Huhtikuu 2019: Kaupungin pyörät
Maanantai, 1.4. 2019
Päivän harmistus: Nvidian ajurit, taas
Mediakriittisyyspäivä ei jekuttanut minua kovin pahasti. Ihmekös tuo, kun päivittäiset Brexit-uutiset ovat niin tyhmiä, että minä tahansa aiempana vuonna ne kävisivät täydellisesti aprillipäiväsisällöstä. Töissä sain juuri ja juuri ajoissa koottua laitteen lähetettäväksi ulkomaille. Sitten siirryin kotiin.
Aikeeni oli kirjoittaa peliä, mutta jotenkin olo kävi todella heikoksi. Iltaan mennessä fiilis oli, ettei huominen välttämättä olisi työpäivä.
Tiistai-keskiviikko, 2.-3.4. 2019
Ajankohdan ärsytys: Wynona Earp muuttui kliseemyrskyksi, ääliöjuoneksi ja satunnaiseksi jatko-osakoukulla kalasteluksi
En tiedä, oliko minulla flunssa vaiko vaan poikkeuksellisen raju allerginen reaktio, mutta työnteosta tai oikein mistään järkevästä puuhasta ei ollut toivoakaan. Makasin vuoteessa potemassa kipeää kurkkua, kipeitä raajoja ja päänsärkyä, ja katselin leffoja. Fast and the Furious 8 oli hyvä, The Mummy oli huono, Velman kanssa katsottu Wynona Earpin ykköskauden loppu oli ärsyttävä eikä houkutellut katsomaan yhtään enempää.
Torstai, 4.4. 2019
Päivän mielikuvitushahmon syntymäpäivä: Yanagi Vaistio, 40v
Kun aamulla ei ollut lämpöä, menin töihin. En tiedä oliko tämä fiksua, mutta ainakin sain asioita aikaan. Ratkoin ongelmia oikealla ja vasemmalla ja olin enemmän hyödyksi kuin haitaksi.
Huomasin, että Hugo-palkintojen ehdokkaat on julistettu. Mahtaa tomaanikategorian finalistilista aiheuttaa tyrän kaikille sad puppy -leirin scifisteille. Ainoa mies porukassa on Yoon Ha Lee, ja hänen milscifinsä on aivan hämärää. Ja fanfic-arkiston ehdollaolo Best Related Work -kategoriassa on jo aiheuttanut tuhkassa kylpemistä joillekin tavallisille epäillyille, koska eihän fanficcia nyt saa millään tavalla noteerata kun se on tyttöjen juttu.
Ei niin, että itsekään hyppisin riemusta näistä ehdokkaista. Parhaan kirjasarjan Hugo tuntuu tyhmältä palkinnolta. En missään nimessä edes harkitsisi lukevani mitään sarjoista joita en jo ennestään seuraa, jos minun pitäisi äänestää niiden parhaimmuudesta. Ja romaanikategoriassa ehdolla on kolme teosta tekijöiltä, joiden edelliset teokset saivat minut toteamaan, etteivät nämä minun makuuni osu (mm. juurikin Yoon Ha Lee, jonka Ninefox Gambit oli aivan käsittämätön).
(Tämä ehkä kuuluisi sisällön puolesta ennemmin kirjailijablogin puolelle, mutta menköön nyt tänne kun ajatukset näin puolimuodostuneita ovat.)
Viikonloppu, 5.-7.4. 2019
Ajankohdan ongelma: Miten floating timelinessä viitataan johonkin 15 vuotta vanhaan?
Töissä puukottelin skriptejä ja tutkin, miten nopeasti saan nykyään uusia robottiaivoja asenneltua. Tällä hetkellä suurin osa ajasta menee odotellessa, että ohjelmistot asentuvat, mikä onkin hyvä: se tarkoittaa, että samalla voi tehdä jotain muuta.
Sitten käynnistyi viikonloppu. Taina oli suunnannut Turkuun, joten minulla oli tavoitteena käyttää koko aika kirjoittamiseen. Todellisuus ei mennyt ihan näin: alkuviikon flunssainen olo palasi, ja sotki pään aina vähän väliä niin, ettei kirjoittamisesta tullut oikein mitään. Olo ei ollut jatkuvasti huono, ainoastaan hetkittäin, mutta tämä riitti tappamaan flown. Vasta sunnuntaina löysin kunnolla kirjoitusvireen, ja sen tuloksena tekstiä syntyikin yli 3000 sanaa. Jos tämä tahti pysyisi yllä jne, mutta eihän se pysy kun on päivätyö ja kaikkea sen sellaista.
Spottasin myös tarinasta erään rönsyn, jonka voisi leikata irti menettämättä yhtään mitään. Pitää funtsia, onko todella näin, ja jos on, käyttää saksia.
Maanantai, 8.4. 2019
Päivän ärtymys: Luolissa ilman kypäriä haahuilevat ihmiset. Ärsyttävää fiktiossakin.
Perjantaina eräs roboteistamme oli lakannut viestittämästä verkkoon, ja yllättäen se ei ollut viikonlopun aikana palannut henkiin. Tänään tätä sitten piti puida, mikä oli vähän ärsyttävää kun kiintoisampiakin pulmia olisi ollut. Mutta siis: huono päivä töissä on päivä, jolloin tekniset ongelmat ovat tylsiä, eikä esim. päivä, jolloin joudun istumaan 8 tuntia palaverissa ja leikkimään diplomaattia. Aamulla oikeasti mietin, olisinko ennemmin ollut menossa manageroimaan IT-ihmisiä, ja lävitseni kävi oikea puistatus. Ei niin ettenkö olisi pitänyt kollegoistani, museon tavoitteista ja jopa museostakin työymäristönä, mutta nimenomaan hemmetin esimiestehtävät olivat vähitellen ajamassa minua hulluksi.
Kotona fiilis oli aikaansaamaton, joten kirjoittamisen sijasta päädyinkin Tainan kanssa katsomaan saksalaista The Dark -sarjaa Netflixistä. Se alkoi ainakin hyvin kiinnostavasti, vaikka sen hahmot tuntuvatkin kaikki hieman ikäviltä.
Tiistai, 9.4. 2019
Päivän hyödyttömyys: Liian pitkät räkkikiskot. Aivan hyvin voinee reitittimen pistää paikalleen kahdella ruuvilla sen etupäästä, ja jättää levitoimaan kaapin ylälaitaan.
Työhuoneen nurkkaan oli kevätsiivouksen yhteydessä saapunut ihan oikea palvelinkaappi, ja koska minulla oli ihan oikea robotin testausprojekti joka tarvitsi kodin, tyhjensin sen romuista ja siirsin sen sisään kokeellisen robotin aivojen alun. Yllättäen palvelukaappi hurisi kuin lähtöön valmistautuva lentokone. Se pitänee siirtää oikeaan serverihuoneeseen, mikä taas tarkoittaa, että sieltä pitää siivota romua jonnekin muualle. Olin kyllä ajatellut, että jätekierrätyksemme on jotain muuta..
Teknisen projektin väsäileminen on kyllä kivaa, enkä olisi meinannut malttaa lähteä kuntosalillekaan. Ja kun siellä olin, en olisi malttanut nousta pois juoksusimulaattorista kun soitin tarjoili niin hyvää musiikkia. Illalla Darkin katsomisen lopettaminenkin oli vaikeaa. Oli tämäkin taas päivä.
Keskiviikko, 10.4. 2019
Päivän whiteknighting: Jos hyödytön kapteeni whatsisname Tanya Huffin kirjoista tulisi minulle vastaan, työntäisin hänet ulos lähimmästä ilmalukosta ihan heti.
Työmatkaromaania lueskellessani tajusin hahmodynaamisen / tarinankerronnallisen jutun, joka mutu-pohjalta on ominainen aivan erityisesti amerikkalaisille naispuolisille kirjailijoille. Nimittäin: pätevä ja sankarillinen päähenkilö on aivan loputtoman kärsivällinen kun kaikki hänen ympärillään ovat hänelle aivan täysiä mulkkuja. (Nimenomainen oivallus syntyi Tanya Huffin Better Part of Valorista, ja Huffhan on itse siis kanadalainen joten oivalluksen osuvuus taitaa heti ottaa kolhua...)
Funtsin mitä kaikkea olen törmännyt sukupuoliroolikuvioihin Amerikasta. Olen muistavinani, että yleinen tarina sieltä on, että naisen tulee sietää mukisematta mitä karseinta paskaa, koska jos hän menettää malttinsa, hän on ikuisesti leimattu Liian Tunteikkaaksi, ja voi voi jos näin käy! En tiedä, onko tämän siirtyminen tarinoihin selviytymisstrategiaa nuorille naisille, turhautumisen purkukeino (tosin itseäni lähinnä turhauttaa kun hahmot eivät leivo turpaan ympärillään olevia vittupäitä), internalisoitua seksismiä vai ovelaa yhteiskunnallista kritiikkiä? Minua se lähinnä ärsyttää, mutta en tiedä voinko pitää sitä varsinaisena heikkoutena. Ehkä jotain muuta ärsyttää minun taipumukseni pitää henkilöistä, jotka heti kiukuttelevat takaisin jos he kuvittelevatkaan, että heitä kohdellaan huonosti.
Torstai, 11.4. 2019
Päivän puuhastelu: UPS:ien liittäminen robottiin
Vaikka yö oli mennyt aivan päin helvettiä ja vaikka työparini oli kuitannut flunssan, päädyin silti viettämään valtaosan työpäivästä jätteenkäsittelylaitoksella. Tulpat korvissa, kypärä ja suojalasit päässä, suojahanskat käpälissä, suojatakki ja suojahousut päällä, turvakengät jaloissa suoritin sitten vieressä viuhtovalle jättiläisrobotille aivokirurgiaa. Yksin, koska, ks. työparin flunssa.
25-kiloisten UPS:ien roudailu ja kiinnittäminen palvelinräkkeihin oli varmaan duunarihenkisintä työtä, mitä olen ikinä tehnyt; edes museon näyttelyvitriinien päällä kiipeily ei pääse lähelle. Ei tämä ikävä keikka sinänsä ollut, vähän viileä ja pölyinen vaan, ja yksin tehtynä oli tarpeen olla kieli keskellä suuta mokien välttämiseksi. Lisäksi raksakypärä on täysin surkea keksintö ja vastaisuudessa robottien työmaalla vieraillessani aion kyllä ottaa oman luolakypäräni mukaan. Leukaremmitön firman kypärä ei pysy mitenkään päässä jos pitää tehdä mitään muuta kuin ajaa trukkia tai nojailla lapioon. Eikä siinä ole edes otsavaloa.
Viikonloppu, 12.-14.4. 2019
Päivän urbaanieksploraatio: Keskustan alaiset parkkiluolastot. Kaikkeen sitä nykyään onkin avaimia. Näitä pitäisi tutkia lisää joskus ajan kanssa.
Perjantaiaamusta työpöydälleni heitettiin välimerellisestä maasta saapunut muka rikkinäinen reititin. Testailin sitä, ja eihän siinä mitään vikaa ollut. Piti sitten lähettää kuitenkin korvaava laite tämän tilalle. Olisi pitänyt kuunnella ensimmäistä intuitioni siitä, missä vika oikeasti on (asiakkaan ja meidän välisessä palvelutoimittajassa, oletan).
Kotona Taina väsäsi meille varustusta huomisiin bileisiin. Tämän parissa meni myöhään yöhön, ja aamulla piti kuitenkin melko aikaisin lähteä Velman luokse roudaamaan tavaroita bilepaikalle. Asunnolta johonkin vikkiläiseen asukastilaan kuljetettiin yksi peräkoslallinen tavaraa, ja testailin paikan äänentoistoa. Kun olin saanut musiikin toimimaan hyväksyttävällä tavalla, livahdin Tainan kanssa vielä takaisin kotiin pelaamaan Raudan tietä. Salamurhaajien ja lentävien hirmuliskojen hyökkäysten lomasssa hahmomme nostivat panoksia ja ansaitsivat hirveän kasan rahaa, joka kuluu tietysti saman tien palkkasoturiarmeijan pestaamiseen.
Pelin jälkeen sitten siirryttiin varsinaisiin bileisini. Velman kavereille suunnatut tohtoribileet kärsivät jonkinlaisesta väestöalijäämästä, tai sitten paikka oli vaan tarpeettoman iso näin monelle. Mutta samapa tuo, koska safka ja seura olivat hyviä, ja ihan loppuillasta sai jopa hieman tanssittua. Biletilasta piti poistua puoleltaöin, jatkopaikka oli keskustassa, joten tottakai matkustimme sinne autolla. Museolla työskennellessäni olin jo tuttunut siihen, että keskustassa on aina sija autolle, ja nyt sama jatkui robottifirman maanalaisen parkkiluolan merkeissä. En ollut täällä aiemmin autolla käynytkään, mutta löysin silti perille melko vaivattomasti. Kaislassa sitkein osa bilettäjiä (luolaseura) kekkuloi vielä pari tuntia, sitten väsymys voitti ja siirryttiin kotiin.
Sunnuntaiaamu alkoi nopealla bilepaikan siivoamisella. Se olikin päivän ainoa saavutus, koska muuten ryhmä krapulaisia bilettäjiä vain völläsi meillä tekemättä mitään hyödyllistä. Vaalivalvojaisiakin olisi ollut tarjolla, mutta niihin en lähtenyt. Se olikin hyvä siirto, koska vaalitulos oli ajaa epätoivoon, ja se oli paljon helpompi kestää kotona parhaassa seurassa.
Maanantai, 15.4. 2019
Päivän vahingonilo: So Long, Susanna Koski. Meillä kaikilla on ongelmamme.
Vaalien jälkeinen aamu näytti vähän vähemmän synkältä. Kai tästä vielä jonkinlaisen tulevaisuuden voisi koettaa sorvata. Työpäivä oli jotenkin unettava, ja kotiin päästyäni painuin melkein heti nukkumaan. Näin viikonlopun valvominen kuluttaa.
Uutisissa Notre Dame paloi. Vaikken Pariisista yhtään pidäkään, tämä oli silti hieman masentavaa. Sitten mietin, millaiset fiilikset olisivat, jos joku tuntemani luola romahtaisi maanjäristyksen tai onnettomuuden tuloksena, ja koin vielä suurempaa empatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka oikeasti itkivät pahaisen kirkon perään.
Tiistai, 16.4. 2019
Päivän poliittinen satiiri: Waiting for Paavo
Havaitsin olevani IT-ihmisistä ainoana paikalla, ja tietenkin eteen putoili täysin käsittämättömiä ongelmia. Yllättäen tunnuin saavan niitä jopa ratkottua, tosin eräs meni vähän rimaa hipoen.
Kotona olisi pitänyt uppoutua kirjoittamiseen, tai nauttia ulkona raivoavasta kevätsäästä. Sen sijaan kävin vain salilla, pelailin Endless Legendiä ja katselin Darkia. Täyttä elämää täällä.
Keskiviikko, 17.4. 2019
Päivän menopeli: Kaupunkipyörä
Jälleen vietin aamupäivän Viikissä robottien keskellä, ja viimeistelin edelliset säätöni. Sen jälkeen päätin lähteä loppupäiväksi kotiin tekemään töitä. Sää oli mahtava ja keväinen, joten mielijohteesta rekisteröidyin kaupunkipyöräjärjestelmän käyttäjäksi. Muutamaa minuuttia myöhemmin minulla oli Alepa-fillari, jolla sotkin kotiin päin. Kun kerran kaupunkipyörien alue oli laajentunut kehään saakka, ja kun aivan talomme edessä oli sellaisten pysäkki, pakkohan sitä oli hyödyntää.
Ensikokemuksen perusteelta kaupunkipyörä oli nerokas keksintö. Fillarina se oli vähän b-luokkaa, enemmän kestävä kuin kätevä, mutta tämä oli järkevä ratkaisu yleiselle pyörälle. Eniten risoi vain 30 minuutin laina-aika: eihän tällä voi polkea yhtään pidempiä matkoja. Sittenkin Arabiasta kotiin aika riitti mainiosti.
Päädyimme illalla Porvooseen ostamaan Tainalle larppivermeitä. Mukaan tarttui lopulta kokonaisen puna-armeijan sotilaan asukokonaisuus reppuineen, ja muualta löydettiin siihen sopivat saappaatkin. Nyt melkein harmittaa, etten itse ole lähdössä samaan peliin.
Torstai, 18.4. 2019
Päivän saalis: Vain yksi pääsiäismuna. Tehokkain koodareista löysi 11. Vielä 10 jäi löytymättä.
Koska olen töissä järkevässä ja vakavassa työpaikassa, työpäivän keskeytti kello 11 suklaamunajahti, joka pysäytti käytännössä koko toimiston. Robottifirman kulttuuri on lähes sietämättömän nörttiä, mutta pidän siitä kyllä valtavasti. Leikkimisestä huolimatta sain kaikkea hyödyllistä tehtyä.
Näköjään 30 minuutin aikarajasta huolimatta pystyn kaupunkifillaroimaan kotiin, jos pidän yllä hyvää tahtia. Tämä on varmaan riittävä syy parantaa kuntoa kunnes pyöräily menee ihan rutiinilla.
Illasta Velmakin ilmestyi meille pääsiäisloman viettoon. Saa nähdä mitä vielä keksimme.
Pääsiäinen, 19.-22.4. 2019
Ajankohdan typerä juttu: Doctor agility, hyppy- ja juoksurata vastaväitelleille tohtoreille
Pääsiäisperjantai kului retkeilyllä Hangossa. Tirppoja tiirattiin, matalaa merivettä ihasteltiin ja fillarilla liikkunut Heli noudettiin. Ulkoilu ja reippailu oli varmaan aivan tervettä, koska lauantai ja sunnuntai kuluivat enimmäkseen petissä völlätessä vaihtuvalla miehityksellä. Selvästi olemme todella laiskoja. Oksitosiini on varmaan terveellistä.
Hieman yllättäen sain pääsiäisen aikana myös kirjoitettua hieman. Muutama tuhat sanaa ryömi dokumenttiin, mutta en ole varma ovatko ne hyviä sanoja. Tuntuu siltä, että tyylini pelkästään kirjoittaa ensin ja suunnitella ei koskaan on ajanut minut ärsyttävään tilanteeseen, jossa makeet viritykseni laukeavat ilman kunnollista payoffia. Pelkään, että pari kohtausta pitää kirjoittaa uudelleen.
Jurassic Park II oli surkea elokuva, The Abyss taas erinomainen. Neljän päivän viikonlopuista pitäisi oikeastaan tulla alan standardi jokaisella alalla.
Tiistai, 23.4. 2019
Päivän ärsytys: Kauunkipyörät oikeasti aloittavat laskutuksen heti 31 minuutista. Ei tässä muuten mitään, mutta kun pyörä itse väitti matkan kestäneen 30 minuuttia.
Koska maanantai ei ollut työpäivä, viikko ei alkanut palavereilla. Onko tämä nyt sitten huomattavaa edistystä? Ehkä. Olen itse aina kuvitellut, että palaveripäivä on tiistai juuri siksi, että sillä tavoin saataisiin kiinni myös maanantailomailijat, plus ei ole olemassa pääsiäistiistaita, helatiistaita tai yhtään mitään muutakaan erikoistiistaita. Mutta toisaalta voi hyvin olla että nothing of value was lost.
Jouduin tekemään presentaatiotöitä. Mikä ihme siinä on, että viestinnän ammattilaiset ovat usein ihan tyytyväisinä jättämässä kuvamateriaalin viimeistelyn - siis sen version, jonka lopullinen asiakas näkee - tekniikan huoleksi? Aivan tahallani tein todella karvalakkisen version ja pistin sen julki. Jos tästä tulee mitään mussutusta, totean että ehkäpä toveri viestintäihminen haluaisi ensi kerralla itse joko antaa tarkat ohjeet siitä miten asiat pitää tehdä, tai vielä paremmin, tehdä sen ihan itse.
Kotiin kaupunkifillarilla, ja siellä vääntöä inspiraation kanssa. Editoin tekstiäni skalpellilla, ja kirjoittelin lisää jäävuoren pinnan alla olevaa osaa. Olin pelännyt tarinani logiikan olevan hataraa, mutta näköjään taustalla tehty suunnittelutyö oli sittenkin ihan kelvollista. Parin muuttuja tviikkailulla en tarvinnut edes uutta monimutkaista rönsyä selittämään asioita. Jatko-osan kirjoittaminen muistuttaa kyllä ropekampanjan vetämistä: retconneja tai ristiriitoja ei tahdo aiheuttaa.
Keskiviikko, 24.4. 2019
Päivän missattu tilaisuus: Kolme päivää myöhemmin olisin päässyt Viittatielle omalla matkakortillani ilman lisämaksua.
Haave levykloonauksista ja robottien varmistuksista ennen päivityksiä jouduttiin parin vanhemman yksilön kohdalla hautaamaan. Niiden konfiguraatiot olivat niin heterogeenisiä, ettei kenttäihmisille olisi saanut helppoa ohjeistusta siitä, miten tämä tehtäisiin, ja olisi luultavasti nopeampaa vain rakentaa päivityksen hajottama robottiaivo uudestaan kuin palauttaa vanhaa varmistuksesta. Kuulosti järkevältä, mutta sittenkin jotenkin huolestuttavalta.
Toisaalla oli Avengers: Endgamen ensi-ilta, mutta siihen en ollut osallistumassa. Sen sijaan töiden jälkeen hankkiuduin Vantaalle pelaamaan Vihreää kuulaa. Yksinhuoltajaäitini Malmilta ei tällä kertaa edes ampunut ketään, muut hoitivat sen puolen.
Torstai, 25.4. 2019
Päivän fiilis: Kiipeilytossut jalassa, pitkästä aikaa
Fysioterapeutin määräyksestä lähdin tänään töisä varhain, ja menin boulderille. Pasilan rakennustyömaa oli tehnyt paikalle pääsemisestä vielä aiempaakin vaikeampaa, eikä sarjalipussani ollut jäljellä enää yhtään boulderointikertaa. Toiveikkaana ostin siihen kerralla useita kierroksia lisää.
Boulderoinnin ei varsinaisesti ollut tarkoitus tehdä mitään muuta kuin lisätä rikkinäisen olkapään liikkuvuutta. Se olisi tarkoittanut hallin kiertämistä matalalla tasolla, ja tätä teinkin tovin. Sitten lähdin kiipeämään oikeita reittejä. Neloset: no problem. Vitoset: onnistuu jos vasemmalla kädellä ei tarvitse roikkua: 6A: kaikkien odotusten vastaisesti yksi tällainenkin sujui. Olin jokseenkin yllättynyt.
Miksikään kestävyysliikunnaksi tästä ei ollut, mutta hyvä mieli siitä ainakin tuli. Kotona koetin sitten tarttua pelinkirjoittamiseen oikein kunnolla. Hetkittäin se onnistuikin, mutta näkisin, että lauantaista tulee kiireinen päivä.
Viikonloppu, 26.-28.4. 2019
Ajankohdan hämmästyttävyys: Kaisa (ja hänen hahmonsa) manipuloivat pelinjohtajaa (ja hänen NPC:itään) aivan uskomattoman taitavasti
Boulderoinnin jäljet sattuivat raajoissa, mutta onneksi perjantain työrupeama ei ollut mitään voimailua. Sen sijaan tekniikkapäivässä törmäsin kiinnostavaan matematiikkaan robottien liikekontrollista. Ymmärsin sen noin karkeasti lukiomatikallani, ja koin tämän henkilökohtaiseksi voitoksi. Oikeasti olisi kyllä pitänyt kyetä seuraamaan aivan kaikkea mutta minkäs teet. Varsinainen työpäivä päättyi vierailulle naapurin Reaktor-IT-firmaan. Siellä tyypit kertoivatt meille väsäämästään satelliitista ja aiheeseen liittyvistä jatkosuunnitelmista. Tämä oli, ketään yllättämättä, todella makeeta. Onneksi jättiläisrobotit ovat about yhtä makeita.
Lauantain käytin peliä valmistellen, mittä nyt pikaisesti piipahdin jättämässä kummilapselleni syntymäpäivälahjan ja syömässä vähän kakkua. Sunnuntaina pelattiin Devl and the Deep Black Skyn 30. jakso, joka ei edes lopettanut kampanjaa antmateriankatkuiseen räjähdykseen. Olin tästä vähän yllättynyt, etenkin koska neloskauden suunnitelmani olivat avan levällään. Mutta äkkiäkös sitä lisää sotilasscifiä pyöräyttää.
Maanantai, 29.4. 2019
Päivän virheilmoitus: Hash sum mismatch. Kiitos, Ubuntu, tästäkin.
Peli ei ollut venynyt yömyöhään, mutta olin lauantaina tehnyt hieman töitä, joten saavuin konttorilla kohtalaisen myöhässä. Käynnissä oli Kaukoidän robottien päivitykset, ja ne eivät tietenkään menneet täysin sulavasti. Hemmetin tietotekniikka.
Sain käytyä salillakin. Katkon jälkeen heikkous oli ilmeinen, tosin kipeä käsi tuntuu pystyvän vaihteeksi vähän useampiin liikkeisiin. Sitten ahersin aikuisasioiden parissa: tilasin autolle vuosihuollon, ja koetin tukea Tainaa Kela-asioinnin kanssa. Jälkimmäinen oli viedä järjen. Osaan kyllä itse hanskata byrokratiaa, mutta en osaa välttämättä hanskata toisten byrokratiaa, ja Kelan byrokraattinen osaaminen on niin matalaa että hirvittää. Ennustettavuus, tasalaatuisuus, toimivuus - hauskoja sanoja, mitähän ne mahtavat tarkoittaa?
Vappuaatto, 30.4. 2019
Päivän kiroilu: Levyongelmat toisella puolella planeettaa
Tarkoitus oli päivittää jättiläisrobotteja Kaukoidässä, mutta ensin ajauduinkin siivoamaan kellarin robottilaboratoriota uudistusten tieltä. Kun olin päässyt pölyn, kaapeleiden ja robottikourien parista takaisin työpisteeseen, huomasin että olisi ollut parempi jäädä kellariin. Robottien päivityksen kanssa suunnilleen kaikki mahdollinen meni pieleen, alkaen viestinnästä ja päättyen laitteistoon. Välijutut - ne joista minä ja kollegani olimme vastuussa - eivät liioin menneet kovin loistavasti: ainakin yksi kone jumitti täysin kun yritimme saattaa sitä ajan tasalle.
Kotona vappufiilikset eivät olleet superkorkealla. Viimeistelin pelikuvauksen, mutta ärsyttävä työpäivä oli vienyt suuren osan motivaatiosta. En saanut kirjoitettua, luovien asioiden saldo oli vain pari hassua kuvaa. Sentään ulkona ei satanut lunta.