Outi Jyrkkä
Okkultistit

(pelaaja Satu Merenluoto)

Felix meni ihan hajalla, kun mä näytin sille sen etsintäkuulutuksen. Mä ehdotin sille, että se olisi antautunut turvajoukoille. Niin olis ainakin voitu todistaa, ettei se tehny sitä murhaa. Se oli kuitenkin sen mielestä mahdotonta, sillä magialla tehty vahinko piti korjata. Eli meidän piti ottaa selvää, kuka, mitä ja miksi. Mun kämppään me ei kuitenkaan uskallettu jäädä, sillä turvajoukot olis kuitenkin tullu tarkastamaan sen.

Lähdimme siis ulos. Ei tilanne sielläkään paljon parantunu. Törmättiin seriffiin, tai siis se oli menossa asemalle ja ihmettelen, miten se ei nähny meitä. Onneks se ei kuitenkaan nähny. Meidän piti kuitenkin keksiä joku paikka, minne mennä.

Ainoa paikka, minkä Felix tiesi oli jonkun Kennethin kämppä. Siellä oli Sampokin, jolta tosiaan sain aina välillä jotain papuja parempaakin ruokaa. Hiippailtiin sitten sinne ja yritimme pysyä piilossa. Ne ei ihastunu kovinkaan paljoo, kun me vaan ilmaannuttiin sinne. Meiän ilmaantuminen pakotti ne kuitenkin auttamaan meitä. Kerroimme olevamme syyttömiä, mutta ei niillä oikeestaan ollu mitään syytä uskoa. Eroon ne halus meistä päästä. Ne vei meiät jonkun nenän kämpälle, joka ihastu yhtä vähän. Se tunsi toisen murhatun ja sehän paransi tilannetta… Kaiken lisäks vielä poliisi tuli ovelle koputteleen, kun oltiin kaikki siellä. Se ei kuitenkaan tullu sisään ja selvittiin kunnialla. Se nenä ei halunnu meitä sinne ja kyllä mä sitä ymmärrän. En mäkään olis, ellen olis jo niin syvällä tässä. Mut Felix oli ihan hajalla ja varmasti syytön ja mun piti pitää sitä kasassa ja hengissä. Ei se olis yksin selvinny. Sen nenän kämpällä Kenneth muisti yhen toimittajakaverin, jolle se sano lähettävänsä meiät.

Mä lähin Kennethin kanssa eka ulos varmistamaan, että kytät oli lähteny ennen kun Felix tuli ulos. Poliisi olis ampunu sen kyselemättä, jos olis nähneet. Sampo ja Kenneth meni tapaamaan sitä toimittajaa ja käski meiän piiloutua hautausmaalle jonnekin pimeään paikkaan. Löysimmekin ihan hyvän paikan, mutta huomasimme, että hautausmaalla oli aivan liian paljon ihmisiä, kun ajattelee olosuhteita eikä siten missään ollu tarpeeks pimeetä tai turvallista, joten me vaihdettiin paikkaa pariin otteeseen. Meit ei kuitenkaan löydetty ja tapasimme toimittajan, jonka nimi oli Riku. En luottanu siihen yhtään, mutta se kuitenkin tuntu ihan hyvältä tyypiltä, enkä ajatellu sen soittavan poliisille. Joten me sit lähettiin sen mukaan.

En edes kiinnittäny paljon huomioo siihen, mihin mentiin… Valitettavasti. Pääsimme sisään. Aattelin jo kaiken menneen ihan hyvin, kunnes käännyin ja näin Ulrikan ja sit Riku sano, et tää oli ansa. No, ei se enää tilannetta paljon valottanu, kyllä mä sen jo tiesin ja kirosin tyhmyyttäni. Mä yritin ottaa selvää, mitä meille tapahtuis ja sainkin tietää, että meidät uhrattaisiin seuraavaks. Riku sito mut vessan lavuaariin kiinni ja jätti mut sinne. Lattia oli kylmä ja muutenkin oli aikasen epämukavaa. Ulrika toi mulle pähkinän mut ei se angstia auttanu. Kävin jatkuvasti mielessä läpi kaikkea sitä, mitä olisin voinu tehdä toisin ja me oltais vielä elossa, siis kunnolla. Ei tällasta olemassaoloa, jossa Riku tuli kyseleen, miltä tuntuu, kun tietää kuolevansa pian. Ulrika sentään tuntu inhimillisemmältä. Se toi mulle peitonkin, kun mua paleli ja tuli juttelee mun kanssa. Siinä vaiheessa, kun mut irrottettiin, olin mä jo aika varautunu kuolemaan. Näin, että Felix oli ihan kamoissa ja kirosin sitä mielessäni, vaikka kyllä mä tiesin, ettei sillä ollu ollu sen enempää vaihtoehtoa, kun mullakaan.

Ne aiko lähteä viemään meitä jonnekin, joten hyvästelimme Felixin kanssa. Se kysy, olinko jo hyväksyny kuoleman, ja vaikka tiesin, mitä se halus kuulla, en voinu sanoa olevani. Sit Riku lähti retuuttamaan mua ja teki selväks, että jos aiheuttaisin ongelmia, niin kuolema tulis oleen hidas ja tuskallinen sekä mulle että Felixille.

Eihän ongelmia tullu, mut sen pähkinän takia Riku sai melkein kantaa mut. Se vei mut jonnekin maan alle ja laitto käsirautoihin jonkinlaisen rituaalisen piirin sisälle. Sit odotettiin. Pian sisään tuli Ulrika, joka sano, että Felix oli karannu ja et homma kusi ruhtinaallisesti. Mut vannotettiin hiljaisuuteen, jonka olisin kuiteski heti rikkonu, kun tilanteesta olisin pois päässy. Riku meinas tappaa mut, mut Ulrika esti sen. Sit seuras paljon paniikinomaista toimintaa, kun Riku sidottiin kiinni ja yks sen kaveri hakkas sitä vähän. Sit tuli poliisi. Mä luulin oikeesti, että yks niistä poliiseista tappais meidät kaikki. Se oli ihan sekasin ja melkein nauroin, kun aattelin, että ainoana viattomana mut tapettaisiin jonkun leivän ansiosta, joka ei osannu hommaansa. Ei se kuitenkaan tappanu mua ja poliisit vei mut pois.