Syyskuu 2021: Kohti uutta normaalia
Keskiviikko, 1.9. 2021
Päivän koodirivi: WantedBy=default.target
Tapahtui sitten sekin ihme, että liki mahdottomana pitämäni työproggiksen osa nytkähti yhtäkkiä sadasta virheilmoituksesta toimivuuteen. En ymmärrä yhtään, mitä tapahtui. Mutta varmaan on ihan okei puskea rahtikulttikoodauksen metodeilla toteutettu olennainen toiminnallisuus sataan robottiin ympäri maailmaa? Varmastikaan se ei voi hajota arvaamattomilla tavoilla.
Esittääkseni itselleni ja muille energistä tyyppiä, poljin Salmisaareen kiipeilemään Balazsin kanssa. Molemmilla meistä oli ollut aika laiska kausi, eivätkä suorituksemme olleet suurenmoisia. Sormeni ei vieläkään pitänyt poketeista, negasta, krimpeistä tai oikeastaan mistään muustakaan. Yhdistettynä 20 kilometrin pyöräilyyn tämä oli kuitenkin aika liikunnallinen päivä.
Kustantaja lähetti myös Turun valtiaan takakansitekstin. Sen lukeminen sai minut oikeasti nauramaan vedet silmissä. Tässä on ainakin genre oivallettu oikein.
Torstai, 2.9. 2021
Päivän kirjailijablogaus: Turun valtias saapuu!
Odottamattoman nopean etenemisen takia ehdin työpäivänä pitää hengähdystauon ja oikeasti tehdä kaikkia rästiin jääneitä pikkuhommia. Niitäkin oli aivan riittävästi.
Töiden jälkeen säädin kirja-asioita sekä roolipelikuvitusta. Nämä vaativat huomiotani yöhön saakka, ja nukkumaanmeno venyi. Mutta huomenna ei ollut mitään aamuherätystä vaativaa, joten samapa tuo kai.
Perjantai, 3.9. 2021
Päivän video: Pirates of Drinax Season 1 Recap
Aivan paskan aateekoopäivän jälkeen olin haluton tekemään mitään, mutta Taina kiskoi minut kiipeilemään. Seinällä oli lopulta aivan hauskaa (tai no, ekasta reitistä alkaen oikeastaan), vaikka sormi vieläkin haittasi monenlaisia reittejä.
Kotona tein viimeiset silaukset työstämääni animaatioon, ja heitin sen julki. Havaitsin kieroutunutta halua ryhtyä opettelemaan jotain oikeaa animaatio-ohjelmaa, ehkä jopa karmivaa Blenderiä. Minussa lienee jotain vikaa.
Viikonloppu, 4.-5.9. 2021
Ajankohdan tehtävä: Vieraileva pelinjohtaja
Olin lähtemässä nousemaan Malminkartanon mäen päälle kuin jokin liikunnallisempi tyyppi, kun huomisen Traveller-pelin pelinjohtaja ilmoitti olevansa kipeä ja että jos ei paranisi, ei voisi huomenna pelauttaa. Ekan nousun aikana minuun iski idea, jonka viestitin pelinjohtajalle, ja kun sain alustavaa vihreää valoa, hioin sitä loppuun liikunnan aikana. Sitten palasin kotiin kirjoittamaan, ja hyväksynnän jälkeen ilmoitin kanssapelaajille, että jos varsinainen GM olisi kipeä huomenna, voisin toimia varapelinjohtajana.
Jotkut pelinjohtajat ovat mustasukkaisia kampanjoistaan, mutta Mika onneksi ei. Olin kirjoittanut ajallisesti ja paikallisesti hyvin tiukan laatikon, jonka pelauttaminen ei vaatisi minulta mitään laajempaa tietoa maailmasta tai kampanjan salaisuuksista. Olin myös kytkenyt siihen jonkinlaista riski-palkkiorakennetta, niin että sillä olisi vaikutuksia muuhunkin kampanjaan, eikä se olisi pelkkää räpiköintiä.
Pelautettuna peli ei ollut superhyvä, koska etäpelauttaminen ei vieläkään ole minun juttuni, ja koska valmisteluaikaa oli ollut niin vähän. Kuitenkin ehkä kerrankin tajusin, missä vaiheessa kiinnostavat jutut oli käyty, ja käärin juonen kasaan ajoissa. Ehkä tämä nyt tyhjää parempi oli. Tajusin myös, että tällaiset hiekkalaatikkotyyliset pelit voisivat hyvin hyötyä vierailevista pelinjohtajista muutenkin. Oli jännää säätää jonkun toisen leluilla vähän aikaa. En ollut yrittänyt jäljitellä Mikan tyyliä, koska tämä oli aivan tarkoituksella melko erityyppinen peli kuin mitä yleensä pelasimme.
Raskasta se kyllä oli, mutta aika hauskaa. Sormiharjoituksena tällaista voisi tehdä enemmänkin.
Maanantai, 6.9. 2021
Päivän tuskailu: Miten vaikeaa jonkun viestintävälineen käyttö voi muka olla?
Pelin jälkeen minulle oli jäänyt omituinen korva- ja kurkkusärky. Lämpöä ei kuitenkaan ollut, joten liityin ääliöjengiin jonka mielestä ilman lämpöä ei voi olla kipeä. Toki minulla lämpö yleensä nousee niin herkästi, että jos sitä ei ole, olen oikeasti varmaan ihan kunnossa, ja joka tapauksessa työt pystyi tekemään kotisohvalta. Liikuntaa ei kauheasti uskaltanut harrastaa.
Illalla kotona tuli kiukuteltua, kun kävi ilmi, että meille kaappeja toimittavan puljun toimituksessa oli yllätyskomponentteja. Nämä olisi pitänyt tietää, mutta emme kuitenkaan olleet näistä tietoisia. Syyttelimme toisiamme ja olimme muutenkin vaikeita Sieluttomana teknokraattina päätin, että tämäkin kiukutteluun johtanut ongelma johtui lopulta tietotekniikasta, ja koetin estää sen esiintymisen tulevaisuudessa kehittelemällä siihen tietoteknistä ratkaisua.
Tiistai, 7.9. 2021
Päivän olo: Hyödytön
Olo oli vieläkin jotenkin huono, joten varasin koronatestin. Jaksoin silti tehdä töitä, vaikka jäljessä ei ollut hurraamista ja ilmaisin itseäni sekavasti. On tämäkin nyt tyhmää.
Lisäksi tajusin illalla saavani toisen käden masennus- ja ahdistussäteilyä ympäristöstäni. Taitavampi ihminen voisi varmaan tehdä tälle jotain. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä voisin tehdä. Teknokraatti haluaisi korjata asian, mutta korjaaminen on taitojeni tuolla puolen.
Sentään koronaa ei ollut, vieläkään.
Keskiviikko, 8.9. 2021
Päivän käsittämättömyys: VMwaren ohjelmistojen nimet. Ne vetävät vertoja Sun Java System Connector Desktop Deployment Toolkit -nimelle pituudessaan ja kuvailemattomuudessaan.
Olin riittävän terve painumaan toimistolle, joten painuin. Siellä käytin sitten päivän VMwaren käsittämättömyyksien kanssa. Olin epäillyt, että tämä voisi olla hankalaa, ja olihan se. Neljältä luovutin ja hankkiuduin kotiin. Olin jostain syystä aivan kuitti, ja huomasin simahtavani petiin saman tien. Torkkujen jälkeen olo oli tyypillisen sekava. Päiväunet, miten ihmiset pystyvät ottamaan niitä?
Unien johdosta illan ohjelmaksi valikoitui The Predator -leffan katsominen. Se ei tosiaankaan kuulunut Shane Blackin parhaimpiin -- leffa oli hirveää, ärsyttävää skeidaa. Katsoin myös What If -sarjan viitosjakson, joka oli niinikään skeidaa. Viihteeni on huonoa. Pitäisiköhän katsoa jotain oikeasti hyvää joskus?
Torstai, 9.9. 2021
Päivän pelikomiikka: Rickroll vietnamiksi
Edellisestä Vihreä kuula -pelistä oli kulunut jo yli vuosi, ja olin ollut valmis tulkitsemaan, että kampanja oli jo päättynyt. Vaan tänään palasimme sen pariin, tosin vain kolmella pelaajalla ja pelinjohtajalla. Kuitenkin arkipäivän Cthulhu lähti liikkeelle aivan hyvin, ei vähiten koska tapahtumapaikkana oli tällä kertaa kotoinen Helsinki, ja tämä häiritsi sekä hahmoja että pelaajia samalla tavalla. Nykyaikaan sijoittuva kauhupeli, joka tapahtuu muutamaa kuukautta ennen kuin pandemia mullisti kaiken oli jotenkin todella osuva, ja emotionaalinen skaala oli laaja - ahdistusta, pelkoa, huvittuneisuutta, iloa, jännitystä. Toivottavasti kampanja jatkuu tästä pitkään.
Viikonloppu, 10.-12.9. 2021
Ajankohdan ilmeisestä asiasta hämmentyminen: Vuokra-auton oven avaaminen puhelimella
Malminkartanon mäelle nouseminen, 3D-mallien piirtely ja pelien kirjoittaminen vei valtaosan ajastani. Sunnuntaina tuli käytyä totemassa, ettei kiipeily vieläkään oikein suju. Sitten tehtiin huonekaluhankintoja, kun vierashuoneen vanha ja kämyinen vuodesohva nakattiin kierrätykseen ja tilalle ostettiin uusi (käytetty) futon-sohva.
Vuokrapakulla ajelu oli välttämätöntä. Pakuovelle.com näytti kohtelevan tilaajan hetua henkilöllisyystodistuksena, ja tämä sattuu olemaan suosikki-inhokkejani kaikessa henkilötietojen käsittelyssä. Niinpä päädyin sen sijaan vuokraamaan auton Rent24.fi:stä. Vaikkei se ollut kuin marginaalisesti kalliimpi, oli kokemus oikeasti todella profe. Autokin oli hyvässä kunnossa.
Uusi vierashuoneen peti on valtava. Nyt sinne kehtaa oikeasti majoittaa monia tyyppejä.
Maanantai, 13.9. 2021
Päivän luontokokemus: Robottifirman robotti poimi silmieni edessä hihnalta hylätyn saappaan. Olen kuullut tästä ilmiöstä, mutta nyt vasta todistin sen ihan itse.
Normaalin työpäivän asemasta taivalsin Vantaalle, jossa robottifirma oli juuri ajamassa sisään isoa settiä robotteja. Koska robotteja piti kouluttaa ja koska niitä oli niin paljon, tarvittiin toistaitoisia käsipareja keräämään roinaa hihnalta ja siirtämään sitä koulutusputkeen. Tämä oli tylsimpiä hommia, joita olin tehnyt vuosiin. Onneksi sitä oli tarjolla vain neljä tuntia luvatun kahdeksan sijasta, ja loppupäivän sain tehdä oikeita töitä.
Kun vierashuoneen uusi sänky nyt kerran oli koottu, päätimme koenukkua sen ihan itse ennen kuin tarjoaisimme sitä vieraillemme. Jo kymmenen aikaan vetäydyimme nukkumaan, jotta ehtisimme hyvin kokeilla, miltä futonilla nukkuminen tuntuisi. Tärkeää tutkimustyötä tämä on.
Tiistai, 14.9. 2021
Päivän taistelu: Varmenteen sijainti docker-registryllä
Olin saanut valmiiksi kohtalaisen ison proggiksen, joten tietysti siihen keksittiin lisärönsy, jonka toteuttamiseen menikin sitten suunnilleen koko päivä. Jotenkin sain sen kuitenkin toimimaan, kai. Ei voi tietää kun ei ole testiympäristöä.
Töitä paiskiessani kotiin tuli kaappiasentaja, joka asensi, porasi, sahasi, vasaroi ja ruuvasi. Muutaman tunnin jälkeen eteisessä oli uusi, suuri, peiliovin varustettu kaappi. Vierashuoneesta roudattiin suurin osa romuista sinne, ja vieläkin jäi vähän tilaa. Kallista hyllykuutioalaa söi kyllä aivan järkyttävä määrä kasseja. Meillä on etenkin Ranskasta mukaan tarttuneita Ikea-koon kantokasseja varmaan riittävästi, että niihin voisi pakata kaiken muun omaisuuden, ja tyhjänä ja puristettunakin ne vievät valtavasti tilaa. Pitäisiköhän näistä jotenkin hankkiutua eroon?
Keskiviikko, 15.9. 2021
Päivän av-viihde: What If -sarjan kuutosjakso olikin taas aivan kelvollinen
Wild Card Dayn kunniaksi kävin toimistolla. Eräs viritykseni alkoi yllättäen toimia, joten testailin mihin siitä olisi, ja sitten tarjosin sitä kentälle ratkaisuksi parin robotin ongelmiin.
Töiden jälkeen kävin Salmisaaressa kiipeilemässä. Ekaa kertaa sitten kesän vammautumisen kiipesin oikeasti vaikeita reittejä. Onnistuin tekemään yläköydessä kaikki 6c+ -tasoisen reitin muuvit, vaikkei se puhtaasti mennytkään. Tämä oli suunnaton voitto. Sormikaan ei haitannut niin paljon kuin aiemmin.
Kiipeilyn jälkeen olin täysin raato. Jaksoin juuri ja juuri pyöräillä kotiin, ja siellä en sitten oikein jaksanutkaan mitään. Onnistunut suoritus selvästi.
Torstai-perjantai, 16.-17.9. 2021
Päivän etäpelihavainto: Yllättäen, kaksi ihmistä jaetulla mikrofonilla toimiikin aika hyvin, kunhan molemmilla on oma kone ja roll20-ikkuna
Torstaina tein aika suosiolla vain kevyitä hommia, ja laiskottelin kotona töiden jälkeen. Perjantaina oli sitten edessä uusi keikka jätteenkäsittelylaitoksella robottia kouluttamassa.
Laitoksella oli pirun kylmä, ja päivän alku oli seisoskelua. Sitten piti vahtia kun robotti toimi, ja kun se oli toiminut aikansa, käydä yhdessä muiden robottifirmalaisten kanssa läpi noin 2 tonnia jätettä ja tutkia, oliko robotti lajitellut ne oikein. Tähän sisältyi myös jätteen roudaaminen paikasta toiseen harjoilla, lapioilla, lumikolilla ja laatikoilla.
En todellakaan ole tehty fyysiseen työhön, en etenkään vähän sinne päin johdettuun fyysiseen työhön jota en oikein ymmärrä ja jossa ei yhtään tiedä pitäisikö olla oma-aloitteinen vaiko vain odottaa käskyjä. Oma-aloitteisuutta en päättänyt harjoittaa, koska koin, etten tiennyt käsillä olevasta hommasta alkuunkaan niin paljon kuin olisi pitänyt. Ei tuntunut tietävän kukaan muukaan: etukäteen tehdyt kirjalliset ohjeet olisivat olleet pop. En myöskään erottanut eri jätetyyppejä toisistaan läheskään tarpeeksi hyvin, ainakaan ilman mainittuja ohjeita. Lisäksi suorastaan vitutti pari henkilöstöpoliittista juttua, mutta no, minua nyt vituttaa helposti kaikki.
Sentään hommat saatiin suunnilleen ajoissa tehtyä, ja pääsin kotiin pelaamaan Pirates of Drinaxia. Tokan kauden eka varsinainen peli oli erinomainen. Harmaa ja ruma alus maalattiin, rahtikontin kätköstä löytyi aarteita ja hahmoni jäljitti aluksen tiedoissa olleen näennäisen virheen ja paljasti salaisuuden. Samalla korkeamman tason toimijat laativat korkeamman tason suunnitelmaa, ja alkoivat tähdätä meitä kohti seuraavaa kohdettamme.
Viikonloppu, 18.-19.9. 2021
Ajankohdan fiilis: Tosi kylmä syksy on tullut
Lauantaina ylös päästyämme otimme suunnaksi Turun, jossa tavoitteena oli nauttia vähän kulttuuria. Tonja oli taas päätynyt teatteriesitykseen, ylioppilasteatterin "Alastonkuvia" -näytökseen, jossa luvattiin huumeita, seksiä ja väkivaltaa. Olihan niitä kaikkia, tosin aika vähän.
Teatteri on vieläkin minulle vähän hassu ilmaisumuoto, kuin itsensä todella vakavasti ottava taidelarppi jossa kaikilla on kauheasti sanottavaa mutta vain 2 tuntia aikaa sanoa se. Ylinäytteleminen, huutaminen ja symbolismi toki kuuluu asiaan, mutta minua ne eivät oikein puhuttele. Varmaan Alastonkuvia oli ihan taitava teos, tai sitten ei -- en tiedä, en ole oikea ihminen tätä arvioimaan. Musikaaleja tajuan, muuta oikein en. Ainakin Tonja vaikutti tässä tosi taitavalta.
Sunnuntaina oli ulkoilua Karon ja Idin kanssa Ruissalossa, sekä järkyttävän kokoinen annos georgialaista ruokaa Mikon ja Suvin kanssa. Oikeasti ruokaa oli kertakaikkiaan liikaa, ja se oli aivan liian hyvää. Tämä ei voi mitenkään olla terveellinen tapa elää. Kotimatkalla ähky oli hirveä, ja kotona en jaksanut kuin tuupertua varhain petiin.
Maanantai, 20.9. 2021
Päivän ärsyyntyminen: Asennettava laboratoriokone saavutti täydellisen tietoturvallisuuden, kun asennuksen valmistuttua boottasin sen. Se käynnistyi vielä ihan hyvin ennen tätä. Mitähän ihmettä nyt taas.
Toverini töissä oli yhä sairaana, joten sain raataa yksinäni. Selvisin ylimääräisestä kuormasta ignoroimalla kaiken, mikä ei kuulunut omiin suunnitelmiini. Se toimi minulle erinomaisesti, muusta organisaatiosta en ole niin varma.
Olisi pitänyt liikkua, mutta olo oli laiska, joten käväisin vain ulkona vähän kävelemässä. Sitten taistelin 3D-mallien kanssa ja aloin palauttaa mieleeni Azanurin tilannetta. Tulossa on varsinaisen kampanjan ensimmäinen ja varmaan ainoakin livesessio, ja haluan olla siihen hyvin valmistautunut.
Tiistai, 21.9. 2021
Päivän leffa: Kong - Skull Island. Hitto että tämä näyttää hyvältä. Olen tosi helppo.
Olen näköjään onnistunut hukkaamaan lukulaitteeni. Tämä on tavallaan ok, koska laite oli viisi vuotta vanha ja alkoi jo olla aika epävarmatoiminen. Toisaalta, se oli myös härveli, jonka avulla pystyin lukemaan kirjoja aivan missä tahansa, ja nyt kun sitä ei ole, junamatkat, ruuan odottamiset ja hissimatkat ovat tylsiä. Voisin toki käyttää älypuhelinta, mutta lukulaitteena se on surkea, eikä internetistä löydy mitään niin viihdyttävää kuin kirjani.
Aamulla onnistuin vahingossa rikkomaan Tainan akvaarion imurin, joten kävin akvaarioliikkeessä ostamassa uuden. Töissä rikoin vahingossa robotin verkkoyhteyden, ja tämä piti korjata paikan päällä resetoimalla hankala laite. Kaikesta tästä huolimatta päivä oli ihan tuloksekas, vaikkakin liikunnan osalta aika laiska. Ei syksyllä halua ulkona hengailla, tekee vain mieli istua kotona kirjoittamassa, lukemassa tai videopelaamassa.
Keskiviikko, 22.9. 2021
Päivän sankari: Ampersand
Yö oli hankala ja aamulla heräsimme liian varhain. Tästä huolimatta oma työpäiväni oli vallan aikaansaava. Sen jälkeen olin suht kaput, mutta Taina patisti silti kiipeilemään. Viime kerrasta rohkeutta saaneena uskaltauduin liidaamaan 6b:n tasoista reittiä, ja sehän meni, vaikkei puhtaasti. Sormi tuntuu vieläkin hieman hassulta, ja poketit ja krimpit ovat sille pahasta, mutta näköjään se ei ole suurten saavutusten tiellä.
Oikeasti tuntuu siltä, että minua taas estää kehittymästä enimmäkseen pelko ja epävarmuus. Liidaaminen on karmivaa, kun varma ote on löytynyt, klippaan ennemmin siltä, vaikka se sitten olisi miten hankalaa. Ei pitäisi tehdä näin, pitäisi vaan kiivetä suosiolla sille korkeudelle, josta klippaaminen on helpointa, niin ei kuluisi kaikki energia klippailuun. Tämä on oivallus, jonka olen varmasti saanut aiemminkin, mutta eipä se koskaan ole mitään haitannut. Omituista kyllä, 20 vuoden kiipeilyn jälkeenkin olen yksinkertaisesti huono viemään köyttä sulkkariin. Tätä alkeellista taitoa voisi ehkä harjoitella ihan kotona, kaikki tarvittavat välineet löytyy kuitenkin.
Y: The Last Man -sarja oli viimein saapunut, ja katsoimme siitä kaksi ekaa jaksoa. Jotenkin ne eivät oikein iskeneet. Kerronta oli sekavaa ja sarjakuvasta poiketen hahmot tuntuivat koko ajan puhuvan toistensa ohi, eivät toisilleen. Pidin kyllä siitä, että sarjan sisältö oli seurannut aikaansa (ja tosiaan Y on nykyajassa ehkä vielä iskevämpi kuin ilmestyessään), mutta jotenkin en sittenkään osta tätä. En tiedä yhtään, mitä ajattelisin jos katsoisin tätä ilman sarjakuvataustaa. (Kuvittelin myös, että eräs olennainen kohta oli muutettu, mutta näköjään vaan muistin sarjakuvan väärin.)
Torstai, 23.9. 2021
Päivän kutsu: Romaanin julkkarit!
Aamulla tuli vihdoin vahvistus, että romaanin pitäisi olla tullut painosta 2.10. mennessä, ja julkaisubileet toteutuisivat. Tämä oli erittäin tervetullut valonpilkahdus pimeään syksyyn. Nyt paino saisi olla mokailematta kirjan kanssa, koska hajoan ehkä täydellisesti, jos taas käy jotenkin niin, että olen jossain puhumassa kirjastani ilman että sitä on esim. saatavilla.
Romaani-ilmoituksen energia kantoi hyvin työpäivän läpi. Töiden loputtua meille pelmahti Velma, joka oli jollain kiertueella ympäri Suomea. Tämä oli erittäin tervetullutta: kotona on hyvä olla elämää. Aivan liikaa olen vain jumittanut täällä Tainan kanssa kahdestaan. Nyt sekä tulossa olevat bileet että toverin saapuminen kaukomailta tuntuivat indikaatiolta siitä, että kulkutautiaika oli päättymässä.
Viikonloppu, 24.-26.9. 2021
Ajankohdan ilmiselvyys: On paljon hienompaa pelauttaa kasvokkain kuin netin yli
Perjantaina valmistelin roolipeliä ja säädin videota. Lauantaina paikalle ilmestyivät sitten Karo ja Toni, ja pääsin pelauttamaan livenä Azanurin kymmenennen jakson.
Oli hämmentävää pelauttaa livenä kampanjaa, jota on tähän mennessä pelattu ainoastaan etänä. Mutta kun kerrankin oli mahdollisuus saada paikalle koko neljään kaupunkiin ja kahteen maahan hajautunut pelaajajoukko, siihen piti tarttua. Oli taas myös hienoa pelauttaa luola- ja kiipeilypainotteinen tarina pelaajille, jotka ovat kaikki luola- ja kiipeilyharrastajia ja joiden hahmojen kuului kääpiöinä olla niinikään perillä maanalaisista meiningeistä. Ymmärrys siitä, miten vesi, ilma ja kivi maan alla käyttäytyvät oli jatkvuasti läsnä, ja vaikka pinnallisesti peli oli hyvin klassista fantsua -- pelaajat jopa piirsivät luolakarttaa mennessään -- se tuntui oikeasti tosi omanlaiseltaan olennolta. Endless Legendin maailman jännittäviä olentojakin päästiin käyttämään.
Pelin jälkeen kaikki pelaajat jäivät vielä meille hengaamaan kuin todella vanhoina aikoina. Tätäkin olen kaivannut, en ainoastaan pandemia-ajoista, vaan vielä kauemmista roolipelimeiningeistä, joissa peliporukka saattoi hyvin hengata saman katon alla koko viikonlopun. Oli aivan mahtavaa kun kotona oli oikeasti sosiaalista menoa ja kylässä paljon hienoja ihmisiä joista kellään ei ollut kiire pois.
Sunnuntaiaamuna hengattiin vielä tovi puhumassa luolista ja reissuista, mutta sitten ihmiset hajaantuivat. Velma lähti Luxemburgia kohti, muut kukin omaan kaupunkiinsa. Minä ja Taina mietimme liikunnan harrastamista, mutta puhelimeen tipahti Topilta ja Heliltä kutsu boulderoimaan. Tammiston boulderi oli meille aivan uusi paikka, mutta se tuntui monipuolisemmalta kuin pikkuboulderit lähellämme. En ollut boulderoinut sitten onnettomuuteni, ja koska puuha oli sormille vaativampaa, suhtauduin siihen varoen, mutta melko kelvollisesti se silti meni. Edelleen poketteja ja krimppejä piti varoa, mutta tasapaino- ja voimareitit sujuivat. Pääsin jopa yhden 6b:n (tosin vastaavasti en päässyt kaikkia vitosia).
Boulderoinnin ja syömisen jälkeen osuimme vielä leffaankin, kun Dyyni oli juuri alkamassa viereisessä Flamingossa. Ehdimme sen alkuun täsmälleen. Leffa oli ainakin minusta oikein hyvä, uskomattoman näköinen ja hienolta kuulostava, ja sen rytmi oli täysin omanlaisensa. Aivan kaikki valinnat eivät olleet onnistuneita, mutta ylivoimaisesti suurin osa oli. Toivottavasti Villeneuve saa tehdä tarinan toisen puolikkaan.
Maanantai, 27.9. 2021
Päivän kiroilu: Pilvipalvelut
Amazon Web Servicesin suuri ja pullea keskisormi osoitti minuun koko päivän, enkä päässyt mihinkään pakoon. Hitto tän palvelun sekavuutta. Voisimmepa olla käyttämättä pilvipalveluita ja vaan pyörittä kaikkea omassa konesalissa, mieluiten sellaisen taika-unixin päällä, johon ei koskaan tarvitsisi asentaa mitään turvapäivityksiä.
Kun olin saanut töistä tarpeekseni, onnistuin kampeamaan itseni vähän liikkumaan. Vaikka viime viikon olin enimmäkseen istunut sohvan pohjalla, oli kunto silti riittävä mäkinousemiseen. Mihinkään muuhun se sitten ei riittänytkään.
Tiistai, 29.9. 2021
Päivän mallinnus: Järkevän näköinen vesi SketchUpissa
Näin koko yön unta ilmastokatastrofista, ja aamulla heräsin lisäuutisiin Great Brexitian polttoainekriisistä. Olisi kivaa käydä Walesissa vähän luolissa, mutta ainakaan juuri nyt ei tee yhtään mieli varata reissua valtakuntaan, jossa ei saa edes autoon polttoainetta.
Totesin, että energiaa isoihin projekteihin ei ollut, joten tein rästiin jääneitä pikkuhommia, ja aivan vahingossa tulin potkineeksi yhtä vähän jumissa ollutta operaatiota pari tärkeää askelta eteenpäin. Sattumalta eräs ärsyttävä pieni turva-aukkoa muistuttanut häiriö poistui, ja uusien robottien asentaminen kävi yksinkertaisemmaksi. Pitäisi selvästi useammin tehdä rästissä olevia pikkuhommia.
Tainalla oli hirmuinen syysstressi. Kunta-ala ja erityisesti opetustoimi kuulostavat hirveiltä paikoilta, joissa työskennellä. Olen itse niin tottunut järjelliseen työaikaan ja etäisen pätevään työnjohtoon, että tarinat toisenlaisesta maailmasta kuulostavat kauhujutuilta.
Keskiviikko, 29.9. 2021
Päivän elämänlaadun parantuminen: Uusi e-kirjojen lukulaite
Koetin tänäänkin tehdä pieniä rästihommia, mutta eilisen kaltainen valaistumiskokemus pysyi kaukana. Sen sijaan posti toimitti minulle uuden lukulaitteen. Edellinen oli hajoamassa plus kadonnut, mutta Kobo Clara HD tuntui heti hyvältä korvaajalta. Se oli sopivan pieni mahtuakseen taskuun, jutteli oitis Kobo-tilini kanssa, ja mikä tärkeintä, siihen oli triviaalia heittää epubeja omalta koneelta. Olisin voinut lainata siihen varmaan kirjoja suoraan kirjastostakin, mutta tähän minulla on jo parempi rutiini, joten miksi sotkisin sitä?
Kunnianhimoiset ulkoiluaikeet sulivat tietoon, että tarjolla oli kirjoja, ja pikaisen kävelylenkin jälkeen vetäydyin petiin lukemaan. Strossin Invisible Sun oli juuri ilmestynyt, mutta minulla oli vielä kesken Harrow the Ninth, jota kahlasin läpi. Se ei ole ainakaan vielä tuntunut yhtä erinomaiselta kuin Gideon the Ninth.
Muissa kirja-asioissa, jotenkin tiedostin vasta nyt, että Valkean liekin tekijänoikeudet olivat palautuneet minulle Kuoriaiskirjojen konkurssin myötä. Niillä pitäisi ehkä tehdä jotain.
Torstai, 30.9. 2021
Päivän raportti: Turun valtias oli saapunut painosta kustantajalle. Tämä ei mennyt mitenkään tiukalle.
Pyöräilin töihin pistämään virtuaalipalvelinalustaa ojennukseen ja neuvottelemaan kollegan kanssa. Kävi ilmi myös, että HR-ihmisemme oli alkanut lukea romaanejani. Toivon mukaan hänestä tulee kova fani.
Kotona olo oli jotenkin väsynyt. Jaksoin kirjoittaa loppuun Azanur-pelin kuvauksen, mutta juuri mitään muuta en aikaan saanutkaan. Ulkona pimeä tuli varhain, ja olisin voinut vaikka kirjoittaa uutta romaanikäsistä tai peliä, mutta sen sijaan menin vain petiin lukemaan Harrow the Ninthiä. Vanha lukulaite oli löytynyt heti kun olin hankkinut uuden, mutten oikein tiedä mitä sillä tekisin. Sen yksi nappi on rikki, joten sitä ei oikein voi myydä eteenpäinkään; sitä on mahdollista käyttää, jos sietää sen erikoisuuksia, mutten tiedä, sietääkö kukaan muu kuin minä.
