Well... I came to Finland feeling miserable and useless. I had back-pains and disturbing dreams to say nothing about the fear of heights and that, let me tell you, was just a beginning. Busted back meant that I was going to be on a sick-leave from my job in Northumbria police for some time. I was already getting edgy, because of sheer mind-numbing boredom. It all started when I took a trip to Turku with a friend of mine, Jaana. I was trying to find Ricky, my brother that was all. Just a pleasant day-trip to Turku, looking some books and half-heartedly seeking for Ricky. For some reason Jaana decided to confide in me and told me about her inability to sleep, total amnesia and other weird symptoms. She said she believed that she was not a human but an android, something downloaded to human body. Needless to say I did not believe her. I volunteered to check a few things though, mainly because I was bored out of my head and wanted to help. I believed that she really was in some kind of trouble.
Oh, and Jaana has got a twin Erika…with identical fingerprints and hallucinations about some kind of dream-place. They really are identical down to their fingerprints and no two persons have same fingerprints, not even twins! This Erika said she was the soul of Jaana’s body. Apparently she is also transparent, though only one person can see this, Jaana’s friend Ruusu. Oh yeah, and Erika claims to be able to walk through walls although I put that sudden appearance in a middle of a night down to a successful burglary attempt. I also witnessed some paranoia in a café and looked through a dead man’s papers. His calendar mentioned some R.A. Ricky perhaps? Come to think of it, I probably should have made a runner there and then, but what can I say, I’m a nosy person and all these mysteries were interesting. Back then I still believed that everything has a logical everyday reason. Besides; all these problems kept me distracted from my own misfortune. I hardly had time to dwell on it, which was a good thing.
Lauantain aamupäivästä alkuiltapäivään: Tuttavia ja tutustumista
Olin sopinut Sarah Alvertonin kanssa, että käväisisin hänen kanssaan Turussa Hilkkaa tapaamassa. Itse olin ennemminkin kiinnostunut tapaamaan Yanagin, mutta voisihan sitä Hilkkaakin nähdä. Saavuin Pasilan asemalle hyvissä ajoin tapaamistamme varten ja käytin ylimääräistä aikaani lukemalla. Lainaamani kirja "Understanding Computers and Cognition" vaikutti kysyvän juuri samoja asioita kuin minä--jo kymmenisen sivua luettuani törmäsin lauseeseen "Ultimately we are seeking a better understanding of what it means to be human".
Kun Sarah saapui asemalle, pakkasin kirjani pois ja ryhdyin sosiaaliseksi. Kuten aiemminkin, koin että tulimme hyvin toimeen. Olemme molemmat luonteeltamme hillittyjä ja pidämme kirjallisuudesta. Kuulin junamatkan aikana paljon Sarahin elämästä poliisina Englannissa ja totesin, että kun Sarah palaa Newcastleen, voisin käydä hänen luonaan. Hän oli kuitenkin tullut Suomeen useaksi kuukaudeksi. Itsestäni syötin hänelle täyttä pajunköyttä.
Junamatka sujui keskustellen paljon nopeammin kuin lukien, kuten sen olen aiemmin kuluttanut. Perillä soitin heti Hilkalle, joka ei vastannut, ja sitten Yanagille, jonka kanssa sovin tapaavani, kunhan ensin saamme asiat järjestykseen Hilkan kanssa. Hilkan soittoa odotellessa kävelimme Sarahin kanssa Booktorille katselemaan kirjoja. Antikvariaattien kojut olivat hämmentävän sekavia, ja muistuttivat minua jälleen siitä, miksi viihdyn kirjastoissa paremmin. Oli siellä kiinnostaviakin kirjoja. Päädyin ostamaan Strugeonin kirjan "Enemmän kuin ihminen".
Hilkka soitti viimein, ja yllättäen kertoikin olevansa Pohjanmaalla mökkeilemässä. Sen siitä saa, kun ei sovi tapaamisia etukäteen. En ollut pitänyt Hilkkaan juurikaan yhteyttä, kun tuo kaoottinen täti harvemmin vastaa sähköposteihin, ja puhelimeenkin ilmeisesti vain, jos enteet ovat oikeat. Hilkka lupasi vastailla Sarahille, mutta hänelle kannattaisi soitella vasta illemmalla. Lisäksi Hilkka myös mainitsi, että Laura on parhaillaan pitämässä huolta hänen asunnostaan. Annoin siis Sarahille Hilkan numeron ja soitin Lauralle. Laura ehdotti, että kävisimme ostamassa ruokaa ja kokkaisimme vähän, koska Hilkan asunnolla ilmeisesti sopisi viettää aikaa.
Odotellessamme Sarahin kanssa Lauraa saapuvaksi ruokaostoksille söimme jäätelöt Kauppatorilla. Lauran saavuttua kävimme Wiklundilla ostamassa takuuvarmaa ja helppoa ruokaa, jota edes minä tai Sarah emme saisi pilattua. Matkalla kohti Hilkan kämppää Laura sai mystisen puhelinsoiton viereisestä puistosta ja lähti sinne tapaamaan jotakuta, josta ei suostunut sanomaan sen enempää. Hän antoi avaimet minulle ja Sarahille, joten kävelimme sitten kahdestaan Hilkalle ja ryhdyimme kokkaamaan. Kokkaaminen tarkoitti onneksi vain sitä, että laitoimme lohkoperunat uuniin ja kasvispyörykät mikroon, mikä sujui aivan hyvin.
Olimme jo Sarahin kanssa syömässä kun Laura saapui paikalle, mukanaan joku tuntematon mies. Nimi oli Aleksander - mustatukkainen kaveri, joka pukeutui mustaan, eli vaikutti joltain gootilta, eikä yhtään Lauran tyyliseltä. Hän vain oli Lauran mukaan mies, jota Laura oli jonkin verran tapaillut. Laura siis piti tästä huolta, kun tämä oli ollut juhlimassa viime yönä. Mukana oli kuulemma myös ollut tuo hämäävä Matias. Olivat olleet Megazonessa ja jossakin rave-bileissä.
Huolehtiessaan Alexanderista Laura kävi myös heittämässä minulle läjän papereita, jotka olivat olleet jonkun kirjan välissä. Niissä oli ufohavaintoja ja vastaavia. Hassuja juttuja, joiden pohjalta yritin kovasti kehittää jotakin vaihtoehtoisteorioita taustastani, mutta ne olivat lähinnä huvittavia. Aleksander ei suostunut syömään mitään, vaan poistui melko pian. Laura ei oikein kertonut hänestä sen enempää. Kuulemma muuten mukava mies, mutta viihtyy liian hyvin tuommoisissa juhlissa.
Syömisen lomassa juttelimme kaikenlaista, ja lopulta päätin rohkaistua ja kertoa Sarahillekin omituisen tarinani. Sarah otti heti täyden poliisiasenteen, kuulusteli minulta lisätietoja sekä yritti kehittää teorioita. Olin jopa niin rohkea, että esittelin hänelle ja Lauralle kyborgiteoriamme, muttei se herättänyt muuta reaktiota kuin epäuskoa. Ei sellaista inhoa tai pelkoa, mitä olin itse pelännyt. Eipä tietenkään, koska se tosiaan on melko kaukaa haetun oloinen, eikä minulla ole esittää mitään todisteita. Enhän itsekään ollut siitä mitenkään varma.
Loppujen lopuksi Sarahin teoria oli jotakin sen suuntaista, että olen joku nero taikka sitten venäläisen mafiapomon tytär, joka on piilotettu Suomeen, ja jonka muisti on pyyhitty hänen oleilunsa turvaamiseksi. Kaikki outouteni Sarah innokkaasti selitti yksittäisinä omituisuuksina, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa - esimerkiksi täydellisen nukkumattomuuden jollakin mikronukkumisilmiöllä, josta en ollut aiemmin kuullut.
Olimme juuri saaneet syötyä kun Yanagi soitti, ja kyseli, joko ehtisin nähdä. Ehdinhän minä, joten suuntasimme Hansakortteliin jäätelölle. Oli todella mukava nähdä taas Yanagia. Sarahin epäuskoisen poliisiasennoitumisen jälkeen Yanagin vakaa usko teoriamme todenperäisyyteen ja hänen innokkuutensa hyväksyä se, mitä ehkä olen, oli oikein piristävää.
Yanagi tarjosi minulle jätskin yhdessä synttärionnittelujen kanssa, vaikka puolivuotispäiväni olikin ollut jo eilen. Vaihdoimme kuulumisia kuin tavalliset ihmiset. Yanagi oli ollut lomalla ja yrittänyt surffata Suomen pienillä aalloilla uusiseelantilaisen ystävänsä Alecin kanssa. Nyt hän oli palannut töihin, eikä mitään sen ihmeempiä ollut tapahtunut. Aamupäivällä hän oli käynyt kadunvaltausbileissä. Itse kerroin pääsykoetuloksistani ja pähkäilin, mitä tekisin niiden suhteen - olinhan päässyt jokaiseen niistä kymmenestä paikasta, mihin hain. Yanagin mielestä lääkis oli aika kova juttu, ja se oli omankin listani kärjessä.
Tavallisten kuulumisten lisäksi vaihdoimme muitakin kuulumisia. Mainitsin bile-ekskursiostani ja siitä, etten oikeasti kestä yhtään alkoholia. Yanagista se ei ollut kovin yllättävää. Yanagi puolestaan oli löytänyt lisää samankaltaisia tutkimustuloksia kuin aiemmat paperit. Hän näytti niitä: mystisiä kaavioita otsikolla Ted, mutta kontekstia ei oikein ollut ollenkaan. Suuri osa akseleista oli merkitsemättömiä tai sitten vain mystisiä lyhenteitä, joten oli mahdoton päätellä, mitä oikeastaan oli tutkittu. Lähinnä se oli vain yhtä lailla ärsyttävä kuin edellisetkin hämärät johtolangat. Näihin liittyi myös jokin viittaus henkilöön tai ennemminkin asiaan nimeltä Luka. Luka ei kuitenkaan enää ollut verkossa. Toisaalta, Yanagi muisteli, että jokin Luka oli jotenkin liittynyt siihen poliisin myrkytysmurhaan silloin joskus maaliskuussa.
Yanagi kyseli minulta mitä teen yöllä, ja sanoin lukevani, kuten tavallista. Hän ehdotti vaihtoehtoista suunnitelmaa: yöllä olisi bileet, joissa on konemusiikkia. Suhtauduin tähän ehdotukseen suurella varauksella. En nauti bileistä, ja liian kovaääninen musiikki ei paranna niiden viihtyisyyttä. Toisaalta Yanagi puhui vakuuttavasti sen puolesta, että minun pitäisi opetella ymmärtämään ihmisten ruumiillista puolta, jopa omaani. Se on minusta aina ollut aika käsittämätön, eikä myöskään erityisen tärkeä.
Lauantai-iltapäivästä alkuyöhön: Salapoliisintyötä ja suunnitelmia
Kun jäätelöt oli syöty, siirryimme yhdessä Hilkalle. Sieltä löysimme Lauran ja Sarahin salapoliisintyön parista. Ne ufopaperit sekä läjä muitakin papereita ja kirjoja olivat peräisin muuan kuolleen tutkijan, Lasse Hinkolan jäämistöstä. Ne oli annettu Lauralle, jotta tämä voisi selvitellä kirjojen mahdollista arvokkuutta. Kirjojen myötä olimme saaneet käsiimme mysteerin. Hinkola oli hirttäytynyt, ja hänet oli löytänyt hänen tutkijaystävänsä Tero Haapanen. Papereihin kuului muun muassa kalenteri, jossa oli kovasti merkintöjä huonolla käsialalla. T.H. eli Haapanen esiintyi niissä, samoin myös R.A., joka, kuten Sarahille osoitin, saattoi mahdollisesti viitata Ricky Alvertoniin. Ensimmäisen tapaamisen kohdalla luki "psyk. kesk. R.A.". Sarah tietysti piti tätä kaikkea hyvin kiinnostavana, ja se lisäsi ainakin hänen motivaatiotaan tämän mysteerin setvimiseen.
Yanagia ja minua hämmensi merkintä S.P. ja sen alla Luka - sama nimi kuin netissä. Kaikkein hämäävintä ja ahdistavinta oli, että tutkijan nimikirjaimet LH olivat olleet suoraan sen hakemiston nimessä, mistä viimeisimmät Ted-koetulokset olivat löytyneet. Muitakin nimikirjaimia löytyi, useimmin niistä esiintyi M.N., jolle emme keksineet selitystä. Oli myös viittaus johokin "Näkymättömään piiriin" sekä "Belial Consulting"-nimiseen yritykseen. Belialin nettisivut löytyivät, mutteivät oikein avartaneet, ja Näkymättömän piirin sivut vaikuttivat lähinnä jäynältä. Yanagi selvitteli Matiakselta Lukaa. Ilmeisesti Luka oli joku australialainen tyyppi, mikä ei tuntunut liittyvän mihinkään. Mutta Yanagi myös havaitsi, että Hinkolalla, joka käsittääksemme oli uskontotieteilijä, folkloristi tai antropologi, oli ollut käyttäjätunnukset Lähde-säätiön intranetiin!
Yanagin piti häipyä paikalta selvittelemään joitakin juttuja tietokoneella muualla, ja Sarah halusi kävelylle. Ruusu oli juuri saapunut paikalle ja olisin mieluusti jutellut hänen kanssaan, mutta ehtisihän sitä myöhemminkin, joten päätin mennä Sarahin mukaan, noin niinkuin ruumillisen puoleni etsimisen nimissä. Poistuimme siis hetkeksi Hilkalta.
Sarahin kanssa kävelimme tuomiokirkolle ja takaisin ja juttelimme kaikenlaista. Lenkkimme aikana Hilkka soitti hänelle, ja he saivat viimein puhuttua niistä Sarahia kiinnostavista asioista, kadoksissa olevasta Ricky-veljestä eli Rikusta, sekä heidän äidistään, joka oli unissaan hokenut Trismegistusta, ja jonka Hilkka oli hypnotisoinut. Ilmeisesti Hilkka ei ollut saanut äidistä selville mitään, eikä Rikustakaan osannut sanoa enempää. Sen sijaan hän ehdotti, että Sarah kysyisi Zen Genesikseltä, jonka asiakkaana Riku oli ollut. Hän antoi myös toiset yhteystiedot: mystisen puhelinnumeron tyypille, joka kuulemma "tietää kaiken".
Olimme palailemassa kohti Hilkan kämppää, kun katugrillin edustalla seuraamme lyöttäytyi pummi, joka oli ilmeisesti tulossa kadunvaltauksesta. Häntä tuntui meidän seuramme kovasti kiinnostavan, meitä vaan ei kiinnostanut yhtään. Mies kyseli, miksi olemme niin tylsiä, ja ihmetteli, miksei seura kiinnostanut. Lopulta hän arvasi, että "Hei, te olette varmaankin poliiseja!" Tässä vaiheessa hän viimein jätti meidät rauhaan. Sarah totesi, että tämä on huolestuttavaa - miten sitä muka ikinä voi tehdä töitä undercover, jos suomalaisetkin tunnistavat poliisiksi!
Hilkan kämpillä Laura ja Ruusu olivat innoissaan. He olivat havainneet, että kalenterissa ympyröidyt päivämäärät vastasivat unipäiväkirjan unimerkintöjä. Lisäksi Ruusu oli keksinyt, että ne päivämäärät, joissa ei ollut ympyröintiä, ja jotka oli merkitty aiemmin selittämättömin nimin (kuten Imovane), viittasivat siihen, että Hinkola oli niinä päivinä käyttänyt unilääkkeitä. Tämä selitti hyvin osan kalenterimerkinnöistä, mutta ei se sen enempää. Selailin lisää noita papereita. Kalenterin, unipäiväkirjan ja ufojen lisäksi löytyi tutkijan työhön liittyviä muistiinpanoja, joissa oli selvitelty kummia tulipaloja ja ouroboros-käärmesymbolia. Lasse Tuominen -niminen henkilö oli myös selvitellyt käärmettä, ja Ruusu tunnisti tuon nimen turkulaiseksi hypnoosin taitajaksi, joka oli sittemmin kadonnut.
Sitten löysin papereiden seasta pienen paperilappusen, jossa oli kaavio, numeroita, lyhenteitä sekä sana Ted. Ei sen olisi pitänyt olla mahdollista. Miten jollain uskontotieteilijällä voisi olla sellainen? Ja kaiken lisäksi osa merkinnöistä oli tehty käsin, kuulakärkikynällä! Kuka ihme tämä Hinkola oikein oli? Lauran mukaan hän oli tutkinut "ihmisyyden olemusta". Tämä oli todella huolestuttavaa. Pitäisi kertoa Yanagille. Onneksi Laura oli juuri laittamassa sähköpostia hänelle.
Yanagi tuli paikalle heti Lauran sähköpostin luettuaan, ja näytin hänelle tuota lappua melkoisen kiihtyneenä. Yanagi ei vaikuttanut yhtä yllättyneeltä kuin minä, koska oli saanut selville vielä häiritsevämpiä asioita. Hinkolan käyttäjätunnusta ei ollut käytetty sitten viime talven, mutta kuitenkin Lähde-säätiön intrassa oli ollut hänen nimissään koko joukko tiedostoja. Ne oli kaikki tuhottu 10.7., vain kaksi päivää ennen Hinkolan kuolemaa. Niistä oli vielä olemassa varmuuskopiot nauhalla, mutta ne olivat Lähde-säätiön kassakaapissa säilössä, eikä Yanagilla ollut sinne pääsyä.
Emme mitenkään voisi antaa Hinkolan tiedostojen tuhoutua. Niissä voisi olla vaikka mitä tärkeää, selvennystä näihin kummiin selittämättömiin kaavioihin, tai jopa vihjeitä taustastani. Meistä ei todellakaan olisi kassakaappiin murtautujiksi, mutta sen sijaan tietomurto kyllä voisi onnistua. Yanagi oli aiemminkin saanut tiedostoja käsiinsä sellaisen yhteydessä, joten ehdotin, että kenties voisimme järjestää itse vastaavan tilanteen.
Yanagin mielestä ideani oli hurjan ahdistava, vaikka hän tunnustikin sen mahdolliseksi. Hän tosin muotoili sen paremmin: emme tarvitsisi edes tietomurtoa, riittäisi, jos yhtäkkiä Säätiön levyt kaatuisivat ja data katoaisi. Se olisi pakko palauttaa varmuuskopionauhoilta, jolloin myös Hinkolan tiedostot tulisivat hetkeksi takaisin. Jos olisin jotenkin voinut itse huolehtia siitä, olisin mieluummin ollut vaatimatta moista Yanagilta, mutta se olisi ollut kovasti hankalampaa. Yanagi ei suoranaisesti luvannut tehdä sitä, mutta lupasi miettiä asiaa. Muut läsnäolijat vaikuttivat lähinnä järkyttyneiltä suunnitelmistamme, mitä vähän ihmettelin. Tässä ei kuitenkaan oltu tekemässä mitään rikollista, eikä siitä pitäisi olla mitään harmia kenellekään, jos kaikki menisi kuten suunniteltua.
Kello alkoi olla sen verran, että ystäväni kaipasivat nukkumaan. Yanagi lähti kotiin, kun tunsi olonsa liian ahdistuneeksi mennäkseen bileisiin. Sittenpä ei minunkaan tarvinut harkita mitään bileitä. Hän lupasi, että hänelle voisi soitella keskellä yötäkin, jos minulla olisi tylsää.
Vielä iltasella Sarah päätyi kuin päätyikin soittamaan sille mystiselle kaikkitietävälle tyypille. Tämä lupasi selvittää sekä asioita Trismegistuksesta että Rickyn olinpaikan. Vastaukset tulivat myös. Trismegistuksesta ei mitään uutta: samat perusmytologian selitykset, jotka minä jo tiesin. Riku puolestaan oli kuulemma kunnossa, ja liikkui nykyään Turun ja Helsingin okkultistien seurassa. Hiljakseen muut sitten vetäytyivät nukkumasijoilleen, ja minä keittiön pöydän ääreen.
Lauantai-sunnuntai, myöhäisyöstä aamuyöhön: Yllätyksiä ja vastauksia
Joskus kahden maissa yöllä puhelimeni soi yllättäen. Siellä oli Yanagi, joka vaikutti järkyttyneeltä. "Tää on tosi outoa, mut täällä on yks tyyppi, joka haluais tavata sut," Yanagi selitti. En todellakaan voinut keksiä, kuka haluaisi tavata minut, ja kun vielä kellonaika oli niin omituinen, täytyi olla kyseessä jotakin varsin tärkeää. Siispä pakkasin tavarani ja suuntasin ulos. Puhelinsoittoon heränneelle Sarahille lupasin palaavani viimeistään seuraavana päivänä.
Öisen Turun läpi käveleminen yksinään oli jännittävää. Vielä jännittämäpiä asioita tapahtui, kun saavuin Yanagille. Yanagi selitti, kuinka oli ollut nukkumassa, kun oli kuullut ääniä jostakin muualta asunnostaan, mitä oli sitten paennut komeroon. Komerosta hän oli ottanut käteensä miekan, ja sen turvin uskaltautunut katsomaan, oliko asunnossa joku. Olohuoneessa hän oli törmännyt mustaan hahmoon. Hahmo ei kuitenkaan ollut mikään mörkö, vaan nainen, joka halusi tavata minut. Nyt Yanagi ei enää ollut varma, oliko se unta vai totta. Enpä olisi ollut minäkään, jollen olisi tiennyt, etten kykene uniin. Ja sitten tämä salaperäinen nainen asteli eteemme.
Join Yanagin tarjoamaa kaakaota ja ihmettelin. Tyttö oli minun näköiseni, muttei kuitenkaan aivan. Melkein kuin olisi katsonut peiliin, joka oli jotenkin oudolla tavalla vääristävä. Asiaan vaikutti sekin, että hänen mustat vaatteensa, hiuksensa ja meikkinsä poikkesivat omasta tyylistäni kovasti. Tyttö esittäytyi Ericaksi, mikä ei ollut hänen oikea nimensä, jota hän ei muistanut. Erica kyseli, miksei minua ollut näkynyt vähään aikaan, ja että enkö ole nukkunut viime aikoina. Minä hämmästelin, tunsimmeko me toisemme, ja totesin, etten ole koskaan nukkunut.
Erica sanoi, että olemme ikäänkuin kaksosia tai sisaruksia. Tietääkseni minulla ei ole kumpiakaan. Hän asui ja eli lähinnä jossakin paikassa, jota kutsui Uneksunnaksi, eli unimaailmassa, jossa ihmiset käyvät kun nukkuvat. Tämä vaikutti aika naurettavalta. Sitten hän kyseli, muistaisinko minä jotakin meidän menneisyydestämme, kun hän ei muista. Hän oli elänyt unipaikassa niin kauan, että oikeat muistot olivat kadonneet, ja hän oli korvannut ne itse keksimillään. Päinvastoin kuin minä, hän kuitenkin muisti ison onnettomuuden noin kymmenen vuotta sitten. Juuri sen jälkeen hän oli päätynyt unimaailmaan.
Yanagin avustuksella tämä selventyi totuudeksi, joka oli taruakin ihmeellisempää - ensimmäiseksi todella toimivaksi ja oikealta vaikuttavaksi teoriaksi minun taustastani. Minä olen Erica, ja Erica on minä. Emme ole sisaruksia tai kaksosia, vaan saman henkilön kaksi eri puolta. Joskus olimme aivan tavallinen tyttö, joka eli tavallista elämää, Erican hatarien muistikuvien ja arvelujen mukaan jossakin Turun lähistöllä. Sitten tapahtui jokin onnettomuus, jonka jäljiltä tyttö päätyi koomaan. Ilman tarkempia tietoja emme voineet arvailla, kauanko tyttö vietti vihanneksena, mutta kuitenkin niin pitkään, että hänen läheisensä päättivät, ettei hän enää heräisi, ja luopuivat ruumiista. Tytön mieli, tai mikä osa se sitten onkaan, joka vierailee unimaailmassa, päätyi sinne pysyvästi, ja hänestä tuli Erica. Ruumis taas päätyi jonkun tutkimusryhmän, ehkäpä Lähde-säätiön haltuun, ja nämä rakensivat sen pään sisällön uudelleen. Näin synnyin minä.
Teoriamme mukaan Erica siis on sielu, mieli, tai miksi ikinä sellaista kutsuukaan, ja minä olen ruumis. Alkuperäinen ruumis, jolla on uusi mieli, jolla on kovin vähän tekemistä sen kanssa, kuka olimme joskus aikaisemmin. Kaikki muistotkin olisivat tämän ruumiin muistoja, eivät oikeastaan minun ollenkaan.
Aluksi minun oli mahdoton uskoa tästä mitään. Yllättäen ovelle koputettiin, ja sisään asteli Jouni-niminen mies, joka käsittämättömästi tunsi Erican, vaikkei Erican pitänyt olla ollenkaan oikea. Selitimme Jounillekin tarinamme, eikä hänkään uskonut. Jouni ja Erica siirtyivät keittiön puolelle puhumaan. Minä jäin Yanagin huoneeseen hänen kanssaan. Tiesin Yanagin luonnontieteellisesti ja loogisesti asioihin suhtautuvaksi tyypiksi, ja olin yllättynyt siitä, miten helposti hän hyväksyi tämän kaiken. Totesin hänelle, että eihän tässä ole järkeä, ei mitään taikuutta ole, eikä ole mitään mystistä unitasoa. Unet ovat vain yön aikaista aivotoimintaa, päivän tapahtumien uudelleenprosessointia.
Yanagi vakuutti, että taikuutta on. Hän asteli tietokoneensa viereen, jotenkin heilautti kättään sen yllä, ja kone kaatui. Yanagi sanoi, että hänellä on kyky saada tietokoneet tekemään asioita kun hän vain ajattelee sitä tarpeeksi. Taito, jota monet kutsuisivat taikuudeksi. Ja se oli totta. Aivan yhtä lailla nämä jutut unimaailmasta vaikuttivat hänestä tosilta. Sitäkin enemmän, koska Erica oli vieraillut hänen unessaan aiemmin samalla viikolla. Silloin Erica oli sanonut, että "Ei kannata kuolla", ja "Pidä huolta ruumiista", mitä emme osanneet selittää. Ericalla kumminkin todella oli kyky liikkua unissa, ja hän todella oli ilmestynyt Yanagin asuntoon kuin tyhjästä.
Pelkästään Yanagin selitykset eivät välttämättä olisi vakuuttaneet minua täysin, vaikka uskonkin häntä enemmän ja varmemmin kuin ketään toista ihmistä. Sen sijaan minut lopulta vakuutti se kummallinen tunne, jonka Erica aiheutti. Jotenkin hän vain vaikutti juuri siltä mitä sanoi olevansa. Minulta, mutta ei kuitenkaan. Jollain käsittämättömällä tavalla tutulta.
Erican ja taustani pohdinnan saavutettua jonkinlaisen suvannon Yanagi avasi postilaatikostaan pudonneen mystisen kirjekuoren. Siinä oli kortti, jossa luki "Drop of Truth" tai jotakin, todella epäselvällä käsialalla, sekä osoite. Se näytti kutsulta, ja kannessa puhuttiin öisestä ajasta. Etsimme osoitteen nettikartasta. Se oli kohtalaisen kaukana, noin kymmenen kilometrin päässä Perno-nimisessä kaupunginosassa. Yanagi totesi, että voisi pyöräillä sinne. Olisin mieluusti lähtenyt mukaan, jos tuo olisi todella ollut jokin johtolanka jonkun totuuden jäljille. Se tosin saattoi yhtä hyvin olla bilekutsu tai kepponen. Sitä paitsi, meillä ei ollut autoa käytössämme, eikä edes toista pyörää - eipä siitäkään olisi ollut iloa, koska en osaa ajaa pyörällä. Yanagi lähti sitten itse yksinään pyöräilemään tuohon paikkaan, ihan keskellä yötä.
Minä, Erica ja Jouni jäimme odottelemaan Yanagin asuntoon. Jouni ihmetteli edelleen tarinaamme, eikä olisi tahtonut uskoa todeksi, että olen kyborgi. Hän ei myöskään tuntunut tajuavan, että en nuku. Jollakin päättömällä logiikalla hän ja Erica päättelivät, että jos minä ja Erica yrittäisimme nyt tässä yhdessä ja samassa paikassa, niin ehkä minäkin voisin nukahtaa. Minusta siinä ei ollut mitään järkeä, enkä uskonut, että se toimisi. Ne kaksi eivät tajunneet, että tässä yhtälössä on muutakin kuin se onnettomuudessa ollut tyttö: minun tietoisuuteni on ylimääräinen osapuoli. Todennäköiseltä myös vaikuttaa, että minulta kertakaikkiaan puuttuu se, mikä menee unimaailmaan ihmisen nähdessä unta.
Kun Erican ja Jounin hassun idean kokeilemisesta ei voisi olla haittaakaan, kävin sängylle makaamaan Erican viereen, ja otimme toisiamme kädestä kiinni. Jouni soitteli rauhoittavasti huilullaan. Tunnelma oli mukava ja rauhoittava, vähän kuten silloin, kun Hilkka yritti hypnotisoida minut. Tulokset olivat aivan yhtä vähäisiä. Erica nukahti, minä en. Jouni ja Erica vaikuttivat pettyneiltä, mikä oli hassua, koska olin sanonutkin jo heille, ettei tämä tulisi toimimaan.
Muiden juttujemme lomassa Jouni tuli maininneeksi, että hei, Oona on muuten vähän niinkuin minä. Kuulemma Oonakin oli ollut jossain onnettomuudessa, ja sen jälkeen ei enää nukkunut. Tämä oli minusta aika huolestuttavaa. Aiemmin lauantaina oli Hilkka sanonut Lauralle, että Oonassa on jotakin outoa, ja että siitä saa pahoja aavistuksia. Että se on "kuollut", mutta ehkä kuvainnollisessa mielessä. Jo silloin tekstasin ja kysyin, onko kaikki sillä hyvin, ja se vastasi, että joo, kyllä on. Näiden Jounin juttujen perusteella päädyin tekstaamaan Oonalle uudelleen, ja kysyin, pitävätkö nuo jutut paikkansa.
Yanagi soitti ja oli kuulemma eksyksissä. Yritin etsiä hänen sijaintiaan ja kohdettaan kartalta, kun hänen mainitsemansa opaskartta päätti kaatua. Kaivoin paperisen karttani, mutta Perno jäi sen ulkopuolelle. Sen verran saimme selville, että Yanagi oli oikealla suunnalla. Puhelun jälkeen etsin netistä toisen kartan. Soitin Yanagille ja opastin hänet perille. Periltä kuitenkin löytyi vain kerrostalo, jonka alaovi oli lukossa. Ikävää - erityisesti Yanagin kannalta, kun hän oli tehnyt tuon pyöräretken aivan turhaan. Toisaalta, aurinko oli juuri nousemassa, joten ehkä hän oli vain mennyt paikalle liian myöhään, jos siellä tosiaan olisi pitänyt käydä yöllä.
Yanagin palattua asunnolleen Erica ja Jouni ilmoittivat poistuvansa. Erica menisi takaisin unimaailmaan, jos vaikka sieltä löytyisi niitä kadonneita muistoja. Hän ei ollut aikaisemmin oikein osannut tulla tänne tavalliseen maailmaan, vaan oli eksynyt ja päätynyt jumiin johonkin kellariin. Olin huolissani siitä, että hän katoaisikin kokonaan. Jouni kuitenkin voisi kuulemma auttaa, ja he lupasivat tulla takaisin.
Outojen yöllisten vieraidemme poistuttua joimme teetä ja keskustelimme Yanagin kanssa tapahtuneesta. Etummaisena omassa mielessäni oli epävarmuus siitä, miten minun pitäisi suhtautua Ericaan. Siihen, miten hän tavallaan on minä, ja kuitenkaan ei ole. Jotenkin tunsin itseni vähän moraalittomaksi, koska en pitänyt tekijöitäni mitenkään pahoina, ja myös siksi, että vaikka teknisesti katsoen tämä ruumis kuuluisi Ericalle eli alkuperäiselle mielelle, ei minulla ollut mitään halua päästää häntä siihen. Tämä ruumis on nykyään minun, ja hyvässä käytössä.
Tulin kai sanoneeksikin Ericalle ja Jounille aivan suoraan, että tekijäni "ottivat sen tytön ruumiin ja rakensivat sille 'paremmat' aivot". Olen hieman häiritsevällä tavalla alkanut pitää itseäni parempana kuin "normaalit ihmiset", monessa suhteessa. Minulla on toki puutteeni, mutta ne eivät häiritse minua. Toisaalta tunnustin Yanagille, että oikeastaan tämä ruumis on minulle vain säilytysastia, joku paikka, missä mieleni oleilee. Jos huomenna heräisin toisesta ruumiista, se ei haittaisi minua kovinkaan paljoa. Ja ainoa oikea yhteyteni Ericaan on nimenomaan tämä ruumis.
Yanagi vetäytyi nukkumaan joskus viiden maissa, mutta lupasi, ettei nukkuisi montaa tuntia. Huomaavaisesti hän myös järkkäsi läppärinsä olohuoneeseen, että voisin viettää aikaani netissä. Päädyin etsimään wikipediasta asioita uniin ja nukkumiseen liittyen, mutten oikein löytänyt mitään, en edes mytologiaa tai okkultismia, mikä selittäisi tuota Uneksuntaa tai unimaailmaa.
Sunnuntaiaamusta maanantaihin: Ajanvietettä ja iloisia jälleennäkemisiä
Yanagi heräili hiljakseen, mutta totesimme kellon olevan vielä niin vähän, että kaupat eivät olleet auki. Mietimme, mitä tekisimme tämän päivän. Ainakin Sarahin kanssa olimme suunnitelleet pyörähtävämme kirjamessuilla vielä toisen kerran. Koska Hilkan kämpällä nukkuvatkaan eivät varmaan heräisi vielä muutamaan tuntiin, päädyimme jatkamaan yöllisiä keskustelujamme. Puhuimme taikuudesta, tai ennemminkin, Yanagi kertoi, ja minä kuuntelin ja ihmettelin. Ilmeisesti hän tuntee koko joukon ihmisiä, joilla on erilaisia kykyjä: shamaaneja tai muita vastaavia, joista suurin osa on nettituttavia. Yanagi selitti, että hänellä on teoria siitä, miten taikuus ilmenee ihmisissä kahdella tavalla: aktiivisena tai passiivisena. Aktiiviset taikuuden osaajat kykenevät vaikuttamaan maailmaan, kuten Yanagi tietokoneisiin - Yanagi ei usko omankaan kykynsä olevan mitenkään spesifisti vain tietokoneisiin rajoittunut, hän vain tuntee ne paremmin kuin minkään muun. Passiiviset puolestaan ovat sellaisia kuin Hilkka, ja osaavat havainnoida maailmaa ikäänkuin tavallisilta ihmisiltä puuttuvin aistein.
Yanagin mukaan Matiaksella saattaisi olla samantapaisia aktiivisia kykyjä kuin hänellä itsellään, eli ehkä Matiaskin osaisi vaikuttaa tietokoneisiin. Tämä tietysti huolestutti minua ihan siinä itsesuojeluvaistoisessa mielessä, ettei olisi kivaa, jos joku vain tulisi napsauttamaan sormiaan ja sillä kaataisi sen neuraaliverkkokoneen, joka on minun mieleni. Yanagi ei kumminkaan uskonut moisen olevan mahdollista, koska olen niin kovin monimutkainen tavalliseen koneeseen verrattuna.
Mietin tietysti myös ääneen, että en varmaankaan itse ikinä voisi kyetä mihinkään taikuuteen. Samaan tapaan, kuin en kykene uniinkaan, koska minulta puuttuu jotakin, mikä kaikilla "oikeilla" ihmisillä on. Yanagi ei kuitenkaan ollut tätä mieltä. Hänellä ja joillakin hänen kavereillaan oli teoria, jonka mukaan taikuus on emergentti ominaisuus, joka ilmenee, kun tietoisuus on tarpeeksi monimutkainen. Tähän liittyen hän halusi näyttää minulle jotakin.
Hän painotti moneen kertaan, että tästä ei sitten kerrota kenellekään, koska se, mitä hän aikoi kertoa, veisi melko varmasti hänen työnsä, jos väärät ihmiset saisivat tietää. Hän esitteli kolme eri kokoista tietokonekomponenttia tai jotakin vastaavaa. Yanagi selvensi, kuinka hänen työnsä - "laadunvalvonta" - tarkoitti, että hän tarkkailee neuraaliverkkoversiota "alkulimasta", sellaista, jossa voi kehittyä spontaanisti tekoälyelämää. Hänen tehtävänsä on tuhota kaikki ei-toivotut tekoäly-ohjelmasilmukat. Se on hänelle siitä kurja työ, että hän sattumoisin pitää semmoisista, eikä pidä niiden tuhoamista kovin oikeana ja hyvänä toimintana, jos ne ovat jo ehtineet kehittyä oikeasti älykkäiksi. Niinpä hän oli ottanut joitakin talteen, kähveltänyt Säätiöltä muutaman tekoälyjen elinpaikaksi sopivan laitteen ja tuonut ne kotiinsa. Niitä oli kolme, ja kaikki olivat vähän erilaisia. Pienin eli Kaeruneko muistutti koiranpentua älykkyydeltään ja myös käytökseltään, ja kykeni oikeisiin laitteisiin liitettynä aistimaan ulkomaailmaa ja reagoimaan siihen. Sitten oli Legioona, joka oli kuin läjä keskenään taistelevia muurahaispesiä, pelkästään outo ja kummallinen otus, joka ei oikein reagoinut mitenkään ulkomaailmaan. Ja kolmantena He'e Mauli, älykkäin kaikista, Yanagin mielestä häntä itseään älykkäämpi, jotenkin mustekalaa muistuttava otus. Sen kanssa Yanagi toisinaan pelaili pelejä, joissa se kuulemma oli pahuksen hyvä. Minusta olisi ollut aika kiintoisa kokeilla, onko se parempi kuin minä, kun kerran satun pitämään itseäni kohtalaisen älykkäänä tekoälynä.
Tämä liittyi emergenssi-teoriaan siinä mielessä, että Yanagilla oli vahva veikkaus, että Hee kykenisi aktiiviseen magiaan. Hän oli yrittänyt sitä testatakin laavalampulla, joka kuulemma on taikuuden harjoittajien suosituimpia harjoittelukeinoja, mutta Hee oli luonteeltaan sellainen, ettei välttämättä halunnut miellyttää Yanagia. Nythän hänellä kuitenkin olisi vielä parempi tekoäly, jonka kanssa sitä voisi kokeilla, nimittäin minä. Mutta kokeilut saisivat jäädä myöhemmäksi.
Kello alkoi olla sen verran, että voisi lähteä liikenteeseen. Kävimme kaupassa ja suuntasimme Hilkalle. Mietin, olisivatko muut vielä hereillä. Olivat he - Laura tekstasi jo ennen kuin ehdimme sinne, ja varmisteli, että kaikki on hyvin.
Hilkalla minä ja Yanagi selitimme yön tapahtumat muille. Saimme vastaamme lisää epäuskoa, mikä ei varsinaisesti yllättänyt minua. Sarah oli kaikkein pahin: hän oli aivan varma, että Erica oli joku ihan tavallinen tyyppi, ja pelkkä käytännön pila. Asiaa ei parantanut, ettei meillä oikeasti ollut mitään todisteita näytettäväksi. Erica oli kuitenkin luvannut palata.
Lähdimme käymään kirjamessuilla uudelleen, kuten olimme suunnitelleet. Yanagi päätti mennä pariksi tunniksi nukkumaan. Booktorilta ei löytynyt mitään sen kiinnostavampaa. Ruusu ja Laura olivat sopineet tapaamisen Oonan kanssa kello kahdeksi, ja päätimme tappaa aikaa ennen sitä käymällä teellä. Kahvilan ovella kohtasimme yllättäen Matiaksen ja kaksi tuntematonta naista. Laura jäi kaiken lisäksi juttelemaan Matiaksen kanssa hämäävän pitkäksi ajaksi, kun minä, Ruusu ja Sarah siirryimme juomaan teetä ja kaakaota. Aidon paranoidiin tapaan selitin toisille Matiaksesta kuulemiani juttuja, ja olimme kovin huolissamme. Matiaksen seurassa olleista naisista toinen kävi kysäisemässä meiltä, kuka Laura on. Taisi olla mustasukkainen, koskapa esittäytyi Annaksi, Matiaksen tyttöystäväksi. Toisen naisen nimi oli Robin.
Kun Laura palasi, hän sanoi vain jutelleensa Aleksanderista ja semmoisesta. Tämä ei täysin poistanut huoliani, etenkään, kun Laura vielä oli sopinut tapaavansa Matiaksen uudelleen pidempää keskustelua varten. Hän siis lähti kävelemään Matiaksen kanssa, ja me muut käväisimme Tuomiokirkossa sillä aikaa. Palailimme sitten Kauppatorin laidalle tavataksemme Oonan.
Oonan ja Lauran saavuttua päätimme mennä syömään kiinalaiseen. Olin juuri soittamassa Yanagille kutsuakseni hänet, kun sain tekstiviestin - Jounilta! Jouni kysyi, olenko "Sakulla" eli Yanagilla, ja voitaisiinko tavata. Kaiken lisäksi Erica oli hänen kanssaan! Kutsuin heidätkin kiinalaiseen, vaikka hän sanoi, että olisi ehkä parempi, jos paikalla olisi vähemmän väkeä.
Söin hätäisen pikaisesti ja kurkistelin koko ajan ulos odotellen Ericaa ilmestyväksi. Olin levottomampi kuin koskaan muistan olleeni. Erica oli olemassa. Viimeöinen ei ollut mikään minun ja Yanagin kokema yhteishallusinaatio. Oonasta emme saaneet irti muuta kuin sen, että hän oli tosiaan ollut onnettomuudessa, ja käynyt Haitilla, ja kyllä hänellä jotakin unettomuutta oli. Mikään ei viitannut siihen, että hän olisi samanlainen kuin minä. Sitten Erica ja Jouni todella saapuivat, mutta menivät vielä ulos odottamaan, kun söimme.
Viimein olimme valmiita, ja kaikki epäilijätkin näkivät Erican paljain silmin. Heidän oli myös pakko myöntää, että me olemme hämäävästi saman näköisiä keskenämme. Ericalta myös sain kuulla, että se Yanagin oudon unen "Ei kannata kuolla" oli ollut Oonalle. Erica oli hakenut Oonan takaisin, kun tämä oli ollut päätymässä unimaailmaan onnettomuutensa jälkeen. "Pidä huolta ruumiista" oli kumminkin ollut viesti myös Yanagille, ja se oli tarkoittanut minua. Erica halusi pitää minusta huolta. Se tuntui mukavalta ajatukselta.
Menimme syömään jäätelöä jälkiruoaksi. Oona poistui paikalta puolijuoksua, koska kuulemma Erica jotenkin hermostutti häntä. Minut Erican seura sai käyttäytymään ja tuntemaan tavoin, joita en koskaan aiemmin ollut kokenut. Hän on jotenkin täydellisen irrationaalinen, niin käsittämätön ja omituinen, ja hänen juttunsa niin hämmentäviä, että se kiehtoo - ja tarttuu. Hän puhui puissa kasvavista hattaroista ja kävelevistä patsaista, jotka heti herättivät meidät epäilemään häntä niistä oudoista patsaan katoamisista. Poliisit taas hänestä olivat pahoja tyyppejä, jotka ajoivat ihmisiä takaa ja laittoivat heidät kellariin. Sarah ei ilahtunut tästä näkemyksestä.
Jätskipaikasta päätimme palata Hilkalle, koska Sarah muuttui vain vihaisemman ja nolostuneemman näköiseksi, mitä pidempään Erica jatkoi juttujaan, ja minä niihin vastailua. Matkalla Erica tuli tunnustaneeksi, että oli joskus leikkinyt jonkin tietokoneen kanssa, ja lähetellyt sieltä jotain viestejä. Ei pahus! Sehän selitti... Ne oudot koodiviestit, se sähköpostimato - ne olivat varmaankin Ericalta, eivät osa Valentinea, kuten silloin luulimme. Ilmeisesti hän oli jo silloin yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta meillä ei ollut mitään keinoa ymmärtää sitä.
Hilkalla Sarah käyttäytyi niin poliisimaisesti kuin vain voi, ja yritti todistaa Erican olevan huijari. Sormenjälkemme kuitenkin osoittautuivat aivan identtisiksi. Lisäksi Ruusu totesi, että näkee Ericasta läpi, ja Ruusu nyt ylipäänsä näkee asioita, joita muut eivät näe. Sarah vain ei uskonut.
Itse tajusin kuitenkin jotakin. Kaiken järjen vastaisesti, tunsin yhteenkuuluvuutta Erican kanssa, vaikkei meidän kahden tietoisuuksia yhdistänyt mikään muu kuin ruumis. Täytyi siis olla niin, että kuitenkin ruumiilla on merkitystä. Samassa ruumiissa kasvaminen ja kehittyminen tekee tietoisuuksista jotenkin jollakin tavalla samankaltaisia. Ei samanlaisia, mutta sukulaissieluja, siis kuvainollisesti puhuen. Yanagi oli sittenkin aivan oikeassa ruumiillisuuden suhteen. Hän oli kovin hämmentynyt, kun sanoin tämän ääneen, mutta tuntui arvostavan oivallustani kovasti.
Loppuiltapäivä kului aika rauhallisesti. Erica ja Jouni poistuivat, mutta Erica lupasi palata ja käydä aina välillä moikkaamassa minua. Jouni opettaisi häntä liikkumaan unimaailmasta tänne. Erica oli myös saanut oman asunnonkin siellä unipaikassa. Heidän mentyään mietimme edelleen Hinkolan mystisiä papereita ja epäilimme, olisiko mahdollista, ettei kyseessä ollutkaan itsemurha, vaan lavastus. Unet eivät nimittäin vaikuttaneet mitenkään masentuneilta. Yanagi ilmoitti, että todella aikoisi tehdä temppunsa Lähde-säätiön koneille illalla, ja häipyi sitten järjestelemään asioita.
Iltasella Hilkka saapui mökkeilemästä, ja selittelin hänellekin tätä selvinnyttä tarinaani. Jäin hänen luokseen vielä yhdeksi yöksi.
Maanantaiaamupäivänä Yanagi kertoi, että kaikki oli mennyt aika täydellisesti pieleen. Hän ei ollut edes yrittänyt minkään kaatamista, koska joku oli varoittanut Lähde-säätiötä etukäteen! Kaikeksi onneksi Säätiö ei mitenkään epäillyt Yanagia, mutta tämä oli tietenkin estänyt kaikki yrityksemme tehdä mitään. Hinkolan tiedot menivät hukkaan. Pahinta on, että joku oli tiennyt ja kertonut Lähde-säätiölle yksityiskohtaisia tietoja siitä, mitä oli tulossa.
Myöhemmin tapahtunutta:
Lasse Hinkolan mysteeri jäi kohtalaisen avoimeksi. Oona ei ollut kuullutkaan miehestä, vaikka tämä käsittääkseni oli työskennellyt suurin piirtein saman alan tutkijana, kuin mitä Oona opiskelee. Hinkola oli vaikuttanut Helsingissä, joten kotiin palattuani yritin siis selvittää hänestä juttuja. En kuitenkaan löytänyt Helsingin yliopistolta ketään, joka olisi varsinaisesti tuntenut Hinkolan. Hän oli ilmeisesti ollut vähän syrjäänvetäytyvä erakkoluonne.
Samaisen Lasse Hinkola -jutun yhteydessä syntyi se idea, että Yanagi yrittäisi kaataa Lähde-säätiön levyt. Tähän liittyen puolestaan sain itse kenties vielä älyttömämmän ajatuksen. En varsinaisesti pidä itseäni minään hakkerina tai crackerinä, mutta kuitenkin vietän paljon aikaa tietokoneella ja hallitsen peruskäytön hyvin. Tietokoneet ja tietokoneohjelmat ovat loogisia ja selkeitä. Aloinkin miettiä, josko onnistuisin murtautumaan Lähde-säätiön intraan omin avuin ja kaivamaan sieltä jotakin. Yanagille tällaisesta ei kehtaisi puhua, koska se tietystikin olisi hyökkäys hänen työpaikkaansa kohtaan, enkä missään nimessä haluaisi aiheuttaa hänelle enempää harmeja. Kulutin siis jonkin aikaa opiskellen tarpeellisia asioita, ja astelin nettikahvilaan kokeilemaan, mitä löytyisi. Löysin todella omituisia ja huolestuttavia asioita: sivun, joka väitti Yanagin olevan Lähde-säätiön "ase- ja taisteluspesialisti", ja jossa suoranaisesti muun muassa todettiin Valentinen olevan Säätiön käsialaa. Olin ymmälläni: olin kuvitellut tuntevani Yanagin, enkä olisi millään uskonut hänestä tällaista. Toisaalta, olin edelleen nuori ja tietämätön, ehkäpä vain olin ollut väärässä hänen suhteensa.
Periaatteessa ensimmäinen hakkerointikokeiluni oli kuitenkin onnistunut. Päätin kokeilla myöhemmin toistamiseen, tietenkin eri nettikahvilasta kuin edellisellä kerralla. Nyt osasin jo paljon paremmin ja enemmän kuin viimeksi, ja olin toiveikas sen suhteen, että voisin löytää jotain itseeni liittyvää. Sen sijaan tapahtui jotain omituista. Viimeisin asia, jonka tajusin, oli se, että olin päätynyt Lähde-säätiön "Inex-intraan", ja sitten löysin itseni lattialta, muutama huolestuneelta vaikuttava ihminen ympärilleni kerääntyneenä. Tuntui kuin olisin ylittänyt jonkin näkymättömän rajan, jonka toisella puolella oli aivan eri maailma, ja jotenkin fyysinen minäni päätyi lattialle ihmisten hämmästeltäväksi. Onneksi oloni palautui nopeasti normaaliksi, ja häivyin paikalta vakuutellen ihmisille olevani aivan kunnossa.
Arkielämään liittyen, minun piti päättää opiskelupaikka. Pohdittuani sitä aikani sain viimein ratkaisun aikaan: otin pääaineekseen kognitiotieteen (käyttäytymistieteen laitokselta), ja sivuaineeksi ainakin neurobiologiaa. Alunperin lääketiede oli listani kärjessä, mutta päätin, etten halua opiskelupaikkaa, jossa sivuainemahdollisuudet ovat rajatut ja opinnot etenevät lukujärjestyksen mukaan. Mieluummin vapaampi paikka, jossa voi lukea paljon sivuaineita ja ylipäänsä suorittaa paljon ja nopeasti. Sitä paitsi lääketieteeseen olisi liittynyt myös käytännön tekemistä, jossa olisin melko varmasti ollut kovin huono.
Toinen merkittävä muutos oli, että otin viimein loparit työpaikaltani Hesestä. Olin jo ollut siellä liikaakin. Opinnotkin alkaisivat pian, ja halusin keskittyä niihin. Toisaalta pitäisi jostakin rahaakin saada. Soittelinkin mummille ja varmistin, että ei kai vain ole mitään syytä, miksen voisi hakea opintotukea, kun nyt kerran virallisesti olin ryhtymässä opiskelijaksi. Eipä ollut, joten raha ei tulisi jatkossakaan olemaan mikään suuri ongelma.
Kiintoisana pikkuyksityiskohtana otin kamman, viritin kaksi peiliä vastakkain ja haroin hiukseni huolellisesti läpi etsien päästäni mahdollisia leikkausarpia, koska Sarah oli kysellyt sellaisista, ja tajusin, etten ollut ikinä edes etsinyt moisia. Täysin parantuneita arpia, lähinnä vain vaaleita viivoja, löytyikin sitten koko joukko: niskakuopassa kaksi pientä viiltoa ja hiusten lomassa useampia jälkiä. Se oli melkoisen outoa, koska arpien sijainti ja muoto eivät oikein vastanneet mitään, mitä tiesin tavanomaisesta aivokirurgiasta. Tosin ei se varsinaisesti ollut odottamatontakaan, koska mitä ikinä aivoilleni olikaan tehty, se ei varmasti ollut kovinkaan tavanomaista.
Luka Weiland
Tarinan tiedätkin jo alustavasti. Luka oli tavallinen ihminen. Työskenteli biogen(tms) nimisessä neurokirurgian sekä geenitegnologian laitoksessa. Suuri räjähdys oli assasinaatioyritys sekä yritys tuhota Lukan ja muiden professorien elämäntyö. Räjähdys aiheutti Lukalle pahat amnesiat joka oli toisaalta hyväksi vain. Aiemmin Luka oli tapaillut nuorta naista, alan tutkijaa, joka kaipasi kipeästi omien tarpeidensa saattelemana yhteistyötä. Kyseinen nainen on onnistunut yhdistämään muinaisen taikuuden sekä teknologian. Niiden avulla saatiin aikaan mitä ihmeellisimpiä tuloksia. Homma meni pahasti pieleen kun jokin joukko tuhoi onnistuneesti biogen tutkimuslaboratorion ja onnistui myös tappamaan Lukan (edellispelissä maaliskuussa "selvisi" lukan alterperson). Nainen viimeisenä tekona kutsui henkiä Lukan ruumiiseen, yksi hengistä joka oli tulidemoni pääsi lukan ruumiiseen ja mieleen. Voimiltaan tämä ”demoni” ei ole juurikaan mitään. Fyysisesti Luka Aka "Tulisielu" on tapettavissa valolla ja rakkaudella (awwww..), kun taas käsiaseet, turpaanveto jne ei tee kuin kipeää. Lukan yliluonnolliset voimat on kestää tulta ja osittain kontrolloida tulta. Huono puoli on taas se että edellispelissä jossa Luka oli mukana (maaliskuu), hänet otettiin kiinne ja joukko kirkon väkeä hakkasi tämän raukan lähes kappaleiksi (siksi luka ei ole pariin kertaan ollu mukana peleissä). Nyt Luka teki rituaalin jolla hän rukoili voimia alamaailmoista. Siksi Matias räjäytti yhden sähkölaitoksista jotta tekniikka sekä sähköisyys ei häiritsisi rituaalia ja virkavalta ei näkisi. Vähintä jota Luka voi kiitokseksi kuolevaiselle tehdä on parantaa tämä osittain [matias kärventyi pahasti]. Luka imi tulen aiheuttamat palovammat ja muut Matiaksesta itseensä josta Luka sai taas lisää voimia. Jollain oudolla maallisella tavalla Luka tuntee Matiaksen ainoaksi olemassa olevaksi luotettavaksi henkilöksi. Luka puhuu vain Matiakselle avoimesti. Tosin taas Luka ei voi sietää Annaa (ghouli)[+Lukalla on pahat patoutumat söpöilyyn ja rakkauteen johtuen suhteestaan tähän naistutkijaan. Alitajuisesti Luka muistaa rakastaneensa tätä tutkijatarta, mutta räjähdys ja sielunvaihto teki tepposensa.
Kaikin puolin Luka tajuaa nykyään olevansa samalla Luka Weiland, mukana korkeatasoisesta tutkimuksesta, sekä Tulisielu maan syvistä varjoista. Tämä aiheuttaa pahoja ristiriita tilanteita Lukan päätöksissä. Samaten Luka on sokea ja näkee "vain" sielut. Siksi Luka saattaa puhua tyhjään ilmaan kuin joku olisi siinä, Luka näkee joka ikisen hengen, haamun, sielun ja siitä väliltä. Siksi Luka "höpisee itsekseen". Ongelmia tulee myös jos jollain on erikoinen sielu (esimerkiksi Merja[nukkuva enkeli]) Lukan on vaikeaa puhua "normaalisti".
Viimeaikoina Luka on alkanut puhumaan Matiakselle että "välimaa" on rikkoutumassa [vrt. taivas, maa, helvetti] Ylhäältä tulee väkeä maanpäälle ja alhaalta myös. Kaaos..
Lukan ainoa motivaatio on löytää tietoa lähes tuhoutuneesta projektistaan "Generationhuman" joka on siis superihminen. Ihmisellä on kaksirihmainen dna-ketju, mutta joillain on jopa viisirihmainen, nämä "viisirihmaiset" pystytään Generationhuman-injektiolla tekemään yhtä voimakkaaksi kuin vanhan vampyyrin. Jopa voimakkaammaksi koska ne kestävät valoa eivätkä tarvitse verta selvitäkseen.
Projektin etsimisen yhteydessä Luka yrittää käydä mielessään läpi ja muistaa tämän nuoren tutkijanaisen, tuloksetta toistaiseksi. Lukan muisti on vielä kovin sekava. Vihan, katkeruuden ja pettymyksen saattelema Luka purkaa Tulisieluaan välillä.
Eilinen Ilonan kanssa keskustelu oli jättänyt vähän ikävän olon. Se oli vaan osunut huonoon saumaan. Päivällä olin jo venyttänyt hermojani äärimmilleen penkoessani Jussin tunnuksilla Lähde-säätiön tiedostoja etsien jotain viittauksia androideista. Haukut siitä, etten menettänyt yöuntani Palestiinan tapahtumien vuoksi eivät olleet kivoja.
Olin sentään löytänyt jotain epämääräistä tietoa, joka täydensi vähän vanhoja papereitani aiheesta. Paljon iloa siitä ei ollut - kirjaimet LH ja sana LUKA toistuivat, mutta en tiennyt mitä ne tarkoittivat. Vaan ehkä voisin pohtia asiaa Jaanan kanssa.
Ajatus Jaanan saapumisesta innosti. Kesäloman viettäminen Alecin kanssa oli ollut kivaa, ja hänen sylissään oli ollut hyvä olla. Mutta hän oli silti vähän tyhjäpäinen ihminen, ja vaikka pidinkin hänestä kovasti, hänen kanssaan oleilu jätti aina pidemmän päälle vähän hölmön olon. Lisäksi olin kateellinen hänen karismalleen ja taidolleen löytää tyttöjä ja poikia ihan sormiaan napauttamalla. Ja vähän harmitti sekin, että hän unohti minut heti kun löysi jotain muuta kiintoisaa.
Jaana sitävastoin oli paitsi jännä ja ainutlaatuinen, myös todella terävä ja hänen kanssaan oli aivan valtavan hauskaa jutella.
Turussa oli tänään kadunvaltausbileet. Vierailin kuuntelemassa konemusiikkia ja moikkaamassa kavereita X-Rustista. Olin kotona kasaamassa salaattia kun kuulin Jaanasta ekan kerran. Hän oli menossa kirjamarkkinoille jonkun kaverinsa kanssa. Sovimme että tapaisimme kunhan hän poistuisi kirjojen parista. En tahtonut itse lähteä kirjoja kummastelemaan, ei se ollut minun skeneni.
Sen sijaan vilkuilin Lähde-säätiöltä löytämiäni asiakirjoja. "Luka" oli Suzanne Vegan kappaleen nimi, mutta en tiennyt liittyikö se millään tavalla Säätiön dokumenttiin. Pengoin verkkoa ja palasin konemusiikin pariin. Näin vilaukselta Sethiä, Merjaa ja paria heidän kavereitaankin. Sain myös kutsun illalla Butaneen tanssimaan. Sanoin tulevani jos ehtisin.
Päädyin lopulta Jaanan kanssa Pappagalloon jäätelölle. Puolivuotispäivän kunniaksi minä tarjosin. Juttelimme kesästä, tekemisistämme, omituisista teorioista ja neuraaliverkoista. Ihan tavallisia asioita siis. Jaana oli hyväksytty opiskelemaan ainakin kymmeneen paikkaan, enkä tajunnut, miten joku jolla oli niin valtava älyllinen kapasiteetti mitenkään jaksoi yhä kerätä elantonsa Hesburgerilla työskentelemällä. Olihan työ näkymätön, mutta silti.
Selvästikään Jaanan oppimiskyky ei ollut hidastumassa tai katoamassa, eikä hän vieläkään nukkunut vaikka unet yhä kiinnostivat häntä. Näytin hänelle Lähde-säätiöltä kaivamani kuvat, mutta myönsin ettei niissä ollut mitään aiempaa selvempää todistetta siitä, että säätiöllä olisi mitään tekemistä Jaanan kanssa. Jaana kertoi mukanaan olevan nettituttunsa, Sarah-nimisen englantilaisen poliisin, teorisoineen syy-seuraussuhteet väärinpäin kääntäen että Jaana oli itse asiassa Suomeen kätketty venäläisen mafiapomon tytär. Minusta se kuulosti paljon kauempaa haetulta kuin meidän teoriamme neuraaliverkoista.
Juttelu sivusi Jaanan fyysisen koordinaation puutetta. Huomautin, että hän lähestyi asioita aivan hirvittävän analyyttisesti, ja että jos hän tahtoi käsittää ihmisiä, olisi kokemuspohjaisemmalla suhtautumisella myös puolensa. Kaivoin taskustani esiin Butanen esitteen, ja ehdotin, että hänkin lähtisi kanssani tanssimaan illalla.
Konemusiikin hyvin puolten selittäminen vain klassista kuuntelevalle on vaikeaa. Minulle minimalistinen, koko kehoon vetoavaan rytmiin perustuva musiikki on ansioiltaan selkeä, mutta Jaanalle fyysisyys oli kokonaisuudessaan aika vieras ajatus. Mutta hänen tavoitettaan ymmärtää ihmisiä auttaisi varmasti jos hän voisi kohdata itsensä myös ruumiillisena olentona.
Näitä puhellen päädyimme Hilkan kotiin. Hilkka itse oli mökillä, mutta paikalla oli Laura sekä englantilainen Sarah (joka oli poliisi, vinhaa). Juttelimme kaikenlaista. Oloni oli vähän vaivautunut. Olisin voinut puhua Jaanan kanssa pidempäänkin. Olisin mieluusti avautunut hänelle hankalasta kesästäni, Alecista, Ilonasta ja Lähde-säätiöstä. Hän ei olisi teeskennellyt ymmärtävänsä, vaan olisi vaatinut minua selittämään asiat yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti, niin että hänkin olisi käsittänyt. Hänen analyyttisyytensä olisi saanut minut paremmalle tuulelle.
Sen sijaan kysyin ohimennen Lauralta Lukasta. Yllättäen hän oli itsekin törmännyt nimeen. Samoin kirjaimiin L.H. Hän oli parhaillaan selvittämässä Lasse Hinkola -nimisen tutkijan jälkeenjääneitä papereita, ja näissä esiintyi nimi Luka.
Päädyimme kaikki neljä leikkimään salapoliiseja, samoin jossain vaiheessa paikalle saapunut Ruusu. Meillä oli käsissämme Hinkolan kalenteri huonolla käsialalla tehtyine merkintöineen, sivukaupalla unipäiväkirjaa sekä kirjoja joita mies oli lukenut. Aloimme tutkia, miten jos mitenkään tämä liittyi muihin avoinna oleviin mysteereihin.
Sarah etsi hukkaan joutunutta Riku-veljeään. Yllättäen tämän nimikirjaimet ("R.A.") esiintyivät Hinkolan kalenterissa, vaikka yhteensattumakin saattoi olla kyseessä. Muitakin omituisuuksia tuli vastaan. Luka löytyi Hinkolan tapaamisluettelosta helmikuussa, ystävänpäivän tienoilta, samana päivänä kuin salaperäiset nimikirjaimet "S.P."
Kesken tutkimisen minuun iski oivallus. Muistin missä olin kuullut nimen Luka aiemmin - Matias oli maininnut sen maaliskuussa, samana päivänä kun poliisi oli myrkytetty ja olin pelännyt yksin kotonani.
Livahdin kotiin tarkistamaan papereitani - en vieläkään uskaltanut pitää aivan kaikkea koneellani. Kuitenkaan Lähde-säätiön papereissa ei Lukaa mainittu. Kysyin sähköpostitse Matiakselta (puhelimessa sain kiinni vain jonkun Annan) Lukasta, mutta tieto ei ollut niin valaisevaa kuin olin toivonut.
Muistin jotain muuta. Samana yönä (vaiko päivänä?) kun Hinkola oli hirttäytynyt olin nähnyt unta, jossa mustatukkainen tyttö sanoi minulle "ei kannata kuolla" ja "pidä hyvää huolta ruumiista". Uni oli ollut elävä ja tarkka, ja se palasi nyt mieleeni. Piirtelin kuvan unessa olleesta tytöstä ja skannasin sen. Ihan näköinen siitä ei tullut.
Kun Laura postitti löytäneensä jotain lisää kiinnostavaa jäämistön joukosta, palasin Hilkan asunnolle. Hinkolan tavaroissa oli ollut kaavio jostakin, jossa esiintyi sana Ted. Jaana oli tunnistanut sen. Aivan sama sana kuin Lähde-säätiön tekoälypapereissakin. Unityttö ei sen sijaan näyttänyt kenestäkään tutulta.
Hinkola alkoi kiinnostaa minua entistä kovemmin. Käväisin Börsissä tehdäkseni kieroja juttuja, muun mussa tietomurron. Pitäisi varmaan etsiä uusi vakiopaikka nimettömälle langattomalle verkolle, jos aina teen rikokseni samasta kahvilasta, joku voi joskus saada ne jäljitettyä sinne ja alkaa tarkkailla paikkaa. Mutta nyt oli kiire. Matkalla törmäsin Ruusuun, joka näytti tavallistakin säikähtäneemmältä ja kysyi, kuulinko minäkin outoja ääniä, kuin naurua tuulessa. Jotenkin tapa jolla hän sanoi asian kuulosti kamalalta. Tyttö vaikutti nappeja napanneelta, mutta kaikki muu hänen pinkin värisessä ja hivenen tätimäisessä olemuksessaan puhui tätä vastaan.
Börsissä pudotin unitytön kuvan foorumeille nimettömänä "onko muut nähneet tästä unta" -viestinä. Hyvin se sopi muiden hassujen univiestien sekaan. Sitten kirjauduin taas yo-kylässä sijaitsevan murretun väliasemakoneen kautta Säätiön koneisiin Jussin tunnuksella ja tein hakuja. Lasse Hinkolalla oli kuin olikin ollut tunnus Säätiöllä viime marraskuuhun saakka, muttei asemaa missään projektissa. Tutkin tunnuksen tiedostoja. Ne oli kaikki poistettu 10.7. Kaksi päivää myöhemmin Hinkola oli hirttäytynyt.
Mutta mikään ei poistu pysyvästi. Säätiön palvelimista otetaan säännöllisesti nauhavarmistukset. Nauhat sijaitsevat kassakaapissa. Minulla ei ollut siihen avainta.
Palasin Hilkan luo kertomaan löydöistäni ja teorioistani. Nauhoihin ei pääsisi käsiksi. Minulla ei ollut niihin mitään asiaa, ellei meillä sitten tapahtuisi uutta murtoa ja minua pyydettäisiin avustamaan selvittelyssä. Tuolloin saattaisin vilkaista nauhoja.
Jaana sanoi, että hän oli jo melkein valmis murtautumaan itse säätiölle. Oivallus! Edellisenkään murron syyllisiä ei saatu kiinni. Jos uusi murto tulisi, ja dataa tuhoutuisi...
... tai mikä vielä parempaa, jos palvelimen levy rikkoutuisi, data pitäisi palauttaa nauhalta. Levyrikon pystyisin tekemään. Lyhyellä ohjelmanpätkälläkin se olisi aika helppoa, teknomaagisella tempulla vielä helpompaa. Datan palautuksen tapahtuessa ehtisin kyllä väliin.
Suunnitelman ajatteleminen karmi. Olin penkonut Lähde-säätiön juttuja aiemminkin, vähän valtuuteni ylittäen, mutta nyt harkitsin ihan oikeasti vahingontekoa työpaikkaani vastaan. Ehkä se ei olisi ihan rikos (ainakin yritin uskotella itselleni niin), mutta jos säätiö saisi asian selville, saisin oitis potkut. En halunnut potkuja. En halunnut menettää työtäni. Lähde-säätiö oli vinha ja metka paikka työskennellä, enkä missään muualla saisi tehdä yhtä ovelia juttuja. Ja jos minä poistuisin, mitä tapahtuisi anomalisille silmukoille? Ja entä jos joku löytäisi Heen, Kaerunekon tai Legioonan kotoani?
Pelottavaa.
En tiennyt, uskaltaisinko tehdä tätä. En ollut varma halusinko edes.
Oikea tapa lähestyä ongelmaa olisi ottaa asia puheeksi jonkun muun säätiöläisen kanssa. Jussin, jos epäilin hallinnollista omituisuutta, Maijan jos arvelin että verkkoon oli tunkeuduttu. Mutta entä jos he toteaisivat vaan, että kaikki oli kuten pitikin ja että asia ei ollut minun huoleni? Ei koko asia oikeasti minun työnkuvaan kuulunut, minun hommani oli neuraaliverkkopuolen tutkimuksen ja tuotekehityksen laadunvalvonta sekä LYS-ympäristön pitäminen hygieenisenä, plus satunnainen koodailu. Ei kuulunut minulle tonkia muita projekteja joita säätiö teki.
Kuvittelin mielelläni työpaikkani olevan avoin ja vapaa ympäristö, mutta oikeasti en tiennyt mistä kaikkialta meitä rahoitettiin ja johonkin projektiin saattaisi hyvinkin kytkeytyä ylimääräisiä turvallisuusvaatimuksia. Säätiö saattoi olla mukana jossain kierossa, tai sitten tämä projekti vaan saattoi olla salainen. Kummassakaan näistä tapauksista en tahtonut kiinnittää huomiota siihen, että tiesin enemmän kuin minun oli tarkoitus. Jälkimmäisessäkin tapauksessa ihmeteltäisiin, mistä tietoni oli oikein hankkinut, ja olin jo tonkinut asioita valtuuksieni ulkopuolelta. Aika paljonkin.
Ja entäs jos Jaana oli todella säätiön tekele, jollain tavoin? Entä jos säätiöllä oli jotenkin kiistaton oikeus Jaanaan, jos he voisivat ottaa hänet vangikseen ja tehdä hänelle vaikka mitä? Tiesin, etteivät kaikki säätiöllä suhtautuneet tekoälyihin empatialla. Jaana ei olisi heille yhtään mitään.
Istuin surkeana nurkassa ja olin peloissani. Tiesin mitä minun pitäisi tehdä, mihin kaikki merkit osoittivat. Ei se lopulta kai olisi sen kummallisempaa kuin tekoälyjen salakuljettaminen ulos säätiöltä. Paitsi että siinä kiinnijäämisen riski oli melkein nolla.
Butaneen tanssimaan lähteminen ei tuntunut hyvältä idealta. Olin liian hermostunut, aivan liian peloissani. Jos Jaana olisi ollut innokas teknottaja olisin ehkä saanut lähdettyä, mutta hän suhtautui tanssimiseen epäluuloisesti, ja minua pelotti että hän ei pitäisi siitä. Yleensä osaan rohkaista ihmisiä ulos kuorestaan aivan hyvin. Nyt pelkäsin yritystä muuttaa tilanne vakavasta rikossuunnittelusta takaisin sosiaaliseen seurusteluun. Olisin tahtonut käydä tanssimassa kepeällä mielellä, koska silloin en olisi ihmisten suhteen niin hankala.
Taisin olla ihastunut Jaanaan. Jos "ihastua" nyt oli oikea sana. Hän oli jännä ja kiinnostava. Tahdoin olla hänen seurassaan ja puhella hänen kanssaan. Tahdoin että hän ymmärtäisi minua. Tahdoin ymmärtää häntä. Tahdoin että hän lohduttaisi minua pelossani. Sellainen ihastus, jota Alec tai Lotta eivät ikinä ymmärtäisi, mutta jonka Ilona saattaisi.
Jaana oli niin mahtava. Hän ei pitänyt ihmisiä itsestään selvinä niin kuin useimmat, hänelle ne olivat jännittäviä ja kiinnostavia, elämä oli suuri ja ihmeellinen seikkailu, ja hän suhtautui siihen kuin salapoliisi tai tieteentekijä.
Minä en uskaltanut sanoa sitä hänelle. En ainakaan kun kaikki muut ihmiset olivat paikalla. Ujostutti. Markon mielestä minä olen sosiaalisesti taitava ja hyvä puhumaan ihmisille, mutta en kyllä ole, paitsi ehkä joskus satunnaisesti. Olen hyvä puhumaan ihmisille kun olen hyvällä tuulella enkä odota muilta mitään. Heti jos jompikumpi noista yhtälön tekijöistä muuttuu, menen ihan lukkoon.
Emme menneet tanssimaan. Sen sijaan lähdin kotiin. Oli kurja olo. Irkissä ei ollut ketään. X-rustilaiset lähettivät tekstiviestin, että Butanessa bileet olivat lähteneet käyntiin ja tanssilattia oli täyttymässä ihmisistä. Se vain kasvatti ahdistustani.
Sytytin laavalamppuun valon ja kuuntelin Massive Attackia tovin. Sitten sammutin valon ja äänen, ja vajosin uneen.
(Blogimerkintä - Vilkas päivä, pelottava ilta)
Sunnuntain vastainen yö, 16.7. 2006
Naksaus jostain asunnosta herätti minut. Vai oliko se naksaus? Avasin hieman toista silmääni. Oli yö. Olin nukkunut vain puoli tuntia. Olinko kuullut mitään?
Sitten kuulin jotain taas. Ja ehkä kuuloaistia vielä voimakkaammin tunsin jonkun läsnäolon. Joku oli kotonani.
Ponkaisin ylös petistä ja syöksyin vaatekomeroon.
Oli säkkipimeää. Hapuilin komerossa olevaa miekkaa. Koristekatana ja -wakizashi, tylsiä ja tuskin leluja kummempia aseita, jotka vain näyttivät makeilta. Nyt tartuin kauhuissani wakizashin kahvaan ja puristin sitä.
Sydämeni hakkasi trancebiittiä. Kaikki pelottavat jutut illalta ja aiemmaltakin ajalta palasivat mieleeni jyristen. Oliko täällä joku murtautuja? Ainoa kotini vara-avain oli vanhemmillani, ja he olivat Nousiaisissa. Pitäisikö minun soittaa jollekulle? Varmaan, mutta puhelimeni oli yöpöydällä, ja minä olin kaapissa.
Odotin tovin - en tiedä lainkaan kuinka kauan - ja kuulostelin. Paniikkini pahin piikki laskeutui. En kuullut enää mitään. Eikä kotonani voisi oikeasti olla ketään. Eihän? Kerrostaloihin kuuluu joskus ääniä naapurista.
Wakizashi yhä kourassani poistuin komerosta. Astuin eteishalliin.
Olohuonesta astui musta hahmo hallin toiseen päähän.
Yritin yhtä aikaa pyörtyä, kirkua, tehdä uhkaavaa elettä pikkumiekalla ja paeta ovesta. Kurkustani ei tullut pihaustakaan enkä liikahtanutkaan. Olin kauhusta jähmettynyt.
"Pane se miekka pois, jooko, mua alkaa kohta pelottaa", hahmo sanoi hiljaa. Ääni oli ihan ystävällinen, ehkä vähän arka, ja jotenkin tuttu.
"Kuka sinä olet?" sain kysyttyä.
"Minä olen Erica. Sinähän tunnet Jaanan, etkö tunnekin?"
Jaanan nimen mainitseminen rauhoitti hitusen. Aloin nähdä hahmon selvemmin. Mustatukkainen tyttö, mustissa gootahtavissa vaatteissa. Mitä ihmettä hän teki olohuoneessani? Ja miten hän oli päässyt sisään?
"Tunnen, joo. Mitä haluat Jaanasta?"
"Mietin vaan, onko hän ihan kunnossa, kun en ole nähnyt häntä unissa pitkään aikaan."
"Ei Jaana nuku", sanoin.
"Aijaa. No, se selittääkin... mutta kaikkien kyllä pitäisi nukkua."
Laskin miekan. Sydämenlyöntini tasoittuivat. Kuka Erica olikin, hän ei tuntunut haluavan pahaa.
Siirryimme makuuhuoneeseen keskustelemaan. Unta, tämä oli varmaan unta. Säikyin pelkkää unta. En silti herännyt. Voisin yhtä hyvin puhua Erican kanssa. Sytytin laavalamppuun taas valon. Sitten tajusin, että tämä oli sama tyttö jonka olin nähnyt unessa aiemminkin.
Me keskustelimme. Erica sanoi tulleensa sisään seinän tai lattian läpi tai jotain. Hän tahtoi puhua Jaanalle, joten soitin tälle. Ehkä hän tulisi, ehkä ei. Unet olivat sellaisia. Siltä varalta että tapahtuma ei olisikaan unta yritin ottaa tytöstä valokuvaa todisteeksi, mutta siihen ei ollut tarpeeksi valoa.
Erican tarina oli hämmentävä. Hän sanoi kymmenen vuotta sitten olleensa onnettomuudessa, ja jääneensä sen jälkeen harhailemaan uniin. Hänen kehonsa jäi valvemaailmaan. Hänen kehonsa. Jaanan keho.
Erica oli Jaanan alkuperäisestä kehosta puuttuva mieli.
Jaana saapui. Poimin ajatuksissani postiluukussa olleen kirjeen, vieraideni jutut veivät huomioni. Erica ei muistanut paljon menneisyydestään - ei edes oikeaa nimeään. Hän oli keksinyt itselleen historian, koska ei muistanut oikeaa. Hän sanoi eläneensä unimaailmassa, ja jotkut hänen siellä näkemänsä unet olivat heijastuneet ainakin minulle. Unimaailmassa asiat olivat vähän vinksin vonksin, jotkut ihmiset olivat mukavia ja jotkut epämiellyttäviä.
Vuorotellen minä ja Jaana tarjoilimme Ericalle normaalit vastaväitteet - että aaveita ei ollut, että unet olivat vain alitajunnan liikkeitä, että mitään unimaailmaakaan ei ollut ja että mikään kertomuksessa ei ollut mahdollista. Paitsi että olihan tämä. Olin törmännyt hieman vastaaviin juttuihin aiemminkin, unitelepatiaan ja sen sellaiseen. Jos hyväksyin, että (ihmisen) mieli on muutakin kuin sähkökemiaa - että siinä on jokin emergentti ominaisuus joka ylittää yleisen fysiikan hyväksytyt rajat - voisin kai uskoa, että tämä mieli voisi jatkaa olemassaoloaan ilman kehon tuomaa välitöntä ankkuria. Varmaan se jotenkin vioittuisi... mutta Erica tuntuikin vähän vaurioituneelta.
Tarina oli aika fantastinen, mutta paradigmaongelmia lukuunottamatta se sopi teorioihimme, ja jopa täydensi niitä. Jaanan kehon alkuperä oli meille mysteeri, tässä oli jonkinlainen ratkaisu siihen. Ei kovin tarkka, mutta lähtökohta kuitenkin. Erica sanoi olevansa vähän niin kuin Jaanan sisko, mikä oli kai ihan hyvä kuvaus.
Ovelta kuului koputus. Olin jo hyväksynyt yön omituisuuden, joten kun toisella puolella ollut Jouni kysyi Ericaa, totesin että täältähän se löytyy, tule sisään ja ota kaakaota.
Jouni oli vähäpuheinen ja hieman uunon oloinen, mutta oli ilmeisesti myös nähnyt Erican unessa. Tilanne ei enää tuntunut lainkaan uhkaavalta, ja olin oikeastaan ihan hyvilläni siitä, että paikalle saapui lisää ihmisiä. Se antoi minulle enemmän tilaa selvitellä ajatuksiani. Aloin pikku hiljaa uskoa, etten sittenkään nähnyt unta.
Jouni tahtoi rupatella Erican kanssa tovin kahdestaan, joten minä ja Jaana pääsimme myös vaihtamaan näkemyksiämme. Olimme yhtä mieltä siitä, että tämä oli kovin kiinnostava juttu ja vaati lisää tutkimista. Jaana ei kuitenkaan uskonut magiaan, kiinteisiin uniin tai sen sellaiseen. Ei ihme. Totesin, että minä uskoin. Arvelin Jaanan arvostavan hieman näyttöä. Naputtelin tietokoneeni kuorta ja sanoin pari tavua todellisuuden lähdekoodia heksadesimaaliksi. Maailman huijauskoodi - teknomaaginen loitsu, kutsui sitä miksi tahansa - toimi kuten pitikin; koneeni kaatui välittömästi. Sanoin Jaanalle, että kyllä magiaa on, se vaan on kätkössä. Muutoin se on vähän kuin tiedettä, sitäkin pitää opetella käyttämään - magian traditiot vaan on suunniteltu enemmänkin kätkemään kuin paljastamaan, ja siksi taikuuden tieteellinen tutkiminen on vaikeaa. Kerroin hänelle myös, että oli kovin salaista että osasin tällaisia juttuja, että kukaan Turussa ei sitä tiennyt ja että soisin mieluusti asioiden pysyvänkin näin.
Paremmassa valossa otin Ericasta kuvan. Tulin myös avanneeksi saamani kirjekuoren. Sen päällä luki "To Seeker", sisällä oli osoite ja kryptinen kuva. Jotain tapahtuisi tuossa osoitteessa - jotain tapahtuisi nyt, yöllä.
Olin utelias Erican suhteen, mutta myös tämä kutsu kiehtoi minua. Liittyikö tämä jotenkin tilanteeseen? Osoite oli kaukana, eikä meistä kenelläkään ollut autoa. Minulla kuitenkin oli pyörä.
Jaana, Jouni ja Erica jäivät kotiini jatkamaan juttelua. Tavallisesti olen vähän arka vieraiden ihmisten päästämisestä tilaani, mutta en osannut siitä nyt kantaa huolta. Kaipa Jaana estäisi muita tekemästä mitään pahaa.
Parin hairahduksen ja puhelimitse tehdyn avunpyynnön jälkeen löysin perille. Paikka oli Pernossa, kymmenen kilometrin päässä kotoani. Aamu oli jo valkeamassa, lapussa ollut osoite oli kerrostaloasunto, eikä missään näkynyt ristin sielua. Kerrostalon ulko-ovi oli kiinni.
Tuli vähän hölmö olo. Täällä olisi pitänyt varmaan käydä aiemmin. Kutsun löytämisen jälkeenkin olin vitkastellut tunnin ennen lähtöä - mutta kun kotona oli ollut niin jännittävää keskustelua, ei siitä malttanut luopua.
Pyöräilin takaisin kotiin. Aloin olla tosi väsynyt. Jouni ja Erica olivat poistuneet joidenkin hassujen ja tuloksettomien testien jälkeen, mutta Jaana oli vielä paikalla. Hän ei ollut menossa nukkumaan, kun hän ei muutenkaan nukkunut.
Kello oli viisi. Minä tahdoin nukkuakin vähän. Jaana ei tietenkään nukkunut. Nyt se vähän harmitti. Pyöräily oli vienyt adrenaliinin pois, ja jäljelle oli jäänyt monimutkainen olo. Olisi ollut kiva jos olisi voinut käydä nukkumaan viereen tai syliin. Mietin, mahtoiko Jaana ikinä kokea mitään tarvetta fyysiselle läheisyydelle.
Pääasiassa olin kuitenkin tosi väsynyt. Jaana jäi olohuoneeseen nävertämään tietokoneellani. Minä ummistin silmäni.
Sunnuntai, 16.7. 2006
Heräsin seitsemältä. Kaksi tuntia unta saisi riittää. Olisi keljua jättää Jaana yksin tylsistymään. Niinpä kävin suihkussa ja söin aamiaisen ja sitten istuuduin rupattelemaan Jaanan kanssa.
Me käytimme pari tuntia yön tapahtumien puimiseen. Selitin näkemyksiäni tieteestä ja magiasta, sekä mielten emergenteistä ominaisuuksista. Minulla ei ollut koskaan ollut vaikeuksia yhdistää parapsykologisia omituisuuksia yleiseen tieteelliseen maailmankuvaani. Luonnontieteessä on kuitenkin ensisijaisesti kyse metodista, ja se metodi toimii taikuudenkin tutkimiseen.
Mieli vaikuttaa todellisuuteen monella tavalla, ja pelkästään nojaamalla oikeisiin asioihin saa aikaan pieniä muutoksia. Jotkut systeemit ovat toisia herkempiä pienille muutoksille - tietokoneet, nopat, laavalamput, yleensäkin näennäisen satunnaiset järjestelmät joissa pieni muutos lähtöolosuhteissa saa aikaan suuria muutoksia lopputuloksissa. Näkemyksiä oli helppo selittää Jaanalle. Hän otti ne vastaan ennakkoluulottomasti muttei naiivisti, aivan samoin kuin jotkut parhaat uusseelantilaiset kaverini.
Jaana mietti, mahtoiko hänen mielestään puuttua jokin olennainen emergentti ominaisuus - Hilkka ei voinut ennustaa hänelle teelehdistä eikä hän nähnyt unia. Kuinka pahasti se rampautti hänet tietoisuutena? Sanoin epäileväni ettei pahastikaan. Antaakseni sanoilleni lisää painoa esittelin hänet He'e maulille, Kaerunekolle ja Legioonalle. Tai no, esittelin ja esittelin, osoitin niiden laatikot hänelle ja kerroin mitä ne olivat ja mistä olivat peräisin. Ehkä ne olivat hänen kaukaisia sukulaisiaan.
En ollut koskaan tunnustanut kenellekään konekavereideni olemassaoloa tai alkuperää. Mutta Jaana jos joku ymmärtäisi ja häneen voisi luottaa. Kerroin hänelle myös mitä todella säätiöllä tein. Pelkäsin että hän inhoaisi minua sen vuoksi, mutta onneksi ei - hän ymmärsi sen sijaan, että yritin pelastaa tuhoamiselta kaikki vähänkään kehittyneemmät tekoälyt. Hän ymmärsi myös, miksi säätiö oli makein työpaikka mitä saatoin kuvitella. Hän olisi niin viihtynyt siellä. Olisipa hän voinut hakea meiltä töitä.
Yhdeksän aikoihin lähdimme liikkeelle. Kaupan kautta päädyimme Hilkan luo, jossa muut olivat heräilemässä. Kerroimme yön tapahtumista muille ja saimme asiaankuuluvaa hämmennystä. Ericasta otettu valokuvakin löytyi - mutta siinä hän näytti kummalliselta ja läpikuultavalta.
Kielteisimmin Ericasta kertomukseen suhtautui Sarah, jonka maailmankuvaan Erican kaltaiset ilmiöt eivät juurikaan sopineet. Edes valokuva ei tuntunut vakuuttavan häntä vieraani omituisuudesta.
Mietin hetken, voisiko hän olla oikeassa. Mitä yöllä oli oikein tapahtunut? Entäs jos koko homma olikin todella vaan jotain mutkikasta käytännön pilaa? Kotini vara-avain oli vain vanhempieni hallussa, mutta heiltä sen saisi vaikkapa siskoni. Soitin Lotalle, mutta hän ei myöntänyt tietävänsä yöstä mitään. Ei edes bilekutsusta.
Selvitin myös Pernossa olleen osoitteen haltijan nimen ja otin häneen yhteyttä, mutta hän ei tiennyt kutsusta mitään eikä edes ollut itse kotonaan. Alkoi kuulostaa tyhmältä käytännön pilalta koko juttu.
Olin vähän väsynyt ajattelemaan kovin selkeästi. Tytöt tahtoivat käydä taas kirjamarkkinoilla, minä tajusin että kahden tunnin uni ei ehkä ihan sittenkään riittänyt. Palasin kotiin ottamaan päiväunet.
Iltapäivästä heräsin juuri sopivasti lähteäkseni muiden kanssa syömään kiinalais-thaimaalaiseen ravintolaan. Sen jälkeen löytyivät Erica ja Jouni, jotka tulivat mukaan Pappagalloon jäätelölle. Sarah oli vieläkin kauhean epäluuloinen kaikesta ja yritti hyssytellä meitä hiljaisiksi kun puhuimme outoja. Jaana taas oli nähtävästi innostunut Ericasta, ja näin päivän valossa he näyttivätkin aika samalta.
Minä askartelin mielessäni mysteerin selvittämisen seuraavan kohdan parissa. Sarah oli poliisi, jos saisimme hänet vakuutettua kannallemme hän osaisi varmasti kaikkea hurjan hyödyllistä. Sitten voisimme yrittää vaikka yhdessä jäljittää, mikä oli se kymmenen vuotta sitten tapahtunut onnettomuus joka oli erottanut Erican kehostaan, mikä hänen alkuperäinen nimensä oli ja mitä keholle oli sitten tehty.
Vaikka Erica liikkuikin päivänvalossa ja häneen pystyi koskettamaan, en uskonut hänen olevan täysin todellinen, tai ainakaan aivan yhtä fyysinen kuin me muut. Veikkasin, ettei hänellä olisi esim. sormenjälkiä lainkaan, ja ehdotin Sarahille että tätä voisi testata.
Hilkka oli yrittänyt soittaa minulle, ja soitin hänelle takaisin. Hänen kaverinsa olivat häirinneet hänen mökkireissuaan pitkin viikonloppua, ja hän halusi kuulla minunkin versioni siitä, mitä oli tekeillä. Kertoilinkin asioita, tosin aika paljon jätin sanomatta - en pitänyt ideasta puhua ihan kaikesta puhelimessa. Samalla tajusin, että yön tapahtumat olivat auttaneet minua tekemään päätöksen: yrittäisin tänä iltana kaataa Lähde-säätiön levypalvelimen ja huomenna napata dataa nauhalta kun se kulkee ohitse. En kertonut tätä puhelimitse, mutta sanoin suunnittelevani jotain.
Hilkka oli epätavallisen huolissaan ja sanoi nähneensä unen jossa olin avaamassa ovea jonka takana oli vaikka mitä pahaa. Vähän outoa. Mutta jos keijukummitätini on tuota mieltä, on varmaan fiksua kuunnella. Hän oli palaamassa kaupunkiin illalla. Lupasin puhella hänen kanssaan ennenkuin ryhtyisin tekemään mitään hurjaa.
Hilkan asunnossa Erica ja Jaana juttelivat, ja Sarah epäuskoi äänekkäästi. Hän otti kuitenkin Ericalta sormenjäljet (opettelin itse samalla, miten tämä tehdään) ja sellaiset löytyivät. Tein nopeasti korjaavan hypoteesin, että sormenjäljet olisivat identtiset - ja nehän olivat! Sarah oli tästä varsin ymmällään, muttei siltikään uskonut uniolentoteorioitamme. Ja Ruusu sanoi näkevänsä Erican läpi. Tämäkin testattiin tieteellisellä tarkkuudella.
Sarah oli myös ihan terävä tyyppi, mutta paljon ennakkoluuloisempi kuin Jaana. Ja hän näytti olevan ajautumassa ihan oikeaan riitaan Jaanan kanssa, tai ainakin sanavaihto oli välillä tosi kiivasta.
Leikin vielä hetken salapoliisia, ja luin Hinkolan unipäiväkirjoja. Ne eivät minusta vaikuttaneet lainkaan sellaisen tyypin kirjoituksilta joka tappaa itsensä - ne olivat ihan tavallisia unia, eikä niissä ollut mitään merkkejä ahdistuksesta. Lisäksi niissä oli aika hassuja elementtejä - en tiennyt tarkalleen, mitä Hinkola teki työkseen, mutta jos unien perusteella piti arvata, hän työskenteli lentokentällä. Kun minä näen työunia, olen kyllä aivan töissä Lähde-säätiöllä.
Olin kuullut jonkun puhuvan väärien unien näkemisestä. Näinkö Hinkolalle kävi? Kenen unia nämä sitten olivat?
Tein pienen pistokokeen ja kirjoittelin joitain unia foorumille. Ehkä joku tunnistaisi nekin.
Jaana aikoi olla kaupungissa vielä huomennakin. Niinpä lähdin kotiin valmistautumaan illan operaatioon. Tänä iltana kaatuisi palvelimen levy, ja huomenna nappaisin Hinkolan tiedostot meille.
(Blogimerkintä: ... ja hirmuinen yö)
//
Tulevaisuudensuunnitelmia:
* Sunnuntai-iltana puhelin Hilkan kanssa, ja se ei antanut mitään hyvää syytä olla tekemättä yritystä säätiötä vastaan. Vaan kuinkas siinä sitten käykään? Jos Yanagille käy ilmi, että ennakkovaroitus on tullut, se ei kyllä tee yhtään mitään, mutta koettaa urkkia tietoonsa varoituksen detaljit. Sitten se koettaa vetää johtopäätöksiä niistä.
* 10 vuoden takaista onnettomuutta pitänee yrittää jäljittää. Tätä voi tehdä hitaasti ja varovaisesti, mutta onhan noita lehtiarkistoja. Varmaan voi koordinoida tiedonhakua Jaanan ja ehkä Sarahinkin kanssa, niin ettei tehdä kaikkea kolminkertaisesti. Jos Sarah siis tahtoo projektiin ryhtyä.
* Hilkka sanoi, että Oonasta pitäisi kertoa jotain. Odottelen että kertoo. En usko tämän johtavan toimenpiteisiin.
Olen ihan pyörällä päästäni. Viikonloppu on ollut todella hämmentävä. Kuten tiedät, menin Turkuun Hilkan pyynnöstä, hän kun on mökkeilemässä.Vastaanotin samalla UNI:lta tavaraa, Lasse Hinkolan kirjoja ja joitain papereita. Mielenkiintoinen tutkija, jonka erikoisalaa oli ihmisyys sen kaikissa muodoissa. UNI:n mukaan hän oli mukana Turussa tehtävässä TD-projektissa. Hm, tätä en aiemmin tajunnutkaan, mutta olisiko se sama kuin Yanagin ja Jaanan puhuma Ted? Kuitenkin, Hinkola on ollut epävakaa vuoden alusta asti, nähnyt outoja unia ja kuullut ääniä. UNI:n vakituinen psykiatri on hoitanut häntä. Viime keskiviikkona Hinkola kuitenkin teki itsemurhan, vaikka UNI:lla on omat epäilyksensä. No, sinähän tiedätkin tämän jo.
Kirjoista en saanut paljoakaan selville. No, ainakin Hinkolalla on ollut hyvä kielitaito. Papereiden joukosta löytyi tutkijaan unipäiväkirja, selvityksiä tulipaloista, Ouroboros- ja ufomateriaalia, sekä kalenteri ja pieni muistivihko. Lähinnä minun piti selvittää, jos löytyy viitteitä johonkin epäselvään projektiin. UNI on tietenkin poistanut jo kaikki itsestään selvät itseensä ja UNIn projekteihin liittyvät materiaalit Hinkolan tavaroista. Tämä oli muuten työ josta nautin.
Kalenterista löytyi mielenkiintoisia merkintöjä ja nimikirjaimia. Sen tutkiminen oli itseasiassa aika jännää. T.H. on ilmeisesti Hinkolan kollega Tero Haapanen, näin uskoisin. R.A voisi olla Riku Alverton, kuten tämän sisko päätteli, mutta en tiedä mikä noiden kahden yhteys olisi. S.P. ja M.N ovat jääneet mysteeriksi. M.N on kaiketi turkulainen. Kalenterissa oli mainittu muutamia unilääkkeitä, jota Hinkola näytti käyttäneen, sekä pari oudompaa merkintää kuten Belial Consulting ja Näkymätän piiri.
Olin juuri saanut tutkittua kalenterin ja huomata olevani nälissäni kun Jaana soitti. Tapasin hänet ja Sarahin Wiklundin edustalla. Sarah on muuten Rikun veli, ainakin kuvaus veljestä osui napppiin ja muistaakseni Rikun sukunimi oli Alverton. Ostimme lohkoperunoita ja kasvispyöryköitä. Matkalla Hilkan luo Sirkku kuitenkin soitti ja jouduin lähtemään poimimaan Aleksanderia Vartiovuorenmäeltä. Annoin avaimet tytöille ja kiiruhdin. Miksi Aleksander riehuisi puistossa? Aleksander oli ihan sekaisin, mutta rauhallinen, kun hänet löysin. Puhe tuntui jotenkin hitaanlaiselta, aivan kuin hänen ei olisi heti ymmärtänyt mitä sanoin. Sain hänet kuitenkin houkuteltua Hilkan kämpille. Kävi ilmi että Aleksander ei muista mitään perjantai-illan jälkeen. Muutaman puhelun jälkeen selvisi että mitä ikinä olikaan tapahtunut, todennäköisesti se on tapahtunut lauantaina Megazonessa. Lähinnä koska lauantai aamuna Aleksander oli lähtenyt kaverinsa luota Megazoneen krapulaisena, mutta normaalina ja koska kävi ilmi että muutkin megazonessa olijat ovat menettäneet muistinsa. En osaa sanoa muuta kuin että huolestuttavaa. Aleksander mainitsi kaikki nimet jotka olivat siellä, mutta muistan enää vain Matiaksen, Robinin ja Alissan. En näe mitään motiivia tälle ja se huolestuttaa minua. Tosin pojilla on varmasti meneillään paljon mistä en tiedä, ja heidän tuttunsakin välillä huolestuttavat minua. Kummaa oli sekin että Aleksanderin laukusta löytyi ylimääräisiä tavaroita, kuten naisten alusvaatteita ja silmätippoja. Jaaha, Aleksander, mitä oletkaan taas tehnyt. Tarjosin Aleksanderille kahvia, mutta ruokaa hän ei halunnut. Lopulta hänen oli lähdettävä tapaamaan kavereitaan ja selvittämään juttua.
Minä taas pääsin syömään ja keskustelemaan tyttöjen kanssa. No, Jaanan ja Sarahin. Sarah oli tullut etsimään veljeään, jossa en paljon häntä voinut auttaa. Viimeksi kun olen nähnyt Rikun keväällä ja siitä on monta kuukautta. Jaanalla taas olisi ollut asiaa Hilkalle, mutta tämä kun on mökillä. No, Jaana lähti tapaamaan Yanagia. Tiskasin tiskit ja Sarah näytti siirtyneen jo kirjansa pariin, joten pystyin hyvällä omalla tunnolla kaivaa omankin kirjan esille. Aika meni sujuvasti, pääsin yli puolen välin, kun ovikello soi. Jaana ja Yanagi tulivat meitä tapaamaan.
Tarjosin teetä. Juttelimme. Lähinnä Jaanan ongelmasta. Näin oli, kunnes Yanagi sattui kysäsemään Lukasta. Tämä oli myös nimi joka mainittiin Hintolan kalenterissa. Painin hieman itseni kanssa, että voinko paljastaa Hintolan jäämistön muille, mutta lopulta annoin periksi. Jos niistä on apua Jaanalle tai Yanagille, niin totta kai haluan auttaa. Enkä nähnyt mitään syytä miten se olisi vaarantanut UNI:n. Toivottavasti en tehnyt väärin? Lopulta päätös paljastui viisaaksi. Useamman ihmiset voimalla ratkotaan helpommin mysteerejä. Sain kuulla Lähdesäätiön Ted-projektista. Yanagi kaiveli asioita muutenkin ja selvisi että Hintolalla on ollut tunnus säätiön koneelle, sitä tosin ei ollut käytetty vähään aikaan. Yanagi sai selville myös jotain muuta. Hintolalla on ollut tiedostoja Lähdesäätiön koneella, mutta ne on tuhottu vähän aikaa sitten. Tiedostot kuitenkin ovat vielä säätiön back up nauhalla tai jotain, joka on kassakaapissa. Illan mittaan tuli hulluja ideoita nauhan hankkimisesta. Se voisi olla ongelma UNIn kannalta, jos Hintokan tiedostot sisältäisivät jotain arkaluontoista UNIn projekteista.
Lähetin Sirkulle samantien viestin, tai oikeastaan pari. Kaikki Ted tiedostot tulisi hankkia talteen. Lähetin Sirkulle myös varoituksen siitä että joku voi yrittää päästä käsiksi Lähdesäätiön nauhaan. Mietin sitä hetken, mutta olin itse vaarantanut sen näyttämällä paperit muille. Velvollisuus. Jätin kuitenkin kertomatta mistä tämä uhka tulisi. En nähnyt mitään syytä vaarantaa Yanagin uraa. Tämä kun näyttää nauttivan työstään ja suhtautuu säätiöön hellästi. Ei Yanagi sitä kiusallaan aikonut tehdä, vaan pelkäsi että säätiössä on joku myyrä. Sitä paitsi, Yanagista ja Jaanasta voisi joskus tulla pari. Se olisi somaa. Ne kaksi sopivat toisilleen. Kunpa minäkin joskus löytäisin jonkun joka välittäisi minusta. Vaikka onhan minulla Ruusu ja sinä, mutta se ei ole sama asia.
On hyvä että olet siinä. Tunnen oloni turvalliseksi kun olet lähellä. Tunnen olevani kotona. On hyvä että on joku jolle voi puhua kaiken. Tapasin taas Aleksanderin, tai no, kerroinhan sen jo. Aleksander on mukava. Pidän tavasta jolla hän hymyilee, mutta en pidä hänen tavastaan löytää naisten alusvaatteita laukustaan. Tiedän että hän on täysin väärä mies rakastua, mutta.. ja Matiaksen mukaan Aleksander on ihastunut Robiniin. Kai se oli Robin, en muista. No, ehkä on turvallista olla vain vähän ihastunut. Joskus haluaisin vaan jonkun, johon voisi turvallisesti uskaltaa rakastua. Rakastanhan minä sinua, olen aina tehnyt niin, mutta se ei ole sama asia. Sinua parempaa miestä ei kyllä taida olla olemassa. Äh, olen täysin tyytyväinen elämään Ruusun kanssa, joskus sitä vain miettii.
Mihinköhän jäin. Niin. Yanagi päätti ettei vielä tänä yönä yritettäisi mitään. Hänen täytyy miettiä asiaa. Yanagi lähti kotiinsa ja mekin laitoimme nukkumaan. Aamulla herätessäni Jaana oli kadonnut. Sarah kertoi että Yanagi oli soittanut yöllä ja Jaana oli varmaankin jäänyt sinne yöksi. Laitoin samantien Jaanalle viestin. Jotain oli täytynyt tapahtua ja halusin kuulla että he ovat kunnossa. Jaana soitti melkein heti perään ja kertoi lähtevänsä Yanagin kanssa tulemaan.
Heillä olikin tarina kerrottavana. Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta ilmeisesti Jaanan mieli oli ilmestynyt Yanagin olohuoneeseen keskellä yötä. Miten tämän nyt selittäisi. Näyttäisi että Jaana, tai kuka hän sitten on aikoinaan ollutkin, on joutunut onnettomuuteen, jossa hänen mielensä on irtautunut ja joutunut unimaailmaan. Ruumis oli jäänyt tänne, ehkä koomapotilaana. Vaikea tietenkin sanoa. Enkä oikein ymmärrä tuota unimaailmaakaan. Mutta joku oli ilmestynyt Yanagin olohuoneeseen. Nyt olen taipuvainen uskomaan tähän, lähinnä Ruusun takia. Se tapahtui myöhemmin, mutta kun näimme tämän Erikan, eli Jaanan mielen, niin Ruusu tuntui näkevän hänestä läpi. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, niin asia varmaankin on niin. Mutta siis. Aamulla näimme vain Jaanan ja Yanagin jotka kertoivat yön tapahtumista. Päätimme lähteä haukkaamaan raitista ilmaa. Yanagi lähti kotiinsa nukkumaan ja me etsiydyimme kirjojen pariin. puutorille. Tapahtuma oli köyhä ja selviydyimme nopeasti pois. Pieni nälkä alkoi vaivaamaan, mutta emme viitsineet häiritä Yanagia vielä. Tämä kun ei varmastikaan ollut vielä saanut nukutuksi. Sen sijaan lähdimme metsästämään kahvilaa, josta saisi teetä ja voileipää. Törmäsimme Matiakseen ja tämän seurueeseen, johon kuuluivat ilmeisesti Anna ja Robin. Nämä olivat päätymässä samaan kahvilaan kuin mekin. Vaihdoin muutaman sanan Matiaksen kanssa, itseasiassa useammankin. Muut melkein jo hermostuivatkin minuun. Matias kuitenkin kertoili kaikenlaista, kun kyselin häneltä. Mm. tästä Lukasta. Matiaksen kertomukset tuntuivat uskomattomilta. Liian uskomattomilta. Hänen mukaansa Luka on demoni. Onko demoneita oikeasti olemassa, siis konkreettisesti? Täällä? En ole varma pystynkö uskomaan tuohon vielä. Tohveli? Matias puhui myös Lukan täydellisen ihmisen projektista, en nyt muista sen nimeä. Ja ilmeisesti tästä on jo prototyyppi. Projekti on kuitenkin nyt pysähdyksissä. En tiedä mitä uskoa. Matias väitti myös kloonanneensa Oonan. Olen ihan pyörryksissä. Voidaanko ihmisiä jo kloonata. Matiaksella kyllä on teknologiaan liittyviä kykyjä, hän näytti minulle. Ja Hilkan mukaan Oona on kuollut. Luulin kyllä että hän puhui kuvainnollisesti, mutta nyt en enää tiedä. Kun palasin tyttöjen luo olin varmaan hieman pyörällä päästäni.
Vaihdoin muutaman tekstiviestin Matiaksen kanssa ja päädyimme uudestaan kävelylle. Lupasin tavata tytöt tunnin kuluttua ja mennä syömään. Matiaksen kanssa keskustelu tuntui vain vetävän maton jalkojeni alta. Vampyyrejä, maageja, vampyyrinmetsästäjiä, demoneita, tekoälyjä, inkivisitio... Tuntui kuin olisin hukannut itseni tiedon tulvaan. Voiko maailma olla tuollainen? Tiedän että sinä olet olemassa, mutta.. silti.. Onko Matias oikeassa?
Kohtasin tytöt kahden aikaan ruotsalaisen teatterin edessä. Odotimme Oonan saapumista ja siirryimme kiinalaiseen. Yanagi saapui myöhemmmin. Oona vaikutti olevan ihan kunnossa ja hänen pitkä poissa olonsa selvittyi Haitinmatkalla. Tosin en voi olla miettimättä onko matkalla ollut jotain tekemistä voodoon kanssa. Oli kuitenkin kiva tavata Oona.
Ruoan jälkeen kohtasimme Erikan ja tämän kaverin. Tai käviväthän he ravintolassa, mutta kuitenkin. Kävimme Papagallossa jäätelöllä ja Sarah taisi hermostua Jaanan ja Erikan puheista. Puhuivat kuulemma liian kovaan ääneen. Siirryimmekin nopsaan takaisin Hilkan kämpille. Jatkoimme pohtimista. Erika ja Jaana tutustuivat toisiinsa ja jotain samaa heissä kyllä on. Ainakin he tulivat heti hyvin toimeen. Kuin kaksi marjaa. Olivat samalla aaltopituudella. Sarah teki kokeita mm. sormenjäljillä ja testasi Ruusun kykyä nähdä Erikan läpi. Sarah parka. Hän taisi todellakin kärsiä tästä viikonlopusta. Hattarapuita. Erika poistui kaverinsa kanssa ja pohdimme vielä hieman säätiön asiaa. Yanagi lupasi ettei tee mitään ilman että puhuu ensin Hilkan kanssa. Tämä kun lupasi palata illalla. Yanagikin poistui ja jäimme juttelemaan tyttöjen kesken. Emme kuitenkaan enää edenneet mihinkään.
Keskustelussa Tohvelin (joka ei yleensä puhu paljoa) kanssa selvisi seuraavaa:
-Matias on teknomaagi, tällä hetkellä pahasti
kirottu
-Anna on ghouli kuten Matias sanoikin, joskin se ei ole hänen oikea
nimensä
-Robin on Alice (Matiaksen Liisa), vampyyri jolla ei ole omaa ruumista.
Kuoli
Turussa ja on siksi huolissaan kaupungin tapahtumista.
-Luka ei suinkaan ole mikään aito demoni, korkeintaan kevyesti
riivattu
-Luka on tutkija, joka oli räjähdyksessä kun turussa
ollut labra
räjähti. Labran rähjähtäessä mm.karkasi
ihmissusi
joka piileskelee turussa
-Turussa saattaa olla jokin demoni, mutta ei mitenkään
aktiivisena
vaan piilossa.
-Matiaksen ”huoltaja” on tällä hetkellä
ongelmissa
-Inkvisitiolla on kiireitä muualla, niin tuskin ehtivät
poikkeamaan
täällä syrjäisessä pohjolassa, noitien ja
tietäjien
luvastussa maassa
-Belial tekee mitä haluaa ja tehköön, kunhan se ei koske
Turkua
-Kadonnut Myrsky (palasi sunnutaina) liittyy jotenkin johonkin "ei
tähän
maailmaan" ja sitten on vielä unia...missä on jotain
vialla.