaa, että siinä oli riittävästi hiiviskelyä, kaunista liikettä ja veret seisauttavia yllätyksiä.
Riku soitti illalla ja kertoi, että oli flunssassa ja että huomenna emme voisikaan pelata. Tavallaan hyvä, koska en oikein ollut vieläkään riittävän luovalla tuulella vetääkseni peliä. Myöhemmin Kaisa saapui kirjoittamaan viimeistä Ghost Express -hahmoaan.
Sunnuntai, 3.12. 2001
Päivän auteur: Clive Barker
Suunnitellessaan Undyingia armas Clive-setä sanoi muistaakseni "seuraavan foo vuoden aikana yritän luoda tietokonepelien Manaajan, tai kuolla sitä yrittäessäni". Ensiyritelmän perusteella miehellä on ihan hyvät mahkut.
Pelasin Undyingia koko sunnuntain, ja pääsin siihen sisään oikein kunnolla. Paria tietokonepelityperyyttä lukuunottamatta peli on mukaansatempaavin ja hienoin sitten Thiefien. Kyllä siihen kannatti rahansa pistää, se onnistuu jopa olemaan oikeasti pelottava ja nokkela.
Mitään järkevää en sitten saanutkaan aikaan.
Maanantai, 3.12. 2001
Päivän vaatimus: Cease and Desist
Aamulla postilaatikossani oli kirje jenkeistä:
Ensireaktioni oli hämmästys, mutta se vaihtui pian ärtymykseksi ja sitten huvitukseksi. Kirjeen oli lähettänyt Sarcasm-bändin basisti, joka varmaan nakkeli samanlaisia uhkauksia myös niille kaikille muulle neljälle tai viidelle Sarcasm-nimiselle yhtyeelle joita maailmassa on ollut, myös meille. Jaoin huvitukseni muiden oman Sarcasmimme jäsenten kanssa, ja kirjoittelin varsin ystävällisen vastauksen. Kun me kerran olemme jo saavuttaneet kansainvälistä mainetta, pitäisiköhän sitä palata lavalle?
Illalla pelatessamme Gloranthaa onnistuin keittämään melko tavanomaislla aineksilla vihreää kahvia. Ei varmaan pitäisi koskaan käydä keittiössä.
Tiistai, 4.12. 2001
Päivän laiskuus: En jaksanut käydä Attacin kokouksessa
Ei jatkanut jenkkien Sarcasm ahdistelemistani. Ihan hyvä, parempaakin tekemistä on kuin taittaa peistä hölmöjen kanssa. Muuten päivä oli tapahtumaköyhä, väsäsin pelirahaa, pelailin Undyingia ja kävin saunassa.
Keskiviikko, 5.12. 2001
Päivän kriisi: Tietokoneen kuolema
Koneesta hajosi jotakin.
Olin saapunut viikon viimeiseltä työpäivältäni kotiin ja istuin sielläkin koneeni ääreen kirjoittaakseni jotain pelimatskua. Rakkine hirtti kiinni. Boottausyritys ei tuottanut tulosta, joten avasin kannen ja totesin, että prosessorituuletin ei pyörinyt.
Pahat aavistukset heräsivät, mutta ajattelin ensin olla optimistinen. Kirmasin naapurin tietokoneliikkeeseen ja ostin uuden tuulettimen. Se pyöri, mutta kone ei herännyt eloon. Niinpä tietysti. Säntäsin uudelleen liikkeeseen, ja palasin uuden prosessorin kanssa. Koneen tila ei kokenut muutosta.
Tässä vaiheessa tietokoneliike oli jo mennyt kiinni, ja uhkaava itsenäisyyspäivä tarkoitti, etten voisi päivittää konettani huomenna. Täydellinen katastrofi tämä ei ollut, koska viisaana ihmisenä säilytän kaikkia tärkeitä tiedostojani pääasiassa kotimme palvelinkoneella, ja bittinörttinä minulla on kannettava tai kolme aina valmiina käytettäväksi tällaisen kriisin iskiessä. Kuitenkin käsissä oli pienoinen ongelma, koska minun piti tehdä hieman kuvankäsittelyä tänään tai huomenna, ja Photoshop oli ainoastaan pöytäkoneellani. Samoin pari kuvaa, joita aioin muokata. Eikä kannettava kone oikein sovellu graafiseen työskentelyyn.
Hylkäsin aikomukseni lähteä kiipeilemään, ja yritin taikoa konettani eloon, mutta tuloksetta. Suurelta harmistumiselta minut pelasti varmaan lähinnä JD:n pelauttama lyhyt pätkä Gloranthaa. Menin nukkumaan hermostuneena ja hieman käärmeissäni.
Torstai, 6.12. 2001
Päivän syy räjäyttää kaikki radiot: Itsenäisyyspäivän kunniaksi soitetut suomirockin matalimmat aallonpohjat
Koska koneeni ei ollut maagisesti parantunut yön aikana, lähdin herättyäni yliopistolle tekemään kuvankäsittelyäni. Poikkesin Tainan kautta, ja kävin hänen kanssaan syömässä.
Yliopistolla testasin, että ostamani prosessori todella toimi. Työkoneessani se pyöri kauniisti. Mahtavaa - kotikoneeni emolevykö nyt oli sitten hajonnut? Työnsin ongelman mielestäni hetkeksi, ja printtasin läjäkaupalla nimilappuja sekä pelirahaa Ghost Expressiin.
Kotiin palattuani jäin tuijottamaan hyödytöntä koneraatoani, laskeskelin paljonko uusi emolevy maksaisi, ja totesin, että en piru vie lannistuisi näin helpolla. Kävin ruuvimeisseli kädessä koneeni kimppuun, ja hajotin sen alkutekijöihinsä. Irrotin siitä jokaisen osan joka suinkin oli irrotettavissa, ja tieteelliseen tapaani tuijotin niitä kutakin tosi pahasti. Sen jälkeen aloin koota konetta jälleen.
...
Toisinaan minua harmittaa olla aikakautemme oudoimman uskonnon noviisi, jonka tehtävä on käsitellä mystisiä voimia joista kuolevaiset eivät mitään tajua ja joita ei itsekään juuri voi ymmärtää. Tämä oli eräs näistä hetkistä. Kun sain minimikokoonpanon valmiiksi, ja painoin virtanäppäintä mutisten synkkiä loitsusanoja, laite heräsi yhtäkkiä henkiin ja toimi niinkuin ei olisi koskaan rikki ollutkaan. En käsitä. Olin aivan varma siitä, ettei yksikään vipu ole eri asennossa kuin aiemmin...
Nyt istun edelleen enimmäkseen osissa olevan tietokoneeni äärellä, ja katselen sen paljaita sisuskaluja. En ole sujauttanut emolevyä takaisin koteloon, koska huomenna saan vielä uudemman prosessorin ja joutuisin vain purkamaan koneen uudelleen. Hyvinhän tuo toimii näinkin - verkkoyhteydet pelaavat ja musiikki soi.
Aika uhrata kaikkien sarkastisten ja vihaisten bittihimmelien suojelusjumaluudelle. Kuten aina aiemminkin, tämäkin kiitos sisältää hapanta jupinaa ja hiljaisen lupauksen siitä, että jos joskus kohtaan Pyhien Bittien Hengen, muokkaan hänen naamansa uudelleen pesäpallomailalla.
Perjantai, 7.12. 2001
Päivän planeetta: Venus
Hullun lehmän tauti saapui Suomeen, presidentilinnan ulkopuolella järjestetyt kuokkavierasjuhlat johtivat pidätyksiin, ja tietokonekauppa yritti myydä minulle 700MHz:n prosessorin 900:na. Onneksi olen tarkkaavainen koneenkäyttäjä ja tiedän milloin saamassani tuotteessa on vikaa, mutta jos tämä moka olisi sattunut ihan peruskäyttäjälle, ei hän olisi varmaan havainnut mitään.
Kävin myös Kissan kanssa ostamassa lippuja Lontoon matkalle. Kaisa oli selvästi ottanut oppia minun taiteeksi asti kehittämästäni sosiaalisesta toimintamallista "jos sinulla ei ole mielipidettä, tehdään niin kuin minä tahdon" - kyllästyttyään kuuntelemaan päättämättömyyttäni sen suhteen, pitäisikö meidän käydä vuodenvaihteen tuntumassa ulkomailta hän varasi meille liput ja ilmoitti minulle päivät. Sopi minulle itse asiassa aivan hyvin. On oikeastaan myös aika hauskaa taas vaihteeksi käydä jossakin.
Illemmalla pelailtiin Bedtime Storiesia. Minun nälkäni ja Rikun yhä jatkuva kuume katkaisivat pelin jo iltakymmeneltä, mikä oli tavallaan sääli. Toisaalta ehdinpä taas ajatella vähän ennen ensi kertaa.
Lauantai, 8.12. 2001
Päivän yökötys: "The Undying King"
Aiemmin puhuin kauniita Undyingista ja nyt joudun jo pyörtämään puheeni. Mikä pirun kirous tietokonepelejä oikein vaivaa kun ne kaikki tuntuvat loppua kohti muuttuvan aivan karmivaksi lannoitteeksi? Undying vaihtui jännittävästä hiiviskelystä ja 20-luvun kauhusta päättömään juoksenteluun loputtomissa luolastoissa, ja sen viimeinen loppuhirviö oli ärsyttävämpi kuin Half-Lifessä. Ihan totta. En jaksanut pelata peliä edes reilusti läpi, vaan hain webistä oikopolun loppuanimaatioon ja katsoin sen.
Tuli likainen olo. Hiton tietokonepelisuunnittelijat.
Sunnuntai, 9.12. 2001
Päivän kappale: Nick Caven Death is Not the End
Peliprojektien tiimoilta sorruin asentamaan koneeseeni taas yhden tiedostonjako-ohjelman, joka tekee samaa kuin Napster joskus muinoin. Olin naiviudessani kuvitellut, että nämä softat oli jo ajettu oikeusjutuilla maanpakoon, mutta nähtävästi Isot Rahat eivät ole tajunneet jahdata kuin yhtä näkyvintä. Hölmöä, muttei kai yllättävää.
Ghost Expressin läheisyys alkoi jo selvästi tuntua stressinä. Hämmästyttävää miten paljon paineita sitä voi noinkin pienestä jutusta ottaa; edellinen peli, jossa olin pääjärjestäjänä (Samhain) sujui paljon kevyemmällä huolehtimisella. On tämä kyllä sitä kunnianhimoisempi projektikin, mutta silti epäilen, että mukaan on jostain tarttunut paha tapa ottaa enemmän stressiä kuin tarvitsisin.
Maanantai, 10.12. 2001
Päivän luku: 29
Oli kansainvälinen ihmisoikeuspäivä. Kävin ihmisoikeusmielenosoituksessa ja sen päätyttyä unohduin lukemaan äärimmäisen häiritseviä aktivistisivuja. Parhaimpiin kuului FBI:n ja CIA:n innokkuus alkaa käyttää kidutusta informaationsaamiskeinona; jos sitä ei kotimaassa voitaisi sallia, voisi epäillyt käyttää kiertueella ulkomailla, jossa kidutus olisi helpompaa.
Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Olemmeko me vain poikkeuksellisen epäonnistunut älyllinen laji - vaiko vielä pahempaa, olemmeko me tyypillinen esimerkki sellaisesta?
Torstai, 13.12. 2001
Päivän pohdiskelu: Kuolema
Sain tänään kuulla, että Timo Vesakoski oli kuollut. Ilmoitus jätti hieman oudon olon. En tosiaankaan tuntenut Timoa mitenkään hyvin, parhaiten hän oli jäänyt mieleeni aiemmin keväällä järjestämästään Ghetto-X -mutanttilivepelistä. Pelin jälkeen olin istunut hänen asunnollaan toisen pitkämatkalaisen kanssa ja puhellut niitä näitä junan lähtöä odoteltaessa.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa koskaan koin oikeastaan minkäänlaista emotionaalista reaktiota uutiseen jonkun kuolemasta. Olo oli kumma, hieman murheellinen ja harmistunut. Oli outoa ajatella, että sitä räävitöntä ja eloisaa tyyppiä, jonka kanssa olin jutellut ja vaihtanut sähköposteja vielä puoli vuotta sitten ei ollut enää olemassa.
Jotenkin minun oli helpompi suhtautua kuolemaan tällä tavoin, kun se kosketti jotakuta, jonka kanssa olin oikeasti ollut tekemisissä ja olin aikonut olla tekemisissä joskus toistekin, joka ei ollut vain hankala sukulainen tai muuten sellainen henkilö, jolla ei koskaan oikeasti ollut mitään vaikutusta ajatusmaailmaani. Tämä tapaus tuntui paljon todellisemmalta kuin ne monet perhetuttavat, joiden hautajaisissa on vuosien varrella tullut käytyä. Tuntui koko lailla inhimillisemmältä kokea kuolema edes jonkinlaisena menetyksenä, kuin sinä täytenä yhdentekevyytenä, jolla siihen yleensä olen suhtautunut.
Harmittavaa. Timo oli luova ja omaperäinen pelinkirjoittaja, ja olisin mielelläni kokenut lisää hänen hengentuotteitaan. Mutta ei sitten. Sentään pelasin yhdessä niistä, ja jopa sain kirjoitettua siitä lupaamani artikkelin Larppaajaan. Sentään olin tuntenut häntä hieman. Toivottavasti hän oli ylpeä saavutuksistaan, minusta hän ainakin oli tehnyt siistejä juttuja.
Ghost Express: Goodwill Among Men, 14-17.12. 2001
Ajankohdan opetus: Ennustaminen on vaikeaa
Viimein sitten pelattiin Ghost Expressin eka osa. Perjantai valmisteltiin hulluna, lauantaina pelattiin ja sunnuntaina jälkipuitiin. Maanantaina lähetettiin kakkososan mainokset. Jossain välissä kai nukuttiinkin.
Oli pitkästä aikaa todella hyvä tehdä livepeli, vaikka tässäkin tekeleessä harmittivat monet triviaalit mokat joista pari johti oikeasti isoihinkin ongelmiin. Silti hetkittäin fiilis oli pelinjohtajalla aivan upea, kun sai katsoa luomiensa hahmojensa temmellystä omasta pienestä kopistaan. Pelin jälkeen riemu ja depis vaihtelivat todella tiuhaan tahtiin, kun parilta pelaajalta tuli todella murskaavaa kommenttia ja toisilta taas ylistystä.
Paras puoli tässä kai on, että masennukseen ei voi vajota, vaan kaikki tehdyt virheet pitää kohdata ja korjata kun jatko-osa tulee kahden kuukauden kuluttua. On kiinnostavaa tietää, käykö livepelikampanjoille kuten ropekampanjoille: alkavatko ne jossakin vaiheessa pyörittää itse itseään niin, ettei pelinjohtajan tarvitse kuin katsoa vierestä.
Ainiin, ja helsinkiläiset heittivät autonsa ympäri kotimatkallaan. Sankarillista. Sentään kukaan ei satuttanut itseään pahemmin.
Tiistai-keskiviikko, 18-19.12. 2001
Ajankohdan sitaatti: "Sub-dom -ihmissuhteet on tylsiä. Dom-dom -suhteet on paljon mielenkiintoisempia."
Viiden vapaapäivän jälkeen olo ei ollut yhtään vapautunut ja töihin lähteminen oli tuskallista. Kuitenkin työpaikalla havaitsin suuren ihmeen: stressini oli kadonnut. Jostakin takkuisen mieleni sokkelosta oli vihdoin löytynyt oivallus "se on vain duunia", eikä minua häirinnyt lainkaan ajatus siitä, että tekemistä riittäisi vaikka miten paljon. Jos sitä olisi liikaa, sitten olisi - palkkani on sama joka tapauksessa, ja turhaa minä siitä stressiä kannan.
Rentoudessa auttoi myös päivän hiljaisuus. Vapaani aikana ratkaisemattomia ongelmia oli kertynyt paljon vähemmän kuin olin pelännyt, eikä minulta kulunut edes tuntia viiden päivän backlogin parissa.
Töistä palattuani olin aivan poikki, mutta Tommille piti vielä pelauttaa. En oikein ollut vireessä ja lopetimme varhain. Yritin sen jälkeen vielä kirjoittaa tulevaa materiaalia, mutta siitä ei oikein tullut mitään.
Mike raportoi jossain vaiheessa olevansa menossa katsomaan Sormusten herran ekaa osaa, ja tiedusteli, voisiko Merihakaan tuoda ihmisiä leffan loppumisen jälkeen, aamukolmelta. Sanoin, ettei se minua häiritsisi, ja koska JD oli lähtenyt pohjoiseen jouluksi, ei muita äänestäjiä ollut.
Olo oli josstain syystä varsin sosiaalinen, joten painuin nukkumaan ajatuksenani olla hereillä kolmen aikoihin. Otin erinomaisen piristävät viiden tunnin torkut, ja heräsin vähän ennen kolmea musiikkiin, jonka olin jättänyt päälle. Älkää kysykö, miten on mahdollista herätä viisi tuntia nukkumaanmenon jälkeen musiikkiin, joka on ollut päällä koko ajan, en minä ymmärrä biologista herätystoimintoani, mutta olen hyvin tyytyväinen siihen että se toimii niin hyvin kuin toimii...
Nousin ylös kirjoittelemaan maileja ja keittämään teetä. Pian meille saapuikin leffaa hehkuttavia ihmisiä, joiden kanssa juttelimme fantasiasta runsaan tunnin. Sen jälkeen jäin vielä Miken kanssa pohtimaan ideoita kiintoisista Keski-Maahan sijoittuvista rope- ja liveskenaarioista. Kun Mike painui nukkumaan kuuden maissa, minä totesin enemmän uinumisen tarpeettomaksi, ja valmistauduin lähtemään töihin.
Yöuneni riittämättömyys kävi ilmi nopeasti työpaikalle saavuttuani. Päiväni ei tosiaan ollut kaikkein energisimpiä, ja lähdin kotiin varhain. Otin parin tunnin torkut ja heräsin sekavana pelauttamaan Bedtime Storiesia. Peli oli vähän laimea, ei vähiten koska olin aivan pirun väsynyt ja sekava.
Lopetettuamme pelin suuntasin Kaisan ja Hetan kanssa pakkasen ja lumituiskun läpi Cosmiciin, jossa oli käynnissä Tolkien-bileet. Tarjolla oli hassun nimisiä juomia (Vanha Tuk oli niistä ainoa lämmin, joten join sen), Tolkien-triviaa (josta muistin yllättävän paljon) ja pukukilpailua (Christopher Tolkien-asuani ei pidetty vakavana voittajaehdokkaana). Havaitsin unohtaneeni Merihaan avaimen kotiin, mutta onneksi Mike oli myös paikalla ja lähdimme pois hänen seurassaan.
Ulkona oli mieletön lumipyry ja ajotiet olivat jään peitossa. Mike heitti Hetan kotiin samalla kun minä ja Kaisa haimme pizzoja. Sitten siirryimme kolmestamme Merihakaan syömään ja puhumaan ihmisistä pahaa.
Torstai, 20.12. 2001
Päivän riemu: Turun kaupunki alkaa siirtyä Linuxiin Windowsista. Pitäisiköhän niille lähettää CV ja työhakemus?
Jos vaikka nukkuisi joskus tarpeeksi. Herääminen yhdeksältä oli silkkaa tuskaa, ja vaikka kävely töihin piristi, lurpahti energisyyteni heti kun pääsin sisään lämpimään. Sentään ulkona oli reippaasti lunta ja 13 astetta pakkasta. Lämpötila oli pudonnut 15 asetetta 24 tunnissa, hyvä juttu mutta toivottavasti sama kehitys ei jatku kovin pitkään. -20 (tai ehkä -25) alkaa olla matalin lämpötila jossa tunnen oloni mukavaksi.
Töissä tuli taas puheeksi atk-keskuksen ilta- ja viikonloppupäivystys, ja kysyttiin, tahdoinko mukaan operaatioon. Erinomainen kysymys. Vaikka viimeiset pari viikkoa onkin ollut rauhallista, olen silti ollut tukehtua työhöni koko syksyn. Mikäli uusi asenteeni "ei tarvetta panikoida, se on vain työtä" ei kykene löytämään paikkaa luonteessani, tulee kevät varmaan olemaan ainakin yhtä kiireinen.
Toisaalta, päivystys toisi lisää rahaa ja ennenkaikkea lisää ymmärrystä siihen, miten yliopiston olennaiset järjestelmät toimivan, ja molemmat ovat erittäin tervetulleita. Hyödyllisten asioiden oppiminen painoi vaa'assa niin paljon, että totesin lähteväni mukaan päivystämään oikein mielelläni. Saapa nähdä miten tämä nyt tulee toimimaan.
Töiden jälkeen palasin Ghost Expressin toisen osan kirjoittamisen pariin. Sitten käväisin lähes tyhjässä larp-kahvilassa kuuntelemassa kritiikkiä Sormusten herrasta.
Perjantai, 21.12. 2001
Päivän mielenhäiriö: Autismi
Viimeinen työpäivä ennen joulua. En jaksanut taaskaan kiivetä ylös kovin aikaisin, mutta eipä hommaakaan ollut liikaa. Vääntelin Perlillä muutamaa hämärää juttua sekä palauttaakseni kieltä hieman mieleeni että saadakseni aikaan asioita, ja ratkoin pieniä ongelmia.
Puolenpäivän aikaan pomo tarjosi kaikille glögiä, jossa oli melkoisesti voltteja. Minä en ollut syönyt yhtään mitään, joten alkoholi kiipesi aika äkkiä päähäni (tai sitten sain vaan muuten sekavan olon). Sentään koodaaminen jatkui, mutta mieleeni tuli, että voisi olla mielenkiintoinen kokemus ohjelmoida kännissä. Sen pitäisi olla todella vaikeaa.
Kotona jatkui pelin kirjoittelu. On aika hitonmoinen projekti järjestää sarja livepelejä siten, että pelit ovat kahden kuukauden välein. Juha Antila teki sen vuosia sitten Shapersin kanssa, mutta hänellä ei tainnut tuolloin olla mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa pelejä. Sentään Ghost Expressiä kasaa kaksi ihmistä, eikä meilläkään varmaan mitään oikeaa elämää ole.
Merihakaan saapui uusi sohva, noin kuukauden myöhässä aikanaan luvatusta saapumisajankohdasta. Illalla Taika pistäytyi käymässä ja suunnittelemassa joulubileitä, jotka meillä kai joulupäivänä tullaan järjestämään.
Joulun odotus, 22-23.12. 2001
Ajankohdan vertailu: The Guardianin mukaan amerikkalaiset tappoivat Afganistanissa varovaisten arvioiden mukaan 54 siviiliä enemmän kuin väkeä menehtyi yhteensä WTC:n pamauksessa.
Sen jälkeen kun katkaisin kaikki siteeni kaupalliseen jouluun ja aloin elää länsimaisen ihmisen painajaista, yksin vietettyä joulua, olen ollut vuoden loppuajan aina erinomaisen hyvällä tuulella. Tälle vuodelle en tullut sitten ostaneeksi edes tietokonepeliä, jota pelailisin omassa rauhassani asuinkumppaneiden ollessa vanhempiensa luona.
Myönnytykseni joululle ja jouluostoksille oli Merihaassa 25. päivä pidettävä joulujuhlan tapainen, jonne olimme kutsuneet satunnaisia kaupungissa olevia ystäviä ja tuttuja, ja joita varten piti hankkia hieman ruokaa. Ghost Expressiä varten olin joutunut ostamaan vähän jouluhöttöä, mutta muuten annoin maailmalle lahjaksi tänäkin jouluna vain kauniita ajatuksia.
Koska minulla ei ollut tietokonepeliä johon uppoutua, en jaksanut häätää Kaisaa pois Merihaasta, ja kirjoittelimmekin peliä melkoisella tarmolla. Aatonaaton iltana kävimme viimein katsomassa Sormusten herran. Oli se ihan kiva, paikoitellen jopa erinomainen, mutta monet asiat siinä silti häiritsivät. Vähiten ärtyi pieni Tolkien-puristini, eniten koin, että elokuvan kuvaus oli suttuista, tarinan rytmitys epätasaista ja monet kirjan jännitystä rakentavat elementit oli muutettu todella laimeiksi. Ei näin. Toisaalte, ei minulle kyllä huiputettu ja tympiintynyt olokaan jäänyt, ja kai tulkinta nyt loppujen lopuksi oli riittävän hyvä.
Leffan jälkeen sain kuulla taas yhdestä kuolleesta sukulaisesta, äidin isästä. Jätti paljon kylmemmäksi kuin Timo Vesakosken kuolema. Sain vapautuksen hautajaisista, koska tulen silloin olemaan Lontoossa, toivottavasti... Myöhään illalla Hane ja Katriina käväisivät myös paikalla tuomassa ihan omin käpälin vääntämiään pipareita ja muuta jouluhyvää. Tuollaista kai ihmiset juhlan kunniaksi tekevät. Ihan kiva, mutta toivottavasti eivät odota mitään vastalahjaksi, joulu kun ei ole minulle mikään syy alkaa heiluttaa kaulinta tai tehdä mitään muuta perverssiä.
Katsoimme vielä yhden leffan, Polanskin Yhdeksännen portin, ennen kuin kääriydyimme peittoihin.
Jouluaatto, 24.12. 2001
Päivän ruoka: Perunalaatikko salsakastikkeella. Hyvää.
Missasin Lumiukon telkkarista, mikä harmitti hieman. Muuten vietin päiväni vain kirjoitellen, siivoillen ja katsellen videoita. Ensin vilkaisin Mennen tullen -sarjan, ja sen jälkeen Casablancan. Hieman hämmentävää, etten ollut sitäkään nähnyt aiemmin. Jotenkin olin onnistunut yhdistämään siihen liittyvät kohtaukset täysin vääriin asioihin mielessäni, ja ninpä olin elokuvan lopussa oikeasti yllättynyt kun asiat toimivat aivan toisin kuin oletin. Parempi niin, yllättyminen on aina hauskaa.
Tiistai, 25.12. 2001
Päivän kauppa: Religious Sex
Heräsin yhdentoista aikaan tiskaamaan ja siivoamaan. Päivän mittaan sain uutisia joulupäivää viettämään saapumassa olevista ihmisistä, tai ehkä paremminkin saapumattomista ihmisistä. Eppu ja Erik eivät olleet aikeissa vierailla, ja Taika oli saanut astmakohtauksen joka oli kaatanut hänet petiin. Satu ja Rikukaan eivät päässeet.
Tilanne alkoi vaikuttaa hivenen koomiselta. Tajusin, että meillä oli jääkaappi täynnä ruokaa, ja jos ihmiset peruuttaisivat saapumistaan tätä tahtia, joutuisin itse syömään se kaiken. Vaikka joku tulisikin, alkoi näyttää pahasti siltä, että saisin koota tarjoilun ihan itsenäisesti. Onneksi olin jo kaupassa vastustanut minkään monimutkaisen ruuan ostamista, koska jo silloin uumoilin, että koko homma tulee loppujen lopuksi päätymään minun niskoilleni. Jotenkin niin vaan tuntuu käyvän kovin usein...
Loppujen lopuksi väkeä saapui vähänlaisesti, mutta meillä oli silti melko hauskaa. Voittaa tämä perhejoulun. Aamukolmelta lähdin vielä vastoin parempaa tietoani kävelemään lumituiskussa yo-kylään päin väsäämään itselleni hahmoa rfxnin Traveller-kampanjaan. Oli aika kiintoisaa, en ollut pelannut tässä maailmassa kahdeksaan vuoteen.
Vasta kuudelta pääsin nukkumaan, väsyneenä ja pahoinvoivana, sekä ikävän tietoisena siitä, että seuraavana päivänä pitäisi jotenkin jaksaa siivotakin.
Keskiviikko, 26.12. 2001
Päivän fiilis: Pahoinvoiva uupumus
Heräsin jo yhdeltä, edelleen huonovointisena. Mahtavaa - krapula ilman viinaa. Aloitin paikkojen siistimisen, joka ei onneksi ollut niin iso homma kuin olin eilen pelännyt.
Kurja olo jatkui koko päivän, ja vietin aikaani enimmäkseen sängyn pohjalla. Toni käväisi Merihaassa, ja saimme hänet viemään mukanaan jonkin verran tähteeksi jäänyttä ruokaa. Koetin Kaisan kanssa tuhota loppuja. Mike oli kadonnut jäljettömiin, joten hänestäkään ei apua ollut. Koko siivoamisprojektia en jaksanut yksin hoitaa, joten Merihaka jäi vielä melko kaoottiseen tilaan.
rfxn oli antanut minulle lainaksi pari leffaa, mutta en jaksanut edes yrittää katsoa niitä. Elokuvia on muutenkin tullut tuijotettua liikaa viime aikoina.
Torstai, 27.12. 2001
Päivän älykkö: Noam Chomsky
Hitaan työpäivän kunniaksi raivasin viimein työpöydältäni sillä lojuneen Mount Everestin kokoisen paperipinon. Loppupäivän kirjoittelin manuskoja, jahtasin turhaan hyviä paikkoja Roger Watersin konserttiin ja lueskelin lisää pahaa sanottavaa Yhdysvalloista. Oli melko kuvottavaa.
Kotiin päästyäni pelautin Tompalle lyhyen pätkän Bedtime Storiesia. Olin edelleen hiton väsynyt ja ehkä jopa vähän flunssainen, mutta onneksi ei ollut tarpeen pelauttaa kovin kauan. Ajattelin mennä nukkumaan varhain, mutta sitten muistin luvanneeni kirjoittaa jo tänään valmiiksi hahmoni Traveller-kampanjaan, enkä ollut vielä merkinnyt muistiin siitä sanaakaan. Sentään alustavan luonnoksen laatimiseen ei pitkään mennyt.
Perjantai, 28.12. 2001
Päivän domain: merihaka.org
Töissä jatkoin manuaalien kirjoittamista, ja podin lievää päänsärkyä. Kuten joulun välipäiville sopiikin, kaikki ongelmasoitot olivat jokseenkin hämäriä - minulta kysyttiin mm. kännyköiden soittoäänistä.
Bedtime Stories -peli illalla oli varsin onnistunut. Kampanjan ensimmäinen osa saatiin vihdoin päätökseen, eräs todella hieno hahmo suoritti ensiesiintymisensä, ja lisäksi Tommi on kadottanut jonnekin pelottavan noppakätensä. Pelissä tämä jatkuvasti kriittisiä onnistumisia heittelevä roolipelaajien kauhu onnistui mokaamaan pari simppeliä heittoa ja sai hahmonsa sairaalaan. Jo oli aikakin.
JD palasi pohjoisesta, ja pelin jälkeen pähkäilin hänen sekä Miken kanssa Merihaan tupareita, web-sivuja ja sähköpostiosoitetta. En oikein tiedä, miten aika tulee riittämään tähän kaikkeen, mutta ei se ennenkään ole menoa hidastanut. Ja vielä ihmettelen, miksi olen aina niin stressaantunut...
Viikonloppu, 29-30.12. 2001
Ajankohdan naapuri: Alakerran kyylämummo
Mike oli lauantaiaamuna lähdössä ostamaan itselleen tietokonetta, ja minun piti lähteä hänen mukaansa konsultiksi. Pakkasen halki taivallettuamme kävi ilmi, että koneliikkeessä ei oikein ollut osia, joista olisi saanut koottua koneen jollaisen taiteilijamme tahtoi - tärkein puuttuva osa oli näytönohjain videosisääntulolla. Suomen Takuu Mikro, tuo liike joka ei oikeinkirjoituksesta stressiä ota, lupasi kuitenkin hankkia sellaisen.
Taikakin ilmestyi Merihakaan, ja alkoi katsella Miken kanssa leffoja. Minulla oli vähän epäsosiaalinen olo ja yritin kirjoitella pelimatskua, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Unohduin lueskelemaan Appleseedeja, ja tajusin unohtaneeni kuinka mainioita ne olivat. Nykyään katson kansainvälisestä diplomatiasta ja "maailmanpoliisista" kertovia tarinoita hieman eri silmällä kuin vuosia sitten, mutta tämä oli ainoastaan lisännyt tarinan syvyyttä ja mukaansatempaavuutta. Innostuin etsimään webistä Appleseed-sivuja, ja suunnattomaksi surukseni löysin tiedon siitä, että Masamune Shirow ei ole jatkamassa tarinaa neljännen osan jälkeen.
Sunnuntaina asetin itselleni tavoitteeksi kirjoittaa Ghost Expressin kakkososan hahmoni valmiiksi. Tavoite ei luonnollisestikaan pitänyt, mutta kolme ja puoli hahmoa sain silti tehtyä. Illemmalla sorruin pelailemaan Thiefiä. Kissa ja Taina kävivät vilkaisemassa minua, mutta kumpikaan ei jäänyt yöksi. Sinänsä hyvä, koska hyvä yöuni olisi tarpeen.
Maanantai, 31.12. 2001
Päivän sitaatti: "Kuuletkos äijä siellä ylhäällä? Jos tulee toinen tällainen vuosi, me kaikki tapetaan itsemme!"
Hyvä yöuni, joopa joo. Heräsin mielestäni keskellä yötä ja pilan päiten vilkaistasin kelloa, joka olikin vartin yli seitsemän. Ulkona oli päättömät 22 astetta pakkasta, ja kun kävin vintiltä hakemassa lämpimämmän takkini, olin paleltua matkalla. Mieli teki kovasti palata peiton alle ja todeta, että tänään menisin työhön vasta kymmeneksi tai kahdeksitoista tai en ollenkaan.
Kuitenkin typerä velvollisuudentuntoni selätti minut, ja niin seikkailin tulipalopakkasessa yliopistolle istumaan tyhjän panttina asiakaspalvelutiskillä. Kuka perkeleen ääliö muka kaipaisi palvelua uudenvuodenaattona aamukahdeksalta? Samat elämättömät häviäjät, jotka aloittavat projekteja vappuaattona kello 15.55 varmaan.
Tukihuoneen toinen osaava ihminen muutti ylläpitopuolelle. Olin kateellinen, ja huomasin melkeinpä toivovani, että tulevissa hommien uudelleenjärjestelyssä hallintomme kohtelisi minua kurjasti niin että saisin oikean syyn olla hapan. Tosiseikkahan kuitenkin on, että aivan omin käpälin itselleni vakituisen työn nykyisessä asemassani hommasin, eikä kukaan minua siihen pakottanut, paremminkin päinvastoin.
Muutoin työpäivä oli ääääääärimmäisen hidas. Käytin kaiken aikani leikkimällä perlillä ja cgi-skripteillä, ja vastasin ehkä kahteen tai kolmeen tukipuheluun. Vähän ennen neljää kyllästyin roikkumaan tyhjän panttina työssä, ja suuntasin kotiin valmistautuakseni uudenvuoden viettoon.
Tällä kertaa uudenvuodenbileet olivat Hakkiksen luona, ja niiden teemana oli "Heaven and Hell". Kehittelin epämääräisesti saatanallisen näköisen asun kokoon kaapista löytyneistä jutuista, ja hyppäsin Kissan kanssa bussiin kohti Helsinkiä. On kätevää, että Merihaasta Hakkiksen luokse tarvitsee kävellä vain noin 200 metriä, bussipalvelu menee melkeinpä ovelta ovelle.
Perillä ihmiset näyttivät villeiltä. Erityisesti vähäeleisesti toteutettu Jeesus sekä Jorin karmiva Ned Flanders- asu saivat minut ja monet muut hihittämään. Bileet eivät olleet suunnattoman isot, mikä tarkoittaa että paikalla oli vain nelisenkymmentä ihmistä (kai?). Tunnelma oli melko hyvä, vaikka Hakkiksen kolo onkin hieman pieni rankkaan bailaamiseen.
Käytin iltani enimmäkseen tanssimalla ja puhelemalla joutavia, sekä tirkistelemällä vähäpukeisia tyttöjä (vähäpukeisia poikia paikalla oli aika vähän). Paikalta löytyi toinen kiipeilyn harrastaja, joka sai minut innostumaan ideasta lähteä puolentoista vuoden kuluttua Mount Blancille. Saa nähdä tuleeko siitä mitään, mutta ainakin nyt on syy treenata hieman ahkerammin.
Ihmiset tuntuivat lähtevän pois melko aikaisin, mikä sinänsä oli harmi - kun kukaan ei enää tanssinut, oli minunkin vähän vaikea pysyä tajuissaan. Nukahdin pariksi tunniksi, ja minut herätettiin vasta kun yösijaa tarjonnut team Sopililaakso, oli lähdössä kotiin. Kello oli pitkälle yli seitsemän kun pääsimme Herttoniemeen. En ollut juonut mitään sopimatonta, mutta väsymys sai minut puhumaan aivan päättömiä, ja viimeinen koherentti muistikuvani illasta on Janosin päätön tulkinta talitintistä, josta on tullut terveysintoilija.