Lokakuu 2021: Liikuntaa ruudulla ja maailmassa
Viikonloppu, 1.-3.10. 2021
Ajankohdan fiilis: Party like it's 2019
Heräsin 6:30 ja kävin välittömästi töihin, kun Australiassa sijaitseva robotti ei toiminut ja paikallisten kanssa koordinointi vaati jännittäviä aikataulullisia säätöjä. Ei toiminut robotti säätöjen jälkeenkään, mutta syy ei ollut meissä vaan paikallisessa GDayMate-ISP:ssä.
Työpäivä oli erittäin lyhyt, sillä alkuiltapäivästä otimme suunnan kohti Turkua ja kirjamessuja. Neljältä ilmestyin sitten Messukeskukseen Nysalor-kustannuksen tiskille kirjailijaviitta harteillani, ja käytin hyvän tovin kirjamyynnin apuna sekä signeeraajana. Painosta saapunut Turun valtias oli valtavan kokoinen möhkäle, 381 sivua pitkä ja muiltakin dimensioiltaan puhelinluetteloa muistuttava kirja. Jotkut sen onneksi halusivat hyllyynsä.
Kun kirjaa oli diilattu, katsoimme tovin dekkaripaneelia ja sitten lähdimme Karon luokse. Karo ja Idi olivat molemmat vähän epäkunnossa, vaikka koirasta sitä oli kyllä vaikea huomata. Söimme pizzaa ja katsoimme Downton Abbey'ta ennen nukkumaanmenoaikaa. Yösijamme oli ollut tarkoitus olla Casa Sanna y Tommi, mutta siellä oli vatsatautia, joten saimme hätämajoituksen Tonjan ja Timon luota.
Lauantai oli sitten pitkä messuilupäivä. Taina pudotti minut hallille puolenpäivän aikoihin, ja vietin taas hyvän tovin tiskillä signeeraamassa teoksia. Tuttujakin ilmestyi paikalle ja kirjat tekivät kauppansa. Kustantajalla oli niitä mukana huolestuttavan vähän, ja hieman karmi ajatus, että ne saattaisivat loppua kesken julkkareissa. Toisaalta, kova menekki on hyvä ongelma josta kärsiä.
Signeerasin paljon kaikenlaista, sekä uutta että edellistä kirjaani. Pengoin sarjakuvahyllyä, ja ostin mitä uskalsin. Kirjamessut ovat siitä ongelmallinen tapahtuma, ettei täällä oikein ole mitään muuta tekemistä kuin ostaminen, ja kun alkoi näyttää siltä, että jos olisin täällä vielä pidempään, ostaisin aivan saakuristi sarjakuvaa, pakenin Turkuun. Haahuilin ympäri kaupunkia muka-turistina, kunnes oli aika siirtyä Kouluun viettämään illan ohjelmaa.
Nysalorin monijulkkarit olivat aika eeppinen tapahtuma. Kustantamo heivasi maailmaan kerralla viisi kirjaa: kaksi runoteosta, yhden kummallisen öh esseekokoelman (?), suomalaisen Rambon, sekä minun kirjani. Ainakin omia kavereitani oli paikalla kasapäin, eikä pelkästään Turusta: Virve oli hilpaissut mestoille Rovaniemeltä saakka. Sain signeerata ihan hulluna, ja kaikki kirjat menivät; kukaan ei sentään jäänyt ilman. Yhden tekijänkappaleen sain pitää, mutta sen diilasin Karolle.
Koulussa kului iltayhteentoista saakka. Puolitoista vuotta sitten pandemia alkoi, ja sulki valtaosan sosiaalisista toiminnoistani; tämä tapahtuma oli minulle ja muutamalle muullekin ensimmäinen kaltaisensa aikoihin. Kirjan ulospuskemisen lisäksi oli riemastuttavaa päästä hengaamaan kavereiden kanssa ihan kuin olisi 2019. Jos kulkutauti on edelleen ongelmana, tuolta se varmaan olisi tarttunut, mutta jotenkin en osannut enää varoa tai välittää.
Sunnuntaina heräsimme Sannan luota. Käytimme aamun höpöttelemällä kaikenlaisia, ja sitten ohjelmassa oli lounas Mikon ja Suvin kanssa. Ensimmäiset lukijakommentit kirjasta putoilivat viestimiini, ja luin niitä miltei liikuttuneena. Kotiinpaluu oli puuduttavan mutta onneksi lyhyen ajomatkan takana.
Maanantai, 4.10. 2021
Päivän fiilis: Erittäin väsynyt
Vilkkaan viikonlopun jälkeen seitsemältä töiden aloittaminen oli aivan zombieiden hommaa. Olin nukkunut muutenkin huonosti, enkä olisi oikein jaksanut uhkaavaa 11 tunnin työpäivää. Kahden hengen tiimillä tällaiset "päivystys minuutin varoajalla kellon ympäri" ei ole ihanteellista.
Päivä ei ollut aikaansaavimpiani, ja kun duunit loppuivat, olin ihan raato. Jonkin verran liikuntaa olin saanut harrastettua -- tai siis, olin tanssinut odottaessani ruokaa -- mutta enimmäkseen tuntui, että olin jumissa tuolissani. Lisäksi ulkona oli pimeää ja syksyistä ja ajatus sinne menemisestä oli tympeä. Mitä sitä sitten muutakaan tekisi kuin lukisi kirjoja ja sarjakuvia.
Tiistai, 5.10. 2021
Päivän käsittämättömyys: Robotin kameran poukkoileva verkkoyhteys
Työpaniikki katkaisi päivän liikuntehetken, ja olisi jatkunut yöhön asti, mutta poistuin neljältä roolipelaamaan. Vihreässä kuulassa hahmomme kärsivät klassisen musiikin konsertin läpi ja tekivät omituisia tutkimuksia enemmän intuitiolla kuin systematiikalla. Tulokset olivat parempia kuin olisin odottanut.
Kasvokkain roolipelaaminen oli sinänsä todella jees, mutta kotiin ajaminen yöllä pimeässä oli varsin nou. Huomenna pitää ainakin vielä tehdä töitä todella pitkän kaavan mukaan. Haluaisin pitää syyslomaa, koska kellokortissa on aivan pimeän paljon plussatunteja, mutta eihän sitä millään ehdi.
Keskiviikko, 6.10. 2021
Päivän helpotus: Huolimatta sinkoilusta onnistuin väistämään oikeasti vaikeat hommat. Tuntuu vähän raukkamaiselta kyllä.
Työpäivä alkoi heti seiskalta paniikilla, eikä rauhoittunut ennen iltapäivää. Paniikista selvitäkseni päädyin purkamaan testirobotimme näköhermot ja roudaamaan sen osia toiseen robottiin, joka onneksi ei sijainnut vaikkapa Australiassa. Kuitenkin iltapäivällä oli sellainen olo, että adrenaliinia oli saanut aivan riittävästi, ja voisi seuraavaksi vaikka tehdä jotain kevyempää.
Pää oli aika hukassa, joten lähtiessäni kävelylle unohdin tietty avaimet sisään. Mutta samapa tuo, onneksi en asu yksin. Kävellessäni pohdin seuraavaa kirjallista projektia, ja sain siihen liittyvän idean, jonka kotona sitten heitin käsiksen jatkeeksi. Pitäisi oikeasti ottaa tavaksi taas kirjoittaa joka päivä vähän proosaa.
Sitten mietin, miten paljon tämä on poissa pelinjohtamisesta. Haluaisin vetää taas pelejä, haluaisin käynnistää uuden kampanjan jota ei pelata pelkästään etänä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että minun ja sen välissä on kauheat esteet. Ei luovat blokit -- kyllähän luovuutta riittää -- vaan käytännölliset vaikeudet. Nämä pitäisi ehkä käsitellä tässä jossain välissä.
Torstai, 7.10. 2021
Päivän sanamäärä: 189
Töiden jälkeen kävin hakemassa kirjani tekijänkappaleet Pasilan kirjastosta. Niitä ei ollut paljon mutta ne painoivat sitäkin enemmän. Jo nyt minulla on tilauksia kirjoista sen verran, etteivät nämä kaikki kappaleet millään riitä niihin. Pitänee hankkia näitä lisää itselle jaettavaksi ympäristöön.
Menestyksen innoittamana kirjoittelin jonkin verran lisää sarjan kolmatta osaa. En paljoa, mutta sen verran, että jonkinlainen kosketus tekstiin pysyisi. Kävin myös vilkaisemassa peliarkistoon päätynyttä Europa Universalis IV:ä, mutta kykenin hanskaamaan sen käyttöliittymää vain 10 minuuttia. Stellaris on alussa todella selkeä ja hyvä opettamaan omat systeeminsä, mutta tämä on vain jonkinlainen sekava ikonipainajainen jossa jättiläistyypit harppovat pitkin karttaa ja kaikesta ponnahtaa esiin infoikkunoita joissa on novellin verran tekstiä. Apua.
Viikonloppu, 8.-10.10. 2021
Ajankohdan harminaihe: Rikkinäinen hissi. Tuleepa liikuntaa kun saa nousta portaat ysikerrokseen aina kun haluaa käydä ulkona
Perjantaina käväistiin pikaisesti kiipeilemässä, ja sen jälkeen pelattiin Pirates of Drinaxia, jossa kokeilimme onneamme matkustaja-aluksena ja oma hahmoni sai opettaa tulevaa lapsipiraattia laivan tavoille.
Lauantaina sain myös itseni ravisteltua liikkeelle, ja kävin nousemassa ylös täyttömäkeä ennen Orient Express -peliä. Se oli vähän hankala kokemus, koin pelaavani eri tyylillä kuin muut osallistujat, ja olin pelin jälkeen tästä vähän kulmikas ja epädiplomaattinen. Kotiin palattuani karmisena rangaistuksena hissi ei toiminut.
Sunnuntai jatkoi pelilinjalla, kun Mika toi minulle rakentamansa peli-PC:n. Edellisestä kerrasta kun minulla on ollut PC-rautaa kotona muussa kuin linux-palvelinkäytössä on yli 17 vuotta, enkä ole ihan varma, onko tämä oikeasti tarpeellinen hankinta. Mutta välillä on sellainen olo, että jotain vain Winkulle tehtyjä pelejä voisi pelata, enkä kuitenkaan jaksaisi aina bootata mäkkiäni windows-puolelle. Laite voisi myös toimia jonkinlaisena kodin mediakeskuksena, ehkä. Testailin sitä pelaamalla Dishonored: Death of the Outsideria, mutta langaton näppäimistöni ja hiireni jotenkin vaikeilivat sen kanssa. Ehkä tässä laitteessa pitäisi olla vähän jotain antennejakin.
Maanantai, 11.10. 2021
Päivän filosofinen mieleenpalautus: Kaikki on turhaa, paitsi Gouffre Berger
Myöhään eilisillalla oli sähköpostiin pudonnut viesti, joka kertoi, että SWCC oli aikeissa järjestää retken Gouffre Bergeriin ensi vuonna. Olen itse pyöritellyt ajatusta jollain keinolla palata Bergeriin ennen kuin täytän 50, ja nyt sellainen melkein putosi syliin. Pakkohan tähän on tarttua.
Edellinen käyntini Gouffre Bergerissä kymmenen vuotta sitten oli senastisen luolaurani mahtavin kokemus, edelleen jossain retkien top-5:ssä, mutta myös malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu kun aivan liian kokemattomat harrastajat kurottavat liian korkealle. Nyt kokemusta on paljon lisää, ja ainakin taitoa puskea pidemmälle olisi. Mutta Berger vaatii paitsi osaamista ja rohkeutta, myös valtavasti kuntoa. Pohjaretkeen menee helposti 24 tuntia, enkä ole tällä hetkellä todellakaan elämäni parhaassa iskussa. Jotta minulla olisi mitään asiaa pyrkiä syvemmälle kuin viimeksi pääsin, minun on aloitettava treenaaminen Juuri Nyt.
Ensimmäinen askel on nousta sohvalta ja siirtyä seisomatyöpisteelle. Seuraava askel on todeta, että ruokien tilaaminen loppuu; jokainen pikku hitu auttaa, ja juokseminen ruokatunnilla ruokapaikkaan ei ole hyödytöntä. Sitä seuraava askel on todeta, että hissi kotitalossa on ihan turha ja ysikerrokseen kannattaa nousta portaita. Mutta varsinaiset isotkin kunnon kunnostukset pitää jotenkin tehdä. Olen onneksi saanut pidettyä jonkinlaista mäkinousukuntoa kesän jälkeen, joten aivan tyhjästä en joudu sen kanssa aloittamaan. Kova urakka tästä silti tulee, koskapa köysitekniikkaa olen viimeksi aktiivisesti treenannut joskus 2019. Enkä tiedä, onko minulla mitään toivoa päästä Bergerin pohjalle, mutta -500 metrissä odottaisi tyrmäävän kaunis Salle des Treize, -640 metrissä karmiva Canals, -850 metrissä Camp II ja -950 metrissä legendaarinen Puits de l'Ouraganin vesiputous.
Tiistai, 12.10. 2021
Päivän äh: Windowsin asennus. En minä tällaisia osaa / jaksa.
Huolimatta sitkeästä sateesta pyöräilin töihin. Kumma kyllä, kun pyörän kumit on pumpattu ja satula nostettu oikealle korkeudelle, pyöräily on paljon vähemmän raskasta. Ihmeellistä salatietoa tämä.
Töissä tein koneille aivokirurgiaa sekä osallistuin aika kuluttavaan neljän tunnin workshoppiin. Oli se tarpeellinen, mutta minulla olisi kyllä ollut parempaakin tekemistä. Kotonakin jaksoin oikeasti nousta portaat enkä käyttää hissiä, mutta sitten päivän liikunta olikin riittävässä määrin suoritettu ja romahdin vegetoimaan Tomb Raiderin pariin. Uusi pelikone oli alkanut toimia kun olin keksinyt, että Logitechin langaton lähetin piti kytkeä etupaneelin USB-porttiin siten, ettei metallinen koppa blokkaa sen signaalia. Lara Croftin reboot oli pelinä ihan pelattava, vaikkakin quicktime eventit ärsyttivät. Lisäksi kaipasin taannoisen juhannusseikkailun tyylistä sekopäistä psyko-Laraa, ja pelihahmon itkuiset ilmeet sekä väkivallan kauhistelu eivät sopineet tähän, varsinkin kun huomioi, että tytsi kuitenkin alkaa pistää tyyppejä kylmäksi jousella ja lähitaisteluaseilla melkein ensi minuuteista alkaen. Alkuperäisissä peleissä Lara enimmäkseen lahtasi vain villieläimiä, mutta nykyään ihmisiäkin kaatuu kuin heinää.
Keskiviikko, 13.10. 2021
Päivän fiilis: Osaan taas melkein kiivetä
Tapeltuani sitkeiden päivitysasioiden kanssa suuntasin Tainan kanssa kiipeilemään Salmisaareen. Hypimme Balazsin kanssa seinille kolmisen tuntia ja kaikilla meni oikeastaan varsin hyvin! Oma huippusaavutukseni oli 6b:ksi greidattu pokettireitti, joka oli kieltämättä lyhyt, mutta edellytti sormien käyttämistä tavalla, jota en ollut sitten alkukesän uskaltanut kokeilla.
Jotenkin jaksaminen tuntui olevan korkealla, ja sitä myötä melkein uskaltaminenkin. Onko tämä nyt niin, että kun olen ajatellut olevani jonkinlaisessa kunnossa, mielikuvitus on tehnyt loput? Jos näin on, menen varmaan ensi vuonna itsepetoksen voimalla Bergerin pohjalle ilman mitään ongelmia.
Torstai, 14.10. 2021
Päivän sijainti: Trap Factory, Otaniemi
Fillarointi Otaniemeen osoittautui kevyemmäksi kuin normaali työmatka. Ohjelmassa oli robottifirman sosiaalinen päivä, kummallinen yhdistelmä filosofista hengennostatusta ja tyhy-toimintaa. Hengennostatuskin oli jossain määrin kiinnostavaa, koska eräs robottien käyttäjä piti meille puolen tunnin esityksen kokemuksistaan. Tyhy-ohjelmaan taas kuului pakohuone, joka on aina hauskaa touhua.
Kuitenkin jossain vaiheessa iltaa sosiaalinen ohjelma muuttui strukturoimattomaksi. Tunsin itseni sen verran hyvin, että ymmärsin lähteä kotiin sen sijaan että jäisin ahdistumaan tai tylsistymään. Lopputuloksena päivä toimi oikein mukavasti, vaikka kovin paljon aikaansaannoksia siihen ei kuulunutkaan. Mutta tulinpa sentään liikkuneeksi vähimmäismäärän.
Viikonloppu, 15.-17.10. 2021
Ajankohdan saavutus: 6b+-reitin onsight-kiipeäminen boulderilla
Perjantaina olin jotenkin liian laiska tekemään juuri mitään. Töissä koetin hahmottaa käsittämätöntä yhteyspulmaa, kotona katsoin syysloman aloittaneen Tainan kanssa Downton Abbeyta. Lauantaina ryhdistäydyin ja kävin nousemassa tosi monta kertaa (oman sohvaperunsakaalani mukaan) Malminkartanon täyttömäelle, ja sunnuntaina kävin boulderoimassa ihan kelvollisin tuloksin.
Kai tässä nyt on jonkinlainen tavoitteellinen kunto-ohjelma saatu rullaamaan, vaikkakin ajatus siitä, miten paljon pitää vielä menoa tehostaa vähän hirvittää. Eikä pimenevä syksy ympärillä oikein innosta muuhun kuin koomaamaan nojatuolin pohjalla.
Maanantai, 18.10. 2021
Päivän harminaihe: Space Engine ei ole yhteensopiva suuren näyttöni kanssa. Joko teksti on liian pientä luettavaksi, tai hiiren kursori katoaa.
Raskas päivä oli liikunnan osalta hyvin laiska, mutta töissä sain paria ikuisuusprojektia eteenpäin. Siitä huolimatta päivä oli kuin aineelliseksi muuttnut syksyn idea. Tainalla oli syysloma ja olin jotenkin huiputtanut itseni uskomaan, että se koski minuakin, mutta yllättäen näin eivät asiat olleet.
Töissä jouduin pitkästä aikaa pohtimaan myös diplomaattisia asioita, kun havaitsin että eräs asiakkaalle asti näkynyt verkkovika oli tekemäni muutoksen aiheuttama. Toki olin itse vian löytänyt ja korjannut, ja muutos oli ollut välttämätön, mutta todella epäterveessä organisaatiossa tällainen olisi aihe johonkin typerään pakkoreaktioon. En usko, että olemme niin epäterve organisaatio, mutta neuroottisena en tietenkään saanut asiaa päästäni pelkästään kävelemällä.
Tiistai, 19.10. 2021
Päivän kummastelu: Ulos rakennettu keinotekoinen kiipeilyseinä. Se näytti osalta puuhapuistoa, mutta ei sen ympärillä mitään aitaa ollut.
Lyhyehkö työpäivä, sitten ulos nousemään mäelle. Paloheinän mäki oli monipuolisempi kuin Malminkartanon, mutta myös huomattavasti matalampi, joten liikunnan määrä ei ollut aivan niin suuri kuin yleensä. Sitten pelailin Tomb Raiderin läpi, ja koetin katsoa uusinta leffaakin, mutta se oli hirveän epäkiinnostava.
Paljon järkevämpi tekeminen oli lukea Laura Luotolan Suoja-kirjaa, joka oli tarttunut kirjamessuilta mukaan. Se vaikutti ekan 50 sivun perusteella todella hyvältä, juuri sellaiselta, jota suomalainen scifi ja fantasia harvoin on. Kunnianhimoinen ja mietitty teksti olisi tehnyt kateelliseksi, jos en olisi hyvin tietoinen, että olen itse pulp-kirjoittajana pari astetta kevyemmässä sarjassa.
Keskiviikko, 20.10. 2021
Päivän aluevaltaus: Robottifirmalla on nyt robotti Great Brexitiassa. Sen luota olisi vain tunnin ajomatka SWCC:lle (olettaen että Britanniasta saa polttoainetta)
Kun kesken päivän lähdin kiipeilemään, tietenkin työchatti alkoi huutaa kaikenlaista pseudohätää. Onneksi kyseessä ei ollut mikään oikea hätä, ainoastaan jonkinlainen huoli siitä, että hetkellä millä hyvänsä iskee oikea hätä. Rauhoittelin hätäilijöitä ja keskityin kiipeämään. Ei se superhyvin mennyt, mutta syy ei ainakaan ollut duunihäiriöilyssä.
Oikeasti työpäivän katkaiseminen parin tunnin kiipeilysessiolla oli loistava idea; sen voimin työteho pysyi korkeana iltakuuteen asti, jolloin viimein lakkasin tukemasta robottien asentelua ja siirryin vain päivystämään. Kauheasti mitään hyödyllistä iltaan ei kyllä mahtunut, mutta kai kiipeily sitten riitti päivän saavutukseksi.
Torstai, 21.10. 2021
Päivän hilpeys: Adan viereen oli taas kohonnut pizzeria, jonka pizzat ovat parempia kuin Adan ja joka luultavasti kestää kuusi kuukautta.
Työpäivän jälkeen oli edessä yhden (1) päivän syysloma. Taina oli päättänyt käydä Turussa, ja minä olin suosiolla menossa mukaan. Päädyimme seitsemäksi Cosmiciin, jossa oli ilmeisesti suunnilleen ekaa kertaa pandemian jälkeen larp-kahvilan tapaista toimintaa. Istuimme siellä iltakymppiin tovereiden kanssa pölisemässä tyhmiä. Moinen ohjelma oli erittäin tervetullutta. Yösijan tarjosivat Tiemus ja Jannika, mikä olikin hyvä, koska hotelliin ei oikein olisi ollut varaa.
Viikonloppu, 22.-24.10. 2021
Ajankohdan meno: Aaltoileva
Turku! Perjantain olin ottanut vapaaksi töistä, ja Tainan karatessa Loimaalle olin ajatellut itse kirjoittaa romaanikäsistä. Eteneminen oli surkeaa; kirjoittelin tuhannen sanaa, mutta luulen, että ne kaikki päätyvät leikkauskopin lattialle. Ulkona satoi, joten en voinut edes oikein kävellä ympäriinsä, ja kirjastossa oli kaikenlaisia epäkirjastomaisia häiriöitä. Lopulta onneksi Karo kävi pelastamassa minut aikaansaamattomuudeltani.
Lauantaina ulkoilutettiin Idiä ja käytiin Mikon ja Suvin kanssa syömässä. Jotenkin näihin puuhiin onnistui hukkautumaan koko päivä, siten että olimme kotona vasta kahdeksan aikaan. Miten voi olla näin hidasta tehdä asioita rytmissä muiden ihmisten kanssa? Ei siis kenenkään spesifisen ihmisen, vaan kenen tahansa. Kotona olin kärttyinen ja koin olleeni aikaansaamaton.
Sunnuntaina tavattiin Spartak ja Anastasia, ukrainalainen pariskunta, joka haki Suomesta turvapaikkaa. Spartakin taideteoksia vilkaistuani ei ollut mikään ihme, että tyyppi oli joutunut häipymään kotimaastaan. Ilmeisesi sikäläinen natsiporukka ei arvostanut sodanvastaisia taideteoksia. Haistakoot paskan koko saatanan rasistimilitaristinen kansanliikehdintä.
Maanantai, 25.10. 2021
Päivän hömppä: Bridgerton
Jotenkin päädyin toimistolle rakentamaan uutta palikkaa japanilaiseen jättiläisrobottiin, ja vastoin oletuksiani sain sellaisen jopa tehtyä. Nyt kun se vielä toimisi. Kotona olisin voinut tehdä jotain hyödyllistäkin, mutta sen sijaan eksyin vain katsomaan Art of Actionia. Ei aivan täysin sytytä nyt tämä sydänsyksy.
Töissä olisi ollut mahdollisuus päästä viikoksi Belgiaan, mutta ajankohta oli päällekkäin pelien, tanssibileiden ja työvelvoitteiden kanssa. Sikäli harmi, koska ympäristö jossa ei tarvitse herätä ennen auringonnousua olisi kyllä ollut tervetullut. Tosin kenttätyömme ovat luonteeltaan sellaisia, että oikeasti niissäkin kyllä pitää nousta sieluttoman varhain jotta robottia ehtii viilata ennenkuin se alkaa lajitella jätteitä aamun koittaessa.
Tiistai, 26.10. 2021
Päivän karma: Käytöksen seuraukset
Työpäivä oli pitkä mutta tuloksekas. Sen jälkeen olisin vain halunnut harrastaa jotain liikuntaa, mutta ulkona oli kylmää ja pimeää, plus illalle oli ohjelmaa, jonka olin melkein unohtanut. Kiukuteltuani edellisessä Orient Express -pelissä meillä oli peliporukan kalibraatio Zoom-tapaamisena.
Kalibraatio oli jokseenkin niin tuskallinen kokemus kuin olin pelännytkin. Tuntui siltä, että olin aika yksin valitusteni kanssa ja olo oli kuin primadonnalla, joka halusi asioiden olevan hänen makunsa mukaan ja jolla oli käynnissä hidastettu esineiden paiskominen. Lisäksi olin varmaan eniten äänessä ja peliporukassa jossa en ole pelinjohtaja tämä on rooli, joka ei yhtään minulle sovi.
Tapaamisen jälkeen jäljelle jäi lähinnä massiivinen ahdistus. En osannut yhtään sanoa, miten paljon tästä oli sosiaalista neuroottisuuttani ja miten paljn syyllisyyttä oikeasta perseilystä. Olen todella hyvä näissä jutuissa.
Keskiviikko, 27.10. 2021
Päivän sitaatti: "Waaaaagh!"
Töissä oli strategiatapaaminen sekä käsittämättömiä atk-pulmia. Sitten livahdimme kiipeilemään, vaihteeksi Salmisaareen. Jotenkin tulimme kiipeilleeksi tosi paljon ja saimme kätemme aivan helliksi. Itse en tehnyt mitään sankaritekoja, mutta Taina kapuili vaihteeksi todella hyvin.
Kotona jatkoin Steam-bäklokin kaluamista. Warhammer 40K Space Marine oli hyvin keskinkertainen räiskintä, jota en jaksanut kuin reilun tunnin. En tiedä, miksi minulla tämäkin on. Pitäisiköhän vaan suosiolla pelata Controlia, kun sen pitäisi oikeasti olla ihan hyvä?
Torstai, 28.10. 2021
Päivän antisankari: Sir (?) Gawain
Lokakuun sää oli kamala. Jouduin poistumaan kotoa käydäkseni Vantaan robottilaboratoriossa, mutta tihkusateenkaan läpi en viitsinyt pyöräillä koko matkaa. Illalla oli kuitenkin käytävä leffassa, ja fillarointi kotoa Kallioon oli pirun märkää touhua.
Kallion Riviera-leffateatteri oli vähän outo kokemus: jotenkin ruokailu ja sohvapöydällä palava pikkuinen kynttilä distraktoi äärimmäisen puhtaasta elokuvakokemuksesta hitusen. Toisaalta, olohuonemainen tunnelma ja hyvin mukavat tuolit toivat siihen oman lisäyksensä. Olen pitkään ollut Sam Raimin ja Film Crit Hulkin linjalla siinä mielessä, että oikea tapa katsoa elokuvia on nimenomaan joukolla: yhdessä katsominen luo jotain takaisinkytkennän kaltaista joka vahvistaa kokemusta. Parhaita tähän ovat kauhuleffat ja varmaan komediatkin, mutta Green Knightin kaltainen verkkainen ja synkkä fantasiatarina olisi myös menettänyt paljon tehostaan kotisohvalla. Odotukseni elokuvan suhteen olivat olleet kohdallaan, ja tuloksena viihdyin oikein hyvin. En tosin tiedä, olisiko kauniiden maisemien ja kalkkikiviluolien bongaus ollut ihan ohjaajan vision mukaista, mutta mitäs pisti niitä tuotokseensa.
Kotiinpaluu pimeässä ja sateessa oli taas ihan kurjaa. Typerä sydänsyksy.
Viikonloppu, 29.-30.10. 2021
Ajankohdan olo: Ahdistunut ja lohduton
Syysahdistus asettui oikein kunnolla taloksi. Perjantaina se alkoi ilmastoahdistuksella, joka oli akuutimpi kuin se tavanomainen taustahäly jonka kanssa on tullut elettyä etenkin viimeiset vuodet. Työt ja täyttömäelle nouseminen eivät riittäneet oloa parantamaan. Lauantaina ahdistuksen syyksi vaihtui kipeä selkä, joka teki vaikeaksi liikkua tai keskittyä. Sunnuntaina mukaan tuli vielä ahdistus roolipeleistä, omista ja toisten. Tai no, ehkä ahdistus enemmän omien pelien puutteesta ja saamattomuudesta.
Normaalit lääkintäkeinot eivät olleet tehokkaita. Kävin kyllä sunnuntaina boulderilla, mutta kipeä selkä teki kiipeilystä vähän vaikeaa, joskaan ei täysin mahdotonta. Pirates of Drinax -peli oli hyvin lyhyt ja reipas, mutta jotenkin siitäkin jäi outo olo. Hömppäsarjat eivät yleensäkään ahdistukseen auta, mutta Bridgertonin vikat jaksot lähinnä vituttivat.
Tervetuloa marraskuuhun 2021, ja edelleen epäilen, että nämä ovat edelleen wanhat hyvät ajat verrattuna siihen, mitä on tulossa.