<

>

Kesäkuu 2022: Tiukkaa treeniä

Keskiviikko, 1.6. 2022

Päivän helpotus: Onneksi minulla ei mitään itsekunnioitusta tai tarvetta säilyttää kasvojani edes ole

Luottaritoiminnan syvä pääty oli edelleen kotini. Päivän operaatiot sisälsivät edistynyttä diplomatiaa ja epätoivoista räpiköintiä, ja vaikka jotain toivomiani tuloksia saavutinkin, tuntui yhä siltä että bluffini oli nyt katsottu ja kohta tulee keskustelu jonka sisältö on "tää luottarihomma ei sulta oikein toimi, mitä jos etsittäisiin joku joka oikeasti osaa nämä jutut".

Kun selvisin töistä kotiin, koetin uppoutua pelisuunnitteluun, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Päivä oli ollut niin täydellisen aivoja kuormittava, että normaalisti minulle toisena luontona tuleva luova työ ei vaan onnistunut mitenkään. Ehkä tunnin dokkareita tuijotettuani annoin periksi, ja päätin tehdä jotain muuta vaikeaa, kuten ruokaa. Se sentään onnistui jotenkuten.

Torstai, 2.6. 2022

Päivän kognitiivinen modifikaatio: Aseveljeys 1.0

Olo oli aamulla niin pahoinvoiva, että jäin suosiolla kotiin katsomaan, eskaloituuko tämä täydeksi stressitaudiksi. Näin ei sentään käynyt, joten päivä oli sairaspäivän sijasta etäpäivä. Vihdoin hallintotunnelin päässä alkoi näkyä tekniikan valoa, ja aloin vähitellen pönkiä takaisin sysadminin rooliin.

Eilinen luova blokkikin aukesi, tosin aivan liian myöhään, ja sain vähän valmisteluja tehtyä ennen Out Theren kuudetta peliä. Ohjelmassa oli massiiviset morfinvaihtokekkerit ja tästä johtuvaa kognitiivista kuormaa. Peli oli eksistentiaalista kammoa ja ihmisläheistä komediaa oikein hyvässä yhdistelmässä.

Perjantai, 3.6. 2022

Päivän artisti: Klaus Meine

Pääsin työssä hetkeksi eroon hallintojutuista ja tein ihan oikean teknisen työpäivän. Se vaan ei ollut kovin pitkä, koska puoli neljän aikaan hyppäsin junaan kohti Hyvinkäätä ja Rockfestiä.

Festaripaikalle hankkiutuminen oli todella simppeliä: junalla Hyvinkäälle, siellä kolme kilometriä pyörällä lentokentälle. Eka haaste tuli, kun minulle diilattu lippu ei muka kelvannutkaan portilla, mutta hienoisen säätämisen jälkeen portin henkilökunta muutti mielensä, antoi minulle rannekkeen, ja päästi sisään.

Edellinen ihan oikea festarikokemukseni taisi olla kesällä 2009, ja olin vähän aikaa miettinyt, vieläköhän osaisin tämän. Mitä vielä. Rutiinilla heitän aurinkovoidetta iholleni samalla kun juoksen päälavalle, ja pääsen epäilyttävän lähelle sitä. Eikö täällä pitäisi kohta olla Killing Joke?

Pitäisi, ja on. Bändi nousee viittä minuuttia myöhemmin lavalle. Viimeiset kaksi päivää olen viettänyt tämän minulle ennestään about tuntemattoman artistin musan parissa, ja reaktioni on ollut "miksei kukaan pakottanut minua kuuntelemaan näitä aikaisemmin?" Aivan hillittömän taitava ja monipuolinen goottimetallibändi, jonka sanoitukset ovat scifiasteeltaan jossain Toolin ja Musen välissä on livenäkin todella hyvä. Mutta youtube-videoissa fanit ovat kommentoineet, että KJ on "the most underrated band in the world", ja siltä tosiaan tuntuu: lavan edessäkin yleisö lähinnä vain seisoo rokkipoliisina, ja ainoastaan minä ja pari muuta satunnaista fania riehuu niinkuin pitää. En tajua. Johtuuko tämä siitä, että ihmisillä ei ole vielä tarpeeksi kaljaa koneessa, vai onko korona-aika saanut unohtamaan miten keikoilla ollaan, onko musa niin fiksua, että kaikki kuuntelevat sitä vain aivoillaan eikä kropallaan, vai ovatko nämä vain kaikki Megadeth-faneja, jotka ovat täällä vain tappamassa aikaa ennen oman bändinsä nousua lavalle?

Killing Joke: bändille neljä tähteä, yleisölle kaksi tähteä, ja sekin on anteeksiantavaa.

Kun Jaz Coleman lakkaa karjumasta, käyn nappaamassa burgerin, ja samalla imeyden Moon Shot -nimisen ennestään tuntemattoman bändin keikalle. Se on hyvän kuuloista, reipasta perusrokkia, ja sitä kuuntelee ihan mielellään muutaman kappaleen verran. (Moon Shot: bändi kolme tähteä ja potentiaalia enempään on, yleisö samaten.) Sitten palaan päälavalle, jossa on seuraavaksi nousemassa esiin Megadeth. Olen nähnyt nämä aiemmin livenä joskus 1999 tai vastaavaa, ja muistan, että ne eivät tehneet vaikutusta silloin. Eivät oikein nykyäänkään. Vaikka sittemmin Jeesuksen löytänyt Dave Mustaine onkin jostain kehittänyt minimimäärän lavakarismaa, hän myös näyttää noin 90-vuotiaalta kantrimuusikolta, mikä ei ole yllätys tyypille, joka on selvinnyt syövästä ja helvetillisestä määrästä huumeita ja viinaa. Bändi ei suinkaan ole taitamaton ja musassa on kyllä meininkiä, se vain jotenkin jättää minut aina vähän kylmäksi.

Mutta yleisö! Jos Killing Jokella yleisö ei ollut bändin arvoinen, täällä bändi ei ollut yleisön arvoinen. Meno lavan lähellä on todella kovaa, ja päädyin itsekin tempautumaan moshpittiin Sweating Bulletsin ajaksi. Hevarit osaavat bilettää, tästä ei ole epäilystäkään.

Megadeth: bändi kaksi ja puoli tähteä, yleisö neljä tähteä.

Illan viimeinen esiintyjä on sitten Scorpions. Olen ajatellut katsoa nämä lähinnä ironisesti, koska kamoon, Skorpparit, ja kuvittelen muun yleisön olevan liikkeellä samoin aikein. Mutta yllättäen yleisö ei olekaan pelkästään keski-ikäistä perheenäitiä, vaan aivan lavan tuntumassa on aivan nuoria tyyppejä bändin paidoissa. Alue on täynnä ihan eri tavoin kuin aiemmin, ja ainoastaan tulemalla paikalle tosi varhain olen itse päässyt lavan viereen. Kun massiivinen valoshow käynnistyy ja hassu CGI-skorpioni alkaa temppuilla isolla kankaalla, eka reaktioni on huvitus. Mutta sitten seitsemänkymppiset rokkivaarit alkavat soittaa, ja kansa ympärilläni sekoaa.

Ironiani katoaa viimeistään Bad Boys Running Wildin aikana. Bändi on paitsi taitava, myös hyväntuulisella tavalla niin tosissaan. Eihän tästä voi olla pitämättä! Ukrainan sodan myötä uudelleensanoitettu Wind of Change on mahtava yhteislaulettu balladi, Blackout ja Big City Nights rokkaavat, uutta kamaa edustava Rock Believer on heti ekakuuntelulta mainio. Olen ihan fiiliksissä, ja kun encoren aloittaa Still Loving You, on kaikenlainen etäisyys ja kyynisyys niin kaukana minusta kuin voi olla. Viimeinen kappale on Rock You Like A Hurricane, koska mikäpä muukaan se voisi olla.

Scorpions: vasten kaikkia ennakkokäsityksiä bändille neljä tähteä, yleisölle täydet viisi tähteä

Fillarointi asemalle menee nopeasti. Rokkijuna Helsinkiin on täynnä, mutta jotenkin mahdun sinne silti. Kotona yhden aikaan. Jalat ovat aivan tohjona. Huomenna lisää.

Lauantai, 4.6. 2022

Päivän sosiaalisuus: Tuntuu siltä, että ainoat kontekstit, joissa otan kontaktia vieraisiin ihmisiin, ovat roolipelit ja rock-konsertit.

Vaikkei eiliseen paheelliseen rok-elämään kuulunut edes seksiä tai huumeita, olin aamulla aivan raato. Kipeää jalkaa nyt olin osannut odottaakin, mutta yleisemminkin olo oli kuin auringonpistoksesta kärsivä. Eihän tämä sinänsä aivan mahdoton skenaario ollut, vaikka olinkin koettanut eilen juoda koko ajan ja muutenkin olla vastuullinen festaroija.

Vähän aikaa arvoin, pitäisikö rokkaamisen sijasta tänään vain jäädä petiin, mutta totesin sitten että ainahan keikalta pääsee takaisin kotiin jos olo ei parane. Joten illan tullen fillari-juna-fillari -kombolla takaisin Hyvinkäälle, ja siellä ensimmäiseksi Huoran keikalle.

Bändi keikkaili telttalavalla, ja teltta oli aivan täynnä. Ei ihme, koska meno oli todella kovaa. Lavan edessä pyöri raivokas moshpit ja bändi veti taidolla ja asenteella, niinkuin aiemminkin. Teltan ovensuusta käsin en päässyt ihan kovimpaan menoon mukaan, joten olin paikalla vain muutaman kappaleen. Sitten erkanin kohti illan pääohjelmaa. (Huora: bändi neljä tähteä, yleisölle neljä tähteä sikäli kun menoa näin.)

Toisin kuin eilen, jolloin parikymmentä minuuttia etuajassa saapuminen takasi paikan aivan lavan vieressä, nyt mahduin juuri ja juuri etukarsinan reunalle. Tätä olin vähän uumoillutkin, koska lavalle oli nousemassa Suomen kansallisbändi Iron Maiden. Olin aamulla ostanut näiden uuden levyn ja kuunntellut sitä sen verran, että olin tunnistanut sieltä ensimmäisen oikeasti kolahtaneen kappaleen. Lavalle oli noussut todella monimutkainen kasa mustia verhoja. Ympärilläni oli leppoisan näköistä hevikansaa.

Leppoisa hevikansa räjähti hurraamaan, kun Bruce, Steve, Nicko ja kumppanit nousivat lavalle. Mustat verhot putosivat ja niiden takaa paljastui mutkikkaita lavasteita. Eläkeikäinen Bruce hyppäsi heti täyteen sähköjänismoodiin ja lauloi meille uuden levyn kolme ekaa kappaletta. The Writing on the Wall oli eka, joka todella villitsi yleisön, ja siitä sitten lähdettiin tutumpaan vanhaan materiaaliin, joka otettiin vastaan asiaankuuluvalla riemulla.

Kerrankin olin löytänyt keikalla paikan, jossa ympärilläni oli riemastuneita faneja eikä yhtään tunkevaa känniääliötä. Niinpä keskityin rokkaamaan ja riemuitsemaan, kun settilistasta löytyi suosikkejani. Fear of the Dark, tottakai, Sign of the Cross odottamatta, ja jopa Hallowed Be Thy Name saivat minut huutamaan ääneni käheäksi, samoin kuin ihmiset ympärilläni. Bändillä oli päällä hurja vauhti, ja joka ainoalle kappaleelle oli aivan helvetin monimutkainen lavastus - joko kolmemetrinen lavalla säntäilevä sotilas-Eddie The Trooperiin tai sitten kokonainen katosta riippuva Spitfire Aces Highiin. Että tota joo. Iron Maiden: juuri sitä mitä odotinkin. Bändi: viisi tähteä, yleisö viisi tähteä.

Sunnuntai, 5.6. 2022

Päivän huvitus: Maradaine-dodekalogian viimenen osa näyttää olevan dungeon crawl, ja maan alla on aidon ahdasta.

Eilisen paluu oli mennyt myöhään, ja niinpä pääsin sängystä vasta vähän ennen puoltapäivää. Kävin Tainan vanhempien luona syömässä, ja sitten siirryin kotiin upottamaan festarikokemuksista tuttuja kappaleita kesän retken soittolistalle.

Koetin kirjoitella peliä, mutta se oli jotenkin hankalaa. Niinpä päädyin sen sijaan pelaamaan XCOM: Chimera Squadia ja lukemaan. Huomenna pitäisi taas jaksaa töitä, mutta sentään muutosneuvottelujen jälkipyykkiä on enää vähän jäljellä.

Maanantai, 6.6. 2022

Päivän musiikki: Delta Goodem - Keep CLimbing

Töissä pääsin vihdoin takaisin teknisiin hommiin. Aloitin aika pehmeästi, vaihdoin vain roboaivon levyn ja päivittelin koneita Ubuntu 20:een. Töiden jälkeen kävin vielä vähän boulderilla. Nyt pitkään tahkomani 6b+:n reitti meni ekalla yrityksellä, mutta toisaalta 7a:n kattoreitti ei muka mennyt ollenkaan. Ei tämä tunnu edistykseltä.

Kotona lueskelin roolipelimateriaalia. Yhtäkkiä tulossa on useampikin kampanja, pitkän melko kuivan kauden jälkeen. Nämä ovat vielä kaikki tosi erilaisia. Pelaamaan pääsemisestä ei kyllä ole toivoa ennen elokuuta.

Tiistai, 7.6. 2022

Päivän aivojumi: Flunssassa ei edes helppo XCOM suju

Aamulla heräsin aivan kunnolliseen kurkkukipuun. Ajoitus oli kerrankin täydellinen, siinä mielessä että töissä ei ollut kesken mitään aikakriittistä ja vapaallakaan ei seuraavalle parille päivälle ollut mitään tiukkoja suunnitelmia. Nyt kun vaan ei olisi mikään kuukauden kestävä koronavariantti vaan joku ihan klassinen nuhakuume.

Päivä meni kirjojen, leffojen ja videopelien parissa, tosin vasemmalla kädellä tein myös pari työjuttua kun voimat riittivät. Päivän isoin saavutus oli, että luin viimein aivan oikeasti loppuun Maradaine Sagan 12. kirjan. Se kantoi hömppäfantsun lippua korkealla, maailmanrakentamiseltaan oli niin low-effort ja amerikkalainen kuin mahdollista, mutta hahmot ja juonirakenne olivat rakastettavia. Huvitti tajuta, että kirjailija Marshall Ryan Maresca oli saman ikäinen kuin minä, ja hänellä oli selvästi haaskautunut lapsuus samojen supersankarisarjakuvien parissa. Meillä selvästi on samanlainen käsitys siitä, mikä on dramaattista, ja myös siitä, mikä on kirjoissa tärkeää.

Keskiviikko, 8.6. 2022

Päivän oivallus: Koetin lukea tokaa Murderbot-kirjaa, ja tajusin, että kertoja kuulostaa samalta kuin oma sisäinen ääneni silloin kun käynnissä on masennuskausi. Ei ihme, että nämä ovat minulle vähän raskaita.

Kotitesti näytti negatiivista, mutta täysin en siihen luottanut, koska muuten kaikki koronan tuntomerkit täsmäsivät. Toisaalta, niin ne kyllä täsmäsivät ihan tavalliseen kurkkutulehdukseenkin. Onneksi olo oli kohtalaisen hyvä. Käytin päivän kokoamalla musiikkia kesän retkelle, ja viis veisasin pienestä äänestä, joka koetti väittää minulle, että olen nyt kuolemansairas enkä mihinkään retkelle pääse. Ei sairaana koskaan usko, että terveys olisi enää mitenkään mahdollinen olotila.

Torjantai, 9.-10.6. 2022

Ajnkohdan ärsytys: Mihin koloon valtakunnan posti on oikein hukannut tulossa olevan lääkärintodistuksen? Tarvitsen sitä, jotta voisin saada luolavakuutuksen

Sairaana ei tapahdu mitään. Tauti tuntui lähtevän vasta käyntiin, ja toisin kuin aiempina päivinä, jolloin olin jaksanut vähän niinkuin tehdäkin jotain, nyt olin lähes voimaton. Sarjoja ja leffoja kului, videopelien kanssa ei oikein jaksanut touhuta.

Viikonloppu, 11.-12.6. 2022

Ajankohdan peli: Insurmountable. Kiivetään vuorelle jos kroppa ja pää kestävät. Usein ne eivät kestä.

Näinä maailmanaikoina sairastun harvemmin kuin aiemmin, joten tietenkin sitten kun tauti osuu, se kestää ikuisesti. Viikonloppukin meni vielä enemmän tautisena kuin toipilaana, joten jouduin skippaamaan luolaseuran kallio-SRT-harjoituksen sekä melontaretken. Juuri tätä mielialani kaipasivatkin. Vielä joitain päiviä sitten olo oli ollut optimistinen ja hyväntuulinen, mutta vaikea oli pitää kiinni onnellisista ajatuksista kun päiviin ei mahtunut mitään muuta kuin videopelejä, kirjoja ja leffoja. Tai siis, eihän minulla mitään noita vastaan olisi, mutta kun kahden viikon päästä pitäisi olla lähtemässä fyysisesti vaativalle lomaretkelle, ja treenaamisen sitä varten täytyisi olla kovassa käynnissä.

Maanantai, 13.6. 2022

Päivän jo-oli-aikakin: E-kirjaversiot Näkymätön piiri -kirjoista

Sunnuntai oli ollut kuumeeton päivä, joten olin ajatellut tänään kevyesti palailla töihin. Tietenkään tämä ei mennyt aivan kuten olin kaavaillut. Heti aamusta sain ilmoituksen, että työpöydälläni olevat huolletut laitteet pitäisi lähettää postiin aivan tällä minuutilla, joten singahdin sitten töihin ja käytin pari tuntia raahaamalla typerän isoja servereitä pahvilaatikoihin. Taudin jälkeen tämä kävi oikeasti raskaasta työstä ja tuntui epäviisaalta.

Kotona saatiin sentään yksi kesäloma-asia hoidettua ja vaaralliset puuhat kattavat Ranskassakin kelpaava vakuutus hankittua. Nyt pitäisi olla ihan luvallista laskeutua Bergeriin ja loukkaantuessaan käynnistää miljoonia maksava pelastusoperaatio. Mieluummin toki selviäisin ihan ehjänä.

Tiistai, 14.6. 2022

Päivän videopeli: Shadow of the Tomb Raider, mukana klassinen valokuvissa hymyilevä Lara Croft

Koska eilen kuriiripalvelu ei ollut suorittanut, raahauduin tänäänkin toimistolle päästämään kuljetusjampan sisään hakemaan paketteja. Samalla vilkaisin konehuoneen ilmastointia ja tein kaikkea muuta vahtimestarihommaa. Ihan järkeviäkin töitä sain vähän edistettyä, mikä melkein yllätti itseni.

Olo oli vieläkin vähän heikko, mutta ei ollut mahdollista enää vain makailla, joten sain käytyä kymmenen kilometrin kävelyllä. Se sujui kohtalaisen tuskattomasti, joten ehkä tämä tauti on sitten vihdoin ohi. Hurraa.

Keskiviikko, 15.6. 2022

Päivän kiroilu: Typerä python2-palikka, jota tarvitaan että eräs korttitalo töissä toimisi kunnolla

Pikainen vierailu toimistolle oli aamupäivän tärkein työhomma. Loppupäivän sitten katselin LDAP-juttuja ja koetin hahmottaa, miten erikoinen nimipalveluratkaisumme oikein toimi.

Kun aivot alkoivat iltapäivästä nukahtaa, käväisin Tainan kanssa boulderilla. Tarkoitus oli vain kevyesti kalibroida jaksamista taudin jälkeen, mutta meno oli odotettua parempaa. Sain toistettua aiemmin hankalana pitämäni 6b+:n negareitin, ja olin ihan että eihän tässä mitään. Sitten kokeilin vitsinä toista 6b+:aa, joka vaati tasapainoa, ja se meni ensimmäisellä yrityksellä. Sen jälkeen ajattelin tapailla hetken taitotasojeni yläpuolella olevaa 6c+-reittiä. Eka yritys meni yllättävän kivasti, joten parin muun kiipeilyn jälkeen päätin kokeilla uudestaan ... ja pääsin koko reitin loppuun saakka. Jumaliste. Pitäisi varmaan sairastaa useammin, jos taidot ja voimat kehittyvät kipeänä tällä tavoin.

Torstai, 16.6. 2022

Päivän muistutus: Sysadminin työ on välillä todella yksinäistä

Kun olin reilun puoli vuotta nyt jahkaillut LDAP-päivityksen kanssa, päätin tänään viimein uskaltaa tarttua siihen. Tainakin oli turvallisesti lähtenyt Turkuun, joten hän ei joutuisi oheiskärsimään jos aateekoo töissä leviäisi ja vajoaisin epätoivoiseen raivariin. Todella huolellisesti ja varoen testasin, viilasin, testasin uudestaan, ja lopulta tein päivityksen. Lopputulos näytti ihan toimivan, katsotaan mitä huomenna käy kun käyttäjät saapuvat.

Liekö ollut iltamyöhään jatkunut intensiivinen IT-työ vaiko vain se, etten osaa muka enää nukkua yksin, mutta sänkyyn vetäydyttyäni uni ei vaan kertakaikkiaan tullut. Valvoin aamukahteen ja pyörittelin päässäni välillä fysiikkajuttuja, välillä tietotekniikkaa. Unettomuus ei kuitenkaan suunnattomasti ahdistanut: työpäivä oli ollut niin pitkä, että huomenna voisin hyvin aloittaa myöhemmin.

Perjantai, 17.6. 2022

Päivän huonokuntoisuus: Jaksoin nousta Malminkartanon mäelle vain viisi kertaa. Tauti on vienyt voimat.

Aamukahdeksalta heräsin työpuheluun. Näköjään eilinen päivitys ei ollut mennyt ihan putkeen ja nyt yhden asiakkaan robotti ei toiminut. Hitto. Onneksi aivan kaikki ei ollut sekaisin, mutta tajusin tehneeni päivityksessä ajatusvirheen, jonka takia se pitäisi tehdä uudelleen. Käytin päivän paikkailemalla aiheuttamiani ongelmia, ja lopulta päädyin peruuttamaan koko muutoksen.

Käväisin nousemassa muutaman kerran Malminkartanon täyttömäelle, ja sitten yritin illalla tehdä päivitystä uudelleen. Nyt se tuntui menevän paremmin, tai ainakaan aivan samaa ongelmaa en saanut ilmentymään. Ensi viikolla selvinnee, olenko löytänyt aivan uusia ongelmia sen sijaan.

Tonjakin ilmestyi käymään jollain Suur-Helsingin larppikiertueellaan. Vieraanvaraisuutta haittasi, että posti oli näköjään onnistunut hukkaamaan meidän vara-avaimemme kun se oli erehdytty lähettämään heidän kauttaan. Kylläpä sitä nykyään asutaan kehitysmaassa.

Viikonooppu, 18.-19.6. 2022

Ajankohdan tyhmyys: Drunken Cripple Striptease

Pidin vähän silmällä työjuttuja, mutta ne eivät näyttäneet lahoavan päivitysteni seurauksena. Niinpä oikeasti keskityin viikonloppuiluun. Tonja katosi larppiensa pariin ja Taina oli Venlojen viestissä suunnistamassa, joten sain viihdyttää ihan itse itseäni. Mitä sitä muutakaan tekisi kuin kävisi boulderoimassa. Olo oli vähän väsynyt, mutta sain silti toistettua aiemmin nousemani 6c+:n, ja pääsin vielä toisenkin 6c+:n, vaikka mikään 6c ei vieläkään mennyt. On tämä nyt kummallista. Ehkä 6c+:ia tekee tuolla vaan joku, jolla on samat kehon mitat kuin minulla tai jotain.

Sunnuntaina junailin Hämeenlinnaan Topin ja Helin luo tekemään hahmoja Troubleshooters-peliin. Bordurian salaisen palvelun työryhmä syntyi vauhdilla yksinkertaiseen mutta tunnelmalliseen pelijärjestelmään. Itse menin kuva edellä, koska peli on kuitenkin frankobelgialaisten sarjakuvien innoittama. Tein hahmon, joka olisi ollut toisenlaisessa agenttipelissä no-brainer, mutta tässä pelissä sen pelaaminen tulee olemaan haastavaa. Sittenkin pystyn kuvittelemaan sen kaltaisen henkilön esikuvasarjakuvissa, joten kai se maailmaan istuu.

Maanantai, 20.6. 2022

Päivän saavutus: Soivan puhelimen pudottaminen sängyn perälaudan taakse niin, ettei siihen pääse millään käsiksi. Tämä keskellä yötä, ja kesken epäilyttävien aktiviteettien.

Kävin jokseenkin turhauttavan keskustelun Postin asiakaspalvelun kanssa. Muutama viikko sitten meidän vara-avaimemme oli päätynyt Kangasalle ja se oli lähetetty meille postissa. Posti oli tietenkin hukannut lähetyksen. Tai tarkemmin: kirje, jossa avain oli, oli mennyt ilmeisesti rikki lajittelukoneessa, joten lopputuloksena oli vain tunnistamaton avain jossain satojen samanlaisten avainten joukossa. Huoh. Vaikka periaatteessa ILoqin avaimissa on yksilöllinen tunniste, ei firma tarjoa mitään keinoa lukea sitä. Tämä oli jokseenkin ärsyttävää.

Liikuntahaaveet huuhtoutuivat sateen myötä pois. Sen sijaan kirjoittelin Troubleshooters-hahmoni taustaa, ja vastaanotin Luxista saapuvan Velman, joka ehti viettää yhden illan Helsingissä ennenkuin jatkaisi muualle. Kotona on taas mukavan vilkasta. Viimeinen Berger-retkikunnankin zoom-tapaaminen järjestettiin. Kolmen viikon kuluttua olemme Vercorsissa. Jännittää.

Tiistai, 21.6. 2022

Päivän vaikea valinta: Mikä märkäpuku mukaan matkaan?

Töiden jälkeen suuntasin Malminkartanolle, ja nousin mäkeä kunnes olin joko väsynyt tai kyllästynyt. Vaikea sanoa, kumpi. Tylsä liikunta demotivoi ihan eri tavalla kuin kiintoisa liikunta, mistä johtuen luolassa jaksan kymmenen tunnin retkiä ja ulkoilmassa kahden. Sentään sää oli hyvä.

Kotona alkoi sitten pakkaaminen. Pakkauslista oli järkyttävän pitkä, ja taas aluksi näytti mahdottomalta ajatus saada tämä kaikki mahtumaan autoon. Mutta oikeasti roinaa on vähemmän kuin aiempina vuosina, kun emme ota valtavaa sirkustelttaa ollenkaan ja makuualustatkin ovat pienempiä. Köysiäkin saattaa tulla vähemmän.

Keskviikko, 22.6. 2022

Päivän laite: Talja

Töiden lomassa käytiin ostoksilla. Yllättävän hyvin löytyi Varuste.netistä harvinaisempaakin köysittelytavaraa, samoin kuin ohutta makuupussilakanaa ja muuta tarpeellista. Pakkausvuori olohuoneen seinustalla alkoi kasvaa. Töissä siirtelin docker-kontteja palvelimelta toiselle ja ihmettelin, oliko tämä nyt muka niin olennaisesti kätevämpää kuin palveluiden pyörittäminen suoraan koneella.

Torstai, 23.6. 2022

Päivän laite: Sähkökäyttöinen kumiveneen pumppu. Menee pienempään tilaan kuin käsikäyttöinen pumppu.

Viimeinen työpäivä ei oikeasti ollut viimeinen työpäivä, koska aikomuksena oli vielä ensi viikolla tehdä pari lyhyttä päivää. Joka tapauksessa fiilis oli vähän lomaileva ja laukkuja pakkaileva, vaikken ihan vielä lomaviestiä pistänytkään päälle.

Ärsyttävästi olo oli jotenkin kurkkukipuinen päivällä, mutta se meni iltaa kohti ohi. Niinpä pakkausvuoren kasvattamisen jälkeen päädyin Tainan kanssa vielä käymään boulderilla. Toistin 6c+:n, jonka olin aiemmin päässyt, mutta nyt vuorostaan toinen 6c+ tuntui liian vaikealta. Sen sijaan 6b+-tasoiset reitit alkoivat mennä heittämällä. Kehittymistä vaikka väkisin. Toki kesäloma tulee tämän katkaisemaan, kun siellä en boulderoi, vaan teen kaikkea muuta metkaa. Boulderointi tosin on minulle sellaista täytetoimintaa, jota teen vaan kun ei ole vuoria eikä luolia.

Juhannusaatto, 24.6. 2022

Päivän huvitus: Vieras koira Idin alueella. Vieras on kymmenen kertaa isompi, mutta Idi on terrieri.

Pakkaamiseen tuli tauko perjantaina, kun koitti aika lähteä Turkuun viettämään juhannusta. Sää näytti erittäin lupaavalta ja fiilis oli hyvä. Kuitenkin Turun päässä tajusimme, että autosta kuului outoa ääntä. Eih. Maanantaina pitäisi lähteä reissuun.

Ajoimme Karon luo, heitimme puutarhajuhlien tuomiset paikalleen, ja sitten siirryimme tutkimaan autoa. Ei epäilystäkään: matalailla nopeuksilla jostain kuului kumeaa melua. Tämä oli ei-toivottavimpia juttuja, mitä saatoin keksiä, ja juhlimisfiilikseni häipyi saman tien. Ajatus siitä, että maanantaina juuri ennen laivaan poistumista pitäisi yrittää saada auto johonkin pikahuoltoon tai löytää korvaava menopeli johon kaikki tavarat vielä saisi tungettua tuntui täysin ylivoimaiselta.

Juhannuksena koko Suomi on kiinni. Istuin puhelimen ääressä ja koetin paikantaa jotain huoltoliikettä, joka olisi auki edes sunnuntaina. Katse osui Turun Autoservice -nimiseen puljuun, jonka väitettiin aukeavan huomisaamuna kymmeneltä. Osoite: korttelin päässä? Mitä ihmettä?

Kävi ilmi, että olin juuri heittänyt tuuriheitossa kriittisen. Sadan metrin päässä oleva liike ei ollut vielä mennyt tältäkään päivältä kiinni, ja kun näytin tarpeeksi säälittävältä, liikeen tyypit pyysivät tuomaan auton sinne saman tien. Näin tein, ja 20 minuuttia myöhemmin vika oli paikannettu ja korjattu. Jotain yksinkertaista pakoputken suojassa - en tiedä, enkä välitä, koska pääasia oli, että nyt autolla uskalsi taas ajaa.

Tämän helpotuksen rinnalla juhannusbileet kalpenivat. Puutarhajuhlissa oli tuttuja ihmisiä, tanssittavaa musiikkia ja hyvää ruokaa, mutta itse keskityin lojumaan helpottuneena tuolissa ja kehumaan naapurin korjaamoa kaikille, jotka eivät ehtineet paeta.

Juhannuspäivä, 25.6. 2022

Päivän laite: Sähköpumppu kumiveneen täyttämiseen

Heräsimme Tonjan ja Timon luota vähän kymmenen jälkeen. Aamiaisen syötyämme palasimme Karon luokse, ja päädyimme jotenkin Littoistenjärvelle uimaan. Kesän alku on ollut niin viileä, etten ollut tätä ennen vedessä käynytkään.

Jotenkin Turusta palaamiseen kuluu aina ihan älyttömän monta tuntia. Tällä kertaa uinnin lisäksi meitä hidasti köysittelykamojen hakeminen Heljän ja Paulin luota Inkoosta. Kotona tajusin, että oikea kyynärpää oli jotenkin kipeä. Ei nyt jaksaisi mitään tällaista.

Sunnuntai, 26.6. 2022

Päivän hienosäätöväline: Haulikko

Vihdoin roinavuori alkoi mönkiä olohuoneesta autoon. Tänä vuonna roudattavan tavaramäärän pitäisi olla vähän aiempaa maltillisempi, koskapa jättimäinen sirkustelttamme ei ole lähdössä mukaan matkaan. Toisaalta köysiä ja mailloneita on paljon aiempaa enemmän.

Pakkaamisen kanssa ei ole kiirettä eikä hätää. Ehdin puuhien lomassa pelata Shadow of the Tomb Raideriakin vähän. Se saattaa olla visuaalisesti vetoavin videopeli ikinä. Viidakko, vuoret, kalliot ja luolat ovat miltei riittävän kauniita täyttämään kaukokaipuuni, ja vaikka liikkuminen on epärealistista eeppisyyteen asti, se tuntuu riittävän aidolta saadakseen minut hihkumaan. Harmi vaan, että sen ympärillä on kolonialistinen tarina murhaavasta psykopaatista.

Maanantai, 27.6. 2022

Päivän hämmennys: Laivan kannella on melkeinpä kuuma. Ei merellä yleensä tällaista koe.

Yö on vaikea, ja nousen puoli seitsemältä tekemään töitä. Puoleltapäivin lopetan ja syön lounaan. Sitten viimeistelen pakkaamiseni.

Kahden aikaan koti on siivottu, auto lastattu, avaimet annettu kalojen ruokkijoille. Ulkona on kuuma. Jonotus Vuosaaressa voisi olla tuskallista, mutta kirja pitää tylsistymisen kaukana.

Hytti laivalla on ahdas, buffet-illallinen täyttävä mutta suolainen. Kyynärpäähäni ei enää koske. Matka voi alkaa.

Tiistai, 28.6. 2022

Päivän kirja: Nina Allan - The Rift

Laivalla ei ole paljonkaan tekemistä. Olen alunperin suunnitellut tekeväni työpäivän, mutta verkkoyhteys on niin ala-arvoinen, ettei siitä tule mitään. Aamiaisen jälkeen jostain iskee pahoinvointi, joka onneksi hellittää kun makaa petissä. Enimmäkseen sitten vaan luen.

Kun laiva saapuu perille, hurautamme tien päälle. Liikennettä on selvästi enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena, eikä enää Haus Otte kysele koronatodistuksiakaan. Kulkutautiaika on ohitse, uusi kriisi on korvannut edelliset.

Keskiviikko, 29.6. 2022

Päivän luontokohtaaminen: Puiston hanhet ympäröivät Tainan ja koettavat ryöstää hänet. Nämä linnut eivät ihmisiä kammoa.

Eilinen havainto kulkutautikauden päättymisestä vahvistuu. Autobahneilla on liikennettä kuin viisi vuotta sitten, mutta yllätysten yllätys: nopeudet ovat maltillisempia. Emme ole ainoita, jotka ovat tajunneet laskea matkanopeutensa 110-120 kilometriin tunnissa. Nyt puoltatoistasataa ohi pyyhältävät autot ovat harvinaisuuksia, useimmiten ihmiset matelevat avian pohjoiseurooppalaisilla vauhdeilla. Tämä on meille ihan okei.

Tietöitä on jotenkin vielä enemmän kuin aiemmin, mutta ne ovat lyhyitä pätkiä, eivät kymmenien kilometrien mittaisia hermoharjoituksia. Kuutisen tuntia ajamme Stuttgartiin ja kirjaudumme Hotel Astoriaan. Jätämme roinat huoneeseen, ja suuntaamme kaupungille. Taina on paikantanut tavaroita, joita jostain syystä saa vain täältä, joten laskeudumme kaupungin etelälaidan kukkulalta alas kattilalaaksoon. Ostamme retkeilykaupasta linkkuveitsiä ja housuja, sitten elektroniikkakaupasta uuden puhelimen, ja leipomosta vähän evästä. Kävelemme vielä Rosensteinparkiin etsimään papukaijoja. Ensin niitä ei meinaa näkyä, mutta sitten aurinko alkaa oikeasti laskea ja puoli yhdeksän aikaan varsinainen parvi keltapääamatsoneja ryhtyy pitämään konserttia. Musiikigenrenä on toki punk-industrial-noise -kombo: amatsonit kuulostavat melkein yhtä kauheilta kuin kakadut. Hurmaavia eläimiä ovat.

Torstai, 30.6. 2022

Päivän hämmennys: Värikoodatut kierrätysastiat, joista ei muista mihin kuuluu mitäkin.

Tainan uusi puhelin käyttäytyy epätyydyttävästi, ja tästä seuraa viivästyksiä. Vasta yhdeltätoista pääsemme liikkeelle. GPS ja puhelimen ruuhkatiedot arpovat meille yhteistyössä reitin, joka on enemmän maisemallinen kun moottoritie, mutta maisemat ovat hienoja ja ajoaikakin 300 kilometrille vain neljä tuntia. Huolimatta aamun happamuudesta fiilikset lähtevät huimaan nousuun heti, kun näkyviin tulee vuoria.

Itävallassa keksimme reitin, joka välttää motarin ja lisää matka-aikaa vain kaksi minuuttia. Näin meidän ei tarvitse ostaa tuulilasiin motaritarraa ja oikeasti säästämme sekä aikaa että rahaa. Haus Hrabovsky löytyy Längenfeldistä; se on lähellä viimevuotista majapaikkaamme. Huone on pieni, mutta kahdelle se riittää viikosti oikein hyvin.

Roinat sisään, ja saman tien ulos retkeilemään! Lähdemme majapaikan vierestä virtaavaa Fischbachia ylös, poikkeamme metsäpolulle, ja hujauksessa olemme nousseet 200 metriä Brann Almiin, sitten toiset 100 metriä Burgsteiniin. Jotakin treeni on auttanut, koska mäillä kävely ei tunnu oikein missään. Vilkaisemme Reinhard-Schiestl -viaferratan lopun, sitten seikkailemme parin harhapolun kautta vielä vähän ylemmäs Griesiin johtavalle tielle, joka oli viime vuonna kivivyöryn tukkima mutta joka nyt on raivattu auki.

Sää uhkaa sadetta, mutta saamme vain pari pisaraa. Vaihtelevan realistisia suunnitelmia viikon aktiviteetille kehitetään. Saa nähdä, mitkä näistä ovat toteutettavissa: sääprofetia näyttää vetiseltä.