<

>

Tammikuu 2019: Robotti-imperiumi

Tiistai, 1.1. 2019

Päivän retrospektiivi: Crawling from the Wreckage - Charles Stross vihaa vuotta 2018, ja kommentoijat etsivät siitä hyviä puolia. Yllätyksekseni jotain jopa löytyy.

Banaalina ja vähän sävykuurona avauksena futuristiselle vuodelle 2019 jouduin toteamaan, että kun oma auto on vain parin vuoden ikäinen automaattinen hybridi, vuokra-autot tuntuvat huonoilta ajaa. Tällä kerralla meillä käytössämme oleva Citroen C3 kiihtyy kuin maailman pienin pakettiauto, sen vaihteet ovat oikukkaita ja pitkien matkojen ajaminen sillä on yksinkertaisesti kivuliasta. Reilun tunnin reissu saaren sisäosiin alkoi jo puuduttaa nilkkaa.

Tungemme sitikan täpötäydelle parkkialueelle, ja lähdemme patikoimaan ylös laavakivirinnettä. Kohteemme on Roque Nublo, helvetin iso kivenjärkäle joka törröttää lähialueen huipulla laavaylängön reunalla. Tänne on menossa muitakin ihmisiä, koska mitä sitä muutakaan uudenvuodenpäivänä tekisi kuin reippailisi? Matkan varrella on pari muutakin kummaa kivipaatta ja pieniä laavakuplista muodostuneita luolia, jotka eivät kuitenkaan jatku minnekään.

Nousu on varsin kevyttä, ja jo puolessatoista tunnissa saavutamme laavatasangon. Roque Nublo (joka ei valitettavasti tarkoita "punaista pylpyrää" vaan kivipilveä) on muusta maastosta selvästi erottuva möhkäle, 60 metriä korkea paasi, jossa on kiipeilyreittejä koska tottakai siinä on. Valitettavasti meillä ei ole kiipeilykelpoisia raajoja. Pari muuta kiipeilijää kertoo meille, että ilmeisesti reititkin ovat aika haastavia. Lohkareen vierestä näkee merelle ainakin kolmesta suunnasta, ja lännessä näkyy Teneriffalle saakka, tai ainakin Teiden huippu erottuu selvästi.

Taina ottaa noin miljoona valokuvaa, minä alan paluumatkalla potea jotain auringonpistoksen kaltaista vaikka yritänkin juoda koko ajan. Ei täällä niin superkuuma ole. Kotimatka on taas mutkaista vuoristotietä. Pysähdymme luonnonsuojelualueen reunalle syömään eväitä ja ihailemaan mäntymetsää. On tämä vaan kumma saari: melkein vieri vieressä tuntuu olevan aavikkoa ja sitten supisuomalaisen näköistä metsämaisemaa tuttuine eläimineen. Ja kun kääntyy laskeutuu pari sataa metriä alaspäin, löytyykin jo palmuja.

Keskiviikko, 2.1. 2019

Päivän väsynyt ajanviete: Äänettömän Mamma Mia -leffan seuraaminen lentokoneen monitoreista, samalla kun yrittää tunnistaa kappaleita suomenkielisistä teksteistä ja tanssiliikkeistä.

Gran Canarian lentokentän sekavuus ja Thomas Cookin henkilökunnan pihallaolo melkein myöhästyttää meidät koneestamme. Tämä jäi onneksi tällä kertaa kokematta. Kuuden tunnin lento on puuduttava, ja Kanarialla jo paremmaksi käynyt ihoni kuivuu. Sentään Tim Powersin Declare on erinomainen, paitsi silloin kun se on ekspositiopainajainen. Tämä kirja olisi todella kaivannut editorin tiukkaa kosketusta, mutta nykyiselläänkin pidän siitä valtavasti.

Suomi on kokenut hirmumyrskyn, pakkasta on liikaa ja pimeys ahdistaa. Sentään Tainan vanhemmilta saa kyydin kotiin, ja sentään loppuviikko on vielä lomaa.

Torstai, 3.1. 2019

Päivän sankari: Spider-Man Noir

Katsaus vuoteen 2018, brexitin kielellä.

  1. What did you do in 2018 that you'd never done before?
  2. Got elected into the governing committee at work. Participated in a strike and a real (though tiny) picket line. Attended the wedding of a friend (instead of a relative). Listened to audiobooks (technically I'd done this once before, but only now I really got into the groove). Attempted to summit a (very small) mountain. Again, more of a year spent refining things I'd done before than doing new, interesting stuff, but still a bit of a shame.

  3. Did you keep your New Year's resolutions, and will you make on this year?
  4. I have no recollection of making a resolution last year. This year I made one: I will write science fiction, not just this fantasy fluff.

  5. Did anyone close to you give birth?
  6. Yes, Miri had a kid. It's the end times, I tell you.

  7. Did anyone close to you die?
  8. No one close

  9. What countries did you visit?
  10. UK, Sweden, Denmark, Germany, Austria, Italy, France, Spain.

  11. What would you like to have in 2019 that you lacked in 2018?
  12. A publishing contract for several novels. A job I enjoy. A steady RPG campaign to play in.

  13. What date from 2018 will remain etched upon your memory?
  14. Dates schmates.

  15. What were your biggest achievements of the year?
  16. Published a second novel via traditional publisher. Furthermore, published a novel based on a LARP campaign I played in, which I think is one of those things that's never done. Was apparently a not-horrible person all the time (honestly I'm just as surprised by this evaluation as you are). Went on a three-week three-person road trip living mostly in a tent with nobody wanting to kill each other during it or afterwards. Located a cave in the Dolomites just based on the local geology. Resurrected the Xibalba RPG campaign. Had the courage to change jobs.

  17. What were your biggest failures?
  18. Didn't reach a mountain peak. Didn't get to dive. Didn't do much caving or climbing.

  19. Did you suffer illness or injury?
  20. My other fucking shoulder seems to be broken.

  21. What was the best thing you bought?
  22. A hybrid car, I think. How middle class of me.

  23. Whose behaviour merited celebration?
  24. Shimo, for pushing my book manuscript; Karo, for joining me and Taina on the road trip; Demoss, for getting me to change jobs.

  25. Whose behaviour made you appalled and depressed?
  26. The Brazilian voters, the British top politicians, the US top politicians.

  27. Where did most of your money go?
  28. Into this hovel I'm living in.

  29. What did you get really, really, really excited about?
  30. Our road trip! My new publishing contract, and the promise of publishing sequels! My new job!

  31. What song will always remind you of 2018?
  32. Tonari no Totoro, the super-persistent ear worm from our road trip

  33. Compared to this time last year, are you:
    • i. Happier or Sadder?
    • Not happier. 2018 was a shit year.

    • ii. Thinner or fatter?
    • I keep getting fatter. Not really a development I approve of.

    • iii. Richer or poorer?
    • Richer, slightly. I own a bigger proportion of the apartment than last year.

  34. What do you wish you'd done more of?
  35. Caving, diving, climbibg, writing, roleplaying.

  36. What do you wish you'd done less of?
  37. Sitting in meetings.

  38. How did you spend Christmas?
  39. Playing Stellaris and running an epic RPG session of Xibalba.

  40. How did you spend New Year?
  41. In a hotel in Gran Canaria, writing my next great novel.

  42. Did you fall in love in 2018?
  43. I guess not?

  44. How many one-night stands?
  45. Oh please.

  46. Do you hate anyone now that you didn't hate this time last year?
  47. No, my hate quota was filled in 2017. Although there's this Bolsonaro dude...

  48. What was your favourite TV program?
  49. The Haunting of Hill House, perhaps? Several good shows, but that one was really outstanding.

  50. What was the best book you read?
  51. Many contestants for this one, but maybe Diaspora by Greg Egan.

  52. What was your favourite film of the year?
  53. Bad Times at the El Royale deserves all the love it can get.

  54. What was your greatest musical discovery?
  55. The filk version of Banana Boat Song probably? Dragon come and we wanna go home...

  56. What was your best video game of 2018?
  57. This one is a tie between Stellaris and Hitman

  58. What did you want and get?
  59. A publisher for the adventures of Kari Spiegelberg. A trip to Grotte de Gournier. A new car. A new job.

  60. What did you want and not get?

    A trip to Lost Johns' Cave. Reaching the summit of mount whatsitsname in Ötztal. An audience for my Ropecon workshop. A science fiction RPG campaign I could play in.

  61. What did you do on your birthday and how old were you?
  62. Sat in meetings; later watched some Haunting of Hill House. 46.

  63. What one thing would have made your year immensely more satisfying?
  64. Not having a broken shoulder for the autumn.

  65. How would you describe your personal fashion concept in 2018?
  66. There's clothes in my closet. Sometimes I wear them.

  67. What kept you sane?
  68. Rolling well on my SAN checks. Not paying much attention to the news.

  69. Which celebrity/public figure did you fancy the most?
  70. Ruth Bader Ginsburg.

  71. What political issue stirred you the most?
  72. Following Brexit with morbid fascination.

  73. Who did you miss?
  74. Barack Obama?

  75. Who was the best new person you met?
  76. I did meet some new people, but I have no idea what to think of them yet.

  77. Tell us a valuable life lesson you learned in 2018:
  78. Climbing a mountain feels harder than caving

  79. Quote a song lyric that sums up your year:
  80. Midnight Oil, and imagine me sounding guilty rather than smug:

      How can we dance when our earth is turning
      How do we sleep while our beds are burning

Se oli 2018. Tiesinhän minä jo lapsena, että kyberpunk-tulevaisuus on synkkä, mutta jumalauta tätä.

Suomeen palaaminen alkoi myös välittömästi tuhota ihoani. Kävin Tainan kanssa katsomassa Into the Spider-Versen, joka oli todella loistava elokuva. Se näytti erilaiselta kuin mikään muu valkokankaalla tai televisiossa, ja sen sisältökin oli loistava.

Illalla poimimme Walesista ja Mendipeiltä palaavan luolaryhmän lentoasemalta, ja paiskoimme heitä kotiinsa. Kuulimme samalla raportteja heidän retkiltään. Meno oli ollut ilmeisen reipasta.

Perjantai, 4.1. 2019

Päivän menetetty tilaisuus: Ropessa oli myös luola, mutta hahmot eivät mennet sinne.

Nukkumaanmeno oli jetlagin takia vähän venynyt, herääminen oli hidasta, mutta sittenkin sain tänään pelautettua Karolle ja Tainalle lisää fantsuhöttöä. Tällä kertaa ohjelmassa oli reipas ja kaikin tavoin humaani kapinoivan kylän hävittäminen. Peli oli pääasiassa taistelemista ja taktiikkaa ja lopulta päättyi voitokkaasti. Jee?

Pelin jälkeen aloitettiin vastuullinen meno vuodessa 2019 käymällä shoppailemassa uudet puhelimet Karolle ja Tainalle. Niiden säätämisen parissa menikin sitten loppuilta, mutta toivottavasti tämä tarkoittaa, ettei minun enää tarvitse olla ainoa, jolla on toimiva nettiyhteys.

Viikonloppu, 5.-6.1. 2019

Ajankohdan elokuvaohjaaja: Jeremy Saulnier

Molempina päivinä olisi ollut sosiaalista ohjelmaa, mutta olin jotenkin sosiaalisesti liian kulunut lähtemään niihin. Niinpä istuin sen sijaan kotona, ja olin kirjoittavinani romaania. Oikeasti lähinnä katsoin leffoja. Karo ja Joona ilmestyivät jakamaan ajanvietettä kanssani.

Leffaputkesta kohosi merkittäväksi helmeksi Green Room, joka oli aivan uskomattoman intensiivinen tarina punkbändistä väkivallan uhkaa tihkuvassa standoffissa natsiskinien kanssa. Se oli aivan ehdotonta klassikkomateriaalia. Virallisesti leffan genre oli kauhu, mutta en ole tästä ihan samaa mieltä - enemmänkin se oli mielettömän tiivistunnelmainen jännäri.

Maanantai, 7.1. 2019

Päivän softa: Puppet

Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa on aina vähän pelottava kokemus, ja niin tälläkin kertaa. Uuden toimiston ihmiset olivat selvästi enemmän omaa kansaani kuin museolaiset, mutta työtehtävät olivat vielä epäselviä, käytännöt uusia enkä osannut yhtään lukea vallitsevaa tunnelmaa. Haluaisin ehtiä kunnolla syventyä uusiin velvollisuuksiini, mutta jotenkin päivä kului ennenkuin ehdin edes pysähtyä näitä todella ajattelemaan.

Päätös siitä, oliko tämä nyt ollut hyvä vaiko huono siirto jäi vielä odottamaan. Ainakin se oli ollut tarpeellinen perspektiivin hankkiminen ja omituinen sivuaskel urallani. Saattoi myös olla, että päällikköaseman paino tuntui vielä harteilla, enkä osannut suhtautua asioihin vielä pelkkänä asiantuntijana, jonka velvollisuudet olivat puhtaan teknisiä.

Olin yksityisellä sektorilla, ekaa kertaa sitten vuoden 1995. Tämä oli todella omituista. Saa nähdä, miten asiat vertautuvat.

Tiistai, 8.1. 2019

Päivän työkontekstissa ekaa kertaa käytetty termi: Fourier-muunnos

Asioita joita en olisi odottanut kokevani: että kaltaiseni työuransa yliopistomaailmassa tehnyt tyyppi päätyy yhtäkkiä töihin startuppiin. Mutta täällä sitä vaan ollaan. Tänään sain jopa ensimmäiset onnistumiskokemukseni kun virittelin testikuntoon asian, joka oli ilmeisesti ollut toivomuslistalla jo hyvin kauan. Samalla tajusin kieltäytyä tietosuojavastaavan tehtävistä. En ole tullut tänne tekemään byrokratiaa vaan konffaamaan teknologiaa.

Sali oli väsyttävä kokemus. Sen jälkeen säädin pelijuttuja ja katsoin pöhköjä Hitman- ja kakaduvideoita Tainan kanssa nukkumaanmenoaikaan saakka. Kirjoittaakin pitäisi mutta.

Keskiviikko, 9.1. 2019

Päivän parannus: Uuden työpaikan talossa on kolme kerrosta kellaria. Tämä on parannus edelliseen, jossa oli vain kaksi kerrosta.

Ensimmäinen taisteluni testirobottia vastaan päättyi tappioon, mutta opin tappiostani ja iltapäivään mennessä olin kehittänyt strategian seuraavaan yhteenottoomme. Työni kuulostaa tosi omituiselta nykyään.

Se myös vie kaiken älyllisen energiani, eikä ihme: asiat ovat uusia, ja niiden opetteluun menee kaikki teho. Roolipelejä ja romaanikäsistä pitäisi kirjoittaa, mutta jotenkin illalla on energiaa korkeintaan GeoGuessrin pelaamiseen. Ja typerä peli jumittaa niin paljon, että siitä seuraa lähinnä turhautumista.

Torstai, 10.1. 2019

Päivän idea: Nyt kun saa ottaa neljä etunimeä, voisin ottaa itselleni vielä lisäetunimeksi Mike. Sitten olisin Aleksi Dare Mike Juhana, ja minulla olisi puolet suomen ropeskenestä pelkästään omassa nimnessäni.

UPS-säätö onnistui, päivälle kaavailtu palaveri tuhoutui muiden ihmisten kiireisiin. Niinpä katselin sitten muita asioita ja hämmästelin niiden monimutkaisuutta. Taisin juuri kollegojeni kanssa päättää, että ainakin yksi juttu tehdään tyhjältä pohjalta uudelleen.

Tonja ilmestyi kaupunkiin ja tuli käymään. Kokkasimme ruokaa ja höpötimme levottomia. Onneksi en ole vaalitoimihenkilö, asiakaspalvelutaitoni aiheuttaisivat siinä tehtävässä demokratialle hirveää vahinkoa.

Viikonloppu, 11.-13.1. 2019

Ajankohdan muistio: Saman portin käyttämisestä kahdella sovelluksella ei välttämättä tule virheilmoitusta käyttöjärjestelmätasolta.

Perjantaina sain vähän tuntumaa kriisimeininkiin, kun kaukomailla asennettava robotti oikutteli, ja noin tusina teknistä ihmistä yritti selvittää mikä oli vikana ja korjata sitä. Ärsyttävää kyllä, en ollut se, joka keksi pulmaan ratkaisun, vaikka se olikin ilmeinen kun se osoitettiin minulle.

Viikonloppuna minun oli ollut tarkoitus kirjoittaa, ja vähän kirjoitinkin. Kuitenkin enimmäkseen pelasin Stellarista. Assimilaattori-imperiumini alkaa olla niin kaikkivoipa, ettei sillä välttämättä ole enää mieltä pelata.

Oli myös tarkoitus pelastaa unholasta kaikki peliwikini ja kirjailijablogini, mutta tähänkään en vielä päässyt käsiksi. Ehkä ensi viikolla sitten.

Maanantai, 14.1. 2019

Päivän turhautuminen: Epäterveet palaverikäytännöt. Mikä siinä on, että kaikkialla törmää tällaisiin? Tosin, "if everyone you meet is an asshole, chances are that you're the asshole".

Uuden mutkikkaan kokonaisuuden haltuunottoyritykset jatkuivat. Etenemisaskeleeni ovat todella pieniä, mutta minkäs teet, kun olen vasta vaiheessa, jossa ongelmia identifioidaan eikä niitä voi vielä ratkaista. Joku taitavampi olisi varmasti jo ratkaissut kaiken jne jne, mutta kun sellaista ei ole, joudun itse esittämään osaajaa.

Kävin Tainan kanssa kuntosalilla ja hakemassa akvaarioon uuden kalan. Sen jälkeen Tainalla alkoi uhkaavan leikkauksen pakottama paasto. Koetin olla myötätuntoinen ja kovasti tukeva, mutta tämä saattoi onnistua huonosti.

Tiistai, 15.1. 2019

Päivän lääkekateus: Opiaatit. Niillä ratkeaa ongelma kuin ongelma.

Yöllä tuli nukuttua varmaan kaksi tuntia. Sitten aamuvarhaisella heitin Tainan sairaalaan ja jäin itse tekemään etätöitä. Ne onnistuivat univajeesta huolimatta kohtalaisesti; en ehkä uskaltanut konffata mitään supervaativaa, mutta havainnoin dokumentaation tarvetta ja täydentelin sitä. Samalla päästin LVI-asentajan virittelemään WC-asioita. Vähän torkuinkin.

Alkuiltapäivästä sain viestin, että leikkeily oli ohitse ja Tainan sai noutaa kotiin. Muistot omasta ikuisuuden takaisesta leikkauksestani palasivat mieleen kun seurasin ulkopuolelta keppien kanssa liikkumisen vaikeutta, pahoinvointia ja sekavia fysioterapiaohjeita. Mukaan oli tullut myös edistynyttä teknologiaa edustava kylmäkopressiolaite, jonka taistelimme toimimaan yömyöhälle.

Fiilis oli hieman koomainen, joten järkevien asioiden sijasta leikin Stellariksella. Jätin robotti-imperiumini ja aloin pelata niiden luonnollisilla vihollisilla, Jupiterin juntalla.

Keskiviikko, 16.1. 2019

Päivän fiilis: Oikeassa paikassa oleva

Toinen lähes uneton yö johti todella epämääräiseen työpäivään. Omituista kyllä, päivä sinänsä oli erittäin produktiivinen. Yhtäkkiä sain asioita aikaan, ymmärsin miten työympäristöni jutut liittyivät toisiinsa, ja hienoinen imposter syndrome joka minua oli jatkuvasti näykkinyt tuntui väistyvän. Koin osaavani. En tiedä, oliko tämä perusteltu kokemus, mutta tällä vain mentiin.

Samalla tajusin, että töissä on ekaa kertaa ties kuinka pitkästä aikaa oikeasti kivaa. Aamulla ulos kylmään lähteminen toki risoo, mutta työpaikalle saapuminen ja hommiin tarttuminen ei. Tämä lienee vielä jotain kuherruskuukausivaiheen aiheuttamaa huumaa, ja saattaa olla osaselitys siihen, miksi jotkut mielellään vaihtavat työpaikkaa. Mutta muistan itse, että museollakin minulla oli kaikki hyvin niin kauan kuin sain olla vain ylläpitäjä ylläpitäjän paikalla. Toivottavasti täälläkään minusta ei aivan heti tehdä minkään lajin manageria.

Vastapainoksi, Tainalla oli asiaankuuluvan kauhea leikkauksen jälkeinen päivä, kun vahvimmat kipulääkkeet eivät enää vaikuttaneet ja särky, pahoinvointi ja kutina alkoivat oikein toden teolla. Ei käynyt kateeksi.

Torstai, 17.1. 2019

Päivän säätö: Kylmäkompressiolaitteen täyttäminen jäillä. Vaatii ainakin yhden täsikuntoisen ihmisen.

Ulkona tuli varmaan puoli metriä lunta, joten aamupäivän paiskin töitä etäältä. Päädyin kuitenkin käymään toimistolla, ja sinä aikana eräs kaloista oli päättänyt hypätä ulos altaasta. Onneksi Taina oli rampanakin saanut tyhmän kalan pelastettua, vaikka jälkeenpäin onnettomuuspaikkaa katsellessani en tajunnut lainkaan miten hän oli siihen pystynyt.

Kotona sain toimia sairaanhoitajana. Olisi pitänyt kirjoittaa pelejä ja romaanikäsistä, mutta sen sijaan kävinkin vain sotaa Stellariksessa. Ryhdistäytymisliike sai jäädä vielä hetkeksi.

Perjantai, 18.1. 2019

Päivän valoilmiö: Lumituisku sai jostain syystä vastaantulevien mutta vielä näkymättömissä olevienautojen valot heijastumaan taivaalle kuin minkäkin laskeutuvan ufon valonheittimen.

Sain töissä ensimmäisen osaprojektini vietyä loppuun. Dokumentaatiokin oli jotenkuten tehtynä, mutta nyt tekelettäni voisi jo koettaa viedä kentälle. Hämmentävää: olen suunnitellut ja rakentanut (hyvin yksinkertaisen, mutta silti) elementin liitettäväksi robottiin. Kymmenvuotias versio itsestäni suhtautuisi taas hyväksyvästi asioihin, joita elämälläni teen.

Sitten jouduin jättämään Tainan yksin kotiin yöksi, koskapa minun oli lähdettävä pois. Poimin Maikun kyytiin, ja ajoimme viisi tuntia talvipostikorttimaisen maiseman halki Lapualle. Ei ajamisessa mitään vikaa ollut, sen määränpää olisi vaan saanut olla parempi. Etelä-Pohjanmaa ei ole salaperäisesti muuttunut suosikkipaikakseni viimeisten vuosien aikana.

Lauantai, 19.1. 2019

Päivän ärsyyntyminen: Avoliitolle naureskelu. FFS.

Suomalainen hautajaiskäytäntö on edelleen minusta tympeä, eikä asiaa ainakaan parantanu se, että en vieläkään koe olevani samalla aaltopituudella sukulaisteni kanssa. Valtavasta serkkukatraastani yhtä oikeasti arvostan, muista en oikein uskalla selvittää asioita koska pelkään, että ennakkoluuloni vahvistuisivat. Koska olen surkea olemaan diplomaattinen ja vielä surkeampi kohtaamaan ihmisiä oman kuplani ulkopuolelta, keskityn olemaan hiljaa ja paheksumaan asioita ympärilläni.

Tänään ohjelmassa oli siis jouluaatonaattona kuolleen tätini monttubileet, tai oikeastaan grillibileet. Miljöönä oli Lapuan puukirkko ja 17 asteen pakkanen ulkona. Tapahtumassa oli hyviäkin pointteja: seremoniamestarina toimivan Jussi-serkkuni ilmoitus, että jokainen läsnäolija nyt esittäytyy ja kertoo jotain suhteestaan vainajaan oli erinomainen ja käytäntö, jota toivoisin vastaavissa tapahtumissa olevan enemmänkin. (Tämä siitäkin huolimatta, että itse en osannut sanoa mitään vainajan luonteesta enkä muistanut yhtään keskustelua hänen kanssaan; en minä ollut koheyleisöä anyway.) Lisäksi, ekaa kertaa Lapualla, tarjolla oli myös vegaaniruokaa. Sittenkin pinnan alla kupliva seksismi ja konservatiivinen naureskelu etelän höpötyksille ärsytti.

Kun ohjelma oli about ohi, hyppäsin autoon ja ajoin kotiin hirmuisen lumituiskun läpi irkkupunk raikuen. Välillä meno tuntui hengenvaaralliselta, mutta onneksi minulla ei ollut mihinkään kiire. Kotona Karo ja Velma olivat pitäneet Tainalle seuraa, ja terapoivat minua raskaan sukutapaamisen jälkeen. Hukutin Lapuan muistot kermalikööriin ja tietoon siitä, että huomenna ohjelmassa oli larppiasioita.

Sunnuntai, 20.1. 2019

Päivän kiroilu: Saatanan Zyxel

Aamupäivästä oli Toisen vuoden pelaajatapaaminen, jonne hankkiuduin. Pelisarjan viimeinen osa näyttää raskaalta, enkä oikein vielä voi uskoa sen olevan tulossa. Tämän jälkeen pelaan seuraavaksi jotain kevyttä ja hyväntuulista. Peli, jossa lähinnä odotetaan nälkäkuolemaa muistuttaa minua siitä, miten hauska harrastus larppaaminen on.

Kotiin palattuani päätin tarttua harmittaviin tietoteknisiin pulmiin. Olin jo kuukauden harmitellut tietokantojeni tämänhetkistä toimimatonta tilaa, ja kun kaupalliset palvelut alkoivat vaikuttaa prohibitiivisen kalliilta, sain nerokkaan idean siirtää tietokannat kotiverkon palvelimelle. Eivät roolipelisivustoni kuitenkaan niin paljon kyselyitä saisi, että se kotiverkkoa vielä kuormittaisi.

Kuten pätevä ammattilainen ikäämn, lähdin virittelemään porttiohjauksia adsl-modeemiin. Tällä tavoin sain aikaan porttiohjauksen, jota ei voinut editoida lainkaan web-käyttöliittymän tai komentorivin kautta. Harmistuneena palautin koko härpättimen tehdasasetuksiin. Tämän jälkeen se ei enää saanut minkäänlaista verkkoyhteyttä.

Tietokannat jäivät siltä illalta siirtämättä. Jäljelle jäi vain suunnaton vitutus ja halu paiskoa esineitä. Ei se asioiden hajoaminen, vaan se kykenemättömyys korjata niitä siltä istumalta.

Maanantai, 21.1. 2019

Päivän futureproofing: Kokemuspisteet ei käytä mitään tietokantaa eikä mitään valmiita sisällöntuotantojärjestelmiä, joten se jatkaa olemassaoloaan vaikka kaikki muu tuhoutuisi!

Palaverimaanantai on ehkä robottifirman tyhmin idea. Tapaamisten jälkeen jäi aikaa vain vähän oikeille töille, mutta sittenkin kuvittelin saaneemme aikaan korjauksen eräälle inhottavimmista ongelmista, joka meitä oli vaivannut. Halu voitontanssia oli melkoinen, mutta katstotaan nyt vielä.

Kotiverkon toimimattomuuden harmistus jatkui. Vaihteeksi Telian vikailmoituschatti turhautti: ensin puhelin pätevän ammattilaisen kanssa, sitten jotenkin ikkuna sulkeutui ja jouduin jonoon, ja sen jälkeen jouduin jotain käsikirjoitusta noudattavan ei-niin-pätevän ammattilaisen käsiin. Jotenkin selvisin tästä hakemaan Telia-kaupasta varalaitteen. Pakotin siihen vielä porttiohjaukset, siirtelin tietokantoja, ja yhtäkkiä kirjailijablogini sekä pelieni wikit toimivat jälleen. Toki ne pyörivät vain varakannettavallani, joka ei oikein ollut pitkällinen ratkaisu.

Tiistai, 22.1. 2019

Päivän hämmennys: Merihaan betonihelvetin keskellä on indonesialainen ravintola. Valitettavasti se ei ollut mitenkään hyvä.

Virittelemämme korjaus ei kestänyt yön yli. Pah. Ihan kuin asiat eivät olisikaan niin superyksinkertaisia kuin miltä joskus näyttävät.

Ulkona oli aivan järkyttävä supererikoispakkanen, jotain -25. Tästä huolimatta taivalsin ruokatunnilla Merihakaan ostamaan käytetyn Mac Minin. Heitin sen kiinni kotiverkkoon, tein vähän säätöjä, ja sain tietokannat oikeasti kohtalaisen hyvälle alustalle. Toki verkkoyhteys, jonka kautta ne jaetaan, on edelleen olkipilline tehoinen.

Keskiviikko, 23.1. 2019

Päivän muistutus: Ammattitaidoton syyttää aina dokumentaatiota

Pääsin aamusta käväisemään jätteenkäsittelykeskuksessa. Sain turvakoulutusta robottiemme huoltamisesta ("älä mene liukuhihnalle jos robotissa on virtaa", "varo kuorma-autoja jotka yrittävät ajaa päälle") ja samalla koetin suhtautua tekemiimme asioihin laajassa kontekstissa. Hyvää: robottimme repivät sekajätteestä kaikenlaista käyttökelpoista nopeasti ja tehokkaasti. Huonoa: laitos näytti muuten olevan aika kamalassa kunnossa. Selvästi tällä alalla on vielä paljon tehtävää, ja kulutuksen vähentäminen on välttämätöntä. Mutta kun jätteitä kuitenkin on jo ihan valtava vuori, parempi ne on lajitella.

Sitten asensimme reitittimiä hirveällä kiireellä. Kun saimme sen ajoissa tehtyä, yritin samalla pössiksellä käydä sensorikoneiden asentamisen kimppuun. Totesin dokumentaation olevan kyllä olemassa, mutta noudattavan kerrontatavaltaan postmodernia romaania. Inhoan.

Harkitsin käyväni salilla, mutta tajusin unohtaneeni iPodin kotiin, ja ilman musiikkia kuntoilua ei kestäisi. Tämä saattoi olla hyväkin päätös, koska kotona oivalsin, että oloni oli vähän huono. Sitten se oli melko huono, sitten se oli todella huono. Romahdin sänkyyn ajatellen, että huomenna ehkä voisin pitää etäpäivän siltä varalta että olisin muka kipeä. Kipeä, hah, minäkö!

Torjantai, 24.-25.1. 2019

Ajankohdan tarvike: Kylmä kääre

Etäpäivä oli mahdoton ajatus. Herätessäni olin kuumeinen ja tokkurainen. Sain ilmoitettua töihin että "tämä ei nyt tapahdu" ja jäin kotiin potemaan. Illan tullen jouduin luovuttamaan ja perumaan seuraavan päivn pelinkin - ja toisen painajaismaisen yön jälkeen ilmoitin toisellekin ropeporukalle, etten voisi heillekään vetää peliuä.

Ei tämä kai influenssa ollut - siihen oli rokote, ja pystyin torstaina kuitenkin ajamaan Tainan tikkien poistoon ja takaisin melko turvallisesti. Mutta kiukkuinen flunssakin vetää täysin mehuttomaksi. Vaihteeksi jalkavaivainen Taina joutui kantamaan minulle vettä ja hyvyyksiä kun makasin vuoteessa ja valitin kurjuuttani.

Roolipelaamista ei kmuutenkaan ole viime aikoina ollut liiaksi, ja nyt nämäkin pelit sitten peruuntuivat. Pelipäivien etsiminen oli ollut hirveän vaivan takana, mutta nyt joutuisin tekemään sen uudelleen. Perseen paskaa tämmöinen.

Viikonloppu, 26.-26.1. 2019

Ajankohdan kirjailija: Scott Westerfeld

Flunssa jatkui, joten en oikein voinut tehdä mitään muuta kuin maata vuoteessa ja lukea. Onneksi tarjolla oli hyvää luettavaa.

Milscifi on minulle pulmallinen genre. Pienenä autistisena wannabe-luonnontieteilijänä ja pätevyyspornon fanina yhtäältä pidän kovasti monista siihen liittyvistä piirteistä: rationaalisista hahmoista, detaljoiduista teknologioista, konkreettisista haasteista ja tietyllä tavalla tuttuihin rakenteisiin ankkuroiduista kokonaisuudesta. Valitettavasti sen oheistuotteena tulee yleensä militarismin ihannointia, tunkkaisia sukupuolirooleja ja amerikkalaisoikeistolaista, väsynyttä arvomaailmaa. Poikkeukset ovat valitettavan harvassa. Jotkut kirjailijat päättävät tarttua genren vastenmielisyyteen, kuten S.M. Stirling, toiset dekonstruoida sitä, kuten Joe Haldeman, mutta useimmat vain nojaavat militarismin ihanuuteen aivan täysillä.

Scott Westerfeldin Succession oli puhtainta, häpeilemättömintä milscifiä, jota olin ehkä koskaan lukenut. Kaksiosaisen scifitarinan kummankin kirjan ensimmäiset noin 100 sivua kävivät yksityiskohtaisesti läpi tulevaisuuden sodan yhteenottoja, joista kumpikin kesti noin kaksi minuuttia. Nopeuksia, kiihtyvyyksiä, eksoottisten ammusten tarkkoja osumakohtia, taistelutekoälyjen ajatteluprosesseja -- tämä ei varmastikaan kiinnostanut kaikkia, mutta minuun se upposi aivan täysin. Yllättäen matsaamisen ohella kirjoissa oli myös melodramaattinen mutta sympaattinen hahmogalleria eikä edes läpeensä vihattava arvomaailma. Niiden ansiosta pystyin ilman pahaa sivumakua nauttimaan futuristisesta sotapornosta, ja intensiivisimmistä epäreiluista matseista David Brinin tällä puolen.

En oikeastaan tehnyt koko päivänä muuta kuin luin Risen Empireä ja Killing of Worldsiä, ja hihkuin Tainalle aina kun vastaan tuli jotain poikkeuksellisen makeeta. Taina lähinnä pyöritteli minulle silmiään. Flunssa hellitti vähitellen otettaan, mutta sunnuntai-iltana lämpöä oli yhä melkein 38.

Maanantai, 28.1. 2019

Päivän kotihallinnon uudistuksen termi: Suukon ja hellan välissä

Aamulla olo oli jokseenkin hyvä, joten päädyin sairastamisen asemasta tekemään vain vähän hataran etäpäivän. Duunia kyllä riitti, mutta hyödyllisintä olisi ollut olla samassa paikassa kollegoiden kanssa.

Karo ilmestyi Turusta roudaamaan meille avaruusruokaa sekä kaupunkiin unohtamaani omaisuutta. Hän kävi myös kaupassa ja muutenkin hoiti potilaita/toipilaita. Tämä oli oikein hyvä, koska etäpäivä oli minusta vienyt kaikki mehut, ja vaikka Taina tavallaan jo kävelikin, flunssa riehui hänessä vielä paljon kovemmin.

Tiistai, 29.1. 2019

Päivän videopeli: A Slower Speed of Light

Tauti oli viimein sen verran nujerrettu, että selvisin toimistolle saakka. Siellä kävin turhauttavaa taistelua konfiguraatiohallintajärjestelmän kanssa ja neuroilin turhista. Olin kyllä työkunnossa, mutta duunien jälkeen olin niin kertakaikkisen väsähtänyt, etten jaksanut tehdä mitään siviilipuolen hommistani. Tämä lienee kiinnostavan työpaikan vaaroja.

Keskiviikko, 29.1. 2019

Päivän sääntö: Puhumista ei saa lopettaa ennenkuin joku keskeyttää

Taistelu käsittämättömyyksien kanssa jatkui, eikä päättynyt ratkaisuun. Töiden jälkeen tempauduin jotenkin mukaan Kaisan Solmukohtaa varten kehittelemään larp-projektiin, ja päädyin testipeliin hänen kotonaan. Crash Course oli kaukana mukavuusalueeltani ja hyvin vaikea peli, ei minun tyyliäni lainkaan, mutta kiistämättä oikein oivallisesti tehty ja kohdetapahtumaansa sopiva. Kolme tuntia pelattiin ja tunnin verran puitiin pelin toimivuutta sekä tehtiin muuta oheishöttöä. Nukkumaan pääsin ajoissa, vaikka vähän hirvittikin.

Torstai, 31.1. 2019

Päivän vuorosana: "A grenade? What's this, East Europe in the early nineties? Watch out, soon he'll send you a fax."

Yritykseni ratkoa teknisiä ongelmia onnistuivat puoliksi. Sentään epäonnistumisestakin voi oppia ainakin sen, että "noin tuota ei ainakaan voi tehdä."

Taina onnistui kuntoutusliikkeitä tehdessään nyrjäyttämään jonkin nivelen, jota en kuvitellut ihmisillä edes olevan. Kun siitä syntyi ilmeisen helvetillisiä tuskia, kävin viemässä hänet lääkäriin. Tajusin kuljettaneeni häntä tänne jos jonkinlaisten vammojen takia niin usein viime aikana, että kohta varmaan ystävällinen poliisisetä tulisi juttelemaan minulle perheväkivallasta. "Kaatui laskettelurinteessä, putosi kuntopyörältä, kolhiutui kiipeillessä, tämä on kuultu ennenkin."

Laskettelurinteistä kaatumiset jatkuivat illan elokuvatarjonnan myötä, kun Netflixistä löytyi XXX: Return of Xander Cage. Se oli täysin päätön ja erittäin viihdyttävä. Osaisinpa kirjoittaa tällaista dialogia.