Huhtikuu 2022: Paluu nummille
Perjantai, 1.4. 2022
Päivän vaikeilu: Autovuokraamon sivu eiv hyväksy luottokorttia/selainta/puhelinnumeroa/alennuskoodia/milloin mitäkin
Kansainvälinen mediakriittisyyspäivä kului Heurekassa robottifirman puuhapäivässä. Ohjelmassa oli tiimien tilannekatsauksia, norjalaisten asiakkaiden haastattelua sekä aktiivitiedettä Heurekassa. Fillarin ajaminen vaijeria pitkin oli hauskaa puuhaa ja planetaarion Aurinko-elokuva ei ollut sisällöltään uusi, mutta näytti mahtavalta.
Kotona päätin Tainan kanssa, että kesää varten olisi pakko harjoitella, ja niinpä varasimme parin viikon päähän luolaretken Yorkshire Dalesiin. Rutiinit moiseen puuhaan olivat aika lailla hukassa, ja kaikenlaisten vuokravarausten kanssa taisteleminen johti erilaisiin ärräpäihin. Lopulta saimme suurimman osan säädöistä tehtyä, ja siirryimme rauhoittumaan Moon Knightin ekan jakson parissa. Ihan hyvältähän se vaikutti.
Viikonloppu, 2.-3.4. 2022
Ajankohdan mieleenpalautus: Solmun tekeminen käytössä olevaan köyteen
Pitkästä aikaa kävimme Myllpuron kiipeilyseinällä tapailemassa köysitekniikkaa. Pandemia-aika ei ollut muuttanut Myllypuron vallatonta menoa mihinkään. Meidän kannaltamme tämä oli pääasiassa hyvä, koska saimme vapaasti viritellä köysiämme miten tahdoimme. Varjopuolena jaloissa pyöri tyhmiä lapsia, ja päädyin sanomaan yhdelle tällaiselle pahasti, kun hän keuhkosi toverilleen älyttömiä ja vaarallisia.
Köysitaidot olivat vielä sentään jotenkuten tallella, mutta varusteeni alkoivat näyttää vähän kuluneilta. Niitä pitäisi varmaan uusia ennen kesää. Onneksi suunnitelmissa oli pian käydä paikassa, jossa olisi oikea luolavermekauppa (mutta olisiko se edes auki pääsiäisenä?)
Sunnuntaina kirjoittelin seuraavan päivän roolipelijuttuja, ja kävin taas kokeilemassa, onko Malminkartanon mäki riittävän sula kuntoiluun. Mäki ehkä vältti, mutta pyörätiet sinne olivat sinne edelleen pelkkää kuolemajäätä. Ehkä pitää tyytyy treeneissä sitten kotitalon portaisiin kunnes kevät oikeasti alkaa.
Maanantai, 4.4. 2022
Päivän usein todettu kommentti: "Ei se tule siitä mitään muistamaan, joten aivan sama."
Suunnittelupainotteisen työpäivän jälkeen pelattiin lisää Out Thereä. Hidas mutta älyllisesti oikein palkitseva pelikerta pureutui mielensiirron filosofiaan. Eclipse Phase on siitä mainio peli, ettei se koeta tarjoilla helppoja oikopolkuja tai pelastaa ilmiöitä, ja tuloksena asiat tuntuvat oikeasti vaikeilta ja monimutkaisilta.
Pelin jälkeen sähköpostista löytyi tieto, että kesän retkellä meidän ei ehkä tarvitsisikaan rigata itse Gouffre Bergeriä, vaan köydet saattaisivat olla siellä valmiina. Tämä oli melkein liian hyvää palvelua. Luolan riggaaminen itse olisi kyllä kiinnostavaa ja on vähän fuskaamista saada köydet valmiina, mutta toisaalta Bergerissä riittää kyllä haastetta ilman riggaustakin.
Tiistai, 5.4. 2022
Päivän kommentti: "Tämä on vähän kutsumushomma." Olen väärässä tehtävässä.
henkilöstöedustajan startti -kurssi oli pitkästä aikaa ihan livenä järjestetty kaksipäiväinen koulutus. Minun ja muiden osallistujien päähän kaadettiin saavikaupalla ammattiliittopropagandaa, kunnes olimme barrikadivalmiita sosialismin sotureita. Tai näin ainakin itse toivon tapahtuneen. Oikeasti koulutus oli vallan hyödyllistä ja opettajat taitavia. Edelleenkin se jätti käsityksen siitä, että luottamushenkilön homma on ihmisille, joilla on loputtomasti aikaa, kärsivällisyyttä, diplomaattisia taitoja, osaamista aivan kaikesta ja sosiaalista aloitekykyä.
Kotiinpaluu tapahtui hirveässä kelissä. Onneksi olin liikkeellä junalla enkä esim. autolla saati fillarilla. Voisin kiitos ottaa keväisen sään takaisin, enkä tällaista loskamyrskyä.
Keskiviikko, 6.4. 2022
Päivän pettymys: Surkea kiipeily
Toinen päivä luottamushenkilökoulutusta. Kumma kyllä, päädyin aivan oikeasti juttelemaan muutamien kollegoiden kanssa täällä, ja bondasimme ongelmista. Etenkin yliopistolla toimivan kohtalotoverin ongelmat olivat kovin tutun kuuloisia. Ei ole siellä vielä ainakaan opittu menneistä.
Oikeasti tämä oli hyödyllisimpiä koulutuksia aikoihin, ja jätti kasan ajatuksia, joihin voisin robottifirmassa puuttua. Kun se loppui, olivat aivot aika kuluneet, ja tarvitsin lepoa. Junailin itseni boulderille, jossa havaitsin olevani aivan surkean voimaton. Jaksoin juuri ja juuri tunnin verran kiikkua seinällä, ja sitten kun edes 6B:n tasoiset reitit eivät enää menneet, luovutin ja siirryin kotiin Stellariksen pariin. Peli on edennyt niin pitkälle, että yhteen in-game -päivään kuluu nyt viitisen sekuntia, kun alkaessa suhde oli 1:1. Tätä menoa viimeisen sadan vuoden pelaamiseen kuluu yhtä monta pelikertaa kuin ekaan kolmeensataan.
Torstai, 7.4. 2022
Päivän elokuvasitaatti: "Yea, even though I walk through the valley of the shadow of death, I shall fear no evil, for the Law is with me."
Suunnittelupäivän esittäjän rooli vaihtui läpsystä, kun palasin koulutuksesta ja kollegani alkoi hoitaa sairasta penskaansa. Mutta pohjatyö oli tehty sen verran hyvin, ettei tämä ollut edes vaikeaa.
Ulkona jatkui hirveä keli. Suostuin käymään ulkona syömässä, mutta muuten pysyin sisällä. Pelailin Prey: Mooncrashia ja katsoin Tainan kanssa pitkästä aikaa John Williams -musalla varustetun leffan. Vielä muutama yhdentekevyys pitää katsoa, ja sitten päästään 70-luvun puoliväliin ja todella hyviin elokuviin.
Perjantai, 8.4. 2022
Päivän pelimeininki: Kolonialistinen
Aloin heti käyttää uusia luottamushenkilön voimiani ja ilmoittelin töissä, että jos ei oo vaan saanut aikaiseksi liittyä liittoon tai on liitto-curious tai ei edes tiedä mikä koko suomalainen ammattiliittokuvio on, kannattaa ottaa minuun yhteyttä. Sitten käytinkin iltapäivän luennoimalla kolmikannasta ja joukkovoimasta ja muista sosialistisen utopian jutuista.
Orient Express jatkui illalla. Päiväkirjatakauma pelattiin loppuun, ja päätös oli täyttä Lovecraftia / Call of Cthulhua: britti-imperiumi jyrää asevoimin epäilyttävät itämaiset kultistit. Epäilyttävä kapteenini johti joukot edestä voittoon, pelasti panttivangin, ampui kulttijohtajan ja suuteli dramaattisesti sankaritarta samalla kun taustalla paloi kulttilaisten linnakkeen jäänteet (ja ympärillä makasi kasapäin haavoittuneita ja kuolemaa tekeviä turkkilaisia taistelijoita, mutta kuka niitä nyt laskee).
Viikonloppu, 9.-10.4. 2022
Ajankohdan uhka: Virpojat. Onneksi jokaisella vastuullisella aikuisella on kotona suklaatabletteja jos virpomishälytys tulee.
SRT-treeneissä oli taas paikalla vain yksi ihminen lisäkseni, mutta samapa tuo, pääasia että sain harjoiteltua. Jouduin jotenkin omituiseen tilanteeseen, jossa croll ei liikkunut ylöspäin. En jälkeenpäinkään tajunnut, mikä oli ollut vialla, mutta onneksi siihen toimi IT-tyylinen ongelmanratkonta (irrota köydestä kaikki muut paitsi välttämättömät asiat ja koeta uudestaan). Luolassa tämä voisi kyllä olla vähän huolestuttava ongelma.
Sunnuntaina kävelin Kaisan kanssa pitkin pohjoiseen johtavan radan seutuja ja juttelin asioista, joista en tiennyt mitään. Mutta kuten ajankohtainen vitsi kuuluu, hylkäsin urani internetin kulkutautiasiantuntijana voidakseni aloittaa uuden uran kansainvälisen politiikan ja sotateorian osaajana.
Pelailin myös Prey: Mooncrashia. Virallisen Eclipse Phase -videopelin puuttuessa Prey on varmaan lähimpänä oikeaa meininkiä. On nanofabrikaatiota, on mielensiirtoa, on outoja uhkia, on virtuaalitodellisuuksia ja simulaatioita. Ainoastaan kummalliset kehot ja häröt poliittiset faktiot puuttuvat. Tosin pelin aikaraja oli liikaa huonoille taidoilleni, joten modasin sen pois. Nyt peli on sitten ehkä vähän liiankin helppo.
Maanantai, 11.4. 2022
Päivän pieni harmi: Varusteisiin ei kuulu 45-metristä 9mm paksua köyttä. Lähin olisi 50-metrinen ja 10.5-millinen, ja se on ihan hirveää kaapelia.
Töiden jälkeen ohjelmassa oli pakkaamista. Luolaretkille jopa pitkän viikonlopun reissu vaatii hirveän määrän roinaa, etenkin kun viemme mukana omat 200+ metriä köyttä, sulkurenkaita ja mailloneita. Nykyistä asustustanikaan en ole lainkaan ehtinyt Britanniassa käyttää. Aiempi haalarini oli paljon lämpimämpi kuin nykyinen, ja olen mennyt sen kanssa lähinnä eteläisessä Ranskassa. Kylmä Yorkshire saattaa olla kokonaan toinen juttu.
Luolavarusteisiin koskeminen sai aikaan normaalin fysilogisen reaktion, eli käsien aivan täydellisen kuivumisen. Jotenkin köydet, haalarit ja muut imaisevat ihostani aivan kaiken kosteuden heti, ja kylvin rasvassa ennen nukkumaanmenoa. En tiedä, voisiko olla huonommin minun iholleni sopivaa harrastusta. Ehkä auringonpalvonta, jos se on harrastus.
Tiistai, 12.4. 2022
Päivän olo: Huonompi kuin haluaisin
Iltapäivästä iski epämääräinen olo, ja mittari väitti, että minulla oli vähän lämpöä. Ei kiitos juuri nyt. Singahdin välittömästi korona-pikatestiin, joka ilmoitti, että ei ollut arpa osunut tälläkään kertaa. Päätin, että olo johtui siitepölyallergiasta eikä mistään sen monimutkaisemmasta.
Pakkaus oli enimmäkseen tehty, joten käytin illan tukitoimien parissa, eli pelaamalla Prey: Mooncrashia. Modattuani aikarajat pois Mooncrash oli muuttunut hektisestä selviämistaistelusta verkkaiseksi kauhupeliksi, ja oli kokemuksena enemmän minulle mieleen. Ymmärrän, miksi aikaraja pelissä on, mutta olisin silti suonut jo pelin sisäisestikin mahdollisuutta säätää sitä. Tällaisenaan se oli vähän tarpeettoman rigidi.
Keskiviikko, 13.4. 2022
Päivän työasento: Lattialla istuen, äärimmäisen ahtaassa kolossa serverikaapin ja seinän välissä. Onneksi minulla on kokemusta ahtaista paikoista.
Toimistolla ohjelmassa oli jännittäviä seikkailuja UPS:in vaihtoyritysten parissa. Hyvää: emme rikkoneet mitään. Huonoa: UPSia ei voinut vaihtaa, koska sen sähköihin kytkeminen vaati paikalle oikeasti vastuullisen aikuisen.
Sitten hankkiuduin Torin luo ja hain häneltä lainaan kassilisen köysiä. Niden ansiosta köysimatkalaukusta tuli paljon keveämpi, kun mukaan ei tarvinnut ottaa kuin äärimmäisen lyhyt 10.5-millinen köysi.
Nukkumaanmeno venyi. Miksi nukkumaanmeno aina venyy kun seuraavana aamuna pitää herätä järkyttävän aikaisin?
Torstai, 14.4. 2022
Päivän näkymä: Karitsoja ja kukkuloita maan päällä, suomuiseksi kulunut veden hiertämä kalkkikivi maan alla.
Olen käynyt Britanniassa viimeksi 2018. Sen jälkeen maan EU-ero on astunut voimaan, ja uutiset sieltä ovat olleet välillä hyvin huolestuttavia. Kuitenkin kun selviämme lyhyiden yöunien, Helvannan lentokentäsekoilun ja puuduttavan lennon jälkeen Manchesteriin, ei näytä siltä että asiat olisivat aivan kauheasti muuttuneet.
Vasemmalla ajaminen onnistuu sentään vielä. Parin tunnin ajon jälkeen olemme Settlessä, jossa kohtaamme Robin. Häntäkään emme ole nähneet muutamaan vuoteen, ja vähän epäilyttävän fish & chips -aterian yhteyessä vaihdamme kuulumisia.
Kello ei ole vielä paljon, joten ehdimme hyvin käydä tänään luolassakin. Kohteeksi arpoutuu Heron Pot, jossa olemme käyneet ainoastaan kerran, 8 vuotta sitten. Rob ei ole käynyt missään luolassa neljään vuoteen. Tavoitteemme on tehdä pull-through -retki, eli mennä sisään yläsisäänkäynnistä, ottaa vain yksi köysi ja vetää se alas perässämme, luottaen siihen että pääsemme ulos alasisäänkäynnistä. Tämän pitäisi olla mahdollista jos vesi on matalalla. Sää näyttää aurinkoiselta.
Kävely kukkulalle on vähän tympeää, ja oloni on hieman huono. Mutta kokemuksesta tiedän, että huono olo harvoin kestää maan alle menoa, ja näin on laita tälläkin kertaa. Heron Potin alku on vähän harmillista könyämistä, mutta sitten se muuttuu kauniiksi kapeaksi meanderiksi. Fiilikseni kohoavat. Tämä elämästäni on puuttunut yli puolen vuoden ajan, tämä on roolipelien ohella mielipuuhaani, miksi en ole tehnyt tätä enempää viime aikoina? (Koska Brexit, koska en kehtaa lentää, koska asun litteässä ja kolottomassa valtakunnassa...)
Kun saavutamme kuilut, niistä löytyy yllättäen jo jonkun köysi. Se näyttää ammattitaitoisesti rigatulta, joten emme viritä omaamme, vaan laskeudumme alas tätä valmista linjaa käyttäen. Sitten olemme pohjan virrassa, ja toisin kuin olemme kuvitelleet, meillä olisi jopa reitti takaisin. Vähän harmittaa, ettemme päässeet kokeilemaan omia pull-through -ankkurintekotaitojamme.
Kuilujen jälkeen luola käy matalammaksi ja ahtaammaksi. Hieman huolestuttavan näköisen pudottautumisen jälkeen päädymme konttauskorkuiseen tunneliin, jonka pohjalla virtaaa hiljakseen vettä. Heron Potin loppu on märkä konttaus/ryömintä, ja tämän olen tiennyt. En ole kuitenkaan tajunnut, että ryömintää on aivan näin paljon.
Käytävä madaltuu, vesi on kylmää, ja pohjalla on inhottavia pieniä kiviä. Ryömintä ei ole vaikeaa, mutta se on loppumatonta, jäätävää ja jokseenkin raskasta. Edes Rob, joka on kulkenut tätä kautta aiemminkin, ei muista että tämä olisi ihan näin pitkä. Voisimme mennä takaisin, mutta tämä ajatus tulee mieleen vasta siinä vaiheessa kun olemme jo ryömineet ainakin kymmenen minuuttia, ja ulos on varmasti lyhyempi matka kuin takaisin. Varmasti.
Lopulta käytävän päässä näkyy valoa. Ryömin ensimmäisenä loppuaukon luokse, ja ensivaikutelma on epätoivoinen: ulos johtaa outo, kummallisen muotoinen kissanluukku. En tajua, miten tuosta voi muka mahtua. Vaihdan kärkipaikkaa pienemmän Tainan kanssa, ja riisun SRT-kamani. Sitten selviää, että uloskäyntejä on kaksi, ja minä olen katsonut niistä pienempää. Varsinaisesta uloskäynnistä mahtuu ulos aika vaivattomasti.
YSS:lle on saapunut joukkue yliopistolaisia luolaharrastajia, ja pari SWCC:n konkaria. Emme jää bondaamaan kanssaharrastajien kanssa, vaan käymme naapurin pubissa syömässä, ja kaadumme kaikki kolme petiin.
Perjantai, 15.4. 2022
Päivän kulttuurivaihto: Syötämme briteille mämmiä ja salmiakkia. He luultavasti murhaavat meidät tämän vuoksi.
Tämän päivän luolasuunnitelmana on Lancaster Hole, ryhmänä edelleen minä, Taina ja Rob. Eilisen vedessä ryöminnän jälkeen sekä minun että Tainan fleecealusasu on yhä märkä. 10 vuotta vanhat asut ovat muutenkin aika kuluneita eivätkä enää lämmitä kuten aiemmin. Pohdimme Inglesportissa käymistä ennen luolaa.
Vaan, kukapa kurvaa luolamökin pihaan muu kuin brittiläisen luolaskenen supersankari, yhden hengen luolatavarakauppa Tony. En tiedä, mitä hän täällä tekee, mutta tietenkin hänellä on Starless River -autossaan myytävänä furryja. Pari sataa puntaa myöhemmin meillä on uudet, makeet, lämpimät AV:n furryt, ja olemme valmiita lähtemään seikkailemaan.
Lancaster Holen riggaaminen menee aika rutiinilla, tosin taas huomautetaan että olen rigannut hieman liian tiukasti. Alkukuilun jälkeen luola ei kuitenkaan näytä yhtään tutulta. Jonkinlaisella alitajuisella osaamisella löydän tien Kath's Waylle. Muukin ryhmä on vähän pihalla suunnistuksesta, mutta kuitenkin selviämme alas Fall Potia, alas lohkaretukosta ja Main Drainin päävirtaan. Sitten alkaa taivallus ylävirran suuntaan.
Retkellämme on jonkinlainen suunnitelma: löytää reitti County Pot -nimiselle toiselle sisäänkäynnille. Ulos emme sitä kautta pääse, koska se vaatii köyden riggaamista, mutta jos edes näkisimme sen alapuolelta, oppisimme ehkä reitin sinne. Miten vaikeaa tämä muka voisi olla, ensin vain seurataan virtaa ja sitten oikeassa kohdassa noustaan siitä ja jotain jotain sokkelo jotain.
Hommat alkavat mennä pieleen jo "seurataan virtaa" -vaiheessa. Emme ole muistaneet katsoa säätiedotusta, mutta veden taso on matala. Hukkuminen ei ole ongelma, kylmyys on hallittavissa ... mutta virtauskäytävässä on yllättäen useampia lohkaretukoksia, ja veden seuraaminen niiden lävitse on yllättävän hankalaa.
Kaikki meistä ovat joskus tulleet tätä kautta. Kukaan meistä ei tarkalleen muista, miten reitti menee. Etsimme paikkaa nimeltä Oxbow Corner, jonka pitäisi olla "very obvious". Kokeneemmat luolaharrastajat lukijakunnassa oletettavasti nyökkäilevät tässä kohdassa ja tietävät, miten tarina jatkuu.
Oxbow Corneria ei koskaan löydy.
Kuljemme virtaa lohkaretukokseen, joka näyttää todella hankalalta läpäistä ja josta emme tahdo yrittää tunkea. Ylöspäin jatkuu epämääräinen köysi, mutta sen ankkuria ei pysty näkemään, joten emme ihan tohdi nousta sitä, eikä se joka tapauksessa luultavasti johtaisi sinne, minne tahdomme. Pähkäilemme paikkaa aikamme, ja toteamme sitten, että alamme olla vähän väsyneitä. Käännymme ympäri ja lähdemme takaisin, oletuksella että olemme ohittaneet Oxbow Cornerin ja että se saattaa näkyä paremmin reitillä takaisin. Tietenkään näin ei käy.
Ease Gill Cavesin päävirta on viileä ja märkä paikka hengata. Jopa uuden hienon furryn läpi alkaa tuntua kylmyys. Etäisen järkevässä ajassa hyväksymme tappiomme ja palaamme Fall Potiin ja sitä kautta ylös ja ulos.
Vain viiden tunnin retki on kuluttanut akkuja huomattavasti. Lisäksi eilinen fish+chips on sotkenut vatsani ja vessaan on melkoinen kiire. Taina laittaa ruokaa samalla kun suoritan köysipesun ja pikaisen kamahuollon. Ruoka parantaa oloani sen verran, että jaksan hengata sosiaalisesti muiden paikallaolijoiden kanssa. Eräs paikallaolevista SWCC:läisistä osoittautuu kesän Berger-retken pääarkkitehdiksi, ja vaihdamme hänen kanssaan pikaisia suunnitelmia heinäkuusta.
Lauantai, 16.4. 2022
Päivän scifi: YSS:llä on mannermainen suihku, jossa on rajoittamattomasti painetta ja lämmintä vettä. On todella outoa olla Britanniassa siten, ettei suihkuun menoa tarvitse pelätä.
Lost Johns'in suuaukolla joutuu konttaamaan vedessä, ja alkumatka on vähän ahtautumista ja kumartelua. Selässäni on sata metriä köyttä, iso kasa sulkurenkaita, vesipullo ja EA-tarvikkeet. Säkki on painava, mutta kestän sen kyllä. Tainan säkki on vain hitusen pienempi.
Olemme hioneet alkuperäistä suunnitelmaamme sen verran, ettemme yritä luolan pohjalle. Sen sijaan olemme vaihtaneet reittisuunnitelmaa suoraviivaisesta Centipedestä kiintoisaan Dome-Cathedral -reittiin, jossa on kaikenlaista jännitävää köysitemppuilua. Tämä on hitaampi reitti, mutta myös kiintoisampi.
Olen ollut täällä viimeksi varmaan kahdeksan vuotta sitten. Vaikka reitistä ei täällä ole ihan helppo erehtyä, onnistumme siinä silti, ja viritämme ensimmäiseksi köyden väärään kuiluun. Sen pohjalla virtaa kuitenkin vettä, joten päättelemme sen olevan väärä paikka. Pari käytävän mutkaa eteenpäin ja vastaan tulee oikea laskeutumiskohta.
Taina aloittaa riggaamisen. Hän on harjoitellut vielä minuakin vähemmän, ja eteneminen on hidasta, mutta pian meillä on kymmenmetrinen köysi ekassa kuilussa. Täällä raskas laukkuni osoittaa ensimmäistä kertaa vaikeutensa, kun se kiskoo minut pois tasapainosta. Heilahdan lehmänhäntieni varassa päin kuilun seinää kylki edellä. Isku on kivulias, mutta mitään tuskin menee rikki. Kiroilen vuolaasti huolimattomuuttani.
Ekan, nimettömän köysiosuuden jälkeen vastaan tulee pari pientä kiipeilyä ja allasta, ja sitten rigataan toinen kymppimetrinen köysi Vestry-nimiseen kuiluun. Olemme saaneet Andylta lainaan lyhyen 8.5mm paksun köyden, joka on vielä kevyempää kuin oma köytemme. Tätä ei ehkä kehtaisi käyttää missään kovin pitkissä kuiluissa, mutta lyhyisiin osuuksiin se on erinomaista.
Lost Johns' on monella tapaa täydellinen luola. Seinät ovat puhtaat, ilma on kosteaa, lämpötila on ihanteellinen. Lisäksi luola on järjestään kaunis. Kalsiittimuotoja ei ole paljon, mutta kalkkikivi ympärillämme on uurtunut hienoksi teräviksi veistoksiksi. Kun ulkona on kuivaa, kiven läpi ei tunnu sateen jylinää.
Cathedralin poikkikulun riggaamme yhdessä. Poikkari on vähän hankala, ja sen lopussa oleva pieni pudotus varsinaisen kuilun ankkurille on työläs. Sitten edessä on 30 metrin laskeutuminen pitkin korkean maanalaisen kammion seinää. Cathedral on nimensä ansainnut, ja sen pohjalla on ensimmäinen varsinainen isompi tila retkellämme. Lost Johns' on toki enemmän vertikaalinen kuin horisontaalinen tila, ja tässäkin salissa mukavasti olisi tilaa vain ehkä puolelle tusinalle luolailijalle.
Emme jää sitä pitkäksi aikaa ihailemaan, vaan etenemme ahdasta vapaakiipeilyä alas seuraavaan paikkaan, jossa lattia katoaa. Domen poikkari on vielä vähän Cathedraliakin hankalampi, sen päästä aukeava kuilu vielä syvempi, ja pohjalla pauhaa vesi. Laskeudun puoliväliin reittiä, ja sitten ponkaisen seinästä vauhtia. Dome vaatii akrobatiiaa. Flengaan sisään kuilun reunassa olevasta ikkunasta, ja siellä klippaan itseni pulttiin. Temppu on lopulta helpompi, kuin miltä etukäteen näytti.
Eteenpäin, aina vaan alaspäin, lyhyttä Dome Junctionin kuilua Candle & Shistoliin, joka on viimeinen köytemme. Olemme käyttäneet käytännössä puolet ajastamme, ja yhtäkkiä voimani loppuvat kuin seinään. Vielä Domessa meno oli ihan hyvää, mutta C&S:ssä en yhtäkkiä jaksa enää kiertää sulkurenkaita kiinni. Vaikka kiemurteleva köysilaskeutuminen ei olekaan erityisen vaikea, tajuan olevani nälkäinen, ja kiveen iskemäni kylki on alkanut särkeä. Saan jonkun ärsyttävän kiukunpuuskan, jota koetan lääkitä energiapatukalla. Sitten vastaan tulee kaksi pulttia ja Y-ankkuri, jota ei ole luolakartassamme. Mitä helvettiä.
Puolet ajastamme on mennyt, ja olemme tähän mennessä tulleet vain alaspäin. Olemme käytännössä siellä, minne halusimmekin päästä. Ylöspäin paluu on raskaampaa ja ehkä hitaampaa, joten toteamme, että nyt on aika aloittaa paluu.
Ripeästi lähdemme palaamaan jälkiämme. Tässä vaiheessa tekemäni riggauksen heikkoudet paljastuvat. Domen poikkariin siirtyminen kuilun puolelta vaatii akrobatiaa ja kohtuuttomasti voimaa; poikkarin viimeisen lenkin pitäisi olla todella löysä niin että siihen saa nousukahvat kiinni, mutta sellainen se ei tietenkään ole. Alaspäin mennessä tällaista ei tietenkään edes huomaa, kun painovoima auttaa.
Domeen johtava railokiipeily on tuskaa ylöspäin, ja kolhuja saanut kylkeni lähettää kipusignaaleja aina kun se koskee seinään. Koska seinät ovat noin 25 sentin etäisyydellä toisistaan, kosketusta on vaikea välttää. Cathedralin nousussa ensimmäinen köysisäkki on täytetty kokonaan, joten nyt sen kaikki 100m köyttä plus oheissälät on raahattava mukana. Taina nousee kuilun sen kanssa, hitaanpuoleisesti, ja toteaa poikkariin päästessään, että säkki ei tästä hänen voimillaan kulje. Nousen itse Cathedralin kevyemmän säkin kanssa, ja pujotan köyttä sinne noustessani. Yläpäässä tämäkään säkki ei ole enää kevyt.
Alaspäin mennessä säkit ovat olleet taakkoja, mutta nyt niistä tulee vihollisia. Valehtelematta varttitunti kuluu pelkästään siihen, että ne saadaan Cathedralin yläpuolella olevaa ahdasta poikkaria kuljetettua ylös. Riggauksen purkaminen on kyllä nopeampaa kuin sen tekeminen, mutta jos samalla pitää koettaa paimentaa rinkan kokoisia luolareppuja, jotka ovat pohjasta huippuun täynnä läpeensä vettynyttä köyttä, muuttuu purkukin aivan uudenlaiseksi haasteeksi.
Jokainen metri ylöspäin tästä eteenpäin on kiroilua ja vääntämistä. Voimia ei ole eivätkä energiapatukat auta. Isomman säkin olkahihnat asettavat itsensä jatkuvasti väärään asentoon. Ahtaista paikoista menee ensin ihminen, sitten kaksi säkkiä, sitten toinen ihminen. Kello nakuttaa armottomasti eteenpäin, mutta sentään emme näytä olevan myöhästymässä paluuajastamme. Ehdimme jopa vähän videoida luolan alkuosan kuilujen ylitystä.
Kotvan vaille kahdeksaa olemme ulkona luolasta. Olemme aivan rättipoikki, mutta onneksi auto on vain sadan metrin päässä. Kippaamme roinat takaluukkuun, käymme kaupasta poimimassa iltaruokaa, ja olemme mökillä viisi minuuttia ennen ilmoittamaamme paluuaikaa.
Kahdella hengellä Lost Johns' on selvästi tehtävissä, mutta riggauksen ja köysien raahaamisen logistiikka on sillä tavoin merkittävästi raskaampaa. Jos köydet olisi mitoittanut metrilleen suositusten mukaan, meno olisi vähemmän tuskallista. Kolme henkeä on silti optimaalinen ryhmäkoko tälle retkelle. Illan päätteeksi mietimme herkullisen vuohenjuustoillallisen äärellä, mitä voisimme puuhata huomenna.
Sunnuntai, 17.4. 2022
Päivän brexit-harmi: Britanniasta ei saa enää tuoda juustoja EU:iin. En tiedä, ovatko nämä vaan aktiivisesti heittäneet yhteiset maatalousnormit romukoppaan, vai onko periaatteena vaan "don't ask, don't tell".
Eilisen rääkin jälkeen raajamme ovat aika lopussa. Päätämme tänään pitää varustehuolto- ja toipumispäivän. Köysien pesu ja kaman putsaus sujuu melko nopeasti. Sitten voimmekin tehdä pienen kävelyn. Minulle "pieni kävely" tarkoittaa parin kilometrin lenkkiä ja kirjaan uppoutumista sen jälkeen. Tainalle se taas tarkoittaa 17 kilometriä pitkää ja 600 metriä nousua sisältävää retkeä läheisen pienoisvuoren huipulle. Arvatkaa kumman mukaan menemme.
Ingleborough on 724 metrissä ihan kunnioitettavan iso kukkula, ja sen alla on Gaping Gillin suuri luolasto. Emme kuitenkaan luolista näe kuin sisäänkäynnit. Nousu tuhoaa ennestään väsyneet jalkani, ja alaspäin palatessa olen monta kertaa kaatua ja taittaa niskani. Maan päällä on todella vaarallista, kellään ei ole kypärää ja köysiäkään ei näy missään.
Maanantai, 18.4. 2022
Päivän ruokapaikka: Woolpack Pub, Rossendale
YSS on tyhjenemässä. Yliopistoluolailijat lähtevät koteihinsa, tosin osa aikoo vielä tänään käväistä maan alla. Meidän köytemme ovat kuivuneet yön aikana, joten pakkaamme ne. Tavarat tuntuvat vielä jotenkuten mahtuvan painorajoihin.
Sää on tähän saakka ollut aivan hämmästyttävän hyvä, ja nyt ulkona on loman ensimmäinen sadepäivä. Jos nyt sellainen pitää olla niin lähtöpäivä on sille juuri oikea paikka.
Brexitin vuoksi brittiläisiä juustoja ei saa enää tuoda EU:iin, joten aikeet käväistä Wensleydalen juustolassa hylätään. Manchesteriin ajaa puolitoista tuntia. Manchesterin lentokentällä prosessointiin menee kaksi ja puoli tuntia. Muistan aiemminkin olleeni sitä mieltä, että tämä on Euroopan paskin kenttä, mistä lähteä mihinkään.
Kotona akvaariosta on hajonnut jotain ja veden suolapitoisuus on liian korkea. Taina tekee hätähuoltotoimenpiteitä samalla kun minä koetan olla kuukahtamatta petiin.
Tiistai, 19.4. 2022
Päivän haave: Taskuun mahtuva lämmin makuupussi
Kalat olivat selvinneet hengissä väliaikaisesta ylisuolaisuudesta. Koetin itse palata töiden pariin, mutta yöuni oli ollut lyhyt ja ajatukset hajanaisia. Kirjoittelin epämääräisiä post-it -lappuja suunnitelmiin ja puukottelin paria skriptiä vähäsen, mutta kovin aikaansaavana päivää ei voinut pitää. Töiden jälkeinen roolipelikirjoittelukaan ei lähtenyt liikkeelle; ajatukset olivat maanalaisissa asioissa.
Yorkshiren retki oli saanut vähän uskomaan, että Bergerin retkestä kesällä saattaisi todella tulla jotain. Jos nyt ottaisin tavoitteeksi / haaveeksi pohjalle asti pääsemisen, se edellyttäisi sekä kunto-ohjelmaa, varustautumista että strategiaa. Ensimmäinen näistä oli työläin, joten siihen en vielä ryhtynyt, mutta pohdin Tainan kanssa, miten syvälle menevään retkeen kannattaisi suhtautua ja millaisia varustautumisretkiä tehdä ennen sitä. Näiden juonien avulla pysyin hereillä iltayhdeksään, jolloin annoin itselleni luvan mennä nukkumaan. Ehkä päivärytmi tästä vielä normalisoituu.
Keskiviikko, 20.4. 2022
Päivän yllätyshyökkäys: Kollega oli hankkinut Näkymätön piiri -kirjat, ja halusi niihin nimmarit.
Viimein töissä taisteltiin uusi UPS paikalleen palvelinhuoneeseen. Nyt ei enää tarvitse valvoa öitään sähkökatkoja peläten. Vietin suuren osan päivää ahtautumisharjoituksessa serverikaapin takana, asennossa josta oli mahdollista olla pääsemättä enää ylös. En kuitenkaan ollut huolissani, sillä jos olisin jäänyt jumiin, olisin aina voinut vetää UPS:in kaapelit irti; ennemmin tai myöhemmin joku olisi tullut paikalle tutkimaan, miksi kaikki serverimme ovat nurin.
Töiden jälkeen kävin kiipeilemässä Balazsin sekä yhden nykyisen kollegan kanssa. Kävi ilmi, että nykyinen kollega oli oikeasti melko kova tekijä ja kiipeili seiskatasoisia reittejä. Oma köysikiipeilykestävyyteni oli aika matala, eikä ihme; olin pelkästään boulderoinut koko kuukauden. Eihän sitä kaikkea ehdi.
Torstai, 21.4. 2022
Päivän scifi-politiikka: Valitse suosikkisi tästä taukukosta
Töiden jälkeen kaivoin pyörän esiin kellarista, ja todettuani että se vielä toimi riittävästi, poljin Malminkartanon täyttömäelle. Tiellä sinne oli yhä sohjoa ja muuta hasardia, muttei enää kovin paljoa. Lähteet väittivät, että viime vuonna tähän aikaan en ollut vielä edes aloittanut kunto-ohjelmaa, mikä tarkoitti, että lähtötasoni oli tietenkin parempi kuin viime vuonna. Noustessani portaita ja polkuja mietin, minkähänlainen olisi järkevä kuntoproggis, jonka avulla voisi kesällä edes jotenkuten luottaa siihen, että Gouffre Bergerissä olisi järkevää. Kävele 24 tuntia mäkisessä maastossa iso reppu selässä, ota välillä kylmiä suihkuja, tasapainottele sillankaiteilla ja tunkeudu kapeista koloista? Miten tuohon saisi vielä köysinousut ja -laskeutumiset mukaan?
Viikonloppu, 22.-24.4. 2022
Ajankohdan sankari: Deena Pilgrim
Perjantain työpäivä oli huonojen verkkoyhteyksien kanssa tappelemista, mutta lopulta siitä selvittiin voittajana. Sen jälkeen käytin aikaani videopelien ja tv-sarjojen parissa. Kiintolevyn nurkalta löytyi Powers-sarjakuvan perusteella tehtyä sarjaa, joka osoittautui todella halvan näköiseksi mutta hyvin uskolliseksi sarjisten hengelle. Tämä ei ollut mikään superhelppo temppu, koska sarjakuvan lookki oli todella tyylitelty ja sävy huomattavan tyly. Ulkonäkö ei toki ollut samanlainen, mutta henki oli oikea.
Taina oli lauantaina lähdössä larppaamaan, joten toimin hänelle taustajoukkoina. Itäsaksalaisella tehtaanjohtajahahmolla oli vaikeita velvollisuuksia, kuten vappupuheen pitäminen. Mutta minä olen kokenut larppipuheiden haamukirjoittaja, ja heitin nopeasti kasaan puheen rungon, josta sai peliin sorvattua ilmeisesti oikein toimivan setin. Syntynyt puhe oli tosiaan kuin sanoiksi puettu sosialistisen realismin tyyliä edustava patsas.
Treeniohjelma jatkui viikonloppuna: lauantaina boulderia, sunnuntaina hurjasti nousuja täyttömäelle. Miten paljon mäelle tosiaan pitäisi nousta, että voisi luottaa kunnon kestävän isoja luolia? Kaksi tuntia vievä 672 metrin nousu on vähemmän kuin mitä tulee oikeassa vuoristossa tehtyä.
Fyysisten haasteiden välissä Stellaris-kampanjakin mateli eteenpäin. Pelin loppua kohti ajan hidastuminen on käynyt niin pahaksi, että kolmessa tunnissa peliaika eteni vain 10 vuotta. Peliä on jäljellä vielä 80 vuotta, normaalitahdilla tämä olisi vajaa 3 sessiota, mutta näin hitaalla vauhdilla siihen voi oikeasti mennä jopa 8. Joku saisi ihan oikeasti optimoida tätä pelimoottoria kovalla kädellä.
Maanantai, 25.4. 2022
Päivän käsittämättömyys: X11, taas
Jos töissä olisi oikea testiympäristö, ei ehkä tarvitsisi tehdä paniikinomaista tesaamista tuotantoon menossa olevalla laitteella ja erittäin tiukalla aikataululla. Tai siis, onhan joillakin testiympäristö, minulla vaan ei ole. Niinpä tämä päivä oli paniikinomaista säntäilyä ja bugien etsimistä kunnes aivot sauhusivat. Sentään kaikki saatiin jotenkuten järjestykseen, ongelmakohdat identifioitiin, ja niitä ehtii nyt ratkoa kevyemmällä paineella.
Kun työt olivat ohi, älylliset mehut olivat aika nollassa. Tänään oli liikunnallinen palautumispäivä, joten en edes lähtenyt minnekään riehumaan saavutusten kunniaksi. Henkilökohtaisessa kevätseurannassani lämpimien säiden indikaationa ollut pieni lumiläiskä takapihalta suli viimein kokonaan, mikä tarkoittanee, että on aika kaivaa converset kaapista kun seuraavan kerran menee ulos. Mutta se on vasta huomenna.
Tiistai, 26.4. 2022
Päivän hämmästys: 9b-tasoinen reitti. Vain elokuvassa, ei tosielämässä sentään.
Pikainen käynti boulderilla työpäivän keskellä oli oikein tarpeellinen. Sen lisäksi, että pääsin vihdoin ylös tahkomani 6b+ -tasoisen reitin, fiilikseni olivat kohdallaan illan ohjelmaa varten. Turusta ilmaantunut Heli oli menossa vuoristoleffafestarille, ja minä ja Taina päädyimme mukaan.
Kyseessä oli Mountains on Stage -pienoisfestari, reilut kolme tuntia lyhyitä elokuvia ranskankielisten ihmisten vuoristoisista seikkailupuuhista. Kiipeilyä, vapaalaskua, temppulaskua ja pyöräilyä huikeissa maisemissa ja tasolla, joka oli kaukana omien taitojen tuolla puolen, mutta esitetty tavalla, joka olisi houkutellut ketä tahansa lähtemään mukaan puuhaan. Etenkin kiipeilyleffat olivat sekä todella hurjia ja innostavia. Onneksi kesällä on suunnitelmissa myös paljon kiipeilyä, koska festarin jälkeen sormet syyhysivät kalliolle.
Keskiviikko, 27.4. 2022
Päivän maanalaisuus: Moon Knightissa oli lyhyt mutta yllättävän aito luolapätkä
Isoimman osan aikaa päivästä käytin taas luottamushenkilökoulutuksessa, ja sen jälkeen oli vähän vaikea saada kiinni mistään oikeasta työstä. Töiden jälkeen oli vuorossa mäkinousuja, vaihteeksi vain tunnin settinä. Tämä oli ihan hyvä valinta, koska jotenkin jo tunti väsytti kovin. Varmaan enemmän henkistä kuin fyysistä väsymystä: ulkona oli harmaa, kylmä ja tympeä sää, eikä sellaisessa ole hauska tehdä yhtään mitään. Olis tää vappu jo ohi niin voitaisiin palata kevääseen.
Torstai, 28.4. 2022
Päivän paketti: cuda-keyring
NVIDIA:n linux-tuki oli taas tasolla "polttakaa ja suolatkaa maa". Iltapäiväksi kaavailtu lyhyt päivitysoperaatio venyi, kun koodivaraston avain oli vaihtunut ja uuden asentaminen ei onnistunutkaan metodeilla, joita siihen yleensä käytettiin. Jo nyt on helvetti. Lisäksi olin mennyt toimistolle tekemään töitäni, ja muiden hommien ohella vastaanottanut pari huoltoon tulevaa serveriä, jotka olivat peräisin laitoksesta, jossa käsiteltiin mm. biologista jätettä. Tänään opin, että tietokone voi haista todella pahalta.
Kunto-ohjelmassani oli onneksi tänään vapaapäivä, joten kun palasin kotiin aivot sauhuten, ei tarvinnut lähteä tekemään mitään rääkkäävää. Päädyin hakemaan punkkirokotteen, katsomaan TV-sarjoja ja etsimään vaatteita huomisiin vappubileisiin.
Vappuviikonloppu, 29.4. - 1.5. 2022
Ajankohdan klisee: "Markkinoinnin blondit", stereotyyppi, joka ei onneksi ainakaan tällä kertaa ollut ihan kohdallaan.
Perjantaina oli robottifirman vapputapahtuma, jonne menin tietysti hassusti pukeutuneena. Asuni ei ollut alkuunkaan omituisin valinta. Vappuohjelman pääsisältö oli ratikka-ajelu Koffin baariratikalla pitkin Helsinkiä. Oikeasti ratikalla kruisailu on yllättävän hilpeä tapa nähdä kaupunkia, ja pöytään kannettu ilmainen kuohuviini riitti pitämään minut enemmän huvittuneena ja hyväntuulisena kuin ahdistuneena pöytäseurueeni erilaisuudesta. Sentään jutut eivät pyörineet lasten, sisustamisen ja ruuanlaiton ympärillä.
Lauantaina kotiin saapui ihmisiä roolipelaamaan. Blacksatin toka peli oli yhtä laadukasta tavaraa kuin ensimmäinenkin, ja huolimatta yliluonnollisesta vaarasta, valtaosa hahmoista selvisi lopulta hengissä, vaikkakin aika pahoilla vammoilla. Delta Green on edelleen maailman paskin organisaatio. Pelin jälkeen kotona vielä höpötettiin yömyöhään, vaikka itse simahdinkin varhain.
Sunnuntaina käytiin kaupungissa silmäilemässä vappuhulinoita. Sää oli helkkarin kylmä ja tuulinen, eli aika tyypillinen vappusää. Sentään räntää ei satanut ja vettäkin vasta kun oltiin palaamassa kotiin. Liikuntaa ei jaksettu kävelyn lisäksi harrastaa. Sen sijaan illalla pelattiin Stellarista, ja saatettiin Galaxy of Fools -kampanja viimein päätökseen. Federaatiomme oli selvästikin liian kova luu, kun loppukriisi nujerrettiin melkein saman tien ja aivan minimaalisilla tappioilla.
