Helmikuu 2019: Oppimiskäyrä
Toinen vuosi 4, 1.-3.1. 2019
Ajankohdan laulun säe: "Jos mä kuolen niin Björkbackani sä saat"
Toinen vuosi -kampanjan viimeiseen osaan ei ollut hirveästi etukäteisfiilistä, mutta peli oli silti hyvä. Se oli myös vähemmän lohduton kuin olin kuvitellut, ehkä johtuen hahmoni kehittyneistä kyvyistä itsepetokseen.
Käytin pelin enimmäkseen rakentamalla älytöntä larppiproppia, jääkelkkaa, jolla hahmot aikoivat ylittää Suomenlahden. Ei se varmaan oikeasti onnistuisi, mutta onneksi ei tarvitse asiasta tietää. Pelin jälkeen fiilis oli vähän ontto. Kokemus ei ollut ollut samoin riipivä kuin jotkut, ja enemmän jäin pohtimaan omaa rajoittuneisuuttani larppaajana. En ole koskaan kuvitellut, että minulla olisi maailman laajin spektri hahmoja joita osaisin pelata, mutta etenkin tällaisissa lohduttomissa post-apokalyptisissä tarinoissa tuntuu siltä, että ratkaisukeskeinen optimistihahmoni oli ihan väärässä paikassa. Ei kukaan kanssapelaajani minulle sanonut että pelaan väärin, ei välttämättä edes ajatellutkaan, mutta kun kuuntelin muiden juttuja, en voinut kuin kokea olleeni ihan eri ajatuksilla liikkeellä.
Larppeja ei kuulu voittaa, tämän kyllä hyväksyn, mutta sittenkin haluan mieluusti pelata hahmoa, joka pyrkii olemaan parempi kuin itse olen. Ehkä tämä kertoo, että syvällisempi hahmonrakennus on minulta jotenkin puuttuva taito. Olisi varmasti hyvä sellainen hankkia, koska olen melko varma, että kokonaisemman hahmon rakentaminen ei ole mitenkään ristiriidassa omienkaan tavoitteideni kanssa.
Kotiinpaluu tapahtui hengenvaarallisen kelin läpi. Onneksi roinaa ei ollut aivan valtavasti, eikä peli ollut jättänyt suunnatonta univelkaa.
Maanantai, 4.2. 2019
Päivän softamaailman sonic screwdriver: Tcpdump
Töissä tutkittiin taas ei-toimivaa robottia. Käsitin kyllä, mikä vikana oli, mutta taaskaan en ollut se henkilö, joka ensimmäisenä sen löysi tai korjasi. Toisin sanoen, omassa suorituspainoisessa pienessä maailmassani epäonnistuin.
Tämä ei käy.
Tästä eteenpäin alkaa raivoisa paneutuminen järjestelmähallinnan saloihin ja debuggauskeinoihin. Olen about unelmaduunissani, eikä kertakaikkiaan sovi, että koen olevani siinä kuollutta painoa. Pystyn parempaankin - siispä toimin sen mukaisesti.
Netflixiin oli tipahtanut Ready Player One, jonka katsoin. Olihan se hienon näköinen elokuva, mutta arvomaailma oli melkoisen tunkkainen ja nostalgisointi kävi järjen päälle. Ilman Spielbergin ohjausta tämä olisi varmaan ollut ihan silkkaa skeidaa.
Tiistai, 5.2. 2019
Päivän väline: Wireshark
NÄIN.
Aamulla kävin toisella puolella maailmaa sijaitsevan reistailevan robotin kimppuun kunnon varustautumisella. Minulla oli 30 minuutin ikkuna selvittää, mikä laitteessa oli vikana. Olin päättänyt, että nyt sai tyhmäily riittää, ratkaisisin tämän ihan itse. Ja niin teinkin.
Tai siis, sain selville mikä oli vikana - en mikä sen aiheutti, mutta sentään tein sen ihan itse, ja todistin itselleni, etten ole aivan täysin hyödytön elämänmuoto. Olen melko varma, että tarkempaan diagnoosiin ei olisi kukaan muukaan kyennyt.
Töissä onnistuminen nosti päälläni olleen tumman pilven pois, ja olin koko päivän hyvällä tuulella. Kotona pelailin hieman lisää Stellariksen Jupiterin tasavalta -meininkiä. Valchakista tuli kuvernööri, ja hän kehitti alkoholiongelman koska ei kestänyt stressiä. Taistelukentällä kunnostautunut amiraali Arne Falk sen sijaan äänestettiin tasavallan valtiopäämieheksi. Jupiter on pilalla.
Keskiviikko, 6.2. 2019
Päivän ötökkä: Valtava käärmetähti. Hyvä tavaton miten cthulhistinen elikko. Onneksi emme hankkineet sitä akvaarioomme.
Aikaansaava meno työssä jatkui, joskin epäselvä dokumentaatio häiritsi yhä. Aloitin tämän korjaamisen dokumentoimalla hyvin huolellisesti itse tekemäni säädöt.
Ulkona vallitsevasta lumikaaoksesta huolimatta kävimme noutamassa akvaarioon pari kalaa lisää. Samalla mukaan lähti pikkuinen taskurapu. Tämä on kuulemma hyväkäytöksinen, ei kiusaa kaloja eikä syö koralleja, ainoastaan levää. Toivottavasti, koska vaikka kiukkurapu olisikin hauska, ei muu pienoisekosysteemi kestäisi sellaista.
Torstai, 7.2. 2019
Päivän mahdottomuus: Hiekoituslaatikon löytäminen Lauttasaaren erämaasta
Pitkästä aikaa selviydyin kuntosalille saakka. Olin siellä asiaankuuluvan hutera ja hento. Sen jälkeen kävimme poimimassa vielä yhden kalan ja saimme automme jumiin märkään lumeen. Inhoan talvea ja inhoan sitä, että auto ei vaan liiku. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kevät voisi jo tulla.
Viikonloppu, 8.-10.2. 2019
Ajankohdan kappale: The Hand of John L. Sullivan
Kävin vaihteeksi/vihdoin jokaviikkoisessa ilmastonmuutosmiekkarissa Eduskuntatalon portailla. Vaikka omalta osaltani toivottaisin lämpimämmät säät tervetulleeksi, en ole ihan niin kaheli että kuvittelisin sen olevan planeetalle jotenkin hyväksi. Paiskasin myös Velmalle painosta tulleet Luola-lehdet ja luin omaa kappalettani. Keitä nämä kaikki lehteen kirjoittavat ihmiset oikein ovat ja mistä he ovat ilmestyneet? Skene on tosiaan kasvanut ja käynyt toimeliaaksi, eikä edes pelkästään ulkomailla.
Lauantaina taivalsimme keskustaan rokkaamaan. Flogging Molly veti keikan Kampissa, ja kun niitä ei ollut hetkeen nähty, oli Taina päättänyt että me menemme nyt katsomaan niitä. Tietysti tämä oli ollut ennen kuin hänen polvensa leikattiin, ja nyt hän joutui olemaan keikalla puolirampana. Hengasimme mikserikopin lähellä emmekä moshpitissä, mutta ympärillä ei ollutkaan rokkipoliiseja vaan energisiä faneja. Niinpä tanssin ja lauloin muiden mukana kunnes ilma oli loppua. Erinomainen oli keikka. Siitä korvaukseksi sunnuntaina kaikki raajat olivat aivan poikki enkä päässyt edes ulos talosta. Ei ole rokkikuntokaan häävi tällä hetkellä.
Maanantai, 11.2. 2019
Päivän ärtymys: Miksei dokumentaation mukaan asentamani laite suostu toimimaan?
Ajatukset ryhdistäytyä ja ryhtyä vaikka kirjoittamaan romaanikäsistä törmäsivät karuun todellisuuteen, jossa töiden jälkeen energiaa oli lähinnä Good Placen katsomiseen. Se on kyllä erinomainen sarja, vähän niinkuin jos Sofian maailma olisi tv-sarja eikä nuortenkirja. Ekan kauden loppu oli joko nerokas tai tosi tyhmä, mutta päätellen siitä miten hyvin tekijät ovat tähän saakka asioita käsitelleet, kallistun nerokkuuden puolelle. Jatko näyttää toki tämänkin.
Tiistai, 12.2. 2019
Päivän kuntosalimusiikki: FLogging Molly. Toimii aivan helvetin hyvin. Irkkupunkin voimalla vartalostani tulee jumalainen veistos.
On olemassa toimenpide, joka pitää suorittaa IT-tasolla, koska firman laskutus ei jaksa tehdä ylimäärätyötä, joka seuraisi jos he tekisivät sen. Niinpä tein sen ja dokumentoin toimenpiteen. Lopputuloksena: kyseiseen toimenpiteeseen kuluu noin 6 tuntia IT-ammattilaisen työaikaa per laite. Saatanpa tulevaisuudessa esittää tämän rahanpyörittäjille ja kysyä, onko tämä hyvää resurssien käyttöä. Koko hommaa ei oikein voi automatisoidakaan (tai no, voisi sen, mutta se olisi tympeä ja hankala homma, ja siihen tulisi luultavasti ärsyttäviä virheitä).
Nykyinen työni vie hämmentävän paljon aivokapasiteettia. Ei tämä huono asia ole, mutta pelin tai romaanin kirjoittamisesta tahtoo olla vaikea saada kiinni duunipäivän jälkeen. Kai siihenkin jonkinlainen rutiini löytyy, mutta kun jokainen työpäivä on jännittävä ja haastava, ei oikein tiedä millä energialla sitä tarttuisi ajattelua vaativiin asioihin enää illalla. Pitänee jotenkin jumpata aivo vahvemmaksi.
Keskiviikko, 13.2. 2019
Päivän internet-mielipide Aquamanista: "If Thor and Black Panther had a surrogate baby with a kaiju from Pacific Rim, delivered by Indiana Jones, it would be this movie."
Jotenkin päädyin Itäkeskuksen IMAX-leffateatteriin katsomaan Tainan kanssa Aquamanin 3D-version. Lähinnä halusimme testata paikan puitteet, ja leffavalinta oli kyllä tähän ollut juuri oikea. Hillittömän hienon näköinen ja täysin pöhkö elokuva oli juuri sopivaa silmäkarkkia nautittavaksi IMAX-tykitettynä. Huvittavaa kyllä, 300 hengen salissa oli paikalla alle 10 ihmistä. Ei taida olla tämä kannattavin investointi ikinä. Tai ehkä muut kuin päivänäytökset ovat täydempiä.
Varsinainen työpäivä oli ollut lyhyt, joten jatkoin duuneja illalla. Näköjään olin häipynyt toimistolta juuri kun asiat olivat käymässä kiinnostaviksi tekniseltä kannalta. Sentään ehdin iltaa myöden käydä läpi samat askeleet kuin toimistolle jääneet, ja jatkaa niistä vähän pidemmällekin.
Torstai, 14.2. 2019
Päivän älyttömyys: Verkkolaite, joka tekee man-in-the-middle -hyökkäyksen sen kautta kulkevaan SSH-liikenteeseen, by design. Ei näin.
Töiden ja kuntosalilla rehkimisen ohella koetin kasata luolaharrastuksesta kertovaa esitelmää, kun työpaikka oli sellaisen minulta tilannut. Oikeasti haluaisin, että taustalla pyörisi ajatuksen voimalla ohjattava video, ja puhuisin itse David Attenbroughin äänellä sen päälle.
"The Yorkshire Dales! A magnificent area in Northern England, with great hiking possibilites. A shallow stream runs down a rolling hill -- and suddenly disappears into darkness. This is Gaping Gill, Britain's highest unbroken waterfall. It's also entirely underground!"
Todellisuus tulee luultavasti olemaan jotain vähemmän makeeta.
Perjantai, 15.2. 2019
Päivän kääpiöruoka: Possua vartaassa. Ensimmäinen kääpiö syö possun ja toinen vartaan.
Töissä sain asioita tehtyä niin ahkerasti, että iltapäivällä olin ihan kuitti. Onneksi toimistossa on torkkuhuone. Lisähuomiona, onko oikeissa toimistoissa torkkuhuone? Mihin nörttinirvanaan olen oikein päätynyt?
Töiden päätyttyä hankkiuduin Espooseen Toisen vuoden kaatoon. Siellä päälle kävi yhtäkkiä massiivinen ahdistus, ulkopuolisuoden tunne sekä peli-bleed. Ulkopuolisuuskokemusta aiheutti tajuaminen siitä, että pelin jälkipuinti oli pääasiassa tapahtunut Facebookissa, mikä taas palautti mieleen sen, että larppaaminen on nykyään tosi tiiviisti naimisissa kyseisen firman kanssa. Tämä ennestään vähentää intoani osallistua larppeihin. (FB:iin liittyminen ei ole optio; pelkän moraalisen tuomittavuuden lisäksi tiedän, että kyseinen palvelu olisi pelkästään haitallinen mielenterveydelleni.) Bleedinä taas huomasin hahmon tunne-elämän vuotavan omaan todellisuuteeni, eikä minulla ollut mitään järkeviä keinoja käsitellä sitä. En keksinyt muuta ratkaisua kuin paeta paikalta.
Onneksi Taikan ja Jukan luona oli tarjolla lautapelaamista. Caverna oli käytännössä Dwarf Fortressin lautapelivarsio, jossa tuhottiin puita, kasvatettiin eläimiä ja kaivettiin rautaa ja timantteja. Peli oli omituinen kombo monimutkaisuutta ja intuitiivisuutta, ja kääpiömme eivät lopulta kuolleet nälkään tai vihamielisten puiden hyökkäykseen. Peli venyi aamyöhön. Sen loppua kohti larppaamaan matkalla oleva Karokin ilmestyi paikalle. Hänet värvättiin kuskiksi kotimatkalle, kun Taina oli liian päissään ja minä liian väsynyt.
Viikonloppu, 16.-17.2. 2019
Ajankohdan tyhmyys: Turvatissit
Karo ja Taina lähtivät Korsoon larppaamaan. Minun rohkeuteni ei riittänyt tähän, joten jäin kotiin roolipelaamaan. Raudan tiessä pelattiin eeppinen fantasiamättö, jossa hahmomme ottivat yhteen irvokkaan madon, vampyyrin ja epäkuolleen kuninkaan sekä näiden palvelijoiden kanssa. Onneksi meillä oli riimuaseet ja nekromantikkoni sai herätettyä kuolleista satapäisen luurankoarmeijan tukemaan menoamme. Meno oli todella reipasta ja lopuksi asiaankuuluvasti unohdimme aarteen luolaan kun pakenimme sieltä. Juuri tällaisesta fantsusta pidän.
Sunnuntaina kirjoitin pelejä ja katsoin leffan. Atomic Blonde oli erittäin viihdyttävä pläjäys, tyylitelty vakoojajännäri Berliinin muurin viimeisiltä päiviltä. Tällaisia katselisi enemmänkin.
Maanantai, 18.2. 2019
Päivän fumble: Ei uudelleenkäynnistetä uuden IP-osoitteen saaneen koneen VPN-yhteyttä ennenkuin VPN-konfiguraatio on päivitetty
Olipa kerran monimutkainen ja vähän turha toimenpide, jonka dokumentoin. Dokumenttiin kirjoitin, että "tätä ei pidä koskaan tehdä etänä, koska mokaamisen ja ulos lukituksi tulemisen riski on liian suuri." Arvatkaapa mitä minun piti tänään tehdä etäyhteyden kautta, ja arvatkaapa mihin se johtí?
Kun mokailusta oli selvitty paikan päällä olevan teknikon avulla, kello oli paljon. Eilen lukemani positiivinen arvio Valkeasta liekistä sai minut tapailemaan pitkästä aikaa Scriveneriä käsikirjoituksen jatkamisen toivossa. Lähinnä luin läpi tähänastisen tekstini ja palautin mieleeni, mitä seuraavaksi olin suunnitellut. Suhtaudun selvästi dediksiin kuin oikea kirjailija.
Tiistai, 19.2. 2019
Päivän lukeminen: Gregory Benford - The Berlin Project. Vaihtoehtohistoriaa Manhattan-projektista, varmaan jonkinlaista taustatutkimusta Xibalba-kampanjaan.
Olen nykyään näköjään todella huono hengaamaan ei-kovin-tuttujen ihmisten kanssa isoissa joukoissa, vaikka nämä sitten olisivat omaa heimoani. Kitty'sin larppaajatapaaminen täytti sosiaaliset mittarit ennätysajassa, vaikka ihmiset olivatkin mukavia ja jutut kiintoisia.
Luulisin edelleen tulevani toimeen isossakin porukassa, jos meillä on joko selvä agenda, tai tunnen kaikki hyvin. Toisaalta, ei-tuttujen kanssakin tulen toimeen pienessä porukassa (testasin). En tiedä täysin, mistä tämä johtuu, mutta se on kyllä harmillinen piirre. Tämä myös osaltaan selittää larppihankaluuttani nykyään. Larpit ovat vähän liian isoja, ja jokin pieni kontrollifriikki minussa haluaa -- hallita tilannetta? Ei dominoida, vaan ikäänkuin pysyä siitä kärryillä.
Joka tapauksessa: ihmisten seurassa vaikeaa, kirjat parempia.
Keskiviikko-torstai, 20.-21.2. 2019
Ajankohdan ohjelmisto: journald
Taina lähti viettämään hiihtolomaa Turkuun. Koetin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja palata romaanikäsiksen pariin. Scrivener väitti, että deadlineen oli reilu viikko, mikä olikin varmaan hyvä aika kaivaa esiin kohtalaisen inhottava rakenteellinen puute tekstissäni. Onneksi tämä dedis on vaan itseasetettu, eikä näillä lukijamäärillä muutenkaan ihan kauhean vakavasti tarvinne tuotantoonsa suhtautua. Tosin olisi kyllä syytä saada ulos toinenkin osa, kun ekaan kustantaja niin luottavaisesti pisti "Näkymätön piiri 1" kanteen.
Töissä havainnoin hallinnollisia pulmia. Vain havainnoin - en puuttunut niihin. Näen selvästi monitahokkaan muotoisen kolon johon pitäisi sijoittaa managerin muotoinen palikka, mutta en aio tuoksi palikaksi ryhtyä, en niin kauan kuin minun on mahdollista bluffata olevani tekninen asiantuntija.
Perjantai, 22.2. 2019
Päivän kysymys-vastaus: "So, what's the worst thing that's ever happened to you while in a cave?" - "Diarrhoea."
Väen vähyydestä johtuen töissä arvottiin, tulisiko perjantaiesitelmää ollenkaan, mutta lopulta päädyin sen noin kymmenelle kuulijalle pitämään. Adventures Underground toimi erinomaisesti. Muistinpa taas, että englanninkielinen sivupersoonani on sosiaalisesti paljon taitavamnpi kuin suomenkielinen pääidentiteettini. Pitäisi varmaan puhua sosiaalisesti enemmän englantia.
Kotona kasasin huomiseen peliin liittyviä asioita. Oli selvästi hyvä vaihtaa työpaikkaa, koska nyt olen samassa paikassa Demossin kanssa, ja voin pitää huolta siitä, että ainakaan hän ei unohda pelejä kalenterista.
Viikonloppu, 23.-24.2. 2019
Ajankohdan peliteema: Politiikka vastaan sotilasasiat
Minulla on ollut reilut kymmenisen vuotta Photoshop käytössä, ihan laillisena versiona mutta yleensä reittejä, jotka ovat vähän vähemmän ilmeisiä. Nyt jokin lisenssipalvelin viimein tajusi, että tähän lisenssiin minulla ei ole enää oikeutta, ja ohjelma ei enää asentunutkaan uudelle koneelle. Hetken aikaa kokeilin vaihtaa GIMP:iin, mutta varttitunti sai minut toteamaan, että juuri tällaista oppimiskäyrää en nyt tarvitsisi. Olen rutinoitunut fotarin käyttäjä, ja ottamatta mitenkään kantaa gimpin laatuun, samat työnkulut eivät vaan toimi sillä.
Peli oli tulossa ja kuvia piti käsitellä, joten nopeasti nappasin testiversion Creative Cloudista. Se auttoikin minut selviämään Devil and the Deep Black Skyn pelin läpi. Peli oli vähän takkuava ja hahmoilla oli vähemmän valtaa omaan kohtaloonsa kuin olisin ehkä halunnut, mutta tulipa pelattua.
Sunnuntaina keksin vihdoin tavan saada Wine toimimaan ompussani, ja testailin sitä vanhalla Hitman-pelillä. En tiedä vielä, miten uusia pelejä tuolla kehtaisi pyörittää, mutta vanha kama ainakin tuntuu toimivan. Tosin Startopia ei lähtenyt käyntiin ollenkaan, tiedä johtuiko pelistä vaiko Winestä.
Maanantai, 24.2. 2019
Päivän säätiedotus: Ulkona on ihan kevät. Kelpaa.
Yliopiston salasanani olivat päässeet kaikki vanhenemaan, ja jouduin käyttämään hetken taikatemppuiluun saadakseni ne takaisin käyttöön. Onneksi olin kehittänyt tähän työkaluja, eikä tarvinnut kävellä hattu kourassa museolle tai helpdeskiin pyytämään salasanoja taas.
Loputkin digitaalisesta identiteetistäni pitäisi siirtää turvaan yliopistomaailmasta, mutta en ole vielä täysin jaksanut. Eikä nykyinen korvaava paikka ole kuin väliaikaisratkaisu. Olisipa firmalla jokin DMZ niin voisin heittää kaiken sisältöni sinne.
Tiistai, 26.2. 2019
Päivän tiedosto: initrd.gz
Kummallisia Ubuntu-ongelmia sekä puutteellista dokumentaatiota, oh my. Sittenkin jotenkin selvisin päivän dediksestä, vaikka välillä vähän hirvitti. Muuten kuntosali raskas, Supergirlin kolmoskausi keskinkertainen, kirjoitusvire hukassa, lukeminen hauskeampaa.
Keskiviikko, 27.2. 2019
Päivän poliittinen koodi: Whigeillä on mustat peruukit, toryilla valkoiset
Työpäivän jälkeen etenin Tainan kanssa käyttämään elokuvalippujamme. Vuorossa oli supersankari- ja toimintaelokuvakavalkadin katkaiseva The Favourite. Olisin kuvitellut, ettei minua saa lähellekään historiallista pukudraamaa, mutta Favouritessa oli paitsi mahtava Olivia Colman, myös traileri joka oli myynyt minut leffalle heti. Onneksi elokuva myös lunasti lupauksensa.
Brexitiä sivusta seuraavana on aina välillä hyvä muistaa, että brittipolitiikka on ollut samanlaista perseilyä ainakin 300 vuotta. Täysin räävitön Favourite sisälsi mutaa, visvaa, verta ja kauheita hahmoja jotka kuitenkin lähinnä puukottivat toisiaan selkeään. Se oli inhottava musta komedia josta kuitenkin tuli lähinnä hyvälle tuulelle. Mahdan olla jotenkin kieroutunut.
Torstai, 28.2. 2019
Päivän riemunaihe: Rehelliset käytettyjen ohjelmistojen kauppiaat
Työnteon keskeytti puppet-järjestelmän koulutus. Järjestelmä on kyllä hyvä, mutta koulutus oli aika skeidaa. Materiaalista kyllä erotti hyvän paripäiväisen koulutuksen rungon, mutta sitten joku neronleimahtaja oli päättänyt supistaa sen yhteen ainoaan päivään. Tuloksena oli hätiköiden ja kauhealla vauhdilla läpi käyty materiaali, josta mieleen ei jäänyt kuin tilannekuvia. Lisäksi koulutustila oli liian pieni ja sieltä loppui ilma, ja tietenkin olin osunut istumaan juuri ainoan aukeavan ikkunan kohdalle. Vieressäni istui myös kurssin eniten pihalla oleva tyyppi, ja kun apuopettaja neuvoi häntä jatkuvasti, en pystynyt itse oikein seuraamaan mitä varsinaisessa opetuksessa tapahtui.
Kotona totesin Creative Cloudin testini umpeutuvan. Onneksi olin ostanut Ebaysta CS 6 Photoshopin lisenssin. Kävi ilmi, että se oli Windows-lisenssi, eikä toiminut ompussani. Valitin asiasta myyjälle, ja sain häneltä omppukoodin, joka toimi. Työnkulkuni on pelastettu, peleihin voi edelleen tehdä kuvitusta.