Maaliskuu 2024: Hyvässä seurassa
Perjantai, 1.3. 2024
Päivän kokemus: Lumisokeus
Aamusella sulloudumme sähköpatonkiin ja lähdemme kruisaamaan pohjoista kohti. Alitamme Oslon tunnelia pitkin, ja sen jälkeen etenemme mutkittelevaa vuoristotietä syvemmälle Norjaan. Kohteemme on Norefjellin laskettelukeskus 150 kilometrin päässä. Vain sata kilsaa Oslosta, ja voi nousta melkein puoleentoista kilometriin meren pinnasta.
Sää on kuitenkin edelleen aivan syvältä. Vesisade vallitsee vuoriston juurelle asti, ja kun lähdemme ajamaan ylöspäin, se ei varsinaisesti vaihdu lumeksi vaan sumuksi. Korkealla Skistuan parkkipaikalla näkyvyys on noin 10 metriä ja aivan kaikki on valkoista. Auton pysäköinti on vaikeaa, ja kun astumme ulos parkkipaikalle, näemme oikeastaan vain viereisen auton. Koko juttu alkaa tuntua hirveältä virheeltä.
Jotenkin Velma saa paikannettua vuokrakamansa, ja sitten lähdemme etenemään kohti… jotakin. Rinteitä ei näy, hissejä ei näy, opasteita ei näy. Satunnaisesti joku muu laskija vilahtaa läheltä, mutta enimmäkseen olemme täysin lumisokeita. Toverini onnistuvat vaistonavigoimaan tuolihissille, jota kohoamme ylemmäs sumuun. Sieltä otamme toisen hissin vielä ylemmäs, mutta näkyvyys ei parane yhtään.
Laskeminen on kamalaa. Lumi on märkää suojalunta, taivaalta tulee jäätävää tihkua, ja näkyvyys on hengenvaarallinen. Lempeä vihreä rinne tuntuu itsemurhaavalta, hissit ovat miltei autioita, ja pari niistä menee kiinnikin kun sää käy vain huonommaksi. En tiedä alkuunkaan missä olen tai missä reitti menee. Lopulta paikannamme syvälle laaksoon menevän pitkän ja loivan siksak-rinteen, joka vie meidät sumun alapuolelle. Vesisade on tervetullutta, koska siinä sentään näkee vähäsen.
Paikka olisi upea aurinkoisella säällä, tai edes pilvisellä säällä. Kun pääsemme usvan alle, näköala laaksossa olevalle järvelle on huikea, ja voimme vain kuvitella, miten upealta täällä näyttäisi ilman läpitunkematonta harmaata muuria. Sentään laaksorinnettä voi laskea, joten käytämme puolitoista tuntia sitä tahkoten. Se on pisin reitti, mitä olen ikinä mennyt.
Neljän aikoihin jalkamme ovat lopussa. Olemme ostaneet kahden päivän lipun, ja lopulta kun löysimme laskettelun ilon, ei fiilis ole aivan niin surkea kuin aluksi. Lataamme autoa hieman (laturin löytäminen on usvassa haastavaa) ja sitten suuntaamme tielle kohti 20 kilometrin päässä sijaitsevaa Eggedalin kylää, jossa majoituksemme on.
Tie on hirveä -- tai no, vika ei niinkään ole tiessä, vaan yhä jatkuvassa whiteoutissa. Tie on valkoinen, taivas on valkoinen, tien reunat ovat valkoisia; näkyvyys eteenpäin on yhä vain hieman yli auton mitan. Aurinko ei ole vielä laskenut, joten valoa siivilöityy usvan läpi, mutta kun kaikkea peittää vaalea pilvi, ei sirottuneesta valosta ole mitään iloa.
Elämäni karmeimpiin kuuluva ajomatka pudottaa meidät lopulta usvan alapuolelle vesisateeseen ja sitten Eggedaliin. Se on mitätön yhden kaupan kylä, jonka majatalosta olemme varanneet huoneet. Roudaamme romumme kylppäriin kuivamaan, lataamme autoa ja syömme illallista. Hotelli on illallisenkin suhteen only game in town, mutta onneksi muutakin kuin lihaa on saatavilla.
Lauantai, 2.3. 2024
Päivän tietämättömyys: Miten kysytään norjaksi "sattuiko pahasti?" ja "pääsetkö ylös?"
Polyreissut.org, majoitusarvio: Eggedal
Borgerstua
Näennäisen mononormatiivinen pikkukylän
majatalo tarjoilee moniskunnille siveästi korkeintaan kahden hengen
huoneita. Yllätykseksemme testiryhmän saama huonepari on kuitenkin
vierekkäin ja niitä yhdistää väliovi, joka tekee huoneista
pienoissviitin kahdella kylppärillä. Välioven kautta huoneiden välillä
voi olla vaikka mitä kanssakäymistä ilman että naapurit tai henkilökunta
tietää mitään. Kaksi huonetta on toki budjettimatkaajalle kallista,
mutta nyt ollaan Norjassa, jossa oletus on, että lomailija on muutenkin
tehty rahasta.
Parisänkyyn mahtuu suht hyvin kolme ihmistä.
Aamiainen ja illallinen ovat maukkaita ja suht monipuolisia
(vegaanioptiot hyvin köyhiä, lakto-ovo -vegetaristi pärjää paremmin).
Märkien lasketteluvarusteiden kuivaus onnistuu varakylppärissää, ja
vieressä on nopea sähköauton laturi.
Sää rinteessä on vain aavistuksen eilistä selkeämpi, mutta sumuhelvettiin on jo jonkin verran sopeutunut. Nyt kun alarinteessä jopa näkee vähän, Taina ja minä kokeilemme paikan punaisia rinteitä. Ne ovat hienoja, leveitä ja pitkiä. Paremmissa lumi- ja näkyvyysoloissa tämä paikka olisi ihan mahtava.
Välipalan jälkeen taivallamme parilla hissilä toiselle puolelle vuorta, ja kokeilemme siellä olevia rinteitä. Vaikka ne ovatkin hitusen erilaisia, niitäkin dominoi sumu. Vaikeassa rinteessä vieressämme laskeva lapsi menee nurin ja satuttaa kätensä, eikä meillä ole yhteistä kieltä hänen kanssaan. Onneksi joku norjalainen tulee myös hätiin ja ottaa penskan hoitoonsa.
Jalat ovat eilisen jäljiltä vielä kipeät, ja minulta loppuu parin tunnin jälkeen virta. Taivallus takaisin Skistualle sumun läpi on surrealistista: joukko muita laskijoita ihmettelee hissin yläpäässä, mihin suuntaan valkoiseen puuroon pitäisi lähteä. Siirtymärinne on loiva, luisto huonoa ja muutenkin kokemus on kuin keväinen versio tuhoon tuomitusta naparetkestä. Onneksi ei ole kovin kylmä.
Lounaaksi on pahaa kasvisburgeria. Sitten palautamme lainakamat ja lähdemme paluumatkalle. Vajaassa kolmessa tunnissa olemme taas Velman luona. Loppuilta menee pakatessa ja autoa lataillessa. Muistioon: lomareissulla jokaisen majoituksen vieressä pitää olla laturi, koska on tuskaa ajaa läheiseen kauppakeskukseen ja istua siellä tunti.
Sunnuntai, 3.3. 2024
Päivän nyrkkisääntö: 2 tuntia ajoa, 1 tunti latausta.
Jos akku on aivan täynnä ja kaikki sujuu hyvin, Renault Zoella voi periaatteessa ajaa Oslosta Tukholmaan 8 tunnissa kahdella lataustauolla ja hyvillä hermoilla. Meiltä matkaan kuluu yhdeksän. Olen ollut jotenkin matkasta aivan hermona etukäteen, ja kiusaan Taina-paran liikkeelle vielä sovittuakin aiemmin, jotta varmasti ehtisimme. Hermoiluni on kuitenkin ollut turhaa. Sää on hyvä, ruuhkia ei ole, alkupään erämaaosuuksilla laturit toimivat ja ovat vapaita, vasta Tukholman liepeillä alkaa olla jonoa ja kaikenlaisia outoja virheilmoituksia.
Syömme kreikkalaista ruokaa ja siirrymme autolauttaan. Uni vie minut melkein heti kun pääsemme hyttiin.
Maanantai, 4.3. 2024
Päivän väline: pkitool
Olin toivonut rentoa aloitusta reissun ja pseudoloman jälkeen. Melkein tämän sainkin: istuin Turussa kirjastossa etähommissa, ja ajattelin polttaa molemmista päistä pari plussatuntia.
Tietenkin robottifirman VPN hajosi. Mikä vielä parempaa, se oli jonkun muinaisen edeltäjäni pystyttämä järjestelmä, josta ei ollut mitään dokumentaatiota. Ensin suhtauduin asiaan epätyypillisen viileästi; ajelin Turusta kotiin ja tuumin, että varmaan korjaan sen maksimissaan tunnissa. Kuinka ollakaan, vielä iltakymmeneltä olin epätoivoinen kun systeemi ei vieläkään toiminut. Yritin käydä nukkumaan, mutta se oli mahdotonta aateekoon kiukutellessa.
Puoleltaöin olin viimein rakentanut koko systeemin uudestaan, ja omalla koneellani se toimi. Sitten pitäisi vielä saada se propagoitumaan muiden koneille. Sain vastikään palkankorotuksen, mutta mikään korotus ei oikeuta tätä määrää skeidaa. Kaikki tämä vielä tietysti kansainvälisenä pelinjohtajan päivänää, jolloin minun kaltaiseni elämäntapapelauttajan pitäisi olla onnensa huipulla.
Tiistai, 5.3. 2024
Päivän keväisyys: Parvekkeella oli iltapäivästä melkein lämmintä
Päivä kului enimmäkseen konfiguraatiohallinnan ja testaamisen parissa, mutta lopulta uusi VPN toimi muillakin kuin minulla. Monilta se kyllä vaati toimenpiteitä. Jos hyvä IT on näkymätöntä, olen ollut viime keväästä saakka aika huono IT, kitisevä ja jatkuvasti erilaisten katastrofien läpi kulkeva. Vaikka oikeasti ei tämä ole niin, että minä olisin huono, vaan paaremminkin firman IT on huono, koska yksi ihminen on liian vähän tähän hommaan. Jonkinlainen maailman pienin valonpilkahdus näkyi tämän aamun palaverissa, mutta en tiedä, toteutuuko se.
Olin nukkunut liian vähän ja tehnyt töitä liian paljon. Kotiin palattuani energiaa ei ollut oikein mihinkään. Jaksoin vähän käydä kaupassa ja kävellä ulkona hetken. Siellä näytti aurinkoiselta ja keväiseltä, mutta sääprofeetat povasivat uutta pakkasjaksoa. Ehkä sitten pääsee laskemaan viimeisen sarjakortin kerran pois.
Keskiviikko, 6.3. 2024
Päivän greidi: 6b, joka ei mennyt edes puhtaasti
Aamulla tein merkillisen aikuisasian ja maksoin ison ylimääräisen lyhennyksen asuntovelkaa, kun rahaa oli tilille kauheasti kertynyt. "Iso" oli tässä kovasti suhteellista; joku 5% jäljellä olevasta velasta. Samalla pyöräytin päässäni hieman lukuja. Olisi kivaa, jos kodin joskus omistaisimme me eikä pankki, mutta jotta tämä tapahtuisi ennen maailmanloppua, minun pitäisi varmaan joka vuosi kuitata töistä ihan poskettomat suoritusbonukset.
Raha-asioiden ajatteleminen on joko ahdistavaa tai ärsyttävää. Ahdistavaa jos ne tuntuvat todellisilta, ärsyttävää jos ne tuntuvat peliltä, koska kyseessä on aivan paska peli jota ei voi voittaa eikä sen pelaaminen ole edes hauskaa. Ja tiedostan olevani tässäkin suhteessa aivan älyttömän etuoikeutettu hyvin palkattuine töineni ja varakkaine puolisoineni.
Hyvin palkatussa työssä oli tänään suunnittelupäivä, joka kumma kyllä kulminoitui viimeisimmän katastrofikeikan jälkeen siihen, että todettiin että tärkein uusi rekry olisi minulle työpari. En todellakaan ollut eri mieltä. Löytyisipä jostain joku rauhallinen unix-guru ottamaan puolet tai edes neljäsosan hommistani.
Taina oli yhä Turussa, mutta huolimatta opiskeluleskeydestäni pääsin kiipeilemään Helin kanssa. Molempien kiipeily oli huonoa. Heli oli jääkiipeillyt kaikki voimansa pois viikonloppuna, minä olin vain laiskotellut.
Karmisena rangaistuksena kotona tornin molemmat hissit olivat rikki. Raahasin kamani ysikerrokseen portaita, ja päätin olla menemättä ulos ennen kuin korjaaja olisi tehnyt taikansa.
Torstai, 7.3. 2024
Päivän reipas työtaistelu: AKT sulkee kaiken kahdeksi viikoksi vastaukseksi hallituksen työlinjauksille. Oikein.
En enää kuuden jälkeen saanut unta, joten aloiin duunit ennen seitsemää. Väänsin väkisin jonkinlaisen suunnitelman isompaan VPN-päivitykseen. Siihen kului kuusi tuntia ja suurin osa päivän työpanoksesta. Sen jälkeen olin aika naatti, vaikken ollut oikeastaan tehnyt mitään.
Ulkona oli keväisen aurinkoista mutta kylmää. Valon kyllästämä enimmäkseen lumeton pakkassää ei kutsunut, mutta sentään Taina palasi Turussta helpottamaan ikävääni. Illalla oli vielä luolaseuran jäsentapaaminenkin, teemalla "luolat jotka eivät ole kalkkikivessä". Yllättävän paljon ihmisillä oli tällaisistakin luonnottmuuksista kokemusta.
Viikonloppu, 8.-10.3. 2024
Ajankohdan käyttämättä jäänyt pelisitaatti: "Voit valita, haluatko olla kuollut amerikkalainen vai elävä natsi."
Työviiikon jälkeen käytiin vielä Vihti Skissä laskettelemassa. Sää ei ehkä ollut parhaimpia, mutta Norefjellin lumi-infernon jälkeen joku jää plus ohut lumikerros ei paljoa tuntunut. Vaan surkean pieniltä tuntuivat nämä mäet norjalaisen vuorimaiseman jälkeen, vaikka lasku ihan hauskaa olikin.
Lauantaina ohjelmassa oli retki Hämeenlinnaan. Kaupungin vanha boulderi oli mennyt konkurssiin, mutta seinät ja otteet oli pelastettu konkurssipesästä, ja niistä oli syntynyt uusi bouldersali. Se oli aivan jees kokemus, vaikka greidit tuntuivatkin aika tiukoilta. Sitten pelattiin Lys Sacréa, jossa vallankumousta yrittäneet ja sittemmin kotimaattomaksi jääneet vakoojamme matkustivat Teksasiin kaappaamaan natsitiedemihen ja hänen tutkimuksensa. Jännittävä seikkailu käänsi kampanjan loppusuoralleen; oletettavasti piakkoin edessä olisi tämän sarjakuvapastissin viimeinen albumi.
Sunnuntaina koetin suunnitella kesälomaamme. Siinä oli vähän liikaa liikkuvia osia makuuni. Sähköauton kanssa improvisointivaraa on vähemmän kuin polttomoottoripeltilehmän, ja kun tähän yhdistää vielä Tainan kurssien saneleman hankalan aikataulun, haaveemme nousta Wildspitzelle sekä pyrkimyksen vähän koordinoida aikatauluja kavereiden kanssa, oli kokonaisuus hieman stressaava. Loman pitäisi olla rentouttava, mutta ainakaan tänä vuonna en usko tämän onnistuvan; liiaksi reunaehtoja. Eikä Taina edes voi luoda suuria linjoja kuten yleensä, koska hänellä on juuri nyt liian kiire opintojen kanssa.
Maanantai, 11.3. 2024
Päivän kirjailijanuran huippukohta: Tähtivaeltajan lukuhaaste-podcast mainitsi Näkymätön piiri -kirjat samasssa suosituslistassa kuin Douglas Adamsin, Ursula K. Le Guinin, Lois McMaster Bujoldin ja Philip K. Dickin
Töissä oli hieman turhauttavaa. Oli kaksi isompaa projktia, joita pitäisi puskea eteenpäin, mutta kumpikin odotti komponenttitoimitusta. Niinpä tein kaikenlaisia niiden ympärillä olevia pikkujuttuja ja olin olevinani hyödyllinen.
Kun maassa oli vielä lunta, päädyimme vielä laskettelemaan. Kohteeksi valittiin aiemmin kokematon Hyvinkään Sveitsi, jonka nimi oli varmaan maailman mahtipontisin. Rinteet olivat okei, vähän pienemmät kuin Vihti Skissä, mutta oheislogistiikka jotenkin hivenen helpompaa. Kyllähän täällä käväisee mutta tuskin tulee tavaksi. Paikan kisarinne oli kyllä asiaankuuluvan karmiva.
Tiistai, 12.3. 2024
Päivän työharmi: Vuotava verkkoportti
Kohtasin tietämättömyyteni sähkökaavioiden kanssa, ja päätin jättää verkkolaitteen sähkökytkennätt viisaammille. Sen sijaan tappelin tavallista mutkikkaamman robottiverkotuksen kanssa. Olemme luomassa hirviötä, epäsikiötä joka on puoliksi vanhan mallinen robotti mutta joka käyttäää osittain uutta verkkologiikkaa, ja lopputulos on ainoa laatuaan huonolla tavalla. Toivon että se palaa, niin että sen voi tehdä uudestaan kunnolla.
Jokakeväinen pyristely kohti vuorikuntoa tuntui myös alkaneeen. Kävin Tainan kanssa kapuamassa Malminkartanon mäkeä, aika voimattomasti. Mäki oli paikoitellen pelottavasti jäässä ja eilinen laskettelu tuntui yhä jaloissa. Laskettelu on kummaa touhua: tehdessä se tuntuu tuskin lainkaan liikunnalta, mutta jälkeenpäin on helposti aika kulunut.
Keskiviikko, 13.3. 2024
Päivän sarja: Shōgun. Vallan jees.
Jäin taas lomaleskeksi, kun Taina siirtyi Saariselälle viettämään toista talvilomaansa. Minä raadoin töissä, jossa vaihteeksi typeryydet olivat omiani ja tietotekniikka toimi kuten dokumentit sanoivat. Joskus näinkin.
Kotona olin vähän kirjoittavinani ropejuttuja, mutta oikeasti vaan leikin Blenderillä. Olin saanut vihdoin SketchUp -> Blender -työnkulun toimimaan myös ompulla, kiitos SketchUp Importerin uuden version sekä siihen tehtyhen omppumuunnosten. Työkalusetistä puuttuui vielä Blender -> SketchUp -putki, mutta sitä en oikeastaan edes tarvinnut, vaikka se hauska olisikin. Mutta oikeasti tämä tarkoitti, että voisin alkaa vieraannuttaa itseäni SketchUpista ja säilyttää sen 3D Warehousen mallivalikoiman. En enää voisi itse viedä mallejani sinne, mutta mitäs on softatekijä niin vaikea.
Torstai, 14.3. 2024
Päivän video: Pieni kilppari rullallaudalla
Työpäivä oli täynnä pieniä vastoinkäymisiä. Lopetin varhain ja kävin boulderilla. Meno ei ollut vahvaaa, vaikka useimmat 6c-tasoiset reitit tuntuvat nykyäään menevän kohtalaisella todennäköisyydellä. Löysin myös uuden 7a:n, jota vastaan hakata päätäni.
Yksin boulderointi on tylsää, joten ihan kauhean kauan en seinällä viihtynyt. Sen sijaan sain vihdoin raahauduttua illalla labraan tekemään puolen tunnin homman, joka täytyi tehdä kun muu katras oli poissa.
Omituinen kevätväsymys vallitsi koko päivän. Onko tämä varaslähdön ottanutta siitepölyallergiaa vaiko joku long covid?
Viikonloppu, 15.-17.3. 2024
Ajankohdan liikunnattomuus: Boulderin ovi oli rikki, joten en päässyt boulderoimaan.
Työpäivä oli vähän energiaton, joten lopetin varhain ja lähdin tarpomaan Malminkartanon mäkeä. Sääolot olivat vähän vaaralliset ja jäällä liukastelu ei oikein puhutellut, joten kolmen nousun jälkeen palasin kotiin katsomaan sarjoja ja väsäämään pelimatskua.
Viikonlopun suunnitelmat menivät vähän uusiksi, kun Taina raportoi pohjoisesta saaneensa vatsataudin. Meillä sunnuntaina pelattavaksi suunniteltu lautapelisessio siirrettiin robottifirman toimistolle. Onneksi kaikki osallistujat mahtuivat autoon, eikä toimistolla ollut muita sotkemassa pakkaa. Nemesis-peli venyi myöhään (tosin voitimme) ja kun olin saanut kaikki heitettyä koteihinsa tai hotelleihin, kello oli yö. Taina oli tällä välin selvinnyt takaisin reissultaan, mutta koska hänellä oli ollut vatsatauti tai ruokamyrkytys tai jotain, pysyin hänestä kaukana. Moinen ei ollut viikon laskettelulesken jakson jällkeen yhtään kivaa, mutta en tahdo vatsapöpöjä.
Maanantai, 18.3. 2024
Päivän fiilis: En vaan taaskaan osaa
Heräsin tyhmän aikaisin ja junailin itseni toimistolle. Siellä kävi ilmi, että komponentit, joita tarvitsisin uuden robottimallin tietotekniikkaan eivät olleet saapuneet, koska emokonserni ei ilmeisesti ollut välittänyt maksaa niiden laskua. Tämä aiheutti suuren ärtymyksen, joka jatkui koko päivän. Saavutuksiin kuului mm. kollegiolle aiheetta tiuskiminen sekä netissä tappeleminen ropeskenen homofobiasta. Etenkin jälkimmäinen oli oikea laatuesimerkki siitä, miten huonosti argumntoiva ja lyhytpinnainen tyyppi (minä) pystyy pilaamaan hyvänkin asian keuhkoamalla siitä kuin jokin lääkityksensä hukannut katusaarnaaja.
Liikunta oli pelkkää kävelyä, mutta onneksi Tainalla oli nyt takana pari oireetonta päivää niin ei tarvinnut enää pitää niin suurta etäisyyttä. Ulkona oli tullut takatalvi. Olisi voinut lasketella, jos emme molemmat olisi olleet tosi väsyneitä.
Katsoimme myös Kiiruna-leffan. Se ei ollut hyvä. Ruotsalainen katastrofielokuva oli jotenkin pieni ja hölmö -- amerikkalainen ajatusmaailma, pohjoismaiset tuotantoarvot. Juuri väärin päin.
Tiistai, 19.3. 2024
Päivän somesatiiri: * Vihollisen robotti heittää Vladia terävällä kilvellä. Vladin pää leikkautuu irti. (_b Julijana likes this) *
Tämäkin työviikko sai typerän itseaiheutetun kriisinsä, kun yrittäessäni asennella asiakkaalle robotin etähallintaa kolkkasin vahingossa monien asiakkaiden etäyhteydet roboihin ja sain aikaan lähinnä itselleni puolen tunnin paniikin. Onneksi sain rikkomani jutun korjattuakin, ja pystyin siirtymään Pasilaan pelauttamaan.
Haunting Marsin kasijakso oli melkeinpä nonstop-toimintaa, hyvä vastine edellispelin kauhufiiliksille. Oli isojen robottien sylipainia, oli taivaalta satavia räjähteitä, oli yli-innokkaita palkkasotilaita jotka kohtasivat kovemman vastuksen kuin mitä olivat odottaneet. Toiminta on sikäli helppo aspekti pelauttaa, että energiataso pelinjohtajalla pysyy tasaisen korkeana, ja kaikilla pelaajillakin oli tilaisuus lähteä mukaan plasmaleikkurihippaan. Lopetimme kymmenen aikaan, vaikka tilanne jäi vielä vähän niin kuin päälle. Neljä tuntia arki-iltana on liian lyhyt slotti pelille, mutta sitä ottaa mitä saa.
Keskiviikko, 20.3. 2024
Päivän idiotismi: Verkkolaite, jonka oletussivu on laitteen itsensä tiedossa oleva absoluuuttinen IP-osoite. Ei muuten toimi hyvin NAT:in tai SSH-putken kanssa. Kuka ääliö oikein jne.
Kevätpäiväntasaus oli valitettavasti samanlainen työpäivä kuin muutkin, paitsi että hommaa ehkä oli enemmän. Kiroilin taiwanilaisen laitteiston uudelle käyttöliittymälle, joka oli aiemminkin ollut huono, mutta nyt oli saavuttanut suorastaan ihmisvihamielisen tason. Viiden minuutin homma muuttui vaivattomasti kolmen tunnin hommaksi kun laitteita oli muutama. Onneksi tämä oli viimeinen kerta kun näitä uutena hankitaan.
Aivot sauhsivat töiden jälkeen, joten kävin boulderilla ajaakseni ajatukset parempiin uomiin. Yllättäen pääsin vihdoin hankaluuksia aiheuttaneen 6c+ -tasoisen reitin, ja etenin parilla muulla. Aiemmin hankalana pitämäni 7a:n alkumuuvit menivät vaivattomasti, tosin vika kolmannes oli yhä mahdoton. Aion kuitenkin jatkaa kamppailua sen kanssa.
Torstai, 21.3. 2024
Päivän hassut paikannimet: Hinterlux, Tux ja Hintertux
Töiden jälkeen poimin Tainan junalta ja käväisimmee uimassa ja vesijuoksemassa. Sitten yritimme kotona lyödä vähän järkeä kesän matkasuunnitelmiimme. Ensimmäiset majoitukset tuli varattua ja sen ympäriltä katseltua ensimmäisiä puuhia. Aika kiipelyvoittoiselta näyttää, toivottavasti koko kesä ei ole pelkkää sadetta.
Viikonloppu, 22.-24.3. 2024
Ajankohdan työvälineet: RPG Stories + Heroforge yhdessä mahdollistavat helpon ja nopean kuvituksen tuottamisen useisiin peleihin
Viikonloppu sisälsi paljon roolipelejä. Perjantaina Orient Expressissä oma hahmoni jatkoi matkaa hulluuteen kummallisten mutkien kautta. Cthulhun sanity-säännöt eivät oikein vastaa sitä, mikä minusta oikeasti mieltä voisi järkyttää, mutta onneksi samalla kun järki lähtee muinaisista kirjoista, myös tapahtumat ja omat valinnat heikentävät hahmon otetta todellisuuteen.
Lauantai oli välipäivä, joka sisälsi boulderointia (pääsin yhden uuden 6c+:n!), Karon pikaisen visiitin ja kesälomamatkan suunnittelua. Sunnuntaina sitten Taina pelautti taas Sademetsän sydämessä -kampanjaa, vaihteeksi sisältönä kummallisten otusten kilpa-ajot ja kääpiömafian rikolliset aikeet. On tämä outoa D&D:ä, kun vieläkään ei ole pelissä ollut yhtään varsinaista taistelua; lyhyitä yhdellä loitsulla ratkottuja ristiriitatilanteita ei lasketa.
Maanantai, 25.3. 2024
Päivän tilaisuus: Toisaalla houkutellaan minua uuteen Pirates of Drinax -etäpelikampanjaan. Voi ei. Päädyin pysymään uskollisena lupauksille Mikon tulevasta PoD:sta, mutta tällainen riutuvan pelikatkolesken elämä on raskasta.
Aivan äkkiarvaamatta käsi osui taas lusikkalaatikon pohjaan. Tälle ei ollut edes mitään oikeaa syytä, tuntui vaan siltä, että maanantai oli miltei mahdoton kohdata. Makasin sängyssä tunnin ennen nousemista ja työnteko oli täyttä tervanjuontia, huolimatta siitä, että edessä oli kasa kiintoisia ja järkeviä hommia. Töiden jälkeen ajatus minkään muun tekemisestä oli liki mahdoton.
Jossain syvällä päässäni yhä askarteli yksinkertainen aivosolu, joka tiesi muistuttaa, että liikunta voisi nyt olla oikeasti hyvästä. Taina joutui silti melkein raahaamaan minut kiipeilyseinälle. Köysikiipeilyä tarvittiin, olin tehnyt sitä ihan liian vähän, mutta Tapanilan hallin melu riipi korvia ja stressasi. Onneksi karjuva lapsiryhmä feidasi melko pian saapumisemme jälkeen, jolloin kiipeily alkoi tuntua ihan kivalta. Jopa jotain pieniä onnistumiskokemuksia tuli, kun selvisin vain yhdellä pysähdyksellä 6b+:n liidistä ja puhtaasti 6a+:n ("tuntuu kuin 6b+") temppuradasta, jota tosin ei saanut liidata.
Henkinen energia ei silti palannut. Onko tämä burnout? Olisin luullut sen iskevän äkillisen katastrofin kautta, ei pelkästään romahduksella ilman mitään syytä.
Tiistai, 26.3. 2024
Päivän softa: Clonezilla
Selvästi lusikkavaje oli etiäinen tulevasta. Tänään sain paitsi tiukaan aikataulun, jossa neljän uuden robotin tietotekniikan pitäisi olla valmis, myös kasan muita hommia. Robottijutut voi tehdä vain toimistolla, ja into roikkua Aviapolisin erämaassa yömyöhään on 0. Saapa nähdä, pitääkö aikataulu.
Kotona olisi pitänyt liikkua, mutta Taina oli Turussa, joten en saanut aikaiseksi kuin sarjojen katselua. Ne jotka väittävät, että onnellinen parisuhde lihottaa eivät koskaan ole ilmeisesti tavanneet kiipeilyharrastajia.
Keskiviikko, 27.3. 2024
Päivän muistutus: Roboaivon on käytettävä UEFI-boottia
Yhdentoista tunnin työpäivän jälkeen olin aivan naatti, mutta sentään alkoi näyttää siltä, että pääsiäisenä ei olisi tarpeen tulla toimistolle: saisin robottiaivot luultavasti siihen kuntoon, että ne tulisivat ensi viikolla valmiiksi. Olisi silti ollut kiva tehdä tämä ilman paniikkia ja siten, että kaikki palikat olisivat olleet siten kuin ne suunnittelin. Nyt yksi robottiaivo on jossain erämaassa robottikaappin sisällä, ja kolme muuta on työpöydälläni palasina.
Liikunnasta ei ollut toivoakaan. Taina oli palannut Turusta, joten katsoimme yhdessä Three Body Problemin pari ekaa jaksoa. Kyllä tällainen fiksu scifi minulle kelpaa.
Torstai, 28.3. 2024
Päivän pettymys: En jaksanut edes lähteä vapaa-ajan viettoon
Kello 5:30 heräsin, enkä saanut enää unta. Sama alkaa tehdä töitä siis. Kahdeksan tunnin paketamisen jälkeen kolme neljästä uuden robotin hermostosta oli enimmkseen valmiita, ja minä olin kypsä romahtamaan takaisin petiin. Jotenkin jaksoin Tainan kanssa kydä vähän kävelemässä, mutta siinä kaikki.
Pääsiäiseksi olisi ollut ohjelmaakin: Mirin ja Duncanin luona alkaisi huomenna muutaman päivän pääsiäisjuhlinta, mutta ajatus mistään sosiaalisesta toiminnasta tai kotoa lähtemisestä paikkaan, josta en voisi triviaalisti paeta oli ylivoimainen. Tarvitsin breikin ihan kaikesta. Koomasin kotona sarjojen parissa ja annoin uupumuksen vaan pyyhkiä ylitseni.
Pitkäperjantai, 29.3. 2024
Päivän hyväksyntä: Tarvitsen uuden koneen. Jos en saa uutta työkonetta, ostan oman.
Velma oli ilmestynyt meille yön aikana. Hän oli matkalla Pohjanmaalle, mutta aamun koittaessa oma fiilis oli edelleen matkustuskelvoton. Päivän saavutus oli käydä ulkonaa vähän kävelemässä; muuten pelasin vain videopelejä. Olin näköjään joskus ostanut Deus Ex: Mankind Dividedin kaikki DLC:t, ja ne olivat sopivan rauhoittavaa puuhaa minulle.
Kehitin jostain päänsäryn, ja lamautuneen paha henkinen olo jatkui. Sitä oli helpompi kestää kotona kuin reissussa.
Pääsiäisviikonloppu, 30.-31.3. 2024
Ajankohdan elokuvamoraali: Dyynissä ei ole hyviksiä, eikä se ole sankaritarina. Teknisesti se on kyllä white saviour -tarina, mutta enemmän se on moisen tarinan dekonstruktio
Ulkona oli lauantaina jopa niin keväistä, että kaivoimme polkupyörät esiin ja fillaroimme boulderille. Kiivinnän jälkeen selvisi, että vakioaamiaispaikkamme Makiata oli kiinni pääsiäisen. Sentään kilometrin päästä löytyi toinen kahvila, joka oli auki jopa sunnuntaisin.
Iltasella hankkiuduimme Itäkeskukseen katsomaaan Dyynin tokan osan Mikon, Suvin ja Lissun kanssa. Leffa oli iso ja outo, kuten kuuluikin olla. IMAX-teatteri on kyllä outo kokemus: on ihan turha yrittää nähdä koko kangasta, joten kannattaa vaan hyväksyä, että ympärillä tapahtuu elokuvaa, ja luottaa siihen, että olennaiset jutut ovat keskikankaalla. Kyllä näinkin voi leffan kokea.
Sunnuntaina haahuiltiin jalkaisin pitkin kaupunkia, noustiin pari kertaa Malminkartanon mäelle ja puhuttiin Travellerista. Jos tähdet ovat oikein, Pirates of Drinax tulee vielä heräämään henkiin lähitulevaisuudessa.