LUMIPALLO

 
Tervehdys, urheat Kaunohopean kartanon puolustajat ja muutkin! 
 
Mina, Jan Conlansson, Purppuran kaarmeen (palkka)soturijoukon
paallikko, paatin lisata oman surullisen tarinani 
noiden jo lahetettyjen joukkoon... 
 
Illan hamartyessa saimme (vihdoin) kartanon vaen tajuamaan, etta he
tarvitsivat taitavien sotureiden apua (siis meidan) 
ja lupaamaan jopa puhdasta hopeaa kartanon puolustamisesta. 
 
tama lupaus poisti (ikava kylla) tarpeen menna metsan vaen, hiisien,
puheille, silla olisihan ikavaa, jos 
tuommoinen alirotu onnistuisi tuhoamaan ihmisten valtakunnat
Nordarakista, vielapa meidan avustuksellamme! 
 
Lopulta saimme Andreas Sturmilla olleen alueen kartan avulla selville
ne paikat, joista hiidet ehka saattaisivat paasta 
yli (tuskimpa edes hiidet voivat lentaa Kurawuon yli?) ja lahdimme
melkoisen soturijoukon kera tutkimaan Peikon siltaa, 
jollion huomasimme muutamia hiisia seisoskelemasta silla... 
vedimme miekkamme esiin, ja ryntasimme sillalle, jolla olevat hiidet
pelastyneina laskivat aseensa, ja ilmoittivat tahtovansa 
neuvotella. 
 
Lopulta nuo hiidet saivat meidat vakuutettua (paitsi ehka veli
Tuomaksen, joka yritti karkoittaa heidat ristillaan), 
ja muutama Cristoksen ritari lahti heidan mukanaan pimenevan metsan
uumeniin... 
 
Taman jalkeen sovimme, etta Cristoksen ritarit pitaisivat hallussaan
Vaha-konkaan patoa, ja me Peikonsiltaa, 
etteivat hiidet paasisis yllattamaan kartanon vakea. 
 
Me vartioimme siltaa, ja sen ymparistoa muutamia tunteja, joiden
aikana tapasimme muutamia hurjapaita, jotka aikoivat 
lahtea uhmaamaan metsan vaaroja, kavimme muutaman kahakan hiisien
kanssa, ja tapasimme kourallisen haltiooita... 
 
Sitten sain vihdoin muutkin kartanon soturit tajuamaan, etta
puolustusasemista ei olisi mitaan hyotya, vaan meidan 
tulisi tappaa hiidet heidan leireihinsa (tama ei tietenkaan ollut
oikea syy...) 
 
Jatimme muutaman vartiomiehen sillalle, ja lahdimme etenemaan
Kalmanpolkua pitkin, kun tormasimme hiisiliittolaisiimme, 
jotka palasivat ilman cristoksen ritareita, jotka olivat lahteneet
heidan kanssaan. 
Kuulusteltuani heita pitkaan paatin lahettaa yhden miehistani, Albert
Nurnilaisena tunnetun pikku varkaan, 'saattelemaan' 
nyt aseista riisuttuja hiisia kartanolle pain, ja me jatkoimme
matkaamme... 
..kunnes saavuimme risteykseen, josta kaannyimme Keijumetsaa kohti
(olin kuullut huhuja, etta siella olisi aarre), 
ja lahdimme seuraamaan jalkia, jotka kulkivat sinne suuntaan, mutta
koska emme hiisien pelosta uskaltaneet kayttaa 
lamppuja, hukkasimme jaljet piakkoin, ja siina neuvotellessamme alkoi
sillan suunnalta kuulua karmeaa kiljuntaa... 
'Hiidet, hiidet hyokkaavat' karjui joku mukanamme ollut soturi. 
Lahdimme kaikki juoksemaan kohti siltaa (siitahan meille maksettiin,
kartanon suojelusta), kun naimme valoja tiella edessamme, jotka piakkoin 
katosivat tienvierustan pusikkoihin... jotkoimme matkaamme, tosin nyt 
varuillamme, miekat esiin vedettyina, kun risteyksessa kimppuumme kavi 
kolme karjahtelevaa, ja rohkivaa hiitta. 
Jonkun aikaa siina taisteltuamme alkoi metsikosta kohoilla hiisia,
jotka kaikki karjuivat 'Lumipallo, Lumipallo!', 
lieko ollut jonkinlainen sotahuuto... 
Paatin urheasti lahtea varoittamaan kartanon vakea, ja juoksin henkeni
edesta kohti siltaa, hiidet kannoillani... 
 
Sillalle paastyani havaitsin huojennuksekseni, etta siella odotti
melkoinen ihmisten sotajoukko, ilmeisesti hekin olivat kuulleet hiisien 
pirullisen karjunnan, ja hetken kuluttua muutkin seurueeni jasenet 
tulivat sinne. 
 
Sitten hiidet hyokkasivat ensimmaisenn kerran, mutta heidat lyotiin
takaisin, silla he eivat kestaneet pappiemme ristien 'pyhaa' valoa. 
 
Sitten, jonkin ajan kuluttua ne hyokkasivat uudemman kerran, huutaen
sotahuutoaan 'Lumipallo!' ja talla kertaa he onnistuivat murtautumaan 
puolustuksemme lapi. 
 
Ruumiisiin kompastellen juoksin kartanolle muitten hengissa
selviytyneiden kanssa, aikomuksenani 
hakea kartanon muurien suojaa, mutta hiidet olivat liian nopeita ja
huomasin taistelevani kummallisen 
suunnattoman kokoisen hiiden kanssa, jonka toinen silma roikkui
poskella. 
Onnistuin lyomaan tuota hirmua kymmenia kertoja, ennen kuin
puolustukseni petti, ja olennon 
hirvea kirves hakkasi minut palasiksi... 
 
Loppu. 
 
 
Kiitokset pelin jarjestajille, pelin juoni oli mahtava, mutta
valitettavasti peli loppui veriloylyyn... 
 
/Jan Conlansson
 Henri Bergius                                   aka. Drafna
 -----------------------------------------------------------------------------