TEKSASIN SKENE

Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain riveissä taisteli Patriotin ja Rapierin ohella teksasilainen Lone Star. Tämä 1942 ilmestynyt tulipalloja viskelevä supersankari oli Teksasin ylpeys, mutta hän kaatui Normandiassa 1944, ja jätti jälkeensä viidentoista vuoden tyhjiön seudun supersankarikentällä.

Teksasissa supersankarit tekivät comebackin vasta naapurivaltion Alabaman tuodessa esiin Trinityn 1959. Huolimatta siitä, että Teksas on myöhemmin käytännössä ominut tämän sankarin, aloitti hän uransa täysin muualla, eikä itse asiassa asunut Teksasissa kuin hetken 1960-luvun alussa sekä uudelleen vuodesta 1981 eteenpäin. Trinityn jäljessä Teksasista ilmestyi muita naamioituja ja naamioitumattomia sankareita myrskyisälle 60-luvulle; näkyvimpiä näistä olivat varmaankin Vietnamissa vaikuttanut patrioottinen Harmonie, öljy-yhtiöille työskennellyt Prospector, supervigilante Mesa sekä Highwayman, maan ensimmäisiä supervoimaisia ammattirikollisia. 1960-luku oli eteläisissä Yhdysvalloissa kirjavaa aikaa ja superolennot olivat paljon otsikoissa. Kuitenkin Vietnamin sodan kiihtyessä ja Prospectorin saadessa kiusallista julkisuutta teollisuusvakoilusta supersankareiden maine himmeni yleisön silmissä. Vuosikymmenen loppuessa Prospector sekä Mesa olivat pudottautuneet julkisuuden valokeilasta ja Highwayman paennut viranomaisia Meksikoon.

70-luku oli Teksasissakin hyvin vaisua aikaa. Dallasissa ja Houstonissa väitettiin toimivan joitakin naamioituneita sankareita, mutta enimmäkseen nämä pitivät matalaa profiilia eivätkä julkisuudessa esiintyneet. Ensimmäiset luotettavat havainnot Ghostriderista sijoittuvat näihin aikoihin. Varsinaisesti sankarit palasivat Teksasin taivaalle ja otsikoihin vasta Mach Threen mukana vuonna 1979. Tämä ennenkuulumattoman nopea lentävä mies palautti yleisön kiinnostuksen supersankareihin; ainakin uransa alkuaikoina hän sai mainetta paitsi nopeutensa ja voimiensa myös naisseikkailujensa takia.

Kun Protectors perustettiin 1983, oli Teksasissa ja ympäröivissä osavaltioissa jo useita julkisesti toimivia supersankareita. Näistä kolme korkeaprofiilisinta, nimenomaan Trinity, Mach Three ja Oklahomasta saapunut Crusher muodostivat Etelän ensimmäisen supersankariryhmän, joka sai heti paljon suosiota ja mainetta. Protectors ei varsinaisesti kalastellut julkisuutta, muttei liioin pakoillut sitä; se keskittyi hyväntekeväisyyteen, viranomaisten avustamiseen ja pelastustoimintaan. Sen jäsenluettelo muuttui vuosien myötä, ja ryhmä veti puoleensa useimmat lain selkeästi oikealla puolella toimivat supersankarit jotka alueelle osuivat.

Protectorien ohella kuitenkin alueelta löytyy muutama muukin supersankari, jotka yleensä vain kaihtavat julkisuutta enemmän, kuten Corpus Christissä asuva hallituksen palveluksessa työskentelevä Cryptomancer. Ainakin Ku Klux Klanin supervoimainen keihäänkärki White Wizards toimii myös Teksasin seudulla vaikkei sen varsinaisen tukikohdan sijaintia tunnetakaan. Joillekin Wizards on sankareita, toisille roistoja. Seudulla toimii myös muutamia itsenäisiä supervoimaisia rikollisia, joista tunnetuin on Scream. Myös muutamat meksikolaiset supervoimaiset pahantekijät aiheuttavat toisinaan vaikeuksia alueella.

Vaikkei seudulla olekaan läheskään niin paljon supersankareita kuin itärannikolla tai Kaliforniassa, heihin kiinnitetään silti melko paljon huomiota. Teksasilaiset suhtautuvat supersankareihinsa koko lailla vakavammin kuin esim. länsirannikon väki omiinsa; ei varsinaisesti ihme, koska ainakin paikallisten ihmisten mielestä teksasilaiset sankarit ovat koko lailla vakavammin otettavia kuin vaikkapa Secret Armyn pellet. Supersankareiden edesottamuksia seuraavat paikalliset oikeat lehdet (esim. The Dallas Herald, yksi osavaltion suurimmista lehdistä pysyy huolellisesti ajan tasalla supersankareiden edesottamuksista). Toki myös keltainen lehdistö pyrkii toisinaan kaivamaan esiin likaa alueen sankareista. Teksasissa palstatilaa saavat myös muut etelävaltioiden alueella toimivat supersankarit, kuten Phoenixin Drake, Miamin Barracuda ja Marylandissa toimiva Sparkle.