Lokakuu 2001: Pahalla tuulella
Perjantai, 5.10. 2001
Päivän vaikea valinta: PowerBook vai iBook?
Pitkä tauko johtuu älyttömästä kiireesta ja väsymyksestä. Tähän saattaa olla tulossa muutos viimeinkin - töissä ilmoitin päällikölle, että olen tehnyt hommia kuin mielipuoli ja jos helpotusta ei marraskuuhun mennessä löydy, palan loppuun. Saa nähdä auttaako tuo mitään, mutta ainakin ilmoitin ongelmastani.
Taas yhden stressaavan työpäivän kruunasi ruotsia puhuva käyttäjä. Olen jo oppinut puhumaan kyseistä kieltä (online-sanakirjan avulla tosin) siinä määrin, että selviän tavallisimmista tukipuheluista, mutta epätavalliset häiritsevät edelleen. Sentään päivä taisi ratkaista enemmän ongelmia kuin mitä aiheutti.
Kotiin lähtiessäni otin mukaani ylimääräiseksi jääneen PowerBook G3:n, jossa oli mukana DVD-asema ja joka oli noin puolitoista kertaa järeämpi kuin vanha iBookkini. Leikin sillä jonkin aikaa, koulutin DVD-aseman vaihtamaan maakoodia aina kun tahdoin, ja mietin pitäisikö tämän laitteen korvata rakas vanha iBookkini kannettavana koneenani. PowerBookissa on kyllä rutosti enemmän tehoa, parempi näyttö, useampia laajennuspaikkoja ja jänniä lisäominaisuuksia mitä iBookissa ei ole. iBookin etuna on edelleen ihana design, jolle kauan sitten menetin sirun sydäntäni. Se ei millään tavoin näytä tietokoneelta. Se on oranssinkeltainen härveli joka tuo mieleen lähinnä tupperwarerasian, sen muodot ovat pyöreät ja kiltit, ja siinä on käteen sopiva kantokahva. Se herättää hilpeyttä kaikkialla jonne vien sen, ja siihen eivät monet tietokoneet pysty. Sellaisia ei tehdä enää - Applen uusi iBook on vaaleanharmaa ja tylsän näköinen. Vanhasta iBookista luopuminen olisi kuin sieluni myymistä.
Valinnanvaikeuden lomassa kirjoittelin Ghost Expressiä ja kun Kissa saapui käymään, jaoin hänen kanssaan pari huoltani pelin juonesta. Yllättävän nopeasti saimme yhdessä keksittyä hankaliin paikkoihin tyydyttävän tuntuisia ratkaisuja.
Päiväkirjan tauon vuoksi en tosiaan ehtinyt mainita - Kissa ja minä teemme livepeliä, tai oikeastaan pientä livepelikampanjaa. Sen nimi on Ghost Express, ja se sijoittuu Kult-maailmaani. On pitkästa aikaa hauska olla kiinni konkreettisessa peliprojektissa jolla on jopa tavoitepäiväkin. Kirjoittaminen on edennyt oikein kivasti, ja luulen, että ensimmäinen osa saadaan todella ulos joulukuussa.
Torstai, 11.10. 2001
Päivän idea: Draco Gastronomicus - fantsulivepeli lohikäärmeen vatsassa
Rutiinia rikkovat päivät lähimenneisyydessä jäivät sitten enimmäkseen kirjoittamatta. Oli Deep Purplen covereita soittavan Stormbringer-bändin keikka (ihan hauska), oli mielenvikainen huonekaluostelupäivä, oli monta peliä ja Glorantha-hahmoni elämää lähentelevä kokemus.
Vittumaisesti kulunut työviikko saavutti jonkinlaisen lakipisteensä tänään, ja alkoi sitten vähitellen hellittää. Ruotsia tuli taas puhuttua ja edellisen päivän pelaaminen tuntui väsymyksenä. Töiden jälkeen kiipesin Miken kanssa, ja pääsin ylös parista vaikean tuntuisesta seinästä. Mike kertoi saaneensa taas kiinni inspiraation nurkasta, liekö sitten kuolemaa uhmaavalla liikunnalla ollut jotain vaikutusta asiaan.
Kiipeiltyämme ei fyysinen rasitus suinkaan loppunut. Huonekaluerä, jonka hankkiminen oli alkanut jokin aika sitten alkoi saapua, ja ensimmäisenä oli vuorossa Miken vaatekaappi. Se oli aivan valtava hirvitys, jonka osat minä ja arvon Revontuli saimme raahata ylös portaita. Typerä homma, varsinkin kun kiipeily oli jo vienyt meistä molemmista kaikki voimat.
Larpkahvilassa istuksiminen poiki taas hassuja ideoita. Lohikäärmeen vatsaan sijoittuva fantsupeli oli vain yksi niistä, myös Turun läheltä löytyneen hylätyn lentokoneen pelikäytön pohtiminen edistyi jonkin verran. Sen yksityiskohtia en kuitenkaan tässä paljasta, tulkaa peliin sitten kun se järjestetään.
Perjantai, 12.10. 2001
Päivän kokemus: Koirat yrittivät syödä PowerBookini
Kotikäyntejä, kotikäyntejä. Sain käydä opiskelija-asunnoissa todistamassa oikeusjutuilla uhkaaville ihmisille, että atk-keskuksen heille tomittama verkkoliittymä toimii moitteettomasti ja heidän koneensa ovat vain huonosti konfiguroituja romukasoja. Olisihan se hauskaa jos muuta tekemistä ei olisi, ja jos asukeilla ei olisi murhanhimoisia lemmikkejä.
Onnistuin kuitenkin sinnikkyydellä rikkomaan trendin, jonka mukaan joka toinen päivä tulen töistä äärimmäisen kypsyneenä ja valmiina tappamaan kaikki. Tämä päivä päättyi hyvin, mikä tarkoittaa että koko viikonloppua ei tarvitse viettää vihan vallassa. Huonekaluliike Vepsäläinenkin sai toimitettua Merihakaan uuden TV-tasomme. Se oli todella pimeän näköinen härveli, johon minä, JD ja Mike törmäsimme tiistaina ollessamme tuhlaamassa rahojamme sisustukseen. Ensin vaikutti siltä, ettei kukaan enää tee suuria TV-pöytiä, mutta sitten löysimme tämän vanhan Mersun etuosaa muistuttavan hökötyksen, johon mahtuisi kaikki olohuoneen viihde-elektroniikkamme ja josta me kaikki pidimme heti se nähdessämme. Nopea huonekaluliike sai sen jo tuotua kotiimmekin.
TV-pöydän kokoaminen osoittautui kuitenkin taitoa vaativaksi operaatioksi, varsinkin kun aluksi olin melko varma siitä, ettei mukana ollut tullut minkään maailman ohjetta. Kun kokoamisopas viimein löytyi, se oli parasta engrishiä ja tekstiltään miltei käsittämätön, eivätkä kuvat olleet järkyttävän paljon selkeämpiä. Systeemi sai toistaiseksi jäädä osissa olohuoneen lattialle.
Mike oli lähdössä viikonlopuksi pois - ensin Amber IV-larppiin ja sitten Helsinkiin pelaamaan Mikin Aberrantissa. Tavallaan olin kateellinen hänelle siitä, että hän oli mukana Amber-pelijatkumossa; nyt kun olen lukenut ne kirjat tahtoisin itsekin kovasti pelata sen maailmassa (erityisesti jos saisin hahmokseni Benedictin). Toisaalta Amber on kirotun vaikea toteuttaa livepelinä.
Viikonloppu, 13-14.10. 2001
Päivän huonosti muistettu Lassi ja Leevi -lainaus: "Miten iljettävät otukset niinkuin torakat lisääntyvät? Tekevätkö ne vaikutuksen toisiinsa?"
Riku alkoi tänään pelauttaa Kultheaan sijoittuvaa kampanjaa nimeltä Seitsemän rohkeaa lugrôkia. Pelaajahahmot olivat kyseisen maailman örkkejä, rumia, tyhmiä ja melko taitamattomia otuksia, jotka elivät suunnilleen kivikautta eivätkä varmaan koskaan sieltä omin keinoin ylös pääsisi. Erittäin matalaotsaista, rään, veren ja ulosteiden täplittämää low-low-low-fantasya tuli sitten pelailtua koko päivän ajan. Oli varsin nautittavaa pelata todella typerää ja sivistymätöntä kivikautista metsästäjää, mutta saa nähdä kestääkö viehätys.
Lugrôsadun jälkeen päädyin Kissan kanssa Merihakaan kirjoittamaan Ghost Expressiä. Emme tällä kertaa joutuneet edes tappeluun mistään pikkuseikoista ja ennen nukkumaanmenoa saimme käytännössä koko ensimmäisen osan kirjallisen sisällön valmiiksi.
Sunnuntai oli laiska päivä. Jatkoin telkkaritason kokoamista ja olohuoneen kattolampun kytkemisyrityksiä, sekä viimeistelin Ghost Expressiä Kissan kanssa.
Maanantai, 15.10. 2001
Päivän hajoaminen: Käyttäjätietokanta. Mieluummin se kuin minä.
Hirveä päivä. Pyöräillessäni töistä kotiin havaitsin miettiväni, onko minun oikeastaan lainkaan järkevää olla työssä, joka on näin äärimmäisen turhauttavaa. Onhan minulla turvallinen paikka eläkeikään saakka ja niin edelleen, mutta pirunko hyötyä siitä on jos todella vihaan työtäni enkä koe siitä minkäänlaista mielihyvää? Viime aikoina työtyytyväisyys on ollut ennätysmäisen matalalla, ja aloin viimein miettiä, aikookohan se nousta enää koskaan mihinkään järkeviin lukemiin.
Tilanne ei ole edes enää sellainen, etten saisi mistään muualta työtä. Minulla on jo monen vuoden työkokemus aika laajalta alueelta bittinörttäystä, ja luultavasti vähällä haeskelulla jostain löytyisi paljon mielekkäämpi homma jota tehdä. Vai onkohan niin, että sanontaa "all software sucks, all hardware sucks" voi jatkaa toteamalla "all jobs suck"? Onkohan todella mahdollista löytää työ, jonka tekeminen olisi mielekästä ja tyydyttävää? Kuvittelen olleeni melko tyytyväinen duuniini tämän vuoden loppukesään saakka, mutta tällä hetkellä en välttämättä ole kovin objektiivinen mielipiteissäni.
Joka tapauksessa annoin pari viikkoa sitten pomolleni kuukauden varoituksen hajoamisesta, ja kai minun on ainakin siihen saakka pysyttävä aloillani. Tämä kaikki olisi helpompaa, jos minulla ei olisi minkäänlaista ammattiylpeyttä - voisin vain todeta, että minua ei vähääkään kiinnosta mikään mihin en itse lähtökohtaisesti voi vaikuttaa, sen sijaan että yritän nykyiseen tapaan laajentaa vaikuttamismahdollisuuksiani asioihin, joiden katson olevan pielessä.
ATTAC:in kokouksestakin onnistuin myöhästymään kun tein kotonani muita hommia. Kokouksen jälkeen oli vuorossa elokuvallinen elämys - Ilmestyskirja. Nyt Redux. Olin nähnyt tämän mestariteoksen videolta joskus kiljoona vuotta sitten, ja eihän se lainkaan telkkarissa oikeuksiinsa päässyt. En ollut koskaan edes tajunnut, mistä olin jäänyt paitsi...
Tiistai, 16.10. 2001
Päivän hämmennys: Mistä nämä kaikki pelaajat tulivat?
Eilen illalla julkaistiin Ghost Expressin mainos, ja tänään minun sekä Kaisan postilaatikot olivat täynnä ilmoittautumisia. Mitä helvettiä? Ei sen pelin mikään maailmojakaatava spektaakkeli ole tarkoitus olla, onkohan tässä nyt mennyt mainostuksessa jotakin pieleen? Vaikka samapa tuo, eka osa on kuitenkin erinomaisen skaalattavissa.
Kiipeilystä ei tullut mitään, koska Riku ja Satu olivat kipeitä ja kiireisiä. Niinpä menin kotiin rakentamaan TV-tasoaskartelusarjamme loppuun, ja virittämään JD:n kanssa viihde-elektroniikkamme järjestykseen. Sitten palasin kirjoittamisen pariin - näköjään pelisarjamme eka osa kaipaa aika reippaasti lisähahmoja.
Keskiviikko, 17.10. 2001
Päivän musiikki: Anthrax
Minun on vaikea tottua siihen, että weppipäiväkirja on oikeasti vuorovaikutteinen kirjoitelma - joka kerta kun postilootaani putoaa kommentti jonkin päiväkirjamerkintäni perusteella, olen yhtä yllättynyt. Kai tässä monologiformaatissa on vaan niin helppo hukata tieto siitä, että kirjoitelmia lukeekin joku. Ehkä tätä voisi kirjoittaa enemmän lukijalle tarkoitetussa muodossa. Toisaalta, puhun kyllä edelleen mieluummin itsekseni kuin kenellekään muulle, koska silloin voin olla varma siitä, että kuulija ymmärtää minua.
Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen sain tehdä vielä kotonakin bittinörtin hommia kun havaitsin, ettei CD-polttajani toiminut eikä netistä imuroimani päivityspaketti toiminut. On taas hyvää karmaa kaikkialla.
Illalla jatkui live-cradle, kun maailma harppasi aimo askeleen bioterrorismin ihmemaahan Yhdysvaltain Capitolissa riehuvan pernaruton takia. Hämärää.
Torstai - perjantai, 18-19.10. 2001
Ajankohdan viisaus: "Söpöllä hymyllä ja goottipörröllä pääsee pidemmälle kuin pelkällä söpöllä hymyllä."
Torstaina kiipeiltiin innokkaasti, ja sen jälkeen Cosmicissa minä ja Kaisa etukäteisbriiffasimme ihmisiä heidän Ghost Express -hahmoistaan. Vastaanotto oli vaihtelevaa, mutta ainakin pari ihmistä tuntui oikeasti innostuneen heille annettavista otuksista.
Perjantaina oli vuorossa uuden yliopiston rakennuksen vihkiäiset. Kutsussa luki "tumma puku", ja niin taas pörhensin pääni kummalliseksi ja istuin palvelutiskillä suitissa. Ihmiset suhtautuivat minuun huvittuneesti. Pitäisi varmaan pukeutua hassusti töihin useammin niin tulisi ehkä vähemmän tappouhkauksia.
Juuri ennen varsinaisen tilaisuuden alkua sain kuitenkin hätäkutsun kenttäkeikalle erääseen TYS:n valmistumassa olevaan asuntokohteeseen. Tämä asuntokohde oli vielä käytännössä rakennustyömaata, jonne sain sitten mennä puku päällä seikkailemaan. Oli mielenkiintoista yrittää suorittaa asentajan velvollisuuksia samalla kun koettaa välttää saamasta päälleen valtavia määriä rakennuspölyä jotteivät vaatteet likaantuisi. Sentään suoriuduin tehtävästäni melko puhtaana, ja pääsin kuuntelemaan kasvatustieteiden uuden laitosrakennuksen nimeämistä.
Talo sai nimekseen Educarium. Kamala nimi.
Viikonloppu, 20-21.10. 2001
Ajankohdan ahtaus: Rahat ovat lopussa
Viikonloppuna ei tullut tehtyä oikeastaan mitään. Skannailin joitain kuvia Clicheä varten, kirjoittelin hieman Ghost Expressiä, lusmuilin kotona. Telkkarista tuli dokumentti New Yorkin alaisissa tunneleissa elävistä ihmisistä, ja satuin katsomaankin sen. Oli aivan kiinnostava, monet jutut siitä toivat mieleen omat tunnelirotta-aikani vuosia sitten. Ainahan huoltokäytävissä sähköä jostain saa vietyä, eikä juokseva vesikään ole välttämättä ongelma...
Maanantai, 22.10. 2001
Päivän hyvä karma: Yritin toimia työnvälittäjänä
Uuvuttavan työpäivän jälkeen pääsimme taas pelaamaan Clichéä. Loistava pelikerta, tapahtumat alkoivat mennä eteenpäin aivan reippailla harppauksilla. Lopetimme pelaamisen vasta joskus yhden aikoihin, kun taju alkoi työssäkäyviltä ihmisiltä paeta.
Tiistai, 23.10. 2001
Päivän kaipuu: Inari
Pitkin kotikäyntejä pursuavan työpäiväni sain toistuvasti huomata, ettei iBookini tuntunut heräävän oikealla tavalla unitilastaan, vaan sen näyttö jäi pimeäksi ja se täytyi käynnistää uudelleen jotta siihen tulisi eloa. En pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että koneeni olisi menossa rikki - miten ihmeessä tulisin toimeen ilman sitä? Mistä saisin toisen yhtä persoonallisen lelun?
Kotona jatkoin pelien kirjoittamista sekä Theodore Roszakin Flickerin lukemista. Kummallinen kirja, ikäänkuin elokuvafilin versio Foucaultin heilurista. Kirjallisten puuhieni lomassa yritin diagnosoida tietokoneistetun tupperwarerasiani outoa käytöstä ja korjata CD-polttosoftaani. Levygrillini sainkin kuntoon, ja ilmeisesti iBookini ongelmana oli ainoastaan jotenkin reistaileva akku eikä mitään oikeasti vakavaa. Olin juuri hankkinut siihen uuden akun ja olisi typerää joutua vaihtamaan se taas, mutta sentään mikään koneen sielulle tärkeä osa ei tuntunut vioittuneen. Sain sen jopa heräilemään unitilastaan kunnolla kun kauniisti maanittelin.
Tulin ajatelleeksi, että taitaa olla todella merkillistä miten paljon empatiaa minulta koneille liikenee, kun sitä ei muuten tunnu riittävn juuri millekään. Varmaankin koneet ovat minulle samaa mitä eläimet toisille - tinkimättömyytensä ja rehellisyytensä (sekä alisteisen asemansa?) vuoksi helpompia rakastaa kuin ihmiset. Tai muuta yhtä outoa.
Empatian tunteminen koneita kohtaan taas sai minut ajattelemaan Inaria, ja tajusin ikävöiväni häntä. Hän jos joku ymmärtää, miksi koneille pitää olla kiltti, vaikkei muuten teknonörttisempiä puolia luonteestani jaakaan. Olisipa hän täällä niin voisin kuunnella kun hän puhuu omituisia ja nauraa väärille asioille.
Ikävää sekä nälkääni helpottaakseni etsin jääkaapista kaikki ne tähteet joihin suinkaan uskalsi vielä koskea, ja kehitin niistä yhden kemialliseksi aseeksi saakka maustetun sörsselin, jonka söin JD:n kulinaarisesta paheksunnasta välittämättä.
Illalla sitten katkesi verkkoyhteyskin. Plääh.
Keskiviikko, 24.10. 2001
Päivän saalis: Uusi yöpöytä. Rumempi kuin vanha yöpöytä.
Tapahtui sitten töissä sekin ihme, että sain tehtyä kaikki rästiin jääneet työni (tai ainakin kaikki kyläverkkoon liittyvät). Oli kumma olo. Ei tule kestämään.
Töiden jälkeen kävin rauhanmarssilla Kaisan, Jepen ja muiden kanssa. Väkeä oli oikein reippaasti, mikä ilahdutti. Vaan miksei missään mielenosoituksessa löydetä jostain jotain oikeasti kielellisesti lahjakasta ihmistä keksimään huudettavia sloganeita? "USA ja Nato - maailman rauhan kato" on kertakaikkisen nolostuttava asia huudettavaksi. Olisi jotain oikeasti iskevää ja oivaltavaa, niin ehkä kehtaisi huutaa mukana vähän paremmin.
Kotona nettiyhteys ei vieläkään pelannut. Haurrrria ei osaa tehdä mitään oikein. Verkkopimento oli saanut JD:n siivoamaan, ja sen lomassa hänellä oli ollut kummallinen kohtaaminen naapurimme Lucifer DiAngelon kanssa. Prätkäjätkä oli tullut heittämään hänelle juttua hänen ollessaan pihalla hakkaamassa mattoja. Kun suomalainen mies ei kovin usein toiselle samanlaiselle tule tuosta vaan puhumaan, heräsi meidän valveutuneissa mielissämme oitis epäilys Luciferin seksuaali-identiteettiä kohtaan. Jäimme miettimään, minkähänlaisia juttuja tämän taloyhtiön kokouksista kerrotaan "siitä kämpästä, jossa asuu ne kolme poikaa/miestä" - Gestaltinkin maine kun oli ilmeisesti kiirinyt aikanaan naapuritaloihinkin asti.
Minua moinen pahamaineisuus huvittaa. Sama se, mitä ihmiset ajattelevat - jos naapurit uskovat vakaasti, että meillä on kolmen paheellisen homon synninpesä Merihaassa, niin sittenhän uskovat. Ei se niin kaukana totuudesta kuitenkaan ole. Pitää varmaan alkaa pukeutua tyylikkäämmin ja ruokkia juoruja entisestään. Mahtaakohan joku samassa talossa asuva lukea tätä päiväkirjaa? Saa lähettää sähköpostin (vaikka nimettömänä) ja kertoa. (Nyt tietty Mike ja JD lähettävät nimettöminä posteja ja kuvittelevat olevansa fiksuja.)
Iltaa myöden koordinoin Kaisan kanssa Ghost Expressin kontaktilistoja. Samalla seurasin palvelinkoneemme betonin tcpdumppia odottaen turhaan, että verkkomme palaisi. Kyllä linjassamme jotain arp-paketteja liikkui, muttei mitään hyödyllistä. Minusta oli jotenkin suunnattoman hellyyttävää nähdä paketti, jonka sisältö oli "hei, missä on reitittävä kone, kerro betonille" näin suomeksi käännettynä aina muutaman minuutin välein. Miten koneita kohtaan voisi olla kokematta myötätuntoa?
Torstai, 25.10. 2001
Päivän hämmennys: Meillä on kohta ihan oikea mikroluokka
Töissä oli kiireistä, mutta järkevällä tavalla kiireistä. Puhelin soi jatkuvasti, mutta hommaa ei tullut oikeastaan enempää kuin kykenin hoitamaan, ja delegointi melkein pelasi. Jo oli aikakin, saatana. Puolenpäivän kieppeillä myös DSL-yhteys alkoi vihdoin toimia.
Töiden jälkeen oli hyvä kiipeillä kädet aivan hajalle saakka, vaikka aluksi meno olikin vähän tuskallista koska ruokailusta oli kulunut niin vähän aikaa. Kiipeilypalatsin uudet reitit ovat kerrassaan herkullisia. Ne saavat melkein ensimmäistä kertaa koskaan minut tuntemaan, että seuraavaa liikettä pitää oikeasti ajatella ennen kuin sen tekee, ja ylöspäin pääseminen tuntuu olevan kiinni enemmän oivalluskyvystä kuin lihaksista. Noinhan sen tietysti kuuluisi ollakin ja on varmaan aiemminkin ollut, minä vaan en ole huomannut sitä.
Larpkahvilassa oli täyttä ja levotonta. Turun scene alkaa kohta olla liian iso Cosmicin savuttomalle puolelle, pitäisi varmaan alkaa vallata kabinettia. Tomppakin oli tällä kertaa raahautunut paikalle.
Yömyöhään lähettelin vielä Ghost Expressin hahmoja. Jorikin saapui Merihakaan valmistautuaman huomenna alkavaan Ground Zero v3:een.
Perjantai, 26.10. 2001
Päivän vitutus: Perkeleenmoinen kasa tiskiä
Päivällä kävin Jamin kanssa hakemassa lentoaseman liepeillä sijaitsevan talon avaimet. Talo oli menossa käyttöön Ground Zero v3:n esipeliin, jonne olivat kai sitten tulossa viimein kaikki ne, jotka eivät aiemmin GZ:iin olleet selvinneet. Vaikka livepelien uudelleenpelauttaminen onkin mielestäni vähän hölmöä hommaa, jos joku peli kuuluu pelata useamman kuin yhden pelikerran, se on juuri Ground Zero. Tämä ei ole kommentti pelin laadusta (mihinkään suuntaan) vaan yksinkertaisesti sen toteutustavasta: tarina kertoo nimenomaan yksittäisistä ihmisistä, jotka eivät voi vaikuttaa kohtaloonsa oikeastaan mitenkään, ja se on pelaajille erinomaisen intensiivinen audiovisuaalinen trippi.
Avaimenhaun yhteydessä käväisin Jamin kanssa syömässä. Puhelimme peliprojekteista ja muista kiinnostavista inhimillisen luovuuden ilmentymistä, joista jotkut toivottavasti näkevät vielä päivänvalon. Myrskyn aika- kampanjan traileri olisi hauska tehdä, varsinkin jos siihen pääsisi esittämään hongkongleffa-akrobatiaa. Voisi taas opetella voltteja ja muuta kivaa.
Iltasella minua pyydettiin avustamaan Ground Zeron järjestelyssä. Kuinka ollakaan, homma osoittautui kuviteltua suuremmaksi. Ensimmäiseksi minun piti heittää pelaajia esipelipaikalle, Mike kun ei ollut sitä tekemässä. Mikemobiili oli rautatieasemalla, joten juoksin sinne ja ajoin Cosmiciin poimimaan pelaajia kyytiin. Nämä vaan eivät olleet vielä valmistautunueita, joten heitin heidät erään pelaajan asunnolle pukeutumaan, ja kävin tankkaamassa auton. Kun tulin takaisin, he eivät vieläkään olleet valmiita (tai no, ilmeisesti yksi heistä ei ollut). Mutta väliäkö sillä, eihän meillä kiirettä ollut.
Ajettuani kyytiläiset lopulta esipelipaikalle kauas aivan kaikesta, huomasin että olin unohtanut sen propin, jonka Jori oli minua pyytänyt myös tuomaan. Eikun hakemaan sitä. Sitten Jorin kanssa koukkasimmee takaisin esipelipaikalle viemään propin, sen jälkeen menimme varsinaisena pelipaikana toimivalle Kuuvuoren nuorisotalolle, josta poimimme kyytiin lavastamaan vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen Kaisan, seuraavaksi toiseen päähän kaupunkia hakemaan toista proppia.
Kun viimein pääsimme toiselle pelipaikalle lavastamaan, kävi ilmi, ettei viereinen kauppa ollutkaan tällä kertaa ystävällisesti jättänyt esiin pelin lavasteiden vaatimaa kahtasataa kiloa pahvia niinkuin aina aiemmin. Niinpä lähdin Kaisan kanssa etsimään ruokaa ja lavastustarpeita. Lopulta löysimme täysinäisen pahviräkin ylioppilaskylän valintamyymälän takaa, ja roudasimme sen sisällön pelipaikalle. Seuraavaksi alkoi pahvin leikkely, taittelu ja teippailu.
Joskus yhden aikaan käväisin heittämässä Kaisan kotiin. Olin jo varsin väsynyt, mutta ilmoittauduin silti vapaaehtoiseksi vielä yhteen hommaan, nimittäin hakemaan pelaajia ekasta pelipaikasta toiseen, jossa he yöpyisivät. Ajattelin, että olisi kiva välillä nähdä muitakin ihmisiä ja ehkä olla hieman sosiaalinen. Ja pah. Kun selvisin esipelipaikalle, valtasi pakokauhu kaikki siellä olevat pelaajat, enkä saanut sanottua heille, että he eivät menisi mihinkään ennenkuin paikka oli siivottu. Yritin kyllä jotain sen suuntaista esittää, mutta sanottavastani taidettiin kuulla vain, että vartin yli kaksi heidän oli luvallista olla pääpelipaikalla. Koko porukka katosi vähän imuria huushollille näytettyään.
Tämä tarkoitti sitä, että minä jäin yksikseni tiskaamaan noin neljääsataa astiaa, josta tämä parikymmenpäinen porsaslauma oli illan aikana murkinansa natustanut. Tilanne oli jokseenkin absurdi: minä en ollut missään tekemisissä koko pelin kanssa, olin vain hankkinut pelipaikan ja toimin kuljettajana, ja yhtäkkiä katsoin silmästä silmään perkeleenmoista tiskivuorta. Vitutus oli suunnaton, mutta en oikein voinut lähteä tiehenikään. Koska en ollut piiskannut pelaajia itse putsaamaan kaikkia jälkiään (kuten Jami oli olettanut minun tekevän), olisi ollut vähän moraalitonta vain suksia matkoihini.
Niin sitten tiskasin. Ja tiskasin. Pelitilan tiskikone oli täysin viheliäinen malli, jossa astiat eivät tuntuneet puhdistuvan lainkaan. Suunnilleen kaikki piti tiskata käsin. Tähän kului puolitoista tuntia, noin aamukahdesta puoli neljään. Yksin, tyhjässä talossa, keskellä ei yhtään mitään. Ulkona oli järjettömän pimeää - lähimpään katulamppuunkin oli kolme sataa metriä, lähimpään taloon varmaan kilometri. Paikka oli hitusen aavemainen, ja aina välillä olin aivan varma, että olin kuullut jonkun kävelevän sen pihalla tai eteisessä.
Lopulta sain homman päätökseen. Ajoin kuolemaa uhmaavalla tyylilläni pääpelipaikale (miksi ihmeessä minua aina pyydetään kuskiksi, kun kaikki sanovat, että olen huonoin heidän tuntemansa ajaja, ja olen itse aika lailla samaa mieltä? Onko tuttavapiirissä todella näin vähän ajokortteja?), heitin Jamille esipelitilan avaimet, painuin kotiin, nakkasin oveen "häiritse ja kuole" -lapun, ja vajosin tajuttomana petiini.
Lauantai, 27.10. 2001
Päivän kauhea esine: Kaappi
Olisi pitänyt nukkua myöhään, mutta kun auto oli sakkopaikalla sain nousta jo kymmeneltä siirtämään sitä. Sitten jäin kirjoittelemaan pelimatskua.
Mike kertoi, että lähistöllämme joukko taiteilijoita oli vallannut aution koulun, ja yritti sillä kiinnittää huomiota kulttuuritoiminnan surkeaan tilaan kaupungissa. Käväisin vilkaisemassa, mutta vaikka paikka oli kiva, oli ihmisiä vähänlaisesti. En jaksanut jäädä sinne roikkumaan.
Käväisin neljän aikaan myös Ground Zeron pelipaikalla. Jostain syystä minulla oli aivan äärimmäisen ilkeä ja julma olo, ja tahdoin päästä kuulemaan, kuinka ihmiset kiljuvat ja kärsivät kun pelin kohokohta koittaa ja ydinpommi putoaa. Jostain syystä jytky vain kuulosti kumman vaimealta. Mahdoinko olla huonossa kohdassa kuuntelemassa? Edes palkitsevaa kiljunaa ei kuulunut.
Olin hiton väsynyt ja Mikeä vaivasi muuten vaan apatia. Yritimme toipua tästä rakentelemalla olohuoneessa nyt jo pari viikkoa lojunutta vaatekaappia, mutta rakentaminen ei oikein luonnistunut. Kokoamisohjeet olivat vähän merkilliset, ja kun viimein paljastui, että operaatioon tarvittaisiin pora ja vatupassi, jätimme homman suosiolla sikseen.
Mike jaksoi lähteä vielä bileilemään vallatulle talolle, mutta minä painuin varhain petiin. Jos vaikka jaksaisi huomenna raahautua kuuntelemaan Ground Zeron debrieffejä.
Sunnuntai, 28.10. 2001
Päivän drinkki: Anislikööri. Hyvää.
Ground Zero oli tällä kertaa ollut ilmeisesti ahdistavampi kuin yksikään aikaisempi peli, ja debriefejä kuunnellessa tuli vahvasti sellainen fiilis, että tarinasta pitäisi tehdä kirja tai leffa tai radiokuunnelma tai jotain, tällaisenaan siitä näkee parhaimmillaankin vain välähdyksiä. Toisaalta pommin kokeminen on kyllä livepelissä vertaansa vailla.
Pelin purkamisen ja siivoamisen päätyttyä suunnattiin joukolla Gardaan syömään, josta vielä jatkettiin Cosmiciin puhumaan sekavia. Pohdittiin mm. mitä olisi tapahtunut, jos GZ olisi jatkunut ruotsalaiseen tyyliin vielä ainakin viikon. Esitettiin teorioita, että ainakin tämä versio olisi mennyt aivan täydeksi Kärpästen herraksi, mikä sinänsä olisi minusta ollut aivan hämmästyttävän kiinnostavaa pelattavaa. Mitenkähän tuollaisen pelin saisi tehtyä? Ropenako?
Stadilaiset lusmusivat varhain takaisin itään, eivätkä jääneet Merihakaan poreilemaan, mikä kyllä saattoi olla kotirauhan kannalta hyväkin.
Maanantai, 29.10. 2001
Päivän LART: Daisho
Menin töihin melko myöhään, ja tajusin, että taas käynnissä oli vihoviimeisen typerä ja turha kriisi, joka johtui vain yhden käyttäjämme typeryydestä. Sen selvittelemisessä kuluikin suurin osa päivääni, ihan kuin parempaa hommaa ei muka olisi ollut.
Kliseetä pelattiin taas illalla, tällä kertaa Gestaltissa. Paikan kunto oli järkytys. Tavallisesti 'Stalt tuo siisteydeltään ja puhtaudeltaan mieleen nelivuotiaiden mutasotaleikin, mutta Riku oli innostunut oikeasti järjestämään paikan asuttavaan kuntoon, niin että se tuntui todella viehättävältä. Kommuuni on varmaan näyttänyt noin hyvältä kolme kertaa sen jälkeen kun Eppu muutti pois sieltä.
Poimin vihdoin mukaani Gestaltista kaksi bokkeniani, katanan ja wakizashin. En vielä tiennyt, mihin niitä oikein käyttäisin, mutta ajattelin, että työhuoneessani niille kyllä löytyisi paikka.
Pelin päättymisen jälkeen olin kuolemanväsynyt, ja tahdoin vain päästä nukkumaan, mutta projektini viivästyi. Tainan kotona palohälytin oli päättänyt alkaa ilmoitella paristojensa loppumisesta, eikä hänellä ollut mitään tarpeeksi korkeaa tuolia jonka avulla hän olisi päässyt kiipeämään riittävän ylös vaientaakseen sen. Niinpä hän pakeni melua Merihakaan, ja asin valvoa hänen saapumiseensa saakka. Taisin menettää tajuni heti kun olin päästänyt hänet ovesta sisään.
Tiistai, 30.10. 2001
Päivän dysfunktionaalinen perhe: Haapalat
Toinen kuvottava työpäivä. Jonkinlaisena vittuiluna tuore yhteistyökumppanimme Turun ylioppilaskyläsäätiö uhkasi aikovansa tehdä seuraavaan lehteensä jutun kyläverkon ylläpitäjistä, eli minusta ja muutamasta muusta atk-keskuksen työntekijästä. Mahtava idea, kaikki vihaavat meitä jo ennestään, nyt on juuri oikea aika mennä lehteen hymyilemään.
Kotona pähkäilimme hahmoja Jirin Kun kihlat on ostettu, on aika -livepeliin. Hahmoni perhe muistutti häiritsevällä tavalla omaa perhettäni, tai ainakin kaikkia sen huonoja puolia melkoisesti kärjistettynä. Saatuamme perhesuhteet järjestykseen pohdimme vielä mahdollisuutta pitää jonkinlainen pyhäinpäiväntapahtuma seuraavana iltana.
Keskiviikko, 31.10. 2001
Päivän säveltäjä: Philip Glass
Lokakuu alkoi burnoutin ennakkovaroituksella ja päättyi ilmoituksella, että eipä ole töihini helpotusta näkynyt, taidanpa hajota. Sentään kommenttejani kuunneltiin ja sain luotua itselleni strategian, jonka avulla voin pitää viikon lomaa ensi kuun loppupuolella. Ihan hyvä idea, pitäisiköhän se yhdistää joululomaan ja olla koko kuukausi poissa?
Ylioppilaskyläsäätiö ei ilmeisesti tahtonutkaan atk-keskuksen ihmisiä mihinkään lehtijuttuun, vaan halusi pelkästään meiltä käytännön selviämisohjeita julkaisuunsa. Näitä kyllä jaoimme auliisti. Roikuin töissä iltakuuteen, ja suuntasin sitten Taikan kotia kohti pyhäinpäivänjuhliimme. Huolimatta ulkona raivoavasta syyssateesta kohtalaisen moni kutsutuista oli selvinnyt paikalle, ja vietimme illan syömällä hyviä ruokia sekä kertoilemalla pelottavia tarinoita. Oma scifijuttuni olisi kaivannut melkoisesti hiomista, mutta tulipahan sekin viimein käytettyä.
Tavallaan minua olisi huvittanut jäädä pidemmäksikin aikaa juttelemaan ja oleilemaan, mutta seuraavana aamuna oli töitä ja univelkaa tuntui jo ennestään olevan hieman. Jänistin Miken kanssa Merihakaan vähän puolenyön jälkeen.