Elokuu 2012: Kaupunkiseikkailuita
Keskiviikko, 1.8. 2012
Päivän kirja: Matka maan keskipisteeseen. Luolaharrastusta oikealla asenteella. 900-metriseen tutemattomaan jyrkkään kuiluun kannattaa laskeutua 60-metrisellä pull-through -tuplaköydellä.
Päivän ohjelmat peruuntuivat ja korvautuivat toisilla, vähemmän kiinnostavilla. Sentään fillari tuli korjattua.
Koetin tietokonepelailla, mutta se keskeytyi kun sain tilannekuvausta viikonlopun pelistä. Ainahan minä kaipaan larppeihini enemmän oikeaa tekemistä ja hankalia asioita, mutta nyt saatoin saada enemmän kuin mitä olin valmis käsittelemään.
Torstai, 2.8. 2012
Päivän hämmennys: Pitäisikö ennen lauantaita jotenkin muka ehtiä printatakin jotain?
Lämmin päivä teki mahdolliseksi Pikkukoskessa uimisen. Uintitekniikkani on varmaan väärä, koska väsyn vedessä aivan typerän nopeasti nähden siihen, millaisessa kunnossa minun pitäisi olla. Taas yksi asia, jossa tarvitsisin tekniikkakoulutusta. Ehkä kuitenkn kiipeilyn tekniikkakurssi ensin.
Sain myös Lissun kanssa viilattua hänen uuden Sic Semper -hahmonsa pelikuntoon. Tätä tehdessämme törmäilimme Kaislassa roolipeliharrastajatuttuihin, sekä tuoreisiin että erääseen kaveriin, jota en ollut nähnyt 15 vuoteen. Koska kasvomuistini on ala-arvoinen, en tietenkään edes tunnistanut häntä. Moinen on suunnattoman noloa ja tuntuu implikoivan, että vähät välitän ihmisistä. Tietysti se saattaa olla tottakin, en tiedä.
Viikonloppu, 3.-5.8. 2012
Ajankohdan pulp-hetki: Alkemian ja metafysiikan tohtori istuu moottoriveneen keulassa steampunk-suojalasit päässään, ja pitää toisella kädellä kiinni silinteristään jottei merituuli vie sitä mennessään.
Perjantaina tein pelivalmisteluita. Näihin kuului mm. sukellusvarusteiden tarkistaminen ja sukelluskompassin toteaminen toimimattomaksi. Katsoin myös Inceptionin virittääkseni itseäni unilogiikkavaihteelle.
Lauantaina sitten pelattiin Valve II / 2012. Viiteen tuntiin oli ahdettu valtavasti tapahtumia; samassa pelissä pääsin sekä sukeltamaan että tekemään lyhyen retken Suomenlinnan tunneleihin. Jotenkin lopputulos oli huomattavasti valjumpi kuin sen olisi pitänyt olla - olisin kuvitellut, että nuo elementit saisivat minussa aikaan aivan massiivisen innostuksen, mutta lopputulos jäi vaan luokkaan "varsin hyvä peli". Damning with faint praise, todellakin.
Pohdin pitkään reaktioni laimeutta. Osa ongelmaa oli lyhyt peliaika: viisi tuntia nonstop-toimintaa ei jättänyt oikeastaan hahmolle lainkaan tilaa vaan olla oma itsensä ja pohtia asioita. Pomminpurkamisen, sukeltamisen, veneretken, maanalaisen retken ja salaiselta poliisilta pakemisen lomaan ei mahtunut oikeastaan yhtään tyhjää hetkeä kontrastiksi.
Tietty ratakiskohenkisyys häiritsi myös. Oli kaikin puolin järkevää asettaa sukellustehtävällä rannasta kohteelle vievä naru - tämä oli hyvää kiskotusta ja piti yllä keskittymistä olennaiseen. Ei ollut yhtä hyvää, että välittömästi vedestä nousemisen jälkeen hahmomme heitettiin eteenpäin seuraavaan operaatioon. Hahmoni kyllä lähti mukaan, mutta syyt tämän tekemiselle olivat epäselvät. Oman valinnan illuusiotakaan ei ollut, ja lopputulokseksi jäi fiilis lineaarisesta tietokonepelistä, jossa oli juuri vahingossa skipannut kaikki juonta selittävät cut scenet.
Kaikkein vakavimpana pulmana oli kuitenkin edelleen pelimateriaalin epämääräisyys. Pohjimmiltaan Valve on fantasiaa, olkoonkin että se on fantasiaa nykyajan vaatteissa, ja monet hahmoihin liittyvät asiat tuntuvat vain leijuvan ilmassa, vailla oikeaa kosketuspintaa. Kun hahmoilla ei ole oikeastaan mitään otetta minkäänlaiseen arkeen, ne pelkistyvät suorituskoneiksi. Peliä tunnutaan tekevän elokuvafilosofialla, jossa yhden hahmon sisäisen kokemuksen eheys jää auttamattomasti toiseksi reippaalle kokonaisuudelle. Yksittäinen pelaaja kuitenkin kokee pelin hahmonsa kautta, joten hänen hahmonsa kokemuksen kaikkien elementtien pitäisi olla palkitsevia.
Maailman tyylikeinollinen epämääräisyys vielä pahentaa tätä. Pelinjohto kieltäytyy antamasta hahmoille yhteistä taustatietoa asioista jotka ovat kokonaisuuden kannalta epäolennaisia, ja samalla eliminoivat hahmoilta yhteiset keskustelunaiheet sekä yhteisen arjen. Jos käynnissä on sota, elokuvassa ehkä voidaan olettaa että tarkempia detaljeita tästä ei kannata mainita koska katsojan huomio on muualle, mutta roolipelissä pelaajan huomio ei hetkeksikään katoa hahmosta, ja siispä hahmolle täytyy olla olemassa jokin hänelle määritelty todellisuus jossa mieluiten on kommunikaation helpottamiseksi risteämiskohtia muidenkin pelaajahahmojen todellisuuden kanssa. Mitä lähempänä tämä on pelaajien itse tuntemia asioita, sitä helpompi hahmoille on antaa syvyyttä.
Samalla kun kävin läpi näitä ongelmia, tajusin myös että etenkin epämääräisyys on asia, johon voisin itse vaikuttaa. Se vaan vaatisi hieman enemmän panostamista, mutta tämä olisi enimmäkseen kirjoittamista, ja siis helppoa. Täytynee etsiä ennen seuraavaa peliä sopiva kolo aikatauluista.
Maanantai, 6.8. 2012
Päivän projekti: Myrskyn sankarit - lapsille suunnattu roolipeli haluaa sinunkin rahasi. Pikaisen laskun mukaan loppusumman kokoon saaminen on oikeasti siinä ja siinä, eli hyvä roolipelaamisen säilymisestä välittävä lukijani: heitä tuonne rahaa jos et antanut jo. Viisi dollaria on, mitä, nakkisämpylän hinta?
Mars-mönkijä Curiosity laskeutui planeetalleen ja minä palasin töihin. Onneksi ikävin osa työhön palaamista oli "varhainen" aamuherätys ja työmatka, museolle oli vallan hauska saapua. Toki ensimmäinen työpäivä kului lomaltapaluuhämmennyksessä ja vain vähän sain mitään oikeasti aikaan. Sitäkin enemmän ikävystytin museolaisia lomavideolla ja kivijutuilla. Postilaatikostakin löytyi pieni keltainen vajakkipöllön näköinen tipu, ja tuskaisesti edenneen EU-projektin ulkomainen vetäjä oli yhtäkkiä heittänyt veivinsä lomani aikana. Koko tiimillä taisi kyllä olla alibit.
Kotona tietokonepelit houkuttelivat, mutta en sortunut niiden kutsuun vaan paneuduin pelisuunnitteluun. Sopiessani seuraavaa Sic Semper -sessiota olin optimistisesti kuvitellut tekeväni pohjatyötä lomani aikana. Tämä oli ennen kuin opin, että lomallani tietokoneen virkaa esittäneen taskukoneeni Polaris Office ei leikkinyt kiltisti MS Officen kanssa, ja jos en haluaisi hyvästellä kaikkia pelidokujeni muotoiluja ja hassuja fontteja en tallentelisi niitä PO:lla. Tämä oli riittävä veruke keskittyä lomien vapaapäivinä kirjoihin eikä kirjoittamiseen, joten nyt edessä oli sitten seuraavan pelisession rakentaminen liki tyhjästä. Tietysti kyseessä oli myös kauden eka jakso, eli olisi välttämättä tuoda mukaan paljon uusia juonikuvioita ja kuvia.
Kuten aina kirjoittamisen kanssa, hakkasin perusideaani niin kauan, että siitä kehkeytyi jotain jota ei tarvinnut hävetä. Lopulta olin itse asiassa ainakin tarinan taustoihin varsin tyytyväinen. Piirtämisen kanssa asiat sen sijaan olivat vähän niin ja näin. Ehkä kuvistakin tulisi jotain, jos niihin suhtautuisi samalla "tätä nyt työstetään kunnes se on oikeasti hyvä" -asenteella, nykyään kun tunnun julistavani kuvan valmiiksi heti saavuttaessani tason, jossa se ei aiheuta välitöntä sokeutta. Ongelmana tässä tietysti ovat työvälineeni: kynällä ja paperilla on vaikeampi hioa asioita loputtomiin kuin tietokoneella. Taas piirtopöytä kutsuisi.
Tiistai, 7.8. 2012
Päivän ihastelun aihe: Uusi ontologisoitu taksonominen tietokanta
Käytännössä koko ilta kului piirtäessä, mutta lopputulos oli sentään kohtalainen. Kai tuon kehtaa pelaajille näyttää.
Inspiraatio uhkasi iltakymmenen aikaan. Pakotin itseni rauhalliseksi pelaamalla Angry Birdsiä. Se toimi jotenkuten: puolenyön aikoihin sain kyllä nukahdettua. Unet vaan päättivät käsitellä Gouffre Bergeriä, ja niistä herääminen litteässä ja luolattomassa Suomessa oli sydäntäsärkevää.
Keskiviikko, 8.8. 2012
Päivän artikkeli: The Loneliest Job In The World - minussa on varmaan jotain vikaa, kun tämä kuulostaa aivan suunnattoman kiehtovalta
Lupaavasti alkanut päivä romahti suureen synkkyyteen, kun illan peli peruuntui Ripan lähdettyä mökille sen sijaan että olisi tullut pelaamaan. Toki hän väitti lukeneensa kalenteria väärin, mutta tottakai tiesin että todellinen syy oli pelini alivertaisuus ja epäkiinnostavuus.
Tajuttuani että edes pelaajani eivät enää rakastaneet minua tein ainoan jäljelle jääneen kunniallisen ratkaisun, ja päätin lähteä pakoon katkeraa menneisyyttäni. Kuinka ollakaan, British Antarctic Survey ilmaisi tarvitsevansa unix-ihmistä. Tästä tulikin sitten illan probleema roolipeliasioiden sijasta.
Unelmahommani olisi 6 - 12 kk keikka Etelämantereella tekemässä IT-ylläpitoa tutkimusasemalla. Nyt avoinna oleva duuni oli tehtäviensä puolesta kevyesti osaamisaluettani, mutta se ei ollut keikka vaan pysyvä tehtävä, sen pääasiallinen sijoituspaikka olisi Cambridge ja jäälle tulisi vain muutamien viikkojen retkiä vuodessa. Monet tuttavistani olivat silti sitä mieltä, että minun kannattaisi hakea duunia (koska kukaan ei rakasta minua, epäilemättä tämä johtui halusta lähettää minut mahdollisimman kauas pois); paras tapa saada jalkaa oven väliin oikeaan komennukseen jäällä olisi varmasti olla työssä BAS:lla.
Työnhaun ajatteleminen oli ahdistavaa. Viihdyn nykyisessä työssäni todella hyvin, ja olen niin huono tutustumaan ihmisiin, että Britanniaan muuttaminen saattaisi tuhota täysin sosiaalisen elämäni rippeetkin ja loneliest job in the world saattaisi löytyä ihan arkisesta ylläpitohommasta. Englannissa olisin toisaalta lähempänä luolia, mutta kaukana roolipelaajista (vaikka nykyisetkään pelaajani eivät kyllä halua pelata kun ovat mieluummin mökillä) ja ihmisistä jotka ymmärtävät minua. Enkä tiedä alkuunkaan sietäisinkö Isossa-Britanniassa elämistä oikeasti, tai kestäisinkö eroa nykyisistä pitkistä lomistani.
Ainoana valopilkkuna Ola lähetti minulle suukkoja ja valokuvia.
Torstai, 9.8. 2012
Päivän kaupunki: Megaton
Eilisen ahdistus vaihtui tälle päivälle ihan oikeaksi turbovitutukseksi. Iltaroskan artikkeli Facebookin ulkopuolille jättäytymisestä oli vaan ärsyttävää tyhmyyttä, joskin kertoi syvästä ongelmasta jonka saatan hyvin kuvitella pesiytyneen joidenkin ihmisten niinsanottuun ajatusmaailmaan. Museolle päästessäni sain kuulla verkkolevyjen olevan täynnä johtuen romuvarastomaisesta arkistointi- ja dokumentointikäytännöstä ja haluttomuudesta siivota asioita täydeltä levyltä tyhjemmälle.
Safari-selaimen päivittäminen versioon kuusi ajoi myös hulluuden partaalle. Kätevästi selain ei enää näytä rajatapauksissa protokollatietoa sijaintirivillä, mikä kaltaiselleni useita väliaikaisia varmenteita pyörittävälle ylläpitäjälle tekee asioista tarpeettoman hankalaa. Kun tajusin, että selaimen sisäänrakennettu RSS-lukijakin oli siirretty Safarista Mailin puolelle, kohosi harmistuskäyrä huippuunsa. Uusi Safari tuntui muutenkin olevan kauheaa kuraa, ja aiempaan versioon palaaminen oli typerän työlästä.
Sain lopulta kukistettua valtaosan ongelmistani, mutta olin tarpeettoman kiukkuinen ja ärtyisä koko päivän. Kotona tartuin Fallout 3:een. Olin kuvitellut etten enää nauttisi tietokoneroolipeleistä, mutta oli hyvä todeta olevansa väärässä. Radioaktiivisessa erämaassa haahuilu oli vallan tyylikästä ja peli yllätti sekä tarinallisesti että mekaniikaltaan. Oli siinä toki heikkoutensakin. Erityisesti silmääni osui, että peli tuntui jatkuvasti kuvittelevan pelaajahahmon olevan miespuolinen silloinkin kun se oli nainen: kaikki vastaantulevat naiset flirttailivat ja kaikki miehet uhosivat ja mittailivat. Olen melko varma, että oikeassa maailmassa sosiaalisen vuorovaikutuksen kokemus ei ole aivan tuollaista, vaikka en tätä toki omasta kokemuksestani voikaan vannoa.
Perjantai, 10.8. 2012
Päivän säälittävyys: 6A:n liidi oli liikaa
Kiipeilyseinälle palaaminen kesätauon jälkeen oli niin tuskaisaa kuin odotinkin. Sentään seinille hyppiminen karkoitti letargisen olon, mutta etenkin sormivoimat olivat täysin kateissa. Ei sinänsä ihme, luolaretkillä ei tarvitse sormilla tehdä kummallisia asioita.
Kotona olisin voinut tutustua maanantain palaverin vaatimiin asiakirjoihin, mutta jätin tämän homman suosiolla sunnuntaiksi. Käytin iltani kurittamalla mutantteja Fallout 3:ssa. Se on varmaan ensimmäinen peli, jossa pahiksen pelaaminen houkuttelisi, mutta olen vastustanut kiusausta kuten hahmonikin. Vaihteeksi myös tuntuu siltä, että hyvistelyäkään ei tarvitse vetää tappiin saadakseen peliteknisiä etuja: hahmoni on kyllä empaattinen ja auttaa muita pyyteettömästi, mutta myös kostonhimoinen, impulsiivinen ja riitaa haastava. Lisäksi huolimatta muka hyvistä puhujanlahjoistaan ja valtavasta karismastaan hän on mokannut jokseenkin kaikki suostutteluyrityksensä, välillä katastrofaalisin seurauksin.
Viikonloppu, 11.-12.8. 2012
Viikonlopun ötökkä: Sokkojuoksiainen (luultavasti)
Biltemasta mukaan ostettujen vesiletkun ja harjanvarren voimin lähdimme taas tunkeutumaan Sipoon luolaan. Vesi oli matalammalla kuin koskaan, ja ensimmäinen kammio sekä ryömintä menivät melkässä mudassa mönkimiseksi. Pidemmältä löytyi taas vettä.
Sipoo puolusti yhä paikkaansa Suomen Kopparbona sikäli, että luolan päätä ei vieläkään löydetty. Veden alla luola vaan jatkui ja jatkui; kuivana se olisi semitilava ryömintä jonka päätä en löytänyt parimetrisellä kepilläkään, ja olin tuntevinani ilmataskun metrin päässä kohdasta, jossa vesi ja katto kohtasivat. Kuitenkin mutaisesa vedessä näkyvyys ei ollut edes kymmentä senttiä, joten en voinut varmistaa asiaa. Maskin ja snorkkelin kanssa työnnyin niin pitkälle kuin pinnalta hengittämällä vielä oli mahdollista, mikä ei tietenkään ollut kovin pitkällä. Jos vesi olisi ollut kirkkaampaa, olisin ehkä uskaltautunut leikkimään ilmapullon kanssa. Ehkä hyvä ettei se ollut.
Luola ei jättänyt minua rauhaan sunnuntainakaan. Jonnekin vesi sieltä menee - pelkkä haihtuminen ei pudota pintaa 30 senttimetriä. Tutkin maastokarttoja, ja paras veikkaukseni oli, että luolan ulostulo on jonkun suon pinnan alapuolella. Vesiletku ei ollut auttanut luolan tyhjentämiseen - maanpinta ulkona ei ollut riittävän alhaalla lappoefektiin - mutta kuivana kautena pitäisi ehkä harkita pumppaamista.
Fiilis siitä, että kotimaassakin on luola jossa oikeasti on hieman projektia oli aika mainio. Kalkkikivi Sipoossa oli hämmästyttävän kaunista ja valkoista. Harmi että talvella paikka on jäätynyt umpeen.
Maanantai, 13.8. 2012
Päivän tanssi: Tango
Kiireistä juoksemista ja pitkiä palaverita sisältäneen päivän jälkeen pääsin vihdoin pelauttamaan jälleen Sic Semperiä. Olin luvannut viitoskauden olevan isoilta linjoiltaan agenttitarina, mutta olin myös päättänyt olla keskittymättä salapoliisitoimintaan ja pähkäilyyn, ja sen sijaan pitää painotuksen hahmojen välisessä sosiaalihömpässä.
Etukäteen en ollut ihan varma siitä, miten hyvin tämä toimisi, mutta ainakin omasta näkökulmastani tarina salaisiksi aikamatka-agenteiksi ryhtyneistä coventrylaisista irrallaan Buenos Airesissa ja Altiplanolla tuntui onnistuneelta. Suurin osa ajasta käytettiin hahmojen keskinäiseen sanailuun ja hetkittäin tehtävän onnistumiselle suurin este tuntui olevan epäyhteensopiva henkilökemia tai kilpailevat maailmankuvat. Valitettavasti pelin loppua kohden aika alkoi käydä vähiin, joten detaljeita piti hieman karsia ja taustatapahtumia viedä eteenpäin melkoista ratakiskoa myöten.
Tiistai, 14.8. 2012
Päivän uutinen: "Harrastusyhdistyksen edustaja vastasi pahasti herkkähipiäiselle harrastelijakuvaajalle" - Iltaroska kaivaa tynnyrin pohjia, taas. Ehkä pitää olla onnellinen, etten edellisessä elämässäni vastatessani kulmikkaasti satunnaisille ääliöille koskaan päätynyt keltaisen lehdistön hampaisiin tästä.
Töihin meneminen pelin jälkeen ei ollut inspiroivinta, mutta sentään eilisen palaverin jatkumisen sijasta sain kasan uusia sopivan matalan intensiteetin hommia joiden parissa puuhastella. Eilisen pelin yhteydessä olin näköjään unohtanut syödä, mikä johti energiatasojen romahtamiseen kolmen aikaan iltapäivällä. Käynti Suomenlinnassa uimassa ja katselemassa tunneleita ei riittänyt piristämään.
Illalla sain taas tapella Microsoftin päivitysten kanssa. Ne olivat vaihteeksi yhteistyöhaluttomia ja väärän muotoisia, ja palvelintemme psyykkinen kenttä reagoi huonosti siihen, että yritin konffata niitä sängyssä maaten. Vasta kun nousin työtuoliini kuin kunnon etätyöläinen asiat alkoivat sujua. Ruuvien ja bittien kasojenkin pitää tänään näköjään olla primadonnia.
Keskiviikko, 15.8. 2012
Päivän huimaus: Posti toi kesäretken Visa-laskun. Öh, joo. Onneksi osan tuosta voi periä takaisin muilta Ranskassa haahuilleilta.
Eilisen päivityssotkun jäljet sain enimmäkseen korjattua, ja vihdoin pääsin myös jatkamaan Museo 2015 -projektini hommia. Tein kuitenkin suosiolla eilisten yötöiden vastapainoksi lyhyen päivän, ja poistuin varhain kiipeilemään. Ei ollut vieläkään juuri juhlimisen aihetta kiivinnässäni, 6A:n liidit eivät menneet ja jaksoin vain kahdeksan helppoa reittiä.
Kiipeilyn jälkeen päädyin Hietsuun uimaan, tai oikeammin vähän pulahtamaan. Merivesi oli turkasen kylmää, vielä kylmempää kuin eilen Suomenlinnassa, eikä mitään suurta halua polskia paria minuuttia kauempaa todellakaan ollut. Selvästi Suomessa on ollut viileä kesä kun uinti tuottaa noin hyiseviä kokemuksia vaikka ilma onkin lämmin ja miellyttävä.
Torstai, 16.8. 2012
Päivän adaptaatio: Dalai Lama
Akateemisen kuplani ulkopuolinen maailma oli kotimaassa typerryttävä ja ulkomaissa kiinnostava. Ajatus lähetystön diplomaattiaseman peruuttamisesta ulkomaisen raiskaussyytteen vuoksi tuntui hurjalta ja kuulosti tyhjältä sapelinkalistelulta Britannian taholta, mutta aina välillä kansainvälisessä politiikassa näkee uskomattoman hölmöjä siirtoja.
Aleksi lähti kesälomamatkalleen USA:n suuntaan. Kodin välitön romahtaminen paheiden pesäksi alkoi pitkällä Fallout 3 -sessiolla. Jännittävä elämä.
Viikonloppu, 17.-19. 8. 2012
Ajankohdan linkki: Liikennesäännöt
Perjantai kului ärsyttävän Windows-ongelman kanssa painiessa ja kotiin pyöräillessä piruetteja tekeviä jalankulkijoita väistellessä. Pyöräilijän pitää väistää jalankulkijoita myös pyörätiellä, mutta äkkiä eteen hyppäävien tai täysin arvaamattomasti käyttäytyvien jalankulkijoiden kanssa tämä on yllättävän vaikeaa.
Lauantaina pyöräilin Vantaalle pelaamaan lisää Panssarilevyä. Hyvän sotapelikampanjan tunnistaa siitä, että vaikka pelaaminen on hauskaa ja kiintoisaa, kaikki pelaajat toivovat koko ajan että minkäänlaista viholliskosketusta ei tulisi. Heikin kehittämä järjestelmä tankkimiehistön toiminnan simuloinniksi on todella ahdistava, eikä millään tavalla houkuttele taisteluun lähtemistä. Peli oli laadukasta ja karua menoa, ja yhäkin tankkijoukkueen kaikki sotilaat ovat elossa.
Vantaalla kulkeminen fillarilla on seikkailu, mutta paremmalla tavalla kuin joka-aamuinen työmatka-arvontani. En ole varmaan vielä ikinä mennyt samaa reittiä kahdesti, ja vaikka yleensä yritän arvioida lyhyimmän tai nopeimman reitin, päädyn aina jonnekin eksoottiselle kärrypolulle keskellä ties mitä. Myöhään lauantai-iltana palatessani tein varmasti pisimmän kotimatkani ikinä, kun pyöräileminen tyhjillä teillä oli niin hauskaa, etten malttanut katsoa navigaattorin neuvoja vaan sotkin menmään ja haarukoin oikeaa suuntaa. Tuntui siltä, että olisin voinut pyöräillä lämpimässä kesäyössä vaikka miten pitkään.
Sunnuntaina kirjoitin peliä. Sain nerokkaita ideoita, sitten hylkäsin ne epäloogisina, mutta ne eivät jättäneet minua rauhaan. Niinpä painin niiden kanssa pari tuntia, kunnes sain niistä karsittua pois epäjohdonmukaisuudet ja muut tyhmyydet. Minulla on tietynlainen skenaario mielessä parille seuraavalle Sic Semper -sessiolle, mutta saa nähdä ovatko pelaajahahmot lainkaan kiinnostuneita siitä. Asiat kyllä tapahtuvat ilman heitäkin, mutta ehkä niihin olisi hyvä päästä vaikuttamaankin.
Maanantai, 20.8. 2012
Päivän sää: Syksyinen
Tylsänpuoleinen työpäivä heitti jatkuvasti eteen kiinnostavan oloisia pulmia, jotka takemmin tutkittaessa osoittautuivatkin joko puuduttaviksi tai liian simppeleiksi. Kun päivän jännittävintä antia on Windows-skriptaus, ollaan aika lähellä tylsyyden multihuipentumaa. Lisäksi jostain poukkoili esiin vastenmielisiä uhkauksia korkeakoulujen palveluiden siirtämisestä jonnekin pilveen. Jos tämä joskus tapahtuu, taidan omalta osaltani lakata kantamasta huolta museon tietoturvallisuudesta ja keskittyä sen sijaan vaikka Angry Birdsin pelaamiseen.
Epäilemättä mahdollisimman paljon oman infran alasajo on järkevän oloinen ratkaisu jos katseleee pelkästään kustannuksia ja etsii epätoivoisesti säästökohteita, mutta itse en antaisi olennaisia osia toiminnastani ulkopuolisen voiman kontrolliin. Luulisi että yliopiston kaltaisella laitoksella tietopääoma olisi se kriittisin asia, jota varjeltaisiin aivan kaikin tavoin, mutta näköjään kaikki eivät asiaa tällä tavoin näe. Maailma on Googlen, me vaan elämme siinä.
Tiistai, 21.8. 2012
Päivän etninen ryhmä: Muinaiset persialaiset
Olin selvästi eilen pähkäillyt liikaakin tietoturvallisuuden ja yksityisyyden asioita, koska käytin yön nähden jokseenkin paranoidia unta sosiaalisen verkon palvelusta, joka pystyi rakentamaan siihen jo liittyneiden ihmisten antamien tietojen perusteella profiilit sellaisistakin ihmisistä, jotka eivät siihen kuuluneet. Kun heräsin tästä joskus ennen kuutta, jäin pohtimaan olisiko moinen toiminta oikeasti toteutettavissa, ja tulin siihen tulokseen että melko varmasti olisi. Pirteä ajatus jolla aloittaa aamu. Ulkona oli kylmää ja harmaata.
Työpäivä sentään oli vauhdikas ja mielenkiintoinen eilisen tylsyyden vastapainoksi. Sen jälkeen Myllypuron seinä tarjosi taas huonoa reittisuunnittelua ja lähes-vandalismia. Kun seinällä ei ole minkäänlaista valvontaa, siellä on mahdollista pitää omia koulutuksia, harjoitella SRT:ä tai tehdä oikeastaan mitä tahansa. Valitettavasti sama seikka johtaa myös siihen, että muilta urheilulajeilta karkuun päässeet kakarat saattavat aivan hyvin olla kiskoneet kaikki yläköydet lattialle kun paikalle saapuu. Onneksi ne voi aina liidata takaisin.
Keskiviikko, 22.8. 2012
Päivän kuva: Neutraalin nosteen kilpikonna
Reipas ja kiinnostava meno töissä jatkui. Ehkäpä aivan liian varhain alkavan syksyn voi haudata jännittävien projektien alle. Oikeita roolipelejä tarvitsisin kyllä enemmän. Fallout 3 on huono korvike.
Torstai, 23.8. 2012
Päivän toivottomuus: Jos helsinkiläiset jalankulkijat eivät normaalistikaan kunnioita pyöräteitä, on turhaa kuvitellakaan Taiteiden yössä pyöräilevänsä minnekään. Autotietkin olivat tukossa.
Älytöntä kyllä, huomasin alkaneeni suhtautua Apache-Tomcat -kombon ylläpitoon kevyenä ja ongelmattomana asiana. Parempi näin kuin sinä vihoviimeisenä vitsauksena, jona olen sitä aiemmin pitänyt. Koko suuri kokoelmanhallintajärjestelmämme näytti olevan vähitellen saavuttamassa toimivaa alfavaiheta, jopa siinä määrin että käytin suuren osan päivästä koettaen rikkoa sitä osana laatutestausta. Sisäinen viisivuotiaani turhautui, koska rikkominen ei ollut helppoa.
Helsingissä käynnistyi Taiteiden yö, mutta varsinaisen kulttuuriohjelman asemasta kävin Sävelessä Valveen pelaajatapaamisessa. Tajusin taas luovat eroni pelejä tekeviin ihmisiin - siinä missä heidän pyrkimyksensä tuntuvat ensisijaisesti tähtäävän hienoihin kohtauksiin ja lopulta ulkopuolelta käsin tulkittavaan kokonaisuuteen, oma tavoitteeni pelatessa on luoda hahmolleni ehjä sisäinen kokemusmaailma ja toteuttaa sitä. Ei näiden pyrkimysten tarvitse olla keskenään ristiriidassa, ne vaan eivät välttämättä tue toisiaan kovin paljoa. Kuitenkin päätin kaapata oman pelikokemukseni omaan kontrolliini, ja luoda itselleni solipsistisen pienen eläytyjämaailmankaikkeuden seikkailuromantiikan keskelle. Hahmoni on onneksi sellainen, joka tukee tätä varsin hyvin.
Viikonloppu, 24.-26.8. 2012
Viikonlopun löytö: OpenStreetMap Wiki - muutakin kuin pelkkiä karttoja
Töissä jouduin toimimaan koneoperaattorina palaverissa, johon muuten tuskin olisin päätynyt. Sentään sain sen ohella tehtyä ylläpidollisia tehtäviä, vaikkakaan en niin paljon kuin olisin toivonut.
Töistä päästyäni aloitin pelinkirjoitusputken, joka päättyi vasta sunnuntaiaamuna akuuttiin mökkihöperöyskohtaukseen. Koti oli tyhjä ja olin viettänyt suunnilleen kielivapaata viikonloppua neljän seinän sisällä. Hyppäsin pyörän selkään ja pakenin Keskuspuistoon. Pelkkänä päämäärättömänä harhailuna alkanut retki sai fokuksen, kun päätin tehdä muutamia UE-henkisiä tutkimuksia. Ne eivät vielä johtaneet mihinkään suurempaan.
Työnteon ja uimassa käynnin jälkeen olin aikeissa suunnata myöhäisillasta varsinaiselle UE-retkelle, mutta sitten ulkona alkoikin sataa. Vaikken välttämättä olekaan sokerista tehty, sade vei innon pyöräillä kahdeksan kilometriä suuntaansa. Höh.
Maanantai, 27.8. 2012
Päivän elokuva: Blood Diamond. Ei huono.
Iltapäivän palaverissa törmäsin johonkuhun, joka sanoi muistavansa minut Turun yliopistolta. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka hän olisi voinut olla. Tätä tapahtuu paljon useammin kuin haluaisin (ja on tapahtunut aina, kyseessä ei ole pelkkä dementia). Mutta kun kaikki ihmiset näyttävät minusta aika samoilta, enkä yleeensä paina heitä mieleeni edes vahingossa.
Tiistai, 28.8. 2012
Päivän älyttömyys: Muscle Music
Kahdesta ja puolesta palaverista huolimatta sain töissä aivan mukavasti asioita aikaan. Kotona väistelin pelinkirjoitustehtäviä ja sen sijaan jatkoin Falloutilla leikkimistä.
Ulkona oli oikeasti masentavan syksyistä, eikä oikein mikään innostanut. Kalenterissa kaikki inspiroiva oli ainakin viikon päässä tulevaisuudessa. Elokuu on uusi marraskuu.
Keskiviikko, 29.8. 2012
Päivän fiilis: Plääh
Kiinnostavat hommat onnistuivat viimein pakenemaan minulta, kiipeileminen oli heikkoa ja osaamatonta, jostain syystä polvi oli päättänyt kipeytyä. Surkea päivä.
Torstai, 30.8. 2012
Päivän tekninen harminaihe: Minkä vuoksi Samsung Glaxy Tabini sammuttaa itseään automaattisesti ollessaan taskussani? Tämä haittaa huomattavasti sen tehtävää puhelimena.
Viime päivien merkinnät ovat olleet varsin lyhyitä ja torsoja, koska oikeasti päivät ovat kuluneet enimmäkseen syvällä hämärien tietojärjestelmien uumenissa tai sarjakuvien parissa. Tämä päivä ei ollut erilainen. Muunmuassa sarjakuvat saivat minut pohtimaan, pitäisikö käynnistää toinenkin roolipelikampanja. Olen lopulta aiemminkin pelauttanut useampaa kampanjaa yhtä aikaa ilman että niiden laatu on merkittävästi kärsinyt. Tämä luultavasti vaatisi, että kampanjat sijoittuvat samaan maailmaan, niin toisen eteen tehtävä työ on hyödyllistä myös toisessa. Sic Semperin maailmaan mahtuisi kyllä hyvin lisää pelejä, mutta mikään lukuisista ideoistani ei oikein sovi sinne. Tietenkin tällaisten rajoitusten pitäisi vain innostaa keksimään keinoja kiertää ne.
Perjantai, 31.8. 2012
Päivän rahoitus: Space Elevator Science. Ostin avaruushissin T-paidan.
Edellinen yritys harjoittaa UE:ta tyssäsi sateeseen. Tänään päätin olla aktiivisempi, ja kun ilta koitti, hyppäsin pyörän selkään. Puoli tuntia myöhemmin haahuilin pitkin pimeitä polkuja etsimässä luukkua, jonka olin viimeksi nähnyt 20 vuotta sitten.
Maan päällä suunnistaminen on vaikeampaa kuin maan alla, ja maisemat muuttuvat kahdessa vuosikymmenessä. En kuitenkaan ollut aikeissa luovuttaa ihan nopeasti. Lähes tunnin verran käytin pelkästään etsiskelemiseen, ja lopulta löysin kaivonkannen suunnilleen oikeasta paikasta. Kevyellä työkalullani avasin sen. Alapuolella lyhyet tikkaat johtivat syvemmälle.
Pohjalla sytytin otsavaloni ja lähdin kulkemaan graniittiin louhittua tunnelia pitkin. Luolatoiminta on opettanut minulle, että mitään tällaista ei koskaan pitäisi tehdä yksin, mutta toisaalta tämä paikka oli osa kaupungin infrastruktuuria eikä luola. Hyvänä uutisena se tarkoitti, että paikan pitäisi olla suht turvallinen ihmiselle. Huonot uutiset olivat, että täällä ei varmaan oikeasti saisi olla. Vaikka UE-etiikan mukaisesti aikeeni olivat ottaa korkeintaan valokuvia, jättää korkeintaan jalanjälkiä ja rikkoa korkeintaan sääntöjä, voisin kuvitella ettei tämä välttämättä menisi läpi satunnaiseen vartijaan. Puolustukseni "saahan ihmiset kulkea siltojenkin alitse ihailemassa paikkoja" ei välttämättä auttaisi.
Ilma ei ollut erityisen viileää tai ummehtunutta, ja tunneli oli helppokulkuinen. Vilkas mielikuvitukseni kansoitti nopeasti valoni kantaman ulkopuolelle jäävät alueet kaikella huolestuttavalla. Ei ollut vaikea keksiä skenaarioita, joissa kaikenlaisia kauhuleffamörköjä viihtyisi kosteassa pimeydessä ympärilläni. Oikeat täysikasvuiset ihmiset eivät kai pelkää olla yksin pimeässä, mutta pienenä suunnistaessani kohti aikuisuutta käännyin varmaan väärään suuntaan risteyksestä joka johtaa pois lapsuuden peloista.
Satunnaisista kammokohtauksista huolimatta käytin puoli tuntia maan alla. Maan päällä oli alkanut sataa. Harmitti, etten ollut jäänyt katsomaan, miten sade tunnelissa näkyisi.
