Marraskuu 2001: Pahalla tuulella, osa II
Torstai, 1.11. 2001
Päivän peli: Neliulotteinen jätkänshakki
Aamulla satoi räntää, ja joku Liikemieslähetyksen juppipennuista oli keksinyt päästää kadulla olleesta polkupyörästäni ilmat pihalle. Työpäivä kului kylmissä ja sateisissa merkeissä kytkiessäni verkkopiuhoja jokseenkin arktisissa olosuhteissa. Päivän päätteeksi unohdin käsineeni ja piponi asennuspakettiautoon.
Hieman huonon ja kurkkukipuisen oloni takia en jaksanut lähteä kiipeilemään, vaan tulin kotiin aikeinani joko laiskotella tai kirjoittaa. Kumpaakaan en oikein saanut tehtyä, kaikenlaiset pikkuhommat veivät huomioni. Yritin järjestää Ghost Expressille vielä puuttuvaa pelipaikkaa, mutta törmäilin seiniin. Sentään larpkahvilassa minulle heitettiin muutama hyvä ehdotus paikaksi.
Kotiin päästyäni olin hiton väsynyt ja hieman flunssaisen oloinen, mutta silti jäin nukahtamisen sijasta puhelemaan pariksi tunniksi Tainan kanssa sosiaalisista suhteista, ihmisistä, suurista egoista ja elitismistä.
Perjantai, 2.11. 2001
Päivän onnistuminen: Ei mikään
Yritykset kirjoittaa Bedtime Storiesia eivät oikein edenneet, polkupyöräliikkeestä ostamani venttiili oli väärän kokoinen, kaapista ei löytynyt ekohörhövaatteita huomiseen peliin ja flunssa yritti taas vallata tilaa elimistössäni. Pah.
Lauantai, 3.11. 2001
Päivän Outer God: Tulzcha
Jirin Kun kihlat on ostettu, on aika pelattiin sitten Taikan porukoiden mökillä. Uusi yritys oman ja Miken vaatekaapin penkomiseksi tuotti sentään jonkun verran ekohörhöreleiden näköisiä vetimiä, joihin hahmoni verhosin. Ahdistava ja intensiivinen peli kesti puoleenyöhön ja sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Jiri osaa tehdä korkeatasoista cthulhua kengännauhabudjetilla ja pienillä pelaajamäärillä.
Cthulhu-maailmassa pelaaminen jättää minulle edelleen sekavat tunteet. Vaikka maailman eeppinen skaala ja kekseliäät mörmöt ovatkin aivan vetoavia, minua pännii ihmisten mitättömyys suurempien tapahtumien keskellä, sekä se helppous jolla universumin todelliset voimat heitä vääntelevät. Ihmiset ovat lovecraftiaanisille mömmöille pelkkiä muurahaisia, joten heidän pelaamisessaan on tavallaan aika vähän pointtia minään muuna kuin hetken synkistelyleikkinä. Toisaalta, rakasta Kultianikin voi todistettavasti pelauttaa samanlaisella tylyllä otteella, vaikken itse niin teekään.
Pelin jälkeen osa pelaajista suuntasi Araziin syömään, mutta minun piti seuraavana päivänä pelauttaa eikä kaikki tarvitsemani materiaali ollut vielä valmista. En liittynyt seuraan vaan menin kotiin nukkumaan.
Sunnuntai, 4.11. 2001
Päivän saavutus: Sain huijattua Tommin hahmon ottamaan lahjan keijuilta. Jos ette usko sen olevan vaikeaa, ette tunne Tommia.
Pelautin pitkähkön pätkän Bedtime Storiesia. Pelaajani keksivät yhtäkkiä erään pitkäaikaisen juoneni koko pelistä, ja suoristivat melkoisen kasan mutkia muutamalla toimellaan, mikä oli oikein piristävää. Vaan mikä siinä on, että jokaisessa pelimaailmassani, melkeinpä jokaisessa pelikampanjassanikin päädytään jossain vaiheessa Chicagoon? (Tietysti kaikissa niissä päädytään myös New Yorkiin, mutta sitä ei nyt lasketa... en minä osaa pelauttaa peliä joka ei jollain tavalla kosketa suurta omppua ajalta ennen kuin vapaustaistelijat kastroivat sen.)
Maanantai, 5.11. 2001
Päivän urheiluväline: Maastopyörä. Pitäisiköhän sellainen hankkia?
Työssä kirjoittelin oppaita, löysin käsittämättömien ongelmien käsittämättömiä syitä, istuin palavereissa, ja vastaanotin kehuja tavastani antaa triviaaleihin ongelmiin hyödyttömiä ratkaisuja. Niinpä, jos saisin useammin olla viran puolesta sarkastinen, ei minulla olisi läheskään niin paljon stressiä. Tosin tämä päivä ei ollut erityisen stressaava, vaikka olikin maanantai.
Töiden ohessa käväisin vilkaisemasta erästä yliopistolla sijaitsevaa mahdollista pelipaikkaa, joka oli aika mieletön. Koska kuvittelen joidenkin mm. Ghost Expressiin osallistuvien lukevan tätä kirjaa, en kuitenkaan kerro siitä tässä enempää. Se näkee ken pelaa.
Sain myös vihdoin potkittua polkupyöräni takaisin kuntoon. Sen jälkeen keskityin viettämään ensimmäistä vapaailtaani pariin viikkoon - kuuntelin musiikkia, kirjoittelin pelejä ja leikin Return to Wolfensteinin demolla. Minä kuulun niihin tietokonepelaajiin, jotka pelasivat Wolfensteinin ensimmäistä versiota Applella vuonna 1984, ja vaikka natsit ovatkin äärimmäisen tylsä aihe, on minusta silti aika hupaisaa, että tämä pelisarja on jatkunut näinkin kauan. Tähän mennessä jokainen peli on ollut tavallaan ainakin minulle uudenlainen ja mullistava kokemus, saa nähdä mitä tästä uusimmasta tulee. Demo ei suuremmin vakuuttanut, mutta se oli toisaalta vasta moninpelitesti. Tosin Doom III on edelleen se tietokonepeli, jota oikeasti odotan... ja Deus Ex 2, ja Thief 3...
Illan muiden sekoilujen lomassa katsoin Scream 2:n. Ei ollut yhtä nerokas kuin edeltäjänsä, mutta pari hyvää kohtaa tekivät siitä katsomisen arvoisen. Hahmonkehityskin oli kiva bonus. Miksi ainoastaan kauhuleffasarjoissa uskalletaan tappaa "vakiohahmoja"?
Myöhään illalla Paavo, Jeppe ja Taika pistäytyivät meillä käytyään katsomassa Unelmien sielunmessun kenkälaatikon kokoisessa Kino Thaliassa. Onneksi olin itse tajunnut katsoa sen jo aiemmin oikeassa teatterissa. Loppuillasta puhelin JD:n ja Miken kanssa näyttämötaiteesta. Kävi ilmi, että JD jakaa epäluuloisuuteni teatteria kohtaan - hassu pieni luonteenpiirre, jonka alkuperää on kummankaan meistä ei ollut helppoa paikallistaa. Jotenkin näytelmien katsominen tuntuu aina hieman tympivältä. Mike epäili, että tähän syynä on, että olemme katsoneet vain huonoa teatteria, mikä saattaa olla osittain totta.
Pidinhän minäkin Phantom of the Operasta ja Catsista, mutta niitä ei kuulemma lasketa kunnon teatteriksi kun ne ovat musikaaleja. Miten vaan. Lupasin Mikelle, että jos hän tekee näytelmän supersankareista, minä tulen heti katsomaan sitä, vaikkei siinä lentäviä hulmuviitaisia megaihmisiä olisikaan.
Tiistai, 6.11. 2001
Päivän byrokratia: Yliopiston rehtorin päätöksen odottaminen
Unessa tappelin säkkipimeässä kauhuleffan hirviötä vastaan. Kyseessä ei ollut oikea painajainen, vaikka hieman pelottava uni olikin, oikeastaan sokkona yhtä sokeaa mörköä vastaan nyrkkeileminen oli aika jännittävää.
Heräsin virkeänä jo kuudelta, ja menin töihin seitsemäksi. Aamupäivä oli stressitön ja miellyttävä, mutta iltapäivä meni mikroluokkapalaverin myötä nopeasti alamäkeä kunnes olin taas kerran tekemässä ainakin neljää hommaa yhtä aikaa. Päivä venyi kymmentuntiseksi, ja hommaa olisi vielä riittänyt.
Attacin keskustelutilauus motivoi minut lähtemään töistä jo vähän viiden jälkeen. Tällä kertaa puhelitiin taloudellisen ja poliittisen vallan suhteesta. Keskustelu ei ollut yhtä riemastuttavaa kuin edelliskerralla, mutta olin silti hyvilläni, että olin tullut.
Keskiviikko, 7.11. 2001
Päivän tekninen ongelma: Korttiovien availeminen hampaissa pidettävällä avainkortilla, samalla kun sylissä on valtava määrä tietokoneiden osia
Töissä oli rauhallista.
Ihan totta. Niin pitkään aikaan ei ole ollut oikeasti hiljaista päivää, että tämä sai minut jo epäilemään järkeäni. (Lisäksi epäilyttää se seikka, että Turun ylioppilaskylän talojen numerointi alkaa vaikuttaa intuitiiviselta ja johdonmukaiselta... tältäköhän pään sisällä tuntuu kun on lukenut liikaa Necronomiconia ja alkaa käsittää Juttuja Joita Ei Pidä Käsittää?)
Työn ohella yritettiin ratkoa pelipäiviä Clichélle ja Punaiselle&Indigolle. Pelipäivien järjestäminen muuttuu hemmetinmoiseksi säätämiseksi, kun kahdessa kampanjassa on pelaajana henkilö, joka asuu Helsingissä ja käy Turussa vain harvoin. Tämä tietysti tarkoittaa, että visiittien aikaan pitää ajoittaa molemmat pelit, ja kun niissä pelaavat lähes täysin eri ihmiset, alkavat pelimatriisit näyttää varsin uskomattomilta.
Illalla ylioppilaskylän suunnalla kävellessäni tajusin, että marraskuinen ilta ja sumu saa äärimmäisen ruman kaupungin kolkan näyttämään todella tunnelmalliselta. Tahtoo lisää kauhupelejä.
Torstai, 8.11. 2001
Päivän ilmastonmuutos: Lumi
Kiipeily oli vähän säälittävää. Minä olin fyysisesti jotenkin epäkunnossa ja kissan ki-energiat eivät olleet kohdallaan. Vaikka parissa reitissä edistyimmekin, emme jaksaneet roikkua seinällä kauaa.
Larpkahvilassa pähkäiltiin Ghost Expressiä ja pompoteltiin villejä peli-ideoita junista, lentokoneista ja valtavista määristä verta.
Perjantai, 9.11. 2001
Päivän softa: WebEvent
Eilen illalla satanut ensilumi oli yhä maassa aamulla, paksuna valkoisena kuorrutuksena. Se imi kaiken äänen ja heijasti valoa, niin että työmatka, jota on tottunut pitämään meluisana ja pimeänä, olikin nyt hiljainen mutta valkea. Mielettömän siistiä. Varhaiset talviaamut ovat todella kauniita. Educarium näyttää lumisena aivan Oulun yliopistolta, tulipa kotoisa olo.
Liekö alijäähtynyt vesi sitten pelotellut ihmiset pysymään kodeissaan tai ajanut kaikki vaihtamaan talvirenkaita autoihinsa, mutta päivä oli aivan hämmästyttävän hiljainen. Ehdin kirjoitella oppaita ja jopa pitää kahvitaukoja. Käsittämätöntä. Jos tällainen meno jatkuu, voin alkaa taas opetella ohjelmointia ja oikeasti tutustua niihin systeemeihin, joita pitää tukea.
Töiden jälkeen kävin katselemassa pelipaikkoja Ghost Expressiin Kaisan kanssa, ja löysin mitä sopivimman kolon erästä ensimmäisen osan tapahtumaa varten. Kotiin tullessani värväsin Larsin mukaan pelaamaan.
Illalla pidimme kotikokousta Dennisissä pizzojen ääressä. JD ja Mike haukkuivat epäsiisteyttäni sekä tapaani tuoda paljon vieraita äkkiarvaamatta. Jee.
Yöllä yritin vielä katsoa Miken kanssa Priscillaa, mutta väsymys voitti ja painuin pehkuihin, huolimatta siitä, että leffassa oli sekä Guy Pearce että Hugo Weaving.
Lauantai, 10.11. 2001
Päivän harmi: Lumi suli
Pimeitä unia. Ensin koin sekavia trippailuja yo-kylän asunnosta, josta löytyi salakäytäviä muihin asuntoihin ja ulos. Seuraavaksi löysin itseni keskeltä äärimmäisen kieroutunutta sadomasokistiorgialivepeliä (tai itse asiassa minikampanjaa), jossa hahmoja ja pelaajia kuritettiin niin että veri roiskui. Piikkilankaa, sähköiskuja ja seksuaalista väkivaltaa.
Sävy pysyi häiriintyneen eroottisena, kun seuraavassa unessa havaitsin olevani organisoimassa murhamysteeripeliä joillekin ystävilleni, sillä idealla että jokainen pelasi itseään ja kukaan heistä ei tietäisi kuka tapahtumaa oikein järjesti. Perimmäinen ajatus tuntui olevan halvat pelottelukeinot sekä huonosti peitelty yritys koettaa houkutella joitain ihmisiä sänkyyn. Jossain vaiheessa minulle kuitenkin kävi ilmi, että en itsekään ollut enää pelissä niskan päällä, ja lauma aseistautuneita sekopäitä käski minun kahlita itseni kiinni lattiaan niin että he voisivat viillellä minut silpuksi. Kieltäydyin, ja niin minut sitten yksinkertaisesti ammuttiin.
Viimeinen uni oli roadmovie-supersankarisarjakuva-tietokonepelikombo, jossa milloin minäkin hahmona yritin estää kilahtanutta hyperrikollista tuhoamasta maailmaa tai jotain sen suuntaista. Mikään unista ei ollut erityisen koherentti, mutta ne olivat kaikki aivan täynnä seksiä ja väkivaltaa, ja niistä herääminen oli hieman tylsää.
Aamulla tietoisuuteeni tuli järkyttävä havainto siitä, kuinka paljon Ghost Expressin eteen pitäisi vielä tehdä. Peli olisi kuukauden päästä, ja olin asettanut itselleni tavoitteen, että kaikilla pelaajilla olisi 15. marraskuuta mennessä toimitettu hahmo. Istuin kirjoittamaan vimmaisesti, ja samalla seurailin murheellisena ikkunastani kuinka kaikki kaunis lumi vähitellen suli loskaksi päivän lämmössä. Puolenpäivän jälkeen Kissa selvisi paikalle ja liittyi kirjoitustyöhön. Jatkoimme ahertamista puoli kymmeneen saakka. Sitten pelasimme lyhyen pätkän Clichéä ja kävimme nukkumaan.
Sunnuntai, 11.11. 2001
Päivän elokuva: Pulp Phantom - mieletöntä
Heräsin jo kymmeneltä siivoamaan kylpyhuonettamme. Ei minulla mitään erityistä vimmaa tähän ollut, mutta näytti siltä, että tänään oli melkein ainoa tilaisuus vähään aikaan kantaa korteni kekoon kotimme siisteyden eteen. Siivottuani palasin kirjoittelemaan.
Tänään oli vuorossa taas yksi erä Rikun lugrôpeliä. Jeesus että mättöfantsu osaa olla typerää, mutta ainoa oikea tapa pelata sitä on tietysti pelata örkkejä. Pelitauolla koetin kirjoittaa huomisen peliä, mutta riemukseni tajusin, että Bedtime Stories on saavuttanut pisteen jossa tarina huolehtii itse itsestään ja minun ei tarvitse kuin seurata sivusta.
Maanantai, 12.11. 2001
Päivän bändi: Tasapeli - Confusion ja Manowar
Laiska päivä töissä kiihdytti tahtia loppua kohti, kunnes oli jo kyseenalaista ehtisinkö ajoissa vetämään Bedtime Storiesia. Sentään ehdin. Peli jatkoi edellisen session reippaista ja energisistä tunnelmista, ja pysyi nopeatempoisena riehuntana suunnilleen alusta loppuun.
Pelin aikana New Yorkissa putosi taas lentokone. Tuo kolkutus ovellasi on vuosikymmenien paha karma...
Tiistai, 13.11. 2001
Päivän olo: Väsynyt-flunssainen-stressaantunut-loppuunpalanut
Taas alkoi työpäivä rauhallisesti ja päättyi hysteerisesti. Jossain vaiheessa iltapäivää koin pienoisburnoutin ja menetin kykyni ajatella mitään muuta kuin kaikkein rutiininomaisempia toimenpiteitä. Niitäkin riitti läjäpäin, mutta kun muutakin olisi pitänyt tehdä.
Töistä päästyäni fiilis oli väsynyt ja flunssainen. Sairastaminen voisi olla hyvä ajatus joskus ensi kuun puolella, juuri nyt siihen ei olisi aikaa. Yritin parannella oloani kuluttamalla, mutta minua suuremmat voimat vastustivat sitä, jopa aivan konkreettisesti. Voin ymmärtää, etten löydä kaupasta unkarilaisen hevibändin levyä, mutta miksei missään tietokonekaupassa ollut käytettyä Deus Exiä, ja miksi jumalten nimeen niistä ei myöskään saanut optisen hiiren mattoa? Lannistettuna palasin kotiin shoppailukiertueeltani ja päätin uppoutua pelinkirjoittamisen kauniiseen maailmaan.
Eilinen pelisessio oli ollut jokseenkin maailmaa järisyttävä, ja olisin mieluusti antanut luovien aivosolujeni levätä hetkisen, mutta laiskottelu ei varmaan olisi tuntemuksia parantanut. Niinpä heitin CMX:n soimaan ja palasin Kultin pariin.
Matka yliluonnollisten olentojen ajatusmaailmaan ei kuitenkaan ottanut toimiakseen. Koin jatkuvasti olevani liiaksi jumissa kaavoissa, jotka olin opetellut vuosien suuryhtiökieroilulla, ja ne olivat nykytilanteeseen täysiin sopimattomia. Tarvitsin kipeästi toisenlaista logiikkaa, joten sammutin valot huoneestani, vaihdoin CMX:n Lightslastfadingiin, ja istuin sängylläni. Yritin muuttaa ajatusmaailmaani mystisemmäksi ja infernaalisemmaksi, ja jotenkuten se onnistuikin. Sain lievän päänsäryn, mutta samalla myös kehitin möröille toimintasuunnitelman, joka ei enää näyttänyt ison firman esityslistalta.
Menin nukkumaan jo pian yhdeksän jälkeen. Olin kuolemanväsynyt ja flunssa yritti edelleen käydä päälleni. Ehkä kymmenen tunnin yöuni tappaisi sen.
Loppuviikko, 14-16.11. 2001
Ajankohdan tietokonepeli: Way of the Exploding Stick
Loppuviikon työssäkäynti oli hieman turhauttavaa. Flunssaa en saanut, mutta se tuntui jatkuvasti piileksivän nurkan takana ja vei kyvyn keskittyä töihin. Hetkittäin yliopistolla oli äärimmäisen hiljaista, ja noina hetkinä olin melkein liian tajuton tekemään muuta kuin pelaamaan aivotonta kungfupeliä (joka varmaan pelasti mielenterveyteni moneen kertaan). Toisinaan oli paniikinomaisen kiireistä. Näiden jaksojen välillä yritin käydä kytkemässä verkkoyhteyksiä valittaville kyläverkkokäyttäjille ja olin jäätyä kuoliaaksi.
Kiipeileminen torstaina sujui jotenkuten. Kiipeilypalatsissa on nykyään niin monia vaikeita ratoja, etteivät voimnai yksinkertaisesti riitä niiden kaikkien kiipeämiseen yhdellä vierailulla. Eivätpä lopu haasteet. Toisaalta aina poistuessa tuntuu, että vielä tahtoisi kiivetä, käsissä ei vain ole tippaakaan puhtia jäljellä.
Minulle oltiin viime viikolla luvattu ilmaisia juomia, jos tulisin larp-kahvilaan Wondermanin asussa. Ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, että tämä oli aivan riittävä syy kiskoa trikoot niskaan. Huvitusarvoni pitkin minut mukavasti kaakaossa ja ginger alessa koko torstai-illan. Yrityksistäni huolimatta Cosmicin maskottisammakko ei muuttunut prinssiksi.
Ghost Expressin hahmontoimitusdeadline tuli ja meni, ilman että kaikki olivat hahmonsa saaneet. Ei mitään uutta auringon alla siis...
Kävi ilmi, että Tero Mäntylä oli taas tekemässä livepeliä Alainiaan, kauan työn alla ollutta Azegielin naamiota. Tämä oli hyvä uutinen, ja jo perjantaina pääsin uppoutumaan pelin maailmamateriaaliin, joka oli aivan loistavaa. Edes Teron tekstiä yleensä vaivaavat oikeinkirjoitukselliset käsittämättömyydet eivät tuntuneet olevan läsnä läheskään siinä määrin kuin aiemmin, ja sekä teksti että kuvat olivat kutkuttavan tunnelmallisia.
Lauantai, 17.11. 2001
Päivän taiteilija: Todd McFarlane
Lauantaiaamupäivän käytin pelien kirjoittamisen parissa, ja illemmalla pääsin pelauttamaan JD:lle outoja tarinoita. Vaikka pelisessiossa tapahtui vain vähän asioita, sen rytmitys toimi oikein mukavasti ja ainakin pelinjohdon puolelta katsottuna tunnelma oli onnistunut. Pelin jälkeen katsoimme samoja teemoja jatkaneet elokuvat Terminator ja Terminator II, joista ensimmäinen tuli sopivasti televisiosta ja jälkimmäinen löytyi JD:n videokasettihyllystä.
Sunnuntai, 18.11. 2001
Päivän hc-ropetus: Avoimen ikkunan alla pelaaminen turkisviittaan kääriytyneenä. Tosi aito "aatelinen hienohelma barbaarimailla" -fiilis.
Jori saapui kaupunkiin, ja pääsimme pelaamaan lisää Gloranthaa. Myöhemmin illalla myös Ripa ilmestyi Merihakaan oltuaan pelailemassa Original Siniä Kaisan kanssa. Pelisessiomme jälkeen olin liian väsynyt olemaan sosiaalinen, ja nukahdin saman tien.
Maanantai, 19.11. 2001
Päivän kansainvälinen oikeudettomuus: Yhdysvaltain salaiset sotilastuomioistuimet
Yhdeksäntuntisen työpäivän jälkeen oli taas Attac-työryhmän kokous. Jostain syystä emme olleet onnistuneet viime kerralla varaamaan Proffasta itsellemme kabinettia, joten saimme pitää kokouksemme varsinaisen ravintolan puolella. Paikassa leijuva tupakansavu ei tehnyt minua mitenkään erityisen onnelliseksi, ja keskustelunaiheetkin olivat synkähköjä.
Kokouksen jälkeen oli taas alkanut sataa lunta. Edellinen kerros olikin jo ehtinyt sulaa lukuunottamatta joitakin kasoja. Kävin syömässä pizzaa Kissan kanssa, ja palasin kotiin. Ripa ei ollutkaan vielä lähtenyt ja jäin juttelemaan hetkeksi hänen kanssaan peleistä.
Olo oli edelleen hieman flunssainen ja menin melko varhain nukkumaan.
Torstai-perjantai, 22-23.11. 2001
Päivän vaate: Miken supergoottitakki.
Viimein flunssa sai minut kiinni. Se alkoi verkkaisesti, yksinkertaisella kurkkukivulla ja lievällä päänsäryllä, mutta varsin nopeasti se kiihtyi ällöttäväksi pahoinvoinniksi ja suunnattomaksi väsymykseksi. Torstaina ja perjantaina sain irti itsestöni tuskin mitään. Jaksoin juuri ja juuri käydä larp-kahvilassa, työnteosta tai kiipeilystä ei ollut puhettakaan.
Viikonloppu, 23-25.11. 2001
Ajankohdan teema: Ihmissuhteet ja miten niistä selvitään
Flunssa piti minut vuoteessa, tai ainakin karanteenissa, koko viikonlopun. Jaksoin pelauttaa Hetalle lyhyen Bedtime Stories -episodin, lähettää vielä puuttuvia Ghost Express -hahmoja ja kirjoittaa pari juonenpätkää sarjan kakkososaan, mutta siinä olikin kaikki hyödyllinen toimintani.
Lauantai-iltana Taika vieraili Merihaassa, aikeenaan lähteä jonkun kaverinsa bileisiin Miken kanssa. Kumpikaan ei kuitenkaan päässyt lähtemään, koska he jumiutuivat minun ja Kaisan kanssa puhumaan ihmissuhteista ja ihmisistä muutenkin. Rupattelimme tyhmiä aamukolmeen saakka, pääasiassa vertaillen omia senhetkisiä ihastuksiamme tai sellaisten puutteita.
Sunnuntaina kävin Ghost Expressin toisen osan kirjoittamisen ja suunnittelemisen kimppuun. Uusia hahmoja ei siihen tarvitse onneksi luoda kuin kymmenkunta, mutta tehosteet ja juonielementit vaativat sitäkin enemmän.
Olisin varmaan ollut aikaansaavempi, jos en olisi webistä lähdemateriaalia hakiessani eksynyt Megatokyo-sarjakuvan pariin. Se on ainutlaatuinen tekele, yhdistelmä romanssimangaa ja tietokonepelikomediaa, ja lamautti kaikki hyödylliset toimintoni moneksi tunniksi. Yletön söpöys ei koskaan ole ollut näin purevaa ja hauskaa, ja minä en edes ole mikään varsinainen mangafani.
Maanantai, 26.11. 2001
Päivän sitaatti: "There has to be an invisible sun" / "It gives its heat to everyone" / There has to be an invisible sun" / "That gives us hope when the whole day is done" - The Police, Invisible Sun
Töihin kävellessäni huomasin, että lakisääteinen loppusyksyn masennukseni taisi alkaa tänään. Unissani oli koko yön soinut Police, ja niiden teemana oli ollut epätoivo ja yksinäisyys. Aamulla heräsin aivan typerän aikaisin. Yövieraaksi saapunut Ripa oli lähdössä myymään ruumistaan tieteelle seitsemäksi, ja kun hän kerran nousi jo vähän kuuden jälkeen, ei minuakaan hyödyttänyt jäädä enää petiin. Pienen aamiaisen jälkeen livahdin ulos varhaiseen talviaamuun. Maassa oli lunta, ja oikeastaan Turun keskusta näytti varsin kauniilta ja rauhalliselta. Oli juuri sopivan kylmä.
Tuntui hassulta toivottaa masennus tervetulleeksi kuin mikäkin vanha kaima, mutta olen jo tottunut oman psyykeni ailahteluihin ja tiedän kuinka nämä jutut toimivat. Toisaalta oli hieman huolestuttavaa tajuta, että masis oli herännyt vaikka maassa oli lunta - tavallisesti vajoan suruun marraskuun lopussa kun kaikki on harmaata ja inhottavaa, ja toivun lumen tullessa. Ehkä se seikka, että maa oli jo valkoinen, auttoi suhtautumaan depikseen paremmin, mene tiedä.
Neljän tunnin yöuneni sai päivän vaikuttamaan raskaammalta kuin se oikeasti olikaan. Tapasin töissä perjantaina aloittaneen sivarin, ja sain samalla kuulla, että yksi kollegoistani on varmaan siirtymässä vuodenvaihteessa pois, joko ylläpitotehtäviin tai kokonaan muualle. Ihan kiva hänelle, mutta tämä ei varsinaisesti vähennä minun työtaakkaani. Jäin myös miettimään, eikö minunkin ollut jossain välissä määrä pyrkiä ylläpitopuolelle ja rakensinko itselleni vain vaikean ansan tapellessani nykyisen työpaikan vakituiseksi.
Väsymys sai minusta voiton melko varhain ja palasin kotiin, jossa painuin saman tien nukkumaan. Paria tuntia myöhemmin heräsin Tainan puheluun, ja päätin, ettei tässä enää kannattanut maata, menisi vain ensi yö samanlaiseksi kukkumiseksi kuin edellinenkin. Kiipesin koneen ääreen kirjoittamaan. Huomasin kaipaavani kovasti jotain viihdyttävää tietokonepeliä johon uppoutua, kuten monesti syksyisin. Tällä hetkellä mitään kovin kutkuttavaa ei vaan tainnut olla markkinoilla, ja tietokonepelien suhteen olen aika nirso.
Tiistai, 27.11. 2001
Päivän riemu: Teepussin käyttöohje
Nukuin liikaa, herääminen oli vaikeaa. Lisäksi lumi oli mennyt sulamaan, mikä ei ainakaan vähentänyt ikävää oloa aamulla. Töissä sentään oli melko rauhallista, ja pari mukavaa sähköpostia saivat mielialan vähän vähemmän synkäksi. Siltikin fiilikset olivat melko marraskuiset. Eräässä vaiheessa, kun synkeyteni hetkeksi haihtui, koin valtavaa syyllisyyttä aivan merkillisestä asiasta, nimittäin siitä, etten ollut herran aikoihin tehnyt mitään oikeasti todella repäisevää. Tämä harmitti minua suuresti, ja päädyin infiltration.org:in sivulle. Hmm....
Illalla oli taas livepeli, Tiinan Oikea matka käydään vain todellisuudesa. Mikropeli loppui taas juuri ennen kuin pääsi kunnolla alkuun, ja todisti oikeaksi kaiken mitä olen koskaan sanonut sääntöjen tarpeellisuudesta pelissä. Näistä vioista huolimatta peli onnistui jotenkin olemaan korkeatasoinen kokemus - vaikka se koostui vain hahmoista jotka istuivat huoneessa pöydän ääressä puhumassa toisilleen ja terapeutilleen. Eikä juttu todellakaan luistanut erityisen sulavasti.
Keskiviikko, 28.11. 2001
Päivän lause: "Emme tue Outlook Expressiä."
Aivan uudenlainen päätön tilanne töissä. Eilen joka paikasta löytyi sähköpostitse leviävä mato nimeltään Badtrans tai jotain muuta mautonta, ja tietysti kaikki tavalliset epäillyt onnistuivat tartuttamaan sen koneeseensa. Ei mitään uutta auringon alla siis - sain ladella normaaleja oppitunteja liitetiedostojen availemisesta ja virustorjujien pitämisestä ajan tasalla.
Touhu kävi kuitenkin koomiseksi, kun kaksi kotikäyttäjää (kutsuttakoon heitä vaikkapa nimillä Vippu ja Mippu) onnistuivat saamaan kumpikin omaan koneeseensa kyseisen madon, ja soittivat minulle avunpyyntöjään toisistaan tietämättä. Kumpikin käytti samaa sähköpostiohjelmaa, kummankaan virustorjuntaohjelma ei oikein toiminut, ja kumpikin joutui soittamaan useita kertoja. Molemmat lakkasivat esittäytymästä jossakin kolmannen puhelun kohdalla, ja mikä pahinta, he kuulostivat aivan samalta. Kokemus oli todella surrealistinen - en koskaan oikein tiennyt, kumpaa ihmistä juuri neuvoin ja olinko jo sanonut tälle ihmiselle Viileän Vinkin no.5 vai oliko se sittenkin se toinen... Kun lopulta uskoin selvittäneeni molempien pulmat, painelin ansaitulle ruokatunnille. Kun tulin takaisin, eräällä kollegallani oli proverbiaalinen tuhannen mailin tuijotus silmissään, ja hän kertoi Vipun ja Mipun soittaneen hänellekin. Varmaan olivat vielä luulleet hänen olevan minä.
Illemmalla, kun olin käynyt Tainan kanssa tietokonekaupassa ostamassa hänelle näytön, sain puhelun. Eräs tätini oli kuollut. Ymmärtääkseni minua odotettiin hautajaisiin, ja lupauduin menemäänkin, velvollisuudentunnosta. Tätini kuolema ei minua suuremmin koskettanut - en ollut nähnyt häntä vuosiin, eikä hän ollut minulle koskaan mitenkään läheinen. Harvat sukulaiseni ovat. Eniten minua harmitti tässä se seikka, että joutuisin käymään Suvun Tapahtumassa, jossa saisin taas niskaani tavalliset kysymykset "joko olet naimisissa - ai et vai, mutta kai sinulla on joku tyttö, koska valmistut, koska leikkaat hiuksesi, jne". Varmaan tuttu litania useimmille. Minua tämä kiusaa oikein poikkeuksellisen paljon, koska vastaukseni eivät koskaan ole sellaisia, joita kukaan haluaa kuulla. Jos olen rehellinen, kaikki kuvittelevat, että haastan tahallani riitaa. Riemukasta.
Torstai, 29.11. 2001
Päivän nerokas liikeidea: En kerro tässä, joku vielä vohkii sen
Masentavan kamalaa taas tänäänkin. Vihani Redmondista ryöminyttä saatanaa kohtaan saavutti eeppiset mittasuhteet, varsinkin kun aloin vertailla kokemuksiani Windowsin kanssa Maccien käyttömukavuuteen tai linuxin toimivuuteen. Lisäksi "external helpdesk" -tyyliset työvelvoitteet kiusasivat niin paljon että tahdoin huutaa.
Kiipeily oli aneemista ja säälittävää, larpkahvilassa puheltiin ensin terapeuttisia ja sitten pelikämpän vuokraamiseen liittyviä. Olisi aika kiva idea olla jossain melko lähellä keskustaa aivan pelaamiseen (rope, live, kai myös kortti- ja lautapelaamiseen) omistettu huoneisto, mutta se ei olisi aivan älyttömän halpa projekti.
Lähtöni jälkeen ihmiset olivat kuulemma siirtyneet puhumaan pornobisneksestä ja muusta hyödyllisestä. Tämä keskustelu ryömi myöhemmin yöllä kotiimmekin, ja havaitsin puolustavani pornografian ja prostituution eettisyyttä. Kummallista, en edes tiennyt kokevani niitä erityisen eettisiksi...
Perjantai, 30.11. 2001
Päivän viha: Kaikki
Kypsyin niin pahoin, että viskelin CV:ä ympäriinsä. Saapi nähdä mitä tapahtuu.
Luin Mikin päiväkirjasta, että Jorilla olisi ollut ylimääräinen lippu Rammsteinin keikalle viime viikonloppuna. Se otti päähän.
