Perjantai 29.2.08
Viimeinen kuukausi-pari Helsingissä olivat tavallaan mainioita, tavallaan taas vähän tympeitä. Virallisina, työhön liittyvinä puuhina lähinnä haastatteluita, fanien tapaamista ja muuta vastaavaa, keikkoja kun ei tehty, kiitos Tomin lähdön. Sen lisäksi oli tietysti bileitä ja lisää bileitä, hengailua, ajantappoa--sekä tutustumista vampyyrinä elämiseen ja Helsingin hovin kuvioihin Niallin opastuksella. Ne olivat vielä monimutkaisempia kuin olisin osannut kuvitella, paljon väkeä, todella hierarkkista toimintaa, tarkka etiketti ja niin edelleen. Jos joskus haluaisin Helsingin piireissä jonkinlaiseen asemaan, se vaatisi paljon työtä ja vaivaa, nuoleskelua ja mielistelyä. Yök.
Onneksi on Turku. Turun piirit ovat pienet--voisipa hyvinkin sanoa, että olemattomat. Siispä, toimimalla aktiivisesti Ahlgårdin apuna asemani Turussa olisi hyvin turvattu. Turkulaisten teinien vahtaaminen ei myöskään ollut ollenkaan huonompi homma, koska siinä seurassa pyöriminen oli muutenkin hauskaa.
Emmi oli vihjannut, että saattaisi järjestää karkauspäivänä bileet. Siispä auringon laskettua suuntasin kohti Turkua. Asemalta kävelin saman tien Emmille. Edelleen tuntui kummalliselta mennä Tatjanan entiseen kämppään, jossa vielä on Tatjanan tavaroitakin, kun siellä asuukin ihan eri ihminen. Tällä kertaa kämppä oli sitä paitsi täynnä enimmäkseen vierasta porukkaa.
Kyseessä olivat Sirun synttärijuhlat--Sirua en tuntenut ollenkaan, mutta tiesin tämän työskentelevän Etsivätoimisto Puolikuussa. Siru olikin lähdössä töihin, eikä ollut yhtään biletuulella. Sirun kanssa hengasi joku toinen tyttö, jonka nimikään ei minulle missään välissä selvinnyt. Innokkaimpana juhlijana paikalla oli tietenkin Taru eli Sirius, jolla oli mukanaan minulle vieraammat Utu, Jansku ja Juudas. Lisäksi olivat ihan kaikille jokseenkin tuntemattomat Johannes, Johannes ja Markus. Toinen Johanneksista ja Markus olivat Ruusun veljekset, jotka olivat eksyneet paikalle kuulemma jonkun rastatyypin kutsumina. Just.
Bileet olivat kohtalaisen vaisut ja laimeat. Sen sijaan ihan jännittävä oli Emmin selostus siitä, että hän oli saanut mystisen paketin, jossa oli pieni metallirasia ilman avainta, avain johonkin rautatieaseman tallelokeroon, sekä kirje, jossa selitettiin, että Punainen Susi jahtaa kirjoittajaa, ja tämä siirtää ongelmansa eteenpäin, kun ei muutakaan voi, ja että lokeron sisältö auttaa puolustautumaan. Allekirjoituksena Valkoinen Joutsen. Mystistä. Pitäisi odottaa aamua ja aseman aukeamista, että päästäisiin (tai siis, muut pääsisivät, minähän en aamulla liikkuisi mihinkään) katsomaan, mitä lokerossa on.
Myös Siriukselta kuulin varsin kiintoisan jutun: joku täysin satunnaisen oloisesti kadulla vastaantullut tyyppi oli käyttänyt häneen glamour-kykyä ja komentanut hänet hakemaan jonkin kirjeen. Hän oli mennyt osoitettuun paikkaan hakemaan kirjettä, mutta siellä olikin ollut kassakaappi, jonka hän sitten oli ottanut mukaansa. Se oli nytkin paikalla, piilotettuna. Yllättävintä oli se, miten Sirius kuvaili käskyttäjäänsä: miespuolinen, vaaleat pitkät hiukset, aika pitkä ja laiha--ja tunnetusti Ahlgårdilla riittää glamouria, joten hyvinkin hänen ghoulillakin voisi sitä olettaa olevan reippaanalisesti--hyvänen aika, ei kai sentään Klaus? Miksi ihmeessä? Tähän kyllä haluaisin selityksen.
Selitysten kehittely muille asioille unohtui aika nopsaan, kun ovikello soi, ja ovelta löytyi toinen paketti. Pahvilaatikko, josta löytyi... Ei hitto! Pommi?!
Minulla ei ollut mitään aavistusta, selviäisinkö lähietäisyydellä räjähtäneestä pommista nykyolomuodossani. Oletin tosin heti, ettei se voi olla oikea, ei hyvänen aika, kuka nyt muka lähtettäisi oikean pommin satunnaisille turkulaisille teineille? Katselinkin sitä rohkeasti lähietäisyydeltä hetki sitten bileisiin ilmaantuneen Jounin kanssa. Kaikeksi onneksi se ei räjähtänyt naamallemme, mistä päättelimme, että ehkäpä se ei ollut toimiva, tai ainakaan viritetty.
Mukana oli myös muistitikku, jonka laitoimme Siriuksen läppäriin. Tikulla oli video, jossa vangittu tyyppi luki kuin pakotettuna uhkauksen: "Palauttakaa se heti, tai seuraava on viritetty", ja lopuksi näkyi, kuinka toinen tyyppi ampui tämän viestinlukijan, ehkä. Ei näkynyt, että aivot lentäisivät pellolle, joten olisihan se voinut olla vaikka lelupyssykin ihan yhtä hyvin, uskottelin itselleni.
Jossain mieleni nurkilla heilui häiritsevä flashback siitä, miten Tatjanan ja Thomaksen kanssa katselimme muistitikulta löytynyttä hirttovideota... Toistahan ei kai koskaan saatu kiinni? Tämä ei kuitenkaan oikein vaikuttanut hänen tyyliseltään. Sen sijaan vaikutti loogiselta, että tämä oli Punaisen Suden vastine ensimmäiseen saamaamme viestiin. Lisäksi, Ruusun veljekset olivat epäilyttävästi häipyneet jonkin aikaa ennen pommin saapumista, ja kukaanhan ei tuntenut heitä, joten mikähän mahtoi olla heidän roolinsa ylipäänsä missään?
Biletunnelma luonnollisestikin vaihtui täyteen paniikkiin, ahdistukseen ja epävarmuuteen. Itse en ollut kovin järkyttynyt--olinhan jo tottunut siihen, että Turussa sattuu ja tapahtuu mitä käsittämättömimpiä asioita. Kun muut istuivat ja ihmettelivät, minä päätin delegoida ongelman muille. Soitin Puolikuuhun. Lupasivat tulla katsomaan. Hienoa. Odotellessamme siirsimme pommin eteiseen. Ihan kuin se nyt paljon auttaisi, jos se yllättäen päättäisi poksahtaa.
Puolikuun tiimi saapui paikalle suorastaan nopeammin kuin olisi voinut odottaa, ja melkoisen hilpeällä hälinällä ja meiningillä. Kirjanoppineet spesialistit uppoutuivat innolla ensimmäisen viestin kirjeen sisältöön, tärähtänyt tekniikkatyyppi törkki pommia (ja melkein painoi punaista nappia), ja Emma yritti turhia vaahtoamatta pitää lastentarhaa koossa. Selostin tilannetta lähinnä hänelle, mainitsin myös Siriuksen ja kassakaapin ja esitin teorian, että sekin saattaisi olla videolla palautettavaksi vaadittava asia. Emma nyökkäili, mutta keskittyi sitten selostelemaan jostain etsivätoimiston hautausmaareissusta. No, siirsinpä kuitenkin jutun heille, ja mikä tärkeintä, he siirsivät pommin pois. Huh.
Bileitä jatkettiin vielä, mutta sävy oli muuttunut vähän vaisuksi. Olin kovasti mukana yrittämässä kehittää jatkoja jonnekin, mutta eipä onnistunut, kiinnostuneita olimme lähinnä minä ja Jouni. Pienoinen pettymys, vaan eipä auttanut. Muut kaikkosivat vuorotellen kotiensa tai majoitustensa suuntaan, minä jäin Emmille. Majoituin parvelle, joka oli parhaiten auringonvalolta suojattu paikka. Emmin suunnatessa nukkumaan etsiskelin jonkin aikaa asioita netistä, mutten löytänyt mitään, mikä selittäisi yhtään mitään illan tapahtumista. Lopulta minäkin vetäydyin lepäämään.
Lauantai 1.3.
Lauantaina havahduin kohtalaisen varhain, joskus kolmen kieppeillä, mutten uskaltanut hetkeen liikkua, koska vaaleiden verhojen läpi huoneeseen suodattui paljon näköisesti valoa. Neljän maissa kiipesin alas parvelta.
Ei kovinkaan yllättäen Emmi oli jo liikkeellä, vaikka ei ilmeisesti ollut vielä päivän aikana tehnyt juuri mitään. Sen sijaan hän oli kuullut jotain hämmentävää juttua, että Sirius ja joitakin muita olivat olleet Rymättylässä... Rymättylässä? Siellähän oli ennenkin tapahtunut outoja. Emmi ei kuitenkaan tiennyt tarkemmin, ja Sirius oli kuulemma parhaillaan nukkumassa (mielenkiintoiseen aikaan), joten asiaan pitäisi palailla myöhemmin.
Ulkona oli edelleen aika valoisaa, joten aikaa tappaaksemme päätimme katsella jotain leffaa. Leffaksi valikoitui Constantine. Päh, se ei kyllä yllä lähellekään sarjisten loistavuutta. Ainakin siinä oli paljon hölmöjä juttuja, mille naureskella, kuten se, että Saatana on selvästikin parannuskeino syöpään.
Leffan jälkeen soittelimme ihmisille, koska kukaan ei ollut soitellut meille. Soitin Puolikuuhun kyselläkseni, tietävätkö he mitään. Emma totesi, että selittäisi mielummin naamatusten, joten lupasin, että raahautuisimme toimistolle.
Ulos suunnatessamme soitin myös Siriukselle. Siriukselta kuulin, että hän oli posseineen ottanut yhteyksiä ihmisiin ja yrittänyt selvitellä asioita... Eikä ihan keneen tahansa ihmisiin, vaan kuulemma Kariin ja Hilkkaan. Ohoh. Ilmeisesti hänen hörhökaverinsa osaavat jotain. Olivat kuulemma saaneet osakseen vittuilua (ei yllätä) ja ohjeen, että kysyisivät minulta (aina kohtalaisen yllättävää). Kysyivät siis. Lähinnä halusivat tietää, mikä on Turun kuvio tällä hetkellä. Minä selostin, että no siis, Turulla on nykyään ruhtinas, jolla on käskynhaltija, ja siinä se kuvio lähinnä onkin. Tiivistin myös viimevuoden tapahtumat, eli sen, miten Turulle hankittiin ruhtinas, jotta hillittäisiin Helsingin into pyyhkiä epävakaa kaupunki maailmankartalta.
Matka Puolikuun toimistolle oli pitkä ja ärsyttävä, ulkona kylmää, tuulista ja räntäistä. Olisi pitänyt ottaa taksi. Perillä toimistolla oli ehkä vieläkin enemmän kaaos kuin muistin aiemmilta vierailuiltani. Emma oli nukkumassa, muut muuten vaan pihalla. Heti saavuttuamme joku kaivoi jostain aseen, ja tyrkytti sitä meille. Täh?
Siru selitti meille, mitä oli tapahtunut. He olivat avanneet tallelokeron asemalta, ja siellä oli ollut pistooli. Melkoisen epätavallinen ja sarjanumeroimaton sellainen. Huh. Että sillä siis olisi pitänyt puolustautua Punaista Sutta vastaan... Joo, eivät he oikeasti olisi sitä meille antaneet, emmekä me oikeasti olisi halunneetkaan. Ehkä he saisivat siitä vielä jotain irti. He olivat myös saaneet väännettyä auki ekan lähetyksen pienen rasian. Siellä oli ollut kuivattu ruusu. Ruusu, as in, Ruusun veljekset? Ehkäpä, mutta aika epämääräinen vihje.
Sirulta saimme myös selvennyksen Rymättylä-jutusta: Sirius, Jansku ja Ruusut olivat tulleet kaapatuiksi. Kukaan heistä ei muistanut, mitä tarkalleen oli tapahtunut, mutta aamupäivästä he olivat soittaneet ja pyytäneet apua. Apu oli valunut hiljakseen paikalle ja löytänyt heidät Rymättylästä kahlittuina, yövaatteissa. Mukana oli ollut läjä kirjekuoriin laitettuja, nimikoituja viestejä--paitsi että viestit olivat itse asiassa sivuja jostain Aku Ankka-sarjakuvista. Jokseenkin mystistä. Tyytyväisenä totesin, että minun ei tarvisi piitata tästä pätkääkään, koska etsivätoimisto selvittelisi asiaa.
Halusin jututtaa Emmaakin hetken, joten nuoremmat etsivät herättelivät hänet, ja vetäydyimme parvekkeelle puhumaan. Kerroin Emmalle, että Sirius kavereineen oli ottanut yhteyttä Wanhoihin turkulaisiin. Ihan vain havaintona ja vihjeenä sen suhteen, että heillä tosiaan oli taitoja, ja että heistä ehkä kuultaisiin vielä myöhemmin, heitä kannattaisi ehkä pitää silmällä.
Puolikuun kanssa asiat setvittyämme totesimme, että pitäisi varmaankin syödä jotain. Teknisesti ottaen siis Emmin piti syödä ja minun "piti syödä". Kävelimme melkein koko matkan takaisin ja menimme Kerttuun istumaan hetkeksi. Kertussa istuessamme Siru soitti, ja kertoi, että Emmiltä oli TAAS löytynyt paketti. Ihme postitoimistoksi se paikka oli muuttunut. Puolikuu oli jo hoitamassa asiaa, joten meidän ei tarvinnut singahtaa sinne. Myöhemmin saimme raportin paketin sisällöstä: hakaristi, pieni hirttosilmukka, teetö, pippuria, niittejä sekä rasia, jossa oli valkosipulia, ja johon osoitti nuoli sekä teksti "saatat tarvita tätä". Mitä vittua? Oliko jollain oikeasti tieto siitä, mitä olin? Vaikka tämä oli häiritsevä yksityiskohta, naureskelin Emmille kovaan ääneen, että olipa joku sitten näköjään ottanut mun vampyyrijutun vähän liian tosissaan, heh heh.
Kertusta siirryimme takaisin Emmille, koska Emmi halusi vaihtaa vaatteet baari-iltaa varten. Emmille ilmaantui myös Minna, joka leikki mykkää. Kirjoitti vihkoon kaiken, mitä halusi sanoa, kuulemma jonkun vedon takia. Hohhoh. Toivottavasti oli rahakas veto, sen verran rasittavaa ja hankalaa oli kommunikointi. Minnan myötä löytyi myös häiritsevä yllätys: joku oli jättänyt Emmin oveen paketin...?! Taas! Se tosin näytti kovasti Stockmannin paketoimalta lahjalta. Se oli osoitettu Sirulle. Emme todellakaan avanneet sitä, mutta otimme mukaan.
Baarikierroksen aloituspaikaksi tuli Hemingway's, koska Anette oli siellä, kuulemma yksin. Varmaan lukemassa kirjaa tai kirjoittamassa siihen huuhaalehteen, jossa oli töissä. Menimme siis häiritsemään häntä. Aika häiriintyneeksi meno heti menikin, kun ryhdyimme tavaamaan viittomakieltä Minnan papereista. Ihme puuhaa.
Siriuskin piti tavata, mutta hänellä oli joku ongelma julkisella paikalla näkemisen suhteen. Sovimme siis tapaamisen jokirantaan sitten, kun olisimme saaneet siiderimme juotua. Juuri kun olimme lähdössä jokirantaa kohti, pölähti baariin oikeastaan koko Puolikuun porukka ja vielä pari vieraampaakin naamaa. Kas. Lupasimme siis palata paikalle, kun olisimme saaneet asiat setvittyä Siriuksen kanssa.
Sirius posseineen sekä Ruusun veljekset olivat vähän kireän oloisia. Lähinnä vikisivät siitä, että etsivät eivät varmana saa mitään aikaan ja että meidän pitäisi itse tehdä jotain, eivätkä arvostaneet sitä, että olimme esimerkiksi luovuttaneet kaiken todistusaineiston Puolikuulle. Tyypit myös ihmettelivät, miksei Turun johto puutu asioihin, jos se kerta oli asetettu tänne, ettei tämmöistä rauhan rikkomista ja kaaosta enää olisi. Minä totesin, että olin kyllä tuonut asian Turun johdon tietoon ja että he kyllä olivatkin tekemässä jotain. Sitähän en sitten sanonut, että tällä tarkoitin sitä, että asiat olivat Puolikuun hoidossa, joka puolestaan toimii johdon alaisena ja sen rahoilla... Hah.
Jätimme tylsät kärttyisät teinit punomaan juoniaan jokivarteen ja siirryimme takaisin Hemingwayhin hilpeiden ja häröjen teinien ja vähän vanhempienkin ihmisten pariin. Puolikuun hörhöt keskustelivat jostain pyhäinjäännöksistä. Hiphei. Kuulimme tosin Marikalta myös ihan kiinnostavaa mytologista selostusta: hän oli päätellyt, että koko valkosipulipaketin sisältö voitiin tavalla tai toisella liittää vampyyreihin. Se siis saattoi kokonaisuudessaan olla yksi iso vihje ja varoitus Emmille minua vastaan. Julistin tällekin pöytäseurueelle, että selvästikään joku ei nyt osaa erottaa faktaa fiktiosta ja goottirocktähti-"vampyyrejä" oikeista.
Pyhäinjäännökset ja myytit sikseen, meidän päässämme pöytää jostakin nousi esiin Emmin lempiaihe eli porot, ja pääsin todistamaan viikonlopun ties kuinka monetta selostusta poron ja metsäpeuran eroista ja muusta vastaavasta. Lisäksi Siru avasi paketin. Sieltä ei löytynyt pommia tai muutakaan kamalaa, vaan sheriffintähti. Noh, sehän etsivälle sopi. Söpöä. Kohtalaisen varhain osa puolikuulaisista ilmoitti, että nyt olisi nukkumaanmenoaika, ja poistui paikalta. Me muut päätimme jatkaa Kouluun, koska Sirius porukoineen oli kuulemma siellä.
Koulussa emme kumminkaan päätyneet Siriuksen & kumppaneiden pöytään, koska se oli täysi, ja koska rasittavat Ruusun veljekset olivat siellä. Sen sijaan minä, Emmi, Anette, Minna, Puolikuun Siru, Stephen, Marika sekä nainen, jonka nimeä en saanut koskaan selville, Jouni sekä ei-Ruusu Johannes--ja ehkä vielä joku muukin jota en muista--asetuimme yhteen pöytään puhumaan paskaa.
Hetkeksi keskustelu uhkasi mennä vähän vakavaksi, kun Stephen sai jostakin kuulla, että Puolikuu on Turun hallinnon alainen. Hän kun ei yhtään pitänyt siitä, että oli ollut tietämättään töissä jollekin vampyyrille. Uhkasi peräti, että vaarnaa pari ruhtinaan käskyläistä ihan vain päästäkseen tämän puheille, että voisi neuvotella itse itselleen työsopimuksen. Vittu, ei hyvä. Juttelin jonkin aikaa aiheesta irlantilaisen Stephenin kanssa--meillä oli jotensakin yhteinen kieli, kun minä puoliamerikkalaisena täytin hänen tiukat englannintaitovaatimuksensa paremmin kuin muut. Stephen oli ilmeisesti jonkinlainen hunter ja oli joutunut pakenemaan Brittein saarilta jonkun selkkauksen takia. Hän oli kumminkin myös tavallaan ihan hauska tapaus. Pitäisi katsoa, voisinko ehkä auttaa häntä tässä asiassa jotenkin.
Viina auttoi pääsemään ohi tylsästä asiallisuudesta, ja pian juttu jo käsittelikin kääpiöamputaatiohomoporopornoa, tärkeitä viittomakielisiä ilmauksia kuten "tuhma lesbo", sekä sitä, miten ihmeessä suomalaiset käyttävän mummoja valuuttana.
Itse tipahdin hervottoman läpän seasta hetkeksi arkeen, kun Sirius soitti. Hän oli porukoineen lähtenyt aikaisin nukkumaan, mutta oli sitten katsonut sähköpostinsa, ja oli saanut postia joltain Makkoselta. Makkoselta?! Sirius halusi tietää, tiesinkö minä tästä jotain. No, enpä paljoakaan--kuka nyt oikeasti tietäisi Makkosesta mitään, paitsi että se on vaikutusvaltainen ja sen kanssa ei kannata leikkiä? Alleviivasin Siriukselle, että sille ei kannata vittuilla, ja että vastausviesti kannattaisi pitää asiallisena. Toivottavasti sillä nyt oikeasti olisi tajua olla tekemättä mitään ihan älyttömän tyhmää.
Jossakin vaiheessa iltaa pöytäseurueeseemme ilmaantui kaksi Aneten englantilaista tuttua, vaikken kyllä tajunnut, miten ne saattoivat olla Aneten tuttuja. Kaksi maailman rasittavinta perijätärääliötä, oikein niin parishiltoneja ettei mitään rajaa. Argh. Onneksi heidän seuraansa ei tarvinut jaksaa älyttömän kauaa, koskapa valomerkkikin tuli. Anette ja britit ehdottivat, että jatkot olisivat Anetella. Jatkot olisivat kiinnostanut, parin kilometrin ylimääräinen kävely sen sijaan ei niin yhtään. Niinpä päädyimme tylsästi palaamaan Emmin kanssa kotiin jo kolmen maissa.
Kello ei siis ollut vielä paljoakaan, ja Emmi meni nukkumaan. Itse jäin arpomaan, mitä tekisin. En ollut juonut muutamaan yöhön. Teki kovasti mieli. Olisi ollut hyvin helppoa vain odottaa, että Emmi nukahtaa, ja hiipiä hänen huoneeseensa--mutta olisihan se vähän ilkeää. Sitä paitsi, saattaisi olla hieman epäilyttävää, kun nyt kerran ilmoilla jo leijui epäilyjä siitä, olenko leikkivampyyri vaiko oikea, jos Emmi yhtäkkiä aamulla huomaisi hampaanjäljet kaulassaan... Ei. Sen sijaan odotin, että Emmi nukahti ja hiivin hiljaa ulos talosta. Kadut olivat täynnä laskuhumalassa kotiin hoipertelevia ääliöitä. Melkein liiankin helppoa. Ei se mitään saalistamista ollut, vaan ennemminkin tikkarin nappaamista penskalta. Hah.
Tulevaisuudesta:
Koska Pääkaupunkiseudulla ei ollut mitään ihmeempää odottamassa (paitsi liikaa toimittajia), päätin jumittaa Emmille joksikin epämääräiseksi ajaksi katselemaan, miten asiat etenevät. Jos vaikka posti toisi lisää jotain outoa. Jollain hyvin kummallisella tavalla koin olevani vastuussa. Olihan olemassa se pieni mahdollisuus, että tämä kaikki outo postiliikenne jotenkin liittyisi minuun, ja muutenkin olin sentään paljon kokeneempi kaikenlaisen omituisen suhteen kuin Emmi.
Tietenkin elättelin toiveita, että tilanne jollakin tapaa selviäisi ja edes osa mysteereistä ratkeaisi odotellessa. Kun kerran olin delegoinut homman Puolikuulle, oletettavasti he ainakin yrittäisivät saada jotain setvittyä. Jos sieltä päin ei mitään kuuluisi, puhelin- ja sähköpostihäiriköisin kunnes alkaisi kuulua. Ja haluaisin ehdottomasti kirjallisen raportin kaikesta, mitä he olisivat saaneet selville.
Lisäksi, jossakin vaiheessa, luultavasti heti alkuviikosta, ottaisin myös yhteyttä Turun hallintoon (oletettavasti Lydenin kautta) kysyäkseni paria juttua.
Ensinnäkin, Sirius ja kassakaappi--kiinnostaisi kovasti tietää, tunnistinko vain henkilön pieleen Siriuksen kuvailusta, vai oliko Klausilla oikeasti jotain tekemistä tämän kanssa? Lisäksi mainitsisin myös siitä, että Makkonen on ottanut yhteyttä Siriukseen. Minulla ei oikein ole selvyyttä siitä, kuka tai mikä ihme Sirius on, mutta ainakin hän näköjään osaa sotkeutua asioihin harvinaisen taitavasti.
Toiseksi, koittaisin järkätä Stephenille audienssin ruhtinaan tai edes Klausin kanssa. Jos Stephen on pysymässä Puolikuun konsulttina, olisi varmasti kaikkien kannalta parasta, jos hän saisi selkiytettyä välinsä hallintoon. Sitä paitsi hän oli hupaisa, joten huvittaa auttaa häntä.
Kolmanneksi, ilmaisisin huoleni siitä, että ilmeisesti joku Turussa oikeasti tietää minun olevan oikea vampyyri. Ei hyvä, koska käsitykseni oli, että ainoastaan johto tietää tämän. Ei sillä, että johto mitään tämän eteen voisi tehdä, mutta joka tapauksessa.
Ja pienten virallisten asioiden järkkäilyjen lisäksi sitten luonnollisestikin bilettäisin kaiken jäljellejäävän ajan... Pitäisi tosin ehkä pitää vähän matalampaa profiilia, kun foorumillekin alkoi niin kovasti ilmaantua näitä julkkisbongausviestejä...
"Nokun Emma on sanonut, että minulla on visioita ... ja minä olin perustamassa tätä." - Marika Stevenille kysyttäessä miksi hänet on palkattu etsivätoimistoon -
Sosiaalisesti onneton ja pihalla kaikesta. Sekava selittäjä, joka on hukannut juttunsa punaisen langan jo kauan ennen kuin edes pääsi aiheeseen. Kirjatoukka, jolle asioiden tuleminen pois turvallisilta kirjan sivuilta aiheuttaa jatkuvia ristiriitoja. Niin... Marika Salminen.
Täysin tietämättömänä siitä, että ruukusta tullut olento on edellisenä yönä kuljettanut joidenkin ihmisten tietoisuuden hänen kauttaan omaan uneensa, Marika saapuu Turkuun matkustettuaan Romaniassa, Turkissa ja Espanjassa. Hänen poissa ollessaan toimistossa tapahtuneisiin muutoksiin Marika suhtautui omalla sekavalla tyyneydellään - kunhan ensin sai ymmärrettyä, ettei kaikkia siellä pyöriviä henkilöitä tule kohdella asiakkaina.
Viikonlopun lukuisten enemmän tai vähemmän rankkojen tapahtuminen ohessa Marika pyrki ratkomaan erilaisten symbolien ja merkkien liittymistä toisiinsa, muistelemaan ruukussa olleita kuvioita sekä selittämään ihmisille - jotka ennen pitkää kyllästyvät kuuntelemaan - että kyllä ja ei, tällä asialla on tekemistä - ehkä - tuon asian kanssa, joka ei liity tähän mitenkään.
Maanantaina 3.3. Marika nousi koneeseen, suuntana Tiibet.