Junani Helsingistä Turkuun oli hieman myöhässä mutta onneksi ei mitenkään päivän tehtävää haittaavasti. Saavuin Hilkan luo vain hieman sovittua myöhemmin, vähän aamukymmenen jälkeen.
Olin valinnut strategiakseni ”varovaisen lähestymistavan”, eli aikomukseni oli alussa tarkkailla ja tehdä hiljalleen tuttavuutta ja siten toivottavasti päivän kuluessa saavuttaa Jaanan luottamus. Uskoin asiallisen lähestymistavan olevan parhaan: En tulisi liian innostuneesti tai vaativasti tuputtamaan ufonäkemyksiäni, jottei se herättäisi liikaa epäilyä tai ettei minua leimattaisi vain hämäräksi ufouskojaksi, jonka sanoilla ja uskomuksilla ei ole mitään merkitystä, vaan mahdollisimman vakuuttavasti ja itse vahvasti asiaan uskovana esiintymällä.
Asunnossa olivat jo muut Hämeenlinnaan lähtijät. Hyvin hiljainen ja ujon oloinen nuori, punatukkainen tyttö Oona, Lähde-säätiössä koodaajana (selvisi päivän aikana) toimiva pitkätukkainen nuorimies Yanagi, sekä tietysti Hilkka ja Jaana. Tarkkaan en ollut selvillä, miksi juuri kyseinen seurue oli lähdössä, yhdistävänä tekijänä tuntui olevan, että Hilkka oli ajatellut, että matkasta voisi olla meille kullekin osaltamme hyötyä/hupia.
Ennen varsinaista matkaa Hilkka ilmoitti, että poikkeaisimme erään tytön luona varmistamassa, että hänellä oli kaikki kunnossa. Tämä poikkeama lopulta pakotti minut paljastamaan taustatarinani hieman aiemmin kuin olin ajatellut, mutta toisaalta uskon sen lopulta olevan vain hyvä, näin pääsin esittelemään yhdistyksemme ja uskomuksemme ufosieppauksiin laajemmalle piirille.
Tuo tyttö, Sarah, oli saanut jotenkin yllättäen yöllä luokseen toisen tytön, Katjan, joka oli yöllä ”tullut oven läpi”. Katja ei muistanut mitään yön tapahtumista. Lisäksi asuntoon oli ymmärtääkseni Katjan mukana (hänen tuomana?) ilmestynyt nukke. Kuulin melko sekavan tarinan Newcastlessa työskennelleen poliisin Sarahin olleen tarkastamassa jotain korkeaa rakennusta, kun hänen edessään oli ollut joku ”auktoriteettiâ”, joka oli käskenyt Sarahin hypätä. Seuraava asia minkä Sarah muistaa, oli että hän makasi maassa, ambulanssia oltiin tilaamassa, mutta Sarah oli loukannut vain selkänsä, ja meille hän kertoi, että juuri tuo nukke oli ilmeisesti jotenkin pelastanut hänet. Kertomus oli sekava, en saanut täyttä varmuutta esim. tapahtumien aikajärjestyksestä, oliko kaikki tapahtunut viime yönä vai oliko tuo katto-episodi jo aiemmin tapahtunut, mutta ilmeisesti sekä Katja että nukke olivat ilmestyneet Sarahin asuntoon perjantain ja lauantain völisenä yönä. Sarahin omaa suhtautumista kuvannee hänen lausahduksensa ”hullunpaperit vaan” ja ilmeisesti läsnäolevien henkilöiden välillä vallitsee tietty luottamus, koska Sarah avoimesti asiasta kertoi ja sanoi mm. jotain suuntaan ”te olette juuri ainoita, jotka eivät valkotakkisia paikalle kutsu.” En tiedä olisiko hän kertonut tapahtuneesta yhtä avoimesti jos olisi heti huomannut läsnäoloni, olin hieman taka-alalla, mutta minut huomatessaan hän ei tuntunut alkavan salailla, vaan kertoi juuri tuosta katto-episodista. Yritin tehdä muutamia tarkentavia kysymyksiä molemmille tytöille keskittyen juuri heidän muistikatkoksiin, ja juuri ennen kun teimme lähtöä kerroin toimivani Rajakokemus ry:ssä ja että kiinnostuksemme kohteena on eritoten muistikatkoksia kokeneet ihmiset, koska uskomme taustalla olevan ufosieppauksen. En valitettavasti ehtinyt asiaa enemmän pohjustaa, mutta ainakin Katjalle ehdin ilmaista, että yhdistyksemme olisi kiinnostunut hänen kokemuksestaan ja kehotin ottamaan yhteyttä.
Nukke itsessään pääsi Yanagin tutkittavaksi, hän ei siitä mielestään mitään vaarallista löytänyt, nukessa oli soittorasia joka soitti jotain sävelmää. Myöhemmin jo matkalla ollessamme Jaana sai puhelun ilmeisesti Sarahilta. Nukke oli laitettu vessaan nauhurin kanssa, ja nauhalle oli tallentunut puhetta, mikä kuitenkin oli ollut niin epäselvää, että ainoa erotettavissa oleva sana oli ollut ”Matias”, mikä tuntui herätteneen levottomuutta. Nukke-episodin jatkovaiheista en ole selvillä.
Tuo työtaustani kertominen aiheutti tietysti kysymyksiä kuten olin arvellutkin, sain selvittää mm. omia uskomuksiani, miten vakavasti asiaan uskon, miten olen tähän ryhtynyt. Vaikeimpia olivat kysymykset tutkimusmenetelmistä ja mahdollisista konkreettisista tuloksista ja ymmärsin, että valmisteluni olivat jääneet tuossa suhteessa vajavaisiksi. Minulla olisi pitänyt olla tarjota jotain selviä todisteita ufosieppauksista, mutta koska olin jo ehtinyt kertoa yhdistyksemme käsittelevän tapauksia luottamuksellisesti, en uskonut voivani enää lähestymistapaa muuttaa herättämättä liikaa epäilyksiä. Yanagi kysyi myös suhtautumisestani salaliittoteorioihin ja hallituksen haluun salata asioita, tätä yritin kiertää toteamalla että yhdistyksemme totta kai salaa jäsentemme ja asiakkaittemme henkilötietoja asiaan liittyvän leimautumisen vaaran vuoksi, suuri yleisö kun edelleen suhtautuu asiaan skeptisesti ja ivallisesti, mutta etten oikeasti usko että Suomessa moiseen olisi sen enemmän tarvetta. Yanagi kysyi myös tunnenko Zengenesis nimisen yrityksen, joka kuulemma antaa uskonnollista konsultaatiota. Hän oletti, että operoisimme samalla alalla, että jotkut ufosieppauksen kokenet ovat ufouskovia, yritys tarjoaa apua kullekin sopivan ja omimman uskonnon löytämiseksi. Tunnustin etten asiasta tiedä, mutta esitin kiinnostunutta, koska ala läheltä liippaa. Automatkalla tuli esiin myös erään Lasse Hinkola -nimisen henkilön kuolema ja häneltä löytynyt ufotutkimusta koskeneet paperit, mutta Jaana esitti, että henkilö ilmeisesti oli ollut vain joku itsenäinen tutkija, joka oli kerännyt tietoa netistä mm. Suomessa sattuneista tapauksista.
Automatkan aikana kyselin varovasti seurueemme jäsenten taustoja. Oona oli hyvin hiljainen, hän opiskelee yliopistossa folkloristiikkaa/kansantiedettä, mutta se ei kuulemma tunnu hänen alaltaan, joten hän on miettimässä nyt jotain muuta. En osaa sanoa miten läheinen hän on Jaana kanssa, mielikuvaksi jäi, että hän on mukana Hilkan kehotuksesta, eikä välttämättä ole kovin läheinen tuttu Jaanan kanssa.
Yanagi kertoi olevansa töissä Lähde-säätiössä koodaajana, ja puheidensa perusteella hänellä ei olisi työn puolesta todisteita Jaanan kaltaisesta kokeilusta, mutta toisaalta jos Jaanalla on jotain todisteita tekoälyn mahdollisista käyttösovelluksista, tuntuu Yanagi mahdolliselta linkiltä. Jaana ja Yanagi tuntuvat olevan hyvinkin läheisiä tuttuja, ja he jakavat samanlaisen tieteellisen lähestymistavan asiaan.
Hilkka Haaja on jonkunlainen unitutkija, ainakin omasta mielestään. Jaana on ottanut alun perin häneen yhteyttä, koska ei näe koskaan unia, ei edes nuku. En tiedä mitkä ovat olleet keinot tai mahdolliset tulokset heidän tapaamisissaan asian tiimoilta. Hilkka tuntuu tällä hetkellä puuhailevan kovasti unimaailman kanssa, enkä ole ollenkaan vakuuttunut noiden puuhailujen turvallisuudesta tai järkevyydestä. Kahden kesken en juuri päivän aikana päässyt Hilkan kanssa keskustelemaan, mutta illalla ennen eroamistamme ehdin ilmaista hänellekin, että miettisivät vakavasti esittämääni mahdollisuutta ufosieppauksesta. Toivon, että Jaanaan siis vaikutetaan myös lähtöni jälkeen, mutta en tiedä missä määrin Hilkka on mukana Jaanan taustojen selvittelyssä. Ei ehkä kovin aktiivisesti, tämän päivän perusteella vaikuttaa, että hän on melko kiinni unimaailmaongelmissaan.
Hämeenlinnassa Jaanan asiaa keskeisemmäksi nousi unimaailma ja sen häiriöt, okkultisti Gwagin mukaan Yanagi estää unta loppumasta, Oona on kuollut, Hilkka on tapahtumien pyörteessä ja mahdollisesti tietämättään päästänyt jotain pahaa unimaailmasta tähän maailmaan ja me kaikki läsnäolevat salasimme jotain. Tuon viimeisen kommentin seurauksena pysyin mahdollisimman vaitonaisena ja huomaamattomana, jos minulta salailemaani asiaa olisi tivattu, olisin väittänyt sen olevan siepattujen henkilötiedot ja tutkimuksissamme selvinneet tulokset, joita minulla ei ole lupa kertoa kyseisten henkilöiden suojaamiseksi. Onneksi moista ei minulta kysytty, mutta juuri ennen Hämeenlinnasta lähtöämme jotain tuonkaltaista myös Yanagille esitin siinä toivossa, että saisin hänet luottamaan minun asiaani siinä määrin, että hän rohkaisisi myös Jaanaa ottamaan yhteyttä.
Okkultistin luona Jaana esitti melko lailla suoraan teoriansa tekoälystä, hänellä on mm. päässään arpia, ja että jotain muitakin todisteita oli olemassa. (Ennen Hämeenlinnaa hän myös sanoi, että on ”kertoillut ongelmistaan ympäriinsä”. Oletan tämän olevan kertomista elämiänsä pituisesta muistikatkoksesta, kyvystään oppia asioita nopeasti, nukkumattomuudestaan ja ettei siis näe unia - mitkä on syy miksi alun perin on ottanut yhteyttä Hilkka Haajaan. Olettaisin, että teoriat mistä tuo kaikki johtuu, liikkuu pienemmässä piirissä, mutta tätä minun oli mahdoton todentaa.) Jaana ei kuitenkaan täsmentänyt todisteitaan, okkultisti Gwag kyseenalaisti Jaana ja Yanagin voimakkaan nojautumisen tieteeseen mistä olin hyvilläni, se kun tuki minun tarinaani.
Okkultistin luona ilmeni myös jonkun tummatukkaisen naisen saapuminen jonain yönä Yanagin asuntoon. Tytöstä oli otettu valokuva, ja hänestä näkyi lävitse esim. tuoli millä hän istui, hän oli siis lähinäkyvä. Huolestuttavinta oli Jaanan ja Yanagin väite, että tuo tyttö oli Jaanan entinen mieli, mutta asiaan ei ainakaan okkultistin luona menty kovin pitkälle. Jaana ja Yanagi puhuivat esim. tytöllä ja Jaanalla olevan täsmäilleen samat sormenjäljet, minkä he sanoivat olevan outoa, koska identtisillÄ kaksosillakin on aina jotain eroa, niin muistaakseni tässäkin okkultisti mainitsi tieteen ulkopuolisen maailman ja sen monet meidän ymmärryksen ulkopuolella olevat omat todellisuudet.
Paluumatkalla pyrin vielä taivuttelemaan Jaanaa ottamaan yhteyttä yhdistykseemme, esitin että mikään päivän aikana esiin tullut asia ei sulje pois ufosieppausta: henkilöitä joilla eripituisia muistikatkoksia, arvet kehossa, teoriat muukalaisten haluavan auttaa ihmiskuntaa, ja sen yhteys nyt esillä oleviin unimaailmaongelmiin, muutkin pitkäkestoiset muistikatkostapaukset. Kerroin vertaistukiryhmien olevan pieniä ja yksilöidysti räätälöityjä, ja että toimimme tietysti luottamuksellisesti vapaaehtoisvoimin ilman kytköksiä esim. liikemaailmaan. Pyrin tuomaan esiin niin voimallisesti kuin uskalsin herättämättä liikaa epäilyjä, että tottakai olen henkilökohtaisesti kiinnostunut Jaanan kokemuksista ja kovasti toivon yhteydenottoa. Lopulta kun uskoin, että enempää ei ole tehtävissä jätin asian, ja annoin Jaanan rauhassa pohtia asiaa, näin ainakin toivon.
Erosin seurueesta alkuperäisen suunnitelman mukaan saavuttuamme Turkuun Helsingin junaan ehtimisen verukkeella, voidakseni raportoida Karita Stenvallille päivän tapahtumista. Raportointi päivän tapahtumista ja omista ajatuksistani suoritettu samana iltana ravintola Rennossa n.19.15-20.05. En usko kenenkään meitä siellä yhdessä nähneen, omalta osaltani ei missään vaiheessa tullut esille yhteyteni Karitaan, en tiedä tuliko se hänen kohdallaan esille jossain vaiheessa iltaa. Päädyimme parhaimman skenaarion olevan ufosieppausteorian edelleen pohjustamisen, Karita välttelisi ainakin aluksi suoraa ja nopeaa kontaktia Jaanaan, vaan yrittäisi ennemminkin toimia Jaanan tuttujen kautta. Löysimme yhteisen, tosin melko heikon ja mahdollisesti kaukaisen linkin Karitan ”työtutun” Alexanderin tutun Matiaksen kautta, joka on myös jollain lailla Yanagin tuttu. Toivomme saavamme tätä kautta vahvistettua ufosieppausteoriaa esim. Yanagin kautta, joka siis tuntuu olevan melko läheinen Jaanan tuttu, ja joka ainakin edes esitti kysymyksiä yhdistyksestä ja ufosieppausteorioista ja niiden todentamistavoista.
Karitan kanssa pohdimme myös mistä mahdolliset todisteet tekoälyn olemassaolosta, joihin Jaana ja Yanagi viittasivat, oli saatu. Pohtimiamme vaihtoehtoja olivat Yanagi ja hänen työpaikkansa, sekä mietimme, että olisiko kuolleen Lasse Hinkolan papereissa sittenkin ollut jotain, mikä olisi päätynyt Jaanan (tai jonkun ystävänsä?) haltuun ennen niiden sensurointia.
HaU 2.8
Peli alkaa lepposissa meiningeissä : Alexander nukkuu ja herää Alyssan soittoon että tavataan keskustassa puoli kolmelta, ok kyllä se käy.
(pitkän kamojen etsimisen jälkeen Alex pääseekin paikalle)
Alyssa soittaa ja sanoo että he ovat menneet (alyssa+ seth ja tuulia? en muista ) puolalanpuistoon, no eikun sinne. Siellähän ne onkin selittää kaikkea että muistaako Alexa jotain, no eipä juuri muista sitten alexanderille annetaan kiekko, jota katsoessa alexander saa flash bakkejä illasta. ekalla kerralla tulee kuvia bileistä, tokalla tulee siitä kun Matias ja Anna vie megazonessa olleita ympäri mestoja.
Alexander ei tässävaiheessa tunnusta että muistaa mitään kun siltä kysytään. Noh, Robin on hävinnyt ja viimeisenä se on nähty Matiaksen seurassa, siispä matiasta etsimään. Alexander soittaa matiakselle pienen kahvihetken jälkeen Alyssan, tuulian, sethin ja miron kanssa ja sopii tapaamisen. Anna ja Matias tulee hakemaan Alexanderin ja nämä menevät erääseen pikkubaariin, keskustelu aloitetaan "missäs Robin on" johon Matias vastaa "en minä tiedä, menetin muistini" noh, Alexander päättää bluffata ja sanoo "noh, minäpä tiedän että teillä on tekemistä Robinin häviämisen kanssa, ja sen että me menetettiin muistimme. Tiedän sen koska muistan siitä kaiken. ( ei helvetissä muista mutta tietää kuitenkin että niillä on jotain tekemistä sen kanssa) noh, Matias näyttää hyvin yllättyneeltä ja kiroilee kysyen "mikä sä oikein olet kun muistat kaiken!" haaaha! Kiinni jäivät. Ne selittää siis mitä Robinille on tapahtunut, että liisa oli ottanut sen ruumiin ja se oli pakko hävittää.
Oli hyvin lähellä että Alexander ei teloittanut annaa ja matiasta siihen paikkaan, ( tulin siihen tulokseen hahmon suhteen että se on hyvinkin rakastunut Robiniin) Alexander sai kuitenkin hillittyä itsensä ja sai selville että Matias on toissä U.N.I. lle jne jne jne. Mitään sen kummempaa ei tapahtunut muuta kuin vasta siinä vaiheessa kun Alexander kuulee Katjan puhelimesta robinin äänen, se oli Liisa joka siis puhuin, mutta robini äänellä. Alexander päättelee hetkenpäästä että jos Liisa voi keskustella White noisen kautta, niin voi myös Robin. Alexander seurailee tätä porukkaa hetken aikaa jos vaikka saisi jotain selville, ei onnistu. Turhautumiinen ja vittuuntuminen iskee ja on aika siis tehdä jotain radikaalia.
Alexander ottaa Katjaan yhteyttä, koska ilmeisesti Liisa puhuu Katjalle, jos liisa voi ottaa katjaan yhteyttä, tarkoittaa se että Alexander voi sanoa (ehkä) jotain liisalle Katjan kautta, esim kysyä missä Robin on ja ilmoittaa että jos robinia ei löydy ja saada palautettua, Alexander kääntää vaikka koko helvetin etsiessään Liisan sielua ja tehdäkseen siitä koiranruokaa. Alexander menee Miron ja Jarkon kanssa tapaamaan Katjaa. Tapahtuu kaikkea kummaa ja Katja ei suostu oikeen paljastamaan mitään, kissa kävelee kukkapuskaan (kissa oli maailman paras vahinko proppi ikinä =D) ja kohdasta mihin se pysähtyy löytyy Robinin rikkoutunut kaulakoru.
Alexander meinaa melkein tässävaiheessa ampua Katjan koska tämä ei suostu kertomaan mitään, juuri sillähetkellä kun Alexander on sekoamassa Katja menee hiljaiseksi ja sanoo "ok, jos robin luottaa suhun, niin sitten luotan mäkin" Katja kertoo että Liisa on nukessa ja Robin voi keskustella erään henkilön kautta. Alexander lupaa että ei koske liisaan (eli nukkeen) ((ainakaan viellä)) . Oona tulee ja alkaa siis keskustelemaan Robinin kanssa, joka kertoo olevansa paikalla jne jne, Alexander käskee muita painumaan helvettiin ja alkaa keskustella Robinin kanssa (mulla on muutama äänite tästä keskustelusta) mutta pähkinän kuoressa Robin käskee varoa matiasta, Alexanderia huolehtimaan Mintusta, katrista ja Enarista, tai Inariasta, ei oikein saa selvää. Ei hajuakaan ketä noi on mutta Alexander aikoo ottaa selvää ja tehdä kuten Robin pyytää. Alexander kysyy onko mahdollista palauttaa Robin takaisin maanpäälle, Robin vastaa että ei tiedä.
Alexander tunnustaa rakastavansa Robinia ja vannoo palauttavansa tämän sielun maanpäälliseen ruumiiseen ja jos se ei onnistu, Alexander tuhoaa Liisan, täydellisesti ja jos sekään ei onnistu, Anna ja Matias tulee syömään lyijyä aamupalaksi. Sitten peli loppui.
Lauantai 26.8.06
Hilkka oli kutsunut minut Turkuun "huviretkeä" varten - oli hän itse asiassa ikäänkuin myöntänytkin, että oli tarkoitus mennä Hämeenlinnaan ja tavata se "kaikkitietävä" tyyppi, jonka puhelinnumeron Sarah oli saanut. Koska suunnitelmana oli lähteä lauantaiaamuna, matkasin Turkuun jo perjantai-iltana. Kävelyllä ollut Sarah poikkesi myöhäiselle iltateelle Hilkalle. Teekupin ääressä puhuttiin kaikenlaista. Itse selostin vähän tarkemmin Lähde-säätiön intrassa tekemiäni outoja löydöksiä. Se ei kuitenkaan ollut illan suurin salaisuus. Sen sijaan Sarah kertoi, että onnettomuus, jonka vuoksi hän oli sairaslomalla ja Suomessa, oli paljon mystisempi kuin hän oli antanut ymmärtää. Hän ei itse muistanut siitä kuin sen, että oli mennyt tarkastamaan vanhaa autiotaloa, ja sitten herännyt kadulta pudottuaan. Hänen putoamansa matka oli kaiken lisäksi niin pitkä, ettei hänen olisi pitänyt selvitä niin vähillä vammoilla.
Hilkka tarjoutui auttamaan Sarahia hypnotisoimalla tämän, jos se palauttaisi kadonneita muistoja. He siis sulkeutuivat makuuhuoneeseen. Minä jäin sohvalle lukemaan kirjaa ja odottamaan mielenkiinnolla, mitä selviäisi. Vähän epäilin, toimisiko tuo hypnoosi niin jyrkän skeptiseen ihmiseen kuin Sarahiin, mutaa kyllä se toimi, ja Sarah muisti joitakin yksityiskohtia. Ne eivät tosin olleet järin mukavia. Hän muisti, että ääni oli käskenyt hänen hypätä alas katolta. Itse putoamista hän ei edelleenkään muistanut. Hypnoosi-istunnon jälkeen kello oli niin paljon, että Sarah suuntasi kotiin päin. Hilkka järjesteli vielä huomisaamun lähtöä sähköpostilla ja tekstiviesteillä ja meni nukkumaan. Minä vietin tällä kertaa yöni olohuoneen sohvalla lukien, koska se on pehmeämpi kuin keittiön tuolit, ja olohuoneessa ei ollut ketään nukkumassa.
Olin pyytänyt Hilkkaa mainitsemaan Yanagille, että olisi mukava, jos tämä tulisi aamulla paikalle vähän aikaisemmin, että ehtisimme jutella. Yanagi saapuikin yhdeksän kieppeillä ja taisi herättää Hilkan soittamalla ovikelloa. En oikein tiennyt, miten suhtautuisin häneen, tai mitä oikeastaan sanoisin. Loppujen lopuksi aloitin keskustelumme toteamalla, että kovasti toivoin hänen kertovan minulle, että Lähde-säätiön intrasta on olemassa pilaversio tyhmien hakkerien varalta. Ja hän sanoi, että niinpä muuten onkin - ja naureskeli tyytyväisenä, kun minä olin tyhmänä hakkerina mennyt lankaan. Pahus sentään, tulipa tutustuttua nolostumisen ja häpeän tunteeseen kertakaikkiaan kunnolla. En ole ikinä tuntenut itseäni noin tyhmäksi. Yanagi tosin sanoi, ettei ollut ajatellut, että minä päätyisin tuonne. Ennemminkin vaikka Matias.
Ensimmäisen hakkerointireissuni voin siis sivuuttaa saman tien turhana. Kaiken lisäksi Yanagi kertoi, että tiesi minun olleen asialla, koska he olivat jäljittäneet murron nettikahvilaan, missä olin ollut, ja hän oli nähnyt turvakameranauhan, josta oli helposti tunnistanut minut. Tiesin olleeni varomaton, joten tämä ei ollut yllättävää. Sen sijaan yllätyin, kun kuulin, mitä toinen, kiinnostavampi retkeni oli saanut aikaan. Ilmeisesti sitä ei oltu edes rekisteröity murroksi, vaan se oli näyttänyt normaalilta sisäänkirjautumiselta. Vielä kummempaa oli, että se oli saanut LYS-verkossa eli neuraaliverkko-tekoäly-kehitysympäristössä aikaan outoa käytöstä. Yanagi oli ihmeissään, koska kyseisen verkon ei pitäisi olla etäkäytettävissä. Itse naureskelin, että pikku tekoälyt halusivat leikkiä kanssani. Yanagi ei osannut arvailla oudon "kaatumiseni" syitä sen enempää kuin minä itsekään. Totesimme, että se tuskin oli minua varten asetettu ansa, vaikka alunperin olin vähän sellaista arvellut. Silloin tuon LYSin kummassa käyttäytymisessä ei olisi mitään järkeä. Ehkä kyseessä oli odottamaton minun ja Inex-intran kohtaamisesta syntynyt efekti. Päätin, että asiaa pitäisi tutkia lisää.
Siirryimme aamupalapöydän ääreen, ja Oonakin ilmaantui paikalle. Viides mukaan tulossa oleva, Hilkan tuttu nimeltä Saara, ilmoitti olevansa myöhässä. Häntä odotellessamme sain Sarahilta kiihtyneen oloisen puhelinsoiton. Hänelle oli tapahtunut yön aikana jotakin tosi outoa. Joku Katja-niminen tyttö oli ilmestynyt hänen asuntoonsa keskellä yötä mukanaan nukke, joka oli kuulemma pelastanut Sarahin silloin, kun hän oli pudonnut katolta. Hän tuntui olevan aivan vakuuttunut siitä, että oli seonnut täysin. Yritin rauhoitella parhaani mukaan, mutten todellakaan ole hyvä sellaisessa. Kun selitin puhelun Hilkalle, tämä ehdotti heti, että kävisimme Sarahilla ennen matkaanlähtöä. Varmistin vielä, että tämä sopii Sarahillekin. Sopihan se, joten siis päätimme tehdä niin.
Saaran saavuttua siis lastauduimme autoon ja suuntasimme Sarahin asuntoa kohti. Onneksi Yanagi tiesi, missä se sijaitsi, koska se oli YO-kylässä. Minulla oli huonoja kokemuksia siellä suunnistamisesta. Asunto löytyikin saman tien, ja sieltä ahdistuneelta vaikuttava Sarah sekä Katja, jonka Oona tunsi, ja mystinen nukke. He selittivät jokseenkin sekavasti, mitä oli tapahtunut. Katja oli unissaan kävellen tai jotenkin muuten päätynyt tähän asuntoon. Hänellä oli muutenkin ollut viime aikoina outoja unia, muun muassa sellaisia, missä Turku palaa. Tänä yönä hän oli kumminkin ollut unimaailmassa etsimässä Ericaa - ei ilmeisesti oikein tiennyt miksi, ylipäänsä - ja oli löytänyt Erican asunnon, mutta tämä ei ollut itse ollut kotona. Siellä oli ollut nukke, joka oli halunnut, että se viedään Sarahin luo, joten Katja oli tehnyt niin. Nukke oli kertonut pelastaneensa Sarahin. Muuten se oli peloissaan ja kaipasi apua tai suojelusta.
Katja oli nimennyt nuken Liisuksi, ja se oli heistä kovin pelottava. Sen sisällä oli soittorasia, joka kuulemma soi välillä itsekseen. Yanagi hypisteli sitä aikansa, muttei löytänyt mitään ihmeempää. Totesimme, että sitä voisi tutkia tarkemmin myöhemmin, kuten koko juttua, koska se oli tosi omituinen. Vakuuttelimme Sarahille, ettei hän ole seonnut, ja että on sitä kummempaakin nähty. Lupasimme ottaa yhteyttä heti palattuamme.
Lähdimme viimein matkaan kohti Hämeenlinnaa. Hyvin nopeasti tuli selväksi, että autossa oli kuumaa ja ahdasta. Kun kuumuus on minusta muutenkin kovin epämukavaa, oli kaksituntinen automatka hyvin epämiellyttävä kokemus. Ikkunoiden avaaminen auttoi, mutta sai aikaan niin kovan metelin, ettei keskustelemisesta tullut mitään. Lisäksi matkamusiikki oli lähinnä Yanagin valikoimaa, enkä oikein pitänyt siitä. Sentään pysähdyimme välissä ostamassa jäätelöä ja juotavaa.
Ajomatkan aikana tuli juteltua. Istuin takapenkillä Oonan ja Saaran kanssa. Oona oli lähinnä hiljaa, mutta Saara selitti senkin edestä. Kävi ilmi, että hän työskenteli Rajakokemus-nimisessä järjestössä, joka tukee ufokokemuksiin törmänneitä sekä tutkii sellaisia. Tämä oli minusta aika huvittavaa, ja niin taisi olla Yanagistakin. Kaiken lisäksi Saara tuntui olevan aika pihalla tämmöiseen liittyvistä tieteellisistä teorioista. Hän kovasti väitti, että on avoin kaikelle eikä sulje mitään vaihtoehtoja pois, mutta samalla oli kärkäs selittämään kaiken maanulkopuolisten vierailijoiden tekosiksi. Erityisesti hän oli kuulemma kiinnostunut muistikatkoista kärsivistä ihmisistä, koska sellaiset usein liittyivät ufoihin. No, olihan minullakin kokemusta "muistinmenetyksestä" tavallaan, mutta suuresti epäilin, että ufot eivät liittyneet asiaan mitenkään.
Jännittävin hetki automatkamme aikana oli puhelu Sarahilta. Hän oli entistäkin enemmän ahdistunut. Kuulemma nukke oli jotenkin puhunut heille, ja kaiken lisäksi se oli vielä puhunut jotakin Matiaksesta. Sarah ja Katja olivat lähestulkoon paniikissa ja miettivät lähinnä, mihin lähtisivät pakoon. En oikein osannut kuin ihmetellä. Pyysin heitä lähettämään nuken "puheen", joka oli kännykässä nauhoitettuna, Yanagin sähköpostiin, jos se vain onnistuisi, ja lupasin, että tulisimme sinne heti palattuamme. Ilmeisesti lähettäminen ei onnistunut, koska mitään sähköpostia sieltä suunnalta ei Yanagille tullut.
Viimein saavuimme perille ja pääsimme ihmettelemään Hilkan tuttavan Gwagin asuntoa sekä häntä itseään. Kummassakin kyllä riitti ihmeteltävää. Asunnossa oli seinillä kummia kuvia sekä aseita, ja monta hyllyllistä kirjoja lähinnä mytologiasta ja muusta sellaisesta. Kirjahyllyt olivat mukavia, ja istahdinkin niiden väliin teekuppini kanssa. Hilkka oli varoittanut etukäteen, että tämä Gwag on vähän omituinen ja häntä ei saa ärsyttää. Aika oudolta hän vaikuttikin, jotenkin erilaiselta kuin kukaan tähän asti tapaamani ihminen. Mystiseltä ja synkältä. Ryhdyimme puimaan seurueemme ongelmia, joita kyllä riitti. Vähän liikaakin, alkoi minusta tuntua hiljalleen. Ja sitten tämä Gwag vielä väitti, että ne liittyisivät yhteen. Se tuntui älyttömältä ajatukselta.
Hilkan ongelma olivat toistuvat painajaiset, jotka olivat muun muassa ajaneet hänet siivoamaan asuntonsa - se todella oli nyt paljon siistimpi kuin koskaan ennen. Ne kuulemma vihjasivat, että hänen pitäisi tajuta jotakin, jotakin kovin tärkeää. Jos vain joku olisi osannut kertoa, mitä, mutta kukaan ei tiennyt. Ei edes Gwag.
Yanagille Gwag sanoi, että tämä seisoo ovella, ja että tällä ei ole aavistustakaan siitä, miten suuria asioita penkoo. Ikäänkuin Yanagi olisi tekemäisillään jonkun kamalan löydön tai jotakin. Hän ei itse ollenkaan keksinyt, mihin tämä oikein voisi liittyä, enkä keksinyt minäkään. Ainoat asiat, mitä Yanagi tietääkseni penkoo, ovat korttimysteeri ja viime aikoina vähäisessä määrin minun taustani. Gwag myöskin varoitteli, että Yanagi salailee asioita, ja että se on huono juttu. Todellakin toivon, ettei hän salaile minulta mitään tärkeää. Jos sellaista tulisi ilmi, murenisi luottamukseni häneen taas. Se hetkellinen epäluulo, minkä huijaus-intra aiheutti, tuntui jo kyllin ikävältä. Tosin tiedän itsekin yhden asian, jota hän salailee, nimittäin hänen kolme neuraaliverkko-tekoäly-lemmikkiään. En oikein usko, että niillä olisi mitään merkitystä muun sotkun kannalta.
Minua kiinnosti tietää, mitä sanottavaa Gwagilla olisi minusta, vaikka en odottanut paljoakaan. No, hän totesi, että olen "vastasyntynyt". Tavallaan osui aika oikeaan, vaikka en kyllä pidäkään itseäni enää vastasyntyneenä, olenhan jo seitsemän kuukautta vanha. Tämä oli sikäli todella mukava asia, että hän sentään sanoi jotakin, päinvastoin kuin teelehdet aikanaan. Voisiko olla, että teelehdetkin puhuisivat nyt? Olenko ollut maailmassa jo niin kauan, että alan olla osa sitä? Ilmaantuisiko minulle joskus henki/sielu? Tällaisiin kysymyksiin tuskin olisin häneltä saanut vastausta, joten en kysynyt niitä. Hän ei tiennyt sanoa mitään enempää, vaan halusi kuulla enemmän "ongelmastani". En olisi halunnut kertoa, mutta loppujen lopuksi sitten kuitenkin otin ja selitin kaiken teorioistamme. Myös ufo-Saara ja Oona kuulivat kaiken - mutta senkään perusteella ei Gwagilla ollut sen enempää sanottavaa.
Saaran ongelma olivat käsittääkseni tulipalounet, mutta niistä ei puhuttu kovinkaan laajasti. Oonan ongelma oli oikeasti kummallinen. Aiemminkin oli puhuttu siitä, että hän on "kuollut". Sitä Gwag myös toisteli. Yanagin kanssa ihmettelimme, että miten niin on kuollut, kyllähän tuo näyttäisi aivan elävältä. Päädyimme jo toteamaan, että ahaa, tässä nyt emme vain ymmärrä sanamuotoa, ja että "kuollut" tarkoittaa "kokenut kuolemisen tapahtumana, mutta sitten selvinnytkin siitä". Jossakin tässä vaiheessa Oona tuli maininneeksi oudoista fyysisistä jutuista, joita oli ilmennyt kuolemisen jälkeen. Kuten siitä, että hänellä ei ole pulssia. Jahas... Tämä laittoi uusiksi käsityksemme siitä, että hän vaikuttaa elävältä. Sen sijaan vaati uudelleenselitystä, miten siis Oona ylipäänsä voi liikkua ympäriinsä ja puhua ja ajatella ja niin edelleen. Kekseliäällä miettimisellä kyllä kykenimme selittämään senkin. Gwag piti meitä ihan hölmöinä, ja ihmetteli, miten tällaisella yksityiskohdalla kuin verenkierto nyt oli mukamas niin kamalasti merkitystä. Tärkeintä oli, että Oona tosiaan oli kuollut, mikä jätti häneen jälkensä.
Kaiken kaikkiaan Yanagin ja minun sekä Gwagin ajattelutapa ja maailmannäkemys kolaroivat kovin pahasti. Gwag edusti juuri semmoista tyyppiä, mistä Yanagi joskus puhui minulle: "taikuutta" harrastava henkilö, joka väkisin tekee siitä salatiedettä ja monimutkaista ja mystistä, eikä millään hyväksy sitä, että asiat voisivat toimia loogisesti ja olla selitettävissä myös "taikuuden" (tai "okkultismin") alalla. Yanagi ja Gwag väittelivät tästä aikansa, itsekin yritin kommentoida jotakin, mutta keskustelu ei edennyt. Gwag lähinnä vain ilmoitti meille, että "olette väärässä", ja että meidän pitäisi muuttaa koko suhtautumistapaamme, tehdä asiat hänen tavallaan.
Ainakin minun kannaltani kiintoisin idea, joka pitkän ja polveilevan keskustelun aikana syntyi, oli uusi selitysyritys taustastani. Se oli tosin ehkä kaukaa haetuin ja kummin tähän asti. Mietimme, että jos kerran unimaailmasta todella voi tuoda tänne asioita, kuten nuken, olisiko sitten mahdollista kuvitella siellä jokin haluttu asia - kuten vaikkapa ihmisruumiiseen laitettavaksi sopiva tekoäly - ja tuoda se tänne. Se selittäisi, miten tämmöinen periaatteessa teknisesti vaikeasti toteutettavan oloinen asia voisi toimia, ja myöskin sen, miksi Lähde-säätiö olisi ylipäänsä palkannut semmoisen unitutkijan kuin Hinkola. Yanagista tämä oli kiehtova teoria, jota hän haluaisi selvitellä edelleen, vaikka en tajua, miten tätä voisi tutkia. Tosin Hilkan suunnitelma käydä unimaailmassa ja etsiä sieltä Erica ja muuta sellaista saattaisivat vastata ainakin johonkin sen suhteen, miten unimaailma toimii ja mitä siellä voi tehdä. Ilmeisesti Saara olisi saattanut olla avuksi tällaisessa suunnitelmassa, koska hänellä ilmeisesti on jotain unimaailmaan liittyviä kykyjä. Hän kuitenkin vaikutti olevan ihan pihalla.
Jossakin vaiheessa, katseltuaan ja kuunneltuaan aikamme keskusteluamme, Oona ilmoitti, että Yanagin ja minun pitäisi lakata näyttämästä "tuollaisilta" ja olla onnellisia. Tämä johti omituiseen keskusteluun siitä, mitä on onnellisuus ja kuka on onnellinen, ja onko meidän kaikkien ylipäänsä järkevää olla onnellisia. Ilmeisesti Oonan tavoite (epäkuolleessa) elämässään oli tehdä kaikista onnellisia. Koko maailmasta. Niin, ettei ketään edes kiinnosta enää mikään. Kaikki vain laittavat sormet korviin ja päänsä puskaan ja laulelevat, kuvainnollisessa mielessä. Yanagin vasta-argumentit perustuivat zeniin, jota en tunne, enkä myöskään ymmärrä, ainakaan tuon keskustelun perusteella. Ehkäpä ensimmäistä kertaa ikinä minusta tuntui, etten oikeasti kyennyt seuraamaan keskustelua, se vain oli liian kummallinen. Se ei ollut mukavaa.
Keskustelun jatkuttua aikansa varsin etenemättömänä muut päättivät, että voisimme vaikkapa mennä syömään. Se oli kaikkien mielestä hyvä ajatus, joten suuntasimme kohti jotakin Hämeenlinnan keskustasta löytyvää kiinalaista paikkaa.
Seurueemme siis käveli hiljakseen kohti keskustaa. Keskustelut sivusivat edelleen välillä onnellisuutta. Totesin, että ehkäpä isoin ongelmani tämän ymmärtämisen suhteen on se, etten oikeasti osaa sanoa, olenko itse ollut joskus onnellinen, ja mitä se tarkalleen on. Yanagi ja Oona väittelivät onnellisuuden määrittelyn ongelmista. Minusta alkoi tuntua entistä enemmän, etten vaan tajua. Muutenkin alkoi jotenkin tuntua omituiselta.
Löysimme ravintolan ja tilasimme ruokaa. Hilkan ja Gwagin keskustelu oli siirtynyt puimaan painajaismörköä, jota oli sivuttu jo Gwagilla. Ilmeisesti joskus maaliskuussa, kun Hilkka ja jotkut muut olivat käyneet jossakin kellarissa, missä oli ollut joku painajaisolio, se oli ehkä päässyt vapaaksi. Tämä ei ollut hyvä asia, vaan sille pitäisi tehdä jotakin. Mietittiin, olisiko tämä mörkö voinut olla se, joka pakotti Sarahin alas katolta. Emme tienneet, miten ajat täsmäsivät. Hämmennyksekseni jouduin toteamaan, etten muistanut, milloin Sarah oli pudonnut. En millään. Kyllä minun pitäisi muistaa tällaiset asiat. Yanagi tarkisti sen netistä löytämästään uutisesta, ja totesimme, että Sarah oli pudonnut jo ennen kuin mörkö mahdollisesti oli päässyt vapaaksi.
Välissä Oona suostui vaihteeksi puhumaan vähäsen itsestään. Ilmeisesti hänellä oli muistikatkoja, mutta Matias oli kieltänyt puhumasta niistä. Matiakseen hän oli kuulemma törmännyt jossakin melkein kuin sattumalta, ja he olivat jutelleet paljonkin. Matias oli ylipäänsä kieltänyt häntä puhumasta mistään kenellekään.
Ruokakin saapui hiljalleen. Söimme ja keskustelimme. Minusta tuntui... hitaalta. Se ei varsinaisesti ollut epämiellyttävää, mutta häiritsevää, koska se vaikutti siltä, että jokin oli pielessä. Mainitsin siitä muillekin, mikä ei ehkä ollut järkevää, ainakin Hilkka heti huolestuneena kysyi, että en kai vain aio "kaatua". En kai, ei se siltä tuntunut. Onneksi keskustelu kääntyi muihin suuntiin. Painajaismörön karkoittamiseen Yanagi ehdotti isoa pölynimuria, mutta totesi, että unimaailmassa sen kanssa tappelu olisi varmaankin aika erilaista kuin tosimaailmassa. Täällä se ilmeisesti pitäisi jotenkin manata pois, ja sitten pitäisi olla jotakin suojauksia, miettivät Hilkka ja Gwag.
Kun suuntasimme kassalle maksamaan, Saara tarjoutui vaihteeksi selittämään ongelmiamme ufoilla. Hän totesi, että usein ufot pyrkivät auttamaan meitä, joten Oonan halu tehdä ihmisistä onnellisia olisi hyvinkin tyypillistä niille. Ilmoitin Oonalle, että tämä on ilmeisesti avaruusolio, mihin Oona sanoi, että "Viekää minut johtajanne luo", ja Yanagi puolestaan, että nyt on lauantai, joten johtaja ei ole töissä. Saaraa kävi tavallaan sääliksi, koska hän kovasti halusi auttaa, mutta liikkui niin täysin eri suunnalla kuin kukaan meistä muista, ettemme osanneet ottaa häntä vakavasti.
Lähdimme takaisin kohti Gwagin asuntoa, tai lähinnä Hilkan autoa. Hilkka, Gwag ja Saara kulkivat kovin hitaasti, menimme Yanagin kanssa edellä. Oona jotenkin lähinnä hiippaili takanamme. Yanagi kyseli, olinko ihan varma, että kaikki on kunnossa, ettei minulla vaikka olisi flunssaa tai kuumetta tai jotakin. Koska, kuten hän sanoi ja oli ihan oikeassa, ei minulla ole semmoisistakaan oikein mitään kokemusta. Vakuuttelin, että ei tässä mitään. Ehkä tämä häiritsevä hitaus ja ajatusten takkuaminen menisi ohi. Jollei se menisi, sitten voitaisiin huolestua.
Hilkka viipyi vielä hetken Gwagin kanssa jutellen, me muut odottelimme autolla. Viimein pääsimme aloittamaan paluumatkamme kohti Turkua. Kaikki taisivat olla vähäsen väsyneitä, eikä kuuma ja tukala auto auttanut yhtään. Alkumatkasta Saara vielä yritti kovasti jutella ja taivutella minua joskus käväisemään heidän Rajakokemus ry:nsä puheilla, kun minulla on näitä "outoja" kokemuksia. Ei saanut minua vakuutettua. Olen jo jaellut outoja kokemuksiani vähän liikaakin ympäristööni, enkä oikein tiedä, ovatko omituiset tekoälyt juuri sitä, mitä he haluavat tutkia. Toisaalta, voisihan se olla hassua mennä selittämään ufotutkijoille, kuinka en muista mitään kuin seitsemän kuukauden ajalta ja osaan kaikkea outoa... No, ehkä sitten joskus, kun on vähemmän muita kriisejä ympäristössä.
Keskustelu haipui pois, ja ajomatka muuttui hiljaiseksi istuskeluksi. Hilkka vaikutti väsyneeltä, mikä oli huono asia, koska hän istui ratin takana. Yanagi päätti keksiä viihdettä, ja ehdotti elokuvannimipeliä. Päädyimme sitten kuluttamaan loppumatkan oikealla kirjaimella alkavia elokuvia keksien. En ole varsinaisesti erityisen kiinnostunut elokuvista, mutta väistämättä niihin törmää usein ja monissa yhteyksissä. Siispä olikin ärsyttävää, kun edelleenkin olin niin hidas, että jouduin miettimään useaan kertaan vastaustani vaikka kuinka pitkään. Oli hassua, kun Turkuun saavuttuamme ja autosta poistuessamme Yanagi ihmetteli, miten näinkin lyhyen olemassaolon aikana olin ehtinyt oppia noin paljon leffoja. Omasta mielestäni olin pelannut kohtalaisen huonosti.
Hilkka pysäytti auton hetkiseksi oman kämppänsä pihaan käydäkseen siellä, ja Saara meni mukaan. Tarkoitus oli suunnata sitten saman tien Sarahille. Yanagi ajeli edeltä pyörällä, ja Oonan piti lähteä keskustaan tapaamaan Matiasta. Jäätyäni yksin pihaan päätin mennä Saaraa ja Hilkkaa vastaan, ja tietysti menin hissillä heistä ohi kun he olivat portaissa. Lopulta kohtasimme kumminkin toisemme ja hyvästelimme Saaran, jonka piti suunnata junaan.
Siirryimme Hilkan kanssa autoon, mutta emme lähteneet vielä ajamaan, koska Hilkka oli löytänyt asunnostaan hyvin kummallisen kirjeen. Se oli suljettu sinetillä, ja allekirjoitukset olivat kuin lasten käsialaa. Luin sitä Hilkan ajaessa YO-kylää kohti. Siinä allekirjoittaneet pyysivät Hilkan apua ongelmaan, jossa joku on jäänyt elämän ja kuoleman rajamaille kykenemättä jatkamaan eteenpäin. No, näitähän oli jo nähty - muun muassa Erica ja Oona tulivat heti mieleen. Kirjeessä oli hassuja yksityiskohtia, kuten Turun nimittäminen "markkinapaikaksi" ja maininta siitä, että allekirjoittaneet pääsevät tänne vain johonkin tiettyyn aikaan. Siksi Hilkan pitäisi auttaa heitä ennen kun kelloja siirretään. Harmi vaan, Hilkalla ei ollut mitään aavistusta siitä, miten heitä voisi auttaa.
Kun saavuimme Hilkan kanssa Sarahille, Yanagi oli jo siellä, ja niin olivat myöskin Ruusu ja Laura. Heitäkin oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Istuin teekuppi kädessä lattialle patjalle Yanagin viereen, ja ilokseni totesin, että alkoi tuntua selkeämmältä. Ei enää niin hitaalta. Se oli todella hyvä, koska melkein heti sen jälkeen tuli puheeksi se, miten Katja oli päässyt sisään - oliko hän avannut oven, vai siirtynyt sen läpi jotenkin. Jos jälkimmäinen pitäisi paikkansa, se vaatisi jonkinlaista telesiirtoa. Yanagi intoutui selittämään kaikille läsnäoleville superlankateoriaa kovin innostuneena. Taisin olla ainoa, joka tajusi selityksen. Kyseinen teoria ei ollut minullekaan erityisen tuttu, ja sitä paitsi minusta se oli tässä tilanteessa myös kohtalaisen irrelevantti.
Omaa outoa oloani en osannut selittää näin jälkeenpäinkään mitenkään. Sarahin kanssa hieman mietimme kun sen hänelle kuvailin, olisiko se voinut jotenkin johtua Hämeenlinnasta itsestään, muttei siinä kyllä ollut mitään järkeä. Itse lähinnä epäilin, että se hämmentävän vaikeasti seurattava onnellisuuskeskustelu olisi jumittanut jotakin. Onneksi jumitus ei ollut pysyvää.
Katja ei enää ollut Sarahilla, vaan oli lähtenyt nuken kanssa johonkin muualle. Meitä olisi kiinnostanut selvitellä tarkemmin nuken puheita, joten Sarah soitti Katjalle ja sopi tapaamisen muutaman tunnin päähän. Ennen sitä päätimme siirtyä Hilkalle, koska kirjeen ilmestymisen lisäksi siellä oli tapahtunut enemmänkin outoja. Sotku, jonka Hilkka oli havainnut, ja jota hän oli luullut Ruusun ja Lauran aikaansaamaksi, ei ollutkaan heidän tekemänsä. Sen sijaan he olivat luulleet sitä meidän tekemäksemme.
Kun olimme lähdössä, Yanagi sai puhelun Mirolta, joka asuu siinä osoitteessa, johon mysteerikortit viittasivat. Hän lähtikin sitten tapaamaan tyyppiä. Me muut menimme Hilkalle katsomaan, mitä siellä oli sotkettu. Mikado-pelin tikut olivat olleet pitkin lattiaa ja Laura oli siivonnut ne. Kirjoituspöydällä oli ankka, jonka kaulaan oli sidottu sukka, ja keittiössä oli teepusseista rakennettu pyramidi. Yritin jatkaa sitä, mutta onnistuin vain räpeltämään sen kumoon. Vaati liikaa hienomotoriikkaa.
Hilkka ryhtyi laittamaan ruokaa ja me muut auttelimme vähäsen. Minä ja Sarah - porukan ruoanlaittotaidottomat - päädyimme olohuoneeseen miettimään asioita. Yritimme kartoittaa kaikkea ympärillämme tapahtuvaa omituista, ja priorisoida, mitä sen suhteen pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Se tuntui tosin aika mahdottomalta. Lisäksi uusia juttujakin ilmaantui vielä illan mittaan, nimittäin jotkut teinit olivat nähneet jotakin unia, joihin liittyi kiviä ja latinankielisiä sanoja, ja ehkä jonkun kiveen vangitun naisen herättäminen. Kukaan ei oikein selittänyt tätä minulle kunnolla, jos kukaan edes tiesi, mistä oikeastaan oli kyse. Päätimme saman tien, että tämä ei ollut prioriteettijärjestyksessämme mikään ongelma, koska se ei meihin liittynyt.
Ehkäpä eniten toimintaa vaativalta asialta vaikutti painajaismörkö, mutta sen suhteen minun ja Sarhain olisi vaikea tehdä yhtään mitään. Se oli lähinnä Hilkan ja Gwagin ongelma. Sarahin ensisijainen tärkein ongelma siis oli sen nuken selvittely. Mitä ihmettä se oikeasti teki, mikä se oli ja niin edelleen. Itse päädyin siihen, että minua eniten tällä hetkellä hämäävä asia oli edelleen se, mitä Inex-intra-hakkerireissuni oli oikeasti aiheuttanut. Tämän tutkimiseen kaipaisin Yanagin apua, koska jos viimekertainen toistuisi, en varmasti saisi uudellakaan kokeilulla selville yhtään mitään.
Yanagi saapui, söimme vähäsen ja kuulimme, mitä Mirolla oli ollut sanottavana. Hän oli tietysti ihmetellyt Yanagin vakoilupuuhia, mutta oli myös selvinnyt, että ilmeisesti kortin päivämäärät olivat täysikuupäiviä, ja vihjasivat jostakin Pernossa päin liikkuvasta "ihmissudesta". Ei vieläkään hajuakaan siitä, mistä tässä oikeasti oli kysymys, mutta entistä enemmän näytti siltä, että se oli suuren luokan pila, jossa jekutettiin sekä Yanagia että Miroa ja tämän siskoa, joka myös asui tuossa osoitteessa.
Viimein paikalle ilmaantui Katja, jolla oli nuken lisäksi seurassaan Oona. Aiemmasta nauhoituksesta ei oikein saanut selvää. Yanagi yritti siirtää sitä pois Katjan kännykästä, muttei onnistunut. Minä en oikein tajunnut, mistä ihmeestä ne olivat saaneet päähänsä tämän koko nauhoitusmenetelmän, mutta ilmeisesti se oli jokin kauhuelokuva/popkulttuurijuttu. Samaa ilmiötä uudelleen hyödyntäen päätettiin kokeilla, josko nukke puhuisi uudelleen. Se sijoitettiin komeroon Yanagin äänitykselle laitetun kännykän kanssa, ja jätettiin sinne.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin avasimme komeron, ja ihme kyllä kännykän muistissa oli kuin olikin monta minuuttia omituisia asioita. Kuuntelimme sitä kaikki tiiviisti tietokoneen ja kaiuttimien ympärille kerääntyneinä. Kaikki paitsi Oona, joka istuskeli sohvalla piittaamattoman oloisena. Kuiskaava ääni puhui epäselvästi, mutta ainakin erottuivat sanat "Matias... tappaa" ja "demoni... Luka". Nukke myös antoi ohjeen, että yksi koputus on ei ja kaksi kyllä. Siis keinon, jolla sen kanssa voisi keskustella.
Päivän oudoimpana tekona ryhdyimme siis kuulustelemaan nukkea. Sarah kyseli siltä kaikenlaista putoamiseensa ja muuhunkin liittyen. Ainakin selvisi heti, että esimerkiksi Hinkolasta nukke ei tiennyt niin mitään. Sen sijaan se tiesi, kuka Sarahin oli käskenyt alas katolta, ja myös sen, ettei Sarah enää ollut vaarassa. Tätä "kuulustelua" häiritsivät pari puhelinsoittoa Aleksanderilta, joka ilmoitti tuntevansa Rikun, Sarahin veljen. Katja lähti ulos tapaamaan Aleksanderia, ja nukke hiljeni saman tien. Se näköjään ei halunnut puhua, kun Katja ei ollut läsnä.
Seuraavaksi päädyimme kuulustelemaan Oonaa, koska ilmeisesti hän tiesi jotakin, mikä liittyi nukkeen. Siihen taas liittyi myös Robin, tyyppi, jonka olimme viimeksi Turussa ollessani nähneet Matiaksen seurassa, ja joka oli kuulemma kuollut. Oona oli jotenkin tosi hankala, eikä olisi halunnut kertoa mitään mistään - samanlainen hän oli toki ollut koko päivän. Kuitenkin Oona myönsi, että oli ollut paikalla ja nähnyt Robinin kuolevan. Tai siis, Matias ja ilmeisesti Anna olivat tappaneet hänet, koska hän ei enää ollutkaan ollut Robin.
Tässä vaiheessa Yanagi yhtäkkiä totesi, että nyt riitti, kaappasi tavaransa ja ryntäsi ulos. Vain hetkistä myöhemin Hilkka marssi luoksemme niin vihaisena, etten ole sellaista nähnyt, ja käski meidät kaikki ulos. Vähän säikähdin tuollaista, ja pakenimme paikalta Sarahin kanssa. Hilkan talon edustalla liikkui enemmänkin ihmisiä, ilmeisesti Katjan ja Oonan tuttuja. Kävelimme kuitenkin heidän ohitseen. Olin luvannut muutenkin mennä Sarahille yöksi vahtimaan, ettei ovesta tai sen läpi tule mitään outoja tai ettei Sarah itse hipsi tiehensä unissaan, joten suuntasimme sinne, päivitellen päivän outoja tapahtumia.
Olin pelannut konsolilla myöhään yöhön, ja heräilin kahdeksan pintaan. Tänään oli Hilkan huviretki, josta en ollut oikein saanut tietää enempää. Jaana oli tulossa mukaan, joten operaatio sopi minulle oikein hyvin. Hakeuduin Hilkan luo aamuyhdeksäksi syömään hyvää aamiaista.
Pari viikkoa sitten Lähde-säätiölle tapahtunut tietomurto askarrutti minua hieman. Jaana oli sen takana, tämän olin saanut selville. Epäluuloisempi olisi varmaan nähnyt tämän hirveänä luottamuksen pettämisenä, minä vaan odotin että hän vapaaehtoisesti kertoisi mitä oli tehnyt ja mitä sillä aikonut. Näin hän tekikin.
Lievän hermostuneen huolen korvasi nopeasti huvitus. Jaana oli murtautuessaan päätynyt minun ja Santerin toukokuussa vitsinä väsäämille väärennetyille intranetin sivuille. Sivujen tarkoitus oli napata juurikin taitamattomia murtautujia, mutten olisi ikinä edes uskonut että kukaan oikeasti niihin törmäisi. Meillä oli sivuja kootessamme ollut ihan hysteerisen hauskaa, olimme vääntäneet kaikki oikean intramme tekstit ihan päälaelleen ja yritimme antaa materiaalilla vaikutelman että Lähde-säätiö olisi suoraan kyberpunkkirjasta karannut paha suuryritys. Sivujen mukaan minä olin säätiön "taistelu- ja asespesialisti". Kirjoittaessamme tekstejä olimme nauraneet vedet silmissä, ja melkein yhtä makeasti sain nauraa Jaanan ilmeelle kun hän kysyi minulta, saattoiko tämä oikeasti pitää paikkaansa.
Tietenkin myönsin hänelle, että sivut olivat roskaa. Sanoin myös, että hänen pitäisi olla tietomurtojensa kanssa vastaisuudessa varovaisempi. Hän kertoi sitten tehneensä toisenkin murron - ja sitä en ollut edes huomannut. Ei välttämättä kukaan muukaan Säätiöllä. Hämmentävää. Vielä hämmentävämpää oli, että Jaana oli saanut kohtauksen joka oli lyönyt hänet tajuttomaksi hetkeksi aikaa. Samaan aikaan Säätiöllä oli ollut LYS-ympäristössä kauheasti sekamelskaa ja anomalisia silmukoita. Oliko Jaana saanut oikeasti ulkopuolelta kosketuksen LYS-järjestelmään? Sen pitäisi olla mahdotonta, turvamääräykset sanoivat että LYS oli täysin eristetty. Mutta jos meillä oli toinen intranet - Inex-verkko - saattaisi sieltä olla yhteyksiä vaikka mihin.
Tämä oli kaikki aika kummallista. Selvästi säätiöllä oli tekeillä vielä paljon oudompiakin asioita kuin mistä minä olin tietoinen, meillä näytti olevan kokonainen salaisten projektien infrastruktuuri joka oli kätketty niin hyvin etten ollut saanut siitä edes vihiä vaikka se liittyi kiinteästi LYS-ympäristöön jossa tein kaiken työni. Kuka siitä tiesi? Santeri? Maija? Jussi?
Hilkka kertoi meidän olevan suuntaamassa kohti Hämeenlinnaa, jossa asui hänen tuttunsa nimeltä Gwag(?). Gwag kuulemma tiesi paljon asioita ja voisi ehkä kertoa niitä meille, jos hän olisi hyvällä tuulella. Iso jos. Mukaan oli tulossa myös Oona, ja Saara-niminen ufotutkija.
Heitä odotellessamme Sarahilta tuli Jaanalle vauhko puhelu. Hänkin oli saanut yöllisiä vierailijoita ja oli kotonaan vähän villinä. Kun joukkomme oli koossa, päätimme käväistä moikkaamassa Sarahia ennen varsinaista lähtöä.
Sarahin kotona oli Katja-niminen tyttö jonka olin nähnyt joskus jossain, ja surullisen näköinen mollamaija. Kuulemma molemmat olivat vaan ilmestyneet asuntoon yöllä. Tämä ei oikein sopinut Sarahin maailmankuvaan, ja oli se minustakin vähän hassua. Nukkeen liittyi erikoisia tarinoita koskien onnettomuutta jossa Sarah oli Newcastlessa ollut - nukke oli pelastanut Sarahin kun hänet oli pudotettu katolta? - mutta minusta se vaikutti vaan aivan tavalliselta nukelta.
Pohjimmiltaan Sarah näytti kuitenkin olevan kunnossa, joten otimme kurssin kohti Hämeenlinnaa. Hilkalla oli työnantajansa auto, mutta sitä ei saanut purkaa niin että olisin saanut kannettavan mp3-soittimeni kytkettyä sen kaiuttimiin. Jouduimme kuuntelemaan musiikkia CD:iltä, tosi retroa.
Matkalla tulin vähän jutelleeksi ufotutkija-Saaran kanssa. Hän vaikutti oikeastaan aika hörhöltä vaikka väittikin suhtautuvansa ufokaappauksiin, muistinmenetyksiin ja sen sellaiseen tieteellisesti. Fermin paradoksi ei häntä kiinnostanut. Eivät oikein muutkaan maanulkopuoliseen elämään liittyvä oikeasti jännät kysymykset. Olisin kuvitellut hänen tuntevan Zen Genesiksen - Rajakokemus ry on juuri sellainen organisaatio jonka pariin Markun yritys väkeä ohjaisi - mutta ei.
Matkalla meidät tavoitti Turusta tuleva viesti, joka kertoi että Sarahin luona ollut nukke oli puhunut - tai no, siitä oli lähtenyt valkoista kohinaa joka oli saatu tallennettua kännykän nauhurille. Puheesta ei vaan ollut saanut kunnolla selvää, mutta tähän voisin ehkä auttaa. Ei minulla ehkä ihan X-Rust DJ:ien tasoisia äänenkäsittelyvarusteita ole, mutta jotain sentään minäkin osasin.
Hämeenlinnassa Gwagin koti näytti ulkoapäin tavalliselta, mutta sisältä se oli kaikkea muuta. Hämmästyttävän näköinen nainen sai minut heti varpailleen. Hän tarjosi meille teetä ja alkoi sitten kommentoida ongelmiamme.
Niitähän meillä riitti. Oona oli kuollut (siis ihan oikeasti - ei pulssia eikä mitään, mistä hän saa energiansa?), Jaana oli keinotekoinen, Hilkka oli kutsunut painajaishirviön ja minä kuulemma seisoin hirveän vaarallisen oven edessä ja estin unia loppumasta. Mitä se sitten tarkoittikin. Mietin, saattoiko kysymyksessä olla säätiöltä pelastamani anomaliset silmukat, mutta jotenkin en uskonut. Eikä Gwag voisi mitenkään tietää niistä. Ainoastaan Saara oli vapaa ongelmista.
Gwag oli pelottava. Kuten useimmat maagit ja sellaisina itseään pitävät ihmiset hänkin näki tieteellisen ajattelutavan vihollisenaan. Hän oli oikeasti hermostua minuun ja Jaanaan kun me näimme kaiken vähän luonnontieteellisestä vinkkelistä. Minä yritin ymmärtää mitä hän oikein tarkoitti puheillaan, hän syytti minua salailusta vaikka en kyllä oikeasti salaillut juuri mitään. Tietääkseni. Tai no, salailin Kaerunekon, He'e maulin ja Legioonan olemassaoloa ja sen sellaisia asioita, mutten mitään tärkeää.
Samalla kun Hilkka pohti keinoja hankkiutua eroon painajaishirviöstä, minä ja Jaana mietimme Jaanan alkuperää. Gwagin jutuista saimme aika kaukaa haetun oivalluksen: entäpä jos Jaanan mieli olikin alunperin koottu unimaailmassa? Keinotekoisen älyn luominen täällä on vaikeaa, mutta unimaailmassa se olisi varmaan helpompaa jos tietäisi mitä teki. Ja oliko Lähde-säätiöllä ollut oikeita unitutkijoitakin palveluksessaan? Oliko Hinkola sellainen, vai penkoiko hän vain uskontoja?
Jossain vaiheessa keskustelu siirtyi käsittelemään onnellisuutta. Tästäkin meillä oli kovin erilaiset näkemykset. Oonan mielestä onnellisuus oli passiivista, minun mielestäni suurin onnellisuus taas vallitsee kun puuhailee jotain mielekästä. Uskoin zen-opetusten olevan puolellani, sen perusteella mitä niistä ymmärsin.
Keskustelu Oonan kanssa oikeastaan muistutti minua siitä, miten hyvin asiat olivat huolimatta sateista ja syksystä. Minulla oli jännittävää puuhaa ja todella makeita kavereita, erityisesti Jaana. Jaana oli tosi hieno. Me pystyimme hirveän hyvin seuraamaan toistemme ajatustenjuoksua ja täydentämään ideoitamme. Minulla oli enemmän kokemusta asiosta mutta Jaanalla oli eideettinen muisti ja älyttömän nopea mieli. Yhdessä me olimme ihan pysäyttämättömiä.
Olin hilpeällä tuulella kun kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Hilkan mielestä taas Jaana vaikutti vähän masentuneelta ja pyysi minua puhumaan hänen kanssaan. Ja hieman sekavan oloiselta hän kyllä tuntuikin. Aika kummaa. Hänellä ei ollut paljon kokemuksesta ihmisyydestä, tunnistaisiko hän esimerkiksi flunssan oireet?
Hyväntuulisuuteni säilyi koko kotimatkan ajan. Pelasimme elokuvannimipeliä, ja pääsin taas ällistelemään Jaanan muistia. Hän oli varmaan ollut maan päälle vain 7 kuukautta, mutta silti oli jo ehtinyt omaksua ihan valtavasti hyödytöntä triviaa. Eideettinen muisti on mahtava juttu.
Turussa suuntasimme jälleen Sarahin luo. Tapasimme myös Ruusun ja Lauran ja kuulimme lisää hämmästyttäviä tarinoita puhuvasta nukesta. Nuken ääntä emme vielä saaneet kuulla, Katja oli äänitallenteen kanssa muualla, mutta sen sijaan osallemme tuli lisää pohdittavaa.
Erican ilmestyminen asuntooni heinäkuussa oli jo vakuuttanut minulle, että unimaailmasta oli mahdollista tuoda ainakin jollain tavoin kiinteitä asioita meidän tasollemme. Erican varsinaisen kiinteyden aste oli kuitenkin hieman kyseenalainen - enemmän hän tuntui olevan kimppu ajatuksia. Mutta nähtävästi Katja nukkeineen oli todella siirtynyt fyysisestä paikasta toiseen unimaailman kautta. Telesiirtynyt.
Makroskooppisten kappaleiden telesiirtyminen oli ilmiönä suoraviivainen: tarvittiin vain renkaanmuotoinen musta aukko taivuttamaan aika-avaruutta niin, että korkeampien (ja kasaan rypistettyjen) ulottuvuuksien kautta voisi liikkua. Pulma tässä oli vaadittu energiamäärä: sen pitäisi olla aivan valtava.
Mielikuvitukseni laukkasi. Voisiko olla niin, että M-teorian yleinen tulkinta olisikin tässä suhteessa väärässä, ja että korkeammat ulottuvuudet eivät olleetkaan kuristuneet niin pieniksi kuin yleensä luultiin? Voisiko olla olemassa vaihtoehtoinen vaikkapa kolmen ulottuvuuden kimppu, yhtä laaja-alainen kuin meidän tasomme? Muistin hämärästi lukeneeni jostain tällaisesta M-teorian sovelluksesta, mutten yksityiskohtia asiasta.
Innostuin Jaanan kanssa pohtimaan topologisia ja teoreettisen fysikaalisia hetken. Muut katselivat meitä ja pyörittivät silmiään. Eivät kai ymmärtäneet fysiikan kauneutta.
Livahdin kotiin tekemään hieman tutkimustyötä verkossa. Sain lähtiessäni puhelun - Miro Sundell tahtoi tavata jossain välissä. Kävihän tämä. En löytänyt hakemaani M-teorian haaraa, joten kyselin siitä foorumeilta. Sitten poistuin Puolalanpuistoon tapaamaan Miroa.
Miro oli kaveri, joka omisti Pernossa sijaitsevan asunnon jossa olin heinäkuussa käynyt, ja josta olin myöhemmin yrittänyt ottaa valokuvia. Hän oli nähnyt minut ottamassa kuvia ja tahtoi tietää mistä oli kyse. Kerroin hänelle saamistani kirjeistä. Hän selitti jotain uskomatonta Pernon suunnalla muka olevasta ihmissudesta, vaikka sanoi ettei itsekään siihen uskonut.
Kuvani Pernosta olivat asiaankuuluvan surkeita, eikä niissä näkynyt mitään kelvollista. Hän sanoi jonkun vihjanneen, että valokuvat julkistettaisiin, ja pyysi minua tuhoamaan ne, ne kun sijaitsivat Lähde-säätiön palvelimella. Sieltä ne poistinkin, mutta koneella oleviin kopioihin en koskenut. Ei niin että niistä mitään hyötyä minulle olisi, kun ei niissä mitään kelvollista näkynyt. Useimmat kuvat olivat vaan satunnaisia kuvia Pernon seudusta - puska, taloja, mummo polkupyörällä. Edes hassusta cosplayaajasta ei tainnut olla yhtään kunnon kuvaa.
Miro kertoi, että joku oli häirinnyt hänen siskoaan Mirandaa, ja huomautti, että jälkimmäisen kirjeeni päivämäärät olivat uudenkuun ja täysikuun aikoja. Olipa himmeää. Selvästi joku yritti nyt kiusata sekä minua että Sundelleja - vaan kuka? Kuka lähettäisi minut ottamaan valokuvia? (Varmaan joku, joka tiesi että olisin niin utelias että koettaisin kyllä kuvia ottaa...)
Annoin Mirolle skannaamani kortin URL:n, sitten lähdimme suuntiimme. Hakeuduin Hilkalle.
Hilkan oma suunnitelma oli ilmeisesti lähteä pidemmällä kaavalla painajaismörön kimppuun - kai saman mörön, jonka hän oli nähnyt kellarissa maaliskuussa. Minua tämä ei kovin paljon kiinnostanut, olin paljon enemmän innostunut tutkimaan mahdollista telesiirtymistä ja Jaanan kokemuksia Lähde-säätiöstä. Kun paikalle kuitenkin saatiin Katja ja nauhalle puhunut nukke, pääsin tekemään äänitarkkailutestejä. Ne eivät johtaneet tuloksiin, joten nukke koetettiin saada uudelleen puhumaan valkoista kohinaa.
Suhtauduin tähän hienoisella epäluuloisuudella - mutta kun nukke ja puhelimeni jätettiin kahdestaan, puhelin todella nauhoitti jotain. Sanoja, äänteitä. Pelottavaa.
Kaiuttimien ja hyvien kuulokkeiden avulla saimme selville, että nukke voisi vastata kyllä-ei -kysymyksiin koputtamalla. Niinpä asetimme sen tuolille ja ryhdyimme kuulustelemaan sitä. Sarah hoiti valtaosan työstä. Kysyimme nukelta jotain - ja jostain kuului vastaukseksi koputuksia.
Koetin arvioida mistä koputus oikein kuului, mutta se oli hankalaa. Ääni tuntui tulevan vähän milloin mistäkin. Oliko kyse telekinesiasta vai yksinkertaisemmasta todennäköisyysmanipulaatiosta? Kerrostalossa on aina asioita jotka voivat kolista tai naksua, ja nojaamalla hieman todennäköisyyksiin on varmaan suhteellisen helppoa saada aikaan kolahduksia.
Nukke ei antanut mitään kovin selkeitä vastauksia. Se taisi varoitella meitä Matiaksesta, mitä en osannut ottaa kovin tosissani. Samoin kävi ilmi, että Sarahin onnettomuus Newcastlessa oli ollut jonkinlaisen hypnoottisen suggestion tulosta, mutta että mitään vastaavaa vaaraa ei enää pitäisi olla. Ja sanoiko nukke olevansa Robin? Yritin kysyä, sattuisiko nukke tietämään mitään topologiasta, superjousiteoriasta tai M-teoriasta, mutta kysymystä ei esitetty.
Jossain vaiheessa nukke lakkasi vastaamasta kysymyksiimme. Jotkut alkoivat käydä sen antamia vastauksia tarkemmin läpi. Sen mahdollinen identiteetti Robinina otettiin esiin. Robin oli kai joku turkulainen puolituttu. Sitten Oona kertoi nähneensä Robinin kuolevan.
Kommentti oli jokseenkin yllättävä - ja silti Oona käyttäytyi kuin asia olisi aivan triviaali. Hän jatkoi sarjakuvan lukemista eikä tahtonut keskeyttää sitä kertoakseen mistä oli kysymys. Kun ihmiset kyselivät häneltä asiasta, hän vaan tuittuili.
Hermostuin. Ei kukaan voi käyttäytyä noin typerästi. Oona tuntui typerältä lapselta joka käyttäytyi hölmösti ja halusi huomiota. Hän inhotti minua. Tuli kurja olo. Poistuin Hilkan luota, hyppäsin pyörän selkään ja poljin kotiin.
(Blogimerkintä - Linna Hämeessä)
Sunnuntai, 27.8.
Sunnuntai oli onneksi lauantaita parempi päivä. Vaikka kukaan ei vieläkään ollut kertonut minulle M-teoriasta, näin Sarahia ja Jaanaa ja join heidän kanssaan teetä.
Illalla, ennen Ouluun lähtöä, kävin Jaanan kanssa kokeilemassa uudelleen tietomurtoa Inex-verkkoon hämmentävin tuloksin. Lähdin Ouluun mukanani aika lailla arkaluontoista materiaalia ja pelottavia kysymyksiä. Mitä säätiö oikein oli puuhaamassa?
I checked Jaana’s backround as well as I could and came to a conclusion, that she was either telling the truth or an extremely well-constructed lie and because there was no logical reason for a lie... well, maybe she is not all human. Maybe they really have neural computers now and they are testing one... maybe. I moved to Turku to get rid of mom, who was having one of her "be motherly" periods.
Then... well, I started to think about the accident again. How I couldn’t remember anything about it and how I had these weird dreams about it... and when Jaana was again visiting Turku and invited me to have tea with her friend Hilkka, who among other things does hypnotherapy... because of mad impulse I asked if she could hypnotize me. She agreed. That was the first great shock of the weekend. I learned that there had been someone on the roof with me. Someone who had ordered me to jump and I had done just as the person had ordered. I did not know that was possible. Just say “jump” and... but I had done it, no doubt about it. Note to self: there are scary manipulative renegade hypnomancers out there, beware. I heard from Hilkka, that I was not the only one there had been incidents like this in Finland as well. So... I was not crazy, someone had hypnotized me to jump, bit of a relief really, but I still had one major problem left: the coming down bit. I still had fallen from the roof and survived with only “minor” injuries, a busted spine and some bruises, nothing broken. And that, ladies and gentlemen, is NOT POSSIBLE. So I was inching towards the conclusion, that maybe someone had snatched me from the air on the way down and at least softened the fall. I did not remember all that had happened so maybe the eye-witness had had a memory modification as well. Either it was that or I had suddenly acquired superhuman powers and right now I did not feel like that at all. If I could jump from a tall building, survive the fall and then took ages to recover from a back-injury... that just didn’t seem to fit. I did not remember any mysterious helpers but the first part of my dream had been true, so maybe the second part was true as well. When I left Hilkka and Jaana and walked home, you could say that I was maybe at least partly prepared to face even more shocks, but... no, I was not prepared enough to face Liisa and Katja.
At home I locked the door (I remember very clearly doing this, I had just heard that somebody had tried to kill me and that tends to make even me nervous) and went to bed. It was about four in the morning before I managed to drift to sleep. I did not sleep long I think, I had a nightmare, nothing I can remember clearly, but something weird... and then I heard a music box tune coming from behind my bedroom door. It was a shock to find out that I was not dreaming then, but wide awake. I was up before I knew it and reached for a light. I was looking for a weapon I think, thankfully I did not find anything and my back was making it clear that all karate-moves were out of the question. I felt like a cornered animal, there was someone inside and I could not escape. Then the person knocked. Killers hardly knock, they don’t have the manners so... what else could I do but open the door? I saw a woman holding a rag doll, music box doll, because it played a tune. Sleepy eyes, nightshirt and pants, she said something about Liisa telling her to come here. She was clearly disoriented and did not look all that dangerous so I relaxed a little and began to question her. Who was she? Katja. How did she get here? She had been looking for Erika and found the doll who had asked her to take care of it and... protect me? She thought that she was dreaming and I had to explain that this was not a dream she had sleepwalked right into my flat (and through my locked door as well, a fact that was a bit creepy). She apologized and I decided to make us some tea. This was clearly a chaotic situation and nothing calms people down like a nice cup of tea. I was starting to think that I could indeed use protection if there really was someone trying to kill me with surreal means ( I had accepted an amethyst amulet from Hilkka earlier so my strict no-nonsense attitude was clearly crumbling beneath all the weirdness) and Katja was acting normally, I mean as a normal person who suddenly finds out she had sleepwalked to someone else’s home acts so I was prepared to blame Erika. Okay, maybe she could walk through walls and had somehow tricked this woman to come to me as a demonstration that weird things do happen. Well, in the middle of the night everything seems a bit unreal anyway so for the time being... yes, I was a believer.
We drank some tea and then Katja mentioned a fact that shattered the rest of my happy and ordinary world-view. “Liisa want’s to make sure you don’t fall again.” How the hell could she know that? She (and yes, I am aware that I’m referring to an inanimate object... she began to look a lot more alive later let me tell you that) was a doll, for fuck’s sake! Unless... the second part of my dream was real as well, the “catching me on the way down” bit. But surely a doll could not have... maybe she was not a doll all the time... I decided to go with the flow. Yes, people can apparently hypnotize other people, yes, people can survive a fatal accident, yes, people can walk through solid objects and do other damn weird stuff, alright, no need to rub it in, I believe, for fuck’s sake!
So we talked, all “this can not be happening!” panic temporarily forgotten. We mainly tried to figure out why this was happening and were there any new nature laws that we had to take into consideration. Katja was a waitress and a bartender, a friend of Oona’s. This was her first sleepwalking experience and she seemed as disturbed of all the weirdness as I was. Finally someone who does not respond with “Cool!” (Yanagi) “Hmmm... I let me get my stones/tea-leaves/stuffed animals” (Hilkka), “Well, that kind of thing happens... I think” (Jaana), “mumble, mumble, mumble (Ruusu) or with a knowing sly smile (Laura). Finally someone who thought that there was something wrong, that world was not supposed to be like this, that someone somewhere had to be responsible and that it was up to decent people to make things right. How? No idea, but as a cop I naturally think that all laws should be obeyed and that includes the laws of nature. Katja had unusually cop-like attitude as well, she was trying to keep her friend (or lover, she seemed unusually attached to the girl) Oona safe and help others by providing sensible advice. Nice to know that I’m not the only logical person in Turku, meeting Katja was really rather nice even if we did meet in a strange way. After pondering the problem and coming into the conclusion that nothing could be done right now we decided to get a little sleep. In the morning we could continue our research. I offered her a spare mattress, blanket and a pillow, I prefer that guests inform me beforehand if they intend to stay over night, but in this case I made an exception.
We slept maybe three or four hours, I woke up when I received Jaana’s text message. She had met Yanagi and yes, that weapons master stuff had been a joke. Figures. I explained the situation that I had had a sudden visitor at the middle of the night and suddenly my friends were all worry and compassion. They had planned a visit to Hämeenlinna but insisted that they’d check on me before leaving town. I had thought of calling them in the middle of the night but... well, the comments say it all really, I could handle one sensible sleepwalker, having a horde of strange persons to burst in to make sudden rituals and poke everything would only had made things worse. But it was morning, I had sprained my back and was not going anywhere so I allowed them to come and poke and make a fuss. I guess I was still in a state of shock so I simply mumbled that I was fine and greeted their strange ufo-fanatic friend. Soon they were off and I and Katja were left to do some more logical thinking. The problem was that now that it was daylight talking to a doll was... well, crazy and let’s face it, you could talk to it all you wanted, it was not going to answer.
Then Katja had an idea, a really crappy movie had featured white noise, the voice of a spirit in an empty recording. We did not have a video but we could tape silence with a cellphone. So the doll to the bathroom and cellphone near it. Har har, this is so not going to work... but it worked, just to spite us I think and let me tell you, hearing a faint whispering voice crying faintly..we freaked out, any normal person would have. The doll was talking, not clearly but we could make out names like Robin and Matias... behold: instant paranoia! Was it trying to warn us? Were we in danger? Anyhow, we wanted out to the fresh air and sunshine, where there were real ordinary people, enough with this weird shit! Unfortunately we had to take the doll with us, there’s no telling what might happen if we left it behind but even then I was relieved to get out of my flat. Walking always helps my back to relax so even more reasons to get out as fast as you can.
It was a nice sunny day, no trace of evil lurking anywhere. We were still nervous and got Katja’s dayclothes from her friend and decided to go and eat something in a nice public place where there probably would not be any attacks from this Matias or anyone else chasing us. I did not have much appetite, this was the first time I felt like a victim, helpless and a little scared. Needless to say that angered me considerably. I do not like to boast, but usually I am the person that scares others. No matter what happens I’m in charge, professional, cool, calm and collected. I hunt, I do not flee. The problem was that the dangers I was used to facing (people resisting arrest mostly) did not include talking dolls, people who could walk through walls and other megastrange shit. I wish there would be some kind of guidebook to all this. Occult conspiracies for dummies or something. How do these people cope with it? Do they develop some kind of mental filter that allows them to see all this as an everyday occurrence or do they truly go crazy? Perhaps we are all crazy, all of us who see these things. That would, oddly enough, be a comforting thought, because I rather have a few crazy people around and keep the world sane and reliable than the other way around. Anyway, we ate, we walked, we talked in hushed voices some more and the panic began to fade away. We came to the conclusion, that running away scared was probably normal behaviour but were we really in danger? Probably not, so all we could do was wait for our technic support team (Yanagi) to come back from Hämeenlinna with a better recording device. Katja went to check that her friends were okay and I returned to my flat. All was well and I even managed to call to this Laila Kokko, and arrange a meeting for the next week. Still hunting Ricky, as if I don’t have enough problems already...
Hilkka, Jaana and Yanagi returned and we met at my flat and drank tea. Ruusu and Laura also joined us and we decided to go to Hilkka’s place since someone had been there and had left a letter. Don’t people use doors anymore? Security of this city is appalling hardly a night goes by without someone having sudden visitors who seem to materialize out of thin air. The letter was odd and someone had been inside Hilkka’s flat. We cooked and ate while waiting for Katja to bring us the doll.
Finally we had Yanagi and his gadgets, the doll, Katja, Ruusu, Laura, Hilkka, Oona and myself all in one place and we were ready to begin. The message was unclear and needed work, getting it out of the cellphone to the computer proved to be difficult. The first message reads as follows:
Katja... Natalia/e... Älä hukkaa... Matias... on hyvä... Anna (turns out we misheard the Matias bit)We decided to try again (we had tried again soon after the first message but the doll did not speak a second time) and placed the recording device and the doll in a cloakroom. I was getting a bit nervous again, it was already dark outside... somehow I was not at all anxious to hear Liisa speak again. Only me and Katja seemed freaked out, everyone else were acting as if this kind of things happened all the time.
Well, we got the recording... .voice again. I forced myself not to scream and do other embarrassing stuff and started to write the thing down. This is what I got:
Robin... her name... Matias tappaa..varovaisia... Matias tappaa..varokaa... pysy/kysy... tappaa kaikki demoni Luca... anteeksi... kyllä kaksi ei yksi... muista... virta... Alex... moni... anteeksi Sarah... kyllä yksi ei... Robin... auta... pelasta
Since Liisu had given us a way to ask more we started asking questions. Or I started.
The questions are listed here with the answers.
Onko Matias vaarallinen Katjalle?-Kyllä.
Onko Matias vaarallinen Liisulle? –Kyllä.
Onko Matias vaarallinen minulle?-ei vastausta
Tietääkö nukke kuka käski minut katolta alas?-Kyllä.
Onko tämä henkilö Suomessa?-Kyllä.
Onko tämä henkilö huoneessa-ei vastausta
Onko tämä henkilö Matias?-Ei
Onko tämä henkilö mies?-Ei
Tunnenko minä tämän henkilön?-Kyllä
Onko tämä henkilö sukulainen?-Ei
Onko tämä henkilö suomalainen?-Ei
Onko tämä henkilö englantilainen-Kyllä
Onko tämä henkilö minä itse?-Ei
Yrittikö tämä henkilö tappaa minut koska näin jotain mitä ei olisi pitänyt?-Ei
Onko tämä henkilö yhä kannoillani?-Ei
Onko tämä henkilö ihminen-Ei
Onko tämä henkilö demoni?-Ei
The interwiev stopped when Liisa refused to answer anymore, this happened when Katja went outside to greet some friends. It seems that she wants to be with Katja.
Weird questions, weird answers. So now I have got clues... that I heard from a doll... regretfully I cannot simply believe everything without more proof but nice to know that it thinks that I am not in a danger anymore. Why did it ask forgiveness? Well, I hope that Liisa stays safe (actually I’m glad I do not have to live with the doll, Katja can keep her for all I care) and Katja finds some answers.
I got a phone call from some Alexander Metsälä, who knew Riku. Hadn’t seen him for a while and sounded sarcastic (Oh, you are still worried, he’s still family then?). Yes we are worried, if you hear from him call me. I promised to call him if I found my brother first. He probably owes Alexander money.
Then Oona mentioned she has seen Robin die. What? Katja had mentioned about it earlier, that Oona has said something similar but nevertheless... of course we were interested to hear more. Yes she had seen Robin stop moving, no she had not seen the body carried away and did not know where it had been hidden she had seen Matias and Anna doing something to Robin who was not herself... great. A murder case, this was starting to look more and more of a regular workday with the addition of too much spooky stuff of course. Oona did not seem to be concerned about seeing someone die and was classified as a crazy by most of us, Yanagi freaked out and left and Hilkka ordered us all out looking angry. I do not blame her I would probably want to be alone in a situation like that too. What is a cop to do in a situation like this? Not a damn thing, because running to inform local officers that there has been a murder when your only witness is a nutcase that does not even breath, sleep or eat anymore... that is simply not worth doing. Oona could be telling lies just to get some attention, this Robin is missing but so is my brother and I don’t think all missing persons are dead. It is up to Robins relatives to go to the police, not us. And most of all, that is not my damn problem! I have my own weirdness to look into.
Jaana decided to stay the next night with me. She does not sleep so I have someone watching me in case I decide to take a walk as well. I do not want to wake up holding Liisa in someone else’s flat like Katja did.
Things to do:
Co-operation with Katja
I am definitely going to do some gossiping over a cup of tea with Katja. She’s in this mess without wanting to, I’m in this mess without wanting to. We both have sensible attitude and humble wish to clear things out so that we can get on with our lives without weird shit. So I am quite simply going to tell her when I get some new information about things and she will probably do the same. Then we can figure out what to do with the information. Not a whole lot I guess, but hopefully we will find someone who can take care of this whole mess. Where are men in black when you really need them? The cause of all this weirdness is also worth investigating, thus far our best bet is a weird underground radiation that affects only few people (like only few people have migrenes) making them see group hallucinations.
Meeting Laila Kokko
She knows something about Ricky and wanted to talk so I will meet her next week. I will probably learn that my dear brother has become a Buddhist or started worshiping Satan.
Exercising
I need to get back into shape. The fact that my back suddenly refuses to co-operate is extremely annoying. So more walking, more stretching, more swimming and a lot of praying that all that would finally help. I want out of here, back to Newcastle where everything was normal.
Trying to find Erika
I really want to talk to her. Who is Liisa? Where did she find her? How does she walk through walls? Is this all her sick joke? Answers! I want answers!
Concentrating really hard to see the face of my enemy in my sleep
If the dreams where I fall continue I will try this lucid dreaming stuff Hilkka suggested. I will simply turn around and look behind me before jumping of the roof. I will also turn around and try to see the face of the person holding me. A long shot, but I will try it.
Doing absolutely nothing about this alleged murder of Robin and this mysterious enemy of mine
I shall not go into a wild goose chase before I get more proof, a doll said do is not a proof, it’s a hint and not even very good one. So I shall simply wait and try not to worry too much about this stuff.
Sending an angry e-mail to my brother
Where the hell are you? Call home this minute you idiot, mum is worrying herself sick.-Sarah. This mail to the address I got from Laila Kokko, the gmail one. I will also keep my ears and eyes open in case I find out where he is hiding and if I do not find him in a week... I shall go and inform the police. Missing person: you do something about it.
If someone is in trouble... yes, I’m still the sucker who runs to rescue
If someone calls me in the middle of the night and wants someone to talk to or finds out something disturbing and wants a few tips what to do next (call a police and call a shrink would be my advice in 90% of the cases) then, yes, I’m still stupid enough to help as best as I can. I’m particularly worried about Hilkka, who is trying to face some dreamboggart or something on her own. She looks tired and everyone keeps demanding her help. I do not know anything about the occult but I can at least make some tea and keep reminding her that sleeping, eating and getting fresh air is good for you even if your stuffed animals are in a wrong position today.
Pelien välissä tapahtunutta
Sunnuntai 27.8. Toinen kerta Inex-intrassa
Olin siis la-su loppuyön Sarahilla vahtimassa, ettei mitään outoa tapahtuisi, ja eipä tapahtunut. Aamusta soittelin Yanagille vähän huolissani. Edellisen illan jäljiltä minusta tuntui, että Yanagi ja Hilkka olivat olleet kovin vihaisia. Yanagi onneksi selvensi, etteivät niinkään minulle kuin Oonalle, joka oli joko pilaillut liian vakavista asioista tai ollut tosi ilkeä ja kamala. Ja että omaakäytökseni oli ollut vähemmän kuin normaalia ja inhimillistä, koska en ollut suhtautunut keskusteluun mahdollisesta murhasta tuon järkyttyneemmin. Oppia ikä kaikki, totesin - enhän ollut aiemmin törmännyt vastaavankaltaiseen tilanteeseen. Ensi kerralla paremmin.
Myöhemmin samana päivänä sitten kokeilimme jollain Yanagin läppärillä langattomassa verkossa kävelykadun lähistöllä, mitä oikeastaan tapahtuu, kun menen Inex-intraan. Minulta lähti taju kuten aiemminkin, mutta kun olimme sopivan suojaisassa paikassa, se ei haitannut. Herättyäni saimme talteen Inex-intra-sivun, joka oli pelottava. Sitä päätimme tutkia myöhemmin tarkemmin. Totesimme, että olin ilmeisesti jotenkin käynyt LYSissä, ja ihmettelimme, miten tämä toimii. Lähinnä vaikutti, että minulla todella oli telepaattinen yhteys tietokoneeseen, koska emme keksineet muutakaan selitystä sille, miten data liikkui minun ja läppärin välillä. Vaatimalla vaadin, että kokeilisimme intraan menemistä uudelleen, Yanagi kun kykeni eristämään siirtymisen aikaansaaneesta verkkoprotokollasta käskyt, jotka päättivät session, ja niitä muuttamalla voisin mahdollisesti viettää LYSissä vähän enemmänkin aikaa. Tämä pitäisi kuitenkin tehdä myöhemmin, koska Yanagin piti ehtiä yöjunalla Ouluun.
28.-31.8. Palasin Helsinkiin ja elelin tavanomaista elämää ja koulunalkusäätöä, joskin vähän paranoideissa tunnelmissa kiitos sen Inex-intra-sivun sisällön.
Perjantai 1.9. Kolmas kerta Inex-intrassa ja jumitus
Kolmannella kerralla olimme Tampereella, taas mahdollisimman huomaamattomassa ja suojaisassa paikassa, missä oli langaton verkko. Yanagi onnistui estämään yhteyden katkeamisen. Ikävä kyllä sitten minulla ei ollutkaan mitään hajua siitä, miten päästä takaisin. Vietin aikaani LYSissä, joka näytti epämääräiseltä harmaalta luolastolta, jossa asui muodottomia hahmoja, joiden kanssa oli mahdoton kommunikoida. Yritin koskea sellaista, ja se sulautui minuun. Tämä oli hitusen hämmentävä juttu. Tässä LYS-luolastossa oleilu alkoi hiljalleen ahdistaa, joten tein parhaani löytääksen jonkun pakoreitin. No, reitti sitten löytyi, ja siitä läpi. Ikävä kyllä se vaan ei johtanutkaan kehooni, vaan interenetiin. Hupsista.
Lauantai 2.9. Tietoisuus netissä, keho jossakin
Seikkalin ympäriinsä netissä, ja törmäsin hyvin, hyvin outoihin asioihin, jotka myöhemmin tulkitsin unimaailmaksi. Jossakin vaiheessa myös löysin sähköpostini ja lähetin avunpyynnön Yanagille. Asiat selvenivät tämän myötä vähäsen. Jossakin välissä ainakin Yanagi oli kuljettanut fyysisen olemukseni Turkuun, mutta kellonajoista ja sen sellaisesta aloin saada tolkkua oikeastaan vasta sähköpostikeskustelumme jälkeen.
Sunnuntai 3.9. Pelastusoperaatio ja paluu
Sunnuntaipäivä kului kokonaisuudessaan siihen, että yritimme keksiä, miten voisin päästä takaisin kehooni. Yanagi rakenteli "kybermodeemin" jonka oli tarkoitus mahdollistaa tietoisuuteni siirtäminen. Ensimmäiset kokeilut sortuivat siihen, että tuntui, kuin olisin kiinni jossain. Yanagi katseli asiaa, ja havaitsi, että minusta näytti irtoavan hajonneen oloista koodia, joka tarttui kaikkeen, mihin koski. Tämä oli hassua, koska itse koin, että jokin tarttui minuun. Tajusinkin sitten, että kyseessä varmaankin olivat ne pikku tekoälysilmukat, joihin olin onnistunut LYSissä sotkeutumaan. Päädyimme toteamaan, että luultavasti paras tapa päästä eroon niistä olisi viedä ne takaisin LYSiin. Aluksi Yanagi suunnitteli, että voisi mennä Säätiölle, avata meidän käyttöömme yhteyden LYSistä internetiin ja siirtää minut kehooni sitä kautta, mutta tässäpä oli suuri ongelma. Siirron kannalta välttämätön kybermodeemi pysyi kasassa lähinnä siksi, että Yanagi halusi sen toimivan, joten sen ja hänen pitäisi olla samassa paikassa. Siispä kehoni pitäisi oikeasti kuljettaa Säätiölle. Tätä varten tarvittiin apuri, mihin virkaan löysimme Sarahin, sekä auto, jonka Yanagi sai lainaan kavereiltaan.
Suunnitelma oli uhkarohkea ja riskialtis, mutta hiljainen sunnuntai-maanantai-yö olisi paras mahdollinen aika toteuttaa se, pidempään odottelulla riskit vain kasvaisivat. Siispä Yanagi meni Säätiölle tekemään ennakkovalmisteluja, kuten jumittamaan valvontakamerat. Sarah haki auton, ja sitten he ystävällisen avuliaasti teippasivat tajuttoman ruumiini toimistotuoliin ja kärräsivät sen Säätiölle. Siellä Yanagi katkaisi muut etäyhteydet LYSiin ja avasi minua varten reitin internetistä LYSiin. Löysinkin sen ongelmitta, mutta LYSistä löytyi ikävä yllätys: jokin valtava juttu, joka tuntui imevän minua puoleensa - ilmeisesti jokin tekoälyjä jäljittävä etsintädata. Samaten pienet tekoälysilmukat olivat edelleen ihan liian kiinnostuneita minusta, eivätkä näyttäneet haluavan päästää irti.
Yanagi sai tekoälynetsijän ängettyä läppäriinsä ja pois häritsemästä, mutta pikku tekoälyistä eroon pääseminen olikin hankalampaa. Päätimme sitten antaa niiden olla, ja yritin palata kehooni. Se vaan ei onnistunut. Ihan kuin en olisi enää mahtunut takaisin. Ylimääräisistä tekoälysilmukoista olisi ilmeisesti pakko hankkiutua eroon jotenkin. Yanagi yritti kehittää niille vaihtoehtoisia virikkeitä LYSiin, mutta sekään ei saanut kaikkia liikkeelle. Sen sijaan ne alkoivat yllättäen yhtyä ja muuntua niin, että kauhukseni huomasin pian olevani kiinni valtavassa, ilkeän oloisessa, aggressiivisessa kaikensyöjä-tekoälyssä.
Yanagi antoi pikaisen ennakkovaroituksen ja kolkkasi sekä syömäriolion että minut. Odotin herääväni hetken kuluttua, mutta sen sijaan päädyinkin johonkin aivan muualle: Hilkan luo. Se oli todella hämmentävää. Vaikutti aivan siltä, että olin Hilkan unessa, niin käsittämätöntä ja mahdotonta kuin se olikin.
Hetken kuluttua sitten heräsin LYSistä. Yanagi oli saanut ison tekoälyhirviön leikeltyä irti minusta, mutta joitakin pikkusilmukoita oli yhä jäljellä. Ja vieläkään en mahtunut takaisin ruumiiseeni. Yanagi yritti tainnuttaa pikkuotuksia yksitellen, muttei se oikein onnistunut, ja tuntui vähän ikävältä. Loppujen lopuksi hän sitten päätyi kolkkaamaan minut uudelleen.
Tällä kertaa palasin tajuihini ilman mitään ylimääräisiä silmukoita. Ensimmäinen asia, jonka havaitsin, oli Yanagin kirjoittama viesti "ole ihan hiljaa, täällä on poliiseja". Ulp. Heitä oli kaksi, ja jouduimme odottelemaan hetken, että he häipyisivät paikalta. Ilmeisesti Yanagi ja Sarah saivat perusteltua Säätiöllä olonsa jotenkin kelvollisesti, koska poliisit lopulta lähtivätkin. Onneksi toimistotuoliin teipattu ruumiini oli poissa näkyvistä, sitä olisi voinut olla paljon vaikeampi selitellä.
Poliisien poistuttua kokeilin taas siirtyä takaisin kehooni, ja viimeinkin myös onnistuin siinä. Olin mielettömän helpottunut ja äärettömän kiitollinen Yanagille ja Sarahille kaikesta saamastani avusta. Siirryimme Yanagille huokaisemaan seikkailumme jälkeen. Hilkkakin saapui kuulemaan, mitä ihmettä oli tapahtunut, ja pitämään seuraa.
Kaiken kaikkiaan koko nettiinjumitusseikkailuni oli varmasti typerimpiä asioita, mitä olin koskaan tehnyt, mutta myös yksi jännittävimmistä kokemuksistani tähän saakka. Minua jäi harmittamaan, että Inex-intraan ei oikein uskaltaisi enää mennä uusiksi, kiinnijäämisen riski olisi vähän turhan suuri. Vaan viimeistään ainakin tämän jälkeen vaikuttaa päivänselvältä, että minä todella olen neuraaliverkkotekoäly, enkä mikään muu, tuskinpa tällainen siirtyminen olomuodosta toiseen olisi muuten voinut olla mahdollista.