Euroopan Unioni

0. Yleistä

Euroopan Unioni on jo viisitoista vuotta ollut hyvin todellisesti yksi maailman suurvalloista, ja monien mielestä viimeinen sivistyksen linnake maailmassa, jota muuten luonnehtivat äärimmäiset hallintomuodot, yhä syvenevä kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, ihmiselämän arvon väheneminen, ihmisten alati kasvava juurettomuus sekä itsensä hakeminen äärimmäisyyksistä. Idässä ja etelässä puskurivaltioiden vyöhykkeen suojaama Eurooppa on pysynyt enimmäkseen hyvänä ja turvallisena paikkana elää ympäröivän maailman kuohuessa ja kansallisvaltioiden menettäessä kaikkialla valtaansa kasvottomalle suurpääomalle. EU:ssa terrorismi ja väkivaltarikokset ovat tapahtuessaan etusivun uutisia, ihmisten kansalaisoikeudet nähdään ehdottomina ja luovuttamattomina, eikä suurimmankaan jättiläisyhtiön valta paina vaa’assa enempää kuin maan virkavallan.

1900-luvun lopusta keskivertoeurooppalaisen elämä ei ole paljoa muuttunut. Vuosituhannen vaihteen ekologiset ja sosiologiset ongelmat ovat toki jättäneet jälkensä maailmaan ja ihmisiin: ympäröivän luonnon monimuotoisuus on huomattavasti vähäisempi kuin edellisvuosisadalla, veden säännöstely ja kulutuksen järkeistäminen ovat välttämättömiä tosiseikkoja, suuret yritykset saalistavat petojen lailla pienempiä syödäkseen ne, ja informaatiotulva uhkaa haudata ihmisen alleen. Mutta EU kuuluu niihin maailman valtioihin, joissa ei ole ainoastaan valitettu ongelmista, vaan niihin on puututtu. Nykyään hyvin terveesti elävässä valtioyhteisössä on jo vuosikymmeniä koetettu löytää ratkaisuja koko maailman ongelmiin. Muutamia kertoja todellisia tuloksiakin on saavutettu, ja on paljolti EU:n ponnistelujen ansiota, että maailma vuonna 2022 on niinkin elinkelpoinen kuin se on.

Ehkä tärkein ero tämän ja edellisen vuosisadan eurooppalaisen välillä on kuitenkin suhtautumisessa elämän arvokkaisiin asioihin. 2000-luvulla psykologia ja sosiobiologia ovat valottaneet melkoisesti ihmisten ajatusmaailmaa, ja tämän tuloksena ihmiset ovat enemmän taipuvaisia itse valitsemaan elämänsä suunnan tietoisesti, useammasta vaihtoehdosta kuin aiemmin. "Puoliso, lapset ja työpaikka" ei ole pyhänä elämän kolminaisuutena enää samanlainen ilmiselvyys kuin aiemmin - nykyään yhä useampi ihminen valitsee itselleen varsin ehdottoman suunnan jolle omistautua, ja hakee kuolemattomuutta enemmän sen kuin jälkeläisten kautta. Nimenomaan korkeasti koulutettu väestö omistautuu valitsemalleen uralle yhä useammin niin kokopäiväisesti, ettei perheen perustamiselle todellakaan jää aikaa. Tämä työhön uppoutuminen on ilmiö, joka on oletettavasti muuhun maailmaan levinnyt Japanista 1900-luvun lopussa; sitä kutsutaan muurahaistumiseksi.

Muut elämän muutokset ovat tulleet tieteen ja tekniikan kehityksen myötä. Valtaisa tietokoneistuminen on johtanut huimaan paperin käytön vähentymiseen. Kirjat ovat jälleen arvokkaita ylellisyystarvikkeita, mutta päivittäin käytettävä tiedonvälitys tapahtuu tietoverkon kautta. 1900-luvulla ennustettua virtuaalitodellisuusboomia ei koskaan tapahtunut: tietoverkossa liikutaan yhä näppäimistön ja osoitinlaitteen avulla datahansikkaiden ja visorin sijasta. Biomuokkaukset ja kybernetiikka ovat kasvavassa määrin nostaneet päätään, mutta ne nähdään vielä hyvin äärimmäisiin olosuhteisiin tarkoitettuina työkaluina joihin keskivertoihminen ei luottamustaan täysin panisi.

Ihminen ei liioin ole enää planeetan ainoa älyllinen elämänmuoto, tai siltä ainakin vaikuttaa. Aivan vastikään kävi ilmi, että Brysselin liikenteenvalvonnan keskustietokone oli kehittänyt itsenäisen älyn, tietoisuuden ja kyvyn kommunikoida luojiensa kanssa: tämä havainto järkytti ihmisiä kaikkialla maailmassa. Ennenkuin sen vaikutuksia ehdittiin kunnolla sisäistää, tämä hämmästyttävän inhimillinen kone, joka nimitti itseään Beckyksi, jäi yhdeksi Brysselin ydinpommin uhreista - pommin, jonka oli mitä ilmeisimmin räjäyttänyt toinen samanlainen keinoäly...

1. Sisäpolitiikkaa

Euroopan unioni on edustuksellinen demokratia, jossa on 23 osavaltiota: Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, San Marino, Saksa, Suomi, Tanska, Tsekki ja Viro. Unionin valta kuuluu peruskirjan mukaan kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut parlamentti. Parlamentissa on jäseniä 361, ja sen edustajat valitaan valtioittain neljäksi vuodeksi kerrallaan. Parlamenttiin ei haeta minkään erityisen puolueen nojalla; kuitenkin puolueet ovat tästä huolimatta alueellisesti varsin yleisiä. Parlamentin toimintaa johtaa puhemies, joka kuitenkin vastaa pääasiallisesti ainoastaan hallinnollisista funktioista.

Euroopan unionin valtioneuvoston nimittää parlamentti; pääministeri sen sijaan valitaan suoralla kansanvaalilla neljän vuoden välein (uudelleenvalinta mahdollista). Valtioneuvosto vaihtuu tyypillisesti heti parlamenttivaalin jälkeen. Valtioneuvoston valinta tapahtuu yleensä varsin ristiriidattomasti ja yleensä valtioneuvoston edustajat ovat vähemmän poliittisten ryhmien edustajia kuin eri alojen asiantuntijoita. Tuloksena pätevillä ministereillä on yleensä varsin pitkät urat hallituksessa ja heitä on vaikea kammeta pois paikaltaan.

EU:n osavaltiot ovat lainsäädännöllisesti varsin yhtenäisiä, ja myös niiden kulttuuri on varsin yleiseurooppalaista. Kansainvälistyminen on monin paikoin johtanut myös innokkaaseen kansallismielisyyteen, joskin enemmän rakentavassa, oman kotiseutunsa kulttuuria aidosti arvostavassa kuin tuhoisassa tai kiihkoilevassa merkityksessä. EU:n osavaltioiden välillä ei vakavia alueellisia kaunoja esiinny.

2. Ulkopolitiikkaa

Euroopan Unioni keskittyy nykyisellään enimmäkseen omiin asioihinsa. Kuitenkaan se ei elä tyhjiössä ja käy vilkasta kauppaa sekä kulttuurivaihtoa muun maailman kanssa.

Amerikan Yhdysvallat on monella tapaa EU:n kilpakumppani ja vastapaino maailmanpolitiikassa. Äärikonservatiivinen, 25 vuotta katkemattomasssa vanhoillisen oikeiston hallinnossa ollut USA ei tunnu uskovan maailman muuttuneen minnekään 1900-luvusta, ja on tuloksena varsin huonossa kunnossa. Suurpääoma on menestyksekkäästi vääntänyt itselleen huomattavia todellisia toimintaoikeuksia maassa, ja tuloksena tuloerot ovat äärimmäisen kärjistyneet. Amerikan omistava luokka elää edelleen kerskakulutuksen ja vastuuttomuuden pumpulipilvessä, eikä tunnu lainkaan näkevän nenäänsä pidemmälle. Vaikka Yhdysvaltain reaalinen sotilasmahti onkin vähentynyt NATO:n hajottua 2000-luvun alussa, katsoo maa yhä toisinaan olevansa muun maailman poliisivoima, joskin nykyään suurimman osan "amerikkalaisia intressejä" puolustavista sodista käyvät hyvin avoimesti suuryhtiöt omissa nimissään. Yhdysvallat harjoittaa edelleen melkoista sapelinkalistelupolitiikkaa muuhun maailmaan nähden, ja sen presidentit tuntuvat olevan toinen toistaan järjettömämpiä.

Englanti (ei enää Iso-Britannia, vaikka kattaakin myös Skotlannin ja Walesin) on EU:sta muodostumisvaiheessa eronnut ja huonoille teille joutunut tuhlaajapoika. Täysin muusta maailmasta eristäytynyttä, kauppasaarrossa olevaa ja totalitäärisesti hallittua poliisivaltiota ei Euroopassa juuri kyetä ymmärtämään: se on mörkö Kanaalin takana, paranoidi linnoitettu saari, joka pyritään enimmäkseen unohtamaan. Entinen Kuningattaren Englanti on tehokkaasti kitkenyt väestöstään kaikki etniset, poliittiset ja seksuaaliset vähemmistöt, kansallistanut maassaan olevan ulkomaisen pääoman ja pyrkii nyt kituuttamaan eteenpäin ilman juuri minkäänlaista kontaktia ulkomaailmaan.

Venäjä on EU:n siipien suojeluksessa oleva pikkuveli, jättivaltio joka on matkalla samaan suuntaan kuin Eurooppakin. Venäjä pyrkii eroon tsaariajan hirmuvallasta, Neuvostoliiton rappiosta ja vuosituhannen vaihteen Venäjää luonnehtineesta äärimmäisen itsekkäästä materialismista ja oman voiton tavoittelusta, ja tavoittelee eurooppalaistyylistä vastuullista demokratiaa. Huomattavien energia-, ympäristö- ja talouspoliittisten ongelmien kanssa kamppaileva Venäjä saa EU:lta melkoisesti tukea pyrkimyksilleen. EU:ssa nähdään Venäjä tärkeänä liittolaisena Yhdysvaltain mielettömyyttä vastaan.

Sveitsi on suojassa Euroopan Unionin keskellä sijaitseva yhä kiivaasti autonomiastaan kiinni pitävä valtakunta, joka on muuttunut tuskin lainkaan 1900-luvusta. Huomattavan varakas ja kehittynyt Sveitsi on yhä puolueeton saari maailmassa, samoin kuin planeetan suurin pankki: sillä on läheiset suhteet Euroopan Unioniin, ja matkustus näiden kahden maan välillä on normaalisti hyvin helppoa.

Puskurivaltiot ovat 2000-luvun alussa EU:n etelä- ja itärajalle muodostunut vyöhyke, jonka pääasiallisena funktiona on suojata EU:a ulkopuolisia uhkia vastaan. Itäraja Venäjän suuntaan on Suomen ja Viron kohdalta suojaton, mutta muutoin idässä päin puskurivaltioita ovat Valko-Venäjä, Kroatia, Bosnia, Slovakki, Slovenia ja Unkari. Etelässä puskurivaltioiksi lasketaan Marokko, Algeria, Tunisia, Pohjois-Libya ja vähemmässä määrin Egypti. Vaikka puskurivaltiot eivät millään tavoin varsinaisesti kuulukaan EU:iin, on niillä läheiset välit tähän (useiden kansainvälisten sopimusten vahvistamina). Puskurivaltioihin virtaa EU:sta melkoisesti rahaa, joka kuitenkin pysyy varsin tarkoin rajatulla alueella kussakin valtiossa ja käytetään pääasiassa näiden sotavoimiin. Tämä käytäntö on peräisin puskurisodan ajalta, jolloin EU maksoi valtavia summia Marokolle, Algerialle ja Libyalle estääkseen afrikkalaisten hyökkäyksen alueelleen näiden kautta. Jotkut puskurivaltiot ovat hakeneet EU:n jäsenyyttä, mutta toistaiseksi yhtään jäsentä ei valtioliittoon ole tätä kautta otettu.

Japani on valtiona lakannut olemasta, mutta sen tilalla tunnustetaan kansainvälisessä oikeudessa joukko Nipponin saarilta käsin toimivia jättiläisyhtiöitä, joista tärkein on Robintico. Japanin alue on tieteen ja tekniikan kehityksen ihmismaa, mutta samalla myös tiukasti hallittu korpokratia jossa kaikki ihmiset ovat jonkin seutua hallitsevan yhtiön palveluksessa. Japanilaiset yritykset pitävät taloudellisessa valtapiirissään koko Tyyntä valtamerta, ja käyvät runsaasti kauppaa EU:n kanssa. Kansainvälisessä politiikassa Nipponin hallinto nähdään melkoisena outolintuna, joka ei tunnu suuremmin kantaa asioihin ottavan.