Helmikuu 2024: Turska ja saatana
Torstai, 1.2. 2024
Päivän salainen kädenpuristus: "ehlo b0b set expert mode on"
Kotona vesi ja viemäröinti oli menossa poikki, joten vähän seiskan jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme räntäsateen läpi Turkuun. Ajomatkasta teki erityisen ahdistavan se, että kuuden aikaan kun olin herännyt ja alkanut ajatella työjuttuja, olin huomannut erään kohtalaisen ison aukon suunnitelmassani robottien varmenteen päivittämiseen. Tämän siitä saa kun tekee monimutkaisia hommia yksin: palloja putoilee.
Turussa pysäköin yliopiston kirjaston ala-aulaan ja ryhdyin oikomaan virhettäni. Samaan aikaan oli tekeillä toki myös normaali paniikki normaalien työtehtävien kanssa. Aluksi yliopiston langaton verkko hylki VPN-yhteyttäni robottifirmaan, mutta lähetettyäni koodatun avunpyynnön utuverkon ylläpidon suuntaan, minulle avattiin vaadittu portti ja työni helpottui.
Puoli viiteen mennessä olin suunnilleen korjannut mitä korjattavissa oli. Sitten Taina tuli kiskomaan minut pois koneen äärestä. Siirsimme tavaramme Karon luo, ja etenimme sieltä Cosmiciin. Siellä oli tuttuja, vaikkei mitään väestöryntäystä, mutta ahdistukseni ei helpottanut. Työahdistuksen kaveriksi parkkeerasi henkilökohtaisen elämän ahdistus, politiikka-ahdistus ja monet muutkin mahdolliset ahdistukset. Majoitukseen pääsyn jälkeen nukahtaminen oli vaikeaa ja unet kauheita.
Viikonloppu, 2.-4.2. 2024
Ajankohdan turkulaisuus: Yliopistojen uusi kemian rakennus näyttää mahtavalta, ja sieltä on lasiset kulkukäytävät kahteen muuhun rakennukseen. Niitä ei kuitenkaan voi käyttää, koska ovet ovat aina lukossa. Jotenkin tyypillistä.
Toinen päivä työpaniikkia Turussa, toinen päivä jolloin en saanut ahdistukseltani oikein keskityttyä. Mutta lopulta suurin osa mokani seurauksista oli korjattu, kai.
Lauantaina poimimme Tiemuksen ja Jannikan sekä pienen palan heidän muuttokuormaansa, ja ajoimme takaisin Helsinkiin. Ulkona jääkeli oli vaihtunut loskaksi. Kotoa poistuminen ei viehättänyt, joten lauantai meni vähän völläämiseen. Mutta sunnuntaina pääsimme sentään pitkästä aikaa köysikiipeilemään. Se oli tietenkin huonoa yli kuukauden tauon jälkeen (koska ulkokiipeily on aivan oma juttunsa jne) muttei sentään surkeaa. Siitä jäi myös valtava into kiipeillä lisää. Tietenkin tällainen iskee juuri nyt, kun Taina on puolet viikosta Turussa ja olen ilman paria.
Maanantai, 5.2. 2024
Päivän superpahis: Asiantuntija X, hullu tiedehenkilö, joka ei ole vielä väitellyt
Juoksin työpäivän läpi tekemällä jatkuvasti kahta samanaikaista hommaa. Toki suuren osan ajasta toinen homma oli palaveri, joten tahti ei ollut ihan niin hengästyttävä kuin voisi kuvitella. Ulkona oli lumista ja aurinkoista, joten päädyin Tainan kanssa vielä laskettelemaan. Aluksi saimme olla rinteissä suunnillene aivan keskenämme, mikä olikin hyvä, koska ne olivat myös alkuun huomattavan jäisiä.
Vihti Ski alkaa kyllä olla jo nähty. Milloinkas minun pitikään suorittaa sitä lumilautakurssia?
Tiistai, 6.2. 2024
Päivän aikaansaannos: Ihan hauskan näköinen avaruusasema. Pelaajat eivät varmaan milloinkaan tule näkemään sitä tosin.
Lyhyehkön työpäivän jälkeen pistin työkoneen kiinni ja kävelin ulos etätyöstä, kuten liitto oli suositellut. En varmaan näkynyt missään, sillä sen sijaan että olisin lähtenyt keskustaaan mielenosoitukseen (kuten olisi ehkä pitänyt) päädyin Tainan kanssa kiipeilemään ennen kuin hän lähti taas Turkuun. Vähän tyhmää, mutta liikunaa on ollut jotenkin viime aikoina niin vähän, että sitä pitää harrastaa kaikissa mahdollisissa paikoissa.
Boulderointi oli ihan okei: kaksi 6c+ -tasoista reittiä eteni, ja sain pointtereita yhteen 7a-reittiin. Kotonaa sitten hautauduin opiskeluleskeksi jääneen puolison elämään, eli kirjoitin pelejä ja ränttäsin internetissä väärässä olville tyypeille.
Keskiviikko, 7.2. 2024
Päivän vaikeus: Nukkumaanmeno
Ihmeteltyäni aikani robotin IT-komponenttien automaattiasennusta ja istuttuani vuoden tavoitteeni asettavassa palaverissa pää oli aika tyhjä. Kotona kirjoitin vähän peliä, mutta kun se ei oikein sujunut, katselin sen sijaan sarjoja. Olin menossa nukkumaan varhain kuin vastuullinen pieni työmyyrä.
Sängyssä minuun kuitenkin iski peli-idea, joka piti sitten nousta kirjoittamaan ettei se unohtaisi, ja yksi idea johti puolestaan toiseen ja kolmanteen ja niin edelleen. Kahden aikaan sain itseni pakotettua petiin. Voisiko muusani noudattaa jonkinlaisia virka-aikoja?
Torstai, 8.2. 2024
Päivän hankinta: Uusi MTDE Picos -valjassetti
Yöuni jäi lyhyeksi ja kurkku oli aamulla hieman kipeä. Varmuuden vuoksi pysyin etänä, vaikka toimistolla olisi ollut juhlaa, kakkua ja skumppaa tuotekehityksen saaman palkinnon vuoksi.
Töiden päätyttyä kävin postissa hakemassa uudet SRT-valjaani. Vanhat ovat varmaan yli 15 vuoden ikäiset, enkä tiedä, uskaltaako niitä enää oikein käyttää vaativissa olosuhteissa. Illalla oli sopivasti luolaseuran virtuaalinen jäsentapaaminen, joka oli kohtalaisen suosittu.
Tainakin palasi Turusta. Hänet oli hyväksytty touko-kesäkuussa pidettävlle alppimaantieteen kurssille, joka oli määrä pitää, yllättäen, Alpeilla. Saisinkohan robottifirman vakuutettua, että minut kannattaa päästää muutamaksi viikoksi ulkomaille etäduuniin?
Perjantai, 9.2. 2024
Päivän musavideo: Moon Shot - Shadow Boxer, jossa minä ja Taina vilahdamme parissa kohdassa viime vuoden keikalla. Nyt olemme selvästi tosifaneja.
Tein reippaan työpäivän melkein tauotta. Ei kuulemma pitäisi, mutta kun inspiraatio oli eikä kukaan häiriköinyt, mikäs tässä on tehdessä. Ulkona oli aivan helvetin kylmä, joten mitään pihallaa tapahtuvaa ei innostanut tehdä. Liikunnaksi jäi uimassa käyminen.
Ihokin on alkanut taas muistuttaa kuivuudestaan. Pitäisi varmaan tilata jotain voiteita kun nämä perustökötit eivät tunnu riittäävän.
Viikonloppu, 10.-11.2. 2024
Ajankohdan pohdinta: Vaikuttaako rihlaus tarkkuuteen tyhjiössä? (Ilmeisesti enimmäkseen ei, mutta riippuu.)
Aamuboulderoinnin jälkeen uppouduin pelinkirjoittamiseen, ja sama pelinkirjoitusrupeama oikeastaan jatkui koko viikonlopun läpi. Pääsin johonkin kummaan flow-tilaan, jossa aiemmin epämäräinen kuvio selkiytyi ja konkretisoitui, niin että kuvittelin lopulta pelin tulleen suunnileen valmiiksi. Tämä on harvinaista minulle: yleensä pelipäivän koittaessa koen, että olisin vielä pari valmistelupäivää voinut käyttää.
Flow-meiningissä kyllä auttoi tekemisen monipuolisuus. Kirjoitin juonikuviota, laadin pelimekaniikkaa ja statteja, kehitin itselleni kevyitä apuvälineitä, ratkoin yksinkertaisia yhtälöitä, väsäsin 3D-malleja ja sommittelin kuvia. Välillä jopa eksyin wikipediaan ja redditiin tekemään taustatutkimusta.
Fokus oli niin hyvä, että maltoin tuskin käväistä kävelemässä (oli hirveän kylmä, ei kannattanut), eikä edes Stubbin päätyminen valtakunnan uudeksi Saleksi harmittanut ihan niin paljon kuin olisi voinut. Presidenttihommissa ei onneksi kai tarvitse matikkapäätä.
Maanantai, 12.2. 2024
Päivän ärsytys: Keksin jonkin todella hyvän nokkeluuden vesijuostessani, muttta se oli kadonnut päästä kotiin ehtiessäni.
On varmaan kivaa kuulua niihin ihmisiin, jotka pystyvät pitämään pään kylmänä sosiaalisissa ongelmatilanteissa. Minä en ole tällainen, ja se on aina vähän harmittanut. Turhautuminen menee helposti ihon alle, etenkin tällä hetkellä kun henkinen hyvinvointi on muutenkin vähän niin ja näin. Niinpä tämän päivän seurantapalaverissa kiukuttelin ihmisille kun he toivat esiin ongelmia, jotka ovat kyllä verkkoon liittyviä, mutta joista olen jo vuosia sanonut, mikä on ainoa oikea tapa hoitaa ne.
En sentään alkanut huutaa tai haukkua ketään. Ihan asiattomaksi käytös ei mennyt, mutta olisin paljon mieluummin ollut jäätävän asiallinen kuin äkäinen. Juuri olin aamusta päässyt sanomaan työterveyslääkärile, että jos mitään uusia hommia ei eteen putoa, voin kuvitlla toipuvani melkein-burnoutistani jossain vuodessa.
Ohjelmassa olisi ollut tänään köysikiipeilyä, mutta en vaan töiden jälkeen jaksanut siihen liittyvää oheissääätöä. Kiusaus jäädä kotiin möllöttämään oli kova, mutta onneksi lähellä on uimahalli, jossa voi liikkua pienellä määrällä säätöä. Uimaan mennessäni puhelimeen yritti tulla jotain työviestejä, mutta taf, olin lopettanut duunit tältä päivätä eikä minulle makseta 24/7 -päivystyksestä. Ei se anyway mitään niin kriittistä ollut.
Tiistai, 13.2. 2024
Päivän hakemisto: /etc/ldap/slapd.d
Rutiinihomma muuttui yhtäkkiä paniikiksi, kun onnistuin heti aamusta sotkemaan robottifirman LDAP:in niin, ettei oikein mikään toiminut. Onnistuin kyllä korjaamaan sen kohtalaisen nopeasti, mutta adrenaliinihuippu vei vähän loppupäivältä mehut. En tosiaan ole riittävän hyvässä kunnossa tällaiseen, ja kun kriisi iskee, olen sen kanssa aivan yksin.
Iltasella luolaseura oli toteuttamassa köysitreenin Myllypurossa, joten hankkiuduimme paikalle. Pääsin kokeilemaan uusia valjaitani (jotka ei-yllättävästi toimivat) ja myös Torin varavaljaita, jotka olivat paljon mukavammat kuin miltä näyttivät. Myllypuro oli pystyttänyt kiipeilyseinän ympärille aitauksen, johon sai avaimen vaan varmistuskorttia vastaan. Kieltämättä aiemmin kiipeilyseinällä oli ollut vähän villin lännen meno, mutta jäin pohtimaan, oliko aitaaminen sittenkäään ratkaisu. On salilla muutakin vaarallista.
Keskiviikko, 14.2. 2024
Päivän meininki: Julkisen liikenteen lakko, valtava lumisade, hajonneet junat, flunssa, gore. Viimeinen onneksi vain roolipelissä.
Heräsin jo aamukuudelta tekemään töitä. Kummastelin moista virkeyttä, ja rangaistukseksi kehitin päivän mittaan hedarin. Tainan oli ollut tarkoitus lähteä tänään Turkuun, mutta ulkona oli hirveä lumikaaos ja lakkosuma, ja VR oli vielä rikkonut puolet junakalustostaan tai jotain. Tuloksena kumpikaan Turkuun menevä juna ei kulkenut, ainakaan järkevässä ajassa, joten Taina jäi vielä Helsinkiin.
Päänsärky ei hellittänyt, ja iltapäivästä tajusin, että olo oli myös nuhainen ja kurkkuun sattui. Ei hitto. Nakkasin pelaajilleni varoituksen flunssasta, mutta sanoin, että itse kyllä jaksaisin pelauttaa jos ihmiset uskaltaisivat tulla. Kyllähän he uskalsivat.
Haunting Marsin seiskajakso oli kauhutarina. En ollut sitä nimenomaan sellaiseksi suunnitellut, mutta kun se siihen suuntaan lähti luisumaan, en yrittänyt estääkään. Gorea ja mielenterveyttä rikkovia tapahtumia riitti, ja kun lopulta peli päättyi, fiilis oli aika ravisteltu. Epätasainen peli oli ollut, mutta lopulta kai enimmäkseen hyvä parista alun ongelmasta huolimatta.
Koska bussit olivat lakossa, heitin ihmisiä autolla kotiin. Samalla tajusin, että vaikka roolipelaamisen ajan paha olo oli pysynyt kurissa, se palasi nyt entistä ärjympänä. Nappasin kipulääkkeen ja kaaduin petiin.
Torstai, 15.2. 2024
Päivän kirjailijablogaus: Fringe
Tauti kaatoi, ja olin aivan yksin, joten en vilkaissutkaan töiden suuntaan chattihälytyksistä huolimatta. Sen sijaan katsoin Fringen loppuun. Hyvä tavaton, mikä sarja.
Viikonloppu, 16.-18.2. 2024
Ajankohdan mielikuvituslokaatio: The Eye, renkaanmuotoinen avaruusasema jossain
Ärhäkkä flunssa piti petissä. Kerrankin olin edes vilkaisematta työasioiden suuntaan kipeyksissäni. Olin sanonut lääkärille, että jos jotain hajoaa, se voi olla jokin laite muttei minun pääni, ja luultavasti ihan aito poissaolo särkisi korvaamattomuuden illuusion minulta ja muilta.
Fringen jälkeen katselin hieman Person of Interestiä verratakseni näitä. Sarja tuntuu tavallaan reaktiolta Fringeen -- se on paljon maanläheisempi, se aloittaa heti niistä eettisistä ja psykologisista kysymyksistä, jotka Fringe sivuuttaa, mutta tiedän, että myöhemmin sekin eskaloi tyylikkäästi. Se on myös harmaa ja tönkkö, ja siitä puuttuu Fringen villi charmi. Vaikka Michael Emerson on näyttelijänä hieno, ei hänen hahmonsa ole Walter Bishop, ja tämän vuoksi kokonaisuus kärsii. Lisäksi Two White Dudes on a Mission on vähän niinkuin nähty.
Oikeasti uppouduin Citizen Sleeper -videopeliin. Olin jo arvosteluista epäillyt, että tämä olisi minun juttuni, ja olihan se. Post-kyberpunkia renkaanmuotoisella avaruusasemalla, kopioituja mieliä, yhteisöjen rakentamista luhistuvien jättiyritysten raunioisssa. Scifikin on kohtalaisen kovaa. Pelin esitystapa ei ihan ollut minun juttuni, mutta sisältö piti silti koukussa.
Maanantai, 19.2. 2024
Päivän roolipeli: Hard Wired Island, post-kyberpunkkia O'Neillin sylinterilla
Olin yhä hiukan kipeä, joten en tehnyt töitä. Pelasin Citizen Sleeperin loppuun, luin sarjakuvia ja koetin vähän saada itseäni kiskottua kohti toimintakykyisen ihmisen rutiineita.
Yritin mennä aikaisin nukkumaan, mutta nurkan takaa hyökkäsi omituinen mikropainajainen. Se kesti ehkä kaksi sekuntia, ja oli jonkinlainen anti-valaistumiskokemus olemattomuudesta ja tajunnan jatkuvuudesta. Tuntui kun olisin juuri mokannut sanityrollin tai ehkä enemmänkin Eclipse Phasessa käytetyn jatkuvuusheiton. Olin ainakin puoli tuntia jossain karmivassa tilassa, jossa kaikki tuntui epätodelliselta ja ... en tiedä, ehkä yritän kirjoittaa tästä joskus kauhunovellin. Paremmin se moiseen soveltuu kuin päiväkirjamerkintään.
Tiistai, 20.2. 2024
Päivän viisastelu: "Talo ei vastaa vartioimattomaan narikkaan jätetyistä aivoista."
Aamuun mennessä kauhukokemus oli haihtunut. Olin myös vihdoin riittävän terve palaamaan töiden ääreen. Katastrofeja ei ollut osunut poissaollessani, joten isoin haaste oli palauttaa mieleen, mitä oikein olinkaan ollut tekemässä viime viikolla.
Työ tyhjensi pään niin tehokkaasti, etten jaksanut heittäytyä pelinkirjoittamisen pariin, ja koska Taina oli vuorostaan kipeänä, ei kiipeilykään ollut korteissa. Pelikoneelle oli päätynyt jostain Epic Storen ilmaisjakelusta Guardians of the Galaxy, joten pelailin sitä pari tuntia. Se oli yllättävän sympaattinen peli, ei pelisisällöltään erityisen mutkikas, mutta elävän tuntuinen ja hahmokeskeinen. Tyyppien nonstop-puhetulva oli jopa hieman ärsyttävä, mikä sekin laskettakoon tässä kontekstissa bonukseksi. Fiilis siitä, että nyt on kaveriporukka seikkailmassa oli vahvempi, kuin missään videopelissä ikinä.
Keskiviikko, 21.2. 2024
Päivän viisastelu: "When you point a finger at someone in blame, there are four fingers pointing back at you. Or three."
Käytin päivän turhauttavaan tappeluun teollisuuskytkimien kanssa. Sitten pakenin kotiin elämään opiskelulesken yksinäistä arkea. Ulkona oli hirveä sää eikä boulderointiin riittäänyt vielä kunto, joten katselin leffoja ja kirjoittelin peliasioita. Bullet Train oli mainio. Täysin älytön, mutta mainio.
Torstai, 22.2. 2024
Päivän sää: Kauhea vesikeli
Jos olen liian toipilas harrastamaan liikuntaa, päiväni ovat tylsiä. Nakutan tietokonetta töissä, nakutan tietokonetta kotona. Tarvitsisin ehkä jotain sosiaalisia puuhia, mutta välimatkat ovat pitkiä ja olen laiska ottamaan ihmisiin yhteyttä.
Sentään pian edessä on pikainen reissu ulkomaahan rikkomaan vähän kevään monotoniaa. Sitä varten aloin tutustua toiseen ohjelmassa olevaan bändiin. Amaranthe kuulosti aivan riittävän jännittävältä: kappaleet ja levyt olivat hyvin erilaisia keskenään. Myös Dragonforcen uusi sinkku oli hauska. Toivottavasti ne soittavat sen livenä, koska se varmaan toimisi todella hyvin.
Viikonloppu, 23.-25.2. 2024
Ajankohdan sarjakuva: Work Chronicles - Imposter Syndrome
Metsästin tarjouksia jäähdytetystä konehuoneratkaisusta robottikoulutuskoneille ja nakuttelin kasaan skriptejä. Sitten luisuin pois työmoodista ja aloin vihdoin vähän pakata ensi viikkoa varten.
Lauantaina pitkästä aikaa pääsi kiipeilemään. Flunssanjälkeinen kapuaminen oli surkeaa, vaikka pari Konalan 6c-reittiä menikin. Sitten uppouduin pelinkirjoittamiseen. Huomasin myös, että Ropecon oli julkistanut viime vuoden luolaesitelmämme, mutta videon äänen laatu poukkoili niin, ettei videota kehdannut edes suositella. Sitten ihmisiä alkoi saapua.
Taina oli jotenkin järjestänyt kotiin vohvelikestit ja illanistujaiset, joihin saapui kansaa ihan eksoottisesta Turusta saakka Janosin ja Karon muodossa. Ihmiset loihtivat herkullisia vegetäytteitä, jutut käsittelivät pääasiassa roolipelejä, luolia ja scifiä. Taas tajusin, miten sosiaalisesti eristäytynyttä arkeni on, ja vaikka olenkin introverssi epäsosialikraatti, oli tosi kivaa kun kotona oli ihmisiä.
Sunnuntaina pakkaus, sitten siirtyminen Turkuun valmistautuaksemme lomareeissuun. Eka välietappi oli Karon luona, jossa illan ohjelmana oli Crazy Rich Asians. Se oli erittäin hyvä, kuten olin kuullutkin.
Maanantai, 26.2. 2024
Päivän erikoisuus: Autolautassa sähköauto saa erityisen lätkän konepellille, jotta henkilökunta voisi nähdä että kyseessä on sähköauto. Saavatkohan hybriditkin tällaisen (muistin mukaan eivät)? Ja mihin tätä tietoa matkalla tarvitaan?
Työpäivä Turussa oli rutiinia kirjaston ala-aulassa. Sitten kävimme vielä tekemässä viime hetken ostokset ja kiikarilainaukset, ja siirryimme pizzan kautta laivalle.
Taina oli tarttunut viime hetken tarjoukseen, joka oli päivittänyt hyttimme parivuoteelliseen. Se teki reissusta mukavamman. Emme lähteneet bilettämään tai karaokeen, vaan kävimme varhain nukkumaan.
Tiistai, 27.2. 2024
Päivän säämuutos: Mitä lähemmäs Norjaa pääsemme, sitä enemmän on lunta
Aamiainen nautitaan aivan liian varhain, ja autokannellekin siirrytään vähän ennen heräämistä. Tukholma on pimeä ja sumuinen kun pörisemme sähköpatongillamme kohti länttä.
Minulla on periaatteessa työpäivä, mutta käytännösssä melkoista silppua on työnteko tien päällä. Onneksi valtaosa duuneista on palavereja. Auton lataaminen ulkomailla on jotenkin stressaavaa, sähkö on kallista ja lataussysteemeitä tietty loputon määrä. Miksei voi vaan ajaa laturin viereen, näyttäää korttia ja mennä kahville, miksi pitää arpoa joistain operaattoreista joilla on ristiinkäyttöoikeus ja hinnat ja kaikkea. Eskilstunan laturi toimii hyvin, mutta toinen laturi Karlstadissa ei ole olemassa lainkaan ja joudumme käyttämään varasuunnitelmaa. Kolmas lataus Töcksforsissa ei suostu käynnistymäään, mutta väliä hällä, akku riittää Norjaan asti.
Latausinfran ärsyttävyyttä lukuunotttamatta matka on leppoisa. Norjan rajan lähestyessä maisema alkaa saada muotoja, ja rajanylitys on eurooppalainen "tervetuloa Norjaan, ketään ei kiinnosta". Kukaan ei tällä retkellä ole vielä kysynyt minkään näköistä henkkaria.
Ski on Norjan Kerava, pieni lähiö Oslon kupeessa. Velman koti löytyy suht helposti. Syömme iltaruuaksi tofunuudelijuttuja ja käymme melko varhain nukkumaan.
Keskiviikko, 28.2. 2024
Päivän artisti: Herman Li
Junalla Skistä Oslon keskustaan pääsee hujauksessa, kiitos pitkän ja suoran tunnelin. Sen jälkeen Taina ja minä etsiydymme metroon ja lähdemme ykköslinjaa pitkin ylös kukkuloille. Metro kiemurtelee pitkin rinteitä, ja tasaisesti keli muuttuu lumisemmaksi. Holmenkollenin pysäkillä 280 metrin korkeudessa nousemme junasta ja jatkamme jalkaisin.
Vieressä on talviurheiluparatiisi, älyttömästi hiihtolatuja ja aivan naurettavan korkea mäkihyppytorni. Katsomme kuinka skihoppenmannit leijuvat alas loikittuaan telineiltä. Puuha näyttää täysin kajahtaneelta, jopa omien harrastusteni rinnalla. Metsästä kajahtelee väillä laukauksia ampumahiihtäjien harjoituksista. Tämä alue tuntuu vaaralliselta, joten jatkamme ylöspäin. Kävelypolut on kaikki muutettu laduiksi, joten joudumme kulkemaan autotien viertä. Liikennettä on typerän paljon.
Ohi korkeimman metroaseman (469 m), aina mäen huipulle 523 metriin saakka. Täällä on laskettelukeskus ja hulppeat näköalat kaupungin ylle. Pörräämme aikamme ylhäällä, ja sitten laskeudumme lähimmälle metroasemalle ja palaamme.
Skissä keräämme Velman mukaamme. Jatkamme keskustaan. Syömme karibilaista ruokaa, ja sen jälkeen kävelemme kilometrin verran keikkapaikalle. Ovien piti aueta seiskalta ja oletin, että soitto alkaa aikaisintaan kasilta, mutta kun saavumme viittä yli 8 paikalle, on Dragonforce jo täydessä vauhdissa. Mitä ihmettä? Äkkiä ulkovaatteet narikkaan ja täpötäyden salin takariviin, josta muut ovat liian lyhyitä nähdäkseen mitään.
Olen kuvitellut, että keikalla järjestys on Amaranthe - DragonForce, mutta näköjään se onkin vastoinpäin. Okei. DragonForcen setti on lyhyt ja ilman encorea; pidän kyllä kuulemastani (Doomsday Party on hieno!), mutta jää harmittamaan että myöhästyimme alusta. Kuitenkin nintendometalli toimii hienosti. Yleisö on valitettavan vaisua. Mitä tämä nyt taas on.
Amaranthen esiintymistä varten pääsemme etenemään mikserikopille, josta näkyy lavalle asti. Ruotsalaisbändin roudarit pysytttävät isot lavasteet, ja puoli kympiltä musa alkaa taas. Amaranthe ei ole minulle kovin tuttu, mutta show on kyllä hyvä ja monipuolinen. Laulajia on kolme ja he ovat kaikki hyvin karismaattisia sekä osaavia. Miksaus voisi kyllä olla parempi: mikseri tuntuu olevan death metal -moodissa, eikä bändi ole tätä genreä kuin pieneltä osaltaan. Yleisö näyttää olevan enemmän Amaranthe-faneja ja meno on kovaa. Kappaleista erityisesti Damnation Flame ja Drop Dead Cynical ovat mahtavia livenä, ja ruotsinkieliset välispiikit huvittavat.
Olemme tukikkohdassamme puoliltaöin. Askelmittari väittää, että olen kävellyt 20 kilometriä. Siitä ainakin 5 tuli rokkaamisesta.
Torstai, 29.2. 2024
Päivän latausvaikeus: Hidas kunnallinen laturi, jossa auto saa olla vain kaksi tuntia
Karkausvuoden merkkipäivä päätyy olemaan ihan kohtalaisen aikaansaava työpäivä, koska minähän en ole täällä lomailemassa (ennen huomista) vaan vähän laiskoissa etätöissä. Lounas syödään Åsissa Velman yliopistokampuksen ruokalassa, ja turistointi jää Drøbakissa hirveän sateen kauhisteluun.
Iltapäivän työpalaverissa käy ilmi, että pomoni oli vaihtamassa firmaa. Helvetti. Paras lähiesihenkilö, joka minulla on ikinä ollut, ja yksi tärkeä syy sille, miksi olen näinkin toimintakykyinen. Hatunnosto kyllä sille, että on pysynyt porukan mukana vaikeiden aikojen yli, ja lähtee vasta nyt, kun pahimmasta on selvitty.
Iltasella päätämme vielä testata oslolaisen kiipeilyseinän, tai ainakin sen boulderosuuden. Kiipeilykeskuksessa on kyllä paljon kiivettävää, mutta boulderireitit on greidattu vain epämääräisillä väreillä, ja niistä vain pari helpointa sujuu. Yhtään hankalammat menevät vain satunnaisesti. Ilmeisesti norjalaiset ovat kaikki jotain synnynnäisiä kiipeilyjumalia.