Eraan sepan tarina

Illan hamartyessa istahdin kivelle syomaan. Syotyani pakkasin 
evaat takaisin nyyttiin, nostin nipun myytavaksi takomiani miekkoja 
selkaani ja tajusin, etta oma miekkani oli pudonnut huotrastaan. Kiroillen
seurasin jalkiani takaisinpain jonkin matkaa. Edesta alkoi pian kuulua
pahaa metakkaa. Mitkaan jarkevat olennot eivat sellaista raksytysta
pitaisi, joten minua alkoi pelottaa, paatin jattaa miekkani etsimisen
sikseen - olihan minulla yksi miltei yhta hyva myytavien joukossa - ja
jatkoin alkuperaiseen kulkusuuntaani.

Vaellettuani jonkin aikaa alkoi edesta kuulua metelia. Vaikka olinkin
vieraassa maailmassa, ja meteli kuulosti lahes yhta pelottavalta kuin
edellinenkin, siina oli myos ystavallisempia savyja. Hiipimalla metsan
lapi saavuin joen rantaan, josta etsin nakoalapaikan metelin
aiheuttajiin. Ne osoittautuivat ryhmaksi ihmisia tai sen tapaisia, jotka
kiistelivat sillan luona. Ilmeisesta jarjellisyydesta rauhoittuneena
uskaltauduin ulos piilostani ja esittelin itseni, Eirylasen
aseseppa Josefin (tosin Jollena, kun en halunnut tosinimeani kertoa
haltiatemppujen pelossa), joukolle paikallisen kartanon vakea. Kolmen
paivan samoilun paatteeksi kohtasin vihdoin uuden maailman asukkaita.
Sain kuulla todeksi pahimman pelkoni: en ollutkaan tullut Melkuthin
onnelliseen lehtomaailmaan, vaan kauheaan Malkuthiin. Ajattelin
viipymatta hankkiutua takaisin kotiin Eirylaan.

Ikavakseni paikallinen mahtivelho, niin ystavallinen kuin olikin,
selitti minun tarvitsevan kotiinpaasyyni enemman mahtia kuin koko
kartanon vaella oli. Masentuneena totesin joutuvani kenties jonkin
aikaa hankkimaan paikallista vaurautta voidakseni ostaa tarvittavan
maaran hengenvoimaa, vaikkapa jonkun ison kylan asukkailta.

Myyskentelin miekkojani, kavin pallistelemassa  haltioita, autoin
kartanon puolustamisessa kauheilta hiisilta - ja heitin henkeni sen
pihamaalla. So long and thanks for all the kicks. Vahan ennen kuolemaani
sentaan sain oman miekkani takaisin sillan luona kuolleelta hiidelta.
Jotta tarkeysjarjestys sailyisi.

Lavasteet olivat upeat, ja juonet, jos niita olisi kaivellut, myos.
Harmi etta koko homma vahan kuin kuivui kasaan - ruumiskasaan. Mutta kai
pelaajat saivat mita halusivat?

Hiparien laskeminen oli muuten helvettia. Luminen metsa oli kaunis, ja
hiippailu ja vakoileminen kutitti vatsanpohjaa.

--
Kalle Toivonen @ Helsinki FI  90-757 3928
      A______________
 O====)______________) Keskiviikko on rankka paiva- silloin tulee TURPASAUNA!
      U